Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi käsityön tutkimuskentässä

Johdanto

Tuotantoteknologian aika on eriyttänyt työn, harrastuksen ja koulutuksen toisistaan. Teollistunut yhteiskunta on teknistynyt, työ pilkkoutunut ja eriytynyt. Työssä ja työn tekemisen luonteessa on tapahtunut suuria muutoksia. Tämä differentioituminen on merkinnyt sitä, että vuosikymmenten aikana käsityö on eriytynyt tuotannollisista toiminnoista ja käsityön merkitys on muuttunut ihmisten arjessa.

EVA:n vuoden 2005 (Torvi & Kiljunen 2005, 8, 59–60) asennetutkimuksen mukaan suomalaisille henkisen tarpeentyydytyksen alueeseen kuuluvat asiat ovat tärkeämpiä kuin materiaaliset asiat. Inhimilliset toiveet hyvästä elämästä, samoin kuin eettisyys ja esteettisyyden arvostus ovat nousseet globaalisten arvojen vastapainoksi. Suomalaisten arvot eroavat hieman länsimaisesta arvoprofiilista, sillä arvojen tärkeysjärjestyksessä on materiaalisten arvojen sijasta terveys, perhe ja henkinen tasapaino (Raatikainen 2008).

Samaan aikaan kun työn luonne ja arvot ovat muuttuneet, on ihmisten vapaa-ajan määrä lisääntynyt. Tilastokeskuksen (2009) ajankäyttötutkimuksen mukaan harrastaminen on lisääntynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Noin 60 % suomalaisista on jokin harrastus. Harrastuksista selkeästi suosituin on käsityöt (67 %) (Tilastokeskus 2005). Käsityön on nähty edustavan niin kutsutta hidasta elämäntapaa (slow life), uutta jokapäiväisen elämän laatustandardia ja onnellisuuspolitiikkaa, mikä näkyy leppoisampana tempona ajan käytössä, arjen käytännöissä ja tilojen ratkaisuissa.

Käsityön yhteydessä voidaan puhua laaja-alaisesta osaamisesta ja elämänhallintaan liittyvistä taidoista (ks. Pöllänen & Kröger 2000). Ihmisellä on Kojonkoski-Rännälin (1998) mukaan luonnostaan halu ja tarve tehdä käsillään, toteuttaa omaa olemistaan käsityön avulla siten, että elämä on tyydyttävää ja rauha oman itsensä ja ympäristön kanssa säilyy. Ihmisillä voidaan päätellä olevan ’tekemisen nälkä’, tarve tehdä käsin sekä tehdä jotakin kokonaisvaltaista ja toisenlaista kuin työssä (Venkula 2005). Käsin tekeminen voidaan siis nähdä ihmisen perusintentiona. Tällöin kehollisen tiedonhankinnan tai motoriikan merkitystä ei voi kokonaan korvata kulttuurin välityksellä ja abstraktin ajattelun avulla saadulla tiedolla. Käsityön kokonaisvaltaisuuden, kehollisuuden ja ’käsin käsittämisen’ merkitystä voidaan perustella myös käden poikkeuksellisen suurella edustuksella aivojen tunto- ja liikeaivokuorella (Verdan 1979; Hari 2011) sekä käsityön monikanavaisuudella (Anttila 1993). Saarenheimon (2003) mukaan elämän merkityksen ja tärkeiden asioiden pohdinta ei tapahdukaan abstraktin pohdinnan kautta, vaan yksittäisen ihmisen arkielämään liittyvissä tilanteissa, toiminnoissa ja huomaamatta.

Tässä artikkelissa keskitytään käsityön ja yksilön hyvinvointikokemuksiin liittyvään tutkimuskenttään ja tutkimustuloksiin. Seuraavissa luvuissa taustoitetaan ensin hyvinvointikäsitteen näkökulmia, minkä jälkeen kuvataan sekä aiheesta tehtyjä tutkimuksia tai selvityksiä ja keskeisimpiä tutkimustuloksia.

Näkökulmia hyvinvoinnin käsitteeseen

Hyvinvointi on laaja ja moniulotteinen käsite, joka saa erilaisia sisältöjä eri näkökulmista tarkasteltuna. Elintasoa kuvataan henkilön tulotasoa ja kulutusta, työllisyyttä ja työoloja, terveydentilaa, asumistasoa ja koulutusta koskevilla tiedoilla. Hyvinvoinnin perustana ovat työ, toimeentulo, terveys, toimintakykyisyys, turvallisuus sekä vahva sosiaalinen verkosto. Tältä osin hyvinvointia voidaan mitata yhteiskunnan kansalaisiinsa kohdistamin turvallisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyvin mittarein.

Tutkimuksissa hyvinvointia on lähestytty joko tarve- tai resurssilähtöisesti. Tarveteoreettisessa lähestymistavassa hyvinvointi katsotaan saavutettavan tarpeiden tyydytyksellä. Allardtin (1976) klassinen hyvinvointikäsite kattaa elintason (Having) lisäksi monia ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin (Loving) ja itsensä toteuttamiseen (Being) liittyviä ulottuvuuksia ihmisten itsensä tulkitsemana. Hyvinvoinnin perustana ovat työ, toimeentulo, terveys, toimintakykyisyys, turvallisuus sekä vahva sosiaalinen verkosto. Näin yhteiskunnan vaurastumisen ja aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen mahdollistaa ylempien tarpeiden merkitystä hyvinvoinnissa. (Kauhanen et al. 2007.)

Kun hyvinvointi ilmenee tyytyväisyytenä elämään, onnellisuutena ja mahdollisuutena toteuttaa ja kehittää itseään, se ilmenee subjektiivisena kokemuksena siitä, että elämä on kohdallaan ja että voi elää omaa elämää mielekkäästi. Näin hyvinvointi on samaan aikaan yhteydessä sekä yksilön elinolosuhteisiin ja toimeentuloon että myös yksilön kykyihin ja mielekkääseen tekemiseen, joiden pohjalta hän toimii ja pyrkii tuottamaan hyvinvointiaan.

Hyvinvointikäsitteelle läheisiä käsitteitä ovat myös elämänlaatu ja terveys. Myös nämä käsitteet ovat moniulotteisia ja ovat osittain päällekkäisiä. WHO:n (1986) määritelmissä nostetaan terveyden määrittämiseen osatekijöiksi fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Tasapainon ja harmonian merkitystä korostetaan terveyden kokemisessa, jolloin hyvinvointi on osa terveyttä. Elämänlaatu sisältää ihmisen taustan, sosiaalisen tilanteen, kulttuurin, ympäristön ja iän; nämä osatekijät vaikuttavat hänen näkemyksiinsä elämän merkityksestä ja elämänlaadusta. Elämänlaatuun sisällytetään usein neljä ulottuvuutta: tyytyväisyys elämään, käsitys itsestä, terveys ja toimintakyky sekä sosioekonomiset tekijät. Se ilmenee niin objektiivisena elämänlaatuna (toimintakyky, elinolosuhteet) kuin myös subjektiivisena elämänlaatuna (hyvinvointi, onnellisuus, tyytyväisyys elämään, yksilön oma arvio elämästään). Subjektiiviseen elämänlaatuun, henkiseen hyvinvointiin liittyy kokemus siitä, että erilaiset kuormittavat tekijät ja toisaalta omat voimavaratekijät ovat tasapainossa. Näin elämänlaatu-käsite lähestyy terveyden ja erityisesti mielenterveyden määritelmiä.

Psyykkinen hyvinvointi on kokemuksellinen ja moniulotteinen käsite, jonka jokainen yksilö määrittelee omista lähtökohdistaan ja omalla tavallaan. Siitä käytetään myös käsitteitä subjektiivinen, psykologinen, emotionaalinen tai henkinen hyvinvointi. Psyykkistä hyvinvointia kuvaa henkilön itsearvio tilastaan, hänen tyytyväisyytensä, minäkuvan myönteisyys, itsetunto ja luovuus. Terveys ja toimintakyky ovat osa psyykkistä hyvinvointia, jolloin myös muun muassa ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys ja toimintakyvyn osalta elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuuden tunne kuvaavat hyvinvoinnin tilaa.

Käsityö ja hyvinvointi tutkimuskohteena käsityötieteessä

Käsityötiede on monitieteinen tieteenala, jossa käsityöhön liittyviä ilmiöitä voidaan tarkastella useiden eri tieteenalojen näkökulmista (kuvio 1). Käsityön tutkimuksen kohteet liittyvät tuotteiden suunnittelu- ja valmistusprosesseihin, prosessien aineellisiin ja aineettomiin tuotoksiin, tuotteiden ja kulttuurin suhteeseen sekä materiaalisen maailman tuottamiseen ja kokemiseen. Yhtenä käsityötieteen tutkimusteemana on käsityö ja hyvinvointi. Käsityöhön ja hyvinvointiin liittyvät tutkimuskohteet sijoittuvat tavallisimmin yhteiskunnallisen orientaation ja psykologis-sosiaalisen orientaation välimaastoon, mutta aihetta voidaan tutkia myös muiden orientaatioiden näkökumista. Tutkimuskohteena käsityö ja hyvinvointi nähdään laajasti sosiaalisena, psyykkisenä, fyysisenä ja aineellisena hyvinvointina.

Kuvio 1. Käsityötieteen tutkimuskohde (Seitamaa-Hakkarainen, Pöllänen, Luutonen et al. 2007)
Kuvio 1. Käsityötieteen tutkimuskohde (Seitamaa-Hakkarainen, Pöllänen, Luutonen et al. 2007)

Käsityöhön liittyvä hyvinvointinäkökulma on tutkimusalueena verrattain uusi, mutta myös lähitieteiden alueella tehtyjä tutkimuksia voidaan pitää aiheen aikaisempina tutkimuksina. Suomalaiset käsityöhön kohdistuneet tutkimukset ovat ensin sivunneet käsityön merkitykseen liittyviä näkökulmia. Itsetehdyt tuotteet on koettu merkityksellisinä niin tekijän kuin saajankin näkökulmasta. Käsityöharrastukseen ja sen subjektiiviseen merkitykseen liittyvää tutkimusta voidaan katsoa edustavan Heikkisen (1997) kulttuuriantropologinen tutkimus pohjoiskarjalaisten naisten käsityön tekemisestä. Harrastukseen sitoutumisen ja psyykkisen hyvinvoinnin näkökulma on esillä myös Metsämuurosen (1995) ja Lingon (1998) tutkimuksissa sekä laajemmin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa (esim. Salmela-Aro & Nurmi 2001).

Käsityötieteessä tuotteiden moniulotteista merkitystä psykologisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja materiaalisen ulottuvuuden kautta on kuvannut Luutonen (1997; 2002; 2004). Hänen mukaansa käsityö korostuu tekijän itseilmaisun muotona ja taiteellisen intention ilmauksena. Itse käsityöesineet ja -tuotteet voidaan nähdä materiaalisina ja immateriaalisina, sillä ne täyttävät ihmisen konkreetteja tarpeita ja vastaavat psyykkiseen tarvitsevuuteen.

Vähälä (2003) on tarkastellut luovaa käsityötä emootioiden, motivaation, aktivaation ja itseaktivoinnin näkökulmasta. Tutkimusaineistona oli neljän käsin neulomista vapaa-aikanaan harrastavan koehenkilön käsityöprosessin aikana koottu ääneenajattelu sekä sydämen sykettä pitkäaikaisesti rekisteröivä EKG-holterointi. Tutkimuksessa raportoidaan käsityön aikana koettujen emootiokokemusten ja fysiologisten vasteiden välisten yhteyksien tuottamaa psyykkistä hyvinvointia psyykkisen itsesäätelyn, suggestion ja mielikuvaoppimisen näkökulmasta.

Käsityön kuluttamiseen eli tuotteisiin, käsityön tekemiseen, ostamiseen ja luonnonmateriaalien kokemiseen (Kälviäinen 2003) liittyviä hyvinvointikokemuksia ovat kuvanneet Kälviäinen ja Junnila- Savolainen (2005) selvityksessään, jossa pyrittiin etsimään uusia liiketoimintapolkuja käsityöyrittäjien hyvinvointituotteisiin ja -palveluihin. Yrittäjyyden hyvinvointitoiminta-alueita on verrattu myös käsityötuotteiden ja -palvelujen kuluttajien hyvinvointiin liittämiin kokemuksiin ja merkityksenantoon.

Käsityön ja käsillä tekemisen tuomaa elämänhallinnan tai psyykkisen hyvinvoinnin kokemusta harrastajien hyvinvoinnin tukena on kuvannut Pöllänen (2006a; 2006b; 2012) sekä miesten että naisten näkökulmasta. Käsityön terapeuttisuus voi liittyä käsityömateriaaleihin, tuotteisiin, saavutuksen tunteen syntyyn, henkiseen kasvuun, fyysisten ja kognitiivisten taitojen kehittymiseen, oman kehon hallinnantunteeseen, tunteisiin ja ajatuksiin sekä käsityön sosiaalisiin ja kulttuurisiin dimensioihin. Käsityö voi toimia harrastajan monipuolisena terapeuttisena välineenä sekä tiedostetulla että tiedostamattomalla tavalla (Pöllänen 2007; 2009b). Käsityö on toiminut terapeuttisena kolmitahoisena vuorovaikutuksena materiaalin, tekijän ja toiminnan välillä. Kokonaisella, suunnittelua ja luovuutta sisältävällä käsityöllä, ja ositetulla, mallia jäljentävällä käsityöllä näytti olevan hieman toisistaan poikkeavat merkitykset hyvinvoinnin rakentamisessa (ks. kokonainen ja ositettu käsityö Pöllänen & Kröger 2004; Pöllänen 2009a).

Kansainvälisellä kentällä käsityön ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä on kuvattu muun muassa kotona olevien esineiden ja kotikäsityön merkityksen erittelyn (Csikszentmihalyi & Rochberg-Halton 1981; Mason 2005), naisten käsityön (Johnson & Wilson 2005; Collier 2011) ja erilaisissa käsityöryhmissä toimimisen (Schofield-Tomschlin & Littrell 2001) näkökulmista. Kansainvälisissä tutkimuksissa käsityö näyttäytyy merkityksellisenä toimintana tai harrastuksena muun muassa useissa luovaan toimintaan (Lloyd, Wong & Petchkovsky 2001; Griffiths & Corr 2007; Griffiths 2008), toimintaterapiaan (Reynolds 1999; 2000; 2009; Reynolds & Prior 2006) tai vapaa-aikaan (Roberts 2003) liittyvissä tutkimuksissa.

Suomalaisessa tutkimuskentässä käsityötä ja hyvinvointia sivuavat osaltaan myös ne tutkimukset, joissa keskeisiksi juonteiksi nousevat käsityökäsitteen (Kojonkoski-Rännäli 1998; Ihatsu 2002) tai käsityöilmaisun analysointi (Karppinen 2005), diskurssit päivälehtien käsityöläisyydestä ja elämänhallinnasta (Kärnä-Behm 2005), käsityön yhteisöllisyys historiaharrastajilla (Vartiainen 2010) tai käsityön merkitys tyttöjen kasvatuksessa naisiksi (Kokko 2007).

Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi – tutkimusten tuloksia

Käsityön merkitys liittyy sekä itse käsityötuotteeseen että käsityön tekemiseen, siihen prosessiin, mitä ihminen käy läpi kokonaisuutena valmistaessaan tuotetta käsin. Käsityöhön liittyy symboliikkaa tekijästä itsestään ja hänen suhteistaan muihin ihmisiin ja maailmaan. Näin käsityö nähdään linkkinä eri sukupolvien ja eri ihmisten välillä, jolloin yksilö kiinnittyy perheeseen, ystäviin, naapureihin ja muihin ryhmiin elinympäristössään (Dissanayake 1995; Johnsson, Josephsson & Kielhofner 2001).

Käsityö voidaan nähdä alana, jonka tulevaisuus voi olla sellaisten tuotteiden luominen, jossa symbolinen taso on erittäin vahva. Symbolinen taso tarkoittaa kokemuksia, merkityksiä ja identiteettejä. Käsityö antaa tilaa itseilmaisulle. Yksilön hyvinvoinnille on oleellista, miten hän kokee oman toimintansa sekä valmistamansa tuotteet elämänsä kuvastajina (Nelson, Labat & Williams 2002). Tämä tekijän ja tuotteen välinen interaktio voi lisätä tyytyväisyyttä elämään ja nostaa itsearvostusta (Fisher 1995). Itse toiminta, valmistuneet tuotteet ja siihen liittyvien kokemusten välinen vuorovaikutus voivat olla hyvinvointia lisäävä tekijä (Cummins, & Nistico 2002). Schofield- Tomschlinin ja Litrellin (2001) mukaan käsityö voi olla identiteetin ylläpitäjä, terapiaa, luovuutta, nautintoa, itsensä toteuttamista ja itseohjautuvaa oppimista.

Käsityön on todettu olevan yksi esimerkki siitä, miten merkityksellinen tekeminen ja toiminta lisäävät hyvinvointia (Mason 2005). Käsityön ulkoisena tuloksena syntyvää konkreettista tuotetta voidaan pitää tekijänsä persoonallisuuden toteutumana (Kojonkoski-Rännäli 1998). Käsityöllä on siten merkitystä ihmisen omakuvan muodostumisessa ja hänen itsetuntonsa kehittymisessä sekä myös sen ylläpitämisessä. Useat terveyteen ja vapaa-aikaan kohdistuneet tutkimukset ovat toisaalta osoittaneet, että merkitykselliseksi koettu toiminta lisää terveyttä edistävää toiveikkuutta ja positiivista mielialaa (Cummins & Nistico 2002; Piškur, Kinebanian & Josephsson 2002; Schmid 2004; Reynolds & Prior 2006; Veenhoven 2008; Wiesmann & Hannich 2008; Collier 2011). Oletetaan, että erityisesti flow-kokemukseen johtavalla toiminnalla on näitä hyvinvointia tukevia ominaisuuksia. On myös todettu, että käsityö voi pitkällisen prosessin myötä antaa tilaa ja aikaa erilaisten yksilölle merkityksellisten asioiden käsittelyyn (Reynolds 1999; Pöllänen 2006a; Pöllänen 2012). Kun ihminen tuntee voivansa säädellä joitakin asioita maailmassaan, tulee hän tietoiseksi itsestään (Kojonkoski- Rännäli 1998) tai kokee edes jonkin elämänosa-alueen hallittavaksi (Pöllänen 2006a).

Käsityön hyvinvointia tuottava merkitys voidaan tutkimusten valossa nähdä syntyvän tuotteen tai materiaalin, toiminnan ja tekijän välisenä terapeuttisena vuorovaikutuksena. Käsityön voidaan sanoa olevan sekä kognitiivisten prosessien näkökulmasta eräänlainen terapiamuoto (craft as therapy) tai käsityöilmaisuun perustuvien piilosisältöjen näkökulmasta terapiaprosessin eri vaiheissa käytettävä terapiaväline (craf in therapy) (Pöllänen 2007; 2009b).

Lopuksi

Tutkimustulosten perusteella voidaan havaita, että käsityö voi tuottaa hyvinvointia terapeuttisena toimintana, kehollisuutena, materiaalien ja välineiden tai tuotteiden välittämänä vuorovaikutuksena tai sosiaalisena ja kulttuurisena yhdessä olemisen tai tekemisen muotona. Suomalaisten toiveet hyvästä elämästä ja esteettisyyden arvostus näkyvät käsityön suosiona globaalisten arvojen vastapainona. Aihetta voisikin tutkia kotikeskeisyyteen, kotoiluun (homing) ja leppoistamiseen (downsifting) sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvien aihealueiden kautta. Toisaalta myös arjen hyvinvoinnissa tuotetutkimukseen, kuluttamiseen tai yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden rakentamiseen liittyvät näkökulmat olisi syytä nostaa selkeämmin käsityön hyvinvointitutkimuksen joukkoon. Myös vapaaehtoinen vaatimattomuuden tavoittelu (voluntary simplicity) voisi olla yksi hyvä käsityön merkitystä ja hyvinvoinnin rakentumista yksilön tai perheen elämänarvoina kuvaava tutkimusalue. Lähes tutkimaton ja käytännössäkin vielä suhteellisen vähän, muutamia hankkeita lukuunottamatta, hyödynnetty alue on työhyvinvointia tukevan kulttuuritoiminnan kehittäminen, jossa käsityö voi olla yksi yksilön ja yhteisön hyvinvointia lisäävä tekijä. Käsityön ja hyvinvoinnin osalta on todettava, että tutkimuksen avulla näkymätön voi tulla näkyväksi – käsityön ja hyvinvoinnin alueella riittää tutkittavaa erilaisista teemoista ja tutkimusorientaatioista käsin.

Kirjoittaja

Sinikka Pöllänen, professori,  sinikka.pollanen(at)uef.fi, Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinnan kampus

Allardt, E. 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY.

Anttila, P. 1993. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Helsinki: WSOY

Collier, A. 2011. The well-being of women who create with textiles: Implications for art therapy. Journal of American Art Therapy. 28,104–112.

Csikszentmihalyi, M. & Rochberg-Halton, E. 1981. The Meaning of Things. Domestic Symbols and the Self. Cambridge: University Press.

Cummins, R., Nistico, H. 2002. Maintaining life satisfaction: The role of positive bias. Journal of Happiness Studies. 3, 37–69.

Dissanayake, E. 1995. The Pleasure and Meaning of Making. American Craft. 55, 40–45.

Fisher, P. 1995. Successful aging, life satisfaction, and generativity in later life. International Journal of Aging and Human Development. 41, 239–250

Griffiths, S. 2008. The experience of creative activity as a treatment medium. Journal of Mental Health. 17, 49–63.

Griffiths, S. & Corr, S. 2007. The use of creative activities with people with mental health problems: A qualitative study. Canadian Journal of Occupational Therapy. 65,183–191.

Ihatsu, A-M. 2002. Making Sense of contemporary American craft. University of Joensuu, Publications in Education 73.

Johnson, C. & Wilson, L. 2005. ‘It says you really care’: Motivational factors of contemporary female handcrafters. Clothing & Textiles Research Journal. 23,115–130.

Johnsson, H., Josephsson, S. & Kielhofner, G. 2001. Narratives and experience in occupational transition: A longitudinal study of the retirement process. American Journal of Occupational Therapy. 55, 424–432.

Hari, R. 2011. Käsillä tekemisen voima. http://www.youtube.com/watch?v=CYUlhonq4pQ

Heikkinen, K. 1997. Käsityöt naisten arjessa. Kulttuuriantropologinen tutkimus pohjoiskarjalaisten naisten käsityön tekemisestä. Helsinki: Akatiimi.

Karppinen, S. 2005. Mitä taide tekee käsityöstä. Käsityötaiteen perusopetuksen käsitteellinen analyysi. Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteenlaitoksen julkaisuja 263.

Kauhanen, J. et al. 2007. Kansanterveystiede. Helsinki: WSOY.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1998. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. The University of Turku A185.

Kokko, S. 2007. Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa naisiksi. Joensuun yliopisto, kasvatustieteellisiä julkaisuja 118.

Kälviäinen, M. 2003. Luonnonmateriaalien kokeminen tuotteissa: tutkimuksen ensimmäinen vaihe. Kuopio: Kuopion muotoiluakatemia.

Kälviäinen, M. & Junnila-Savolainen, R. 2005. Käsityön kuluttamiseen liittyvät hyvinvointikokemukset. Teoksessa: M. Kälviäinen (toim.) Käsityö – yrittäjyys – hyvinvointi. Uusia liiketoimintapolkuja. KTM julkaisuja 9, 34–53.

Kärnä-Behm, J. 2005. Käsityö kulttuurisena kategoriana. Käsityön ja käsityöläisyyden representaatio suomalaisissa päivälehdissä. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, kotitalous- ja käsityötieteenlaitos.

Linko, M. 1998. Paperille, kankaalle ripustan unelmani, pelkoni, vihani. Teoksessa K. Eskola (toim.) Elämysten jäljillä, Taide ja kirjallisuus suomalaisten omaelämänkerroissa. Helsinki: SKS, 311–378.

Lloyd, C., Wong, S. & Petchkovsky, L. 2001. The use of creative activities with people with mental health problems: A survey of occupational therapists. British Journal of Occupational Therapy. 70, 207–214.

Luutonen, M. 1997. Kansanomainen tuote merkityksenkantajana. Tutkimus suomalaisesta villapaidasta. Helsinki: Akatiimi.

Luutonen, M. 2002. Käsityötuotteisiin ja -palveluihin liitetyt merkitykset. Teoksessa: M.

Luutonen, M. & Äyväri, A (toim.) Käsin tehty tulevaisuus. Näkökulmia käsityöyrittäjyyteen. Helsinki: Sitra, 72–101.

Luutonen, M. 2004. Elämän mielekkyyttä – käsityö minän vahvistajana. Teoksessa S. Niemelä & M. Luutonen (toim.). Taitava ihminen – toimiva kansalainen: aikuisopiskelun motiiveja ja merkityksiä. Helsinki: Kansanvalistusseura, 11–19.

Mason, R. 2005. The meaning and value of home-based craft. International Journal of Art & Design Education. 24, 261–268.

Metsämuuronen, M. 1995. Harrastukset ja omaehtoinen oppiminen. Motivaatio, sitoutuminen ja coping. Teoreettinen tausta, rakenneanalyysi ja sitoutuminen. Helsingin yliopisto. Soveltavan kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 146.

Nelson, N., Labat, L. & Williams, G. 2002. Contemporary Irish textile-artists: Exploring experiences of gender, culture, and artistic medium. Clothing & Textiles Research Journal. 20, 15–25.

Piškur, B., Kinebanian, A. & Josephsson, S. 2002. Occupation and well-being: A study of some Slovenian people’s experiences of engagement in occupation in relation to well-being. Scandinavian Journal of Occupational Therapy. 9, 63–70.

Pöllänen, S. 2006a. Elämä ilman käsitöitä – mitä se on? Käsityö harrastajien psyykkisen hyvinvoinnin tukena. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.) Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta, 66–79.

Pöllänen, S. 2006b. Crafts as a way to functional mental health. A-L. Rauma, S. Pöllänen & Seitamaa-Hakkarainen (Eds.) Human Perspectives on Sustainable Future. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 99, 128–134.

Pöllänen, S. 2007. Käsityö terapiana ja terapeuttisena toimintana. Teoksessa: A. Niikko, I. Pellikka & Savolainen (toim.) Oppimista, opetusta, monitieteisyyttä. Kirjoituksia Kuninkaankartanonmäeltä. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, 91–105. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/monitiet/pollanen.htm

Pöllänen, S. 2009. Contextualizing Craft: Pedagogical Models for Craft Education. The International Journal of Art & Design Education 28, 249–260.

Pöllänen, S. 2012. The meaning of craft. Craft-makers’ descriptions about craft as an occupation. Scandinavian Journal of Occupational Therapy. (submitted)

Pöllänen, S. & Kröger, T. 2000. Käsityön erilaiset merkitykset opetuksen perustana. In: J. Enkenberg & P. Väisänen & E. Savolainen (toim.) Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, 233–253. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/kipinat/.

Pöllänen, S. & Kröger, T. 2004. Näkökulmia kokonaiseen käsityöhön. Teoksessa: J. Enkenberg; E. Savolainen & P. Väisänen, K. Ranta (toim.) Tutkiva opettajankoulutus – taitava opettaja. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos , 160-172. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/tutkivaope/

Reynolds, F. 1999. Cognitive behavioural counseling of unresolved grief through the therapeutic adjunct of tapestry making. Arts in Psychotherapy. 26,165–171.

Reynolds, F. & Prior, S. 2006. The role of art-making in identity maintenance: case studies of people living with cancer. European Journal of Cancer Care.15, 333–341.

Reynolds F. 2000. Managing depression through needlecraft creative activities: A qualitative study. The Arts in Psychotherapy. 27, 107–114.

Reynolds, F. 2009. Taking up arts and crafts in later life: a qualitative study of the experiential factors that encourage participation in creative activities. British Journal of Occupational Therapy. 72, 393– 400.

Saarenheimo, M. 2003. Vanhuus ja mielenterveys. Arkielämän näkökulma. Helsinki: WSOY.

Roberts, K. 2003. Leisure in contemporary society. Department of sociology, Social policy and Social work studies, University of Liverpool.

Salmela-Aro, K. & Nurmi, J-E. 2001. Henkilökohtaiset projektit ja hyvinvointi – Kognitiivinen lähestymistapa motivaatioon. Teoksessa: K. Räikkönen & J-E Nurmi (toim.) Persoonallisuus, terveys ja hyvinvointi. Helsinki: Suomen psykologinen seura, 89-103.

Seitamaa-Hakkarainen, P., Pöllänen, S., Luutonen, M. et al. 2007. (toim.) Käsityötieteen ja käsityömuotoilun sekä teknologiakasvatuksen tutkimusohjelma Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 100. Joensuun yliopisto.

Schmid, T. 2004. Meanings of creativity within occupational therapy practice. Australian Occupational Therapy Journal. 51, 80–88.

Schofield-Tomschlin, S. & Littrell, M. 2001. Textile handcraft guild participation: A conduit to successful aging. Clothing & Textiles Research Journal.19, 41–51

Tilastokeskus.2005. Vapaa-aikatutkimus. Suomen virallinen tilasto. Helsinki. http://www.stat.fi/til/vpa/2002/vpa_2002_2005-01-26_tie_001.html.

Tilastokeskus. 2009. Ajankäyttötutkimus. Suomen virallinen tilasto. Helsinki. http://www.stat.fi/til/akay/2009/05/akay_2009_05_2011-12-15_tie_001_fi.html.

Torvi, K. & Kiljunen, P. 2005. Onnellisuuden vaikea yhtälö. Evan kansallinen arvo- ja asennetutkimus 2005. Elinkeinoelämän valtuuskunta. Helsinki: Yliopistopaino. http://www.eva.fi/files/1110_onnellisuuden_vaikea_yhtalo.pdfTuomi 2005

Vartiainen, L. 2010. Yhteisöllinen käsityö. Verkostoja, taitoja ja yhteisiä elämyksiä. Publications of the Eastern Finland. Dissertation in Education, Humanties, and Technology 4.

Veenhoven, R. 2008. Healthy happiness: effects of happiness on physical health and the consequences for preventive health care. Journal of Happiness Studies. 9, 449–469.

Venkula, J. 2005. Tekemisen taito: Alussa on teko. Helsinki: Kirjastudio.

Verdan, C. 1979. Tendon Surgery of the Hand. Edinburgh: Churchill Livingstone.

Vähälä, E. 2003. Luovan käsityöprosessin yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin. Kuopion Muotoiluakatemia. Taitemia 22.

WHO. 1986. Ottawa Charter for Health promotion. http://www.who.int/hpr/NPH/docs/ottawa_charter_hp.pdf

Wiesmann, U. & Hannich, J-J. 2008. A salutogenic view on subjective well-being in active elderly persons. Aging & Mental Health. 12, 56–65.

Savonia tuottaa kulttuurista hyvinvointia

Suomalainen yhteiskunta on ollut viime vuosikymmeninä voimakkaassa murroksessa. Suomessa on nuoria, jotka voivat huonosti. Äärimmilleen tämä on näkynyt Myyrmäen, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisissa murhenäytelmissä. Myös yksinäisyys on tällä ajalle tyypillinen lieveilmiö. Modernin maailman kehittyminen on vähentänyt yhtä tärkeää hyvinvointiin liittyvää tekijää: tunnetta kuulumisesta yhteisöön.

Kulttuurin on katsottu edistävän ihmisen hyvinvointia. Esimerkiksi taidekokemusten on todettu liittyvän parempaan elämänhallintaan. On väitetty, että kulttuuri estää syrjäytymistä, turvaa perinteitä ja elvyttää talouselämää. Aikaisemmin kulttuuri on nähty staattisena ilmiönä, mutta nykyisin se ymmärretään hyvinkin dynaamisena tekijänä.

Viime vuosina julkiseen keskusteluun on noussut käsite palvelumuotoilu. Englanninkielinen service design -termi tarkoittaa palveluiden suunnittelua. Suomessa painotetaan sanaa muotoilu. Palvelumuotoilun ydin on: uusien palveluideoiden, -konseptien, -prosessien ja -ympäristöjen suunnittelu.

Professori Satu Miettisen mukaan palvelumuotoilun prosessi ja työkalut painottavat vahvoja sosiaalisia taitoja, empatiaa käyttäjiä kohtaan, luovuutta ja visuaalista ajattelua. Suunnitteluajattelulla kyetään luomaan käsitteitä, ratkaisuja ja tulevia palvelukokemuksia. Suunnittelijat työskentelevät koordinaattoreina palvelumuotoiluhankkeissa kaikkien sidosryhmien välillä.

Engine-palvelumuotoilutoimisto esittelee kolmivaiheisen palvelumuotoilun prosessin: asiakastarpeen sekä suunnitteluratkaisun tunnistaminen, suunnitteluvaihtoehtojen toteutus ja arviointi. Magerin palvelumuotoilun prosessissa on neljä vaihetta: palveluratkaisujen etsiminen, uusien ratkaisujen luominen, niiden arviointi ja toteutus.

Savonia-ammattikorkeakoulussa on aktiivisesti kehitetty ja kokeiltu palvelumuotoilun menetelmiä erilaisissa hyvinvointia uudistavissa hankkeissa. Näissä hankkeissa ilmenee hyvin kulttuuri dynaamisena hyvinvoinnin edistäjänä. Hyvänä esimerkkinä on PALMU-hanke.

PALMU – palvelumuotoilua ikääntyville

PALMU-hankkeessa on kysymys palvelumuotoilun levittämisestä sosiaali- ja terveysalan toimintoihin. Idean taustalla on Savonian Kuopion Muotoiluakatemian kokemus palvelumuotoilusta ja sen suunnittelumenetelmistä aikaisemmissa projekteissa.

PALMU-tutkimusprojektin tavoitteena on kansalaisia hyödyntävien ikääntyvien itsenäistä suoriutumista tukevien uusien sosiaali- ja terveysalan käyttäjäkeskeisten palvelusovellusten ja – käytänteiden sekä tuotantomallien kehittäminen palvelumuotoilun avulla. Sisältöinä kehittämisessä on itsenäistä suoriutumista tukevien palveluinnovaatioiden ja niiden tuotantotapojen kokeilu.

Hanke toteutetaan eri organisaatiota yhdistävien ikääntyneille suunnattujen käytännön tukipalvelukehitystapausten avulla. PALMUssa on tuotettu ja mallinnettu uudenlaisia tapoja järjestää tukipalveluita ikääntyneille:

  • sairaalahoidon jälkeen
  • kotona asuvien ikääntyneiden ja ikääntyneiden vammaisten itsenäiseen suoriutumiseen
  • ikääntyneille

Tapaustutkimusten soveltaminen helpottaa uusien toimintamallien käyttöön ottamista ja levittämistä. Sairaalasta kotiutettavista ikäihmisistä tehdyt profiilikuvaukset ja pilotoidut palvelupolut ovat kiinnostaneet Kuopion yliopistollisen sairaalan hoitohenkilöstöä. Alustavia kuvauksia toimintatapahtumista on jo käytetty henkilöstön koulutuksessa.

Hankkeessa toteutettiin tiedonkeruuta ja aineiston analyysia. PALMU-workshopeissa oli mukana eri yhteistyöosapuolia. Aineiston ja kokemusten pohjalta kehitettiin muun muassa lautapeli, jonka avulla ikääntyneet ja hoitohenkilökunta keskustelivat pelikorttien innostamana. Syntyi Syke- toimintaidea, ja sitä kehitetään edelleen.

Palvelutuokiot yksin kotona asuville ikääntyneille -projekti on toteutettu yhteistyössä Alina Hoivatiimi Oy:n kanssa. Tavoitteena on tarjota uusille Alinan asiakkaille ideoita yrityksen hoivapalveluista ja niiden mahdollisuuksista. Hankkeessa kokeiltiin muun muassa Skype-palvelua. Siinä yhtenä tavoitteena on hyödyntää palvelumuotoilua kotona asuvien ikääntyneiden arkea tukevien palveluiden kehittämisessä.

Palvelukeskuksen ja seurakunnan työntekijöiden sekä vapaaehtoistyöntekijöiden voimin on toteutettu erilaisia palvelu- ja toimintamuotoja Leväsen palvelutalossa ja Puijonlaakson asukastuvassa. Palvelukeskuksissa asumisen kehittämisessä on myös tavoitteena tuottaa palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden viriketoimintaan aktivointimalleja, jotka toteutettiin yhteistyössä Alina hoivatiimi Oy:n kanssa. Ideoinnissa hyödynnettiin osallistujien pääomaa kaikkien palvelukonseptien kehittämisessä.

Palvelumuotoilun menetelmiä on sovellettu esimerkiksi virikekursseilla ja Juhlamielellä- tapahtumassa.

Hankkeessa on toteutettu kaksi Savonian Kuopion Muotoiluakatemian näyttelyä: Elämän rikkautta – ikääntyneiden ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely ja Elämä näkyvissä. Näyttelyyn kerättiin teoksia neljältä Kuopion alueella asuvalta ITE-taiteilijalta. Yhteistyöstä on syntynyt ikääntyneiden ITE- taiteilijoiden tukemista käsittelevä opinnäytetyö. Lisäksi on tehty lähes kymmenen opinnäytetöitä tekstiilin ja vaatetuksen alueelta sekä eri toimintamalleista; esim. tekstiilialan opiskelija teki opinnäytetyönään ikääntyvien ohjaukseen tarkoitetun neuleohjejulkaisun.

Elämä näkyvissä -näyttelyn toteuttivat tekstiilimuotoilun opiskelijat. Tarkoituksena oli saada muotoilualan opiskelijoiden osaaminen esiin palvelumuotoilualalla ja muotoilijat innostumaan palvelujen kehittämisestä.

PALMUssa on mukana runsaasti ammattikorkeakoulun eri koulutusohjelmien opiskelijoita. Hankkeessa toteutettavissa piloteissa opiskelijat saavat käytännön kokemusta ja menetelmällisiä harjoituksia palvelumuotoilun mahdollisuuksista. Samanaikaisesti luodaan sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurialan koulutusohjelmien sisältöihin aineistoa ikääntyvän väestönosan tarpeista ja palveluiden järjestämisestä. Kuviossa 1 on esimerkki ikääntyvän henkilön palvelupolusta ja kokemuksista sairaalan päivystyksessä.

Kuvio 1. Ikääntyvän henkilön kokemus päivystyksen palvelupolussa.
Kuvio 1. Ikääntyvän henkilön kokemus päivystyksen palvelupolussa.

PALMUn tulosten hyödyntämismahdollisuudet ovat monipuoliset. Uusien palvelumallien avulla on mahdollista keventää kunnallisille palveluille aiheutuvia kustannuksia. Uudet palvelumallit tarjoavat erilaisia taloudellisia mahdollisuuksia kolmannen sektorin toimijoille.

Myös tukipalveluihin liittyvät teknologiset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuksia sosiaalisen median alueen toimijoille. PALMU tuottaa uusia kevyempiä palvelurakenteita ja -malleja, joilla on merkitystä kansalliselle toimintaympäristön kehittymiselle.

PALMU tuottaa uutta osaamista sekä uusia sosiaalisia ja kaupallisia innovaatioita. Kunnat, tukipalvelujen tuottajat ja yritykset voivat hyödyntää hankkeen tuloksia ja uusia toimintatapoja. Uusien palvelumallien jalkauttaminen aloitetaan jo hankkeen aikana.

