Elina Wathén

Kirjoittajakutsu: UAS Journal 1/2017 – teemana digitaalinen oppiminen korkeakouluissa

Tervetuloa kirjoittamaan UAS Journal teemanumeroon 1/2017!
Teemanumeron aiheena on digitaalinen oppiminen korkeakouluissa.

Mikä on korkeakoulujen rooli digitaalisen todellisuuden edistäjänä?

Digitaalisuus ja digitaalinen oppiminen on ajankohtainen keskustelunaihe koulutuksen parissa. Mitä digitalisaatio tarkoittaa korkeakoulussa, mitkä ovat sen mahdollisuudet, haasteet tai rajoitteet? Mitä digitalisaatio tuo, ottako se jotain pois? Mitä digitalisaatio merkitsee opettajan, tutkijan tai opiskelijan näkökulmasta? Kriittiset pohdinnat, tulevaisuutta visioivat ja nykyistä tilannetta haastavat kirjoitukset ovat kaikki yhtä lailla kiinnostavia.
Näistä ja monista muista digitaalisuutta käsittelevistä aihepiireistä voi kirjoittaa esimerkiksi koulutuksen kehittämisen, opetuksen ja digitaalisten oppimisympäristöjen näkökulmasta. Myös erilaiset aihepiiriä lähestyvät tutkimus- ja hankeyhteistyön tulokset, ratkaisut ja mallit ovat tervetulleita.

Tekstit voivat olla muodoltaan asiantuntija-artikkeleita, puheenvuoroja, katsauksia, haastatteluja tai kirja-arviointeja. Toteutus voi olla myös esimerkiksi video. Verkkojulkaisua voivat tarjota ammattikorkeakoulujen henkilöstö, opiskelijat, tutkijat, kansainväliset yhteistyökumppanit sekä eri alojen asiantuntijat.Yhteiskirjoittaminen ja monialaisuus katsotaan eduksi. Voit kirjoittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.

Artikkelien pituus voi vaihdella 3000 merkistä 10 000 merkkiin. Tarkemmat kirjoittajaohjeet löydät täältä.

Lähetä tekstiehdotuksesi sähköpostitse teemanumeron toimittajille Markus Söderlundille tai Tiina Valkendorffille (markus.soderlund@humak.fi; tiina.valkendorff@humak.fi)  31.1.2017 mennessä. Palaute artikkeleista lähetetään kirjoittajille viimeistään 3.2.2017. Mahdolliset pyydetyt muutokset ja päivitetty teksti tulee lähettää teematoimittajalle su 12.2.2017 mennessä. Teemanumero ilmestyy maaliskuussa 2017.

Tervetuloa mukaan pohtimaan digitaalisuuden merkityksiä!

Välitäthän kutsua eteenpäin omassa organisaatiossasi ja omissa verkostoissasi.

Ammattikorkeakoulujen ATT-hanke sai tunnustuspalkinnon

Opetus- ja kulttuuriministeriön tunnustuspalkinnot avoimen tieteen ja tutkimuksen (ATT) edistämiseksi tehdystä esimerkillisestä työstä jaettiin marraskuun lopussa Helsingissä järjestetyssä Nordic Open Science and Research -foorumissa. Tunnustukset jaettiin kolmessa kategoriassa.

Palkinnon tiedon saatavuuden edistämisestä saivat Seliina Päällysaho, Jaana Latvanen ja työryhmä. Perusteluissa todettiin, että palkittujen sekä heidän työryhmänsä hankkeessa, Avoimuuden lisääminen korkeakoulujen käyttäjälähtöisessä innovaatioekosysteemissä, on luotu erinomainen perusta koko ammattikorkeakoulukentän avoimen toimintakulttuurin edistämiseksi.

Avoimuuden edistäminen korkeakoulujen käyttäjälähtöisessä innovaatioekosysteemissä -hanke on ammattikorkeakoulujen yhteinen hanke, jota koordinoi SeAMK. Hankkeen varsinaiset työntekijät ovat SeAMKin tutkimuspäällikkö Seliina Päällysaho ja informaatikko Jaana Latvanen. Hankkeen muita työntekijöitä ovat Pekka Lahti Haaga-Heliasta, Anne Kärki SAMKista ja Eero Pekkarinen Lapin ammattikorkeakoulusta.

Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Oulun yliopisto palkittiin avoimen toimintakulttuurin kokonaisarvioinnissa parhaiten edistyneinä organisaatioina. Palkinnon avoimen tutkimusaineiston innovatiivisesta hyödyntämisestä sai Mikko Tolonen työryhmineen Helsingin yliopistosta.

Tunnustuspalkinnot perustuvat toimintakulttuurin avoimuusselvityksessä organisaatioilta pyydettyihin ehdotuksiin, ATT-asiantuntijaryhmän ehdotuksiin sekä ATT-strategiaryhmän lopulliseen valintaan.

latvanen_paallysaho
Jaana Latvanen (vas.) ja Seliina Päällysaho esittelemässä uutta hankejulistetta. Kuva: Outi Kemppainen

Kirjoittajat

Jaana Latvanen ja Outi Kemppainen

Yhteinen tulevaisuutemme

Tämä teemanumero muodostaa erinomaisen läpileikkauksen ammattikorkeakoulujen kestävää kehitystä edistävistä kehittämistoimista. Osa niistä lähtee selvästi paikallisista tarpeista ja osa taas luo selkeämmin pohjaa yleisemmille ratkaisuille. Kaikista kuitenkin heijastuu into työskennellä aihepiirin parissa ja näin luoda kestäviä edellytyksiä yhteiselle tulevaisuudellemme.

Vaikka kestävän kehityksen käsitteen taustalla on pitkä historia, se määriteltiin ensimmäisen kerran selkeästi vasta vuonna 1987 Norjan entisen pääministerin Gro Harlem Brundtlandin johtaman Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportissa Our Common Future. Raportin mukaan kestävä kehitys takaa nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Se tuottaa siis globaaleja tai paikallisia muutoksia, jotka turvaavat tuleville sukupolville vähintäänkin nykyisen tasoisen toimintamahdollisuuden. Sittemmin kestävän kehityksen aihepiiriä on useaan kertaan yritetty määritellä uudelleen. Nykyisellään sitä tarkastellaan usein ympäristön, yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin näkökulmista. YK:n jäsenvaltiot ovat pyrkineet konkretisoimaan kestävän kehityksen tematiikkaa asettamalla yhteisiä tavoitteita. Viimeisimpänä jäsenvaltiot sopivat vuonna 2015 vuoteen 2030 ulottuvasta 17 tavoitetta sisältävästä kehitysohjelmasta. Nämä kattavat laajasti inhimillisen toiminnan eri osa-alueet.

Ammattikorkeakoulut ovat muuttumassa perinteisistä oppilaitoksista yhteiskunnallisiksi toimijoiksi, jotka tuottavat osaltaan ratkaisuja ympäröivän maailman ja erityisesti oman alueensa haasteisiin. Jotta tässä onnistutaan, näkökulmaa on muutettava perinteisestä koulutuksen tuottajasta ja hanketoiminnan toteuttajasta yhteisten haasteiden ratkaisijaksi. Ratkaisuja voidaan edelleenkin hakea kouluttamalla opiskelijoita ja hyödyntämällä hankerahoitusta. Oleellista kuitenkin on, että tunnistamme ja sovimme yhdessä ne haasteet, jotka kulloinkin ovat ajankohtaisia. Nämä voivat liittyä esimerkiksi urbaanin ympäristön kehittämiseen, harvaan asuttujen alueiden erityiskysymyksiin, ilmastonmuutoksen hallintaan, energiatehokkuuteen tai kiertotalouteen. Monia näistä aihepiireistä käsitellään myös tämän teemanumeron artikkeleissa, mikä ei tietenkään ole yllätys, sillä esimerkit ovat aika geneerisiä. Kysymys onkin siitä, nähdäänkö esitetyt ratkaisut yksittäisinä tuloksina vai osana laajempaa ongelmanratkaisua.

Edellä kuvattu näkökulman muutos edellyttää strategisia valintoja (ja poisvalintoja) ja laajaa sitoutumista näihin. Korkeakoulua on johdettava uuteen ajattelutapaan, ja siitä on kerrottava myös muulle maailmalle. Valintoihin sitouttaminen vaatii viestintää ja keskustelua. Ilman laadukasta johtamista ja esimiestyötä tämä ei onnistu.

Koulutuksessa joudutaan aina pohtimaan myös pedagogisia ratkaisuja. Kestävään kehityksen aihepiiriä käsitellään usein sekä omina opintojaksoinaan että yhtenä osaamistavoitteena muissa opintojaksoissa. Kumpaakin tapaa tarvitaan erityisesti peruskäsitteiden oppimisessa, mutta oikea ongelmanratkaisu edellyttää kestävän kehityksen alueella lähes aina monialaista yhteistyötä eri toimijoiden ja sidosryhmien kesken. Tarjoammeko opiskelijoillemme mahdollisuuksia tällaiseen oppimiseen?

Ammattikorkeakouluille on luontevaa olla mukana ratkomassa yhteiskunnan ongelmia kestävän kehityksen edistämiseksi. Tämä on varmasti myös tekijöilleen motivoivaa. Oman toimintansa lisäksi korkeakoulu vaikuttaa erityisesti tutkinnon suorittaneiden kautta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ammattikorkeakouluista on valmistunut noin 230 000 opiskelijaa. Sama tai hieman suurempi määrä valmistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. He kaikki ovat luomassa yhteistä tulevaisuuttamme. Onnistummeko välittämään heille kestävän kehityksen ajatusmaailman ja siihen liittyvän ongelmanratkaisukyvyn?

Kirjoittaja

Jyrki Laitinen, vararehtori, Oulun ammattikorkeakoulu, jyrki.laitinen(at)oamk.fi

Report of the World Commission on Environment and Development: Our Common Future. 1987. http://www.un-documents.net/our-common-future.pdf. 8.12.2016.

Sustainable Development Goals. https://sustainabledevelopment.un.org/sdgs. 8.12.2016

Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad

Energia-alan osaamisen kehittäminen Kymenlaaksossa

Johdanto

Suomalaisen yhteiskunnan siirtyminen kestävän kehityksen toimintamalleihin edellyttää korkeaa osaamis- ja koulutustasoa. Digitalisaatiota hyödyntäen ja koulutusta kehittämällä tähdätään joustavampiin käytäntöihin opintoasteelta toiselle siirtymisessä. Työelämään siirtymistä voidaan nopeuttaa mm. koulutuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä vahvistamalla. Suomessa panostetaan merkittävästi biotalouteen, joka on myös Kymenlaaksossa yksi kehittämisen kärkialoista. Vuosina 2015-16 toteutetun Energiaopintojen elinkaaripolku -hankkeen tavoitteena oli eri toimijoiden yhteistyö koulutuksen tarjonnan, laadun ja tehokkuuden parantamiseksi energia-alalla. Hankkeessa kartoitettiin energia-alan osaamisen nykytasoa ja näkemyksiä tulevaisuuden osaamistarpeista sekä oppilaitoksissa että alan yrityksissä. Vertailemalla ajatuksia ja tuomalla eri toimijoita yhteen seminaareissa ja työpajoissa, pystyttiin synnyttämään elinkeinoelämän tarpeisiin perustuvia ja uusimpaan pedagogiseen osaamiseen nojaavia kehitystoimenpiteitä mukana olleiden oppilaitosten toimeenpantavaksi.

Koulutuksen kehittämistarpeiden kartoittaminen koulutusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän yhteistyönä

Energia-alan koulutuksen tarvelähtöistä kehittämistä Kymenlaaksossa lähestyttiin nykytilan kartoituksen kautta ja panostaen yhteistyön lähtökohtien vahvistamiseen. Oppilaitosten ja elinkeinoyhtiön välisenä yhteistyönä toteutettiin yrityskysely energia-alan toimijoille ja selvitettiin maaseutuyrittäjien, Kymenlaakson ammattikorkeakoulun (Kyamk) ja Kouvolan seudun ammattiopiston (KSAO) opettajien sekä Kyamkin monimuoto-opiskelijoiden mielipiteitä nykyisestä energia-alan koulutuksesta ja sen kehittämisestä. Kerätyn tiedon tarkentamiseksi ja syventämiseksi sekä toimijoiden välisen vuoropuhelun aikaansaamiseksi järjestettiin seminaari- ja työpajatilaisuuksia alueen tutkijoille, kehittäjille, opettajille ja yrittäjille. Tilaisuuksista vastasivat Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut (HY+) ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Kouvolan yksikkö. Yritysrajapinnan kontaktoinnista ja hankkeen hallinnoinnista vastasi Kouvola Innovation (Kinno).

Hanke toi aloitusseminaarista lähtien yhteen koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden sekä elinkeinoelämän toimijoita. Seminaarissa heräteltiin ajankohtaisten alustuspuheenvuorojen ja asiantuntijapaneelin avulla keskustelua siitä, miten globaalit haasteet kuten ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liikakäyttö vaikuttavat energiajärjestelmään ja koulutussektoriin Kymenlaaksossa. Seminaariin pystyi osallistumaan etäyhteydellä Kyamkin kampukselta Kotkasta (kuva 1). Aloitusseminaarissa esille nousseet sisällöt huomioiden hahmoteltiin verkkopohjainen kysely, jolla kartoitettiin yritysten ja maatalousyrittäjien näkemyksiä energia-alan koulutuksen kehittämiseen. Lisäksi haastateltiin avainasemassa olevia amk- ja toisen asteen opettajia sekä Kyamkin monimuoto-opiskelijoita.

Kuva 1. Ensimmäinen seminaari pidettiin Kouvola Innovationin tiloissa. Etäyhteys tilaisuudesta oli Kotkaan, Kyamkille. Kuva: Ville Räty
Kuva 1. Ensimmäinen seminaari pidettiin Kouvola Innovationin tiloissa. Etäyhteys tilaisuudesta oli Kotkaan, Kyamkille. Kuva: Ville Räty

KSAOn koulutus- ja tutkimuskeskus Biosampo-oppimisympäristössä järjestetyssä avoimessa työpajassa keskusteltiin yrityskyselyn pohjalta yrittäjyydestä, toimintakentän muutoksesta, arvojen ja lainsäädännön muutoksesta, koulutusorganisaatioiden ja yritysten välisestä yhteistyöstä sekä kyselyn ja hankkeen tulosten hyödyntämisestä alueen eri toimijoiden kesken.

Alueellista kehittämistä yhdessä yli koulutusrajojen

Kyselyiden vastauksissa tärkeinä aihealueina nousivat esille hajautettu energiantuotanto, uusiutuva energia (erityisesti aurinkoenergia ja biokaasu), energiatehokkuus, kiertotalousosaaminen, energian varastointiratkaisut sekä älyratkaisut. Yhteistyötä eri oppilaitosten kesken toivottiin alueella lisää.

Toiminta ammatillisen toisen asteen ja ammattikorkeakouluasteen välillä on konkretisoitunut Biosampo-oppimisympäristön yhteiskäytön kautta: Kyamkin opiskelijat ovat suorittaneet mm. monipuolisia käytännön harjoituksia sekä osallistuneet oppimisympäristön kehitystyöhön (opinnäytetyö, harjoittelu). Yhdessä on suunniteltu myös toimintatapaa, jossa KSAOn opiskelijat toimivat prosessinhoitajina ja Kyamkin energiainsinööriopiskelijat toimivat ”työnjohdollisissa” tehtävissä vastaten ohjeistuksesta ja tulosten analysoinnista. Lisäksi opintopolkujen kehittämistä oppilaitosten välille (ammattiopisto-amk) on edistetty selvittämällä tekniikan siltaopinnoiksi parhaiten sopivia amk:n opintojaksoja.

Palautteen perusteella opiskelijoiden kokonaisnäkemyksien kehittämistä sekä osaamisen käytäntöön soveltamista tulisi olla enemmän: opetuksesta toivotaan laaja-alaista, jotta perustietopohja antaa tarvittaessa valmiudet erikoistua. Koulutuksen kehittämisessä tulisi huomioida alan muuttuminen, mutta myös edistää kestävien arvojen rakentumista.

Uusista työvälineistä ja menetelmistä (mm. yhteiset oppimisympäristöt ja digitalisaation hyödyntäminen) toivotaan apua opiskelijoiden aktivointiin sekä teorian ja käytännön luontevampaan yhdistämiseen. Koulutusta kehitetään vahvasti verkko-opetuksen suuntaan, koska se tuo joustavuutta opintoihin. Etäyhteydet mahdollistavat jo nyt Biosampo-oppimisympäristön laitteiden monitoroinnin ja prosessien monipuolisen opetuskäytön. Digitalisaation lisääminen opetuksessa vaatii uudenlaista pedagogista lähestymistapaa ja teknisten välineiden hallintaa, ja verkkopedagogiikkaan tuleekin edelleen panostaa.

Opetushenkilöstölle järjestettiin työpaja, jonka painotus oli pedagogiikassa ja opintosisällöissä, ja jossa työskentely pohjautui kyselyissä kartoitetuille ja yritysten osalta edellisessä tilaisuudessa esitellyille osaamistarpeille. Tilaisuudessa osallistujat kirjasivat opetuksen kehittämisideoita yhteiselle sähköiselle Padlet-seinälle; osa ideoista liittyi opintojakson parantamiseen, osa osaamisen kehittämiseen. Ideointivaiheen jälkeen osallistujat suunnittelivat omaa kurssia annettua tukirunkoa hyödyntäen. Työskentely perustui trialogisten suunnitteluperiaatteiden soveltamiseen ja sisälsi tiiviin opetuskokonaisuuden kirjoittamisen avuksi annettujen kysymysten pohjalta. Pyydettäessä pedagoginen asiantuntija kommentoi suunnitelmaa. Opetushenkilöstö kiitti mahdollisuudesta pysähtyä yhteisesti keskustelemaan opetuksen kehittämisestä käytännön tasolla. Yhteisesti käydyt pohdinnat siivittivät ryhmän vilkkaaseen keskusteluun ja lukuisiin käytännön kehitysideoihin, jotka huomioidaan koulutuksien suunnittelussa.

Yhteistyön onnistuminen

Energia-alan koulutuksen kehittämisyhteistyö Kymenlaaksossa tukee alueen ja sen toimijoiden elin- sekä vetovoimaisuutta. Toimintaympäristön ja sen toimijoiden tunteminen luovat vahvan pohjan yhteiseen kehittämiseen, kun opitaan hyödyntämään kaikkien vahvuuksia. Keskustelu eri toimijoiden välillä paitsi auttaa ymmärtämään eri toimijoiden lähtökohtia myös mataloittaa kynnystä tulevaan yhteistyöhön. Yhteistyöverkostoja tiivistämällä sekä opettajien ja kouluttajien osaamista lisäämällä kehitetään alueellisia vahvuuksia, jotka heijastuvat sekä koulutukseen että elinkeinoelämään.

Energiaopintojen elinkaaripolku -hankkeessa tartuttiin yhteiskehittämisen mahdollisuuksiin ja vahvistettiin koulutusketjun toiminta- ja opetusmalleja huomioiden yritysten esille nostamat kehitystarpeet. Koulutuksen ja työelämän lähentämisen keinoina työpajoissa nousivat esille työelämäjaksot opettajille sekä projektikurssien kehittäminen: opettajat ja opiskelijat toimivat yhdessä yritysten hankkeissa.

Yritykset toivovat työkokemusta jo vastavalmistuneilta. Opiskelijoiden yrittäjämäistä asennetta ja oma-aloitteisuutta arvostetaan; yrittäjyyden opetus tulisi nykyistä vahvemmin linkittää koulutusalaan. Yritykset korostivat, että koulutuksen tulisi vahvan teknisen osaamisen lisäksi luoda riittävät valmiudet kaupallisuuden ja kannattavuuden ymmärtämiseen. Yrittäjyydellä nähtiin olevan tulevaisuudessa entistä tärkeämpi asema hajautetussa energiantuotannossa Kymenlaaksossa.

Vahva alueellinen yhteistyö tukee valmiuksia toimia yhdessä myös kansainvälisesti mahdollistaen erottumisen kansainvälisillä areenoilla. Tästä esimerkkinä kiinalaistoimijoiden kiinnostus opiskella double degree -tutkinto niin, että Biosampoa vahvasti hyödynnetään koulutuksen osana.

