Ammattikorkeakoulut kantavat yhteiskunnallisen vastuunsa

Ammattikorkeakoulut ovat parinkymmenen vuoden aikana ottaneet paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa paitsi kouluttajina myös työelämän uudistajina ja kehittäjinä. Vuoden vaihteessa valmistunut ammattikorkeakoululainsäädännön uudistus yhtenäisti ammattikorkeakoulujen hallintorakenteita ja kasvatti merkittävästi niiden autonomiaa. Oman päätösvallan kasvattamisen on tehnyt mahdolliseksi ammattikorkeakoulujen vastuullinen toiminta ja aluevaikuttavuus, jonka myös meidän sidosryhmämme ovat noteeranneet.

Maailma näyttää elävän jälleen kerran voimakasta murroskautta. Globaalin talouden muutokset ja esimerkiksi digitalisaation kehitys edellyttävät Suomeltakin isoja rakenteellisia muutoksia ja monien totuttujen toimintatapojen päivittämistä. Tässä kehitystilanteessa suomalaisten katseet kääntyvät yhä useammin ammattikorkeakoulujen suuntaan. Uuden lainsäädännön myötä kasvavat myös odotukset ammattikorkeakoulujen työelämää kehittävää tutkimus- ja kehittämistoimintaa kohtaan.

Tässä tilanteessa meidän on entistä määrätietoisemmin etsittävä keinoja, joilla luomme uusia innovaatioita vahvistamaan suomalaista hyvinvointia. Mikä taho olisikaan luonnollisempi toimija uudistamaan ja kehittämään työ- ja elinkeinoelämää ja sen prosesseja kuin ammattikorkeakoulut, jotka jo perinteisesti kouluttavat suuren osan kehittämistehtävissä toimivista ammattilaisista. Tällaista yhteiskuntavastuuta ammattikorkeakouluilta nyt odotetaan, ja siihen tehtävään meidän tulee tarttua.

Ammattikorkeakoulujen vahvuutena on monialaisuus ja vahva sitoutuminen yhteistyöhön oman alueen eri toimijoiden kanssa, mistä tämäkin julkaisu on loistava esimerkki.

Kirjoittaja

Markku Lahtinen, rehtori, Tampereen ammattikorkeakoulu, markku.lahtinen@tamk.fi

Nouseva sukupolvi kaipaa työltä mielekkyyttä ja elämältä onnellisuutta

Usein kuulee väitettävän, että nyky-yhteiskunnassa arvot kovenevat. Hokemalle ei ole perusteita: itse asiassa arvotutkimukset osoittavat, että yhteiskunnan arvot pehmenevät. Tämän huomaa jo siitä, miten nykyaikaiset vanhemmat kasvattavat lapsiaan. Kun vielä 1980-luvun alkupuolella lasten ruumiillinen kuritus oli yleisesti hyväksyttyä, nyt vain ani harva vanhempi pitää tällaista rikollista toimintaa hyväksyttävänä, saati turvautuu siihen itse.

Yhteiskunta menee eteenpäin, kun ihmiset muuttuvat entistä sivistyneemmiksi ja oppivat tulemaan paremmin toimeen keskenään. Nykyisten lasten vanhempien itsetunto on niin vahva, että heidän ei tarvitse painaa heikompiaan alas tunteakseen olevansa itse jotakin. Sota-ajalta periytyvä tunnekylmyys ja raakuus sekä lapsen nöyryyttämiseen ja itsetunnon murtamiseen perustuva kasvatusajattelu painuvat vähitellen historian romukoppaan, minne ne kuuluvatkin.

Taustalla on pitkään kestänyt talouskasvun aika

Y-sukupolvi – noin vuosina 1980−1999 syntyneet – on kasvanut taloudellisesti turvatussa ympäristössä, jolloin heidän ei ole tarvinnut sopeutua jatkuvaan selviytymiskamppailuun: elintaso on jättänyt aiempaa enemmän tilaa myös itsensä toteuttamiselle ja muiden ihmisten positiiviselle huomioon ottamiselle. Tämä on suoraan linjassa Maslow’n tarvehierarkian oletusten kanssa.

Toisaalta y-sukupolven takaraivossa on perusteltu pelko, että heistä tulee modernin taloushistorian ensimmäisiä, jotka eivät saavuta vanhempiensa elintasoa. Kun työelämän tarjoama tulevaisuudenkuva on epävarma, on luonnollista että nuoret etsivät elämäänsä sisältöä yhä enemmän muualta kuin materiaalisen elintason noususta. Tämä ei välttämättä ole vain huono asia yhteiskunnan arvomaailman kannalta.

Historioitsija Juha Siltala on nuorten suhteen optimistinen. Uudessa tiiliskivimäisessä teoksessaan Nuoriso – mainettaan parempi? Nykynuorten sopeutumisratkaisut historiassa hän tarkastelee laajaa tutkimusaineistoa ja piirtää kuvaa nuorison elämästä monesta näkökulmasta. Siltala ilmoittaa heti kirjansa aluksi, että hänen tarkoituksenaan ei ole tutkia aikuisten nuoriso-ongelmaa, vaan hän käyttää aineistona muun muassa nuorisoa koskevia mielipidetutkimuksia, jossa kuuluu nuorten oma ääni ja käsitys itsestään.

“Jälkimaterialistinen nuoriso yksilöllisine toiveineen ja neuvottelutaitoineen on syntynyt kasvatuksen kaksisataavuotisen inhimillistymisen ja länsimaiden puolivuosisataisen keskiluokkaistumisen tuloksena”, Siltala tiivistää.

”Nyt nuorten odotukset ja työmarkkinoiden todellisuus ovat ajautuneet ristiriitaan. Jos talouskasvu ei viriä, mutta talous säilyy silti yksilöiden arvonmittana, niukkenevista resursseista kamppaillaan yhä enemmän ryhminä. Silloin yksilölliset valinnat vähenevät ja ryhmähyveet korostuvat.”

Myös tulevaisuudentutkija Richard Watson uskoo, että uusi yhteisöllisyys nostaa jälleen päätään. Kirjassaan 50 Ideas You Really Need to Know: the Future hän toteaa, että uudet sukupolvet alkavat taas ymmärtää henkilökohtaisen vuorovaikutuksen merkityksen, ja nostaa aidot, voittoa ja hyötyä tavoittelemattomat ihmissuhteet niille kuuluvaan arvoonsa.

Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika

Sosiaalipsykologi ja arvotutkija Martti Puohiniemi on mielestäni onnistunut tiivistämään pariin sanaan jotain olennaista nykyajastamme ja nousevien sukupolvien arvoista: kirjassaan Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika hän toteaa saman, minkä eri arvotutkimukset, kuten Taloustutkimuksen Valuegraphics, osoittavat:

Tuskin koskaan historiassa nuorten ja vanhojen ikäluokkien arvomaailmoissa on ollut niin suuret erot kuin nyt. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että eri-ikäiset ihmiset ovat syntyneet ja kasvaneet niin erilaisina aikoina.

Nuorimpien ja vanhimpien ihmisten arvomaailmat ovat kuin yö ja päivä. Yhtenäisyyttä ja kurinalaisuutta korostavaan, työkeskeiseen kulttuuriin kasvaneiden vanhempien ihmisten voi olla vaikea ymmärtää nuorten ikäluokkien yksilökeskeistä, liberaalia tässä ja nyt
-arvomaailmaa – ja päinvastoin.

Kuvio 1. Nuorten ja vanhojen arvomaailmat ovat hyvin erilaisia. Kuviossa violetilla ja vaaleanpunaisella olevat arvoluokat ovat tyypillisiä kulutusyhteiskunnan yksilökeskeisiä arvoja: moderneja ja pragmaattisia. Sinisellä merkityt arvot ovat puolestaan suurille ikäluokille tyypillisiä, perinteisiin ja kurinalaisuuteen perustuvia arvoja. Keltaisella merkityt arvot ovat myös varsin perinteisiä, mutta ne eivät ole sillä tavalla ikäsidonnaisia kuin violetilla ja sinisellä merkityt arvot. Vihreällä merkityt arvot ovat idealistisia, maailmanparannukseen tähtääviä. Ne ovat vähemmän tyypillisiä nuorille: y-sukupolvi on luonteeltaan pragmatistinen, tässä ja nyt -elämää elävä. Vain tietty ikäluokan etujoukko, eliitti, suuntautuu yhteiskunnan muuttamiseen, kuten aktiiviseen toimintaan järjestöissä ja politiikassa. Tämä on muuten yksi syy siihen, miksi esimerkiksi luomuruoka ei ole saavuttanut niin suurta suosiota kuin vielä joitakin vuosia sitten ounasteltiin: nuoret eivät ole arvoiltaan erityisen vihreitä. He ovat käytännönläheisiä, eivät kovin idealistisia ja laajasti maailman muuttamisesta kiinnostuneita. Lähde: Taloustutkimuksen Suomi tänään -kirjekysely, vastaajamäärä 3565.

Y-sukupolvi: uteliaita ja verkottuneita

Y-sukupolvi on postmodernin yhteiskuntamme äärimmäinen tuote. He ovat syntyneet ja kasvaneet yhteiskunnassa, joka on ylistänyt yksilön menestystä ja kannustanut heitä tulemaan erityisiksi ja ainutlaatuisiksi. Siksi he haluavat pitää kiinni oman elämänsä ohjaksista kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

He eivät ole mikään vanhempien ikäluokkien maalailema narsistinen ”minä, minä” -sukupolvi, vaan päinvastoin osoittavat avoimuutta ja sitoutuneisuutta kanssaihmisiinsä, etenkin läheisiinsä. Eivät he silti mitään maailmanparantajia ole, ainakaan perinteisessä mielessä, kuten kuvio edellä osoittaa.

Y-sukupolvi hakee sankarinsa läheltä eli perheestään, ystävistään ja itsestään. Perheen ja lähipiirin ulkopuolelta ainoastaan jotkut julkisuuden henkilöt, elokuva-, musiikki- ja urheilutähdet sekä opettajat ovat Y:lle edes jonkin verran merkittäviä. Perinteistä auktoriteettia edustavat hahmot, kuten poliittiset ja uskonnolliset johtajat, lääkärit tai poliisi, eivät ole y-sukupolvelle läheskään niin tärkeitä kuin edellä mainitut.

Y-sukupolven ajattelutapa on glokaali: he pitävät entistä tärkeämpänä omaa kotimaatansa ja sen perinteiden vaalimista, ja samalla he ovat yhä avoimempia ja kytkeytyneempiä muuhun maailmaan ja hakevat sieltä vaikutteita ennakkoluulottomasti. Y:lle ei ole mikään ongelma identifioitua koko maailmaan, ja samalla olla sidoksissa vahvasti kotiseutunsa paikallisiin erityispiirteisiin.

Työltä toivotaan mielekkyyttä, elämältä onnellisuutta

Y-sukupolvelle tärkeintä työssä on omakohtaisesti koettu, mielekäs sisältö. Modernin ihmisen tunnuspiirre on, että hän haluaa löytää oman juttunsa: siinä missä perinteisessä yhteiskunnassa jälkipolvet omaksuivat käsitykset hyvästä elämästä ikään kuin annettuina, moderni ihminen kyseenalaistaa ja etsii. Esimerkiksi suhde työhön halutaan määritellä omista lähtökohdista, eikä työnarkomanian ihannetta oteta annettuna.

Juha Siltala antaa oivan esimerkin jo vanhanaikaiseksi muuttuneesta työkulttuurista. Talouskasvun hulluina vuosina tietotekniikkayrityksissä painettiin ympäripyöreitä päiviä, ja työ hallitsi elämää suorastaan epäterveellä tavalla:

”…työntekijät viihtyivät paremmin toistensa aikuisessa seurassa kuin kotona. Kotona heidän olisi pitänyt ottaa vastuu puitteiden pystyssä pitämisestä, kun taas töissä joku muu siivosi (yöllä, kun työnantaja oli ajanut nörtit päätteidensä edestä).”

Y-sukupolvella on kyllä työmoraali kohdallaan, mutta se on oikeassa suhteessa muuhun elämään. Y-sukupolvi ymmärtää ehkä aikaisempia sukupolvia paremmin, että töitä ei pidä painaa sen kaikkein arvokkaimman eli perheen ja ihmissuhteiden kustannuksella.

Maailmanlaajuisessa survey-tutkimuksessa 80 prosenttia y-sukupolven edustajista sanoi, että on parempi työskennellä minimipalkalla kuin että ei olisi työpaikkaa ollenkaan. Toisaalta y:t ovat erittäin onnellisia ja optimistisia tulevaisuuden suhteen. Eniten heille tuo onnea ajan viettäminen perheen (mukaan lukien isovanhemmat) sekä ystävien kanssa.

Perhearvot ja ihmiskeskeisyys korostuvat nousevan sukupolven arvomaailmassa. Vastaavasti sitoutuminen valtioon sekä muihin perinteisiin instituutioihin on koetuksella. Onnellisuutta tuovat myös lomailu ja rentoutuminen, hauskanpito ja menestyminen elämässä − ja menestymisen tärkein indikaattori on onnellisuus.

Y-sukupolvi muuttaa maailmaa – vaikkei sitä erityisesti yritäkään

Työelämäkysymyksiin erikoistunut Tekesin johtava asiantuntija Tuomo Alasoini totesi Talouselämä-lehdessä kesäkuussa 2014 julkaistussa kirjoituksessaan, että jo lähitulevaisuudessa y-sukupolvi valtaa työelämän oikein kunnolla:

”Sotien jälkeisten suurten ikäluokkien sukupolvi, jonka muodostavat vuosina 1945–64 syntyneet, hallitsi työelämää 30 vuotta. Tilanne muuttuu nopeasti, sillä jo vuonna 2020 työllisten enemmistön muodostaa 1970-luvun lopun ja 1990-luvun lopun välillä syntynyt y-sukupolvi.”

Se, millainen arvomaailma nuorilla on tänä päivänä, antaa viitteitä tulevasta – arvot nimittäin lujittuvat 17−20 ikävuoden paikkeilla. Taloustutkimuksen mielipidekyselyiden mukaan esimerkiksi alle 25-vuotiaista homoparien adoptio-oikeutta kannattaa 74 prosenttia (20 prosenttia vastustaa). Yli 65-vuotiaista sitä kannattaa 36 prosenttia, 52 prosenttia vastustaa.

Tämänhetkisen tiedon valossa näyttää siltä, että liberalisoitumiskehitys on väistämätön, vaikka se ei välttämättä etenekään suoraviivaisesti. Iso trendi vienee kuitenkin siihen suuntaan. Toisaalta kaikki nuoret eivät ole kansainvälisiä: päinvastoin, alle 25-vuotiaat suhtautuvat skeptisesti esim. työperäiseen maahanmuuttoon ja kansainvälisiin vaikutteisiin. Taustalla on kenties pelko omasta asemasta tulevaisuudessa.

Kaiken kaikkiaan y-sukupolvesta voidaan sanoa, että se tulee muuttamaan maailmaa ja työelämää. Suurin osa nuorista ei ole palavasieluisia ja aatteellisia aktivisteja, vaan pohjimmiltaan ihan tavallista elämää arvostavia, omaan lähipiiriinsä suuntautuneita peruspuurtajia.

Muutoksen agentteja he silti ovat – jo ihan pelkällä olemassaolollaan.

Kirjoittaja

Juho Rahkonen, tutkimuspäällikkö, YTT, Taloustutkimus Oy, juho.rahkonen@taloustutkimus.fi

 

Opiskelija maahanmuuttopalveluiden toiminnan kehittäjänä

Julkisen sektorin, etenkin sosiaali- ja terveyspalvelujen sähköistäminen, on nykyisin yksi valtakunnan tärkeimmistä kehittämiskohteista. Keskustelu jo käytössä olevien asiakastietojärjestelmien paremmasta hyödyntämisestä itse työnteossa on jäänyt vähemmälle. Tähän aiheeseen tartuttiin ylemmän ammattikorkeakouluopiskelijan opinnäytetyössä.

Opinnäytetyö tehtiin Oulun kaupungin sosiaalipalvelujen maahanmuuttajapalveluihin. Yksikössä työskentelee sosiaalityöntekijöitä, ohjaajia, kodinhoitajia ja etuuskäsittelijöitä. Asiakkaina ovat Oulussa asuvat pakolaistaustaiset henkilöt kolmen ensimmäisen vuoden ajan maahan saapumisestaan.

Sosiaalityö jälkijunassa asiakastietojärjestelmien hyödyntämisessä

Maahanmuuttajapalveluiden asiakastietojärjestelmään kirjattiin aiemmin vain hallinnolliset ja juridiset tehtävät, kuten toimeentulotuki- tai palvelupäätökset sekä asiakassuunnitelmat. Kaikki sosiaalityöhön ja sosiaalipalvelutyöhön kuuluvat vuorovaikutustyön elementit jäivät kirjautumatta, jolloin työ jäi kokonaan näkymättömäksi. Ongelma on sosiaalityön kentässä valtakunnallinen.

Kuva 1. Mitkä ovat eri työntekijöiden ydintehtäviä?

Kehittämistehtävän lähtökohdat

Työkiireen kasvaessa sekä työntekijöiden ja esimiesten vaihtuessa ydintehtävien hahmottaminen suhteessa asiakasprosessiin tuotti välillä vaikeuksia. Tehtiin päällekkäistä työtä, jätettiin työ tekemättä, varottiin astumasta kenenkään tontille. Käytössä olevassa asiakastietojärjestelmässä ei ollut elementtejä, joihin tehty työ olisi voitu dokumentoida, ja siten saada työ näkyväksi työntekijälle itselleen, koko tiimille tai esimiehille.

Tavoitteena oli määritellä yksikön eri ammattiryhmien ydintehtävät asiakasprosessin suhteen. Ydintehtävien tuli vastata tilaaja-tuottaja-mallin sopimusta sekä eri laeissa ja viranomaisohjeissa määriteltyjä työhön liittyviä ohjeistuksia. Tavoitteena oli myös löytää asiakastietojärjestelmä YPH Efficasta sellainen komponentti, johon suoritetut tehtävät voidaan dokumentoida.

Kun prosesseja halutaan kehittää, on niistä kerättävä kehittämisen kannalta oleellista tietoa. Tässä kehittämistehtävässä haluttiin mahdollistaa asiakas-, työntekijä- ja organisaatiokohtaiset tilastot, jotka olisivat työntekijöiden hyödynnettävissä asiakastyön hallinnassa ja oman työn kehittämisessä sekä esimiehillä työn seurannassa ja kehittämisessä.

Työn kehittäminen moniammatillisissa tiimeissä

Moniammatillisuus tuo työhön uusia näkökulmia erilaisen tiedon ja osaamisen kautta. Työn saaminen hedelmälliseksi edellyttää tiedon ja taidon kokoamista siten, että saavutetaan mahdollisimman kokonaisvaltainen käsitys ja ymmärrys asiakkaasta. (Isoherranen 2005, 13–15.) Keskeistä on tiimin jäsenten keskinäinen yhteistyö ja yhteistoiminta omissa rooleissa ammatillisia rajoja ylittämällä. Tiedonkulku ja tiedonvaihto ihmisten välillä korostuvat. (Sanerma 2009, 103.)

Oman toiminnan kehittämisen myötä työtehtävät suoritetaan paremmin. Asiakkaiden tyytyväisyys lisääntyy ja kannattavuus paranee. (Roukala 1998, 11.) Työyhteisön tai tiimin oman toiminnan kehittäminen vaatii foorumin, jossa voidaan miettiä ja tarkastella omaa toimintaa. Kehittämiselle on varattava aika ja paikka, jolloin voi irrottautua päivittäisistä toiminnoista. (Järvinen 2000, 73–74.)

Maahanmuuttajapalveluissa oli kehittämispäivät kaksi kertaa vuodessa, mutta tehdyt päätökset ja suunnitelmat jäivät liian usein toteutumatta. Työntekijät eivät olleet sitoutuneita niihin. Tässä kehittämistyössä työntekijät olivat innolla mukana kehittämässä omaa työtään ja sen kirjaamista.

”Meidän kehittämistyö”

Työtä vietiin eteenpäin kehittämispäivillä. Opiskelija teki ehdotuksen työtehtävistä ja perusteli ne toimintaa säätelevillä laeilla ja määrityksillä. Kaikki työntekijät pääsivät työstämään työtehtävien määrittelyä eteenpäin. YPH Effica -asiakastietojärjestelmään rakennettiin lomake, jolla tehtävät voitiin tallentaa. Tehtävien kirjaamista pilotoitiin ja tarvittavat muutokset tehtiin yhdessä kaikkien työntekijöiden kanssa. Työssä toteutui Kari Murron malli toiminnan kehittämisestä (kuvio 1).

Kuvio 1. Arjen tutkiminen ja sen pohjalta toiminnan suuntaaminen ja kehittäminen Kari Murron mukaan (Niiranen, Seppänen-Järvelä, Sinkkonen & Vartiainen 2010, 142).

Pilotoinnin jälkeen tuloksia arvioitiin yhdessä työntekijöiden ja esimiesten kanssa. Työskentelymenetelmää haluttiin jatkaa ja kehittää. Työntekijät toivat esille, miksi tämä kehitystyö onnistui: työntekijät olivat itse mukana kehittämistyössä ja he saivat vaikuttaa työnsä kehittämiseen. Tämän luulisi olevan yksinkertaista, mutta kuinka usein tämän työn tekevät asiantuntijat ja suunnittelijat, kaukana arkitodellisuudesta.

“Työntekijät olivat ottaneet tämän kehittämistyön vakavissaan, mutta lämmin olo tuli, kun he alkoivat sanoa tätä projektia meidän kehittämistyöksi. Tunsin silloin vahvasti, että olin ollut aloittamassa ja tekemässä jotain, mikä selvästi nähtiin hyödylliseksi koko työyhteisössä.”

Maahanmuuttajapalveluiden ydintehtävät

Tässä työssä määriteltiin Oulun maahanmuuttajapalveluiden asiakasprosessin ydintehtävät sillä tarkkuudella, että niiden mukaan kerättyä tietoa voidaan hyödyntää työn seurannassa ja suunnittelussa. (Röntynen 2013, 55.) Ydintehtävien määrittelyssä käytettiin laajaa aineistoa aina lainsäädännöstä erilaisiin raportteihin ja muistioihin (kuvio 2).


Kuvio 2. Ydintehtävien määrittämiseen käytetty aineisto (Röntynen 2013, 55.)

“Asiakasprosessin ydintehtävät jaoteltiin kahteen pääluokkaan; sosiaalityö ja ohjaus. Sosiaalityö-alkuiset ydintehtävämerkinnät ovat nimenomaan sosiaalityöntekijöiden tehtävien merkitsemistä varten. Ohjaus-alkuiset ydintehtävämerkinnät katsottiin riittävän ohjaajille ja kodinhoitajille yhteisesti. Heidän tehtävissään, koulutuksessaan ja toimenkuvissa on eroja, mutta heidän tehtävänsä kuuluvat vahvasti palveluohjauksen puolelle, tehtävärajauksia ylitetään tarpeen ja tilanteen mukaan.” (Röntynen 2013, 56)

Sosiaalityöntekijöiden sekä ohjaajien ja kodinhoitajien tehtävät määriteltiin erikseen. Lopullisessa versiossa erilaisia tehtäviä oli yhteensä 31 kappaletta. Taulukossa 1 on esimerkki sosiaalityöntekijöiden ydintehtävistä.

Taulukko 1. Sosiaalityöntekijän ydintehtävät

MAMU Sosiaalityö/ Kotoutumissuunnitelman tarkistus
MAMU Sosiaalityö/ Ohjaus ja neuvonta/Vir.yhteistyö
MAMU Sosiaalityö/ Palvelupäätökset
MAMU Sosiaalityö/ Perheenyhdistämisprosessi
MAMU Sosiaalityö/ Psykososiaalinen työ
MAMU Sosiaalityö/ Psykososiaalinen työ/ Kotikäynti
MAMU Sosiaalityö/ Toimeentulotuki
MAMU Sosiaalityö/ Vastaanotto
MAMU Sosiaalityö/Kotoutumissuunnitelma
MAMU Sosiaalityö/Ohjaus ja neuvonta
MAMU Sosiaalityö/Päivystys

Kehittäminen jatkuu

Tätä kirjoitettaessa maahanmuuttajapalveluissa eletään kehittämisen tuotosten 1-vuotispäiviä. Työntekijät ovat löytäneet uusia tehtäviä, joiden merkitseminen on koettu tärkeäksi. Merkitsemiseen liittyviä pelisääntöjä on tarkistettu aika ajoin.

Kehityskeskusteluissa tilastoja on hyödynnetty työn arvioinnissa. Ne ovat auttaneet työntekijöitä huomaamaan, mitkä asiakkaat ja asiat kuormittavat heitä tai missä asioissa he tarvitsisivat täydennyskoulutusta. Tiimin muiden jäsenten tekemä asiakastyö on tullut näkyväksi ja synergiahyödyt ovat nähtävissä moniammatillisessa työyhteisössä.

Sosiaalipalvelujen johto on huomannut työn hyödyt. On tehty periaatepäätös, että tämän kehittämistyön tulokset viedään soveltuvin osin muihin yksiköihin.

Opiskelu mahdollisti kehittämistyön tekemisen

“Mikäli en olisi hakeutunut opiskelemaan Oamkin Liiketalouden yksikköön ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, olisi tämä kehittämistyö jäänyt tekemättä. Sitoutuminen opiskeluun, tietty aikarajaus, kehittämistyötä tukevat oppiaineet ja oma henkilökohtainen kehittymisen tarve potkivat opinnäytetyöhön liittyvää kehittämistyötä eteenpäin.”

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoilla on monesti vankka ammatillinen tausta. Opiskelu tuo siihen uutta teoreettista sisältöä. Työnantajalle työntekijän opiskelu voi olla mahdollisuus luoda uutta. Opiskelija pääsee katsomaan työyhteisöään uudesta näkökulmasta. Työ voi tukea opiskelua ja päinvastoin.

“Tämän kehittämistyön antoisimpia kokemuksia oli oppia näkemään työkaverit ja heidän työtehtävänsä eri tavalla, kuin siihen asti olin nähnyt. Yamk-tutkinto on antanut tällaiselle keski-ikäiselle, 23 vuotta samassa työpaikassa olleelle, työntekijälle oivan piristysruiskeen jatkaa töitä uudella innolla. Oman kokemukseni siivittämänä suosittelen työnantajia hyödyntämään työntekijöiden kehittämisessä ammattikorkeakouluja ja työntekijöitä hakeutumaan jatkokoulutuksiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia jotain uutta.”

Yhteenveto

Työntekijän opiskelu mahdollisti kehittämistyön tekemisen. Maahanmuuttajapalveluiden eri ammattiryhmien ydintehtävät määriteltiin yhdessä kaikkien työntekijöiden kanssa ja asiakastietojärjestelmään rakennettiin tietojen tallennusmahdollisuus. Nyt asiakasprosessin ydintehtävät kirjataan järjestelmään ja tilastoja hyödynnetään työn kehittämisessä. Aiemmin hankittu tietojärjestelmä saatiin näin tehokkaampaan käyttöön.

Vähintäänkin yhtä arvokas saavutus on, että työyhteisön moniammatillinen tiimi on uudella tavalla sitoutunut oman toimintansa kehittämiseen. Todennäköisesti hyvä yhteishenki näkyy myös asiakkaille parempana palveluna.

Kirjoittajat

Sinikka Viinikka, lehtori, Oulun ammattikorkeakoulu, sinikka.viinikka@oamk.fi

Jouni Röntynen, palveluesimies vs., tradenomi (Ylempi amk), Oulun kaupunki, jouni.rontynen@ouka.fi

Järvinen, P. 2000. Esimies ja työyhteisön kehittäminen. WSOY. Helsinki.

Niiranen, V., Seppänen-Järvelä, R., Sinkkonen, M. & Vartiainen, P. 2010. Johtaminen sosiaalialalla. Helsinki. Gaudeamus Helsinki University Press Oy.

Roukala, V. 1998. Toiminnan muutoksen toteutus. Suomen Atk-kustannus. Espoo.

Röntynen, J. 2013. Maahanmuuttajapalveluiden asiakasprosessin ydintehtävät näkyviksi. http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/60041/Rontynen_Jouni.pdf?sequence=1

Sanerma, P. 2009. Kotihoitotyön kehittäminen tiimityön avulla. Akateeminen väitöskirja. Tampere. Tampereen yliopisto.

Osaamispolku yhteiselle kartalle

Osaamispolku yhteiselle kartalle

Työelämä kehittyy jatkuvasti kompleksisemmaksi. Yhteiskunnan monimuotoistuvat tarpeet ovat haastaneet myös kuntoutuksen ajattelutapojen muutokseen. Keskeistä muutoksessa on asiakkaan roolin ja asiakkaan omien verkostojen vahvistuminen kuntoutusprosessissa (Järvikoski 2013, 73). Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksessa todetaan, että yksi sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuden haasteista on kyky tehdä rakenteellisia ja toiminnallisia muutoksia. Työelämää kannustetaan etsimään uusia työn tekemisen tapoja rajoja ylittäen. (Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014.)

Kuntoutusammattilaisten odotetaan työskentelevän kuntoutujan kumppanina verkostomaisesti rajapintoja ylittäen. Verkostojen tulisi yhä enemmän rakentua kuntoutujan omista toimintaverkostoista, ammattilaisten verkostojen lisäksi. Kuntoutusosaamisen johtamiselta vaaditaan kykyä yhdistellä yksilö-, yhteisö- ja yhteiskuntatason osaamista toisiinsa. Verkostomaisen oppimisen kohdentamiseen ja suunnitteluun kaivataan siksi uusia välineitä. (Ahonen 2013.)

Kartta työvälineeksi

Kuntoutuksen ylemmässä ammattikorkeakoulututkinto-ohjelmassa käynnistyi syksyllä 2014 prosessi, jossa hyödynnetään uutta kuntoutusosaamisen kokonaisuuden hahmottamisvälinettä osana opintoja. Välinettä käytetään opintojen aikana koulutuksen ja työelämän välisessä dialogissa yhteisen ymmärryksen luomiseen. Lisäksi tavoitteena on kehittää mallia ja sen hyödyntämistapoja yhdessä opiskelijoiden ja työelämän kanssa.

Kartaksi muotoiltu malliväline* kuvassa 1 jäsentää neljä eriluonteista oppimista, mutta niitä ei mielletä erillisiksi vaan osaamisen kokonaisuus muotoutuu niiden jatkuvasta keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Karttaa tarkastellaan ikään kuin maastona, jossa kuntoutumisen tulevaisuutta rakennetaan yhdessä (co-construction zone, Newman, Griffin & Cole 1989). Opetus suunnitellaan niin, että opiskelija voi luoda maastoon oman osaamispolkunsa.

Kartan keskiössä on kuntoutumisen haaste, jonka lähtökohtana on kuntoutujan roolin muutos objektista subjektiksi. Kuntoutuminen ilmiönä on monitahoinen ja siihen vaikuttavat niin yksilölliset, yhteisölliset kuin yhteiskunnallisetkin tekijät. Eri näkökulmien huomioonottaminen kuntoutusosaamisen yhteisessä suunnittelussa on välttämätöntä, jotta konkreettiset kehittämisteot ja muutokset muodostaisivat hallitun, dynaamisen osaamiskokonaisuuden ja vastaisivat asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin ja kuntoutumisen yhteiskunnallisiin haasteisiin.

