Laitinen pääkuva

SERPA: ”Tässä kaiken pitäisi lähteä ihan oikeasti nuorista”

Kokeilukulttuuria nuorten palveluihin

Etnografista asiakastutkimusta on tehty pitkään kulutus- ja päivittäistavarakaupassa (mm. Ruckenstein, Suikkanen & Tamminen 2011, s. 26–27). Vasta viime vuosina on myös julkisissa palveluissa ryhdytty kuulemaan asiakasta. Asiakasraateihin usein hakeutuu sosiaalisesti taitavia ja aktiivisia henkilöitä. Miten osallistaa ihan tavallisia nuoria ja mahdollistaa heitä löytämään oma polkunsa?

Nuorten osallistamiseen käytetään paljon erilaisia keinoja ja siitä huolimatta nuorten osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen ei ole lisääntynyt (Tuusa ym. 2014 s.75). Entä jos ammattilaisten toteuttamaa ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -vaihetta vähennettäisiin ja toimintakulttuuria muutettaisiin ”yrittänyttä ei laiteta” suuntaan? Ryhdyttäisiin tekemään asioita, kokeiltaisiin uusia juttuja ja opittaisiin näistä kokemuksista. Näin tuettaisiin nuoria kohti osallisuutta ja nuoren yksilöllistä hyvinvointia (esim. Raivio & Karjalainen 2013, s.12–34).

SERPA

Talvella 2014 ELSA-toimijatapaamisessa tutkija Antti-Jussi Tahvanainen esitteli amerikkalaisen innovaatiomallin, case DARPA:n (Defence Advanced Research Project Agengy). Keskustelimme havainnoistamme ja päätimme kokeilla DARPA:n toimintamallia sovellettuna nuorisotyöttömyyden kontekstiin.

SERPA – nuorten työllisyyden edistäminen osallistavalla kokeilukulttuurilla -hanke on ESR-rahoitteinen kahden vuoden kokeilu, jonka keskeisenä tavoitteena on osallistaa keskisuomalaisia nuoria ratkaisemaan itse koulutukseen sekä työelämään liittyviä haasteita ryhmän tarjoaman tuen avulla ja tukea näin nuoria opiskelun sekä työelämän suuntaan. Osallistavaan, matalan kynnyksen kokeilukulttuuriin nojautuvien nopeiden kokeilujen kautta pyritään löytämään aidosti toimivia ja uudenlaisia ratkaisuja nuorten kouluttautumis- ja työllistymisedellytysten parantamiseksi. Hankkeen päätoteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja hankkeessa on kolme osatoteuttajaa: Jyväskylän Taidetyöpaja ja Äänekosken kaupungin työpaja sekä Nuorten Keski-Suomi ry.

SERPA-hankkeen keskeisinä toimenpiteinä ovat pilottiryhmät, jotka koostuvat 17–29-vuotiaista nuorista ja tarkoituksena on yhdessä tunnistaa sekä rajata ryhmän yhteisiä ongelmia. Nuoret ideoivat ja etsivät osaratkaisuja myös omaan työllistymiseensä liittyviin haasteisiin. Kussakin osatoteuttajan ryhmässä kerätään ideoita ja niitä testataan nopeasti omassa toimintaympäristössä. Pilottiryhmille ei anneta valmiita, rajattuja toimintamalleja tai -suunnitelmia, vaan ideat ovat nuorten omia ja osaratkaisuja voi kehittää hyvinkin vapaasti. Ryhmien toiminnan aikana nuorilla syventyy ymmärrys myös työelämässä välttämättömistä, ns. 2000-luvun työelämätaidoista (kuva 1). Ryhmissä tehtävää kehittämistyötä tuetaan tarvittaessa erilaisin asiantuntija- ja ostopalveluin. SERPA-prosessin dokumentoinnin myötä toimintamalli on levitettävissä ja monistettavissa myös muiden nuorten parissa työskentelevien tahojen käyttöön.

SERPA
Kuva 1. 2000-luvun työelämätaidot SERPA-toiminnassa (Ville Leppänen).