Hankkeen toteuttajat ja sidosryhmät ovat nähneet lisääntyneessä yhteistyössä paljon hyvää. Yhteistä alueellista kehittämistä tulee tehdä, ja kuten yrityskyselyyn vastannut ja opetuksen kehittämiseen liittyvässä seminaarikeskustelussa mukana ollut, Elementit-E Oy:n johtaja, rakennusneuvos Veli Hyyryläinen, kommentoi: ”Tarvitaan enemmän vuoropuhelua (yritysten ja oppilaitosten välillä). Yrityksen tulevaisuuden turvaaminen on tärkeää ja koulutus ei koskaan mene hukkaan.”

Kirjoittajat

Tomi Höök, DI, hankevastaava, Kouvolan seudun ammattiopisto, tomi.hook(at)ksao.fi
Sari Laurila, FM, kehittämispäällikkö, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut, sari.i.laurila(at)helsinki.fi
Melina Maunula, DI, nuorempi tutkija, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, melina.maunula(at)lut.fi
Ville Räty, ins., projektipäällikkö, Kouvola Innovation, ville.raty(at)kinno.fi
Arja Sinkko, DI, koulutusjohtaja, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, arja.sinkko(at)xamk.fi
Kirsi Tallinen, DI, tutkimuspäällikkö, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, kirsi.tallinen(at)kyamk.fi

Villan kierrättämiseen vauhtia kehityshankkeella

Tekstiilikuitujen kierrätys on yksi tämän päivän kestävän kehityksen haasteista. Euroopan komission joulukuussa 2015 ehdottamissa kiertotaloustavoitteissa korostuvat raaka-aineiden kierrättäminen ja entistä resurssitehokkaamman talousmallin saavuttaminen (Europan komissio 2015). Kiertotalous on yksi maamme hallituksen kärkihankkeista (Ympäristöministeriö 2016). Monet toimenpiteet, kuten jätteen syntymisen ehkäiseminen, ekosuunnittelu ja uudelleenkäyttö voivat tuottaa huomattavia säästöjä yrityksille ja vähentää kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä. Vuoden 2016 alusta voimaan astunut orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto koskee myös tekstiilijätettä. Tämä on osaltaan vauhdittanut uusiokäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksien selvittämistä käytöstä poistetuille tekstiileille (Suomen Ympäristö 4/2015). Tekstiilijätteen uusiokäytön kehityksen esteenä ovat olleet tiedon puute ja kierrätyksen kalliit kustannukset. Näin suurin osa tekstiilijätteestä on päätynyt ja päätyy edelleen energiapolttoon.

Metropolia Ammattikorkeakoulu pyrkii tuottamaan sekä kansallista että Uudenmaan alueen kehittämistoimintaa Kiertovillasta kasvuun -hankkeessa, jossa edesautetaan kiertotalouden toteutumista pk-yrityksissä. Kiertotalouden toteutuminen tuo tuotteille ja palveluille lisäarvoa, mikä parantaa yritysten kilpailukykyä. Tämä on myös maakunnan kasvusopimusmenettelyn ja Helsingin seudun kuntien tavoitteiden mukaista.

Kiertovillasta kasvuun -tutkimushanke toimii ajalla 1.1.2016 -31.5.2017. Hankkeeseen osallistuu yrityksiä villan kierrätysprosessin eri vaiheista. Näin villan kierrätys voidaan testata käytännössä ja kehittää prosessia eteenpäin. Villa- ja neulealan yrityksistä mukana ovat Agtuvi, Helsingin Villasukkatehdas, VAI-KØ, Jämsän Huopatehdas, Kutomo Holopainen, Noolan, Orneule ja Pirtin Kehräämö. Kehittämistyöhön osallistuvat myös PMK Värjäämö ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus. Hankkeen tavoitteena on tukea uuden yritystoiminnan perustamista ja verkostoitumista sekä tuottaa yritystoiminnan kannalta tarpeellista lisätietoa. Hankekoordinaattorina toimivat Metropolia Ammattikorkeakoulun Puhtaat teknologiat -osaamisalue ja kulttuuripalveluiden vaatetusalan tutkinto-ohjelma.

Villa- ja neuletuotannon odotukset ja haasteet Suomessa

Kotimaisten tekstiili- ja vaatetusyritysten ulkomaille siirretty tuotanto on puhuttanut paljon viime vuosina. Vastoin yleistä käsitystä, lankoja, neulosta ja neuleita valmistavia yrityksiä on kuitenkin edelleen Suomessa, etenkin eteläisessä Suomessa ja Pohjanmaalla. Kotimaista neuletuotantoa puoltavat mahdollisuus pieniin valmistusmääriin sekä yksilölliseen ilmeeseen ja väreihin. Osin tai kokonaan muotoon koneneulottu tuote jää myös työvoimakustannuksiltaan edullisemmaksi kokonaan leikattavaan ja ommeltavaan tekstiilituotteeseen verrattuna.

Villakuitu-, lanka- ja neuleteollisuudella on siis mahdollisuuksia ja halua kehittyä. Alalla on kuitenkin meneillään sukupolvenvaihdos, ja maamme on vaarassa kadottaa villaan liittyvää merkittävää ammattiosaamistaan. Alalle tarvitaan lisää markkinoita ja kasvojen kohotusta, jotta siitä saataisiin nykyistä vetovoimaisempi myös yrittäjyyden näkökulmasta. Yhteistyö on tässä merkittävässä roolissa, ja oppilaitoksen mukanaolo tuo alalle kiinnostuneita nuoria. Kierrättämisen myötä syntyvät uudet toiminnot ja imagohyöty nostavat alaa kehityksen kärkeen ja näkyville myös yleisesti.

Yritysten odotukset Kiertovillasta kasvuun -hankkeelta olivat kyselyn perusteella kierrätetyn villan käytön mahdollistaminen tuotannossa, sen soveltuvuus teolliseen tuotantoon oikean laatuisena ja sopivaan hintaan, villan kierrätyksen lisääntyminen, tuotannon hukkamateriaalin vähentyminen uusiokäytön avulla, uudet markkinamahdollisuudet sekä liiketoiminnan kasvu. Osassa yrityksistä uskottiin asiakkaiden tulevan vaatimaan osin tai kokonaan kierrätysvillasta tehtyjä tuotteita. Kyselyn pohjalta Kiertovillasta kasvuun -hankkeeseen koottiin mukaan mahdollisimman kattava yritysverkosto, jonka keskuudessa kehitystyö tehdään.

Kuva 1. Villaneuleen kierrätys uusiotuotteeksi
Kuva 1. Villaneuleen kierrätys uusiotuotteeksi

Hankkeessa etsitään vastauksia villan kierrätyksen (kuva 1) taloudellisiin ja teknisiin mahdollisuuksiin myös Euroopan kannattavasta tekstiilien kierrätysliiketoiminnasta. Euroopassa villan kierrätyksen perinteet ovat jatkuneet ja kehittyneet tähän päivään asti, kun taas meillä tämä perinne on tekstiili- ja vaatetusalalla tyrehtynyt kannattamattomana. Italiasta onkin saatu paljon toimivia vinkkejä sovellettavaksi Suomeen. Lisäksi Saksassa ja Hollannissa on tutustuttu suuren mittakaavan mekaaniseen tekstiilikierrätykseen sekä siihen liittyvään tutkimustoimintaan.

Kiertovilla -tutkimus ja testaus

Villa proteiinikuituna kestää kierrätystä pitkään ja on myös hinnaltaan muita luonnonkuituja arvokkaampi. Sen mekaanisella kierrätyksellä on pitkät, tosin Suomessa aikojen saatossa hiipuneet perinteet. Ulkomailta edullisesti saatu kierrätetty kuituhahtuva poisti suurelta osin kotimaisen kierrätysvillahahtuvan tuotannon. Tällä hetkellä tekstiili- ja vaatetusteollisuuden käyttämän villan kierrätykseen tarvittava teknologia ja laitteistot ovat Suomessa puutteelliset, ja teolliseen tuotantoon tarvittavaa kotimaista kierrätettyä villalankaa ole juuri saatavissa.

Villa proteiinikuituna kestää kierrätystä pitkään ja on myös hinnaltaan muita luonnonkuituja arvokkaampi. Sen mekaanisella kierrätyksellä on pitkät, tosin Suomessa aikojen saatossa hiipuneet perinteet.

 

Kuva 2. Kuluttajien vanhat villapaidat aloittavat matkansa kierrätyskuiduksi Jämsän huopatehtaalla.
Kuva 2. Kuluttajien vanhat villapaidat aloittavat matkansa kierrätyskuiduksi Jämsän huopatehtaalla.

 

Kuva 3. Repimäkoneeseen syötettyä leikkuujätettä Jämsän Huopatehtaalla
Kuva 3. Repimäkoneeseen syötettyä leikkuujätettä Jämsän Huopatehtaalla

Tekstiilejä on mahdollista kierrättää mekaanisesti, kemiallisesti tai sulatusmenetelmällä. Villaa kierrätetään tällä hetkellä pääasiallisesti vain mekaanisella menetelmällä, repimällä tai pilkkomalla villatuote koneellisesti kuiduksi (kuvat 2 ja 3). Tämän jälkeen kuitumassa avataan puhaltamalla siihen ilmaa ja karstataan (kuva 4), jolloin kuidut saadaan yhdensuuntaiseksi kehruuta varten (kuva 5). Prosessin lopputuotteena syntyy uusiolankaa, kuitukangasta tai huopaa. Etenkin pilkkominen mutta myös repiminen heikentävät kuidun laatua. Langan kestävyyttä voidaan parantaa lisäämällä siihen uutta kuitua.

Kuva 4. Villakuidun karstaamista Pirtin Kehräämöllä
Kuva 4. Villakuidun karstaamista Pirtin Kehräämöllä

 

Kuva 5. Lanka kehrätään Pirtin Kehräämöllä. Kierrätysvillalankaan lisätään uutta villaa tai polyamidia lisäämään kestävyyttä.
Kuva 5. Lanka kehrätään Pirtin Kehräämöllä. Kierrätysvillalankaan lisätään uutta villaa tai polyamidia lisäämään kestävyyttä.

Hankkeessa testataan sekä käytettyä (post-consumer, kuva 2) että käyttämätöntä (pre-consumer, kuva 3) villajätettä. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus toimittaa hankkeessa testattavat kuluttajilta tulleet poistoneuleet. Neulevalmistajien tuotannosta jäävän leikkuujätteen toimittavat hankkeessa mukana olevat yritykset. Villan kierrätysprosessissa poistotekstiileistä erotellaan aluksi käyttökelpoiset villatuotteet sellaisenaan myyntiin. Loput tuotteet lajitellaan materiaalikoostumuksen, värin, valmistustekniikan ja karkeuden mukaan. Villajätteen sisältämät ylimääräiset osat, kuten napit, vetoketjut ja tukikankaat, poistetaan ennen neuleen mekaanista kierrätystä, repimistä kuiduksi.

Tuotannossa saadun kuidun ja langan avulla selvitetään kuiduttamismenetelmien vaikutus lumppuvillan laatuun. Tavoitteena on lumppuvillan laatutestauksen suunnittelu ja laatuluokituksen määrittely osana teollisen prosessin mallintamista. Näin voidaan rakentaa tuotantolinjoja erilaisille uusiotuotteille.
Kierrätetyn villakuidun teknisiä ominaisuuksia tutkitaan Metropolia ammattikorkeakoulun ja muiden tutkimuslaitosten laboratorioissa. Eri lähtömateriaalien kuitupituuksien ja -lujuuksien mittaamisen ja vertaamisen lisäksi kartoitetaan tapoja selvittää kierrätetyn materiaalin kuitukoostumusta. Käytettyjen neuleiden kemikaalijäämiä tutkitaan kansainvälinen lainsäädäntö huomioiden.

Tuotekehitysvaiheessa kokeillaan kierrätysvillan soveltuvuutta erilaisiksi uusiotuotteiksi kuten langoiksi ja tekstiili- ja vaatetusteollisuuden lopputuotteiksi. Hankeselvitys tutkii myös villaraaka-aineen hankintaan, jalostamiseen ja lopputuotteiden teolliseen valmistamiseen liittyvää uutta yrittäjyyttä. Aiemmin mainittujen yritysten liiketoiminnan kehittäminen ja markkinoiden kartoitus tehdään opiskelijaprojekteina ja opinnäytetöinä, tavoitteena muun muassa markkina-analyysi ja kohderyhmäprofiilit, villajätteen markkina-arvon määritys sekä prosessin eri vaiheiden liiketoiminnallinen kannattavuus. Hankkeessa etsitään myös ratkaisuja ”kiertovilla-tuotteiden” brändäykseen ja markkinointiin.

Lopuksi

Kiertovillasta kasvuun -hanke on jo nyt näyttänyt yritysten ja ammattikorkeakoulun välisen yhteistyön vahvuudet. Yritykset saavat tukea uusien tuotteiden ja liiketoiminnan kehittämiseen, ja parhaimmillaan myös niiden villajäte saa uuden elämän uusiotuotteissa. Opiskelijat haastetaan tutkimaan, kehittämään ja innovoimaan autenttisessa toimintaympäristössä. Opettajat pääsevät edistämään käytännön työelämäyhteistyötä, ja samalla päivittävät omaa osaamistaan monialaisessa tiimissä. Kiertovillahanke vastaa sekä kiertotalouden haasteeseen että toteuttaa Metropolian keskeisiä pedagogisia linjauksia, työelämäläheisyyttä, tutkivaa ja kehittävää oppimista sekä yhteistoiminnallista projektioppimista. Hanketta on mahdollista seurata loppuvuodesta 2016 lähtien osoitteessa: www.kiertovilla.metropolia.fi

Kirjoittajat

Leena Juntunen, vaatetusalan yliopettaja, TaT, KM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, leena.juntunen(at)metropolia.fi
Marja Amgwerd, vaatetusalan lehtori, TaM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, marja.amgwerd(at)metropolia.fi
Veikko Koivumaa, tekniikan lehtori, DI, Metropolia Ammattikorkeakoulu, veikko.koivumaa(at)metropolia.fi
Erja Parviainen, vaatetusalan lehtori, DI, Metropolia Ammattikorkeakoulu, erja.parviainen(at)metropolia.fi
Pentti Viluksela, puhtaat teknologiat yliopettaja, TkT, Metropolia Ammattikorkeakoulu, pentti.viluksela(at)metropolia.fi
Inari Laveri, projektityöntekijä, vestonomi (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, inari.laveri(at)metropolia.fi

Euroopan komissio. 2015. Kierto kuntoon: komissio hyväksyy uuden kunnianhimoisen kiertotalouspaketin, jolla edistetään kilpailukykyä, luodaan työpaikkoja ja tuetaan kestävää kasvua. Euroopan komission lehdistötiedote 2.12.2015. Haettu 16.11.2016 osoitteesta http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-6203_fi.htm

Metropolia Ammattikorkeakoulu Kiertovillasta kasvuun –hanke. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/kiertovillasta-kasvuun/.

Suomen ympäristö 4/2015. Tekstiilien uudelleenkäytön ja tekstiilijätteen kierrätyksen tehostaminen Suomessa. Dahlbo, Helena; Aalto, Kristiina; Salmenperä, Hanna; Eskelinen, Hanna; Pennanen, Jaana; Sippola, Kirsi & Huopalainen, Minja. Helsinki: Ympäristöministeriö. Haettu 16.11.2016 osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/155612/SY_4_2015.pdf?sequence

Ympäristöministeriö. 2016. PERUSMUISTIO. YM2016-00009 YSO Saarnilehto – Eduskunta. Kierto kuntoon – Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma. Haettu osoitteesta 16.11.2016 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2016-AK-38648.pdf

Ultralujat teräkset kestävän kehityksen kärjessä

Rauta on tunnettu jo pitkään. Sitä on tehty ja käytetty jo kauan ennen ajanlaskumme alkua (2000 eKr.), mutta terästä on pystytty tekemään vasta 1800 –luvun puolestavälistä saakka. Raudan ja teräksen välinen raja on määritelty hiilipitoisuuden avulla: alle 2.11 paino- % hiiltä sisältäviä rautapohjaisia seoksia kutsutaan teräksiksi. Raakarauta tehdään pelkistämällä oksidinen rautamalmi. Pelkistäminen tapahtuu hiilen avulla, jolloin hiiliatomi ”varastaa” hapen rauta-atomilta (FeO + C → Fe + CO). (Lukkari ym. 2016a, 31.)

Nykyään pelkistäminen tehdään masuunissa, jossa hiilen lähteenä käytetään koksia. Masuuniprosessi tuottaa huomattavan määrän häkää (CO) ja hiilidioksidia (CO2). Häkää hyödynnetään suoraan terästehtaan omissa polttokaasuja tarvitsevissa prosesseissa. Terästehtaiden hiilidioksidipäästöt ovat arviolta 1800 kg CO2 per tuotettu terästonni, kun massa- ja paperiteollisuuden hiilidioksidipäästöt ovat noin 300 kg CO2 tuotettua tonnia kohti (Ilmasto-opas 2016).

Hiiliteräksiä käytetään maailmassa vuositasolla n. 1600 miljoonaa tonnia eli 1,6 x 1012 kg! Määrä on mahdoton käsittää käytännössä. Jos tästä määrästä tehtäisiin teräskuutio, niin sen särmän pituus olisi n. 592m. Suomen väkiluku ylitti juuri 5,5 miljoonan asukkaan rajan eli jokaiselle riittäisi melkein 300 000 tonnia terästä. Vuositasolla tuotettavan terästonnimäärän valmistus aiheuttaa noin 2,9 miljoonan tonnin CO2-päästöt.

Terästä käytetään lähes joka paikassa: rakennukset, kotitaloudet, terveydenhoito, liikennevälineet ja teollisuus – kaikissa näissä on käytetty ja käytetään erilaisia teräksiä. Usealla käyttösovellusalueella (mm. painelaitteet, kantavat teräsrakenteet, laivat, autot jne.) teräksen käyttöä säätelevät lukuisat lait, säädökset ja standardit. Tämä takaa mm. sen, että valmistajasta riippumatta ostaja saa perusominaisuuksiltaan samanlaista terästä käyttöönsä.

Suuressa osassa terästen käyttösovelluksista lujuus on tärkeimpiä materiaalilta vaadittavia ominaisuuksia. Näin on esimerkiksi rakenneteräksillä eli teräksillä, joita käytetään tyypillisesti kantavien teräsrakenteiden, kuten siltojen, katsomorakenteiden, teollisuushallien, yms. valmistuksessa (ks. kuva 1). Perinteisten rakenneterästen myötölujuudet ovat olleet luokkaa 235–355 MPa (MegaPascal = jännityksen yksikkö). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lujuus johtaa tiettyjen ainespaksuuksien käyttöön, ja sitä kautta rakenteilla on niille ominainen massa. Kansanomaisemmin ilmaistuna ne painavat tietyn verran pituusyksikköä kohti (kg/m). Tämä puolestaan tarkoittaa, että teräsrakenteisiin tarvitaan tietty tonnimäärä terästä. Valmistus aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä jo mainitun 1800kg CO2 per tehty terästonni.

kauppi_kesti_kuva_1
Kuva 1. Jättikokoinen LED näyttö Lahden urheilukeskuksessa.

Rakenneterästen sulametallurgian kehittyminen ja fysikaalisen metallurgian hyödyntäminen valmistuksessa on mahdollistanut niiden lujuustason nostamisen. 1000 MPa myötölujuuden raja rikottiin 2000–luvun vaihtuessa. Seuraavaksi tavoitellaan jo 2000–3000 MPa:n lujuuksia. Uuden sukupolven lujia teräksiä ja niiden valmistusta on kehitetty SSAB:n Raahen terästehtaalla jo pitkään. Tässä tuotekehitystyössä avainyhteistyökumppanina on ollut Oulun yliopiston materiaali- ja tuotantotekniikan tutkimusyksikkö, jossa keskitytään terästen mikrorakenteen ja valssauksessa vaikuttavien metallurgisten ilmiöiden tutkimukseen. Lapin ammattikorkeakoulun Arctic Steel and Mining TKI–ryhmä on tehnyt tuotannossa olevien lujien terästen soveltavaa tutkimusta vuodesta 2008 lähtien, ja on eri tutkimusprojekteissa luonut näiden terästen käytettävyystietoa mm. särmäykseen ja hitsaukseen liittyen.