Kuva 1. Kuntoutusosaamisen yhteisen suunnittelun kartta.

Yhteiskuntaan muotoutuneen työnjaon mukaan tiedollista osaamista on tuotettu eri ympäristössä kuin missä oppiminen on tapahtunut ratkaisemalla käytännön ongelmia. Henkilön kuntoutuminen on kuitenkin sekä tietoa ja ymmärrystä edellyttävä ilmiö että käytännöllisiä ratkaisuja edellyttävää toimintaa (kartan ”itä-länsisuunta”). Opetus oppilaitoksissa ja henkilöstökoulutuksessa on tähdännyt tietämyksen välittämiseen käytännön toiminnan perustaksi. (Ahonen 2008, s. 62–65.)

Toisen perinteisen työnjaon mukaan uusien ratkaisujen ja tietämyksen luominen kuuluu erityisille asiantuntijoille ja heidän yhteisöilleen, ja opetus on ollut niiden välittämistä omaksuttavaksi ja sovellettavaksi. ”Pohjois-eteläsuunnassa” kartta siis yhdistää toisiinsa olemassa olevan osaamisen hyödyntämisen ja uuden luomisen (Sutter 2002, s. 29–31).

Kartan ”eteläpuoliskolla” opiskelija tekee itselleen osaamispolkua, jonka kautta hän omaksuu keskeisen olemassa olevan kuntoutumista koskevan nykytietämyksen ja tärkeimmät toimivat käytännön ratkaisut. ”Pohjoispuoliskolla” opiskelija uudistaa tutkien ja kehittäen kuntoutumisen tietämystä ja käytäntöjä. Kaikilla neljällä kentällä risteilevä osaamispolku on prosessi, jossa opiskelija ylittää yhteiskunnallisen oppimisen perinteisiä työnjakoja rakentaakseen merkityksellistä osaamista sekä itselleen että työyhteisölleen ja yhteiskuntaan.

Osaamiskartta yhteiseksi hyödyksi

Opiskelijoiden kuntoutusosaamisen kehittymiseen vaikuttaa ymmärrys kuntoutuksen kehittymisestä, työyhteisön kehitysvaiheesta sekä yhteiskunnallisista konstellaatiosta ja verkostoista. Kuntoutusosaamisen jäsentämisen mallia hyödynnetään oppimistehtävissä, joissa opiskelija tarkastelee osaamisen tarpeita sekä työyhteisönsä että oman yksilöllisen kehittymisensä näkökulmasta. Esimerkiksi opiskelijan valmius kehittää kuntoutusta voi olla suurempi kuin työyhteisön valmius muuttaa toimintaansa. Tällaisessa tilanteessa opiskelijan ja työyhteisön oppimistarpeet eivät siis kohtaa toisiaan. Mallin avulla haastetta voidaan sanoittaa ja tehdä ymmärrettäväksi, jolloin osaamisen johtaminen ja oppiminen tulee mahdolliseksi. Parhaimmillaan mallin avulla luodaan yhteisölle osaamiskartta, johon opiskelija liittää oman yksilöllisen oppimispolkunsa, ja opiskelijan oppiminen hyödyttää koko työyhteisöä. Kartan tarkoitus on siis toimia opiskelijan, hänen yhteisönsä ja kuntoutujien välisenä keskustelun välineenä, jolla he tarkastelevat yhdessä organisaatiossa vallitsevaa ymmärrystä, kuntoutumisen ratkaisuja ja niiden kehittämissuunnitelmia. (Schaupp 2011.)

Karttamallin ulkokehällä tehdään näkyväksi haasteen ympärille organisoituneet osaamisen verkostot, eräänlainen alan oppimisen yhteiskunnallinen konstellaatio (Ahonen 2008, kuvio s. 64). Ympäröivät verkostot ylläpitävät, muuttavat, säätelevät ja ohjaavat kuntoutusalan toimintaa ja toimijoita (esim. Kela ja STM). Ne tarjoavat ja kehittelevät palveluja (esim. kuntoutuslaitokset ja alan yritykset). Ne opettavat, tutkivat ja muotoilevat hypoteeseja tulevaisuuden toiminnasta (esim. yliopistot, tutkimuslaitokset, amk:t). Jotkut näistä alan verkostoista tuottavat polulle uutta opittavaa, toiset ehkä tukevat vanhenevia rakenteita.

Osaamishyppy tulevaan

Muuttuvan kuntoutusosaamisen rakentamisessa ja siihen liittyvien uusien työvälineiden yhteiskehittelyssä on otettu kunnianhimoinen tavoite tuottaa dynaamista moninaisuusosaamista, jossa yhdistetään monta eri tasoa ja verkostoa tulevaisuusorientoituneesti. Kaikki kartalla olevat toimijat – kuntoutuva henkilö, opiskelija, työorganisaation ja verkostojen tahot – ovat mukana ”uutta toimintaa luovassa toiminnassa” (learning activity -käsite, Engeström 1987, s. 124–127). Kuntoutumista koskeva osaaminen on heidän moninaisen ja muuttuvaisen yhteistoimintansa kohde, ristiriitainen ja kompleksinen kaikessa elävyydessään.

Olemme siis aloittaneet yhdessä opiskelijoiden kanssa matkan: emme vielä tiedä itsekään mihin oppimispolkumme yhteisellä kartalla johtaa ja mitä se tuottaa. Teemme osaamishyppyjä kohti tulevaa.

Kirjoittaja

Heli Ahonen, kehittäjä, FT, Kehittämisyhtiö Toimiva Oy, heli.ahonen@toimivaoy.fi

Kaija Kekäläinen, lehtori, toimintaterapeutti (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, kaija.kekalainen@metropolia.fi

Elisa Mäkinen, yliopettaja, FT, Metropolia Ammattikorkeakoulu, elisa.makinen@metropolia.fi

Anne Rahikka, lehtori, VTT, Metropolia Ammattikorkeakoulu, anne.rahikka@metropolia.fi

Salla Sipari, yliopettaja, FT, Metropolia Ammattikorkeakoulu, salla.sipari@metropolia.fi

Ahonen, H. 2008. Oppimisen kohteen ja oppijan vastavuoroinen kehitys. Teleyrityksen asiakaspalvelun työyhteisöjen oppimiskäytäntöjen uudistaminen osana teknologis-taloudellista kumousta. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 218.

Ahonen, H. 2013. Oppimishypyt työpaikalla. Savander-Rinne, Lindfors, Lankinen & Lintula (toim.): Kehittyvät oppimisympäristöt. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja. Taito-Työelämäkirjat 5 * 2013, Unigrafia, Helsinki.

Engeström, Y. 1987. Learning by expanding. Orienta-konsultit, Helsinki.

Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Julkaisuja 2014:13.

Järvikoski, A. 2013. Monimuotoinen kuntoutus ja sen käsitteet. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:43.

Newman, D., Griffin, P. & Cole, M. 1989. The construction zone: Working for cognitive change in school. Cambridge: Cambridge University Press.

Schaupp, M. 2011. From Function-Based Development Practices to Collaborative Capability Building: An Intervention to Extend Practitioners’ Ideas. In Poell R.F. & van Woerkom M. (eds.) Supporting Workplace Learning. Towards Evidence-based Practice. Dordrecht: Springer.

Sutter, B. 2002. Instruction at heart. Activity-Theoretical studies of learning and development in coronary clinical work. Kaserntryckeriet: Blekinge Institut of Technology, Karlskrona.

* Välineen taustalla olevan mallin on 2011–2013 luonut tutkija-kehittäjien ryhmä, johon kuuluivat Heli Ahonen Kehittämisyhtiö Toimiva Oy:sta, Vaula Haavisto ja Marina Bergman-Pyykkönen Suomen sovittelufoorumi ry:n Fasper-hankkeesta ja Marika Schaupp Työterveyslaitoksesta.

Moninaisuusosaaminen ketterän kehittämisen edellytyksenä

Johdanto

Ammattikorkeakoulun tulee ketterästi vastata työelämän koulutuksellisiin kehittämishaasteisiin. Työelämälähtöisessä kehittämisessä tarvitaan toimijoiden yhteistyötä ja sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä edellyttää dialogia, tavoitteiden määrittelyä, erilaisten näkemysten yhteensovittamista ja uudenlaisen yhteisen ymmärryksen rakentamista. Tällaisesta työelämän tarpeisiin vastaamisesta oli kyse Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksoten) sekä Saimaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan YAMK Terveyden edistämisen koulutusohjelman yhteistyössä Hoidon tarpeen arviointi -koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa keväällä 2014. Tämän artikkelin tarkoituksena on kuvata moninaisuusosaamisen ilmenemistä tässä casessa.

Ammatillisen lisäkoulutussuunnittelun lähtökohdat

Työelämälähtöisen koulutuksen suunnittelun lähtökohtana olivat Eksoten hoitotyön esimiesten näkemykset nykytilanteesta, asiakkaiden yhteydenotoista sekä hoitoon pääsystä. Eksote tarvitsi Hoidon tarpeen arviointi -koulutusta tulevaa yhteyskeskusta varten. Keskeistä on hoidon tarpeen arviota tekevien sairaanhoitajien osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen. Saimaan ammattikorkeakoulun opettajat yhdistivät nämä Näyttöön perustuva toiminta -opintojakson tavoitteisiin. Nykytilanteen analyysin kautta tarpeet kehittämistyölle täsmentyivät ja loivat perustan koulutuksen suunnittelulle. Koulutuksen tavoitteeksi muotoutui sairaanhoitajien valmiuksien lisääminen vastaamaan asiakkaiden tarpeita näyttöön perustuvalla toiminnalla. Työelämän edustajat toimivat työntekijöidensä äänenä tuoden esille kehittämistarpeita, kipu- ja solmukohtia sekä sanoittivat hiljaista kokemustietoa.

Moninaisuusosaaminen lisäkoulutuksen kehittämisessä

Työyhteisön, ryhmän tai organisaation moninaisuudella tarkoitetaan Collianderin (2009) mukaan ryhmään kuuluvien ihmisten välistä vaihtelevuutta, monimuotoisuutta tai arvostusten eroavuutta. Organisaatiot tavoittelevat moninaisuusosaamisella tehokkuutta ja tuottavuuden parantamista. Moninaisuusosaamisen hyödyntämisessä tarvitaan vastavuoroisuutta ja molemminpuolista kunnioitusta. Tämä toteutui myös tässä casessa, jossa Eksoten esimiestason edustajat, hoidon tarpeen arviointia toteuttavat sairaanhoitajat sekä Saimaan ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan opettajat ja YAMK-opiskelijat edustivat osaamisellaan erilaisia näkemyksiä ja arvolatauksia. Opiskelijatyönä YAMK-opintoihin räätälöidyssä koulutusprojektissa kaikki oppivat toisiltaan, jakoivat kokemuksiaan sekä sovelsivat näyttöön perustuvaa tietoa.

Case: Hoidon tarpeen arviointi -koulutuksen toteutus

YAMK opiskelijat toimivat aktiivisina työelämän kehittäjinä ohjatusti Hoidon tarpeen arviointi -koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa. Sen aikana tarkasteltiin työyhteisön toimintatapojen rakentumista ja muutosten tuomia kehityshaasteita erilaisten oppimistehtävien avulla. Harjoitustehtävissä osallistujat ideoivat työhönsä uusia toimintatapoja, joita kokeiltiin ja arvioitiin. He arvioivat yhdessä johdon kanssa oman kehittämistoimintansa laajempaa merkitystä Eksoten organisaatiossa ja yhteyksiä strategisiin tavoitteisiin. (vrt. Launis ym. 2010)

Miten näyttöön perustuva tieto näkyy hoidon tarpeen arvioinnissa? YAMK-opiskelijoiden mukaan se koostuu kolmesta kulmakivestä; asiakkaan tarpeista, terveydenhuollon ammattilaisen osaamisesta sekä tutkitusta tiedosta. Asiakas on aina keskiössä ja hänen tarpeiden tulee ohjata palveluiden tuottamista. Asiakkaan tarpeisiin vastatessaan terveydenhuollon ammattilaiset hyödyntävät mm. Käypä hoito -suosituksia ja muita näyttöön perustuvia ohjeita ja toimintatapoja (Hotus 2014). Käytännössä näyttöön perustuva tieto muuttuu toiminnaksi, kun sovelletaan parhaaseen näyttöön perustuvia menetelmiä hoidon tarpeen arvioinnissa. Tässä tehtävässään opiskelijat muuttuivat opiskelijan roolista opettajan ja konsultin rooliin. Nämä asiantuntijuuden roolit osoittavat kontekstisidonnaista muuttuvaa sekä kollektiivista asiantuntijuutta. Projektiraportissaan opiskelijat toivat esille tehtävän haasteellisuuden, mutta toisaalta myös onnistumisen myötä palkitsevuuden. Riskianalyysissä korostuivat opiskelijoiden ajankäytön ongelmat, aikataulujen yhteensovittaminen, resursointi sekä työnjako.

Tässä moninaisuusosaamisen jakamisessa kouluttajien; työelämäedustajien, opettajien sekä YAMK-opiskelijoiden tehtävänä oli luoda turvallinen ja luottamuksellinen ilmapiiri, jotta kaikkien osapuolten osaamisen täysimittainen hyödyntäminen mahdollistuisi. Oman osaamisen arviointi, itse- ja vertaisarvioinnin avulla edellyttää ohjausta ja sopivia työvälineitä. Vastuuopettajien oli uskallettava nähdä toiminnan riskit sekä ylittää oman substanssiosaamisen perinteisiä rajoja uudistuvaan opettajuuteen liittyen. Keskeisiä kysymyksiä projektin aikana olivat: Miten terveydenhuollon ammattilaisia voidaan tukea muutoksessa? Mihin kehittämistoimet kannattaa kohdistaa murrostilanteissa? Miten muutosta saadaan pitkäjänteisesti tehtyä sekä päivittäisessä työssä että strategian tasolla? Koulutuksen aikana eräässä harjoituksessa koottiin tulevaisuuden kehittämiskohteita sekä listattiin ne tärkeysjärjestykseen. Siten sairaanhoitajat sitoutettiin kriittiseen arviointiin ja kehittämiseen.

Opettajien pedagogista osaamista koeteltiin opiskelijoiden oppimistavoitteiden ja työelämän kehittämistavoitteiden yhteensovittamisessa. Saimaan ammattikorkeakoulun tarjoama oppimisympäristö: kirjaston palvelut, uudet harjoitus- ja simulaatiotilat sekä verkkoympäristö loivat toimivat puitteet koulutukselle. Simuloidut tilanteet, case- harjoitukset, harjoitusesimerkit ja nauhoitetut puhelinkeskustelut edistivät käytännönläheistä oppimista. Haasteellista oli luoda harjoitustilanteita sairaanhoitajille, joilla itsellään on paljon työkokemusta. Oli löydettävä osaamisen aukot sekä rohkaistava ja kannustettava itse- ja vertaisarviointiin.

Moninaisuusosaamista voidaan pitää tuottavuus- ja hyvinvointitekijänä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, miten vaikutusmahdollisuudet jaetaan, miten moninaisuuteen suhtaudutaan ja miten moninaisuus hyödynnetään. Moninaisuusjohtaminen ja -osaaminen ilmenivät tässä casessa siten, että esimiehet ja eri-ikäiset työntekijät olivat yhdenvertaisina oppijoina jakamassa osaamistaan (vrt. Colliander 2009, 2012). Opettajat ja YAMK-opiskelijat toimivat yhteisen tavoitteen mukaisesti kouluttajina, ohjaajina ja vastuullisina vetäjinä. Tasa-arvon ja moninaisuusosaamisen voidaan sanoa olevan kokonaisvaltaista, työpaikkojen arkeen kytkeytyvää toimintaa. Asiakkaan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että hän on tämän kehittämistoiminnan loppuhyötyjä. Asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja hänen tarpeisiinsa vastataan näyttöön perustuvalla toiminnalla. Tämä case on esitetty kuvassa 1.

Kuva 1. Moninaisuusosaamisen toimintamalli

Moninaisuusosaamiseen perustuvan casen arviointi

Opettajien loppuarviointi perustuu kaikkien toimijoiden arviointeihin. Tässä todettiin, että onnistuneen moninaisuusosaamisen edellytyksenä ammatillisen lisäkoulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa tulisi ottaa huomioon seuraavia näkökohtia:

  • työelämän tarpeet ja niiden kartoitus sekä tahtotila yhteiseen suunnitteluun ja toteutukseen
  • kouluttajina työelämän asiantuntijat, joilla vahva substanssiosaaminen
  • opetuksen ja ohjauksen toteutus jakautuu työelämän, YAMK:n opiskelijoiden ja opettajien kesken
  • ohjaavat opettajat vastaavat pedagogisista ratkaisuista ja tukevat opiskelijoita
  • opiskelijoilla on motivaatio ottaa haaste vastaan vastuullisesti ja onnistua tehtävässä
  • opiskelijoiden tulee osata hyödyntää projektia kehittämisen menetelmänä niin, että he tietoisesti käyttävät projektiteoriaa toiminnan rakenteen tukena ja oppivat projektin hallintaa
  • opiskelijoiden oman ammatillisen substanssiosaamisen hyödyntäminen
  • opiskelijoiden kyky tunnistaa ryhmänsä sisäiset voimasuhteet ja ristiriidat sekä tulla niiden kanssa toimeen
  • tutkimuksellinen kehittämisote ilmenee työelämän tarpeen kartoituksena, koulutuksen palautteen keräämisenä ja sisällön kehittämisenä.

Kirjoittajat

Anja Liimatainen, yliopettaja, TtL, Saimaan ammattikorkeakoulu, anja.liimatainen@saimia.fi

Eija Tyyskä, lehtori, TtM, Saimaan ammattikorkeakoulu, eija.tyyska@saimia.fi

olliander (ent. Visti) A, Ruoppila R, Härkönen L-K. 2009. Yksilöllisyys sallittu. Moninaisuus voimaksi työpaikalla. PS-Kustannus.

Hotus 2014. Hoitotyön tutkimussäätiö. Näyttöön perustuva toiminta. www.hotus.fi 

Launis K, Schaupp M, Koli A, ja Rauas-Huuhtanen S. 2010. Muutospajaohjaajan opas. Tykes, Raportteja 71.

Moninaisuuden johtamisesta uusi työelämän avaintaito?

Suomalainen työelämä ja yhteiskunta muuttuvat nopeaan tahtiin ja muutokset heijastuvat myös ammattikorkeakoulujen arkeen. Korkeakoulujen on osattava vastata uudistuviin osaamistarpeisiin ja koulutettava työelämään sen tarvitsemia ammattilaisia. Yksi korostuvista työelämän osaamisvaateista on moninaisuusosaaminen, jota tarkastellaan yhtenä teemana Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa suomalaisten ammattikorkeakoulujen yhteisessä ”Ylempi ammattikorkeakoulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi” -hankkeessa. Moninaisuusosaaminen ja erityisesti moninaisuuden johtaminen on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Kajaanin ammattikorkeakoulun, Karelia-ammattikorkeakoulun sekä Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteinen kehittämiskohde.

Mikä ihmeen moninaisuus?

Diversiteetti, monimuotoisuus vai moninaisuus – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Käsiteviidakossa suunnistaminen on vähintäänkin haastavaa, eikä yhtä selkeää ja yhteisesti hyväksyttyä näkemystä siitä, mitä oikein tarkoitetaan, ole edes olemassa. Näkökulma ja ymmärrys vaihtelevat tarkastelijan taustatieteenalasta ja toimintaympäristöstä riippuen.

Diversiteetti on käypä käsite silloin, kun halutaan tarkastella yhteisöä erilaisuuden näkökulmasta. Diversiteetti pitää perinteisesti sisällään yhteisön erilaisuuden kirjon hyvin laajasti ymmärtäen, mutta käsitteen heikkoutena on kuuluvuuden tunteen puuttuminen. Ongelmana on myös erilaisuuden määrittely – kun joku määritellään erilaiseksi, on samalla normitettava se, mikä on tavallista tai keskimääräistä. Ja kun ihmisiä ollaan, on työyhteisössä keskeistä pohtia erilaisuuden sijaan ennen kaikkea sitä, miten eri toimijat saadaan parhaiten pelaamaan yhteen. Englanninkielisessä tarkastelussa onkin siirrytty diversity käsitteestä yhä enemmän sanapariin diversity and inclusion, mikä kuvaa hyvin erilaisuuden ja kuuluvuuden yhteen kietoutumista.

Suomenkielisiä vastineita sanaparille ovat monimuotoisuus ja moninaisuus. Nämä molemmat kertovat samalla sekä yhteisön ja sen yksilöiden ominaispiirteistä ja eroista että yhteen kuuluvuudesta. Kumpikaan käsitteistä ei ole poissulkeva tai normittava vaan pikemminkin yhteisöä ja sen yksilöitä laajasti kuvaava. Eroja käsitteiden välille on tosin vaikea tehdä; molempia käytetään suvereenisti kuvaamaan ihmisten kirjoa koko elämänhistorian näkökulmasta. Jokainen meistä muodostaa käsityksen itsestään ja toisesta ja etsii omaa paikkaansa yhteisössä.

Minuutta ja toiseutta määritteleviä piirteitä ovat esimerkiksi ikä, sukupuoli, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen, kulttuurinen ja sosiaalinen tausta, koulutustausta ja osaamispotentiaali, erilaiset kuulumisryhmät sekä tähänastinen elämänpolku. Kyseessä ei siis suinkaan ole pelkkä kulttuurinen ulottuvuus, kuten usein harhaudutaan ajattelemaan niin diversiteetti, monimuotoisuus kuin moninaisuus käsitteidenkin kohdalla. Minuus ja toiseus eivät tarkoita päällepäin ilmeisiä ja näkyviä piirteitä; kyseessä on moniulotteinen ominaisuuksien kirjo, joka on meillä jokaisella omanlaisensa. Tämän kirjon työyhteisön jäsen tuo aina mukanaan yhteiseen toimintaympäristöön. Moninaisuuden johtaminen on parhaimmillaan avaintaito, joka tukee tuon kirjon hyödyntämistä koko organisaation tuottavuuden parantamiseksi.

Olemme valinneet käsiteviidakosta käyttöömme moninaisuuden sen tiiviin sanamuodon sekä vähitellen vakiintuvan tunnettuuden vuoksi. Kehittämistyön taustaksi tarkastelimme pienimuotoisessa tutkimuksessamme, miten ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijamme käsitteen tuntevat ja millaisena he näkevät omien työyhteisöjensä moninaisuuden.

Moninaisuus ylemmän ammattikorkeakoulun opiskelijan työyhteisöissä

Keväällä 2014 joukko liiketalouden sekä sosiaali- ja terveysalan ylemmän ammattikorkeakoulun valintakokeisiin osallistuneita hakijoita pohti moninaisuuden merkitystä ja näkymistä omissa työyhteisöissään. Pääsykoetilanteessa Jyväskylän ja Kajaanin ammattikorkeakouluissa tehtävänä oli kirjoittaa essee aiheesta ”moninaisuus työyhteisössä”. Tehtävänanto oli: ”Työyhteisöt ovat entistä moninaisempia. Moninaisuudella (diversiteetti) tarkoitamme tässä yhteydessä työntekijöiden (sinun, työkavereittesi, esimiesten, johtajien – koko työyhteisön) erilaisuutta kuvaavia kokonaisuuksia. Moninaisuutta voi tarkastella mm. yksilön, tiimin ja organisaation tasolla”. Hakijoille ei tarjottu luettavaksi mitään ennakko- tai taustamateriaalia aiheesta. Halusimme saada tämän pienimuotoisen aineiston kautta käsitystä siitä, minkälaisena moninaisuus ja moninaisuuden käsite tällä hetkellä työyhteisöissä näyttäytyy.

Moninaisuuden kirjoa – moninaisuuden moninaisuutta tai monimoninaisuutta – on vaikea raamittaa ja joudumme väistämättä yksinkertaistamaan ilmiötä. Aineiston analyysiä varten tarvitsimme kuitenkin kehikon ja sellaiseksi valitsimme tässä tutkimuksessa Collianderin ja kumppaneiden (2009) nelikentän, jossa moninaisuuden eri ilmenemismuotoja tarkastellaan niiden näkyvyyden ja pysyvyyden ulottuvuuksien perusteella. Osa moninaisuustekijöistä on suhteellisen helposti ulospäin havaittavia (esimerkiksi ikä, sukupuoli ja ihonväri), toiset taas vaikeammin havaittavia (esimerkiksi työsuhteen laatu, arvomaailma ja koulutustausta). Pysyviä moninaisuustekijöitä ovat esimerkiksi etninen alkuperä, äidinkieli ja kulttuuritausta, muuttuvia moninaisuustekijöitä taas ovat esimerkiksi työuran vaihe, asema organisaatiossa ja yksityiselämän tilanne. Taulukoimalla nämä ristiin saadaan löyhästi neljä eri moninaisuustekijöiden tyyppiä: näkyvä & muuttuva, näkyvä & pysyvä, näkymätön & muuttuva ja näkymätön & pysyvä. Nelikenttä keskittyy yksilöllisiin moninaisuustekijöihin eikä sitä voi suoraan käyttää esim. tiimi- tai organisaatiotason moninaisuusilmiöiden hahmottamiseen.

”Jokaisen työyhteisömme yksilön henkilökohtainen arvomaailma luo moninaisuutta työpaikallamme.”

Tutkimusaineiston perusteella työyhteisön moninaisuus käsitetään tyypillisesti muuttuvien piirteiden kautta. Erityisesti näkyvät ja muuttuvat ominaisuudet, kuten ihmisten erilaiset taidot, työkyky ja ikä nostettiin esille valtaosassa vastauksia. Samoin niitä näkymättömiä piirteitä, jotka voivat muuttua ajan myötä, tunnistettiin työyhteisöjen moninaisuutta tuottavina ja lisäävinä tekijöinä. Yksityiselämän tilanne, työuran vaihe sekä työsuhteen laatu ja kesto nostettiin esille noin viidenneksessä vastauksista.

”Elämäntilanne ja siinä väistämättömästi tulevat muutokset heijastuvat työyhteisöön. Lasten syntymät, talonrakennukset, lemmikkieläimet, avioerot…”

Ehkä hieman yllättäen pysyvät piirteet jäivät varsin vähälle huomiolle aineistossa. Näkyviä ja pysyviä piirteitä, kuten sukupuoli, fyysinen olemus tai ihonväri, ei vastauksissa mainittu juuri lainkaan, etninen alkuperäkin nostettiin esille vain muutamissa vastauksissa. Näkymättömistä ja pysyvistä piirteistä varsin usein tunnistettiin kyllä koulutus- ja kulttuuritaustan vaikutus, mutta esimerkiksi ajattelutapoihin, arvomaailmaan, lahjakkuuksiin tai elämänkokemuksiin ei vastauksissa kiinnitetty juurikaan huomiota. Uskonto tai seksuaalinen suuntautuneisuus jäivät myös lähes maininnoitta.

Toisaalta nelikentästä puuttuva ”persoonallisuus” mainittiin usein. Maininnat persoonallisuudesta sijoittuvat pääasiassa näkymätön ja pysyvä akselille. Todennäköisesti vastaajat tarkoittavat maininnoilla persoonallisuudesta eri persoonallisuuden piirteitä, joita ovat avoimuus, ulospäinsuuntautuneisuus, sovinnollisuus, tunnollisuus ja neuroottisuus. Myös joitakin kertoja mainitut vuorovaikutus ja sosiaalisuus ovat kytköksissä persoonallisuuden eri ulottuvuuksiin.

Muuttuva työelämä – täältä tullaan!

Pienimuotoisen aineistomme valossa näyttää siltä, että moninaisuuden ja organisaation tuottavuuden välinen yhteys tiedostetaan, sillä huomattava osa vastaajista pohti tätä yhteyttä. Työyhteisötason ja tiimitason ilmiöistä moninaisuus liitetään usein luovuuteen, innovatiivisuuteen ja konflikteihin. Nämä kolme asiaa tulivatkin aineistossa hyvin esille. Myös roolin käsitettä pohdittiin. Yksilön otettu tai annettu rooli on osa moninaisuutta ja vaikuttaa työyhteisön sekä tiimien toimintaan. Organisaation tulokset syntyvät asiantuntijoiden onnistuneesta tiimityöstä, jota osataan johtaa toimijajoukon osaamispotentiaalia hyödyntäen niin, että työ tuottaa myös iloa.

Moninaisuuden ymmärtäminen voimavarana ja organisaation kehittämisen potentiaalina on niukentuvien resurssien ja kovenevan kilpailun myötä yhä tärkeämpää työelämässä. Moninaisuuden johtamisen taidot korostuvat entisestään. Useat ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet opiskelijat etenevät urallaan esimies- ja johtotehtäviin. Työelämän tarpeita vastaava johtamisosaaminen voi olla juuri se erotteleva menestystekijä, jolla työpaikan saanti ratkaistaan. Jatkamme teeman pohdintaa tiiviissä yhteistyössä osahankkeen työelämäkumppaneiden kanssa. Kehitämme yhdessä muuttuvan yhteiskunnan ja työelämän tarpeita vastaavaa ylemmän ammattikorkeakoulun esimies- ja johtamiskoulutusta, jotta työelämämme saa entistä parempia osaajia.

Kirjoittajat

Liisa Timonen, koulutus- ja kehittämispäällikkö, KT, Karelia-ammattikorkeakoulu, liisa.timonen@karelia.fi

Kari Jaatinen, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, kari.jaatinen@jamk.fi

Taina Lehtonen, YAMK-opiskelija, Kajaanin ammattikorkeakoul

Sinikka Pesonen, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sinikka.pesonen@jamk.fi

Anne-Mari Raivio, lehtori, Metropolia ammattikorkeakoulu, anne-mari.raivio@metropolia.fi

Colliander, A., Ruoppila, I. & Härkönen, L-K. 2009. Yksilöllisyys sallittu. Moninaisuus voimaksi työpaikalla. Juva: PS-kustannus.

Heikkinen, M. 2005. Monimuotoisuus organisaatiossa – monimuotoisuustutkimuksen pääpiirteitä ja kehityslinjoja. Hallinnon tutkimus 24, 3–13.

Menestystä monimuotoisuudesta – elinvoimaa erilaisuudesta. Hyviä käytäntöjä monimuotoisuuden johtamiseen. 2010. TEM. Viitattu 3.11.2014 http://www.tem.fi/files/28376/TEM_saha_lr.pdf

Savileppä, A. 2005. Johda monimuotoisuutta. Investoi tulevaisuuteen. Helsinki. Diversa Consulting. Viitattu 3.11.2014. http://www.henryorg.fi/data/dokumentit/jaokset/tyokirja.pdf

Siltaoja, M. & Vartiainen, T. 2010. Monimuotoisuuden johtamisen ristiriitaisuus – diskurssianalyysi suomalaisista mediateksteistä. Hallinnon tutkimus 29, 259–279.