SERPA-kokemuksia tähän mennessä

Pilottiryhmien muodostamisessa on kriittistä rekrytoida oppimishaluisia nuoria projektipäälliköitä (alle 29-vuotiaita, työelämän ulkopuolella tai ilman opiskelupaikkaa oleva), jotka toteuttavat nuorten kanssa projektin pilottiryhmät. Projektipäälliköiden tehtävänä on koota vapaaehtoisten nuorten ryhmä yhteistyössä TE-toimiston, yhdistysten ja viranhaltijoiden kanssa, toimia ryhmän luotsaajana ja innostajana toimimaan tavoitteen suunnassa. Nuorten projektipäälliköiden kanssa käydään läpi kokeilukulttuurin ajatusmaailmaa sekä palvelumuotoilun systeemistä ajattelua. Heille tarjotaan myös tiimivalmennusta.

Kolmen ryhmän yhteisessä starttipäivässä kukin ryhmä tunnistaa ryhmälleen yhteisiä ongelmia, joiden ratkaiseminen muodostuu ryhmän tavoitteeksi. Ryhmät kokoontuvat oma-aloitteisesti kerran kaksi viikossa ja tapaamisten välillä nuoret etsivät itsenäisesti tietoa käsittelyssä olevasta teemasta. Ryhmätapaamisissa nuoret jakavat etsimänsä tiedon omalla tavallaan muulle ryhmälle ja asiasta keskustellaan eri näkökulmista. Ryhmissä tulee hiljaisia hetkiä ja osa nuorista vaatii ”valmentajan kertovan mitä pitää tehdä”. Nuoria kuitenkin vastuutetaan tekemään omia valintoja. Usein projektipäälliköiden on kaivettava menetelmäsalkkuaan, jotta ryhmässä syntyy keskustelua ja jokainen nuori pääsee osallistumaan. Rohkaistuttuaan nuorilta itseltään tulee yhä suoremmin omia ideoita mitä ryhmätapaamisissa tehdään ja mihin asioihin tartutaan.

Ryhmädynamiikan rakentamisessa käytetään esimerkiksi Room Escape -palveluita ja eläinavusteisia menetelmiä. Tutustumiskohteina ovat olleet 3D-printtaus, kissakahvila ja eri oppilaitokset. Lisäksi nuoret ovat osallistuneet mm. pelinkehittäjä-, matchmaking- ja Dream up -tapahtumiin. Tapahtumia on pidetty alkuun jännittävinä. Hankkeessa käytetyn eKoutsi-mobiilisovelluksen kautta kerätyt palautteet kertovat nuorten kuitenkin pitäneen tapahtumista.

Ryhmätoiminnat päättyvät aina ryhmien yhteiseen Isoon Matkaan, jonka nuoret itse suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä projektipäälliköiden kanssa. Lopuksi järjestetään vielä kunkin pilottijakson yhteinen päätöstilaisuus, jossa kaikki ryhmät kertovat omalla tavallaan puolen vuoden ryhmätoiminnastaan ja tuloksistaan (kuva 2). Pilottijaksoja on nyt ollut kaksi, eli kuusi ryhmää on saatu päätökseen.

Päätöstapahtuman visualisointi
Kuva 2. Toisen pilottijakson päätöstapahtuman visualisointi (Kuvitellen Oy).

Nuorten projektipäälliköiden ajatuksia SERPA -ryhmistä ”ei kaduta että tuli lähdettyä mukaan”

Toisen pilottijakson projektipäälliköt haastateltiin heidän ryhmäkokemuksistaan. Projektipäälliköiden mielestä ihmisten kohtaaminen on ollut työskentelyssä keskeistä: ”sai antaa nuorille, mutta myös oppi nuorilta”. He kuvasivat, että ryhmän jälkeen oma itsevarmuus on kasvanut ja ryhmäläisiltä saatu palaute on vahvistanut tätä: ”hienoa kuulla, kun nuori sanoo, että kuuluu johonkin, saa päästää oman persoonan valloilleen”. Projektipäälliköt kuvasivat saaneensa myös ryhmänohjaamis-, yhteistyö- ja esimiestaitoja. Myös tulevaisuuden työelämätaidot olivat konkretisoituneet ja ryhmän kasaan saaminen sekä päiväkirjan kirjoittaminen olivat tuoneet alun vaikeuksien jälkeen onnistumisen kokemuksia.