Savoniassa on pidetty erittäin tärkeänä toteuttaa hankkeita, joissa kehitetään uusia tutkimus- ja työmenetelmiä käytännön piloteissa. Hankkeet on suunniteltu siten, että niissä opiskelijat pystyvät suorittamaan koulutusohjelman tutkintovaatimuksiin sisältyviä opintosuorituksia.

PALMU-hankkeessa erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä muotoilun opiskelijat ovat keskeisiä. Opiskelijat voivat painottaa yksilöllisiä opintopolkujaan ja syventää osaamistaan erisisältöisissä hankkeissa.

Savonian musiikin ja tanssin yksikössä haetaan myös voimaa ja välineitä muuttuvan työelämän haasteisiin kasvatus-, kuntoutus- ja musiikin aloilla toimiville. Kulttuuria ja hyvinvointia tarjotaan erityisryhmille.

Musiikin erityispedagogiikan koulutusta Kuopiosta

Savonian musiikin ja tanssin yksikkö käynnisti syksyllä 2010 Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä -hankkeen (MEOK). Se pyrkii vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin järjestämällä musiikin erityispedagogiikan koulutusta eri alojen henkilöstölle. Samalla kehitetään musiikin erityispedagogiikan työskentelytapoja ja osaamista.

MEOK vahvistaa musiikkia työssään käyttävien henkilöiden ammattitaitoa, uudistaa heidän toimintatapojaan ja tukee työllistymistä. Hanke lisää erilaisten oppijoiden, erityisryhmien tasavertaisuutta ja mahdollisuuksia harrastaa musiikkia. MEOK mahdollistaa myös osallistumisen kuntouttavaan musiikkitoimintaan ammattitaitoisessa ohjauksessa.

Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä sisältää kuusi toimintavaihetta: työelämälähtöinen, kaksivuotinen musiikin erityispedagogiikan täydennyskoulutus, erityismusiikkikasvatuksen syventävät opinnot osana musiikkipedagogikoulutusta sekä lyhytkestoisia koulutuksia alan toimijoille. Lisäksi paneudutaan alalla käytettävien materiaalien ja menetelmien kehittämiseen, tuottamiseen ja julkaisemiseen. Koulutuksen aikana rakennetaan alalla toimivien kesken työelämäverkostoja.

MEOK:ssa opiskelee 20 aikuisopiskelijaa ja he suorittavat 40 opintopistettä. Opiskelijat perehdytetään musiikin erityispedagogiikan eri kohderyhmiin, joita ovat mm. vammaiset, koulumaailman erilaiset oppijat, ikäihmiset erityisryhmineen sekä psyyke- ja päihdekuntoutuksen asiakasryhmät.

Koulutuksessa perehdytetään kuntouttavan musiikkitoiminnan ja musiikin erityispedagogiikan toimintatapoihin ja välineisiin. Samalla kehitetään opiskelijoita kohtaamaan eri kohderyhmien tarpeet. MEOK:hon sisältyy 10 opintopisteen ohjattu harjoittelu, joka on tarkoitus toteuttaa opiskelijoiden omalla työpaikalla.

MEOK vastaa monipuolisesti Savonian perustehtävään: opetukseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön (TKI). Jokaisen hankkeeseen osallistujan työn sisältöä, toimintatapoja, kohderyhmiä, menetelmiä ja työskentelyvälineitä tutkitaan työelämälähtöisesti kehittäen.

Hanketoimijat tekevät yhteistyötä myös Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Käytännössä on pystytty madaltamaan kynnystä, jotta kehitysvammaiset kuulijat voivat osallistua mm. klassisen musiikin konsertteihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on viime keväänä järjestetty Vivaldin Neljä vuodenaikaa -konsertti. MEOK:n aloitteesta kaupunginorkesteri kohdensi konsertin Pohjois-Savon kuntien kehitysvammaisten palvelukoteihin ja toimintakeskuksiin. Kuopion musiikkikeskuksen konserttisaliin kuulijoita tuli yli viisisataa, joista pyörätuolilla liikkuvia oli vajaa sata.

MEOK-täydennyskoulutus on nostanut esille uuden käsitteen: musiikin erityispedagogiikka. Tällä käsitteellä pyritään korostamaan musiikkikasvatuksen ja musiikkiterapian rajapinnalla olevaa toimintaa. Musiikki, erityispedagogiikka, terapia ja hyvinvointi nivoutuvat luontevasti toisiinsa. Aika näyttää, vahvistaako musiikin erityispedagogiikka asemaansa musiikin kentässä.

MEOK:n päävastuu on Savonialla. Vahvaa yhteistyötä tehdään Kuopion konservatorion kanssa. Konservatorio tunnetaan musiikin erityispedagogiikan valtakunnallisena uranuurtajana. Toinen yhteistyötaho on kirkkomuusikkoja kouluttava Sibelius-Akatemian Kuopion osasto.

Kulttuurin koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä. PALMU- ja MEOK-hankkeet ovat tässä hyviä esimerkkejä. Varsinkin ikääntyvän väestön kasvu on käynnistänyt useita senioreiden kulttuuritoimintaan liittyvä projekteja. Kulttuurisen tasa-arvon toteutuminen ikääntyvien tai erityisryhmien keskuudessa edellyttää kulttuurin tuomista heidän arkeensa.

Kirjoittajat

Eija Vähälä, opetusneuvos, eija.vahala(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry

Kaija Sääski, osaamisaluejohtaja, kaija.saaski(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu

Jouni Vornanen, tiedottaja, jouni.vornanen(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu

Branaghan, R. J. (edt.) 2001. Design by People for People – Essays on Usability. Chicago: Usability Professionals’ Association.

Lavaste, A-E. 2009. ”Haastavaa ja palkitsevaa” -oppimäärän ja opetuksen yksilöllistäminen musiikkioppilaitoksissa. Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemia. Opinnäytetyö 2009.

Liikanen, H-L. 2010. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010 – 2014. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1.

Mager, B. 2004. Service Design – A Review. Köln: Service Design Network.

Miettinen, S. 2007. Designing the Creative Tourism Experience. A Service Design Process with Namibian Craftspeople. Jyväskylä: Gummerus Printing.

Miettinen, S. (toim.) 2011. Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Tammerprint Oy.

Miettinen, S. & Koivisto, M. (eds.) 2009. Designing Services with Innovative Methods. Keruu: Otava.

von Brandenburg, C. 2008. Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä. Näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön. Opetusministeriön julkaisuja 2008:12.

Muu materiaali:

MEOK-hankkeen aineisto, projektipäällikkö Päivi-Liisa Hannikainen

PALMU-hankkeen aineisto, projektipäällikkö Eija Vähälä

 

Innovaatioiden maailmassa

*

Sotarauta, Markku & Myllykangas, Päivi & Varmola, Tapio: Maakunnasta maailmalle. Jyväskylän ammattikorkeakoulun raportteja 17/2011

*

Tutkimus- ja kehittämistoiminta on määritelty yhdeksi ammattikorkeakoulujen perustehtäväksi vuonna 2003 annetussa ammattikorkeakoululaissa.  Pitkin matkaa on keskusteltu, mitä TK-toiminta on ja mitä se voisi olla. Toiminnan volyymi on kasvanut ja se on tänä vuonna jo 150 miljoonan euron tasoa. Silti tutkimus- ja kehittämistoiminta koskettaa ammattikorkeakoulujen sisälläkin vain osaa opettajista ja henkilökunnasta.

Kolme ammattikorkeakoulua on omaehtoisesti laatinut omasta tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnastaan ulkoisen arvion. Seinäjoen ammattikorkeakoulua koskeva arviointi tehtiin kotimaisin asiantuntijavoimin (Harmaakorpi & Myllykangas & Rauhala, 2010), Laurean arviointiryhmä oli kansainvälinen  (Löytönen & Schwab-Matkovits & Spaapen & Varmola, 2011). Uusin arvio on tehty Jyväskylän ammattikorkeakoulun eli JAMK:n TKI-toiminnasta (Sotarauta & Myllykangas & Varmola, 2011)

JAMK:n arviointiraportin nimi ”Maakunnasta maailmalle” kertoo viestin monelle muullekin ammattikorkeakoululle. Ammattikorkeakoulut ovat parhaimmillaan alueellisen innovaatioverkoston keskeisiä toimijoita, mutta niiden verkostojen tulisi TKI-toiminnoissa ulottua laajemmalle kuin oman maakunnan kehittämiseen.

JAMK:n raporttiin on kirjoitettu melko laaja katsaus innovaatiotoiminnan käsitteestä ja sen tulkinnasta ammattikorkeakoulujen kannalta. Suosittelen raportin lukemista siis niille, jotka haluavat syventää käsitteellistä ymmärrystään tästä teemasta. Innovaatiotoiminnan kehittäminen on alue, jossa ammattikorkeakoulut voisivat ehkä saada sympatiaa myös teknologiamaailman isoilta rahoittajilta, Suomen tapauksessa muun muassa TEKESin suunnasta. Myös EU-maailmassa tälle osaamiselle on kysyntää.

JAMK:n raportti nostaa esille myös ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan sisäisiä haasteita. Raportissa puhutaan toisaalta ”managerialismin kahleista” ja toisaalta siitä, voidaanko TKI-toimintaa suunnata ammattikorkeakoulun strategian mukaisesti. Myös henkilöstön motivoimiseen ja sen osaamisen kehittämiseen kiinnitetään huomiota.

JAMK:n sisäiset kuvausjärjestelmät TKI-toiminnan tunnusluvuista ovat hyvät. Olisi hyvin tärkeä, että ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan indikaattorien kehittelyssä päästäisiin kansallisesti eteenpäin. Tätä työtä tehdään myös eurooppalaisella tasolla UASnet-verkoston toimesta. Kiinnostava kysymys on, kuinka luoda indikaattoreita innovaatiotoiminnalle.

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kansainvälinen arviointi on meneillään korkeakoulujen arviointineuvoston toimesta, ja sen tulokset valmistunevat kevään 2012 aikana. Toivottavasti tuo arvio vahvistaa ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan asemointia kansallisessa keskustelussa.  Jo tehdyt kolme korkeakoulukohtaista arviota antavat sytykkeitä valtakunnalliselle arviolle.

Lue lisää ja lataa julkaisu »

Kirjoittaja

Tapio Varmola, rehtori, KT, dosentti, tapio.varmola(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Yhteiskunnalliset yritykset tulevat – oletko valmis?

Yhteiskunnallinen yritystoiminta on noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun ympäri maailmaa ja tutkimus‐ ja kehittämistyön kohteeksikin viimeisten vuosikymmenten aikana (1). Yhteiskunnalliset yritykset tuottavat jo Euroopassa enemmän innovaatioita markkinoille kuin muilla liiketoimintamalleilla toimivat yritykset (Europe 2020 strategy: Innovation insights from European research in socioeconomic sciences 2010, 30–33). Yhteiskunnallisessa yritystoiminnassa yhdistyvät innovatiivisella tavalla taloudellisesti kestävä yritystoiminta ja sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen. Yhteiskunnallisten yritysten osuus kaikista Euroopan yrityksistä on nykyisin kymmenen prosenttia, ja ne työllistävät yli 11 miljoonaa palkattua työntekijää (Euroopan komissio 26.10.2011).

Suomessa yhteiskunnallisen yrittäjyyden perinteinen ilmenemismuoto yhteisötalous on ollut vahvaa. Yhteisötalouden muodostavat osuuskunnat, keskinäiset yhtiöt ja taloudellista toimintaa harjoittavat yhdistykset ja (avoimet) säätiöt. Yhteisötalouden yritysten voidaan arvioida myös Suomessa tasapainottaneen ja tasoittaneen markkinoiden aiheuttamaa eriarvoisuutta ja epätasapainoa sosiaalisessa ja taloudellisessa kehityksessä. (ks. Kostilainen & Pättiniemi 2011, 2‐3)

Yhteiskunnallisten yritysten uusia muotoja on kehittynyt 1990‐luvun puolivälistä alkaen. Suomessa yhteiskunnallisia yrityksiä on arvioitu olevan noin 5000. Lukuun sisältyvät merkittävässä määrin palvelutoimintaa harjoittavat järjestöt, järjestöjen perustamat liiketoimintaa harjoittavat yhtiöt, pienosuuskunnat ja sosiaaliset yritykset. (ks. tarkemmin Kostilainen & Pättiniemi 2011, 16). Kansainvälistä yrittäjyysaktiivisuutta vertailevan Global Entrepreneur Monitor GEM tutkimuksen mukaan potentiaali yhteiskunnallisen yrityksen perustamiseksi on Suomessa Euroopan korkein. Erityisesti uusia yhteiskunnallisia yrityksiä näyttäisi syntyvän nuorempien ikäluokkien toimesta (Stenholm et.al 2010, 74–79.).

1 European Research Network (EMES) on vuodesta 1996 koonnut yhteen eurooppalaisia yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkijoita, Harvard Business School aloitti vuonna 1993 Social Enterprise Initiativen, Stanfordin yliopistolla on Stanford Social Innovation Review (SSIR) ja Oxfordin yliopiston yhteydessä toimivalla Saïd Business Schoolilla on Skoll Centre for Social Entrepreneurship keskus. Ruotsissa Yhteiskunnallista yrittäjyyttä tutkimaan ja edistämään on valjastettu 30 tutkijaa vahvasti kansainvälisesti verkostoituneena (Societal Entrepreneurship Programme). Tanskassa toimii Fonden Socialøkonomi. Suomeen on perustettu yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto FinSERN, joka osallistuu pohjoismaiseen yhteiskunnallisten yritysten tutkimusverkostoon SERNOCiin. Yhdysvalloissa yhteiskunnallista yrittäjyyttä edistää ja kokoaa yhteen Ashoka Foundation. Isossa-Britaniassa yhteiskunnallisia yrityksiä pidetään muutosvoimana. Maan hallitus julkaisi vuonna 2006 erityisen yhteiskunnallisen yrittäjyyden toimintaohjelman (Social enterprise action plan: Scaling new heights).

Euroopan komission tavoitteena on kehittää ja luoda yhteiskunnalliseen yritystoimintaan kannustava ekosysteemi ja näin auttaa yhteiskunnallisten yritysten kasvua ja kehitystä. Komissio julkisti äskettäin sosiaalisen liiketoiminnan aloitteen (SBI)(2) yhteiskunnallisten yritysten kehittämiseksi Euroopassa. Aloite tähtää eurooppalaiseen visioon taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävästä kasvusta. Kasvun on oltava lähtökohdiltaan koko yhteiskuntaa hyödyttävää ja kansalaisten osallisuutta lisäävää. Aloitteen useista toimista keskeisimpiä ovat yhteiskunnallisten yritysten rahoituksellisen aseman ja näkyvyyden parantaminen sekä pyrkimykset yksinkertaisempaan sääntely‐ympäristöön. Toimet näkyvät konkreettisesti tulevalla rakennerahastokaudella. Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin kehittymiselle luonee mahdollisuuksia myös julkisia hankintoja koskevien sääntöjen ja ihmisten hyvinvointiin vaikuttavien palvelujen valtiontukitoimenpiteiden tarkistaminen. (Euroopan komissio 26.10.2011)

Yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa yhteiskunnallinen yritystoiminta yhdistyykin yhteiskunnan osallisuutta palauttavaan, sosiaalisia mahdollisuuksia lisäävään politiikkaan. Näkemyksen mukaan yhteiskuntapolitiikan tulee muuttua aiempaa vastikkeellisemmaksi. Julkisen vallan tehtävänä on sosiaalisten investointien tekeminen siten, että ne mahdollistaisivat erilaiset myönteiset siirtymät, esimerkiksi työmarkkinoilla (ks. Nieminen & Kostilainen 2011). Siirtymät ovat myönteisiä ensisijaisesti yksilön kannalta, mutta välillisesti myös yhteiskunnan. Valtion on sijoitettava resursseja, aina kun mahdollista, inhimilliseen pääomaan, eikä välittömiin etuuksien maksuun. Lähtökohtana on hyvinvointivaltion säilyttäminen kilpailukykyisenä järjestelmänä. Kilpailukykyisyys säilyy sopeuttamalla hyvinvointivaltiota (sosiaalisten) innovaatioiden avulla. (Giddens 2001; Morel et al.2011) Huoltosuhteen heikentyessä ja julkisen talouden kiristyessä yhteiskunnallisilla yrityksillä nähdään olevan mahdollisuuksia erityisesti erilaisten julkisten työllisyys‐ ja hyvinvointipalveluiden tuottamisessa. Yhteiskunnan ongelmiin kuten työelämästä syrjäytyneiden työllistämiseen, hoiva‐alojen työvoimapulaan tai hyvinvointipalveluiden tuottamiseen halutaan löytää erilaisia ratkaisuja liiketoiminnan keinoin. Yhteiskunnallista yritystoimintaa kehitettäessä lisätään vaihtoehtoja kuntien palvelutuotannon tarjontaan ja samalla monipuolistetaan kuluttajien valinnan mahdollisuuksia heidän hankkiessaan palveluita. (Laiho et. al 2011)

2 Euroopan komissio julkisti 25.10.2011 (SBI) Social Business Initiativen, lisätietoja aloitteesta ec.europa.eu/internal_market/social_business/index_en.htm (Huom! Suomennoksessa käytetään yhteiskunnallisesta yrityksestä ja yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä harmillisesti termejä sosiaalinen yritys ja sosiaalinen yrittäjyys. Suomessa on laki sosiaalisista yrityksistä joka kuitenkaan ei ole synonyymi yhteiskunnalliselle yritystoiminnalle. Sosiaaliset yritykset voivat kuitenkin olla yhteiskunnallisia yrityksiä.

Suomalaisen Työn Liiton joulukuussa 2011 lanseeraama Yhteiskunnallisen yrityksen merkki on tarkoitettu yrityksille, jotka toimivat yhteiskunnallisen hyvän puolesta. Merkin kriteereiden mukaan yhteiskunnalliset yritykset pyrkivät liiketoimintansa avulla ratkaisemaan yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia sekä edistämään yhteiskunnallisia tavoitteita. Yhteiskunnalliset yritykset käyttävät yli puolet voitostaan tavoitteensa ja toiminta‐ajatuksensa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Liiketoimintamallia kuvaavat myös yrityksen asiakaslähtöisyys, panostus henkilöstön työhyvinvointiin sekä toiminnan läpinäkyvyys. (3)

Yhteiskunnalliset vaikutukset näkyväksi

Yhteiskunnallisilta yrityksiltä odotetaan tarkoituksensa vuoksi merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia liiketoiminnassa menestymisen lisäksi. Osin julkista ja muuta ulkopuolista rahoitusta panoksinaan käyttävät yhteiskunnalliset yritykset selviytyvät ja saavuttavat legitimaationsa osoittamalla onnistumisensa selkeillä mittareilla eri sidosryhmilleen (Mulgan 2010).

Yhteiskunnallisia vaikutuksia voidaan arvioida, niitä pitää mitata ja niistä kannattaa viestiä. Tärkeintä ei ole, pystyykö mittaamaan tuloksia tieteellisen tarkasti. Yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamisella on ainakin kolme keskeistä hyötyä. Ensinnäkin on tärkeää selvittää, kuinka hyvin yhteiskunnallisten vaikutusten ja hyötyjen luomisessa onnistutaan. Toiseksi toimintaansa seuraamalla organisaatio pystyy kehittymään, parantamaan toimintaansa ja varmistamaan menestyksensä. Kolmanneksi mittaamalla ja viestimällä yhteiskunnallisista tuloksista sosiaalisia ja/tai ekologisia päämääriä tavoittelevien organisaatioiden asema julkisissa ja muissa eettisissä hankinnoissa sekä rahoituksen saamisessa voisi merkittävällä tavalla vahvistua. (ks. myös Merenmies & Kostilainen 2007)

Edellä kuvatun varmistamiseksi tarvitaan sosiaalisten ja ekologisten kriteerien laajempaa käyttöä julkisissa hankinnoissa. Käytännössä yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamisen menetelmien käyttöönotto ja kehittäminen parantaisi julkisen rahan käyttöä. Sosiaalisten ja ekologisten kriteerien laajempi käyttö tarjouspyynnöissä antaisi mahdollisuuden valita yhteiskunnan kannalta kokonaistaloudellisimman vaihtoehdon. Yhteiskunnalliset yritykset täydentävät myös julkisen sektorin tehtäviä. Yhteiskunnallisia vaikutuksia uskottavalla tavalla mittaamaan kykenevät organisaatiot pystyisivät nykyistä paremmin myös osoittamaan toimintansa tuloksellisuutta ja hyötyjä paitsi taloudellisista myös muista näkökulmista sidosryhmilleen, rahoittajilleen ja viime kädessä koko yhteiskunnalle. Tulosten vertailtavuus myös paranee. (Luostarinen et.al 2011; Merenmies & Kostilainen 2007)

3 www.avainlippu.fi/liiton-merkit/yhteiskunnallinen-yritys-merkki

Yhteiskunnallisille yrityksille käyttäjälähtöinen ekosysteemi

Diakonia‐ammattikorkeakoulun, Syfo Oy:n ja Aalto‐yliopiston kauppakorkeakoulun pienyrityskeskuksen Yhteiskunnallisten yritysten Living lab (4) ‐ hankkeessa kehitetään malli käyttäjälähtöiselle kehitysympäristölle, jossa tunnistetaan, synnytetään ja kasvatetaan yhteiskunnallisia yrityksiä (ks. www.yhteiskunnallinenyritys.fi). Living Lab kehitysympäristöllä tarkoitetaan käyttäjälähtöistä (user‐driven) avoimen innovaation ekosysteemiä, jonka avulla tuottajat voivat kehittää yhdessä käyttäjien kanssa tuotteita tai palveluita aidoissa käyttäjätilanteissa. Living lab ‐ympäristöissä voidaan yhdistää koulutus‐, tutkimus‐ ja innovaatioprosesseja. Menetelmä sopii niin yksittäisten tuotteiden kuin julkisen palvelusysteemin testaamiseen.

Kuva © Yhteiskunnallisten yritysten Living lab 2010‐2013, Elina Vanhapiha Syfo Oy
Kuva © Yhteiskunnallisten yritysten Living lab 2010‐2013, Elina Vanhapiha Syfo Oy

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan Living labin keskeisiä toimijoita ovat pilotit. Pilotteina (5) on sekä aloittavia että jo toiminnassa olevia yhteisöjä ja yrityksiä, jotka haluavat kehittää liiketoimintaansa yhteiskunnallisen yritystoiminnan suuntaan. Piltotit tulevat Kasvuhuoneeseen, joka kehittyvänä konseptina tarjoaa kasvualustan yhteiskunnalliselle yritystoiminnalle. Kasvuhuoneessa idätetään uutta yhteiskunnallista yritystoimintaa ja lannoitetaan sellaisten organisaatioiden kasvua, jotka haluavat kasvaa ja kehittyä yhteiskunnallisen yritystoiminnan suuntaan. Samalla Kasvuhuoneessa kehitetään kuntien hankintaprosesseja.

4 Yhteiskunnallisten yritysten Living lab projektia rahoittavat, toteutukseen osallistuvien kumppaneiden ja pilottien lisäksi, Euroopan sosiaalirahasto ja Uudenmaan ELY-keskus. Projektin sisarhanke käynnistyy Etelä- Savossa 2012. Vastaavia yhteiskunnallisen yritystoiminnan seudullisia ekosysteemejä on suunnitteilla myös pohjois- ja länsi Suomeen. Lisätietoja www.yhteiskunnallinenyritys.fi
5 Pilotteina yhteiskunnallisen yritystoiminnan Living lab hankkeessa ovat osa Helsingin kaupungin sosiaaliviraston palvelutuottajista, Espoon kaupungin välityömarkkinatoimijat, Ensi- ja turvakotien
liitto/Pääkaupungin turvakoti, Mielenterveyden keskusliitto ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan tutkimusverkosto FinSERN toimii tutkijoiden ja tutkimustiedon hyödyntäjien yhteisönä kansallisesti ja kansainvälisesti. FinSERN palkitsee muun muassa yhdessä Suomalaisen Työn Liiton kanssa vuosittain parhaan yhteiskunnallista yritystoimintaa käsittelevän opinnäytetyön. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita tekemään yhteiskunnallista yritystoimintaa käsitteleviä opinnäytetöitä ja näin edistää suomalaista yhteiskunnallisen yritystoiminnan osaamista. (ks. www.finsern.fi)

Ekosysteemin kehittymistä tukevat erilaiset tutkimus‐ ja selvitystyöt sekä yhteiskunnallisen yritystoiminnan brändin vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet. Yhteiskunnallisten vaikutusten analysoinnissa käytetään Sofie‐menetelmää, joka on systemaattinen yhteiskunnallisia vaikutuksia tavoittelevan toiminnan suunnittelun ja vaikutusten arvioinnin menetelmä. Siinä on yhdistetty sosiaalisen tilinpidon menetelmän ja SROI (Social Return On Investment)‐analyysin ominaisuuksia. Sofie‐menetelmä lähtee liikkeelle toiminnan missiosta ja visiosta, etenee konkreettisten tavoitteiden kautta tekoihin ja niiden aikaansaamiin vaikutuksiin sidosryhmien tilanteessa ja päätyy vaikutusten osoittamiseen ja arvon määrittämiseen. (ks. www.sofienet.fi)

Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin kehittyminen on elinkaarensa alkuvaiheessa. Tässä vaiheessa yhteiskunnalliseen yritystoimintaan liittyvät tutkimuksen ja kehittämistyön teemat keskeiset teemat voi tiivistää seuraaviin: yhteiskunnalliset yritykset hyvinvointipolitiikan uudistajina, yhteiskunnallisten yritysten merkitys ja toimintaympäristö Suomessa, yhteiskunnalliset yritykset yleishyödyllisten palvelujen tuottajina, yhteiskunnallisten yritysten vaikutusten näkyväksi tekeminen ja yhteiskunnalliset yritykset ja sosiaalisen innovaatiot.

Yhteiskunnallisen yritystoiminnan ekosysteemin avaimena ovat toimivat markkinat. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallisten yritysten erityispiirteet huomioivia julkisia hankintoja, mutta myös yritysten yhteiskuntavastuuohjelmien uudelleen suuntaamista siten, että yhteiskunnallisilla yrityksillä on selkeä rooli niissä. Elintärkeää on luoda yhteiskunnallista yritystoimintaa tukevat rahoitusinstrumentit, jotka huomioivat toiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset. Tämä edellyttää yhteiskunnallisten vaikutusten mittaamista ja osoittamista. Yhteiskunnallisten yritysten ekosysteemin elinvoimaisuuden kannalta on keskeistä, miten korkeakoulujen TKI‐toiminta tunnistaa mahdollisuutensa osallistua, hyötyä ja hyödyntää kehittyvää ekosysteemiä.

Ammattikorkeakoulut ja yhteiskunnallisen yrittämisen kehittäminen

Yhteiskunnallisessa yrittämisessä yhdistyy taloudelliseen ajatteluun monipuolisella tavalla muita tekijöitä. Tämä vahva sidos yhteiskunnan hyvän ja yrityksen hyvän välillä avaa luontevia kehittämisen paikkoja ja erityisesti dialogeja taloustieteellisten ja käyttäytymistieteellisten maailmojen välille. Se haastaa myös pohtimaan ja kehittämään eri ammattikuntien ja ‐alojen keskinäisen vuorovaikutuksen merkitystä menestyvälle liiketoiminnalle käytännössä. Yhdistettynä käyttäjälähtöiseen ajatteluun se on luonteva ilmiö Living lab ‐tyyppiseen toiminnan kehittämiseen. Tämä kaikki on lähellä sitä ideaa, jonka varaan ammattikorkeakoulut ovat rakentuneet ja joihin niillä on luontaisesti osaamista. Tämän vuoksi ammattikorkeakouluille sopii mainiosti ns. veturin rooli kun Suomeen kehitetään kokonaan uudenlaista ansaintalogiikkaa noudattavia yrityksiä. Yhteiskunnallisia yrityksiä.

Kirjoittajat

Harri Kostilainen, VTM, tutkija‐kehittäjä, harri.kostilainen[at]diak.fi Diakonia‐ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalvelut tutkimusohjelma.

Sakari Kainulainen, YTT, dosentti, tutkimusjohtaja, sakari.kainulainen[at]diak.fi, Diakonia‐ ammattikorkeakoulu

Euroopan komissio KOM (2011) 682 lopullinen ‐ Sosiaalisen yrittäjyyden aloite Suotuisan toimintaympäristön luominen sosiaalisen talouden ja innovoinnin keskiöön kuuluville sosiaalisille yrityksille SEK(2011) 1278 lopullinen. Bryssel 25.10.2011

Euroopan talous‐ ja sosiaalikomitea INT/589 LAUSUNTO Sosiaalinen yrittäjyys ja sosiaalinen yritystoiminta. Bryssel 26. lokakuuta 2011

Europe 2020 strategy: Innovation insights from European research in socioeconomic sciences 2010. Ladattavissa osoitteessa ec.europa.eu/research/social-sciences/pdf/innovation-creating- knowledge-and-jobs_en.pdf

Kostilainen, Harri & Pättiniemi, Pekka (2012) Institutionalisation of social enterprise concept in Finland. Paper presented in SERNOC meeting in Oslo 22.‐23.11.2011 to be published in year 2012.

Laiho, Ulla‐Maija & Grönberg, Ville & Hämäläinen, Pertti & Stenman, Jonna & Tykkyläinen, Saila (2011) Yhteiskunnallisen yrityksen toimintamallin kehittäminen. Työ‐ ja elinkeinoministeriön julkaisuja Konserni 4/2011. Ladattavissa osoitteessa www.tem.fi/files/29202/4_2011_web.pdf

Luostarinen, Sari & Kinnunen, Katri & Eskola, Saila (2011) Sosiaaliset näkökulmat julkisissa hankinnoissa ‐ lähtökohtia, kokemuksia ja mahdollisuuksia. Ladattavissa osoitteesta www.espinno.fi

Merenmies, Jaana & Kostilainen, Harri (toim.) (2007) Sosiaalisten vaikutusten mittaaminen ja hyödyntäminen. Diakonia‐ammattikorkeakoulu Helsinki. Ladattavissa osoitteesta teematyo.diak.fi/sosiaalisetvaikutukset

Morel, Nathalie & Parlier, Bruno & Palme, Joakim (2011) Towards a social investment state? Ideas, policies and challenges. Policy Press.

Mulgan, Geoff (2010) Measuring Social Value. Stanford Social Innovation Review Summer 2010.

Nieminen, Ari & Kostilainen, Harri (2011) Työllisyysjärjestelmien inklusiivisuus – Tanskan ja Suomen vertailua. Esitelmä työelämän tutkimuspäivillä 3.11.2011. Artikkeli työelämän tutkimuspäivien konferenssijulkaisussa. www.uta.fi/tyoelamantutkimuspaivat

Pihlaja, Ritva (2010) Kolmas sektori maaseutukunnissa. Helsingin yliopisto Ruralia‐instituutti. Julkaisuja 19. www.helsinki.fi/ruralia/julkaisut/pdf/Julkaisuja19a.pdf

Stenholm, P. & Heinonen, J. & Kovalainen, A. & Pukkinen, T. (2010) Global Entrepreneurship Monitor. Finnish 2009 Report. Turku School of Economics, TSE Centre for Research and Education. Series A Research Reports A 1/2010. Ladattavissa osoitteesta www.gemconsortium.org

www.yhteiskunnallinenyritys.fi
www.finsern.fi
www.avainlippu.fi
www.sofienet.fi
ec.europa.eu/internal_market/social_business/index_en.htm

Kaiken takana on työ

Tällä hallituskaudella tullaan viemään läpi mittava ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen. Suunnitelmien mukaan uusi laki astuisi voimaan vuoden 2014 alusta. Opetus- ja kulttuuriministeriö esitteli uudistuksen suuntaviivoja seminaarissa 6.9.2011. Uudistuksella selkiytetään ammattikorkeakoulujen oikeudellista asemaa ja vahvistetaan edellytyksiä vastata nykyistä itsenäisemmin ja joustavammin työelämän, muun yhteiskunnan ja alueiden muuttuviin kehittämistarpeisiin laadukkaalla opetuksella ja tutkimus- ja kehitystyöllä.

Aluekehityksen rooli ammattikorkeakoulujen avaintehtävänä tulee vahvistumaan entisestään uudistuksen myötä. Ammattikorkeakoulujen aluekehityksessä on kysymys siitä, että maan eri alueille saadaan riittävästi korkeatasoista työvoimaa ja että alueille syntyy kestäviä, itseään vahvistavia ja kansainvälisesti kilpailukykyisiä uuden tiedon tuottamiseen, levittämiseen ja käyttöön liittyviä prosesseja.

Aluevaikuttavuuden ja kehityksen kannalta keskeisessä roolissa on se, miten koulutus vastaa alueellisiin tarpeisiin. Opiskelijan kannalta onkin tärkeintä se, työllistyykö hän valmistumisen jälkeen ja miten koulutus vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin. Koulutuksen on tarkoitus antaa opiskelijalle vaadittavat tiedot ja taidot, jotta hän voi työllistyä koulutusta vastaavaan työhön ja kehittyä työssään. Opiskelijoiden työllistyminen alueen työelämään on myös parasta aluevaikuttavuutta ja kehitystä ammattikorkeakoululta.

Työllistymistä ja tätä kautta aluekehitystä voi tehostaa monella tapaa. On kehitettävä opetuksen laatua, lisättävä joustavia opiskelumahdollisuuksia, kehitettävä yhteistyötä pk-yritysten ja palvelusektorin kanssa ja tehostettava korkeakoulun alumniyhteistyötä. Konkreettisia keinoja kehittää opetusta vastaamaan alueen tarpeisiin on hyödyntää ja lisätä opettajien työelämäjaksoja ja kytkeä tki-toiminta tiiviimmin opetukseen.

Aluekehityksen näkökulmasta myös ammattikorkeakoulun rakenteilla on väliä. Ammattikorkeakoulujen toimipisteverkkoa on kehitettävä yhtenäisemmiksi kampusalueiksi, jotka mahdollistavat joustavan ja monimuotoisen opiskelun ja takaavat resurssit laadukkaaseen opetukseen. Toimipisteverkon kokoaminen ja järkeistäminen mahdollistaa sen että, jokaisella kampuksella on edellytykset kehittyä kansainvälisesti korkeatasoiseksi tutkintoon johtavaa opetusta sekä aluetta palvelevaa tki-työtä järjestäväksi toimipisteeksi. Tilaratkaisuissa on myös hyvä tehdä yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Eri koululaitoksien yhteiset kampukset ovat tulevaisuutta. Näin on mahdollista pienemmällä määrällä rahaa saada aikaan enemmän toimintaa.

Yhteiset kampusalueet lisäävät myös tehokkuutta. Vaikka jo nyt on se tilanne, että ammattikorkeakoulujen tehokkuudessa ei ole merkittäviä eroja muihin koulutusasteisiin verrattuna. Ammattikorkeakouluopiskelijoista 64 prosenttia valmistuu tavoiteajassa. Parempaan yltävät vain lukiolaiset, joista 86,5 prosenttia suorittaa opintonsa ajallaan. Sekä yliopistossa että ammatillisella toisella asteella opiskelevista noin 60 prosenttia valmistuu tavoiteajassa. Ammattikorkeakouluista ja yliopistoista valmistuneiden työllistymisessäkään ei ole suurta eroa. Ammattikorkeakoulujen nuorten koulutuksesta vuonna 2010 valmistuneista työllistyi 86 prosenttia ja aikuiskoulutuksesta valmistuneista peräti 92 prosenttia. Maisterin tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista töitä sai 85 ja tohtorin tutkinnon suorittaneista 82 prosenttia. Näiden lukujen valossa on vielä syytä ottaa huomioon, että ammattikorkeakouluissa on tilastojen mukaan yhtä opettajaa kohden 18 opiskelijaa, yliopistoissa vastaavasti vain 7. Se täytyy kuitenkin tunnustaa, että näissä luvuissa on merkittäviä koulutusohjelmakohtaisia eroja.

Edelleen suurimmat haasteet aluekehityksen saralla liittyvät siihen, miten ammattikorkeakoulujen aluekehityshankkeet saadaan nykyistä suuremmiksi ja eri osa-alueita yhdistäviksi kokonaisuuksiksi. Tässäkin avainasemaan nousee yhteistyö eri toimijoiden välillä.

*

Role of regional development as UAS key task will be even more important as it is today. Regional development means that the country’s different regions have sufficient high-quality workforce, and there will be sustainable, self-reinforcing and internationally competitive new knowledge generation, diffusion and use of processes.

The main thing is, how the education meets the regional needs. The student’s point of view, this is the most important thing. Question is that, will student employed after graduation and how the training meets the changing needs of working life. Training is designed to provide students with the necessary knowledge and skills so that he can find a job. Students’ employment in the same area is also the best way to do regional development.

Kirjoittaja

Joona Räsänen, varapuheenjohtaja, opiskelija, joona.rasanen(at)samok.fi, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

Ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan tuloksellisuuden arviointi

1. Johdanto

Korkeakoulujen uudistaminen niin rakenteellisen kehittämisen kuin rahoitus‐ ja hallintomallien uudistamisen muodossa vahvistuu alkaneella hallituskaudella. Ammattikorkeakoulut valmistautuvat muutoksiin aktiivisesti ja pyrkivät uudistamaan rakenteita omaehtoisesti. Yhtenä esimerkkinä on työ ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan tuloksellisuutta arvioivien mittarien uudistamiseksi.

Korkeakoulujen rahoitusjärjestelmän odotetaan perustuvan tulevaisuudessa entistä vahvemmin tuloksellisuuteen mm. rahoitus‐ ja hallintomallia pohtineiden selvityshenkilöiden Hannele Salmisen ja Pekka Ylä‐Anttilan (OKM 2010) ehdotuksen mukaisesti. Merkityksen kasvaessa on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota tuloksellisuuden arviointiin ja menetelmiin, jotta varmistutaan arvioinnin totuudenmukaisuudesta, objektiivisuudesta ja ennen kaikkea siitä, että menetelmät tuottavat tietoa oikeista asioista.

Tämä artikkeli keskittyy ammattikorkeakoulujen tutkimus‐ ja kehittämistoiminnan nykyisten ja mahdollisten tuloksellisuusmittareiden pohdintaan. Raportoin työryhmän esityksen uusiksi TKI‐ toiminnan virallisiksi tuloksellisuusmittareiksi ja artikkelin loppuosassa pohdin TKI‐toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointia ja sen mahdollisuuksia. (1)

1 Artikkeli on koottu pilotointia ohjanneen työryhmän raportista ja kirjoittajan Korkeakoulujen laadunvarmistus koulutuksessa palautetusta kehittämishankkeesta. Kirjoittaja kiittää Eero Pekkarista, Matti Lähdeniemeä, Susannan Näreahoa ja Riitta Paasivuorta hyvästä ja rakentavasta työskentelystä sekä Juha Kettusta kehittämishankkeen kommentoinnista.