Sippola, A. 2007. Essays on Human Resource Management. Perspectives on Diversity Management. Väitöskirja. Vaasan yliopisto. Viitattu 3.11.2014. http://www.uva.fi/fi/research/publications/orders/database/?julkaisu=458

Timonen, L. & Kantelinen, R. 2013. Moninaisuus opettajankouluttajan ja korkeakouluopettajan työssä – näkökulmia monikulttuuriseen kasvatukseen. Kasvatus 3/2013. 258 – 269

Visti, A. & Härkönen, L-K. 2005. Mosaiikki. Erilaisuus vahvuudeksi. Tasa-arvo- ja moninaisuustyön ABC. Tykes Raportteja 42. Viitattu 3.11.2014. http://www.mosaiikki.org/pdf/Tasa-arvo-%20ja%20moninaisuustyon%20ABC.pdf

Healthcare logistician – New profession, new education

Introduction

The healthcare logistician (HL) profession and the education for it result from the Healthcare Logistician Project funded by Tekes (the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation) as part of the “Innovations in social and healthcare services” program, which aims to renew health and social services and increase business opportunities. The project was coordinated by Uudenmaan Pikakuljetus Oy as part of the global DSV group, and implemented in cooperation with two regional hospital districts and Lahti University of Applied Sciences (LUAS). The aim of The Healthcare Logistician Project was to create a new service concept, a new profession, define a job description and competence requirements for it, and develop education for healthcare logisticians.

Healthcare logistician service concept

Healthcare organizations are process organizations that are complex and challenging, containing actions and structures that have demanding material and personnel flows in which logistics contribute greatly to the quality of the operations (Fraunhofer 2013). Logistics plays an increasingly important role in healthcare, and it has become one of the largest cost factors for hospitals (Lillerank & Haukkapää-Haara, 2008). Simultaneously, financial and human resources have decreased in the healthcare sector. This has meant an increasing demand for more efficient productivity and material flows, the reallocation of existing human resources, changes to former working methods and the development of innovative working practices.

The key idea of the healthcare logistician concept is based on the findings of Keskiväli’s (2007) study, which found that the organization of logistics functions and the descriptions of those functions are insufficient, the education of personnel conducting healthcare logistics is inadequate, and full-time employees who are educated in logistics are sorely lacking. The basic idea of the concept is to free traditional healthcare personnel from the need to conduct logistics operations, thus allowing them more time to take care of patients. The aim is that logistics tasks are given over to HLs educated for the purpose but who also understand the special characteristics of the demanding healthcare environment. As indirect effects, cost savings arise in two ways: first they move logistics activities away from expensive treatment rooms, thereby freeing room capacity for more productive use. Second, the tools and equipment used become standardized. The expected benefits of the HL concept include reduced travel and search times, improved supply and equipment flows, efficient team working, clearly defined process ownerships, balanced workloads, and better spatial use solutions, thereby improving quality and patient safety.

Healthcare logistician profession

Healthcare logisticians work in a variety of healthcare organizations. Despite the differences in their working environments, healthcare logisticians support the work of healthcare professionals. They understand nursing and speak the same professional languages as nursing staff and logisticians. They take care of all variety of goods needed in healthcare operations, so that all the goods are in the right places at the right time, although they do not participate in nursing or the handling of medicines. In addition to availability and situational logistics tasks, HLs also closely cooperate with the internal and external logistics operations of other hospitals when planning order-delivery processes and creating the preparedness of components and stock buffering, etc. A HL is also a developer, a person who critically analyses logistics processes and functions and develops them.

Competence requirements

This new profession also has new requirements for its required competencies, skills and knowledge. The competence requirements of a HL are a combination of logistics and social and healthcare skills, which are based on the concepts of job-related (Cheetman & Chivers 1996 and 1998; Boyatzis 2008; Winther & Achtenhagen 2009; Bartlett et al. 2000) and professional competence (e.g. Torr 2008). The competence description of a HL is not a set of minimum competency requirements for all HLs in all healthcare organizations but is more a collection of abilities to perform tasks and duties. Due to professional competencies being context-dependent (e.g. Deewr 2007; Le Diest & Winterton 2005; Guthrie 2004; Mulder et al. 2007; Calhoun et al. 2002), they differ not only between individuals but also between organizations, thus they should be considered based on the needs of the respective organization. Despite contextual differences, the definition of competence requirements creates a collective understanding and agreement on the professional requirements for the profession of healthcare logistician.

A competent HL professional masters their work processes by means of the methods, tools and materials available and while observing occupational safety. In addition to occupational skills, he/she also has interpersonal and personal skills; the competence map of a HL highlights functional competencies (tasks that HLs should be able to do) but strongly recognizes both cognitive (what and why) and behavioral competencies (how to behave).

The competence map of an HL contains 11 task-related competence areas:

  1. Can plan and manage warehouse operations
  2. Can carry out orders
  3. Is familiar with duties connected to goods delivery and shelving services
  4. Is familiar with duties connected to goods collection and shipment processes
  5. Can establish a shelving service
  6. Is able to carry out stock management tasks
  7. Can store and handle hazardous materials and chemicals
  8. Is able to carry out infection prevention measures in accordance with best practices, the organization’s quality system, instructions and legislation
  9. Is able to plan and develop healthcare logistics and understands the role of healthcare logistics as part of the overall healthcare process
  10. Has knowledge of acts, decrees, regulations and guidelines governing his/her work practices
  11. Can maintain and enhance customer and stakeholder relations

And four interpersonal and personal skill areas:

  1. general working life skills
  2. personal skills
  3. language skills, and
  4. technology and information technology skills.

The large number of competence areas indicates the challenging content of the new profession.

Healthcare logistics education

Due to the particularly demanding work environments, existing logistics education – as part of business or technology education – does not meet the high standards and requirements of healthcare logistics. Consequently, a special competency based healthcare logistician education (HLE) that combines logistics and social and healthcare education is required. The most appropriate backgrounds for those wishing to study HLE include people with vocational degrees in business or logistics (e.g. warehouse operative, instrument technician), or people working in social and healthcare (practical nurse). This new education programme would offer students of business logistics or health and social care the opportunity to specialize.

HLE is being developed and carried out in cooperation with social and healthcare and business logistics educators from Lahti University of Applied Sciences and also receives thorough cooperation form healthcare organisations. The education is bachelor’s degree level further education (European Qualifications Framework (EQF) and National Qualifications Framework (NQF) level 6). Thus, participation in HLE is open for vocational graduates, offering new bachelor level studies at both universities and universities of applied sciences. It is also possible to integrate and/or credit HL studies (30 ects) to part of bachelor’s degree. The study programme consists of six modules including social and healthcare issues, logistics, team and interpersonal skills development, project work and practical training. The first study group, 14 students, began studying at the end of 2013 and will graduate at the end of 2014. The next study group will begin in spring 2015.

Discussion

The need for healthcare services is increasing due to Finland’s ageing population. At the same time, financial resources are decreasing. This means that healthcare services need to be developed and healthcare organizations have to find new more efficient operating models. Healthcare logistics would enable that by strengthening logistical operations and allowing nurses to concentrate on nursing. In the most progressive organizations, several HLs are already working, whereas others are only considering the implementation of a healthcare logistician model.

Defined competence requirements and HLE will decrease uncertainty, reduce resistance and increase confidence in the profession. In addition to HLE, benchmarking and sharing best practices will be important competence development methods.

Future research on the HL concept and profession is needed from differing healthcare environments and organizations. In addition, there is a need to benchmark HLE internationally.

Authors

Ulla Kotonen, Development Manager, DSc (Econ & Bus. Adm.), FUAS – Federation of Universities of Applied Sciences, ulla.kotonen@lamk.fi

Ullamari Tuominen, Lecturer, Project Manager, LUAS – Lahti University of Applied Sciences, Ullamari.tuominen@lamk.fi

Miika Kuusisto, Lecturer, Project Manager, LUAS – Lahti University of Applied Sciences, miika.kuusisto@lamk.fi

Bartlett, H.P., Simonite, V., Westcott, E. & Taylor, H.R. (2000) A comparison of the nursing competence of graduates and diplomates from UK nursing programmes. Journal of Clinical Nursing, 9, 369 – 381.

Boyatzis, R.E. (2008) Competencies in the 21st century. Journal of Management Development, 27(1), 5 – 12.

Calhoun, J.G., Davidson, P.L., Sinioris, M.E., Vincent, E.T. & Griffith J.R. (2002) Towards an understanding of competency identification and assessment in health care management. Quality Management in Health Care, 11 (1), 14 – 38.

Cheetman, G. & Chivers, G. (1998) The reflective (and competent) practitioner: A mode of professional competence which seeks to harmonise the reflective practitioner and competence-based approaches. Journal of European Industrial Training, 22 (7), 267 – 276.

Cheetman, G. & Chivers, G. (1996) Towards a holistic model of professional competence. Journal of European Industrial Training, 20 (5), 20 – 30.

Deewr. (2013). Department of Education, Employment and Workplace Relations. (2007) The training package development handbook for units of competency.

Fraunhofer IML. (2013) Hospital logistics. Available at: http://www.iml.fraunhofer.de/en/fields_of_activity/health_care_logistics_en/hospital_logistics.html. Read 21 March 2013.

Guthrie, H. (2009) Competence and competency-based training: What the literature says. http://www.ncver.edu.au/publications/2153.html

Keskiväli, E. (2007) The logistics of an operation unit, Case The Central operation unit of Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä. Bachelor’s Thesis in Financial Management and Healthcare, Lahti University of Applied Sciences.

Le Diest, F. & Winterton, J. (2005) What is competence? Human Resource Development International, 8 (1), 27 – 46.

Lillrank, P. & Haukkapää-Haara, P. (2006) Terveydenhuollon tilaaja-tuottaja-malli. Available: http://ktm.elinar.fi/ktm_jur/ktmjur.nsf/all/F26FF8E12B71CEA9C2257100003540CA. Read: 21 March 2013.

Mulder, M., Weigel, T. & Collins, K. (2007) The concept of competence in the development of vocational education and training in selected EU member states: A critical analysis. Journal of Vocational Education and Training, 5 (1), 67 – 88.

Torr, A. (2008) A complex view of professional competence. Paper presented at 17th National Vocational Education and Training Research Conference, NCVER, Adelaide.

Winther, E. & Achtenhagen, F. (2009) Measurement of vocational competencies. A contribution to an international large-scale assessment on vocational education and training. Empirical Research in Vocational Education and Training, 1 (1), 85 – 102.

TULEVAISUUDEN TYÖ ja OPPIMINEN, korkeakoulujen, rajayhteistyön ja työelämän yhteistoiminta – ”From Borders to Shared Space”

From Borders to Shared Space -hankkeen taustaa

From Borders to Shared Space (BOSS) -hanke on ammattikorkeakoulujen OKM-rahoitteinen kaksivuotinen maantieteellisiä, kulttuurisia ja taloudellisia sekä sosiaalisia rajoja ylittävä hanke. BOSS-hankkeen tavoitteena on parantaa ja kehittää työelämän, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välistä raja-yhteistyötä sekä tutkimus- ja kehitystoiminnan vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta, mm. vaihtojen, yhteisten toteutuksien työelämäagentuuri- ja mentorointimallien kautta. Konkreettisina tavoitteina on mm. luoda uusia innovaatioita ja kehittämishankkeita sekä uusia kansainvälisiä kontakteja eri toimijoiden kesken.

Hankkeeseen osallistuu seitsemän (7) ammattikorkeakoulua. Hanke on koottu viiteen maantieteelliseen osa-alueeseen (toiminta-alueet), joissa toimivilla ammattikorkeakouluilla on erityisosaamista kunkin alueen tarpeista ja toiminnasta. Kullakin alueella on yksi aluevastuullinen ammattikorkeakoulu, joka koordinoi alueellisen työelämäverkoston toimintaa. HAAGA-HELIA AMK:n raja-alueet ovat Baltia ja Pohjoismaat.

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun rooli ja vastuu BOSS-hankkeessa on osallistua hankkeen työpaketteihin (rajatieto, rajaklinikat, rajasillat, shared space) sekä vastata RAJATIETO-työpaketin toteutuksesta. RAJATIETO-työpaketissa kartoitetaan nykyisiä rajanylittäviä TKI-malleja ja -toimintoja sekä työelämän ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä, ja tulevaisuuden tarpeita – yrityksiä, lehtoreita ja opiskelijoita vahvasti osallistaen.

HAAGA-HELIA AMK toteuttaa BOSS-hanketta ja RAJATIETOA-työpakettia neljän pilotin kautta tulevaisuuden työn ja koulutuksen näkökulmista raja-yhteistyössä yliopistojen, korkeakoulujen ja työelämän kanssa. Työelämäyhteistyö korostuu piloteissa kuten myös pedagoginen uudistaminen.

Pilotti 1: OHJELMOINNIN OPETTAJIEN YHTEISTYÖ

Ohjelmointiopetus on ollut viime vuosina niin Suomessa kuin kansainvälisesti kuuma puheenaihe. On puhuttu alan työvoimapulasta ja tulevaisuudessa tarvittavista perusohjelmointitaidoista, joita pitäisi opettaa jo mahdollisesti peruskoulussa. Ohjelmointiopetukseen liittyen onkin syntynyt suuri määrä erilaisia “kansanliikkeitä” ja itseopiskelumahdollisuuksia. Tästä esimerkkinä Yhdysvalloissa huikean suosion saavuttanut Code.org ja Hour of Code -hanke, jota ovat julkisesti tukeneet mm. Barack Obama, Bill Gates ja Mark Zuckerberg. Muita esimerkkejä esimerkiksi MIT:n kehittämä Scratch-ympäristö (scratch.mit.edu) ja Codecademy (www.codecademy.com). Avoimet verkossa toteutettavat ohjelmoinnin massaluennot (MOOC:it) ovat lisääntyneet ja kursseja tarjoavat esimerkiksi Yhdysvaltojen parhaat yliopistot mm. Coursera.org-palvelussa. Myös Suomessa Helsingin yliopisto on toteuttanut laadukkaan ohjelmoinnin peruskurssin MOOC:ina (http://mooc.cs.helsinki.fi/). Suomessa Tekesin tuki on ollut merkittävää ohjelmistoalan sekä sen alan yrityksien kehitykselle.

Tämän kehityksen valossa ohjelmoinnin opetukseen haetaan uusia menetelmiä, osaamisen ja alan kehittymisen varmistamiseksi. Ohjelmoinnin opettajien yhteistyö-pilotissa, joka toteutetaan BOSS-hankkeessa, haetaan rajan yli tietoa ohjelmointiosaamisen ja koulutuksen tulevaisuuden tarpeista, crowdsourcing (joukkostaminen) menetelmää hyödyntäen. Crowdsourcing-menetelmä on tehokas tapa osallistaa raja-alueiden asiantuntijat (yritykset ja korkeakoulut) uuden oppimismenetelmän kehittämistyöhön, käytännössä ohjelmoinnin opetusanimaation ideointi/suunnittelutyöhön.

Aineistokeräys käynnistetään syksyllä 2014 animaatiotrailerin avulla rajanylittävissä verkostoissa yo. kuvan mukaisesti, kts. http://programminganimation.com/.

Keväällä 2014 rajatietoa kerättiin markkinoilta ja tulevaisuuden raporteista, PEST- ja SWOT-analyysejä hyödyntäen. Alla on lyhyesti esitetty kartoituksen tuloksia.

Pilotti 2: Hyvät kortit – Building a network and crossing the borders between education levels and work 2014–2015

HYVÄT KORTIT BOSS -pilotissa luodaan yhteistyöverkostoa yrittäjien/yrityksien sekä ammatillisten opettajien, ohjaajien ja sidosryhmien välille. Pilotissa testataan joustavia oppimispolkuja: millaisina ohjattuina mahdollisuuksina oppimispolut tarjoutuvat koulujärjestelmän ulkopuolella toimiville nuorille (alle 29-v). Pilotti on paljastanut polun syntymiseen liittyviä ongelmakohtia, kun oppiminen ja oppimisen ohjaus on Suomessa niin tiiviisti kytkettynä kouluinstituutioihin ja niissä toteutettaviin opetusjaksoihin.

Kriittinen kysymys HYVÄT KORTIT -pilotissa on: Millaista yhteistyön eri tahojen välillä pitäisi olla, jotta joustavia oppimispolkuja voisi nuorille todellisuudessa rakentua? Millä tavalla yritykset, etenkin PK-sektorin yritykset, saadaan innostumaan nuorten oppimisesta ja nuorten osaamisen kehittämisestä/kehittymisestä tulevaisuudessa?

Hyviä käytänteitä, kumppaneita ja mallia sekä verkostoja haetaan mm. Tanskasta. Tanskassa on kehitetty oppilaitosorganisaatioiden ulkopuolella tapahtuvaa nuorten ohjausta sekä oppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä, joihin tämän pilotin puitteissa on aikomus tutustua.

HYVÄT KORTIT -pilotissa on niin ikään tarkoitus edistää rajan ylittävää TKI-yhteistyötä nuorisotakuun ympärillä.

 

Pilotti 3: PELIEN KEHITTÄMINEN YHTEISTOIMINTANA

BOSS-pilotissa kolme (3) HAAGA-HELIAn tietojenkäsittelyn lehtoria yhdessä opiskelijan kanssa tekivät keväällä 2014 vierailun Tallinnaan selvittääkseen Viron tilanteen pelialan saralla. Lehtori-opiskelija -pari haastattelivat mm. Kadri Ugandia Game Founders- järjestöstä saaden häneltä lisätietoja Viron pelialan markkinatilanteesta, volyymistä, mahdollisuuksista ja haasteista sekä yhteistyöstä Suomen kanssa. Opettaja ja opiskelija tapasivat myös lehtorit Martin Sillaotsin ja Andreas Joesaarin Tallinnan yliopistolta. Yliopiston toimijat innostuivat yhteisistä pelien kehittämistoteutuksien mahdollisuuksista. Youtube-videolinkissä näkyy paitsi editoidut haastattelut myös tunnelmia kevään suuresta pelialan tapahtumasta Tallinnassa.

Lehtori ja opiskelija päätyivät toimiala-analyysissään toteamaan, että Virossa on tehokas poliittinen järjestelmä. Joitakin hankauksia on eri etnisten ryhmien välillä, joka toisinaan vaikeuttaa raja-yhteistyön sujuvan toteutumisen. Peliala on kasvussa ja pelialalla nähdään paljon potentiaalia. Viro nähdään myös ketteränä ja joustavana, luovana sekä nopeana toimijana. Pelialan yrittäjät Virossa kuitenkin taistelevat rahoituksen, julkaisemiskanavien ja sponsorisopimusten kanssa, ja toivovatkin moninaista yhteistyötä Suomen työelämän ja korkeakoulujen kanssa.

Syksyllä 2014 toteutetaan ”Pelien kehittäminen yhteistoimintana” pilotin puitteissa pelien kehittämisen Android-koulutus Tallinnan yliopiston World Usability Day -tapahtumassa, HAAGA-HELIAn lehtori Jukka Juslinin toimesta. Keväällä 2015 Martin Sillaots vierailee HAAGA-HELIAssa pitäen key note puheenvuoron opettajakorkeakoulun KV-seminaarissa. Toteutus ja key note syventävät yhteistyötä ja kumppanuutta sekä mahdollistavat pedagogisen uudistaminen pelien kehittämisen saralla.

Pilotti 4: SYLTFÖRETAGET PÅ DEN NORDISKA MARKANDEN I SAMARBETE MED HAAGA-HELIA YRKESHÖGSKOLA OCH HÖGSKOLAN I SKÖVDE

HAAGA-HELIAn Porvoon yksikön kaksikielinen (suomi-ruotsi) koulutusohjelma ”Myyntityö ja visuaalinen markkinointi” on sitouttanut ruotsalaisen Skövden yliopiston ja XX yrityksen tekemään raja-yhteistyötä monimuotoisesti BOSS-hankkeen tiimoilla – tavoitteena on uusi koulutus- ja TKI-toimintaan kytketty raja-yhteistyön kehittyminen ja kumppanuudet. Yritys valmistaa hilloja, mehuja ja glögiä ilman lisäaineita.

16 opiskelijaa analysoi BOSS-pilotin tiimoilla Ruotsin elintarvikemarkkinoita ja yrityksen vientimahdollisuuksia alkusyksystä 2014 mm. jakelukanavat, tuotteet, kilpailijat, hinnoittelu- ja logistiikkanäkökulmat huomioiden. Tämän lisäksi opiskelijat ja lehtorit (2) vierailivat Tukholmassa suomalais-ruotsalaisessa kauppakamarissa sekä osallistuivat ”Älska Mat och Vin” -messutapahtumaan Malmössa 24.–26.10.2014.

Yhteistyössä Skövden yliopiston opiskelijoiden ja lehtoreiden kanssa HAAGA-HELIAn opiskelijat ja lehtorit analysoivat ”Älska Mat och Vin” -messujen yritysosastoja visuaalisen myynnin ja markkinoinnin näkökulmista. HAAGA-HELIAn opiskelijat toteuttavat myös pop-up-myyntitapahtuman Sergelsin torilla marraskuun 2014 lopulla joulumarkkinoiden yhteydessä. Tällöin opiskelijat testaavat yrityksen tuotteita käytännössä Ruotsin markkinoilla. Käyntien puitteissa kumppanuus Skövden yliopistoon sekä yritykseen tiivistyvät ja yhteiset koulutuksen sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiointressit syventyvät. Myös näkökulmat, tarpeet sekä yhteiskehittäminen visuaalisen myynnin ja markkinoinnin osalta elintarvikealalla avautuvat raja-yhteistyön alueilla.

Skövden yliopisto toteaa omassa markkina-analyysissa mm. seuraavaa: Yrityksen vahvuutena on tietoisuus alkuperämaasta ja terveellisyys. Heikkoutena voi olla kyvyttömyys vastata kysyntään. Yrityksellä on rajallinen tuotantokapasiteetti. Uhkana Skövde yliopiston opiskelijat näkevät ruotsalaisten tavan tuottaa omat hillonsa itse. Alan etujärjestön mukaan Pohjois-Ruotsissa peräti 54 % väestöstä tuottaa hillonsa itse. Tukholman alue tarjoaa kuitenkin hyvät puitteet ja mahdollisuudet. Mahdollisuutena he näkevät yhteistyön joko KRAV, Ekologisk tai Svenska Siggill yhteisöjen kanssa. Ekologinen tunniste ja merkintä toisivat uskottavuutta yrityksen tuotteille. Suuri marjapitoisuus tuotteissa on ehdoton etu ruotsalaisiin tuotteisiin nähden. Yhteinen kieli ja lyhyet välimatkat voivat myös olla etu.

Yhteenveto

Yhteenvetona voimme todeta, että pilotit tuovat uutta näkökulmaa työelämän ja pedagogiikan uudistamiselle. Ohjelmointi on tulevaisuuden ala, jonka opettamiseen/oppimiseen haetaan uusia menetelmiä. Ohjelmoinnin ratkaisujen ja opetusmenetelmien kehittämisen myötä luodaan Suomeen uutta työtä. Myös pelillisyys, pelillistäminen ja opetuspelit koetaan oppimisen ja työelämän uusina trendeinä, joiden vaikutus ja vaikuttavuus ovat vielä edessämme. Toisaalta nuorten syrjäytyminen sekä nuorisotakuu haastavat työmarkkinoita ja oppilaitoksia yhteisvastuulliseen ajatteluun sekä luomaan ketteriä oppimis-/työllistymispolkuja nuorille. Visualisointi myynnissä ja markkinoinnissa ovat niin ikään tulevaisuuden ala, joka uudistaa työtä ja työelämää.

InnoStartti – Opiskelijalähtöistä työelämäyhteistyötä yli koulutusalojen

Suomi tarvitsee ongelmanratkaisutaitoisia, luovia ja monialaisesti ajattelevia tulevaisuuden tekijöitä. Ammattikorkeakouluilla on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi rooli vastata tähän haasteeseen ja kehittää opiskelijoiden valmiuksia muuttuvan työelämän tarpeisiin. Tiukassa istuvat oppiainerajat tulee murtaa ja lähteä kehittämään aidosti monialaista yhteistyötä. Yksi esimerkki rajat rikkovasta yhdessä tekemisestä on Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikössä vuodesta 2010 toteutettu InnoStartti.

InnoStartti kerää joka syyslukukausi päiväksi yhteen noin 350 liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja kirjastoalan opiskelijaa ratkomaan yritysten antamia innovointihaasteita. Tapahtumassa sekä suomalaiset että kansainväliset opiskelijaryhmät ottavat mittaa toisistaan ja harjoittelevat paitsi innovointia myös yhteistyötä monialaisessa tiimissä. Oppimisen kannalta merkittävää on erilaisten näkökulmien yhteensovittaminen. Tähän opiskelijoita valmennetaan etukäteen tapahtumaan kuuluvassa Innovointimenetelmä-koulutuksessa, jossa käydään läpi etenkin menetelmiä, jotka painottavat koko tiimin voimavarojen saamista mukaan.

Tähän mennessä InnoStartissa on jo ideoitu tuotantoon päätyneitä innovaatioita ja vastattu alueelliseen liiketoiminnan kehittämiseen liittyvään haasteeseen. Tapahtumassa on kehitetty mm. Nallikarin matkailutarjontaa sekä Oulun matkailuun älykkäitä ratkaisuja ja ideoita matkailun kehittämiseen kansainvälisen asiakkaan näkökulmasta. Muina kehittämiskohteina on luotu markkinointimateriaalia Lappset Groupille ja Oulun Kaupunginkirjastolle sekä Ravintola Tuballe. Myös Angrybirds huvipuistoihin on ideoitu uusia laitteita ja sisältöä.

InnoStartin taustalla opiskelijoiden toive saada innostavaa opetusta

InnoStartti lähti liikkeelle opiskelijoiden tarpeista kehittää ja elävöittää opintoja niin, että heti opintojen alkuun saataisiin aitoa työelämäyhteistyötä ja tekemisen meininkiä. Opiskelijayritys Trapestin edustajien mielestä opiskelijat olivat ”menetettyjä”, jos heitä ei puoleen vuoteen opintojen alkamisesta haastettaisi oppimaan muuten kuin pulpetissa istuen. Oamkin liiketalouden yksikössä käynnissä ollut opintojen työelämälähtöisyyden lisäämisen tähdännyt Strategisen liiketoiminnan kehittäminen -projekti tarjosi opettajille mahdollisuuden paneutua opetustarjonnan kehittämiseen mm. vierailuilla eri puolella Suomea oleviin innovatiivisiin yksiköihin. InnoStartin idea syntyi yhdessä opiskelijoiden kanssa keskustellen Tampereen ammattikorkeakoulun ProAkatemia vierailun yhteydessä syksyllä 2009. Vierailulla oli mukana sekä opiskelijoita että opettajia ja isäntien innostavan esityksen inspiroimina syntyi ajatus tehdä jotain aidosti erilaista myös Oulussa.

InnoStartin käytännön toteutus

InnoStartista haluttiin luoda opiskelijoita ja opettajia innostava, koulutusalat ylittävä koko yksikön tapahtuma. Organisoinnin helpottamiseksi tapahtuma integroitiin osaksi liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja kirjastoalan ensimmäisen vuoden opintojaksoja. Tapahtumasta kantavat vastuuta lähinnä opettajat mutta alkuperäisen idean mukaisesti myös opiskelija-aktiivit ovat mukana.

Tapahtumaan aletaan valmistautua heti ensimmäisen jakson alettua. Vastuuopettajista koostuva tiimi kokoontuu viikottain palavereihin, joissa käydään läpi niin toimeksiantajien valintaa kuin käytännön toteutusta. Tilat ja ryhmät ilmoitetaan opiskelijoille noin viikkoa aikaisemmin, jotta ryhmäytyminen voi alkaa. Innovointimenetelmä-koulutusta annetaan etukäteen, jotta opiskelijat saavat itse innovointitapahtumasta mahdollisimman paljon irti.

Päivän kulku etenee siten, että yritysten edustajat antavat heti aamusta toimeksiannot. Tämän jälkeen opiskelijat työskentelevät ennalta määritellyissä eri koulutusalojen opiskelijoista kootuissa 5–6 hengen ryhmissä ja heillä on innovointiaikaa noin neljä tuntia. Sitten ovat vuorossa semifinaalit, joista 6 parasta ryhmää pääsee finaaliin. Finaalissa tuomaristo (yrityksen edustaja, opettaja, opiskelijajäsen) arvioi ideat sen mukaan, miten ne ovat hyödynnettävissä liiketoiminnassa, ja miten asiakaslähtöisiä ja innovatiivisia ne ovat. Arvioitavana on lisäksi idean tuoma kilpailuetu. Parhaat ideat palkitaan päivän lopuksi.

Kuva 1. Lappset Groupin markkinointikoordinaattori Saila Wilhelmsson ja Outi Sutinen (OAMK) palkitsemassa finalisteja

Toimeksiantajilta saatu palaute on ollut rohkaisevaa

Tänä syksynä InnoStartissa Business Oulu haastoi opiskelijat kehittämään Oulun matkailua. Opiskelijat ovat hyvin ajan hermolla kun puhutaan älykkäistä mobiilisovelluksista ja sosiaalisesta mediasta ja siten olikin luontevaa, että kaksi toimeksiannoista koski älykästä turismia ja peliosaamisen hyödyntämistä matkailussa. Lisäksi haluttiin kehittää ja monipuolistaa oululaista ylpeyttä – Ilmakitaran MM-kisaa. Business Oulun asiakkuuspäällikkö Jyrki Kemppainen oli erittäin tyytyväinen päivän antiin ja aikoo viedä ideoita eteenpäin.

Rovaniemeläisen Lappset Groupin johtaja Johan Granlund on ollut tapahtumasta aidon innostunut, ja hän on vienyt parhaita ideoita johtoryhmän kautta eteenpäin toteutukseen. Yritys onkin ollut tapahtumassa mukana useampana vuonna ja on hyvä esimerkki innovatiivisesta yrityksestä, joka on huomannut korkeakoulujen kanssa verkostoitumisen hyödyllisyyden. Sitran toimittamassa Strategisen vastuullisuuden julkaisussa Lappsetin toimitusjohtaja Juha Laakkonen toteaa, että oppilaitosyhteistyö on antanut yritykselle uusia näkemyksiä oman ydinliiketoiminnan ulkopuolelta. (SITRA ja tekijät, 2013,20) Tapahtuman onnistumisen kannalta onkin olennaista, että toimeksiannot ovat opiskelijoita inspiroivia ja toimeksiantaja sitoutunut tapahtumaan ja kokee sen aidosti hyödylliseksi.

Kuva 2. Opiskelijat esittelemässä omaa innovaatiotaan.

Opiskelijoiden ja opettajien yhteinen ponnistus kantaa hedelmää

Kokemus on osoittanut, että laadukkaiden, aidosti innostavien toimeksiantojen lisäksi tärkeintä on saada sekä opiskelijat että opettajat innostumaan ja puhaltamaan yhteen hiileen. Kyseessä on tapahtuma, joka vaatii työtä ja panostusta, jotta toteutus olisi mahdollisimman onnistunut. Opettajien yhteistyö yli koulutusalojen on paitsi antoisaa myös paikoin haasteellista. On ollut ilo huomata, miten opettajat ovat lämmenneet tapahtumalle ja voineet saada siitä myös itselleen.