Terästen lujuustason nosto vähentää hiilidioksidipäästöjä, koska niitä käytettäessä päästään keveämpiin rakenteisiin. Tällöin tarvitaan vähemmän tuotettuja terästonneja. Lisäksi varsinkin liikkuvassa kalustossa saavutetaan kerrannaisvaikutuksia hyötykuormien kasvamisen ja/tai polttoaineenkulutuksen pienenemisen kautta.

Lujat ja ultralujat teräkset

Nykyään keskustelua herättävät lujat teräkset, joiden käyttö on lisääntymässä mm. teräsrakenteiden valmistuksessa saavutettavien säästöjen vuoksi. Tämä on elinehto kilpailukyvyn säilyttämiseksi korkean teknologian maissa. Kun puhutaan teräksen lujuudesta, käytetty terminologia on kirjavaa. Puhutaan esimerkiksi lujista teräksistä, suurilujuusteräksistä, korkean/matalan myötölujuuden teräksistä, korkealujuuksisista teräksistä, erikoislujista teräksistä, ultralujista teräksistä. Terästen valmistajat ja käyttäjät luokittelevat teräkset haluamallaan tavalla, koska standardisoitua terminologiaa ei ole. (Lukkari ym. 2016b, 65.)

Ultralujilla rakenne- ja kulutusteräksillä tarkoitetaan yleisesti teräslaatuja, joiden myötölujuus on yli 550 MPa ja murtolujuus yli 700 MPa. Niiden lujuus on vähintään n. 1.5–2.5 kertaa suurempi kuin ns. tavallisten rakenneterästen. Nämä lujat teräkset soveltuvat pitkälti työstettäviksi konepajoissa, mutta suuremman lujuuden ja alhaisemman sitkeyden vuoksi niiden työstäminen on haastavampaa ja vaatii annettujen ohjeiden noudattamista tarkasti. Ultralujien rakenneterästen käyttö antaa kuitenkin monia etuja tavalliseen rakenneteräkseen verrattuna. Niiden avulla rakenteita voidaan keventää, mikä vaikuttaa laitteiden suorituskykyyn ja vähentää kustannuksia sekä pidentää laitteiden käyttöikää. Ne soveltuvatkin erinomaisesti esimerkiksi painokriittisten sovellusten (mm. nostureiden puomit ja runkorakenteet) valmistusmateriaaleiksi. (Rissanen 2011, 7.)

Rakenteiden keventäminen tarkoittaa myös sitä, että teräksen menekki ja sitä kautta myös valmistusmäärä on pienempi, jolloin saavutetaan pienemmät hiilidioksidipäästöt valmistuksen aikana. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita ovat mm. nostureiden puomit ja runkorakenteet, kuorma-autojen ja niiden lavojen rungot ja pankot ja autojen turvakehikon osat (ks. kuva 2).

Kuva 2. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016)
Kuva 2. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016)

Kulutusterästen käyttökohteita ovat mm. maansiirtokoneiden kauhat ja huulilevyt, kaivoskoneet, betoniautojen ja -asemien kulutusosat, maatalous- ja puunkäsittelykoneet, lavarakenteet sekä syöttimet, suppilot ja erilaisten murskaimien terät. Kuvassa 3 on esitelty ultralujien kulutusterästen tyypillisiä käyttösovelluksia.

kauppi_kesti_kuva-3
Kuva 3. Ultralujien kulutusterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016).

Perustellusti voidaan todeta, että ultralujien terästen käyttö konepajateollisuudessa edistää luonnonvarojen älykästä käyttöä sekä luonnonvarojen ja olosuhteiden hyödyntämistä kestävällä ja tehokkaalla tavalla. Seuraavassa esimerkissä havainnollistetaan, miten erikoislujaan teräkseen siirtyminen pienentää hiilidioksidipäästöjä ajoneuvojen elinkaarinäkökulmasta.

CASE: Korvataan ajoneuvojen valmistukseen käytetty 1,3 miljoonaa tonnia tavallista terästä miljoonalla tonnilla ultralujaa terästä (ks. kuva 4).

  • Kun siirrytään käyttämään ultralujaa terästä, terästä käytetään vähemmän, mutta sovelluksen suorituskyky säilyy muuttumattomana. Näin terässovelluksen massa pienenee ja teräksen valmistustarve vähenee. Lisäksi resursseja tarvitaan vähemmän.
  • Peräti 90 % ympäristövaikutuksen pienenemisestä voidaan yhdistää käyttövaiheen pienentyneeseen polttoaineenkulutukseen, joka johtuu kevyemmistä ajoneuvoista.
  • Kun teräksentuotannon tarve vähenee 300 000 tonnilla, alkupään toimittajien hiilidioksidipäästöt vähenevät 200 000 tonnilla, koska tarvittavan energian ja raaka-aineiden määrä vähenee.
  • Kun terästä tuotetaan 300 000 tonnia vähemmän, aiheuttaa SSAB:n terästuotanto 500 000 tonnia vähemmän hiilidioksidipäästöjä.
  • Jos Euroopan nykyinen ajoneuvokanta päivitettäisiin, hiilidioksidipäästöt pienenisivät 7,3 miljoonalla tonnilla. Tässä kuvitteellisessa tapauksessa hiilidioksidipäästöt vähenevät kokonaisuudessaan noin 8 miljoonalla tonnilla.
kauppi_kesti_kuva-4
Kuva 4. Esimerkki hiilidioksidipäästöjen vähenemisestä ultralujien terästen käytön ansiosta (SSAB 2016)

Lujien terästen käytön haasteet

Terästen käyttöä rakenteissa säätelevät lukuisat normit, standardit, jne. Esimerkiksi kantavissa teräsrakenteissa voidaan niiden valmistusta koskevan standardin SFS-EN 1090–2:2012 mukaan käyttää korkeintaan S960 lujuusluokan rakenneteräksiä (myötölujuus ReH vähintään 960MPa). Näin lujia teräksiä ei kuitenkaan voida käyttää ilman erillistestausta, koska kantavien teräsrakenteiden suunnittelussa sovellettava Eurokoodi 3 ei sisällä teräksiä kuin lujuusluokkaan S700 saakka (myötölujuus ReH vähintään 700MPa). Tämä on esimerkki yhdestä lukuisista rajoituksista ultralujien terästen käytössä. Toinen haaste ovat teräksiä käyttävät konepajat, joille monille ultralujien rakenneterästen käyttö on vierasta ja metallurgisesti haastavaa. Tarvitaankin paljon näiden terästen käytettävyyden tutkimustulosten jalkauttamista ja kouluttamista yrityksissä. Suomen hallituksen nykyinen politiikka julkisesta tutkimusrahoituksesta ei helpota tätä työtä.

Kirjoittajat

Timo Kauppi, TkL, Oulun yliopisto/Lapin ammattikorkeakoulu, timo.kauppi(at)lapinamk.fi
Vili Kesti, DI, Specialist, Forming technology, Knowledge Service Center, SSAB, Europe Oy, vili.kesti(at)ssab.com

Ilmasto-opas. 2016. Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Aalto yliopisto. Web-sivusto. Haettu 26.10.2016 osoitteesta https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/38393e35-469e-4b53-8a31-15fbebab897c/materiaalitehokkuus.html

Lukkari J., Kyröläinen A., Kauppi T. 2016a. Hitsauksen materiaalioppi: osa 1. Suomen hitsausteknillinen yhdistys.

Lukkari J., Kyröläinen A., Kauppi T. 2016b. Hitsauksen materiaalioppi: osa 2. Suomen hitsausteknillinen yhdistys.

Rissanen T. 2011. Ultralujien terästen käyttö ja konepajaprosessit. Tekninen raportti. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Raportit ja selvitykset 6/2011.

SSAB. 2016. Web-sivusto. Haettu 26.10.2016 osoitteesta https://imagebank.ssab.com/SSAB/#1480404209997_0

Kestävä kaupunkikehitys avainasemassa kehittyvillä markkinoilla

Kaupungistuminen kehittyvissä maissa

Urbanisoitumis- eli kaupungistumisprosessi on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt yhä selvemmin kehittyviin maihin. Ominaista kehitykselle on se, että urbanisaatio tapahtuu alueilla, jotka eivät ole sosio-ekonomisesti kehittyneitä ja joissa teollinen tuotanto on vähäistä. Lisäksi rajalliset resurssit vaikuttavat alueilla asuviin ihmisiin ja luovat uusia haasteita paikallisten poliitikkojen ja asiantuntijoiden suunnittelutyöhön. (Potter 2008.) Näitä ovat muun muassa riittämätön infrastruktuuri ja resurssien, kuten veden ja sähkön vaikea saatavuus, slummiutuminen ja siitä koituvat turvallisuus- ja terveysriskit sekä kasvava rikollisuus ja korruptio. Asioita, jotka voivat pahimmillaan vaikuttaa merkittävästi maan taloudelliseen kasvuun ja kehitykseen. Ongelmien voidaan odottaa radikalisoituvan monessa maassa ilmastonmuutoksen myötä. (Frost ja Sullivan 2014.)

Namibian haasteet rakentamisessa, vedessä ja energiassa

Namibia on Lounais-Afrikassa Atlantin rannikolla sijaitseva 2,3 miljoonan asukkaan valtio, joka itsenäistyi vuonna 1990 Etelä-Afrikasta. Etelä-Afrikan vallan ja apartheidin aikaisten vapaata liikkuvuutta ja asumista rajoittavien säädösten poistuessa väestön muutto etenkin maaseudulta kaupunkiin voimistui merkittävästi (Indongo ym. 2013). Edelleen hallituksella on vaikeuksia riittämättömän maan sekä taloudellisten resurssien puutteen vuoksi tarjota laadukasta ja energiatehokasta asumista väestölle. Lisäksi Namibiassa on havaittavissa maailman suurimmat tuloerot gini-kertoimella mitattuna (Worldbank 2016), mikä luo erityistä painetta väestön muuttoon kaupunkeihin parempien palveluiden, työllisyysmahdollisuuksien ja koulutuksen toivossa.

Namibian valtio kamppailee yhä pahenevan vesikriisin ja kasvavien energiavaatimusten keskellä, jotka rasittavat kaupunkien toimintakykyä. Namibian maaperä on yksi Afrikan hedelmättömimmistä. On arvioitu, että 97 prosenttia vedestä menetetään kokonaishaihtumisen seurauksena. Namibiassa joudutaankin tukeutumaan suurilta osin pohjavesivarantoihin, jotka täyttyvät hitaasti vaihtelevien vesisateiden ja lyhytaikaisten virtausten vuoksi. Nykyinen kaupunkikehitys kuluttaa toiseksi eniten vettä maataloussektorin jälkeen ja on arvioitu, että Namibia tulee kärsimään absoluuttisesta vesipulasta vuoteen 2020 mennessä. (Khabi ja Mashauri 2014.) Namibiassa on hallinnon osalta reagoitu vallitsevaan tilanteeseen hitaasti. Maassa muun muassa noudatetaan edelleen vesilainsäädäntöä vuodelta 1956.

Namibia pyrkii energiaomavaraisuuteen ja luottaa sähkön tuotannossa lähinnä kaasuun ja dieselpolttoaineeseen. Kasvavat sähkön ja energian hinnat, riittämättömät energiavarannot ja riippuvuus maan ulkopuolisista energialähteistä aiheuttavat uhkaa maan tulevaisuuden kehitykselle. Namibialla on suunnitelmissa perustaa uusi Kudun kaasukenttää hyödyntävä voimala, jonka on määrä valmistua vuoteen 2020 mennessä. Namibiassa suhtaudutaan vaihtelevasti uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin teknologioihin. Maassa on vasta hiljattain alettu heräämään uusiutuvan energian mahdollisuuksiin energiaomavaraisuuden saavuttamisessa (kuva 1).

SAMK tutustumassa Innosun-yrityksen 5 MW aurinkovoimaan (kuvaaja Minna Keinänen-Toivola)
Kuva 1. SAMK tutustumassa Innosun-yrityksen 5 MW aurinkovoimaan. Kuva: Minna Keinänen-Toivola

Moni valtion omistama yhtiö toimii maassa tehottomasti, mikä herättää epäilyksen siitä, kuinka Namibia kykenee vastaamaan tehokkaasti lisääntyvään veden ja energian kysyntään kasvavissa kaupungeissa. Vesi- ja energiasektoreilla keskeisiä palveluiden tarjoajia ovat valtion omistamat yritykset NamPower ja NamWater, jotka myös vaikuttavat siihen, keillä on oikeus käyttää palveluita ja millä hinnoin. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan perustuvia energiaratkaisuja tarjoavien itsenäisten energiatuottajien on toistaiseksi ollut hankala päästä markkinoille olemattoman kilpailun vuoksi.

Kohti kestävää kaupunkikehitystä yhteiskunnan ymmärtämisellä

Namibian valtio julkisti keväällä 2016 maan kehittämissuunnitelman (Harambee Prosperity Plan vuosille 2016/2017–2019/2020). Harambeen suunnitelmassa tavoitteina ovat tehokas hallinto, taloudellinen edistys, sosiaalinen eteneminen, infrastruktuurin kehitys, kansainväliset suhteet ja yhteistyö. Infrastruktuurin kehityksessä pääteemat ovat energia, vesi, liikenne ja ICT.

Lokakuussa 2015 alkanut Satakunnan ammattikorkeakoulun ja paikallisen yliopiston Namibia University of Science and Technology:n NAMURBAN -tutkimusprojekti kohtaa Namibian kansalliset suunnitelmat. Hankkeen päätavoitteena on kehittää tutkimukseen pohjautuva Namibian kaupunkiolosuhteisiin resurssitehokas konsepti, joka tuottaa veteen, uusiutuvaan energiaan, asumiseen, kierrätykseen ja ICT:hen liittyviä kokonaisratkaisuja. Mukana on lukuisia suomalaisia yrityksiä, kuten Fimuskraft Oy, GA90 Recycling Oy, Naps Solar Systems Inc., Rannan Teollisuuskone Oy, Riffid Oy, Sansox Oy, ja SWOcean Oy (kuva 2).

Heikki Koivisto/SAMK ja Fimuskraft Oy:n Ahti Koivunen tutustumassa Merlus Food Processor:n kalojen jalostusprosessiin. Kuva: Minna Keinänen-Toivola
Kuva 2. Heikki Koivisto/SAMK ja Fimuskraft Oy:n Ahti Koivunen tutustumassa Merlus Food Processor:n kalojen jalostusprosessiin. Kuva: Minna Keinänen-Toivola

Kokonaisratkaisujen luonnissa keskeistä on paikallistason toimijoiden, kuten kaupunkien johdon kuunteleminen (kuva 3) sekä yhteiskunnan kokonaisvaltaisempi ymmärtäminen. Teknologian lisäksi projektissa tutkitaan kestävien kaupunkijärjestelmien saavuttamiseen liittyvien eri toimijoiden (esim. yksityinen ja julkinen sektori) välisiä vuorovaikutussuhteita, toimintaa ohjaajia lakeja ja säädöksiä sekä teknisten infrastruktuurien omistussuhteita. Yhdessä nämä tekijät toimijoiden erilaisten tulevaisuuden odotusten kanssa määrittelevät urbaanien infrastruktuurien hallinnan tilaa vesi- ja energiasektoreilla Namibiassa.

Tutkimuksessa keskeisenä tavoitteena on luoda skenaarioita eli arvioita tulevaisuuden vesi- ja energiasektorien kehityksestä ja siitä, kuinka näiden sektoreiden osalta vallitsevat hallintojärjestelmät mahdollisesti mukautuvat tulevaisuuden vaatimuksiin ja muuttuviin olosuhteisiin. Tavoitteeseen sitoutuu ajatus yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä, jotta saavutetaan kestävät kaupunkijärjestelmät tulevaisuudessa.

keinanen_toivola_kuva3
Kuva 3. NAMURBAN projektin vetäjä Minna Keinänen-Toivola keskustelemassa kaupunkikehityksestä Walvis Bayn pormestarin kanssa. Kuva: Meri Olenius

Kirjoittajat

Minna Keinänen-Toivola, FT, tutkimuspäällikkö, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Teknologia-osaamisalue, minna.keinanen-toivola(at)samk.fi
Nina Savela, valtiotieteiden kandidaatti, pro gradu-työntekijä, Turun yliopisto, nina.savela(at)utu.fi

Frost and Sullivan Africa 2014. Presentation “Business Impact in Africa, Mega Trends driving mega opportunities in Sub Saharan Africa”

Indongo N., Angombe S. ja Nickanor N. 2013. Urbanisation in Namibia, Views from semi-formal and informal settlements. University of Namibia. Windhoek. Haettu 19.11.2016 osoitteesta http://www.unam.edu.na/wp-content/uploads/2014/09/Urbanisation-in-Namibia.pdf

Khabi N., Mashauri, D. 2014. Sustainable Domestic and Industrial Water Utilisation in Namibia. European Journal of Scientific Research Vol. 127 (1): 46-57.

Potter, R. B. 2008. Geographies of Development: An introduction to Development Studies. Routledge Ltd.

Worldbank 2016. Haettu 19.11.2016 osoitteesta http://www.worldbank.org/en/country/namibia/overview

Työhyvinvointia edistämällä kestävää kehitystä työyhteisöihin

Sosiaalisesti kestävässä kehityksessä korostuu ihmisten välinen sujuva yhteiselämä. Yhteiselämän keskeisiä foorumeita ovat yhteisöt ja instituutiot, kuten perhe, suku sekä työ- ja harrastusyhteisöt. Parhaimmillaan ne mahdollistavat yksilön osallistumisen yhteisön toimintaan sen arvostettuna jäsenenä ja kehittäjänä. (National Research Council 1999, 24-25). Salosen (2010, 252) mukaan ihmisten välinen terve riippuvuus eli yhteisöllisyys on tärkein kestävän kehityksen voimavara. Yhteisöllisyys vähentää materiaalisten asioiden merkitystä ihmisen arjessa ja lisää hyvinvointia, joka perustuu ihmisten toisilleen antamaan voimaan. Yhteisöllisyys luo myös vahvan perustan eettiselle huolenpidolle. (Kautto & Metso 2008.)

Työyhteisöt ovat aikuisen ihmisen elämässä merkittäviä yhteisöjä. Kestävää kehitystä työyhteisöissä voidaan tarkastella muun muassa tuottavuuden, fyysisen ympäristön ja työntekijöiden hyvinvoinnin näkökulmista. Tässä artikkelissa sosiaalisesti kestävää kehitystä kuvataan työhyvinvoinnin näkökulmasta. Kuvaus perustuu eri aloilta saatuihin tutkimustuloksiin sekä Oulun ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tutkimuksellisten kehittämistöiden tuloksiin. Niiden mukaan sosiaalisesta kestävästä kehityksestä hyvinvoinnin näkökulmasta huolehtiva työyhteisö on vetovoimainen ja menestyvä. Näissä työyhteisöissä työntekijöillä on todellinen mahdollisuus kehittää itseään, työyhteisöään ja sen toimintoja, ja saada myös aikaan hyviä työn tuloksia ja laadukasta toimintaa.

Työyhteisön hyvinvoinnin sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä

Työhyvinvointi voidaan määritellä yksilötasolla ilmeneväksi kokemukseksi. Sen ylläpitäminen ja edistäminen kuuluvat jokaiselle työyhteisön jäsenelle. Vastuun työhyvinvoinnin edistämisestä kantaa kuitenkin ylin johto, joka vastaa henkilöstön työturvallisuudesta, työkyvystä ja henkisestä hyvinvoinnista. (Tarkkonen 2012, 13–23.) Työhyvinvointi voidaan määritellä myös viiden osatekijän avulla. Ensimmäinen niistä on lähityöyhteisö, johon sisältyvät muun muassa työn organisointi, työpaikan pelisäännöt, arvot, työilmapiiri ja työtoveruus. Toisena tekijänä ovat työtehtävät, johon sisältyvät työvälineet ja työympäristö. Työntekijän ammatillinen osaaminen on kolmas tekijä sisältäen koetun terveyden, työyhteisötaidot sekä arvot ja asenteet. (Sinisammal, Belt, Autio, Härkönen & Möttönen 2011, 28–35.) Työyhteisötaidot sisältävät muun muassa vastuullista vaikuttamista, rakentavaa asennoitumista työtä, työyhteisöä, työkavereita ja esimiestä kohtaan. Lisäksi työyhteisötaitoihin sisältyvät reflektiiviset taidot, kuten kyky ja halu oppia uutta sekä taito hyödyntää ja ylläpitää omaa osaamistaan. (Cooper, Forrest, & Cramp 2008, 5-6.)

