Ammattikorkeakoulun työelämäyhteistyö avain valmistuneen työllistymiseen

Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen tulevaisuudessa on keskeisiä kansallisia haasteitamme. On ennustettu, että tietyillä aloilla ja alueilla koetaan tulevaisuudessa työvoimapulaa (Työ- ja elinkeinoministeriö 2012). Työvoiman saatavuutta ja kansantalouden kasvua turvataan sillä, että valmistuvat nuoret siirtyvät nopeasti työmarkkinoille ja että olemassa oleva työvoimareservi, kuten maahanmuuttajat, saadaan työllistettyä.

Korkeakoulutuksesta työelämään siirtymistä viivästyttää osaltaan se, että opintoja ei aloiteta välittömästi toisen asteen opintojen jälkeen. Oma ala löytyy vähitellen, mahdollisesti useiden kokeilujen ja välivuosien jälkeen. Koulutusajat ovat pidentyneet myös opintojen aikaisesta työssäkäynnistä johtuen. Aiheen tiimoilta käytävä julkinen keskustelu osoittaa, että yhteiskunnan ja yksilön etu eivät aina kohtaa. Esimerkiksi koulutuspoliittiset ratkaisut eivät kannusta välivuosien pitämiseen, vaikka se yksilön kannalta joskus tuntuisi tarkoituksenmukaiselta.

Sujuva siirtyminen opinnoista työelämään edellyttää oppilaitoksen käytänteiden arviointia ja jatkuvaa kehittämistä. Korkea-asteen oppilaitoksilla on edelleen haasteita kehittää aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytänteitä siten, että ne aidosti johtavat joustaviin opintopolkuihin ja opintoaikojen lyhenemiseen. Oppilaitoksen ja työelämän välinen yhteistyö on sekin alue, jossa on vielä kehitettävää. Opiskelija voi kokea opintojensa ja alansa työelämän välisen yhteyden ohueksi. Opiskelu oppilaitoksessa ei riittävässä määrin kohtaa alan työelämää ja päinvastoin. Oma kysymyksensä on erityisryhmien, kuten maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden, ohjaaminen siten, että opinnoista siirrytään sujuvasti työelämään.

Nuoret nopeammin työelämään -työelämäyhteistyökäytäntöjen levittämisprojekti tukee tavoitetta pidentää työuria ja turvata osaavan työvoiman saatavuus. Lähtökohtana on, että korkeakouluopintojen aikainen työelämäyhteistyö auttaa nuoria linkittymään työelämään ja työllistymään. Tiivis työelämäyhteistyö näyttäytyy opiskelijalle esimerkiksi mielekkäiden harjoittelupaikkojen, projektiopintojen tai opinnäytetöiden muodossa.

Projektissa on etsitty, koottu ja levitetty tietoa olemassa olevista yhteistyömuodoista ja kumppanuuksista, joita ammattikorkeakoulut muodostavat saadakseen opiskelijat nopeasti työelämään. Hyviin käytänteisiin on perehdytty niin oppilaitoksen kuin työelämänkin näkökulmasta. Projektissa on perehdytty hyviin käytänteisiin suomalaisissa korkeakouluissa ja yhteistyössä projektin kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Työskentelymuotoja ovat olleet työpajat, seminaarit ja vierailukäynnit Suomessa, Luxemburgissa, Itävallassa ja Isossa-Britanniassa.

Noin 20 suomalaista ammattikorkeakoulua vastaanotti syyskuussa 2012 kyselyn, jolla selvitettiin, millaisia opiskelijan työllistymistä tukevia työelämäyhteistyön käytäntöjä ammattikorkeakoululla on. Kyselyn avulla Nuoret nopeammin työelämään -projekti tekee näkyväksi ammattikorkeakouluissamme käytössä olevia, innovatiivisia toimintatapoja koulutuksen ja työelämän yhteistyön lisäämiseksi.

Tehtyä kehittämistyötä ja hyviä käytänteitä on levitetty avoimissa seminaareissa ja projektin verkkojulkaisussa (ejournal.quickersteps.net). Verkkojulkaisussa on artikkeleita ja aineistoa aihealueeseen liittyen niin yhteisön ja yksilön, korkeakoulun ja työelämän, tutkijan, opettajan, opettajakouluttajan, opiskelijan kuin valmistuneenkin näkökulmasta.

Seminaari 27.11.2012

Järjestämme 27.11.2012 Työelämäyhteistyökäytäntöjä kehittämällä nuoret nopeammin työelämään -seminaarin Jyväskylässä. Seminaari on maksuton. Tule verkostoitumaan, kuulemaan ja keskustelemaan, millaisia työelämäyhteistyökäytäntöjä korkeakouluista löytyy ja miten niitä kehittämällä on tuettu nuorten työllistymistä. Lisätietoja: www.quickersteps.netejournal.quickersteps.net

Nuoret nopeammin työelämään -työelämäyhteistyökäytäntöjen levittämisprojektia hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina toimivat HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu ja Laurea ammattikorkeakoulu. Kansainvälisinä yhteistyökumppaneina ovat University of Education – Upper Austria (Itävalta), University of Luxembourg (Luxemburg) ja Coventry University (Iso-Britannia). Projektia rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kirjoittaja

Päivi Kauppila, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, ammatillinen opettajakorkeakoulu, paivi.kauppila@jamk.fi

Työ- ja elinkeinoministeriö, 2012. Alueellisten työmarkkinoiden muutos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys. 1/2012.

Ammattikorkeakoulut rakentamassa luonnonvaroista hyvinvointia

Suomi tunnetaan kansainvälisesti rikkaista luonnonvaroistaan: puhtaasta maaperästä, laajoista metsistä, laadukkaasta vedestä ja monipuolisista kaivannaisistaan. Viime vuosien aktiivinen keskustelu biotaloudesta Suomen elinkeinoelämän ja kestävän tulevaisuuden turvaajana on nostanut luonnonvarat kehittämisen keskiöön myös ammattikorkeakouluissa. Biotaloudessa alueellisia luonnonvaroja hyödynnetään kestävästi mm. ruoaksi, energiaksi ja palveluiksi biologisia prosesseja ja teknologiaa hyödyntäen. Biotalouden ja aluetalouden välillä vallitsee positiivinen korrelaatio ja siitäkin syystä ammattikorkeakoulujen on tärkeää hyödyntää toiminnassaan biotalouden laajat mahdollisuudet.

Tässä numerossa ammattikorkeakoulujen asiantuntijat käsittelevät luonnonvaroja ja niiden hyödyntämistä useista näkökulmista. Teknologian laaja-alainen hyödyntäminen luonnonvara-alalla tuo uusia toiminnallisia ja taloudellisia mahdollisuuksia sekä ihmisille että yrityksille. Ammattikorkeakoulut, joiden tehtävänä on alueen työ- ja elinkeinoelämän kehittäminen, ovat tulevaisuudessa avainasemassa parhaiden teknologiaratkaisujen löytämiseksi luonnonvarojen ja biotalouden hyödyntämiseksi.

Energia-ala on kasvava sektori, jonka kehittämistyöhön ammattikorkeakoulut ovat osallistuneet aktiivisesti ja monialaisesti kestävät ratkaisujen löytämiseksi. Julkaisun kirjoitukset valottavat alaa kahdesta näkökulmasta: sen tuottamisen ja kuluttamisen/säästämisen kannalta. Puhdas pohjavesi on Suomelle erityisen arvokas luonnonvara, jonka saastumisen estämiseksi ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet toimivia malleja ja ratkaisuja.

Luonnonvarojen kestävään käyttöön ja biotalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen on ammattikorkeakoulujen toiminnan ydintä. Koulutuksen pedagogiset ratkaisut ovat menneet huimasti eteenpäin myös luonnonvara-alalla: mobiililaitteiden ja -sovellusten käyttäminen on tänään opettajan ja ohjaajan arkea. Myös aina ajankohtainen ja tärkeä opiskelijoiden näkökulma on esillä julkaisussa: Kuinka hoitoalan opiskelijoiden suhtautuminen oppimiseen on muuttunut vuosien varrella ja miten verkostot vaikuttavat opiskelijoiden hyvinvointiin. Muutos on ammattikorkeakoulujenkin arkea – lue ja perehdy artikkeliin kansainvälisistä kokemuksista muutosjohtajuudesta.

Kirjoittaja

Ulla Asikainen, johtaja, Biotalouden keskus, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Uusi julkaisu viitoittaa tietä tulevaisuuden osaamiseen

Työelämä, koulutuksen yhteiskunnallinen tausta sekä osaamistarpeet muuttuvat. Myös koulutukseen tulevien opiskelijoiden tiedolliset ja kokemukselliset lähtökohdat ovat aiempaa monimuotoisempia. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on rakentaa näistä haasteista mahdollisuuksia. Miten osaamista siis kehitetään moniammatillisesti ja kansainvälisen yhteistyön keinoin? Miten tuetaan opiskelijoita heidän erilaisilla oppimispoluillaan?

Leila Lintulan toimittamassa Monta polkua osaamiseen -julkaisussa tarkastellaan tulevaisuuden osaamista ennakoinnin ja vertailukelpoisuuden, tunnistamisen sekä jakamisen näkökulmista. Artikkeleissa perehdytään tulevaisuusajatteluun ja yhteiskehittelyyn, koulutuksen tuottaman osaamisen ja työelämäosaamisen yhdistymiseen sekä yhteisölliseen, teknologian tukemaan oppimiseen. Artikkeleissa havainnollistetaan myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista sekä pohditaan, miten osaamisen asiakaslähtöisyyttä ja maahanmuuttajien koulutuksen mahdollisuuksia voidaan vahvistaa.

Julkaisun valossa tulevaisuuden osaaminen rakentuu yhä vahvemmin jaetulle asiantuntijuudelle, työelämäyhteistyölle ja kansainväliselle kumppanuudelle.

Monialainen Monta polkua osaamiseen ilmestyy Metropolia Ammattikorkeakoulun TAITO-työelämäkirjojen sarjassa. Julkaisu on tarkoitettu osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille työelämän toimijoille sekä ammattikorkeakoulujen opettajille. Kirjoittavat edustavat Metropolian lisäksi Tarton ja Tokushiman yliopistoja.

Lue julkaisu pdf-muodossa.

Kirjoittaja

Leila Lintula, asiantuntija, leila.lintula@metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Projektitoiminnan tuloksena aikuiskoulutustoimijoiden verkostoitumista ja uusia toimintamalleja Etelä-Pohjanmaalla

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa (ESR) -projektin aloittaessa aikuisohjaus- ja neuvontaosaaminen oli maakunnassa hyvin eritasoista, ja tiedot opiskelumahdollisuuksista sekä ohjauksen ja neuvonnan mahdollisuuksista olivat hajallaan. Oppilaitoksilla ei ollut tarkkaa tietoa muiden tarjonnasta, jotta ne olisivat voineet ohjata tarvittaessa asiakkaita muiden koulutuksiin. Tätä mieltä oli alueen aikuiskoulutusverkosto vuonna 2009. Tarvetta vastaamaan oli laadittu Opin Ovi -projekti, jonka tavoitteena oli aikuiskoulutuksen näkyvyyden, osuvuuden ja ennakoinnin parantaminen, toimijoiden yhteistyön edistäminen sekä sähköisten palvelujen kehittäminen.

Tavoitteita eteenpäin viemään perustettiin teemaryhmiä, joissa oli edustettuna monipuolinen joukko alueen ohjaus- ja neuvontatyötä tekeviä tahoja. Mukana oli aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa mm. ammatillisten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten edustajia sekä korkeakoulu­sektorin toimijoita. Lisäksi mukana oli muita sidosryhmiä, kuten TE-toimistot, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjäjärjestö ja Seinäjoen Maahanmuuttaja­keskus. Teemaryhmissä keskusteltiin ja haettiin yhdessä ratkaisuja aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämiseksi. Verkoston yhteistyötä edistettiin jalkauttamalla kokouksia uusiin työympäristöihin ja yhteistyökumppaneiden tiloihin. Samalla isäntänä toimiva taho esitteli muille taloa sekä koulutus- ja palvelutarjontaa.

Verkosto tapasi toisiaan myös erilaisissa koulutuksissa, jotka olivat kaikki avoimia koko laajalle yhteistyöverkostolle. Niihin osallistui edustajia esimerkiksi koulutusorganisaatioista, TE-hallinnosta ja järjestöistä. Samassa koulutuksessa saattoi olla mukana myös työelämän edustajia eri aloilta. Tämä antoi hyvän mahdollisuuden moniammatillisiin keskusteluihin, jotka parhaimmassa tapauksessa veivät eteenpäin kunkin tahon omia ohjauspalveluja. Osallistujat kokivat antoisaksi sen, että aikuis­koulutuksen ohjausta päästiin pohtimaan yhdessä eri toimijoiden kesken. Koulutuksien aiheita olivat mm. aikuiskoulutuksen rahoitusmahdollisuudet, ennakointi, sosiaalinen media ohjaustyössä, erilaisten oppijoiden ohjaus, maahanmuuttajien ohjaus ja koulutustarjonta, ohjauksen etiikka ja verkostona työskentely.

Projektin lopussa toiminnasta annetuista palautteissa nousi esiin, että projekti on antanut hyviä tilaisuuksia tutustua muihin toimijoihin ja heidän tarjontaansa kiinnostavien aiheiden ohella. Verkostojen luominen on ollut helppoa ja ideoita on voinut vaihtaa toisten kanssa. Verkostomainen toimintatapa on luonut toimijoiden välille yhteishenkeä. Konkreettisena esimerkkinä on useaan kertaan maahanmuuttajien kouluttamiseen liittyen kokoontunut ryhmä. Ryhmässä toimijat ovat tutustuneet toisiinsa ja toistensa tarjontaan. Tämän jälkeen he ovat voineet paremmin kertoa alueen maahanmuuttajille myös muiden kuin oman oppilaitoksensa koulutuksista. Hienoa oli myös se, että tiivistyneen yhteistyön ansiosta on tehty suunnitelmia maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi yhteistyössä toimijoiden kanssa. Ylipäätään tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tärkeyden merkitys on korostunut hankkeen myötä. Näihin palautteisiin verraten projekti on onnistunut tavoitteissaan luoda Etelä-Pohjanmaan aikuiskoulutuskentän toimijoiden välille hedelmällistä maaperää uusien ja innovatiivisten yhteistyömenetelmien kehittämiseksi.

Eteläpohjalainen aikuisohjauksen ja neuvonnan toimintamalli

Projektin tuloksena aikuiskoulutuksesta kiinnostuneilla aikuisilla ja työelämän edustajilla on jatkossa mahdollista saada tietoa, neuvontaa ja ohjausta ”yhden luukun” periaatteella.

Eteläpohjalaiseen aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden TNO-toimintamalliin kuuluu www.AikuiskoulutusEP.fi-sivusto, jolta koulutusta etsivät aikuiset, yritykset ja työnantajat sekä ohjaus- ja neuvontatyötä tekevät löytävät mm. alueen aikuiskoulutuksen tarjoajat sekä tietoa aikuiskoulutuksesta ja TNO-palveluista. Sivustolta löytyy myös koulutustarjotin, jonka avulla on koottu yhteen suuri osa maakunnallisesta aikuiskoulutustarjonnasta helpottamaan ohjaus- ja neuvontatyötä ja tekemään alueen koulutustarjonta läpinäkyväksi. Lisäksi toimintakonseptiin kuuluu TE-toimistojen yhteyteen pilotoidut aikuiskoulutuksen palvelupisteet. Palvelupisteissä päivystää vuorotellen eri oppilaitosten edustaja, ja ne ovat avoimia kaikille aikuisopiskelusta kiinnostuneille. Toiminnasta vastaa Palvelupiste – AikuiskoulutusEP -hanke (ESR).

Toimintamallin taustalla on AikuiskoulutusEP-brändi, jonka kautta eteläpohjalainen aikuiskoulutustarjonta esittäytyy aikaisempaa selkeämmin yhdessä. Palvelujen lisäksi verkoston toimintamalliin kuulu AikuiskoulutusEP-verkoston yhteinen näkyminen ja aikuiskoulutuksen merkityksen korostaminen esimerkiksi koulutusmessuilla ja Elinikäisen oppimisen viikolla.

EP:n Aikuiskoulutusfoorumi jatkaa Opin Oven jalanjäljillä

Projektin aikana laadittiin Etelä-Pohjanmaan aikuisohjauksen ja neuvonnan kehittämisohjelma. Sen tarkoituksena on antaa suuntaviivoja sekä ohjata maakunnan tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämistä ja järjestämistä vuoteen 2016 mennessä. Kehittämisohjelma sisältää ehdotuksia siitä, miten oppilaitokset, työvoimahallinto ja muut tahot voivat edistää näitä asioita kukin tahoillaan sekä keskinäisessä yhteistyössä. TNO-palveluja kehittämällä eteläpohjalaiset aikuiskoulutustoimijat pyrkivät yhdessä palvelemaan kansalaisasiakkaiden ja työelämän asiakkaiden tarpeita entistä paremmin.

Keskeisiä teemoja kehittämisohjelmassa ovat asiakaslähtöisen ajattelutavan sekä monikanavaisen ja helposti saavutettavan ohjauksen kehittyminen luontevaksi osaksi aikuisohjauksen kentän toimintaa. Lisäksi kehittämisohjelman taustalla tärkeinä ja kaikkiin tavoitteisiin vaikuttavina tekijöinä ovat tiivis työelämäyhteistyö sekä koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi. Tärkein tavoitteista on E-P:n Aikuiskoulutusfoorumin toiminnan käynnistäminen ja vakiinnuttaminen. Isona tavoitteena on nostaa Etelä-Pohjanmaa sivistysmaakunnaksi aikuiskoulutustoimijoiden ja työelämän välisellä yhteistyöllä ja ennakoinnilla. Tärkeintä on, että Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projektin aloittamaa yhteistyötä jatketaan ja aikuiskoulutusta pidetään esillä ja kehitetään maakunnassa myös jatkossa.

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa kuului valtakunnalliseen Opin Ovi -hankeperheeseen

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projektia (1.9.2009-30.4.2012) rahoitti Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja hallinnoi Sedu Aikuiskoulutus. Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti toteutti osaltaan valtakunnallista ”Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin” -kehittämisohjelmaa. Kyseessä on Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjaan kolme sijoittuva kehittämisohjelma, joka toteutetaan valtakunnallisilla ja alueellisilla projekteilla vv. 2008 – 2013. Lisätietoja valtakunnallisesta kehittämisohjelmasta löytyy osoitteesta www.opinovi.fi.

Kirjoittajat

Hanna Torvinen, projektipäällikkö, hanna.torvinen@sedu.fi, Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti, Sedu Aikuiskoulutus

Inka-Riina Virtalaakso, projektisihteeri, inka-riina.virtalaakso@sedu.fi, Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti, Sedu Aikuiskoulutus

Rikastamo Raahen malliin

KAMARA-hankkeessa opetellaan uusia toimintatapoja
työelämän paremmaksi palvelemiseksi

Uusi toimintamalli edellyttää yhteistyötä

Uuden toimintamallin kehittäminen tuo haasteita opiskelijoille, ammattikorkeakoulun henkilöstölle ja alueen yrityksille. Kaikkien osapuolten saumaton yhteistyö on onnistumisen edellytys.

Riittävän opiskelijamäärän saaminen mukaan uuden toimintamallin toteutukseen on keskeinen lähtökohta. On tärkeää, että yritysten edustajat osallistuvat aktiivisesti opiskelijarekrytointiin ja entistä tiiviimmin koulutuksen kehittämiseen.

Opettajien ja muun ammattikorkeakoulun henkilöstön on muokattava toimintatapansa uuden toimintamallin vaatimuksiin. Perinteisesti koulutuksessa opiskelijat suorittavat harjoittelunsa, tekevät opinnäytetyönsä ja osallistuvat mahdollisesti yritysprojekteihin. Näissä toteutuksissa opettajan osallistuminen on ollut suhteellisen vähäistä. Uudessa mallissa työelämässä tapahtuvan oppimisen osuus lisääntyy ja opetushenkilöstön panos kasvaa merkittävästi. Myös hankeyhteistyö voimistuu entisestään.

Uusi toimintamalli noudattaa työelämän tarpeita

Yritykset edistävät esim. selvitys- ja kehittämishankkeitaan tai projektejaan hyödyntämällä opiskelijoiden ja opettajien työpanosta. Projekteissa voi olla mukana eri koulutusohjelmien opiskelijoita (vaikkapa tekniikan ja liiketalouden opiskelijoita) ja useampia ohjaavia opettajia. Opiskelijat voivat olla myös eri vuosikursseilta, jolloin on helppo toteuttaa pitkäkestoisia hankkeita. Yritys valitsee opiskelijat tarpeidensa mukaisesti. Yritys voi luonnollisesti hyödyntää opiskelujaksoja työvoimarekrytoinnissaan. Aktiivinen opiskelija voi näin hankkia itselleen myös työpaikan ja -uran. Opiskelija siis mukauttaa opintojaan työuraansa tukevaksi.

Opettajan rooli muuttuu

Opettaja vastaa edelleen opintojen sisällöstä ja laadusta. Sisältöä tukevia ja varmistavia opinto­kokonaisuuksia joudutaan kehittämään. Oman alueen elinkeinoelämän tarpeet ja vaatimukset hahmottuvat opiskelijalle ja opettajalle entistä tarkemmin.

Uusi toimintamalli merkitsee opettajan toimenkuvan muuttumista perinteisestä ”kateederi­opetuksesta” yhteistoiminnallisen opetuksen ja oppimisen suuntaan. Opettajat pitävät aktiivisesti yhteyttä oman alansa yrityksiin ja muihin työnantajiin sekä huolehtivat opiskelijoiden oppimisen lisäksi entistä voimakkaammin heidän ammatillisesta kasvustaan kohti työelämän haasteita ja elinikäistä oppimista.

Rikastamo tarjoaa mahdollisuuksia

Raahen kampuksen uusi toimintamalli muotoutuu muutaman vuoden kuluessa. Alueen elinkeino­elämän kanssa yhteistyössä toteuttava koulutus tuottaa ammattitaitoista ja tarvetta vastaavaa työvoimaa sekä vahvistaa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Elinkeinoelämän ja ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö lähenee ja syvenee. Onnistuminen vaatii osapuolten sitoutumista aitoon ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä omien toimintamallien uudelleenarviointia.

Opettajien toimenkuvien ja koko koulun suunnittelu- ja toimintatavan muutoksiin tulee eri toimin kiinnittää huomiota. Koulutuksen lisäksi tarvitaan resurssien uudelleenarviointia, jotta puitteet uudelle toimintatavalle olisivat otolliset.

Opiskelijoiden kannalta opiskelun uusi muoto on perinteiseen koulukeskeiseen tapaan verrattuna vaativa. Mallista tulee antaa opiskelijoille oikeaa tietoa ja rohkaista heitä tarttumaan Raahen alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Uusi opiskelutapa voi osaltaan parantaa opiskelumotivaatiota ja auttaa entistä useamman saavuttamaan tavoitteekseen asettamansa tutkinnon.

Ammattikorkeakoululle toimintatapojen kehittäminen on haaste, mutta myös suuri mahdollisuus vastata konkreettisesti yhteiskunnan asettamiin vaateisiin esimerkiksi aluevaikuttamisen osalta.

Hanketta toteutetaan siten, että jo koulutuksessa olevat opiskelijat voivat suorittaa opintoja uuden mallin mukaisesti. Keväällä 2011 pilottitoteutuksen aloitti kuusi opiskelijaa ja kaksi opettajaa, jotka hankkeen myötä pystyivät irrottautumaan yrityselämäjaksoille. Näistä piloteista saadut kokemukset ja lausunnot olivat uutta toimintamallia tukevia ja kannustavia. Opiskelijoille tarjottiin kesätöitä ja harjoittelupaikkoja sekä mahdollisuuksia opinnäytetöihin ja työuraan.

Alueen kehittyminen vaikuttaa toimintatapoihin

Raahen mallin toimivuutta ja tulevaisuutta vahvistavat alueen voimakas kehittyminen ja toteutuvat suurinvestoinnit. Laivakankaan kultakaivoksen käynnistyminen ja energia-alan kasvu (tuulivoimalarakentaminen, biohakehankkeet ja ennen kaikkea Fennovoiman päätös sijoittaa ydinvoimala Pyhäjoelle) vauhdittavat Raahen alueen elinkeinoelämää. Teollisuuden ja rakentamisen työvoimatarpeen lisäksi laajeneva ja monipuolistuva liike-elämä ja palvelutoiminta tulevat hyödyntämään ammattikorkeakoulun uutta toimintamallia.

Raahen mallille annettu nimi RIKASTAMO on todella totta niin opiskelijoille ja yrityksille kuin myös henkilöstölle.

www.rikastamo.info

Kirjoittaja

Timo Pieskä, projektipäällikkö, timo.pieska@oamk.fi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulutus luo pohjan menestyksekkäälle työuralle

Kirjoituksessa on hyödynnetty TRAL:n toimeksiannosta toteutettuja tutkimuksia ’Työelämän näkemykset ja odotukset tradenomikoulutuksesta 2012’ ja ’Vastavalmistuneiden tradenomien sitoutuminen organisaatioon 2012’ sekä TRAL:n jäsentutkimuksia ja TROL:n opiskelijatutkimuksia.

Ammattikorkeakoulutuksen laatu ja työelämälähtöisyys ovat keskeisessä asemassa tutkintojen tunnettuuden ja työmarkkina-arvon edistämisessä. Ammattitaitoinen, osaamisestaan ylpeä tradenomi avaa mahdollisuuksia myös muille tradenomeille menestyä työelämässä.

Tradenomiliitto TRAL ry tekee työtä tutkinnon tunnettuuden lisäämiseksi työmarkkinoilla sekä tutkinnon sisällön kehittämiseksi yhteistyössä ammattikorkeakoulujen kanssa. Jotta tradenomitutkintoa voidaan kehittää entistä paremmin työelämän vaatimuksia vastaavaksi, on huomioitava monta eri näkökulmaa; Miten valmistuneet kokevat tutkinnon? Miten työelämä ottaa vastaan tradenomit? Miten tradenomit menestyvät työelämässä?

Tradenomi työelämässä – TRAL:n visio

Tradenomi on työelämän asiantuntija ja työyhteisönsä kehittäjä. Tradenomitutkinnoilla on myönteinen julkisuuskuva ja niiden tuottamat pätevyydet sekä osaamistasot tunnetaan yleisesti yhteiskunnassa sekä työ- ja elinkeinoelämässä. Tradenomi arvostaa koulutustaan ja hänellä on halu toimia tutkintonsa tunnettuuden edistämiseksi.

TRAL edesauttaa jäseniään toimimaan koulutustaan vastaavissa työtehtävissä, kehittymään urallaan sekä työtehtävissään. TRAL tukee jäsentensä ammatillista ja yhteiskunnallista kasvua siten, että heillä on edellytykset innovatiiviseen toimintaan ja osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.

Oman osaamisen tunnistaminen on urakehityksen ensimmäinen edellytys

Tradenomit saavat laaja-alaisen liiketalouden perustutkinnon, joka valmistaa työelämän asiantuntijatehtäviin. Ne koulutusohjelmat, jotka suuntautuvat vahvasti tiettyyn substanssiin, kuten tietojenkäsittelyyn tai taloushallintoon, antavat selvästi paremmat mahdollisuudet työllistyä valmistumisen jälkeen koulutusta vastaaviin tehtäviin. Lisäksi näistä koulutusohjelmista valmistuneilla urakehitys on valmistumisen jälkeen nopeampaa kuin ”yleisemmistä” koulutusohjelmista valmistuvilla tradenomeilla. Onkin siis aihetta kysyä, onko tradenomikoulutus jo osittain liiankin laaja-alaista?

TRAL toteutti vastikään tutkimuksen, jossa kartoitettiin työnantajien näkemyksiä ja odotuksia tradenomikoulutuksesta. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että kymmenen vuoden aikana näkemys tradenomien valmiuksista ja osaamisesta on selvästi parantunut, mutta silti edelleen kaivataan vahvempaa käytännön osaamista. Työnantajat arvostavat laaja-alaista käsitystä liiketoiminnasta, mutta sen rinnalle kaivataan asiantuntijuutta ja erityisosaamista joltakin liiketoiminnan osa-alueelta.

Vaikka asiantuntijuus korostuu, edellytetään myös kykyä toimia monialaisessa ja kansainvälisessä ympäristössä, jossa yleiset ominaisuudet – viestintä- ja vuorovaikutustaito, itsensä johtaminen, kehitysorientaatio ja joustavuus – ovat yhä merkittävämpiä. Työhön hakeutuessa laaja-alaisuus on haaste myös oman osaamisen tunnistamisen kannalta.

Koulutuksessa on panostettava siihen, että tradenomeille muodostuu selkeä kuva osaamisestaan, sen tuomista vahvuuksista sekä taidot markkinoida itseään työmarkkinoilla. Toisaalta myös työelämään tutustuminen sekä eri uramahdollisuuksien esille nostaminen on tärkeää. Jotta valmistumisen jälkeinen työelämään siirtyminen olisi mahdollisimman kivutonta, on uraohjaukseen panostettava merkittävästi. Hallitusohjelmassa ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa tehdyt linjaukset työelämälähtöisyyden ja -taitojen vahvistamisesta koulutuksen aikana ovat askel oikeaan suuntaan.

Työelämälähtöinen koulutus antaa eväitä uralle

Nykytilanteessa työelämään siirtyminen kuluu pitkälti siihen, että tradenomi etsii itselleen sopivaa paikkaa työelämässä. Vastavalmistuneille ja opiskelijoille kohdistetut tutkimukset paljastavat ongelman: kymmenes vastavalmistuneista ei osannut sanoa, työskenteleekö koulutustaan vastaavissa tehtävissä, ja 13 % tradenomiopiskelijoista ei tiennyt koulutuksen valmistavan asiantuntijatehtäviin. Lisäksi yli kolmannes heistä näkee itsensä suorittavan tason tai toimihenkilötason tehtävissä myös kahden vuoden työkokemuksen jälkeen.

Erityisesti naistradenomit asemoivat itsensä työmarkkinoille heikommin, ja valitettavasti tämä odotusarvo toteutuu, kun katsotaan tradenomien sijoittumista työelämään. Tradenomeilla sukupuolten välinen ero työelämässä näkyy voimakkaasti sijoittumisessa sekä urakehityksessä, jolla on vaikutusta ansiotasoon. Vaikka osa muuttujista on selitettävissä, silti valtaosa sukupuolten välisistä eroista jäävät ns. selittämättömiksi tekijöiksi. Kannustammekin jo koulutuksen aikana rohkaisemaan naistradenomeja hakeutumaan voimakkaammin kohti asiantuntijatehtäviä.

Koulutuksen aikana tehdään kriittisiä valintoja; työharjoittelu ja opinnäytetyö vaikuttavat merkittävästi tulevaan työuraan. Vastavalmistuneista 58 % teki työharjoittelun tai opinnäytetyön nykyiselle työorganisaatiolleen, lisäksi yli kolmannes koki työharjoittelun olleen ensisijainen kanava rekrytoitumiselle nykyiseen tehtäväänsä. Puolet vastavalmistuneista myös työskenteli nykyisessä työorganisaatiossaan jo opintojen aikana. Toisaalta vastavalmistuneet suhtautuivat kriittisesti ammattikorkeakoulun kautta saatuihin työelämäkontakteihin – yli 60 % koki, että sai vain vähän tai ei lainkaan kontakteja ammattikorkeakoulusta.

Työelämälähtöinen koulutus edistää yhteyden muodostumista työelämään niin yksilön kuin ammattikorkeakoulun henkilöstön näkökulmasta. Työelämäyhteyksiä voidaan kehittää monella eri tavalla; käytännön projektit pitäisi sitoa tiiviimmin opetukseen, harjoittelun laatuun ja ohjaukseen tulee kiinnittää enemmän huomiota, lisäksi opinnäytetyöt ovat luontainen kanava käydä vuoropuhelua koulutuksen ja työelämän kesken.

Alumnien hyödyntäminen koulutuksen kehittämisessä, opiskelijoiden mentoroinnissa tai vierailevina luennoitsijana pitää sisällään vielä paljon hyödyntämätöntä potentiaalia. Aluevaikuttavuus, edelläkävijyys ja osallisuus työelämän muutoksessa edellyttää työelämäyhteyksien kehittämistä laajalla rintamalla, koko ammattikorkeakoulun henkilöstön ja opiskelijoiden voimin. Uraohjaukseen yhdistettynä työelämälähtöinen koulutus antaa opiskelijoille paremman käsityksen työelämästä.

Työura on täynnä mahdollisuuksia

Tradenomin arvostus työelämässä on kasvanut tasaisesti. Työnantajien näkemykset tradenomeista ovat yhä positiivisempia. Tutkinnolla on oma paikkansa ja profiilinsa esimerkiksi kauppatieteiden kandidaatin ja maistereiden rinnalla. Tradenomitutkinnon nähdään antavan soveltuvan pohjan asiantuntija- ja esimiestehtäviin, joihin enemmistö tradenomeista myös työllistyy.

Tutkinto ei kuitenkaan takaa työtä. Jokaisen valmistuneen on osattava markkinoida osaamistaan ja tuotava esille vahvuutensa niin persoonana kuin alan asiantuntijana. Haastetta työllistymiseen tuovat myös alati lisääntyvät kanavat rekrytoitumiselle. Valmistumisen jälkeiset kaksi vuotta määrittävät voimakkaasti tulevaa urakehitystä; jos tuona aikana ei urapolkua kohti asiantuntijatehtäviä löydy, heikkenee todennäköisyys tällaiseen urakehitykseen merkittävästi – vuosittain työmarkkinoille tulee yli 5 000 uutta tradenomia. Myös suhdannevaihtelut vaikuttavat voimakkaimmin vastavalmistuneisiin. Ammattikorkeakoulun seurantaa ja tukea vastavalmistuneille tulee kehittää – pudokkaisiin ei ole varaa.

Ammattikorkeakoulun tehtävä on kouluttaa osaajia työelämään. Tradenomien menestykseen työelämässä voidaan vaikuttaa huomattavasti koulutuksen aikana. Tämän mahdollisuuden täysi hyödyntäminen on tärkeää, jotta edistetään tradenomien menestystä työelämässä ja lisätään tutkinnon houkuttelevuutta. Tässä työssä myös Tradenomiliitto TRAL ry on vahvasti mukana.

Tradenomiliitto TRAL ry on akavalainen tradenomi-, BBA- ja tradenomi (ylempi AMK) -tutkinnon suorittaneiden ammattijärjestö, jolla on yli 28 000 jäsentä. Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry on TRAL:n jäsenliitto, joka vastaa tradenomiopiskelijoiden edunvalvonnasta valtakunnallisesti. TRAL on kaikkien tradenomien yhteinen työelämän edunvalvonta-, palvelu- ja markkinointiorganisaatio. TRAL edistää tutkinnon tunnettuutta ja tradenomien asemaa työelämässä. Tutkintopohjaisena liittona TRAL edustaa tradenomeja riippumatta heidän toimialastaan tai työtehtävästään aina opiskeluajoista eläkeikään saakka urakehityksen eri vaiheissa.

Kirjoittaja

Johanna Tuovinen, asiamies,  johanna.tuovinen(at)tral.fi, Tradenomiliitto TRAL ry

Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima

Ammattikorkeakoulu-uudistus on tämän hallituskauden tärkein koulutuspoliittinen tavoite. Uudistuksen tavoitteena on, että ammattikorkeakoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja, autonomisia ja vastuullisia osaajien kouluttajia, alueellisen kilpailukyvyn rakentajia, työelämän uudistajia ja innovaatioiden kehittäjiä. Uudistuksen kanssa samanaikaisesti esitetyt taloudelliset leikkaukset ammattikorkeakouluille (noin 126 miljoonaa euroa) ovat kuitenkin ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteen kanssa, jonka mukaan lähtökohtana on vahvistaa suomalaisen osaamisen kilpailukykyä, turvata työvoimatarve nuorisoikäluokkien pienentyessä ja nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on määritelty määrälliset tavoitteet vuodelle 2016. On oikein ja tärkeää, että koulutustarjontaa tarkastellaan kriittisesti ja pyritään ennakoimaan tulevaa työvoimatarvetta. Tässä ennakointityössä tulisi kuitenkin ottaa huomioon koulutuksen merkitys uudenlaisen osaamisen, yrittäjyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Mielestäni erityisen epäselvä on ennuste kulttuurialan työvoimatarpeesta. Miten sitä voidaan ennakoida tilanteessa, jossa yhteiskunnan perinteiset toimialat ovat kovassa murroksessa ja kun tarve hakea uusia kasvun moottoreita on erityisen voimakas? Miten ennusteissa tunnistetaan heikot signaalit ja suunnataanko niiden perusteella koulutustarjontaa uudella tavalla? Voidaan myös kysyä, onko tunnistettu se potentiaali, mitä kulttuurialan osaajien panos voisi tuoda kansantaloudelle, teknologian käyttäjille ja hyvinvoinnille?