2. Tutkimuksen mittaamisen haasteet

Opetus‐ ja kulttuuriministeriö on jakanut vuosittain muutamalle parhaimmin menestyneelle ammattikorkeakoululle tuloksellisuusrahaa toiminnan volyymin, kilpaillun rahoituksen ja julkaisujen määrästä muodostetulla TKI‐toiminnan mittarilla. Mittarit ovat säilyneet lähivuosina suurin piirtein samoina:

  • Kilpailtu kansallinen tutkimusrahoitus (SA, Tekes) / kokonaisrahoitus
  • Kotimainen ja ulkomainen yritysrahoitus ja EU‐rahoitus / ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitus
  • Julkaisujen määrä / päätoimiset opettajat ja t&k‐henkilöstö
  • Ammattikorkeakoulujen t&k‐hankkeissa suoritetut opintopisteet / läsnä olevien opiskelijoiden määrä

Lisäksi aluevaikuttavuutta ja työelämäyhteistyötä arvioidaan työllistyneiden määrän, maksullisen palvelutoiminnan tulojen määrän, yrittäjien osuuden tutkinnon suorittaneiden määrän ja avoimessa ammattikorkeakoulussa suoritettujen opintopisteiden määrän perusteella. Mittareihin on kuitenkin liittynyt seuraavassa esiteltyjä perustavanluonteisia haasteita.

Mittareiden relevanttisuus

Ammattikorkeakoulujen TKI‐toimintaa mittavat mittarit on luotu yliopistojen tieteellistä tutkimusta arvioivista mittareista. Ongelmallisin tämä on kilpaillun tutkimusrahoituksen kohdalla, jossa ammattikorkeakouluja mitataan Tekesin ja Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen perusteella.
Ammattikorkeakouluilta odotetaan kuitenkin vahvemmin soveltavaa tutkimus‐ ja kehittämistoimintaa, jota Akatemia ei rahoita. Myös Tekes on ilmaissut toiveenaan, että ammattikorkeakoulut hakisivat rahoitusta tiedeyliopistojen kanssa yhteiskonsortioissa.

Mittarit eivät arvioi politiikkatavoitteiden toteutumista

Soveltavaa T&K‐toimintaa kuvaava yritysrahoitus ja toisaalta kansainvälinen TKI‐rahoitus on yhdistetty samaan mittariin, jolloin näiden tavoitteiden toteutumisen arviointi ei onnistu. Tuloksellisuutta mitataan tällä hetkellä julkaisujen määrässä, joka soveltavaa T&K‐toimintaa ajatellen on varsin kapea mittari. Innovaatiotoiminnalle ja vaikuttavuudelle ei ole mittaria lainkaan.

Tiedonkeruun monimutkaisuus

Tiedot kerätään tällä hetkellä kolmen eri lähteen kautta: ministeriön tiedonkeruussa Amkota järjestelmään (julkaisut, TKI‐opintopisteet ja TKI henkilötyöaika) sekä rahoitus‐ ja kustannustiedot Opetushallituksen ja Tilastokeskuksen tiedonkeruuseen. Tiedonkeruu toteutetaan tällä hetkellä eri järjestelmiin kolmessa vaiheessa keväisin. Rahoitus‐ ja kustannustiedot kerätään eri aikoihin ja erilaisin perustein tilastokeskukselle ja Opetushallitukseen, silti samassa mittarissa käytetään mitattavana määreenä tilastokeskuksen lukuja suhteessa opetushallituksen lukuihin.

Mittareiden määrittelyn tulkinta mahdollisuudet

Suurimpaan osaan mittareista liittyy perustavan laatuisia määrittelyyn liittyviä ongelmia. TKI‐ opintopisteet ovat eniten keskustelua ammattikorkeakoulujen piirissä herättänyt mittari, sillä suhteelliset pistemäärät vaihtelevat erittäin paljon ammattikorkeakouluissa. Nykyinen määrittely voidaan tulkita monin tavoin ja joissakin ammattikorkeakouluissa kohtaan lasketaan kokonaisia koulutusohjelmia. Myös muiden mittareiden tulkintaan iittyy tulkintamahdollisuuksia, jotka heikentävät mittarin objektiivisuutta.

Tuloksellisuuden arvioinnin tehtävä on mitata strategian toteutumista. Mittarit on rakennettava niin, että ne mittaavat strategisten tavoitteiden saavuttamista. (Norton ja Kaplan 1996, ks. s. 135.) Verrattaessa nykyisiä mittareita Nortonin ja Kaplanin BSC‐mallikartan neljään näkökulmaan (taloudellinen, asiakas, prosessi ja oppiminen ja kasvu) huomataan, että asiakkaan näkökulma ei välity nykyisissä mittareissa lainkaan.

3. Käytännön pilotointi analyysin ja esityksen mahdollistajana

Pilotointiryhmän työskentely käynnistyi ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen käynnistämän työn pohjalta. Arenen työryhmän tavoitteena oli löytää uudenlaisia ammattikorkeakoulujen tutkimus‐, kehittämis‐ ja innovaatiotoimintaa kuvaavia mittareita, jotka toisivat esille ammattikorkeakoulujen soveltavan tutkimuksen luonteen. Ryhmä teki ehdotuksen tuloksellisuusmittareista, joiden periaatteista on laaja hyväksyntä ammattikorkeakoulujen kentässä ja joita on esitelty myös opetus‐ ja kulttuuriministeriölle. Esitykseen liittyi kuitenkin vielä käytännön toteuttamisen kannalta avoimia seikkoja, joita niin Arenen hallitus kuin ministeriökin suositteli tarkentamaan pilotoinnin avulla.

Esitetyt mittarit pilotoitiin 16 ammattikorkeakoulun AMKtutka verkostossa. AMKtutka verkosto on osallistuja‐ammattikorkeakoulujensa rahoittama kolmivuotinen kehittämisverkosto, jossa tavoitteena on kehittää yhdessä T&K‐toiminnan laatua, kansainvälisyyttä ja innovaatiotoimintaa. Pilotointiin osallistui verkostosta kymmenen ammattikorkeakoulua. Työskentelyä ohjasi pieni työryhmä: Riikka Ahmaniemi AMKtutka verkostosta, Eero Pekkarinen Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulusta, Susanna Näreaho Metropoliasta, Riitta Paasivuori Savonia‐ ammattikorkeakoulusta sekä Matti Lähdeniemi Satakunnan ammattikorkeakoulusta.

Pilotoinnin tiedonkeruu oli kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa kerättiin määrällisten mittarien tiedonkeruuta. Toisessa vaiheessa kerättiin laadullista aineistoa ammattikorkeakoulujen tavoiteasetantaan perustuvaa tulosaineistoa varten vasten rakennetulla itsearviointilomakkeella.
Laadullisen arvioinnin perusteella pyrittiin analysoimaan laadullisten mittareiden ja tuloksellisuutta arvioivien uusien mittareiden mahdollisuuksia toimia tuloksellisuusmittareina. Tässä artikkelissa keskitytään ensimmäisen vaiheen rapotointiin.

4. Tutkimuksen ja kehittämistoiminnan hyvän arvioinnin periaatteet

Mittareilla ja erityisesti rahoituskriteereinä käytettävillä mittareilla on suuri merkitys toimintaan. Mittareiden taustalla olevat poliittiset tavoitteet on pohdittava tarkkaan. Samoin on varmistettava, arvioivatko mittarit taustalla olevien poliittisten tavoitteiden toteutumista ja suuntaavatko ne toimintaa haluttuun suuntaan.

Euroopan komission (OECD 2010) mukaan hyvät tutkimustoiminnan indikaattorit ovat:

  • tarkoitukseen sopivia (fit for purpose)
  • toteen näytettävissä
  • oikeudenmukaisia
  • tarkoituksenmukaisia
  • mahdollistavat vertailun tieteenalojen ja instituutioiden välillä

Mittarit eivät koskaan mittaa suorituskykyä täysin kattavasti ja objektiivisesti. Ihanteellisen mittarin tavoittelu johtaa herkästi työläisiin ja käyttökelvottomiin mittareihin. Toisaalta heikkoja mittareita pyritään herkästi kompensoimaan rakentamalla lisää mittareita, jolloin vaarana on tiedonkeruun paisuminen (Hansen 2010, 11). Mittaamisen ja siihen käytettävän työn välillä on löydettävä tasapaino, joka määrittää milloin mittaaminen on riittävällä tasolla.

Kansallisen Raketti hankkeen Tutki‐ryhmän Tunnusluvut ja tiedontarpeet työryhmässä sovittiin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen edustajien yhteiset periaatteet (Raketti‐hanke 2011) tiedonkeruun taustalle:

  • Ensisijaisesti tiedonkeruun tulee perustua korkeakoulujen yhteiseen tietovarastoon, johon on määritelty rajapinnat tiedonsiirtoon korkeakoulujen operatiivisista järjestelmistä = tiedonkeruun yksinkertaistaminen.
  • Korkeakoulut siirtävät vain etukäteen sovittuja tietoja sovitulta tarkastelujaksolta sovituin väliajoin
  • OKM koordinoi hallinnonalansa sisäisiä ja ulkopuolisia tietotarpeita ja sopii menettelyistä, joilla niihin vastataan yhteisen tietovaraston avulla

Aiemmin kuvatut haasteet johtuvat pitkälti koordinaation puutteesta ja tiedonkeruuseen liittyvistä haasteista.

TKI‐toiminnan tuloksellisuusindikaattorien pilotoinnissa taustalle koottiin seuraavat periaatteet ohjaamaan prosessia. Hyvät mittarit

  • ovat oikeudenmukaisia
  • ovat tarkoituksenmukaisia
  • ohjaavat tavoitteeseen – ”ei sinne päin”
  • mahdollistavat vertailun

Hyvien mittareiden lisäksi tarvitaan onnistunutta tiedonkeruuta. Hyvä tiedonkeruu

  • perustuu luotettavaan tietoon
  • perustuu yksiselitteisiin mittareihin ja käsitteisiin
  • tapahtuu luotettavasti ja yksinkertaisesti, ei vaadi käsityötä ja pitää työpanoksen suhteellisena
  • on pitkäjänteistä
  • vain etukäteen sovitut mittarit sovituilta tarkastelujaksoilta sovituin väliajoin

Lisäksi on todettava, että tiedon keruun määrää ei ole syytä kasvattaa ilman perusteltuja tarpeita. Pilotoinnissa myös korostettiin tuloksellisuuden – ei toiminnan – arviointia.

Hyvien mittareiden periaatteet ja erityisesti tiedon luotettavuus ja tiedonkeruutapojen yhdenmukaisuus korostuvat sellaisissa kriittisissä mittareissa, joiden tuottamaa tietoa käytetään rahoituksen jaon perusteena. Ammattikorkeakoulujen suhteellisen nuoren tutkimus‐, kehittämis‐ ja innovaatiotyön kannalta on erittäin tärkeä saada tietoa, millaisia tuloksia projekteissa syntyy ja missä, miten ja ketkä niitä hyödyntävät. Sellaiset tiedot kertovat sisällöllisesti paljon enemmän kuin volyymimittarit. Niin pitkään, kuin niiden luotettavuudesta ei ole varmuutta, rahoituksen jaon perusteena ei niitä kuitenkaan ole hyvä käyttää. Pilotointityön perusteella työryhmä esittääkin seuraavia mittareita tuloksellisuusmittareiksi.

5. Esitettävät mittarit tarkennettuna perusteluineen

TKI‐toiminnan laatu, tuloksellisuus ja vaikuttavuus

Mittari 1. Hakemuspohjainen TKI–toiminnan rahoitus / ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitus
Mittaan liittyy nykyisellään politiikkatavoite: ”lisätään tutkimustoiminnan kilpailtua rahoitusta”.

Rahoitusta koskevat mittarit kertovat TKI‐toiminnan volyymista ja ovat siksi tärkeitä tuloksellisuusmittareita. Nykyisellä sopimuskaudella käytettävä kilpailtu tutkimusrahoitus suositellaan pilotoinnin perusteella säilytettävän tuloksellisuuden mittarina mutta muokattuna. Kilpailtu tutkimusrahoitus suositellaan muutettavaksi hakemuspohjaisen TKI‐toiminnan rahoitusta koskevaksi, jolloin mittari kuvaa ammattikorkeakoulujen toimintaa ja roolia innovaatiojärjestelmässä.

Hakemuspohjaiseen rahoitukseen sisältyy kaikki hakemuksen perusteella arvioitu ja myönnetty TKI‐ toiminnan rahoitus sisältäen nykyisen Tekesin ja Suomen Akatemian rahoituksen lisäksi EU:n rakennerahastot, EU:n muut ohjelmat (esim. puiteohjelma), säätiöt, ministeriöiden suoraan T&K‐ hankkeisiin myöntämä rahoitus jne. Nykyinen kilpaillun tutkimusrahoituksen mittari asettaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkimukselle samanlaiset tavoitteet, vaikka valtion taholta on useassa yhteydessä todettu niiden T&K‐työllä olevan erilainen tehtävä. Hakemuspohjainen rahoitus kuvaa paremmin ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan roolia ja asemointia. Termiä hakemuspohjainen on edelleen täsmennettävä.

Kirjanpidon kautta saatavat rahoituksen luvut ovat luotettavia mittaritietoina. Tiedonkeruu on mahdollista toteuttaa Tilastokeskuksen tiedonkeruussa nykyisen määrittelyn mukaisesti, jossa kerätään tiedot rahoituslähteittäin valtion hallinnonalalta, muista julkisista rahoituslähteistä (SITRA, Finnvera), kotimaisista rahastoista ja säätiöistä, EU‐rahoituksesta sekä muista kansainvälisistä järjestöistä (esim. CERN, ESA, OECD, YK).

Ohjeisiin työryhmä suosittelee lisättävän tarkennuksia mm. hallinnointiin ja valmisteluun liit yvien kustannusten sisällyttämisestä sekä tarkennukset hankkeiden ammattikorkeakoululle myönnetystä rahoitusosuuksista ja tilinpäätöksessä näkyvästä rahoituksesta. Ammattikorkeakouluissa on erilaisia tulkintoja kansallisen vastinrahan kirjaamisesta valtion rahoitukseen ja alkuperäiseen rahoituslähteeseen. EU‐hankkeissa mahdollinen kansallinen vastinraha on hyvä sisällyttää ulkopuolisen rahoittajan rahoitukseen, koska tällä hetkellä toteuttaja ei voi aina seurata sitä irrallaan EU‐rahasta.

OPH:n ja Tilastokeskuksen rahoitusta koskevien tietojen keruiden ohjeiden ristiriitaisuus on aiheuttanut sekaannusta TKI‐toiminnan laskentaan. TKI‐toimintaa koskeva tiedonkeruu tulisi keskittää Tilastokeskukseen ja ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoitusta koskeva tiedonkeruu määrittää Tilastokeskuksen perusteella, jolloin TKI‐toiminnan kustannuksia koskevaa rahoitusta ei lasketa kahteen kertaan kuten nyt. Tämä ongelma mahdollisesti poistuu rahoitusjärjestelmää uudistettaessa. Myös vertailulukuna käytettävä ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoitus on täsmennettävä.

Mittari 2. TKI‐toiminnan suora asiakasrahoitus / ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitus (suoraan yrityksiltä ja julkisilta kumppaneilta TKI‐toimintaan saatu rahoitus)
Nykyisen mittaan liittyvän politiikkatavoitteen, ”lisätään tutkimustoiminnan kilpailtua rahoitusta”, työryhmä suosittelee korvattavan tavoitteella ”lisätään työelämää ja aluekehitystä tukevaa soveltavaa TKI‐työtä”.

Suoran asiakasrahoituksen mittari kuvaa, kuinka paljon kumppanit ovat valmiita sijoittamaan rahaa toimintaan kuvaten tuloksellisuutta välillisesti. Nykyisessä tuloksellisuusmittarissa (Yritysrahoitus ja EU‐rahoitus / amk‐kokonaisrahoitus) ammattikorkeakoulujen yrityslähtöistä toimintaa kuvaava mittari hukkuu esim. rakennerahastoista tulevaan rahoitukseen.

Tiedonkeruu on mahdollista toteuttaa Tilastokeskuksen nykyisen määrittelyn mukaisesti, jossa kerätään tiedot kuntien, kotimaisten yritysten ja yrityksiä palvelevien järjestöjen sekä ulkomaisten yritysten antamasta rahoituksesta. Pilotoinnissa mittari todettiin helpoksi ja luotettavaksi tiedoksi kerätä.

Mittari edellyttää muutamia tarkennuksia: suoran asiakasrahoituksen käsitettä tulee tarkentaa. Pilotoinnissa osa oli laskenut mittariin julkisen rahoituksen alle myös hakemuspohjaisen julkisen rahoituksen. Lisäksi mittariin olisi tarkennettava, luetaanko siihen amk‐omisteisten yritysten tulokset.

Suhteelliset osuudet ovat pieniä, joten työryhmä pohti vertailuluvuksi ammattikorkeakoulun kokonaisrahoituksen sijaan TKI‐toiminnan kokonaiskustannusta (Tilastokeskus). Vertailuluku ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen kuin kokonaisrahoitus, joten työryhmä päätyi esittämään nykyisen säilyttämistä ennallaan.

Mittari 3. TKI–toiminnan kansainvälinen rahoitus / ammattikorkeakoulun kokonaisrahoitus, sisältäen

  • Ammattikorkeakoulun kansainvälisistä rahoituslähteistä peräisin oleva TKI–toiminnan rahoitus
  • Sellaiset kansallista rahoitusta saaneet hankkeet, joiden kansainväliset partnerit saavat rahoitusta samaan hankkeeseen.

Mittaan liittyisi politiikkatavoite: ”lisätään tutkimustoiminnan kansainvälistä rahoitusta”.

Pilotoinnin perusteella suositellaan kansainvälisen rahoitusmittarin käyttöönottoa. Mittari mahdollistaisi tärkeän tavoitteen, kansainvälisen tutkimusrahoituksen, seuraamista. Pilotoinnissa mittari erotteli pilottiammattikorkeakoulut selkeästi.

Tiedonkeruu ei tällä hetkellä ole mahdollista toteuttaa Tilastokeskuksen nykyisen määrittelyn mukaisesti. Tilastokeskus kerää tiedot ulkomaisten yritysten sekä muiden kansainvälisten järjestöjen (esim. CERN, ESA, OECD, YK) rahoituksesta sekä muusta ulkomaisesta rahoituksesta. Ongelmia aiheuttaa EU‐rahoitus, jota Tilastokeskus ei erottele suoraan EU:sta tulevaan rahoitukseen (kansainvälinen rahoitus) ja rakennerahastojen kautta tulevaan EU‐rahoitukseen (kotimainen rahoitus). Tämä muutos voisi kuitenkin opetus‐ ja kulttuuriministeriön suosituksesta olla mahdollinen. Lisäksi mittariin todettiin kuuluvaksi sellaiset kansainväliset rahoitusohjelmat, jotka edellyttävät kansainvälisiä partnereita vaikka rahoitus jaetaankin kansallisten väylien kautta (esim. AAL). Kansallisen rahoituksen saaminen kuitenkin edellyttää, että partnerit saavat samasta väylästä kansallista rahoitusta samaan hankkeeseen. Näiden tietojen saaminen edellyttäisi ammattikorkeakoulujen sisällä tiedonkeruiden samankaltaistamista tarkennettujen ohjeiden mukaisesti.

Ohjeisiin työryhmän mielestä mittarissa on hyvä tarkentaa, sisältyykö mahdollinen vastinraha mittariin, mikäli EU‐rahoitus kokonaisuudessaan tulisi säilymään mittarissa. Myös kansainvälisen rahoituksen kohdalla työryhmä pohti vertailulukuna ammattikorkeakoulun kokonaisrahoituksen sijaan TKI‐toiminnan kokonaiskustannusta (Tilastokeskus). Vertailuluku ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen kuin kokonaisrahoitus, joten työryhmä päätyi esittämään nykyisen säilyttämistä ennallaan.

Mittari 4. Julkaisujen määrä / henkilöstö
Pilotoinnin perusteella työryhmä esittää mittaria säilytettäväksi: julkaisujen määrä / opettajien ja T&K‐henkilöstön lukumäärä.

Nykyisen mittaan liittyvän politiikkatavoitteen: ”kohotetaan suomalaisen tutkimuksen laatua ja tuottavuutta, työryhmä suosittelee korvattavan tavoitteella ”kohotetaan ammattikorkeakoulujen tutkimus‐, kehitys‐ ja innovaatiotoiminnan tulosten hyödyntämistä ja leviämistä”.

Mittari osoittaa projektien tulosten levittämistä tavalla, joka voidaan nykyisen tiedonkeruun avulla todentaa. Tulosten raportointi on oleellinen osa projektien toimintaa. Uusi julkaisuluokittelu on selkeä ja siinä nousee esille myös taiteellinen toiminta.

Mittariin on syytä sisällyttää nykyisen julkaisuluokittelun muut luokat paitsi opinnäytteet (G) ja patentit ja keksintöilmoitukset (H). Nykyisessä arvioinnissa kirjat saavat kaavassa painokertoimen 2. Painokerroin tulisi suhteuttaa politiikkatavoitteeseen, jolloin esimerkiksi ehdotetulla politiikkatavoitteella julkaisuluokkien D ja E merkitys voisi korostua. Pilotointiryhmän yhteisenä kantana oli painokertoimen poistaminen. Parhaillaan käynnissä olevassa Raketti‐hankkeessa on kehitetty yliopistojen julkaisutoimintaan erillistä julkaisufoorumia, jonka työryhmä näkee kankeana ja ammattikorkeakouluille asetettujen TKI‐toiminnan tavoitteiden kannalta ei niin relevanttina arviointiväylänä.

Julkaisulukujen tiedonkeruusta huolehtivat kirjastot, joiden puolesta ei pilotoinnissa noussut esille ongelmia. Pilotoinnissa vertailuluvun (päätoimiset opettajat ja T&K‐henkilöstö) määrittäminen herätti sen sijaan kysymyksiä. Nykyisessä tiedonkeruussa esimerkiksi TKI‐toiminnan tukihenkilöitä ei lasketa T&K‐henkilöstöön vaan muuhun henkilöstöön. He voivat olla kuitenkin aktiivisia julkaisijoita. Vertailuluvuksi esitetäänkin yksiselitteisemmin päätoimista henkilökuntaa.

TKI‐toiminnassa suoritettujen opintopisteiden määrä / läsnä olevat opiskelijat

Pilotoinnin perusteella työryhmä esittää mittaria TKI‐toiminnassa suoritettujen opintopisteiden määrä / läsnä olevat opiskelijat säilytettäväksi mutta siirrettäväksi koulutuksen asiakokonaisuuteen kuvaamaan opintoprosessin laatua.

Mittariin sisällytetään tutkintoon johtavan koulutuksen opiskelijoiden suorittamat opinnäytetöihin, harjoitteluun ja muuhun opiskeluun sisältyvät opintopisteet, jotka on

  • suoritettu ammattikorkeakoulun tutkimus‐ ja kehittämishankkeissa kalenterivuonna
  • suoritettu yritysten, julkisten tai muiden yhteistyökumppaneiden tehdyissä tutkimus‐ ja kehittämishankkeissa kalenterivuonna
  • suoritettu muina oppimistehtävinä TKI‐toiminnassa kuitenkin niin, että opiskelijan tähän luettavien opintopisteiden osuus täyttää hankkeen kriteerit
  • Tutkimus‐ ja kehittämistoiminnan määritelmänä käytetään Tilastokeskuksen tiedonkeruussaan käyttämää virallista määritelmää http://www.tilastokeskus.fi/til/tkke/

Hankkeen tulee täyttää seuraavat kriteerit:

  1. Hanke on kokonaisuus, joka tähtää uuden osaamisen tuottamiseen systemaattisella toiminnalla tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi ja levittämiseksi.
  2. Hanke on budjetoitu (resurssit kohdennettu) aikataulutettu, johdettu ja sillä on seuranta ja arviointi määritelty. Hanke voi olla osa suurempaa hankekokonaisuutta (osatoteutus).
    Hanke sisältää:
    a) suunnittelun
    b) toteutuksen
    c) raportoinnin
    d) levittämisen

Mittaan liittyy politiikkatavoite: ”kehitetään korkeakouluopetuksen työelämävastaavuutta kytkemällä työelämä sekä tutkimus‐ ja kehitystyö tiiviimmin osaksi opetusta”.

Mittari on vakiintunut ammattikorkeakoulujen toimintaan ja tiedonkeruu on vakiintunut toteutettavaksi Asion tai Winhan kautta. Pilotoinnin aikana käydyissä keskusteluissa mittari on nähty olevan tärkeä erityisesti opetuksen, TKI‐toiminnan ja työelämän integraatiota kuvaavana mittarina ja sillä on myös tärkeä ohjaava vaikutus. Näillä perustein työryhmä suosittelee mittarin säilyttämistä.

Mittari kertoo nykyisellä määrityksellä ja nykyistä politiikkatavoitetta vasten vahvemmin opetuksen uudistamisesta kuin varsinaisesta TKI‐toiminnasta, sen vuoksi työryhmä esittää sen siirtämistä koulutuksen mittareihin.

Mittarilla on suuri vaikutus TKI‐toiminnan ja opetuksen integroinnin muotoihin. Mikäli mittari määriteltäisiin hyvin tiukasti esim. ulkopuolisella rahoituksella toteuttaviin T&K‐hankkeisiin, sulkisi se hyvin laajan osan nykyisestä toiminnasta pois. Pilotoinnissa ehdotettu hankkeistettu TKI‐toiminta tarkentaa määrittelyä osaksi ja sulkee esim. kokonaisen koulutusohjelman toteuttamisen pois mittarista. Se ei kuitenkaan sulje laajaa osaa toiminnasta pois, sillä hankkeistaminen voi tapahtua esim. yrityksen ja opiskelijan välillä. Pilotoinnin perusteella opintopisteitä ei ole syytä rajata ammattikorkeakoulun omiin hankkeisiin vaan kyseeseen voisivat tulla myös yritysten tai muiden työelämän organisaatioiden kanssa tehdyt hankkeet.

OKM:n uuden ohjeistuksen mukaisesta etukäteismäärityksestä pilotointiryhmä antoi sekä positiivista että negatiivista palautetta. Harjoittelujen ja opinnäytetöiden kohdalla etukäteismäärittely saattaa olla teennäistä kun työ saattaa edetä eri suuntaan kuin on aiottu.

Ohjeisiin työryhmä suositteli muutamia lisättäväksi ohjeistukseen pilotoinnissa olleen hanketyypittelyn ja lisätarkennuksia. Tilastokeskuksen määritelmä T&K‐toiminnasta on väljä eikä rajaa sisältöä kovin tarkkaan. Nykyiset tarkennukset XDW‐oppaassa ovat selkeyttäneet määritystä. Innovaatiotoimintaa kuvaava nykyinen tarkennus on syytä jättää mittariin.

Taiteellisten suoritusten opintopisteet eivät tule nykyisellä määrittelyllä näkyväksi. Uuteen julkaisuluokitteluun tehty määrittely taideteollisesta toiminnasta on syytä ottaa käyttöön myös opintopisteisiin.

6. Onko tutkimuksen tuloksellisuuden arviointi mahdollista?

Tutkimus‐ ja kehittämistoiminnan sekä innovaatiotoiminnan tuloksellisuuden arviointi on vaikeaa. Erityisen vaikeaa mittareiden löytäminen tuntuu olevan soveltavalle tutkimus‐ ja kehittämistyölle ja sen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arvioinnille. Yliopistojen rahoitusmallissa tutkimuksen tuloksellisuuden osuus on 8,4 % yliopistojen kokonaisra sisältyvät seuraavat tunnusluvut (Raketti Tutki 2010):

  • Tutkija ja opettaja HTV,
  • Tohtoritavoitteet
  • Tohtoritoteuma
  • Suomen Akatemian rahoitus
  • Tekesin rahoitus
  • Kansainvälinen tutkimusrahoitus
  • Referee‐julkaisut
  • Muut julkaisut
  • Kansainväliset vierailut

Professori Hansen (2010, 4) on koonnut eurooppalaisia tutkimus‐ ja yliopistojen tutkimusta arvioivia mittareita ja arviointitapoja. Hän jakaa tutkimuksen mittarit kolmenlaisiin arviointitapoihin:

  1.  Tutkimuksen suorituskykymittarit arvioivat tyypillisesti panos–oiminta–tuotos‐suhdetta (taulukko 2)
  2. Vaikuttavuuden arviointi (tieteellisessä tutkimuksessa tyypillisesti sitaatioendiksit)
  3. Laadulliseen luokitukseen tähtäävä arviointi (arviointipaneelit)

Muutamissa maissa tutkimusta arvioidaan yhdellä arviointityypillä. Osassa maista taas hyödynnetään kahta tai kolmea arviointityyppiä. Näistä kolmesta suorituskyky arviointi on tällä hetkellä käytössä suomalaisten ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan tuloksellisuuden mittarina. Esimerkkejä käytetyistä mittareista eri mittarityypeissä on koottu seuraavaan taulukkoon.

Taulukko 2. Hansenin (2010, 5–8) aineistosta esimerkkejä Euroopassa käytössä olevista suorituskykymittareista on koottu seuraavan taulukkoon.
Taulukko 2. Hansenin (2010, 5–8) aineistosta esimerkkejä Euroopassa käytössä olevista suorituskykymittareista on koottu seuraavan taulukkoon.

ERA‐alueelle (European Research Area) (ERA 2010) ollaan kehittämässä mm. Euroopan Komission toimesta yhteisiä tutkimustoiminnan mittareita, jotka paremmin ottaisivat huomioon tutkimustoiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta. Käytössä ja pohdinnassa olevia mittareita on koottu yhteen eri tahojen kommentoitavaksi. Ehdotetut mittarit ovat pääosin aluekohtaisia.

Eurooppalaista soveltavien yliopistojen verkostossa UASNETissa on toteutettu Eduprof‐hanketta, jossa yhtenä osa‐alueena on pohdittu yhteiseurooppalaisia soveltavan TKI‐toiminnan mittareita. Pilotoinnin kautta välitetään suomalaisesta kehitystyöstä tietoa myös eurooppalaiseen verkostoon. Yhteistyötä ja pilotointia jatketaan AMKtutka verkostossa mm. hankkeessa esitettyjen mittareiden pohjalta:

  • Number of new artefacts and services in professional fields
  • Number of publications relevant to professional fields
  • Number of presentations relevant to professional fields (incl. conferences, events, posters)
  • Funding (third party funding, chairs co‐funded by industry, proof of concept fund/seed fund/pre‐seed fund)
  • Number of start‐up firms/spin‐offs ‐ (start‐ups per year)
  • Number of patents/licenses
  • Number of continuous Professional Development (CPD) courses offered as result of research
  • Number of students involved in research (active participation in projects of a minimum size)
  • Number of teachers involved in research ‐ (as a % of the total fte capacity of teaching)
  • Number of new (parts of) study programs resulting from research activities
  • Number of publications/presentations/appearances in popular media
  • Number of prestigious awards and prizes won
  • Collaboration within relevant networks ‐ number of companies / organization
  • Number of new products, services for consumers and citizens

Vaikuttavuutta arvioitaessa suorituskykymittarit osoittautuvat heikoiksi (kritiikistä ks. esim. Lemola ym. 2008). Vaikuttavuuden arviointiin liittyy monia muita vaikeuksia. Yksitäisen organisaation, esimerkiksi ammattikorkeakoulujen vaikutusta on vaikeaa tai mahdotonta osoittaa todeksi.
Tutkimuksen vaikuttavuuden arviointia on pyritty kehittämään muutamilla suurilla projekteilla. Suomessa Akatemian ja Tekesin yhteistyönä on kehitetty laaja vaikuttavuuden arvioinnin vaikuttavuuskehikko, jossa vaikuttavuutta arvioidaan neljällä alueella, joissa kussakin on määrällisiä indikaattoreita 20–40 (Lemola ym. 2008). Jari Ritsilä ym. ovat rakentaneet yliopistojen yhteiskunnalliselle vuorovaikutukselle barometriä, joka koostuu 12 mittaristosta ja 16 alateemasta sekä kuhunkin niihin liittyvästä 3–5 mittarista (OPM 2007, liitteet 1–6). Vaikuttavuuden arviointi onkin työlästä, ja vaarana on, että siihen käytetty työ ylittää varsinaisesti saavutettavat hyödyt.

Oman vaikeutensa ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden arviointiin tuo niiden omalaatuinen vielä muokkaantumassa oleva TKI‐toiminnan rooli kansallisessa innovaatiojärjestelmässä. Yhteisesti käytettäviä laadullisia mittareita ei ole vielä kehitetty. Suomessa muutama ammattikorkeakoulu on toteuttanut ulkoisia TKI‐toimintansa arviointeja (Seinäjoen ammattikorkeakoulu 2010, Laurea 2011, Jyväskylän ammattikorkeakoulu 2011), joissa kuitenkin arviointi on kohdistunut toiminnan, ei tulosten arviointiin. Opetus‐ ja kulttuuriministeriö odottaa mittareita parhaillaan olevasta kansallisesta ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan arvioinnista, jossa kansainvälisen arviointiryhmän odotetaan pureutuvan aiheeseen vuoden 2011 lopulla.

Vaikuttavuuden mittareita ollaan kehittämässä monella taholla. Innovaatiotoiminnan mittaaminen ja arviointi ovat vielä uusi asia. Pitkään käytettyjä immateriaalioikeuksien hyödyntämisen mittarit – keksintöilmoitukset, patentit, spin off ‐yritykset, lisensointitulot – ovat käytettyjä ja selkeitä mittareita. Niihin liittyy kuitenkin poliittisiin tavoitteisiin perustuvia ongelmia. Useassa ammattikorkeakoulussa ei esimerkiksi patenttien omistamista pidetä tavoitteena, sillä innovaatioroolinsa mukaisesti ammattikorkeakoulu pyrkii saamaan yhteisten tutkimusprojektien tulokset kumppaniensa hyödynnettäviksi. Kumppanien hyödyntämien innovaatioiden määrän mittaria ei kuitenkaan ole vielä keksitty. Toinen suuri haaste innovaatioiden kohdalla on innovaationtason ar viointi. Suuri osa esimerkiksi pk‐yritysten ja julkisen sektorin organisaatioiden kanssa tehtävästä kehitystyöstä tuottaa varsinaisia innovaatioita pienempiä ns. renovaatioita tai inkrementaalisia innovaatioita. Tällaisia tuloksia on vaikea kirjata mihinkään.

Tutkimuksen vaikuttavuuden arvioinnin luonteen vuoksi herää pohdittavaksi kysymys, kannattako yksittäisen ammattikorkeakoulun TKI‐toiminnan vaikuttavuuden arviointia koskevia yksittäisiä kriteerejä sisällyttää tuloksellisuuden mittareihin. Vai onko vaikuttavuuden arviointia järkevämpi tehdä joko yksittäisillä arvioinneilla (vrt. tulossa oleva ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnan kokonaisarviointi) tai laajemmalla taholla kuten esimerkiksi rahoittajien rahoitustoiminnan vaikuttavuuden arvioinnit (vrt. Tekes arviointi, ESR‐hankkeiden alueelliset arvioinnit, esim. Ritsilä ym. 2005)? Ehkä parhaillaan KKA:n toimeenpanema kansallinen ammattikorkeakoulujen TKI‐arviointi tuo kysymykseen vastauksia.

Itsearvioinnin tuottamat tuloksellisuuden mittarit

AMKtutka‐verkoston pilotoinnin toisessa vaiheessa kerättiin tietoa ammattikorkeakoulujen sisäisistä mittareista TKI‐toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta. Työryhmä kehitti ammattikorkeakoulujen omiin strategisiin tavoitteisiin ja niiden pohjalta tulosten arviointiin perustuvan itsearviointitaulukon. Laadullisen pilotoinnin tavoitteena oli saada näkyville TKI‐ toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta kuvaavat tilastolliset ja laadulliset mittarit. Samalla testattiin myös kehitettyä itsearviointimallia. Pilotoinnin sai halutessaan toteuttaa itsearviointiprosessina. Kussakin arviointikohdassa kysyttiin ammattikorkeakoulun tavoitteita, sanallista arviota toteutumisesta sekä tuloksia. Tämän jälkeen oli mahdollista halutessaan antaa arvio toteutumisen tasosta. Arviointimalliin sisällytettiin seitsemän arviointikohtaa:

  1.  TKI‐toiminnan strategialähtöisyys ja tarvelähtöisyys
  2. TKI‐toiminnan johtaminen ja prosessien toimivuus
  3. TKI‐toiminnan, opetuksen ja työelämän integrointi
  4. Innovaatiotoiminnan ja yrittäjyyden vahvistaminen
  5. TKI‐toiminnan kumppanuudet ja verkostot
  6. TKI‐toiminnan kansainvälisyys
  7. Alue‐ ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Kevyesti läpivietynä itsearviointimalli vaati muutaman hengen ryhmältä 2–4 tunnin työn. Palautteissa todettiin, että malli on kattava ja nostaa esiin puutteet. Tuloksellisuuden arviointiin se tuotti runsaasti uusia ehdotuksia määrällisiä mittareista mutta hyvin vähän laadullisia. Mittareita käytiin läpi toukokuun lopussa pilotoinnin työpajassa. Jatkotyöksi niistä jää pilotointiaineiston kokoaminen tavoitteena valikoida sopivat mahdolliset mittarit yhteisiksi seurantaindikaattoreiksi, joista parhaimmat voisivat mahdollisesti tulevina kehittyä myös tuloksellisuusmittareiksi.

Yhteenveto

Pilotointiryhmän tuottaman aineiston perusteella päädyttiin neljä mittaria sisältävään esitykseen uusiksi TKI‐toiminnan tuloksellisuusmittareiksi, joka paremmin vastaa poliittisella tasolla ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminnalle asetettuja tavoitteita. Kirjallisuuden ja empiirisen prosessin aikana tehdyn jatkuvan analysoinnin pohjalta muodostuivat periaatteet, joiden pohjalta mittarit ovat hyvin perusteltuja.

Tuloksellisuuden laadullisiin mittareihin ja vaikuttavuuden arviointiin liittyy paljon haasteita. AMKtutkan pilotoinnissa haasteisiin pureuduttiin itsearviointivälineellä mutta työ työ pääsi vasta hyvään alkuun. Työ jatkuu vielä innostuneen ryhmän toimiessa ja seuraavan vuoden puolella pääsemme julkaisemaan laadullisen arvioinnin tuottamia tuloksia.

Kirjoittaja

Riikka Ahmaniemi, projektipäällikkö, riikka.ahmaniemi(at)jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, AMKtutka‐verkosto

Hanne Foss Hansen (2010) Performance indicators used in performance‐based research funding systems. OECD‐Norway Workshop on Performance‐Based Funding of Public Research in Tertiary Education Institutions. Directorate For Science, Technology And Industry, Committee For Scientific And Technological Policy.

Lemola Tarmo, Lehenkari Janne, Kaukonen Erkki ja Timonen Juhani (2008). Vaikuttavuuskehikko ja indikaattorit, Suomen Akatemian julkaisuja 6/08.

Norton David, Kaplan Robert S. (1996) Balanced Scorecard, Translating strategy into action. Boston (MA) Harvard Business School Press.

OECD (2010) Performance‐Based Funding For Public Research In Tertiary Education Institutions. Workshop Proceedings Paris, 21 June 2010.