InnoStarttia kehittämässä ollut Maaria Berg (matkailualan lehtori, SAMOK) on iloinnut siitä, miten tapahtuma on antanut mahdollisuuden verkostoitua ja tarjonnut ”mahtavan mahdollisuuden pedagogisten menetelmien tuulettamiseen”. Kirjastoaineita opettava lehtori Pirjo Tuomi on puolestaan nauttinut siitä, miten innostuneita opiskelijat ovat tapahtumasta. Tuomen mukaan jopa Iisalmesta asti tullut kirjastoaineiden opiskelija halusi ehdottomasti osallistua tapahtumaan. Opiskelija oli erityisen tyytyväinen siihen, että ryhmän yhteistyö oli hyvää ja kaikki saivat sanoa mielipiteitään. Hän piti myös voittajien ideoita mahtavina ja oli sitä mieltä että tapahtumaa pitää ehdottomasti jatkaa.

Lehtori Tuomen mielestä myös koko yksikön yhteenkuuluvaisuus on lisääntynyt InnoStartti-tapahtuman myötä, ja eri aineiden opiskelijat ja opettajat ovat enemmän tekemisissä keskenään. Itseäni on puhutellut juuri yhteistyö eri alojen opettajien ja opiskelijoiden kanssa sekä se valtava potentiaali, mikä piilee monialaisissa ja heterogeenisissa opiskelijaryhmissä. Heidän esityksiään kuunnellessa on voinut olla aidosti ylpeä siitä, että saa tehdä työtä lahjakkaiden ja luovien opiskelijoiden kanssa yli koulutusalarajojen!

Opiskelijoilta tulleessa palautteessa on korostunut se, että oman mukavuusalueen ulkopuolelle meno on mietityttänyt ennakkoon, mutta palkinnut jälkikäteen. Yhdessä tekemisen positiivinen ”meininki” on yllättänyt iloisesti. Moni opiskelija on myös nauttinut siitä, että on huomannut pärjäävänsä uudessa porukassa ja on voinut samalla tutustua eri alojen opiskelijoihin. Omien ryhmätyöskentelytaitojen testaaminen ja kehittäminen on ollut tapahtumassa avainasemassa. Tapahtumaa on pidetty mukavana ja erilaisena päivänä, joka tuo vaihtelua ja piristystä arkiseen opiskeluun. Osa opiskelijoista on panostanut tapahtumaan kovasti jo ennakolta ja virittänyt kilpailuvietin huippuunsa. Vaikka voittoa ei olisi tullutkaan, on toisten ryhmien ideoiden kuuntelusta nautittu ja niiden on koettu avartavan omaa ajattelua.

Myös kansainväliset liiketalouden ja tietojenkäsittelyn opiskelijat ovat osallistuneet tapahtumaan innokkaasti. Lehtori Katja Aalosen mukaan opiskelijat ovat pitäneet tapahtumaa motivoivana ja nauttineet siitä, että kerrankin saa käyttää luovuutta. InnoStartin ideaa on välitetty myös ulkomaille, kun osa opiskelijoista on kertonut tapahtumasta kotimaassaan tai blogissaan, jossa kertoo opiskelusta Suomessa.

Kirjoittaja

Outi Sutinen, Kansainvälisen liiketoiminnan lehtori, KTM, Oulun ammattikorkeakoulu, outi.sutinen@oamk.fi

SITRA ja tekijät, Strateginen vastuullisuus 2013. Helsinki.Viitattu 20.10.2014.

http://booksandbowsabroad.wordpress.com/2013/10/04/my-innostart-experience/. Viitattu 8.10.2014.

Työelämä uudistuu työntekijälähtöisellä innovaatiotoiminnalla

Työn tuottavuuden ja tehokkuuden vaatimus on korostunut viime vuosina mm. yhteiskunnassamme vallitsevan taloudellisen laman vuoksi. Tämä on nostanut esille tarpeen panostaa innovaatiotoimintaan. Myös innovaatioprosessiin kohdistuva tutkimus on lisääntynyt ja on huomattu, että innovointi tarvitsee toteutuakseen uudenlaisia toimintatapoja, erilaista johtamista ja henkilöstön mukaan ottamista (Alasoini 2010). Muun muassa henkilöstön osalta on kuitenkin ilmennyt, että heidän vaikutus-ja osallistumismahdollisuudet työpaikoilla ovat vähäisiä (Sotarauta ym. 2012). Toisaalta on olemassa näyttöä siitä, että vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen edistää toiminnan tuloksellisuutta (Armbruster ym. 2008), työhön sitoutumista, työhyvinvointia (Ala-Laurinaho 2004) ja myös innovaatiotoimintaa (Sankelo & Piippo 2012).

Työntekijälähtöinen innovaatiotoiminta

Kehittämistyön kontekstissa työntekijöiden aktiivisesta osallistumisesta voidaan käyttää mm. käsitteitä ”osallistava innovaatiotoiminta” (Alasoini 2010), ”osallistuva innovaatiotoiminta” (Heikkilä ym. 2012) tai ”työntekijälähtöinen innovaatiotoiminta” (Hoyrup ym. 2013). Em. käsitteet kuvaavat sitä, että innovaatioiden tuottaminen ei ole pelkästään johdon ja esimiesten asia työpaikoilla, vaan keskeistä on osaavien ja luovien työntekijöiden ideoiden ja aloitteiden kuunteleminen, niihin tarttuminen sekä vienti toteutuksen tasolle asti. Tukea työntekijälähtöiselle innovaatiotoiminnalle antaa tieto, että työntekijöiden luovuuden ja intohimoisen sitoutumisen merkitys yritysten arvonluonnille ja kilpailukyvylle on 80 %, mutta kuuliaisuuden ja ahkeruuden vain 5 % ja älyllisen osaamisen 15 % (Hamel & Breen 2007).

Työntekijälähtöinen innovaatiotoiminta voi toteutua kahdella tavalla. ”Bottom up” -toteutus tarkoittaa sitä, että innovaatiot syntyvät työntekijätasolla, mutta kehittyvät ajan myötä vuorovaikutteiseksi prosessiksi, jossa saattaa olla mukana useita toimijoita mm. työntekijöitä, asiakkaita ja johtavassa asemassa olevia henkilöitä. ”Top down”-toteutustavassa työntekijät tulevat mukaan innovaatiotoimintaan johtajien ja esimiesten pyynnöstä, kutsusta tai määräyksestä (Hoyrup 2012). Eri aloilla työntekijöiden innovaatiot voivat olla muodoltaan ja merkitykseltään vaihtelevia. Mm. sosiaali-ja terveysalalla hoitohenkilöstön tuottamat innovaatiot ovat usein pienehköjä arjen työhön liittyviä uudistuksia (Sankelo & Piippo 2012), mutta joilla kuitenkin on lisäarvoa hoidon ja palvelun laadulle.

Työntekijälähtöisen innovaatiotoiminnan johtaminen

Johtajilla on suuri vaikutus työntekijöiden toimintaan ja innovaatiotoiminta ei tee tästä poikkeusta. Johtajien tulisi osata stimuloida ideoiden tuottamista ja tukea ideoiden kehittämistä varsinaisiksi innovaatioiksi, joista on hyötyä organisaatiolle ja työyksiköille.

Innovatiiviselle organisaatiokulttuurille on tyypillistä mm. matala hierarkia, vähäinen byrokratia, osallistava päätöksenteko, avoimuus, vähäinen kontrolli, vapaus, yhteistyö, joustavuus, runsas vuoropuhelu organisaatiossa työskentelevien kesken sekä aito ideoiden kuuntelu, käsittely ja toteutus. Keskeistä on innovaatiotoiminnan riittävä resurssointi, riskinottokyky, epäonnistumisen hyväksyminen sekä rohkaisu, kannustus sekä palkitseminen hyvistä tuotetuista uusista ideoista. Työntekijöiltä tämä edellyttää positiivista asennetta innovaatiotoimintaa kohtaan, yrittäjähenkisyyttä, halua ylittää itsensä sekä luottamusta ja sitoutumista organisaatioon, sen visioon ja tavoitteisiin (Seec 2008, Sankelo 2013). Johtamistyylien osalta on todettu, että transformatiivisella johtamisella on positiivinen yhteys innovaatiotoimintaan (Shin &Zhou 2003).

Innovaatiotoiminnan toteutumista estäviä tekijöitä ovat mm. hierarkinen työkulttuuri, puutteet luottamuksessa, avoimuudessa, koulutuksessa ja ohjauksessa, huono epäonnistumisen sietokyky ja syyttelykulttuuri (Hernandez-Mogollon ym. 2010). Kotimaisten tutkijoiden mukaan (Sotarauta ym. 2012) mm. kuntien tutkimus-ja kehitystoiminta on vähäistä, koska niiltä puuttuu selkeä innovaatiojärjestelmä. Kuntien innovaatiotoimintaa vaikeuttaa resurssien puute, perustyöstä johtuvat työpaineet, olemassa olevan tiedon heikko hyödyntäminen, rakenteelliset lukot, lyhytjänteisyys ja haluttomuus tehdä radikaaleja muutoksia ja uudistuksia palvelutuotannossa. Henkilöstön ja asiakkaiden osallistuminen palvelujen uudistamiseen on myös vähäistä. Kunnat tekevät kehittämistä koskevaa yhteistyötä lähinnä toisten kuntien kanssa ja vain harvoin korkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. Sinänsä kunnat suhtautuvat myönteisesti palvelujen kehittämiseen.

Case-esimerkki johtamisen ja työntekijälähtöisyyden kehittämisestä

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosalueella toteutettiin toimintatutkimus ajalla 1.2.2012–31.10.2013. Ko. tutkimus oli osa TEKES-rahoitteista Osuva-hanketta (osuva-foorum.fi), jossa tutkitaan mm. työntekijöiden osallistumista innovaatiotoimintaan, sen johtamista sekä sitä edistäviä ja estäviä tekijöitä (Heikkilä ym. 2012). Interventiota varten kehitimme tutkijakollegan kanssa toimintamallin (Sankelo & Piippo 2014), jossa viiden teemaryhmän ja reflektiopajan avulla käynnistettiin työntekijälähtöinen kehittämistarpeiden kartoitus, niistä keskustelu ja varsinainen kehittämistoiminta. Teemaryhmien aiheina olivat Osuva-hankkeen prioriteettien mukaisesti osallisuus, luovuus, sitoutuminen, luottamus ja työhyvinvointi. Jokaisella teemaryhmällä oli kaksi vetäjää, jotka kutsuivat tulosalueen eri työpisteistä henkilöstöä kutakin vuorollaan, osallistumaan ryhmään. Teemaryhmät ja reflektiopajat kokoontuivat 1,5 vuoden ajan noin kerran kuukaudessa. Teemaryhmien vetäjät raportoivat ryhmissä käydyn keskustelun reflektiopajassa, johon osallistuivat heidän lisäkseen tulosalueen johtoryhmä, osastonhoitajia, henkilöstön edustajia, hallintoylihoitaja ja yksi kokemusasiantuntija. Myös jompikumpi tutkijoista oli aina läsnä. Relektiopajojen vetäjänä toimi ulkopuolinen konsultti, jolla oli laaja kokemus työyhteisöjen kehittämisestä. Reflektiopajassa valittiin kehittämiskohteet ja vastuuhenkilöt sekä seurattiin kehittämistyön edistymistä.

Edellä kuvattu malli oli yksinkertainen, mutta toimiva. Lisääntynyt vuorovaikutus eri työpisteissä toimivien välillä sekä johdon ja työntekijöiden välillä koettiin positiivisena uudistuksena. Seurantahaastatteluissa ilmeni, että henkilökunta koki vaikutusmahdollisuuksiensa lisääntyneen. Esimiehet suhtautuivat johtamiseen aikaisempaa vastuullisemmin ja ihmisläheisemmin. Prosessi herätti tietoisuutta ja ymmärrystä innovaatiotoiminnasta osana perustyötä. Loppuvaiheessa koettiin, että ideoita sai helpommin toteutettua kun esimiehet tarttuivat niihin aikaisempaa napakammin. Prosessi johti uuden johtamismallin pitempi aikaiseen (2 vuotta) kokeiluun, jolle haettiin ja saatiin lupa sairaanhoitopiirin hallitukselta. Uusi johtamismalli perustui kahden henkilöstön edustajista kootun yhteisöllisen ”teemaryhmän” ja tulosalueen johtoryhmän väliselle dialogiselle keskustelulle ja yhteistyölle.

Lopuksi

Tutkimusten valossa systemaattisesti toteutettu ja johdettu innovaatiotoiminta on, etenkin julkisella sektorilla, vielä varsin vähäistä ja satunnaista maassamme (Sotarauta ym. 2012). Edellä kuvattu case-esimerkki kuitenkin osoittaa, että johtamista ja innovaatiotoimintaa voidaan kehittää työntekijälähtöisempään suuntaan kun sitä sekä johtajat että työntekijät yhdessä haluavat.

Kirjoittaja

Merja Sankelo, tutkijayliopettaja, THT, dosentti, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, merja.sankelo@seamk.fi

Ala-Laurinaho A.2004. Jatkuvan parantamisen rajat?- toimintatutkimus jatkuvan parantamisen ja organisaation toimintamallin yhteyksistä. Työ ja ihminen, Aikakauskirja, työterveyslaitos 18 (1) 31–49.

Alasoini T. 2010.Uusi tapa oppia ja tuottaa innovaatioita:osallistava innovaatiotoiminta. Työpoliittinen Aikakauskirja 3, 17–27.

Armbruster H.,Bikfalvi A., Kinkel S.&Lay G. 2003. Organizational innovation:the challenge of measuring non-technical innovation in large-scale surveys. Technovation 28, 396-402.

Hamel G. & Breen B. 2007. The Future of management. Harvard Business School, Press, Boston.

Heikkilä J., Jantunen S., Mäkelä T., Naaranoja M., Piippo J., Sankelo M., Sinervo T., Teriö J., Tuomivaara S.2012. Osuva. Osallistuva innovaatiotoiminta ja sen johtamista edistävät tekijät. Monitieteellinen näkökulma. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 141, Suomen yliopistopaino Oy – Juvenes Print.

Hernandez-Mogollon R., Cepeda-Carrion G., Cegarra-Navarro J. & Leal-Millan A. 2010. The role of cultural barriers in the relationship between open-mindedness and organizational innovation. Journal of Organizational Change Management 23 (4), 360–376.

Hoyrup S., Bonnafous-Boucher M., Hasse C., Lotz M & Moller K. 2012. Employee-Driven Innovation. A New Approach. CPI Antony Rowe, Chippenham and Eastbourne, Great-Britain.

Sankelo M. 2013. Miten innovaatioiden syntymistä voidaan organisaatioissa edistää? Pro terveys 6, 18–20.

Sankelo M. & Piippo J. 2012. Case-study of Innovation Activities in Psychiatric care in Finland. 6th NOVO symposium, Stockholm,15.–16.11.2012, Abstract book, 45.

Sankelo M. & Piippo J. 2014. Teemaryhmät ja reflektiopaja osallistuvan innovaatiotoiminnan kehittämismenetelmänä. Ilmestyy syksyllä 2014 osana Osuva-projektin loppuraporttia (Heikkilä ym.) THLn julkaisusarjassa.

Seec H. 2008. Johtamisopit Suomessa. Taylorismista innovaatioteorioihin. Gaudeamus Helsinki University Press Oy, Yliopistokustannus, Tampere.

Shin SJ. & Zhou J. 2003. Transformational leadership, conservation and creativity; evidence from Korea. Academy of Management Journal 46 (6), 703–714.

Sotarauta M., Saarivirta T. & Kolehmainen J. 2012. Mikä estää kuntia uudistumasta? Helsinki, Kunnallisalan kehittämissäätiö. Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu no 66.

Laadullista ennakointia monialaisesta ja moniammatillisesta tulevaisuudesta

Johdanto

Diakonia-ammattikorkeakoulu toteutti yhteistyössä opetushallituksen kuntoutus-, liikunta-, sosiaali- sekä terveysalan koulutustoimikuntien kanssa laadullisen ennakointihankkeen 1.9.2012–31.10.2013 moniammatillisesta ja -alaisesta osaamisesta. Hankkeen vastuuhenkilöt olivat Diakonia-ammattikorkeakoulun kolme tutkijakoulutuksen saanutta henkilöä. (Katisko ym. 2014). Työelämän ja toimintaympäristön suuria kehityssuuntia ovat talouden globalisoituminen, teknologistuminen, digitalisoituminen, väestön ikääntyminen ja monikulttuuristuminen. Ympäristöongelmat lisääntyvät, verkostoitumisen merkitys kasvaa, sosiaalisen eriarvoisuuden ohella yksinäistymisen ja yksilöllistyminen lisääntyy. (Haltia ym. 2011; Sosiaali- ja terveysministeriö 2011; Heinonen 2010; Manka & Mäenpää 2010; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006.). Näkymät ovat samansuuntaisia koko Euroopassa. Useat maat kamppailevat kestävyysvajeen kanssa, palvelujen ja koulutuksen kehittäminen sekä laadun varmistaminen ovat yhteisiä haasteita.

Ennakointihankkeet ovat tärkeä osa tulevaisuuteen suuntautumista. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksessa (STM 21014) todetaan, että teknologian ja tiedon mahdollisuudet on hyödynnettävä. Se mahdollistaa ihmisten roolin muuttumisen aktiivisemmaksi ja palvelujen vuorovaikutteisuus lisääntyy. Asiakkuudelle, palvelujen saatavuudelle ja liikkuvuudelle asetetaan uudenlaisia haasteita, joissa teknologiset ratkaisut voivat olla hyödyksi.

Tarvetta muutokseen vahvistaa meneillään oleva sote-uudistus, jonka keskeisenä tavoitteena ja keinona on sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisimman laaja integraatio. Perus- ja erikoispalveluiden tulee muodostaa ehjä palvelukokonaisuus. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja madaltuu ja palvelujen parempi yhteensovittaminen on mahdollista, kun sosiaalipalvelut integroidaan kokonaisuuteen. Ihmisten palvelutarpeet huomioidaan kokonaisuutena ja heidän lähipalvelunsa varmistetaan. (Sillanaukee 24.3.2014 i.a.) Lisäksi useassa suomalaisessa ammattikorkeakoulussa rakennetaan uusia opetussuunnitelmia. Yksi osaamisen tarve tulevaisuudessa on yhteistyö- ja verkosto-osaaminen, johon tutkimushankkeen tuloksia on mahdollista hyödyntää.

Opetushallitus ennakoi valtakunnallisia pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeita. Selvityksiä on tehty useita, mutta monialaisuuden ja moniammatillisuuden osalta ennakointitarvetta oli selvästi olemassa. Ennakoinnin taustalla oli laaja yhteistyöverkosto, jonka muodostivat eri ministeriöt, tutkimuslaitokset, alueviranomaiset sekä työmarkkinajärjestöt. Niillä oli vaikutusta sekä opetussuunnitelmien uudistamiseen että koulutuspaikkamäärien suunnitteluun.

Artikkelissa kuvataan kuntoutus-, liikunta-, sosiaali- sekä terveysalan ennakointitutkimuksessa syntyneitä tuloksia suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja osaamistarpeisiin. Lisäksi kuvaamme hankkeessa syntynyttä mallia moniammatillisen ja -alaisen työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten.

Moniammatillisuus ja yhteinen työ

Kuntoutus- ja liikunta- sekä sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä moniammatillista ja monialaista yhteistyötä voidaan tarkastella potilaan, asiakkaan, perheenjäsenen ja työntekijöiden näkökulmista. Tarkastelukulmaksi voidaan valita myös moniammatilliset ja monialaiset työryhmät eri organisaatioissa toimivien työntekijöiden välillä tai tiimityössä. Moniammatillisessa työssä korostuu työn koordinointi ja informaation jakaminen (Collin ym. 2012). Monialainen yhteistyö mielletään usein hallinnon- ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi (Isoherranen 2008; 2012).

Yksittäisen asiantuntijan asiantuntemus harvoin riittää kattamaan ihmisten tai ihmisryhmien hoidon, hoivan ja tuen tarpeen holistisen tarkastelun. Tarvitaan rajojen ylittämistä, rajapinnoilla toimimista, sekä trans- että interprofessionaalista ammatillisuutta. Pärnän (2012, 30) mukaan asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen oivaltaminen ja tiedostaminen ovat olennaisia. Hänen mukaansa postmoderneille professioille tyypillisiä piirteitä ovat käytäntölähtöisen tiedon arvostuksen nousu. Siten moniammatillisuus ja monialaisuus käsitetään myös asiakkaan osallisuutena. Metterin (2012, 218) mukaan ajankohtaista osaamista on holistinen työskentely, joka edellyttää, että ammattilaiset tunnistavat ja osaavat käyttää toisten ammattilaisten asiantuntemusta sekä asiakkaan ja hänen omaistensa tietoa. Edwards (2010) mukaan ammattien sisällöt kehittyvät, luovat käytäntönsä ja muuttuvat suhteessa toisiinsa.

Moniammatillisen ja -alaisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on asiakaslähtöinen työ, joka sisältää kaikkien siihen osallistuvien osallisuuden, osaamisen, vastuun ja vallan. Vuorovaikutus on parhaimmillaan dialogia (Haarakangas 2008, Seikkula 2005, 2011, Vuokila-Oikkonen 2002, 2012), joka tarkoittaa kuuntelemista ja oman puheenvuoron rakentamista vastauksena toisen esittämiin ajatuksiin. Dialogissa myös rakennetaan uutta yhteistä, jaettua ymmärrystä, tietoa ja näkemyksiä.

Moniammatillisen yhteistyön edellytykset ovat myös sen haasteita. Keskeisimpiä haasteita ovat joustavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön ja vuorovaikutustaitojen oppiminen (Isoherranen 2012, 126). Haasteista tärkein on asiakkaan tiedon ja kokemuksen merkityksen oivaltaminen. Rakenteet eivät aina näytä mahdollistavan yhteisen tiedon rakentamista ja yhteisen toimintamallin kehittämistä. Organisaatio osoittautuu nykytekniikan mahdollisuuksista huolimatta vaikeasti ylitettäväksi rajaksi pyrittäessä asiakas- tai potilaslähtöiseen työskentelyyn. (Isoherranen 2012, 131; Pärnä 2012, 208.)

Moniammatillisen ja -alaisen osaamisen laadullinen ennakointitutkimus

Tutkimus toteutettiin laadullisena ennakointitutkimuksena. Tutkimus perustuu pehmeään systeemi-metodologiaan, joka muodostaa joustavan kehikon erilaisten laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien kokonaisuudelle. Se on Checklandin (1985) kehittämä ja soveltuu yleiskehikoksi ongelmanratkaisulle inhimillisissä systeemeissä, jossa perusideana on olla mahdollisuus todellisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen.

Metodilla tarkoitetaan tässä ”joukkoa metodisia periaatteita”, jotka ovat erilaisissa vaiheissa palautettavissa tilanteeseen soveltuvaksi metodiksi tai tekniikaksi. (Mannermaa 1992, 259–260) Pehmeä systeemimetodologia kehitettiin laajojen ja kompleksisten ongelmien ymmärtämiseksi. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että muun muassa yhteiskunnalliset ongelmat eivät johdu ainoastaan ongelma-alueen sisäisestä logiikasta tai syistä. Niihin vaikuttaa aina myös yhteiskunnallinen muutos ja siihen liittyvä päätöksenteko. (Rubin 2004.)

Tutkimuksen lähestymistapa oli tulevaisuudentutkimus. Ilmiön luonne määrittää lähestymistapoja, mutta aineistojen keruu ja käsittely tapahtuvat tutkimuksen tarkoituksen edellyttämällä tavalla. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluilla (11 kpl). Se painottaa mielipiteen ja näkemyksen muodostumista vuorovaikutuksessa, jossa toisten mielipiteitä kuunnellaan yhteisen näkemyksen synnyttämiseksi. (Marshalla & Rossman 1994, 84–85).

Ryhmähaastatteluun osallistujat olivat eri aloilla toimivia moniammatillisia ja -alaisia verkostoja. Fokusryhmät muodostuivat luonnollisista asiantuntija- ja työryhmistä, jotka tunsivat toisensa ja tekivät käytännön työtä yhdessä päihde- ja mielenterveyspalveluissa, monialaisissa vanhuspalveluissa, lasten ja perheiden tukipalveluissa ja monialaisessa ennaltaehkäisevässä koulujen mielenterveystyössä. Haastateltavat olivat koulutukseltaan sosiaalityöntekijöitä, sairaanhoitajia, sosionomeja, lääkäreitä, psykologeja ja sote-palveluiden hallinnon edustajia. Peruste ja haastateltavia yhdistävä tekijä oli asiantuntemus monialaisesta ja moniammatillisesta työstä. Ryhmät toimivat eri puolilla Suomea. Haastateltavilta pyydettiin lupa tutkimukseen.

Fokusryhmiä pyydettiin keskustelun aluksi kuvaamaan, mitä on moniammatillinen työ vuonna 2020 ja miltä se nyt havaittavissa olevien muutostrendien näkökulmasta näytti. Fokusryhmähaastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Jokainen niistä tuotti 22–37 sivua tekstiä (fontti 12, riviväli 1,0).

Analyysin tuloksena syntyi tulevaisuuden skenaarioita moniammatillisesta työn sisällöstä, toimintaympäristöstä, yhteiskunnasta, asiakkuudesta ja osaamistarpeista. Skenaariot auttoivat kuvittelemaan, mikä on mahdollista, ja analysoimaan sen, mikä on todennäköistä. Ne toimivat myös perustana valittaessa haluttavaa ja toteutettavaa tulevaisuutta (Meristö 1993, 215).

Pehmeä systeemimetodologia antoi mahdollisuuden tutkimuksen etenemisen kannalta tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Haastattelut kestivät useamman kuukauden ajan, joten meillä oli mahdollisuus tehdä analyysityötä koko prosessin ajan. Prosessin puolivälissä tuotimme alustavat skenaariot, joita hankkeen ohjausryhmä kommentoi. Ne olivat seuraavien haastatteluiden lähtökohtana. Niissä haastateltavat saivat täsmentää kuvaansa tulevaisuudesta ja tuottaa niihin uutta sisältöä. Haastateltavat tarkensivat myös syntyneiden alustavien skenaarioiden tulkintaa.

Tuotettujen kolmen alustavan tulevaisuusskenaarion analyysin viitekehyksenä toimi Customer, Actors Transformation process, Worldview, Owners, Environmental constraints (CATWOE) prosessi (Ceckland 1985, Rubin 2004). Sen avulla syntyi jäsennys tulevaisuuden skenaarioiksi. Alustavat skenaariot olivat outlet, bulevardi ja palvelusateliitti.

Outlet -skenaario perustuu nykytilanteesta kehitettyihin uhkakuviin, joissa palvelut polarisoituvat ja yhteiskunnalliset palvelut marginalisoituvat. Asiakas pääsääntöisesti odottaa hoidon tai palvelun piiriin pääsemistä ja hän on toiminnan kohde. Työn lähtökohtana on byrokraattinen lähetekäytäntö. Työntekijät ovat tietäjiä asiakkaan tilanteessa ja toiminta on tiedon jakamista asiakkaalle. Organisaatio on suljettu systeemi, johon asiakkaan on vaikea löytää. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, koska myös ammattikuvat ja tehtävät ovat jäykkiä. Mallin vahvuutena ovat huolellisesti vuosikymmenten kuluessa muotoillut työprosessit, joiden varassa esimerkiksi akuuttitilanteissa toiminta on tehokasta ja tuloksellista. (Katisko ym. 2014, 34–35.)

Bulevardi -skenaariossa markkinoille tuotetaan runsaasti laadukkaita palveluita, joissa kysyntä määrää tarjonnan ja palvelut ovat kilpailtuja. Kokonaisvastuun puute on suurin haaste ja uhka jatkuvuudella. Palvelu on vaikeasti tuotteistettavaa ja hinnoiteltavaa. Liiketaloudellisin perustein toimittaessa arvolähtöinen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ohenee. Hoivan markkinaistuminen ja muuttuminen liiketoiminnaksi vaatii sellaisia kilpailuttamismekanismeja, joita ei vielä ole osattu luoda. Sosiaali- ja terveyspalveluiden näkökulmasta riski kohdentuu tällöin haavoittuvimpiin asiakasryhmiin. Parhaassa tapauksessa palveluihin kertyy erityisasiantuntemusta ja erityisasiantuntemuksen muodostavia verkostoja, jolloin tieto ja tutkimus syvenevät. Tämän pohjalta on mahdollista tuottaa huipputason erityisosaamista. Se tosin edellyttää panostusta tutkimukseen ja kehittämiseen. (Katisko ym. 2014, 37–38.)

Palvelusateliitti -skenaario edustaa tulevaisuuden ihannemallia. Palvelut tuotetaan kustannustietoisesti julkisin verovaroin. Ennakoivalla suunnittelulla voidaan palveluita tuottaa taloudellisesti ja inhimillisesti. Yhteiskunnassa ja palveluissa tapahtuvat muutokset ovat samanaikainen systeeminen prosessi, johon osataan reagoida ja voidaan myös vaikuttaa. Luonnolliset verkostot ja vertaisuus ovat tärkeitä, mutta taustalla on ymmärrys luonnollisten verkostojen erilaisista kyvyistä kannatella silloin, kun tukea tarvitaan. Malli on herkkä eroille ja kykenee reagoimaan intensiivisen tuen tarpeeseen. Kansalaisten keskinäinen tasa-arvo on tärkeä, kuitenkin se nähdään hoidon, hoivan tai huolenpidon tarpeeseen perustuvana. Asiakkaan tieto ja kokemus ovat merkittäviä tutkimustiedon ohella. Prosessissa korostuu osallisuus, joka samalla merkitsee vastuun ottamista. Toimintaa perustellaan ja kehitetään vaikuttavuustutkimusten avulla. Palvelut ovat joustavia, henkilökohtaisia ja lähipalveluita. (Katisko ym. 2014, 40.)

Tulevaisuusskenaariota testattiin myös opettajaopiskelijoiden learning cafe -työskentelyn avulla. Sen tuottama aineisto kuvasi nykytilannetta ja hahmotti erilaisia tulevaisuuksia. Aineistot käsiteltiin sisällön analyysillä ja sen eri vaiheita reflektoitiin kuntoutus- ja liikunta-alan sekä sosiaali- ja terveysalan koulutustoimikunnissa. Monissa yhteyksissä kerätyt aineistot edellyttivät huolellista aineistotriangulaatiota, joka varmensi tuloksia ja toi ilmiön monipuolisesti tarkasteltavaksi.

Tutkimusprosessia voidaan kuvata monivaiheiseksi. Syntynyttä tietoa analysoitiin ja se syventyi uusissa haastatteluissa. Luotettavuutta lisäsi myös tutkimustoimikuntien ja työryhmien kommentoinnit tutkimuksen aikana. Tutkimustoimikunnat ja työryhmät tarkensivat ja korjasivat tulkintojamme. Prosessi varmisti tulkinnan onnistumista ja koko tutkimusprosessin luotettavuutta.