Haastatteluissa nousi esiin vertaisuuden merkitys ”yksi iso osa suhteesta ja kontaktista ryhmässä”, koska se lisäsi tasa-arvoa ”en kokenut olevani heidän yläpuolella, en ollut liian kaukainen”. Projektipäälliköt olivat tuoneet esiin jonkin verran omia kokemuksiaan ryhmissä ”olen ollut samassa tilanteessa ihan konkreettisesti” ja kokivat sen lähentäneet yhteistyösuhdetta. Oman työttömyys- ja työnhakukokemuksen kautta oli myös helpompi samaistua esimerkiksi Kela-asiointiin ja tunnistaa työttömyyden paineet ”voi tulla helposti muuri, jos on liian kaukana työttömän maailmasta”. Oman kokemuksen kautta oli helpompi myös ymmärtää nuorten erilaiset, negatiivisetkin tunteet, kuten kateuden ja ärsytyksen.

Vertaisuus koettiin tärkeänä asiana, silti projektipäälliköitä mietitytti oma, ajoittain ristiriitainen rooli ryhmänvetäjinä ”nuoret varmasti havaitsivat etten ole työtön vertainen heille, olin kuitenkin töissä”. Ristiriitaisuuteen vaikutti myös sekä työ- ja ryhmänvetämiskokemuksen puute ”oma tunne siitä että mikä roolini on kun en ole perinteinen nuorisotyöntekijä” että aiempi kokemus ”se mihin on tottunut on vetäminen ja jossain vaiheessa oli liikaa suunnittelua vaikka oli kokeiluakin”. He kuvasivat, että ohjaajan asemaan hakeutui, vaikkei se ollut tarkoitus ”puhuin ryhmäläisistä nuorina, vaikka osa oli mua vanhempia”.

Ajoittain oli haastavaa olla rennosti osana nuorten keskustelua ja samalla tiedostaa, että nyt voisi vetää keskustelua takaisin aiheeseen ”pakko välillä pitää vähän järjestyksessä”. Toiminnan vapaaehtoisuus tarkoitti sitä, että kaikki eivät aina tulleet paikalle ja se harmitti välillä ”ei tiennyt kuinka monta tulee tai milloin on seuraava kerta”. Fiiliskyselyssä (eKoutsi) tuli joidenkin keskustelujen jälkeen esiin vaikeita asioita, mikä pohditutti. Toisaalta ryhmäläiset olivat erilaisia persoonallisuuksia eli ”ei voinut olla aina kaikille kivaa, silti tultiin uudestaan seuraavalla viikolla”.

Projektipäälliköt pohtivat paljon kokeilukulttuurin jalkauttamista ja omaa toimintaansa ryhmän vetäjinä ”nyt kun tietää niin olisi voinut vielä enemmän tuoda kokeilukulttuuria”. He pohtivat mitä olisi itse voinut tehdä toisin ”jos olisikin vain antanut mennä, olisi antanut tehdä ja epäonnistua ja olisi siitä oppinut”. Nuorilähtöisyys ja kokeilukulttuuri on helppo ymmärtää paperilla, mutta konkreettisesti ja aidosti nuorten näköinen toiminta on haastavaa. Projektipäälliköt pohtivatkin ”kuinka olla kaikissa rooleissa yhtä aikaa mutta ei ottaa liikaa kantaa mihinkään?”. Entä kuinka mahdollistaa asioita, kun nuoret eivät olleetkaan niin aktiivisia? ”Jos nuorilta ei tullut ideaa, niin sitten istutaan ja ollaan hiljaa”. Toiminta ei saanut kuitenkaan olla liian rentoa, koska ”kyseessä ei ollut leikki- tai iltapäiväkerho”.

SERPA-opit

SERPA-hankkeen vahvuuksia, mahdollisuuksia, uhkia ja heikkouksia on esitelty SWOT-analyysissä (kuvio 1).

Laitinen SWOT
Kuvio 1. SWOT-analyysi SERPA-hankkeen toiminnasta.

Kuten nuorten projektipäälliköiden haastatteluista nousee esiin, aito nuorilähtöinen toiminta on haastavaa, mutta samanaikaisesti antoisaa. Se tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen vertaistukeen, oivalluksiin, osallisuuden kokemuksiin ja oppimiseen. Projektipäälliköiden mukaan kokeilukulttuurissa voisi olla vahvuus, kun ei ole ennakkokokemuksia, odotuksia tai asenteita toimintaa kohtaan. Tällöin ei ole sidoksissa jo opittuihin tapoihin tehdä työtä ja voi ottaa avoimin mielin kokeilun mahdollisuudet vastaan.