Opetusministeriö (2007) Yliopistojen yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Arviointimalli ja näkemyksiä yliopistojen rooleihin. Jari Ritsilä, Mika Nieminen ja Markku Sotarauta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2007:22.

Opetus‐ ja kulttuuriministeriön ammattikorkeakoulujen tiedonkeruukäsikirja 2010 (päivätty 9.11.2010)

Opetus‐ ja kulttuuriministeriö (2010). Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen. Hannele Salminen ja Pekka Ylä‐Anttila. Opetus‐ ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23.

ERA core indicators in development, Indicators for the STC 2010 report ja TABLE: ERA‐objectives and indicators ‐ with comments and discussion points.

Raketti hanke (2011) TUTKI‐TYÖRYHMÄN ”Tunnusluvut ja tiedontarpeet” raportti, saatavilla hankkeen sivuilla: http://raketti.csc.fi/

Ritsilä, Jari ja Haukka Jukka (2005), ESR‐hankkeet alueellisen osaamisen kehittämisessä – hanketoiminnan vaikutuksia Satakunna, Päijät‐Hämeen ja Keski‐Suomen maakunnissa. Väliraportti II. Opetusministeriön julkaisuja 2005:3.

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun metallialan oppimis- ja innovaatioympäristö

M-Lab/Hydro+ -hanke mahdollisti materiaalien käytettävyyden soveltavan tutkimuksen

Johdanto

Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu sai vuoden 2008 alussa myöntävän rahoituspäätöksen silloiselta Lapin lääninhallitukselta n. 2,6 miljoonan euron tuesta metallialan oppimis‐ ja innovaatioympäristön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tätä M‐Lab:ksi nimettyä ympäristöä rakennettiin vuoden 2011 maaliskuun loppuun ja tähän mennessä se on palvellut opetusta, soveltavaa tutkimusta ja alueen yrityksiä. Projektia rahoitettiin toimintalinja 2:n (innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen sekä osaamisrakenteiden vahvistaminen) mukaisesti ensin Lapin lääninhallituksen ja lopuksi Lapin liiton EAKR‐rahoituksella.

Ympäristö on mahdollistanut myös materiaalien käytettävyyden soveltavan tutkimuksen ylösajamisen. Tällä hetkellä tutkimusryhmässä työskentelee jo noin parikymmentä henkilöä. Tutkimusryhmän strategia lähtee lappilaisten metallialan yritysten tarpeista ja ongelmista sekä nojautuu tiiviisti Lapin maakuntaohjelmaan (Lapin maakuntaohjelma 2011 ‐2014). Siinä on todettu mm. seuraavasti: ”Ensisijaisesti tulee tukea hankkeita, jotka vahvistavat pk‐yritysten kilpailukykyä ja jotka ovat realistisesti toteutettavissa seuraavan neljän vuoden aikana. Yritysten verkottuminen, uusien markkinoiden hakeminen ja uusien tuotteiden kehittäminen ovat avainasemassa.” Näin ollen alueen PK‐yritykset ovat ensisijainen yritysyhteistyötaho ja aluekehitystyö tätä kautta tärkeässä asemassa. Tiivis yhteistyö, joka on kehittynyt kahden suomalaisen teräksentuottajan, Ruukin ja Outokummun, kanssa takaa viimeisimmän ja maailmanlaajuisesti huippuluokan tiedon ruostumattomista ja ultralujista kulutus‐, rakenne‐ ja suojausteräksistä ja niihin liittyvästä teräsrakentamisesta ja sen normistoista.

Viimeisintä teknologiaa

Projektin alussa tehtiin tarkat laitespesifikaatiot, joiden avulla kilpailutettiin laitetoimittajat. Laitteiden ominaisuuksien määrittelyt tehtiin yhteistyössä Outokummun Tornion, Ruukin Raahen ja Hämeenlinnan tutkimuskeskuksien sekä metallialan yritysten kanssa. Projektissa investoitiin monipuolinen rikkovan aineenkoetuksen laboratorio, jo sa voidaan tutkia ja testata mm. mekaanisia ominaisuuksia, iskusitkeyttä, muovattavuutta, korroosionkestoa ja mikrorakenteita. Ympäristö muodostaa JaloteräsStudion kanssa korkeatasoisen metallialan oppimis‐ ja innovaatioympäristön kansainvälisestikin mitattuna.

Laboratorion tutkimuslaitteistoihin kuuluvat mm. Zwick Roell Z250kN vetokone, Zwick Roell PSW750 iskuvasara, Struers Duramin A2500ET kovuusmittari, Erichsen 145‐60 ohutlevyjen muovattavuuden tutkimuslaitteisto, GOM Aramis/Argus/Atos/Tritop‐mittausjärjestelmät, optinen mikroskooppi, FEI:n Quanta 450 SC kenttäionipyyhkäisyelektronimikroskooppi (FESEM) Thermonoran energiadispersiivisellä alkuaineanalysaattorilla (EDS) varustettuna, Ascott suolasumutestilaitteisto (kts. kuva 1), olosuhdekammio ja strauss‐testilaitteisto.

Kuva 1. Projekti‐insinööri, ins.(AMK), tekn. yo. Tiina Rissanen lataamassa näytteitä Ascott’in suolasumukammioon.
Kuva 1. Projekti‐insinööri, ins.(AMK), tekn. yo. Tiina Rissanen lataamassa näytteitä Ascott’in suolasumukammioon.

Laitteiden ominaisuuksia määriteltäessä annettiin suuri painoarvo niiden käytettävyydelle ja toiminnan automatisoinnille. Tämä vaatimus tulee suoraan materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän toiminnan periaatteista, joiden mukaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa uutta, tilastollisesti luotettavaa tietoa materiaalien käytettävyydestä terästen jatkojalostajille ja toimittajille sekä osallistua yritysten tuotekehitykseen omalla osaamisalueellaan. Toisaalta laitteiden käyttö opetuksessa edellyttää riittävän hyvää käytettävyyttä ja käytön nopeaa oppimista.

M‐Lab‐ympäristö on antanut mahdollisuudet materiaalien käytettävyyden monipuoliseen tutkimiseen. Leikkaamisen, liittämisen, muovauksen, mekaanisten ominaisuuksien ja vaurioiden tutkiminen sekä siihen liittyvä näytteenvalmistus tehdään samassa ympäristössä Kemissä ja Torniossa.

Torniossa sijaitseva JaloteräsStudio liitettiin osaksi materiaalien käytettävyyden tutkimusta vuoden 2010 alussa. Tuotantostudiossa on ruostumattoman teräksen leikkaukseen, muovaukseen, liittämiseen ja pinnan viimeistelyyn soveltuvaa teknologiaa. Sieltä löytyy mm. Trumpf TruLaser 4kW kuitulaser mig/mag‐polttimella täydennettynä (kuva 2a). Kokonaisuutta hallitsee KUKA–robotti, joka mahdollistaa 3D‐leikkauksen ja hybridihitsauksen. Tandem mig/mag‐laitteisto edustaa suurtehomenetelmiä. Hitsauskoulutusta varten on hankittu 10 etävalvottua mig/mag‐työasemaa (kuva 2b).

Kuva 2. a) Robotisoitu hybridilaser‐hitsausasema,
Kuva 2. b) Mig/Mag‐hitsausstudio.

Muovaukseen on käytettävissä 120t syvävetopuristin, 5000bar hydromuovauslaitteisto, impulssi‐ ja vierintämuovauslaitteistot sekä 130t särmäysasema.

Ohjelmistopuolelta mainittakoon suunnittelussa käytettävät Autodesk Inventor Professional 2010 ja MasterCAM‐ympäristöt. Robotin off‐line ohjelmointia tehdään Igrip:llä. Muovaukseen liittyviä FEM‐ tarkasteluja ANSYS Academic Teaching Introductory ‐ohjelmistolla. Koesuunnittelu ja tilastollinen analysointi hoidetaan Minitab®16:lla ja mittaussovelluksia tehdään NI LabView 8.0 Signal Expresillä.

Hanketoiminta

Ensimmäinen materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän koordinoima TEKES/EAKR‐projekti ”Jalosärmä” käynnistyi 1.8.2008, ja se oli ehdottomasti näytön paikka niin rahoittajan kuin osallistujayritystenkin suuntaan. Projektiin osallistui viisi yritystä, joista ainoastaan Outokumpu oli Lapin alueelta. Hankkeessa tutkittiin ruostumattomien terästen särmättävyyttä ja erityisesti uusien ferriittisten teräslaatujen (mm. EN 1.4509) käyttöä austeniittista ruostumatonta terästä korvaavana materiaalina särmätyissä tuotteissa. Särmättävyystiedon ohella hankkeen keskeisintä antia oli se toimintatapa, jolla yritysten tapaustutkimukset hoidettiin ja hoidetaan edelleenkin. Projektin yhteydessä on kehitetty konenäköön perustuvaa takaisinjouston online‐mittausjärjestelmää (kts. kuva 3). Särmäystesteissä tehtiin yli 700 särmäystä, joissa takaisinjouston mittaus on tehty pääsääntöisesti tällä mittaussovelluksella.

Kuva 3. a) takaisinjouston mittaus käynnissä,
Kuva 3. a) takaisinjouston mittaus käynnissä,
Kuva 3. b) särmäyksen takaisinjouston mittaussovelluksen käyttöliittymä
Kuva 3. b) särmäyksen takaisinjouston mittaussovelluksen käyttöliittymä.

Ultralujien rakenne‐ ja kulutusterästen käytettävyyden tutkiminen alkoi ”KuURaK”‐projektissa 1.9.2009. Projektin osallistujayrityksistä neljä on alueen yrityksiä ja loput kaksi Raahesta. Ruukki Construction on hankkeen suurin rahoittaja. Hanke on edelleen käynnissä, ja Oulun yliopiston eteläisen instituutti vetää rinnakkaisprojektia Oulun ja Nivalan toimipisteissä. Johtoajatuksena yhteistyössä on ollut se, että ammattikorkeakoulu hoitaa soveltavan tutkimuksen puolen ja keskittyy osallistujayritysten ongelmien ratkomiseen (ks. kuva 4) yliopiston tehdessä sille kuuluvaa tieteellisempää tutkimustyötä. Projektissa on tutkittu Ruukin ultralujien terästen särmättävyyttä ja konepajakäytettävyyttä. Tässä yhteydessä on myös kehitetty särmättävyyden tutkimusmenetelmiä. Molemmat ”KuURaK”‐projektit on rahoitettu TEKES/Lapin läänin EAKR‐rahoituksesta.

Kuva 4.”KuURaK”‐projektin yhdessä yrityksen tapaustutkimuksessa tehtiin tappikaarihitsauksen kehitystyötä.
Kuva 4.”KuURaK”‐projektin yhdessä yrityksen tapaustutkimuksessa tehtiin tappikaarihitsauksen kehitystyötä.

KuURaK”‐hankkeessa yritysten tapaustutkimusten läpiviennin toimintatapaa kehitettiin edelleen: ”Olemme yhteydessä sekä materiaalien tuottajiin että niiden käyttäjiin ja keskitymme pääasiassa käytännön ongelmiin ja niiden ratkaisuihin. Hallinnoimme verkostoa, jossa materiaalitietämys ja tuotevalmistus kohtaavat”, toteaa projektipäällikkö Rauno Toppila. Tämä toimintatapa tuottaa tietoa kaikille osapuolille ja ennen kaikkea ratkaisuja terästen käyttäjien mahdollisiin ongelmiin. Aluekehityksen kannalta hanke on tuottanut hyödyllistä tietoa ja ratkaisuja lappilaisille metallialan yrityksille mm. tappikaarihitsauksesta, S690‐lujuustason materiaalin käytöstä väsyttävässä kuormituksessa, ultralujien terästen särmäyksestä ja hitsauksesta sekä kulutusterästen kestävyydestä eri kohteissa.

”Jalosärmä”‐hankkeessa tehtiin hyvää pohjatyötä 1.1.2010 käynnistyneelle TEKES/EAKR‐hankkeelle ”Jalosauma”. Tässä projektissa on keskitytty tutkimaan ferriittisten ruostumattomien terästen hitsattavuutta ja tekemään niille alustavia hitsausohjeita (pWPS). Projektiin on osallistunut kahdeksan yritystä, joista viisi on alueen yrityksiä. Projektin kautta alueen yritykset ovat saaneet uutta ja viimeisintä tietoa ferriittisten ruostumattomien terästen käytöstä hitsatuissa rakenteissa. Perinteisesti stabiloimattomien ferriittisten ruostumattomien terästen kuten EN 1.4016 hitsattavuus on hyvinkin rajoitettua (kts. taulukko 2), kun taasen stabiloitujen laatujen (EN 1.4509, 1.451, 1.4521, 1.4512) kohdalla on enemmänkin kyse tiedon ja ohjeiden puutteesta. Ferriittisen ruostumattomat teräksethän kiinnostavat jatkojalostajia nykyään ensisijaisesti austeniittisia teräslaatuja edullisemman hinnan vuoksi. Ferriittiset ruostumattomat teräslaadut eivät sisällä nikkeliä.

Taulukko 1. Lämmöntuonnin vaikutus EN 1.4016 teräksen lämpövyöhykkeen mekaanisiin ominaisuuksiin.
Taulukko 1. Lämmöntuonnin vaikutus EN 1.4016 teräksen lämpövyöhykkeen mekaanisiin ominaisuuksiin.

Seuraava TEKES/EAKR‐hanke käynnistyi 1.6.2010. Tämä ”ASA (Advanced Strain Analysis)” ‐projekti pystytettiin M‐Lab‐hankkeessa investoidun GOM‐mittausjärjestelmän ympärille.

Mittausjärjestelmällä voidaan mitata venymiä (GOM Argus/Aramis), jotka muodostuvat kappaletta muovattaessa tai kuormitettaessa. GOM Aramis/Argus‐järjestelmällä saadaan esim. vetokokeessa perinteiseen ekstensometrimittaukseen verrattuna tieto materiaalin muovautumisesta koko mitta‐ alueelta ja näin ollen määritettyä huomattavasti aiempaa monipuolisemmin ja tarkemmin materiaalin plastisia ominaisuuksia.

Kuva 5. GOM/Aramis‐järjestelmällä ultralujalle rakenneteräkselle määritetty true stress – true strain ‐käyrä.
Kuva 5. GOM/Aramis‐järjestelmällä ultralujalle rakenneteräkselle määritetty true stress – true strain ‐käyrä.

Järjestelmällä voidaan määrittää myös tasopintojen muotoja (GOM Atos/Tritop) ja saattaa ne digitaaliseksi tiedoksi. Tyypillinen sovelluskohde on rakenne, josta ei ole käytettävissä kunnollista 3D‐mallia. Tällainen rakenne voidaan kuvata GOM Atos/Tritop ‐järjestelmällä ja muokata saatua 3D‐ mallia sitten eteenpäin.

Kuva 6. GOM Atos/Tritop –järjestelmällä kuvattu teräslevy ja sen syvyys referenssitasoon nähden.
Kuva 6. GOM Atos/Tritop –järjestelmällä kuvattu teräslevy ja sen syvyys referenssitasoon nähden.

Viimeksi startannut TEKES‐hanke on kansallisen rahoituksen saanut, budjetiltaan n. 1,7 miljoonaa euroa oleva ”ConceptCar”‐projekti, johon osallistuvat materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän ohella Metropolia‐ammattikorkeakoulu / teollinen tuotanto, Aalto yliopisto / sovellettu mekaniikka ja TTY / fysiikan laitos. Hankkeeseen osallistuu 16 yritystä, ja se loppuu 30.6.2014. Kyse on siis hyvinkin pitkäjänteisestä TKI‐projektista, jossa tullaan tekemään paljon kehitystyötä ja tutustumaan uusiin ekotehokkaisiin ratkaisuihin sekä autoteollisuuden toimittajuuteen. Hankkeen konkreettisena lopputuloksena syntyy demonstraatioajoneuvo, joka julkistetaan Geneven 2014 autonäyttelyssä.

Vaikka hankkeessa ei ole mukana kuin yksi alueen yritys (BRP Finland Oy), tullaan tuloksia julkaisemaan seminaareissa joita järjestetään alueella. Tavoitteena on tuoda lappilaisille yrityksille tietoa ympäristövaatimusten tiukentumisesta johtuen tulevaisuuden materiaaliratkaisuista ja metallisten materiaalien hiilijalanjäljestä sekä autoteollisuuden vaatimuksista alihankintaketjulle.

Näiden lisäksi merkittävä projekti on ollut osaamiskeskusohjelmaan kytkeytyvä OSKEMeriklusteri‐ hanke (2010–2013), jossa olemme nimettynä alihankkijana. Tutkimusalihankkijan (subcontractor) roolissa ollaan oltu mukana myös eurooppalaisen RFCS:n (Research Fund for Coal and Steel) rahoittamissa FERRAK‐ ja SAFSS‐hankkeissa.

Aluekehityksen kannalta hyvin merkittävä ”ProtoDesignII”‐hanke käynnistyi kesän alussa ja sen johtoajatuksena on valjastaa Lapin korkeakoulukonsernin toimijat yritysten tuotekehityksen avuksi. Lappia tässä hankkeessa edustaa ensisijaisesti materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmä. Yrityskohtaisia tapaustutkimuksia on ehditty käynnistää jo useita.

Alueellinen vaikuttavuus

Ammattikorkeakoululain 4§ määrittelee ammattikorkeakoulun tutkimustehtävän seuraavasti: ”…harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tuke aa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus‐ ja kehitystyötä sekä taiteellista toimintaa. Tehtäviään hoitaessaan ammattikorkeakoulujen tulee edistää elinikäistä oppimista…” (Laki ammattikorkeakoulusta).

Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimustoiminnan pitää tuoda opetukseen lisäarvoa ja toiminnan pitää hyödyttää ensisijaisesti alueen yrityksiä elinkeinorakenne huomioiden.

Lapin valmisteilla oleva teollisuusstrategia 2030 määrittelee mm. seuraavia kriittisiä toimintaympäristöön liittyviä asioita (Lapin teollisuusstrategia 2030):

  • Kiinnostus arktista aluetta kohtaan kasvaa alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen ja mahdollisesti avautuviin uusiin kuljetusreitteihin liittyvien taloudellisten potentiaalien myötä.
  • Markkinat ympäristöä säästäville ratkaisuille kasvavat ympäristötietoisuuden laajentuessa.
  • Lapissa suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta merkitsee noin 37 000 henkilön poistumaa vuodesta 2009 vuoteen 2025.
  • Metallien jalostus, energia‐, kaivannais‐, metsä‐, puutuote‐, elintarvike‐ ja luonnontuoteteollisuus ovat strategiset valmistavan teollisuuden toimialat.

Nämä reunaehdot ohjaavat osaltaan materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän toimintaa ja sen painopisteitä.

Opetukseen viedään tutkimuksissa käytettävää taustatietoa ja syntyviä tuloksia. Tämä varmistuu jo sillä, että 3–5 ryhmän jäsentä osallistuu suoraan opetustoimintaan. Opiskelijoita (AMK ja 2. aste) pyritään käyttämään hankkeissa mahdollisimman paljon. Pelkästään tälle vuodelle opintopistekertymä on jo luokkaa 300. Opiskelijat tekevät projekteihin ja toimeksiantoihin liittyen opinnäyte‐, erikois‐ ja harjoitustöitä ja tuovat toimintaan mukanaan valtavan resurssivarannon, onhan tuo 300 opintopistettä työmääräksi muunnettuna n. 5,5 henkilötyövuotta.

Työelämäyhteydet ja aluekehitys näkyvät toiminnassa päällimmäisenä. Yhteistyötä tehdään aktiivisesti 10–15 alueen yrityksen kanssa ja asiakastietokannassa on ympäri Suomea n. 50 yritystä, joiden kanssa pidetään yhteyttä säännöllisesti. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Lapin alueen elinkeinoelämän kehitysorganisaatioiden kanssa.

Ruostumattomien terästen osalta osaamistasomme mit aamisessa auttaa yhteistyömme Outokummun Tornion tutkimuskeskuksen kanssa. Yhteistyö Rautaruukin Raahen ja Hämeenlinnan tutkimuskeskusten kanssa puolestaan takaa saman ultralujien rakenne‐ ja kulutusterästen osalta. Teollisen toimintaympäristön menneillään olevaan muutokseen on valmistauduttu mm. siten että kulutusteräksiä on tutkittu ”KuURaK”‐projektissa ja kevään 2012 TEKES‐hakuun valmistellaan pelkästään kulutusterästen käytettävyyteen keskittyvää hanketta, johon pyritään saamaan mukaan mahdollisimman kattavasti pohjois‐suomalaisia kaivoksia ja niiden alihankkijoita.
Energiateollisuuden tarpeita ja vaatimuksia teräsrakentamiselle selvitellään oppilasprojektityönä. Keväällä 2010 tehtiin kattava kaivosten toimialakatsaus (Tiina Rissanen 2010).

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulun materiaalien käytettävyyden tutkimus yhmän tavoitteena on kasvaa kansainvälisestikin tunnetuksi materiaalien käytettävyyden erityisesti ruostumattomien ohutlevyratkaisujen liittämisen ja muovaamisen osalta.

Toinen selkeä osaamisalue liittyy ultralujien kulutus‐, rakenne‐ ja suojausterästen käytettävyyden soveltavaan tutkimukseen. Erityistä huomiota kiinnitetään ratkaisujen ympäristövaikutuksiin ja esim. rakenteita keventämällä pyritään pienentämään rakenteiden aiheuttamaa hiilijalanjälkeä.

Teräsrakentaminen, siihen liittyvä suunnittelu ja erityisesti muutaman vuoden sisällä radikaalisti tiukentuva vaatimustaso rakentamisessa (uudet standardit SFS EN 1090‐1, ‐2 ja ‐3) tuovat omat haasteensa, joihin tullaan myös panostamaan ja hankki aan valmiudet toimia alueen yritysten
kanssa tälläkin sektorilla. Tämä toiminnan alue tuottaa selkeimmin ja nopeimmalla aikajänteellä tuloksia aluekehityksen tarpeisiin.

Tulevaisuuden toiminta tarkoittaa entisestään kasvavaa verkottumista muiden alan tutkimusorganisaatioiden kanssa sekä tiivistä ja jatkuvaa alueellista yhteis‐ ja kehitystyötä metallialan yritysten kanssa.

Kirjoittaja

Timo Kauppi, tutkijayliopettaja, timo.kauppi@tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu

Laki ammattikorkeakouluista 9.5.2003/351.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030351

Lapin Liitto maakuntaohjelma 2011 – 2014.
http://www.lapinliitto.fi/lapin_kehittaminen/maakuntaohjelma

Lapin teollisuusstrategia 2030.
http://www.lapinliitto.fi/fi/lapin_kehittaminen/strategiat

Tiina Rissanen 2010.
”Kaivosten toimialakatsaus”, kirjallisuusselvitys, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, 2010.

Living Lab ‐toimintamalli aluekehityksessä – Pilotteina Rajalla Living Lab Torniossa ja Ounasvaara Living Lab Rovaniemellä

Johdanto

Artikkelin aiheena on käyttäjälähtöinen kehittäminen ja Living Lab ‐toimintamallin soveltaminen ja hyödyntäminen aluekehityksessä. Aluekehitys on yksi ammattikorkeakoulun (amk) lakisääteinen tehtävä, johon mm. ammattikorkeakoulun omalla tutkimus‐, kehitys‐ ja innovaatiotoiminnalla (TKI) pyritään.

Aluekehittämisen näkökulmasta ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminta kytkeytyy vahvasti työ‐ ja elinkeinoelämään. Ammattikorkeakoulut tuottavat tutkimustietoa, jossa yhdistyy tutkimuksellinen ammattitaito. Tutkimuksellisen toiminnan avulla etsitään ja sovelletaan uutta tietoa, kehitetään työ‐ ja elinkeinoelämän olosuhteita. Lisäksi TKI‐toiminnan avulla kehitetään uusia tuotteita, menetelmiä, markkinoita, materiaaleja, toimintatapoja ja organisaatiota. TKI‐toiminnalla tavoitellaan myös uusia kokemuksia, tietoa ja ymmärrystä. (Pitkäranta 2010) Eräs tapa toteuttaa aluekehitystä on kehitystyö esimerkiksi Living Lab ‐toiminnan kautta.

Living Lab ‐toiminta mahdollistaa TKI‐toiminnan ja opetuksen integroinnin. Tällä voidaan vastata aluekehittämisen ohella myös moniin muihin strategisiin tavoitteisiin kuten yrittäjyyden, monialaisuuden, työelämälähtöisyyden ja verkostoitumisen edistämiseen.
Ammattikorkeakouluopetus on teoriaa ja käytäntöä yhdistävää. Käytännöllisyyden ja monialaisuuden ansiosta käyttäjälähtöinen kehittäminen ja Living Lab ‐toiminta istuvat hyvin ammattikorkeakouluun. Living Lab ‐toimintamalli yhdistää eri osapuolia ja osaamisia. Toiminta perustuu monialaiseen ajatteluun ja yhteistyöhön: ihmiskeskeiseen näkökulmaan, tieteiden väliseen yhteistyöhön, yritys–oppilaitossynergiaan sekä aidoissa elämisympäristöissä syntyviin kokemuksiin. (Living Lab ‐käsikirja 2010, 11)

Syksyllä 2010 käynnistynyt Lapin Liiton rahoittama EAKR‐ohjelman Elävä Lappi ‐hanke on Lapin korkeakoulukonsernin yhteinen hanke, jossa tavoitteena on luoda asiakaslähtöinen toimintamalli aluekehittämiseen. Living Lab ‐toiminnan mukaisesti pyritään osallistamaan asiakkaita, matkailijoita, asukkaita sekä muita toimijoita alueiden kehittämiseen. Ammattikorkeakoulun, hyödyntäjien ja käyttäjien yhteistyössä kehitetään uusia tapahtumia ja palveluita sekä parannetaan jo olemassa olevaa tarjontaa. Elävä Lappi ‐hankkeen tavoitteena on pilotoida yhteiskehittämisen menetelmiä sekä luoda asiakkaiden sitouttamis‐ ja palkitsemisjärjestelmä. Toimintaa tuetaan kehittämällä sosiaalisen median periaatteita soveltava sähköinen alusta, jolla eri toimijat voivat kohdata, keskustella ja kehittää.

Hankkeen käytännön toteutus on jakaantunut kahteen Living Lab pilottiin, jotka ovat Rajalla Living Lab Torniossa ja Ounasvaara Living Lab Rovaniemellä. Rovaniemen ammattikorkeakoulu (RAMK) ja Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu (KTAMK) vastaavat omista piloteistaan ja niiden toiminnasta. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta ja yhteiskuntatieteiden tiedekunta tuovat kehittämistyöhön menetelmäosaamista liittyen yhteiskehittämiseen, käyttäjälähtöiseen innovointiin, palvelumuotoiluun ja luovan prosessin mahdollistamiseen. Palvelumuotoilu on nostettu Lapin yliopiston strategiseksi kärjeksi ja sillä on keskeinen rooli myös Elävä Lappi ‐hankkeen Living Labien toiminnassa, joissa palvelumuotoilun ja yhteissuunnittelun menetelmiä voidaan hyödyntää ja kehittää todellisessa ympäristössä. Aluekehityshanke mahdollistaa palvelumuotoilun yhteistyömuotojen luomisen ja vahvistamisen yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Aluekehittäminen – yhteistyötä ja verkostoja

Aluekehitystyön lähtökohtana ovat alueen tarpeet. Sen yleisenä tavoitteena on parantaa elämisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä asukkaiden näkökulmasta. Tähän liittyy oleellisesti alueen vahvuuksien tunnistaminen. Aluekehitystyöllä pyritään asukkaiden, alueen yritysten ja organisaatioiden toimintamahdollisuuksien parantamiseen. Laajemmin tarkasteltuna yleiset kehittämissuunnat ja strategiat ohjaavat alueellista kehitystyötä ja nämä integroituvat muihin kehittämisohjelmiin niin maakunnallisesti kuin kansallisesti.

Tuloksellisen ja laadukkaan aluekehitystyön perustana on yhteistyö eri toimijoiden kesken. Tiivis vuorovaikutus ja yhteistyö auttavat avaamaan uusia näkökulmia ja kehittämään uudentyyppisiä toiminnan muotoja. Aluekehitykseen liittyy TKI‐toiminta ja tätä toimintaa alueella ylläpitävät mm. korkeakoulut yhdessä muiden kehittäjien ja organisaatioiden kanssa. Tarkasteltaessa korkeakoulun TKI‐toimintaa on sen lähtökohtana aluekehitystä positiivisesti vahvistava, työelämälähtöinen ja innovatiivinen toiminta. Korkeakoulu on avoin systeemi, joka toimii jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Kemi‐Tornion alueella tehdyssä tutkimuksessa yrittäjien näkemysten mukaan monipuolinen kehittäminen on ensisijainen lähtökohta positiiviselle kehitykselle (Lehtinen et al. 2001). Monipuolisen kehittämisen näkökulma on vielä kymmenen vuoden jälkeen paikkaansa pitävä. Alue on maakunnan liiketoiminta‐ ja elinkeinokeskus, joka tuottaa Suomen bruttokansantuotteesta ja viennistä väkilukuunsa verrattuna jopa kolminkertaisen osuuden. Kemi‐Tornion alue luo vahvan perusteollisuuden, vahvistuvan kaupan, palvelujen, elinkeinoelämän, koulutuksen ja rajayhteistyön avulla hyvinvointia sekä maakunnallisella että kansallisella tasolla. (KOKO‐ohjelma 2010)

Rovaniemen seutu on palveluvaltainen maakuntaveturi, jonne ovat sijoittuneet valtion virastot sekä merkittävät koulutus‐ ja tutkimuslaitokset. Seudun elinkeinollisia painotuksia ja osaamiskeskittymiä ovat mm. matkailu, luovat alat sekä hyvinvointiala ja ‐teknologia. Molempien alueiden kehittämiseen pyritään laaja‐alaisella eri kehittäjätahoja yhdistävällä aluekehitystyöllä. Aluekehitystyössä huomioidaan alueen luontaiset vahvuudet ja uudet yhteistyötavat, joista erinomaisena esimerkkinä ovat edellä mainitut alueelliset Living Lab‐pilotit. (KOKO‐ohjelma 2010)

Monipuolinen kehittäminen pitää sisällään ajatuksen osallistumisesta ja osallisuudesta. Osallistumisen keskeisiä painopisteitä ovat vuorovaikutuksen lisääminen, yhteydenpidon parantaminen ja osallistumismenetelmien kehittäminen. (Kettunen 2002) On selkeästi nähtävissä, että niin asukkaat kuin asiakkaat haluavat vaihtaa passiivisen vastaanottajan roolinsa aktiivisen toimijan rooliin. Tämä vaatii aluekehittäjiltä uudenlaisia menetelmiä ja toimintatapoja, jotka tukevat aktiivista osallisuutta ja osallistumista. Horelli ja Kukkonen (2002) esittävät, että osallistumista voidaan edistää joko kehittämällä nykyisiä menettelytapoja tai luomalla kokonaan uusia.

Sekä Rajalla Living Labin että Ounasvaara Living Labin toiminnassa keskeistä on yhteistyö alueen muiden kehittäjien kanssa. Rajalla Living Labin tavoitteena on raja‐alueen ostosmatkailupalveluiden kehittäminen. Verkostoituminen Torniossa Rajalla Kauppakeskuksen ja sen yrittäjäyhdistyksen kanssa on ollut avainasemassa kehittämistehtävien toteuttamisessa. Myös Tornion kaupunki on ollut hyödyntäjänä yhteiskehittämisen työpajoissa. Raja‐alueella Elävä Lappi ‐hanke muodostaa toimivan kokonaisuuden ylimaakunnallisen NorthRull‐verkostohankkeen kanssa. Elävä Lappi keskittyy tiiviisti raja‐alueeseen kauppakeskuksen yhteydessä, kun taas NorthRull (www.northrull.fi) pyrkii kehittämään raja‐aluetta laajemmin, keskittyen myös muuhun keskusta‐alueeseen. Hankekokonaisuutta täydentää Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima SDT ‐ Palvelumuotoilun työkalupakki ‐hanke (www.sdt.fi), jossa tutkitaan ja pilotoidaan palvelumuotoilun menetelmien soveltamista matkailun tuotekehitykseen.

Ounasvaara Living Labin toiminta pohjautuu verkostomaiseen yhteistyöhön, johon osallistuu alueen julkiset toimijat, korkeakoulut, pk‐yrittäjät sekä heidän asiakkaansa. Ounasvaaran alueen vahvuutena ovat monipuoliset liikuntamahdollisuudet, hyvinvointimatkailuun liittyvät yritykset ja aiheeseen liittyvä tutkimus‐ ja kehitystoiminta. Aluetta voidaan pitää hyvinvoinnin keskittymänä, jolloin aluekehittämisen näkökulmasta on oleellista vahvistaa hyvinvointimatkailuun liittyvien palveluiden kehittämistä. Ounasvaaran Living Lab keskeistä teema kuvaa tunnuslause ”Ounasvaara opastaa hyvään elämään”, jossa kehittäminen pohjautuu asiakkaiden, yrittäjien ja asiantuntijoiden näkemykseen hyvästä elämästä.

Käyttäjälähtöistä innovointia yhteiskehittämisen periaattein

Asiakkaiden osallistaminen palveluiden ja tuotteiden suunnitteluun sekä kehittämiseen on ollut vähäistä. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen edellyttää välineitä ja menetelmiä asiakkaiden parempaan osallistamiseen. Vaikka muutokseen tarvitaan uusia välineitä ja menetelmiä, tarvitaan muutosta myös toimintakulttuureissa ja johtamisen prosesseissa. (Wennberg 2009)

Living Lab ‐toimintamallin perusajatus on avoimessa ja käyttäjälähtöisessä innovoinnissa, jossa eri toimijoita osallistetaan tuote‐ ja palvelukehitykseen aidoissa käyttöympäristöissä ja ‐tilanteissa. Käyttäjät pyritään nostamaan aktiivisiksi ja tasavertaisiksi toimijoiksi muiden toimijoiden kanssa. Living Lab ‐ekosysteemiin eli toimijaverkostoon kuuluvat käyttäjien lisäksi tuotteiden ja palveluiden tarjoajat eli hyödyntäjät, jotka tilaavat ja tuottavat kehitystehtävät. Kehittäjät, kuten esimerkiksi ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta, tarjoavat menetelmiä ja välineitä yhteiskehittämiseen. Kaiken toiminnan taustalla on aina myös mahdollistaja, esimerkiksi hanke tai muu julkinen toimija, joka rahoittaa ja mahdollistaa Living Lab ‐toiminnan. (Living Lab ‐käsikirja 2010)

Kuva 1. Rajalla Living Labin ekosysteemi eli toimijaverkosto.
Kuva 1. Rajalla Living Labin ekosysteemi eli toimijaverkosto.

Living Lab ‐toiminnassa käyttäjälähtöisyys ja toiminnan avoimuus ovat avainasemassa. Kehittämisessä käytetään menetelmiä ja tekniikoita, joilla pyritään osallistamaan kaikki toimijat yhteiskehittämiseen. Yhteiskehittämisessä koulutetut suunnittelijat, muut asiantuntijat sekä tuotteiden ja palveluiden käyttäjät toimivat suunnitteluprosessissa yhteistyössä (Sanders & Stappers 2008, 6–7).

Innovoinnin käyttäjälähtöinen näkökulma yhdistää Living Lab ‐toimintaa ja palvelumuotoilua sekä muotoiluajattelua. Palvelumuotoilu on yhteiskehittämistä, empatiaa ja osallistumista.

Muotoiluajattelu taas hyödyntää luovia työskentelytapoja, esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä, joiden avulla tuotetaan kokonaan uusia ratkaisuja suunnitteluongelmiin. Keskeistä muotoiluajattelussa on ihmiskeskeisuus ja käyttäjätiedon hyödyntäminen. (Miettinen 2011)

Muotoilussa palvelujen kehittäminen nousi esille 2000‐luvulla, jolloin myös käyttäjälähtöisyys alkoi muuttua yhä voimakkaammin suunnitteluksi yhdessä käyttäjien kanssa (Miettinen et al 2010). Palvelumuotoilun menetelmät tukevat Living Labin tavo tteita. Niillä pyritään muodostamaan yhteistä ymmärrystä kirjavassa ja monialaisessa tiimissä ja ne auttavat suunnittelemaan palvelukokonaisuutta käyttäjälähtöisesti. Niille tyypillistä on visualisoiva luonne ja asioiden havainnollistaminen kaikille ymmärrettävällä tavalla. Aineettomia palveluita tehdään näkyväksi erilaisilla visuaalisilla menetelmillä ja prototyyppejä rakentamalla. Palvelutilanteita näyttelemällä eläydytään käyttäjän asemaan ja testataan palveluideoita. (Miettinen 2011) Jotta palveluita ja tuotteita voidaan kehittää käyttäjälähtöisesti, vaaditaan asiantuntijoilta tietynlaista ajattelutapaa (kuva 2).

Kuva 2. Palvelumuotoiluajattelun viisi periaatetta. (Mukaellen Stickdorn & Schneider 2010, 34)
Kuva 2. Palvelumuotoiluajattelun viisi periaatetta. (Mukaellen Stickdorn & Schneider 2010, 34)

Kuten palveluiden muotoilussa ei myöskään Living Labissa tyydytä vain kuuntelemaan käyttäjää ja keräämään asiakaspalautetta, vaan hänet halutaan tasavertaiseksi kumppaniksi kehittämisprosessiin. Living Labissa käyttäjä osallistuu tuotteiden ja palveluiden tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin omassa arjessaan. (Living Lab ‐käsikirja 2010) Yhteiskehittämisen menetelmillä käyttäjät voidaan ottaa mukaan tuottamaan käyttäjätietoa ja viemään sitä suoraan palvelujen kehittämiseen. Käyttäjät ovat tärkeä voimavara, sillä he ovat palvelun käytön asiantuntijoita ja ideoivat ratkaisuja, jotka perustuvat aitoihin kokemuksiin palvelun käytöstä. (Miettinen et al 2010, Miettinen 2011)

Perinteiset markkinatutkimukset ja asiakaspalautteet eivät kerro käyttäjäkokemuksesta. Käyttäjien aitoon ymmärtämiseen tarvitaan muun muassa laadullista tutkimusta ja esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä. Living Lab ‐toiminnassa muotoilusta tuttuja menetelmiä voidaan hyödyntää käyttäjätiedon keruussa ja sen soveltamisessa varsinaiseen kehittämiseen. Living Lab
‐toiminta mahdollistaa käyttäjätarpeiden huomioimisen kokonaisvaltaisesti innovaatioprosessin eri vaiheissa. Tuote‐ tai palvelukehityksen vaiheesta riippuen voidaan keskittyä käyttäjätutkimukseen, käyttäjälähtöiseen innovointiin tai konseptien arviointiin. (Living Lab ‐käsikirja 2010, 19)

Living Lab ‐toiminnassa asiantuntija ei ole vain palvelun kehittäjä, vaan hänen innovatiivisuuttaan ja osaamistaan tarvitaan eri osapuolien osallistamisessa kehitysprosessiin. Tavoitteena on tehdä kehitystyötä aidossa käyttöympäristössä niin, että käyttäjät ovat yhtenä tasavertaisena toimijana suunnittelijoiden ja palveluntarjoajien kanssa. (Miettinen 2011, 22–23.)