Neljäs osatekijä on työhyvinvoinnin johtaminen, mikä tarkoittaa työhön, yksittäisiin työntekijöihin ja työyhteisöön liittyvien muutosprosessien ohjaamista siten, että ulkoisten tekijöiden myönteiset vaikutukset hyödynnetään ja kielteiset vaikutukset pystytään pitämään hallinnassa. Viidenneksi työhyvinvointiin vaikuttavat organisaation ulkopuoliset tekijät muun muassa lainsäädännön kehittyminen, kilpailijoiden toimet, suhdannevaihtelut, teknologian muutokset sekä perhe ja harrastukset. (Sinisammal ym. 2011, 28–35.)

Tutkimus- ja kehittämistyöllä vauhtia yhteisöjen työhyvinvointiin

Seuraavat esimerkit kuvaavat ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijoiden tekemien tutkimuksellisten kehittämistöiden tuloksia. Niissä korostuvat henkilöstön ja johdon yhteinen työskentely työhyvinvointia edistävien toimintatapojen kehittämisessä.

Niina Koskitalon ja Tuija Taipaleen (2014) tutkimuksellisen opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää psykiatrisella osastolla työskentelevän henkilökunnan työyhteisötaitoja, edistää henkilökunnan työhyvinvointia ja toiminnan sujuvuutta. Työ toteutettiin kaksiosaisena, soveltaen toimintatutkimuksen menetelmällisiä periaatteita. Kehittämistyön ensimmäisessä vaiheessa selvitettiin osaston henkilökunnan työyhteisötaitoja kyselylomakkeella. Kyselyn tulosten perusteella toisen vaiheen kehittämiskohteiksi valittiin työskentelyrauha, tiedonkulku, työn ja toisten arvostaminen, palautteen antaminen ja johtamisen tukeminen. Toisessa vaiheessa henkilökunta kehitti työyhteisötaitojaan ja osaston toimivuutta tuottaen ratkaisuehdotuksia edellä mainittuihin kehittämiskohteisiin. Työn sujuvuutta lisättiin toimivilla tilajärjestelyillä ja muilla työrauhaa lisäävillä ratkaisuilla. Jokainen henkilökuntaan kuuluva kehitti tiedonkulkua osastolla lisäämällä omaa aktiivisuuttaan siinä. Työn arvostusta ja arvostetuksi tulemisen kokemusta vahvistettiin osaamisen huomioimisella työtehtäviä jaettaessa sekä antamalla työstä palautetta kollegoille. Henkilökuntakokouksia hyödynnettiin aiempaa aktiivisemmin yhteisten asioiden käsittelemiseen ja osaston toiminnan kehittämiseen. Esimiesten kokemusten mukaan perustyön sujuminen ja toiminnan kehittäminen annettujen resurssien puitteissa tukivat johtamista. Esimiehiltä puolestaan toivottiin perusteluja asioihin ja selkeää ilmaisua olemassa olevista tosiasioista. Kehittämisprosessin yhtenä konkreettisena hyötynä työntekijät pitivät mahdollisuuttaan edistää työyhteisön toimintaa ja omia työyhteisötaitojaan yhdessä. (Koskitalo & Taipale 2014, 63-65.)

Sari Kemppaisen (2014) opinnäytetyön tavoitteena oli työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden kehittäminen yhdessä työntekijöiden kanssa akuutin hoidon yksikössä. Kehittämistyö sisälsi kolme päävaihetta, ja se toteutettiin toimintatutkimuksen periaatteita soveltaen. Ensimmäisessä vaiheessa vastattiin tutkimuskysymyksiin: Mitä työhyvinvointi on akuutin hoidon yksikön henkilöstön määrittelemänä? Millaisia visioita akuutin hoidon yksikön henkilöstöllä on työhyvinvoinnista? Toisessa vaiheessa vastattiin kysymyksiin: Miten työhyvinvointiin liittyvää työturvallisuutta kehitetään akuutin hoitoyksikön henkilöstön mielestä? Miten tapaturmia, ergonomisia, fyysisiä, kemiallisia ja biologisia riskejä sekä henkistä kuormittuneisuutta voidaan vähentää tai poistaa kokonaan henkilöstön mielestä? Kolmannen vaiheen tutkimuskysymys oli: Millaisia muutoksia akuutin hoidon yksikön työhyvinvoinnissa ja työturvallisuudessa on tapahtunut kehittämistyön aikana henkilöstön havainnoimana?

Eri vaiheiden aineistot kerättiin ryhmätyöskentelyinä käyttämällä tulevaisuuden muistelu- ja draamamenetelmiä. Kehittämistyöhön osallistui yhden akuutin hoidon yksikön henkilökunta. Osallistujien mukaan työntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavat myönteinen työkulttuuri, avoin vuorovaikutus, erilaisia persoonallisuuksia arvostava ilmapiiri, tasa-arvoisuus ja kollegiaalisuus. Työhyvinvointia edistävät myös oikeudenmukainen ja helposti lähestyttävä johtaja, työympäristöön liittyvien fysikaalisen, biologisen ja kemiallisen työturvallisuuden kehittäminen ja työn ergonomisuuden varmistaminen. Hyvällä ja riittävällä tiedottamisella sekä uusien työntekijöiden perehdyttämisellä on merkitystä niin perehtyjän kuin myös työyhteisön muun henkilökunnan työhyvinvointiin ja erityisesti työn kuormittavuuteen. (Kemppainen 2014, 28-39.)

Tiina Kallion (2015) opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää päiväkodin työhyvinvointia yhteistyössä henkilöstön kanssa. Työn ensimmäisessä vaiheessa kuvattiin päiväkodin työhyvinvoinnin tila henkilöstön kokemana. Lisäksi kuvattiin työhyvinvoinnin kehittämistä edistävät vahvuudet sekä ne henkilöstön kokemat työhyvinvointiin liittyvät epäkohdat, jotka ovat yhteisesti korjattavissa ja sovittavissa. Toisessa vaiheessa laadittiin yksikön kehittämiseen liittyvä työhyvinvoinnin toimintasuunnitelma työhyvinvoinnin portaat-mallia mukaillen.

Kallion (2015) tulokset osoittivat, että kohdetyöyhteisö onnistui erityisesti yhteistyön kehittämisessä, tiedon ja kokemusten jakamisessa, turvallisuuden ennakoinnissa ja esimiestyöskentelyssä.  Päiväkodissa kehitettiin uusia työtapoja tehdä yhteistyötä, selkiytettiin käytäntöjä oman ammatillisuuden kehittämiseen ja omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen. Henkilöstö valitsi työhyvinvoinnin toimintasuunnitelman sisällöiksi työn jaksottamisen ja tauottamisen, toimintaohjeiden työstämisen työpaikkakiusaamisen torjumiseksi, ammattiryhmien keskinäiset keskustelut, yhteistoiminnan edistämisen sekä työntekijöiden perehdyttämisen. Työhyvinvoinnin edistämisen menetelmiksi ehdotettiin muun muassa koko henkilöstön työyhteisötaitojen kehittämistä, ajankäytön hallintaa ja yhteisöllisyyttä lisäävien toimintatapojen luomista.

Yhteisellä tahdolla ja toimilla työhyvinvointia

Työhyvinvoinnin edistämisessä korostuvat työyhteisön jäsenen vastuu työhyvinvoinnin edistämisestä ja kehittämisestä. Esimiehillä on erityinen rooli suunnitelmallisen työhyvinvoinnin johtamisessa. Organisaation ylätasolla laaditaan työhyvinvoinnin yleiset edellytykset ja varmistetaan niiden toteutuminen. Ylin johto luo toimillaan työhyvinvointikulttuurin, joka näkyy läpi työyhteisön. Tämä edellyttää työhyvinvointia edistävää arvomaailmaa ja henkilöjohtamisen osaamista. Työhyvinvoinnin osa-alueet on tarpeen konkretisoida kehitettäviksi ja arvioitaviksi toiminnoiksi. Työhyvinvoinnille ja sitä edistävälle toiminnalle luodaan silloin tavoitteet ja kriteerit, joiden saavuttamista ja täyttymistä arvioidaan säännöllisesti luotettavien menetelmien avulla. Edellä mainitut toimet tuottavat työhyvinvoinnin lisäksi mahdollisuuden taloudelliseen menestykseen ja kestävään kilpailukykyyn, sillä hyvinvoivalla ja yhteisöllisellä työyhteisöllä on hyvät mahdollisuudet löytää muutoksissa uusia, toimivia ratkaisuja.

Tutkimukselliset kehittämistyöt osoittivat, että henkilöstön ja johtajien vastuullinen ja rakentava asenne työhön ja toisiin työyhteisön jäseniin lisää merkittävästi työhyvinvointia. Tulokselliseen ja hyvinvointia edistävään toimintaan päästään konkreettisten tekojen kautta.

Kirjoittajat

Liisa Kiviniemi, TtT, yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu, liisa.kiviniemi(at)oamk.fi
Pirkko Sandelin, TtT, yliopettaja, Oulun ammattikorkeakoulu, pirkko.sandelin(at)oamk.fi

Cooper, N., Forrest, K. & Cramp, P. 2008. Essential guide to generic skills. Oxford: BMJ Books.

Kallio, T. 2015 Varhaiskasvattajat työhyvinvoinnin portailla. Haettu 1.4.2016  osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-597-130-2

Kautto, M & Metso, L. 2008. Sosiaalinen kestävyys – uusi poliittinen horisontti. Yhteiskuntapolitiikka 73 (2008).4. 411–220.

Kemppainen, S. 2014 Työturvallisuus osana työhyvinvointia – Työhyvinvoinnin ja työturvallisuuden kehittäminen sairaalan akuutin hoidon yksikössä. Haettu 26.3.2016    osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014111215493

Koskitalo, N. & Taipale, T. 2014 Psykiatrisen päivystysyksikön henkilökunnan työyhteisötaidot ja niiden kehittäminen. Haettu 26.3.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2014121519866

National Research Council (1999). Our Common Journey: A Transition Toward Sustainability. Policy Division, Board on Sustainable Development 1999. Washington: National Academy Press.

Salonen, A. 2010. Kestävä kehitys globaalin ajan hyvinvointiyhteiskunnan haasteena. Helsingin yliopisto, Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia 318. Yliopistopaino.

Sinisammal, J., Belt, P., Autio, T., Härkönen, J., & Möttönen, M. 2011 Tilanneherkkä työhyvinvoinnin johtamismalli. Premissi 4: 28–35.

Tarkkonen, J. 2012 Työhyvinvointi johtamistehtävänä: periaatteet, rakenteet ja käytännöt. Kuopio Unipress.

 

Vastuullinen hankinta ilmailualalla

Johdanto

Tämä artikkeli perustuu Lahden ammattikorkeakoulussa tehtyyn opinnäytetyöhön Corporate responsibility in airline industry procurement – case Finnair oyj. Siinä tutkittiin, kuinka tulevaisuuden haasteisiin voitaisiin vastata integroimalla yritysvastuu yrityksen hankintaketjuun. Työn tavoitteena oli myös tarkastella hankinnan ja toimittajasuhteiden roolia yritysvastuussa sekä tarjota käytännönläheisiä työkaluja implementointiin, joka kattaa hankintatoimen prosessit ja toimintatavat. Case-tutkimusta varten haastateltiin neljää aiheen kannalta keskeistä yrityksen työntekijää: Chief Executive Officer (CEO), Vice President of Procurement, Director of Sustainable Development sekä Brand Manager. Seuraavissa kappaleissa määritellään tutkimuksen liittyvät keskeiset termit, esitellään tutkimuksen case-yritys sekä kerrotaan lyhyesti tutkimustuloksista ja johtopäätöksistä.

Yritysvastuu ja vastuullinen hankinta

Yritysvastuulla (engl. corporate responsibility) tarkoitetaan yleisesti velvoitetta, joka ulottuu lainsäädännön ja talouden vaatimusten ulkopuolelle, ottaa huomioon sidosryhmien tarpeet ja odotukset siitä, mikä on hyväksyttävää ja oikeudenmukaista, ja pyrkii tavoittelemaan pitkän aikavälin hyötyjä yhteiskunnalle (Robbins & Decenzo 2001, Idowu & Louche 2011, 56 mukaan). Yritysvastuu jaetaan tyypillisesti kolmeen osa-alueeseen: ympäristövastuuseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen vastuuseen. Toimitusketjun hallinta voidaan määritellä lähestymistavaksi, jossa koko verkosto toimittajista loppuasiakkaaseen on hallittu niin, että saavutetaan paras lopputulos koko verkoston kannalta (Cooper & Ellram 1993, 1). Hankinta puolestaan tarkoittaa liiketoiminnan johtamisen toimintoa, joka takaa organisaation tarvitsemien ulkoisten resurssien tunnistamisen, itse hankinnan, saatavuuden takaamisen ja johtamisen niin, että liiketoiminnan strategiset tavoitteet saavutetaan (CIPS 2013, 6).

Globaalissa taloudessa yritysten toimintaan vaikuttavat myös erilaiset kansainväliset megatrendit. Ernst & Young (2015) sekä KPMG (2014) mukaan esimerkiksi teknologinen kehitys, ilmastonmuutos, Aasian voimistuminen sekä resurssipula ovat voimistuvia trendejä, jotka yritysten tulisi ottaa huomioon säilyttääkseen asemansa ja markkinaosuutensa sekä menestyäkseen pitkällä tähtäimellä. Lisäksi sidosryhmien kasvava yhteiskunnallis-taloudellinen tietoisuus lisää painetta yrityksille toimia eettisesti ja huomioida oman hankintaketjunsa ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset (Tang & Zhou 2012, 485).

Yritykset nähdäänkin globaaleina maailmankansalaisina, joilta vaaditaan korkeampaa moraalia päätöksenteossa kuin yksityisiltä ihmisiltä. Vaatimukset näkyvät esimerkiksi yrityksille kohdistetussa lainsäädännössä ja sääntelyssä. On osoitettu, että yritykset, jotka ottavat huomioon sidosryhmiensä tarpeet ja odotukset sekä toimivat vastuullisesti, päihittävät kilpailijansa pitkällä aikavälillä (Eccles ym. 2011, Confino 2014). Jotta yritysvastuu olisi tehokasta ja muutoksia saataisiin aikaan, ja toisaalta voidaan hyödyntää sen tarjoamat mahdollisuudet liiketoiminnalle, sen on oltava integroitu prosesseihin ja toimintatapoihin (Juutinen 2016, 58).

Hankintojen osuus yrityksen liikevaihdosta voi olla jopa yli 50%, mikä tarkoittaa, että kumppanit edustavat ostajayritystä ja vastaavat omalta osaltaan ostavan organisaation menestyksestä. Riippuvuus parhaista toimittajista, jotka tukevat yritystä sen strategisissa tavoitteissa ja sitoutuvat yhteistyöhön, kasvaa. Tästä johtuen myös hankintaketjun johtamisen ja riskienhallinnan merkitys korostuvat. Kun puhutaan yritysvastuusta hankinnoissa, vastuu kattaa koko ketjun, ja ostava organisaatio on vastuussa myös kumppaneidensa toimintatavoista. (Nieminen 2016, 12-13; Hallikas ym. 2011.) Tämän vuoksi toimittajien valinnassa yritysvastuun tulee olla yksi valintaperuste, ja kilpailutuksen tulee olla avointa. Yritysvastuun jalkauttamista hankintaketjun sisällä edesauttaa myös selkeiden yritysvastuuta koskevien vaatimusten asettaminen, yritysten vastuullisuuden tavoitteellisuus ja mittaaminen, hankintaketjun sisäinen viestintä ja toiminnan läpinäkyvyys sekä toiminnan jatkuva kehittäminen. (Flanagan 2016a, Juutinen 2016, 193-194 mukaan).

Case: Finnair Oyj

Ilmailuala on haastava toimintaympäristö, joka on altis ulkoisille tekijöille, muutoksille ja megatrendeille. Lentoyhtiöt operoivat kapeilla voitoilla, ja kohtaavat jatkuvia paineita alentaa kustannuksiaan ja parantaa mm. polttoainetehokkuuttaan. Kilpailu alalla on kovaa, ja tästä syystä lentoyhtiön on huomioitava toimintaympäristönsä ylläpitääkseen markkinaosuutensa. (Clayton & Hilz 2015, IATA 2015.)

Tutkimuksen case-yritys Finnair Oyj on kotimainen lentoyhtiö, joka tarjoaa yhteydet yli sataan kohteeseen. Finnairin liikevaihto oli vuonna 2015 2.3 miljardia, josta operatiivinen liiketulos oli 23.7 miljoonaa. Yhtiön palveluksessa on noin 4800 työntekijää. Omalla toimialallaan Finnair on ollut edistyksellinen yritysvastuuasioissa ja saanut sen vuoksi myös tunnustusta. Finnair on raportoinut julkisesti ympäristövaikutuksistaan vuodesta 1997, ja yritysvastuustaan laajemmin vuodesta 2008 hyödyntäen GRI-raportointimallia (Global Reporting Initiative). Vuonna 2015 Finnair nimitettiin yhdeksi Pohjoismaiden johtavista yrityksistä ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon raportoinnissa. (Finnair 2016a, 2-3, 86; Finnair 2016b, 2-3, 9.)

Yritysvastuun merkitys ilmailualalla

Haastateltavien näkemyksen mukaan yritysvastuu nähdään Finnairilla välttämättömänä osana pohjoismaista tapaa toimia sekä perusedellytyksenä liiketoiminnalle, uusille kumppanuuksille ja kasvulle. Ilmailualalla on tähän asti keskitytty lähinnä ympäristövastuuseen, ja sosiaalinen vastuu on vielä uutta. Yritysvastuun merkitys ja aihepiirin laajuus kasvavat jatkuvasti eikä yhdelläkään yrityksellä ole varaa olla huomioimatta sitä strategiassaan, toimitusjohtaja toteaa. Haasteellisen ja muutosalttiin toimialan vuoksi kaikki mahdollisuudet on hyödynnettävä eikä kilpailusta voida jäädä jälkeen. Tästä syystä Finnairilla halutaan olla valmiita tulevaan säätelyyn ja olla muutoksen edellä.

Vastuullisen liiketoiminnan uskotaan vaikuttavan positiivisesti niin oman henkilöstön kuin kumppaneidenkin motivaatioon, sitoutumiseen ja tyytyväisyyteen, mikä puolestaan luo edellytykset onnistumiselle. Yritysvastuun avulla voidaan myös luoda yritykselle lisäarvoa, sillä sen katsottiin tukevan yrityksen muutosvalmiutta, parantavan operaatioiden turvallisuutta ja tehokkuutta sekä pienentävän liiketoiminta-, brändi- ja hankintariskejä. Tämä kaikki parantaa yrityksen mainetta ja sosiaalista hyväksyttävyyttä, mikä puolestaan vahvistaa henkilöstön ja yhteistyökumppaneiden sitoutumista.

Finnairin mukaan menestyvä palveluyritys kuuntelee sidosryhmiään ja markkinoita – asiakkailla ja järjestöillä on kuuluva ääni julkisessa keskustelussa. Ilmailualan asiakas ei vaadi vastuuta yhtä yksityiskohtaisesti kuin muilla toimialoilla. Yritysasiakkaiden vaatimukset ja lainsäädäntö sen sijaan tuovat paineita. Valtion omistajuussuhteen nähdään tuovan lisää julkista näkyvyyttä sekä odotuksia vastuullisuuteen liittyen.