Projektipäälliköt pohtivatkin haastatteluissa sitä, miten ympäristö ottaa uuden työtavan vastaan. Kun aiemmin on korostettu ammattilaisen asiantuntijuutta toiminnan järjestämisessä, niin SERPA-ryhmissä ajatus onkin käännetty päälaelleen ja nuorten asiantuntijuus on keskeinen toiminnan liikkeelle paneva voima. Ryhmän vetäjä on mukana prosessissa vertaisena, mahdollistajana ja kanssakulkijana, ei neuvojana, ohjaajana tai asiantuntijana. Vallitsevan toimintakulttuurin muutos vie aikaa, mutta rohkaisevilla kokeiluilla voidaan avata ajatuksia uusille tavoille toimia.

Ryhmien vetäjät tarvitsevat perehdytystä ja tukea, mutta samanaikaisesti vapaat kädet toimia aidosti kokeilukulttuurin periaatteilla. Tämä tuo haasteita ryhmän vetäjän koulutukseen. Kysymyksiä herättää myös nuorten rekrytointi ja motivointi mukaan ryhmiin. Keiden kaikkien pitäisi ottaa vastuuta nuorten ohjaamisesta juuri heille sopiviin palveluihin? Kuinka kääntää ”pakolla” tulleen nuoren vastustuksen aidoksi motivaatioksi osallistua?

SERPA-hankkeen kolmas pilottiryhmävaihe on nyt käynnistynyt ja samanaikaisesti pohditaan toimintamallin juurruttamista hankkeen osatoteuttajien pysyvään toimintaan. Paljon on vielä kysymyksiä ilman vastauksia, mutta ehkä nuoret itse osaavat vastata niihin?

AIHEESEEN LIITTYVIÄ LINKKEJÄ:
Kokeileva Suomi http://kokeilevasuomi.fi/kokeilut
Palvelumuotoilu http://palvelumuotoilu.fi
Palvelumuotoilun työkalupakki www.sdt.fi
Radikaalimpi innovaatiotoimintamalli www.darpa.mil
Työllisyyskokeilujen selvitys, TEM 30/2016 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75328/TEMjul_30_2016_16082016.pdf?sequence=1
Uusi osaamisohjelma Euroopalle http://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/FI/1-2016-381-FI-F1-1.PDF

Kirjoittaja

Janne Laitinen, FM, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, janne.laitinen(at)jamk.fi
Katja Raitio, TtM, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, katja.raitio(at)jamk.fi

Raivio, H. & Karjalainen, J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Taina Era (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156.

Ruckenstein, M., Suikkanen, J. & Tamminen, S. 2011. Unohda innovointi. Edita, Helsinki http://www.sitra.fi/julkaisut/sitra291.pdf. Viitattu 30.8.2016.

Tuusa, M., Pitkänen, S., Sheimeikka, R., Korkeamäki, J., Harju, H., Saares, A., Pulliainen, M., Kettunen, A. & Piirainen, K. 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Työ ja yrittäjyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 15/2014.

Vastaan- ja vastuunottokyky – havaintoja opetuskokeilusta

Motivoitunut opiskelija pärjää kurssilla toteutusmenetelmästä huolimatta. Löytyisikö menetelmä, joka veisi parhaan kärkijoukon tuloksia eteenpäin, mutta auttaisi myös läpipääsyn kanssa kamppailevia? Tätä testattiin Saimaan ammattikorkeakoulun Liike-elämän matematiikka -kurssilla keväällä 2016. Aiemmin hyvää opiskelijapalautetta saanutta kurssia oli muokattava, koska säästöpaineissa valmisteluresursseja tiukennettiin. Tulokset yllättivät.

Uusi toteutustapa

Oheiseen kuvioon (Kuvio 1.) on kirjattu aiempi toteutustapa sekä sen rinnalle aiheen käsittelytapa kokeilussa. Uuden mallin tavoitteena oli tasoittaa opiskelijoiden työkuormaa, parantaa oppimistuloksia ja vähentää opettajasta hieman turhalta tuntuvaa työtä. Perinteisessä toteutuksessa opettaja sai pelkkiä tenttitehtäviä tarkastettavakseen noin tuhat, kun kurssilaisia oli yli 80. Opetuskokeilussa otettiin käyttöön vertaispisteytettävä näyttötenttimenetelmä. Sen tavoitteena oli, että tenttikin olisi oppimistilanne. Kokeilussa oikea ratkaisutapa käytiin läpi heti tentin jälkeen, jolloin oma suoritus oli vielä muistissa. Toisen opiskelijan paperin pisteyttäminen taas tarjosi mahdollisuuden nähdä, miten joku muu asiaa ajatteli. Oppimisen varmistus toteutettiin oman osaamisen arviointiraportissa. Koska näyttötenttien tekeminen ja pisteyttäminen veivät aikaa, osa kurssin aiheista siirrettiin itseopiskeluun. Itseopiskeluun valittiin aiheita, jotka todennäköisesti eivät tule työelämässä vastaan kaikille opiskelijoille.