Living Lab ‐toiminnan ja opetuksen yhteensovittaminen

Elävä Lappi ‐hankkeessa on sovellettu käyttäjälähtöisiä suunnittelumenetelmiä yhteiskehittämisessä ja integroitu Lapin yliopiston muotoiluosaamista ammattikorkeakoulujen opetukseen. KTAMK:ssa Living Lab ‐kehittämistehtäviin on osallistunut liiketalouden ja kulttuurialan opiskelijoita eri opintojaksojen ja harjoitteluiden puitteissa. RAMK:ssa Ounasvaaran kehittämisessä on ollut mukana liikunnan ja vapaa‐ajan koulutusohjelman opiskelijoita.

Syksyllä 2010 liiketalouden opiskelijat toteuttivat markkinatutkimuksen kurssilla kyselytutkimuksen Living Lab ‐mallin mukaisesti eri toimijoille. Kyselytutkimukseen osallistuivat Rajalla Kauppakeskuksen asiakkaat (käyttäjät) sekä yrittäjät ja myymälähenkilöstö (hyödyntäjät). Muita sidosryhmiä edustivat Tornion kaupungin päättäjät sekä alueen muut matkailutoimijat.
Tutkimuksesta suunnitellaan vuosittain toistuvaa, ja tuleva kauppakeskuksen markkinatutkimus tullaan toteuttamaan tiiviimmin palvelumuotoilun menetelmiä soveltaen haastattelujen, havainnoinnin ja itsedokumentoinnin avulla (Hämäläinen et al 2011, 61–75, Mattelmäki 2006).

Keväällä 2011 Rajalla Living Labissa työstettiin Kulttuurimaraton‐opintojaksolla inspiroivaa virikemateriaalia palautteenkeruuseen. Huomioita kiinnitettiin käyttäjän näkökulmasta erityisesti palautelomakkeiden ja ‐materiaalien visuaalisuuteen, selkeyteen ja houkuttelevuuteen. Syksyllä 2011 kulttuurimaratonilla työstetään toimeksiantoa liittyen kauppakeskuksen mainosvideoihin teemalla “Asiakkaan ääni”.

Rajalla Living Labin toimesta järjestettiin vuoden aikana myös erilaisia yhteiskehittämisen työpajoja, kuten esimerkiksi kehittämistehtävä liittyen Rajatoriin. Tornion kauppakeskuksen yhteyteen rakennettavan Rajatorin toimintaan ja viimeistelyyn haettiin ideoita paikallisilta asukkailta.
Kehittämistyöpajoissa osallistujien oli mahdollista visualisoida ja testata Rajatori‐ideoitaan heti, sillä Kauppakeskukseen pystytettiin päiväksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan SINCO (Service Innovation Corner) prototypointiympäristön matkaversio (http://www.ulapland.fi/sinco). SINCO

mahdollisti kehittämistilaisuudessa ideoiden visualisoimisen taustaheijastetulle valkokankaalle, äänien liittämisen konsepti‐ideoihin sekä idean testaamisen draamamenetelmiä hyödyntäen heijastetun Rajatorin toimiessa näyttämönä. Prototypointi toi konkretiaa ideoimiseen ja sai osallistujat työskentelemään yhdessä.

Kesällä 2011 toteutettiin NorthRull‐hankkeen toimesta Crossborder‐ostosmatkailututkimus, jonka kohteena oli raja‐alueen ostosmatkailijoiden käyttäytyminen ja asiakastyytyväisyys. Tutkimuksen tulokset jäsennettiin viideksi tyypilliseksi raja‐alueella asioivien henkilöiden asiakasprofiileiksi ja palvelupoluiksi, joita tullaan myöhemmin hyödyntämään yhteissuunnittelun työpajoissa.
Palvelupolku kuvaa palvelun kuluttamista huomioiden asiakkaan omat tarpeet, valinnat ja käyttäytymismalli (Koivisto 2011). Asiakas‐ tai käyttäjäprofiilit ovat työkalu käyttäjien ymmärtämistä varten ja ne ovat tapa jäsentää tutkimusaineistoa. (Koivisto 2011, Tuulaniemi 2011, 154–162).

Ounasvaara Living Labissa toteutetaan yrittäjien toimeksiantoihin perustuvia kehittämistehtäviä, joilla testataan erilaisia menetelmiä ja kerätään palautetta käyttäjäkeskeisten toimintatapojen kehittämiseksi. Kehittämistehtävien yhtenä painopisteenä on opiskelijoiden osallistuminen työelämäläheisiin oppimistehtäviin.

Yhtenä kehittämiskohteena Ounasvaara Living Labissa on liikunta‐ ja luontopalvelutuotteen kehittäminen yrityksien nykyisten vahvuuksien ja mahdollisuuksien kautta. Keskiöön nousee yhteistyö ja avoin innovaatio sekä käyttäjälähtöinen näkökulma, millä varmistetaan palvelun kehittäminen asiakkaiden oikeiden tarpeiden mukaisesti. Syksyllä 2011 RAMK:n liikunnan‐ ja vapaa‐ ajan opiskelijat ovat keränneet käyttäjätietoa osana tutkimustoiminnan harjoittelua. Vastaavasti Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat tulevat syventämään tietoa muotoiluluota milla. Luotaimilla kerätään tietoa perheiden liikunnasta ja siihen liittyvistä tunteista ja mielikuvista.
Kerättyä tietoa sovelletaan liikunta‐ ja luontopalvelun kehittämiseksi korkeakoulujen ja yrittäjien yhteiskehittämisen työpajassa.

Elävä Lappi ‐hankkeen myötä RAMK on ollut mukana luomassa Ounasvaaran matkailijoille hyvinvointia edistävää verkkopalvelua. Tässä yhteydessä yhteiskehittämiseen osallistetaan tasavertaisina toimijoina potentiaaliset loppukäyttäjät, alueen yritykset ja julkiset organisaatiot kuten Rovaniemen matkailu ja markkinointi Oy. Myös opiskelijoiden asiantuntijuutta hyödynnetään, kun RAMK:n opiskelija tuottaa sisältöä verkkopalveluun opinnäytetyönään ja Lapin yliopiston opiskelijat strategisen muotoilun kurssilla suunnittelevat, kuinka alueen strategia näkyisi visuaalisesti alustalla.

Hyvinvoinnin verkkoalustan kehittämistyötä tehdään iteratiivisesti, jolloin uudet kehittämisratkaisut tuodaan yrittäjien, julkisten toimijoiden ja käyttäjien arvioitavaksi useamman kerran. Näin voidaan jalostaa ratkaisuja edelleen ja vastata useiden toimijoiden tarpeisiin. Yhteiskehittäminen on aloitettu käyttäjätietoa keräämällä, minkä jälkeen on suunnittelijavetoisesti luotu konsepti verkkopalvelusta. Syksyn aikana verkkopalvelua kehitetään yrittäjien ja julkisten toimijoiden kanssa eteenpäin.

Yhteenveto

Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto ovat aktiivisesti mukana useissa aluekehityshankkeissa. Toisiinsa synkronisoiduilla hankkeilla vahvistetaan kehittämisen yhteistyömuotoja sekä koulutusorganisaatioiden kesken että alueen yritysten ja palveluorganisaatioiden kanssa.

Living Lab ‐toimintamalli on osoittautunut hyväksi työkaluksi, jossa yhdistyvät TKI‐toiminnan painopisteet, korkeakoulujen opetustoiminta ja alueen elinkeinoelämän yhteensovittaminen. Toiminnan aloittaminen on tuonut laajasti käyttäjälähtöisen ajattelutavan jokaiselle sektorille. Omalta osaltaan molemmat Living Lab ‐pilotit ovat hyviä esimerkkejä osallistavan suunnittelun menettelytavoista. Kokemuksesta voimme sanoa, että käyttäjälähtöisyyden kehittäminen edellyttää niin uusia välineitä kuin uuden toimintakulttuurin ja ajattelumallin omaksumista.

Kirjoittajat

Marika Saranne, Opettaja, projektipäällikkö, marika.saranne(at)tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Kaupan ja kulttuurin toimiala

Marjo Pohjanen, projektipäällikkö, marjo.pohjanen(at)tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Kaupan ja kulttuurin toimiala

Essi Kuure, suunnittelija, tutkija, essi.kuure(at)ulapland.fi, Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta, Teollinen muotoilu

Pia Yliräisänen‐Seppänen, projektipäällikkö, pia.yliraisanen‐seppanen(at)ramk.fi, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Terveys‐ ja liikunta‐ala

Horelli, L. & Kukkonen, H. 2002 Osallistuminen, ympäristö, vuoropuhelu. Teoksessa Bäcklund, P., Häkli, J. & Schulman, H. (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Tampere, 243–259.

Hämäläinen, Kai, Vilkka, Hanna & Miettinen, Satu 2011 Asiakasymmärryksen ja käyttäjätiedon hankkiminen. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 61–75.

Kettunen, P. 2002 Miksi osallistumisesta puhutaan? Osallistumisen kehittäminen suomalaisi sa kunnissa. Teoksessa Bäcklund, P., Häkli, J. & Schulman, H. (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Tampere, 18–35.

Koivisto, Mikko 2011 Palvelumuotoilun peruskäsitteet. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) 2011. Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 43–59.

KOKO‐ohjelma 2010 52 eriKOKOista aluetta. Työ‐ ja elinkeinoministeriö.

Lehtinen, P., Myllylä, Y. & Suikkanen, A. 2001 Osaaminen, koulutus ja ennakointi ‐ Kemi‐Tornio ‐alue 2010. Työelämän muutosten ja koulutustarpeiden ennakointi. Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia 1/2001.

Living Lab –käsikirja 2010 Ohjeita aidon käyttäjäympäristön käynnistämiseen ja pyörittämiseen. Seinäjoen Teknologiakeskus Oy, Aluekehitysohjelman Innovaatio ja osaaminen ‐verkosto.

Mattelmäki, Tuuli 2006 Design Probes. University of Art and Design Helsinki A 69.

Miettinen, Satu, Myllymaa, Outi & Jäppinen, Tuula 2010 Britanniassa käyttäjät kehittävät palveluitaan itse. Kuntalehti; 13/2010, 50–51.

Miettinen, Satu 2011 Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) 2011. Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 21–41.

Pitkäranta, A. 2010 Laadullisen tutkimuksen tekijälle. Työkirja.oo

Sanders, E. & Stappers, P. J. 2008 Co‐creation and the new landscapes of design. CoDesign, (4:1), 5– 18.

Stickdorn, M. & Schneider J. 2010 This is Service Design Thinking. Basics ‐ Tools ‐ Cases. Amsterdam, BIS Publishers.

Tuulaniemi, Juha 2011 Palvelumuotoilu. Helsinki, Talentum.

Wennberg, M. 2009 Osallistava suunnittelu ja käyttäjälähtöiset toimintamallit. Esitys Näkökulma 2009 ‐seminaarissa 16.9.2009, Helsinki.

Innovatiivista ja älykästä aurinkoenergiaa SAMKissa

Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on ajan hermolla energiatehokkuuden ja uusiutuvien energiamuotojen tutkimuksessa ja opetuksessa. SAMKissa alkoi syksyllä 2010 uusi englanninkielinen Environmental Engineeringin koulutusohjelma, joka tuottaa alueelle lisää uusiutuvien energiamuotojen asiantuntijoita. SAMK toimii kiinteässä yhteistyössä Satakunnassa vaikuttavan kehittämisyritys PrizzTechin sekä useiden alan kansainvälisesti merkittävien aurinkoenergia-alalla toimivien yritysten kanssa ja koordinoi useita aurinkoenergia-hankkeita.

Uusiutuvat energiamuodot ovat jo jonkin aikaa olleet kansainvälisen ja kansallisen huomion kohteena tutkimus- ja kehitystyössä. Rakennusteollisuuskin on herännyt energiatehokkuuteen ja osoittanut kiinnostuksen merkkejä erilaisiin aurinkoenergiaratkaisuihin. Tällä hetkellä maailmalla on trendi niin sanottuihin rakenneintegraatioihin, joissa aurinkoenergia otetaan huomioon jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Samalla on kehitteillä automaattisia ohjausjärjestelmiä helpottamaan aurinkoenergiaratkaisujen jokapäiväistä käyttöä, toimintaa ja optimointia.

SAMKilla käynnissä useita aurinkoenergiaprojekteja

Syksyllä 2011 Porissa avataan Suomen ensimmäinen energiapihi uimahalli, jossa hyödynnetään Luvatan rakennuksen julkisivuun integroitua Nordic Solarjärjestelmää, joka takaa uimahallille kaukolämmön kanssa energiaa säästävän lämmöntuotannon. SAMK on ollut mukana uimahallin etäseurantajärjestelmän kehitystyössä ja Satmatic Oy puolestaan tarjoaa projektille alan kokonaisvaltaista projektiosaamista.

Kuva 1. Arkkitehdin kuva Porin syyskuussa 2011 avattavasta energiapihistä uimahallista.
Kuva 1. Arkkitehdin kuva Porin syyskuussa 2011 avattavasta energiapihistä uimahallista.

Tammikuussa 2011 Lemminkäinen Talo Oy haastoi SAMKin insinööriopiskelijat suunnittelemaan innovatiivisia aurinkoenergiajärjestelmiä, joista paras toteuttamiskelpoinen idea otettaisiin käyttöön Porin Karjarannan alueella sijaitsevassa, rakenteilla olevassa kohteessa. Kilpailuun osallistui alkuvaiheessa 16 ryhmää, joista kuusi esitteli työnsä asiantuntijaraadille maaliskuussa. Näistä vielä valittiin kolme finalistitiimiä esittelemään ratkaisujaan suurelle yleisölle Porin Rakennusmessuilla. Kilpailussa voittajaksi selvisi ryhmä, jonka suunnittelemassa ratkaisussa aurinkoenergiaa hyödynnettäisiin taloyhtiön sähköntuotannossa ja aurinkoenergiakeräimet sijoitettaisiin kerrostalon katolle. Voittajatiimi sisällytti suunnitelmaansa myös kerrostalon asukkaiden yhteiseen käyttöön tarkoitetun, talon katolle rakennettavan kuntosali- tai saunatilan keräimien vaatiman tilan hyödyntämiseksi.

Toukokuussa SAMKissa vietettiin aurinkoenergiaviikkoa, jonka aikana tarjottiin alan yrityksillä aurinkosähkö ja -lämpökoulutusta sekä järjestettiin teemaseminaari, jossa kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja uusiutuvien energiamuotojen trendeistä aurinkokylmään ja varastointiin. Seminaarin osallistujilla oli mahdollisuus käydä tutustumassa Porin uuden uimahallin energiatehokkaisiin järjestelmiin sekä vierailla Satmatic Oy:ssä.

Tavoitteena aurinkoenergiaklusteri

SAMKin ja yhteistyökumppaneiden aurinkoenergiahankkeissa tuotetaan tutkittua tietoa ja kehitetään uusia sovelluksia aurinkoenergian hyödyntämiseksi nimenomaan täällä Pohjolassa. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla tähdä- tään aurinkoenergiaosaamisen lisäämiseen Satakunnassa ja koko Suomessa ja hankkeiden uskotaan tuottavan myös yrittäjyyttä aurinkoteknologian alalle. Aurinkoenergia-alan toimijoiden toivotaan verkostoituvan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Itse asiassa kaikkia SAMKin ja yhteistyökumppaneiden projekteja yhdistää sama kunnianhimoinen tavoite: luoda yhteistyössä Suomeen ja Satakuntaan kansainvälisesti verkostoitunut aurinkoenergiaklusteri, jolla on myös vahvasti työllistävä vaikutus. Hankkeita rahoittavat mm. EU, Satakunnan ELY-keskus, Posek ja Prizztech.

Kirjoittaja

Pia Seppänen, projektiassistentti, pia.seppanen(a)samk.fi, Satakunnan ammattikorkeakoulu

International R&D at Oulu University of Applied Sciences – practices from Raahe

Historical Retrospective

Computer engineering education in Raahe was established in 1972. Raahe Campus of School of Engineering is the oldest educational institution of such kind in Finland. The School of Engineering is a part of the Oulu University of Applied 2 Sciences (formerly known as Oulu Polytechnic). The university is one of the largest universities of applied sciences in Finland with approximately nine thousand students.

From early days of education in Raahe a practical implementation of graduation work has always been a part of an educational process. Students from Raahe used to work in companies or in educational and research laboratories of Raahe campus and solve real-world problems or develop engineering solutions for the needs of on-going projects. Such practices spread around Finland and now are an essential part of educational processes of any Finnish university of applied sciences.

A history of an international research and development work has started at the same time – as some of the students from Raahe were involved into international projects in those companies, where they did their graduation work. Sometimes students worked abroad in foreign companies. This type of international R&D was not collaborative. Teachers from Raahe campus who supervised students’ graduation work were just able to acquaint themselves with some of the international practices and R&D work of the companies.

When in 1995 Finland joined the European Union, new opportunities for international collaboration opened to all educational institutions in Finland within Socrates Programme activities, such as Erasmus project, and Leonardo da Vinci Programme. Aarno Meskanen, a headmaster of Raahe Engineering School that became to be the Raahe Institute of Computer Engineering in 1999, encouraged students and staff to utilize benefits of exchange programs. A first significant result of a staff exchange was a visit of German research center by Jouko Paaso and Pentti Koskinen and their work at Fraunhofer. Both of them started their dissertations and after a period of time obtained PhD degrees.

A first international R&D project in Raahe started at a beginning of 1998. An idea of the Active Self-Directed Learner (ASL) project was to introduce educational materials explaining a nature of energy, energy sources, and the use and saving of energy. A result of this work ready for distribution was published on a CD in a form of a multimedia content.

Educational institutions from four countries participated to ASL project: Germany, Netherlands, United Kingdom, and Finland. The project has also given great opportunities for students – to be involved into an international collaboration. Some of the students were involved for an entire duration of the project – three years.

A significant step towards to development of international R&D in Raahe happened in 2001 when Pehr Brahe Laboratory (PBOL) started its operations. PBOL was founded by three organisations: VTT Technical Research Centre of Finland, University of Oulu, and Oulu Polytechnic (this is how the Oulu University of Applied Sciences was called by that time). Research professor Jouko Paaso was a Head of PBOL. In a beginning research fields included distributed software engineering methods, intelligent software solutions and technologies, as well as network and software business.

Groups of workers (including students) from every founding organisation shared working environment at PBOL and contributed to joined R&D operations. University of Oulu was in charge of fundamental and theoretical research. VTT was in charge of fundamental and practical research. Raahe Institute of Computer Engineering was in charge of applied research. Such excellent arrangement of PBOL’s operations allowed students from Raahe to be involved into a variety of R&D projects as members of any of the PBOL’s working groups. Students performed development and engineering work together with students of University of Oulu, and research staff of all three organisations.

One of the first international R&D activities at PBOL was the ITEA VHEMiddleware Project. The project was about interoperability between future Home Networks belonging to several distributed Smart Homes with a purpose of establishing of one Virtual Home Environment. It is also important to mention internationally-acknowledged works of Yrjö Hiltunen in such research area as the Artificial Intelligence (AI), particularly – on applying of Self-organising Maps (SOM) in a variety of applied cases.

In 2004, when Aarno Meskanen retired from his post as the director of the Raahe Insitute of Technology and Business, Timo Pieskä was elected to this position. A new director also understood well an importance of an international collaboration. Staff exchange and mutual visits with foreign universities continued. During the past years collaborative agreements with several foreign universities, including some from Russia and Ukraine, were concluded. This brought a wide geography for a student exchange. A very effective collaboration was established with UBO, University of Western Brittany, Brest, France.

Recent Practices

Currently the Oulu University of Applied Sciences is reorganising own organisational structure and educational resources. The biggest changes are happening in Raahe. First, an early engineering full-time education of the Raahe Campus of School of Engineering (how it is called now) will gradually be transferred to Oulu, while a share of professional and adult education is planned to be increased in Raahe. Second, an increase of R&D activities is planned in Raahe. This will also include an international collaboration.

This year PBOL celebrated its 10-th anniversary. It is now called the Pehr Brahe Center for Industrial and Services ICT. Now PBOL operates under an agreement between Oulu University of Applied Sciences, University of Oulu, VTT and the Town of Raahe. A nature of collaboration between research groups changed in accordance to new agreement, but an idea of joined research remained.

A group from OUAS is the biggest at PBOL. It is completely formed by people from the Raahe Campus, but has a well-established cooperation with people from the Oulu Campus. The group is led by Markku Korhonen, who is at the same time a Head of R&D activities in OUAS Raahe.

Research areas are the following:

  • Semantic Web and Technologies
  • Artificial Intelligence, Software Agents
  • System Interoperability, SOA
  • Ubiquitous Computing
  • Social Networks
  • Mobile Services and Applications
  • Emerging Web Development Technologies
  • Ubiquitous Web Access
  • Device Recognition and Content Adaptation
  • Mobile Devices and Technologies
  • Home Automation Networks and Technologies
  • Consumer Electronics Devices and Technologies

These research areas are very large and it is quite difficult to maintain a high level of expertise in all of them inside a group. This is where research collaboration may help. It is essential to acquire expertise and resources from own university, or from one of the partner organisations. In addition to that in Raahe strong cross-border collaboration with certain universities was established.

For example, exchange students may be employed to real development work during their project work courses. With UBO University from France, a practice of sending students for a practical training was acknowledged. Almost every year a group of three students from that university comes to Finland for a practical training at PBOL. As for expertise exchange with the same university, videoconferences and brainstorms are organised few times a year. During those, joint research project opportunities, educational and organisational moments as well as concrete research problems are discussed.

Researchers from PBOL used to attend to high-level international conferences, workshops, and organisational events. It helps to maintain a level of knowledge and develop an international appearance. Reading research papers and watching presentations online will never replace a pleasure and a usefulness of a live conversation with an expert. By answering a proper formulated question, the expert may be able to save hours if not days of work. During such live conversations there may be an opportunity for clarification or refinement of information or even for a short brainstorm in a group of other people involved into a conversation.

Regular attending to international events of similar kind will allow knowing more people of that community and being known by them. Active participation to discussions and sharing knowledge and experience may help to maintain a positive image and cause an interest to own work of a participant. Thus there may occur an opportunity to discuss of research collaboration including joint applications for project funding (e.g. Seventh Framework Programme, Advanced Research & Technology for EMbedded Intelligence and Systems, Ambient Assisted Living Joint Programme, etc.).

One more way to maintain a level of knowledge and develop an international appearance is to be active in online activities relevant to a research domain. This includes a membership in selected associations, unions, forums, and boards; activities at public calls for reviewing documents (e.g. standards or specifications); evaluation of a work; or just attending to online discussions of important issues. It also includes activities in online professional networks (such as groups at LinkedIn).

One has to be aware though that online activities and a process of maintaining of collaborative connections by correspondence consume highly such an important resource as time.

A very important requirement for a successful international collaboration is an availability of a concrete result of a work in an area of an expertise. Generally saying, the best result of any work is if someone (e.g. a company) will use it. A good result should be demonstrated and described. A demonstration depends on a nature of the work: it can be a series of graphs, or a working prototype. A description of work is often a weak point in case of universities of applied sciences. The best description of work is a research paper or an article. But sometimes due to resource constraints it is even difficult to produce a proper documentation for the work. This may limit collaboration opportunities.

One of the practices adopted in Raahe is organising demonstrations and collaboration-discussion meetings with visitors and exchange staff from foreign universities. Sometimes visitors are also able to demonstrate results of their work. Research staff and teachers interested in those may be invited to attend to such demonstrations. In case of mutual interest on certain work results, a further information exchange is following. This is where a lack of work description may have a negative impact.

When having a variety of research areas, it is easier to achieve success by refining a research for a smaller research domain. The OUAS group at PBOL was involved into research projects of different domains: mobile services, mobile marketing, enterprise information systems, industrial and business solutions, and home solutions. The last domain became to be a main scope of the most recent projects, such as UbiAtHome, SPIN, and Ryhti. During past projects, UbiAtHome and SPIN, practical solutions for a notion referred as Ubiquitous Home Environment (UHE) were developed.

UHE is a user-centric system – through which users can interact with their living environment and outside world – that is a part of global ubiquitous environment which is physically limited to a living area and surroundings. Home Environment is considered to be a main research domain of the OUAS group in an on-going project Ryhti. Knowledge and experience obtained in a given research domain by the group at PBOL, allowed OUAS to become to be a member of several international consortiums. One of those consortiums formed a project that was granted funding under the EU Ambient Assisted Living Joint Programme.

Important Achievement

From a spring of 2010 the OUAS group began international activities relevant to the Ambient Assisted Living. The group started from a poster presentation at AALIANCE conference in Malaga, Spain. One of a consequential activity was attending to the AAL Forum 2010 in Odence, Denmark. There was a chance to see presentations of big EU initiative as for a development of universal open platform and reference specification for Ambient Assisted Living (universAAL) – and to discuss with people from that project.

Finland was not involved into the project. As a result of discussions, OUAS was invited to collaborate with the universAAL consortium. From that time the OUAS group at PBOL started an evaluation of an opportunity for a similar R&D project in Finland. As a result a new initiative was 8 publicly announced 03.05.11 at the EU networking workshop organized by VTT. The initiative is called the Finnish Reference Platform for Home Environment.

Finnish Reference Platform for Home Environment – is a national-wide platform that could serve as a basis for home solutions and can be built by a joined consolidated effort of all the stakeholders. Thus an idea is to adopt the best from a variety of EU and Finnish R&D initiatives and commercial solutions and consolidate them into one approach. The approach will result in a reference architecture for home environment solutions and services that will bring considerable benefits to end-users, businesses, and academia. Such initiative will allow Finland to be at the edge of an international R&D in a domain of home solutions.

The initiative was presented to and discussed with the universAAL project consortium during the Open Day event in Pisa, Italy, 05.05.11. Collaboration schemas are agreed.

Updated description including technical and organisational details, a list of interested stakeholders and useful information about the Finnish Reference Platform for Home Environment will be available at the following URL: http://finplatform.pbol.org

Author

Vadym Kramar, project Officer (R&D), vadym.kramar(a)oamk.fi, Oulu University of Applied Sciences

Kymmenen vuotta seminaaria: 10. metodologiaseminaari Diakonia-ammattikorkeakoulussa 27.4.2011

Metodologiaseminaari on ammattikorkeakoulututkimuksen tai yleisemmin käytäntölähtöisen tutkimuksen perusteisiin keskittynyt seminaari. Tänä vuonna seminaari järjestettiin jo 10. kerran. Järjestäjinä toimivat Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistys ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Seminaarin teemana oli tiedon tuottajat ja kuluttajat.  Avauspuheenvuorossaan Sakari Kainulainen johdatti kuulijat teemaan kertomalla Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimustoiminnasta. Tässä esityksessä tuli kiehtovalla tavalla esiin tiedon tuottamisen ja kuluttamisen moninaiset vivahteet sekä käytäntölähtöisyyden hedelmällisyys tutkimuksen perustana. Puheenvuorossaan Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Juha-Pekka Liljander toi esiin sekä Käytäntölähtöisen tutkimuksen yhdistyksen että seminaarin taustaa.

Käytäntö on kiehtova ja viettelevä. Olemme jokainen tavalla ja toisella kytkeytyneet käytäntöön, kukin omaan käytäntöönsä. Käytäntö on meille kaikille aina käsillä, mutta tutkimuksellisena kohteena tai tutkimuksen perustana käytäntö on kuitenkin problemaattinen. Mikä on se käytäntö, johon viittaamme puhuessamme käytännöstä? Tulisiko puhua käytännön sijaan käytännöistä? Käytännön merkityksen moninaisuus antaa tilaa erilaisille tieteellisille, mutta myös epä- ja pseudotieteellisille lähestymistavoille. Käytännöllisyydellä usein viitataan toimivuuteen tai johonkin vastaavaan. Käytännön ongelma tässä suhteessa on: se toimii aina. Toimivuuteen ja toimimattomuuteen vetoaminen tuntuisi antavan meille luontevaksi lähestymistavaksi pragmatismin. Käytäntöorientoituneisuus ei kuitenkaan ole minkään yhden lähestymistavan etuoikeus. Tietyssä selkeässä merkityksessä eksperimentaalisen tieteen perusajatus on kytkeytynyt käytäntöön.

Käytännön ylläpitämisessä ja kehittämisessä tiedolla sen eri muodoissaan on olennainen merkitys. Tiedon tulee olla todenmukaista, kohteeseen sopivaa sekä käyttäjien ymmärtämää. Näistä kaksi jälkimmäistä usein koetaan itsestään selviksi ja ongelmattomiksi ja todenmukaisuuden vaatimus nähdään joskus liialliseksi; se korvataan joskus toimivuudella, intuitiolla tai jollakin muulla vastaavalla. Ongelma on kuitenkin se, että jokin voi ”toimia” puhtaasti satunnaisesta syystä. Monet käytännön ilmiöt itse asiassa toimivat pitkiä aikoja säännönmukaisella tavalla ja lyhyelläkin tarkkailulla on suhteellisen helppoa oppia arvaamaan sen liikahdukset. Tilanteen hivenen muuttuessa saattaa kuitenkin toiminnan muutokset ja niiden voimakkuus yllättää monet toimijat. On erityisen tärkeää ymmärtää, että tällaisesta säännönmukaisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole todenmukaista päätellä, että olisi jokin tietty yleinen sääntö, jonka mukaan käytäntö toimii. Kausaalisuuteen tällaisesta arkijärjen mukaisesta tarkkailusta ei välttämättä päästä laisinkaan. (Tästä antaa Taleb kirjassaan ”Satunnaisuuden hämäämä” hauskoja esimerkkejä.) Käytännön tutkiminen ja käytännön tutkiva kehittäminen ovat vaativia tutkimuksellisia tehtäviä.

Lähtökohtaisesti tutkimuksella tarkoitetaan systemaattista uuden tiedon tavoittelua. Tiedon tavoittelu voi olla itsetarkoituksellista (perustutkimus) tai sovellutuksiin tähtäävää (soveltava tutkimus, tavoitetutkimus). Tämä kytkee tutkimuksen samalla myös totuudellisuuteen: tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus, kuten totuuden klassinen määritelmä asian ilmaisee. Metodologia on tutkimustoiminnan kokonaisuuden käsitteellis-normatiivista tarkastelua. Metodologia ei siten pyri kuvaamaan, millaista työtä tutkijat tosiasiallisesti tekevät, vaan sitä millaista tutkimuksen tulisi olla.

Metodologia oli Jyrki Konkan esityksen keskiössä. Hän toi esiin selkeällä tavalla metodologian perusajatuksen samalla kytkien keskustelun ammattikorkeakoulututkimuksen ja kehittämistutkimuksen keskeiseen problematiikkaan.  Esityksessään Konkka toi esiin tärkeän erottelun metodologian, pedagogiikan ja viestinnän välillä. Käytännön tilanteissa näiden eri puolien pitäminen erillään saattaa olla vaikeaa, kuitenkin niiden välinen erottelu on aivan perustavan tärkeä hahmottaa selkeästi. Konkan argumentaatio totuudellisen tiedon tavoittelun tärkeydestä niin kehittämistutkimuksessa kuin rationaalisessa päätöksen tekemisessä on vakuuttavaa. Se, onko ammattikorkeakoulujen parissa voimavaroja totuudellisen tiedon tavoitteluun kehittämistutkimuksellisessa toiminnassa vai tulisiko tyytyä tutkimuksellisen työn sijaan selvitystyöhön, on kiinnostava käytännöllinen kysymys. Selvitystyön ja tutkimustyön suhde kehittämistoiminnassa on yleisen kehittämistoiminnan analyysin kannalta olennaista (Sirviö). Kehittämistutkimus on mahdollista jäsentää osana laajempaa käytäntölähtöistä tutkimuksellista lähestymistapaa.

Metodologia antaa tutkimukselle tietyn normatiivisen kehyksen. Esimerkiksi tutkimuksen rationaliteettia koskeva kysymys on pitkälle juuri metodologian alaan kuuluva kysymys. Tutkimus tehdään tietyssä tilanteessa, johon liittyy metodologisen määrityksen ohella myös organisatorisia ja toimintatapoihin liittyviä piirteitä. Yhdessä näitä voisi luonnehtia tutkimuskulttuuriksi. Tässä merkityksessä ammattikorkeakoulu- ja käytäntölähtöiseen tutkimukseen liittyvä tutkimuskulttuurin jäsentäminen on kiinnostava tehtävä, joka on olennaisesti kytkeytynyt metodologiaan (Mutanen). Uuden tutkimuskulttuurin nimissä tulee tutkimuksen säilyttää tieteellisyytensä, vaikka ei tulekaan kiinnittyä mihinkään tiettyyn oppiin.

Seminaarissa tuli esiin kiinnostavalla tavalla esiin erilaisten tutkimuksellisten lähtökohtien merkitys. Eija Saurama ja Terhi Laine tarkastelivat käytäntölähtöisyyttä tiedonmuodostuksen perustana. Tässä esityksessä käytäntö liittyi sosiaalialaan, mikä antoi esitykselle tiettyä jäntevyyttä: käytännön käsitteellä oli selkeä merkitys. Näin esityksen metodologinen runko tuli kuulijoille ymmärrettäväksi ja avasi monia metodologisesti kiinnostavia peruskysymyksenasetteluja. Mainittakoon tässä yksi olennaisen tärkeä ja keskeinen asia.  Käytännön toiminnan teknis-rationaalisen puolen rinnalla on mukana aina toiminnan praktis-moraalinen puoli. Saurama ja Laine argumentoivat, että tämä tekee myös käytännön tutkimuksesta nimenomaan ymmärtävää. Tämä muistuttaa von Wrightin metodologista erottelua selittävien luonnontieteiden ja ymmärtävien ihmistieteiden välillä.

Susanna Hyväri puhuessaan kokemuslähtöisestä osallistavasta tutkimuksesta toi hienolla tavalla esiin, miten kokemuksellisuuden ottaminen tutkimukselliseen keskiöön jäsentää koko tutkimusprosessia. Tällainen kokonaisvaltainen tutkimusprosessin jäsentäminen vaikuttaa koko tutkimuskulttuuriin. Tällaisessa tutkimusprosessissa toimijoiden roolitukset eivät jäsenny tutkija–tutkimuskohde-mallin mukaisesti. Se, missä määrin on järkevää tällaisen tutkimuksen yhteydessä puhua perus- tai soveltavasta tutkimuksesta on avoin kysymys. Tällainen tutkimus pakottaa meidät tarkastelemaan tutkimuksen perustavia kysymyksiä uudella tavalla.

Kieli ja kielen käyttö ovat olennaisen tärkeitä inhimillisessä yhteistoiminnassa. Kielen ja kielellisten käytänteiden tutkimus on olennainen osa tutkiessamme inhimillisiä käytäntöjä. Kielellisteiden käytänteiden systemaattinen tarkastelu avaa kiehtovalla tavalla inhimillisen käytännön eri puolia (Rautkorpi). Seminaarin päätöspuheenvuorossa Juho Saari valaisi yksinäisyyden monia kasvoja. Yksilön kannalta yksinäisyys tekee käytännöstä ”toimimattoman”. Yksinäisyys, vaikka yksilö ehkä kantaakin suurimman taakan siitä, ei ole pelkästään yksilön asia. Yksinäisyyden teema on käytännöllisesti tärkeä tutkimusteema.

Seminaarin historia osoittaa, että käytäntölähtöisen tutkimuksen perusteiden tutkimus on olennaisen tärkeä asia. Erittäin tärkeää on, että keskusteluun osallistuu eri toimijoita, eri alojen tutkijoita ja käytännön toimijoita. Näin keskustelu ei sulkeudu pienen piirin sisäiseksi keskusteluksi, vaan käytäntö sen eri merkityksissään pysyy keskustelun keskiössä. Tämä seminaari oli hyvä esimerkki tästä elävästä toimintatavasta. Käytäntölähtöisen tutkimuksen metodologisen perustan tutkimus on olennaisen tärkeä tutkimusala ammattikorkeakoulututkimuksen kannalta. Tämä työ on osoittanut oman tiedontuotannon perusteiden tutkimuksen tärkeyden, mutta samalla sen yleisyyden. Metodologiaseminaari on osoittautunut toimivaksi ja eläväksi tavaksi tehdä tutkimusta ja tutkimusyhteistyötä yli erilaisten raja-aitojen. Keskustelu jatkuu keväällä 2012 Haaga-Helian ammatillisessa opettajakorkeakoulussa järjestettävässä 11. metodologiaseminaarissa.

Kirjoittaja

Arto Mutanen, tutkija, dosentti, arto.mutanen(a)gmail.com, Merisotakoulu

Kestävää elinkaariajattelua muotoiluun – Elinkaarikartalla ja META-taulukoinnilla mallinnetaan tuotteen kestävyyttä

Johdanto

Artikkelin Kestävää elinkaariajattelua muotoiluun aiheena on kestävä elinkaariajattelu ja kestävät elinkaariajattelumenetelmät. Artikkelin tausta juontaa 1990-luvulle, jolloin tutkin erilaisten jätemateriaalien käyttöä keramiikan raaka-aineeksi. Väriä keramiikkaan, teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina -tutkimuksen (Niemelä 1999) ydin oli tutkia jätemateriaalien sopivuutta ja värjäyskykyä keramiikkaan erilaisin materiaalikokein ja koetuottein. Tuolloin näkö- kulmina olivat ekologinen ja kierrätysnäkökulma, mutta ne eivät enää 2000-luvulla riittäneet muotoilu- ja tutkimustyön perusteeksi, ja näkökulmaa oli laajennettava käsittämään myös kestävän kehityksen muut ulottuvuudet. Laajassa merkityksessä kestävyydellä on ekologisuuden lisäksi taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Nämä kestävyyden vaateet voi muotoilija arvioida ja mallintaa tuotteestaan elinkaarikarttaan tai META-taulukointiin. Tämä mallintamista nimitän kestäväksi elinkaariajatteluksi.

Kestävän kehitys

Kestävyyttä muotoilutyöhön tavoitellessa on ensisijaista, että ymmärtää kestävän kehityksen ja globalisaation ilmiöt, sillä muutoksia ympäristöasioissa, kansainvälisessä poliittisessa järjestelmässä, globaalissa taloudessa ja tietoteknologisessa kehityksessä on tapahtunut 1990-luvulta lähtien. Kaupan vapautuminen ja uusi teknologia ovat poistaneet ajan ja paikan rajoituksia. Tämä on vaikuttanut myös muotoiluun, sen prosesseihin, käytäntöihin ja tuotteisiin.

Muotoilu on mukana molemmissa ilmiöissä muuttuneiden ammattikäytänteiden kautta. Ala on kansainvälistynyt ja tietoteknistynyt viime vuosikymmeninä, ja muotoilutyö on siten muuttunut monimuotoisemmaksi ja globaalimmaksi. Anna Valtosen tutkimuksessa Redefining Industrial Design (2007) paikannettiin teollisen muotoilijan ammattikuvan muuttumista Suomessa. Valtonen määritti (2007, 341−342) useita tekijöitä ammattikuvan muutokseen. Näitä olivat muun muassa kansallisten muotoiluohjelmien vaikutus, koulutuksen muuttuminen, yritysten uudistuminen kilpailukyvyn näkö- kulmasta ja uuden teknologian vaikutus.