Viime lokakuussa ammattikorkeakoulut saivat opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitykset aloituspaikkamuutoksiksi. Ministeriön ehdotus sisälsi yhteensä n. 2 200 aloituspaikan vähentämisen, yksistään kulttuurialan vähennys olisi noin 40 %. Tyrmistys alan toimijoissa oli suuri, varsinkin kun muistissa oli edellisenä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjassa ilmestynyt “Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia” – ehdotus toimintaohjelmaksi vuosille 2010-2014. Toimintaohjelman keskeiset tavoitteet tuntuivat oivaltavasti ja rohkeasti nostavan esille juuri niitä mahdollisuuksia ja tarpeita, joita kulttuurialan alan toimijat ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset olivat havainneet: kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. (OKM 2010:1).

Tutkimukset musiikin hyvinvointivaikutuksista ja ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla käynnistyneet kehittämishankkeet kertovat muutoksesta, joka on jo käynnistynyt ja jonka tuloksena saattaisi syntyä todella merkittävää, eri alan osaajien, palvelujen käyttäjien, potilaiden ja muiden toimijoiden yhteistyön tuloksena syntyvää erityisosaamista. Osaamiselle voitaisiin ennustaa jopa merkittävää vientipotentiaalia. Nyt aloituspaikkoja oltaisiin vähentämässä niin paljon, että ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet kehittää kulttuurin ja hyvinvoinnin rajamaastoon uusia malleja ja käytäntöjä ja näin ollen myös uusia työpaikkoja, kaventuisivat oleellisesti.

Kulttuuriala on ollut opiskelevan nuorison suosiossa ja vetovoimaluvut ovat olleet korkeita. Opetuksen piiriin on hakeutunut monipuolisesti lahjakkaita nuoria. Tiedämme monia ammattikorkeakouluista valmistuneita kulttuurialan ammattilaisia, jotka ovat menestyneet hyvin ja myös löytäneet uusia mahdollisuuksia perinteisten työtehtävien ulkopuolelta, jopa kansainvälisissä yhteisöissä. Uusien avautuvien mahdollisuuksien yhteisenä piirteenä on se kukoistus, jonka annetaan puhjeta esille ja jota ruokitaan esimerkiksi taiteen ja teknologian tai taiteen ja sosiaali- ja terveysalan risteytyksessä.

Tässä AMK-lehti/UAS Journalin numerossa valotetaan näitä risteytyksiä. Jyri Wuorisalo kuvaa, miten taiteen ja kulttuurialan ammattilaisille voi avautua uusia työtilaisuuksia hyvinvointisektorilla, ja Liisa-Maria Lilja-Viherlammen artikkelissa musiikillisen vuorovaikutuksen sekä ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen nostavat esille tarpeen moniammatillisesta yhteistyöstä. Sinikka Pölläsen artikkeli paneutuu siihen, miten käsityöt voivat lisätä koettua hyvinvointia ja elämänlaatua, ja Paula Rantamaa ja Merja Salminen ovat kuvanneet konkreettisesti, miten taide- ja kulttuuritoiminnan avulla laajennetaan oppimis- ja osallistumismahdollisuuksia. Eija Vähälä, Kaija Sääski ja Jouni Vormanen tuovat esille, miten ammattikorkeakoulujen kulttuurialan koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on 20-vuotias ja olemassaolonsa oikeutuksen lunastanut. Yksi keskeinen piirre on ollut kyky tehdä muutoksia, löytää uusia ratkaisuja ja toimia yhteistyössä. Kulttuurialan osalta suuri haaste ja samalla mahdollisuus on vahvistaa sitä tahtotilaa, joka asetettiin vuonna 2010 osana koulutusohjelmaprojektia: ”Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima”.

Kirjoittaja

Riitta Konkola, rehtori, riitta.konkola(at)metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu;
Arene ry:n hallituksen 2. varapuheenjohtaja; Arenen kulttuurialan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2009-2011

Vahvasti elinkeinoelämään kytkeytynyt ammattikorkeakoulu lisää alueen vetovoimaa

Teknologiateollisuus ry edustaa liikevaihdolla mitattuna 90 prosenttia elektroniikka- ja sähköteollisuuden, kone- ja metallituoteteollisuuden, metallien jalostuksen, tietotekniikka-alan ja suunnittelu- ja konsultointialan yrityksistä. Teknologiateollisuus työllistää Suomessa noin 287 000 henkilöä. Heistä noin 20 prosentilla on ammattikorkeakoulututkinto. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden osuus vaihtelee päätoimialoittain. Suunnittelu- ja konsultointialan henkilöstöstä noin 30 prosenttia on suorittanut amk-tutkinnon, kun taas metallien jalostuksen henkilöstöstä vain 10 prosentilla on amk-tutkinto. Nykyisin kone- ja energiatekniikan, sähkö- ja automaatiotekniikan ja tieto- ja tietoliikennetekniikan valmistuvista insinööreistä peräti 50–60 prosenttia työllistyy teknologiateollisuuden tehtäviin. Tietojenkäsittelyalalta valmistuneista tradenomeista joka kolmas löytää työpaikan teknologiateollisuudesta. Teknologia-aloilta valmistuvien insinöörien määrä vastaa kansallisella tasolla tarkasteltuna melko hyvin teknologiateollisuuden tarpeita. Aluetasolla kysyntä ja tarjonta eivät kuitenkaan aina kohtaa.

Ammattikorkeakoulujen ja kansainvälistyvien pk-yritysten yhteistyöstä lisää luovaa pöhinää

Ammattikorkeakoulut ovat olleet Suomessa aluepolitiikan teossa tärkeässä osassa: 25 ammattikorkeakoululla on yhteensä noin 160 toimipistettä. Ammattikorkeakoulut eivät kuitenkaan ole onnistuneet täyttämään kaikilta osin niille asetettuja odotuksia alueidensa elinkeinoelämän piristäjinä ja kehittäjinä. Insinöörikoulutusta tarjoavien toimipisteiden välillä on suuria eroja vetovoimassa, yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa, koulutuksen läpäisyasteessa, valmistuneiden työllistymisessä ja käyttökustannuksissa tutkintoa kohti arvioituna.

Teknologiateollisuuden jäsenkentässään tekemien tutkimusten mukaan 34 prosenttia teknologiateollisuuden sellaisista yrityksistä, joiden palkkalistoilla on amk-tutkinnon suorittaneita, arvioi insinöörikoulutuksen vastaavan hyvin yritysten osaamistarpeita. 52 prosenttia yrityksistä pitää vastaavuutta melko hyvänä. EK:n ja Teknologiateollisuuden tekemän toisen selvityksen mukaan kriittisimpiä ovat pk-yritykset. Insinöörikoulutuksen työelämälähtöisyyttä halutaan parantaa ja ammattikorkeakoulujen toiminta halutaan lähemmäksi yritysten arkea ja kehittämistarpeita. Tutkimusten mukaan kuitenkin juuri pk-yritykset arvioivat insinöörien osuuden henkilöstöstä kasvavan merkittävästi keskipitkällä aikavälillä. Työllisyyden ja kilpailukyvyn kannalta onkin tärkeää, että ammattikorkeakoulut ja kansainvälistyvät ja kasvavat pk-yritykset löytävät toisensa.

Julkisen talouden tasapainottaminen tulee edellyttämään kunnilta ja valtiolta lähivuosina uudenlaisia toimintamalleja ja rakenteita. Myös ammattikorkeakouluilta edellytetään näkemystä ja kykyä tunnistaa mahdollisuudet tässä haasteellisessa tilanteessa. Nyt jos koskaan tarvitaan hyvää muutosjohtajuutta ja rohkeutta uudistua. Alueen ja sen yritysten kannalta oleellisinta ei ole enää se, sijaitseeko ammattikorkeakoulun toimipiste omassa vai naapurikunnassa. Eri toimijoiden yhteistyönä on haettava uudenlaisia ratkaisuja, joilla Suomeen saadaan lisää luovaa pöhinää, lisää investointeja, lisää kansainvälistyviä ja kasvuhakuisia yrityksiä ja lisää työpaikkoja ja työelämässä olevia osaajia.

Yritysten näkökulmasta ammattikorkeakoulun toiminnan laatu ja vaikuttavuus ja yhteistyön tuoma lisäarvo ratkaisevat. Aidosti kilpailukykyinen ja alueen elinkeinoelämään vahvasti integroitunut ammattikorkeakoulu luo paikkakunnalle positiivisen kierteen: Alueen imago kohenee, yritykset investoivat ja alueelle siirtyy uusia yrityksiä ja muuttaa opiskelijoita. Uudet investoinnit kerrannaisvaikutuksineen ja tuore inhimillinen pääoma lisäävät alueen talouskasvua ja luovat edellytyksiä myös tulevaisuuden kasvulle. Työharjoittelu ja insinööritutkintoon sisällytettävä muu yritysyhteistyö johtavat tällöin usein pysyvään työpaikkaan ja opiskelijan jäämiseen paikkakunnalle.

Fokus opetuksen laatuun, vaikuttavuuteen ja tehokkuuteen

Yliopistojen, sektoritutkimuslaitosten ja ammattikorkeakoulujen työnjakoa ja profiileja on selkiytettävä, jotta vähenevät julkiset voimavarat saadaan tehokkaampaan käyttöön. Keskinäisen kilpailun sijaan innovaatiojärjestelmän toimijoiden tulisi kilpailla profiiliaan vastaavien kansainvälisten kärkitoimijoiden kanssa. Globaalisti toimivat yritykset tekevät jo nyt yhteistyötä kansainvälisten huippuyliopistojen ja johtavien soveltavaa tutkimusta tekevien tutkimuslaitosten kanssa. Suomessa harjoitettavan tutkimuspolitiikan lähtökohtana ei tämän vuoksi voi olla alueellinen kattavuus tai tasapuolisuus. Ammattikorkeakoulujen päätehtävänä tulee olla jatkossakin selkeästi opetus, ja niiden kehittämistoiminnan tulisi kytkeytyä läheisesti tähän päätehtävään. Teknologiateollisuuden yrityspalautteen mukaan insinöörikoulutusta ja tradenomikoulutusta tulisi kehittää niin, että ne sisältävät aina ohjatun harjoittelun ja lopputyön lisäksi projektilähtöistä oppimista yrityksissä tai yritysverkostoissa.

Teknologiateollisuus ry on yhdessä jäsenyritystensä kanssa käynnistämässä ensi vaiheessa neljällä alueella, Etelä-Pohjanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa ja Raahen seudulla, pilotteja, joiden päätavoitteena on pk-yritysten ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön vahvistaminen ja teknologia-alojen insinöörikoulutuksen laadun ja vaikuttavuuden lisääminen. Vuosina 2011–2014 toteutettavissa hankkeissa haetaan myös uusia opetuksen ja yhteistyön toteutusmalleja, jotta yritykset löytävät tarvitsemansa insinööriosaajat, vaikka insinöörikoulutuksen toimipisteverkosto lähivuosina todennäköisesti harvenee. Ammattikorkeakoulututkintojen uudistaminen tarjoaa mahdollisuudet kehittää yhdessä myös uusia koulutussisältöjä vastaamaan työelämässä korostuvia osaamistarpeita. Insinöörikoulutuksessa tällaisia ovat esimerkiksi ympäristö- ja energiatehokkuuteen liittyvät osaamisalueet ja B2B myyntiosaaminen.

Strategista johtamista vahvistettava

Osakeyhtiömuoto on osoittautunut hyväksi tavaksi järjestää myös ammattikorkeakoulun toiminta. Elinkeinoelämän edustajia olisi kuitenkin oltava vähintään puolet ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenistä, jotta syntyisi vahva yhteys alueen yrityksiin ja yhteinen näkemys tiekartasta tulevaisuuden osaamiskärkien ja kaupallisesti merkittävien innovaatioiden luomiseksi. Tällä hetkellä elinkeinoelämän asiantuntemusta on hyödynnetty vähäisessä määrin ammattikorkeakoulujen strategisessa johtamisessa, vaikka juuri työelämälähtöisissä ammattikorkeakouluissa tilanteen luulisi olevan päinvastainen.

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus määräytyy painoarvoltaan 70 prosenttisesti opiskelijoiden ja 30 prosenttisesti suoritettujen tutkintojen määrällä. Tästä seuraa, että on olemassa useita toimipisteitä ja koulutusohjelmia, joissa aloituspaikat saadaan vain vaivoin täytettyä ja joissa opinnot etenevät hitaasti. Kustannusperusteinen rahoitusmalli ei kannusta ammattikorkeakouluja kehittämään uudenlaisia toimintamalleja, kyseenalaistamaan nykyisiä tutkintorakenteita tai uudistamaan johtamista. Tämä ei ole hyvää aluepolitiikkaa eikä järkevää resurssien käyttöä. Vähintään 50 prosenttia perusrahoituksesta tulisi olla tuloksellisuusrahoitusta, joka perustuu toiminnan laatua ja vaikuttavuutta mittaaviin indikaattoreihin.

Suomeen riittäisi 12–14 vahvasti alueensa elinkeinoelämään kytkeytynyttä, menestyvää ja vetovoimaista ammattikorkeakoulua. Tämä olisi myös parasta aluepolitiikkaa.

Kirjoittaja

Mervi Karikorpi, johtaja, etunimi.sukunimi(at)teknologiateollisuus.fi, Teknologiateollisuus ry

Ammattilaisia tehdään yhteistyöllä

Uuden Insinööriliiton toinen edunvalvonnan kohde työmarkkinatoiminnan lisäksi on insinöörikoulutuksen kehittäminen. Asia on varsin yksinkertainen ymmärtää, kun pohtii, mitä työnantajille tarjotaan palkkaa vastaan. Usein toistettu sanonta on, että työnantaja maksaa osaamisesta, ei tutkinnosta. Insinööriliitto pitää omalta osaltaan huolta ammattikunnan insinööritutkintoihin sisältyvästä osaamisesta. On siis luonnollista, että järjestö on kiinnostunut siitä, miten ja missä laajuudessa Suomessa insinöörikoulutusta tarjotaan.

Valtaosa, runsaat 80 %, insinöörikunnasta sijoittuu avoimen sektorin palvelukseen erilaisiin asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Siksi alan työllisyys reagoi nopeasti maamme tai globaalin talouden tilan muutoksiin. Sen seurauksena esimerkiksi vastavalmistuneiden työllistymistilanne voi vuosittain vaihdella paljon. Viimeisen kymmenen vuoden aikajakson tapahtumat – it-kuplan puhkeaminen, sitä seurannut minilama vuosikymmenen alkupuolella sekä vuoden 2008 notkahdus – näkyvät kaikki selvästi valmistuneiden työllisyydessä.

Insinööriliitto on ajanut insinöörikoulutuksen kehittämisessä kolmea tavoitetta: koulutuksen korkeaa laatua, nykyistä selkeästi alempaa sisäänottoa ja koulutuksen riittävää resursointia. Kaikkiin näihin pääteemoihin haettiin vastausta mm. parivuotisessa teknisen alan korkeakoulutuksen kansallisella kehittämisohjelmalla, johon sekä liitto että ammattikorkeakoulut ottivat osaa. Tuloksena syntyi aineisto, jossa määriteltiin niitä reunaehtoja, joita korkeatasoisen ja laadukkaan koulutuksen tulisi pitää sisällään. Ajatukset eivät ilmeisesti olleet tyhmiä, sillä niitä on sittemmin käytetty monissa yhteyksissä, kun ammattikorkeakoulujen kehityksestä on ollut kyse.

Toinen viime aikojen merkittävistä isoista ponnistuksista insinöörikoulutuksen kehittämiseksi on ollut INSSI-hanke, jossa liitto on ollut mukana kaikkien tekniikan alan ammattikorkeakoulujen kanssa. Hanke pureutui kahteen kipeään kohtaan: alalle hakeutuvien määrän kasvattamiseen ja koulutuksen läpäisyyn. Kiinnostus insinööriopintoja kohtaa on laskenut, ja aloittaneista vain runsaat puolet saa opintonsa kunnialla päätökseen. Nykytilanteen jatkuminen ei liene kenenkään etu.

Nyt ollaan tiukassa tilanteessa. Uusi hallitusohjelma seuraaville neljälle vuodelle ei hyvää lupaa. Hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen on kiven takana, kun otetaan huomioon ohjelmaan ammattikorkeakoulujen kohdalle kirjattu säästötavoite, joka on noin 50 miljoonaa euroa pelkästään OKM:n pääluokassa. Millään juustohöylämenettelyllä asia ei ratkea. Järjestön näkökulmasta nyt pitäisi ammattikorkeakoulujen päättäjiltä löytyä rohkeutta koviinkin päätöksiin, joilla turvataan jäljelle jäävien yksiköiden toimintaresurssit.

Työelämäyhteistyöhön ryhtiä

Ammattikorkeakoulututkintojen yhtenä vahvuutena mainostetaan niiden työelämäläheisyyttä, jolla ne erottuvat yliopistotutkinnoista. Siinä mielessä aina välillä ihmettelee sitä työelämäyhteyksien ohuutta ja vähäisyyttä, johon joskus törmää. Työelämäedustajilta kysyttäessä ammattikorkeakoulujen tarjoamista palveluista ei tiedetä tai niitä ei käytetä. Toisaalta työelämäyhteyksien tärkeys ei ole hahmottunut ammattikorkeakoulujen avainasiaksi läheskään kaikille ammattikorkeakoulujen edustajille.  Tämä käy selville vaikkapa opiskelijan ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto INTOn ”Työelämäyhteydet ammattikorkeakouluissa 2008” selvityksestä. Kyselyyn vastasi noin 400 ammattikorkeakoulujen edustajaa, runsaat 300 työelämäedustajaa ja reilut 4000 opiskelijaa.

Selvityksessä tekniikan ja liikenteen sekä luonnonvara- ja ympäristöalan opiskelijat eivät pitäneet koulutusta käytännönläheisenä ja alojen opiskelijat olivat myös muita tyytymättömämpiä opettajiensa työelämäyhteyksiin. Myös harjoittelun ohjaukseen näiden alojen opiskelijat eivät juuri kokeneet saavansa ohjausta, palkkaa sen sijaan kyllä.  Yhtenä asiaa selvittävänä seikkana voi olla se, että niin opiskelijoilla kuin opettajilla on perinteisten kesätöiden ja opintoihin pakollisena osana kuuluvan ohjatun harjoittelun roolit menneet sekaisin. Varsinkin talouden taantumavaiheessa harjoittelupaikkojen saanti on tunnetusti ollut kiven alla.

Selvityksen mukaan työelämäedustajien enemmistö näki valmistuvien opiskelijoiden käytännön osaamisen riittäväksi. Tässä kohdin yritysmaailman edustajien olisi syytä katsoa peiliin. Käytännön osaamista syntyy vain harjoittelun kautta. Esimerkiksi suunnittelu- ja konsulttiala työllisti 14 % vastavalmistuneista insinööreistä vuonna 2009 (UIL sijoittumistutkimus 2009), insinöörityön niille teki 9 % vastavalmistuneista ja kesätöitä niiltä sai vain 4 % opiskelijoista (UIL työssäkäyntitutkimus 2010). Kysynkin, kuinka alan yritykset kuvittelevat saavansa osaavaa uutta henkilöstöä, jos opiskeluaikaiseen harjoitteluun ei tarjoudu mahdollisuuksia?

Yhtenä mittarina ammattikorkeakoulujen ja työelämän suhteen tasosta ja laadusta olemme pitäneet harjoittelumahdollisuuksien kehitystä sekä opinnäytetyön aiheiden löytymistä elinkeinoelämän piiristä. Ne kuvastavat omalta osaltaan sitä reaalimaailman yhteistyötä, jota arjessa oppilaitosten ja ympäristön välillä tehdään. UIL:n sijoittumistutkimuksen mukaan oppilaitoksille tehtävien opinnäytetöiden prosentuaalinen osuus on ollut nousussa. Esimerkiksi vuonna 2009 valmistuneista oppilaitostöiden osuus opinnäytetöistä oli peräti 16 %. Niitä mitenkään aliarvostamatta, suunta ei mielestäni ole oikea. Samoin kesätöitä saaneiden opiskelijoiden osuus putosi kesällä 2009 vuosituhannen alimpaan lukemaan runsaaseen 80 %:iin. Valmistuvan insinöörin ammattitaitoon vaikuttaa olennaisesti se, miten hyvin hän on teoriaopintojensa annin pystynyt siirtämään käytännön osaamiseksi ja siinä työssä laadukas harjoittelu on avainasemassa.

Siitäkin huolimatta, että haasteet ovat kovat, koulutuksen laatu ratkaisee. Olemme siirtymässä vaiheeseen, jossa aletaan aidosti pohtia sitä, mitä tuotetaan. Minkälaista osaamista valmistuvalla on ja miten se osaaminen vastaa työelämän tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeita. Tästä näkökulmasta katsoen mietityttää nykyinen auditointimenettely, jossa päähuomio kiinnittyy prosessin toimivuuteen korkeakoulutasolla. Olisiko sittenkin hyödyllisempää pohtia sitä, minkälaisia osaajia mylly jauhaa?

Kirjoittaja

Hannu Saarikangas, johtaja, hannu.saarikangas(at)uil.fi, Uusi Insinööriliitto

Korkeakoulun kumppanuussuhteet ja yhteiskuntavastuu

Turun ammattikorkeakoulussa työskennellään monien globaalien ja paikallisten kumppanien kanssa. Sitoutumalla sosiaalisen vastuunsa edistämiseen korkeakoulu kykenee kohdistamaan toimintaansa kumppaniensa ja alueensa tarpeisiin. AMK:ssa Strategisia suunnitelmia käytäntöön sovellettaessa on käytetty Balanced Scorecard (BSC) ‐kehikkoa muokkaamalla sitä korkeakoulukäyttöön soveltuvaksi (Kettunen & Kantola 2005). Ulkoisia vaikutuksia on kuvattu strategisen suunnittelun alue‐ ja asiakasnäkökulmia soveltaen sekä tavoite‐arvoja ja ‐tuloksia mittaamalla ulkoisen myönteisen vaikutuksen kasvattamiseksi (Kettunen & Luoto 2008, 278).

Erilaiset kumppanuussuhteet, verkostot ja niissä toimivat asiantuntijat välittävät informaatiota, tietämystä, taitoja ja arvoja. Näin toimien yksilöt siirtävät toisilleen arvoja jopa huomaamattaan ja myös erilaisia toimintatapoja (Goffman 1963). Asiantuntijat oppivat asioita kumppaneiltaan ja samalla heidän yksilöllinen asiantuntijuutensa ja oppimiskykynsä kehittyvät (Wenger 1998, Kantola & Hautala 2004). Kumppanuussuhteet puolestaan linkittävät yksilöiden oppimista toisiinsa ja liittävät niitä organisaatioiden ja alueiden oppimiseen. Vuorovaikutteisten tiedonkasvunmahdollisuuksien lisääminen ja kumppanuuksien muodostumisen edesauttaminen yksilöiden välillä onkin korkeakoulun keskeisimpiä tehtäviä. Muutostilanteissakin riittävän asiantuntijamäärän on muutettava toimintaansa muutosten onnistumiseksi. Verkostoteorioidenkin keskeinen idea on, että asiantuntijoiden tuottama arvon lisäys on tavallisesti kii nittynyt sosiaalisiin suhteisiin, jotka perustuvat keskinäiseen luottamukseen ja vuorovaikutukseen lisäten koko yhteisön kykyä ratkoa yhteisiä ongelmia ja kohdata uusia haasteita (Cross & Baker, 2004, Friman & Widenius 2004, Hautala & Kantola 2007, ). Rakentamalla tietoisesti erilaisia kumppanuuksia korkeakoulut voivat vahvistaa vaikutuskykyään.

Keskustelu kolmannesta tehtävästä on vilkastunut ja johtanut uudenlaisten manageriaalisten rakenteiden muodostumiseen (Kettunen & Luoto 2008). Kestävää kehitystä painottava Global Reporting Initiative (GRI) yhteiskuntavastuuraportointi soveltuu mielestämme hyvin tämän ulottuvuuden tarkasteluun. Turun AMK onkin raportoinut tuloksistaan tässä muodossa vuodesta 2003 (Helmi 2008). Samalla Turun AMK:ssa on myös alettu arvioida työelämä‐yhteistyötä ja ‐verkostokumppanuuksia (Kettunen & Luoto 2008, 290; Hautala & Kantola 2007).

Sidosryhmäsuhteiden määrittely

Yritysten ja organisaatioiden sidosryhmien määrittely lähtee organisaation toimialasta, kohderyhmistä, rahoittajista (omistajista) ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vastuunkanto ovat nousseet entistä merkittävämpään asemaan viime vuosina , ja globaali maailmantalous tulee asettamaan omat haasteensa ja mahdollisuutensa jokaiselle yritykselle ja organisaatiolle. Sidosryhmätyöhön kuuluu olennaisena myös yhteistyö saman alan organisaatioiden ja yksittäisten toimijoiden kanssa. Suomen kaltaisessa pienessä maassa onnistumisen edellytykset ovat nimenomaan yhteistyössä ja erikoistumisessa sekä paljon puhutussa uusien innovaatioiden kehittämisessä.

Turun ammattikorkeakoulun sidosryhmäsuhteet ja ‐yhteistyö

Turun ammattikorkeakoulun strategian osa‐alueisiin on jokaiseen kohtaan kirjattu sidosryhmäyhteistyön merkitys, viittauksia löytyy niin toiminta‐ajatuksesta, visiosta kuin arvoistakin.

  • Toiminta‐ajatus: Turun AMK:n tehtävänä on antaa monialaista korkeakouluopetusta sekä harjoittaa soveltavaa tutkimus‐ ja kehitystyötä Varsinais‐Suomen työ‐ ja elinkeinoelämän tarpeisiin.
  • Visio: Turun AMK on arvostettu kansainvälisesti korkeatasoinen ja innovaatioita tukeva korkeakoulu, joka lisää Varsinais‐Suomen kilpailukykyä ja hyvinvointia.
  • Arvot: Asiakaslähtöisyys, ammatillisuus, tuloksellisuus, yhteisöllisyys ja vaikuttavuus
    Korkeakoulujen olemassa olon oikeutus voidaan mitata niiden sidosryhmäsuhteilla. Vuosittain Turun AMK tekee yhteistyötä lähes 3000 organisaation kanssa, joten haasteena on vastavuoroisen ja yksilöllisen kumppanuussuhteen ylläpitäminen kunkin yhteistyökumppanin kanssa.

Organisaation arvot määrittelevät toiminnan rajat ja eettiset periaatteet. AMK on sitoutunut kehittävään ja laadukkaaseen toimintaan yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa. Määritelty asiakassegmentointi tukee osaltaan laadukasta ja kehittävää yhteistyötä. Asiakkaat on jaettu kumppanuusasiakkaisiin, avainasiakkaisiin, satunnaisasiakkaisiin ja potentiaalisiin asiakkaisiin. Näistä ryhmistä kumppanuusasiakkaat kuuluvat myös strategisiin sidosryhmiin. Eri asiakassegmenteille on määritelty mittarit, joiden toteutumista seurataan vuosittain. Määrittelyjä ja sidosryhmäyhteistyön toteutumisen seurantaa helpottaa asiakashallintajärjestelmä, joka on otettu käyttöön vuonna 2010.

Turun AMK:n strategisiksi sidosryhmiksi on määritelty ylläpitäjä ja rahoittajat, opiskelijajärjestö TUO, alumnit (opiskelijat ja henkilöstö), alueen korkeakoulut ja oppilaitokset sekä kansainväliset strategiset kumppanuudet. Ensimmäisenä kansainvälisenä kumppanuutena solmittiin sopimus Hogeshool Utrechtin kanssa. Kumppanuusverkosto on jo laajentunut ja mukaan ovat tulleet Hamburg University of Applied Sciences sekä Polytechnic University Valencia (ks. kuvio 1).

Opiskelijoiden, niin nuorten tutkintoon johtavan koulutuksen kuin aikuisten oppijoidenkin, kannalta keskeisiä kumppaneita ovat myös muut korkeakoulut ja oppilaitokset. Yhteistyö eri korkeakoulujen ja oppilaitosten välillä näkyy joustavien oppimispolkujen rakentamisena ja yhteisinä tilaratkaisuina. Opetusyhteistyötä tehdään muun muassa joustavan opinto‐oikeuden perusteella.

Korkeakouluyhteistyö

Turkulaiset korkeakoulut laativat vuonna 2005 Turkulaisten korkeakoulujen alueellisen kehittämisen strategian 2006–2012, joka luo perustan korkeakoulujen yhteiselle toiminnalle. Korkeakoulujen yhteisessä strategiassa on määritelty neljä erilaista toimintalinjaa joiden kautta alkeellista kehittämistehtävää tulee toteuttaa yhdessä korkeakoulujen yhteistyökumppanien kanssa. Toimintalinjat ovat yhteiskunnallinen vastuu, kansainvälisyys, yrittäjyys ja korkeakouluyhteistyö. Strategian myötä korkeakoulut perustivat mm. kansainvälisen yhteistoimintaryhmän, jonka tarkoituksena on lisätä Turun vetovoimaisuutta vaihto‐ ja tutkinto‐opiskelijoiden sekä kansainvälisten tutkijoiden keskuudessa. Ryhmä on luonut www.wikicompass.fi ‐nettisivuston, jonka tarkoituksena on palvella alueen ulkomaalaisia korkeakouluopiskelijoita heidän tutustuessaan uuteen kotikaupunkiin ja sen palveluihin.

Korkeakouluyhteistyönä on myös syntynyt www.korkeakoulukumppani.fi ‐sivusto, joka palvelee alueen yrityksiä tarjoamalla heille kumppanuutta korkeakoulujen kanssa. Keskeisenä ideana on, että yrittäjän ei tarvitse tietää, missä Turun kuudesta korkeakoulusta on hänen ongelmaansa vastaus.
Yrittäjä voi ottaa yhteyttä yhteyshenkilöön, joka sitten etsii hänelle parhaat osaajat. Sivusto en kautta yrittäjät myös löytävät esimerkkejä toteutuneista projekteista ja hankkeista. Yritysten koulutustarpeisiin pyritään vastaamaan Turun AMK:n, Turun ammatti‐instituutin ja Turun aikuiskoulutuskeskuksen yhdessä Turun seudun yrityspalvelukeskukseen palkkaamalla yhteyspäälliköllä. Koulutuksiin perehtynyt yhteyshenkilö neuvoo yrityksiä koulutuksen suunnittelussa sekä jakaa tietoa koulutusmahdollisuuksista ja rahoitusmahdollisuuksista.

Asiakashallintajärjestelmä

Asiakashallintajärjestelmät on suunniteltu yritysten asiakashallinnan tarpeisiin. Järjestelmät ovat toimineet apuvälineinä asiakashankinnassa ja ‐hallinnassa. Myynnin ja markkinoinnin välineenä niistä on tullut monille yrityksille korvaamattomia työkaluja – järjestelmät oikein käytettynä tuottavat lähes reaaliaikaista tietoa sekä myyntiin, markkinointiin että tuotantoon. Korkeakoulujen koveneva kilpailu on nostanut keskusteluun asiakasvastuullisuuden ja asiakastyytyväisyyden.

Asiakashallintajärjestelmien hyödyt korkeakoululle:

  • kohderyhmien oikea‐aikainen ja oikeasisältöinen viestintä paranee
  • työelämäyhteistyön raportointi helpottuu
  • helpottaa korkeakoulun sisäistä tiedonkulkua, mitä ja minkälaista yhteistyötä korkeakoulun henkilöstö tekee eri toimijoiden kanssa.
  • nopeuttaa ja helpottaa eri toimintojen yhteensovittamista (täydennyskoulutuksen myynti ja tarjoukset, sopimusten hallinta, myytäviin koulutuksiin osallistuvien hallinta, e‐ kirjeet jne.)
  • sopii hyvin laadukkuuden ja tehokkuuden mittaamisen välineeksi.

Turun ammattikorkeakoulussa asiakashallintajärjestelmän (CRM) käyttöönoton suunnittelu oli vuosien mittainen hanke. Järjestelmistä ja niiden ominaisuuksista käytiin monenlaisia keskusteluja eri aikoina – tuntui välillä, että kyse on ikuisuusprojektista, joka ei pääty koskaan. Ratkaiseva päätös järjestelmän valinnassa oli siirtyminen Microsoft Outlook sähköpostijärjestelmään. Samalla oli helppo tehdä päätös, että käyttöönotettava asiakashallintajärjestelmä on Microsoft Dynamicsin CRM. Vuodenvaihteessa 2008–2009 alkoi CRM:n käyttöönoton konsultointi. Työtä on tehty alkaen vähäisellä ulkopuolisella konsultoinnilla, vetovastuu sekä sisältö‐ että teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa on ollut pääsääntöisesti omalla henkilöstöllä ja opiskelijoilla. Vuoden 2010 alkusyksystä alkoi järjestelmän pilotointi, ja tämän vuoden alusta CRM on ollut koko korkeakoulun käytössä. Haasteena on yhä edelleen henkilöstön sitoutuminen järjestelmän käyttöön. Korkeakoulun johto on vuoden 2012 toimintasuunnitelmassa nostanut painokkaasti esille CRM:n käyttöönoton tärkeyden. Taustalla vaikuttaa luottamus siihen, että oikein käytettynä CRM tulee entisestään kohentamaan Turun AMK:n mainetta luotettavana ja laadukkaana yhteistyökumppanina.

Sidosryhmäyhteistyön viestintä

Yhteiskuntavastuuraportista on tullut keskeinen viestintäkanava, jonka välityksellä Turun AMK viestii sekä korkeakoulun sisällä että kumppaneille toimintansa lähtökohdista ja työnsä tuloksista. Raportti onkin nähty hyvänä käytäntönä yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kehittämisessä. Turun ammattikorkeakoulun vuotta 2010 koskeva yhteiskuntavastuuraportti on järjestyksessään jo kahdeksas.

Raportoinnin aloittamiseen vuonna 2004 on nähtävissä neljä erilaista syytä. Ensimmäiseksi, ammattikorkeakoulujen tehtävät muuttuivat lainsäädännön uudistamisen yhteydessä vuonna 2003. Uudistetussa ammattikorkeakoululaissa ammattikorkeakoulun tehtäväksi määrättiin opetuksen sekä tutkimus‐ ja kehittämistyön ohella myös yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Lain tavoitteena oli suunnata korkeakoulujen toimintaa entistä enemmän alueensa henkiseen ja aineelliseen kehittämiseen. Tämä pakotti ammattikorkeakouluja luomaan uusia toimintamalleja sidosryhmiensä tunnistamiseen, yhteistyörakenteiden luomiseen ja yhteistyön tulosten seuraamiseen. Turun ammattikorkeakoulun piti kehittää välineitä raportoida päätöksentekijöille ja sidosryhmille alueellisen tehtävänsä onnistumisesta. (Helmi & Luoto, 2008)

Toiseksi, yhteiskunnassa suhtautuminen kestävän kehityksen periaatteisiin oli muuttumassa. Ympäristöraportoinnin ja – johtamisen sijasta yritykset siirtyivät raportoimaan myös toiminnan sosiaalisista ulottuvuuksista. Turun AMK:n oli työelämän kehittäjänä ja koulutetun työvoiman tuottajana perusteltua noudattaa samoja pelisääntöjä ja toimintajärjestelmiä, kuten työelämässäkin. Turun ammattikorkeakoulu on alusta alkaen noudattanut raportoinnissaan Global Reporting Initiative (GRI) raportointisuositusta. (Helmi & Luoto, 2008)

Kolmanneksi, kestävään kehitykseen oli sitouduttu myös ammattikorkeakoulun ylläpitäjäorganisaatiossa. Ylläpitäjä allekirjoitti tähän tähtäävän Aalborgin julistuksen vuonna 1996. Kestävä kehitys otettiin yhdeksi Turku‐strategian teemaksi. (Helmi & Luoto, 2008) Nykyisin Turun ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuuraportoinnin tavoitteet perustuvat Turun kaupungin ilmasto‐ ja ympäristöohjelmaan.

Neljänneksi, nuoressa korkeakoulussa oli käynnissä johtamisjärjestelmien rakentaminen ja oman aseman vakiinnuttaminen. Yhteiskuntavastuuseen panostamisella oli mahdollisuus kehittää Turun ammattikorkeakoulun omaa brändiä ja kilpailuetua, joka poikkeaa myönteisellä tavalla lähimmistä kilpailijoista. (Helmi & Luoto, 2008)

Ensimmäisestä yhteiskuntavastuuraportista lähtien Turun ammattikorkeakoulu on kerännyt systemaattisesti tietoja korkeakoulun työelämäyhteistyöstä, jota raportoidaan koulutusohje mittain ja toiminnoittain. Samassa yhteydessä kerätään yhteystiedot myös edellisenä vuonna päättyneistä hankkeista hankevaikuttavuuskyselyä varten.