Kuvio 1
Kuvio 1. Kurssin toteutus aiemmin sekä yhden aiheen käsittely uuden suunnitelman mukaan.

 

Opiskelijoiden asennoituminen kurssin edetessä

Kurssin toteutustapa käytiin läpi opiskelijoiden kanssa ensimmäisellä tapaamiskerralla. Tämän jälkeen opiskelijoilta pyydettiin sekä sanallisia kommentteja että janalle piirrettävää arviota menetelmän sopivuudesta opiskelijalle itselleen, kun vertailtavana on tavallinen välitenttimenettely. 72 opiskelijaa 88:sta vastasi kyselyyn. Vastanneiden arviot menetelmästä olivat odotuksia positiivisemmat.

Arviot
Kuvio 2. Opiskelijoiden arviot menetelmän sopivuudesta kurssin alussa.

 

Kyselyllä selvitettiin myös, ketkä aikoisivat opiskella itsenäiseen opiskeluun siirretyt tai siirrettyjä aiheita. Tässäkin tulos yllätti. Oletuksena oli ollut, että vain edellytyksiltään parhaimmat haluaisivat suorittaa tämän lisäpisteitä tuovan ylimääräisen osan. Mutta alustavasti ilmoittautuneita olikin enemmistö kurssilaisista. Kiinnostuneiden joukossa oli monia niitäkin, jotka opettaja oli aiempien opintojen perusteella arvioinut nimenomaan opiskelukuorman keventämistä tarvitseviin. Onkin hyvä pohtia, miten realistisesti opiskelijat osaavat arvioida omia valmiuksiaan ja ajankäyttöään?

Joidenkin opiskelijoiden kyvyssä hahmottaa kokonaisuuksia lienee pulmia: jo parin poissaolokerran tai huonon tuloksen jälkeen osa koki, etteivät he pääse kurssista läpi. Asennetta esiintyi, vaikka kurssin edetessä aina kerrottiin, kuinka suuri osuus pisteistä on kyseisellä hetkellä yhä jakamatta ja kuinka isoja, perusteista asti alkavia aihekokonaisuuksia on yhä käymättä läpi.

Kirjallista palautetta ei kokeilun puolivälissä kerätty, mutta mielialojen laskua suoritusmenetelmään liittyen oli havaittavissa. Moni kommentoi, että olisi helpompaa tenttiä koko kurssi kerralla kuin pienissä osissa. Opettajasta nämä kommentit kuulostivat epärealistisilta, ja sellaisiksi ne myöhemmin enemmän tai vähemmän osoittautuivatkin.

Kurssin edetessä, kun opiskelu- ja vastaustekniikka alkoi olla hallussa, näyttötenttien tulokset pisteiden keskiarvolla mitattuna alkoivat kohota. Aiheet, jotka olivat aiempien kurssien välitenteissä tuottaneet ongelmia, saivat nyt hyviä pisteitä. Näyttötentteihin osallistuneet hallitsivat hankalia aiheita aiempia kursseja selvästi paremmin. Osasyynä keskiarvopisteiden paranemiseen oli toki se, että kurssiin heikommin panostaneet opiskelijat olivat jo luovuttaneet.

Kurssin loppua kohti opiskelijoiden asenteet kääntyivät jälleen positiivisiksi. He huomasivat, kuinka paljon haastavampaa olisi, jos kaikki aiheet olisivat tentittävinä toukokuun koittaessa. Opettajan motivointipuheen myötä osa hyväksymisrajaa hipova ymmärsi, että on ajallisesti helpompaa opiskella viimeiset aiheet kunnolla ja varmistaa kurssin läpipääsy kuin tenttiä kaikki aiheet uusintatentissä.