Muotoilualaa on tarkasteltu kestävän kehityksen, globalisaation ja talouden näkökulmista paljon viime vuosikymmeninä. Erityisesti on kirjoitettu teollisen muotoilun merkityksestä taloudelle ja kestävyydelle (ks. esim. Margolin 1998, Rams 1998, Manzini 1998, Heskett 1998, Julier 2000, Muotoilu 2005! 2000). Myös taidekäsityön tilasta ja olemassa olosta ollaan oltu huolestuneita, koska taidekäsityöalojen koulutus ja koulutusohjelmat vähenevät (ks. esim. Veräjänkorva 2007). Keskustelujen ja pohdintojen sisällöissä on vastakkaisuutta. Toisaalta on haluttu kehittää muotoilun alaa talouden ja kulutuskulttuurin tarpeisiin, mutta toisaalta taas tämä nähdään ympäristön näkökulmasta haitallisena kehityksenä. Vaikka muotoilun alalla on herätty havaitsemaan ympäristöongelmat, on monen kirjoittajan näkemyksenä kuitenkin se, etteivät muotoilijat ole ottaneet ekologista, sosiaalista ja kulttuurista vastuuta työstään. Muotoilussa kohdataan toistuvasti globalisaation ja kestävän kehityksen vastakkaiset suunnat.

Kestävä kehitys

Suomen kestävän kehityksen toimikunta on määrittänyt kestävän kehityksen seuraavasti: ”Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.” (Ympä- ristösanasto 1998, 15.) Suomen hallituksen kestävän kehityksen ohjelmassa kestävä kehitys jaetaan kolmeen peruselementtiin (kuva 1): ekologiseen, taloudelliseen sekä sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen (Ympäristöministeriö 1998, 6; ks. myös Ympäristöministeriö 2011).

Kestävän kehityksen määritys on saanut 2000-luvulla syvyyttä, ja sen strategiaa ohjaavat seuraavat periaatteet (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006):

  • kestävän kehityksen taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden keskinäisriippuvuus
  • ylisukupolvisuus ja politiikan pitkäjänteisyys
  • johdonmukaisuus eri politiikkalohkojen kesken niin globaalisti, kansallisesti kuin paikallisesti
  • vankka tieteellinen pohja sekä riskien ja todennäköisyyksien arviointiin perustuva lähestymistapa
  • inhimillisten voimavarojen vahvistaminen tarjoamalla parempia edellytyksiä kestäviin valintoihin sekä yhdenvertaisia mahdollisuuksia yksilöiden itsensä toteuttamiseen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa.
Kuva 1. Kestävää kehityksen kolme peruselementtiä ovat ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. (Ympäristöministeriö 1998, 7.)
Kuva 1. Kestävää kehityksen kolme peruselementtiä ovat ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. (Ympäristöministeriö 1998, 7.)

Näistä ohjaavista periaatteista on muotoilun alalla huomioitava erityisesti kestävän kehityksen ulottuvuuksien keskinäisriippuvuus. Ulottuvuudet taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ovat keskinäisriippuvaisia ja siten vaikuttavat muotoilutyön ja tuotteen kestävyyden muodostumiseen. Tuotteen ekologinen tarkastelu tai muotoilu ei riitä, vaan se on tehtävä kaikkien ulottuvuuksien mukaisesti.

Ekologista kestävyyttä on selvitetty muotoilun alalla eniten, ja sen toteuttamiseen on olemassa erilaisia muotoilumenetelmiä, esimerkiksi elinkaariajattelun menetelmä. Kulttuurin kestävyys on ulottuvuus, jota on tarkasteltu muotoilun alalla vähäisesti. Kulttuurin käsitteen (ks. Hofstede 1991, 5; 1993, 20−21) mukaisesti muotoilukulttuurin kestävyys näkyy sen arvoissa ja toiminnoissa. Perusteellinen arvo- ja toimintapohdinta johdattaa näkemään, miten kulttuurista kestävyyttä edistetään muotoilun alalla ja sen käytännöissä ja koulutuksessa.

Kestävyyden sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen kuuluvat tuotteen valmistamiseen liittyvät eettiset ja ekologiset näkökannat. Kuka tuotteen valmistaa tai valmistuttaa, miten, mistä ja missä se valmistetaan? Ne ovat kysymyksiä, joita muotoilija joutuu pohtimaan selkiyttäessään omaa arvoperustaansa. Näin kulttuurinen ulottuvuus linkittyy väistämättä sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen. Kulttuuriseen ulottuvuuteen kuuluu muotoilijan arvoperusta ja sen käyttäminen muotoilutyössä.

Kestävä muotoilu

1990-luvun lopulla kestävän kehityksen suuntaamana huomattiin, että ekologinen muotoilu tai kierrätysmuotoilu eivät ole riittäviä ratkaisuja tulevaisuuden tuotteiden suunnittelussa ja rinnalle oli otettava myös kulttuurin, eettisyyden ja sosiaalisuuden tuomat haasteet. Eettisyys ja sosiaalisuus laajentavat muotoilun ottamaan vastuuta ihmisistä, ei pelkästään tuotteesta ja ympäristöstä. Ekologisen muotoilun ympärille muodostui näin laajempi käsite – kestävän kehityksen ulottuvuuksien suuntaama kestävä muotoilu. Kestävä muotoilu toi mukanaan haastavia kysymyksiä ihmisten tarpeista, oikeudenmukaisuudesta, eettisyydestä, muotoilun sosiaalisista vaikutuksista ja täydellisestä luonnonvarojen tehokkuudesta.

Kestävää muotoilua kuvastavat nykyään myös kestävän kehityksen ulottuvuuksia peilaavat ja sivuavat (ks. kuva 2) muotoilusuuntaukset ja -menetelmät. Näitä ovat esimerkiksi hyvinvointimuotoilu, sosiaalinen muotoilu, empaattinen muotoilu, palvelumuotoilu, design for all ja slow design. Suuntaukset sisältävät yhteneviä näkökulmia kestävän kehityksen ulottuvuuksien kanssa. Sosiaalinen muotoilu sekä hyvinvointimuotoilu sisältävät eettisyyden ulottuvuuden, palvelumuotoilu sisältää ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden palveluiden korvatessa tuotteita, ja empaattinen muotoilu sisältää kulttuurisen ja eettisen ulottuvuuden muotoilun ottaessa huomioon käyttäjien tarpeita.

Kuva 2. Kestävän muotoilun elementtejä sisältäviä muotoilusuuntauksia. (Niemelä 2009.)
Kuva 2. Kestävän muotoilun elementtejä sisältäviä muotoilusuuntauksia. (Niemelä 2009.)

Esimerkiksi empaattinen muotoilu merkitsee Helena Leppäselle (2006, 24) itsen ja Toisen autenttista kohtaamista, sisäisen ja ulkoisen dialogin lisäksi myös Toisen elä- mismaailman visuaalisuuden ja taktillisuuden kehollista havainnointia. Käyttäjän kokemukset ovat ensiarvoisia, samoin muotoilijan tulkinta näistä käyttäjän kokemuksista. Muotoilijan tulee ymmärtää ja reflektoida tutkimansa lähtökohdat. Leppäsen Kaitaprojektissa (2006) muotoiltiin astioita ikäihmisten tarpeisiin havainnoiden, kuunnellen, dokumentoiden ja läsnä ollen. Projektin lähtökohdat antoivat muotoilijalle konkreettisen rajat muotoilijan vapauden ja sosiaalisen vastuun pohdintaan.

Sosiaaliselle muotoilulle on Satu Miettisen (2008) mukaan keskeistä ihmisten hyvinvoinnin lisääminen sekä elinkeinojen vahvistaminen. Toimintatapana on erilaisten muotoilutilanteiden luominen, ihmisten voimavarojen vahvistaminen ja ns. hiljaisen tiedon valjastaminen yhteisölliseen käyttöön. Sosiaalinen muotoilu on tärkeä työväline köyhyyden vähentämisessä.

2000-luvun ilmiönä on muotoilun suuntauksiin noussut myös palvelumuotoilun käsite ja menetelmät (ks. esim. Miettinen ja Koivisto 2009). Palvelumuotoilu keskittyy palveluihin asiakkaan näkökulmasta ja palvelut muotoillaan asiakkaalle käyttökelpoisiksi, edullisiksi ja haluttaviksi aineettomiksi tuotteiksi. Samalla palvelut ovat välittäjälle tehokkaita ja erilaisia. Palvelumuotoilija visualisoi, muotoilee ja organisoi ratkaisuja, joita ei vielä ole saatavissa. (Mager 2008.) Kestävyyttä palvelumuotoilu edistää mm. dematerialisaation myötä, mikä tarkoittaa väheneviä tuotemääriä palvelujen korvatessa niitä.

Slow design -otteella viitataan slow food -näkökulmaan. Slow design -käsitteestä kirjoittaa Alastair Fuad-Luke seuraavasti (2004/2005): Se on sellaisten uusien elämäntyylien, työskentelyn ja toimimisen löytämistä, jotka kunnioittavat hyvinvointia, biodiversiteettiä ja planeettamme äärellisiä luonnonvaroja. Se on uusi tapa olla. Slow design keskittyy hyvinvointiin, joka jakautuu kolmeen osaan: yksilön, ympäristön ja sosiokulttuuriseen hyvinvointiin.

Kestävä elinkaariajattelu – Elinkaarikartta ja META-taulukointi

Tuotteen muotoilua ohjaavia ja elinkaaren ympäristövaikutuksia arvioivia ekologisia arviointimenetelmiä ja strategioita on saatavilla kymmeniä. Näitä menetelmiä on olemassa eritasoisia: vaikeita (mm. täysi elinkaariarviointi, EcoReDesignTM-ohjelma, MIPS-analyysi) ja helpompia (mm. rules of thumbs ja benefit analysis -menetelmät), määrällisiä ja laadullisia. Menetelmien ongelmana yksittäisen muotoilijan näkökulmasta on, että ne on usein kehitetty asiantuntijaryhmille, suuryrityksille ja -teollisuudelle, jolloin yksittäisen muotoilijan mahdollisuudet toteuttaa arviointimenetelmän prosessi kaikkine vaiheineen on työlästä ja kallista.

Ekologisia arviointimenetelmiä selvittäessäni huomasin (Niemelä 2010), että niiden yhtenä osana oleva tuotteen elinkaaren tarkastelu sopii muotoilijan osaamiseen ja studiotuotannon näkökulmiin. Elinkaariarviota yksinkertaisempien selvitysten yhteydessä puhutaan elinkaariajattelusta. Ursula Tischnerin (2000, 14) mukaan elinkaariarviota ei tule sekoittaa elinkaariajatteluun, sillä elinkaariarviointi on monimutkainen työväline, joka vaatii paljon aikaa ja rahaa.

Mitä elinkaariajattelu sitten on? Elinkaariajattelu on Tischnerin mukaan (2000, 13) ekologisen muotoilun perusnäkökulma. Se on yhtenäinen näkökulma tuotteen koko elinkaaresta. Se kattaa raaka-aineiden tuotannon, tuotteen tuotannon, jakelun, käytön, kierrätyksen ja hävittämisen. Elinkaariajattelu sisältää siis samat elementit kuin elinkaariarvio, mutta se on kevyempi tapa seurata ympäristövaikutuksia. Eva Heiskasen (2004, 135) mukaan elinkaariajattelussa pyritään keräämään tietoa tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristöasioista riskien välttämiseksi ja parannusten aikaansaamiseksi.

Elinkaariajattelun voi tehdä laadullisena, ja Ulla Suojanen (2002, 33) näkeekin laadullisen elinkaariajattelun käsityöyrittämisen osana. Laadullinen analyysi on käsityöyrittäjälle ja käsityömäistä toimintatapaa käyttävälle helpompaa kuin määrällisten menetelmien käyttö, sillä yrittäjän yhteys materiaaliin, sen käyttöönottoon ja työstämiseen on usein läheinen, jolloin hänellä on hyvät mahdollisuudet arvioida tuotantonsa vaikutuksia ja siten toimia luontoa säästävällä tavalla. Elinkaariajattelun hyödyntäminen on siis toimiva lähtökohta kestävän kehityksen periaatteiden viemisessä muotoiluun, sillä elinkaariajattelun voi laajentaa käsittämään kestävyyden kaikki elementit. Myös muotoilijan materiaalituntemus ja -kokemus tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessista hyödyttävät elinkaariajattelun käyttämistä. Elinkaariajattelu ei kuitenkaan ole ”mielessä ajattelua”, vaan se on tehtävä näkyväksi menetelmällisesti ja systemaattisesti, jotta tuotteen elinkaarta voi analysoida ja kehittää.

Miten sitten muotoilijan kannattaa edetä, jotta kaikki kestävyyden ulottuvuudet saataisiin mukaan muotoilutyöhön ja tuotteeseen? Muotoilijan kannattaa aloittaa tuotteen kestävyyden mallintamis- ja arviointiprosessi elinkaarikarttaa tai METAtaulukointia käyttäen (ks. kuva 3). Tuotteen elinkaaren voi mallintaa ja havainnollistaa elinkaaren konkreettisella visualisoinnilla elinkaarikartaksi. Elinkaarikarttaan piirretään ja sanallistetaan kaikki elinkaaren vaiheisiin liittyvät ajatukset ja pohdinnat (kuva 4), jotka liittyvät tuotteen ekologisuuteen, eettisyyteen ja esteettisyyteen, unohtamatta kulttuurisuutta ja taloudellisuutta. Värejä kannattaa käyttää kuvaamaan tuotteen elinkaaren eri tasoja ja rakennetta. Elinkaarikartan visuaalinen toteuttaminen tuo esille ympäristövaikutusten pääkohtia. Mitä tarkemmin elinkaarikartan piirtää ja mitä enemmän sitä pohtii, sitä enemmän on tuotteen elinkaaresta sisäistänyt.

META-taulukointimenetelmässä (ks. kuva 3), elinkaariprosessia seuraavassa rakenteessa ja ympäristövaikutusten päätekijöihin (M = materiaali, E = energia, T = päästöt ja jätteet, A = sosiaalisuus, eettisyys, muotoilunäkökulmat; esteettisyys, kulttuurisuus) jakautuvassa pohdinnassa on etuna, että sen avulla muotoilija voi pohtia tuotteen koko prosessin ympäristövaikutuksia ja samanaikaisesti peilata niitä tuotteisiin liittyviin sosiaalisiin, eettisiin, kulttuurisiin, taloudellisiin, muotoilullisiin ja esteettisiin näkökulmiin omassa sarakkeessa A. Taulukko tuo esille sekä muotoilijan ympäristö- ja tuoteajattelua että arvoja ja ymmärrystä tuotteen elinkaaresta ja muotoilutyöstä. Esimerkiksi jos muotoilija on käyttänyt tiettyä materiaalia tai tuotantomenetelmää muotoilutyössään ja päättää soveltaa tuotteisiinsa elinkaariajattelua META-taulukon avulla, voi arviointi osoittaa muotoilutyön linjan olevan tuotteen kestävyyden kannalta oikean tai väärän suuntainen.

Kuva 3. Kuvassa on META-taulukko. Brezetin ja van Hemelin esittämä (1997) MET-taulukko on laajennettu META-taulukoksi. Taulukkoon on lisätty sarake (A), joka on merkitty vihreällä värillä.
Kuva 3. Kuvassa on META-taulukko. Brezetin ja van Hemelin esittämä (1997) MET-taulukko on laajennettu META-taulukoksi. Taulukkoon on lisätty sarake (A), joka on merkitty vihreällä värillä.

Elinkaarikartta keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa

Elinkaarikarttaan mallinnetaan tuotteen elinkaareen liittyvät muotoiluvalinnat, valmistusprosessit, materiaalit, kulutetut energiat ja päästöt sekä jäte- ja kierrätysvaiheet. Kuvassa 4 on mallinnettuna studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaarikartta. Keramiikan kohdalla valmistusprosessin aikainen materiaalikäyttö, energian kulutus ja päästöt ovat tärkeitä tiedostaa jo suunnitteluvaiheessa, sillä keramiikkaa ei voi palauttaa alkuraaka-aineiksi polton jälkeen ja hylätyn tuotteen kierrättäminen materiaaliksi on haasteellista. Myös raaka-aineiden valinnat ja polttoprosessin energialähteen valinta vaikuttavat sekä ympäristövaikutuksiin että tuotteen esteettisyyteen. Esimerkiksi suomalaisen punasaven valinta tuotteiden esteettiseksi lähtökohdaksi vaikuttaa tuotteen laatuun, käyttöikään ja polton energiankulutukseen.

Elinkaarikartasta voi päätellä, että studiotuotetun keraamisen käyttöesineen päästöt sekä energian ja materiaalin kulutus tapahtuvat suurelta osin tuotteen valmistusprosessissa (punaiset soikiot elinkaarikartassa: muodonanto, jätevesi, polttoenergia, kuivaus). Toisena päätelmänä voi todeta, että elinkaaressa on kohtia, joissa ympäristö- vaikutuksia voidaan vähentää (ks. vihreät soikiot elinkaarikartassa). Esimerkiksi muotoilija voi käyttää omaa työvoimaansa tuotteen valmistamiseen ja jättää näin energiaa kuluttavan laitteen käytön vähemmälle. Näissä kohdissa tapahtuu muotoilijan toteuttamia positiivisia valintoja kestävyyden näkökulmasta katsottuna. Nämä valinnat voivat olla myös tuotteen muotoiluun vaikuttavia materiaali- ja muotoiluvalintoja. Keraamisen studiotuotteen elinkaaren ympäristövaikutuksiin vaikuttavat positiivisesti muotoilu, raaka-aineiden valinta, käsityömäinen valmistusmenetelmä, toiminnan paikallisuus sekä materiaalivalinnoissa että markkinoinnissa, paperiton markkinointi (esim. www-sivuilla), pakkaaminen kierrätysmateriaaleihin sekä tuotteen loppukierrä- tys tuotteena (hyvä ajaton muotoilu).

Kolmas elinkaarikartasta ilmenevä huomio on, että elinkaarikartan rakenteen ei tarvitse olla puumainen kuten usein on kirjallisuudessa esitetty (ks. Lewis & Gertsakis 2001, 46). Siitä voi rakentaa McDonoughin ja Braungartin (2002) kehdosta-kehtoon -ajatuksen mukaisesti elinkaarirenkaan, jossa poisheitettävän tuotteen materiaali kiertää uuteen tuotteeseen tai tuote kiertää uudelleen käyttöön. Tämä on kehdosta kehtoon -ajattelua, jonka tulisi syrjäyttää perinteinen kehdosta hautaan -ajattelu.

Kuva 4. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaariajattelu esitettynä elinkaarikartalla. Siniset soikiot kuvaavat tuotteen suunnittelu-, valmistus- ja käyttövaiheita (elinkaaren päävaiheita). Vihreät soikiot kuvaavat niitä vaiheita, joissa ympäristövaikutuksia voi vähentää ja punaisella värillä on merkitty ympäristövaikutuksia aiheuttavat ja lisäävät vaiheet.
Kuva 4. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaariajattelu esitettynä elinkaarikartalla. Siniset soikiot kuvaavat tuotteen suunnittelu-, valmistus- ja käyttövaiheita (elinkaaren päävaiheita). Vihreät soikiot kuvaavat niitä vaiheita, joissa ympäristövaikutuksia voi vähentää ja punaisella värillä on merkitty ympäristövaikutuksia aiheuttavat ja lisäävät vaiheet.

META-taulukko keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa

META-taulukoinnissa (ks. taulukko 1) arvioidaan tuotteen materiaalit, energian vaateet, päästöt ja jätteet sekä sosiaaliset, eettiset, kulttuuriset, taloudelliset, muotoilulliset ja esteettiset näkökulmat sen sarakkeiden mukaisesti. META-taulukkoon on syytä ottaa huomioon seuraavat näkökulmat: materiaalien puute ja uusiutuminen, maiseman huononeminen, materiaalien uudelleen käyttö, kierrätys tai kierrätysmateriaalien käyttö, tuotteen ja sen osien elinkaaren sekä materiaalien määrä tuotteessa. Energiakulutuksen arviointi tarkoittaa taulukoinnissa sekä tuotannossa kulutettua energiaa että käytössä kulutettua energiaa. Myös eri materiaalien sisältämät energiasisällöt kuuluvat tähän osaan. Päästöistä listataan sekä myrkylliset että haitalliset päästöt, jotka tapahtuvat elinkaaren aikana. Myös vedenkulutus tulee arvioida taulukkoon.

On huomattava, että keraamisen studiotuotteen elinkaaren alkuvaiheessa voi muotoilijan valitsema materiaali, väriaine tai valmistusprosessi heikentää huomattavasti esimerkiksi tuotteen elinikää. Oikeansuuntainen materiaali- tai valmistusprosessin valinta elinkaaren alkuvaiheessa voi siis vaikuttaa positiivisesti vähentäen ympäristövaikutuksia, kun taas ajattelematon materiaali- tai valmistusprosessin valinta voi aiheuttaa esimerkiksi tuotteen eliniän lyhenemisen.

Elinkaarikartan ja META-taulukon käyttäminen muotoiluprosessin ja tuotteen kestä- vyyden mallintamisessa vaatii sitoutumista asiaan. On tiedostettava, että edellä esitettyjen arviointimenetelmien käyttäminen mallinnuksessa on aikaa ja osaamista vaativaa toimintaa. Kestävyyden käsitteet, menetelmät ja tuotteen elinkaari sekä prosessi on ymmärrettävä, jotta tarkastelulla olisi riittävä perusta. Kestävän elinkaariajattelun käyttäminen vaati tietoa myös materiaalista, energian ja veden kulutuksesta, haitallisista ja myrkyllisistä aineista sekä perustelua muotoilutyön valinnoista ja ratkaisuista eettisestä ja esteettisestä näkökulmasta.

Taulukko 1. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen META-taulukointi. Punaisella värillä on merkitty ne kohdat, joissa tapahtuu negatiivisia ympäristövaikutuksia. Vihreällä ne kohdat, joissa muotoilija voi vaikuttaa prosessiin positiivisesti.
Taulukko 1. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen META-taulukointi. Punaisella värillä on merkitty ne kohdat, joissa tapahtuu negatiivisia ympäristövaikutuksia. Vihreällä ne kohdat, joissa muotoilija voi vaikuttaa prosessiin positiivisesti.

Kirjoittaja

Mirja Niemelä, yliopettaja, mirja.niemela(a)hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu

Brezet, Han & van Hemel, Caroline 1997. Ecodesign. A Promising Approach to Sustainable Production and Consumption. UNEP, United Nations Environment Programme Industry and Environment. United Nations Publications.

Fuad-Luke, Alastair 2004/2005. Slow. Slow Theory. A Paradigm for Living Sustainably. Saatavissa: http://www.slowdesign.org/. Viitattu: 28.2.2008.

Heskett, John 1998. The Economic Role of Industrial Design. Teoksessa The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press: Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Heiskanen, Eva 2004. Elinkaariarvioinnit ja elinkaariajattelu. Teoksessa Ympäristö ja liiketoiminta, toim. Eva Heiskanen. Gaudeamus Kirja, Helsinki.

Hofstede, Geert 1991. Cultures and Organizations. Sortware of the Mind. Intercultural Cooperation and its Importance for Survival. HaperCollins Publishers, London.

Hofstede, Geert 1993. Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi. Suom. Ritva Liljamo. Profit, WSOY.

Julier, Guy 2000. The Culture of Design. SAGE Publications Ltd.

Leppänen, Helena 2006. Muotoilija ja toinen. Astiasuunnittelua vanhuuden kontekstissa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 72. Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki. Väitöskirja.

Lewis, Helen & Gertsakis, John 2001. Design + Enviroment. A Global Guide to Designing Greener Goods. Greenleaf Publishing, UK.

Mager, Birgit 2008. Definition Service Design. What is Service Design. Saatavissa: http://www.service-design-network.org/content/definition-service-design. Viitattu 1.10.2009.

Manzini, Ezio 1998. Products in a Period of Transition. Products, Services and Interactions for a Sustainable Society. Teoksessa The Role of Product Design in Postindustrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Margolin, Victor 1998. Design and The World Situation. The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

McDonough, William & Braungart, Michael 2002. Cradel to Cradel. Remaking the Way We Make Things. North Point Press, New York.

Miettinen, Satu 2008. Sosiaalinen muotoilu vähentää köyhyyttä. Muotoilua puskassa. Saatavissa: http://www.nba.fi/fi/Muotoilua_puskassa. Tulostettu 28.5.2008.

Miettinen, Satu & Koivisto, Mikko 2009. Designing Services with Innovative Methods. University of Art and Design, B 93.

Muotoilu 2005! 2000. Valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.06.2000. Taiteen keskutoimikunta ja Opetusministeriö, toim. Heini Korpelainen.

Niemelä, Mirja 2009. Muotoilu- ja hyvinvointi -teemasta. Teoksessa Wellbeingtoimialan kapasiteetin kehittämishanke, Muotoilu- ja hyvinvointiala, toim. Mirja Niemelä, Pirjo Seddiki, Annikki Rosberg, Jari Vesterinen, Aija Lundahl, Lotta Poikolainen ja Tarja Saari. Hämeen ammattikorkeakoulu, Muotoilun koulutusohjelma, Wetterhoff.

Niemelä, Mirja 2010. Kestävää muotoilua mallintamassa. Tulkitseva käsitetutkimus taideteollisen muotoilun näkökulmasta. Aalto yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu julkaisusarja A 104. Väitöskirja.

Rams, Dieter 1998. The Responsibility of Design in the Future. The Role of product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Suojanen, Ulla 2002. Ekokilpailukykyä PK-yritykseen. Kestävän kehityksen elinkaarija arvoketjumalli kasityövaltaisiin yrityksiin. Opetusministeriön EU-rakennerahastotjulkaisu 12/2002.

Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006. Kohti kestäviä valintoja -kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.

Tischner, Ursula 2000. Ecodesign in Practice. Teoksessa How to do Ecodesign, A Guide for Environmentally and Economically Sound Design, toim. The German Federal Enviroment Agency. Verlag from GmBH, Frankfurt am Main. 9–14.

Valtonen, Anna 2007. Redefining Industrial Design. Changes in the Design Practice in Finland. University of Art and Design Helsinki A 74. Väitöskirja.

Veräjänkorva, Tiina 2007. Diagnoosi taidekäsityöstä, Tarkastelussa taiteen, muotoilun ja käsityön rajapinta. Taiteen keskustoimikunta, Valtion muotoilutoimikunta.

Ympäristöministeriö 1998. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Suomen ympä- ristö 254. Oy Edita AB, Helsinki.

Ympäristöministeriö 2011. Kestävä kehitys. Mitä on kestävä kehitys? Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=280280. Päivitetty 1.2.2011. Tulostettu 20.5.2011.

Ympäristösanasto 1998. Ympäristöalan keskeiset käsitteet ja termit. Tekniikan sanastokeskus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Julkaisemattomat lähteet

Niemelä, Mirja 1999. Väriä keramiikkaan, Teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina. Taideteollinen korkeakoulu, Keramiikkaja lasisuunnittelun osasto, Helsinki. Lisensiaatintyö.

Current Status of Waste-to-Energy Utilisation in some parts of Baltic Sea Region

1. Introduction

This paper presents preliminary results of the REMOWE project. The overall objective of the project is, on regional levels, to contribute to a decreased negative effect on the environment by reduction of carbon dioxide emission by creating a balance between energy consumption and sustainable use of renewable energy sources. Reduction of carbon dioxide emissions and use of renewable energy sources are broad areas and this project will focus on energy resources from waste and actions to facilitate implementation of energy efficient technology in the Baltic Sea region within the waste-to-energy area. The focus is to utilize waste from cities, farming and industry for energy purposes in an efficient way. The project seeks to facilitate the implementation of sustainable systems for waste-to-energy in the Baltic Sea region and specifically, in a first step, in the project partner regions. The project’s operation time is 12/2009- 12/2012.

The project partnership consists of the Mälardalen University, with the School of Sustainable Development of Society and Technology coordinating the project, and The County Administrative Board of Västmanland in Sweden, Savonia University of Applied Sciences, Centre for Economic Development, Transport and the Environment for North Savo, and University of Eastern Finland (UEF) in Finland, Marshal Office of Lower Silesia in Poland, Ostfalia University of Applied Sciences, Fachhochschule Braunschweig / Wolfenbüttel in Germany, Klaipeda University in Lithuania, and Estonian Regional and Local Development Agency (ERKAS) in Estonia.

2. Milestones of the REMOWE project

As the first task, partner regions investigate the current status, the bottle-necks and the needs for development and innovation. Partnering regions will then jointly study possible future status and approaches to be followed, taking into consideration the characteristics of each region. Here, tailored innovation processes will be organized in five project regions. These innovation processes will result in action plans for supporting SMEs as well as recommendations for improving regulations and strategies in the regions. Possibilities to build a regional model of the waste-to-energy utilisation will be piloted in the project, with North Savo in Finland as a target region. This model could be a decisionsupport system for policy-making and investments.

The project activities are divided into 5 work packages. Work Package 1 concerns project management and Work Package 2 contains the project communication and information activities. In Work Package 3 the current status of the partner regions are explored, in Work Package 4 the possible future status is investigated and in Work Package 5 modelling of a sustainable regional waste-to-energy production will be studied.

The work presented in this report is part of the work in Work Package 3. The aim of this Work Package is to investigate the current status in the whole chain of waste- to-energy utilisation in each partner region. The results from this work package are important background information for the activities in Work Package 4 and 5. The first step in development of action plans and strategies is to investigate the current conditions and systems from which the development has to start. By describing the current status in the different partner regions it will also be possible to learn from each other and find best practices that can be transferred to other regions. The aim is also to gather basic information needed for modelling of possible future systems and their environmental impacts in Work Packages 4 and 5. Data is being gathered concerning:

  • Waste generation in farming, cities, industry
  • Energy use and infrastructure • Organic wastes composition and properties
  • Biogas potential of different waste substrates
  • Existing systems and technology used for sorting, utilisation and use of residues for/in waste-to-energy systems including economic profitability and system performance
  • Relevant governing rules, legislation, regional interpretations and current development ideas • SMEs interests in the waste-to-energy area and current development ideas
  • Regional current situation in waste advisory services

The current status in the different partner regions will then be compared and best practices that can be transferred to other regions will be identified. This will be done within a workshop with all partners.

3. Characteristics of the project regions

Five regions of the Baltic Sea region, representing various administrative units, participate in the REMOWE project (Figure 1):

  • Eesti (Estonia) – the whole country,
  • Województwo Dolnośląskie (Lower Silesia) – one of the 16 regions of Poland,
  • Klaipedos, Telsiu, Siauliu, Taurages apskritis (Western Lithuania) – 4 counties of Lithuania,
  • Pohjois-Savo (North Savo Region) – a province in Eastern Finland,
  • Västmanlands län (the County of Västmanland) – one of 21 counties in Sweden.

Germany is also represented in the project, however, as opposed to all the other participants they act as experts without any specific region.

Figure 1. REMOWE project partners
Figure 1. REMOWE project partners

Tab. 1 shows the general characteristics of each region and the entire project area. The total area is 113,195 km2 and its population amounts to 5.75 million. Lower Silesia is the largest region in terms of population – 2.9 million, while the populations of the smallest regions (in Sweden and Finland) amount to approximately 250 thousand residents.

Table 1. General characteristics of the regions
Table 1. General characteristics of the regions

4. Status of renewable energy utilisation in the representative countries

Fig. 2 presents country average shares of renewable energy in final energy consumption in 2005 along with respective targets for 2020. Sweden is leading with 39.8% of renewable energy in 2005 and the target of 49% in 2020, followed by Finland, Estonia and Lithuania. Poland had clearly the lowest share of renewables (7,2%) in 2005 and also relatively lowest target of 15% in 2020.

Figure 2. Share of renewable energy in 2005 and targets for 2020 (adapted from Olivier et al. 2008)
Figure 2. Share of renewable energy in 2005 and targets for 2020 (adapted from Olivier et al. 2008)

5. Potential waste to energy sources

The following waste and by-products have been specified as renewable energy sources:

  • municipal waste,
  • industrial waste,
  • municipal sewage sludge,
  • products, by-products and waste from agriculture and forestry.

In the following sections a comparison of main data concerning waste management and energy recovery from municipal waste, sewage sludge and biomass from agriculture and forestry is given. The comparison is limited to two regions: Lower Silesia (the most populated region) and Västmanland (the smallest region). These regions represent, respectively, the least and the most advanced countries in terms of renewable energy utilisation.

5.1 Municipal waste

Waste management in the two regions differs significantly, both in terms of quantity of waste generated as well as its treatment (see Fig 3.). Specific waste generation amounted to 691 kg/inhabitant in Västmanland while in Lower Silesia only to approximately 330 kg/inhabitant in 2008. In Lower Silesia 86.5% of the generated waste is deposited onto landfills, while in Västmanland only 8% of waste is landfilled. In the latter region 50% of waste is incinerated with energy recovery and 41% of waste undergoes recycling. In Finland in 2008, municipal waste amounted to 520 kg/inhabitant, from which 51% was landfilled, 17% incinerated with energy recovery and 32% recycled [4].

Figure 3. Municipal waste management in Lower Silesia, Västmanland and Finland
Figure 3. Municipal waste management in Lower Silesia, Västmanland and Finland

5.2 Municipal sewage sludge

Lower Silesia and Västmanland also differ with regard to the number of waste water treatment plants and the level of biological treatment of sewage sludge in these plants. Six waste water treatment plants located in Västmanland are equipped with enclosed fermentation chambers and utilise energy from biogas. Total production of biogas amounts to 2,165 million m3 /year. In Lower Silesia there are 203 waste water treatment plants, of which:

  • seven plants collect biogas and use it for electricity and heat generation (co-generation),
  • four plants collect biogas and use it for heat generation only,
  • ten plants generate biogas without collecting it (open fermentation chambers).

Currently in Lower Silesia 8.6 million m3 /year of biogas is collected in the fermentation chambers of waste water treatment plants. In Västmanland the respective figure is 2.2 million m3 /year.

In North Savo, there are 35 municipal waste water treatment plants, of which one plant digests waste water sludge and collects biogas for electricity and heat generation. In 2008, 1.1 million m3 /year of biogas was produced in this plant, of which was converted 2090 MWh electricity and 4222 MWh heat. Only 8000 t sludge is used in biogas production out of total 47000 t that is produced annually [5] [6].

Energy generation potential from biogas from municipal sewage sludge is estimated to 130 GWh/year in Lower Silesia,19 GWh/year in Västmanland and 18 GWh/year In North Savo.

5.3 Products, by-products and waste from agriculture and forestry

Manures for soil fertilisation, are not classified as waste, but as organic fertilisers. Faeces intended for fermentation do acquire the status of waste and are subject to waste management legislation. In the case of plant biomass, some of it may be treated as by-products, some other part as waste. Also, agricultural products can be used to produce energy in e.g. fermentation technology, together with animal manure.

The total energy potential of manure in North Savo is estimated to 198 GWh/a, which is based on the number of domestic animals, estimated manure generation, statistical properties of manures and batch reactor experiments [7] [8] [9] [10].

Tab. 2 provides a comparison of the energy potential of animal manures generated in both regions. In both cases the total quantities are significant. In the case of Lower Silesia it is equivalent to the yearly energy production by a plant with a capacity of about 17 MW.

Table 2. Energy potential of biogas from animal waste digestion (GWh/year)
Table 2. Energy potential of biogas from animal waste digestion (GWh/year)

6. Infrastructure for waste treatment and energy recovery

Waste management infrastructure in the two regions differs significantly. In the case of Västmanland, a significant portion of the waste is processed outside the region. It concerns in particular, the incineration of municipal waste in large regional installations. In the region there are 15 recycling stations under operation as well as one methane co-fermentation plant, which treats separately collected biowaste and two landfill sites accepting pretreated waste (landfilling of untreated waste is forbidden). In Lower Silesia, almost all municipal waste is processed in the region, in 18 plants. There are also 42 active landfills receiving municipal wastes.

7. Conclusions

Waste management in the Lower Silesia region is significantly less developed than waste management in the County of Västmanland in Sweden. This applies to both the levels of separate collection and recycling, as well as biological and thermal treatment. In 2008, the portion of municipal waste which is landfilled in Lower Silesia amounts to approximately 86.5%, while in Västmanland the respective portion is only 8%. In Finland, 51% of the municipal waste was landfilled in 2008.

Municipal waste, sewage sludge, industrial waste, and waste and by-products from agriculture are a significant source of energy with majority thereof being renewable energy.

This article is based on results of analyses conducted during the project cofinanced by the European Union under the Baltic Sea Regional Programme (Project No. #034, REMOWE). The content of the article contains only opinions of the authors and do not necessarily reflect the position of the European Union.

Authors

Emilia den Boer (1), Ryszard Szpadt (1), Eva Thorin (2) , Ari Jääskeläinen (3) , Laura Malo (3,4), Tuomas Huopana (5)

1 Institute of Environment Protection Engineering, Wrocław University of Technology Wybrzeże Wyspiańskiego 27, 50-370 Wrocław, Poland
2 Mälardalen University, P.O. Box 883, SE-721-23 Västerås, Sweden
3 Environmental Engineering, Teaching and Research, Savonia University of Applied Sciences, Microkatu 1 C, P.O. Box 6, FI-70201 Kuopio, Finland
4 Center for Economic Development, Transport and the Environment for North Savo, Sepänkatu 2 B, P.O. Box 1049, FI-70100 Kuopio, Finland
5 The Department of Environmental Science, The University of Eastern Finland, Yliopistonranta 1, P.O. Box 1627, FI-70211 Kuopio, Finland

[1] den Boer, E., Szpadt, R., den Boer, J., Ciesielski, S., Pasiecznik, I and Wojtczuk, O. Current status of the waste-to-energy chain in Lower Silesia, Urząd Marszałkowski Województwa Dolnośląskiego i Politechnika Wrocławska, Wrocław, 2011.

[2] Thorin E., et al. Current status of the waste-to-energy chain in the County of Västmanland, Sweden. Mälardalen University, Västerås, 2011.

[3] Olivier, J.G.J., Tuinstra, W., Elzenga, H.E., van den Wijngaart, R.A., Bosch, P.R., Eickhout, R., Visser, M. Consequences of the European Policy Package on Climate and Energy Initial assessment of the consequences for the Netherlands and other Member States, Netherlands Environmental Assessment Agency,2008

[4] Tilastokeskus. Jätetilasto 2008. Retrieved 8.6.2011 from: http://www.tilastokeskus.fi/til/jate/2008/jate_2008_2009-12-16_fi.pdf

[5] Vahti, The waste data base, data from 2006 to 2009. Additional information available from: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=57264

[6] Malo, L., Koponen, L., Jääskeläinen, A. Current status of the waste-toenergy chain in the county of North Savo, Finland. Center for Economic Development, Transport and the Environment for North Savo and Savonia University of Applied Sciences, Kuopio 2011. Will be available from: http://www.remowe.eu

[7] Tike, The statistics of Finnish agriculture and food chain, 2010, Retieved 20.5.2011 from: http://www.mmmtike.fi/www/fi/palvelut/tietopalvelut/tietojen_tilaus.php

[8] Viljavuuspalvelu Oy, Manure statistics from 200 to 2004, Mikkeli, Retrieved 20.5.2011 from: http://www.viljavuuspalvelu.fi/user_files/files/kotielain/lanta_tilastot.pdf

[9] Huopana T., Energy efficient model for biogas production in farm scale, Master’s Thesis, Renewable Energy Programme, The University of Jyväskylä, 2011, Retrieved 20.5.2011 from: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu- 201103211905

[10] Huopana T., and co. Becoming article about Regional biogas production in North Savo area, The University of Eastern Finland.