Raportointi antaa tietoa organisaatioista, joiden kanssa Turun AMK tekee vuosittain yhteistyötä. Organisaatiotietojen lisäksi raportoidaan myös yhteistyön muoto. Yhteistyön muoto voi olla työharjoittelu, opinnäytetyö, projektit, T&K‐hankkeet sekä maksullinen palvelutoiminta. Lisäksi koulutusohjelmat raportoivat henkilökunnan toimielinjäsenyydet ja asiantuntijatehtävät ulkopuolisissa organisaatioissa.

Sidosryhmäyhteistyön vaikuttavuuden muotoina ja mittareina ovat muun muassa henkilökuntamme työelämäyhteyksien määrä ja esiintyminen asiantuntijoina tiedotusvälineissä. Tavoitteena on myös päättäjien aktiivinen informoiminen sekä tietoisuuden lisääminen AMK:n asiantuntijuudesta. Myös toimiminen eri alueellisissa kehittämisen ja päätöksenteon ryhmissä on tärkeää. Lisäksi seurataan muun muassa julkaisujen määrää sekä TKI:ssä kerätyn projektirahoituksen määrää.

Sidosryhmätyön onnistumisen seuranta

Vuonna 2011 toteutettiin imagotutkimus, jonka tavoitteena oli selvittää AMK:n yleisen tunnettuuden lisäksi onnistumisemme suhteessa asiakkaiden ja sidosryhmien odotuksiin. Tulosten mukaan Turun AMK:n vahvuuksia ovat monipuoliset koulutusohjelmat, korkealaatuinen opetus sekä alueen ammatilliseen kehitykseen vaikuttaminen. Kehitettävää on sidosryhmille ja asiakkaille tärkeisiin asioihin vastaamisessa, muun muassa koulutuksen arvostuksen kehittämiseen työmarkkinoilla sekä AMK:n uudistumis‐ ja kehittymiskykyyn. Työelämän vastauksissa erityisen paljon positiivista palautetta saivat AMK:n harjoittelijat.

Turun ammattikorkeakoulu tukee varsinaissuomalaista työelämää monin tavoin. AMK:n strategisena päämääränä on, että korkeakoulusta valmistuneista suurin osa työllistyy alueelle. Tämä onkin toteutunut viime vuosina hyvin, yli 80 prosenttia valmistuneista työllistyy Varsinais‐Suomeen. Laajinta työelämäyhteistyö on niiden lukuisten yritysten ja yhteisöjen kanssa, jotka ottavat AMK:n opiskelijoita harjoittelijoiksi tai opinnäytetyön tekijöiksi ja työllistävät valmistuneet ammattilaiset.

Ammattikorkeakoulun tavoitteena on kytkeä kaikkiin työelämälle tuotettaviin TKI‐ tai palvelutuotteisiin myös opiskelijoiden opintoihin liittyviä osia. Opiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi tehdään yhteistyötä yritysten lisäksi myös monien järjestöjen eli kolmannen sektorin kanssa.

Kirjoittajat

Satu Helmi, aluekehityskoordinaattori, satu.helmi(at)turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu

Mauri Kantola, koulutuspalvelupäällikkö, mauri.kantola(at)turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu

Katri Salonen, viestintäpäällikkö, katri.salonen(at)turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu

Cross, R. & Parker, A. 2004 The Hidden Power of Social Networks. Understanding how work really gets done in organizations. Boston, MA: Harvard Busine s School Press.

Friman, M. & Widenius, M. 2004 Synenergiaa etsimässä. KeVer‐verkkolehti 2004/1. Goffman, E. 1963. Stigma. Englewood Cliffs. NJ: Prentice‐Hall.

Hautala, J. & Kantola, M. 2007 Yhteistyö ja tiedon jakaminen organisaatioiden välillä – esimerkkinä ammattikorkeakoulujen kansainvälisen toiminnan kehittämisverkosto. Ammattikorkeakoulujen verkostohankkeet. Opetusministeriön julkaisuja 2007:1, 18–29.

Helmi, S. 2008 Turun ammattikorkeakoulun yhteiskuntavastuuraportti – Käytännön tekoja Varsinais‐ Suomen työelämälle. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.

Helmi, S. & Luoto, L. 2008 Yhteiskuntavastuu Turun ammattikorkeakoulussa. KeVer ‐verkkolehti 2008/4

Kantola, M. & Hautala, J. 2004 Sosiaalisen vuorovaikutuksen kehät ammattikorkeakoulussa. KeVer‐ verkkolehti 2004/2.

Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuneet sijoittuvat ensisijaisesti maakunnan palvelukseen

1. Johdanto

Seinäjoen ammattikorkeakoulun strategian 2015 visiona on olla menestyvä, kansainvälinen sekä yrittäjähenkinen korkeakoulu. Ammattikorkeakoulujen tavoitteeksi kuluvalla opetus‐ ja kulttuuriministeriön sopimuskaudella on määritelty työelämään ja alueellisiin tarpeisiin kytkeytyvän opetuksen ja yrittäjyyden vahvistaminen. Tavoitteena on, että ammattikorkeakoulu turvaa oman profiilinsa mukaisen työvoiman saatavuuden. Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 700 osaajaa eri alojen tehtäviin kahdestakymmenestä ammattikorkeakoulututkintoon sekä seitsemään ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavasta koulutusohjelmasta.

1.1 Seurantatutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Monipuolinen arviointitoiminta on kiinteä osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun (SeAMK) laadunvarmistusprosessia. Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) auditoi Seinäjoen ammattikorkeakoulun laadunvarmistusjärjestelmän hyväksytysti vuonna 2009 kansainvälisenä auditointina. SeAMK:n laadunvarmistusjärjestelmä on otettu käyttöön vuonna 2005 ja se perustuu Euroopan laatupalkinto (EFQM) ‐malliin. Yksi tärkeä osa Seinäjoen ammattikorkeakoulun laatu‐ ja itsearviointityötä on kartoittaa kolmen vuoden välein valmistuneiden opiskelijoiden sijoittumista työelämään ammattikorkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen.

Ammattikorkeakoulusta valmistuneiden sijoittumista työelämään seuraavat Tilastokeskuksen ohella eri alojen ammattijärjestöt, ja lisäksi monissa ammattikorkeakoulussa seurataan hiljattain valmistuneiden työllistymistä omin seurantatutkimuksin. Myös SeAMK on saanut tunnustusta aktiivisuudesta ja systemaattisuudesta valmistuneiden sijoittumisinformaation keräämisessä. Ensimmäinen valmistuneiden seurantatutkimus toteutettiin vuonna 1999, minkä jälkeen seuranta on toteutettu kolmen vuoden välein siten, että kaikki valmistuneet on kartoitettu 13 vuotta valmistumisen jälkeen. Keväällä 2011 valmistunut tutkimus on viides SeAMKista valmistuneiden sijoittumista käsittelevä selvitys.

Seurantatutkimuksen päätavoitteena oli selvittää, miten ja millaisiin työtehtäviin opiskelijat ovat sijoittuneet valmistumisensa jälkeen. Lisäksi alatavoitteena oli selvittää, miten koulutus on vastannut työelämän vaatimuksia sekä miten tulokset eroavat neljästi aiemmin tehtyjen tutkimusten tuloksista. Tutkimuksen tuloksia käytetään ensisijaisesti koulutusohjelmien ja niissä tarjottavien opintojen edelleen kehittämiseen työelämän tarpeita vastaaviksi.

1.2 Tutkimuksen kohderyhmä ja aineisto

Tutkimus suoritettiin kokonaistutkimuksena neljään eri kohderyhmään kuuluville: (1) amk‐tutkinnon
v. 2006-2008 suorittaneet nuoret, (2) amk‐tutkinnon v. 2006-2008 suorittaneet aikuiset, (3) ylemmän amk‐tutkinnon v. 2003-2008 suorittaneet sekä (4) amk‐tutkinnon v. 1997-2000 suorittaneet nuoret. Kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneet (v. 1997-2000) otettiin mukaan nyt ensimmäistä kertaa sen selvittämiseksi, miten jo pidempään töissä olleet ovat sijoittuneet työelämässä.

Strukturoituun lomakekyselyyn loppuvuodesta 2010 vastasi yhteensä 1 858 valmistunutta vastausprosentin vaihdellessa kohderyhmittäin 5075 välillä. Lomakekyselyn lisäksi alumneja tavoiteltiin myös puhelimitse. Tutkimustulosten luotettavuutta arvioitaessa verrattiin eri vastaajaryhmien osalta karhuamisen jälkeen vastanneiden ja oma‐aloitteisesti vastanneiden profiilia esimerkiksi työllistymisen suhteen. Erot eivät olleet kuitenkaan näiden ryhmien välillä tilastollisesti merkitseviä. Vastaajat olivat valmistuneet Seinäjoen ammattikorkeakoulun viidestä eri yksiköstä (SeAMK Kulttuuri, SeAMK Liiketoiminta, SeAMK Maa‐ ja metsätalous, SeAMK Sosiaali‐ ja terveysala, SeAMK Tekniikka). Taulukosta 1 käyvät ilmi seurantatutkimuksen eri kohderyhmät, tavoitellut vastaajat sekä vastausprosentit.

Taulukko 1. Seurantatutkimuksen kohderyhmät ja vastaajat.
Taulukko 1. Seurantatutkimuksen kohderyhmät ja vastaajat.

Kyselylomakkeen sisältö rakennettiin kunkin vastaajaryhmän osalta seuraavien teemojen ympärille:

  1.  Vastaajan taustatiedot (sukupuoli, ikä. yksikkö ja koulutusohjelma, valmistumisvuosi, työskentely opintojen ohella)
  2. Nykyinen elämäntilanne (asuinpaikka, elämäntilanne, työtehtävien sisältö, työsuhteen ja työpaikan luonne, palkka, työtehtävien vastaavuus koulutukseen, etenemismahdollisuudet työssä, odotukset vs. toteutuma koulutuksen osalta, kiinnostus jatkokoulutukseen, työtehtävien liittyminen kansainvälistymiseen
  3. Koulutuksen vastaavuus työelämän vaatimuksiin (työelämävalmiuksien tärkeys nykyisessä työssä, miten amk‐opinnot kehittivät niitä, kuinka tärkeitä ovat tulevaisuudessa, eri opetusmenetelmien riittävyys, tutkinnon tunnettuus työelämässä, Seinäjoen ammattikorkeakoulun imago työelämässä)

Tutkimusaineisto käsiteltiin tilastollisesti PASW Statistics 18 ‐ohjelmistolla.

Eri tekijöiden välisten yhteyksien ja edellisen tutkimuksen tuloksiin tapahtuneiden muutosten tilastollinen merkitsevyys selvitettiin ristiintaulukoinnin yhteydessä x²‐riippumattomuus‐testillä ja keskiarvovertailujen yhteydessä t‐testillä tai varianssianalyysilla. Mikäli keskiarvotestien oletukset eivät olleet voimassa, käytettiin erojen ja muutosten toteamiseen vastaavia ei‐parametrisia testejä (Mann‐Whitneyn U‐testi ja Kruskal‐Wallisin testi).

2. Tulokset SeAMKISTA valmistuneiden sijoittumisesta

2.1 Maantieteellinen sijoittuminen

Taulukossa 2 on vertailtu neljän alumniryhmän asuinseutua tutkimushetkellä. Tulosten perusteella Seinäjoen ammattikorkeakoulua voi kuvata ns. suihkukaivo‐metaforalla. Tämä tarkoittaa, että suurin osa opiskelijoista rekrytoituu omasta maakunnasta ja suurin osa myös jää omaan maakuntaan töihin, mikä on alueellisten ammattikorkeakoulujen tarkoituskin. Vuosina 20062008 valmistuneista nuorista 55 % oli jäänyt asumaan ja töihin omaan maakuntaan joko Seinäjoen seudulle tai muualle Etelä‐Pohjanmaalle. Samaan aikaan valmistuneista aikuisista Etelä‐Pohjanmaalla asui ja työskenteli peräti 68 % ja ylemmän amk‐tutkinnon suorittaneista 45 %. Reilu kymmenen vuotta sitten valmistuneista nuorista lähes 50 % asui Etelä‐Pohjanmaalla.

Pohjanmaalla tai Keski‐Pohjanmaalla asui tutkimushetkellä eri alumniryhmistä noin kymmenesosa tai alle sen, samoin pääkaupunkiseudulla. Muualla Suomessa asuvien osuus vaihteli 19–39 prosentin välillä valmistumisryhmästä riippuen.

Taulukko 2. Neljän alumniryhmän asuinpaikka.
Taulukko 2. Neljän alumniryhmän asuinpaikka.

Koulutusyksiköittäin tarkasteltuna Etelä‐Pohjanmaan alueella asui runsas kaksi kolmasosaa sosiaali‐
ja terveysalan sekä tekniikan valmistuneista, yli puolet liiketoiminnan, runsas kolmasosa ma ‐ ja
metsätalouden ja vajaa kolmasosa kulttuurin alalta vuosina 2006–2008 valmistuneista nuorista ja aikuisista.

2.2 Työllistyminen ja yrittäjyys

Tämäkin sijoittumistutkimus vahvistaa SeAMKin korkeaa yrittäjäintensiteettiä. Kolmen vuoden sisällä valmistuneista nuorista 6,5 % oli ryhtynyt yrittäjäksi (taulukko 3). Tämä on noin kaksinkertainen koko Suomen korkeakoulujen keskiarvoon verrattuna. Aikuisvalmistuneista yrittäjänä toimi 10,4 %. Huomionarvoista oli myös se, että kymmenen vuotta aiemmin eli 1997–2000 valmistuneista nuorista peräti 11,2 % toimi tutkimushetkellä yrittäjänä. Ylemmän tutkinnon suorittaneista yrittäjänä toimi 7,7 %, mutta sen lisäksi peräti 18 % heistä toimi sivutoimisena yrittäjänä oman päätoimensa ohella. Tämä on vahva osoitus sivutoimiyrittäjyyden merkityksen kasvusta yhteiskunnallisena ilmiönä (ks.
Taulukko 4).

V. 2006-2008 valmistuneista nuorista 74 % oli töissä toisen palveluksessa. Työttömänä työnhakijana oli 2,6 % ja lisäksi työvoimapoliittisessa koulutuksessa oli 0,9 %. Päätoimisena opiskelijana oli 5,9 % ja erilaisilla äitiys‐ ja perhevapailla 10,2 %. Kulttuurista valmistuneilla vastaajilla ei ollut korkea työttömyysaste, mutta heikoista työnsaantimahdollisuuksista kertoo mitä todennäköisimmin se, että peräti 17,1 % heistä oli päätoimisia opiskelijoita tutkimushetkellä.

Aikuisista amk‐tutkinnon suorittaneista 82 % oli töissä toisen palveluksessa tutkimushetkellä. Yrittäjänä toimi 10,4 %. Työttömänä oli 1,4 % ja lisäksi työvoimapoliittisessa koulutuksessa 0,7 %. Ylemmän tutkinnon suorittaneista vastaajista töissä toisen palveluksessa oli lähes 85 %. Yrittäjänä toimi 7,7 %. Työttömänä oli 3,8 %, päätoimisena opiskelijana 1,9 % ja äitiys‐ tai muilla vanhempainvapailla 1,9 %. Lisäksi sivutoimisena yrittäjänä toimi peräti 18 % ylemmän tutkinnon suorittaneista. Taulukossa 3 on vertailtu neljän alumniryhmän elämäntilannetta tutkimushetkellä ja taulukossa 4 sivutoimiyrittäjyyden roolia kussakin alumniryhmässä.

Taulukko 3. Neljän alumniryhmän elämäntilanne tutkimushetkellä.
Taulukko 3. Neljän alumniryhmän elämäntilanne tutkimushetkellä.
Taulukko 4. Neljän alumniryhmän sivutoimiyrittäjyys.
Taulukko 4. Neljän alumniryhmän sivutoimiyrittäjyys.

Vaikka tutkimushetkellä hyvin harva oli työttömänä, yli kolmasosa (37 %) nuorista v. 20062008 valmistuneista oli kokenut työttömyyden jossain vaiheessa. Positiivista oli kuitenkin se, että 85 % nuorista oli työllistynyt kuukauden sisällä valmistumisesta.

2.3 Työnantajat

Työnantajissa oli huomattavia eroja eri alumniryhmien välillä. Nuorten valmistuneiden työnantajat olivat pääasiassa yrityksiä, kun taas sekä aikuisvalmistuneissa että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneissa suurimmalla osalla työnantaja oli kunta tai kuntayhtymä. Tulos ehkä kertoo siitä, että julkisen sektorin työntekijät ovat halukkaampia opiskelemaan työn ohessa ja/tai julkisella sektorilla suhtaudutaan positiivisemmin työntekijöiden jatkokoulutukseen kuin yksityisellä sektorilla.

Taulukko 5. Neljän alumniryhmän työnantajat.
Taulukko 5. Neljän alumniryhmän työnantajat.

Työpaikkojen koot myötäilivät osittain edellä mainittua työnantajaprofiilia. Hiljattain valmistuneet nuoret työskentelivät keskimäärin pienemmissä organisaatioissa kuin muut alumniryhmät. Toisaalta kymmenen vuotta sitten tai sitä aiemmin valmistuneiden nuorten sijoittuminen on ollut hyvin polarisoitunutta; he ovat toisaalta sijoittuneet pieniin ja toisaalta isoimpiin organisaatioihin.

Ylemmän tutkinnon suorittaneet ovat sijoittuneet suhteellisesti eniten 11–50 tai 51–100 työntekijän organisaatioihin.

Neljästä alumniryhmästä toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita oli eniten niillä, joiden valmistumisesta oli ehtinyt kulua pidempi aika. Näin ollen kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla voimassa olevia työsuhteita oli 90 prosentilla, kun 3,5 vuotta tai sitä vähemmän aikaa sitten valmistuneilla nuorilla vakituisia työsuhteita oli 73:lla prosentilla. Seurantatutkimuksissa määräaikaisten työsuhteiden osuus on koko ajan laskenut ja toistaiseksi voimassa olevien vastaavasti kasvanut. Esimerkiksi vuoden 2007 tutkimuksessa voimassa olevia työsopimuksia oli 64 %:lla ja vuonna 1999 vain 47 %:lla. Kokopäiväisesti tai osapäiväisesti työskentelevien osuudessa ei ollut juurikaan eroja neljän eri alumniryhmän kesken.

2.4 Työtehtävien vastaavuus koulutukseen nähden

Sekä nuorista että aikuisista valmistuneista noin puolet (49 %) oli oman arvionsa mukaan täysin tutkintoa vastaavissa työtehtävissä. 39 % teki osittain tutkintoa vastaavia työtehtäviä, mutta kymmenellä prosentilla työtehtävät ja tutkinto eivät vastanneet lainkaan toisiaan. Parhaiten nykyiset työtehtävät ja suoritettu amk‐tutkinto vastasivat toisiaan sosiaali‐ ja terveysalan vastaajilla. 75 % yksiköstä valmistuneista nuorista oli sitä mieltä, että ne vastaavat täysin toisiaan. Kulttuurissa oli selkeästi eniten niitä (27 %), joiden työtehtävät eivät lainkaan vastanneet tutkintoa.

Taulukossa 6 on kuvattu, millaisiin työtehtäviin neljä eri alumniryhmää ovat sijoittuneet. Ylemmän tutkinnon suorittaneet ovat sijoittuneet selvästi eniten vaativampiin tehtäviin (esimies‐, ylimmän johdon‐ sekä asiantuntijatehtäviin). Hiljattain valmistuneista nuorista 54 % oli erilaisissa suoritusasteen tehtävissä, mutta kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista suoritustason tehtävissä oli selkeästi vähemmän, 32 %. Edelleen tulokset osoittavat, että kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista nuorista vain kaksi prosenttiyksikköä enemmän oli esimiestehtävissä ja samoin kaksi prosenttiyksikköä enemmän ylimmän johdon tehtävissä kuin 3,5 vuotta tai sitä vähemmän aikaa sitten valmistuneista. Tämän perusteella voidaan päätellä, että eteneminen esimies‐ ja johtotehtäviin ei ole kovin tyypillistä tai ainakaan nopeaa nuorilla valmistuneilla. Tähän vaikuttaa luonnollisesti se, että suurin osa pidempäänkin valmistuneista on jäänyt Etelä‐ Pohjanmaalle ja pienissä yrityksissä, jotka ovat nuorten valmistuneiden tyypillisiä työnantajia, ei esimiestason tehtäviä ole kovin paljon tarjolla. Asiantuntija‐ ja projektitehtävissä kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneista työskenteli 31 %, kun vastaava osuus hiljattain valmistuneilla nuorilla oli 22 %. Kun verrataan samaan aikaan 2006–2008 valmistuneita nuoria ja aikuisia, työskentelee aikuisvalmistuneista selkeästi pienempi osa sueoritustason tehtävissä. Nuoriin verrattuna aikuisista suurempi osa työskentelee esimiestehtävissä, asiantuntijatehtävissä ja opetustehtävissä.

Taulukko 6. Neljän alumniryhmän pääasialliset työtehtävät.
Taulukko 6. Neljän alumniryhmän pääasialliset työtehtävät.

2.5 Palkat

Kuviossa 1 on vertailtu neljän eri alumniryhmän palkkoja. Selkeästi korkein keskipalkka oli ylemmän tutkinnon suorittaneilla, yli 3 300 euroa. Toiseksi korkein oli kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla, lähes 3 000 euroa. 2006–2008 valmistuneilla aikuisilla (2 598€) oli parisataa euroa parempi keskipalkka kuin samaan aikaan valmistuneilla nuorilla (2 335€). Suurimmat keskihajonnat palkoissa olivat ylemmän tutkinnon suorittaneilla ja kymmenen vuotta tai sitä aiemmin valmistuneilla nuorilla eli näissä kahdessa ryhmässä olivat suurimmat erot palkoissa. Kummassakin ryhmässä maksimipalkat olivat noin 8 000 euroa. Koulutusaloittain tarkasteltuna eniten ansaitsivat tekniikan alalta valmistuneet. Kaikkiaan SeAMKista valmistuneet eivät ole pärjänneet valtakunnallisissa palkkavertailuissa johtuen todennäköisesti alumnien suuresta sijoittumisesta omaan pienyritysvaltaiseen maakuntaan, missä palkkataso ei ole verrattavissa esimerkiksi pääkaupunkiseudun palkkoihin.

Kuvio 1. Neljän alumniryhmän palkat.
Kuvio 1. Neljän alumniryhmän palkat.

2.6 Tutkinnon tunnettuus työelämässä ja kiinnostus jatko‐opintoihin

Kuviossa 2 on vertailtu kolmen eri alumniryhmän mieliteitä oman tutkintonsa tunnettuudesta. Tässä asiassa ylemmän tutkinnon suorittaneet olivat kaikkein kriittisimpiä. Heistä vain 6 % piti oman tutkintonsa tunnettuutta hyvänä, kun aikuisvalmistuneista tutkinnon tunnettuutta piti hyvänä 49 % ja nuorista valmistuneista 41 %.

Kuvio 2. Kolmen alumniryhmän tutkinnon tunnettuus
Kuvio 2. Kolmen alumniryhmän tutkinnon tunnettuus

Tutkimustulokset osoittivat myös, että ammattikorkeakoulusta valmistuneet ovat edelleen erittäin kiinnostuneita erilaisista jatko‐opinnoista. Nuorista 20062008 valmistuneista 42 % oli kiinnostunut ylemmistä amk‐tutkinnoista. Myös yliopisto‐opinnoista oli kiinnostunut yli kolmannes (34 %). Ylemmän amk‐tutkinnon suorittaneista yli kolmasosa (35 %) oli kiinnostunut yliopistojen tieteellisistä jatkotutkinnoista eli lisensiaatin‐ ja tohtorintutkinnoista.

2.7 Valmistuneiden arvio työelämävalmiuksien tärkeydestä

Valmistuneilta kysyttiin keskeisiä työelämävalmiuksia koskien, kuinka tärkeinä he pitivät valmiuksia nykyisessä työssä, miten amk‐opiskelu kehitti niitä ja kuinka tärkeitä he arvelivat niiden olevan tulevaisuudessa. Alun perin työelämävalmiuksia oli 23, mutta niistä pystyttiin muodostamaan viisi eri faktoria eli kattavampaa työelämävalmiuden kokonaisuutta. Taulukossa 7 on vertailtu neljän alumniryhmän mielipiteitä työelämävalmiuksien tärkeydestä. Lähes jokaisen työelämävalmiuden suhteet erot eri alumniryhmien kesken olivat tilastollisesti merkitseviä. Nykyisessä työssä kansainvälistymisvalmiuksia pitivät tärkeimpänä kymmenen vuotta sitten tai sitä aiemmin valmistuneet nuoret. Yrittäjyysvalmiuksia, sosiaalisia ja esimiestaitoja sekä yleisiä työelämävalmiuksia pitivät tärkeimpinä nykyisessä työssään ylemmän tutkinnon suorittaneet. Vertailu osoittaa, että hiljattain valmistuneet nuoret eivät omasta mielestään tarvinneet nykyisessä työssään niin paljon erilaisia työelämävalmiuksia kuin muut alumniryhmät arvioivat tarvitsevansa, mutta toisaalta hiljattain valmistuneet nuoret arvioivat erilaisten valmiuksien tarpeiden kasvavan eniten tulevaisuudessa. Tämä kertonee hiljattain valmistuneiden nuorten käsityksestä työtehtäviensä sisällön kehittymisestä vaativampaan suuntaan. Vuosina 1997−2000 valmistuneilta ei kysytty, kuinka amk‐opiskelu kehitti näitä valmiuksia, koska valmistumisesta oli kulunut jo yli 10 vuotta.

Taulukko 7. Neljän alumniryhmän työelämävalmiudet asteikolla 1–5 (1=ei lainkaan tärkeä / ei kehittänyt lainkaan, 5=erittäin tärkeä/kehitti erittäin paljon).
Taulukko 7. Neljän alumniryhmän työelämävalmiudet asteikolla 1–5 (1=ei lainkaan tärkeä / ei kehittänyt lainkaan, 5=erittäin tärkeä/kehitti erittäin paljon).

2.7 SeAMKin imago työmarkkinoilla

Vastaajat arvioivat myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagoa yhdeksän adjektiiviparin avulla. Vastaajia pyydettiin asteikolla 1–5 ottamaan kantaa, onko Seinäjoen ammattikorkeakoulu tuntematon vai tunnettu, laatutietoinen vai laadusta piittaamaton jne. Tulokset on esitetty keskiarvoina eli mitä korkeampi keskiarvo on, sitä positiivisemman arvion vastaajat ovat keskimäärin antaneet. Taulukossa 8 on vertailtu vuosina 2006−2008 valmistuneiden nuorten ja aikuisten käsityksiä Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagosta työmarkkinoilla. Nuoret ja aikuiset pitivät SeAMKia erityisesti hyvämaineisena, laatutietoisena ja laaja‐alaisena. Kukin näistä sai keskiarvon 3,7. Kuten taulukko‐osuudesta näkyy, oli aikuisvalmistuneilla lähes kaikista adjektiivikuvaajista parin kymmenyksen positiivisempi käsitys kuin nuorten tutkinnosta valmistuneilla. Seinäjoen ammattikorkeakoulun imagoa koskevat ominaisuudet korreloivat kaikki keskenään. Näin pystyttiin muodostamaan yhteismuuttuja SeAMKin imago, jossa on mukana kaikki yhdeksän ominaisuutta. Kokonaisimagoa kuvaavan muuttujan keskiarvot on esitetty taulukon viimeisenä rivinä. Nuorten imagomuuttuja sai arvon 3,5 ja aikuisten arvon 3,7. Tämä ero on myös tilastollisesti merkitsevä.

Taulukko 8. SeAMKin imago kahden alumniryhmän näkemyksenä.
Taulukko 8. SeAMKin imago kahden alumniryhmän näkemyksenä.

2.8 Lopuksi

Viidennen SeAMKista valmistuneiden sijoittumistutkimuksen tulokset vahvistavat omalta osaltaan ammattikorkeakoulujen merkitystä oman alueen työvoiman sekä yrittäjien tuottajana. Ammattikorkeakouluilla on aluevaikuttavuutta sekä opetuksen että TKI‐toiminnan kautta, mutta yksittäisistä suoritteista ja prosesseista asiantuntevan ja ammattitaitoisen työvoiman tuottaminen omalle alueella on kiistatta aluevaikuttamisen tehtävistä merkittävin. Omalle alueelle palkkatyöhön sijoittumisen lisäksi Seinäjoen ammattikorkeakoulun sijoittumistuloksissa on erityisen ilahduttavaa yrittäjäksi ryhtyneiden osuus. Etelä‐Pohjanmaalla, kuten kaikissa muissakin Suomen maakunnissa, suurena haasteena on, miten löytää jatkajia alueen pk‐yrityksiin suurten ikäluokkien eläköityessä. Yrittäjäidentiteetistään tunnettu Etelä‐Pohjanmaa ei ole viime vuosina pystynyt kasvattamaan yritysten ja yrittäjien nettomäärää samassa suhteessa kuin moni muu maakunta. On erityisen tärkeää, että ammattikorkeakoulussa opiskeleville tarjotaan jo opintojen aikana mahdollisuuksia arvioida omaa yrittäjäidentiteettiään, tarjotaan yrittäjyysuraa tukevia opintopolkuja ja että opiskelijoille tuodaan todeksi yrittäjäksi ryhtymisen eri vaihtoehdot uusperustannasta ja sukupolvenvaihdoksista aina yritys‐ ja liiketoimintaostoihin saakka. Edelleen olisi tärkeää, että ammattikorkeakoulu myös valmistumisen jälkeen pystyisi tarjoamaan tukea omien alumnien yrittäjyyspyrkimyksille ja heidän yritystoimintansa kehittämiseen erilaisten koulutus‐ sekä TKI‐ palvelujen kautta.

Tulokset osoittavat, että vaikka todennäköisesti kukin ammattikorkeakoulu Suomessa on vajaan 20 vuoden aikana saavuttanut merkittävän aseman oman alueensa kehittäjänä, on eri koulutusalojen tutkintojen tunnettuudessa edelleen paljon tekemistä. Tällä saralla riittää työtä kullekin suomalaiselle ammattikorkeakoululle, sen henkilökunnalle ja alumneille. Ei kannata pitää itsestään
selvänä, että jokainen työnantaja automaattisesti tietää mistä ammattikorkeakoulututkinnoissa on
kyse, mitä ne sisältävät ja minkälaista osaamista tutkinnon suorittaneella on.

Kirjoittajat

Elina Varamäki, KTT, dosentti, tutkijayliopettaja, elina.varamaki(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Tarja Heikkilä, FM, lehtori, tarja.heikkila(at)seamk.fi, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun metallialan oppimis- ja innovaatioympäristö

M-Lab/Hydro+ -hanke mahdollisti materiaalien käytettävyyden soveltavan tutkimuksen

Johdanto

Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu sai vuoden 2008 alussa myöntävän rahoituspäätöksen silloiselta Lapin lääninhallitukselta n. 2,6 miljoonan euron tuesta metallialan oppimis‐ ja innovaatioympäristön suunnitteluun ja toteuttamiseen. Tätä M‐Lab:ksi nimettyä ympäristöä rakennettiin vuoden 2011 maaliskuun loppuun ja tähän mennessä se on palvellut opetusta, soveltavaa tutkimusta ja alueen yrityksiä. Projektia rahoitettiin toimintalinja 2:n (innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen edistäminen sekä osaamisrakenteiden vahvistaminen) mukaisesti ensin Lapin lääninhallituksen ja lopuksi Lapin liiton EAKR‐rahoituksella.

Ympäristö on mahdollistanut myös materiaalien käytettävyyden soveltavan tutkimuksen ylösajamisen. Tällä hetkellä tutkimusryhmässä työskentelee jo noin parikymmentä henkilöä. Tutkimusryhmän strategia lähtee lappilaisten metallialan yritysten tarpeista ja ongelmista sekä nojautuu tiiviisti Lapin maakuntaohjelmaan (Lapin maakuntaohjelma 2011 ‐2014). Siinä on todettu mm. seuraavasti: ”Ensisijaisesti tulee tukea hankkeita, jotka vahvistavat pk‐yritysten kilpailukykyä ja jotka ovat realistisesti toteutettavissa seuraavan neljän vuoden aikana. Yritysten verkottuminen, uusien markkinoiden hakeminen ja uusien tuotteiden kehittäminen ovat avainasemassa.” Näin ollen alueen PK‐yritykset ovat ensisijainen yritysyhteistyötaho ja aluekehitystyö tätä kautta tärkeässä asemassa. Tiivis yhteistyö, joka on kehittynyt kahden suomalaisen teräksentuottajan, Ruukin ja Outokummun, kanssa takaa viimeisimmän ja maailmanlaajuisesti huippuluokan tiedon ruostumattomista ja ultralujista kulutus‐, rakenne‐ ja suojausteräksistä ja niihin liittyvästä teräsrakentamisesta ja sen normistoista.

Viimeisintä teknologiaa

Projektin alussa tehtiin tarkat laitespesifikaatiot, joiden avulla kilpailutettiin laitetoimittajat. Laitteiden ominaisuuksien määrittelyt tehtiin yhteistyössä Outokummun Tornion, Ruukin Raahen ja Hämeenlinnan tutkimuskeskuksien sekä metallialan yritysten kanssa. Projektissa investoitiin monipuolinen rikkovan aineenkoetuksen laboratorio, jo sa voidaan tutkia ja testata mm. mekaanisia ominaisuuksia, iskusitkeyttä, muovattavuutta, korroosionkestoa ja mikrorakenteita. Ympäristö muodostaa JaloteräsStudion kanssa korkeatasoisen metallialan oppimis‐ ja innovaatioympäristön kansainvälisestikin mitattuna.

Laboratorion tutkimuslaitteistoihin kuuluvat mm. Zwick Roell Z250kN vetokone, Zwick Roell PSW750 iskuvasara, Struers Duramin A2500ET kovuusmittari, Erichsen 145‐60 ohutlevyjen muovattavuuden tutkimuslaitteisto, GOM Aramis/Argus/Atos/Tritop‐mittausjärjestelmät, optinen mikroskooppi, FEI:n Quanta 450 SC kenttäionipyyhkäisyelektronimikroskooppi (FESEM) Thermonoran energiadispersiivisellä alkuaineanalysaattorilla (EDS) varustettuna, Ascott suolasumutestilaitteisto (kts. kuva 1), olosuhdekammio ja strauss‐testilaitteisto.

Kuva 1. Projekti‐insinööri, ins.(AMK), tekn. yo. Tiina Rissanen lataamassa näytteitä Ascott’in suolasumukammioon.
Kuva 1. Projekti‐insinööri, ins.(AMK), tekn. yo. Tiina Rissanen lataamassa näytteitä Ascott’in suolasumukammioon.

Laitteiden ominaisuuksia määriteltäessä annettiin suuri painoarvo niiden käytettävyydelle ja toiminnan automatisoinnille. Tämä vaatimus tulee suoraan materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän toiminnan periaatteista, joiden mukaan toiminnan tarkoituksena on tuottaa uutta, tilastollisesti luotettavaa tietoa materiaalien käytettävyydestä terästen jatkojalostajille ja toimittajille sekä osallistua yritysten tuotekehitykseen omalla osaamisalueellaan. Toisaalta laitteiden käyttö opetuksessa edellyttää riittävän hyvää käytettävyyttä ja käytön nopeaa oppimista.

M‐Lab‐ympäristö on antanut mahdollisuudet materiaalien käytettävyyden monipuoliseen tutkimiseen. Leikkaamisen, liittämisen, muovauksen, mekaanisten ominaisuuksien ja vaurioiden tutkiminen sekä siihen liittyvä näytteenvalmistus tehdään samassa ympäristössä Kemissä ja Torniossa.

Torniossa sijaitseva JaloteräsStudio liitettiin osaksi materiaalien käytettävyyden tutkimusta vuoden 2010 alussa. Tuotantostudiossa on ruostumattoman teräksen leikkaukseen, muovaukseen, liittämiseen ja pinnan viimeistelyyn soveltuvaa teknologiaa. Sieltä löytyy mm. Trumpf TruLaser 4kW kuitulaser mig/mag‐polttimella täydennettynä (kuva 2a). Kokonaisuutta hallitsee KUKA–robotti, joka mahdollistaa 3D‐leikkauksen ja hybridihitsauksen. Tandem mig/mag‐laitteisto edustaa suurtehomenetelmiä. Hitsauskoulutusta varten on hankittu 10 etävalvottua mig/mag‐työasemaa (kuva 2b).

Kuva 2. a) Robotisoitu hybridilaser‐hitsausasema,
Kuva 2. b) Mig/Mag‐hitsausstudio.

Muovaukseen on käytettävissä 120t syvävetopuristin, 5000bar hydromuovauslaitteisto, impulssi‐ ja vierintämuovauslaitteistot sekä 130t särmäysasema.