Vastuullinen hankinta ja toimittajien rooli

Yritysvastuun, riskienhallinnan ja läpinäkyvyyden haasteina nähdään pitkät hankintaketjut, monopolitoimittajat ja agenttiverkostot. Lisähaastetta vastuulliselle liiketoiminnalle tuovat kehittyvien maiden paikallinen kulttuuri, lainsäädäntö ja toimintatavat, jotka voivat olla hyvin erilaiset kuin Suomessa. Hankintaketjun rooli nähdään merkittävänä Finnairin strategialle, sillä toimittajat ovat kansainvälisten operaatioiden ja kustannustehokkaan kasvun mahdollistajia.

Lisäksi on hyvä muistaa, että asiakkaan näkökulmasta lentoyhtiön yhteistyökumppanien palvelu nähdään osana yhtiön palvelua – toimittajat edustavat omalta osaltaan Finnairia. Tästä syystä on varmistettava, että toimittajat kunnioittavat samoja kansainvälisesti hyväksyttyjä periaatteita ja toimintatapoja kuin yhtiö itse. Yritysvastuun integroimisessa Finnair hyödyntää erilaisia metodeja kuten eettinen toimintaohje (CoC), kilpailutus-työkalu ja sopimusklausuulit kilpailutuksessa sekä SEDEX (Supplier Ethical Data Exchange), jonka sisältämiä työkaluja ovat mm. itsearvioinnit, riskiarvioinnit sekä auditoinnit.

Yhteenveto

Vaatimalla vastuullisuutta toimittajiltaan lentoyhtiöt voivat myötävaikuttaa positiivisesti yhteisöissä ja samanaikaisesti parantaa mahdollisuuksiaan vastata kansainvälisiin haasteisiin ja toimintaympäristönsä muutoksiin. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että Finnairin yritysvastuustrategiaa tukevia tekijöitä ovat yrityksen visio ja kulttuuri, sitoutunut johto ja henkilöstö, kilpailu, lainsäädäntö ja säätely. Haasteina puolestaan ovat pitkät hankintaketjut, toimittajien monopolistinen neuvotteluasema ja se, ettei työntekijöillä ole riittävästi aikaa perehtyä yritysvastuuasioihin omassa työssään. Koska yritysvastuuasioissa vastuu kattaa koko ketjun, ostava organisaatio on vastuussa myös kumppaneidensa toimintatavoista.

Kirjoittajat

Jasmiina Klemettinen, tradenomi, Lahden ammattikorkeakoulu, jasmiina.klemettinen(at)student.lamk.fi
Anna Pajari, FM, KTM, lehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, anna.pajari(at)lamk.fi

CIPS. 2013. The Definitions of ‘procurement’ and ‘supply chain management’. Haettu 26.8.2016 osoitteesta https://www.cips.org/Documents/Knowledge/Procurement-Topics-and-Skills/13-SRM-and-SC-Management/Supplier-Relationship-anagement/definitions_of_procurement_and_scm.pdf

Clayton, E. & Hilz, A. 2015. Industry perspectives: 2015 Aviation trends. PwCs Strategy& Haettu 21.7.2016 osoitteesta http://www.strategyand.pwc.com/perspectives/2015-aviation-trends

Confino, J. 2014. Sustainable corporations perform better financially; report finds. The Guardian. Haettu 20.4.2016 osoitteesta http://www.theguardian.com/sustainable-business/2014/sep/23/business-companies-profit-cdp-report-climate-change-sustainability

Cooper, M. & Ellram, L. 1993. Characteristics of supply chain management and the implications for purchasing ans logistics strategy. International journal of logistics management, 4:2. 13-24.

Eccles, R., Ioannou, I. & Serafeim, G. 2011. The impact of Corporate Sustainability on Organizational Processes and Performance. Working paper number 12-035. Harward Business School. Haettu 3.8. 2016 osoitteesta http://www.hbs.edu/faculty/Publication%20Files/SSRN-id1964011_6791edac-7daa-4603-a220-4a0c6c7a3f7a.pdf

Ernst & Young. 2015. Megatrends 2015 – Making sense of a world in motion. Haettu 15.7.2016 osoitteesta http://www.ey.com/Publication/vwLUAssets/ey-megatrends-report-2015/$FILE/ey-megatrends-report-2015.pdf

Finnair. 2016a. Annual Report 2015. Finnair. Haettu 16.8.2016 osoitteesta http://www.finnairgroup.com/linked/en/konserni/Finnair_AnnualReport_2015_EN_final_linkitetty2.pdf

Finnair. 2016b. Financial statements 1JAN-31DEC 2015. Finnair. Haettu 16.8.2016 osoittesta http://www.finnairgroup.com/linked/en/konserni/Finnair2015-EN-TP-virallinen-final.pdf

Hallikas, J., Koivisto-Pitkänen, M., Kulha, T., Lintukangas, K. & Puustinen, A. 2011. Supply management capability as a source of competitiveness in global value networks – Results of national survey. Technology Business Research Center. Research Reports 26. Lappeenranta University of Technology. Haettu 15.8.2016 osoitteesta https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/70865/isbn%209789522651327.pdf?sequence=3

IATA (International Air Transport Association). 2015. Press Release No.: 58:Airlines Continue to Improve Profitability 5.1% Net Profit Margin for 2016. IATA. Haettu 22.7.2016 osoitteesta http://www.iata.org/pressroom/pr/Pages/2015-12-10-01.aspx

Idowu, S., and Louche C. 2011. Theory & Practice of Corporate Social Responsibility, Chapter 4, Springer – Verlag, Berlin Heidelberg. 55 – 70. Haettu 8.7.2016 osoitteesta http://arvis.simor.ntua.gr/Attachments/Publications/Books/KefalaiaseVivlia/7.5.9_SUPPLY%20CHAIN%20MANAGEMENT.pdf

Juutinen, S. 2016. Strategisen yritysvastuun käsikirja. 23-243. Helsinki: Talentum Pro.

Klemettinen, J. 2016. Corporate Responsibility in Airline Industry Procurement. Thesis. Lahti University of Applied Sciences Ltd, Degree Programme in International Trade.  https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/115741/Klemettinen_Jasmiina.pdf?sequence=1

KPMG. 2014, Future State 2030: The global megatrends shaping governments, publication number 130685. KPMG. Haettu 7.7.2016 osoitteesta https://www.kpmg.com/Global/en/IssuesAndInsights/ArticlesPublications/future-state-government/Documents/future-state-2030-v3.pdf

Nieminen, S. 2016. Hyvä hankinta, parempi bisnes. 10-151. Helsinki: Talentum Pro.

Tang, C. & Zhou, S. 2012. Research advances in environmentally and socially sustainable operations. European Journal of Operational Research Volume 223, Issue 3, 16 December 2012, 585–594.

Ongelmalähtöinen projektioppiminen on avain kiertotalouteen

Kiertotalous on talouden uusi malli, joka pohjautuu resurssien kestävään käyttöön. Se pyrkii jätteiden synnyn minimointiin tuottamalla materiaaleja ja tuotteita, jotka kiertävät eivätkä kulu. (Sitra 2014.) Kiertotalouteen siirtyminen vaatii ajattelutapojen ja paradigmojen muutoksia. Tähän kehämäiseen talouden malliin liittyy olennaisesti uudenlaiset liiketoimintamallit, jakamistalous ja yhteiskehittäminen. Sitran (2014) selvityksen mukaan kiertotalous tarjoaa Suomen taloudelle 1,5 – 2,5 miljardin vuotuisen kasvupotentiaalin. Jotta tämä suuri potentiaali saadaan hyödynnettyä, tarvitaan kuitenkin uuden sukupolven kiertotalouden asiantuntijoita. Turun ammattikorkeakoulussa on huomattu kiertotalouden mahdollisuudet, ja kiertotalous on nostettu yhdeksi uuden strategian kärjeksi (Turun ammattikorkeakoulu 2016).

Kiertotalouden opettamisesta puhuttaessa nousee kysymys opetuksen sisällöistä, millaisia ajattelun malleja kiertotalouden ammattilaiseksi kehittyvä korkeakouluopiskelija tarvitsee? Kiertotalouteen siirtyminen vaatii koulutusalojen välisten raja-aitojen mataloittamista ja tieteiden välistä systeemiajattelua. Toinen avoin kysymys on kiertotalouden opettamisen konteksti. (Heinrich 2016.) Osa kasvatusalan ammattilaisista on sitä mieltä, että oppimisen tavat ovat yhtä tärkeitä kuin opitut faktat (Vare & Scott 2007). Tarvitaan uudenlaista, kriittiseen systeemiajatteluun rohkaisevaa oppimista, joka tukee tulevaisuuden kiertotalousasiantuntijaksi kasvamisessa.

Entä miltä oppimisympäristö näyttää, jos se perustuu samoille periaatteille kuin kiertotalous? Missä määrin nykyiset oppimisympäristöt ovat itsessään ”lineaarisia” ja vanhentuneita soveltuakseen tulevaisuuden talouteen? (Heinrich 2016.) Kiertotalouden oppimisympäristön ulottuvuuksia on pohdittu myös Turun ammattikorkeakoulussa (kuva 1), kun vuonna 2015 lähdettiin rakentamaan kiertotalouden projektioppimisympäristöä (POY). POYn kehittämistyö pohjautuu Turun ammattikorkeakoulussa kehitetyn uuden oppimisotteen Innopedan® mukaiselle ajattelulle. Tässä artikkelissa kuvataan kyseinen oppimisympäristö, joka ottaa huomioon oppimiseen vaikuttavat eri tekijät.

 

malve-ahlroth_nurmi_suominen_kuva1
Kuva 1. Kiertotalouden oppimisympäristön eri ulottuvuuksien suhde toisiinsa.

Kiertotalouden asiantuntijan tiedot ja taidot

Kiertotalous vaatii onnistuakseen jaettua asiantuntijuutta, tiedon soveltamista sekä dialogia monitieteisessä ryhmässä (Lundgren 2012). Asiantuntijoita tarvitaan eri aloilta, kuten materiaalitekniikasta, liiketaloudesta ja muotoilusta aina ICT-alalle. On vaikea löytää alaa, johon kiertotalous ei liittyisi. Kiertotalouden POYn tuottama erityisosaaminen perustuu teknisten ja luontoon perustuvien kiertojen ymmärtämiseen ja tieteiden väliseen systeemiajatteluun. Oppimisympäristön opiskelijoita rohkaistaan katsomaan ongelmia monesta perspektiivistä, sillä monimutkaisilla muutokseen johtavilla prosesseilla on harvoin vain yksi oikea ratkaisu (De Wolf 2016).

Kiertotalouden POY koostuu eri alojen opiskelijoista, jotka hankkivat kiertotalouden perustiedot Turun ammattikorkeakoulun kiertotalous-moduulin (15op) tai muiden vastaavien opintojen kautta. Moduuli on kaikille opiskelijoille avoin, ja se toimii väylänä kiertotalouden oppimisympäristöön. Sen kautta opiskelija tutustuu luonnollisiin ja teknisiin kiertoihin sekä systeemiajatteluun konkreettisten työelämälähtöisten projektien kautta. Opiskelu toteutetaan suurimmaksi osaksi työelämältä saatujen toimeksiantojen kautta tiimeissä työskennellen.

Opittuaan moduulissa kiertotalouden perustiedot, opiskelija voi lähteä kehittämään oppimisympäristössä omaa henkilökohtaista asiantuntijuuttaan omien erityistaitojen ja vahvuuksien kautta. Koko oppimisprosessin aikana opiskelijat arvioivat omaa ja muiden opiskelijoiden osaamisen kehittymistä. Arvioitavat kompetenssit ovat:

● toimiminen monialaisessa tiimissä
● muilta opitun soveltaminen
● asiakaslähtöinen ajattelu
● esiintymis- ja vuorovaikutustilanteissa toimiminen
● toimiminen itsenäisesti hyödyntäen ulkopuolisia verkostoja ja resursseja
● projektinhallinnan perustaidot

Ongelmalähtöistä projektioppimista

Kiertotalousopetus tarvitsee tuekseen uudenlaisia didaktisia näkökulmia. Webster ja Johnson (2008) ovat kuvanneet kiertotalouden syklistä oppimista kehänä, jossa konkreettinen kokemus johtaa uusien ideoiden testaamisen kautta jatkuvaan oppimisen kierteeseen. He kritisoivat vallalla olevaa koulutuksen mallia verraten sitä lineaariseen tuotantoprosessiin, jossa resurssit kulkevat vain yhteen suuntaan (Webster & Johson 2008).

Käytännössä syklistä oppimisen kehää voidaan toteuttaa esimerkiksi ongelmalähtöisten projektien kautta. Kiertotalouden POY hakee aktiivisesti alueen työelämän edustajilta kiertotalouteen liittyviä tutkimus- tai kehittämishaasteita, joita opiskelijat toteuttavat. Projektityöskentelylle on ominaista opiskelun omatoimisuus, yhteistoiminnallisuus, työelämälähtöisyys sekä oppiainerajat ylittävä kokonaisvaltaisuus (Kanerva-Lehto & Lehtonen 2007). Projektityöskentelyn apuna käytetään projektien tarpeista riippuen erilaisia opetusmenetelmiä esimerkiksi lyhyitä ideointisessioita tai 24 tunnin innovaatioleirejä.

Lyhyissä ideointiseissoissa toimeksiantaja ”heittää” kehittämishaasteensa pienen opiskelijatiimin pureskeltavaksi muutamaksi tunniksi. Tuloksena saattaa syntyä esimerkiksi 100 uutta ideaa. Innovaatioleirillä toimeksiantajan haastetta työstää 24 tunnin ajan useat monialaiset tiimit, jotka kisaavat parhaasta ideasta keskenään. Tiimeissä opiskelijat pääsevät jakamaan omaa asiantuntijuuttaan sekä katsomaan haasteita useista eri näkökulmista.

Opiskelijatoimitusjohtaja vetää oppimisympäristön tiimiä

Oppimisympäristö toimii opiskelijoista muodostettuna tiiminä, jota ohjaavat Turun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystoiminnan asiantuntijat sekä opettajat. Nykymuodossaan POY koostuu noin 10-15 opiskelijasta, jotka rekrytoidaan tiimiin pidemmäksi aikaa. Tähän mennessä projektioppimisympäristöön on hakeutunut opiskelijoita mm. energia- ja ympäristötekniikan, muotoilun, kestävän kehityksen, myynnin, kansainvälisen liiketoiminnan, terveyden sekä kulttuurin aloilta. Lisäksi mukana on ollut useampi vaihto-opiskelija, mm. Venäjältä, Itävallasta, Kiinasta ja Nepalista.

Aloittaessaan oppimisympäristössä opiskelija saa työstään opintopisteitä, kun taas pidempään mukana olleille ohjaaville opiskelijoille voidaan maksaa opiskelija-assistentin palkkaa. Kukin opiskelija saa oman osaamisensa ja kiinnostuksensa suuntaisia tehtäviä, joita tehdään sekä itsenäisesti että ryhmissä. Pidempään tiimissä toimineiden opiskelijoiden joukosta valitaan projektien kokonaisuutta koordinoiva opiskelija-toimitusjohtaja sekä eri teemoihin erikoistuneet koordinaattorit (kuva 2). Opettajien rooli oppimisympäristössä on toimia ohjaajina ja mahdollistajina. Toiminnan painopiste on opiskelijoiden aktiivisessa ja itseohjautuvassa tekemisessä. Projekteissa opittuja asioita jaetaan säännöllisissä tapaamisissa.

 

Kuva 2. Kiertotalouden oppimisympäristössä työskentelevien roolit.
Kuva 2. Kiertotalouden oppimisympäristössä työskentelevien roolit.

Opiskelijat työskentelevät sekä etänä että kiertotalouden oppimisympäristön fyysisessä työskentelytilassa Turun ammattikorkeakoulun Sepänkadun kampuksella. Vaikka virtuaalisuus ja erilaiset digitaaliset alustat mahdollistavat paikasta riippumattoman oppimisen, aidoilla kohtaamisilla ja yhdessä tekemisellä on ainutlaatuinen merkitys opiskelijoiden kehittymisen, tiimiytymisen ja uusien innovaatioiden syntymisen kannalta. Tarkoituksena on, että käyttäjät muokkaavat tilasta aina oman näköisensä ja tarpeisiinsa sopivan kokonaisuuden.

Työelämälähtöinen oppimisympäristö

Kiertotalouden POYn tavoitteena on olla alalla toimivien yritysten T&K-kumppani. Turun ammattikorkeakoululla on laaja työelämäverkosto, jota on rakennettu pitkäjänteisesti yhdessä ympäristöalan yritysten kanssa. Työelämäkumppaneille tarjotaan käyttöön tulevaisuuden kiertotalousasiantuntijoiden eli eri alojen opiskelijoiden innovaatiopotentiaali erikseen sovittua korvausta vastaan. Suurin osa kumppaneista on pienyrityksiä, joilla on niukasti T&K-resursseja toimintansa kehittämiseen. Toisaalta kiertotalous on monille yrityksille vielä tuntematon käsite, ja opiskelijat voivat tarjota tuoreita näkökulmia muun muassa suljetun kierron konsepteja kehitettäessä. Samalla pyritään laajempaan aluevaikuttavuuteen tukemalla yrityskumppaneiden kiertotalousosaamisen kasvua ja liiketoimintapotentiaalin ymmärrystä.

Yksi esimerkki onnistuneesta projektista on yhteistyö autokierrätykseen ja hinauspalveluihin erikoistuneen yrityksen kanssa. Yrityksen kanssa on tehty muun muassa selvitystä kiertotalouden mahdollisuuksista yritykselle vuonna 2015. Toteutetussa projektissa kuusi Turun ammattikorkeakoulun opiskelijaa tutkivat autojen purkuprosessin materiaalivirtoja, selvittivät uusia kierrätysmahdollisuuksia sekä selvittivät prosessiin liittyviä pullonkauloja. Kaikki hankittu tieto edesauttoi yrityksen kehitystyötä oman prosessinsa kehittämisessä. Opiskelijat saivat kattavasti tutustua alaan sekä keräsivät kokemusta purku- ja jätealalta. Lisäksi projekti vaati heiltä laajaa verkostoitumista, tutkimusmenetelmien hallintaa sekä viestinnällisiä taitoja. Työ on jatkunut laajemman yhteistyön merkeissä 2016, koska yritys oli tuloksiin tyytyväinen.

Monella tapaa kiertotalouden POYn kehittäminen on vielä alussa. Kumppaniyritysten suuntaan kiertotalouden oppimisympäristöstä pyritään luomaan selkeä kokonaisuus. Tämä tapahtuu muun muassa opiskelijoiden tarjoamien tutkimus- ja kehittämispalveluiden tuotteistamisen kautta yhteistyössä alueen muiden korkeakoulujen kanssa. Kehittämistyö on oma prosessinsa, joka tarvitsee aikaa ja yhteistyötä. Yhteistyön merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kokonaisuus syntyy ja kehittyy vain jatkuvassa vuorovaikutuksessa sidosryhmien kanssa. Kiertotalouden POY hyödyttää alueen eri toimijoita ja ilmentää yhteistä tapaamme toimia.

Kirjoittajat

Sara Malve-Ahlroth, ympäristösuunnittelija (AMK), projektityöntekijä, Turun ammattikorkeakoulu, sara.malve-ahlroth(at)turkuamk.fi
Jenni Suominen, tradenomi (ylempi AMK), hankeasiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu, jenni.suominen(at)turkuamk.fi
Piia Nurmi, KTM, koulutus- ja tutkimusvastaava, Turun ammattikorkeakoulu, piia.nurmi(at)turkuamk.fi

De Wolf, M. 2016. ThreeC: Creating competencies for a circular economy. Haettu 25.10.2016 osoitteesta http://circulatenews.org/2016/06/threec-creating-competencies-for-a-circular-economy/

Heinrich, S. 2016. Learning not just about but for a circular economy. Haettu 25.10.2016 osoitteesta http://circulatenews.org/2016/05/learning-not-just-about-but-for-a-circular-economy/

Kanerva-Lehto, H. & Lehtonen, J. 2007. Tutkimuspaja – oppimista ja kehittämistä.