Tavoiteltava tulevaisuuden skenaario

Edellisessä luvussa kuvatuista kolmesta vaihtoehtoisesta skenaariosta muodostettiin yksi tavoiteltava skenaario, joka nimettiin Dynamoksi. Kuvaamme sitä seuraavaksi tarkemmin, koska se muodostaa toivotun tulevaisuuden, jossa moniammatillinen ja -alainen työ voi toteutua. Lisäksi kuvaamme moniammatillisen ja -alaisen harjoittelun osaamisvaatimuksia ja tunnuspiirteitä.

Dynamo on metafora, jonka perusta on holistisessa ihmiskäsityksessä ja asiakaslähtöisyydessä. Kuntoutus-, liikunta-, sosiaali-, terveyspalvelut tuottavat dynamon tavoin voimia ja voimaantumista siitä huolimatta, että palvelujen tarve hetkittäin voi olla hyvinkin intensiivistä. Palveluprosessit ovat mallinnettuja ja sensitiivisiä. Asiakas ja asiakkaan tieto on lähtökohta suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Asiakas tulee kuulluksi oman elämänsä asiantuntijana ja vastuullisena toimijana. Kokemus- ja käyttäjätutkimus muodostaa luontevan osan palveluiden laadun arviointia.

Rakenteellisesti malli perustuu keskitettyihin, isoihin yksiköihin. Ne edellyttävät kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä ja sellaisia työtapoja, joissa pienet paikalliset tai liikkuvat palveluyksiköt saavuttavat palvelun tarvitsijan ja siten saavat asiantuntijatiedon käyttöönsä. Tällöin mahdollistuu myös jalkautuminen lähelle palvelujen tarvitsijaa tai käyttäjää. Näistä hajautetuista tai liikkuvista yksiköistä konsultoidaan asiantuntijoita ja kyetään reagoimaan tilanteisiin varsin nopeasti ja ilman kuormittavia läheteprosesseja. Tästä on kokemusta Tanskassa, jossa kotona hoivaa tai hoitoa toteuttava työntekijä voi lähettää mobiililaitteella kuvan esimerkiksi hoidettavasta haavasta. Lääkäri voi kuvan perusteella ottaa kantaa hoitoon tai lääkitykseen keskusteltuaan asiakkaan ja hoitajan kanssa. (Digitaliseringsstyrelsen 2013, 12.)

Erilaisten asiantuntijoiden transprofessionaalinen osaaminen, tietäminen ja toiminta kehittyvät yhteistyössä. Rajapinnoilla osataan toimia joustavasti ja tehokkaasti. Havainnosta syntyy ajatus osaamisen kehittymisen vastavuoroisuudesta tai prosessimaisuudesta, jolloin yhteistyössä kaikkien osapuolten tietämys lisääntyy. Peruspalveluissa voidaan kehittää kykyä reagoida asiakkaiden tai/ja potilaiden palvelutarpeisiin entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin.

Palvelut tuotetaan tai organisoidaan kustannustietoisesti pääosin julkisin verovaroin. Tätä luonnollisesti määrittää se, millaiseksi yhteiskuntaa poliittisella päätöksenteolla ohjataan. Hyvinvointiyhteiskunta -ajattelulla on Suomessa vankka kannatus ja se merkitsee tulevaisuudessa varojen suuntaamista kansalaisten hyvinvointia edistäviin palveluihin kestävällä tavalla.

Palvelutoimintaa perustellaan ja kehitetään muun muassa vaikuttavuustutkimusten avulla. Ennakoivalla ja asiakkaita osallistavalla suunnittelulla palvelu tuotetaan eettisesti kestävästi, taloudellisesti ja inhimillisesti. Yhteiskunnassa ja palveluissa tapahtuvat muutokset ovat samanaikainen systeeminen prosessi, jossa sen eri osat ovat vuorovaikutuksessa keskenään.

Skenaario perustuu siihen, että palvelurakenneuudistus on pystytty viemään läpi tavalla, joka poistaa kuntien erilaisten voimavarojen kautta syntyvää kansalaisten eriarvoisuutta. Monialaisen ja -ammatillisen työn yhtenä merkittävänä funktiona on vaikuttaminen. Poliittisten ja taloudellisten ratkaisujen pohjaksi tuotetaan myös kokemustietoa. Toiminnassa tähdätään kansalaisten yhdenvertaisuuteen, ja siinä korostuvat luonnolliset verkostot ja vertaisuus.

Dynamossa palvelujen tarjonta on tunnistettua, ja tietoa on saatavilla monikanavaisesti. Palvelut ovat laadukkaita, eivätkä ne perustu asiakassegmentointiin. Asiakkaiden palvelujen tarve on hyvin erilaista, mutta yhä enemmän palvelut toteutuvat asiakkaan kotona, hänen tarpeistaan lähtien. Asiakas valitsee palvelun tuottajan varallisuudestaan riippumatta, mutta hänellä on myös mahdollisuus yksityisiin, itse kustannettuihin palveluihin.

Tietojärjestelmien kehittyminen mahdollistaa liikkuvat ja lähellä palvelujen käyttäjää toteutuvat ratkaisut. Ne ovat entistä helpommin saatavilla ja ne myös saavuttavat käyttäjänsä yhä paremmin. Palvelut ovat ikä-, kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisiä. Tärkeätä on huomata palveluiden saavuttamiseen liittyvät moniulotteiset tekijät. Yhtä hyvin köyhyys, matala koulutustaso, vammaisuus kuin korkea ikä tekevät palveluprosesseista ja niihin pääsystä erilaisia. Palveluratkaisut eivät saa olla rakenteellisesti diskriminoivia.

Välitöntä reagointia ja akuutteja toimenpiteitä vaativat palvelut toimivat Dynamossa, koska niistä on sovittu yhteiskunnallisesti. Institutionaaliset, universaalit palvelut (äitiyshuolto, kouluterveydenhuolto) ovat kehittyneet koko perhettä osallistavaksi. Sosiaalisen pääoman ja ihmisten omien voimavarojen merkitys on tunnistettu hyvinvoinnin peruselementiksi. Asiantuntijoiden verkostot rakentuvat tai joustavat asiakkaan tarpeen mukaan. Moniammatillista työtä kuvaavan dialogin tuloksena syntyy moniäänisyyttä ja monenlaisia ratkaisuja, joiden laatu viimekädessä todentuu asiakkaan kokemuksena saadusta avusta tai tuesta.

Osaamisen dialektinen kehittyminen

Tulosten perusteella yhteinen työ kehittää kaikkien osapuolten osaamista ja työtä. (Katisko ym. 2014.) Tutkimuksessa tuotettiin käsite asiantuntijuuden dialektinen kehittyminen. Sillä viitataan yhteiseen oppimisen prosessiin. Lisäksi esimerkiksi hajautettujen palvelujen mahdollisuus käyttää konsultaatioapua monipuolisesti ja asiakkaan oman tiedon hyödyntäminen tuottavat yhteisen osaamispääoman vahvistumista. Erityisen selkeästi se näkyy rajapintatyöskentelyn tehostumisena ja kehittävänä otteena omaan työhön.

Monialaiseen ja -ammatilliseen työhön liittyy olennaisesti opiskelijoiden ohjaus, joka mahdollistaa monialaisen ja -ammatillisen työkulttuurin vahvistumisen. Opiskelija on resurssi, työpari ja kehittämiskumppani, jonka kanssa on mahdollista keskustella työstä ja oppia yhdessä. Yhteisenä tavoitteena on kulttuurisensitiivinen ymmärrys yhteiskunnan muutoksista ja niiden vaikutuksista yksilöiden ja yhteisöjen elämään. Tätä osaamista nimitettiin yhteiskunnalliseksi lukutaidoksi. Ihmettely ja yhteisöllinen tietämyksen tuottaminen ovat keinoja säilyttää luova ja kysyvä suhde työhön.

Monialainen ja -ammatillinen osaaminen oppimisen näkökulmasta

Tulosten mukaan moniammatillinen osaaminen tarkoittaa sitä, että oman ammatin tietoperustan ja siihen liittyvän osaamisen ohella hallussa on kehittävä suhde omaan työhön, kyky reflektoida sekä taito toimia yhdessä. Johtaminen on yhteistyön väline ja siinä painottuvat osaamisen, yhteistyön, ihmisen, kehittämisen ja talouden johtaminen. Johtamisen haasteina ovat jatkuva muutos, joka saattaa tuottaa myös työhön sitoutumisen ongelmia.

Sähköiset palvelut ovat yhä merkittävämmässä roolissa, mutta vuorovaikutusta ja kohtaamista edellyttävien palveluiden monikanavainen saavutettavuus on tärkeää. Tanskassa toteutetussa digitalisaatioprosessissa oli todettu, että sekä ikääntyvät että nuoret tarvitsevat apua saadakseen digitalisaation tuottaman edun. Nuoret eivät vielä hahmota yhteiskunnallisia järjestelmiä, vaikka ovat taitavia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ikääntyvien yhteiskunnallinen tietämys on laajempaa, mutta sähköisten välineiden käyttö tai esimerkiksi muistihäiriöt saattavat tuottaa pulmaa. Heillä onkin tavoitteena saattaa 80 % palveluista sähköisiksi. He korostavat sähköisten palvelujen vuorovaikutuksellisuutta. Asiakkaan on saatava tieto siitä, että hänen kysymyksensä tai tieto hänen tarpeestaan on mennyt perille. Tämä vuorovaikutuksellisuus säästää viimekädessä resursseja ja tuo asiakastyytyväisyyttä. (Digitaliseringsstyrelsen 2011,15.)

Monialaisen ja -ammatillisen osaamisen kehittyminen vaatii tukea ja ohjausta. Sen perustana ovat arvot, jotka todentuvat eettisessä toiminnassa. Harjoittelussa toimitaan, kehitetään, reflektoidaan ja kyseenalaistetaan yhdessä tiimeissä ja työryhmissä. Tällaisessa kulttuurissa asiakkaat ja eri alojen ammattilaiset voivat kokea olevansa arvostettuja ja heidän äänensä kuuluu.

Tulevaisuuden osaamisvaatimusten kuvaus viittaa ei-hierarkkiseen ja asiakaslähtöiseen toimintaan. Monialaisen ja moniammatillisen verkoston toiminnassa korostuvat myös avoimuus, yhteisöllinen tiedon tuottaminen sekä esteetön tiedonsiirto. Mahdollisuus reflektoida muiden alojen toimijoiden kanssa kehittää tietoperustaa ja luo sille merkityksiä, joiden varassa osaaminen syvenee ja laajenee yhteiseksi osaamiseksi ja jaetuksi tiedoksi. Se vahvistaa sekä yhteisen että erillisen työn tunnistamista.

Yhteisöllisen ja alat ylittävän osaamisen kehittämisen konteksti on työelämä – tapahtuipa se harjoitteluissa, hankkeissa/projekteissa tai opinnäytetyöprosesseissa. Oppimista edistäviä menetelmiä ovat toiminnalliset harjoitukset ja työelämässä tapahtuvaan kehittämistyöhön osallistuminen. Vertaistutorointi on merkittävää oman tietoperustan kehittämisessä ja mentorointi muodostuu parhaimmillaan vastavuoroiseksi. Sen sisältämä ohjaus muuntuu yhdessä tietämiseksi ja dialogiksi. Parhaimmillaan harjoittelun ohjaaminen on työparityöskentelyä, jossa molemmat oppivat.

Oppimisympäristöt ovat siellä, missä ihmiset ovat, missä ongelmia tunnistetaan ja missä niitä ratkaistaan. Haasteena ovat oppimisen ja oppimisympäristöjen monimuotoisuus ja vuorovaikutteisten toimintatapojen hyödyntäminen. Monimuotoisuutta tuotetaan parhaiten opiskelemalla ja harjoittelemalla mahdollisimman monialaisesti ja -ammatillisesti eri toimintaympäristöissä. Palvelujen tuottajina voivat olla julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Kansalaisaktiivisuus, vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta ovat tärkeitä toimintaympäristöjä ja merkittävää sosiaalista pääomaa. Ne ovat myös varteenotettavia indikaattoreita palvelujen toimivuudesta ja tuottavat tietoa palveluiden katkoksista tai aukkokohdista. Niiden piirissä voi myös syntyä merkittäviä, käyttäjälähtöisiä innovaatioita.

Pohdinta

Moniammatillista ja monialaista osaamista opitaan harjoittelemalla autenttisissa tilanteissa koko sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen aikana. Kemppaisen (2012) mukaan alan ammattilaisilla on puutteelliset taidot ja tiedot toimia yhteistyössä. Voi olla, että koulutuksen ja työelämän rakenteet uusintavat kulttuurisina toimintatapoina erillisten ammattien ja yksilöllisten identiteettien merkitystä. Tarvitaan moniammatillisen ja -alaisen oppimisen paikkoja (Eloranta & Kuusela 2011) ja uudenlaisia työn tekemisen tapoja.

Monialainen verkostoituminen jo koulutuksen aikana mahdollistaa oman osaamisen laajenemisen. Yhteinen koulutus vähentää keskinäisiä ennakkoluuloja, parantaa vuorovaikutustaitoja ja lisää halua kehittää omaa yhteistyöosaamistaan. (Kemppainen ym. 2012). Yhteistyöosaamisen kontekstina pidetään työelämää, mutta konteksti voi olla myös laajempi ja ulottua vapaaehtoistyön tai kansalaistoiminnan eri toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Rubinin (2010) mukaan ilmiöpohjainen oppiminen on yhdessä suunnittelua, toimeenpanoa ja kehittämistä ja se edellyttää yhteistoimintaa eri oppiaineiden, tieteenalojen ja tiedekuntien opettajien kesken. Hänen mukaansa eri tieteenaloilla on ilmiöitä useimmiten tutkittu niiden omista lähtökohdista ja näkökulmista. On kehittynyt kunkin tieteenalan oma käsitteistö, kieli, teoriapohja ja menetelmät. Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus edellyttävät, että nämä eri tieteenalojen omat työkalut ja lähestymistavat toimivat jäsentämisen välineinä, eräänlaisina työkaluina tieteenalat ylittävässä yhteistyössä.

Aloja ylittävä osaaminen tuottaa osaamisen dialektistä kehittymistä. Se on myös haaste tulossa olevalle Sote-uudistukselle. Rajapinnoilla ja yhdessä toimiminen luo mahdollisuuksia luoviin ja yhteistoiminnallisiin ratkaisuihin, joissa myös vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan resurssit tulevat käyttöön. Asiakkaan osallisuus kulminoituu kuulluksi tulemiseen ja vaikuttamisen todellisiin mahdollisuuksiin. Osallisuuden esteinä saattavat olla mm. kommunikaatio- tai muistivaikeudet. Esteiden poistamiseen pitää panostaa koulutuksessa ja palveluissa.

Tutkimuksen luotettavuuden näkökulmasta tulevaisuuden työelämän ennakointi on vaikeaa ja ammatin perusosaamisen lisäksi opiskelijan on tärkeää saada haltuunsa oppimisen ja kehittymisen valmiudet, joiden varassa hän pärjää sekä työelämässä että elämässä (Kolkka 2001, 2013). Tutkimuksen fokusryhmien koko oli fokusryhmien koolle asetettujen kriteerien mukainen (Puchta & Potter 2002). Tiimiin valittiin asiantuntijat sen perusteella, että heillä on kokemusta moniammatillisesta ja -alaisesta työstä. Kuitenkaan kukaan ei varmasti pysty sanomaan ovatko henkilöt juuri oikeita. Suunnittelimme ensimmäisen haastattelukierroksen tarkasti varmistaaksemme, että tutkimus vastaa sille asetettuun kysymykseen. Analyysin ja tulosten luotettavuutta lisäsi se, että kolme tutkijakoulutuksen saanutta henkilöä toteutti sen. Lisäksi analyysin tulosta arvioi hankkeen ohjausryhmä. (Barbour 2010). Tuloksena syntyi tietoa koulutuksen kehittämiseksi. Koulutuksen tulee tuottaa osaamista, johon sisältyy yhteiskunnallinen lukutaito ja halu vaikuttaa inhimillisten ja asiakkaan osallisuutta edistävien palvelujen syntyyn.

Kirjoittajat

Marjo Kolkka, yliopettaja, TKI, FT, YTM, Diakonia-ammattikorkeakoulu, marjo.kolkka@diak.fi

Päivi Vuokila-Oikkonen, yliopettaja TKI, TtT, työnohjaaja-työelämän kehittäjä-reteaming coach, Diakonia-ammattikorkeakoulu, paivi.vuokila-oikkonen@diak.fi

Barbour, R.S. 2010. Focus Groups. Teoksessa Bourgeault, I., Dingwall, R. & de Viers, R. The SAGE Handbook of Qualitative Methods in health Research. London: Sage Publications.

Chekland, P. 1985. Systems Thinking, Systems Practice. Avon, Bath: The Pitman Press.

Digitaliseringsstyrelsen 2011. The digital path to future welfare. The Danish e-Government Strategy 2011–2015. The Danish Covernment, Local Government Denmark, Danish Regions http://www.digst.dk/~/media/Files/Digitaliseringsstrategi/Engelsk_strategi_tilgaengelig.pdf. Viitattu 7.11.2014.

Digitaliseringsstyrelsen 2013. Digital Welfare empowerment, flexibility and efficiency. Common public-sector strategy for digital welfare 20143-2020. The Danish Covernment, Local Government Denmark, Danish Regions http://www.digst.dk/~/media/Files/English/Strategy_for_Digital_Welfare.pdf. Viitattu 7.11.2014.

Edwards, A. (2010) Being an Expert Professional Practitioner. The Relational Turn in Expertice. London: Springer,.

Eloranta, S. & Kuusela, M. 2011. Moniammatillinen yhteistyö – katsaus suomalaisiin hoitotieteellisiin opinnäytetöihin. Tutkiva Hoitotyö 9 (3), 4–12.

Grigg L. & Johnston R. & Milson N. 2003. Emerging issues for cross-disciplinary research: conceptual and empirical dimensions. http://www.dest.gov.au/sectors/research_sektor/publications_ resources.

Holland L. H. M. 2006. Expansion of cross-disciplinary science research defines Hyman´s tenure. http://www.thecrimson.com/article.aspx

Isoherranen, K. 2012, Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Helsingin yliopisto

Katajamäki E. 2010. Moniammatillisuus ja sen oppiminen. Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Acta Universitatis Tamperensis 1537. Tampere: Tampereen yliopisto. Kasvatustieteen laitos.

Katisko M., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen P. 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alan koulutuksessa. Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Raportit ja selvitykset 2014:2 Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/155899_moniammatillinen_ja_monialainen_osaaminen_sosiaali_terveys_kuntoutus_ja_lii.pdf

Kemppainen T., Paasivaara L. & Wiik H. 2012. Terveydenhuollon ,moniammatilliseen johtamiskoulutukseen osallistuneiden käsityksiä johtamisosaamisen kehittymisestä. Premissi 7 (5), 32–39.

Kolkka, M. 2001. Ammattiin oppimisen situationaalisuus, yksilöllisyys ja prosessuaalisuus. Acta Universitatis Tamperensis 825. Tampere: Tampereen yliopisto.

Kokka, M. & Karjalainen AL 2013. Maailman osaavin kansa – Koulutuksellinen tasa-arvo on poliittinen ja pedagoginen kysymys. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen S., Hämäläinen T., Pohjonen P. & Nyyssölä K. (toim.) 2013. Maailman osaavin kansa 2020 – Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Koulutustutkimusfoorumin julkaisu. Opetushallituksen raportteja ja selvityksiä 2013:8. Tampere: Yliopistopaino. 50–67

March J. 2006. Cross-disciplinary research group. http://www.nottingham.ac.uk/cdrg/

Mannermaa, M. 1993. Pehmeä systeemimetodologia tulevaisuudentutkimuksessa. Teoksessa Miten tutkisimme tulevaisuutta? Kommunikatiivinen tulevaisuudentutkimus Suomessa. Vapaavuori, M. (toim). Tulevaisuudentutkimuksen seura ry. Helsinki: Painatuskeskus ry. 89–95.

Metteri, A. 2012. Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy.

Puchta, C.& Potter, J. 2002. Manufacturing individual options: market research focus groups and the discursive psychology of evaluations. British Journal of Social Psychology 41, 345–363.

Pärnä, K.2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. C-sarja 341. Scripta Lingua Fennica Edita. Turun yliopiston julkaisuja.

Rubin, A. 2004. pehmeän systeemimetodologian perusteet. http://www.tulevaisuus.fi/topi/topi_vanha/kokohakemistosivut/kokossm.htm luettu 22.1.2013.

Rubin, A. 2010. Muuttuvan ajan muuttuvat haasteet. Mihin tulevaisuudentutkimuksen opetuksessa tulisi kiinnittää huomiota? TVA-JULKAISUJA 1/2010 Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. http://www.tvanet.fi/tutkimus/julkaisut/TVA-julkaisuja-2010-1.pdf

Sillanaukee, P. 2014. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on historiallinen. http://www.stm.fi/ylakulma/artikkeli/-/view/1878483, i.a. luettu5.11.2014.

STM 2014. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta, Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. www.stm.fi/julkaisut

Vuokila-Oikkonen, P.2002. Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset. Acta Universitatis Ouluensis Medica D 704.

Vuokila-Oikkonen, P.2012. Mielenterveyden edistäminen peruskoulun alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa. Julkaisussa Liisa Kiviniemi et al. (toim) Piiriltä yliopiston kautta siviiliin dosentti Merja Nikkosen juhlakirja. ePooki 9/2012- Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut. 50–58. http://www.oamk.fi/epooki/?julkaisu=52 

Työelämä uudistuu jo – uudistuvatko ammattikorkeakoulut

’Aika entinen ei koskaan enää palaa’ – lauloi Junnu Vainio aikoinaan. Tämä pitää paikkansa myös työn ja työelämän suhteen. Työelämä entinen ei todellakaan enää koskaan palaa.

Suomi on kyntänyt jo vuosia vähenevän, negatiivisen ja nollakasvun kurimuksessa. Olemme menettäneet globaaleja markkinaosuuksiamme. Kilpailukykymme, jota vielä jokin aika sitten kehuttiin maailman parhaaksi, on kärsinyt pahoja kolauksia. Jo vuonna 2012 arveltiin, että Suomen teollisesta tuotannosta on poistunut pysyvästi yli 59 000 työpaikkaa. Nuo menetykset ovat tuskin parissa vuodessa ainakaan pienentyneet.

Tilastokeskuksen uusimpien lukujen mukaan juuri nyt Suomessa on 60 000 yritystä enemmän kuin vuonna 1990, mutta kokonaishenkilöstömäärä on pysynyt samalla tasolla. Toisin sanoen, yritysten työllisyys ei ole kasvanut 25 vuoteen. Eniten työnantajat ovat vähentyneet teollisuudesta ja pääosa kansantalouden työllisyyden lisäyksestä on tapahtunut kuntien ja kuntayhtymien palvelutuotannossa. Eipä ihme, että kestävyysvaje on ollut jo usean vuoden ajan talouspoliittisena iskusanana. Julkinen talous on tehotonta tai ainakin se on liian iso vallitsevaan taloudelliseen todellisuuteen. Tehostamisen, työn uudelleen ajattelemisen ja kokonaisvaltaisen työelämäuudistamisen pitäisi koskea myös koko yhteiskuntaa, mutta muutos on hidasta, aivan liian hidasta. Kun nousu joskus taas alkaa on meidän rakennettava – ainakin henkisesti – merkittävä osa tuotannostamme uudelleen ja kokonaan uudella tavalla. Uuden työn käsite on tässä avainasemassa.

Kaikessa tässä kurimuksessa on jotenkin kummallista, että kansainvälisissä rankkauksissa, kuten vaikkapa 144 maan World Economic Forumin kilpailukykymittarilla Suomi on yhä heti Sveitsin, Singaporen ja Yhdysvaltojen jälkeen neljäntenä. Tämä tarkoittaa, että WEF:n 12 indikaattorin vertailussa täytyy olla monia sellaisia mittareita, joissa olemme ykkösiä tai ainakin lähellä sitä. Esimerkiksi sellaisissa merkittävissä mittareissa kuten terveyden ja perusopetuksen sekä koulutuksen ja työssä oppimisen osalta olemme kirkkaita kultamitalisteja. Tähän ei voi todeta kuin saman, jonka elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Vesa Vihriälä lausuu Kanava-lehden numerossa 6:2014: Suomi on näihin vahvuuksiin nähden alisuoriutuja. Vaikka rakenteet ovat iskukunnossa, on kilpailukyky – siis kustannukset, tehokkuus ja tuote hakusessa. Tämä jos mikä vaatii uudenlaista työtä ja työelämää.

Pienevät resurssit ja niiden tehokas käyttö ovat jo tämän ajan a new normal. Olemme siirtymässä niukkuuden maailmaan, jossa keskeisenä asiana myös työelämässä on uudenlainen kimmoisuus – resilienssi. Työelämän resilienssillä pyritään kuvaamaan yhteisön ja jokaisen yksilön kykyjä sopeutua ennakoimattomiin muutoksiin. Resilienssi on paitsi sopeutumista yllättävään myös oppimista yllättävästä ja siten jopa hyötymistä yllättävästä. Resilienssin kyky ei ole annettu ominaisuus, se kehittyy oppimisen myötä, kohtuullisia haasteita kohtaamalla. Kyse on juuri niistä asioista, joita suomalaisen ammattikorkeakouluopetuksen pitäisi yhdessä työelämän kanssa tutkia, testata ja opettaa. Ja sitähän me teemmekin paljon enemmän kuin monet muut, mutta emme tietenkään vielä riittävästi ja kattavasti.

Uudenlaisella työn käsitteellä ja korkealla osaamisella sekä niiden tuomalla kimmoisalla mukautumiskyvyllä me onnistumme. Mutta sitä ennen on siivottava oma pesä ja kehitettävä uuden työn ja työelämän haasteita paitsi ympäröivän yhteiskunnan myös omien organisaatioidemme sisällä. Haasteita riittää molemmissa.

Kirjoittaja

Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, petri.raivo@karelia.fi

Yhteistyö yrittäjien kanssa entistä tiiviimmäksi

Tutustuin äskettäin ”PK-yrittäjien ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus” -kyselytutkimukseen Suomen Yrittäjien jäsenistölle. Kyselytutkimus julkaistiin Suomen Yrittäjien ja AMKtutka-verkoston yhteistyönä talvella 2013. Kysely toteutettiin satunnaisotoksella yhteensä 34 000 yrittäjälle, joista 1488 yrittäjää vastasi kyselyyn.

Yritysten edustajat arvioivat ammattikorkeakoulusta valmistuneiden osaamisen ja työelämävalmiudet hyviksi. Keskeinen johtopäätös kyselytutkimuksessa kuitenkin oli, että yrityksen koko näyttäisi olevan yhteydessä ammattikorkeakoulun yhteistyön sisältöön ja määrään. Edelleen johtopäätöksissä todettiin, että jatkossa tulisikin määritellä ja suunnitella yhteistyön tavoitteet ja sisältö ottaen tarkemmin huomioon yrityksen koko. Mikroyritysten kanssa tehtävä yhteistyö on melko vähäistä.

Selvityksen johtopäätöksistä on helppo olla samaa mieltä. Miksi sitten on tärkeää yhteistyötä kehitettäessä ottaa mikroyritykset aiempaa paremmin huomioon? Siksi, että uudet työpaikat syntyvät Suomessa pk-yrityksiin ja yrittäjien koulutustason myötä korkeakoulupalvelujen kysyntä nousee koko ajan. Perustelen väittämääni seuraavasti:

Peruste 1: Tarkastellaan yritysrakenteen ja yrittäjien koulutustason muuttumista Suomessa. Tilastokeskuksen Yritysrekisterin mukaan vuonna 2012 mikroyrityksiä (kokoluokka 1–9 hlöä) oli 93,3 % koko yrityskentästä. Tämä tarkoittaa noin 267 000 yrityksen joukosta 249 000 yritystä. Kun mukaan lasketaan pienyritykset (10–49 hlöä), prosenttiluvuksi saadaan 98,8 % yrityskannasta. Vastaavasti yritysten henkilömäärämuutosta tarkasteltaessa aikavälillä 2001–2012 voidaan todeta, että valtaosa yritysten lisääntyneestä henkilömäärästä on syntynyt pk-yrityksiin, erityisesti mikroyrityksiin. Ns. perinteisiin, suuriin yrityksiin uutta työtä ei ole syntynyt juuri lainkaan. Kaikkiaan noin 109 000 syntyneestä työpaikasta vain 7100 syntyi suuriin yrityksiin.

Peruste 2: Tarkastellaan yrittäjien koulutustason muutosta. Jäsenrekisterimme kahden vuoden välein tehtyjen otantojen mukaan (n=40000) trendi on selvä – yrittäjien koulutustaso nousee. Korkeasti koulutettujen yrittäjien määrä on noin 24 % koko jäsenistöstämme, vastaavasti ilman tutkintoa yrittäjinä työskentelee noin 12 %. Vuoden 2008 jälkeen jäseniksi rekisteröityneistä korkeasti koulutettujen määrä on 32 %. Vailla tutkintoa toimivia yrittäjiä on noin 6 %. Korkeasti koulutetut mikroyrittäjät ilman omaa T&K-toimintaa, intressissä yrityksen menestyminen ja parhaimman osaamisen löytäminen. Kuulostaa houkuttavalle yhteistyön paikalle. On odotettavissa, että osaamiseen tuotteistamiseen ja kehittämiseen liittyvät kysymykset ja uudet korkeakouluyhteistyömallit tulevat kiinnostamaan yrittäjiä aiempaa enemmin.

Mainitsemani kyselytutkimuksen pohdintaosiossa nostettiin esille se, että ”yksittäinen yritys hakee korkeakouluyhteistyöstä uutta osaamista, konkreettista apua yritystoimintaan ja verkostoja mahdollisiin tuleviin työntekijöihin”. Useasti mikroyrityksen tarve yhteistyölle on tässä ja nyt. On tarve reagoida asioihin nopeasti. Tässä voisi olla yksi lähtökohta tiiviimmän yritysyhteistyön kehittämiseen yrittäjien kanssa. Haastakaa yrittäjät mukaan kehittämään yhteistyötä ja kertomaan yhteistyötarpeistaan.

Korkea-asteen koulutus- ja TKI -palveluiden muotoilussa ja yrittäjyyden edistämisessä haluamme olla aiempaa tiiviimmin mukana, yhteistyökumppanina. Siksi on ensiarvoisen tärkeää kuulla mielipiteitänne ja toimivia käytäntöjänne olemassa olevasta TKI-toiminnasta ja yritysyhteistyöstä sekä tietysti myös odotuksista, joita teillä Suomen Yrittäjiä kohtaan on. Olkaa yhteydessä.