Ohjelmistopuolelta mainittakoon suunnittelussa käytettävät Autodesk Inventor Professional 2010 ja MasterCAM‐ympäristöt. Robotin off‐line ohjelmointia tehdään Igrip:llä. Muovaukseen liittyviä FEM‐ tarkasteluja ANSYS Academic Teaching Introductory ‐ohjelmistolla. Koesuunnittelu ja tilastollinen analysointi hoidetaan Minitab®16:lla ja mittaussovelluksia tehdään NI LabView 8.0 Signal Expresillä.

Hanketoiminta

Ensimmäinen materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän koordinoima TEKES/EAKR‐projekti ”Jalosärmä” käynnistyi 1.8.2008, ja se oli ehdottomasti näytön paikka niin rahoittajan kuin osallistujayritystenkin suuntaan. Projektiin osallistui viisi yritystä, joista ainoastaan Outokumpu oli Lapin alueelta. Hankkeessa tutkittiin ruostumattomien terästen särmättävyyttä ja erityisesti uusien ferriittisten teräslaatujen (mm. EN 1.4509) käyttöä austeniittista ruostumatonta terästä korvaavana materiaalina särmätyissä tuotteissa. Särmättävyystiedon ohella hankkeen keskeisintä antia oli se toimintatapa, jolla yritysten tapaustutkimukset hoidettiin ja hoidetaan edelleenkin. Projektin yhteydessä on kehitetty konenäköön perustuvaa takaisinjouston online‐mittausjärjestelmää (kts. kuva 3). Särmäystesteissä tehtiin yli 700 särmäystä, joissa takaisinjouston mittaus on tehty pääsääntöisesti tällä mittaussovelluksella.

Kuva 3. a) takaisinjouston mittaus käynnissä,
Kuva 3. a) takaisinjouston mittaus käynnissä,
Kuva 3. b) särmäyksen takaisinjouston mittaussovelluksen käyttöliittymä
Kuva 3. b) särmäyksen takaisinjouston mittaussovelluksen käyttöliittymä.

Ultralujien rakenne‐ ja kulutusterästen käytettävyyden tutkiminen alkoi ”KuURaK”‐projektissa 1.9.2009. Projektin osallistujayrityksistä neljä on alueen yrityksiä ja loput kaksi Raahesta. Ruukki Construction on hankkeen suurin rahoittaja. Hanke on edelleen käynnissä, ja Oulun yliopiston eteläisen instituutti vetää rinnakkaisprojektia Oulun ja Nivalan toimipisteissä. Johtoajatuksena yhteistyössä on ollut se, että ammattikorkeakoulu hoitaa soveltavan tutkimuksen puolen ja keskittyy osallistujayritysten ongelmien ratkomiseen (ks. kuva 4) yliopiston tehdessä sille kuuluvaa tieteellisempää tutkimustyötä. Projektissa on tutkittu Ruukin ultralujien terästen särmättävyyttä ja konepajakäytettävyyttä. Tässä yhteydessä on myös kehitetty särmättävyyden tutkimusmenetelmiä. Molemmat ”KuURaK”‐projektit on rahoitettu TEKES/Lapin läänin EAKR‐rahoituksesta.

Kuva 4.”KuURaK”‐projektin yhdessä yrityksen tapaustutkimuksessa tehtiin tappikaarihitsauksen kehitystyötä.
Kuva 4.”KuURaK”‐projektin yhdessä yrityksen tapaustutkimuksessa tehtiin tappikaarihitsauksen kehitystyötä.

KuURaK”‐hankkeessa yritysten tapaustutkimusten läpiviennin toimintatapaa kehitettiin edelleen: ”Olemme yhteydessä sekä materiaalien tuottajiin että niiden käyttäjiin ja keskitymme pääasiassa käytännön ongelmiin ja niiden ratkaisuihin. Hallinnoimme verkostoa, jossa materiaalitietämys ja tuotevalmistus kohtaavat”, toteaa projektipäällikkö Rauno Toppila. Tämä toimintatapa tuottaa tietoa kaikille osapuolille ja ennen kaikkea ratkaisuja terästen käyttäjien mahdollisiin ongelmiin. Aluekehityksen kannalta hanke on tuottanut hyödyllistä tietoa ja ratkaisuja lappilaisille metallialan yrityksille mm. tappikaarihitsauksesta, S690‐lujuustason materiaalin käytöstä väsyttävässä kuormituksessa, ultralujien terästen särmäyksestä ja hitsauksesta sekä kulutusterästen kestävyydestä eri kohteissa.

”Jalosärmä”‐hankkeessa tehtiin hyvää pohjatyötä 1.1.2010 käynnistyneelle TEKES/EAKR‐hankkeelle ”Jalosauma”. Tässä projektissa on keskitytty tutkimaan ferriittisten ruostumattomien terästen hitsattavuutta ja tekemään niille alustavia hitsausohjeita (pWPS). Projektiin on osallistunut kahdeksan yritystä, joista viisi on alueen yrityksiä. Projektin kautta alueen yritykset ovat saaneet uutta ja viimeisintä tietoa ferriittisten ruostumattomien terästen käytöstä hitsatuissa rakenteissa. Perinteisesti stabiloimattomien ferriittisten ruostumattomien terästen kuten EN 1.4016 hitsattavuus on hyvinkin rajoitettua (kts. taulukko 2), kun taasen stabiloitujen laatujen (EN 1.4509, 1.451, 1.4521, 1.4512) kohdalla on enemmänkin kyse tiedon ja ohjeiden puutteesta. Ferriittisen ruostumattomat teräksethän kiinnostavat jatkojalostajia nykyään ensisijaisesti austeniittisia teräslaatuja edullisemman hinnan vuoksi. Ferriittiset ruostumattomat teräslaadut eivät sisällä nikkeliä.

Taulukko 1. Lämmöntuonnin vaikutus EN 1.4016 teräksen lämpövyöhykkeen mekaanisiin ominaisuuksiin.
Taulukko 1. Lämmöntuonnin vaikutus EN 1.4016 teräksen lämpövyöhykkeen mekaanisiin ominaisuuksiin.

Seuraava TEKES/EAKR‐hanke käynnistyi 1.6.2010. Tämä ”ASA (Advanced Strain Analysis)” ‐projekti pystytettiin M‐Lab‐hankkeessa investoidun GOM‐mittausjärjestelmän ympärille.

Mittausjärjestelmällä voidaan mitata venymiä (GOM Argus/Aramis), jotka muodostuvat kappaletta muovattaessa tai kuormitettaessa. GOM Aramis/Argus‐järjestelmällä saadaan esim. vetokokeessa perinteiseen ekstensometrimittaukseen verrattuna tieto materiaalin muovautumisesta koko mitta‐ alueelta ja näin ollen määritettyä huomattavasti aiempaa monipuolisemmin ja tarkemmin materiaalin plastisia ominaisuuksia.

Kuva 5. GOM/Aramis‐järjestelmällä ultralujalle rakenneteräkselle määritetty true stress – true strain ‐käyrä.
Kuva 5. GOM/Aramis‐järjestelmällä ultralujalle rakenneteräkselle määritetty true stress – true strain ‐käyrä.

Järjestelmällä voidaan määrittää myös tasopintojen muotoja (GOM Atos/Tritop) ja saattaa ne digitaaliseksi tiedoksi. Tyypillinen sovelluskohde on rakenne, josta ei ole käytettävissä kunnollista 3D‐mallia. Tällainen rakenne voidaan kuvata GOM Atos/Tritop ‐järjestelmällä ja muokata saatua 3D‐ mallia sitten eteenpäin.

Kuva 6. GOM Atos/Tritop –järjestelmällä kuvattu teräslevy ja sen syvyys referenssitasoon nähden.
Kuva 6. GOM Atos/Tritop –järjestelmällä kuvattu teräslevy ja sen syvyys referenssitasoon nähden.

Viimeksi startannut TEKES‐hanke on kansallisen rahoituksen saanut, budjetiltaan n. 1,7 miljoonaa euroa oleva ”ConceptCar”‐projekti, johon osallistuvat materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän ohella Metropolia‐ammattikorkeakoulu / teollinen tuotanto, Aalto yliopisto / sovellettu mekaniikka ja TTY / fysiikan laitos. Hankkeeseen osallistuu 16 yritystä, ja se loppuu 30.6.2014. Kyse on siis hyvinkin pitkäjänteisestä TKI‐projektista, jossa tullaan tekemään paljon kehitystyötä ja tutustumaan uusiin ekotehokkaisiin ratkaisuihin sekä autoteollisuuden toimittajuuteen. Hankkeen konkreettisena lopputuloksena syntyy demonstraatioajoneuvo, joka julkistetaan Geneven 2014 autonäyttelyssä.

Vaikka hankkeessa ei ole mukana kuin yksi alueen yritys (BRP Finland Oy), tullaan tuloksia julkaisemaan seminaareissa joita järjestetään alueella. Tavoitteena on tuoda lappilaisille yrityksille tietoa ympäristövaatimusten tiukentumisesta johtuen tulevaisuuden materiaaliratkaisuista ja metallisten materiaalien hiilijalanjäljestä sekä autoteollisuuden vaatimuksista alihankintaketjulle.

Näiden lisäksi merkittävä projekti on ollut osaamiskeskusohjelmaan kytkeytyvä OSKEMeriklusteri‐ hanke (2010–2013), jossa olemme nimettynä alihankkijana. Tutkimusalihankkijan (subcontractor) roolissa ollaan oltu mukana myös eurooppalaisen RFCS:n (Research Fund for Coal and Steel) rahoittamissa FERRAK‐ ja SAFSS‐hankkeissa.

Aluekehityksen kannalta hyvin merkittävä ”ProtoDesignII”‐hanke käynnistyi kesän alussa ja sen johtoajatuksena on valjastaa Lapin korkeakoulukonsernin toimijat yritysten tuotekehityksen avuksi. Lappia tässä hankkeessa edustaa ensisijaisesti materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmä. Yrityskohtaisia tapaustutkimuksia on ehditty käynnistää jo useita.

Alueellinen vaikuttavuus

Ammattikorkeakoululain 4§ määrittelee ammattikorkeakoulun tutkimustehtävän seuraavasti: ”…harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja aluekehitystä tuke aa ja alueen elinkeinorakenteen huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus‐ ja kehitystyötä sekä taiteellista toimintaa. Tehtäviään hoitaessaan ammattikorkeakoulujen tulee edistää elinikäistä oppimista…” (Laki ammattikorkeakoulusta).

Tämä tarkoittaa sitä, että tutkimustoiminnan pitää tuoda opetukseen lisäarvoa ja toiminnan pitää hyödyttää ensisijaisesti alueen yrityksiä elinkeinorakenne huomioiden.

Lapin valmisteilla oleva teollisuusstrategia 2030 määrittelee mm. seuraavia kriittisiä toimintaympäristöön liittyviä asioita (Lapin teollisuusstrategia 2030):

  • Kiinnostus arktista aluetta kohtaan kasvaa alueen luonnonvarojen hyödyntämiseen ja mahdollisesti avautuviin uusiin kuljetusreitteihin liittyvien taloudellisten potentiaalien myötä.
  • Markkinat ympäristöä säästäville ratkaisuille kasvavat ympäristötietoisuuden laajentuessa.
  • Lapissa suurten ikäluokkien poistuminen työmarkkinoilta merkitsee noin 37 000 henkilön poistumaa vuodesta 2009 vuoteen 2025.
  • Metallien jalostus, energia‐, kaivannais‐, metsä‐, puutuote‐, elintarvike‐ ja luonnontuoteteollisuus ovat strategiset valmistavan teollisuuden toimialat.

Nämä reunaehdot ohjaavat osaltaan materiaalien käytettävyyden tutkimusryhmän toimintaa ja sen painopisteitä.

Opetukseen viedään tutkimuksissa käytettävää taustatietoa ja syntyviä tuloksia. Tämä varmistuu jo sillä, että 3–5 ryhmän jäsentä osallistuu suoraan opetustoimintaan. Opiskelijoita (AMK ja 2. aste) pyritään käyttämään hankkeissa mahdollisimman paljon. Pelkästään tälle vuodelle opintopistekertymä on jo luokkaa 300. Opiskelijat tekevät projekteihin ja toimeksiantoihin liittyen opinnäyte‐, erikois‐ ja harjoitustöitä ja tuovat toimintaan mukanaan valtavan resurssivarannon, onhan tuo 300 opintopistettä työmääräksi muunnettuna n. 5,5 henkilötyövuotta.

Työelämäyhteydet ja aluekehitys näkyvät toiminnassa päällimmäisenä. Yhteistyötä tehdään aktiivisesti 10–15 alueen yrityksen kanssa ja asiakastietokannassa on ympäri Suomea n. 50 yritystä, joiden kanssa pidetään yhteyttä säännöllisesti. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Lapin alueen elinkeinoelämän kehitysorganisaatioiden kanssa.

Ruostumattomien terästen osalta osaamistasomme mit aamisessa auttaa yhteistyömme Outokummun Tornion tutkimuskeskuksen kanssa. Yhteistyö Rautaruukin Raahen ja Hämeenlinnan tutkimuskeskusten kanssa puolestaan takaa saman ultralujien rakenne‐ ja kulutusterästen osalta. Teollisen toimintaympäristön menneillään olevaan muutokseen on valmistauduttu mm. siten että kulutusteräksiä on tutkittu ”KuURaK”‐projektissa ja kevään 2012 TEKES‐hakuun valmistellaan pelkästään kulutusterästen käytettävyyteen keskittyvää hanketta, johon pyritään saamaan mukaan mahdollisimman kattavasti pohjois‐suomalaisia kaivoksia ja niiden alihankkijoita.
Energiateollisuuden tarpeita ja vaatimuksia teräsrakentamiselle selvitellään oppilasprojektityönä. Keväällä 2010 tehtiin kattava kaivosten toimialakatsaus (Tiina Rissanen 2010).

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulun materiaalien käytettävyyden tutkimus yhmän tavoitteena on kasvaa kansainvälisestikin tunnetuksi materiaalien käytettävyyden erityisesti ruostumattomien ohutlevyratkaisujen liittämisen ja muovaamisen osalta.

Toinen selkeä osaamisalue liittyy ultralujien kulutus‐, rakenne‐ ja suojausterästen käytettävyyden soveltavaan tutkimukseen. Erityistä huomiota kiinnitetään ratkaisujen ympäristövaikutuksiin ja esim. rakenteita keventämällä pyritään pienentämään rakenteiden aiheuttamaa hiilijalanjälkeä.

Teräsrakentaminen, siihen liittyvä suunnittelu ja erityisesti muutaman vuoden sisällä radikaalisti tiukentuva vaatimustaso rakentamisessa (uudet standardit SFS EN 1090‐1, ‐2 ja ‐3) tuovat omat haasteensa, joihin tullaan myös panostamaan ja hankki aan valmiudet toimia alueen yritysten
kanssa tälläkin sektorilla. Tämä toiminnan alue tuottaa selkeimmin ja nopeimmalla aikajänteellä tuloksia aluekehityksen tarpeisiin.

Tulevaisuuden toiminta tarkoittaa entisestään kasvavaa verkottumista muiden alan tutkimusorganisaatioiden kanssa sekä tiivistä ja jatkuvaa alueellista yhteis‐ ja kehitystyötä metallialan yritysten kanssa.

Kirjoittaja

Timo Kauppi, tutkijayliopettaja, timo.kauppi@tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu

Laki ammattikorkeakouluista 9.5.2003/351.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030351

Lapin Liitto maakuntaohjelma 2011 – 2014.
http://www.lapinliitto.fi/lapin_kehittaminen/maakuntaohjelma

Lapin teollisuusstrategia 2030.
http://www.lapinliitto.fi/fi/lapin_kehittaminen/strategiat

Tiina Rissanen 2010.
”Kaivosten toimialakatsaus”, kirjallisuusselvitys, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, 2010.

Living Lab ‐toimintamalli aluekehityksessä – Pilotteina Rajalla Living Lab Torniossa ja Ounasvaara Living Lab Rovaniemellä

Johdanto

Artikkelin aiheena on käyttäjälähtöinen kehittäminen ja Living Lab ‐toimintamallin soveltaminen ja hyödyntäminen aluekehityksessä. Aluekehitys on yksi ammattikorkeakoulun (amk) lakisääteinen tehtävä, johon mm. ammattikorkeakoulun omalla tutkimus‐, kehitys‐ ja innovaatiotoiminnalla (TKI) pyritään.

Aluekehittämisen näkökulmasta ammattikorkeakoulujen TKI‐toiminta kytkeytyy vahvasti työ‐ ja elinkeinoelämään. Ammattikorkeakoulut tuottavat tutkimustietoa, jossa yhdistyy tutkimuksellinen ammattitaito. Tutkimuksellisen toiminnan avulla etsitään ja sovelletaan uutta tietoa, kehitetään työ‐ ja elinkeinoelämän olosuhteita. Lisäksi TKI‐toiminnan avulla kehitetään uusia tuotteita, menetelmiä, markkinoita, materiaaleja, toimintatapoja ja organisaatiota. TKI‐toiminnalla tavoitellaan myös uusia kokemuksia, tietoa ja ymmärrystä. (Pitkäranta 2010) Eräs tapa toteuttaa aluekehitystä on kehitystyö esimerkiksi Living Lab ‐toiminnan kautta.

Living Lab ‐toiminta mahdollistaa TKI‐toiminnan ja opetuksen integroinnin. Tällä voidaan vastata aluekehittämisen ohella myös moniin muihin strategisiin tavoitteisiin kuten yrittäjyyden, monialaisuuden, työelämälähtöisyyden ja verkostoitumisen edistämiseen.
Ammattikorkeakouluopetus on teoriaa ja käytäntöä yhdistävää. Käytännöllisyyden ja monialaisuuden ansiosta käyttäjälähtöinen kehittäminen ja Living Lab ‐toiminta istuvat hyvin ammattikorkeakouluun. Living Lab ‐toimintamalli yhdistää eri osapuolia ja osaamisia. Toiminta perustuu monialaiseen ajatteluun ja yhteistyöhön: ihmiskeskeiseen näkökulmaan, tieteiden väliseen yhteistyöhön, yritys–oppilaitossynergiaan sekä aidoissa elämisympäristöissä syntyviin kokemuksiin. (Living Lab ‐käsikirja 2010, 11)

Syksyllä 2010 käynnistynyt Lapin Liiton rahoittama EAKR‐ohjelman Elävä Lappi ‐hanke on Lapin korkeakoulukonsernin yhteinen hanke, jossa tavoitteena on luoda asiakaslähtöinen toimintamalli aluekehittämiseen. Living Lab ‐toiminnan mukaisesti pyritään osallistamaan asiakkaita, matkailijoita, asukkaita sekä muita toimijoita alueiden kehittämiseen. Ammattikorkeakoulun, hyödyntäjien ja käyttäjien yhteistyössä kehitetään uusia tapahtumia ja palveluita sekä parannetaan jo olemassa olevaa tarjontaa. Elävä Lappi ‐hankkeen tavoitteena on pilotoida yhteiskehittämisen menetelmiä sekä luoda asiakkaiden sitouttamis‐ ja palkitsemisjärjestelmä. Toimintaa tuetaan kehittämällä sosiaalisen median periaatteita soveltava sähköinen alusta, jolla eri toimijat voivat kohdata, keskustella ja kehittää.

Hankkeen käytännön toteutus on jakaantunut kahteen Living Lab pilottiin, jotka ovat Rajalla Living Lab Torniossa ja Ounasvaara Living Lab Rovaniemellä. Rovaniemen ammattikorkeakoulu (RAMK) ja Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu (KTAMK) vastaavat omista piloteistaan ja niiden toiminnasta. Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta ja yhteiskuntatieteiden tiedekunta tuovat kehittämistyöhön menetelmäosaamista liittyen yhteiskehittämiseen, käyttäjälähtöiseen innovointiin, palvelumuotoiluun ja luovan prosessin mahdollistamiseen. Palvelumuotoilu on nostettu Lapin yliopiston strategiseksi kärjeksi ja sillä on keskeinen rooli myös Elävä Lappi ‐hankkeen Living Labien toiminnassa, joissa palvelumuotoilun ja yhteissuunnittelun menetelmiä voidaan hyödyntää ja kehittää todellisessa ympäristössä. Aluekehityshanke mahdollistaa palvelumuotoilun yhteistyömuotojen luomisen ja vahvistamisen yritysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Aluekehittäminen – yhteistyötä ja verkostoja

Aluekehitystyön lähtökohtana ovat alueen tarpeet. Sen yleisenä tavoitteena on parantaa elämisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä asukkaiden näkökulmasta. Tähän liittyy oleellisesti alueen vahvuuksien tunnistaminen. Aluekehitystyöllä pyritään asukkaiden, alueen yritysten ja organisaatioiden toimintamahdollisuuksien parantamiseen. Laajemmin tarkasteltuna yleiset kehittämissuunnat ja strategiat ohjaavat alueellista kehitystyötä ja nämä integroituvat muihin kehittämisohjelmiin niin maakunnallisesti kuin kansallisesti.

Tuloksellisen ja laadukkaan aluekehitystyön perustana on yhteistyö eri toimijoiden kesken. Tiivis vuorovaikutus ja yhteistyö auttavat avaamaan uusia näkökulmia ja kehittämään uudentyyppisiä toiminnan muotoja. Aluekehitykseen liittyy TKI‐toiminta ja tätä toimintaa alueella ylläpitävät mm. korkeakoulut yhdessä muiden kehittäjien ja organisaatioiden kanssa. Tarkasteltaessa korkeakoulun TKI‐toimintaa on sen lähtökohtana aluekehitystä positiivisesti vahvistava, työelämälähtöinen ja innovatiivinen toiminta. Korkeakoulu on avoin systeemi, joka toimii jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Kemi‐Tornion alueella tehdyssä tutkimuksessa yrittäjien näkemysten mukaan monipuolinen kehittäminen on ensisijainen lähtökohta positiiviselle kehitykselle (Lehtinen et al. 2001). Monipuolisen kehittämisen näkökulma on vielä kymmenen vuoden jälkeen paikkaansa pitävä. Alue on maakunnan liiketoiminta‐ ja elinkeinokeskus, joka tuottaa Suomen bruttokansantuotteesta ja viennistä väkilukuunsa verrattuna jopa kolminkertaisen osuuden. Kemi‐Tornion alue luo vahvan perusteollisuuden, vahvistuvan kaupan, palvelujen, elinkeinoelämän, koulutuksen ja rajayhteistyön avulla hyvinvointia sekä maakunnallisella että kansallisella tasolla. (KOKO‐ohjelma 2010)

Rovaniemen seutu on palveluvaltainen maakuntaveturi, jonne ovat sijoittuneet valtion virastot sekä merkittävät koulutus‐ ja tutkimuslaitokset. Seudun elinkeinollisia painotuksia ja osaamiskeskittymiä ovat mm. matkailu, luovat alat sekä hyvinvointiala ja ‐teknologia. Molempien alueiden kehittämiseen pyritään laaja‐alaisella eri kehittäjätahoja yhdistävällä aluekehitystyöllä. Aluekehitystyössä huomioidaan alueen luontaiset vahvuudet ja uudet yhteistyötavat, joista erinomaisena esimerkkinä ovat edellä mainitut alueelliset Living Lab‐pilotit. (KOKO‐ohjelma 2010)

Monipuolinen kehittäminen pitää sisällään ajatuksen osallistumisesta ja osallisuudesta. Osallistumisen keskeisiä painopisteitä ovat vuorovaikutuksen lisääminen, yhteydenpidon parantaminen ja osallistumismenetelmien kehittäminen. (Kettunen 2002) On selkeästi nähtävissä, että niin asukkaat kuin asiakkaat haluavat vaihtaa passiivisen vastaanottajan roolinsa aktiivisen toimijan rooliin. Tämä vaatii aluekehittäjiltä uudenlaisia menetelmiä ja toimintatapoja, jotka tukevat aktiivista osallisuutta ja osallistumista. Horelli ja Kukkonen (2002) esittävät, että osallistumista voidaan edistää joko kehittämällä nykyisiä menettelytapoja tai luomalla kokonaan uusia.

Sekä Rajalla Living Labin että Ounasvaara Living Labin toiminnassa keskeistä on yhteistyö alueen muiden kehittäjien kanssa. Rajalla Living Labin tavoitteena on raja‐alueen ostosmatkailupalveluiden kehittäminen. Verkostoituminen Torniossa Rajalla Kauppakeskuksen ja sen yrittäjäyhdistyksen kanssa on ollut avainasemassa kehittämistehtävien toteuttamisessa. Myös Tornion kaupunki on ollut hyödyntäjänä yhteiskehittämisen työpajoissa. Raja‐alueella Elävä Lappi ‐hanke muodostaa toimivan kokonaisuuden ylimaakunnallisen NorthRull‐verkostohankkeen kanssa. Elävä Lappi keskittyy tiiviisti raja‐alueeseen kauppakeskuksen yhteydessä, kun taas NorthRull (www.northrull.fi) pyrkii kehittämään raja‐aluetta laajemmin, keskittyen myös muuhun keskusta‐alueeseen. Hankekokonaisuutta täydentää Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima SDT ‐ Palvelumuotoilun työkalupakki ‐hanke (www.sdt.fi), jossa tutkitaan ja pilotoidaan palvelumuotoilun menetelmien soveltamista matkailun tuotekehitykseen.

Ounasvaara Living Labin toiminta pohjautuu verkostomaiseen yhteistyöhön, johon osallistuu alueen julkiset toimijat, korkeakoulut, pk‐yrittäjät sekä heidän asiakkaansa. Ounasvaaran alueen vahvuutena ovat monipuoliset liikuntamahdollisuudet, hyvinvointimatkailuun liittyvät yritykset ja aiheeseen liittyvä tutkimus‐ ja kehitystoiminta. Aluetta voidaan pitää hyvinvoinnin keskittymänä, jolloin aluekehittämisen näkökulmasta on oleellista vahvistaa hyvinvointimatkailuun liittyvien palveluiden kehittämistä. Ounasvaaran Living Lab keskeistä teema kuvaa tunnuslause ”Ounasvaara opastaa hyvään elämään”, jossa kehittäminen pohjautuu asiakkaiden, yrittäjien ja asiantuntijoiden näkemykseen hyvästä elämästä.

Käyttäjälähtöistä innovointia yhteiskehittämisen periaattein

Asiakkaiden osallistaminen palveluiden ja tuotteiden suunnitteluun sekä kehittämiseen on ollut vähäistä. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen edellyttää välineitä ja menetelmiä asiakkaiden parempaan osallistamiseen. Vaikka muutokseen tarvitaan uusia välineitä ja menetelmiä, tarvitaan muutosta myös toimintakulttuureissa ja johtamisen prosesseissa. (Wennberg 2009)

Living Lab ‐toimintamallin perusajatus on avoimessa ja käyttäjälähtöisessä innovoinnissa, jossa eri toimijoita osallistetaan tuote‐ ja palvelukehitykseen aidoissa käyttöympäristöissä ja ‐tilanteissa. Käyttäjät pyritään nostamaan aktiivisiksi ja tasavertaisiksi toimijoiksi muiden toimijoiden kanssa. Living Lab ‐ekosysteemiin eli toimijaverkostoon kuuluvat käyttäjien lisäksi tuotteiden ja palveluiden tarjoajat eli hyödyntäjät, jotka tilaavat ja tuottavat kehitystehtävät. Kehittäjät, kuten esimerkiksi ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta, tarjoavat menetelmiä ja välineitä yhteiskehittämiseen. Kaiken toiminnan taustalla on aina myös mahdollistaja, esimerkiksi hanke tai muu julkinen toimija, joka rahoittaa ja mahdollistaa Living Lab ‐toiminnan. (Living Lab ‐käsikirja 2010)

Kuva 1. Rajalla Living Labin ekosysteemi eli toimijaverkosto.
Kuva 1. Rajalla Living Labin ekosysteemi eli toimijaverkosto.

Living Lab ‐toiminnassa käyttäjälähtöisyys ja toiminnan avoimuus ovat avainasemassa. Kehittämisessä käytetään menetelmiä ja tekniikoita, joilla pyritään osallistamaan kaikki toimijat yhteiskehittämiseen. Yhteiskehittämisessä koulutetut suunnittelijat, muut asiantuntijat sekä tuotteiden ja palveluiden käyttäjät toimivat suunnitteluprosessissa yhteistyössä (Sanders & Stappers 2008, 6–7).

Innovoinnin käyttäjälähtöinen näkökulma yhdistää Living Lab ‐toimintaa ja palvelumuotoilua sekä muotoiluajattelua. Palvelumuotoilu on yhteiskehittämistä, empatiaa ja osallistumista.

Muotoiluajattelu taas hyödyntää luovia työskentelytapoja, esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä, joiden avulla tuotetaan kokonaan uusia ratkaisuja suunnitteluongelmiin. Keskeistä muotoiluajattelussa on ihmiskeskeisuus ja käyttäjätiedon hyödyntäminen. (Miettinen 2011)

Muotoilussa palvelujen kehittäminen nousi esille 2000‐luvulla, jolloin myös käyttäjälähtöisyys alkoi muuttua yhä voimakkaammin suunnitteluksi yhdessä käyttäjien kanssa (Miettinen et al 2010). Palvelumuotoilun menetelmät tukevat Living Labin tavo tteita. Niillä pyritään muodostamaan yhteistä ymmärrystä kirjavassa ja monialaisessa tiimissä ja ne auttavat suunnittelemaan palvelukokonaisuutta käyttäjälähtöisesti. Niille tyypillistä on visualisoiva luonne ja asioiden havainnollistaminen kaikille ymmärrettävällä tavalla. Aineettomia palveluita tehdään näkyväksi erilaisilla visuaalisilla menetelmillä ja prototyyppejä rakentamalla. Palvelutilanteita näyttelemällä eläydytään käyttäjän asemaan ja testataan palveluideoita. (Miettinen 2011) Jotta palveluita ja tuotteita voidaan kehittää käyttäjälähtöisesti, vaaditaan asiantuntijoilta tietynlaista ajattelutapaa (kuva 2).

Kuva 2. Palvelumuotoiluajattelun viisi periaatetta. (Mukaellen Stickdorn & Schneider 2010, 34)
Kuva 2. Palvelumuotoiluajattelun viisi periaatetta. (Mukaellen Stickdorn & Schneider 2010, 34)

Kuten palveluiden muotoilussa ei myöskään Living Labissa tyydytä vain kuuntelemaan käyttäjää ja keräämään asiakaspalautetta, vaan hänet halutaan tasavertaiseksi kumppaniksi kehittämisprosessiin. Living Labissa käyttäjä osallistuu tuotteiden ja palveluiden tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin omassa arjessaan. (Living Lab ‐käsikirja 2010) Yhteiskehittämisen menetelmillä käyttäjät voidaan ottaa mukaan tuottamaan käyttäjätietoa ja viemään sitä suoraan palvelujen kehittämiseen. Käyttäjät ovat tärkeä voimavara, sillä he ovat palvelun käytön asiantuntijoita ja ideoivat ratkaisuja, jotka perustuvat aitoihin kokemuksiin palvelun käytöstä. (Miettinen et al 2010, Miettinen 2011)

Perinteiset markkinatutkimukset ja asiakaspalautteet eivät kerro käyttäjäkokemuksesta. Käyttäjien aitoon ymmärtämiseen tarvitaan muun muassa laadullista tutkimusta ja esimerkiksi palvelumuotoilun menetelmiä. Living Lab ‐toiminnassa muotoilusta tuttuja menetelmiä voidaan hyödyntää käyttäjätiedon keruussa ja sen soveltamisessa varsinaiseen kehittämiseen. Living Lab
‐toiminta mahdollistaa käyttäjätarpeiden huomioimisen kokonaisvaltaisesti innovaatioprosessin eri vaiheissa. Tuote‐ tai palvelukehityksen vaiheesta riippuen voidaan keskittyä käyttäjätutkimukseen, käyttäjälähtöiseen innovointiin tai konseptien arviointiin. (Living Lab ‐käsikirja 2010, 19)

Living Lab ‐toiminnassa asiantuntija ei ole vain palvelun kehittäjä, vaan hänen innovatiivisuuttaan ja osaamistaan tarvitaan eri osapuolien osallistamisessa kehitysprosessiin. Tavoitteena on tehdä kehitystyötä aidossa käyttöympäristössä niin, että käyttäjät ovat yhtenä tasavertaisena toimijana suunnittelijoiden ja palveluntarjoajien kanssa. (Miettinen 2011, 22–23.)

Living Lab ‐toiminnan ja opetuksen yhteensovittaminen

Elävä Lappi ‐hankkeessa on sovellettu käyttäjälähtöisiä suunnittelumenetelmiä yhteiskehittämisessä ja integroitu Lapin yliopiston muotoiluosaamista ammattikorkeakoulujen opetukseen. KTAMK:ssa Living Lab ‐kehittämistehtäviin on osallistunut liiketalouden ja kulttuurialan opiskelijoita eri opintojaksojen ja harjoitteluiden puitteissa. RAMK:ssa Ounasvaaran kehittämisessä on ollut mukana liikunnan ja vapaa‐ajan koulutusohjelman opiskelijoita.

Syksyllä 2010 liiketalouden opiskelijat toteuttivat markkinatutkimuksen kurssilla kyselytutkimuksen Living Lab ‐mallin mukaisesti eri toimijoille. Kyselytutkimukseen osallistuivat Rajalla Kauppakeskuksen asiakkaat (käyttäjät) sekä yrittäjät ja myymälähenkilöstö (hyödyntäjät). Muita sidosryhmiä edustivat Tornion kaupungin päättäjät sekä alueen muut matkailutoimijat.
Tutkimuksesta suunnitellaan vuosittain toistuvaa, ja tuleva kauppakeskuksen markkinatutkimus tullaan toteuttamaan tiiviimmin palvelumuotoilun menetelmiä soveltaen haastattelujen, havainnoinnin ja itsedokumentoinnin avulla (Hämäläinen et al 2011, 61–75, Mattelmäki 2006).

Keväällä 2011 Rajalla Living Labissa työstettiin Kulttuurimaraton‐opintojaksolla inspiroivaa virikemateriaalia palautteenkeruuseen. Huomioita kiinnitettiin käyttäjän näkökulmasta erityisesti palautelomakkeiden ja ‐materiaalien visuaalisuuteen, selkeyteen ja houkuttelevuuteen. Syksyllä 2011 kulttuurimaratonilla työstetään toimeksiantoa liittyen kauppakeskuksen mainosvideoihin teemalla “Asiakkaan ääni”.

Rajalla Living Labin toimesta järjestettiin vuoden aikana myös erilaisia yhteiskehittämisen työpajoja, kuten esimerkiksi kehittämistehtävä liittyen Rajatoriin. Tornion kauppakeskuksen yhteyteen rakennettavan Rajatorin toimintaan ja viimeistelyyn haettiin ideoita paikallisilta asukkailta.
Kehittämistyöpajoissa osallistujien oli mahdollista visualisoida ja testata Rajatori‐ideoitaan heti, sillä Kauppakeskukseen pystytettiin päiväksi Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan SINCO (Service Innovation Corner) prototypointiympäristön matkaversio (http://www.ulapland.fi/sinco). SINCO

mahdollisti kehittämistilaisuudessa ideoiden visualisoimisen taustaheijastetulle valkokankaalle, äänien liittämisen konsepti‐ideoihin sekä idean testaamisen draamamenetelmiä hyödyntäen heijastetun Rajatorin toimiessa näyttämönä. Prototypointi toi konkretiaa ideoimiseen ja sai osallistujat työskentelemään yhdessä.

Kesällä 2011 toteutettiin NorthRull‐hankkeen toimesta Crossborder‐ostosmatkailututkimus, jonka kohteena oli raja‐alueen ostosmatkailijoiden käyttäytyminen ja asiakastyytyväisyys. Tutkimuksen tulokset jäsennettiin viideksi tyypilliseksi raja‐alueella asioivien henkilöiden asiakasprofiileiksi ja palvelupoluiksi, joita tullaan myöhemmin hyödyntämään yhteissuunnittelun työpajoissa.
Palvelupolku kuvaa palvelun kuluttamista huomioiden asiakkaan omat tarpeet, valinnat ja käyttäytymismalli (Koivisto 2011). Asiakas‐ tai käyttäjäprofiilit ovat työkalu käyttäjien ymmärtämistä varten ja ne ovat tapa jäsentää tutkimusaineistoa. (Koivisto 2011, Tuulaniemi 2011, 154–162).

Ounasvaara Living Labissa toteutetaan yrittäjien toimeksiantoihin perustuvia kehittämistehtäviä, joilla testataan erilaisia menetelmiä ja kerätään palautetta käyttäjäkeskeisten toimintatapojen kehittämiseksi. Kehittämistehtävien yhtenä painopisteenä on opiskelijoiden osallistuminen työelämäläheisiin oppimistehtäviin.