Lundgren, K. 2012. Ympäristöosaajat 2025. Tulevaisuuden osaamistarpeet ympäristöaloille. Haettu 25.10.2016 osoitteesta https://www.utu.fi/fi/yksikot/ffrc/tutkimus/hankearkisto/kansallinen-ymparisto/Documents/Ymparistoosaaja2025.pdf

Sitra 2014. Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Sitran selvityksiä 84. Haettu 25.10.2016 osoitteesta http://www.sitra.fi/julkaisut/Selvityksi%C3%A4-sarja/Selvityksia84.pdf

Turun ammattikorkeakoulu 2016. Turun ammattikorkeakoulun strategia. Haettu 25.10.2016. osoitteesta www.turkuamk.fi > Turun AMK > Tunne meidät > Strategia.

Vare, P. & Scott, W. 2007. Learning for change. Exploring the Relationship Between Education and Sustainable Development. Haettu 25.10.2016 osoitteesta http://www.bath.ac.uk/cree/resources/LEARNING_FOR_A_CHANGE_xJESDx.pdf

Webster, K. & Johson, C. 2008. Sense and sustainability. Educating for circular economy. Haettu 25.10.2016 osoitteesta http://www.c2c-centre.com/library-item/sense-and-sustainability

Kiertotalous palveluliiketoimintana – resursseista palveluksi

Teollisuus palvelullistuu

Kilpailun kiristyessä teollisuudessa on alettu kiinnittää enempi huomiota pelkkien tuotantohyödykkeiden lisäksi palveluiden kehittämiseen. Liiketoimintaa ja tarjontaa tarkastellaan yhä useammin tuote–palveluhybridimäisinä, kokonaisvaltaisina ratkaisuina asiakkaalle. Tuote–palveluhybridillä tarkoitetaan kombinaatiota, jossa valmistusteollisuuden tavaratuote ja joko suoraan siihen kiinnittyvät palvelut tai asiakkaalle tarjottavat lisäarvopalvelut sulautuvat toisiinsa saumattomaksi kokonaisratkaisuksi (Interaction Design Foundation 2016). Laajentaessaan liiketoimintaansa valmistusteollisen tavara- ja teknologiatuotannon ulkopuolelle teollisuusyritysten tulee kuitenkin kääntää toimintansa ja strategioidensa painopiste tuotannosta asiakaslähtöiseen arvonluontiin (ks. Kinnunen 2012; The Manufacturer 2016). Tähän voi liittyä esimerkiksi (yhteis)suunnittelutoimenpiteitä ennen tavaran, laitteen tai koneen valmistamista asiakkaan tarpeiden mukaan, asennus- ja koulutuspalveluita sen toimittamisen yhteydessä tai jälkimarkkinointitoimenpiteitä ja huoltopalveluita tuotantotyövaiheiden jälkeen (VTT 2016). Näiden ratkaisujen kautta useat yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaansa ja asiakkailleen tuottamaansa arvoa (Turunen 2013).

Digitalisaation voimistuessa ja teollisen internetin edelleen vahvistuessa tämänkaltaisen kehityskulun nähdään kiihtyvän. Esineiden internetissä (IoT) valmistusteollisuuden tuotteisiin voidaan lisätä tieto- ja viestintäteknologiaa, mikä mahdollistaa tehokkaamman tuotteiden seuraamisen ja analytiikan ja tätä kautta paremman ennakoinnin. Tämä vahvistaa osaltaan kiertotaloutta ja entisestään vähentää luonnonvarojen kulutusta. Viime aikoina juuri kiertotalouden ja älykkyyden synergiaa on alettu pitää erityisen keskeisenä kestävämmän talousmallin aikaan saamisessa. (Diesen & Åkerman 2016; Ellen MacArthur Foundation 2016.)

Kiertotalouteen perustuvan liiketoiminnan kehittäminen avaa huomattavia uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kiertotalous kuitenkin edellyttää yrityksiltä uutta ajattelua ja toimintatapoja, joissa toimintojen fokus siirtyy tuote- ja tuotantokeskeisyydestä palvelukeskeiseen liiketoimintaan. Palvelulogiikassa lähtökohtana on asiakkaan arvontuotantoprosessin edistäminen aikaansaamalla arvoa hänen kanssaan (Ojasalo & Ojasalo 2010).

Muutos haastaa erityisesti perinteisen organisaatiorakenteen, jossa suuret teollisuusyritykset ovat organisoineet työn ja kehittämisen eri toimintoihin ja erillisille osastoille (esim. suunnittelu-, tuotanto- tai markkinointiosasto). Valitseepa teollisuusyritys tai organisaatio palveluliiketoimintansa toteuttamiseen ulkoistetun, yksikkökeskeisen (vrt. tuotanto- tai markkinointiosasto) tai läpileikkaavan mallin, aiempaa asiakaslähtöisempi ja palvelullisempi toimintamalli vaatii saumatonta yhteispeliä toimintojen kesken ja uudelleen organisointia. (Turunen 2013.)

Kiertotalous uutena taloutena

Lineaarinen talousmalli (ks. kuvio 1) lähtee liikkeelle raaka-aineiden hankkimisesta, teollisesta tuotannosta, tuotteiden edelleen jalostamisesta, jakelusta ja niiden päätymisestä käyttöön. Yksisuuntainen prosessi päättyy tuotteen hävittämiseen ja valitettavan usein jätteenä kaatopaikalle. (EU-komissio 2014.) Liiketoiminnallisesti ja ympäristöllisesti on ongelmallista, että erilaisia resursseja hukataan runsaasti prosessin eri vaiheissa. Yritys maksaa siis käyttämistään resursseistaan useampaan kertaan. Puutteet kokonaisvaltaisessa suunnittelussa ylläpitävät myös kertakäyttötaloutta. Luonnonvarojen kuluttamisen ja niiden ehtymisen näkökulmasta klassista talousmallia voidaankin pitää kestämättömänä (Antikainen ym. 2015).

kylanen_haapea_kuvio-1
Kuvio 1. Lineaarinen talousmalli (EU-komissio 2014)

Uusi, kiertotalouteen pohjautuva talousmalli tarjoaa täysin uuden tavan ajatella ja tehdä liiketoimintaa, lähtökohtinaan vastuullisuus, arvonluonti ja palvelukeskeisyys (ks. kuvio 2). Luonnonvarojen käyttöön perustuvan ”ota, valmista, hävitä” -logiikan sijaan yrityksiä kannustetaan luomaan uutta liiketoimintaa omien prosessiensa kehittämisen lisäksi myös huomioimalla toiminnoissaan muut alueen toiminnot, jolloin yhdessä prosessissa syntynyttä ylijäämää käytetään toisessa raaka-aineena tai muuna resurssina. Tätä kutsutaan teolliseksi symbioosiksi tai kiertotalouden ekosysteemiksi.  Parhaimmillaan hukkaa ei synny lainkaan, ja alueen ulkopuoliset materiaali- ja energiavirrat saadaan minimoitua. Lähtökohtana ajattelumallissa on huomioida jo suunnitteluvaiheessa se, että materiaalit, palvelut ja energia hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti eri vaiheissa. Näin materiaalien arvo säilyy mahdollisimman pitkään koko prosessin ajan, ellei jopa kasva tuotteen saadessa uuden ”elämän” palveluliiketoiminnallisena ratkaisuna. (EU-komissio 2014.) Suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä tärkeää on huomioida myös tuotteen huoltoketju ja uudelleen hyödyntäminen.

 

kylanen_haapea_kuvio-2
Kuvio 2. Kiertotalousmalli (EU-komissio 2014)

Kiertotalouden tavoitteet

Kiertotalous perustuu siis malliin, jossa pyritään niin resurssien, energian ja materiaalien käytön vähentämiseen kuin niiden tehokkaaseen hyödyntämiseen joko säilyttämällä tai kasvattamalla niiden arvoa kierrossa (EU-komissio 2014). Sitran (2016) tuoreen, monenkeskisenä yhteistyönä laaditun kiertotalouden tiekartan mukaan Suomella on mahdollisuus luoda hiilineutraalista kiertotaloudesta tämän vuosikymmenen aikana kestävää hyvinvointia, talouskasvua ja työpaikkoja. Kiertotalouden arvioidaan luovan yli kahden miljardin euron vuotuisen arvopotentiaalin vuoteen 2030 mennessä seuraavilla toiminta-alueilla: konepaja- ja metsäteollisuus, ruokahävikin pienentäminen, kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutos, yksityinen kulutus ja second hand -kauppa sekä ravinnekierrot. Euroopan taloudelle kiertotalouden nettohyödyksi on arvioitu olevan jopa 1800 miljardia euroa. Tähän voidaan lisätä vielä merkittävät ympäristö- ja yhteiskunnalliset hyödyt. (Sitra 2016.)

Kiertotaloudessa kiinnitetään huomiota teknisten ja biologisten materiaalien, tuotteiden ja palveluiden kiertoon. Teknisten materiaalikiertojen ytimenä on uusiutumattomien luonnonvarojen kestävä käyttö, tuotteiden elinkaaren pidentäminen huoltotoimilla sekä tuotteen valmistuksen aikana syntyvät sivutuotteet. Biologisessa materiaalikierrossa tärkeää on materiaalin hyödyntämisen lisäksi huomioida ravinteiden talteenotto. Käyttötapa voi poiketa paljonkin alkuperäisestä käyttötavasta, esimerkiksi biologinen materiaali voidaan ”jatkojalostaa” vaikkapa biokaasuksi. Ensisijaisena tavoitteena on pidentää tuotteen elinkaarta sekä huomioida se, kuinka itse tuote ja sen jälkeen vasta sen sisältämä materia saadaan takaisin kiertoon. (Ellen MacArthur Foundation 2016; Seppälä ym. 2016.)

Kohti asiakaslähtöisiä palveluketjuja – esimerkkinä Lahden kasvumalli

Kiertotalouden täysipainoinen valjastaminen edellyttää asiakkaalle arvoa luovaa palvelukehittämistä. Palvelutarjonnan systemaattinen kehittäminen ei saa rajoittua vain kuluttajamarkkinoilla tarjottaviin ratkaisuihin, kuten jakamistalouteen (esim. second hand -kauppa), mihin on tärkeä kiinnittää huomiota myös yritysmarkkinoilla ja teollisen symbioosin palveluketjuissa. Markkinoilla menestyminen edellyttää vahvaa tarjonnan muunneltavuutta, mikä puolestaan korostaa modulaarisuuden merkitystä teollisessa palveluliiketoiminnassa, eli tuotteiden varioitavuutta, mikä parantaa yritysten kykyä vastata kannattavasti yksilöllisiin palvelutarpeisiin (Jaakkola, Orava & Varjonen 2009). Lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista, systeemistä ajattelua ja älykkäitä järjestelmiä, jotta voidaan huomioida käyttäjien tarpeet ja käyttötilanteet niin uusiutuvan energian hyödyntämisen kuin uudelleen käytön ja elinkaariajattelun näkökulmista.

Lahden kasvumalli (ks. kuvio 3) toimii yhtenä tärkeänä osana kiertotalouden ratkaisujen ja uuden liiketoiminnan edistämisessä yhteistyössä alueen korkeakoulujen, yritysten ja välittäjäorganisaatioiden kesken. Strategiamallin mukaan materiaalien kiertoa ja kestävää käyttöä sekä energiatehokkuutta edistävät ratkaisut voivat olla uusia tekniikoita, menetelmiä, palveluita ja ekosysteemejä. Kiertotalouden ratkaisujen kautta on mahdollista uudistaa Lahden alueen perinteistä teollisuutta ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntymistä alueelle. Kiertotalouden ratkaisujen ja teollisten symbioosien kehittäminen tukee voimakkaasti Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) ja elinkeinoelämän yhteistyötä (TKI-toimintaa ja aluevaikuttavuutta). Kiertotalouden ratkaisujen kehittymistä edistää lisäksi tuleva, kaikkien alojen yhteinen kampus, joka mahdollistaa yritys-, koulutus- ja TKI-yhteistyön syventämisen. Niemen kampusalueelle on rakentumassa kiertotalouden ratkaisujen kehittämistä tukeva demonstraatioympäristö, jossa vahvat teolliset toimijat, kasvuyritykset ja korkeakoulut toimivat yhteistyössä. Tämä ainutlaatuinen keskittymä tuo kilpailuetua ja lisäarvoa alueen toimijoille ja heidän kansallisille ja kansainvälisille verkostoille. Lisäksi se osaltaan mahdollistaa kiertotalouden innovatiivisten tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien nopean kaupallistamisen. LAMKin vuoteen 2020 ulottuvan toimenpidestrategian mukaan kiertotalouden huippuosaamisen kasvupolku on vakiintunut osa-alue eri koulutustasojen toiminnassa. Alueella on myös uusia kiertotalouteen pohjautuvia ekosysteemejä ja liiketoimintamalleja, joita otetaan käyttöön ja kehitetään edelleen. (Ks. LAMK 2016.)

kylanen_haapea_kuvio-3
Kuvio 3. Kiertotalouden ratkaisut osana Lahden kasvumallia (LAMK 2016)

Mahdollisuus monialaiselle ammattikorkeakoulutukselle

Osaamisen syventäjänä ja tietoisuuden lisääjänä koulutuksen merkitys on kiistaton. Kiertotaloudessa on huomattavia vaikutusmahdollisuuksia myös ammattikorkeakouluille. Älykkään liiketoiminnan laajentuessa elämän eri osa-alueille, ja puhtaan teknologian kehittämistyön monipuolistuessa monialaiset innovaatioalustat ovat yhä tärkeämpiä. Ammattikorkeakoulut voivat eri osaamisalueitaan yhdistämällä (esim. tekniikkaa, liiketaloutta ja muotoilua) tarjota tällaisia keskustelu-, ideointi- ja testausareenoja niin liiketoimintamallien kokeilevaan kehittämiseen kuin digitalisaation vaikutusten analysointiin. Kiertotalous tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja esimerkiksi vuokraus-, korjaus-, päivittämis- ja kierrättämispalveluihin perustuviin liiketoimintamalleihin, ja digitaalisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli näiden palvelujen kehittämisessä. Tarkoitus on myös madaltaa yritysten kynnystä tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Malli mahdollistaa myös uusien yritysten syntymisen.

Pohdittaessa sitä, mitä Suomen kannattaisi viedä ja millä ehdoilla, on ensiarvoisen tärkeää kääntää jokainen kivi kiertotalouden potentiaalin valjastamisessa. Erityisesti pk-yrityksille tarjoutuu huomattavia liiketoimintamahdollisuuksia, jos ne onnistuvat siirtämään painopistettään tavaratuotteiden valmistamisesta, jakelusta ja myynnistä palvelujen myyntiin, tuote–palveluhybridien kehittämiseen ja ratkaisuliiketoimintaan sekä omaksumaan uuden kiertotaloudellisen mallin suunnittelu- ja kehittämistoimintojensa ohjenuoraksi.

Kirjoittajat

Mika Kylänen, HTL, Palveluliiketoiminnan yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Liiketalouden ja matkailun ala
mika.kylanen(at)lamk.fi
Pia Haapea, TL, Energia- ja ympäristöteknologian yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Tekniikan ala
pia.haapea(at)lamk.fi

Antikainen, M., Aminoff, A., Kettunen, O. & Sundqvist-Andberg, H. 2015. Vain ottamalla kuluttajat mukaan päästään houkutteleviin kiertotalouden liiketoimintamalleihin. VTT:n Blogi. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://vttblog.com/2015/10/30/vain-ottamalla-kuluttajat-mukaan-paastaan-houkutteleviin-kiertotalouden-liiketoimintamalleihin/

Diesen, S. & Åkerman, H. 2016. Kiertotalous <3 IoT: pelastetaanko näillä yhdessä maailma? Mahdollista – Microsoft Suomen blogi yrityksille. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://blogs.business.microsoft.com/fi-fi/2016/03/22/kiertotalous-3-iot-pelastetaanko-nailla-yhdessa-maailma/

Ellen MacArthur Foundation 2016. Intelligent Assets: Unlocking the Circular Economy Potential. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/publications/EllenMacArthurFoundation_Intelligent_Assets_080216.pdf

EU-komissio 2014. Kiertotalous. Arvon kytkeminen, luominen ja säilyttäminen. EU Julkaisutoimisto.

Interaction Design Foundation 2016. Product-Service Hybrids – When Products and Services Become One. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.interaction-design.org/literature/article/product-service-hybrids-when-products-and-services-become-one

Jaakkola, E., Orava, M. & Varjonen, V. 2009. Palvelujen tuotteistamisesta kilpailuetua. Opas yrityksille. Tekes. Helsinki.

Kinnunen, R.-E. 2012. ’Osittainen Palvelullistuminen’ – Palvelustrategia teollisuusyrityksen ehdoilla. Asiantuntijapuheenvuoro Teollisuuden kilpajuoksu – Tuotteista ratkaisuiksi -tilaisuudessa Dipolissa, Espoossa, 29.3.2012. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://iris.aalto.fi/en/current/events/reettakinnunen_aalto.pdf

Lahden ammattikorkeakoulu 2016. Strateginen kärkihanke. Lahden kasvumalli 2016 – 2020. Osaamiskeskittymän rakentaminen. Haettu 21.11.2016 osoitteesta  http://www.lamk.fi/lamk-oy/strategiat/Documents/lamk-lahden-kasvumalli-esite.pdf

Ojasalo, J. & Ojasalo, K. 2010. B-to-B-palvelujen markkinointi. WSOY Pro. Helsinki.

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. 2016. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

Sitra 2016. Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025. Sitran selvityksiä 117. Helsinki.

The Manufacturer 2016. Servitization in Manufacturing Today. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.themanufacturer.com/articles/servitization-in-manufacturing-today/

Turunen, T. 2013. Organizing Service Operations in Manufacturing. Department of Industrial Engineering and Management. Doctoral Dissertations 4/2013. Aalto-yliopisto.

VTT 2016. Open Innovation Forum for Developing Industrial Service Business – a case study. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.vtt.fi/Documents/BestServForumPLT20100525.pdf

TAMK-kampus koulutusympäristönä energiatehokkuusopinnoissa

Tulevien rakennus-, talo- ja sähkötekniikan insinöörien on tärkeää hallita mm. energiatehokkuuteen liittyvät asiat myös käytännössä. Usein hyvien korjaussuunnittelukohteiden löytäminen on kuitenkin ongelmallista. Tampereen ammattikorkeakoulussa energiakatselmoinnin kohteena on käytetty TAMKin Kuntokadun kampusta. Näin noin 9 000:n opiskelijan kampus toimii kestävien ratkaisujen living labina, ja opiskelijat pääsevät työskentelemään aidossa kohteessa.

TAMKin kampuksella on lämmintä rakennustilavuutta yhteensä reilu 260 000 rm3, mikä vastaa 600 keskikokoista omakotitaloa (kuva 1). Lisäksi kiinteistökokonaisuus on hyvin monimuotoinen, ja rakennukset ovat eri vuosilta (1961–2016). Vuosien varrella kampuksella on tehty monenlaisia muutoksia ja perusparannuksia. Niin taloteknisten kuin rakennusteknistenkin ratkaisujen kirjo on runsas.

pihlajamaa_kuva1_tamk-kampus
Kuva 1. TAMK-kampus on monirakennuksinen noin 9 000 opiskelijan ja noin 700 henkilökuntaan kuuluvan päivittäinen oppimis- ja työympäristö lähellä Tampereen keskustaa.

Energiakatselmointi avuksi

TAMK solmi v. 2012 vapaaehtoisen elinkeinoelämän energiatehokkuussopimuksen koskien ajanjaksoa 2008–2016. Sopimustoiminta on keskeisessä asemassa toimeenpantaessa EU:n energiatehokkuusdirektiiviä (2012/27/EU). Sopimusjärjestelmällä on kansallisen ilmasto- ja energiastrategian mukaisesti tarkoitus osaltaan vastata kansainvälisiin sitoumuksiimme ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Sopimustoiminnalla halutaan vauhdittaa myös uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoa sekä lisätä uusiutuvan energian käyttöä. Sopimusjaksossa 2008-2016 tavoitteena on kaikkiaan yhdeksän prosentin suuruinen energiansäästö vuoteen 2016 mennessä (tavoite lasketaan vuosien 2001–2005 keskimääräisestä energiankäytöstä). Valtio (Työ- ja elinkeinoministeriö TEM) tuki sopimuksiin liittyneiden pk-yritysten ja yhteisöjen energiakatselmuksia ja -analyyseja sekä tapauskohtaisesti myös yritysten energiatehokkuusinvestointeja ja uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoa. Sopimustoiminnan ansiosta Suomessa säästyi vuoden 2015 lopussa energiaa vuositasolla yli 14 TWh. Sopimus edellyttää energiakatselmuksen tekoa MOTIVAn ohjeistamalla tavalla ja jatkossa vuosittaista energiankulutusraportointia. Uusi käynnistyvä sopimusjakso 2017–2025 on lähestymässä.