Kirjoittaja

Mika Tuuliainen, koulutusasioiden päällikkö, Suomen Yrittäjät, mika.tuuliainen@yrittajat.fi

Työttömät nuoret yritysten innovaatiotalkoisiin

Johdanto

Tulevaisuuden työelämän tarpeita emme voi tarkasti ennakoida. Siksi joustavuus, proaktiivisuus, mahdollisuusajattelu, uuden luomisen kyvyt, ennakoimattomat tilanteet ja itselle vieraidenkin yhteyksien haltuun ottaminen sekä kommunikointi alojen rajamaastoissa ovat olennaisia taitoja. Innovaatiopedagogiikan mukaiselle oppimisotteelle on siksi kysyntää. Alueen elinkeinoelämää lähellä olevina toimijoina ammattiopistot ja ammattikorkeakoulut voivat vaikuttaa alueensa yritysten toimintaan ja yritykset voivat vaikuttaa alueen nuorten työllistymiseen. Nuorten aikuisten kanssa toimivilla oppilaitoksilla on vastuullaan kasvattaa uutta sukupolvea, jonka metataidot, kuten kommunikaatio-, yhteistyötaidot, luova osaaminen ja joustava toiminta alojen rajamaastoissa ovat sellaisia, että innovaatioiden tuottaminen on mahdollista ja että innovaatio-osaaminen näkyy laajemmin yhteiskunnallisissa prosesseissa. Alueellinen nuorten innovaatiotoiminta on organisoitava niin, että verkostossa tunnistetaan yhteisiä tavoitteita, toimintatapoja, pedagogisia hyviä käytäntöjä sekä pystytään madaltamaan eriasteisten oppilaitosten yhteistyön kynnystä ja avataan innovaatiotoiminta nuorten työllisyyden tueksi.

Heikkoina taloudellisina aikoina nuorten on erityisen vaikeaa päästä kiinni työelämään. Hallitusohjelmassa on päätetty, että nuorisotakuu toteutetaan vuoden 2013 alusta. Nuorisotakuun toteuttaminen tarkoittaa sitä, että jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Kuinka nuorisotakuun ajatusta voisi hyödyntää paikallisten yritysten kasvun kiihdyttämiseen? Voisiko nuorten aikuisten luovaa potentiaalia ja työpanosta ottaa yritysten kehitys- ja innovaatiotoiminnan käyttöön oppilaitosten toiminnan kautta vertaistoimintana? Mitä hyötyä innovaatioprojektista voi olla työttömälle tai oppilaitosten väliin jäävän nivelvaiheen nuorelle?

Innovaatiokyvykkyys työelämän käyttöön

Jokaisella Metropolia AMK:n opiskelijalla on 10 op:n laajuiset innovaatioprojektiopinnot. Kyse ei ole kurssista eikä opintojaksosta, vaan projektista. Metropoliassa kehitetyllä MINNO® -innovaatioprojektitoiminnalla on useita mahdollisia sovellutuksia niin pedagogisena metodina kuin nuorten opiskelijoiden yrityksille tarjoamana kehittämispalveluna. Niitä kaikkia yhdistää kuitenkin samat tavoitteet, sisällöt ja arviointikriteerit. Oivaltava idea ei vielä riitä, on osattava konkretisoida idea ja pukea se toteutuskelpoiseksi projektisuunnitelmaksi ja vietävä projekti onnistuneesti läpi monialaisena tiiminä. Välimaastoideat edellyttävät työryhmältä avointa asennetta myös yhteistoiminnan suunnittelussa. Arviointikriteereissä korostuu projekti- ja verkosto-osaaminen, yhteistoiminnallisuus, ryhmätyö-, neuvottelu- ja viestintäosaaminen, asiantuntijaosaaminen sekä ongelmanratkaisu-, uudistamis- ja kehittämisosaaminen. (ks. www.metropolia.fi/innovaatioprojektit ja tarkemmin Metropoliassa sovellettavista innovaatiokäsityksistä ja -käsitteistä Vehkaperä ym. 2013)
Innovaatiovalmentajan ohjenuorana on näkemys innovaatiokyvykkyyttä tiedon, taidon ja asenteiden tasolla lisäävästä toiminnasta. Yksilön innovaatiokyvykkyys voidaan tiivistää (Jussila, Suominen n.d.)

ITSETUNTEMUS: itsearviointi ja itseluottamus

ITSEHALLINTA: itsenäisyys, vastuuntunto, itsekuri, stressin sieto, luotettavuus

MOTIVOITUMINEN: suoritussuuntautuneisuus, muutosvalmius, aloitekyky, riskinottohalu

OSAAMINEN: tiedon omaksumiskyky, informaation etsiminen, itsensä kehittäminen

LUOVA AJATTELU: analyyttinen ja käsitteellinen ajattelu, divergoiva ajattelu, mielikuvitus, intuitiivinen ajattelu

EMPATIA: muiden ymmärtäminen

SOSIAALISET KYVYT: viestintä, ristiriitojen hallinta, suhteiden solmiminen, tiimityötaidot. (Jussila, Suominen n.d., 14–15)

Lisäksi tulevaisuusajattelun taito ja asenne on tärkeää innovaatio-osaamista. Innovointi liittyy kiinteästi paremman tulevaisuuden aktiiviseen tekemiseen. Pedagogisissa innovaatiotoiminnan prosesseissa on siksi hyödyllistä integroida tulevaisuus- ja mahdollisuusajattelua. (ks. tulevaisuusajattelun pedagogiikasta Hero 2011 sekä ennakoinnin menetelmistä Hero 2012 sekä tulevaisuusajattelun ja innovaatiotoiminnan yhteydestä Hiltunen 2012). Ne auttavat ohjaamaan toimintaa niin, että kehitettävä ratkaisu on uusi ja vastaa tulevaisuuden tarpeeseen. Tulevaisuusajattelun kiihdyttäminen lisää selvästi mahdollisuusajattelua ja on siksi hyödyllinen ja olennainen osa innovaatiopedagogiikkaa.

Innovatiivisuuteen tarvitaan luovuutta, kykyä nähdä asiat eri tavoin, mutta se ei pelkästään riitä työelämässä. Innovatiivisuus vaatii taitoa ja pitkäjänteisyyttä viedä uudet ideat ja toimintatavat käytäntöön. Vaikean prosessista tekee se, että ryhmässä on useimmiten toisilleen lähes vieraita, eri alojen edustajia erilaisilla kompetensseilla ja koulutustaustoilla varustettuna. Yhteistä kieltä ei ole, se pitää luoda. Vaatii todella sinnikkyyttä, riskinottokykyä ja epämukavuuden sietokykyä, jotta ideoiden runsaudesta syntyy uudistava keksintö, josta voidaan tehdä konkreettinen ilmentymä, ja joka otetaan käyttöön jollain tavalla. Innovaattori tarvitsee luovuuteen liittyvien kykyjen lisäksi esimerkiksi hyviä organisointitaitoja, projektityötaitoja sekä tiimityötaitoja pystyäkseen viemään keksintönsä konkreettisessa muodossa markkinoille edes pilottikokeilun muodossa.

Paikalliset nuoret työttömät ja nivelvaiheen nuoret mukaan

Kahden kansainvälisen (20 maata) innovaatiotutkimuksen (Reflex ja Hegesco) analyysi (ks. Ayvisati, Jacotin, Vincent-Lancrin  2013, 233) osoittaa, että innovaatioon tarvitaan laaja sekoitus osaamista ja ominaisuuksia. Metropolian MINNO® innovaatioprojekti on paitsi innovaatiokyvykkyyttä kehittävä oppimisprosessi myös erityinen, muusta opetustoiminnasta poikkeava pedagoginen prosessi. Ytimessä on monialainen kohtaaminen. Kohtaaminen ei siis ole kuitenkaan moniasteinen tai monilähtökohtainen: innovaatioprojektiin osallistuvat ammattikorkeakoulun opiskelijat. Tämä joukko on tavoitteiltaan ja lähtökohdiltaan usein melko koherentti toimijajoukko.

Tavoitteena ei ole pelkästään innovaation synnyttäminen, vaan innovaatiokyvykkyyden ja alueen työelämän kehittäminen. Innovaatioprojektiin kuuluu ideointivaihe (innovaatioilmaston luominen, ideointi, kommunikaation käynnistäminen, monialaisten ryhmän muodostaminen, konseptien paketointi ja pitchaus yrityksille sekä projektisuunnitelma ja sopimus tilaajayrityksen kanssa) ja projektivaihe. Projektivaihe sisältää tuotekehityksen ja käytäntöön viemisen vaiheet. Mitä työtön tai nivelvaiheen 18–25 nuori voisi potentiaalisesti hyötyä tällaiseen innovaatioprojektiin osallistumisesta?

Taulukko 1. Metropolian Kulttuurialan organisoimissa innovaatioprojekteissa mukana olleiden opiskelijoiden näkemykset 2012–2013. Osallistuneita yhteensä 140 eri alojen AMK-opiskelijaa, joista syntyi 18 innovaatioprojektia.

Positiivisena koettua Opittua
  • Monialainen ryhmä – tutustuminen uusiin aloihin ja ihmisiin
  • Yhteistyö muiden alojen opiskelijoiden kanssa
  • Uusia kontakteja kentältä
  • Työtä oikealle asiakkaalle
  • Itse tekeminen, vastuu
  • Toteuttamisen/ideoinnin vapaus
  • Sai toteuttaa vapaasti omaa luovuuttaan
  • Innovatiivisten ratkaisujen kehittely mielekästä, kehittävää ja hyödyllistä
  • Innostava, kokonaisuudessaan hauska projekti
  • Lopputulos näkyvällä paikalla – ei vain omaksi iloksi
  • Ryhmätyöskentely vieraiden ihmisten kanssa opettavaista
  • Yrittäjyyttä
  • Oppi toteuttamaan työtä tilaajalle, vaikka mielipiteet risteäisivätkin
  • Myyntitaitoa, pitchausta
  • Markkinointikampanjan toteuttamista
  • Ison organisaation toimintatapoja
  • Oppi ottamaan vastuullensa mukavuusalueensa ulkopuolisia asioita
  • Oppi tekemään päätöksiä itsenäisesti ja nopeasti
  • Oma-aloitteisuutta, ennakkoluulottomuutta
  • Tapoja houkutella luovuutta esiin
  • Ideoiden kehittelyn prosesseja
  • Itseilmaisua, itseluottamusta, rohkeutta, voittamista, omatoimisuutta
  • Projektihallintaa
  • Muiden osallistamista, kannustamista, pitkäjänteisyyttä, yhteistyötaitoja, joustavuutta
  • Umpikujan hallintaa toimintatapoja muuttamalla
  • Työelämän kommunikointitaitoja, ryhmäkommunikointitaitoja, neuvottelutaitoja
  • Uusia teknisiä taitoja, välineitä

Kun osallistuneiden kokemuksia tarkastellaan työttömän nuoren näkökulmasta, voi helposti todeta sen olevan sopivaa toimintaa nuoren aktivoimiseksi ja työelämään kiinnittymisessä. Työttömät nuoretkin voisivat kokea myönteiseksi monialaisessa ryhmässä toimimisen ja yhteistyön vieraiden ihmisten kanssa. He voisivat saada uusia verkostoja työelämästä, vertaismentorointia ikäisiltään ja työttömyysaikanaan saada ottaa vastuuta itsenäisesti uuden kehittelystä. Lisäksi ideoinnin vapaus, oman luovuuden toteuttaminen yhdessä muiden kanssa, innostuminen ja aito vuorovaikutus voivat edistää itsehallintaa ja itsetuntemusta. Joustavuus ja proaktiivisuus voivat kehittyä asennetasolla ja aito oikea työtodistus voi olla juuri tarvittava lisä ansioluetteloon.

Osallistuneet kokivat oppineensa myyntitaitoa, projektinhallintaa, uusia teknisiä taitoja ja välineitä ja neuvottelutaitoja – kaikkia näitä tarvitaan korkeakoulutusta vaativissa työpaikoissa. Lisäksi osallistuneet kokivat oppineensa umpikujan hallintaa toimintatapoja muuttamalla ja tapoja houkutella luovuutta esiin. Asennepuolella osallistuneet osasivat nimetä pitkäjänteisyyden kehittyneen ja vastuullisuuden kasvaneen.

Lopuksi

Innovaatiopedagogiikan avulla kehittyvät metataidot ovat avainasemassa puhuttaessa yksilötason, organisaatiotason ja alueellisen tason innovaatiokyvykkyyden kasvusta. Monialaisessa ympäristössä tapahtuvan, innovaatioon tähtäävän kehittämistoiminnan avulla voidaan saada aikaan tulevaisuuden tarpeet tyydyttävää uutta alueellista kilpailukykyä.

Vuonna 2014 toteutettavassa TeiniMinno esiselvityksessä (www.metropolia.fi/teiniminno) etsitään toimintamallia, jolla alueellista moniasteista ja monialaista paikallisten yritysten kasvuun tähtäävää innovaatiotoimintaa voisi tehdä niin, että paikallisten nuorten 18–25 -vuotiaiden aikuisten innovaatiokyvykkyys lisääntyisi. Kunnan velvollisuutena on huolehtia riittävistä nuorten työllisyyttä tukevista matalan kynnyksen palveluista, kuten työpajatoiminnasta ja ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisestä sekä etsivän nuorisotyön toteuttamisesta. On mahdollista, että työttömille nuorille suunnatut palvelut suunnitellaan korkea-asteen oppilaitosten kanssa niin, että aktivoivassa toiminnassa on rima korkeammalla. Työpajat ja ammattioppilaitoksiin valmentavat kurssit eivät riitä niille, joiden tavoitteena on tähdätä korkeakoulututkintoon ja myöhemmin korkeakoulutusta vaativiin innovaatiokyvykkyyttä edellyttäviin kehittämistehtäviin. Kunnat rahoittavat monia oppilaitoksia ja tekevät paljon yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Korkea-asteen oppilaitosten olisi mahdollista osallistua kuntien työllisyystalkoisiin yhdessä paikallisten yritysten kanssa, jos toimintamallista päästäisi sopuun. Avoimia kysymyksiä on kuitenkin useita. Siltala (2010) peräänkuuluttaa opettajan roolin muuttumisen tutkimusta: ”..yksittäisen opettajan roolin muuttuminen virkamiessuhteisesta auktoriteetista yhä enemmän tuottavuus- ja innovatiivisuusvaatimuksia täyttäväksi asiakaspalvelijaksi olisi kiinnostava ja yhteiskunnallisesti merkittävä jatkotutkimuksen kohde.” (Siltala 2010, 83) Kuinka työttömät esim. nivelvaiheiden nuoret löydetään ja kuinka heidät saadaan mukaan innovaatioprojekteihin? Kuka maksaa, organisoi, käynnistää? Miten innovaatioprojektit pitää fasilitoida, jotta työttömän on mahdollista osallistua? Miten osallistuminen vaikuttaa työttömyystukiin? Näihin kysymyksiin etsitään vastausta TeiniMINNO esiselvityksellä, jota Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus rahoittaa Euroopan Sosiaalirahaston varoin vuoden 2014 aikana.

Kirjoittaja

Laura-Maija Hero, Lehtori, MINNO® innovaatioprojektitoiminnan valmentaja ja koordinaattori, TeiniMINNO esiselvitys -kehittämishankkeen projektipäällikkö ja tutkija, FM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, laura-maija.hero@metropolia.fi

Ayvisati, Francesco; Jacotin, Gwenaël; Vincent-Lancrin, Stéphan 2013: Educating Higher Education Students for Innovative Economies: What International Data Tell Us. Tuning Journal for Higher Education. ISSN: 2340-8170. Issue No. 1, November 2013, 223-240

Hero, Laura-Maija 2011: Kulttuuri kipinöi. Tulevaisuusajattelu pedagogisena haasteena.  Tuottaja2020 julkaisuja. Saatavilla http://tuottaja2020.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/katalysoi/5_Kulttuuri_kipinoi_Hero_WEB.pdf

Hero, Laura-Maija 2012: Kulttuuri kokeilee. Ennakoinnin menetelmien arviointi. Tuottaja2020 julkaisuja. http://tuottaja2020.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/katalysoi/8_Kulttuuri_Kokeilee_Hero_WEB.pdf

Hiltunen, Elina 2012: Matkaopas tulevaisuuteen. Talentum. Helsinki.

Jussila, J. J. ja Suominen, A. n.d. Yksilön innovaatiokyvykkyys. Organisaation innovaatiokyvykkyyden arviointi. Yksilön innovaatiokompetenssit ja organisaation innovaatiokyvykkyys. Saatavissa osoitteessa: http://cs.joensuu.fi/pages/suhonen/YOSO/. Luettu 12.2.2014.

Siltala, Reijo 2010: Innovatiivisuus ja yhteistoiminnallinen oppiminen liike-elämässä ja opetuksessa. Väitöskirja. Turun yliopiston julkaisuja.

Vehkaperä, Ulla; Pirilä, Kaarina & Roivas, Marianne (toim.) 2013: Innostu ja innovoi. Käsikirja  Innovaatioprojektiopintoihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja.

Muutos mahdollisuutena – innovaatiotoiminnan uudet mallit ammattikorkeakoulun ja kumppanien vuorovaikutuksessa

Sekä teollisuus että korkeakoulutus kohtaavat globalisaation myötä kovenevan kilpailun. Teknologinen kehitys nopeutuu ja monimutkaistuu ja tiedon osuus toiminnassa kasvaa. Siksi innovaatiot ovat keskeinen kilpailukykyä selittävä tekijä tietoon perustuvassa taloudessa. Innovaatiot perustuvat tiedon hyödyntämiseen ja eri tietolähteiden kombinointiin. Korkeakoulutus on yksi keskeinen tiedon tuottaja. Siksi korkeakoulutuksella voi olla merkittävä rooli innovaatioiden luomisessa yhteistyössä yritysten kanssa. Innovaatio voi syntyä halusta ratkaista tunnistettu ongelma tai hyödyntää tunnistettu mahdollisuus nyt tai tulevaisuudessa. Innovaatiotoiminnan yksi keskeinen lähtökohta on muutoksen näkeminen mahdollisuutena. Tässä artikkelissa kuvataan innovaatioiden erilaisia syntytapoja ammattikorkeakoulun ja sen kumppanien vuorovaikutuksessa, mahdollisuuksien näkemistä yhdessä. (Laine 2010.)

Käytäntö on yleisin innovaatioiden lähde

Useimpien innovaatioiden lähtökohtana on käytäntö, sillä tiedelähtöisten innovaatioiden osuus kaikista innovaatioista on alle viisi prosenttia. Uudet nousevat teknologiat luovat edelleen mahdollisuuksia innovointiin vaikka teknologiatyöntöä ei sellaisenaan enää pidetäkään hyvänä lähtökohtana innovaatiolle. Nykyään korostuvat asiakkaan tarpeiden tunnistaminen ja ennakointi, asiakkaan osallistuminen tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen sekä uudet liiketoimintamallit. Myös Innovaatioketjun integrointi eli käytännön, soveltavan tutkimuksen ja perustutkimuksen tulosten kombinointi luo lisämahdollisuuksia. Pitkät kehittämisprosessit muuntuvat nopeisiin kokeiluihin ja ainakin palveluiden lanseeraukseen jopa hieman keskeneräisinä. Tutkimusta ei kuitenkaan kannata unohtaa innovoidessakaan, tulee vain löytää oikeat hetket tuoda tutkimustietoa innovaatioprosessiin sen tukemiseksi. (Laine 2010, Laine 2012b, Laine ja Kainu 2012.)

Innovaatioilla on vahva kytkentä yrittäjyyteen. Yrittäjyys on yksi innovatiivisuuden ilmentymä ja toisaalta yrittäjät nähdään yhtenä keskeisenä innovaatioiden synnyttäjänä. Innovaatiot perustuvat tietoon ja siksi myös tietämyksen hallinta, oppiminen ja asiantuntijuus ovat tarpeen sillä alueella, jossa innovaatioita luodaan. Yhä useammin innovaatiot ovat eri toimijoiden tiedon ja osaamisen yhdistämistä, mikä korostaa dynaamisen verkostoitumisen merkitystä. Innovatiivisuus edellyttää myös innovointia tukevan toimintakulttuurin ja kannustimien kehittämistä. (Tidd et al. 2005.)

Kohti avointa innovaatioprosessia

Innovaatiojohtamisen teoriat painottavat kolmea keskeistä asiaa. Ensinnäkin, organisaatiolla tulee olla tavoitteet innovaatiotoiminnalleen. Toisaalta, innovaatioprosessia tulee hallita kokonaisuutena, tietyn prosessin osan optimointi ei riitä. Kolmanneksi, organisaation tulee osata hyödyntää verkostoja innovaatiotoiminnassaan. Innovaatioprosessit ovat ainutlaatuisia, mutta useimmat innovaatioprosessit sisältävät kuitenkin samat perusvaiheet ja -elementit. Kaikki prosessit alkavat yleensä etsintävaiheella, jossa haetaan tietoa ongelman ratkaisemiseksi tai mahdollisuuksien tunnistamiseksi. Tätä seuraa valintojen vaihe, josta voidaan siirtyä toteuttamiseen, ja lopulta arvon luontiin, joka tapahtuu innovaation kaupallistamisen tai muunlaisen hyödyntämisen kautta. Lisäksi organisaation strategia, verkostot, kulttuuri ja organisointi vaikuttavat kaikkiin vaiheisiin luomalla edellytyksiä innovoinnille. (Tidd et al. 2005.)

Innovaatioprosessi voi olla suljettu tai avoin. Suljetulla prosessilla tarkoitetaan itse tehtyä innovointia organisaation sisällä. Avoimessa prosessissa suhtaudutaan ulkoisiin ideoihin ja hyödyntämismahdollisuuksiin tasavertaisesti omiin ideoihin ja mahdollisuuksiin verrattuna (Chessbrough 2003). Uuden määritelmän mukaan avoin innovaatio on hajautettu innovaatioprosessi, joka perustuu johdettuun tiedon virtaukseen organisaation rajojen yli käyttäen taloudellisia tai ei-taloudellisia mekanismeja, jotka ovat linjassa organisaation liiketoimintamallin kanssa (Chesbrough ja Bogers 2014). Ammattikorkeakoulu toimii lähtökohtaisesti vähintään puoliavoimesti: tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa tehdään enimmäkseen yhdessä ulkoisten kumppanien kanssa, ja iso osa tuotetusta tiedosta päätyy tavalla tai toisella julkiseksi, lukuun ottamatta erikseen luottamukselliseksi sovittua yhteistyötä. Avoimen innovaation prosessia ammattikorkeakoulussa on hahmoteltu kuvassa 1.

Kuva 1.  Avoimen innovaation prosessi ammattikorkeakoulussa (Laine 2010, Laine ja muut 2013).

Strategian osalta on keskeistä asettaa tavoitteet omalle innovaatiotoiminnalle (Chesbrough ja  Appleyard  2007). Sen mukaan valikoituvat myös käytettävät prosessit ja verkostot. Jos parannetaan jo olemassa olevaa, voidaan kehitystyö yleensä tehdä osana organisaation normaaleja prosesseja. Jos taas kehittämisen tavoite on radikaalimpi, tulee kehittämistä varten käynnistää omia prosesseja. Niitä voivat olla erillisen kehittämisprojektit, jolla on oma organisaatio tai vaikkapa virtuaalisia ympäristöjä hyödyntävät hajautetut kehitysryhmät. (Laine 2010, 2012a, 2013.)

SAMK innovaatioiden synnyttäjänä

Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa yhteistyössä toimii pk-yrityksiä, suuryrityksiä, pieniä osaamisintensiivisiä yrityksiä ja julkisen sektorin sekä kolmannen sektorin organisaatioita. Vuosittain tutkimusta ja kehitystä tehdään yli kolmensadan organisaation kanssa. Yleensä ulkoinen kumppani esittää tarpeen tai ongelman, johon etsitään ratkaisua yhdessä. Toteutus tapahtuu yleensä projekteina, jotka ovat joko kumppanien tai julkisen rahoittajan rahoittamia. Projektien aikana myös tunnistetaan uusia ratkaistavia ongelmia ja ideoidaan jatkoprojekteja. Onnistunut projektitoteutus johtaa yleensä vähintään yhteen uuteen toteutukseen. Kyse on molempien osapuolten tiedon ja osaamisen yhdistämisestä tasavertaisessa yhteistyössä.

SAMK on innostanut myös innovoimaan opiskelijoitaan. Innovatiivisia opiskelijoita on tunnistettu esimerkiksi järjestämällä innovaatiokilpailuja, opintojaksoilla opiskelijaprojekteissa, harjoittelussa ja opinnäytetöissä. Yrityskiihdyttämö tunnistaa potentiaalisia yrittäjiä ja tarjoaa verkko-opintoja, joissa voi kehittää omaa liikeideaa ja liiketoimintasuunnitelmaa mentorin tukemana. Noin 250 innovatiivista yritystä onkin jo syntynyt. Myös innovatiiviset hankinnat ovat yksi tapa luoda innovaatioita yhdessä pienten yritysten kanssa. Näin on räätälöity mm. ammattikoreakoulun uusi asiakkuudenhallintajärjestelmä. (Laine, Kainu ja Lähdeniemi 2013, Sandelin, Laine ja Lähdeniemi 2012.)

Strategiat ohjaavat

SAMK profiloituu tutkimus- ja yrittäjyysammattikorkeakouluna. Strategioidensa mukaan SAMK on alueen innovaatioverkoston keskeinen toimija, kansainvälistäjä ja yrittäjyyden edistäjä, joka tekee tiivistä yhteistyötä yritysten, yhteisöjen, korkeakoulujen ja kehittämisorganisaatioiden kanssa.   SAMKin strategian mukaisia painoaloja ovat opiskelijayrittäjyys, hyvinvointiosaaminen, tulevaisuuden energiaratkaisut, innovatiiviset palvelut ja prosessit sekä meriklusteri.

SAMKilla on viitisentoista tutkimus ja kehittämistoimintaa profiloivaa asiakirjaa, jotka ovat tavoitteiltaan alueellisia, kansallisia tai kansainvälisiä. SAMKilla on lisäksi oma tutkimusohjelma, jolla paitsi kehitetään omaa osaamista luomalla uutta tietoa niin myös samalla siirretään osaamista yrityksille ja yhteisöille sekä omaan opetusprosessiin. Uutena toimenpiteenä on juuri käynnistetty seitsemäntoista monialaista tutkimusryhmää, joilla on potentiaalia kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Ryhmissä on jäseniä myös kansainvälisistä yhteistyökorkeakouluista ja yrityksistä.

Strategioiden ohjaamana vuorovaikutusta on vuosien mittaan tehostettu sisäisesti, asiakasyritysten verkostojen sisällä, verkostojen välillä ja lisäksi luotu osaamisintensiivisten yritysten verkosto muiden klusterien läheisyyteen. Tämä osaamisintensiivisen yritysverkoston muodostavat Satakunnan ammattikorkeakoulun omien opiskelijoiden perustamat yritykset. Vuorovaikutus on myös tiivistynyt käynnistyneen uuden tutkimusohjelman myötä. Satakunnan ammattikorkeakoulu on vuosien mittaan kehittänyt kykyään tunnistaa kumppaniensa tarpeita ja kehittymispotentiaalia, toimintaympäristössä nousevia teknologioita sekä kykyä kombinoida näitä innovaatioiden synnyttämiseksi. Yritysverkostoista myös tunnistetaan osaamisvajeita, joita täydennetään omalla ja muualta haetulla tutkimustiedolla (Laine 2010). Omia prosesseja, työkaluja ja innovaatioteknologiaa kehitetään projektien toteutukseen, oppimisen edistämiseen sekä tiedon jakamiseen ja kombinointiin. Yrityskiihdyttämö on keskeinen elementti ja opiskelijoille tärkeä apu osaamisintensiivisten yritysten luomiseksi. Osaamisintensiivisten yritysten kytkeminen innovaatioverkostoihin on haaste, johon ei vielä ole patenttiratkaisuja. Henkilöstön yrittäjämäisen toiminnan arvostaminen ja johdon tuki on tarpeen strategioiden toteutuksesssa.

Kumppanuudet uusi tapa innovoida

Yksi uusista tavoista luoda innovaatioita ovat alueen organisaatioiden kanssa aloitetut sopimuspohjaiset kumppanuudet. Yhteisissä kumppanuutta käsittelevissä seurantapalavereissa hallitaan kumppanuusprosessia kokonaisuutena ja käydään läpi kaikki suunnittelussa ja toteutuksessa olevat asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi opinnäytetyöt, opiskelijaprojektit, joustava harjoittelu, kehittämishankkeet, täydennyskoulutus sekä uudet ideat ja ehdotukset yhteistyön kehittämiseksi. Palavereissa tehdään myös jo tehtyä ja kokemusperäistä tietoa näkyväksi dokumentoimalla ja kirjaamalla näkyviin kokemuksia aiemmasta ja nykyisestä yhteistyöstä. Tutustumisen lisäksi käytännön kehittämistoimenpiteiden käynnistäminen auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia. Tulosten näkyväksi tekeminen myös lisää tulosten hyödyntämispotentiaalia kumppaniorganisaatioissa. (Leino 2009, Laine 2010, Lähdeniemi, Leino ja Laine 2012.)

Kansainvälisten kumppanien kanssa vaihdetaan kokemuksia jo toteutetuista hankkeista ja ideoidaan uutta yhteistyötä. Tutkijavaihtoa hyödynnetään uusien ajatusten löytämiseksi. Kansainvälistä teknologiansiirtoa alueen yrityksille on tehty jo useammassa hankkeessa. Ulkomaiset kumppanikorkeakoulut toimivat yhteyksien ja tiedon välittäjinä. Ideoita siirretään kumppaneilta ja haetaan uusia toteutusmalleja. Tutkimusohjelman käynnistyttyä tehdään myös enemmän kansainvälistä tutkimusyhteistyötä. Liiketoiminnan kehittämiseen on myös ehditty käynnistää ylimaakunnallisia hankkeita. Uusia toiminnan muotoja ovat mm. Living Lab -ympäristöt, sosiaalinen media innovaatioalustana, käyttäjälähtöinen kehittäminen ja käyttäjän osallistumisen tutkiminen. Innovaation ekosysteemit muodostuvat joukosta toimijoita, joiden keskuudesta nousee uusia tunnistettuja mahdollisuuksia sekä ajatuksia niiden hyödyntämiseksi. Näitä voivat olla esimerkiksi kumppaniyritykset ja yhteisöt, kansalliset kumppanit korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista.

Ulkoisella rahoituksella on monessa mielessä keskeinen rooli innovaatioiden synnyttämisessä. Ensinnäkin, se mahdollistaa suuremman resursoinnin yksittäiseen hankkeeseen ja lisää näin onnistumisen mahdollisuuksia. Toisaalta, ulkoinen rahoitus usein edellyttää myös yksityistä rahoitusosuutta. Tämä tuo samalla mukaan yritysten vaatimuksia ja tuettuunkin innovointiin syntyy aito asiakaslähtöisyys lisäten sen osumatarkkuutta. Rahoittajilla on myös usein välittäjän rooli, heiltä saadaan uutta tietoa muista potentiaalisista yhteistyökumppaneista ja keskeisistä tapahtumassa olevista muutoksista. Avoimen innovaation prosessia on eritelty kuvassa 1. (Laine 2010, Laine, Kainu ja Lähdeniemi 2013.)