Metodologia ja muutos

Ammatillisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tavoitteet

Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (tästedes T&K-toiminnalla) tarkoitetaan systemaattista toimintaa käytettävissä olevan tiedon lisäämiseksi ja tämän tiedon hyödyntämistä uusien sovellutusten löytämiseksi. (Ks. Niiniluoto, 1984, s. 13) Keskeistä tässä määritelmässä on, että T&K-toiminta joko tuottaa uutta tutkimustietoa tai se perustuu uudelle tutkimustiedolle. Tällöin on tietenkin kiinnostavaa tietää, mitä uudella tutkimustiedolla tarkoitetaan ja miten sellainen voidaan tunnistaa. Näihin kysymyksiin voidaan vastata tieteenfilosofian ja metodologian avulla.

Tarkoitukseni tässä kirjoituksessa ei kuitenkaan ole esittää yleiskatsausta tieteenfilosofian ja metodologian teemoihin, vaan keskittyä T&K-toiminnaksi luettavan ammatillisen kehittämistyön metodologisiin ehtoihin. Tällöin on tietenkin otettava huomioon yleiset T&K-toiminnan vaatimukset. Mutta ammatillisella kehittämistyöllä on muitakin kuin vain uusien tosiasioiden kuvaamiseen ja selittämiseen liittyviä tavoitteita. Keskeisenä tavoitteena on usein ammatillisia käytäntöjä koskevien teknologisten tai rakenteellisten muutosten aikaansaaminen. Niinpä ammatillisessa kehittämistyössä pyrkimyksenä on uusien todellisuutta koskevien käsitysten muodostamisen lisäksi myös todellisuuden muokkaaminen asetettujen tavoitteiden mukaiseksi. Tällöin kysymys on olennaisesti voimisesta eli vallasta ja sen käyttämisestä.

Yleiset sitoumukset

George Orwell kuvasi yhteiskunnallisen dystopian jota hallittiin uuskielen ja voimakkaan kontrollijärjestelmän avulla. Lilleri Lalleri opetti, että sanat voi määritellä haluamallaan tavalla. Mielikuvitus onkin tärkeä elementti sosiaalisen todellisuuden rakentumisessa. Mutta pelkkä mielikuvitus ei riitä tässä tehtävässä. Ammatillisen kehittämistyön oikeutus nojaa kollektiiviseen hyväksyntään. Tällöin orwellilainen dystopia tai Lilleri Lallerin opetukset eivät kanna järin pitkälle. Toki ne voivat väliaikaisesti toimiakin. Ei ole kovinkaan vaikea kuvitella tapauksia, joissa ne tarjoavat käyttökelpoisen käytännöllisen ratkaisun ammatillisen kehitystyön suuntaamiseksi. Mutta nämä ehdotukset eivät aivan vastaa nykyaikaisia poliittisia tai episteemisiä arvoja ja oletuksia. Sosiaalisen todellisuuden rakentaminen on olennaisesti sidoksissa näihin arvoihin ja oletuksiin. Peruslähtökohtana on arkijärjen mukainen todellisuuskäsitys. Ammatillisessa kehitystyössä on tai ainakin siinä tulisi olla kysymys realistisesta projektista, jossa tähän todellisuuskäsitykseen nojaten pyritään toteuttamaan määrätynlaisia muutoksia, joiden uskotaan olevan yhteensopivia ilmaistujen arvojen kanssa. Ammatillisella kehitystyöllä on täten metodologinen kaksoisrooli koskien oikeuttamista (ja kenties keksimistä). Yhtäältä pyrkimys on oikeuttaa kehittämisen välineet, toisaalta tavoitteet. Yksinkertaisesti ilmaistuna kehittämisen välineitä ovat kaikki asiaa koskevat uskomukset, informaatio ja tieto, joka on relevanttia tavoitteeseen pyrkimisen kannalta. Tällöin metodologisen tarkastelun perusajatuksena on määritellä luotettavat testit välineiden oikeuttamiselle. Tavoitteiden oikeuttaminen sen sijaan on tietyssä mielessä poliittinen tehtävä. Yhtäältä tavoitteet edellyttävät kollektiivista hyväksyntää (tai ainakin tunnustusta), toisaalta tavoitteiden toteuttamisen välineet edellyttävät samanlaista hyväksyntää (tai tunnustusta). T&K-työssä yleisesti tällainen hyväksyntä edellyttää välineiltä ja niiden käyttäjiltä luotettavuutta ja vastuullisuutta. (Vrt. Konkka, 2007) Kehitystyön onnistuneen tuotoksen oikeutus edellyttää yhteensopivuutta vallitsevien poliittisten arvojen kanssa. Ammatillisen kehitystyön ydin on, tai niin ainakin väitän, todellisuutta koskevien väitteiden ja näihin väitteisiin perustuen todellisuuden muuttamisesta.

Todellisuutta koskevien väitteiden oikeuttaminen ja todellisuuden muuttamisen oikeuttaminen näyttävät ensisilmäykseltä hyvin erilaisilta tehtäviltä, ja sitä ne ovatkin todellisuudessa. Mutta eroistaan huolimatta niillä on paljon yhteistäkin. Keskeisin yhdistävä lähtökohta todellisuuden tuntemisen ja sen muuttamisen tavoitteissa on, että todellisuus, sellaisena kuin sen miellämme, on olemassa meistä riippumatta. Ammatillisen kehitystyön kannalta tällainen lähtökohta on varsin uskottava. Jotta ”asiakas” ostaisi ja ”asiantuntijalla” olisi mitä tarjota, tarvitaan muutakin kuin pelkkää mielikuvitusta. Tarvitaan osapuolten asenteista riippumaton todellisuus, jossa jaettava asia on todellinen.

Toinen yhdistävä tekijä liittyy todellisuuden ja sen tarkkailijan sekä todellisuuden ja sen muokkaajan väliseen vuorovaikutukseen. Vuorovaikutussuhde on kausaalinen. Havaintomme, kokemuksemme ja ymmärryksemme todellisuudesta ovat sellaisia kuin ne ovat, koska todellisuus on kausaalisessa suhteessa meihin. Samoin me kykenemme muuttamaan todellisuutta haluamaamme suuntaan ja halutunlaiseksi, koska olemme kausaalisessa suhteessa todellisuuteen. Tämä kausaalinen suhde merkitsee itse asiassa korrespondenssisuhdetta todellisuutta koskevien väitteiden totuuden ja todellisuuden sekä tavoitteiden ja niiden todentamisen välillä. Tässä kirjoituksessa ei ole mahdollisuutta paneutua yksityiskohtaisemmin tätä korrespondenssisuhdetta koskeviin kysymyksiin.

Kolmas yhdistävä tekijä on kommunikoitavuus. Pyrittiinpä sitten maailman kuvaamiseen tai sen muuttamiseen, tulokset ja tavoitteet on kyettävä esittää ja arvioida julkisesti. Usein tällainen julkinen esittäminen ja arvioiminen tarkoittaa sitä, että kehittämishanke raportoi hankeen rahoittajalle siten kuin projektin sopimuksessa on päätetty. Nyt huomion keskipiste on kuitenkin toisaalla. Kommunikoitavuus kehittäjien kesken ei ole samankaltainen vuorovaikutussuhde kuin ulkoisen todellisuuden ja tutkijan välinen vuorovaikutussuhde. Jälkimmäinen on kausaalinen suhde tutkijan ja todellisuuden välillä. Ensimmäinen edellyttää perusteiden esittämistä ja väitteiden oikeuttamista. Nykykäsitys tarjoaa sangen aukottoman ja luotettavan teorian näiden suhteiden kuvaamiseksi ja oikeuttamiseksi. Nämä ammatillisen kehittämisenkin kannalta järkeenkäyvät sitoumukset asettavat myös reunaehdot ammatillisen kehittämisen metodologialle.

Tässä kuvatut yleiset sitoumukset, jotka arkijärjellä varustetut kehittäjät sekä suurin osa ihmisistä ylipäätään hyväksyy, mukaan lukien suurin osa hyvin oppineista ja asioihin perehtyneistä ihmisistä:

  1. On olemassa ulkoinen maailma (tai todellisuus), joka on sellainen kuin se on riippumatta minun (tai meidän) sitä koskevista representaatioista (meistä itsestämme, uskomuksistamme, mielikuvistamme, mielipiteistämme, asenteistamme jne.).
  2. Todellisuutta koskevat väitteet ovat tosia tai epätosia sen mukaan kuinka hyvin ne vastaavat todellisuutta. Ne eivät ole tosia sen perusteella, mitä mieltä 5 olemme tai minkälaisia sosiaalisia konstruktioita kulloinkin todellisuudesta rakennamme. Todellisuutta koskevien väitteiden ja todellisuuden suhde on tyypillisesti kausaalinen. Toisin sanoen, syy todellisuutta koskevan väitteen totuudelle on todellisuus itse.
  3. Todellisuutta koskevat väitteet ovat kommunikoitavissa kielen avulla ja niiden paikkansapitävyyttä voidaan arvioida julkisten testien avulla. Kommunikoitavuus edellyttää yhtäältä yhteisen käsitejärjestelmän ja toisaalta yhteisesti hyväksytyt kriteerit todellisuutta koskevien väitteiden arvioimiseksi. Toisin sanoen, todellisuutta koskevan väitteen hyväksyminen todeksi edellyttää yhteistä kieltä ja yhteistä mittaria.(Vrt. Searle, 1995, l. 7 – 9)

Nämä arkijärjen mukaiset periaatteet ovat myös tieteellisen menetelmän ja metodologian karkea perusta. Erityisen käyttökelpoisia nämä sitoumukset ovat juuri ammatillisen kehitystyön kannalta. Kehitystyön tulokset voivat olla kestäviä vain jos ne ovat kytköksissä reaalimaailmaan ja niillä on vaikutusta ulkoiseen todellisuuteen ja niiden vaikutus voidaan todentaa riippumattomin ja luotettavin menetelmin. Karkeasti ottaen, nämä yleiset sitoumukset tarkoittavat ulkoista realismia, totuuden korrespondenssikäsitystä ja naturalistista metodologiaa. Suomalaisessa ihmistieteellisessä keskustelussa (johon kuuluvat ainakin sosiaalitieteet, kasvatustieteet ja terveystieteet, tms.) tämä yleisten sitoumusten joukko nostaa niskakarvat pystyyn. Ainoastaan filosofit (kautta maailman) tulevat toimeen näiden sitoumusten kanssa. Jos ja kun näiden tieteenalojen pyrkimyksenä on kehittää ympäröivää yhteiskuntaa, niiden on jollain tavoin kyettävä vastaamaan mainittujen sitoumusten näkökulmasta erilaisiin yhteiskunnan haasteisiin. Ammatillinen kehitystyö kohtaa jatkuvasti saman haasteen. Niinpä senkin on siihen vastattava, jotta se ansaitsisi yhteiskunnallisen oikeutuksensa.

Metodologisten sitoumusten reunat

Ammatillinen kehitystyö harvemmin tapahtuu täydellisen informaation vallitessa. Muutokseen pyrittäessä on aina epävarmuus- ja riskitekijöitä, jotka on osattava jollakin tavoin ottaa huomioon. Onneksi epävarmuuden ja riskinhallintaan on olemassa käyttökelpoisia välineitä, jotka soveltuvat monipuolisesti kehittämistyön eri tasoilla, uuden tiedon tuottamisessa, viestinnässä ja pedagogiikassa. Metodologinen ydin, johon ammatillinen kehitystyö nojaa, on ytimeltään subjektivistinen.

Objektiivisuuden vaatimuksen ja subjektivismin kontrasti on kuitenkin vain näennäinen. Kysymys on samasta kontrastista kuin todellisuuden ja todellisuutta koskevien väitteiden todeksi hyväksymisen kontrastista. Kysymys on objektiivista todellisuutta koskevista käsityksistä (jotka väistämättä ovat sidoksissa tietyssä mielessä subjektiivisiin arvioihin). Ammatillisen kehitystyön metodologian ydinajatus on olennaisesti sidoksissa esitettyihin perusteluihin ja niiden hyväksyttävyyteen. Hyväksyttävyyden reunat ovat puhtaasti loogisia (tai käsitteellisiä). (Ks. Christensen, 2004) Hyväksyminen on intentionaalinen, siis mielen sisäinen, tapahtuma. Subjektivismi viittaa siten erityisesti vakuuttuneisuuden asteisiin koskien todellisuutta koskevia väittämiä, vaihtoehtoisten tavoitteiden arvoa ja eri tavoitteiden arvottamista sekä mahdollisuutta saavuttaa olemassa olevilla menetelmillä hyväksi havaitut päämäärät. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna seuraavat minimaaliset ehdot ovat järkeenkäypiä:

  1. Informaation arvioiminen perustuu kehittäjän vakuuttuneisuuden (tai uskomusten) asteisiin, jotka voidaan esittää todennäköisyysfunktiona,
  2. asetetut tavoitteet ja niiden vaihtoehdot sekä vaihtoehtoihin liittyvät preferenssit voidaan esittää utiliteettifunktiona, ja
  3. rationaalinen kehittäjä toimii ikään kuin hän maksimoisi subjektiivista odotettua utiliteettiansa.

Näitä ehtoja voidaan soveltaa erittäin laaja-alaisesti miltei mihin hyvänsä päätöksentekoa ja arviointia koskeviin ongelmiin. Ne tarjoavat käyttökelpoisen rationaalisuusehdon myös ammatillisen kehitystyön tarpeisiin. Intuitiivisesti ilmaistuna nämä ehdot tarkoittavat sitä, että kehittäjä pyrkii vallitsevan informaation nojalla tuottamaan mahdollisimman suuren arvon. Toisin sanoen, jos kehittäjä osaa asettaa erilaisia tavoitteita ja vertailla niitä keskenään ja jos hän osaa arvioida käytettävissä olevaa informaatiota ja verrata sitä vaihtoehtoiseen informaatioon ja jos hän kykenee tekemään ratkaisuja näiden ehtojen mukaisesti, tarkoittaa se sitä, että kehittäjä on sitoutunut bayesiläiseen päätösmalliin. Bayesiläisen epistemologian keskeinen etu on siinä, että se tarjoaa kehittämistyön oletuksista ja sitoumuksista riippumattoman testin tulosten ja toimien luotettavuuden arvioimiseksi. Toiseksi, se tarjoaa yksiselitteisen ja täsmällisen ratkaisun useimpiin kehittämistyön päätösongelmiin. Kolmanneksi bayesiläinen epistemologia tarjoaa minimalistisen normatiivisen ohjenuoran kehittäjän avuksi. Erityisesti se tarjoaa strategisen säännön kehitystyölle. (Ks. esim. Ramsey, 1931; Savage, 1954; ks. myös Bishop and Trout, 2005, s. 139)

Ohjenuoran seuraamisen ehdot ovat niin heikkoja, että jokainen tieteelliseen rationaalisuuteen sitoutunut kehittäjä voi ne hyväksyä. Tai, sama vahvemmin ilmaistuna, jokaisen tieteelliseen rationaalisuuteen sitoutuneen kehittäjän on hyväksyttävä ainakin tässä esitelty minimaalinen ehtojen joukko, ellei enemmän, jotta hänen toimensa ja tuloksensa kestäisivät rationaalisen kritiikin. Ennen kaikkea bayesiläinen epistemologia tarjoaa ”robustin” metodologisen välineen kehittämistyölle. Toisin sanoen, sen tarjoama väline on hyvin joustava ja se on sovellettavissa miltei mille hyvänsä elämänalueelle. Sillä ei ole merkitystä, onko käytettävissä oleva informaatio määrällistä tai laadullista, vai onko se deskriptiivistä tai normatiivista. Kehittämistyö pohjautuu (toivottavasti) aina olemassa olevaan todellisuutta koskevaan tietoon, ja siten viimekädessä havaintoihin. Mutta kehittämistyössä tähdätään myös harkinnan kautta tapahtuvaan muutokseen, jolloin harkinnan perusteella tehdyt päätökset ovat tarkastelun keskiössä. Bayesiläinen epistemologia ei kuitenkaan ota kantaa siihen, onko sen perustana käytetty informaatio peräisin havainnoista vai muista päätöksenteon kannalta keskeisistä informaation lähteistä. Ehtojen joukon ydin on siinä ”subjektivistisessa” ajatuksessa, että kehittäjä voi arvioida informaationsa vakuuttavuutta ja eri vaihtoehtoja koskevia sen hetkisiä preferenssejään rationaalisesti. Tämä ydin takaa sen, että olivatpa tavoitteet tai lähtökohdat mitä hyvänsä, mallia voidaan luotettavasti soveltaa tavoiteltavaan ratkaisuun pääsemiseksi, ja informaation määrän ja laadun kasvaessa, vaihtoehtoisia ratkaisuja voidaan arvioida yhä uudelleen ja uudelleen. Niinpä malli toimii niin luotettavien tosiasioiden kuin päätöstenkin tuottamisen apuvälineenä. (Vrt. esim. Jeffrey, s. 103, (2007)) Olennaista tässä minimalistisessa metodologisessa vaatimuksessa kuitenkin on se, että se ei sisällä mitään sellaista, johon tavallinen jalankulkija ei voisi sitoutua.

Muutos

Ammatillinen kehitystyö ei tavoittele pelkästään episteemisiä tuloksia, vaan pyrkimyksenä on myös teknologisen tai rakenteellisen muutoksen aikaansaaminen. Toisin sanoen, kehitystyössä ei riitä, että kehittämisen keinot (uskomukset) ovat perusteltuja ja tosia, vaan pyrkimyksenä on myös todellisuuden muokkaaminen hyväksyttyjen käsitysten näkökulmasta. Teknologinen ja rakenteellinen muutos edellyttävät voimista eli valtaa. Valta on ennen kaikkea kykykäsite. Ammatillisessa kehitystyössä kysymys on ennen kaikkea kyvystä saada muut toimimaan tavalla, jota he eivät välttämättä itse haluaisi. On silti pantava merkille, että muutoksen aikaansaaminen ei välttämättä edellytä vallankäyttöä, sillä ne, joiden halutaan käyttäytyvän määrätyllä tavalla saattavat käyttäytyä niin myös vapaaehtoisesti. (Ks. Searle, l. 7; Lukes, 2005)

Nyky-yhteiskunnassa kaikenlainen valta ja sen käyttö on legitimoitava jotenkin. Näin on asianlaita myös ammatillisen kehitystyön tuotosten hyödyntämiseen ja levittämiseen liittyvän vallan ja vallankäytön kohdalla. ”Parempien” uusien käytäntöjen kehittäminen edellyttää perusteita, jotka jollakin tavoin sitovat toimijoita. Edellä olen esitellyt jo kaksi tällaisia perusteita antavaa sitoumusten joukkoa. Ensimmäinen sitoumusten joukko tarjoaa arkijärjenmukaiset oletukset koskien todellisuuden luonnetta, todellisuutta koskevien käsitysten ja todellisuuden suhdetta sekä yhteisten käsitysten jakamisen perustan. Jälkimmäinen sitoumusten joukko tarjoaa arkijärjen mukaiset ja tieteellisen rationaalisuuden taustallakin vallitsevat metodologiset reunaehdot. Nämä sitoumusten joukot antavat perusteita hyväksyä todellisuutta koskevia käsityksiä ja sen muokkaamista koskevia tavoitteita. Edellä mainitut sitoumukset eivät kuitenkaan sellaisenaan riitä. Yksilö voi sitoutua tai olla sitoutumatta edellä esitettyihin ajatuksiin. Kyseiset ajatukset eivät ole täysin kiistattomia, ja on aivan mahdollista, että joku haluaa irtisanoutua niistä. Yksittäiset ja irralliset irtisanoutumiset ovat kuitenkin varsin merkityksetön tekijä T&K-toiminnan tarkastelussa. T&K-toiminta saa yleisen oikeutuksensa kollektiivisen hyväksynnän kautta. Tällainen kollektiivinen hyväksyntä tuottaa deonttista valtaa. Toisin sanoen, kollektiivinen hyväksyntä tuottaa valtaa, jolla on vaatimuksia, lupia, kieltoja, oikeuksia ja velvollisuuksia yms. synnyttävää voimaa. (Vrt. Searle, 1995; 2010) Lainsäädäntö tuottaa muutoksia, jotka antavat selkeän esimerkin tässä tarkoitetusta vallasta. Lainsäädäntö perustuu meillä legitiimiin poliittiseen järjestelmään. Lait antavat perusteita toimia määrätyllä tavalla ilman, että kukaan varsinaisesti haluaisi toimia siten kuin laki säätää. Ammatillisessa kehitystyössä on useimmiten kysymys samanlaisesta perusteita tuottavasta mekanismista. Teknologiset tai rakenteelliset muutokset eivät vaadi, että ihmisten olisi varsinaisesti haluttava toimia niiden edellyttämällä tavalla. Silti ihmisillä on haluista riippumattomia perusteita toimia niin kuin teknologiset tai rakenteelliset muutokset edellyttävät. Joko ihmiset eivät voi muuta kuin muuttaa käyttäytymistään tai he kenties voisivat käyttäytyä toisin, mutta 9 eivät silti käyttäydy. Tällöin he pitävät uudistukseen johtaneita päätöksiä perusteltuina ja legitiimeinä.

T&K-työssä metodologinen huomio on kiinnittynyt lähes yksinomaan oikeuttamista koskeviin kysymyksiin. Toisin sanoen, tavoitteena on tarkastella ja esittää ehtoja sille, kuinka esitettyjä ratkaisuja voi ja pitää perustella, jotta ne voitaisiin hyväksyä. Muutosta koskevissa kysymyksissä metodologiset ongelmat ovat pragmaattisempia. Kysymys on siitä kuinka voidaan ja pitää toimia silloin, kun pyritään saamaan aikaan todellisuutta koskevia muutoksia. Tällöin puhtaasti episteemisestä metodologiasta siirrytään toimintaa ohjaavaan metodologiaan. Tällaisen metodologian juuret ovat syvällä Aristoteleen praktisessa syllogismissa. Moderni peli- ja päätösteoria on sen edistynyt eksplikaatio. Niinpä sen sovellukset toimivat myös muutosta koskevien päätösten oikeuttamisessa, mutta peli- ja päätösteoreettinen normatiivinen tarkastelu menee vieläkin pitemmälle. Se tarjoaa strategisia sääntöjä asetettujen tavoitteiden toteuttamisen avuksi. (Vrt. Hintikka, s. 30, 2001) Mutta tällöinkin asetetaan ainoastaan rationaaliset reunaehdot.

T&K-työ ja ammatillinen kehittäminen on osa yhteiskunnallista ja poliittista valtarakennetta. Se on poliittisesti ohjattua kehittämistoimintaa, ja se saa osin oikeutuksensa poliittisin perustein. Tällöin kehitystyötä sitovat episteemisten ja metodologisten reunaehtojen lisäksi myös deonttiset, oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat sosiaaliset reunaehdot. Ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaminen on legitimoitava myös oikeuksien ja velvollisuuksien, ei pelkästään henkilökohtaisten tai yhteiskunnallisten hyötyjen termein. (Vrt. esim. Rawls, 1999)

Kirjoittaja

Jyrki Konkka, yliopettaja, jyrki.konkka(a)metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Bishop, J.D. and Trout, Michael 2005. Epistemology and the Psychology of Human Judgment. Oxford University Press, Oxford.

Christensen, David 2007. Putting Logic in its Place – Formal Constraints on rational Belief. Oxford UP, Oxford.

Bovens, Luc and Hartmann, Stephan: Bayesian Epistemology. Oxford University Press, Oxford.

Hintikka, Jaakko 2001. Filosofian köyhyys ja rikkaus – Nykyfilosofian kartoistuta. (Toim. Janne Hiipakka ja Risto Vilkko). Art House, Helsinki.

Jeffrey, Richard 2007. Subjective Probability – The Real Thing. Cambridge University Press, Cambridge.

Konkka, Jyrki 2007. ’Tieto taitavien toimijoiden ansiona’, teoksessa Taidon tieto (toim. Kotila, Mutanen ja Volanen). Edita, Helsinki.

Lukes, Steven 2005. Power – A Radical View. Second Edition. Palgrave Macmillan, New York, N.Y.

Niiniluoto, Ilkka 1984. Johdatus tieteenfilosofiaan – Käsitteen- ja teorian muodostus. Otava, Helsinki.

Ramsey, F. P. 1931. ‘Truth and Probability’, ch. 7 in The Foundations of Mathematics and Other Logical Essays. (repr.) Routledge, (2001).

Rawls, John 1999. A Theory of Justice – Revised Edition. Oxford UP, Oxford.

Savage, L. J. 1954. Foundations of Statistics. J. Wiley & Sons, NY; 2nd edn (rev.), Dover Publications, Inc., NY (1972).

Searle, John 1995. The Construction of Social Reality. The Free Press, New York, NY.

Searle, John 2010. Making the Social World – The Structure of Human Civilization. Oxford UP, Oxford.

TKI-toiminnan palveltava oppimista

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta on yksi ammattikorkeakoulujen tehtävistä opetuksen ja aluekehitystehtävän lisäksi. Parhaimmillaan TKI-toiminta hyödyttää opetusta tuomalla siihen työelämäläheisyyttä. Opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan osallistuessa TKI-toimintaan saadaan aitoa ammattikorkeakoulua, opiskelijaa ja työelämää palvelevaa TKI-toimintaa.

TKI-toiminnan tulee olla muutakin kuin harjoittelu tai opinnäytetyö

Kun tarkastellaan TKI-toimintaa kertyneiden opintopisteiden valossa, voidaan todeta, että suurin osa opintopisteistä kertyy harjoittelusta ja opinnäytetyöstä. Ammattikorkeakoulujen välillä on kuitenkin suuria eroja, jotka voivat johtua sekä todellisista eroista toiminnasta mutta myös erilaisista tavoista tilastoida TKI-opintopisteitä. Näyttää kuitenkin siis siltä, että niin sanottujen tavallisten opintojaksojen osalta yhteys TKI-toimintaan on vielä varsin vaatimaton. SAMOK pitää tärkeänä, että jokaisen opiskelijan tutkintoon johtaviin opintoihin kuuluisi TKI-yhteydessä suoritettuja opintoja. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan erot opiskelijoiden välillä ovat suuret. SAMOK katsoo että viisi prosenttia opinnoista, pois luettuna harjoittelut tai opinnäytetyö, tulisi olla suoritettu TKI-yhteydessä. Tämän viiden prosentin lisäksi opiskelija voi suorittaa harjoittelun ja opinnäytetyön TKI-yhteydessä niin halutessaan. Esimerkiksi 240 opintopisteen tutkinnosta viisi prosenttia tarkoittaisi noin 10 opintopisteen laajuisia opintoja.

TKI-toiminnan oltava opiskelijalle näkyvää

TKI-toiminta on monelle opiskelijalle vielä tuntematon käsite. Opiskelija saattaa opintojensa aikana osallistua TKI-toimintaan tietämättään. TKI-toiminta integroituna opetukseen hyödyttää niin opiskelijaa, ammattikorkeakoulua kuin työelämääkin ja onkin suotavaa sitä katsottavan merkittävänä osana opintoja. Opintopisteiden lisäksi opiskelijan tulisi saada todistus TKI-yhteydessä suoritetuista opinnoista siltä taholta, joka on ollut TKI-toiminnan asiakkaana. Todistuksen tulisi olla hyvin samankaltainen kuin työtodistukset ovat. Todistuksella voi jatkossa olla opiskelijalle suuri merkitys esimerkiksi töitä haettaessa. Samalla myös lisätään TKI-toiminnan näkyvyyttä opiskelijalle.

Korkeakoulujen arviointineuvosto arvioi ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa

Vuonna 2009 julkaistu Suomen innovaatiojärjestelmän arviointi ja Suomen Akatemian Tieteen tila ja taso -raportti toivat molemmat ilmi tarpeen ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan arvioimisesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi Korkeakoulujen arviointineuvostolle toimeksiannon toukokuussa 2010 ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan arvioinnista. Arviointi toteutetaan vuoden 2011 aikana.
SAMOK katsoo että arviointi on erittäin tervetullut. Tällöin saadaan objektiivinen kuva siitä, miten ammattikorkeakouluissa toteutetaan TKI-toimintaa ja missä olisi vielä parantamisen varaa. SAMOK kannustaakin ammattikorkeakouluja kriittisesti arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä havaittujen puutteiden perusteella.
Opiskelijan hyödyt TKI-toiminnasta

Haastattelin lyhyesti kahta opiskelijaa liittyen heidän kokemuksiinsa TKI-opinnoista. TKI-toiminta Turun ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelmassa näkyy muun muassa peruskurssien puitteissa tehtyjen projektien muodossa. Opiskelijat osallistuvat työelämän tilaamiin projekteihin, usein tiedostamatta osallistuvansa TKI-toimintaan.

“Oppimistyyli on mielestäni erittäin antoisa opiskelijan saadessa konkreettisesti toteuttaa asioita sen sijaan, että opetusmenetelmä olisi tavanomaista ns. pulpettiopetusta. Projektien aikana kävimme yhdessä muiden opiskelijoiden ja opettajan kanssa läpi tehtyjä projekteja, jolloin myös opittua hyödynnettiin opetuksessa.”

”Osallistuessani projektiin minun oli pakko miettiä tarkemmin tekemisiäni ja oppia soveltamaan oppimaani käytäntöön, mikä edisti työelämävalmiuksiani. Työelämältä saatu palaute ohjasi minua kehittämään itseäni, ja näin ollen oppiminen tuntui merkityksellisemmältä. Ammattikorkeakoulujen tehtävä on tarjota työelämälähtöisiä projekteja opiskelijoille. Projektit myös avaavat silmät työelämästä ja kartuttavat opiskelijan kontakteja.”

Toinen haastattelemani opiskelija opiskelee sosiaalialaa ja on osallistunut TKI-hankkeeseen, jossa kartoitettiin päiväkodin turvallisuutta työntekijän näkökulmasta.

“Tuntui mukavalta vaikuttaa niin sanotusti oikeaan asiaan ja luentojen sijaan päästä omatoimisesti tekemään jotakin. Kartutin kontaktejani esimerkiksi kaupungin ja työelämän suuntaan.”

Hän muistuttaa myös opiskelijan ohjauksen tärkeydestä. “Jos opintojen alkuvaiheessa osallistuu vastaavanlaiseen hankkeeseen, tulee opiskelijaa ohjata ja perehdyttää kunnolla. Muuten toiminta projektissa voi jäädä hyvin epäselväksi opiskelijalle. Tekisin mielelläni enemmänkin vastaavanlaisia opintoja, ne tuntuvat arvokkaammilta kuin niin sanotut tavalliset opinnot.”

Yhteenveto

Opiskelijat kokevat TKI-yhteydessä suoritetut opinnot mielekkääksi tavaksi oppia. Näin ollen olisikin tärkeää, että niitä pystyisi suorittamaan nykyistä enemmän ja että ammattikorkeakoulun TKI-toiminta olisi opiskelijoille nykyistä näkyvämpää.

Students should be increasingly involved in RDI

RDI is defined as one of the statutory tasks for Universities of Applied Sciences. The students I interviewed for this article, considered studies completed with RDI connections as a meaningful way of learning. RDI also advances the students’ chances of making contacts with working life. This is the main reason for why student should be increasingly involved in RDI and that RDI should be made more visible for students. SAMOK considers that a part of every student’s studies, excluding final thesis and internship periods, should include working with RDI.

Kirjoittaja

Lotta Uutinen, hallituksen jäsen, lotta.uutinen(a)samok.fi, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto – SAMOK ry

”Hyvinvointia ja kilpailukykyä” – Ammattikorkeakoulujen TKI-päivät Porissa 16. – 17.2.2011

Satakunnan ammattikorkeakoulu järjesti laatuaan ensimmäiset Tutkimus-, Kehittämis- ja Innovaatiopäivät (TKI-päivät) Porin Yyterissä 16. – 17.2.2011. Paikalla oli lähes 200 asiantuntijaa.

Päivien teemaksi oli valittu ”Hyvinvointia ja kilpailukykyä”, ja koska innovaatio oli nyt ensimmäistä kertaa mukana otsikossa, oli se toisen päivän kantava teema. Tällöin TKI-päivien osannottajat saivat itse osallistua innovointiin ja tulevaisuuden skenaarioiden rakentamiseen. Päivien välittömän sähköisen palautteen arvosana oli keskimäärin hyvän ja erinomaisen välillä, vaikka parannettavaakin toki löytyi.

Erityistä kiitosta kriittinen yleisö antoi professori Peter Kellylle, joka haastoi meitä hyödyntämään omia mahdollisuuksiamme yrittäjinä. Yrittäjyyden karikot hyvin tunnistaen hän korosti hallittua riskinottoa. Elinkelpoisen yrityksen edellytyksinä Kelly näki omien mahdollisuuksien hyödyntämisen ja vahvan sitoutumisen omaan asiaansa.

Hyvinvointi päivien teemana tuotti niin henkistä kuin ruumiillistakin hyvinvointiantia osallistujille. Soteekin opiskelijat virittivät hetkiä hyvinvoinnille seminaari-istumisen lomaan. Soteekki on Satakunnan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan palvelukeskus, joka mahdollistaa opiskelijoille yrittäjämäisen työtavan oppimisen.

Rinnakkaisissa työpajoissa käsiteltiin hyvinvointi-teeman lisäksi pohjoismaista yhteistyötä, kansainvälisiä hankkeita ja YAMK kehittämisverkoston roolia TKI:n ja työelämäyhteistyön edistäjänä. Sakari Kainulainen analysoi AMKien strategioita alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta ja Jaakko Paasi ja Riikka Ahmaniemi pohtivat ammattikorkeakoulujen innovaatiotoiminnan IPR- ja IP-haasteita.

Uutisnurkkauksessa kerrottiin lyhyesti ammattikorkeakoulujen yhteisistä hankkeista toimintamalleista. Se sai myös positiivista palautetta, jopa toivottiin enemmän aikaa varattavaksi näihin asioihin.

Iltatilaisuudessa jaettiin ensimmäistä kertaa TKI-palkinnot, Kärjet 2010, ansiokkaasti toteutetuille TKI-hankkeille. Kunniakirjan ja yleisen gloorian lisäksi kuusi palkittua hanketta sai taiteilija Petteri Ikosen suunnittelemat ja tekemät veistokset. Tällä toivottavasti perinteeksi muodostuvalla toiminnalla halutaan korostaa ammattikorkeakoulukentän TKI-toiminnan merkitystä ja tuloksellisuutta niin ammattikorkeakoulujen omissa organisaatioissa kuin asiakkaittemme ja suuren yleisön silmissä. Samalla se kannustaa tutkimusryhmiä yhä parempiin suorituksiin. Ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa tunnetaan vielä huonosti ja siksi sen tunnettuutta julkisessa mediassa halutaan näin edistää.

Toisen päivän johtava teema oli Innovaatio

Ammattikorkeakoulujen tutkimuksen tulevaisuutta pohdittiin heti aamun tulevaisuustyöpajassa. Työpajan tarkoituksena oli kehittää osanottajien käsitystä siitä, millaisia haasteita tutkimustoiminnassa ammattikorkeakouluissa voidaan kohdata seuraavan 5-10 v aikana. Tulevaisuustaulukon tarkasteluikkunoina olivat kansainvälisyys, aluevaikutus, opetus ja TKI sekä tutkimusmenetelmät.

Kansallista innovaatiostrategiaa tarkasteltiin niin kansallisesta (Mika Pikkarainen /TEM) kuin alueellisestakin (Risto Liljeroos /Prizztech Oy) näkökulmasta. Pikkarainen nosti esiin rakenteiden uudistuksessa tehtävän ammattikorkeakoulujen aseman selkeyttämisen vahvistamisen innovaatiojärjestelmän merkittävänä osatekijänä. Alueilla, joilla sijaitsee pienehköjä ammattikorkeakouluja ja yliopistoja, mahdollistetaan uudentyyppisten korkeakoulujen syntyminen vahvempia liittoumia muodostamalla. Liljeroos korosti alueellisen yhteistoiminnan merkitystä ja kuvasi Satakuntalaisen toimintamallin vahvuuksia. Satakunnan ammattikorkeakoulu on perinteisesti vahva maakunnallinen korkeakoulu ja elinkeinoelämän vaikuttaja. Se on samalla osa Satakunnan korkeakoululaitosta, johon kuuluvat alueen kaikki korkeakoulut ja yliopistot. Oleellisena osana maakunnan innovaatiotoimintaa ovat myös maakunnan elinkeinoyhtiöt ja Prizztech Oy osaamiskeskusohjelmineen ja kehittämis- ja tutkimusyksiköineen.

Kirjoittaja

Antti Soini, tutkimusjohtaja, antti.soini(a)samk.fi, Satakunnan ammattikorkeakoulu

Maaseudun kehittämistä Keniassa ja Suomessa

Linnaseutu ry on Hämeenlinnan seudulla toimiva maaseudun kehittämiseen paneutuva Leader-toimintaryhmä. Innostus kehitysyhteistyöhankkeisiin syntyi jo kauan sitten. Linnaseutu ry:tä oli perustamassa ja sen pitkäaikaisena puheenjohtajana toimi edesmennyt FT Väinö Turpeinen, joka HAMK:n yliopettajana rakensi luontevan linkin paikallisten toimijoiden välille. Alusta asti yhteistyössä on ollut keskeistä HAMK:n opiskelijoiden mukanaolo.

Koibatekin alue Baringo- ja Bogoria – järvien välissä on puolikuivaa aluetta, jossa maisemaa hallitsevat akaasiat ja kauniin Tugen – kukkulat. Väestöstä suurin osa elää alle virallisen köyhyysrajan. Elinkeinorakenne perustuu pienmaatalouteen ja omatarvetuotantoon. Kotieläimistä yleisimpiä ovat vuohet ja kanat. Työllistymis- ja lisäansiomahdollisuudet ovat heikkoja. Tugen – heimo on yksi perinteisimpiä ja vanhakantaisia heimoja Kenian kymmenien heimojen joukossa. Kenian presidenttinä pitkään toiminut Daniel arap Moi oli tugen ja hänen ajaltaan heimolla on myös tottumusta annettuun apuun, kehityksen sanoilla ilmaistuna apuriippuvuutta.

Opiskelijat oleellinen osa hanketta

Työnjako yhteistyössä toimii niin, että hankehaltija on Linnaseutu ry. Hankkeen toteuttamisesta vastaa kenialainen yhteistyökumppani, Farming Systems Kenya. FSK on tunnustettu ja toimiva kansalaisjärjestöpohjainen pienmaatalouden kehittämiseen erikoistunut asiantuntijaorganisaatio. Hankehallinto on ulkoistettu HAMK:lle, ja sitä kautta HAMK on elävä linkki Kenia ja Suomen välillä. Hankeohjauksen ja – valvonnan lisäksi HAMK:n hankekoordinaattori osallistuu aktiivisesti hankkeen sisältöjen rakentamiseen.