Yhtenä kehittämiskohteena Ounasvaara Living Labissa on liikunta‐ ja luontopalvelutuotteen kehittäminen yrityksien nykyisten vahvuuksien ja mahdollisuuksien kautta. Keskiöön nousee yhteistyö ja avoin innovaatio sekä käyttäjälähtöinen näkökulma, millä varmistetaan palvelun kehittäminen asiakkaiden oikeiden tarpeiden mukaisesti. Syksyllä 2011 RAMK:n liikunnan‐ ja vapaa‐ ajan opiskelijat ovat keränneet käyttäjätietoa osana tutkimustoiminnan harjoittelua. Vastaavasti Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijat tulevat syventämään tietoa muotoiluluota milla. Luotaimilla kerätään tietoa perheiden liikunnasta ja siihen liittyvistä tunteista ja mielikuvista.
Kerättyä tietoa sovelletaan liikunta‐ ja luontopalvelun kehittämiseksi korkeakoulujen ja yrittäjien yhteiskehittämisen työpajassa.

Elävä Lappi ‐hankkeen myötä RAMK on ollut mukana luomassa Ounasvaaran matkailijoille hyvinvointia edistävää verkkopalvelua. Tässä yhteydessä yhteiskehittämiseen osallistetaan tasavertaisina toimijoina potentiaaliset loppukäyttäjät, alueen yritykset ja julkiset organisaatiot kuten Rovaniemen matkailu ja markkinointi Oy. Myös opiskelijoiden asiantuntijuutta hyödynnetään, kun RAMK:n opiskelija tuottaa sisältöä verkkopalveluun opinnäytetyönään ja Lapin yliopiston opiskelijat strategisen muotoilun kurssilla suunnittelevat, kuinka alueen strategia näkyisi visuaalisesti alustalla.

Hyvinvoinnin verkkoalustan kehittämistyötä tehdään iteratiivisesti, jolloin uudet kehittämisratkaisut tuodaan yrittäjien, julkisten toimijoiden ja käyttäjien arvioitavaksi useamman kerran. Näin voidaan jalostaa ratkaisuja edelleen ja vastata useiden toimijoiden tarpeisiin. Yhteiskehittäminen on aloitettu käyttäjätietoa keräämällä, minkä jälkeen on suunnittelijavetoisesti luotu konsepti verkkopalvelusta. Syksyn aikana verkkopalvelua kehitetään yrittäjien ja julkisten toimijoiden kanssa eteenpäin.

Yhteenveto

Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Lapin yliopisto ovat aktiivisesti mukana useissa aluekehityshankkeissa. Toisiinsa synkronisoiduilla hankkeilla vahvistetaan kehittämisen yhteistyömuotoja sekä koulutusorganisaatioiden kesken että alueen yritysten ja palveluorganisaatioiden kanssa.

Living Lab ‐toimintamalli on osoittautunut hyväksi työkaluksi, jossa yhdistyvät TKI‐toiminnan painopisteet, korkeakoulujen opetustoiminta ja alueen elinkeinoelämän yhteensovittaminen. Toiminnan aloittaminen on tuonut laajasti käyttäjälähtöisen ajattelutavan jokaiselle sektorille. Omalta osaltaan molemmat Living Lab ‐pilotit ovat hyviä esimerkkejä osallistavan suunnittelun menettelytavoista. Kokemuksesta voimme sanoa, että käyttäjälähtöisyyden kehittäminen edellyttää niin uusia välineitä kuin uuden toimintakulttuurin ja ajattelumallin omaksumista.

Kirjoittajat

Marika Saranne, Opettaja, projektipäällikkö, marika.saranne(at)tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Kaupan ja kulttuurin toimiala

Marjo Pohjanen, projektipäällikkö, marjo.pohjanen(at)tokem.fi, Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulu, Kaupan ja kulttuurin toimiala

Essi Kuure, suunnittelija, tutkija, essi.kuure(at)ulapland.fi, Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta, Teollinen muotoilu

Pia Yliräisänen‐Seppänen, projektipäällikkö, pia.yliraisanen‐seppanen(at)ramk.fi, Rovaniemen ammattikorkeakoulu, Terveys‐ ja liikunta‐ala

Horelli, L. & Kukkonen, H. 2002 Osallistuminen, ympäristö, vuoropuhelu. Teoksessa Bäcklund, P., Häkli, J. & Schulman, H. (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Tampere, 243–259.

Hämäläinen, Kai, Vilkka, Hanna & Miettinen, Satu 2011 Asiakasymmärryksen ja käyttäjätiedon hankkiminen. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 61–75.

Kettunen, P. 2002 Miksi osallistumisesta puhutaan? Osallistumisen kehittäminen suomalaisi sa kunnissa. Teoksessa Bäcklund, P., Häkli, J. & Schulman, H. (toim.) Osalliset ja osaajat. Kansalaiset kaupungin suunnittelussa. Tampere, 18–35.

Koivisto, Mikko 2011 Palvelumuotoilun peruskäsitteet. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) 2011. Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 43–59.

KOKO‐ohjelma 2010 52 eriKOKOista aluetta. Työ‐ ja elinkeinoministeriö.

Lehtinen, P., Myllylä, Y. & Suikkanen, A. 2001 Osaaminen, koulutus ja ennakointi ‐ Kemi‐Tornio ‐alue 2010. Työelämän muutosten ja koulutustarpeiden ennakointi. Kemi‐Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Raportteja ja tutkimuksia 1/2001.

Living Lab –käsikirja 2010 Ohjeita aidon käyttäjäympäristön käynnistämiseen ja pyörittämiseen. Seinäjoen Teknologiakeskus Oy, Aluekehitysohjelman Innovaatio ja osaaminen ‐verkosto.

Mattelmäki, Tuuli 2006 Design Probes. University of Art and Design Helsinki A 69.

Miettinen, Satu, Myllymaa, Outi & Jäppinen, Tuula 2010 Britanniassa käyttäjät kehittävät palveluitaan itse. Kuntalehti; 13/2010, 50–51.

Miettinen, Satu 2011 Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa Miettinen, Satu (toim.) 2011. Palvelumuotoilu –uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki, Teknologiainfo Teknova Oy, 21–41.

Pitkäranta, A. 2010 Laadullisen tutkimuksen tekijälle. Työkirja.oo

Sanders, E. & Stappers, P. J. 2008 Co‐creation and the new landscapes of design. CoDesign, (4:1), 5– 18.

Stickdorn, M. & Schneider J. 2010 This is Service Design Thinking. Basics ‐ Tools ‐ Cases. Amsterdam, BIS Publishers.

Tuulaniemi, Juha 2011 Palvelumuotoilu. Helsinki, Talentum.

Wennberg, M. 2009 Osallistava suunnittelu ja käyttäjälähtöiset toimintamallit. Esitys Näkökulma 2009 ‐seminaarissa 16.9.2009, Helsinki.

Kumppanuutta kehittämässä – Kumppanuuden rakentamiskokeiluja ammattikorkeakoulun, ammatillisen koulutuksen ja työelämän välillä

1 Johdanto

Nykytyöelämää leimaava ripeätahtisuus, ketteryysvaatimus ja jatkuva muutos haastavat ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen avoimeen ja kriittiseen vuoropuheluun sekä kehittämisyhteistyöhön elinkeino- ja muun työelämän kanssa. Muutoksen kuvataan johtaneen työelämän osaamistarpeiden ja koulutuksen tuottaman osaamisen kohtaanto-ongelmaan (Antikainen 2006). Ongelma-puheesta on kuitenkin päästävä ratkaisu-puheeseen ja tekoihin. Me, tämän artikkelin kirjoittajaryhmä, toimimme koulutuksen ja työelämän parissa ja sen rajapinnoilla erilaisissa asiantuntija- tai esimiestehtävissä. Olemme yhdessä lähteneet etsimään ratkaisuja kumppanuuteen perustuvan yhteistyön haasteisiin erilaisin kehittämiskokeiluin tavoitteenamme testata ja löytää toimivia välineitä kumppanuuden rakentamiseen.

Opettajan tehtäviin kuuluu ammattikorkeakoululakiin perustuen (L352/2003) pedagogiikan lisäksi aluekehitysvaikuttajan sekä tutkijan ja kehittäjän tehtävät. Joissakin ammattikorkeakouluissa nämä kolme tehtävää on organisoitu eri toiminnoiksi, joissakin integroitu koko henkilöstön tehtäviksi. Joulukuussa 2010 julkistettu selvitys ammattikorkeakoulujen ohjaus-, rahoitus- ja hallintomallin uudistamiseksi tulee linjaamaan ammattikorkeakoulujen toiminnan tavoitteita ja suuntaviivoja. Uudessa mallissa mm. kannustetaan ammattikorkeakouluja vahvistamaan työelämäyhteyksiään sekä parantamaan oman toimintansa laatua. Lisäksi selvityshenkilöt esittävät siirtymistä nykyistä enemmän tuloksellisuuteen perustuvaan rahoitusjärjestelmään. (Salminen & Ylä-Anttila 2010.) Ammattikorkeakoulujen tehtävien onnistumisen kannalta keskeistä on rakentaa vastavuoroista ja pitkäjänteistä yhteistyötä työelämän ja tutkimuslaitosten kanssa. Edellytys yhteistyölle on opettajakunnan verkostoitumishalukkuus ja -valmiudet sekä verkoston toimijoiden tuntemus omalla opetusalalla.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (2007–2012) haastaa korkeakoulutuksen kiinteämpään yhteistyöhön ja uudenlaiseen yhteistoimintaan työelämän kanssa. Tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä, yhteistä ymmärrystä strategisista tavoitteista ja kumppanuutta, joka hyödyttää kaikkia kumppanuustahoja. Mikäli koulutus ja tutkinnot ajantasaisesti seuraavat työelämän tarpeita, saa työelämä nyt ja tulevaisuudessa oikeanlaisia osaajia. Jatkuva vuoropuhelu antaa myös parhaat mahdolliset valmiudet viestittää päättäville tahoille, miten kohdata määrälliset haasteet työmarkkinoiden ennakoidessa aloittain eritasoisia uhkakuvia tulevasta työvoimapulasta. Yhteinen tutkimus- ja kehittämistoiminta mahdollistaa tahojen osaamispääoman ja erilaisten näkökulmien toisiaan hyödyttävän yhdistämisen. Käytännössä työelämäyhteydet tarjoavat opiskelijoille yhteisiä kehittämisprojekteja, harjoittelupaikkoja ja siten tuntumaa ja mahdollisesti jopa tulevan siirtymän työelämään.

Työelämäyhteyksien rakentaminen ja edistäminen ammattikorkeakouluissa ja ammatillisessa koulutuksessa, jotka yhä enemmän tekevät myös keskinäistä yhteistyötä, ei ole siis pelkästään lakiin kirjattu tehtävä ja edellytetty toimintamalli vaan lisäksi toiminnan laatua ja kehitystä määrittävä tekijä. Tältä pohjalta kumppanuusverkoston rakentaminen ja toimiva kumppaniverkosto voi jatkossa yhä vahvemmin määrittää ja edistää koulutuksentarjoajan perustehtävän hoitamista, koulutuksen tuloksellisuutta painottavat laadulliset kriteerit määrällisten ohella täyttäen.

Strategisen kumppanuuden rakentuminen ei tapahdu itsestään vaan vaatii pitkäjänteistä ja suunnitelmallista yhteistyötä sekä toimijoiden ennakkoluulotonta asennetta ja aloitteellista toimintaa: ei johtajapuheita ja sopimuksen allekirjoitusseremonioita vaan yhteisiä tekoja ja toimintaa arjessa. Käytännössä kumppanuutta rakennetaan yhteisiä kohtaamisfoorumeita ja erityisesti uusia välineitä luomalla, kokeilemalla sekä omaksi ja sopivaksi jalostamalla.

Tässä artikkelissa haemme ratkaisua Yrjö Engeströmin (2006) esittämään kumppanuuden välinehaasteeseen kuvaamalla ammatillisessa koulutuksessa toteuttamiamme erilaisia kehittämiskokeiluja (ks. kuva 1). Kehittämiskokeilut ovat kahden kumppanin välisiä tai kumppaniverkostossa toteutuvia. Metropolia ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin välisessä kumppanuuskokeilussa tutkitaan sopimusta toimintamallin vakiinnuttamisen välineenä. Metropolian ja YLE:n välisessä kokeilussa välineenä on kumppanuusoppimisryhmä. Hämeen ammattikorkeakoulun kumppanuusverkostossa välineenä on neuvotteleva työtapa ja Iitin Värikeskuksen ympärille rakentuvassa kumppaniverkostossa tuotteistaminen. Artikkeli muotoutuu siten moniääniseksi kuvaukseksi kunkin kirjoittajan esitellessä oman kehittämiskokeilunsa.

Kuva 1. Kumppanuuden kehittämisasetelma.
Kuva 1. Kumppanuuden kehittämisasetelma.

2 Kumppanuus arjessa ja strategisena yhteistyön mallina

Organisaatioiden yhteistoiminnalla on pitkä historia, ja yhteistyö on muodostunut oleelliseksi menestyksellisen toiminnan ehdoksi niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Kumppanuus tuntuu olevan aikamme muoti-ilmiöitä, ja käsitteen käyttö arkikielessä on hyvinkin moninaista: Kumppanuutta tavoitellaan ja rakennetaan liike-elämän toimijoiden kesken, julkisella sektorilla sekä julkisen ja yksityisen sektorin rajapinnoilla kuten koulu- ja yritystahojen välille. Kumppanuus käsitteenä kaipaakin tarkempaa määrittelyä, jotta moninaisille tulkinnoille löytyisi yhteistä sanoitusta.

Engeström (2006) määrittelee kumppanuuden organisaatioiden väliseksi pitkäkestoiseksi liittoumaksi, jonka avulla pyritään hallitsemaan kumppaniorganisaatioille tärkeä strateginen haaste. Haaste voi olla uusi vaativa tuoteryhmä, markkina-alue tai – etenkin julkisella sektorilla – mutkikas yhteiskunnallinen ongelma. Kumppanuudessa yhteistoiminnalla ei ole määräaikaa eikä se ole edustuksellista, vaan sen pitäisi kuulua keskeisenä osana organisaation yhteiseen perustehtävään ja siten mahdollisuuksien mukaan koko henkilöstölle. Kumppanuudessa kohteena oleva haaste onkin niin laaja ja monimuotoinen, että se tulisi luontevasti nivoa kumppaniorganisaatioiden kokonaisstrategiaan.

Kumppanuutta käsittelevässä kirjallisuudessa kumppanuutta kuvataan toisaalta yhteisiä strategisia elementtejä edellyttävänä yhteistoiminnan muotona, toisaalta kumppanuudella nähdään olevan eri tasoja sen yhteistyön syvyyden mukaan.

Engeström (2006) linjaa tarkentaen kumppanuuden tunnuspiirteet seuraavasti:

  1. Kumppanuus on pitkäaikainen yhteistoimintamalli edellyttäen yhteistä strategista visiota ja välietappeja, joiden avulla kumppanuuden saavutuksia seurataan.
  2. Kumppanuus muodostuu yhdenvertaisista osapuolista, joilla on toisiaan täydentävää osaamista ja resursseja.
  3. Kumppanuus kohdistuu laajaan, monimutkaiseen strategiseen haasteeseen, joka on tärkeä kaikille kumppaniorganisaatioille. Kumppanuustyöskentelyssä keskeistä on tuon strategisen haasteen jatkuva yhteinen erittely, kuvaaminen ja täsmentäminen, jotta se ei hajoa lukemattomiksi irrallisiksi erillistehtäviksi.
  4. Kumppanuus edellyttää rajojen ylittämistä, läpinäkyvyyttä ja läpikuljettavuutta fyysisillä, sosiaalisilla, virtuaalisilla ja diskursiivisilla rajavyöhykkeillä.
  5. Kumppanuudessa vastuu toiminnan kehittämisestä jakautuu kaikille osapuolille ja keskeistä on toiminnan jatkuva kriittinen arviointi mahdollistaen toimintatapojen ja tuotoksien muokkauksen ajantasaisesti muutostarpeet kohdaten.
  6. Kumppanuus vaatii yhteisiä tiedon hallinnan ja neuvottelun välineitä, yksinkertaisia perusratkaisuja kuten yhteisten kokousasioiden esittämisestä siten, että kaikki osapuolet voivat ymmärtää, mistä puhutaan.
  7. Kumppanuus vaatii yleensä myös uudenlaisia ennakoivia sopimuksia, joilla linjataan osapuolten velvollisuudet sekä yhteistoiminnan tavoitteet ja muodot. Ennakoivat sopimukset poikkeavat perinteisistä kertaluontoisista sopimuksista muistuttaen yhteisiä suunnitelmia, mutta sisältävät myös osapuolten etuja turvaavia sitoumuksia.

Kumppanuus on toimintaa ja tekoja. Kumppanuutta ei solmita, vaan sitä rakennetaan ja sen tulisikin näkyä kumppaneiden yhteisenä tekemisenä. Kumppaneilla on oma historiansa ja muovautunut kulttuurinsa peilautuen erilaisina toiminnan malleina ja tapoina. (Toiviainen 2004.) Jotta yhteiset toimivat käytänteet löydetään, vaatii se kumppaneilta systemaattisesti ja suunnitelmallisesti toteutettuja kokeiluja, joista oppimalla käytänteet voidaan jalostaa yhteisiksi uusiksi – ehkä omista vahvastikin poikkeaviksi – toimiviksi malleiksi. Kumppanuuden rakentaminen edellyttääkin kumppanuuden oppimisen kuten tunnuspiirteiden sisäistämisen lisäksi uteliasta ja kiinnostunutta sekä tutkivaa ja kehittävää otetta kumppanuudessa oppimiseen.

3 Kumppanuuden ja kumppanuudessa oppiminen

Hanna Toiviainen (2005) on tutkinut väitöskirjassaan verkostoissa oppimista ja kiinnittänyt erityistä huomiota verkostossa oppimisen eri tasoihin. Oppimisessa erotetaan tavallisesti yksilön, ryhmän ja organisaation taso. Verkostotutkimuksen kohteena on erityisesti organisaatioiden välinen oppiminen (interorganizational learning). Toiviaisen mukaan sen sijaan, että määriteltäisiin verkostoissa oppimisen tapahtuvan tietyllä tasolla, voitaisiinkin ajatella sen toteutuvan usealla tasolla: verkostoaatteen taso, projektitaso, tuotantotaso ja työntekijätaso (ks. kuva 2). Jotta voidaan edistää oppimista näiden tasojen välillä, tarvitaan välittävänä tasona erityistä kumppanuustasoa. Verkostossa oppimisessa keskeistä on, että kohteena ovat samanaikaisesti yhteistoimintakäytännöt ja yhteistoiminnan sisältö.

Kuva 2. Monitasoinen oppiminen verkostossa (mukaellen Toiviainen 2008).
Kuva 2. Monitasoinen oppiminen verkostossa (mukaellen Toiviainen 2008).

Toiviaisen (2005) mukaan välittävänä tasona kumppanuustaso toimii oppimista edistäen vertikaalisesti molempiin suuntiin: ’Ylhäältä alas’ kuroen umpeen kuilua ideaalisten verkostovisioiden ja yritysten välisten tuotannollisten käytäntöjen väliltä ja vastaavasti oppimista ’alhaalta ylös’ esimerkiksi kumppanuuksien avaintoimijoiden eli kehittäjien ja johtajien oppiessa hyödyntämään verkoston tuotantoyksiköiden ja työntekijöiden luovia aloitteita ja työstämään niitä yhteistoiminnallisesti verkoston yhteiseen käyttöön.

Kumppanuuden oppiminen on vaativa oppimisprosessi. Tutkijaryhmä Toiviainen jne. korostaa kumppanuutta toimintana, mikä merkitsee kumppanuuskeskustelun jännitteistä siirtymää verkostojen käsittämisestä annettuna, valmiina rakenteena verkostojen rakentamiseen paikallisesti. Siirtymä merkitsee myös näkökulman muutosta retoriikasta arkeen, eli kumppanuusretoriikasta ja ideaalimalleista kumppanuuden arjen kuvaukseen sekä muodoista sisältöön, eli johdon strategisista muodollisista kumppanuussopimuksista kumppanuuden sisällölliseen ymmärtämiseen ja merkityksen luomiseen läpi organisaation eri toimijoiden työssä. Kumppanuuden toteuttamista arkitoiminnassa on tutkittu vähän, mutta tehty tutkimus osoittaa, että kumppanuuden omaksuminen toimintatapana on pitkä ja vaikea prosessi. (Toiviainen ym. 2004.) Siihen sisältyy ainakin seuraavia oppimishaasteita:

Kumppanuuden historiallistamisen haaste: Kumppanuuden tyypillisesti poiketessa radikaalisti organisaation perinteisistä toimintatavoista, sen omaksuminen edellyttää organisaation historiallisten tottumusten ja kumppanuuden niissä vaatimien muutosten analysointia ja tekemistä näkyväksi.

Kumppanuuden juurruttamishaaste: Toimiva kumppanuus edellyttää kumppanuustyöskentelyn levittämistä ja juurruttamista kumppaniorganisaatioiden koko henkilöstöön tai ainakin merkittävään osaan – usein myös asiakaskuntaan. Johdon ja kumppanuuteen erikoistuneiden henkilöiden sitoutuminen ei riitä!

Kumppanuuden välinehaaste: Kumppanuus toteutuu lukemattomina käytännön yhteistoimina, ei keskitettynä kampanjana. Menestyksekäs kumppanuustoiminta edellyttääkin uusien työvälineiden luomista ja omaksumista kuten yhteisiä tieto- ja neuvotteluvälineitä ja ennakoivia sopimuksia. Näiden yhteistyövälineiden tulee olla kumppaniosapuolten jakamia, yhteisiä ja kaikille näkyvissä. (Toiviainen ym. 2004.)

Kumppanuudessa yhteinen kohtaaminen ja kohtaamisessa käytetyt toimivat välineet ovat keskeisiä kumppanuuden rakentamisen onnistumisen edellytyksiä. ’Mitä tehdään’ ja ’miten tehdään’ määrittyvät välinevalinnoilla. Mitkä sitten ovat ne välineet eli sopivat työkalut ja toimintatavat, jotka parhaiten tukevat kunkin yksilöllisen kumppanuussuhteen kehityspolkua sekä johtamista, ohjausta ja arviointia? Välinevalintoihin ei ole oikotietä ja yhtä oikeaa ratkaisua, vaan tätä polkua on rohkeasti lähdettävä kulkemaan kokeilujen kautta.

4. Kehittämiskokeilut

Kehittämiskokeilujen tarkoituksena yleisesti on hakea ratkaisuja toiminnan kehitysjännitteisiin kokeilemalla uudenlaisia työtapoja käytännössä ja osoittaen, mitä voidaan kehittää, tuoko kokeilu helpotusta päivittäiseen työhön ja viekö se toimintaa tavoiteltuun suuntaan. Kehittämiskokeilussa on tärkeää tunnistaa, että uuden toimintatavan ei tarvitse valmistua viimeisteltyyn muotoonsa heti vaan testausta ja tutkimista jatketaan. Kokeilun tavoitteeksi tulisikin uuden toimintatavan kehittämisen sijaan ensisijaisesti määritellä, että kehitetty toimintatapa ja välineet vakiinnutetaan työyhteisön arkeen ja pysyviksi käytännöiksi. Kokeiluilla voidaan lisäksi tuottaa uudenlaista ymmärrystä sekä organisaation omasta toiminnasta että rajojen ylityksistä ja uudenlaisen yhteistyön muodoista kumppanien kanssa. (Launis ym. 2010.)

Kumppanuustoiminta edellyttää rajanylityksiä. Toiviainen ja Hänninen (2006) ovat tutkineet työn rajanylityksiä ja oppimista. Tutkimusintressiä ja tutkimuksen kohdetta koskevien kysymysten avulla he ovat erottaneet neljä työn rajanylitysten ja oppimisen tutkimuskenttää. Näiden tutkimuskenttien erottelua määrittää, onko tutkimuksen lähtökohtana tutkittava oppimiskäytäntö vai tutkijan oppimisinterventio ja onko tutkimuksen kohteena ensisijaisesti oppimisyhteisöt vai oppimisen välineet.

Kuvatun luokittelun pohjalta kehittämiskokeilujemme tutkimuskenttä lukeutuu oppimisen esineellisen välittyneisyyden tutkimuksen kenttään. Tässä tutkimuskentässä oppiminen tapahtuu verkostoissa, joissa tuotetaan yhteistä kohdetta. Kohde voi olla esimerkiksi uuden toimintatavan tai toimintaympäristön luominen. Rajanylitykset ja oppiminen tehdään näkyväksi tutkimalla toiminnan materiaalista välittyneisyyttä, jolla viitataan esimerkiksi yhteistoiminnassa käytettäviin ja rajanylityksissä välittäviin esineisiin, työkaluihin jne. Oppiminen kytkeytyy toiminnan muutokseen, mutta huomiota ei kiinnitetä ensisijassa lopputulokseen. Pikemmin oppimisesta kertoo se, minkälaisia haasteita muutokset toimijoille asettavat ja miten nämä vastaavat haasteisiin ja minkälaisia käytäntöjä ja välineitä kehittävät ja ottavat käyttöön.

Kehittämiskokeiluissa tutkimuksen kohteena on yhteiseen strategiseen haasteeseen ja strategiseen yhteistyöhön tähtäävän kumppanuuden rakentaminen ja välineinä kokeiluissamme ovat sopimukset, kumppanuusoppimisryhmä, neuvotteleva työtapa sekä tuotteistaminen. Nämä välineet toimivat kokeilussa mukana olevien kumppanien rajanylittämisen välineinä syventäen yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä yhteisestä toiminnan kohteesta. Toisaalta kokeilu toteutetaan kumppanuusverkostossa tai kumppanitahojen edustajien keskuudessa, jolloin myös rajoja ylittävät yhteisöt ovat tutkimuksen kohteena; erityisesti näiden vuorovaikutus ja siihen vaikuttavien yhteisön rakenteiden mahdollinen näyttäytyminen kehittämiskokeilussa. Kehittämiskokeiluissa tutkimusintressi ja tutkimuksen lähtökohta on tutkijan kehittämisinterventio, jossa osallistujien edellytetään tietoisesti oppivan uutta. Osallistujat oppivat annettuja tehtäviä tekemällä ja uusia käytäntöjä kokeilemalla. Interventiolähtöinen tutkija on itsekin osallistuja ja tuottamassa tutkittavaa ilmiötä.

Seuraavissa tapausesimerkeissä tarkastelemme kehittämiskokeiluja (ks. kuva 1) Toikon ja Rantasen (2009) kehittämistoiminnan tehtäviin perustuvaa jäsennystä hyödyntäen. Tällöin kuvaukset rakentuvat yhdenmukaisesti tuoden esiin kehittämistoiminnan lähtökohdat, organisoinnin, toteutuksen ja arvioinnin.

4.1 Sopimukset toimintamallin vakiinnuttamisen välineenä – Sirpa Immonen

Kehittämistoiminnan lähtökohdat

Kehittämishankkeiden ja -projektien haasteena on saada aikaan tuloksia, jotka jäävät elämään hankerahoituksen ja projektihenkilöstön työsuhteiden päättymisen jälkeenkin. Tarvitaan erilaisia vakiinnuttamistoimia, jotta tulokset olisivat elinkelpoisia ja pysyviä (Kajamaa ym. 2008). Tässä kehittämiskokeilussa tarkastelun kohteena on Metropolia ammattikorkeakoulun ja Espoon kaupungin yhteisen Liittyvä Voima -hankkeen (2008–2011) työvaihe, jossa hankkeen tuloksia lähdetään vakiinnuttamaan osaksi organisaatioiden normaalia toimintaa.

Liittyvä Voima -hankkeen tavoitteena on luoda työelämän ja ammattikorkeakoulun välille molempia osapuolia hyödyttävä yhteistyörakenne ja toimintatapa, kumppanuusmalli. Malli kehitetään toimintatutkimuksena pilottihankkeessa, jossa ovat mukana Metropolia ammattikorkeakoulun Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn sekä Terveyden ja hoitotyön klusterit sekä Espoon terveyskeskussairaalan ja kaupungin rekrytointiyksikön työntekijät. Hankkeen viimeisen toimintavuoden haasteena on koota tehty kehittämistyö yhteen, kirkastaa kumppanuusmallin periaate-, rakenne- ja prosessitekijät ja vakiinnuttaa uudet toimintatavat.

Organisaatioiden välisen kehittämistyön prosesseja tutkittaessa on ilmennyt, että uuden toimintamallin vakiinnuttaminen tarvitsee sekä osallistuvien organisaatioiden sisällä että välillä vakiinnuttamistekoja. Tuloksissa huomio kiinnittyy siihen, että monen organisaation välisessä yhteistyössä vaaditaan sekä horisontaalisia (yhden organisaation sisäisiä) että vertikaalisia (organisaatioiden välisiä) vakiinnuttamistekoja ja -välineitä. (Keto ym. 2009.)

Haaviston (2007) mukaan ennakoiva sopiminen lähestymistapa sopimusten tutkimiseen, joka näkee sopimukset ennen muuta yhteistyön välineinä ja sopimisen kommunikointina ja tiedon välityksenä. Tutkimuksen keskiöön nousee silloin se arkipäiväinen kommunikointi ja yhteistyö, jonka avulla osapuolet organisoivat toimintansa tuottaakseen tuotteensa ja palvelunsa sekä sopimusten merkitys tässä toiminnassa.

Verkostoyhteistyössä ja yhteiskehittelyssä kommunikatiivinen sopimustoiminta sisältää jatkuvaa neuvottelua paitsi yhteisestä tuotannosta, myös sopimussuhteen sisällöstä ja muodoista. Kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuvat sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi. Verkostoissa tapahtuvalle sopimustoiminnalle saattaakin olla ominaista vaiheittaisuus ja yhteistyösuhteen muutosten ennakointi vähittäin: yhteistyösuhde on jatkuvan neuvottelun kohteena ja yhteistoiminnasta sovitaan täsmällisemmin aina pieni matka eteenpäin sen verran kuin yhteistä polkua näkyy edessäpäin. Sopimusten tarkasteleminen yhteistyön näkyvänä käsikirjoituksena tarjoaa uuden ”oppimisvälineen” ja näkökulman sopimusten mahdollisuuksiin yhteistoiminnan edellyttämien rajanylitysten mahdollistajana ja edistäjänä. (Haavisto 2007.)

Tässä artikkelissa kuvattavan kehittämiskokeilun tavoitteena on tuottaa Liittyvä Voima -hankkeessa tuotettujen toimintamallien vakiinnuttamisessa tarvittavia sekä vertikaalisia että horisontaalisia vakiinnuttamistekoja ja -välineitä. Kokeilun kohteeksi on valittu organisaatioiden välinen sopimustoiminta hankkeen työelämäkumppanin näkökulmasta tarkasteltuna.

Organisointi

Liittyvä Voima -hankkeen keskeisinä toimijoina ovat Espoon sairaalan osastot ja niillä rajoja ylittävässä yhteistyössä työskentelevät kehittäjätyöntekijät ja kehittäjäopettajat sekä projektihenkilöstö. Hankkeessa on käytännön toiminnan tasolla toteutettu uudenlaisia sekä sairaalan toimintaan että opetukseen liittyviä kokeiluja. Hankkeen haasteena on siirtää hankeryhmässä ja osastoilla tehty kehittämistyö osaksi molempien organisaatioiden normaalia, ilman hankerahoitusta toimivaa, toimintaa.

Hankkeen käytännön toimintaa sairaalassa ohjaa sairaalan johtoryhmä. Hankkeen ohjausryhmään on kutsuttu hankkeen toteuttajien edustajien lisäksi asiantuntijoita mm. Helsingin yliopistosta.

Toteutus

Espoon kaupungin ja Metropolia ammattikorkeakoulun välille on vuonna 2008 solmittu toistaiseksi voimassa oleva puitesopimus, joka määrittelee pitkäaikaisen yhteistyön suuntaviivat ja periaatteet. Puitesopimusta täydentää yhteistyösopimus vuosille 2011– 2013. Yhteistyösopimus lähtee siitä, että yhteistyötä toteutetaan kumppanuusperiaatteella. Liittyvä Voima -hankkeen osalta on tehty hankesuunnitelma ja sopimus hankkeen toteuttamisesta. Hanke päättyy syksyllä 2011.

Hankkeen tulosten vakiinnuttamiseksi lähdettiin kokeilemaan Haaviston (2007) kuvaamaa sopimustoiminnan lähestymistapaa. Kokeilu aloitettiin siten, että työelämän projektipäällikkö tarkasteli voimassa olevia sopimuksia suhteessa hanketoimintaan.

Tarkastelussa ilmeni, että tehtyjen sopimusten puitteet sinänsä mahdollistavat monentasoisen ja -tyyppisen yhteistyön hankkeen päätyttyäkin. Sopimukset ovat kuitenkin siinä määrin yleisellä tasolla, että käytännön yhteistyökokeilujen tulosten levittä- minen ja vakiinnuttaminen ilman niistä erikseen sopimista saattaisi jäädä toteutumatta.

Ensimmäinen interventio sopimustoiminnassa kohdistettiin sairaalan johtoryhmään. Projektipäälliköt kävivät sairaalan johtoryhmän kanssa läpi voimassa olevat sopimukset ja pyysivät johtoryhmää tutustumaan niihin lähemmin ennen keväälle 2011 sovittuja hankkeen osaprojektien tulosten esittelytilaisuuksia. Johtoryhmä ohjeistettiin valmistautumaan tulosten esittelyyn niin, että he keskittyvät valitsemaan kehitettyjen asioiden joukosta ne sairaalan kannalta merkitykselliset kokeilut, joita halutaan jatkaa hankkeen päätyttyä. Tarkastelun tavoitteena on vastata kysymyksiin, mitä halutaan vakiinnuttaa, mitä se edellyttää sairaalalta ja Espoolta ja mitä Metropolia ammattikorkeakoululta. Vastaava tarkastelu tehdään Metropolia ammattikorkeakoulussa.

Sopimuksia ja hankkeen tuloksia tarkasteltaessa sairaalan johtoryhmä toi esille tarpeensa tavata ammattikorkeakoulun vastinparia, jonka kanssa olisi mahdollista sopia puite- ja yhteistyösopimusta täydentäen kokeilujen jatkosta ja jatkon edellyttämistä resursseista puolin ja toisin. Johtoryhmän toive esiteltiin hankkeen johtajalle, ja ensimmäinen yhteinen aika sovittiin toukokuulle 2011.

Kummankin organisaation omien tarkastelujen jälkeen toteutetaan yhteinen tahtotilan tarkastelu. Tavoitteena on silloin yhteisesti löytää käytännön kokeiluista ne asiat, joiden jatkamisesta ja jatkamisen edellytyksistä sovitaan.

Hankkeen ohjausryhmässä todettiin, että voimassa olevien sopimusten lisäksi tarvitaan toiminnan mallinnuksia sekä monen tasoista ja joustavia sopimustoimintaa, joka varmistaa käytäntöjen jatkumisen. Ohjausryhmän näkemys on yhteensopiva Haaviston (2007) esittämän sopimustoiminnan mallin kanssa, jonka mukaan verkostoyhteistyössä ja yhteiskehittelyssä kommunikatiivinen sopimustoiminta sisältää jatkuvaa neuvottelua paitsi yhteisestä tuotannosta, myös sopimussuhteen sisällöstä ja muodoista. Kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuu sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi.

Arviointi

Sopimusten tarkastelu kumppanuuden välineenä voi tarjota tarvittavia horisontaalisia ja vertikaalisia välineitä kehittämishankkeiden tulosten vakiinnuttamiseksi. Jotta sopimus voisi toimia yhteistyön välineenä, sen sisällön on pohjauduttava osapuolten vä- liseen yhteistoimintaan ja toiminnan tuntemukseen. Oleellista on myös mallintaa yhteistoiminnasta ne molemmille osapuolille merkittävät asiat, joista sopimuksia yhteistoiminnan jatkumisen varmistamiseksi tulee tehdä. Mallintaminen ja sopiminen edellyttävät johdon ja niiden henkilöiden, jotka vastaavat sopimuskumppaneiden tuotteista, palveluista ja prosesseista osallistumista sopimusprosessiin. Sopimustoimintaan liittyvää kokeilua jatketaan tavoitteena löytää yhteisesti malli, jossa sopimus toimii yhteistyön välineenä hankkeen tulosten vakiinnuttamiseksi.

4.2 Kumppanuusoppimisryhmä: Työelämän ja ammattikorkeakoulun kumppanuuskokeilu – Petri Jauhiainen

Kehittämiskokeilun lähtökohdat

Kehittämiskokeilussa haluttiin testata ja kehittää uusia käytännön sovelluksia Hanna Toiviaisen kehittämästä kumppanuusoppimisryhmä-työkalusta (Toiviainen 2009).

Kumppanuusoppimisryhmä on työväline, jolla kolme tilanteessa tasavertaista osapuolta pyrkivät kehittelemään eteenpäin yhdessä sovittuja tavoitteita ja tunnistamaan niihin liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Kumppanuusoppimisryhmän lähtökohta voidaan pelkistää alla esitettyyn kuvioon.

Kuva 3. Kumppanuusoppimisryhmä (Toiviainen, 2009).
Kuva 3. Kumppanuusoppimisryhmä (Toiviainen, 2009).