Ammattikorkeakoulun toiminnan lähtökohdat ovat keskeisesti alueellisia. Siksi oman vaikutusalueen kumppanien toiveita pyritään kuuntelemaan herkällä korvalla ja vastaamaan esitettyihin toiveisiin. Lisäksi ammattikorkeakoulun rooliin kuuluu tunnistaa uusia teknologioita ja tietoa, joka voisi olla arvokasta alueella oleville organisaatioille ja tehdä mahdollisuuksien mukaan aktiivisia avauksia näillä alueilla. SAMKin innovaatiotoiminta perustuu vaikutusalueen yritysten tarpeiden tunnistaminen ja strategiaan, jossa on konkreettiset tavoitteet yrittäjyydelle ja innovaatioille. Omien kompetenssien ja kriittisen massan kehittäminen tulee olla jatkuvaa. Tietoa ja resursseja pitää pystyä käyttämään yli organisaatio- ja prosessirajojen. Toiminnassa hyödynnetään vakiintuneempia klustereita, dynaamisia verkostoja ja sopimuspohjaisia kumppanuuksia. Tutkimus, soveltaminen ja kokeilut integroidaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi tutkimusohjelman ja monialaisten tutkimusryhmien avulla. Nopeilla kokeiluilla voidaan kombinoida osaamista ja laajentaa reviiriä hallitusti.

Yhtä ja oikeaa mallia korkeakoulun ja yritysten väliseen innovointiin ei ole olemassa – systeeminen, omista lähtökohdista ponnistava ja uusia kokeiluja korostava ote onkin tarpeen innovaatioiden edistämisessä korkeakoulutuksen ja yritysten vuorovaikutuksessa. Korkeakoulutuksen on innovaatioita etsiessään hyvä huomioida lähtökohtina oma toimintaympäristönsä ja toisaalta globaali kehitys. Sen tulee asettaa omia konkreettisia tavoitteita innovaatiotoiminnalle sekä kehittää omia kompetenssejaan asetettujen tavoitteiden perusteella. Sen tulee sekä tehostaa omia prosessejaan että verkostojensa hyödyntämistä. Vuorovaikutuksella ja verkostoilla on keskeinen merkitys innovaatioiden synnyttämisessä. Ei voida myöskään väheksyä tukevan kulttuurin sekä teknologioiden merkitystä. Niitä on ylläpidettävä ja kehitettävä jatkuvasti.

Innovointi johtaa myös parempaan oppimiseen

Opiskelija on tunnistettu keskeiseksi toimijaksi innovoinnissa (Laine 2010). Opiskelijan tueksi on käynnistetty Apparaatti ja Soteekki -ympäristöt projektien toteutuksen ympäristöiksi. Opiskelijoiden ideoita tuetaan myös luotsaamalla ideoita Yrityskiihdyttämön ja oman kaupallistamisprosessin kautta eteenpäin. Ideoiden kaupallistamisen prosesseja on kehitetty yhdessä muiden ammattikorkeakoulujen kanssa. Näissä on havaittu hyväksi suurten tavoitteiden ja pienten askeleiden yhdistelmät. Rinnakkaisella tekemisellä nopeutetaan prosessia sekä monialaisella tiimillä pienennetään riskiä hallittavammaksi. (Laine, Raiskinmäki ja muut 2013). Hyvä opetus ja hyvät projektit tukevat toisiaan. Esimerkiksi yrityskumppanin esittämän haastavan projekti-idean toteutus opinnäytetyönä voi johtaa tulosten saamaan positiiviseen huomioon ja palkitsemiseen kansainvälisessä konferenssissa (Valo, ja muut 2013). Opinnäytetyön lähtökohtana käytettiin projekteissa hankittua osaamista ja laitekantaa. Opettajalle tutkimus ja kehittäminen ovat mahdollisuus luoda innovaatio myös omaan opetukseensa eli uudistaa oma osaaminen ja opetus projektien tekemisen kautta (Laine 2012c). Tämä koituu myös opiskelijan eduksi sisältöjen ja opetustapojen uudistuessa.

Kirjoittaja

Kari Laine, yliopettaja, TkT, Satakunnan ammattikorkeakoulu, kari.laine@samk.fi

Chesbrough, H. 2003. Open Innovation: The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Boston Massachusetts, Harvard Business School Press.

Chesbrough, H. ja  Appleyard, M. 2007. Open Innovation and Strategy. California  Management Review 50, 1, 57-76.

Chesbrough,  H. ja  Bogers,  M.,  2014.  Explicating  open  innovation:  clarifying  an  emerg-ing  paradigm  for  understanding  innovation.  In:  Chesbrough,  H.,  Vanhaverbeke, W.,  West,  J.  (Eds.),  New  Frontiers  in  Open  Innovation.  Oxford  University  Press, Oxford.

Kainu, A-P. ja Laine, K. 2012. Service Innovation for SMEs in Collaboration with Higher Education. Presentation, FINPIN conference, Muenster, Germany.

Laine, K. 2010. Fostering Innovation in Collaboration between Higher Education and Industry. A Systemic Model Based on Case Study. Publication 929. Doctoral dissertation.Tampere University of Technology, Tampere.

Laine, K. 2011. Avoin innovaatiotoiminta ammattikorkeakoulun ja kumppanien vuorovaikutuksessa. Teoksessa  Lähdeniemi, M., Rautava-Nurmi, H ja Valtokivi, H (toim.) Yrittäjyyden asialla. Satakunnan ammattikorkeakoulu, Pori.

Laine, K. 2012a. Managing Innovation for Growth in High Technology Small Firms. Teoksessa Ray Oakey, Aard Groen, Peter van der Sijde and Gary Cook (toim.) New Technology-Based Firms in the New Millenium, Emerald Publishing,  pp. 173 – 185.

Laine, K. 2012b. Palvelun vuorovaikutteinen kehittäminen. Esitys Design Bites -seminaarissa Espoossa 21.3.2012.

Laine, K. 2012c. Opettajan toimintamalli koulutuksen, tutkimuksen ja innovoinnin yhdistämiseen. Tampereen ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakoulutus. Kehittämistyö.

Laine, K. 2013. University as an Innovation Activist: Strategy-Based Research and Innovation as the University’s Role. Teoksessa van der Sijde, P., Cook, G., Wakkee, I, and Groen A. 2013. High Technology Entrepreneurship. VU University Press, Amsterdam. Chapter 6, p. 85-99.

Laine, K. ja Kainu, A-P. 2012. Service Innovation and Transfer of Service Competence in Collaboration between Higher Education and Entrepreneurial Firms. Proceedings of High Technology Small Firms Conference, Amsterdam, Holland.

Laine, K. Kainu A-P. ja Lähdeniemi M. 2013. Strategiaohjattu TKI ja osaamisintensiivinen yrittäjyys ammattikorkeakoulun alueellisena tehtävänä. Teoksessa Väänänen, I. Harmaakorpi, V. & Raappana, A (toim.) Teorioita ja käytäntöjä korkeakoulujen aluekehitystoiminnasta. Lahti University of Applied Sciences, Publication Series C, 127., 17-25.

Laine,  K. Raiskinmäki, P. Oikarainen, M. Lehtonen, J. ja Kainu A-P 2013. Research commercialisation in Finnish Univeristies of Applied Sciences. Proceedings of the 2013 University-Industry Interaction Conference. 27th to 29th May, 2013, Amsterdam, the Netherlands.

Laine, K., van der Sijde, P., Lähdeniemi, M. ja Tarkkanen, J. (toim.) 2008. Higher Education Instutions and Innovation in the Knowledge Society. Arene ry, Helsinki.

Leino, M. 2009. Partnerships between Satakunta University of Applied Sciences and Indusry in R&D&I. Esitys, Quality Audit Feedback Seminar 24th March.

Leino, M. ja Laine, K. 2013. Osallistava ja kokeileva oppiminen konenäön opetuksessa – case automaatioteknologia, hyvinvointiteknologia ja TKI-toiminta. Teoksessa Sirkka, A. & Sankari, A. (toim.) Oppimista motivoiva moninaisuus. Satakunta University of Applied Sciences, Publication series D 3/2013.

Lähdeniemi, M., Leino, M., ja Laine, K. 2012. Partnering between Higher Education and Industry. Esitys, FINPIN 2012 Conference, Muenster, Germany.

Sandelin, S. Laine, K. ja Lähdeniemi, M. 2012. Open innovations between a university of applied sciences and SMEs a Finnish model for regional innovation. Teoksessa Hogefoster, M. (toim.) Strategies and Promotion of Innovation in Regional Policies Around the Mare Balticum. Baltic Sea Academy.

Tidd, J., Bessant, J., ja Pavitt, K. 2005. Managing innovation: Integrating Technological, Market and Organizational Change, 3rd ed. John Wiley & Sons.

Valo, P., Leino, M., Kortelainen, J., Laine, K. ja Iivonen, A. 2013. Intelligent Machine Vision System for Measuring Geometrical Characteristics of Reinforcing Bar. Proceedings of International Conference on Innovative Technologies, IN-TECH2013. Budapest.

Kokeileva innovaatiotoiminta ja ammattikorkeakoulu

Johdanto

Tämän päivän innovaatiokeskustelussa todetaan varsin yksimielisesti, että suurin puute ei ole ideoiden ja osaamisen määrässä vaan innovaatioprosessien ymmärtämisessä ja osaamisessa. Toisaalta kansallisesti tärkeä kysymys on, miten pk- ja mikroyritysten suuresta joukosta saadaan nykyistä oleellisesti suurempi määrä uudistuviksi, innovatiivisiksi, kasvuhakuisiksi ja kansainvälistyviksi yrityksiksi? Miten nämä kaksi asiaa sovitetaan yhteen?

Pk- ja erityisesti mikroyritysten resurssit ovat hyvin rajalliset ja tiukasti sidottuja päivittäisen liiketoiminnan pyörittämiseen. Tämä yritysjoukko kaipaa ympärilleen innovaatiokehittämistä tukevia toimijoita, jotka mahdollistavat ja tukevat pk- ja mikroyrityksiä toteuttamaan uusimpia innovaatiotoiminnan metodeja ja hyödyntämään kansallinen ja kansainvälinen tieto ja osaaminen. Miten tämä kansallisesti elintärkeä kehittämishaaste hoidetaan ja mikä on ammattikorkeakoulujen rooli tässä työssä?

Yksi oleellinen innovaatiotoiminnan este on epäonnistumisen pelko. Miten innovaatioprosessit saadaan menestyksellisiksi ja luonteeltaan sellaisiksi, että jos jonkin idean kehittäminen ei tuota tulosta, se ei ole epäonnistuminen vaan uutta luova oppimisprosessi? Iteratiiviset ja kokeilevat innovaatioprosessit tunnetaan jo tutkijoiden ja kaikkein innovatiivisimpien yritysten piirissä. Miten ne saadaan käytännön arkipäiväksi pk- ja mikroyrityksissä? Minkälaista tukea pk- ja mikroyritykset tarvitsevat toteuttaakseen tällaisia prosesseja?

Innovaatioprosessi on keskeiseltä olemukseltaan oppimisprosessi. Ammattikorkeakoulut ovat oppimisprosessien asiantuntijoita ja niiden yhteiskunnallinen tehtävä kansallisessa TKI-kentässä on soveltava tutkimus ja elinkeinoelämän kehittäminen. Eikö innovaatiotoiminta ole juuri sitä, mitä ammattikorkeakoulujen tulee tehdä ja jossa niiden tulee olla kansainvälistä huippua? Eikö innovaatioprosessien kehittäminen ja toteuttaminen yhdessä yritysten ja muun työelämän kanssa tule olla ammattikorkeakoulujen normaalia arkipäivää?

Perinteinen lineaarinen innovaatiokehittämisen malli

Perinteinen lineaarinen tuotekehittämisen ja innovaatioprosessien malli perustuu peräkkäisiin vaiheisiin (esim. tarpeiden ja mahdollisuuden etsintä, ideointi, suunnittelu, prototyypin rakentaminen, tuotteistaminen, kaupallistaminen) (Kuva 1). Innovaatiokehittämisen keskeiseksi sisällöksi tällaisessa innovaatioajattelussa muotoutuu mahdollisimman suuri ideoiden tuottaminen, niiden arviointi ja valinta (Kuva 2). Tämän tyyppisiä malleja ja niiden johdannaisia on kehitetty vuosien varrella lukuisia ja ne ovat saattaneet joissakin toimintaympäristöissä antaa hyviä tuloksia. Nykyisissä globaaleissa toimintaympäristöissä lineaarinen innovaatioprosessi on useimmiten auttamattoman hidas ja riskialtis. Kun tuote saadaan markkinoille, se on usein jo myöhässä. Ketju vie paljon aikaa ja on kallis. Jos innovaatio epäonnistuu, epäonnistumisen hinta on suuri. Tämä tuo epäonnistumisen pelkoa ja on esteenä uusien innovaatioiden kehittämiselle.

Kuva 1. Lineaarinen innovaatioprosessi
Kuva 2. Lineaarisen innovaatiokehittämisen ajattelussa keskeisiksi toiminnoiksi muotoutuvat mahdollisimman suuri ideoiden tuottaminen, niiden arviointi ja valinta.


Kokeileva innovaatiokehittäminen

Nopeasti muuttuva globaalitalous synnyttää epävarmuutta ja monimutkaisuutta Suomen kaltaiselle pienelle avoimelle taloudelle ja sen sisällä toimiville yrityksille, erityisesti pk- ja mikroyrityksille. Tässä tilanteessa on olennaista oivaltaa ja hyväksyä yhteiskunnan ja markkinoiden muutokset todellisuudeksi, joiden ymmärtäminen ja kääntäminen uusiksi mahdollisuuksiksi ovat innovaatiotoiminnan syvintä olemusta. Iteratiiviset ja kokeilevat innovaatiometodit antavat työkaluja hallita epävarmuutta ja monimutkaisuutta. Kyvykkyys tällaisten innovaatioprosessien hallitsemiseen luo yrityksille edellytyksiä olla tehokkaita nopeiden markkinamuutosten hyödyntäjiä ja kiihtyvän innovaatiokilpailun voittajia. Tähän tarvitaan pohjaksi uusia malleja, esimerkkinä kuvassa 3 esitetty malli strategiaperusteiselle kokeilevalle innovaatiokehittämiselle (Morris 2011, 137-187).

Kuva 3. Strategiaperustainen kokeileva innovaatioprosessi (klikkaa kuva isommaksi).

Iteratiivisen ja kokeilevan innovaatiokehittämisen pyrkimyksenä on kokeilujen, demonstraatioiden ja pilotoinnin kautta saada nopeutta ja ketteryyttä innovaatioprosessiin. Innovaatioprosessin alkupään painoarvo on oleellisesti suurempi kuin lineaarisessa mallissa. Fokus on asiakkaiden tarpeiden etsimisessä ja ymmärtämisessä. Tarpeita etsitään ja tutkitaan systemaattisesti, minkä vuoksi kuvassa 3 innovaatioprosessin alkupäätä nimitetään tutkimusvaiheeksi. Kun tarve tunnistetaan, sille hahmotellaan ratkaisumalli tai -malleja. Vasta sitten, kun malli on hahmottunut, tulee ideointivaihe. Ideointi kohdistuu asiakastarpeesta syntyneen ratkaisumallin toteuttamiseen. Se ei ole summittaista ideoiden tuottamista, vaan tarkoin kohdistettua toimintaa. Kun ideoinnin tuloksena löydetään ratkaisu, sen jälkeen lähdetään nopeasti kokeilemaan. Innovaatioaihiosta – tuotteesta, palvelusta, menetelmästä ym. – tehdään prototyyppi, jota voidaan testata. Rinnalla aletaan luoda liiketoimintamallia. Myös sitä aletaan kokeilla. Liiketoimintamallistakin rakennetaan prototyyppejä, joita päästään testaamaan. Kokeileminen ja prototypointi lisää ymmärrystä sekä tuotteen/palvelun että liiketoimintamallin toimivuudesta. Nähdään, mikä toimii ja mikä ei, eli opitaan. Kun kokeilun kautta on saatu kokemusta ja ymmärrystä, mitä pitää kehittää ja mahdollisesti on tullut vastaan asioita, jotka vaativat uudenlaisia ratkaisuja, lähdetään innovointikehällä uudelle kierrokselle: pureudutaan yhä lisää asiakkaan tarpeisiin ja niiden täyttämiseen, etsitään ratkaisumalleja, ideoidaan ja kokeillaan. Innovaatiokehällä pyöritään niin kauan, että syntyy:

  • oivallus ja vakuuttuneisuus onnistumismahdollisuudesta tai
  • oivallus ja vakuuttuneisuus, että idean kehittämistä ei kannata jatkaa.

Kun tehdään päätös toteuttaa innovaatio, sitä seuraa tuotteen/palvelun nopea kehittäminen, käyttöönotto ja hyödyn tuottaminen (kaupallistaminen). On syntynyt uusi innovaatio.

Ammattikorkeakoulun rooli innovaatioprosesseissa

Pk- ja mikroyritykset eivät voi toteuttaa monipuolisia resursseja vaativia innovaatioprosesseja yksinään. Ne tarvitsevat ympärilleen pk- ja mikroyritysten toimintaa ymmärtäviä, osaavia ja joustavia innovaatiokumppaneita, jotka aktivoivat innovaatiotoimintaan, luovat mahdollisuuksia ja tukevat uusimpien innovaatiomenetelmien toteuttamisessa arkipäivän bisneksen teossa. Se sisältää innovaatioprosessien osaamisen sekä kansallisen ja globaalin tiedon ja osaamisen hyödyntämisen. Tässä työssä ammattikorkeakoulujen roolin tulee nousta uudelle tasolle.

Ammattikorkeakoulujen rooli on ennen kaikkea innovaatioprosessin alkupäässä (kuva 4). Tässä haasteena on ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyön saaminen niin luottamukselliselle ja syvälliselle tasolle, että ammattikorkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat pääsevät mukaan yritysten ja muiden työelämän toimijoiden innovaatioprosesseihin. Innovaatioiden kehittäminen ja käyttöönotto vaatii tavallisesti useita iteraatiokierroksia ja tämä ei onnistu ilman molemminpuolista sitoutumista.

Kuva 4. Iteratiivisen ja kokeilevan innovaatioprosessin alkupää

Kokeilevassa toiminnassa Centrialla on jo pitkä kokemus prototyyppien rakentamisesta ja kokeilemisesta (teknologiademonstraatiot) pienten yritysten kanssa. Centria on toteuttanut viime vuosina projekteissaan etupäässä pk- ja mikroyritysten kanssa useita kymmeniä teknologiademonstraatioita, joiden pohjalta yrityksissä on kehitetty ja otettu käyttöön kymmeniä innovaatioita (Pieskä et al. 2012). Myös muutamia uusia tuotteita on saatu teknologiademonstraatioiden pohjalta markkinoille. Kuvassa 5 on esitetty palvelurobotin ravintolasovellus (Pieskä et al. 2013), joka johti Centrian ja Delitaz Oy:n yhteistyönä tuotteistamaan sähköiseen ruokalistaan Smartmenu (www.delitaz.com). Teknologiademonstraatioihin perustuvaa toimintatapaa on sovellettu alueen yritysten lisäksi myös pohjoiselle kalottialueelle yhteistyössä Narvikin ja Luulajan teknillisen yliopiston kanssa. Jatkossa haasteena on, miten tätä toimintaa voidaan syventää ja tehostaa sekä erityisesti sitä, miten liiketoimintamallien innovointi ja prototypointi voidaan yhdistää tähän.

Kuva 5. Centrian palvelurobotille toteutettu ravintola-alan teknologiademonstraatio johti sähköisen ruokalistan Smartmenu tuotteistamiseen yhteistyöyrityksen kanssa.

Kehittämisen suuntaviivoja

Innovaatioprosessi on keskeiseltä olemukseltaan oppimisprosessi. Ammattikorkeakoulujen, oppimisprosessien asiantuntijoina tulisi ottaa yhteiskunnalliseksi tehtäväkseen nousta innovaatioprosessien osaajina ja kehittäjinä kansainväliselle huipulle. Pk- ja mikroyritykset tarvitsevat innovaatioprosesseihinsa niiden toimintaa ymmärtäviä, osaavia ja joustavia innovaatiokumppaneita arkipäivän bisneksen tekoon. Tämä on ammattikorkeakoulujen TKI-työn suuri mahdollisuus. Työelämäyhteistyön tulee olla niin korkeatasoista ja syvällistä, että ammattikorkeakoulujen asiantuntijat ja opiskelijat pääsevät mukaan yritysten ja muiden työelämän toimijoiden innovaatioprosesseihin.

Innovaatioprosessien asiantuntijuuden lisäksi ammattikorkeakoulujen toinen luonteva rooli on olla kanavana kansalliselle ja kansainväliselle tiedolle ja osaamiselle, kun pk- ja mikroyritykset toteuttavat innovaatioprosessejaan. Kolmantena haasteena ammattikorkeakouluilla on muovata laboratorioistaan ja muusta kehittämisympäristöstään innovaatioaihioiden nopean kokeilun, prototypoinnin ja testauksen ympäristöjä. Tällaiseen toiminnalliseen kokeilutoimintaan on oleellista liittää vielä kehitettävien innovaatioaihioiden liiketoimintamallien kokeilu, prototypointi ja testaus.

Työelämän innovaatioprosesseissa mukana oleminen tulisi olla niin jokapäiväistä ja luontevaa, että ammattikorkeakoulujen väki ui niissä prosesseissa kuin kalat vedessä. Kokeileva innovaatiotoiminta luo hyvän työkalun tälle työlle.

Kirjoittajat

Esko Sääskilahti, kehittämispäällikkö, Centria ammattikorkeakoulu, esko.saaskilahti@centria.fi

Sakari Pieskä, tutkimusyliopettaja, Centria ammattikorkeakoulu, sakari.pieska@centria.fi

Morris, L. The Innovation Master Plan – The CEO’s Guide to Innovation. Innovation Academy, Walnut Creek, CA, 2011.

Pieskä, S. Kaarela, J. & Luimula, M. How to Promote Innovations through Applied Research in Collaboration with SMEs? Proceedings of the International Conference on Engineering Education 2012 (ICEE 2012), Part IV, pp. 1042-1049, Turku, Finland. ISBN 978-952-216-311-0.

Pieskä, S., Liuska, M., Jauhiainen, J. Auno, A., Intelligent Restaurant System Smartmenu. CogInfoCom 2013, 4th IEEE International Conference on Cognitive Infocommunications, December 2-5, 2013, Budapest, Hungary, pp. 625-629

Ammattikorkeakoulut luovat kilpailukykyä alueelle

Mikä on ammattikorkeakoulujen merkitys alueelle? Mitä voitaisiin tehdä, jotta alueet ja sen yritykset hyötyisivät ammattikorkeakouluista enemmän? Onko ammattikorkeakoulujen nykyinen toiminta sellaista, mikä palvelee kaikkia? Mielenkiintoisia kysymyksiä, joita on syytä pohtia.

Itse näen ammattikorkeakoulujen ja alueen yritysten suhteen symbioosina. Ammattikorkeakoulut tarvitsevat yrityksiä, jotta opiskelijoilla olisi paikkoja minne tehdä työharjoitteluja ja TKI-hankkeita. Yritykset tarvitsevat puolestaan ammattikorkeakouluja saadakseen työvoimaa ja synnyttääkseen prosesseja, joista syntyy uutta tietoa, innovaatioita. Toisaalta ammattikorkeakoulut ovat myös paikkoja, minne yritykset voivat ohjata työntekijänsä kouluttautumaan uudelleen ja päivittämään tietonsa vastaamaan työelämän tarpeita nyt ja tulevaisuudessa.

Jo lakikin sen määrittelee, että ammattikorkeakoulujen tehtävä on tehdä aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa työtä. Tässä kohtaa nousee hyvin suureen rooliin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyö sekä se miten korkeakoulut koordinoivat keskenään, mitä kunkin kannattaa tehdä.

Ammattikorkeakoulujen vaikutus alueen kilpailukyvylle ja yritystoiminnalle on hyvin vaihteleva. Toisilla alueilla ammattikorkeakoulut ovat osana sitä, että uutta liiketoimintaa syntyy alueelle, uusia yrityksiä saadaan houkuteltua alueelle ja yritykset myös sitoutuvat alueelle tiiviimmin. Ammattikorkeakoulujen pitää olla myös vastaamassa omalta osaltaan alueen työvoimatarpeeseen ja sellaisen ammattikorkeakoulun voidaankin sanoa luovan nimenomaan kilpailukykyä alueelle.

Hyvä esimerkki ammattikorkeakoulujen vaikutuksesta alueen kilpailukykyyn ja yritystoimintaan on Vaasan ammattikorkeakoulu. Vaasassa tehdään hyvin tiivistä yhteistyötä alueen energiateollisuuden yritysten kanssa ja ammattikorkeakoulu kuuntelee työelämän tarpeita herkällä korvalla. Kaikessa koulutuksessa korostetaan energia-alan osaamista ja yhdessä alueen yritysten kanssa on muun muassa suunniteltu heidän asiantuntemustarpeisiin räätälöityjä project management – ja sales-koulutusjaksoja.

Avainasemassa aluekehityksen suhteen onkin alueen korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö. Parhaimmillaan se on laadukasta ja jokainen osapuoli hyötyy siitä. Jatkossa ammattikorkeakoulut, yliopistot ja yritykset voisivatkin tehdä yhä enemmän ja suurempia hankkeita yhdessä ja miten hienoa olisikaan, kun hankkeisiin otettaisiin myös yhä enemmän opiskelijoita mukaan. Hankkeet etenevät, opiskelijat oppivat, hankkeissa pystytään turvaamaan monipuoliset näkökulmat ja samalla yritykset saavat tarpeisiinsa yhä valmiimpia työntekijöitä. Varsin usein opiskelijat ovat myös hyvin kiinnostuneita opiskelemaan käytännön kautta.

Jotta ammattikorkeakoulujen vaikutus alueen kilpailukyvylle olisi entistä suurempi, pitäisi ammattikorkeakoulujen profiloitua yhä vahvemmin oman koulutusosaamisensa ja alueen tarpeiden mukaisesti.

Kirjoittaja

Mikkel Näkkäläjärvi, varapuheenjohtaja, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry, mikkel.nakkalajarvi@samok.fi

Koulut sotkevat markkinat? – Aluevaikuttavuuden tarkastelua tutkimusharjoitusten näkökulmasta

Koulut ovat lähteneet oppilailla teetetyillä polkuhintaisilla palveluilla yritysten apajille. Tilanteesta kärsivät niin oppilaat kuin yrityksetkin. Entistä tiiviimpi yhteistyö osapuolten välillä voisi tarjota ratkaisun.” (Tammelin 2012, 8.) Yrittäjäsanomissa esitetyt ajatukset ovat eittämättä ajankohtaisia, varsinkin kun korkeakoulujen on tulevaisuudessa hankittava entistä suurempi osa rahoituksesta muualta julkisen rahoituksen lisäksi. Asia on kuitenkin kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. On mietittävä, milloin kilpailu on todellista eikä vain ”ehkä mahdollista” ja mitkä ovat toiminnan laajemmat vaikutukset.

Aktiivisena alueella

Tampereen ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmissa on menetelmäopetuksessa jo pitkään tehty harjoitustöinä tutkimuksia, joihin opiskelijat hankkivat toimeksiannon yritysmaailmasta. Näitä tutkimuksia on toteutettu arviolta noin viisisataa pelkästään Tampereen kampuksen koulutusohjelmissa. Toimeksiantajina on paitsi yrityksiä, myös yhdistyksiä ja julkisia organisaatioita Pirkanmaan alueella.

Olemme siis vaikuttamassa alueemme elinkeinoelämässä, mutta sotkemmeko samalla markkinoita? Vaikka emme varsinaisesti markkinoi tutkimuksia vaan opiskelijat hankkivat toimeksiantonsa pääsääntöisesti itse, yritykset ottavat myös yhteyttä ja kyselevät mahdollisuutta teettää (alihinnoiteltuja tai ilmaisia) oppilastöitä.

Epäreilusti mukana?

”Perheyrityksemme toimii tutkimusalalla, ja itse opetan tutkimusmenetelmiä, joten olen joutunut pohtimaan asiaa varsin omakohtaisesti”, toteaa Tuula Andersson, toinen artikkelin kirjoittajista.  ”Jos opettaja ja opiskelijat tekevät työnsä hyvin, sana leviää ja yritykset kyselevät ilmaisia tutkimuksia kasvavassa määrin, tai vähintäänkin tinkivät kaupallisen tutkimuksen hinnasta vedoten ilmaiseen vaihtoehtoon. On myönnettävä, että ajatus epäreilusta toimintatavasta hiipii aika ajoin mieleen. Olemmekin usein pohtineet, olisiko tutkimus tilattu tutkimusyritykseltä, ellei sitä olisi teetetty opiskelijoilla?”

Suurimmaksi osaksi vastaus onneksi lienee ”ei tai tuskin”. Opiskelijoille annetuilla toimeksiannoilla ei useinkaan ole ennalta mietittyä, tulenpalavaa tarvetta vaan sopiva aihe kehitetään opiskelijoiden ottaessa yhteyttä. Lisäksi toimeksiantajat ovat usein sellaisia pk-sektorin yrityksiä tai yhdistyksiä, jotka eivät käytä tai joilla ei ole varaa käyttää markkinahinnoiteltuja tutkimuspalveluja. Toteutetut tutkimukset perustuvat toki tällöinkin aitoihin tietotarpeisiin, mutta tutkimusyritykset eivät niihin ylety. Pitäisikö tällaiset työt silti jättää kokonaan tekemättä?

Syksyn 2013 aikana Tampereen kampuksella toteutettiin menetelmäopetuksen opintojaksoilla runsaat 20 tutkimusprojektia. Toimeksiantajina oli pienyrityksiä, jokunen yhdistys, mutta myös suuria yrityksiä ja kolmannen sektorin organisaatioita. Näiltä kysyttiin mm., olisiko tutkimusta ylipäätään tehty tai teetetty muualla, jos opiskelijat eivät olisi sitä tehneet. Vastaus saatiin vain neljältä toimeksiantajalta. Niistä kaksi olisi tehnyt tutkimuksen itse ja kahdessa tapauksessa tutkimusta ei olisi tehty ollenkaan.

Laatu ja kustannukset?

”Entäs sitten, kun tutkimustarve on yrityksessä ennalta todettu, palvelun tuottajaa mietitty ja korkeakoulun tuottaman laadun uskotaan vastaavan laatua markkinoilla?”, miettii Mika Boedeker, jolla on yli kymmenen vuoden kokemus menetelmäopetuksesta. ”Kouluhan ei anna laatutakuuta samalla tavoin kuin kaupallinen tutkimusyritys. Opiskelijat saavat toki ohjausta, mutta viime kädessä he ovat itse vastuussa työn jäljestä; opettaja ei tee tutkimusta heidän puolestaan.”

”Jos yrityksessä ei ole kokemusta eikä osaamista tutkimuspalveluiden ostamisesta, niiden on vaikea arvioida, mitä eroa on opiskelijalaadulla ja tutkimusyrityksen laadulla. Opiskelijat toteuttavat useimmiten elämänsä ensimmäistä tutkimusprojektia, joten sen laatu ei voikaan vastata osaavan ammattitutkijan työn laatua”, vastaa Andersson. Se voi silti olla riittävän hyvää yrityksen tavoitteisiin ja käytettävissä oleviin (taloudellisiin) resursseihin nähden.