Toiseksi viimeisellä tapaamiskerralla opiskelijoille annettiin täytettäväksi vastaava menetelmän arviointilomake kuin ensimmäisellä kerralla. Opiskelija-arvioiden muuttumista ei voi tulkita aukottomasti, sillä moni jätti tulematta tenttiin. Vastaajia oli enää 55. Selvää on, että menetelmä jakoi opiskelijoiden mielipiteet. Sanalliset palautteet menetelmästä vaihtelivat täysin epäonnistuneesta erinomaiseen: ”Näyttötentti oli epäonnistunut tapa toteuttaa kurssi”, mutta toisaalta: ”En ole missään aineessa, missään koulussa oppinut asioita näin hyvin kuin tällä kurssilla. On ollut pakko opiskella” tai ”Mielestäni opetustavat ja opetus oli todella toimivaa eli jos on vain kiinnostusta opiskelijalla oppia niin ei pitäisi jäädä ainakaan opetuksesta kiinni.”

Menetelmän tuloksia

Opetusmenetelmäkokeilun tulokset yllättivät. Sen sijaan, että heikoimpia opiskelijoita tukemaan tarkoitettu menetelmä olisi auttanut opiskelijat läpi kohtuullisella kuormalla, tuloksena oli aiempiin toteutuksiin verrattuna moninkertainen määrä hylättyjä suorituksia. Hylättyjen arvosanojen syynä eivät olleet huonot pisteet kaikista näyttötenteistä, vaan että isoon osaan näyttötenttejä ei osallistuttu lainkaan.

Toisaalta menetelmä tuotti myös paljon erinomaisia arvosanoja. Taidoiltaan ja ennen kaikkea opiskeluvalmiuksiltaan edistyneemmät opiskelijat osasivat hyödyntää mahdollisuudet: ”Tenttitapa mahdollisti helposti hyvän arvosanan saamisen ja teki oppimisesta helppoa!” tai ”Näyttötenttitapa sopi hyvin minulle, koska asiat oli pakko oppia ja ne olivat muistissa vielä myöhemminkin. Perustukset tulivat vahvoiksi ja oli mukava oppia lisää.”

Opiskelijat, joilla oli opiskeluteknisiä tai mahdollisesti vastuunottokykyyn liittyviä puutteita, vaikuttivat syyttävän heikosta menestyksestään uutta menetelmää: ”Poissaolojen vaikutus tenttipisteisiin rikkoo opiskelijan oikeusturvaa” tai ”Näyttötenttimenetelmän sekavuus vaikeutti oppimista.” Vastuunottokyvyn puutteisiin liittyviä seikkoja tukee tosiasia, että heti kurssin päätyttyä oli mahdollisuus uusintatenttiin, joka toteutettiin perinteisenä tenttinä. Jos näyttötentit olisivat olleet syy, ne olisi voinut jättää tekemättä. Opetukseen olisi voinut osallistua normaalisti ja osaamisen olisi voinut osoittaa uusintatentissä. Näin ei tehty.

Opiskelijat vaikuttavat olevan yllättävän perinteisiä. Syystä tai toisesta luento nähtiin opiskeluna, mutta näyttötenttien yhteistarkistamista ei. Asenne ei muuttunut, vaikka toteutustapa kerrattiin jokaisen näyttötentin alussa. Valitettavan harva opiskelija hyödynsi koko suunnitellun opiskeluprosessin. Vain muutamat tekivät lisäpisteitä tarjonneen oman osaamisen arviointiraportin. Lisäksi kovinkaan moni ei testannut osaamistaan kotitehtävin.

Opettajan näkökulmasta menetelmän suurimmiksi heikkouksiksi nousivat erot opiskelijoiden välillä sekä kyvyssä ottaa vastuuta oppimisestaan että annettujen ohjeiden noudattamisessa. Ensimmäinen vaikutti kurssin suorittamatta jättämiseen, mutta toinen myös muihin opiskelijoihin. Oletuksena kokeilussa oli, että opiskelijoiden vaihe vaiheelta tekemät näyttötenttien yhteispisteytykset tuottaisivat tasaista jälkeä. Kaikki pisteyttämiseen liittyvät seikat kun olivat sekä nähtävissä että kuultavissa. Opettajan tekemät pistokokeenomaiset tarkistukset paljastivat kuitenkin ongelmia. Osa opiskelijoista ei ollut huomioinut pisteytysohjeita, ja opettajan lisätarkistus tuotti lisää pisteitä. Jälkikäteen ajateltuna pisteytysongelma olisi pitänyt ymmärtää jo aiemmin. Aina eivät helpoimmatkaan ohjeet tavoita kaikkia. Miten moniosaiset pisteytysperustelut voisivat silloin olla kaikilla opiskelijoilla riittävän hyvin hallinnassa?