Kehittämiskokeilun tavoitteena oli

  1. Kehittää ja soveltaa kumppanuusoppimisryhmä-mallia ja sen välineitä opetuskäyttöön.
  2. Luoda kokeilun aikana kehitetyillä välineillä kumppanuusmalleja oppilaitoksen ja työelämän eli Metropolia ammattikorkeakoulun radio- ja tv-työn linjan ja YLEuutisten välille.

Organisointi

Kumppanuusoppimisryhmä-työpajan alussa osallistujat jaettiin kolmen hengen ryhmiin. Kukin ryhmän jäsen kiersi vuorollaan eri rooleissa, eli ryhmän jokainen jäsen oli vuorollaan niin kyselijä, kertoja kuin havainnoijakin. Harjoituksen kestoksi sovittiin kolme kertaa 15 minuuttia. Yhteiskehittelyn tueksi osallistujille annettiin työpajan vetäjän etukäteen laatima lista tukikysymyksiä, joita ”kyselijä” voi niin halutessaan käyttää sekä tuotospaperi, johon ”havainnoija” voi kirjata keskustelusta saamansa ajatukset.

Toteutus

Kuva 4. Kumppanuutta kehittämässä – Metropolian tv- ja radiotyön opiskelijoita kumppanuusoppimisryhmän syövereissä tammikuussa 2011.
Kuva 4. Kumppanuutta kehittämässä – Metropolian tv- ja radiotyön opiskelijoita kumppanuusoppimisryhmän syövereissä tammikuussa 2011.

Kumppanuusoppimisryhmä-kehittely toteutettiin osana opiskelijoiden uutistyö-kurssin opetusta helmi–maaliskuussa 2011. Kumppanuusoppimisryhmä oli välineenä kolmessa toisiaan seuranneessa työpajassa, joista kukin kesti purkuineen noin puolitoista tuntia. Pääpiirteissään kehittämiskokeilu eteni seuraavasti:

  1. Ensimmäisessä työpajassa kurssin opiskelijat käyttivät kumppanuusoppimisryhmää journalistisen ideoinnin ja yhteiskehittelyn työvälineenä.
  2. Toisessa työpajassa parhaaksi valittua uutisjuttu-ideaa kehiteltiin eteenpäin työ- elämän ja oppilaitoksen rajoja rikkovassa kumppanuusoppimisryhmässä. Ryhmässä keskustelijoina toimivat idean alun perin esittänyt opiskelija, linjan lehtori ja kurssilla vierailevana opettajana toiminut YLEuutisten uutispäällikkö.
  3. Kolmas työpaja toteutettiin runsaan kuukauden kuluttua edellisistä työpajoista. Siinä kumppanuusoppimisryhmän yhteiskehittelyn kohteeksi asetettiin suoraan Metropolian ja YLEuutisten yhteistyö. Ryhmään osallistuivat jo alan työelämäkokemusta omaava opiskelija, linjan lehtori ja uutispäällikkö.

Jokaisessa kolmesta työpajasta pyrittiin näin etenemään edellistä vaihetta pidemmälle kumppanuuden rakentamisessa.

Alla kolmannen vaiheen ”tuotos”-paperi, johon havainnoija kirjasi ajatuksiaan.

Kuva 5. Kumppanuusoppimisryhmä-tuotos (mukaellen Toiviainen 2009).
Kuva 5. Kumppanuusoppimisryhmä-tuotos (mukaellen Toiviainen 2009).

Arviointi

Työpajojen kuluessa kävi selväksi, että opiskelijat olivat motivoituneita työskentelemään kumppanuusoppimisryhmissä. Myös kirjallisen palautteen perusteella työtapaa pidettiin toimivana ennen muuta siksi, että ryhmässä jokaiselle tarjoutuu tasaarvoinen tilaisuus omien kehittämisajatustensa esittämiseen. Työtavan lähtökohtiin kuuluu, että jokainen pysyttäytyy ryhmässä vuorollaan omassa roolissaan, mikä mahdollistaa jokaiselle osallistujalle tasavertaisen osallistumisen.

Työpajan perusteella kumppanuuden rakentamiselle oleelliseksi tavoitteeksi jalostui se, että YLEltä olisi mahdollista nimetä yhteyshenkilö, joka kävisi osana työtehtäviään 17 / 28 dialogia Metropolian kanssa. Hänen kauttaan voitaisiin sitten rakentaa kumppanuutta esimerkiksi opettajavaihtona, työharjoitteluna tai vaikkapa juttupajakokeiluina, joissa opiskelija–toimittaja-työparit hyödyntäisivät tasavertaisesti kummankin osapuolen vahvuuksia sekä kiinnostuksen kohteita.

4.3 Neuvotteleva työtapa ammattikorkeakouluverkostossa – Nina Karasmaa

Kehittämistoiminnan lähtökohdat

Liikenteen koulutusohjelma on uusi koulutusohjelma, joka käynnistyi Hämeen ammattikorkeakoulussa HAMKissa syksyllä 2008. Kyseessä on myös ensimmäinen AMKtasoinen alan koulutusohjelma Suomessa. Uutena koulutusohjelmana liikenteen opetuksen on tärkeää saada tunnettavuutta ja luoda hyvät projektimaisen työskentelyn kontaktit alueellisiin toimijoihin. Tämä mahdollistaa työelämälähtöisten kurssien rakentamisen ja erilaisten projektitöiden liittämisen osaksi opintoja, mukaan lukien opinnäytetyöt. Koska käytännössä on mahdotonta olla jatkuvasti yhteydessä kaikkiin keskeisiin toimijoihin, on tärkeää pohtia, miten ja keiden kanssa yhteistyötä lähdetään rakentamaan alkuvaiheessa.

Kumppanuuksien kehittämistä lähdettiin kehittämiskokeilussa viemään eteenpäin neuvottelevan työtavan (Engeström 2004) keinoin organisoimalla yhteistapaamisia eri toimijatahojen kanssa (ks. kuva 6). Kokousten ja neuvottelujen analysoinnissa käytettiin osallistuvaa havainnointia ja kumppanuuksien rakentamisen edellytyksiä arvioitiin etnografisen kirjoitusotteen avulla (Lappalainen ym. 2007). Tarkasteluista nostettiin esiin kaksi rajanylitystilannetta, joissa neuvottelumenettely on ohjannut tulevaa toimintaa.

Kirjoittaminen on toiminut välineenä, kun on haluttu paremmin ymmärtää, mitkä asiat ovat toimineet ärsykkeinä ja saaneet aikaan muutosta toiminnassa, tai kun on pyritty havaitsemaan pienet hiljaiset signaalit, jotka viestivät yhteistyöpotentiaalista. Käydyistä yhteisistä neuvotteluista ja keskusteluista on nostettu esiin merkitykselliseksi koettuja asioita ja jatkoa on määritetty näiden tekijöiden kautta.

Organisointi

Työ aloitettiin verkostoanalyysillä, jonka avulla pyrittiin hahmottamaan liikennealan eri toimijoiden välisiä suhteita ja määrittelemään yhteistyön tarpeita kunkin toimijan kanssa. Toimijoiden joukosta valikoitui näin noin kymmenen yhteistyötahoa, joiden kanssa säännöllinen yhteydenpito koettiin erityisen tärkeäksi. Kumppanuuskokeilussa olen keskittynyt tarkastelemaan kahta yhteistyötahoa (liikennevirasto ja Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto), joiden kanssa kumppanuutta lähdettiin rakentamaan neuvottelevan työtavan keinoin (Engeström 2004).

Näistä liikennevirasto on liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimiva monialainen virasto, joka vastaa liikenteen palvelutason ylläpidosta ja kehittämisestä valtion hallinnoimilla liikenneväylillä. Organisaatio syntyi 2010 Tiehallinnon, rautatiehallituksen ja merenkulkulaitoksen toimintoja yhdistettäessä.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tehtävänä on huolehtia kaupungin rakenteellisesta ja kaupunkikuvallisesta kehittämisestä sekä kaavoituksesta ja liikenteen suunnittelusta ja ohjaamisesta. Virastossa on neljä osastoa: yleissuunnitteluosasto, asemakaavaosasto, liikennesuunnitteluosasto ja hallinto-osasto. Näistä liikennesuunnitteluosasto on potentiaalisin liikenneinsinöörejä työllistävä taho.

Kuva 6. Kumppanuusyhteistyön kehittymisen vaiheet kokeilun aikana.
Kuva 6. Kumppanuusyhteistyön kehittymisen vaiheet kokeilun aikana.

Toteutus

Liikennevirastoon oltiin yhteydessä ensimmäisen kerran lokakuussa 2010, ja ensimmäinen liikennealan opettajien ja liikenneviraston yhteystyötapaaminen oli marraskuussa. Koska sekä liikenneviraston että HAMKin liikenteen koulutusohjelma ovat toiminnassaan organisaationa alkuvaiheessa, ensimmäinen tapaaminen oli tutustumisluontoinen ja palveli myös liikenneviraston yleistä tavoitetta verkostoituttaa toimijoita keskenään. Uuden liikenneviraston hankintamenettely onkin muuttumassa ja suosii jatkossa vahvoja verkosto-osaajia. Etenkin älyliikenteen yhteistyön osalta yhteistyö yliopistojen ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa nähtiin mahdollisuudeksi, koska yliopistoissa ja muutamissa ammattikorkeakouluissa huomio keskittyy älyliikenteen teknologiaan, kun taas HAMKissa pääpaino on älyliikenteen sovelluksissa. Keskusteluissa sovittiin myös konkreettisista asioista kuten vierailuluennoista ja HAMKin osallistumisesta liikenneviraston ja Tampereen yliopiston järjestämään rautatiesuunnittelukoulutukseen, johon aiemmin on ollut osallistumismahdollisuus vain yliopistoilla.

Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) liikennesuunnitteluosaston kanssa ensimmäinen yhteydenotto tapahtui tammikuussa 2011. Keskustelu käynnistettiin suoraan kumppanuustavoitteesta lähtien. Helsingin kaupunki suhtautui yhteistyöhön myönteisesti, ja heti alusta asti lähdettiin yhdessä pohtimaan välineitä, joilla yhteistyötä saadaan konkretisoitua. Yhteisen kielen ja käsityksen tueksi KSV kutsui HAMKin edustajan kaupungin sidosryhmätyöpajaan, mikä osaltaan konkretisoi käytännön läheisesti KSV:n tämän hetkisiä projektityön painopistealueita ja antoi pohjaa yhteisten projektien pohdinnalle. KSV:n sisällä toimintaa lähdettiin organisoimaan siten, että KSV:n liikennesuunnittelutoimistossa osana kehityskeskusteluja kartoitettiin yhteistyöstä kiinnostuneita suunnittelijoita, joiden kanssa sovittiin, että he toimisivat yhdyshenkilöinä KSV:n ja HAMKin välillä. Yhteistyö otettiin KSV:ssä esille myös osastopäälliköiden kokouksessa, minkä seurauksena myös kaksi muuta kaupunkisuunnitteluviraston toimistoa ilmaisi kiinnostuksensa yhteistyöhön. Kevään 2011 aikana KSV:n ja HAMKin edustajista kootaan sopiva ryhmä, joka jatkaa yhteistyön työstämistä ja yhteisten toimintatapojen kehittelyä.

Arviointi

Neuvottelumenettely johti kuvatuissa esimerkeissä hyvin nopeasti konkreettisiin toimiin yhteistyön kehittelyssä. Se oli myös mielenkiintoinen analyysin kohde, koska kumppanuuden rakentamisen alkuvaiheessa se on oikeastaan ainoa mahdollinen tapa käynnistää yhteistyötä ja tutustuttaa osapuolet toisiinsa. Liikenneviraston ja KSV:n tapaamisten pohjalta neuvottelumenettely ohjasi prosesseja eri suuntiin. Liikenneviraston tapauksessa tapaaminen johti uusiin verkostoitumistarpeisiin mm. yliopistojen ja muiden ammattikorkeakoulujen kanssa, KSV:n tapauksessa keskustelut lähtivät alusta asti syventämään kahdenkeskistä yhteistyötä.

Lähtökohtana oli molemmissa tapauksissa opiskelijoiden harjoitustöiden ja opinnäytteiden kytkeminen kohdeorganisaation toimintaan luontevalla tavalla eli aiheet määrittyivät työelämän tarpeista lähtien eikä päinvastoin. Yhteistyön rakentamista helpotti KSV:n tapauksessa asian lähestyminen konkreettisen toiminnan kautta (työpaja). Lisäksi aihealueet, joista KSV oli kiinnostunut, lähtivät kasvamaan samaan aikaan monelta suunnalta. Näyttäisi siltä, että kumppanuuden rakentamisessakin pätee yleinen kysynnän ja tarjonnan sääntö. Aihealueet, joilta on käynnissä useita kansallisia ja kansainvälisiä tutkimuksia ja jotka liittyvät ihmisten arjen liikkumiseen ovat liikennetekniikassa tärkeitä ja tarjoavat sopivia pienimuotoisia töitä, joiden teettäminen konsultilla ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.

4.4 Tuotteistaminen yrityksen, ammatillisen oppilaitoksen ja työelämän kumppaniverkostossa – Kris-Tiina Valolahti

Kehittämistoiminnan lähtökohdat

Kumppaniverkoston kehittäminen maavärien tuotteistamista varten lähti liikkeelle koulutuksen ja väriaineiden saatavuuden vähyydestä. Luonnosta saataviin värilähteisiin lukeutuvat kasvi- ja eläinperäiset värit sekä maa- ja mineraalivärit. Värejä työssään tai harrastuksessaan käyttävät ovat joutuneet käytäntöön ja suulliseen perinnetietoon pohjautuen päättelemään, mistä tietyt väriaineet ovat olleet saatavissa ja miten niitä pitää valmistaa.

Värien valmistaminen (tiedon siirtyminen), saatavuus (tuotteistaminen) ja käyttö eri tekniikoilla ovat keskeiset teemat tässä kumppanuushankkeessa.

Tuominen, Paananen & Virtanen (2005) jäsentävät projektituotteen kehitysprosessin neljään vaiheeseen. Tuotteistaminen alkaa suunnittelulla ja ideoinnilla tavoitteena luoda kehitettävälle tuotteelle tuotekonsepti, jossa määritellään tiiviisti mitä tuotetaan, kuka tuotetta käyttää, miten tuote tuotetaan sekä miksi kohderyhmät valitsisivat juuri kyseisen tuotteen. Toisessa tuotteistamisen vaiheessa keskitytään konseptin testaamiseen ja tehdään tuotearviointi. Kolmanneksi tuotteistamisessa keskitytään ns. paketointiin, jolloin tuotteelle laaditaan tuote-esitteet – luodaan brandi. Tuotteistaminen päättyy tuotteen levittämiseen ja markkinointiin (Toikko & Rantanen 2009).

Organisointi

Kumppanuuden rakentamishankkeeseen osallistuvat vuoden 2011 aikana neljä tahoa. Organisoinnista on pääosin vastannut Iitin Värikeskus Oy, jolla on valmiit suhteet kumppanuusverkoston osapuoliin. Iitin Värikeskus Oy:n edustajana on toimitusjohtaja ja kouluttaja FM K-T Valolahti, Virossa (Piusan hiekkakaivos) Obinitzan ja Oravan kylän taiteilijat ja työttömät koordinoijana Sirje Vällman, Valamon kansanopiston ikonitaiteen opettaja ja ikonografi Alexander Wikström ja Porvoon Amistosta Pintakäsittelylinjan opettaja Tanja Holmberg sekä taide- ja kulttuuriaineiden opettajana Kris-Tiina Valolahti.

Toteutus

Tuotteistaminen lähti liikkeelle edellä mainittujen osallistujien kanssa ideatasolla, ja konkretiaan päästiin nopeasti tekemällä aikataulusuunnitelma kumppaneiden kesken. Ensimmäiseksi tietysti tarvitsimme välineet, joilla eri vaiheet toteutettiin. Yhteistyö ulkomaisen kumppanin kanssa vaati sovittua organisointia koulutuksessa (käännöstyöt) ja värien koe-erien valmistuksessa. Valmiiden värien testaus Valamossa edustaa toista vaihetta. Koulutuskokeilu alan ammattioppilaitoksessa yhteistyössä ammattiopetuksen kanssa tapahtui vaiheessa kolme ja tämän kaiken yhteen liittämistä ja koordinoimista toteuttaa Iitin Värikeskus tarkoituksena saada osallistuvat kumppanitahot työskentelemään tasavertaisessa kumppanuussuhteessa tulevaisuudessa maavärien tuotteistamisen parissa.

Kuva 7. A. Wikström valmistamassa maaväriä

Iitin Värikeskus Oy järjesti ”Maavärien valmistus” -kurssin Piusassa 8.–11.8.2010. Kurssilla valmistettiin loistava maaväriskaala paikallisesta maaperästä. Esimerkit värivalmisteista toimitettiin testausryhmälle.

Maa- ja mineraalivärejä käytetään mm. ikonimaalauksessa, joten loogisin jatkotyöstäminen ja testaus tapahtui Valamon kansanopistossa järjestettävällä kurssilla. ”Käytännön vä- rioppia ikonimaalareille” -kurssin (7.–10.10.2010) vetäjänä toimi ikonimaalari ja maavärien asiantuntija Alexander Wikström. Kurssille osallistui kaksitoista alan ammattilaista ja harrastajaa. Kurssilaiset kokeilivat käytännössä Virossa valmistettuja värejä. Maalareiden mielestä värit olivat mielenkiintoisia, erityisesti vihreät sävyt, joita on vaikeampi löytää. Kaikki osallistujat olivat kiinnostuneita tuotteistamisideasta. Väriskaalan oli heidän mielestään harmoninen ja kauniin maanläheinen. Kurssilla keskusteltiin myös yhteisestä opintomatkasta Piusaan, jotta päästäisiin tutustumaan kaivosalueen maaperään ja valmistamaan värejä. A. Wikström lupautui maalaamaan ikonin Piusan väreillä. Se edustaa valmistuttuaan maavärien pysyvyyttä ja toimii ikonografisessa mielessä kumppanuuden symbolina.

Kumppanuuskokeilu taide- ja ammattiopetuksen välillä suoritettiin Porvoon ammattiopistossa. Porvoon Amiston pintakäsittelylinjalla oppilaat perehtyvät ammattiopetuksessa maavärien käyttöön. Värien valmistusta ei opetussuunnitelmaan Amistossa kuulu, kuten ei muissakaan alan vastaavissa oppilaitoksissa. Pintakäsittelylinjan käytännön kokeilut värien valmistuksessa tehtiin PINA08 vuosikurssin kanssa. Maavärien valmistus on edullista ja tuloksena saattaa olla täysin uniikki värimaailma. Yksi käyttäjäkunta maaväreille ovat entisöijät, koristemaalarit ja muut pintakäsittelyä ammateissaan tarvitsevat.

Maavärien tuotteistamisessa Värikeskuksella on merkittävä asema koulutuksen, koordinoinnin ja markkinoinnin eteenpäin viejänä. Iitin Värikeskus Oy on perustettu vuonna 2006. Iitissä sijaitsevassa Värikeskuksessa on Värimuseo, Väripuoti ja näyttelytilat. Värikeskus järjestää erilaista kurssitoimintaa mm. kouluille ja yrityksille. Kansainvälinen toiminta on ollut yksi toiminnan muoto vuodesta 2005. Väripuodissa myydään mm. luonnonväriaineita. Kysyntä on kasvanut jatkuvasti informaation lisääntyessä. Ekologiset vaihtoehdot ovat koko ajan halutumpia. Värikeskus tuo maahan ulkomaisia väriaineita ja välittää kotimaisia muualle. Yhteistyö virolaisten kanssa on ollut vilkasta jo kolme vuotta.

Arviointi

Kumppanuushanke on edelleen kehityksen alaisena. Alkumetrit näyttävät tällä pitkällä taipaleella erinomaiselta. Temperatekniikkaa käyttävät taiteilijat ovat antaneet hyvää palautetta, ja he ovat yksi mainittava ryhmä tuotteiden käyttäjinä sekä informaatiokanavana. Yhteistyötä ja integraatiota eri ammattiopetusalojen välillä tarvitaan koulumaailmassa yhä enemmän. Kumppaneita on hyvä saada yritysmaailman lisäksi muista saman alan oppilaitoksista.

Kokonaisuudessa tulee ottaa huomioon kumppanien tehtävämäärittely, jäsenten roolit, ohjaus, tukeminen ja valmentaminen. Vastuualueet tulee määritellä tarkasti ja jakaa toimijoiden kesken. Kumppanuuden onnistumiseksi myös osaamisstrategian suunnittelu ja tavoitteiden määrittäminen tulevaisuuden tarpeiden osaamisessa on tärkeää.

Toiminnan kehittäminen yhdenvertaiseen kumppanuuteen on haaste, joka vaatii pitkän tien kulkemista, asenteiden uudelleen arviointia ja yhteistyön merkityksen sisäistämistä – siis pitkä matka edessä.

5 Pohdintaa

Kumppanuutta käsittelevässä kirjallisuudessa verkostoyhteistyö näyttäytyy usein ideaalimallina, jossa yhteispeli on vaivatonta ja jossa molemmat osapuolet hyötyvät. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että verkostoissa tapahtuva arkipäivän yhteistyö on muutakin kuin sujuvaa, harmonista yhteistoimintaa valitun tavoitteen saavuttamiseksi. Yhteistoiminta konkreettisissa projekteissa ja vuorovaikutustilanteissa on kitkaa ja katkoksia täynnä ja edellyttää osapuolilta ponnisteluja yhteistoiminnan onnistumiseksi. Perinteiset organisaatiorajat ylittävä verkostoyhteistyö ja kumppanuus ovat vaativia oppimisprosesseja, joissa organisaatiot lukuisine toimijoineen joutuvat kokonaan uudenlaisten oppimishaasteiden eteen.

Kumppanuuden rakentaminen edellyttää yhteisiä välineitä ja kohtaamisfoorumeita kumppanuuden rakentuessa toiminnassa. Kumppanuuden rakentamisen välinehaastetta tutkiessamme tavoitteemme mukaisesti kehittämiskokeilut tuottivat arvokasta käytännön tuntumaa ja jatkokehittämisideoita valittujen välineiden toimivuudesta. Samalla kehittämiskokeilun osallistujatahot eli ammatillinen oppilaitos tai ammattikorkeakoulu, työelämätahot sekä kokeilun toteuttaja itse kaikki oppivat sekä kokeilussa että kokeilusta.

5.1 Kehittämiskokeiluissa ja -kokeiluista opittua

Projekti- ja hanketoimintaan perustuvaan kehittämiseen liittyy haaste saada kehitetyt toiminnot levitettyä ja vakiinnutettua rahoituksen päätyttyä. Sopimustoimintaan kohdennetussa kokeilussa lähdettiin tarkastelemaan olemassa olevia sopimuksia ja kirkastamaan ja mallintamaan hankkeen tuloksia. Tarkastelun tavoitteena on vastata kysymyksiin, mitä halutaan vakiinnuttaa ja mitä se edellyttää kummaltakin hanketoimijalta itseltään ja mitä tulevalta yhteistoiminnalta. Kokeilun tuloksena kertaalleen laaditun sopimuksen sijaan korostuu sopimustoiminta ja yhteistyösuhteen jatkuva tarkastelu ja arviointi. Sopimustoiminnan lähtökohtana on varmistaa, että kummallekin osapuolelle tärkeät asiat saadaan näkyviksi ja niiden pohjalta sovitaan yhteisesti hankkeen jälkeisistä toimenpiteistä. Kokeilusta saatujen ensivaiheen kokemusten mukaan sopimustoimintaan tähtäävä työskentelytapa voi auttaa nostamaan esille asioita, joiden osalta halutaan käydä yhteistä keskustelua tavoitetilasta ja sen edellyttämistä toimenpiteistä.

Artikkelin toisessa kehittämiskokeilussa kumppanuuden välinehaasteeseen pyrittiin vastaamaan soveltamalla ja jatkokehittämällä tutkija Hanna Toiviaisen kehittämää kumppanuusoppimisryhmä-työkalua kolmiportaisessa yhteiskehittelyn työpajassa. Saadun kokemuksen ja kerätyn palautteen perusteella toimintatavan suurin vahvuus on mallin sisään rakennetussa tasavertaisuuden lähtökohdassa. Jokaisella kumppanuusoppimisryhmään osallistujalla on yhtäläinen mahdollisuus tuoda esiin omia ajatuksiaan, jolloin hyvinkin erilaisista lähtökohdista ja taustoista kumpuavat ajatukset ja näkökulmat saadaan nopeasti ja kitkatta esiin ja yhteisen kehittelyn ja ymmärryksen rakentamisen perustaksi.

Kumppanuusoppimisryhmää voisikin soveltaa esimerkiksi laajan opintokurssin alussa kurssin lehtoreiden ja opiskelijoiden yhteisen orientaatioperustan luomisessa. Hedelmällistä voisi olla myös esimerkiksi kahden kumppanuutta kehittämään pyrkivän organisaation ylimmän johdon ja suorittavan portaan istuttaminen kumppanuusoppimisryhmiin tasavertaisina osallistujina. Malli mahdollistaa tasavertaisen dialogin ja purkaa näennäisiä rakenteita ”tittelit pois” -hengessä. Parhaimmillaan harjoitus voisikin nopeuttaa huomattavasti kumppanuuden yhteisen kielen ja tavoitteen löytymistä.

Kolmannessa kehittämiskokeilussa ammattikorkeakoulun kumppanuusverkostossa välineenä kumppanuuden rakentamiseksi oli neuvotteleva työtapa. Yhteistyön alkuun toteutettu verkostoanalyysi osoitti, että verkostojen systemaattinen analysointi jäntevöittää ja selkiyttää yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tuloksena oli, että keskityttiin paremmin olennaiseen ja karsittiin turhia asioita pois. Rajanylityksen välineenä neuvottelut ja neuvotteleva työtapa syvensivät yhteistyötä ja toivat aivan uusia näkökulmia toimintaan. Yhteisenä lähtökohtana oli lähteä kehittämään toimintaa työelämän tarpeista käsin, mikä todennäköisesti helpotti yhteisen ymmärryksen syntymistä.

Kehittämiskokeilu synnytti liikenteen koulutusohjelman sisällä palaverikäytännön, jossa yhteydenotoista eri toimijatahoihin keskustellaan säännöllisin väliajoin koulutusohjelmapalavereissa. Kokeilusta opittiin myös, että yhteistyö ja yhteistoiminnan muodot voivat käynnistyä joskus varsin nopeasti, kun asiaa lähdetään valmistelemaan tietoisesti (suorana tarjoomana) sen sijaan, että yhteistyö muodostuisi pikku hiljaa yksittäisten tapaamisten tai projektien kautta. Toisaalta tärkeä huomio oli, että aiheet ja verkostot lähtevät helposti laajenemaan, minkä vuoksi haasteena on löytää erilaisten yhteydenottojen ja projektien välille synergiaa siten, ettei työskentely ”hajoa käsiin” vaan voidaan profiloitua halutulla tavalla. Tärkeää onkin fokuksen säilyttäminen ja siten kumppanuuden kohteen jatkuva yhteinen arviointi ja täsmentäminen.

Kehittämiskokeilun käynnistämänä jatkosuunnitelmana yhteistyötä pyritään entisestään syventämään siten, että sidosryhmien kanssa voitaisiin tehdä yhteistyössä erilaisia oppimiskokeiluja, jolloin työelämä saa tuoretta näkökulmaa ongelmien ratkaisuun samalla opiskelijoiden ja opettajien työelämäyhteyksiä ja motivaatiota edistäen.

Ammattioppilaitoksen sekä työelämän yhteistyöverkostossa kumppanuuden rakentamisen välineenä oli tuotteistaminen, mikä monen toimijan käsittävänä mallina todettiin erittäin haastavaksi. Hyvästä ideasta huolimatta asiat eivät välttämättä etene toivotulla tavalla tai aikataululla. Siksi koettiinkin erittäin tärkeäksi, että tuotteistamisen ensimmäisen vaiheen aivoriihessä luotaessa tuotekonseptia, määritellään tarkasti keskeiset rakenteet kuten asiakas- ja kohderyhmät, resurssit ja osaaminen. Kehittä- miskokeilun oppeina nousivat esiin yhteisesti jaetun ja hyväksytyn aikataulutuksen merkitys ja kumppaniryhmien välinen jatkuva keskustelu, jonka myötä pystyttiin karsimaan epäoleellisia asioita ja toisaalta ilmeni jatkuvasti uusia tärkeitä näkökulmia yhteistyön edetessä.

5.2 Oppien innoittamana mahdollisuuksien ideointiin

Tässä artikkelissa kuvatut kehittämiskokeilut ovat tarjonneet arvokkaan oppimisfoorumin ja yhteiskehittelyn mahdollisuuden kaikille osallistujatahoilleen ja erityisesti kokeilun toteuttajalle. Kokeilut osoittivat, että kumppanuuden rakentamisen välinehaasteeseen löytyy toimivia ja hyvin erilaisia välineitä, joiden toimivuutta voitaneen ennakoida, mutta kuitenkin jokaisessa yksilöllisessä kumppanuussuhteessa toimivuus on kokeilun kautta testattava. Voiko sitten kokeilu täysin epäonnistua välineen soveltumattomuuteen. Mielestämme ei, vaan myös tässä tapauksessa kokeilun häiriöt, kitkat ja katkokset tuottavat osallistujille arvokasta oppia ko. yhteistyösuhteessa toimimisesta.

Työelämäyhteyksien rakentamistavoite edellyttää, että ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen opettajakunnan on suunnitelmallisesti ja ennakkoluulottoman rohkeasti rakennettava verkostoja työelämän rajapinnassa. Opettajilla olisikin mielestämme mahdollisuus näillä rajapinnoilla entistä enemmän hahmottaa rooliaan kumppanuuden rakentamisen ’välineosaajana’. Kumppanuutta yhteiskehittelynä rakennettaessa oppijoina hyötyvät kaikki: niin työelämätahot, osallistuvat opiskelijat kuin opettajakunnan edustajat. Välineosaaminen on lisäksi siirrettävissä ja levitettä- vissä näin myös työelämätahoille, jotka siten saavat tavoiteltavan lisäarvon yhteistyöstä: osaamispääomaa, välineitä ja käytännön kokemusta omien kumppanuuksiensa rakentamiseen ja hallintaan.

Omien kehittämiskokeilujemme innoittamina, me tämän artikkelin kirjoittajaryhmä, haluamme haastaa työelämän rajapinnalla toimivat opettajat kumppanuuden rakentamistalkoisiin erilaisin kehittämiskokeiluin! Vain siten on lunastettavissa antoisan ja hyödyllisen ’välineosaajan’ ja ’välineosaamisen levittäjän’ rooli työelämäyhteyksien, verkostojen ja kumppanuuden rakentamisessa.

Kiitokset

Tämä artikkeli on saanut inspiraationsa kirjoittajien osallistuessa HAAGA-HELIAn toteuttamaan ammatilliseen opettajankoulutukseen, joka monialaisuudessaan nosti esille kumppanuuden kehittämisen tarpeen. Haluamme kiittää KT Pirjo Lambertia, joka ohjasi ja kannusti meitä haasteellisessa virtuaalisessa yhteiskirjoitustyössämme. Lisäksi haluamme kiittää kaikkia kehittämiskokeiluihin osallistuneita yhteistyö- kumppaneitamme, joiden ennakkoluuloton ja utelias asenne sekä valmius kehittämisyhteistyöhön mahdollisti artikkelimme kehittämiskokeilujen toteutuksen ja siten kokeilukokemusten levittämisen tämän artikkelin välityksellä!

Kirjoittajat

Hanna Ilmonen, KTM, hanna.ilmonen(a)hotmail.com

Sirpa Immonen, erityisasiantuntija, projektipäällikkö, sirpa.immonen(a)espoo.fi

Petri Jauhiainen, uutispäällikkö, vieraileva opettaja, petri.jauhiainen(a)yle.fi

Nina Karasmaa, yliopettaja, nina.karasmaa(a)hamk.fi

Kris-Tiina Valolahti, toimitusjohtaja, opettaja, teevilahti(a)gmail.com

Ammattikorkeakoululaki 9.5.2003/351.

Antikainen A., Rinne R. & Koski L. 2006. Kasvatussosiologia. WSOYpro, Helsinki.

Engeström Y. 2006. Kaksikätinen asiantuntijaorganisaatio. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja B 2/2006. Kansanterveyslaitos, Helsinki.

Engeström Y. 2004. Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Vastapaino, Tampere.

Espoon kaupunki ja Metropolia ammattikorkeakoulu. Sopimus yhteistyöstä, 8.10.2008.

Espoon sosiaali- ja terveystoimen ja Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yhteistyösopimus vuosille 2011 – 2013, 19.1.2011.

Haavisto V. 2007. Sopimukset yhteistyön välineinä. KeVer – Osaaja, 6(3) http://ojs.seamk.fi/index.php/kever/article/view/15/28

Kajamaa A. & Kerosuo H. 2006. Mitä toimintatavan kehittämisprojektista seurasi? Kehittämisen tulosten kestävyys ja leviäminen terveydenhuollossa. KONSEPTI- toimintakonseptien uudistajien verkkolehti, 3(2). http://www.muutoslaboratorio.fi/files/Mita_toimintatavan_kehittamisprojektista_seurasi.pdf

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2007-2012 (KESU) http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/Koulutus_ja_tutkimus_2007_2012._Kehittamisuunnitelma

Keto A., Nuutinen E. & Teräs M. 2009. Vakiinnuttaminen ekspansion haasteena. KONSEPTI -toimintakonseptien uudistajien verkkolehti, 6(1). http://www.muutoslaboratorio.fi/files/Konsepti_Terasym.pdf

Lappalainen S., Hynninen P., Kankkunen T., Lahelma E. & Tolonen T. 2007. Etnografia metodologiana, lähtökohtana koulutuksen tutkimus . Vastapaino, Helsinki. 28 / 28 Launis K., Schaupp M., Koli A. & Rauas-Huuhtanen S. 2010. Muutospajaohjaajan opas, TYKES, raportteja 71, Helsinki.

Salminen H. & Ylä-Anttila P. 2010. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistaminen, Opetus- ja Kulttuuriministeriön julkaisuja 2010:23,
http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2010/12/amk_rahoitus.html
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/amk_hallinnon_selvitys.html.

Toikko T. & Rantanen T. 2009. Tutkimuksellinen kehittämistoiminta. Näkökulmia kehittämisprosessiin, osallistamiseen ja tiedontuotantoon. Tampere University Press.

Toiviainen H. & Hänninen H. 2006. Työn rajanylitykset oppimisen ja tutkimisen haasteena. Teoksessa Rajanylitykset työssä, yhteistoiminnan ja oppimisen uudet mahdollisuudet.

Toiviainen H., Toikka K., Hasu M. & Engeström Y. 2004. Kumppanuus toimintana: Esimerkkinä kahden metalliteollisuuden yrityksen kumppanuusverkosto. TYKES, raportteja 32, Työministeriö, Helsinki.

Toiviainen H. 2008. Verkoston monitasoinen oppiminen. Teoksessa R. Engeström & J. Virkkunen (toim.), Kulttuurinen välittyneisyys toiminnassa ja oppimisessa, Tutkimusraportteja 11, Helsinki.

Toiviainen H. 2005. Pienyritysverkoston oppimista tutkimassa – kohti monitasoista lähestymistapaa. Kasvatuksen tutkimuslaitos, Jyväskylä.

Tuominen A., Partanen M. & Virtanen P. 2005. Projektituotteistajan opas. Euroopan sosiaalirahasto. http://www.rakennerahastot.fi/rakennerahastot/tiedostot/esr_julkaisut_2000_2006/esitteet_ja_oppaat/oppaat/07_projektituotteistajan_opas.pdf

Työelämän kokema hyöty ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä

Johdanto

Yhteistyö työelämän kanssa on lakisääteisesti ammattikorkeakoulun tehtävä. Opintojaksoihin integroituva yhteistyö onkin ammattikorkeakouluopetuksen arkea mutta myös ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvää yhteistyötä työelämän kanssa on systemaattisesti kehitetty eritoten vuoden 2003 lakiuudistuksen jälkeen (Laki ammattikorkeakouluista 2003 /351; Asetus ammattikorkeakouluista 2003/352). Tätä työelämän kanssa tehtävää yhteistyötä on tutkittu paljon, tosin pääasiassa koulutuksen näkökulmasta (esim. Jaroma 2008; 2009). Mutta millaista hyötyä työelämä yhteistyöstä saa? Tähän kysymykseen haettiin vastausta Stepit KOHOprojektissa. Stepit KOHO-projekti on osa Kolme askelmaa yhteisölliseen työelämä- kumppanuuteen (STEPIT) – projektia, joka toteutuu vuosina 2008 – 2012 Keski Pohjanmaan ammattikorkeakoulun organisoimana (http://projekti.centria.fi). KOHOa, kuten koko Stepit-projektia, rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto ja Pirkanmaan ELYkeskus ja sitä toteuttavat Jyväskylän ja HAAGA-HELIAn ammattikorkeakoulujen Ammatilliset opettajakorkeakoulut ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK.