Lisäksi ”ilmaisetkaan” oppilastyöt eivät ole toimeksiantajille täysin ilmaisia. Joku toimeksiantajayrityksessä joutuu panostamaan aikaa ja vaivaa opiskelijoiden ohjaukseen. Aikatauluissa on myös joustettava, kun projektien aikataulut on sovitettava koulun aikatauluihin. Tämä on yritysmaailmassa usein haasteellista.

Oppiminen ja osaaminen

Toimeksiantajat ottavat siis tietoisen riskin oppilastöitä teettäessään. Miksi jopa isot yritykset sitten ryhtyvät moiseen? Asiaa on hyvä tarkastella myös elinkeinoelämän vaatimusten sekä opiskelijan oppimisen näkökulmista. Puheenvuorot ”kentältä” vaativat käytännönläheistä koulutusta kosketuksessa elinkeinoelämään. Yritykset haluavat osaavia, luotettavia työntekijöitä ja toimeksiantojen kautta opiskelijat pääsevät kiinni aitoihin yrityselämätilanteisiin. Tarjotessaan toimeksiantoja yritykset pääsevät kosketuksiin potentiaalisten työntekijöiden kanssa ja voivat myös toisinaan valita ”parhaat päältä”.  ”Esimerkiksi korkeatasoinen menetelmäopetus mahdollistaa omalta osaltaan sen, että yrityksille on tarjolla osaavaa työvoimaa”, toteaa Andersson. ”Olen yhtä mieltä Yrittäjäsanomien artikkelin kanssa siitä, että yritykset voisivatkin miettiä mahdollisia yhteistyökuvioita oppilaitosten kanssa sen sijaan, että nousevat tätä toimintaa vastaan.” Jos (usein piilevinä olevia) toimeksiantoja ei saisi oppilastöinä toteuttaa, koska jokin yritys saattaisi ne tehdä liiketoimintanaan, menetetään osa edellä mainittua kosketuspintaa ja kokemusta.

Oppimisen näkökulmasta tarkasteltuna edut ovat kiistämättömiä. Opiskelijoilta saadun palautteen perusteella oppimismotivaatio ja sitoutuminen ovat lähes poikkeuksetta korkeampia silloin, kun he kokevat tekevänsä jotain ”oikeasti”.  Vaikka tutkimusprojektit koetaan vaativina ja työläinä, niitä lopulta pidetään erinomaisina oppimiskokemuksina. Samalla opitaan myös työelämätaitoja: projektinhallintaa, neuvottelutaitoja, vastuun ottamista, yrittäjämäistä toimintaa jne. Ja kaikkea tätä voi harjoitella ”turvallisessa ympäristössä”, mikä ei liene aivan vähäpätöinen seikka sekään. Muun muassa tekemällä oppimisesta ja projektioppimisesta didaktisina lähestymistapoina on paljon tietoa ja myönteisiä kokemuksia. Aidot työelämän toimeksiannot ovatkin parhaimmillaan juuri sitä, mitä näissä malleissa tavoitellaan.

Yhteistyöllä tuloksia

ICT-alalla toimiva Edera Partners Oy teetti viime syksynä liiketalouden opiskelijoilla tarvekartoituksen, jonka tuloksia se käyttää palveluportfolionsa kehittämisessä. Yrityksessä oltiin juuri miettimässä, miten uuden kasvustrategian pohjaksi saataisiin tietoa asiakkaiden tarpeista, kun opiskelijaryhmä otti siihen yhteyttä ehdottaen tutkimuksen tekemistä. Lopullinen tutkimusaihe ideoitiin yhdessä opiskelijoiden kanssa. Yritys ohjasi tutkimuksen tekemistä tiiviisti ja yrityksen johtohenkilöt panostivat ohjaukseen paljon myös omaa aikaansa.

Tutkimuksessa selvitettiin lähes neljänsadan yrityksen it-infrastruktuurin nykytilaa, palvelutarpeita ja kehityssuunnitelmia. Tutkimuksen toteutti neljän opiskelijan ryhmä. He perehtyivät projektissa vaativaan b-to-b -toimialaan, internet-tiedonkeruuseen, tilastolliseen analyysiin ja tutkimustulosten tulkintaan.

”Jouduimme tutkimusprojektissa todella ’koville’. Etukäteen emme osanneet ollenkaan kuvitella, miten paljon työtä tutkimusprojektin toteuttaminen vaati”, kertovat tutkimusryhmän opiskelijat. ”Nyt jälkeenpäin ajatellen kokemus oli kuitenkin hyvä ja positiivinen. Käytännön työ teki opetetusta teoriasta todellista osaamista, joka on suoraan hyödynnettävissä työelämässä.”

Edera Partners Oy:n toimitusjohtaja Kai Lehtosen mukaan tutkimustulokset auttavat aidosti yritystä valitsemansa kasvustrategian toteuttamisessa. ”Olimme enemmän kuin yllättyneitä siitä perusteellisuudesta, jolla ryhmä urakkaansa ryhtyi. Hämmästyimme myös sitä, kuinka hyvin ryhmä pystyi heille ennalta tuntemattoman toimialan vastauksista tekemään merkityksellisiä havaintoja ja johtopäätöksiä. Opiskelijoilla oli aiheeseen tuore ote: yrityksen oma tuotekehitys- ja markkinointihenkilöstö ei olisi tullut ajatelleeksi kaikkia niitä näkökulmia, joita opiskelijat tuloksista löysivät. Nyt meillä on – omien näkemyksiemme sijaan – tutkittua tietoa mm. siitä, millaisista palveluista asiakkaillemme olisi eniten hyötyä. Ilman opiskelijoita olisimme joutuneet tekemään kartoituksen itse, mutta silloin olisi menetetty yksi loistava oppimistilanne”.

Kaikille tilaa toimia

On aivan varmasti sellaista toimintaa, mitä koulut tekevät epäreilusti kilpaillen, verovaroin tuettuna. Jos siihen vielä liittyy aktiivinen markkinointi sekä alihinnoittelu, samalla alalla toimivien yritysten huoli ja närkästys on perusteltua. Yhtälailla on kuitenkin sellaista toimintaa, joka ei lopultakaan kavenna yritysten liiketoimintamahdollisuuksia vaan tarjoaa niitä jopa lisää.

Tarvitaankin enemmän yhteistä ymmärrystä siitä, millä tapaa kaikki voivat toimia samalla kentällä reilun pelin hengessä. Yritykset voivat itse asiakkaina kitkeä epätervettä kilpailua harkitsemalla tarkemmin, mistä palvelun tai tuotteen hankkivat tai mitä siitä maksavat. Tuottajina yritysten kannattaa keskittyä sellaiseen tarjontaan ja laatuun, jota opiskelijat eivät kykene toteuttamaan. Toisaalta selkeä liiketoiminta yhteisillä markkinoilla pitää toteuttaa liiketoiminnan pelisäännöin eivätkä koulut saisi tässä sortua epäterveen kilpailun synnyttämiseen ja ylläpitämiseen.

Tilaa pitää kuitenkin löytyä myös sellaisille win-win-win -asetelmille, joissa opiskelija, elinkeinoelämä ja koulu hyötyvät: opiskelija oppii, elinkeinoelämä saa osaavampaa työvoimaa ja koulu voi rakentaa mielekkäitä ja tehokkaita oppimisympäristöjä ja -tilanteita. Lisäksi koulu voi olla tukemassa sellaisia toimijoita, joilla ei ole resursseja hankkia markkinahintaisia palveluja, ja tätä kautta palauttaa alueelleen yhteiskunnalta saamiaan resursseja.

Kirjoittajat

Mika Boedeker, yliopettaja, KTT, Tampereen ammattikorkeakoulu, Liiketalous, mika.boedeker@tamk.fi

Tuula Andersson, lehtori, KTM, tutkimusalan yrittäjä, Tampereen ammattikorkeakoulu, Liiketalous, tuula.andersson@tamk.fi

Tammelin, Lotta 2012. Yritykset kiukustuivat – koulut sotkevat markkinat. Yrittäjäsanomat 2/2102, s. 8.

Teknologiainnovaatioiden kaupallistaminen yhdistää korkeakouluja – Monialaista yhteistyötä Lappeenrannan tyyliin

Tutkimuksesta liiketoiminnaksi on pitkä tie

Innovaatiopohjainen yrittäjyys nähdään yleisesti tärkeänä asiana suomalaisen tuotannollisen teollisuuden kehittymisessä. Yliopistotutkimuksen kautta syntyvien keksintöjen tie liiketoiminnaksi on kuitenkin usein pitkä ja monia vaiheita vaativa. Tutkimuksen ja bisneksen väliin tarvitaan soveltavaa kehittämistä, kokeilevaa protoilua ja käytännönläheistä suunnittelu- ja testaustyötä sekä varhaisessa vaiheessa mukaan otettavaa markkinoiden ja liiketoimintakentän kartoitusta. Tässä konkretisoituu tiedeyliopiston ja ammattikorkeakoulun toisiaan täydentävä roolitus, joka parhaimmillaan nopeuttaa keksintöjen muuttumista aidoiksi innovaatioiksi, siis liiketoiminnaksi.

Kaupallistamisen toimenpiteet ovat viime aikoina nousseet suureen rooliin teknologiatutkimuksen ja -kehittämisen saralla, erityisesti Tekesin tutkimusrahoituksen keskittyessä enenevässä määrin näihin teemoihin. Markkinoiden kartoitus, potentiaalisten asiakkaiden identifiointi ja kilpailijakentän analysointi ovat niitä toimenpiteitä, joilla kaupallistamisen pohjaksi saadaan taustatietoa ja voidaan hahmotella kaupallistamisen vaihtoehtoja. Mutta vasta kontaktoimalla potentiaalisia asiakas- tai kumppaniyrityksiä päästään kiinni konkreettiseen asiakastarpeeseen, vaatimuksiin ja edellytyksiin, joiden pohjalta teknisen ratkaisun hyvyyttä ja liiketoiminnallista onnistumista voidaan arvioida. On myös tärkeää tunnistaa potentiaalisten markkinoiden toimintalogiikka ja arvoverkon rakenne, joilla voi olla suuri merkitys kaupallistamisen vaihtoehdoille. Tämä toimintakenttä on hyvin käytännönläheistä, ja siinä ammattikorkeakoulun rooli on omimmillaan.

Liikkuvien koneiden hybridisointi on ajankohtainen teema niin ekologisista, taloudellisista kuin säädöksellisistäkin syistä. Henkilöautopuolella sähköinen voimansiirto on jo yleistymässä, mutta suuremmissa ajoneuvoissa ja erityisesti liikkuvissa työkoneissa ollaan vielä kasvukäyrän alkupäässä. Saimaan ammattikorkeakoulun konetekniikan ja liiketalouden yhteistyö Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) sähkö- ja konetekniikan kanssa pureutuu tähän teemaan yhdistämällä tieteellisen tutkimuksen huippuosaamisen käytännönläheiseen suunnitteluosaamiseen ja kaupallistamisosaamiseen. Kun mukaan liitetään ammattiopisto Sampo, voidaan aidosti hyödyntää eri kouluasteiden ydinosaamiset samaan teemaan.

Kun ammattikorkeakoulujen tutkimukselle asetettiin joitakin vuosia sitten uusia tavoitteita, Saimaan amk:lle oli luontevaa hakea kasvua osittain yliopistoyhteistyön kautta. Yhteistyö korkeakoulujen välillä ei ole kuitenkaan syntynyt itsestään, vaan luottamus puolin ja toisin on kasvanut erilaisten ja erikokoisten projektien kautta; pienimmillään yhteistyötä on tehty kurssien harjoitustöiden tai opinnäytetöiden muodossa. Saimaan amk:ssa on esimerkiksi tehty insinööritöitä LUT:n tutkimusprojekteihin ja vastaavasti LUT:n diplomitöitä on tehty suoraan Saimaan amk:n omiin hankkeisiin.

Alla on kuvattu muutaman projektiesimerkin kautta käynnissä olevaa laajempaa yhteistyötä, jossa myös alueellinen yrityselämä on kiinteästi mukana. Yhteistyö on käynnistynyt käytännön yhteisen tekemisen kautta ja hyvien kokemusten pohjalta laajentunut myös toimintaprosessien yhteiseksi kehittämiseksi.

Yhteisiä projekteja liikkuvien koneiden ja ajoneuvojen hybridisoinnista

Näissä ajoneuvojen sähköiseen voimansiirtoon ja hybriditeknologiaan liittyvissä projekteissa LUT:n sähkötekniikan huippuosaaminen yhdistettynä Saimaan amk:n konetekniikan suunnitteluosaamiseen ja liiketalouden kaupallistamisosaamiseen, sekä lisäksi yhteisissä tiloissa sijaitsevien laboratorioiden saumaton yhteistyö konkretisoituvat kaupallistettavina tuloksina ja yrityselämän hyötyinä.

Cambus-projektissa suunnitellaan ja rakennetaan hybridibussi LUT:n, Saimaan amk:n ja Sampon yhteistyöllä. Projekti liittyy LUT:n lanseeraamaan Green Campus tutkimus- ja opetusympäristöön, jonka yleisenä tavoitteena on ratkaista tieteen, teknologian ja liiketoiminnan avulla ekologisia ongelmia. Cambus-projektin konkreettisena tavoitteena onkin rakentaa energiatehokkuudeltaan nykyisiä kaupallisia ratkaisuja huomattavasti parempi auto, joka otetaan käyttöön Lappeenrannan kaupunkiliikenteessä vuoden 2015 alussa linjalla numero 1. Projektia varten on hankittu käytetty linja-auto, josta on riisuttu vanha voimalinja kokonaisuudessaan pois. Iso dieselmoottori korvataan verraten pienellä (2,5 l) henkilöautodieselillä ja kaikki uuden voimansiirron oleelliset komponentit, kuten sähkömoottori ja generaattori, suunnitellaan juuri tätä tarvetta varten räätälöityinä ja valmistetaan itse. Kukin oppilaitos pääsee mukaan omalla osaamisalueellaan. LUT vastaa mm. sähköteknisestä suunnittelusta sekä ohjausjärjestelmien kehittämisestä ja saa aikaan hyvän alustan tieteellisen tutkimukselle. Saimaan amk:ssa hoidetaan uusien osien mekaniikkasuunnittelu sekä layout-suunnittelu. Sampossa puolestaan valmistetaan komponentteja ja asennetaan uusi voimalinja bussiin. Auton rakentamisen ohessa erittäin oleellista on myös oppilaitosten välisen yhteistyön kehittyminen. Cambus on Euroopan aluekehitysrahaston ja Lappeenrannan kaupungin rahoittama projekti.

Kuva 1. Yhteistyöllä suunniteltu ja valmistettu bussin sähköinen ajomoottori odottamassa siirtoa testipenkkiin (kuva Eero Scherman).

Samaan aikaan käynnissä olevissa HuGOR ja In-HuGOR projekteissa keskitytään niin ikään ajoneuvojen sähköiseen voimansiirtoon, mutta nyt syventyen tarkemmin yhteen osa-alueeseen.  Projekteissa etsitään ratkaisuja erityisesti liikkuvien työkoneiden sähköisten voimansiirtojen ongelmiin. Toisin kuin henkilöautoissa ja busseissa, monissa liikkuvissa työkoneissa tarvitaan yhdessä työvaiheessa suurta vääntömomenttia ja toisessa kovaa pyörimisnopeutta. Esimerkkinä mainittakoon vaikka maataloustraktorin työskentely pellolla ja siirtoajo maantiellä. Yksiportainen sähköinen voimansiirto ei pysty kattamaan näitä vaatimuksia, vaan tarvitaan väistämättä jonkinlainen mekaaninen vaihteisto. Saimaan amk:n omassa HuGOR-projektissa selvitetään ajomoottoriin liitettävän portaallisen vaihteiston kaupallistamista sekä suunnitellaan ja valmistetaan ajomoottoriin liitettävästä vaihteistosta prototyyppi. Projektia viedään eteenpäin yhteistyössä kolmen yrityksen, Sisu Axlesin, Visedon ja A&T Creations:n kanssa. HuGOR on Tekesin rahoittama projekti.

Kolmas projekti, In-HuGOR, on syntynyt HuGORissa syntyneen keksinnön pohjalta. Kyseisessä ideassa sähkömoottori ja kaksiportainen vaihteisto yhdistyvät fyysisesti yhdeksi komponentiksi, napavaihdemoottoriksi. Vastaavia ratkaisuja ei ole markkinoilla ja idealle onkin haettu patenttia. Kehitetyssä konstruktiossa sähkömoottori ja vaihteisto saadaan fyysisesti kompaktiin tilaan ja vaihteenvaihto hoidetaan sähköisillä toimilaitteilla. Kaupallisesti toteutettuna ratkaisu avaisi mullistavia mahdollisuuksia monien työkoneiden layout-suunnitteluun. Hybriditeknologian järkevän soveltamisen myötä työkoneiden ajoneuvojen polttoaineen kulutusta voitaisiin pienentää huomattavasti. In-HuGOR projektissa kehitetään kuvattu konsepti prototyypiksi yhdessä LUT:n kanssa. In-HuGOR on Teknologiateollisuuden 100-vuotisjuhlarahaston rahoittama projekti.

Kuva 2. Hahmotelma napavaihdemoottorin sijoittamisesta erillisjousitettuun traktorin etupyörään (kuva Tommi Nummelin).

Yhteistyötä yliopiston kanssa on tehty paljon, eikä se tietenkään aina ole kitkatonta. Organisaatiorajat aiheuttavat toisinaan ongelmia mm. projektien johtamisessa, resurssien priorisoinneissa ja aikatauluissa. Jos projektipäällikkö ja asiantuntijat ovat eri organisaatiossa, ei komentoketju ole aina yksiselitteinen. Hyvällä hengellä ja yhteisellä tahtotilalla asiat menevät eteenpäin, mutta joskus tarvittaisiin ennalta sovittuja toimintamalleja. In-HuGOR-projektin toisessa, ei-teknisessä, osiossa keskitytään tähän ongelmakenttään ja pyritään luomaan yleisesti sovellettava toimintamalli yliopiston ja ammattikorkeakoulun välille. Toimintamallia onkin kehitetty kokemuslähtöisesti, koska koko yhteistyö on käynnistynyt käytännön tekemisen kautta.

Yhtenä tärkeänä osana näissä projekteissa on opiskelijoiden tiivis osallistuminen tekemiseen. Kehittämisprojektit, joissa on tiivis elinkeinoelämän näkökulma mukana, ovat oiva oppimisympäristö lähellä valmistumista oleville opiskelijoille, ja samalla ne tarjoavat mahdollisuuden siirtyä yrittäjyyden polulle. Eri oppilaitosten opiskelijoiden osaamisten yhdistelmä tuo myös uusyrityksille monipuolisemman osaajapohjan. Opintoihin liitetty projektityö voi myös tuottaa keksinnöllisyyttä tai avata uusia kanavia opintojen jälkeiseen työelämään sijoittumiseen yritysyhteistyön kautta. Kun kaiken muun ohella saadaan vielä ylläpidettyä ja kehitettyä opettajien omaa osaamista, voidaan todeta tällaisen yhteisen tekemisen olevan kaikille osapuolille hedelmällistä!

Kirjoittajat

Simo Sinkko, lehtori, DI, Saimaan ammattikorkeakoulu, simo.sinkko@saimia.fi

Kirsi Viskari, tutkimuspäällikkö, TkT, Saimaan ammattikorkeakoulu, kirsi.viskari@saimia.fi

INPUT, TEMPUT JA OUTPUT – lahtelainen innovaatiotoiminnan malli

Työelämäyhteistyöstä alueellisen innovaatioekosysteemin luomiseen

Lahden alueella on pohdittu, miten Lahden ammattikorkeakoulun kehittävästä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta (TKI) saadaan entistä verkostomaisempaa, toiminnallisesti joustavaa ja systemaattisen strategista sekä sellaista, että se paitsi ratkaisee asiakkaan ongelman myös vahvistaa ammattikorkeakoulun ja muiden osapuolten organisaatiopääomaa. Erilaisia kokeiluja ja aloitteita yhteistyön laajentamiseksi on alueen organisaatioiden välillä vuosien varrella ollut useita. Jo aiemmin on havaittu tarve sekä Lahden ammattikorkeakoulun että alueen kehittäjäorganisaation yritysyhteistyöprosessien kehittämiseen sekä alueen toimijoiden välisen yhteistyön laajentamiseen. Suuri osa ammattikorkeakoulujen ja yritysten välisestä yhteistyöstä on osa opiskelijan oppimisprosessia, esimerkiksi harjoittelujaksoja ja opinnäytetöitä. Varsinainen aluekehittämiseen ja innovaatiotoimintaan kytkeytyvä kumppanuustoiminta on ollut vähäistä. (Laitinen-Väänänen ym. 2013.) Toiminnan tehostaminen ja laajentaminen erityisesti innovaatioiden synnyn näkökulmasta edellyttää yritysten, korkeakoulujen ja kehittäjäorganisaatioiden aiempaa aktiivisempaa verkostoitumista sekä uudenlaisen ekosysteemin kehittämistä yhteistyön kulmakiviksi. Ratkaisuna voidaan nähdä muun muassa opetuksen ja TKI-toiminnan integrointi ja oppimisen suuntaaminen kohti yhteisöllisen tiedon luomista Living Lab -tyyppisissä, avoimen innovaation mahdollistavissa tilanteissa (Väänänen & Laitinen-Väänänen 2012; Lahden ammattikorkeakoulun alueellinen vaikuttavuus 2013). Yritysten ja julkisen sektorin välille on saatava tehokas toimintamalli, jolla yhteinen, kollektiivinen osaaminen voidaan saattaa tehokkaasti yrityksien hyödynnettäväksi. (Järnstedt 2005).

Sanoista tekoihin – uusi malli alue- ja elinkeinokehittämiseen

Lahtelainen innovaatiotoiminnan malli yhdistää paikallisen aluekehitysorganisaation, ammattikorkeakoulun ja yliopistotoimijat alueen hyvinvoinnin ja paikallisen yritystoiminnan tueksi (Kuvio 1). Yhteistyö mahdollistaa innovatiivisempien ratkaisujen kehittämisen kuin yksinään ja erillään toimittaessa (vrt. Pech & Durden 2003; El Sawy & Majchrzak 2004). Lähtökohtana mallissa on yritysten kehittämistarpeet. Mallin avulla tehostetaan aluekehitysyhtiön sekä ammattikorkeakoulun kykyä napata kiinni yritysten kehittämistarpeista sekä integroida niitä osaksi opetusta. Hyödynsaajia ovat suoraan ja välillisesti asiakasyritykset ja alueen elinkeinoelämä sekä ammattikorkeakoulu.

Kuvio 1. Alueellisen innovaatiotoiminnan osapuolet.

Ensimmäinen osapuoli innovaatiotoiminnan yhteistyömallissa on aluekehitysyhtiö. Sen tehtävänä on kehittää ja tukea alueen elinkeinoelämän kasvun edellytyksiä, lisätä alueen kilpailukykyä ja vetovoimaisuutta sekä vauhdittaa kasvuyrityksiä kansainvälisesti kilpailukykyisiksi. Alueellisella kehitysyhtiöllä on erinomaiset asiakaskontaktit paikalliseen yritys- ja työelämäkenttään. Ammattikorkeakoulun roolina on olla `työrukkanen´ ja ongelmanratkaisija. Sen tehtävänä on ohjata opiskelijoita erilaisiin kehittämistehtäviin, integroida kehittämistyö opetukseen osaamistavoitteiden suuntaisesti ja vahvistaa näin opiskelijoiden ammatillista osaamisen kehittymistä sekä työllistymistä. Mallin kolmas osapuoli on yliopisto. Yliopistolla on mallissa merkittävä rooli paitsi perustutkimuksessa myös tieteen popularisoinnissa tuotaessa uusinta tutkimustietoa yritysten käyttöön kehittämisprojektien kautta.

Käytännössä malli toimii seuraavasti:

  1. Ammattikorkeakoulusta etsitään opintojaksot ja opettajat, joille saa luontevasti integroitua yritysten kehittämisprojekteja. Opintojakso lisätään tarkoitusta varten luotuun kehittämisyhtiön ja ammattikorkeakoulun yhteiseen kalenteriin, joka on avoin myös yliopiston henkilökunnalle. Aluekehitysyhtiön aluekehittäjä (ja yhteistyömahdollisuudesta kiinnostunut yliopiston tutkija) on tietoinen neuvotellessaan asiakasyritysten kanssa siitä, millaisia mahdollisuuksia ammattikorkeakoulu kykenee tarjoamaan alihankintana. Aluekehitysyhtiön työntekijä toimii asiakkaan yhteyspäällikkönä ammattikorkeakoulun ja aluekehitysyhtiön asiakasorganisaation (sekä mahdollisen yliopistotutkijan) välissä.
  2. Aluekehittäjä etsii yhteisestä projektikalenterista asiakasyrityksen tarpeen ratkaisemiseen soveltuvan opintojakson ja ottaa yhteyttä opintojakson opettajaan. Tämän pohjalta luodaan tapaaminen yrityksen edustajan, opettajan ja aluekehittäjän välillä. Tapaamisessa luodaan yhteinen kehittämisprojekti (jossa mahdollisuuksien mukaan huomioidaan uusin tai parhaassa tapauksessa käynnistymässä oleva yliopistollinen tutkimus).
  3. Projektin aikana käydään tiivistä vuoropuhelua eri toimijoiden välillä varmistamaan yhteistyön jatkuvuus ja laajentuminen.

Lahden alueelle sovellettuna tämä malli tarkoittaisi sitä, että Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy huolehtii asiakassuhteen hankinnasta ja johtamisesta, Lahden yliopistokampuksen toimijat perustutkimuksen tuottamisesta ja tieteen popularisoinnista ja Lahden ammattikorkeakoululle luontevin rooli on toteuttajan, soveltajan ja ongelmaratkaisijan rooli (ks. Kuvio 2).

Kuvio 2. Havainnollistus Temput-vaiheen prosessista Lahden alueella.

Kohti verkostomaista innovaatiotoimintaa

Alueellisen innovaatiotoiminnan mallin haaste on mahdollisesti erisuuntaisten intressien ja toiminnan erilaisten aikajänteiden yhteensovittamisessa. Parhaimmillaan innovaatiotoiminnassa on kyse näkemyksellisyyden ja kokemuksellisuuden, suunnittelun ja toteuttamisen sekä teorian ja käytännön välisestä keskusteluyhteydestä. Innovaatiotoiminta on ihmistenvälistä vuorovaikutusta ja kehittäminen tapahtuu kohtaamisissa. Sen organisoimisessa, ylläpitämisessä ja systematisoinnissa luonteva yhteistyökumppani Lahden alueella voisi olla LADEC Oy:n aloitteesta syntynyt Innoklubi, joka on avoin, Lahden alueen yritysten ja julkisten organisaatioiden yhteinen innovaatiotoiminnan kehittämisen ja keskinäisen oppimisen foorumi.

Input-vaiheessa on tärkeää sekä huomioida ympäröivä toimintaympäristö että rakentaa alueelliset erityispiirteet huomioiva toimintatapa. Temppujen -vaihe on tällä hetkellä pitkälti ”musta laatikko” innovaatiotoiminnassa. Kuten Innopakki – Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan käsikirjassa (2012) todetaan ”Rakentamisprosessissa oleellista on älyllinen ristipölytys ja tul­kinnallinen tulevaisuuteen orientoituva ajattelu; miten asiat voisivat olla ja mil­laisia mahdollisia maailmoja tulevaisuu­teen voidaan yhdessä rakentaa.” Alueen osapuolten välinen prosessi syntyy vain riittävästi ja riittävän kauan panostamalla, tekemällä ja kokeilemalla (Stoelhorst & van Raaij 2004; Chang & Gotcher 2007). Onnistumiseen tarvitaan panostamista, luottamusta, kärsivällisyyttä, yhteisiä rutiineja sekä toimivia kommunikaatioalustoja ja jatkuvaa vuorovaikutusta. Output-vaiheessa on tärkeätä huomioida, että innovaatiotoiminnan onnistuneisuutta ei voi mitata ainoastaan suoraan syntyneillä tuloksilla tai esim. uusilla tuotteilla, vaan laaja-alaisemmilla pidemmän ajan vaikutuksilla alueen hyvinvoinnissa.

Lahtelaista innovaatiotoiminnan mallia on rakennettu useammassa projektissa useamman vuoden ajan. Mallilla vastataan ajankohtaiseen haasteeseen, jossa tunnetaan yritysten tarpeet ja osapuolten vahvuudet (input) sekä konkreettisia esimerkkejä ratkaisuista ja kunkin osapuolen yhteistyöstä saamistaan hyödyistä (output). Välistä puuttuu kuitenkin vielä prosessin keskeinen vaihe, eli ”temput”, joita pilotoidaan tämän vuoden aikana.

Kirjoittajat

Mika Kylänen, yliopettaja, HTL, Lahden ammattikorkeakoulu, mika.kylanen@lamk.fi

Jussi Mozo, lehtori, KTM, Lahden ammattikorkeakoulu, jussi.mozo@lamk.fi

Anu Raappana, tutkimuspäällikkö, KTL, Lahden ammattikorkeakoulu, anu.raappana@lamk.fi

Ilkka Väänänen, tutkimusjohtaja, FT, LitL, Lahden ammattikorkeakoulu, ilkka.vaananen@lamk.fi

Chang, K-H., Gotcher, D. F. (2007), “Safeguarding investments and creation of transaction value in asymmetric international subcontracting relationships: the role of relationship learning and relational capital”, J World Bus, 42: 477-488.

El Sawy, O. & Majchrzak, A. (2004). ”Critical issues in research on real-time knowledge management in enterprises”. J Knowledge Management, 8(4):21-37.

Innopakki – Käytäntölähtöisen innovaatiotoiminnan käsikirja. (2012) Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Harmaakorpi, V., Oikarinen, T., Kallio, A., Mäkimattila, M., Rinkinen, S., Salminen, J., Uotila, T. MP-Paino Oy, http://www.lut.fi/documents/10633/159509/innopakki-kaytantolahtoisen-innovaatiotoiminnan-kasikirja.pdf/1c552d58-55eb-4117-91f9-34626a24838b

Järnstedt, J.(2005) Kokonaisvaltainen liiketoimintaympäristö. Prizztech Oy, Kehitys Oy Pori

Lahden ammattikorkeakoulun alueellinen vaikuttavuus. (2013). Väänänen I. & Starckjohann P. (toim.). Lahden ammattikorkeakoulun julkaisusarja C, osa 138.

Laitinen-Väänänen, S., Vanhanen-Nuutinen, L., Ahmaniemi, R. & Lamppu, V-M. (2013), Ammattikorkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö ja alueellinen vaikuttavuus. http://www.uasjournal.fi/index.php/uasj/article/view/1474/1399

Pech, J. R. Durden, G. (2003) Manoeuvre warfare: a new military paradigm for business decision making.J Management Decision 41:2.

Stoelhorst, J. W., van Raaij, E.M. (2004). “On explaining performance differentials – Marketing and the managerial theory of the firm”, J Bus Res, 57:462-477.