Jos verrataan näyttötenttejä ja perinteistä tenttiä, oliko tuloksissa eroja? Esimerkiksi käyvät aiemmilla toteutuksilla vaikeiksi osoittautuneet aiheet. Investointilaskentatehtävän pisteiden keskiarvo oli näyttötenteissä 4,5 ja uusintatentissä 0,9 pistettä kuudesta. Vuositason reaalisen suhteellisen muutoksen laskeminen oli näyttötenteissä osattu hyvin: pisteiden keskiarvo oli 5,0. Uusintatentissä vastaava pisteiden keskiarvo oli 0,6. Toki uusintatenttiin osallistui ehkä keskimääräistä heikommin suoriutuvia opiskelijoita, mutta mukana oli myös niitä, jotka olivat ennalta ilmoittaneet jättävänsä näyttötentit väliin. Heidän mielestään perinteinen tenttitapa sopi heille paremmin.

Tulevaisuus

Kokonaisuudessaan menetelmä aiheutti opettajalle enemmän työtä kuin mitä alun perin oli ajateltu. Lisäksi ammattikorkeakoulun kurssista keräämä palaute oli kriittisempää. Kun aiempien kurssien yleispalautteen keskiarvo oli ollut 4,5–4,7, näyttötenttimenetelmällä suoritetun kurssin vastaava arvosana oli 3,5.

Menetelmäkokeilu ei jatku, vaikka siitä pitäneet ja siitä luultavasti myös hyötyneet olivat kurssin aikana kerätyissä vastauksissa enemmistönä. Jos matematiikan kursseja olisi useita, opiskelijoita voisi totuttaa menetelmään vähitellen ja saada nyt havaitut ongelmat poistumaan. Yhden kurssin urakaksi heikkouksia on ehkä liikaa.

Kaikilla kursseilla opiskelijat tuntuvat jakautuvan aiempaa selvemmin hyvin pärjääviin ja hylättyjä suorituksia kerääviin. Mikä olisi menetelmä, joka auttaisi kaikkia? Miten tällaisen opiskelumenetelmän kehittäminen on mahdollista, jos opetukseen ja erityisesti sen valmisteluun annettu aika niukkenee edelleen? Menetelmästä riippumatta oleellisin kysymys kuitenkin lienee, miten saisi opiskelijat ymmärtämään sen korvaamattoman suuren merkityksen, joka heidän omalla toiminnallaan ja toimintatavoillaan on opiskelussa ja oppimisessa.

Menetelmäkokeilu tuotti paljon ajateltavaa. Positiivisiksi esimerkeiksi jäävät ne muutamat opiskelijat, jotka olivat varmistaneet suorituksillaan parhaan arvosanan kurssista jo ennen viimeistä näyttötenttiä – mutta tulivat silti tekemään sen viimeisenkin! Olkoot he esimerkkejä asenteesta, jonka voimin opettajakin jaksaa.

Info: Tietoja menetelmästä

  • 4 opintopisteen kurssilla oli yhteensä 13 näyttötenttiä. Huonoin tulos jätettiin kaikilta huomiotta. Tämän tarkoituksena oli paikata esim. sairastumisesta aiheutuvaa poissaoloa.
  • Kussakin näyttötentissä oli rajattu aihe, josta oli 6 pisteen kysymys tai kaksi pienempää 3 pisteen kysymystä.
  • 5 minuuttia järjestelyihin ja opastukseen
  • 15 minuuttia laskuaikaa
  • 5 minuuttia aikaa puhtaaksi kirjoittamiseen
  • noin 20 minuuttia tarkistukseen ja pisteyttämiseen
  • Näyttötenttipaperit olivat nimettömiä. Kullakin opiskelijalla oli 2-numeroinen ID-numero. Sekä tenttijä että pisteyttäjä kirjasivat numeronsa tenttipaperiin.

Artikkelin kuva: Hämeen ammattikorkeakoulun kuvapankki

Kirjoittaja

Anu Nuutinen, lehtori, YTM, HHJ, Saimaan ammattikorkeakoulu, anu.nuutinen(at)saimia.fi