Stepit KOHO-projektissa haluttiin kehittää korkeakouluhenkilöstön työelämäyhteistyö ja työelämä kumppanuusosaamista alumneja enemmän hyödyntäväksi. Projektissa suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin korkeakouluille suunnattu työelämäkumppanuusja työelämäyhteistyöosaamista kehittävä valmennusohjelma (Potinkara ym. 2011 painossa). Valmennusohjelma toteutettiin vuoden 2010 aikana Lahden ja HAAGA-HELIAn ammattikorkeakouluissa. Ennen valmennusohjelman käynnistämistä haluttiin selvittää, millaista yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa on työelämän näkökulmasta (Vanha-aho 2009).

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen kohderyhmäksi valikoituivat Toimihenkilökeskusjärjestö STTKn jäsenliittojen ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet jäsenet. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK on koulutettujen ammattilaisten ja asiantuntijoiden eli toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö, johon kuuluu 20 jäsenliittoa ja sen kokonaisjäsenmäärä on noin 614 000 jäsentä. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista STTKn jäsenistä ei ole saatavilla tarkkaa tietoa.

Tutkimus toteutettiin webropol-kyselynä. Kysely lähetettiin STTK:sta sähköpostilla sen jäsenliitoille helmikuussa 2009 lähetettäväksi edelleen niiden ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneille jäsenille. Vastaajien taustatietojen lisäksi kyselyssä selvitettiin, millaista yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa on, kenen aloitteesta se on käynnistynyt, miten hyödylliseksi vastaaja kokee yhteistyön, mitkä ovat yhteistyön mahdollisesti esteet ja miten yhteistyötä voisi kehittää. Kyselylomakkeessa oli 18 kysymystä ja se sisälsi sekä monivalinta- että avoimia kysymyksiä. Tämä artikkeli keskittyy tutkimuksen yhden osan, työelämän kokemien yhteistyön hyötyjen tarkasteluun.

Tutkimuskysymykset muotoutuivat seuraaviksi:

  1.  Onko yhteistyöstä ammattikorkeakoulun kanssa hyötyä?
  2.  Jos, niin millaista hyöty ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen, työelämässä olevan henkilön mielestä on?

Tutkimusaineisto analysoitiin tilastollisilla menetelmillä ja avoimet vastaukset luokiteltiin aineistolähtöisellä sisällön analyysilla (Kyngäs & Vanhanen 1999). Tulokset esitetään prosentuaalisina jakaumina ja aineistoesimerkkeinä avoimista vastauksista.

Tulokset

Vastaajat ja yhteistyö

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 5 371 henkilöä. Koska kaikkiin kysymyksiin ei ollut pakollista vastata, vastaajamäärät vaihtelevat kysymyksittäin. Vähän yli puolet vastaajista oli julkiselta sektorilta (52,8 %), yksityiseltä puolelta vastaajista oli vähän vajaa puolet (44,1 %) ja vain vajaa viisi prosenttia edusti kolmatta sektoria (3,1 %) Vastaajista enemmistö (lähes 40 %) oli sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneita. Toiseksi eniten oli tradenomeja (20 %) ja kolmanneksi suurin ryhmä olivat insinöörit (11 %). Runsas neljännes vastaajista (26,5 %) oli valmistunut vuonna 2003 tai ennen sitä.

Lähes kolme neljännestä (72,3 %) vastaajista ilmoitti, että heidän työpaikkansa teki yhteistyötä ammattikorkeakoulun kanssa. (Kuvio 1)

Kuvio 1. Yhteistyön tekeminen
Kuvio 1. Yhteistyön tekeminen

Yleisimmät yhteistyön muodot olivat opiskelijan työharjoittelu ja opinnäytetyöt. Lähes neljännes vastanneista kävi luennoimassa ammattikorkeakoulussa. ja vajaa viidennes teki yhteistyötä opiskelijoiden projektitöihin liittyen. (Kuvio 2).

Kuvio 2. Yhteistyön muodot.
Kuvio 2. Yhteistyön muodot.

Lisäksi ’jotain muuta’ vastausvaihtoehdossa mainittiin koulutusyhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa. Työpaikan tarvitsemaa täydennyskoulutusta mainittiin suunniteltavan ja toteutettavan yhteistyössä ammattikorkeakoulun kanssa. Useasta vastauksesta kävi ilmi, että yhteistyö ei ollut suunnitelmallista, vaan sitä tehtiin tarpeen mukaan projekti kerrallaan. Muutamissa vastauksissa mainittiin yhteistyön syventämisen olevan parhaillaan työn alla.

Yhteistyön hyödyllisyys ja hyödyt työelämälle

Lähes 80 % vastaajista koki yhteistyön ammattikorkeakoulun kanssa erittäin tai melko hyödyllisenä. Vain alle 5 % vastaajista koki yhteistyön jokseenkin tai täysin hyödyttömänä. (Kuvio 3).

Kuvio 3. Yhteistyön hyödyllisyys
Kuvio 3. Yhteistyön hyödyllisyys

Vastaajia pyydettiin myös kuvaamaan sanallisesti toteutuneen yhteistyön hyötyjä. Nämä vastaukset luokiteltiin niiden sisällön perusteella viiteen eri luokkaan. Aineistosta nousseita yhteistyön hyötyjä vastaajille olivat uusien työntekijöiden rekrytointi, uuden tiedon ja osaamisen lisääntyminen työpaikalla ja yhteistyön yritykselle antama näkyvyys alueellisesti. Yhteistyötä kuvattiin myös kaikkia osapuolia hyödyttäväksi prosessiksi. Osa vastaajista oli epävarma yhteistyön hyödystä ja osia vastauksista ei pystytty luokittelemaan, koska niiden sisältö ei liittynyt yhteistyön toteuttamiseen. (Kuvio 4)

Kuvio 4. Yhteistyön hyödyt
Kuvio 4. Yhteistyön hyödyt

Seuraavassa avataan tarkemmin avoimia vastauksia. Yhteistyön tekeminen koettiin hyväksi tavaksi rekrytoida uusia työntekijöitä. Yli kolmasosa vastaajista mainitsi uusien työntekijöiden ja sijaisten löytämisen yhteistyöstä saatavaksi hyödyksi. Opiskelijoiden mukanaan tuomia ”uusia tuulia” sekä ajantasaista tietoa uusista menetelmistä arvostettiin laajasti, kuten myös opiskelijoiden tekemien opinnäyte- ja projektitöiden kautta syntyviä tuloksia. Lisäksi vastaajat olivat tyytyväisiä myös siitä, että harjoittelijoiden ohjaaminen ”pakotti” työntekijät tarkastelemaan olemassa olevia toimintatapoja kriittisemmin, kun niitä joutui perustelemaan harjoittelijoille. Vaikka harjoittelijoiden tuomaa helpotusta työtaakkaan kiiteltiin, moni vastaaja kritisoi silti sitä, että heidän omaa työaikaansa sidottiin liiaksi harjoittelijoiden ohjaamiseen

”Harjoittelijat ovat ovi työelämän ja koulutuksen kehittämisen välillä.”
”Tämän päivän opiskelija on tulevaisuuden työkaveri.”

Useat vastaajista näkivät hyödyllisyyden opiskelijan saaman työkokemuksen ja asiantuntijatiedon kautta. He kokivat ”velvollisuudekseen” omalta osaltaan tuottaa työmarkkinoille ammattitaitoista ja osaavaa työvoimaa osallistumalla esimerkiksi harjoittelun ohjaukseen. Avoimissa vastauksissa asiaa kuvattiin mm. seuraavilla tavoilla:

”Verkostoituminen ja työelämän ja oppilaitoksen välinen yhteistyö on erittäin tärkeää, jotta pystyisimme jatkossa vastaamaan työelämän tarpeisiin ja haasteisiin.”
”Tämän päivän trendi on jatkuva oppiminen, ja tätä silmällä pitäen yhteistyö AMK:n kanssa tarkoittaa sitä, että opiskelijat tuovat tullessaan uutta tietoa, joka parhaimmillaan auttaa myös henkilökuntaa pysymään ”ajan hermolla”.”
”Saadaan koulutus vastaamaan työelämän tarpeisiin.”

Mitä pidempään yhteistyö oli jatkunut, sen tyytyväisempiä vastaajat siihen olivat. Jo alle vuoden kestäneen yhteistyön perusteella reilusti yli puolet (61,1 %) piti yhteistyö- tä vähintään melko hyödyllisenä. Yhdestä viiteen vuotta yhteistyötä tehneiden keskuudessa melko hyödylliseksi sen arvioi jo yli 80 % vastaajista ja yli viisi vuotta kestäneen yhteistyön jälkeen jo lähes 90 %. Eräs vastaaja kuvasi pitkäkestoisen yhteistyön hyötyjä seuraavasti:

”Tiivis, jo vuosikymmeniä jatkunut yhteistyö on meille arkipäivää. Olemme voineet kehittää opiskelijaohjausta, opiskelijoilta saamamme palaute on erittäin hyvää ja monet ovat valmistuttuaan palanneet meille töihin. Puolin ja toisin olemme voineet jakaa uusinta alan tietoa ja näin kaventaa koulun ja työelämän välistä kuilua.”

Pohdinta

Artikkelissa tarkasteltiin työelämän kokemia hyötyjä ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä. Artikkeli on aineiston alustavaa analyysiä. Vastausten perusteella yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa nähtiin hyödyllisenä. Tämä tulos on yhteneväinen vuonna 2008 INTO-projektissa työelämälle tehdyn kyselyn (n = 314) tulosten kanssa, jossa 87 % vastaajista oli erittäin tai melko tyytyväinen ammattikorkeakoulun kanssa tehtävään yhteistyöhön (Zacheus 2009).

Tutkimuksemme mukaan yhteistyö näytti liittyvän pääosin opetukseen integroitaviin muotoihin kuten työharjoitteluun ja opinnäytetyöhön. Samansuuntaisiin tuloksiin on tullut Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) selvityksessään, jonka mukaan EK:n jäsenyrityksestä kaksi kolmesta teki yhteistyötä oppilaitosten kanssa tyypillisimmin työssäoppimiseen ja harjoitteluun liittyvänä (EK:n yritys- ja oppilaitosyhteistyö 2008) sekä Leskinen (2010) tekemässään selvityksessä työelämän ja Oulun seudun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikön yhteistyöstä, joka niin ikään liittyi eniten harjoitteluun ja opinnäytetöihin. Ammattikorkeakouluopiskelijan harjoittelun on Salosen (2005) työelämälle suunnatun kyselyn perusteella todettu olevan hyödyllinen sekä opiskelijoille että työelämälle. Salosen (2005) mukaan yritykset ja organisaatiot saivat opiskelijan työharjoitteluajasta apua rekrytointiin, koska tällöin työantaja voi tutustua opiskelijaan, mahdolliseen tulevaan työntekijään. Harjoittelussa oleva opiskelija tuo myös tullessaan uutta tietoa ja auttaa näin työntekijää päivittämään omaansa. Opiskelijan koettiin myös helpottavan työtaakkaa. Opiskelija, kyseenalaistamalla työtapoja, voi myös kehittää työn tekemistä. Oman tutkimuksemme tulokset ovat samansuuntaisia Salosen tulosten kanssa.

Opinnäytetyö on tyypillinen opintoihin liittyvä työelämäyhteistyön muoto. Opinnäytetyön mahdollisuudet työelämän kehittämisessä taas väitetään tunnistettavan työelä- mässä paremmin kuin ammattikorkeakouluissa (Isohanni & Toljamo 2005) ja työelämä odottaakin opinnäytetöiltä vahvaa käytännöllisyyttä ja hyödynnettävyyttä (Rissanen 2003). Frilander-Paavilaisen (2005) ammattikorkeakouluopettajille, opiskelijoille ja työelämän edustajille suunnattu tutkimus osoitti, että opinnäytetyö kehittää sekä yksilöllistä (opiskelijan) että yhteisöllistä (työelämän ja ammattikorkeakoulun) asiantuntijuutta. Mainintoja jaetun asiantuntijuuden kehittymisestä ei hänen aineistostaan kuitenkaan noussut. Yritykset mainitsivat lisäksi käyttävänsä opinnäytetyötä rekrytoinnin välineenä. Tässä tutkimuksessamme esille tullut kuvaus yhteistyön hyödystä win-win-win tilanteena voidaan nähdä yhteneväisenä Frilander-Paavilaisen yhteisöllisen asiantuntijuuden kehittämisen kanssa. Työelämä kokiessaan että yhteistyön tekeminen hyödyttää muitakin kuin vain työpaikkaa, näkee näin yhteistyössä strategisen kumppanuuden elementtejä, jossa yhteistyötä kuvataan osapuolen tarpeesta lähtevänä, molempia hyödyntävänä, suunniteltuna yhteistyönä (Ståhle & Laento 2000).

Aiemmin työelämälle tehdyn selvityksen perusteella kunta ja järjestösektori kokivat ammattikorkeakoulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä olevan hyötyä oman toiminnan kehittämisessä. Yksityisellä sektorilla asia ei näin ole. (Zacheus 2009.) Nämä näkökulmat ovat selkeä haaste ammattikorkeakoululle. Yhteistyötä täytyy ylläpitää, hoitaa ja vaalia eikä pitää itsestään selvyytenä. Lisäksi kannattaa huomioida yhteistyökumppaneiden erilaisuus yhteistyön ylläpidossa ja kehittämisessä.

Tulosten yleistettäessä on syytä huomioida, että kyselymme vastaajista suurin osa edusti sosiaali- ja terveysalaa, jossa työharjoittelulla on vankat ja vakiintuneet perinteet yhteistyömuotona. Kuntasektorilla myös lainsäädäntö määrää opiskelijaohjauksen kunnan sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden tehtäväksi ja esimerkiksi harjoittelun ohjauksesta ammattikorkeakoulu maksaa sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikoille. Muiden toimialojen edustajien määrä oli huomattavasti suppeampi, joten kovin pitkälle meneviä toimialakohtaisia päätelmiä ei voida tehdä vaan tarvitaan tarkempaa analyysiä koulutus- tai toimialakohtaisten tulosten selvittämiseksi.

Tulokset antavat positiivisen kuvan työelämän ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön toteutumisesta Toimihenkilökeskusjärjestö STTKhon kuuluvien työntekijöiden työpaikoilla. Yhteistyö nähdään myös työelämälle hyödyllisenä. Yhteistyö mahdollistaa uusien työntekijöiden rekrytoinnin, se kehittää työpaikoilla osaamista ja tuo sinne uutta tietoa. Yhteistyö nähdään myös kaikkia osapuolia hyödyttäväksi, jolloin yhteistyössä alkaa mahdollisesti olla kumppanuuden piirteitä.

Griffits ja Guille ovat esittäneet (2003) neljä yhteistyön käytäntöä, joita tarvitaan, jotta työelämä ja oppilaitokset voivat saavuttaa ja toteuttaa todellista yhdessä tekemistä, kumppanuutta ja oppimista. Ensimmäinen käytänne on yhdessä ajattelemisen mahdollistaminen (thinking) (1). Se on mahdollista yhteisten keskustelujen ja jopa väittelyjen avulla. Eli toimijat työpaikoilta ja oppilaitoksista täytyy saattaa yhteen ja keskustelemaan yhdessä. Toinen käytänne on dialoginen tutkimus (dialogic inquiry) (2), jossa vähemmän asiasta tietävä voi työskennellä osaavamman kanssa yhdessä ja tietoisesti tutkia ja pohtia työn tekemistä. Eli opettajat työelämään ja työelämän toimijat koululle opetusta seuraamaan. Vierailija katselee ja avustaa, mutta myös kyselee ja ihmettelee ääneen. Rajojen ylittäminen (boundary crossing) (3) on laajempi määritelmä toiminnalle, jossa työelämä ja oppilaitos haastettaan ylittämään konkreettisia organisaatioiden fyysisiä rajoja (kuten edellisessä) tai kirjoittamattomien toimintatapojen rajoja siis vierailemaan ja toiminaan toistensa toimintaympäristöissä ja osallistumaan toisen työhön ja arkeen sekä kyseenalaistamaan jo vallitsevia yhteistyön tapoja. Neljäntenä Griffits ja Guille mainitsevat tiedon ja taidon uudelleensijoittamisen (resituating knowledge and skills) (4), jolla tarkoitetaan nykyisten toimintojen ja työtapojen tarkastelua kokonaan uudesta perspektiivistä ja sen pohtimista, miten muuten asian voisi tehdä. Eli tässä toimintatavassa laaditaan suunnitelma, miten muuten voisimme toimia yhdessä ja miten muuten asiat sekä työpaikalla että oppilaitoksessa voisi tehdä.

Moran ja kumppaneiden (2010) mukaan alueen yhteinen kehittäminen vaatii yhteisten tavoitteiden luomista yritysten ja korkeakoulun kesken. Alueelliset ja maakunnalliset strategiat ovat eittämättä askel tähän suuntaan, mutta tarvittaneen myös lähempänä toimijoita olevia toimiala- ja / tai ammatti- ja / tai koulutusala- ellei peräti koulutusohjelmakohtaisia tavoitteita, konkreettisia toimintasuunnitelmia ja vuosikelloja. Nämä syntyvät vain ihmisten kohtaamisten ja henkilökohtaisten suhteiden kautta. Henkilökohtaiset suhteet olkoot kuitenkin vasta ensimmäinen askel yhteistyön laajentamiseksi ja syventämiseksi kohti kumppanuutta.

Tahdomme kiittää Marjut Vanha-ahoa (Tradenomi AMK) tutkimusaineiston keräämisestä ja alustavasta analyysistä sekä Ilkka Väänästä (FT) aineiston tilastollisesta analyysistä ja tuloksia esittävien kuvioiden tekemisestä.

Kirjoittajat

Liisa Vanhanen-Nuutinen, tutkimuspäällikkö, liisa.vanhanen-nuutinen(a)haaga-helia.fi, Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Sirpa Laitinen-Väänänen, yliopettaja, projektipäällikkö, tutkija-opettaja, sirpa.laitinen-vaananen(a)jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu, Luxemburgin yliopisto

Asetus ammattikorkeakouluista 2003/352. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030352.

Auvinen P & Grönroos E & Hilli Y & Hirvonen E & Hyrkkäinen U & Mäntylä R. 2008. Ammattikorkeakoulun henkilöstön tutkimus- ja kehittämistoiminnan osaaminen. Teoksessa A. Jaroma (toim.) Virtaa verkostosta. Mikkelin ammattikorkeakoulu, A Tutkimuksia ja raportteja 36, 43-86.

EK:n yritys- ja oppilaitosyhteistyö 2008. http://www.ek.fi/www/fi/koulutus/yritys_oppilaitos_yhteistyo/yritys_oppilaitos_yhteist yo.php Luettu 22.5.2011.

Frilander-Paavilainen, E-L. 2005. Opinnäytetyö asiantuntijuuden kehittäjänä ammattikorkeakoulussa. Kasvatustieteen tiedekunta. Helsingin yliopisto.

Griffiths, T. & Guile, D. 2003. A connective model of learning: the implications for work process knowledge. European Educational Research Journal 2(1), 56-73.

Isohanni, I. & Toljamo, M. 2005. Ammattikorkeakoulun opinnäyte opiskelijoiden, opettajien ja työelämän näkökulmasta – kirjallisuuskatsaus ammattikorkeakoulujen opinnäytetöihin liittyvistä tutkimuksista. Kever-verkkolehti no 3 / 2005. http://www.piramk.fi/kever/kever.nsf/

Jaroma, A. 2008. (toim.) Virtaa verkostosta. Mikkelin ammattikorkeakoulu, A Tutkimuksia ja raportteja 36, 43-86.

Jaroma, A. 2009. (toim.) Virtaa verkostosta II. Mikkelin ammattikorkeakoulu, A Tutkimuksia ja raportteja 47, Mikkeli: Kopijyvä Oy.

Kyngäs, H. & Vanhanen L. 1999. Sisällön analyysi. Hoitotiede. 11(1), 3-12.

Laki ammattikorkeakouluista 9.5.2003/351 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030351 Luettu 22.5.2011

Leskinen, M. 2010. Työelämän edustajien kokemuksia ja näkemyksiä työelämäyhteistyöstä Oulun seudun ammattikorkeakoulun Liiketalouden yksikön yhteistyön kanssa. Raportti. Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämistyön julkaisut. ePooki 4/2010. https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20665/oamk_tkjulkaisu_13.pd f?sequence=1 Luettu 22.5.2011.

Potinkara, H., Alanko-Turunen, M., Weissmann, K., Laitinen-Väänänen, S., VanhanenNuutinen, L. 2011. Kumppanuuteen perustuva työelämäyhteistyön valmennusohjelma. Teoksessa: S. Laitinen-Väänänen, L. Vanhanen-Nuutinen & U. Hyvönen (toim.) Askelmerkkejä työelämäkumppanuuteen. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja. (Painossa)

Rissanen, R. 2003. Työelämälähtöinen opinnäytetyö oppimisen kontekstina. Fenomenografisia näkökulmia tradenomin opinnäytetyöhön. Acta Universitatis Tamperensis 970. Tampereen yliopisto. Tampere.

Salonen, P. 2005. Harjoittelusta helpotusta rekrytointiin. Selvitys työ- ja elinkeinoelämälle toteutetusta harjoitteluaiheisesta kyselystä. B: Ajankohtaista. KeskiPohjanmaan ammattikorkeakoulu.

Ståhle, P. & Laento, K. 2000. Strateginen kumppanuus –avain uudistumiskykyyn ja ylivoimaan. Ekonomia. Porvoo: WSOY.

Vanha-aho, M. 2009. Yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa: Työelämän näkökulma. www.centria.fi/stepit

Zacheus, T. 2009. Työelämäyhteydet ammattikorkeakouluissa 2008. KeskiPohjanmaan ammattikorkeakoulu. B: Ajankohtaista – Artikkelit. Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu.

Korkeakoulun turvallisuuskäsikirja – vakavien henkilöriskien hallinta

Korkeakoulujen turvallisuusympäristö on muuttunut muun yhteiskunnan turvallisuustilanteen muuttuessa. Vakavat henkilöihin kohdistuneet väkivallanteot sekä arjessa kulkevat uhkatilanteet ovat edellyttäneet yhtenäisen toimintamallin ja suositusten luomista korkeakouluille.

Laurea-ammattikorkeakoulu toteutti vuosien 2009 ja 2010 aikana opetusministeriön rahoittaman Korkeakoulujen turvallisuus -hankkeen. Hankkeen painopisteenä on ollut vakavien henkilöriskien hallinta korkeakouluissa. Hankkeen keskeiset tuotokset koottiin käsikirjaksi, joka on tarkoitettu kaikille korkeakoulujen turvallisuustyötä tekeville. Käsikirja sisältää suosituksia omatoimisen turvallisuuden kehittämiseksi korkeakouluissa.

Käsikirjan ovat laatineet Laurea-ammattikorkeakoulun lehtorit Juha Kreus ja Tiina Ranta sekä hankkeessa työskennelleet Niina Pelkonen, Tuomas Turunen, Jari Vuoripuro sekä Jouni Viitanen. Käsikirjan suositukset perustuvat yli vuoden kestäneeseen hankkeeseen, johon osallistui toista sataa asiantuntijaa korkeakoulujen toimintaan liittyviltä eri sektoreilta.

Korkeakoulun turvallisuuskäsikirja – vakavien henkilöriskien hallinta -julkaisua voi tiedustella sähköpostitse: julkaisut(a)laurea.fi.

Kirjoittajat

Juha Kreus, Nina Pelkonen, Tiina Ranta, Tuomas Turunen, Jouni Viitanen, Jari Vuoripuro

Mentorin rooli AMK-opiskelijan ammatillisen kehittymisen tukijana

Johdanto

Yhteiskunnan ja työelämän nopea kehitys ja muuttuminen asettavat uusia haasteita koulutusjärjestelmälle. Myös eurooppalaisen koulutusjärjestelmän yhtenäistäminen ja koulutuksen laadun varmistaminen Bolognan prosessin mukaisesti korostaa koulutuksen sisältämän harjoittelun laadun kehittämistä jäsenmaiden yhteistyönä (EC 2005). Nykyajan ja tulevaisuuden työelämä tarvitsee alan perustehtäviä tekevien ammattilaisten lisäksi asiantuntijoita, jotka kykenevät toimimaan erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä toimintaympäristöissä monialaisesti ja kehittämään toimintaa ja luomaan uutta (Tynjälä 2007). Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää, että koulutuksen aikana opiskelijoita tuetaan asiantuntijuuden kehittymisessä. Tynjälän (2007, 2010) mukaan koulutuksen tulisi sisältää teoreettisia, käytännöllisiä ja toiminnan itsesäätelyä kehittäviä elementtejä ja liittää niitä toisiinsa. Käsitteellisen ja kokemuksellisen tiedon yhdistämistä pidetään yhtenä tärkeimmistä pedagogisista keinoista joilla asiantuntijuuden kehittymistä voidaan tukea ja edistää (Tynjälä 2007). Koulutukseen sisältyvällä harjoittelulla on tärkeä merkitys teoreettisen ja käytännöllisen tiedon yhdistämisessä. Myös kansainvälinen vertailu on tärkeää koulutuksen laadun takaamiseksi luotaessa Bologna prosessin mukaista eurooppalaista korkeakoulujärjestelmää.

Euroopan Unioni kehottaakin jäsenmaita yhteistyöhön harjoittelun laadun kehittämiseksi parantaakseen harjoittelujärjestelmiä ja niiden vertailtavuutta sekä vahvistaakseen yhteisiä käytänteitä (EC 2005).

Mentorointi on eräs keino, jolla voidaan tukea tukea oppijoiden ammatillista kehittymistä harjoittelujen aikana. Tässä artikkelissa tarkastellaan mentorointia ammattikorkeakoulutuksessa Savonia-ammattikorkeakoulussa kehitetyn ja edelleen kehitettävän mentoroinnin sekä kansainvälisen TKI-toiminnan näkökulmasta. Artikkelissa kuvataan Savonia-ammattikorkeakoulun hyvinvointiosaamisalueella tehtyä kehittämistyötä sekä tutkintoon johtavassa että täydennyskoulutuksessa: Savoniassa on jo lähes kymmenen vuoden ajan järjestetty ohjaajakoulutusta opiskelijoiden harjoittelun ohjaajina toimiville ammattilaisille (Jokinen ym. 2005). Ohjaajakoulutuksen lisäksi on järjestetty mentorikoulutusta ohjaajakoulutuksen käyneille. Tällä hetkellä mentorointia kehitetään erityisesti SaWe (Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkossa) – koulutushankkeessa sekä korkea-asteen oppisopimustyyppiseen koulutukseen liittyen. Mentorointia kehittäessä on myös analysoitu mentorikäsitettä ja sen käyttöä tekemällä käsiteanalyysi. Tätä on kuvattu yksityiskohtaisemmin toisaalla (Jokinen ym. 2010).

Koulutuksen haasteet

Yhteiskunnan nopeiden muutosten myötä työvoima-, koulutus- ja osaamistarpeiden ennakoiminen on muuttunut haasteelliseksi. Ammatti- korkeakoulutuksen tarkoituksena on edistää opiskelijan laaja-alaista osaamista, mikä mahdollistaa työskentelyn vaihtelevissa työtehtävissä ja luo hyvän perustan opiskelulle myöhemmällä iällä. Tulevaisuuden osaamishaasteisiin pyritään vastaamaan tutkintorakenteiden ja -sisältöjen uudistamisella sekä aikuiskoulutuksen kokonaisuudistuksella. Työpaikalla aidoissa työ- tilanteissa tapahtuva opiskelu tulee olemaan yhä keskeisemmässä asemassa ammattiin oppimisessa, ammattitaidon varmistamisessa ja sen jatkuvassa kehittämisessä. Työssä ja työstä oppiminen edellyttää reflektiivistä otetta omaan työhön, jolloin oppija arvioi omaa osaamistaan ja toimintaansa suhteessa työn asettamiin vaatimuksiin. Ammattikorkeakoulutusta on kehitettävä siten, että käytännöllisen ja teoreettisen tiedon vuoropuhelu mahdollistuu. Tämä ei ole mahdollista ilman työelämän ja koulutuksen välistä järjestelmällistä yhteistyötä. Työelämälähtöisyydellä lisätään ammattiin valmistuvien työllistymismahdollisuuksia ja varmistetaan se, että koulutus vastaa mahdollisimman hyvin työelämän vaatimuksia. (Kuoppamäki 2008, 142–143). Kuiten- 4 kaan ammattikorkeakouluissa annettava opetus ei voi, eikä sen tulekaan olla pelkästään työelämän tarpeista lähtevää. Salosen mukaan (2010) ammattiin valmistavassa koulutuksessa työelämälähtöisyyden sijaan olisi osuvampaa puhua työelämäläheisyydestä. Työelämäläheisyyden erottaa työelämälähtöisyydestä se, että koulutuksen tehtävänä on myös arvioida ja kyseenalaistaa työelämän toimintamalleja ja käytänteitä sekä aktiivisesti kehittää ja uudistaa niitä. Työelämäläheisyys on ammattikorkeakoulun ja työelämän välistä, molemminpuolista, osaamisen ja tiedon siirtoa, jonka onnistumiselle ratkaisevaa on jatkuva dialogi koulutusorganisaatioiden ja työelämän välillä. (Salonen 2010.)

Kaikissa ammattikorkeakoulutuksen koulutusohjelmissa osa opiskelusta tapahtuu harjoittelussa. Harjoittelun järjestämisessä ja ohjauksessa eri koulutusaloilla on suuria eroja; harjoittelu voi olla ohjattua, jolloin opiskelijoilla on työpaikoilla henkilökohtaiset ohjaajat, toisena ääripäänä ovat tilanteet, joissa opiskelija harjoittelee työpaikassa ilman varsinaista ohjausta. Useimmiten harjoitteluissa ohjaussuhteita leimaa lyhytaikaisuus; opiskelijan siirtyessä harjoittelupaikasta toiseen myös ohjaaja vaihtuu.

Yleensä ohjaajan odotetaan opettavan opiskelijalle keskeisiä ammatin taitoja, tietoja ja asenteita. Ohjaussuhdetta määrittelee vahvasti opetussuunnitelmassa määritellyt tavoitteet ja opiskelun sisällöt. Usein ohjauksen kohteena ovat yksittäisen organisaation toimintatavat yleisten linjausten tai suositusten sijaan tai alakohtaiset taidot eivätkä niinkään yleistaidot kuten kommunikaatiovalmiudet tai ongelmanratkaisutaidot. Myös työpaikoilla oleva kiire johtaa usein vuorovaikutuksen ja ohjauksen puutteeseen, josta voi seurata, että työssä ei aina opita ammatin kannalta keskeisiä asioista. Lisäksi kaikki työtehtävätkään eivät välttämättä tue tavoitteellista oppimista. (Jokinen ym. 2009.)

Mentorointi opiskelijan oppimisen tukena

Edellä kuvatut työelämän ja koulutuksen kehittämishaasteet luovat tarvetta kehittää elinikäistä oppimista ja urakehitystä tukevia ohjauksen muotoja. Koulutusjärjestelmän tulee yhteistyössä työelämän kanssa turvata opiskelijoille sellaiset yksilölliset etenemispolut ja oppimisen ohjaukselliset tukitoimet, jotka edistävät heidän kehittymistään tämän päivän ja tulevaisuuden ammattitaitovaatimukset täyttäviksi ammattilaisiksi, joilla on työkokemuksen myötä valmiudet kehittyä alansa asiantuntijoiksi.

Opiskelija tarvitsee oppimisen ohjauksellisia tukitoimia, jotka mahdollistavat nykyistä paremmin käytännön ja teoriaopetuksen integroinnin. Myös oppiminen työpaikoilla erilaisissa asiantuntijakulttuureissa, jotka tukevat joustavasti opiskelijan ammatillista kehittymistä, työuria, työssä oppimista ja työssä jaksamista on tärkeää. Mentorointi on tarkoituksenmukainen opiskelijan elinikäisen ohjauksen menetelmä. (Underhill 2005, Jokinen & Sarja 2006, Latham ym. 2008.)

Mentoroinnin käsitteenä on todettu olevan sekava; sitä käytetään kansainvälisestikin hyvin eri tavalla. Mentorin toiminta eroaa työpaikkaohjaajan ja harjoittelun ohjaajan toiminnasta siten, että mentorisuhteessa lähdetään liikkeelle mentoroitavan tarpeista, mentoroitava valitsee itse mentorinsa ja suhde on yleensä pitkäkestoinen. Mentoroinnin etu on, että se edistää työpaikkaan sitoutumista ja sosiaalistumista (Underhill 2005, Jokinen & Sarja 2006, Latham ym. 2008), hiljaisen tiedon siirtymistä (Heikkinen ym. 2008, Heikkinen & Huttunen 2008) ja työtyytyväisyyttä (Dyer 2008). Nykyisin mentoria käytetäänkin työelämässä vahvistamaan oppimista ja asiantuntijuuden kehittymistä (Saarnivaara 2008).

Mentori on perinteisesti määritelty henkilöksi, jolla on vahva substanssiosaaminen ja joka tukee kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa vähemmän kokenutta kollegaansa ammatillisessa kehittymisessä (Dyer 2008; Mutanen & Lämsä 2006). Mentoria on kuvattu myös kollegan ammatillisena voimaannuttajana. Tällöin korostuu näkemys mentorista mentoroitavaa aktivoivana ja vahvistavana henkilönä. Mentorilla on kuvattu olevan erilaisia rooleja mentorisuhteen ja mentoroitavan ammatillisen kehittymisen eri vaiheissa; välillä mentori on rinnalla kulkija, välillä taas ammattiin sosiaalistaja, suunnannäyttäjä tai motivaattori. (Jokinen ym. 2010.)

Nykyään on vahvistunut yhä enemmän näkemys, jonka mukaan mentorointisuhteessa korostuu perinteisen mentorin auktoriteettiasemaa korostavan näkemyksen sijaan vastavuoroisuus, oppimiskumppanuus, yhteinen ymmärrys ja tiedon rakentaminen sekä molemminpuolisen osaamisen hyödyntäminen. Tällainen suhde perustuu samanarvoisuuteen, luottamuksellisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. (Jokinen ym. 2010; Karjalainen 2010; Korhonen 2010.)

Mentorointiin liittyy aina oppiminen; mentorointi on perimmältään oppimista sosiaalisessa kontekstissa. Mentorointi kohdistuu enemmänkin ihmisen ammatilliseen ja persoonalliseen kehittymiseen sekä psykososiaaliseen ja emotionaaliseen tukemiseen kuin konkreettisten taitojen oppimiseen. Ura- ja ammatillisen kehityksen tukeminen sisältää mentoroitavan tutustuttamista ammatin toimintaympäristöön ja valmentamista uuteen tehtävään. Psykososiaalinen ja emotionaalinen tuki puolestaan vahvistaa mentoroitavan osaamisen tunnetta ja itseluottamusta. Mentoroinnin avulla voidaan tehostaa oppimista, sosiaalistumista uuteen ammattiin tai tehtäviin ja urakehitystä.

Mentoroinnin kehittäminen Savonia-ammattikorkeakoulussa

Savonia-ammattikorkeakoulun hyvinvointiosaamisalueella on koulutettu vuosituhannen alusta alkaen opiskelijoiden harjoittelun ohjaajia noin lukukauden kestävällä (8 op; lähipäivät ja verkko-opiskelu) ohjaajakoulutuksella (Jokinen ym. 2005). Ohjaajakoulutuksessa tavoitteena on kehittää ohjaajien ohjausvalmiuksien lisäksi myös työyksikön opiskelijaohjauksen käytäntöjä sekä työyksikköä oppimisympäristönä ajatuksena, että oppimisympäristön kehittyminen johtaa myös työelämän ja käytännön hoitotyön kehittymiseen.

Yhteiskunnan ja työelämän muutokset sekä koulutusjärjestelmän muutokset ovat osoittaneet, että ohjaajakoulutuksen lisäksi myös mentorointikoulutus on välttämätöntä opiskelijoiden optimaalisen ammatillisen kehittymisen mahdollistumiseksi koulutuksen aikana.

Savoniassa on alettu toteuttaa myös eripituisia mentorikoulutuksia työelämässä opiskelijoiden ohjaajina toimiville ammattilaisille. Tällä hetkellä mentoreita, jotka toimivat opiskelijan mentorina koko koulutuksen ajan, on lähinnä aikuiskoulutuksen opiskelijoilla, koska mentorointia kehitetään erityisesti SaWe (Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkossa) – koulutushankkeessa sekä korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa. Näissä hankkeissa tehdään tutkimusta myös mentoroinnista ja kehitetään mentorointikoulutusta. Oppisopimustyyppisen koulutuksen mentoroinnista on saatu jo alustavia tuloksia.