Opiskelijat ovat monella tavalla mukana hankkeessa. Hankkeeseen on sisällytetty opiskelijamatka, jonka aikana opitaan hanketyötä autenttisessa ympäristössä. Opiskelijat valmistautuvat matkaan kuten konsultit: tehdään perusteellinen selvitys Keniasta, tutustutaan monikulttuurisen työn vaatimuksiin ja ennen kaikkea valmistetaan tehtävät ja työt, jotka tukevat hankkeen sisältöä.

Vuosien saatossa opiskelijavoimin on tehty hankkeeseen niitä osiota, jotka täydentä- vät kenialaisen hankekumppanin osaamista tai ovat muuten vahvasti hankkeen sisältöä tukevia. Opiskelijat ovat tehneet hankekasvien viljelyoppaita, ekokylille on tehty kehittämis- ja markkinointisuunnitelmia ja viimeksi syksyllä 2010 opiskelijat suunnittelivat etiketit aaloe- kosmetiikkatuoteperheelle ja etsivät käyttömahdollisuuksia mehiläisvahalle, jota ei Keniassa osata käyttää.

Opintomatkan aikana opiskelijat osallistuvat paikallisten kouluttamiseen. Tämä on hyvin arvostettu ja vaativa osa matkoja. Kulttuurieroista ja osallistavasta yhteistyöstä teorian osaaminen saa ihan eri ulottuvuuksia kun itse kukin joutuu miettimään kuinka käytännössä toimitaan. Tänä vuonna koulutimme kyläläisiä markkinoinnissa ja myyntityössä, teimme käytännön myyntiharjoituksia ja lopuksi menimme yhdessä ostajien pakeille ja aloimme myydä. Kokemukset olivat puoliin ja toisin sykähdyttäviä. Etenkin naiset, joiden rooliin ei tällainen perinteisesti kuulu saivat huimaa rohkaisua ja onnistuivat mahtavasti. Ilon kyynelet silmissä kertasimme hetkiä, joissa naiset, joiden rooliin ei kuulu edes julkisesti puhuminen ja osallistuminen, onnistuivat ja pystyivät ylittämään itsensä!

Jokaiseen matkaan kuuluu myös ruumiillista työtä. Sekä suomalaisilta että afrikkalaisilta menee hetki, että ujous ylitetään ja rohkaistutaan vähän puhuman keskenään. Yhteiset keittiövuorot edesauttavat myös paikalliseen kulttuuriin ja ihmisiin tutustumista. Ja tärkeää ja hauskaa on ilta illasta toistuva tanssi upean tähtitaivaan alla suurten nuotioiden valossa!

Kehitysyhteistyötä on näiden matkojen kautta oppinut yli 70 amk-opiskelijaa. Yli tusina opiskelijaa on ollut hankkeissa harjoittelijoina ja hanketta tukevia opinnäytetöitä on kirjoitettu useita.

Kaikkia hyödyttävää yhteistyötä

Opetuksellisesti yhteistyö tarjoaa ainutlaatuiset puitteet. Matkoilla opitaan kehitysyhteistyön käden taitoja. Sisältöjen lisäksi opitaan omasta itsestä. Se kuinka paineen alla tehdään töitä vieraalla kielellä, oma stressin sietokyky ja kulttuurien kohtaamiseen liittyvät omat tuntemukset antavat loistavan mahdollisuuden lisätä itsetuntemusta ja sitä kautta omaa työkalupakkia ammatillisena osaajana. Matkat muuttavat myös monen maailmankuvaa: näillä matkoilla kohdataan ihmiset, nähdään köyhyys ja nälkä ja nähdään myös se Kenia, jonka turistit yleensä näkevät. Omia elämänarvoja ja tärkeitä asioita joutuu jokainen väistämättä punnitsemaan, ja vaikka kehitysyhteistyöhön kokemus jäisi tämän matkan varaan, kasvattaa matka varmasti osallistujia ihmisenä.

HAMK:n kannalta yhteistyö vahvistaa paikallista yhteistyötä kehitys- ja opetustyössä. Ammattikorkeakoulujen T&K:n perustehtävänä on tehdä soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä, joka palvelee ammattikorkeakouluopetusta, tukee työelämää ja aluekehitystä sekä ottaa huomioon alueen elinkeinorakenteen. HAMK tutkimus- ja kehittämistoiminnan visio on olla käyttäjä- ja tarvelähtöisen, tulevaisuuden ennakointia painottavan innovaatiotoiminnan keskeisin kehittäjä ja toteuttaja toiminta-alueellaan. HAMK haluaa olla edelläkävijä koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan yhdistämisessä alueen osaamistason, elinkeinoelämän, yrittäjyyden ja julkisen sektorin kehittämiseksi ja HAMK haluaa olla monipuolisten kansallisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen rakentaja. Omalta osaltaan yhteistyö Linnaseutu ry:n kanssa tukee kaikkia näitä tavoitteita.

Kehitysyhteistyön oikeista muodoista ollaan monta mieltä. Hanketyötä kritisoidaan samalla tavalla kuin suoraa budjettitukeakin. Tosiasia kuitenkin on, että hankkeet tulevat säilymään osana kehitysyhteistyötä. Yhteistyön kautta kasvatamme sukupolvea, joka oman osallistumisensa kautta voi olla kehittäjä ja edelläkävijä hyvien hankekäytänteiden luoja.

Opiskelijoilla on suurta mielenkiintoa kehityskysymyksiin. Hankematkoille on aina kiinnostuneita. FUAS (Federation of Universities of Applied Sciences, HAMK, LAMK ja Laurea) yhteistyö kautta HAMK koordinoi 15 opintopisteen kehitysyhteistyöopintoja. Kahden vuoden kokemus opetuksesta kertoo, että nuoret ovat näistä kiinnostuneita. Yhteistyö Linnaseutu ry:n kanssa on osaltaan mahdollistanut vahvan pohjan opetukselle ja teorian käytännöllistämiselle.

Osallistuin kehitysprojektiin Keniassa, mikä antoi erittäin laaja-alaisen kuvan kulttuurien välisen yhteistyön haasteista sekä kehitysyhteistyöstä, jossa tekeminen ei näytä loppuvan hetkessä. Itse kiinnitin huomiota nimenomaan ympäristöasioihin ja niihin mahdollisuuksiin, joita siellä olisi valmistuttuani ympäristöteknologian insinööriksi. Jani Kinnunen (Ympäristöteknologia/HAMK 2010)

Etukäteistehtävien avulla perehdyttiin maahaan ja sen kulttuurin, mutta ilman kokemusta paikan päällä asioita ei voi ymmärtää. Myös median luoma kuva afrikkalaisesta kulttuurista antaa hyvin suppean ja vääristyneen kuvan. Vaikka pari viikkoa on lyhyt aika, se voi jättää jälkensä. Näkemäni ja kokemani jälkeen olen vakavasti punninnut arvojani ja valintojani. Onko työ, jota teen, todella merkityksellistä, voisiko minulla olla enemmän annettavaa työssä, jossa kokisin todella tekeväni jotain arvokasta ja voisin auttaa toisia. Petra Temisevä (Liiketalous/Laurea 2010)

Kirjoittaja

Eija Laitinen, hankekoordinaattori,  eija.laitinen(a)hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu

Monipuolisia konenäkösovelluksia alueellisen elinkeinoelämän hyödyksi

Infrapunakuvaus eri muodoissaan, konenäkösovellukset ja niihin liittyvä kuvankäsittely ovat olleet Satakunnan ammattikorkeakoulun, SAMK, tutkimuksellisia painopistealueita jo yli kymmenen vuoden ajan. Viimeisten vuosien aikana infrapunatekniikan ja konenäön infrastruktuuria on kehitetty hankkimalla uudenaikaisia spektraalikuvauslaitteistoja sekä älykameroita. Uusien sovellusten kehittelyn ja laitteistojen monipuolisen hyödyntämisen seurauksena SAMKissa on saavutettu laaja asiantuntijuus konenäön alalla.

Perinteisesti käytetyn näkyvän valon aallonpituusalueen lisäksi kuvataan lähiinfrapuna-aallonpituusalueella sekä pitkäaaltoisen infrapunan aallonpituusalueella. Näkyvää valoa pitkäaaltoisemmalla alueella kuvattaessa on mahdollista nähdä ilmiöitä, joita on mahdotonta havaita ihmissilmällä. Spektraalikuvausta pystytään tekemään näkyvän valon ja lähi-infrapunan aallonpituusalueilla. Korkearesoluutioisilla älykameroilla voidaan tehdä nopeita ja hyvinkin tarkkoja tunnistus- ja laadunvarmennuskuvauksia. Kokonaisuutta täydentää 3D-kamera, jolla pystytään muodostamaan tutkittavasta kappaleesta kolmiulotteinen malli, jolle voidaan tehdä useita mittauksia ja tarkistuksia.

Hyvinvointiteknologia konenäön tutkimuksen kohteena

Yhtenä erityisenä konenäön tutkimuksen kohteena SAMKissa on hyvinvointiteknologia. Esimerkiksi Tekesin rahoittamassa NIR-HE -projektissa tutkittiin, yhteistyössä Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa, lähi-infrapunakuvauksen käyttömahdollisuuksia diagnostiikan tarpeisiin. Projektissa tutkittiin liikuttamista vaativan spektraalikuvauslaitteiston soveltuvuutta potilaskuvaukseen sairaalaolosuhteissa. Mukana tutkimuksessa oli lähes 30 potilasta, joilla oli leikkaushaavoja, tulehduksia, niiden epäilyjä tai muita muutoksia iholla tai heti ihon pinnan alla. Projektissa tutkittiin mahdollisuuksia havaita kuvaamalla iholla tapahtuvia muutoksia, ennen kuin ne ovat silmällä nähtävissä. Kuvausten ohella tutkittiin ns. kaukokartoituskuvauksiin suunnitellun analysointiohjelman käyttömahdollisuuksia kuvattaessa ihmisihoa lähietäisyydeltä. Analysointimenetelmien evaluoinnilla löydettiin parhaat menetelmät, joilla suurin osa muutoksista saatiin näkyviin. Esimerkiksi leikkaushaavojen kuvasarjoista eri päiviltä oli nähtä- vissä paranemisesta johtuvat muutokset.

Konenäköteknologioiden soveltamista teollisuudessa ja korkeakoulutuksessa

SAMKissa on käynnissä laajasti konenäköjärjestelmien kehittämiseen ja konenäkötietouden levittämiseen keskittyvä “Konenäköteknologioiden soveltamista teollisuudessa ja korkeakoulutuksessa – Pro Machine Vision” -projekti. Satakuntaliitto on myöntänyt Pro Machine Vision -projektille osarahoituksen Länsi-Suomen EAKR-ohjelmasta ja se toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Projektissa on mukana yrityksiä Satakunnasta ja Keski-Suomesta. Projektin taustalla on havainto siitä, ettei yrityksissä tunneta konenäköä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia prosessien tehostamiseen. Projektin toisena tavoitteena on vahvistaa konenäköopetusta mukana olevissa ammattikorkeakouluissa ja näin varmistaa valmistuvien insinöörien entistä kattavampi osaaminen konenäköjärjestelmistä ja niiden käyttöönotosta.

Hankkeen puitteissa on valmisteltu 10 demonstraatiota (6 SAMKissa ja 4 JAMKissa) konenäön tuomien mahdollisuuksien konkreettiseen havainnollistamiseen. Demonstraatiot ovat toiminnassa olevia konenäköratkaisuja sekä niiden sovellusmahdollisuuksia kuten tuotteiden paikoitusta, mittausta ja laadunvalvontaa. Demonstraatioita esiteltiin yrityksille järjestetyissä tilaisuuksissa keväällä 2010. Yrityksille tarjotaan myös mahdollisuutta testata konenäön käyttöä omien tuotantoprosessiensa tehostamisessa alan asiantuntijoiden avustuksella. Projektiin osallistuvien yritysten tuotantolinjoille suunnitellaan ja pilotoidaan konenäköjärjestelmiä testattavaksi. Yritysten edustajat ovat mukana sovellusten suunnittelussa, jolloin varmistetaan konenäköosaamisen siirtyminen yrityksiin. Kun suunnittelu toteutetaan yhdessä ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden kanssa, vahvistetaan heidän konenäköosaamistaan todellisten järjestelmien suunnittelukokemuksen avulla.

Projekteissa työskentely täydentää opintoja

Kolmatta vuotta automaatiotekniikkaa opiskelevat Pauli Valo ja Joonas Kortelainen työskentelevät opiskeluidensa ohessa konenäkösovellusten kehittämisen parissa. Projektin näkökulmasta opiskelijoiden mukana olo tarjoaa mahdollisuuden hyödyntää heidän urautumatonta ja ennakkoluulotonta ajattelutapaansa.

– Pääsin mukaan TKI-toimintaan jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen ja olen siitä lähtien työskennellyt SAMKissa. Työskentely yrityksien kanssa toteutettavissa projekteissa on lisännyt opiskelumotivaatiota merkittävästi ja tarjonnut hienon mahdollisuuden soveltaa teoriassa opittuja tietoja käytännössä sekä toisaalta olen oppinut konenäöstä myös paljon sellaista, mitä ei opintojaksoilla ehditä opettaa, kertoo Kortelainen.

– TKI-toimintaan osallistuminen on todella mielekästä, koska siinä pääsee jatkuvasti kehittämään omaa osaamistaan. Konenäkö on tullut tutuksi vasta opiskelun ja projektissa työskentelyn myötä, ja olen pystynyt tuomaan tiettyä lisäarvoa projekteille elektroniikkaharrastukseni myötä, Valo pohdiskelee.

SAMKissa tarjotaan insinööriopiskelijoille todella monipuolinen paketti konenäköä. Kursseilla käydään läpi useilla eri aallonpituusalueilla toimivia konenäköratkaisuja. SAMKissa pystytään teorian lisäksi tarjoamaan opiskelijoiden käyttöön laajat sovellusja testausmahdollisuudet viimeisintä tekniikkaa edustavilla konenäköjärjestelmillä. Käytössä oleva tekniikka ja siihen liittyvä opetus mahdollistavat muun muassa sen, että opiskelijat pystyvät esimerkiksi opiskelijaprojekteina tai opinnäytetöinä suunnittelemaan alueen yrityksille erilaisia konenäköratkaisuja sekä uudenlaisia ja innovatiivisia sovelluksia.

Jatkokoulutusta Automaatioteknologian koulutusohjelmassa

Automaatiotekniikan ylemmän amk-koulutusohjelman tavoitteena on lisätä valmiuksia laaja-alaisten ja hajautettujen automaatiojärjestelmien hallintaan. Lisäksi opiskelija saa uutta osaamista konenäön ja simuloinnin soveltamiseen esimerkiksi tuotetunnistuksessa, laadunvarmennuksessa ja tuotantojärjestelmien kehittämisessä. Oman kiinnostuksensa mukaan opiskelija voi syventää osaamistaan kenttäväylien sekä mittausja säätötekniikan alueilla.

Konenäköön panostetaan myös jatkossa

Tulevaisuudessa SAMKissa tullaan edelleen panostamaan asiantuntijuuden kasvattamiseen konenäön saralla ja myös konenäön infrastruktuuria uudistetaan jatkuvasti. Erityisesti keskitytään teollisuuden automaatioprosessien kehittämiseen konenäöllä sekä konenäöntutkimukseen hyvinvointiteknologian ja lääketieteen diagnostiikan saralla. Konenäön opiskelua sidotaan yhä voimakkaammin TKI-toimintaan, jolloin varmistetaan opiskelijoiden projekteihin osallistumisen molemminpuolinen hyöty.

*

Satakunnan ammattikorkeakoululla Pro Machine Vision -projektissa valmistellut demonstraatiot konenäön tuomien mahdollisuuksien konkreettiseen havainnollistamiseen

  • Älykamerakuvaus
    • Demossa tarkastetaan ja mitataan erään tuotteen taustalevyjä, joissa on matriisikoodi, joka sisältää tiedon kappaleen tyypistä. Tarkastuksen seurauksena oikeanlaiset kappaleet hyväksytään ja vääränlaiset menevät joko hylkyyn tai uudelleen muokattaviksi.
  • 3d-kuvaus
    • Demolla havainnollistetaan kappaleen tilavuuden mittausta ja sen perusteella jakamista haluttuun määrään yhtä suuria osia.
  • Lämpökuvaus
    • Demolla havainnollistetaan lämpökuvauksen käyttöä automaattisissa valvontatehtävissä. Tutkittavan kohteen lämpötilan poiketessa asetetuista raja-arvoista, ohjelma huomauttaa käyttäjää varoitusäänellä ja taulukon värin muutoksella sekä tekstiviestihälytyksellä.
  • Lähi-infrapunakuvaus
    • Demolla havainnollistetaan lähi-infrapunakameran kykyä nähdä eri materiaalit eri tavalla kuin ihmissilmä tai näkyvän valon aallonpituusalueella toimivat kamerat.
  • Lähi-infrapunaspektraalikuvaus
    • Demolla havainnollistetaan lähi-infrapunaspektraalikuvauksen käyttöä muovien erottelussa. Kuusi valkoista muovin palaa erotellaan toisistaan muovilaadun perusteella.
  • VIS-NIR-spektraalikuvaus
    • Demolla havainnollistetaan näkyvän valon ja lähi-infrapunan aallonpituuksilla tehtävän spektraalikuvauksen käyttöä värien varmentamisessa ja siihen perustuvassa aineiden suhteellisen määrän mittaamisessa.

Tarkemmat kuvaukset demoista löytyy Internet-sivuilta: http://www.samk.fi/konenako/promachinevision

Kuva 1. Satakunnan ammattikorkeakoululla konenäkökuvauksissa käytössä olevat sähkömagneettisen spektrin aallonpituudet.
Kuva 1. Satakunnan ammattikorkeakoululla konenäkökuvauksissa käytössä olevat sähkömagneettisen spektrin aallonpituudet.

Kirjoittajat

Mirka Leino, tutkija/opettaja, mirka.leino(a)samk.fi, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Tekniikka ja merenkulku

Jari Vihervirta, projekti-insinööri, jari.vihervirta(a)samk.fi, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Tekniikka ja merenkulku

Operations Management yhdistää koulutusalat, TKI-toiminnan ja yrityskumppanit

Tausta

Tilanne vuoden 2009 alussa oli selväpiirteinen. PKAMK:n uuden strategian myötä liiketalous ja tekniikka olivat yhdistyneet samoissa tiloissa toimivaksi Liiketalouden ja tekniikan keskukseksi. Yhteistä koulutustarjontaa oli kuitenkin hyvin vähän. Samalla kansainvälisyysmittarit osoittivat, että liiketalouden ja tekniikan keskuksen olisi kyettävä tarjoamaan enemmän opetusta erityisesti vaihtoopiskelijoille. Tutkimus- ja kehittämistoiminta oli puolestaan tuottanut tietotaitoa ja välineitä esimerkiksi asiakkuuden hallintaan, toiminnan- ja tuotannonohjaukseen sekä logistiikkaan ja tuotannon kehittämiseen, mutta niiden istuttaminen ennestään melko ”täysiin” opintojaksoihin oli hitaanlaista. Myös kumppaniyritykset ilmoittivat haluavansa panostaa aiempaa aktiivisempaan koulutusyhteistyöhön. Tästä kehittämistarpeiden ja -edellytysten palapelistä rakennettiin ratkaisuksi uusi kansainvälinen koulutuskokonaisuus Operations Management.

Mitä on Operations Management?

Operations Management on laajasti tutkittu ja opetettu teknis-taloudellinen opinhaara, jolta puuttuu selvä suomenkielinen vastintermi. Lähimmäksi oikeaa osunevat teollisuustalous tai tuotantotalous, sillä huomattava osa OM-aihepiiristä sisältyy meillä näihin koulutusaloihin.

Operations Managementiin kuuluvat tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen liittyvien prosessien hallinta, suunnittelu sekä uudelleen suunnittelu. Aiheesta on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita sekä oppikirjoja. Alan oppikirjat käsittelevät yleensä tuotekehitykseen, tuotantojärjestelmän suunnitteluun ja kehitykseen, laatuun ja tuotannonohjaukseen sekä toimitusketjun hallintaan liittyviä, melko teknisiä kysymyksiä. Aihepiiri on haastava muun muassa sen vuoksi, ettei ole olemassa mitään yksiselitteistä tapaa rakentaa tuotantojärjestelmiä, vaan ne koostuvat hyvin suuresta joukosta vaihtoehtoisia menetelmiä ja työkaluja. Vastaavasti alan koulutuksessa joudutaan tekemään valintoja aiheen laajuuden ja monimutkaisuuden vuoksi.

Operations management havaittiin keinoksi vastata oikeastaan kaikkiin alussa kuvattuihin PKAMK:n kehitystarpeisiin. Siinä yhdistyvät liiketalous ja tekniikka, opetus- ja hankehenkilöstön osaaminen ja yritysten kehitystarpeet. Teknologiateollisuuden yritykset tarvitsevat selvästi nykyistä enemmän alan osaamista. Aihe on maailmanlaajuisesti kiinnostava ja siitä on räätälöitävissä erilaisia kokonaisuuksia. PKAMK:n erikoisuutena on painottaa asiakaslähtöisyyttä, Leankehitysmenetelmiä sekä tuotannonohjausta ja tuotannon tietojärjestelmiä.

Koulutuksen sisältö ja tavoitteet

Operations Managementiin kuuluvat seuraavat neljä opintojaksoa:

  1. Introduction to OM, sisältäen mm.
    a. Johdanto ja perusteet
    b.Yritysten prosessit
    c.Laskentatoimi toiminnanohjauksen edellytyksenä
  2. Customer Driven OM
    a. Asiakaslähtöisyys periaatteena ja käytännössä
    b. Asiakkuuden sekä toimitusketjun hallinnan perusteet
    c. Lean-filosofia ja tärkeimmät menetelmät (mitä tuotetaan arvoa asiakkaalle)
  3. OM Methods & Tools
    a. Tuotannon suunnittelun ja ohjauksen menetelmät
    b. Tärkeimmät tuotannon tietojärjestelmät
    c. Menetelmien toteutus ERP- ja MES-järjestelmissä
  4. OM Project Assignment
    a. Käytännöllinen yrityslähtöinen projektityö, jossa aiemmin opittua sovelletaan

Tavoitteena on saada eri koulutusalojen opiskelijat tarkastelemaan tuotannollista yritystä prosessinäkökulmasta, jolloin keinotekoinen erottelu esim. liiketalouden ja tekniikan välillä katoaa. Opinnot ovat melko intensiivisiä ja monimuotoisia. Luentojen lisäksi niihin kuuluu kumppaniyritysten ja yrityksistä saatavien tietojen analysointia, kehitystehtäviä, pelejä ja ohjattuja tietojärjestelmäharjoituksia sekä omien harjoitustöiden esittelyjä. Oppimistehtävien ja -toimeksiantojen lisäksi yritysten kanssa järjestetään vierailuja sekä vierailijaluentoja.

Yritysyhteistyön ja monialaisissa ryhmissä toimimisen odotetaan parantavan opiskelijoiden motivaatiota sekä sosiaalisia valmiuksia. Opintojen jälkeen opiskelijat osaavat jäsentää ja analysoida tuotantoyrityksen prosesseja, hallitsevat tuotannon kehittämisen ja ohjaamisen perusteet käytännössä, ja ymmärtävät toiminnan liiketaloudellisen perustan.

PKAMK:n kannalta tavoitteet ovat:

  • opiskelijavaihdon ja kansainvälisyyden edistäminen
  • liiketalouden ja tekniikan koulutuksen sekä TKI-toiminnan tulosten yhdistäminen
    • tuotannonohjaus ja tuotannon tietojärjestelmät
    • Lean tuotannon kehittämisessä
    • yrityksen laskentatoimi toiminnanohjauksen perustana
    • asiakaslähtöisyys ja asiakassuhteen hallinta
  • perinteisten opetusalojen rajat ylittävän koulutuksen luominen
  • konkreettinen yritysyhteistyö

Yrityksille yhteistyö taas merkitsee muun muassa mahdollisuutta päivittää sekä omaa että toisaalta oppilaitoksen osaamista, näkyvyyden ja maineen parantamista ja varsinkin riskitöntä rekrytointikanavaa. Aktiivisia kumppaneita ovat olleet mm. Pentin Paja Oy, Kesla Oyj sekä Hub Logistics Oy.

Kehitysjohtaja Aki Jumppasen mukaan HUB Logistics Oy:lle osallistuminen kouluyhteistyöhön on luonut kiinteän yhteyden yrityksen ja Operations management -tiimin kanssa. Hän arvioi edustamansa yrityksen hyötyneen yhteistyöstä uusien ideoiden ja tuotekehityksen muodossa sekä tutustumalla ja tulemalla tunnetuksi opiskelijoiden, seuraavan sukupolven työntekijöiden ja vaikuttajien joukossa. PKAMK on puolestaan saanut alansa kärjessä kulkevan yrityksen tietotaidon suoraan ja viivytyksettä sekä opetukseen että henkilökunnan tietoon.

Suojalasit silmällä astumassa Kesla Oyj:n tehtaaseen. Kuvan opiskelijat tulevat liiketalouden, kansainvälisen kaupan ja tekniikan koulutusaloilta
Suojalasit silmällä astumassa Kesla Oyj:n tehtaaseen. Kuvan opiskelijat tulevat liiketalouden, kansainvälisen kaupan ja tekniikan koulutusaloilta

Opit ja seuraavat kehitysaskeleet

Saatu palaute ja kokemus ovat olleet rohkaisevia. Olemme lähellä kaikkien tavoitteiden saavuttamista. OM-aiheet ovat sellaisenaankin tarpeellisia, mutta erityisen lupaavalta vaikuttavat erilaiset välilliset hyödyt, joita oppialojen ja kumppaniyritysten yhdistäminen tuottaa.

Seuraavia kehitysaskeleita ovat esimerkiksi verkko-oppimisratkaisujen kehittä- minen siten, että osan opinnoista voisi suorittaa paikasta riippumatta. Näin opinnot soveltuisivat entistä suuremmalle joukolle vaihto-opiskelijoita. Yrityskumppaneiden kanssa olisi mahdollista vauhdittaa kansainvälistä opettaja- ja harjoittelijavaihtoa yhteisellä tiedotus- ja markkinointikampanjalla. Lisäksi opetussisältöihin näyttäisi kannattavan luoda jonkin verran vaihtoehtoisuutta siten, että yleiskoulutuksen lisäksi eri alojen opiskelijat pystyisivät myös syventämään erikoisosaamistaan. Tämä on tärkeää jo lähivuosina, jolloin tietoteknisiin palveluihin suuntautuvat tietotekniikan opiskelijat ilmestyvät OM-opintojaksoille.

Kirjoittaja

Jyri Pötry, kehitysinsinööri, jyri.potry(a)pkamk.fi
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Notes on the Developing R&D Integrated Learning in Regional Knowledge Production

Authors: Ilkka Väänänen and Sirpa Laitinen-Väänänen

Introduction

In order to facilitate the flow of knowledge, ideas and learning, communities should adopt the principles of knowledge creation and continuous learning; they must turn into “learning regions” (Florida 1995). In “learning regions”, individual and collective expertise and aspects emphasising communality are joined together (Tynjälä 2006). In striving toward a knowledge-building culture, Bereiter (2002) emphasises the close collaboration between researchers and teachers. In higher education this refers to the tighter collaboration between teachers, students and researchers. The demand that teaching and research and development (R&D) should be more firmly drawn together is a response to the number of changes in the modern knowledge society, including changes in the mission and in the funding of higher education and in the nature of knowledge and learning.

Traditionally, universities and universities of applied sciences (UAS) have offered separate learning environments for theoretical and practical studies. Today’s challenge has been to bridge this gap and enhance the interface between universities and workplaces. Study modules like internship (LaitinenVäänänen et al. 2007) and project works (Helle et al. 2006) have been seen as forums for this kind of encounter. When learning in classrooms can be fictive and theoretical, the participation in the R&D activities offers students a chance to step outside and into real life to meet potential employers and clients. At its best, students have the chance to participate in R&D –projects so they may integrate theoretical and practical knowledge, test ideas, work together on specific problems and contribute to the mode-2 type labeled knowledge production (Gibbons et al. 1994) in multidisciplinary teams, which has been considered illustrative for UAS (Surakka 2008).

In mode-2 type of knowledge production, the traditional distinction between R&D and learning/teaching tends to break down. Distinguished from traditional mode-1 type of knowledge production, which is investigator-initiated and discipline based, the mode-2 type is problem-focused and multidisciplinary. Though individual interests exist, the goal of knowledge production is shared and mutual.

Furthermore, the state policy in an individual country, like in Finland, can challenge the UAS to contribute to regional development by carrying out R&D and by organising higher education studies and promoting the lifelong learning (Act of University of Applied Science 351/2003, 5§). In addition, the UAS have been expected to promote and diffuse innovations by working together with local partners, like public organizations and especially small and medium size enterprises.

The aim of this article is to examine and reveal basic elements that occur during the R&D integrated learning process. The observations were made by reflecting on the procedure and the feedback of implemented learning and “Good Ageing in Lahti Region” (GOAL) -research and development project. Finally, different models of integrating learning and R&D were discussed and conceptualised.

“Good Ageing in Lahti Region” (GOAL) -research and development
project

The bachelor students (n=134) from social and health care degree programs (nursing, physiotherapy, social services) in Lahti UAS participated as research assistants in the large, ten year “Good Ageing in Lahti Region” – research project (GOAL), who’s unique network combined one university, one UAS, one research institution, one public health care organisation and 15 municipalities. The assignment of the students was to organise the follow-up measurements in collaboration with lecturers (n=3) and other research actors e.g. project steering committee (n=12) during winter 2008. The integration of the GOAL research project into the professional studies of students was designed by faculty lecturers and the research coordinator. In order to analyse the learning outcomes of the participants, the feedback/reflection meeting was organised at the end of process. The data from students, lecturers, researchers and examinees (n=2817) was collected by interviews, students’ learning diaries, observation notes, and a 360°- feedback questionnaire.

According to the feedback, students were very active and the working atmosphere was mostly positive. The students found rehearsing practical skills prior to fieldwork important and necessary. In the beginning of the fieldwork, they felt afraid and tense, but afterwards the experience turned positive. The work in the R&D project was brisk compared to the theoretical studies and they appreciated the research-centered approach. Furthermore, the R&D project offered the students the change to integrate different professional competencies.

The examinees found students friendly and customer-oriented, although some mistakes and errors in measuring and in results occurred.

The participating researchers and project steering committee found students’ contribution challenging, but very important and helpful. The integration of students’ work into data collection decreased the expenses and the whole data collection would not have been possible without the students’ collaboration.

Lecturers were mostly motivated and satisfied with the process. They appreciated the researchers’ participation. They felt that this kind of studying emphasises the importance of integrating new content knowledge into practice. However, they wished for smaller student groups and for a longer fieldwork period. Furthermore, the co-operation between degree programs was inflexible and they did not succeeded in integrating the practical fieldwork into the theoretical studies well enough. In addition, the faculty was not informed well enough about all the learning possibilities the project served. For example, only one thesis was integrated into the GOAL-project.

In the following chapter, the conceptualised R&D integrated learning model is represented. The model was constructed by analysing the procedure and the feedback of the GOAL–project.

R&D integrated learning model

The basic elements in the R&D integrated learning model, represented in Figure 1, are based on the vision and the mission of the higher education institution and on the challenges of the region and the discipline faced today and in the future. It is a systematic increasing of knowledge. The model of R&D integrated learning combines knowledge, skills and attitudes. After setting the aims, the working and study methods are selected, followed by the different outcomes, which represent the increased know-how of the region.

R&D-integrated learning facilitates working life orientation and studentcenteredness in curricula. Therefore, it is highly challenging and motivating at the same time. This kind of new studying and learning model implies a transfer from teaching to learning. The guiding principle in teaching and learning is competence-driven. In addition, learning environments, like R&D projects, which facilitate students’ participation, are encouraged. Furthermore, the R&D-integrated learning model challenges lecturers’ to develop their R&D project skills and skills to supervise students in conducting the projects.

Figure 1. The basic elements in the R&D-integrated learning model
Figure 1. The basic elements in the R&D-integrated learning model

Network and Innovation Integrated Learning –model (NIIL)

Regarding the increase of regional knowledge and know-how, other contributors besides higher education institution are involved. The Finnish innovation system consists of the producers and users of the knowledge and the various interactive relations between them. Central elements in the innovation system are education and training, R&D, and knowledge-intense business. New knowledge is produced by universities, research institutions, and business, among others.

In the next section of this article, we present the “Network and Innovation Integrated Learning –model (NIIL), where knowledge is a process of construction. In NIIL, partners negotiate meanings and build knowledge within a social context together (Figure 2).

During the traditional student- and learning task-centric teaching model (Figure 2), the student is in focus. At worst, she or he stays as a passive object, where as in student-driven NIIL-model, students work as an equal partner in an innovative eco-system, where diverse partners–e.g. higher education institutions, businesses, the public sector–work and innovate together. This kind of rewarding community of knowledge production includes more creativity, flow and spontaneous buzz than rules, order and liner processes. Innovation competence is mentioned as one of the generic competences of UAS graduates in Finland (Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences ARENE ry. 2010). Description of the competence in bachelor level is described as following: “is able to conduct research, development and innovation projects applying the existing knowledge and methods of the field, is able to work in projects, is capable of creative problem solving and development of working methods and is able to find customer oriented, sustainable and profitable solutions”.

Figure 2. The traditional “Student and Learning task -centric” (left) and the new “Network and Innovation Integrated Learning” (right) -models
Figure 2. The traditional “Student and Learning task -centric” (left) and the new “Network and Innovation Integrated Learning” (right) -models

There are two existing examples of the NIIL-model from Lahti University of Applied Sciences which can be mentioned: The Pocket School
(http://www.pocketschool.fi/) and the “Rock your body” – learning module. In the Pocket School, students use smart phones to capture service-design
significant moments and real world situations. They can then save and share the video clips via social media. The key concepts in the Pocket School are prosumer (professional–consumer, producer–consumer), service design, crowd sourcing, foresight, smart phones, brand, tele-education, video clips and social media. The “Rock your body” – learning module integrates theory and practice into the scientific research study (Väänänen 2003). The “Rock your body” idea was initiated by a private furniture company. The learning model has produced an innovative fitness training program for elderly people, a new rocking chair prototype, and several scientific research papers (Väänänen 2004; Väänänen 2006a; Väänänen 2006b; Väänänen 2006c; Niemelä et al. 2007; Niemelä et al. 2008; Niemelä et al. 2010)

These two presented R&D learning models illustrate the basic elements in the interface of R&D and learning. They both need further assessment and practical testing in order to validate them. The models can be used in conceptualising the teaching practices and in visualising the role of the diverse partners in knowledge production.

Acknowledgements

We wish to thank Mrs. Reetta Jänis, Mrs. Anne Vuori and Mr. Sami Makkula for their kind help with this article.

Authors

Ilkka Väänänen, PhD, is a research director at the Innovation Centre in the
multidisciplinary Lahti University of Applied Science in Finland and is a member
of the Good Ageing in Lahti Region – project steering group.

Sirpa Laitinen-Väänänen, PhD, is a principal lecturer at the Teacher Education
College in Jyväskylä University of Applied Sciences. Previously she
worked as a principal lecturer at the Faculty of Social and Health Care in Lahti
University of Applied Science and as a member of the research group in the
Good Ageing in Lahti Region – project.

Act of university of applied science 351/2003
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030351 (accessed September 19, 2009)

Bereiter, C. (2002), Education and mind in the knowledge age, Mahwah, NJ. Erlbaum.

Florida, R. (1995), Toward the learning Region, Futures, Vol. 27, No. 5, pp. 527-536.

Gibbons, M., Limoges, C., Nowotny, H., Schwartzman, S., Scott, P. & Trow, M. (1994), The new production of knowledge: The dynamics of science and research in contemporary societies, Sage, London.

GOAL (Good Ageing in Lahti region; Ikihyvä), Finnish research project on ageing and well-being 2002-2012 http://www.palmenia.helsinki.fi/ikihyva/

Helle, L., Tynjälä, P. & Olkinuora, E. (2006), Project based learning in postsecondary education – theory, practice and rubber sling shots, Higher Education, Vol. 51, No. 2, pp. 287-314

Laitinen-Väänänen S., Talvitie U & Luukka MR. (2007), Clinical supervision as an interaction between the clinical educator and the student, Physiotherapy Theory and Practice, Vol. 23, No. 2, pp. 95-103.

Lave; J. & Wenger, E. (1993), Situated learning: Legitimate peripheral participation, Cambridge University Press, Cambridge.

Niemelä, K., Väänänen, I., Laitinen-Väänänen, S. & Huuhtanen, M. (2007), Six weeks rocking chair intervention – A randomized controlled trial. European Seating Symposium.

Niemelä, K., Väänänen, I., Laitinen-Väänänen, S. & Huuhtanen M. (2008), Six week rocking chair intervention – A randomized controlled trial. 24nd International Seating Symposium, Syllabus, Vancouver, pp. 78-80.

Niemelä K., Väänänen I., Leinonen R., Laukkanen P. Benefits of home-based rocking chair exercise for physical performance in community-dwelling elderly women: a randomized controlled trial – A pilot study. Aging Clin Exp Res. 2010 published ahead of print 27.08.2010 DOI: 10.3275/7230.

Rauhala, P. (2008), R & D Activities in Finnish Universities of Applied Sciences Promoting Regional Development, in Higher Education Institutions and Innovation in the Knowledge Society, In K. Laine, P. van der Sijde, M. Lähdeniemi, & J. Tarkkanen, (ed.) Rectors´ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences ARENE ry., Helsinki, pp. 95-101.

Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences ARENE ry. (2010), Recommendation for the application of the national qualifications
framework (NQF) and the generic competences of qualifications at universities of applied sciences. http://www.arene.fi/data/dokumentit/8e315c43-
9a26-4d98-9957-28f5b3a4fb13_NQF%20English.pdf

Surakka, J. (2008) Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminta, Tiedepolitiikka Vol 33, No 1, pp. 25-30.

Tynjälä P. (2006), Opettajan asiantuntijuus ja työkulttuurit In A-R. Nummenmaa & J. Välijärvi (ed.) Opettajan työ ja oppiminen. Jyväskylä. Jyväskylän yliopistopaino, Koulutuksen tutkimuslaitos, pp. 99-122.

Väänänen, I. (2003), Rocking chair research as a learning process for physiotherapy students. 14th International WCPT Congress. Barcelona, Spain,
7-12, June 2003. SI-PO-0804

Väänänen, I. (2004), EMG activity and trainability of the rectus abdominis during rocking in a rocking chair with elderly men. Isokinetic Exercise
Science Vol. 48, No. 12, pp. 48-49.

Väänänen, I. (2006a), Physiological responses of the rocking in a rocking chair to elderly people with physical disabilities. 22nd Int Seating Symposium, Syllabus, Vancouver, pp. 135-137.

Väänänen, I. (2006b), Rocking Chair and Health. Nordisk Siddesymposium. Kopenhagen. pp. 70-71.

Väänänen, I. (2006c), Even a small movement is good for health. International Journal of Behavioral Medicine, Vol. 12, No. 1, p. 298.