Katselmointityön toteutustapaa mietittäessä oivallettiin, että olisi viisasta yhdistää TAMK-kiinteistönpito ja eri koulutukset. Syntyi ajatus, että rakentamisen tulevat ammattilaiset voisivat yhdessä pätevöityneiden katselmoijien kanssa tutkia, selvittää ja ideoida kampusta energiatehokkuusnäkökulmasta. Näin yhdistettäisiin korkeakoulukampuksella kiinteistöpalvelujen yksikön tehtäviä ja koulutuspuolen oppimistapahtumia. Yhteen liimaaviksi tekijöiksi tarvittiin toisaalta energiankäytöstä valveutunut kiinteistöpäällikkö alaisineen, MOTIVA-pätevöitynyt katselmoijaopettaja ja aiheeseen paneutuneet muut opettajat innostuneiden ja sitoutuneiden opiskelijoiden lisäksi.

Yhteistyöstä vastaavien ensimmäiseksi haasteeksi tuli löytää energiatehokkuusopinnoille vaihtoehtoinen tai täydentävä suoritustapa, sillä em. opintoja oli sisällytettynä useisiin koulutusaloihin. Katselmointiin osallistui yli 50 opiskelijaa mm. LVI- ja sähköisestä talotekniikasta, kiinteistöpitotekniikasta, sähkötekniikasta ja rakennusmestarikoulutuksesta erisuuruisilla työpanoksilla. Opettajista, kiinteistöhenkilökunnasta ja 10 opiskelijasta muodostettiin tiivis ydintyöryhmä (kuva 2). Em. ydintyöryhmä kokoontui viikoittain lukuvuonna 2012 -2013. Opiskelijat selvittivät, kartoittivat ja mittasivat ohjatusti ja aikataulutetusti olosuhteita ja energiankulutuksia sekä tekivät havaintojensa perusteella parannusehdotuksia kannattavuuslaskelmineen. Energiakatselmoinnin lopputuotteena laadittiin aina MOTIVAn määrittelemä raportti. Yli 100-sivuinen raportti valmistui joulukuussa 2013.

Katselmointityössä on melko helppoa sovittaa osatehtäviä erilaisiksi täydentäviksi oppimistehtäviksi eri opintojaksoille. Esimerkiksi rakennusmestariopiskelijat pystyivät tekemään erilaisia rakenteiden kartoitus- ja selvitystöitä, kunnossapidon ja huollon opintojakson opiskelijat selvittivät taloteknisten laitteiden kuntoa ja toimintaedellytyksiä, ja valaistustekniikan opintojaksolla selvitettiin valaistuksen erilaisia toteutus- ja ohjaustapoja sekä osoitettiin niihin parannusehdotuksia kannattavuuslaskelmineen. Sähkötekniikan opiskelijoiden oli opettavaista selvittää koulun sähköverkon kunto.

Kuva 2 Monikoulutustaustainen 10-henkinen opiskelijaryhmä oli oleellisen tärkeä osa katselmoinnin ydintyöryhmää. Opinnäytetöitä valmistui aihepiiristä useita. Kuvassa on opiskelijoiden rinnalla katselmointia vetänyt LVI-lehtori Pirkko Pihlajamaa.
Kuva 2. Monikoulutustaustainen 10-henkinen opiskelijaryhmä oli oleellisen tärkeä osa katselmoinnin ydintyöryhmää. Opinnäytetöitä valmistui aihepiiristä useita. Kuvassa on opiskelijoiden rinnalla katselmointia vetänyt LVI-lehtori Pirkko Pihlajamaa.

Energiatehokkuuspotentiaalia löytyi ja löytyy

Katselmustoiminnan päätavoitteena on löytää energiatehokkuutta edistäviä ratkaisuja tilojen sisäilmaolosuhteita ja toimintoja heikentämättä. Usein lopputuloksena saadaan aikaan entistä selvästi kattavampi tietopankki kiinteistöstä tukemaan energiatehokasta kiinteistönpitoa ja –hallintaa.

Katselmoinnin raporttiin on keskitetysti koottu kampuksen kiinteistötietojen lisäksi analysoidut ja eritellyt energiankulutuskohteet sekä ideat ja ratkaisut energiansäästötavoista takaisinmaksuaikoineen. Säästöpotentiaalia energiakuluissa löytyi 11% eli selvästi enemmän kuin tehdyssä energiatehokkuussopimuksessa luvattiin. Löydetyillä säästöehdotuksilla ei ainoastaan säästetä energiaa vaan joissain kohdissa saatiin aikaan jopa olosuhdeparannuksia.

Energiankulutuksen jatkuva seuranta on avain kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamiseen ja säilymiseen. Katselmoinnin aikana kirkastui opiskelijoille ja projektiin osallistujille, että kertaluonteisella katselmuksella ei taata vielä kiinteistön energiatehokkuutta, vaikka kaikki ehdotukset toteutettaisiinkin. Useita asioita jäi odottamaan tarkempaa analyysiä. Seuraaville lukuvuosille ja uusille opiskelijaryhmille onkin tarjolla oppimistapahtumia omassa koulukiinteistössä, tutkimisen ja kulutusseurannan parissa.

Yhteistyö jatkuu katselmoinnin jälkeenkin

Yhteistyö koulutuksien ja kiinteistöpalvelujen kesken on jatkunut. Mukaan on erilaisten kiinteistöön liittyvien selvitystöiden lisäksi otettu myös hankesuunnitteluvaiheen ideointia ja taustaselvitystyötä. Yhteiseksi uudeksi hankkeeksi vuosille 2014–2016 sovittiin kampuksen liikuntahalliin kohdistuva perusparannus- ja laajennushanke, jossa liikuntahallin koko kaksinkertaistettiin ja sen vanha osa perusparannettiin. Syksyllä 2016 valmistuneen TAMKin liikuntahallin esiselvitys-, suunnittelu- ja toteutusvaiheessa oli mukana useita TAMKin opiskelijoita ja opettajia. Ideointipajoja pidettiin yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Liikuntahalliin tuli paljon innovatiivista uusiutuvien energioiden käyttöratkaisuja ja energiatehostamistapoja. Tavoitteena oli, että liikuntahallin vuotuinen ostoenergiankulutus ei kasvaisi, vaikka liikuntahallia laajennettiinkin kaksinkertaiseksi. Siellä hyödynnetään nyt mm. aurinkoenergiaa (kuva 3), sekä maalämpöä ja –kylmää perinteisten ilmanvaihdon lämmöntalteenottojen lisäksi. Valaistuksenohjaus toteutettiin pääosin modernilla DALI-reititinjärjestelmällä, ja tiloissa hyödynnetään sekä läsnäolo- vakiovalo- että tilanneohjauksia. Monitoimi- ja kuntosalissa on myös hyvinvointia edistävä, värilämpötilaltaan ja valaistusvoimakkuudeltaan vuorokaudenaikojen ja käyttötarpeen mukaan mukautuva dynaaminen valaistus. Ikkunoiden automaattinen, valaistuksen ohjaukseen integroitu aurinkosuojaus ja luonnonvalon harkittu ja hallittu hyödyntäminen saatiin myös mukaan. Liikuntahalli otettiin opiskelijoiden ja henkilökunnan käyttöön syksyllä 2016. Liikuntahallin ja sen järjestelmien vastaanoton jälkeinen toimivuuden ja energiatehokkuuden testausvaihe on nyt meneillään. Mahdollisten alkuvaiheen vikatilanteiden selvittäminen ja seuraaminen takuuaikana ja myöhemminkin vahvistavat edelleen energiatehokkuusoppimista, ja seurannat tuovat toimivuushaasteet näkyviksi. On tärkeätä oppia, että vain toimivilla ratkaisuilla voidaan päästä tavoiteltuun energiatehokkuuteen.

pihalajamaa_kuva3
Kuva 3. Uusi 2016 laajennettu TAMKin liikuntahalli koulukampuksen laidalla hyödyntää aurinkoa sekä maalämpöä ja –kylmää. Ikkunoiden aurinkosuojaus ja päivänvalon hyödyntäminen ovat myös hallitusti mukana. Opettavaiset toimivuustarkastelut ovat meneillään.

Kirjoittaja

Pirkko Pihlajamaa, DI, LVI-lehtori, Talotekniikan koulutus, Tampereen ammattikorkeakoulu pirkko.pihlajamaa(at)tamk.fi

Motiva. Energiatehokkuusdirektiivi. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://www.motiva.fi/taustatietoa/ohjauskeinot/direktiivit/energiatehokkuusdirektiivi

Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.

Luontoa tuotteistamassa

Suomeen laadittiin vuonna 2014 luontomatkailun kehittämisstrategia (Visit Finland 2014), joka luo suuntaviivat kesäajan luontomatkailun ja erityisesti luontoaktiviteettimatkailun kehittämiselle valtakunnallisella ja aluetasolla. Strategian mukaan Suomen luontomatkailun missiona on tuottaa kestävällä tavalla hyvinvointia kaikille Suomen alueille. Etusijalla luontomatkailun kehittämisessä ovat vähähiilisyyttä tavoittelevat tuotteet mailla ja vesillä, kuten pyöräily, vaellus, melonta ja kalastus. Lisäksi panostetaan elämyksiin, erityisesti eläinten ja luonnon katseluun sekä -kuvaukseen.

Satakunnassa luontomatkailu on kehittynyt viime vuosina eteenpäin toimijoiden tiivistäessä yhteistyötään sekä toiminnan yhtenäistyttyä valtakunnallisen toiminnan mukaiseksi. Yksi merkittävimmistä toimenpiteistä on Satakuntaan luotu luontomatkailun kehittämiskokonaisuus ja uusi, maakunnallinen luontomatkailustrategia 2025 (kuva 1). Lisäksi maakuntaan on jalkautettu Visit Finlandin valtakunnallinen Outdoors Finland-kehittämisohjelma. Nämä kyseiset toimenpiteet on toteutettu Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Outdoors Satakunta -hankkeessa.

Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.
Kuva 1. Satakunnan uusi luontomatkailuohjelma nostaa esiin luonnon liiketoimintapotentiaalin.

Tuotteistaminen edistää taloudellisesti kestävää luontomatkailua

Viime vuosina Satakunnassa on koettu haasteeksi se, ettei luontoa osata tuotteistaa kuluttajille soveltuviksi tuotteiksi. Voidaankin todeta, ettei luontomatkailu ole tuottanut Satakunnassa riittävää hyvinvointia taloudellisesti kestävällä tavalla. Tämän vuoksi nyt tehtyjen toimenpiteiden tavoitteena on ollut ensisijaisesti tuoda esille luonnon liiketoimintapotentiaali, jota voitaisiin hyödyntää matkailussa ja jonka ympärille voitaisiin yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa luoda uutta tuotetarjontaa kysyntään vastaamiseksi. Taloudellisesti kestävä luontomatkailu elinkeinona on siten kannattavaa, ja sillä on runsaasti positiivisia vaikutuksia sekä matkailuyrittäjille että paikalliselle yhteisölle. Kestävä matkailu tuottaa tuloja ja työtä kohdealueelle, monipuolistaa paikallistaloutta ja osallistaa paikallisväestöä talouden kehitykseen (Swarbrooke 1999). Tärkeää onkin kehittää luontomatkailua yhteistyössä matkailijoiden ja yrittäjien kanssa, jotta mahdollisuudet luonnossa virkistymiseen paranevat (Metsähallitus 2016).

Tuotteistamistyössä mukana yli 150 toimijaa

Luonnon liiketoiminnallistamista tarvitaan, koska luonnossa liikkumisesta on tullut tuotteistettu ja ohjattu palvelu. Luonnosta vieraantunut matkailija ei viihdy yksinään tuntemattomassa metsässä, vaan hän tarvitsee palveluja sekä runsasta informaatiota. Trendinä on nyt tuotteistaa luontoreitit valmiiksi esitteiksi karttoineen ja tehdä nämä näkyviksi sekä helposti löydettäviksi viestimällä reiteistä monikanavaisesti. Tuotteistaminen helpottaa siten matkailijan omatoimista luontoon tutustumista ja nostaa reittien varrella toimivat yritykset palveluineen paremmin esille. Tuotteistamisen toivotaan näin ollen kasvattavan yritysten asiakasmäärää ja monipuolistavan palvelutarjontaa. (Renfors 2015; Räsänen 2015.)

Satakunnassa Outdoors Finland-kehittämisohjelman työkalujen avulla on tuotteistettu yli 30 luontoreittiä matkailijalle soveltuviksi tuotteiksi, ja näiden reittien tunnettuutta on kasvatettu tiedottamisen keinoin. Tuotteistettavilla luontoreiteillä on neljä pääteemaa: retkeily, melonta, pyöräily ja lintujen katselu, sillä kestävässä luontomatkailussa suositaan liikkumista lihasvoimin.

Tuotteistamistyöhön on osallistunut noin 100 matkailun restonomi-opiskelijaa opintojaksoprojektinaan ja noin 10 opinnäytetyöntekijää. Heidän tehtävänään on ollut tuottaa luontoreiteistä valokuvamateriaalia, laatia elämykselliset tuotekuvaukset sekä esitteet karttoineen (ks. pääkuva. Kuvaaja: Riikka Laine). Opiskelijoita ovat konsultoineet noin 50 paikallista yrittäjää, kuntien edustajaa, paikallista kehittäjätahoa ja yhdistystä.

Jotta opiskelijoiden tuotteistamistyö hyödyttäisi mahdollisimman laajasti matkailijoita, nämä kolmisenkymmentä päiväretkeilyyn soveltuvaa luontoreittiä löytyvät myös hankkeen www.outdoorssatakunta.fi -verkkosivuilta. Matkailija voi ladata verkosta mukaansa retkelleen reittiesitteen, joka sisältää kartan lisäksi tiedot reitin vaativuudesta, sen varrella olevasta luonnosta, nähtävyyksistä ja palveluista. Kyseiset verkkosivut luotiin, koska kestävän luontomatkailun kehittämisessä tärkeäksi nähdään luonnosta tiedottaminen matkailijoille.

Kirjoittaja

Sanna-Mari Renfors, FT, tutkimusryhmän vetäjä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sanna-mari.renfors(at)samk.fi

Metsähallituksen www-sivut. Haettu 9.6.2016. http://www.metsa.fi

Renfors, S-M. (2015). Luontomatkailusta elinkeinomahdollisuuksia maakuntaan. Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 8-20.

Räsänen, P. (2015). Outdoors Finland – miten tehdään luonnosta liiketoimintaa? Teoksessa Renfors, S-M. (toim.) Outdoors Finland – Satakunnan vetovoiman kehittäminen valtakunnallisena ja kansainvälisenä luontomatkailukohteena. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu, 21-29.

Satakunnan ammattikorkeakoulun www-sivut. Haettu 8.12.2016. http://www.samk.fi/tyoelama-ja-tutkimus/hankkeet/

Satakunnan luontomatkailuohjelma 2025. Pori: Satakunnan ammattikorkeakoulu. Sarja B, raportit 4/2016. Haettu 26.5.2016. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/111312/2016_B_4_Outdoors_Satakunta_luontomatkailuohjelma2016.pdf?sequence=2

Swarbrooke, J. (1999). Sustainable Tourism Management. CABI: Oxford.

Visit Finland (2014). Valtakunnallinen kesän luontoaktiviteettien kehittämisstrategia 2015–2018. Haettu 3.4.2016. http://www.visitfinland.fi/wp-content/uploads/2015/01/Kes%C3%A4n-luontoaktiviteettien-kehitt%C3%A4misstrategia2015-2018-copy.pdf?dl

Forssan seutu kiertotalouden edelläkävijä

Forssan seutu on nostettu kiertotalouden malliesimerkiksi Suomessa (Teräs ym. 2014). Forssan kaupunki kuuluu myös Sitran resurssiviisaisiin pilottikaupunkeihin eli FISU –verkostoon. Forssan kiertotalouden sydämen muodostavat ympäristöliiketoimintaa harjoittavat yritykset. Seudun kunnat ja kehittäjät, kuten Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ovat myös vahvasti tukeneet Järkivihreän ideologian kehittymistä. ”Järkivihreys tarkoittaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaista toimintaa, jossa huomioidaan ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Järkivihreä strategia omaksuttiin Forssan seudulla elinkeinopolitiikan strategiaksi vuonna 2010”, kertoo Alueelliset järkivihreät innovaatiot -hankkeen projektipäällikkö Laura Vainio Hämeen ammattikorkeakoulusta.

Resurssiviisauskeskus ja näyttely

Resurssiviisaus on kykyä tehdä vähemmällä enemmän. Syyskuussa Forssaan avattiin Resurssiviisauskeskus, joka on paikka kohdata, työskennellä ja ideoida uutta (kuva 1). Tilassa järjestetään muun muassa opiskelijoiden ja yritysten yhteisiä ideointituokioita. Keskuksesta löytyy myös näyttelytila, jossa esitellään seudulle tärkeitä hankekokonaisuuksia. ”Ensimmäinen näyttely sisältää muun muassa tekstiilikierrätykseen liittyvää aineistoa. Hypisteltäviä poistotekstiiliesimerkkejä ovat mm. kuluttajien käytöstä poistetut vaatteet, murskattu materiaalisilppu, poistotekstiilirullat ja Finlaysonin räsypala”, toteaa Laura Vainio.

sippola_kuva1
Kuva 1. Resurssiviisauskeskuksen avajaispuheen piti 15.9.2016 Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Pertti Puusaari. Kuva: Kirsi Sippola

Poistotekstiilit ja Finlaysonin räsymatot

Hämeen ammattikorkeakoulun poistotekstiilien kehittämiseen liittyvillä selvityksillä ja kokeiluilla on haluttu ratkaista poistotekstiilien kierrätykseen, parempaan hyödyntämiseen ja uusien tuotteiden suunnitteluun liittyviä haasteita. Ensimmäinen kokeilumuotoinen Texvex-poistotekstiilipankki perustettiin Humppilaan useita vuosia sitten. Sen jälkeen toiminta on laajentunut eri paikkakunnille. ”Texvex-poistotekstiilipankitoimivat Forssassa, Loimaalla, Hämeenlinnassa ja Turussa”, Laura Vainio kertoo.

Uusin tekstiilien kierrätyskokeilu on tehty yhdessä kodintekstiilejä valmistavan Finlayson Oy:n kanssa syksyllä 2015. Finlaysonin ideana oli vähentää polttoon menevää tekstiilijätteen määrää, luoda työtä Suomeen sekä herättää perinteinen räsymatto eloon uudella ilmeellä. ”Finlayson-case on hyvä esimerkki siitä, että kun jotain uutta ollaan tekemässä, niin siinä pitää hyödyntää monia eri alojen asiantuntijoita. Suomen poistotekstiilit ry:n aktiivit kertoivat tietämystään poistomateriaaleista. Vaate- ja sisustuspainamiseen erikoistunut Rykkeri kokeili mattojen painamista. Hämeen ammattikorkeakoulun asiantuntijat ja opiskelijat antoivat matonkudontaan liittyviä niksejä, tekivät kokeiluja ja kävivät tutkimassa vanhoja kudontakoneita eri puolella Etelä-Suomea”, kertoo Laura Vainio.