Savonian oppisopimustyyppisissä koulutuksissa olevien aikuisopiskelijoiden ammatillisen kehittymisen vaihteleviin tarpeisiin mentorointi tarjosi keskustelukumppanuutta, alan asiantuntijan osaamiseen ja kokemukseen perustuvaa ohjausta sekä yksilöllistä täsmätukea. Mentoroinnin ansiosta mentoroitavat saivat kokonaisvaltaisen näkemyksen uudesta työstään sekä työympäristöstään ja pystyivät integroimaan aiemmin oppimansa ja teoreettisen osaamisensa uuteen työhön käytännön toimintana. Mentoroinnin avulla mentoroitavat myös oppivat tarkastelemaan kriittisesti työtään ja työyhteisöjen erilaisia toimintatapoja. Mentoroitavien myönteinen kehittyminen ilmeni muun muassa luottamuksen kasvuna omiin kykyihin, työn hallinnan tunteen voimistumisena ja omatoimisuuden lisääntymisenä päivittäisessä työssä.

Yhteenveto

Nykyisten työelämän haasteiden edessä, kuten henkilöstön rekrytoinnin, pysyvyyden, sitoutumisen ja tehokkaan käytön näkökulmasta, pitää rohkeasti etsiä monimuotoisia ja tarkoituksenmukaisia tapoja toteuttaa mentorointia koulutukseen sisältyvässä harjoittelussa (Jokinen ym. 2010).

Harjoittelun kehittämistä amk-opinnoissa korostavat sekä ammattialan että koulutuksen viranomaiset kansallisesti ja kansainvälisesti. Esimerkiksi hoitotyön harjoittelusta on tehty näyttöön perustuvia suosituksia Suomessa mm. HARKE-hankkeessa (http://www.cop.fi/harke/index.html), samoin kansainvälisesti, sillä koulutukselta edellytetään näyttöön pohjautuvaa toimintaa. Harjoittelukäytänteiden tutkimuksessa ja vertailussa on tärkeää saada systemaattista tutkimusnäyttöä.

Vaikka mentorointi on Suomessa selvästi lisääntymässä eri aloilla, tutkimusta mentoroinnista on Suomessa toistaiseksi tehty varsin vähän. Tutkimusta pitäisi lisätä, jotta organisaatioissa saataisiin hyödynnettyä arvokasta kokemusperäistä tietoa, ns. hiljaista tietoa, joka tapahtuu juuri mentoroinnin kautta (Leskelä 2005). Euroopan unioni kehottaa jäsenmaita yhtenäistämään koulutuksia ja harjoitteluja ja samalla sen ohjauskäytänteitä. Myös kansainvälistä tutkimusta mentoroinnista eri maiden koulutuksen näkökulmasta tulisi lisätä; eri maiden mentorointikäytänteisiin perehtyminen voisi auttaa löytämään hyviä käytänteitä myös suomalaisen koulutuksen mentorointikäytänteiden kehittämiseen.

On välttämätöntä, että koulutuksen aikana opiskelijoita tuetaan asiantuntijuuden kehittymisessä. Mentorointi tukee opiskelijan ammatillista kehittymistä ja on erinomainen keino tukea opiskelijaa käsitteellisen tiedon ja kokemuksellisen tiedon yhdistämisessä. Tätä pidetään yhtenä tärkeimmistä pedagogisista keinoista, joilla asiantuntijuuden kehittymistä voidaan tukea ja edistää.

Mentorointi on sopiva menetelmä pitkäkestoiseen koulutukseen, koska se helpottaa intensiivistä työhön oppimista ja turvaa henkisen hyvinvoinnin monien muutosten keskellä olevissa työympäristöissä. Mentorointi on myös luonteva työpaikoilla toteutettava ohjauksen ja työyhteisön kehittämisen menetelmä, koska se on helposti toteutettavissa eikä vaadi valtavia resursseja.

Kirjoittajat

Marja Silen-Lipponen, lehtori, marja.silen-lipponen(a)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio

Irma Mikkonen, yliopettaja, irma.mikkonen(a)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio

Marja-Anneli Hynynen, lehtori, marja-anneli.hynynen(a)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio

Pirkko Jokinen, yliopettaja, pirkko.jokinen(a)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Terveysala Kuopio

Merja Jokelainen, lehtori, merja.jokelainen(a)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu Iisalmen yksikkö

Dyer L. 2008. The continuing need for mentors in nursing. Journal for Nurses in Staff Development 24, 86-90.

EC (European Commission) 2005. Education and Training 2010 – Diverse system, shared goals – the education and training contribution to the Lisbon strategy. Saatavissa: http://europa/eu.int/comm/education/policies/ 2010/et_2010en.html.)

Jokinen P, Gröhn-Rissanen M & Mikkonen I. 2005. Lyhty. Laadukkaan hoitotyön oppimisympäristön kehittäminen. Loppuraportti. Savonia-ammattikorkeakoulu Terveysala Kuopio.

Jokinen J, Lähteenmäki L & Nokelainen P. 2009. Työssäoppimisen lumo. Tiivistelmä toisen asteen ammatillisen sekä ammatillisen korkea-asteen koulutuksen ja työelämän yhteistyön metatutkimuksesta. Opetusministeriön julkaisuja 10.

Jokinen P, Mikkonen I, Jokelainen M, Turjamäki R & Hietamäki M. 2010. Mentori suomalaisessa hoitotyön kontekstissa – käsiteanalyysi hybridisellä mallilla. Hoitotiede 22, 55–66.

Jokinen H & Sarja A. 2006. Mentorointi uusien opettajien tueksi. Teoksessa: Nummenmaa AR & Välijärvi J. (toim.) Opettajan työ ja oppiminen. Koulutuksen tutkimuslaitos: Jyväskylä, 183–198.

Karjalainen M. 2010. Ammattilaisten käsityksiä mentoroinnista työpaikalla. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 388. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä.

Korhonen V. 2010. Tarinoita mentoroinnista. Akateemista toimijuutta ja oppimiskumppanuutta rakentamassa. Aikuiskasvatus 2, 94–105.

Kuoppamäki R. 2008. Ammattikorkeakoulun erikoistumisopinnot asiantuntijuuden kehittäjänä. Tieto- ja viestintätekniikan erikoistumisopintojen vaikuttavuus terveysalalla. Tampereen yliopisto 1315. Tampereen Yliopistopaino: Tampere.

Latham CI, Hogan M & Ringl K. 2008. Nurses supporting nurses: creating a mentoring program for staff nurses to improve the workforce environment. Nursing Administrative Quarterly 31, 27–39.

Leskelä, J.2005. Mentorointi aikuisopiskelijan ammatillisen kehittymisen tukena. Akateeminen väitöskirja. kasvatustieteen laitos. Tampereen yliopisto. Saatavissa: (http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6331-5.pdf)

Mutanen S & Lämsä A-M. 2006. Mentoroinnin merkitykset naisten urakehitykselle. Hallinnon tutkimus 4, 19–32.

Salonen P. 2010. Työelämäyhteistyö framille! Näkökulmia ammattikorkeakoulujen ja työelämän välisen yhteistyön rakentamiseen ja toiminnan arvioimiseen. KeskiPohjanmaan ammattikorkeakoulu. B: Ajankohtaista – Aktuellt. Oy Fram Ab: Vaasa.

Tynjälä P. 2007. Integratiivinen pedagogiikka osaamisen kehittämisessä. Teoksessa Kotila H. ym. Taidon tieto. Edita: Helsinki.

Tynjälä P. 2008. Työelämän asiantuntijuus ja korkeakoulupedagogiikka. Aikuiskasvatus 2, 124–127.

Tynjälä P. 2010. Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa Collin ym. Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus: koulutuksen ja työelämän näkökulmia. WSOY: Helsinki 10

Underhill CM. 2005. The effectiveness of mentoring programs in corporate settings: A meta-analytical review of the literature. Journal of Vocational Behavior 68, 292–307.

Operations Management yhdistää koulutusalat, TKI-toiminnan ja yrityskumppanit

Tausta

Tilanne vuoden 2009 alussa oli selväpiirteinen. PKAMK:n uuden strategian myötä liiketalous ja tekniikka olivat yhdistyneet samoissa tiloissa toimivaksi Liiketalouden ja tekniikan keskukseksi. Yhteistä koulutustarjontaa oli kuitenkin hyvin vähän. Samalla kansainvälisyysmittarit osoittivat, että liiketalouden ja tekniikan keskuksen olisi kyettävä tarjoamaan enemmän opetusta erityisesti vaihtoopiskelijoille. Tutkimus- ja kehittämistoiminta oli puolestaan tuottanut tietotaitoa ja välineitä esimerkiksi asiakkuuden hallintaan, toiminnan- ja tuotannonohjaukseen sekä logistiikkaan ja tuotannon kehittämiseen, mutta niiden istuttaminen ennestään melko ”täysiin” opintojaksoihin oli hitaanlaista. Myös kumppaniyritykset ilmoittivat haluavansa panostaa aiempaa aktiivisempaan koulutusyhteistyöhön. Tästä kehittämistarpeiden ja -edellytysten palapelistä rakennettiin ratkaisuksi uusi kansainvälinen koulutuskokonaisuus Operations Management.

Mitä on Operations Management?

Operations Management on laajasti tutkittu ja opetettu teknis-taloudellinen opinhaara, jolta puuttuu selvä suomenkielinen vastintermi. Lähimmäksi oikeaa osunevat teollisuustalous tai tuotantotalous, sillä huomattava osa OM-aihepiiristä sisältyy meillä näihin koulutusaloihin.

Operations Managementiin kuuluvat tuotteiden ja palvelujen tuottamiseen liittyvien prosessien hallinta, suunnittelu sekä uudelleen suunnittelu. Aiheesta on julkaistu runsaasti tieteellisiä artikkeleita sekä oppikirjoja. Alan oppikirjat käsittelevät yleensä tuotekehitykseen, tuotantojärjestelmän suunnitteluun ja kehitykseen, laatuun ja tuotannonohjaukseen sekä toimitusketjun hallintaan liittyviä, melko teknisiä kysymyksiä. Aihepiiri on haastava muun muassa sen vuoksi, ettei ole olemassa mitään yksiselitteistä tapaa rakentaa tuotantojärjestelmiä, vaan ne koostuvat hyvin suuresta joukosta vaihtoehtoisia menetelmiä ja työkaluja. Vastaavasti alan koulutuksessa joudutaan tekemään valintoja aiheen laajuuden ja monimutkaisuuden vuoksi.

Operations management havaittiin keinoksi vastata oikeastaan kaikkiin alussa kuvattuihin PKAMK:n kehitystarpeisiin. Siinä yhdistyvät liiketalous ja tekniikka, opetus- ja hankehenkilöstön osaaminen ja yritysten kehitystarpeet. Teknologiateollisuuden yritykset tarvitsevat selvästi nykyistä enemmän alan osaamista. Aihe on maailmanlaajuisesti kiinnostava ja siitä on räätälöitävissä erilaisia kokonaisuuksia. PKAMK:n erikoisuutena on painottaa asiakaslähtöisyyttä, Leankehitysmenetelmiä sekä tuotannonohjausta ja tuotannon tietojärjestelmiä.

Koulutuksen sisältö ja tavoitteet

Operations Managementiin kuuluvat seuraavat neljä opintojaksoa:

  1. Introduction to OM, sisältäen mm.
    a. Johdanto ja perusteet
    b.Yritysten prosessit
    c.Laskentatoimi toiminnanohjauksen edellytyksenä
  2. Customer Driven OM
    a. Asiakaslähtöisyys periaatteena ja käytännössä
    b. Asiakkuuden sekä toimitusketjun hallinnan perusteet
    c. Lean-filosofia ja tärkeimmät menetelmät (mitä tuotetaan arvoa asiakkaalle)
  3. OM Methods & Tools
    a. Tuotannon suunnittelun ja ohjauksen menetelmät
    b. Tärkeimmät tuotannon tietojärjestelmät
    c. Menetelmien toteutus ERP- ja MES-järjestelmissä
  4. OM Project Assignment
    a. Käytännöllinen yrityslähtöinen projektityö, jossa aiemmin opittua sovelletaan

Tavoitteena on saada eri koulutusalojen opiskelijat tarkastelemaan tuotannollista yritystä prosessinäkökulmasta, jolloin keinotekoinen erottelu esim. liiketalouden ja tekniikan välillä katoaa. Opinnot ovat melko intensiivisiä ja monimuotoisia. Luentojen lisäksi niihin kuuluu kumppaniyritysten ja yrityksistä saatavien tietojen analysointia, kehitystehtäviä, pelejä ja ohjattuja tietojärjestelmäharjoituksia sekä omien harjoitustöiden esittelyjä. Oppimistehtävien ja -toimeksiantojen lisäksi yritysten kanssa järjestetään vierailuja sekä vierailijaluentoja.

Yritysyhteistyön ja monialaisissa ryhmissä toimimisen odotetaan parantavan opiskelijoiden motivaatiota sekä sosiaalisia valmiuksia. Opintojen jälkeen opiskelijat osaavat jäsentää ja analysoida tuotantoyrityksen prosesseja, hallitsevat tuotannon kehittämisen ja ohjaamisen perusteet käytännössä, ja ymmärtävät toiminnan liiketaloudellisen perustan.

PKAMK:n kannalta tavoitteet ovat:

  • opiskelijavaihdon ja kansainvälisyyden edistäminen
  • liiketalouden ja tekniikan koulutuksen sekä TKI-toiminnan tulosten yhdistäminen
    • tuotannonohjaus ja tuotannon tietojärjestelmät
    • Lean tuotannon kehittämisessä
    • yrityksen laskentatoimi toiminnanohjauksen perustana
    • asiakaslähtöisyys ja asiakassuhteen hallinta
  • perinteisten opetusalojen rajat ylittävän koulutuksen luominen
  • konkreettinen yritysyhteistyö

Yrityksille yhteistyö taas merkitsee muun muassa mahdollisuutta päivittää sekä omaa että toisaalta oppilaitoksen osaamista, näkyvyyden ja maineen parantamista ja varsinkin riskitöntä rekrytointikanavaa. Aktiivisia kumppaneita ovat olleet mm. Pentin Paja Oy, Kesla Oyj sekä Hub Logistics Oy.

Kehitysjohtaja Aki Jumppasen mukaan HUB Logistics Oy:lle osallistuminen kouluyhteistyöhön on luonut kiinteän yhteyden yrityksen ja Operations management -tiimin kanssa. Hän arvioi edustamansa yrityksen hyötyneen yhteistyöstä uusien ideoiden ja tuotekehityksen muodossa sekä tutustumalla ja tulemalla tunnetuksi opiskelijoiden, seuraavan sukupolven työntekijöiden ja vaikuttajien joukossa. PKAMK on puolestaan saanut alansa kärjessä kulkevan yrityksen tietotaidon suoraan ja viivytyksettä sekä opetukseen että henkilökunnan tietoon.

Suojalasit silmällä astumassa Kesla Oyj:n tehtaaseen. Kuvan opiskelijat tulevat liiketalouden, kansainvälisen kaupan ja tekniikan koulutusaloilta
Suojalasit silmällä astumassa Kesla Oyj:n tehtaaseen. Kuvan opiskelijat tulevat liiketalouden, kansainvälisen kaupan ja tekniikan koulutusaloilta

Opit ja seuraavat kehitysaskeleet

Saatu palaute ja kokemus ovat olleet rohkaisevia. Olemme lähellä kaikkien tavoitteiden saavuttamista. OM-aiheet ovat sellaisenaankin tarpeellisia, mutta erityisen lupaavalta vaikuttavat erilaiset välilliset hyödyt, joita oppialojen ja kumppaniyritysten yhdistäminen tuottaa.

Seuraavia kehitysaskeleita ovat esimerkiksi verkko-oppimisratkaisujen kehittä- minen siten, että osan opinnoista voisi suorittaa paikasta riippumatta. Näin opinnot soveltuisivat entistä suuremmalle joukolle vaihto-opiskelijoita. Yrityskumppaneiden kanssa olisi mahdollista vauhdittaa kansainvälistä opettaja- ja harjoittelijavaihtoa yhteisellä tiedotus- ja markkinointikampanjalla. Lisäksi opetussisältöihin näyttäisi kannattavan luoda jonkin verran vaihtoehtoisuutta siten, että yleiskoulutuksen lisäksi eri alojen opiskelijat pystyisivät myös syventämään erikoisosaamistaan. Tämä on tärkeää jo lähivuosina, jolloin tietoteknisiin palveluihin suuntautuvat tietotekniikan opiskelijat ilmestyvät OM-opintojaksoille.

Kirjoittaja

Jyri Pötry, kehitysinsinööri, jyri.potry(a)pkamk.fi
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Osuuskuntamuotoiset opinnot ja niiden laatutekijöiden arvostus opiskelijoiden silmin

Luotsi-toimintamalli Saimaan ammattikorkeakoulussa

Monilla ammattikorkeakouluilla on oppimisyrityksiä, joiden osakkaita ovat opiskelijat, opettajat ja yritykset. Niiden tehtävänä on tarjota opiskelijoille aitoon liiketoimintaan ja yrittäjyyteen kytkeytyvä oppimisympäristö. Usein yrityksen toimitusjohtaja ja yrityksen muut toimijat ovat opiskelijoita. (Opetusministeriö 2004, 53.) Opiskelijat ovat tiimiyrittäjiä osuuskuntamuotoisissa opinnoissa. Opiskeluun liittyy vahvasti tiimiosaaminen, työelämänprojektit sekä itsenäinen ja aktiivinen tiedonhaku. Saimaan ammattikorkeakoulussa on kehitetty Luotsi-toimintamalli, jossa opiskelijat oppivat toteuttamalla yritysten antamia toimeksiantoja. Opiskelijat perustavat oman osuuskuntamuotoisen tiimiyrityksen. Ensimmäisen vuoden aikana on tavoitteena suorittaa perusopinnot, jotka pohjustavat yritystoiminnan aloittamista. Ammattiopinnot ja työharjoittelu voidaan suorittaa työelämäprojekteissa, omassa yrityksessä. Suuri osa opetussuunnitelman opintojaksoista toteutetaan tehden asiakasprojekteja. Tenttien sijaan kirjallisuutta luetaan itsenäisesti soveltaen tietoa meneillä oleviin työelämän toimeksiantoihin. Opiskelijat luovat itse kontaktit toimeksiantajiin. He saavat projekteista rahapalkkion sekä opintopisteitä.

Opiskelijat työskentelevät ammattikorkeakoulun tiloissa omassa toimistossaan, muissa organisaatioissa ja yritysmaailmassa. Saimaan ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmassa opiskelijat valitsevat markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon halutessaan opiskella osuuskunnassa. Tietotekniikan osuuskuntiin voivat liittyä kaikki halukkaat ensimmäisen vuoden tietotekniikan opiskelijat. Vastaavalla tavalla, osuuskuntamuotoisesti, opiskellaan Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiassa. Yksiköt ovat olleet Luotsitoimintamallin benchmarkingin kohteena ja tukena kehittämisessä.

Opiskelijayrittäjät valitsevat keskuudestaan toimitusjohtajan, hallituksen sekä johtoryhmän. He voivat kierrättää näitä rooleja opintojensa aikana. Osuuskunta asettaa yhteisen tavoitteen, johon tähdätään koko tiimin voimin. Vastuu yrityksestä, opinnoista ja valmistumisesta on opiskelijoilla. Toimintamallin avulla opiskelijat keräävät opintojensa aikana kattavan ansioluettelon. Se antaa myös hyvät valmiudet perustaa oman yrityksen valmistumisen jälkeen. Työllistyminen on helpompaa, koska opiskelijat työkokemusta karttuu ja yrityksiä kontaktoidaan jatkuvasti. Opettajien rooli muuttuu, kun heistä tulee valmentajia, jotka kyseenalaistavat, tukevat ja kannustavat. Vaadittavia uusia opetus- ja ohjaustaitoja sekä mallin perustamista tukee ESRosarahoitteinen Luotsi osuuskuntatoiminta ja yritysverkostoituminen -hanke vuosina 2009 – 2011.

Aloitin Luotsi-hankkeessa projektisihteerinä lokakuussa 2009 ja olen sen johtoryhmän jäsen. Olen aiemmin opiskellut Saimaan ammattikorkeakoulun edeltäjässä, Etelä- Karjalan ammattikorkeakoulussa. Ammattikorkeakoulut pyrkivät erottumaan yliopistoista käytännönläheisyydellä. Kokemusteni mukaan todellinen työelämäläheisyys ja käytännön kokemukset olivat vain pieni osa opintoja. Saimaan ammattikorkeakoulu kehittää Luotsi-mallia kolmesta syystä: uudistaakseen toimintatapaa, parantaakseen valmistuneiden opiskelijoiden työllistymistä ja vastatakseen paremmin koulutuksen sisällöllä työelämän tarpeisiin. Tämä artikkeli perustuu osittain Lappeenrannan teknilliselle yliopistolle kirjoittamaani pro gradu -tutkielman empiriaan.

Työelämäprojektit oppimisympäristönä

Työkokemusta koulutuksen ohella tai sen osana korostetaan kirjallisuudessa. Työharjoittelu tai alaa vastaavan työkokemuksen saaminen kesätöissä kehittää työelämässä opiskelijoilta vaadittavia ominaisuuksia ja parantaa heidän uramahdollisuuksiaan. Harjoittelun avulla opiskelija oppii tavalla, joka on mahdollista vain työkokemuksen kautta. Yhteistoiminnallinen, työelämän kanssa yhdessä toteutettu koulutus hyödyttää opiskelijaa monin tavoin. Se parantaa opiskelijoiden itseluottamusta ja sosiaalisia taitoja; vahvistaa käytännön tietoja ja taitoja; parantaa työmahdollisuuksia; auttaa soveltamaan teoriaa käytäntöön; ja helpottaa perehdyttämisprosessia työhön siirryttä- essä. (Ellis 2000; Fowler & Tietze 1996; Garavan & Murphy 2001)

Koulutuksen tarkoitus ei ole istuttaa ihmisiä luennoilla ja testata oppimista standardoiduilla tenteillä. Projektien avulla opiskelijat saadaan mukaan oppimisprosessiin. Projektit soveltuvat yhteistoiminnalliseen oppimiseen, jossa sekä opettajat että opiskelijat rikkovat rajoja ja tunnistavat yhteistyökyvyttömän käytöksen. Projektioppiminen tuo esille opiskelijoiden parhaat puolet, mutta painostaa opettajia muutokseen ja joustavuuteen esimerkiksi opetussuunnitelmien laadinnassa. Projekteja on käytetty pitkään opintojen rinnalla rikastamassa ja syventämässä niitä. Tieteentulosten kautta ymmärretään oppimista ja sen sosiaalisuutta paremmin: se perustuu aiempaan tietä- mykseen ja kokemuksiin. Projektioppiminen tarjoaa parhaimmillaan erinomaisen ympäristön tiedon, ajattelun ja tekemisen yhdistämiseen aidossa työelämäympäristössä. Tiedon toistamisen sijasta se saa oppijan tutkimaan, keskustelemaan, tulkitsemaan ja luomaan uusia käsityksiä. Niin ikään osuuskuntamuotoinen opiskelu lisää yrittäjyyttä. Tulevaisuuden kansantalouden kilpailukyky edellyttää suurempaa määrää pienyrityksiä. Yrittäjyysaktiivisuuden kohottamiseksi tulisi useille sektoreille kohdistaa toimia, joista tärkeimpinä ovat yrittäjyyskasvatus ja -koulutus sekä yritystoiminnan kannattavuutta koskevat rakenteelliset uudistukset. (Markham 2003, 3; Tribus 1994, 95; Wilenius 2004, 51)

Tutkimus Luotsi-mallin laadusta

Laatu korkeakouluympäristössä tarkoittaa, että opiskelijat valmistellaan ymmärtä- mään, sopeutumaan ja muuttamaan maailmaa, jossa he elävät ja työskentelevät. Opetuslaitokset tekevät laatutyötä, koska opiskelijat hyötyvät tehokkaammista toiminnoista, ja resursseista saadaan enemmän irti. Ymmärtämällä eri sidosryhmien tarpeita ja mieltymyksiä, voidaan luoda niille arvoa. Laatu on keino erottaa menestyvät ja epäonnistuvat koulut toisistaan (Ivancevich & Ivancevich 1992, 14; Kotler & Fox 1995, 34; Sallis 1996, 1)

Palvelun laadun selvittämiseksi korkeakouluissa on useissa tutkimuksissa koottu erilaisia opiskelijoiden arvioimia laatudimensioita (Athiyaman 1997; Elliot & Shin 2002; Hill 1995; Ford et al. 1999; Joseph & Joseph 1997; Lagrosen et al. 2004; Leblanc & Nguyen 1997; Markovich 2006; Munteanu et al. 2010; Oldfield & Baron 2000; Owlia & Aspinwall 1998). Dimensioiden perusteella opiskelijat arvioivat palvelun laadun osaalueita. Artikkelin tutkimuksessa käsiteltäviin dimensioihin päädyttiin kirjoituspöytä- tutkimuksen perusteella. Myös Owlia ja Aspinwall (1998, 502) kokosivat kysymyslomakkeensa muuttujat ja ryhmittivät ne aikaisempien tutkimusten perusteella tutkiessaan laatua insinöörikoulutuksessa.

Saimaan ammattikorkeakoulussa Luotsi-toimintamalli on uudenlainen tapa oppia ja opettaa. Ammattikorkeakoulussa todettiinkin, että jatkoa varten tarvitaan ymmärrystä aiheesta lisää. Heräsi kysymys, mistä osuuskuntamuotoisten opintojen laatu muodostuu ja miten opiskelijat niitä arvostavat? Tutkimuksen dimensioiksi valittiin opetussuunnitelma, oppimisympäristöt, opetusmenetelmät, ohjaus ja opetus sekä osaamisen arviointi. Näistä dimensioista päädyttiin 35 attribuutin koontiin. Liiketalouden osuuskunnan opiskelijat vastasivat seitsemänportaisella Likertin asteikolla, kuinka tärkeinä he pitävät attribuutteja opinnoissaan. Lisäksi vastausvaihtoehto nolla (0) merkitsi, ettei asiasta ollut kokemusta. Ryhmähaastattelulla pyrittiin syventämään aineistoa, koska vastaajia oli vain yhden tiimiyrityksen verran. Ryhmähaastattelu valittiin haastattelumenetelmäksi, koska se on nopeampi ja kustannustehokkaampi. Ryhmässä tilanne lähenee keskustelua ja jäsenet saavat tukea sekä rohkaisua toisiltaan, jolloin aineistokin on rikkaampaa (Koskinen et al. 2005, 123-124).

Laatuattribuuttien tärkeysjärjestys

Kohderyhmänä olevaan osuuskuntaan kuuluu 16 toisen vuosikurssin opiskelijaa, joista 14 vastasi kyselyyn. Vastaajien sukupuolijakauma on melko tasainen: miehiä on kuusi ja naisia kahdeksan. Ryhmän keski-ikä on 24 vuotta; yhdeksän opiskelijaa on 20 ja 22 ikävuoden väliltä. Lukio pohjakoulutuksena on 79 prosentilla. Työkokemusta on kertynyt jokaiselle. Työn tyyppi on jakautunut tasaisesti kesätyön, osa-aikaisen työn ja kokoaikaistyön kesken. Työkokemus liittyy täysin tai osittain opiskeltavaan alaan 12 vastaajalla. Vastaajaa voi kuvailla melko perinteiseksi ammattikorkeakouluopiskelijaksi: nuori, lukion käynyt ja hieman työkokemusta kaupalliselta alalta kerryttänyt opiskelija. Taulukkoon 1 on koottu kyselyn attribuuttien keskiarvot tärkeysjärjestykseen.

Taulukko 1. Koulutuksen attribuuttien tärkeysjärjestys
Taulukko 1. Koulutuksen attribuuttien tärkeysjärjestys

Opiskelijat pitävät tärkeinä attribuutteja, jotka konkretisoituvat koulunkäynnissä. Tärkeimmäksi attribuutiksi opiskelijat arvioivat osuuskunnan omat työskentelytilat eli toimiston, joka on vain heidän käytössään. Tiloihin ei ole kuitenkaan suurta tarvetta päästä iltaisin ja viikonloppuisin. Mielenkiintoista on, että SERVQUAL-mallissa (Zeithaml et al. 1990, 23-30) fyysisellä ympäristöllä on vähäisin tärkeys, kuten sekä Josephin ja Josephin (1997) että Ford et al. (1999) tutkimuksissa. Osuuskuntamuotoisissa oppimisympäristöissä työskentelytiloilla on erilainen merkitys. Suurin osa toiminnasta tapahtuu tiimiyrityksen toimistossa. Haastattelussa selvisi, että luokkien tulisi olla tilavia ja viihtyisiä tiloja, joissa on hyvä ilmanvaihto. Ympäristö vaikuttaa opiskelijoiden mielestä työskentelymotivaatioon.

Toisena tärkeysjärjestyksessä olivat osuuskunnan käytössä olevat oppimateriaalit ja työskentelyvälineet. Osuuskunnalle hankittua kirjallisuutta kuvattiin hyväksi ja ajantasaiseksi. Opintojaksoilla käytössä olevat kurssikirjat saivat kritiikkiä vanhanaikaisuudestaan ja vanhuudestaan, jotka opiskelijat huomaavat niissä olevista esimerkeistä. Aitoja yhteyksiä työelämään arvostetaan, koska opiskelijat haluavat heillä olevan mahdollisuus tehdä projektinsa oikeille asiakkaille. He haluavat myös oppimisympäristön ilmapiirin pysyvän positiivisena. Haastattelun yhteydessä he korostivat sitä, kuinka vanhempien ja nuorempien opiskelijoiden integraatio onnistuu osuuskunnassa paremmin kuin perinteisesti opiskelevilla ryhmillä.

On yllättävää, että tiimityöskentelyn ja tiimiytymisen harjoittelu on tärkeysjärjestyksessä vasta sijalla 25. Tiimin merkitys osuuskuntamuotoisissa opinnoissa on ensisijaisen tärkeää verrattuna perinteisiin oppimisympäristöihin. Toimiva vuorovaikutus valmentajan ja tiimiyrittäjien välillä on keskeistä, mutta valmentajan läsnäoloa ja saavutettavuutta kaivataan oletettua vähemmän. Osuuskuntamuotoisissa opinnoissa opiskelija kehittyy jatkuvasti ottamaan enemmän itse vastuuta. Valmentajan tuki on alussa tärkeää, mutta vähenee opintojen edetessä.

Opetussuunnitelmaa on kehitetty Saimaan ammattikorkeakoulussa osuuskuntamuotoisiin opintoihin sopivaksi niin, että perusopinnot on pyritty siirtämään samaan lukuvuoteen. Malli on toiminut Proakatemialla onnistuneesti monen vuoden kokemuksella. Tarkoituksena on suorittaa perinteisesti opetetut opintojaksot ennen osuuskunnan perustamista, jolloin aikaa jää enemmän projekteille. Kyselyn perusteella opiskelijat eivät kuitenkaan näe perusopintojen sijoittamista samaan vuoteen kovinkaan tärkeänä, koska attribuutti sijoittui 32. sijalle. Tähän on kuitenkin saattanut vaikuttaa tiimiyrityksen ajankäyttöongelmat keväällä 2010. Perusopintojen lomassa projektityöt aiheuttivat runsaasti lisätyötä. Ongelma ratkaistaan niin, että seuraava osuuskunta tekee projekteja vasta, kun suurin osa perusopinnoista on suoritettu. Kampuksen turvallisuutta ei pidetty erityisen tärkeänä tekijänä. Suomen olosuhteet vaikuttavat todennäköisesti vastauksiin. Suomalaisissa korkeakouluissa ei ole jatkuvia turvallisuusongelmia.

Vähiten opiskelijat arvostavat kansainvälisyyttä valmentajan esimerkeissä, vaikka sitä korostetaan monissa oppilaitoksissa. Kysymyksen muotoilu on kuitenkin saattanut vaikuttaa vastauksiin, eikä niinkään asenne kansainvälisyyttä kohtaan. Arviointimenetelminä itse- ja vertaisarviointi sekä asiakaspalautteen huomioiminen eivät saa kannatusta opiskelijoilta. Ne ovat tähän asti toimineet Luotsi-mallin arvioinnin perustana valmentajan arvioinnin lisäksi. Arviointiin on kiinnitettävä jatkossa enemmän huomiota ja opiskelijat on sitoutettava eri menetelmien käyttöön.

Jatkossa opiskelijoiden tärkeimmiksi arvioimiin attribuutteihin on kiinnitettävä huomioita ja varmistettava, että resurssit niihin taataan. Käytännössä Saimaan ammattikorkeakoulun on huolehdittava tiimiyrityksille omat työskentelytilat, jotka ovat viihtyisiä ja vaikuttaa osaltaan oppimisympäristön ilmapiiriin. Lisäksi osuuskuntamuotoisissa opinnoissa käytettävät työvälineet ja kirjallisuus on oltava ajantasaista. Saimaan ammattikorkeakoulun on myös tuettava mahdollisuutta tehdä projekteja oikeille asiakkaille ja varattava valmentajalle työaikasuunnitelmaan tarpeeksi resursseja viettää aikaa tiiminsä kanssa.

Kirjoittaja

Marjut Bragge, projektikoordinaattori, marjut.bragge(a)saimia.fi
Saimaan ammattikorkeakoulu

Athiyaman, A. 1997. Linking student satisfaction and service quality perceptions: the case of university education. European Journal of Marketing. vol. 31, nro 7, sivut 528- 540.

Elliot, K. M. & Shin, D. 2002. Student Satisfaction: an alternative approach to assensing this important concept. Journal of Higher Education Policy and Management. vol 24, nro 2, sivut 197-209.

Ellis, N. 2000. Developing graduate sales professionals through co-operative education and work placements: a relationship marketing approach. Journal of European Industrial Training. vol. 24, nro 1, sivut 34-42.

Ford, J. B., Joseph, M. & Joseph, B. 1999. Importance-performance analysis as a strategic tool for service marketers: the case of service quality perceptions of business 9 students in New Zealand and the USA. The Journal of Services Marketing. vol. 13, nro 2, sivut 171-186.

Fowler, G. & Tietze, S. 1996. A competence approach to the assessment of student placements. Education & Training. vol. 38, nro 1, sivut 30-36.

Garavan, T. N. & Murphy, C. 2001. The co-operative education process and organisational socialisation: a qualitative study of student perceptions of its effectiveness. Education & Training. vol. 43, nro 6, sivut 281-302.

Hill, F. M. 1995. Managing service quality in higher education: the role of the student as primary consumer. Quality Assurance in Education. vol. 3, nro 3, sivut 10-21.

Ivancevich, D. M. & Ivancevich, S. H. 1992. TQM in the classroom. Management Accounting. vol. 74, nro 4, sivut 14-15.

Joseph, M. & Joseph, B. 1997. Service quality in education: a student perspective. Quality Assurance in Education. vol. 5, nro 1, sivut 15-21.

Koskinen, I., Alasuutari, P. & Peltonen, T. 2005. Laadulliset menetelmät kauppatieteissä. Tampere: Vastapaino.

Kotler, P. & Fox, K. F. A. 1995. Strategic marketing for educational institutions. 2. painos. New Jersey: Prentice-Hall.

Lagrosen, S., Seyyed-Hashemi, R. & Leitner, M. 2004. Examination of the dimensions of quality in higher education. Quality Assurance in Education. vol. 12, nro 2, sivut 61- 69.

LeBlanc, G. & Nguyen, N. 1997. Searching for excellence in business education: an exploratory study of customer impressions of service quality. The International Journal of Educational Management. vol. 11, nro 2, sivut 72-79.

Markham, T. 2003. Project based learning handbook. Novato, California: Buck Institute for Education. 10

Markovic, S. 2006. Expected service quality measurement in tourism higher education. Nase Gospodarstvo. vol. 52, nro ½, sivut 86-95.

Munteanu, C., Ceobanu, C., Bobâlcã, C. & Anton, O. 2010. An analysis of customer satisfaction in a higher education context. International Journal of Public Sector Management. vol. 23, nro 2, sivut 124-140.

Oldfield, B. M. & Baron, S. 2000. Student perceptions of service quality on a UK university business and management faculty. Quality Assurance in Education. vol. 8, nro 2, sivut 85-95.

Opetusministeriö. 2004. Tutkimus- ja kehitystyö suomalaisissa ammattikorkeakouluissa. Työryhmämuistioita ja selvityksiä 7. [verkkodokumentti] [Viitattu 27.7.2010].
Saatavilla
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2004/liitteet/opm_227_tr07. pdf?lang=fi

Owlia, M. S. & Aspinwall, E. M. 1998. A framework for measuring quality in engineering education. Total Quality Management. vol. 9, nro 6, sivut 501-518.

Sallis, E. 1996. Total quality management in education. 2. painos. Lontoo: Kogan Page.

Tribus, M. 1994. Total quality management in education – the theory and how to put it to work. Teoksessa Doherty, G. D. (toim.) Developing quality systems in education. New York: Routledge.

Wilenius, M. 2004. Luovaan talouteen. Helsinki: Edita.

Zeithaml, V. A., Parasuraman, A. & Berry, L.L. 1990. Delivering quality service – balancing customer perceptions and expectations. New York: The Free Press.