Alkuselvitystyön jälkeen Finlayson jatkoi ideansa työstöä oman liiketoimintansa kehittämiseksi ja järjesti kierrätyskampanjan, jossa kuluttajat saivat tuoda vanhat lakanansa myymälöihin. Myös kierrätysmattokokeilun aineistoa on esillä Resurssiviisauskeskuksessa (kuva 2). ”Resurssiviisauskeskuksessa opiskelijat ja yritykset saavat paikan, jossa ideoida ja kohdata toisensa. Näyttely antaa tilaan oman mausteensa, koska se muuttuu koko ajan. Tilan käyttö kasvaa edelleen, kun valtakunnan ensimmäiset biotalousinsinöörit aloittavat opiskelun Forssassa syksyllä 2017. Yritysten ja opiskelijoiden välille on helppo järjestää tapahtumia yhteisessä Resurssiviisauskeskuksessa”, Laura Vainio toteaa.

sippola_kuva2
Kuva 2. Hämeen ammattikorkeakoulun Resurssiviisauskeskuksen näyttelytilassa on esillä Finlayson-poistotekstiilipilotin räsypala ja leikattuja poistotekstiilirullia. Kuva: Kirsi Sippola

Kirjoittaja

Kirsi Sippola, TM, MBA, kehittämispäällikkö, Hämeen ammattikorkeakoulu, kirsi.sippola(at)hamk.fi

Alueelliset järkivihreät innovaatiot (2015). Hämeen ammattikorkeakoulun www-sivut. www.hamk.fi/alueelliset (8.12.2016)

Fisunetwork.fi on Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Motiva Oy:n ylläpitämä verkkopalvelu. Osoitteessa http://www.fisunetwork.fi/fi-FI (14.10.2016)

Teräs, J., Lindberg, G., Johnsen, I., Perjo, L., Giacometti A. (2014). Bioeconomy in the Nordic region: Regional case studies. Nordregio Working Paper 2014:4.

Kausitöitä yhdistämällä voi työllistyä Lapin luonnossa ympärivuotisesti

Lappi elää pohjoisesta luonnosta ja luonnonolosuhteista. Luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen edellyttää toimijoilta vastuullisuutta. Herkässä ympäristössä toimittaessa ekologinen kestävyys on huomioitava kaikilla toimialoilla, niin perinteisessä metsätaloudessa kuin vaikkapa jatkuvasti kasvavassa matkailuelinkeinossa. Lapin metsäohjelma 2016–2020 osoittaa, että maakunnan metsissä riittää töitä. Vuosittaisen puuston kasvun ja poistuman suhteen perusteella metsien hakkuut ovat puuntuotannollisesta näkökulmasta kestävällä pohjalla ja niitä olisi mahdollista lisätäkin. Taimikonhoitoja on Lapissa myöhässä arviolta noin 150 000 hehtaaria, ja taimikonhoitotarve on seuraavalla viisivuotiskaudella 2,8-kertainen verrattuna edellisten viiden vuoden aikana tehtyyn työhön. (Suomen metsäkeskus 2016, 10.) Matkailu on puolestaan maailman nopeimmin kasvavia elinkeinoja, joka Lapissa painottuu erityisesti talvisesonkiin. Arktinen luonto ja luonnonolot ovat pohjoisen matkailuelinkeinon suurimpia kansainvälisiä vetovoimatekijöitä. Lapin matkailustrategiassa 2015–2018 arvioidaan matkailun välittömän työllistävän vaikutuksen ilman vuokratyövoimaa olevan maakunnassa 5 000 henkilötyövuotta (Lapin liitto 2015, 12).

Kun lähtökohtana on kestävä kehitys, on pohjoisen luonnon hyödyntämisessä ekologisen vastuun ohella huomioitava taloudelliset ja sosio-kulttuuriset näkökulmat. Matkailuala työllistää Pohjois-Suomessa runsaasti muun muassa hiihdonopettajia ja eräoppaita, mutta monet vain talvikaudeksi. Metsänhoitotöitä on metsureille tarjolla Lapissa puolestaan pääasiassa lumettomana maastokautena. Töiden sesonkiluonteisuus aiheuttaa taloudellisia haasteita työntekijöille, mutta syö merkittävästi myös työnantajien resursseja henkilöstön suuren vaihtuvuuden ja jatkuvan uusien työntekijöiden perehdyttämisen kautta sekä matkailu- että metsäalan yrityksissä. Taloudellisen epävarmuuden tuoman harmin lisäksi monien kausityöntekijöiden on esimerkiksi perhesyistä käytännössä mahdotonta vaihtaa asuinpaikkaansa työn perässä vuodenajan mukaan. Voisiko ratkaisu työntekijöiden ympärivuotisen työllistymisen haasteisiin Lapissa olla osaamisen yhdistäminen: talvikausi safarioppaana ja kesäaika pottiputken sekä raivaussahan kera metsänhoitotöissä?

Metsä- sekä matkailualan kausiluonteisuuden aiheuttamiin ongelmiin etsitään ratkaisua uudenlaisesta koulutusmallista. Lapin ammattikorkeakoulun Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus tarjoaa vuonna 2017 tiiviin paketin opetusta molempien alojen käytännön töihin. Tämän pilottikoulutuksen avulla rakennetaan kahden koulutusalan ja koulutusasteen yhteistä lyhytkoulutusmallia, joka on myöhemmin nopeasti monistettavissa työvoimatarpeiden mukaan myös muille kausiluonteisille aloille (esim. rakennusala, luonnontuoteala). Ensimmäistä kertaa toteutettavaan 55 opintopisteen laajuiseen koulutukseen sisältyy matkailun ja metsätalouden teoria- ja käytäntöopintojaksojen lisäksi liiketalouden opintoja.

Suoriutuminen matkailu- sekä metsäalan töistä turvallisesti ja sujuvasti vaatii työntekijältä ammatillista osaamista.  Vajaan vuoden mittaisessa koulutuksessa täysin vailla aiempaa osaamista olevan opiskelijan osalta realistisena osaamistavoitteena koulutuksen päättyessä on perustason työtehtävistä selviäminen. Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutuksella tuotetaankin näille kahdelle alalle nimenomaan käytännön työntekijöitä eli esimerkiksi safarioppaita sekä raivaussahaa ja pottiputkea sujuvasti käyttäviä metsätyöntekijöitä. Uudella koulutuksella luodaan riittävä pohja, jolla pääsee nopeasti kiinni työskentelyyn sekä matkailu- että metsäalalla, ja jonka päälle osaamista voi edelleen rakentaa. Ammattitaito kehittyy aina lopullisesti vasta työelämässä.

Matkailu- ja metsäpalvelujen tuottaja –lyhytkoulutus toteutetaan ajalla 1.2.-31.12.2017 Lapin ammattikorkeakoulun, Lapin ammattiopiston, Lapin matkailuopiston sekä Suomen metsäkeskuksen yhteistyönä.

Kirjoittaja

Johanna Kinnunen, FM, agrologi (AMK), projektisuunnittelija, Teollisuus ja luonnonvarat, Lapin ammattikorkeakoulu, johanna.kinnunen(at)lapinamk.fi

Lapin liitto 2015. Lapin matkailustrategia 2015–2018. Julkaisusarja A43/2015. Viitattu 19.10.2016. http://www.lappi.fi/lapinliitto/c/document_library/get_file?folderId=2265071&name=DLFE-25498.pdf

Suomen metsäkeskus 2016. Lapin metsäohjelma 2016–2020. Viitattu 19.10.2016. http://www.metsakeskus.fi/sites/default/files/smk-alueellinen-metsaohjelma-lappi.pdf

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Nykypäivän matkailija tekee yhä useammin ostopäätöksiä vastuullisuuteen ja eettisiin arvoihin pohjautuen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo muun muassa maailman suurimman matkailusivuston TripAdvisorin ilmoitus boikotoida villieläimille haitallisia turistikohteita. Tällaisella toiminnalla on suoria vaikutuksia eläinten kanssa työskenteleville matkailuyrityksille. Vastuullisuus tai vastuuttomuus näkyy lopulta yrityksen kassavirrassa.

Matkailun suuri merkitys Lapille on ilmeinen. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan, miten keskeisessä roolissa ovat matkailun parissa työskentelevät eläimet. Niiden merkityksen esille tuominen ja vastuullisen eläinmatkailun kehittäminen ovat ELMA – hankkeen[i] keskeisiä tavoitteita. Lappilaiset matkailueläimet – kuten rekikoirat, porot ja hevoset – tarjoavat vuosittain tuhansille kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille unohtumattomia elämyksiä puhtaassa ja hiljaisessa luonnossa. Eläimiin perustuva matkailu tuo myös lisätuloja syrjäisille alueille, joilla muita ansaintamahdollisuuksia on vähän.

Vastuullisen matkailun harjoittamiseen kuuluu eläimen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Eläimen psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet tulee täyttää, ja eläimellä pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Taustalla on siis eläimen oma kokemus olotilastaan, mihin vastataan eläinten yksilöllisellä hoidolla. Hyvinvointiin satsaaminen on yrittäjälle kannattava sijoitus: asiakkaat arvostavat hyvinvoivia eläimiä ja terveet, tyytyväiset eläimet tarjoavat yritykselle parhaan työpanoksensa. Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Verrattuna kansainväliseen tilanteeseen voidaan todeta, että lappilaiset matkailuyrittäjät ovat melko kattavasti huomioineet eläinten hyvinvoinnin toiminnassaan ja ymmärtävät, että koko toiminnan laadun perustana on eläinten hyvinvointi (Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshanke 2016). Eläimillä on esimerkiksi mahdollisuus niille luonnolliseen laumakäyttäytymiseen: ne saavat viettää aikaa yhdessä eikä yksilöitä eroteta laumasta. Rekikoiratarhat sekä hevos- ja porotilat ovatkin yrityksiä, joissa töitä tehdään aina useamman yksilön voimin.

Lisäksi eläinten hyvinvointia lisää, että vaellukset ja safarit suunnitellaan huolellisesti ja niiden toteuttamisessa varmistetaan asiakkaiden sekä eläinten turvallisuus. Näin toimimalla tuotetaan laadukkaampia matkailuelämyksiä ja minimoidaan herkän luonnon vahingoittuminen.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, yhtä tärkeä askel, on tehdä toiminta näkyväksi myös matkailijoille. Hyvin suunnitellulla viestinnällä ja markkinoinnilla voidaan kassavirtaa kasvattaa. Toiminnan avoimuus ja siitä viestiminen ovat samalla luonteva osa vastuullisen matkailuyrityksen toimintaa.

[i] Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshankkeessa varmistetaan eläinten (rekikoira, poro ja hevonen) hyvinvointi matkailupalveluissa. Lisäksi parannetaan matkailuyrittäjien mahdollisuuksia hyödyntää eläinten hyvinvointia kilpailukykytekijänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun (teollisuuden ja luonnonvarojen sekä matkailupalveluiden osaamisalat) ja Lapin yliopiston (Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin) kanssa. Hanke on rahoitettu Lapin ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja

Outi Kähkönen, FM, lehtori, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin ammattikorkeakoulu, outi.kahkonen(at)lapinamk.fi
Karoliina Majuri, agrologi AMK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, karoliina.majuri(at)lapinamk.fi
Jaana Ojuva, YTM, viestintäsuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, jaana.ojuva(at)ulapland.fi
Mikko Äijälä, YTM, projektisuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto, mikko.aijala(at)ulapland.fi


Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa (ELMA) –tiedonvälityshanke (2016). ELMA-hankkeen yrittäjä- ja asiantuntijahaastattelut, syksy 2016.

Ylikulutus kuriin kiertotaloudella

Tänä vuonna ihmiskunta kulutti loppuun maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat elokuun 8. päivään mennessä. Tämä ns. ylikulutuspäivä perustuu Global Footprint Networkin tekemiin laskelmiin, joiden perusteella ihmiskunnan kulutus ylitti maapallon kapasiteetin ensimmäistä kertaa 1970-luvun alussa, ja tämän jälkeen ylikulutuspäivä on siirtynyt yhä aikaisemmaksi vuoden kulussa. (http://www.overshootday.org.)

Noin 80 prosenttia maapallon ihmisistä elää maissa, jotka kuluttavat luonnonvaroja enemmän kuin tuottavat. Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan. Tosin suomalaisten elintasolla tämä ei riittäisi vielä mihinkään: jos maailmassa ei olisi kuin suomalaisia tarvittaisiin kolme maapalloa, ja rikkaiden Lähi-idän maiden elämäntyylillä neljäkään ei vielä riittäisi. (WWF 2014, 37)

Ihmiskunta tarvitsisi noin 1,5 kertaisen maapallon, jotta kulutus ja biokapasiteetti vastaisivat toisiaan.

Yksi keino vähentää tai jopa lopettaa tulevien sukupolvien kustannuksella eläminen on kiertotalouden kehittäminen. Perinteisesti talous on jatkumo, jossa hankitaan raaka-aineita, jalostetaan ne tuotteiksi ja myydään kuluttajalle. Kun tuote menee pois muodista tai rikkoutuu, se päätyy jätteenä hävitettäväksi. Kiertotaloudessa virta käännetään kierroksi, jossa yhden jäte on seuraavan raaka-aine. (ks. esim. Seppälä ym. 2016, 10-13)

Herääminen luonnonvarojen rajallisuuteen on Suomen kaltaiselle maalle sekä uhka että mahdollisuus. Sitran vuonna 2014 julkaiseman selvityksen mukaan kiertotalous tarjoaa Suomen taloudelle jopa 2,5 miljardin euron vuotuisen kasvupotentiaalin, ja globaalien markkinoiden arvoksi on laskettu yli 800 miljardia euroa.  (Sitra 2014, 1; 9-10 ja 63-64)

Lapin AMK on määritellyt luonnonvarojen älykkään käytön yhdeksi strategiseksi painopisteeksi, mihin kiertotalous kytkeytyy vaivattomasti. Rakennustekniikalla on annettavaa rakentamisen energiatehokkuuden lisäämiseen, materiaalitekniikassa painotetaan tuotteiden ja rakenteiden koko elinkaarta suunnittelusta uusiokäyttöön ja optisen mittaustekniikan ryhmä pyrkii parantamaan kaivosten raaka-ainetehokkuutta. Keskeisessä roolissa on myös luonnonvara-ala, jonka TKI –toiminta tukee jo nyt biomateriaalien tehokasta ja luontoa säästävää hyödyntämistä.

Kiertotalouden väljästä määrittelystä johtuen sen työllistävää vaikutusta on vaikea laskea. Suuntaa-antavina voi pitää Rooman klubin huhtikuussa 2015 julkaisemia lukuja, joiden mukaan Ruotsissa kiertotalous synnyttää noin 100 000 uutta työpaikkaa. (Sitra 2015) Tältä pohjalta voinee arvioida työllistävän vaikutuksen Suomessakin nousevan vähintään 50 000:een.

Kiertotalouden suuren työllistämispotentiaalin vuoksi Lapin AMK esitti uutena avauksena sopimuskaudelle 2017 – 2020 laajuudeltaan 60 opintopisteen ”Kiertotalous ja sivuvirrat” –koulutuksen aloittamista. Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat arktiseen kiertotalouteen markkinalähtöisesti.  Kasvualusta Lapissa on vahva: hiljattain julkistetun Suomen kiertotalouden tiekartan kärkihankkeista useampikin on merilappilaista tekoa, ja kiertotalouteen kytkeytyvän liiketoiminnan liikevaihto on alueella jo tällä hetkellä noin 200 miljoonaa euroa (Sitra 2016). Ja mikäli kiinalaistaustaisen Kaidin Kemiin suunnittelema biojalostamo toteutuu, niin aletaan painia eurooppalaisessakin vertailussa raskaassa sarjassa.

Kirjoittaja

Reijo Tolppi, HT, vararehtori, Lapin ammattikorkeakoulu, reijo.tolppi(at)lapinamk.fi

Painetut lähteet:

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

SITRA 2014: Kiertotalouden mahdollisuudet Suomelle. Helsinki: Sitra, 2014. Sitran selvityksiä 84/2016.

SITRA 2016: Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016 – 2025. Helsinki: Sitra 2016. Sitran selvityksiä 117 / 2016.

WWF 2014: Living Planet Report 2014. Species and spacies, people and places. Switzerland: WWF, 2014.

Verkkolähteet:

Sitra 2015: Kiertotalous Euroopan teollisuuden kilpailukyvyn veturiksi. Sitra uutiset 20.7.2015. Haettu 22.6.2016.

www.overshootday.org. Haettu 22.6.2016.

Muuttuuko mikään? Vastuullista liiketoimintaa opettamassa

Kirjoittajat: Anne Törn-Laapio ja Sini Seppelin.

We must change and time is running out’ – viesti nousee kestävän kehityksen opetukseen liittyvässä keskustelussa toistuvasti esiin (mm. Moore 2005). Mikä on korkeakoulutuksen rooli kestävän kehityksen edistäjänä? Onko yksittäisellä opintojaksolla vaikutusta opiskelijoiden asenteisiin tai käyttäytymiseen ja milloin voidaan puhua muutoksesta (esim. Mezirow 1991)? Mitä vaikutusta opetusmetodeilla on kestävän kehityksen aihealueiden oppimiseen, ymmärryksen syvenemiseen sekä opiskelijoiden asenteiden ja käyttäytymisen muutoksiin? Usein kestävän kehityksen opetuksessa on saavutettu hyviä tuloksia yhteistoiminnallisen ja transformatiivisen oppimisen työtavoilla (Cranton 1996, viitannut Moore 2005, 80).

Olemme Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tutkineet YAMK-opiskelijoiden kokemuksia Vastuullinen liiketoiminta -opintojaksolla, jossa käytämme opetusmenetelminä yhteistoiminnallista ja kokemuksellista oppimista, verkko-opetusta, luentoja, vierailuluentoja sekä yritysvierailuja.

Opiskelijoiden tietämys ja ymmärrys vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä on ollut ennen opintojaksoa suppeaa. He ovat kokeneet opintojakson muuttaneen asenteita, tietämystä, ajattelua ja käyttäytymistä monin eri tavoin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässä. He kertovat kuitenkin enemmän tietämyksen lisääntymisestä kuin syvemmästä muutoksesta ajattelumalleissa: ”Ennen opintojaksoa luulin tietäväni mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa, mutta opintojakson suoritettuani huomasin, etten tiennytkään oikeastaan yhtään mitään isosta kuvasta. Tietämykseni on lisääntynyt merkittävästi opintojakson aikana, mutta en usko, että käyttäytymiseni ja asenteeni olisivat muuttuneet opintojakson myötä.” Jotkut kertovat myös muutoksista asenteissa ja käyttäytymisessä: ”Ajatteluni ja asenteeni muuttuivat kurssin aikana selvästi, koska nyt huomioin vastuullisuutta jokapäiväisessä toiminnassani ihan eri tavoin. Kiinnitän nyt enemmän huomiota vastuullisuudesta kertoviin artikkeleihin ja tiedotteisiin ja muihin vastuullisuuteen viittaaviin yksityiskohtiin esimerkiksi kaupoissa ja kahviloissa.”

Silti voidaan kysyä, onko varsinaista muutosta, transformaatiota (Mezirow 1991), tapahtunut? Havaintojemme mukaan jo lyhyellä kestävyyden tematiikkaan liittyvällä opetuksella voidaan ”jättää jonkinlainen jälki” opiskelijan tietoisuuteen. Opetus voi luoda alustan opiskelijoiden keskusteluille, kyseenalaistuksille ja reflektoinnille ja vaikuttaa siten kestävämmän tulevaisuuden luomiseen (mm. Moore 2005). Korkeakouluilla on keskeinen rooli kestävyyttä edistävien alansa asiantuntijoiden luomisessa. He vievät kestävyys-viestiä omien asenteidensa, tietämyksensä ja käyttäytymisensä kautta työ- ja elinkeinoelämään: ”Nyt aionkin pitää yrityksemme johtoryhmälle vastuullisesta liiketoiminnasta esityksen, joka pohjautuu opintojaksolla oppimiini asioihin. Kestävyyden näkökulmat ovat pörssiyrityksemme tulevaisuuden kannalta erityisen merkittäviä huomioida.

Kirjoittajat

Anne Törn-Laapio, FT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, anne.torn-laapio(at)jamk.fi
Sini Seppelin, KTT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sini.seppelin(at)jamk.fi

Cranton, P. (1994). Understanding and Promoting Transformative Learning: A Guide for Educators of Adults. Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Cranton, P. (1996). Professional Development as Transformative Learning. New Perspectives for Teachers of Adults. The Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Moore, J. (2005). Is Higher Education Ready for Transformative Learning? A Question Explored in the Study of Sustainability. Journal of Transformative Education Vol. 3 (1), 76-91.