kuvituskuva

Innovaatiot syntyvät eri alojen yhteistyöllä

Kirjoittaja: Kari-Pekka Heikkinen.

Tietointensiivinen ja oppiva yhteiskunta (esim. Drucker 1993) muodostuu uudistumiskykyisistä kansalaisista. Tietotyöläisten päämääräksi muodostuu yhä useammin yhden täydellisen ratkaisun sijasta monen siedettävän ratkaisuvaihtoehdon kehittäminen, niiden välisten erojen eritteleminen ja punnitseminen (Engeström, Engeström, & Kärkkäinen 1995.) Tällaisten monimutkaisten, ”pirullisten”, ongelmien ratkaisutaidossa korostuvat muun muassa luovuus sekä analyyttinen ja kriittinen ajattelu. Harva yksilö omaa kaikkia edellä mainittuja ominaisuuksia, vaan tietotyöläiset työskentelevät yleisesti ryhmissä, koska siten ongelmanratkaisu on oletettavasti tehokkainta ja laadukkainta. Monialainen ryhmässä tapahtuva yhteistyö eri alojen välillä, englanniksi ”interdisciplinary collaboration” (Davies & Devlin 2007), vaatii ryhmän jäseniltä alakohtaisten taitojen lisäksi yleisluonteisia taitoja, kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, rajojen ylittämisen taitoa ja verkostojen avulla oppimista.

Innovointi vaatii rajojen rikkomista

Ongelmanratkaisu sekä innovaatiotoiminta vaativat ryhmältä luovaa ja toimeenpanevaa toimintaa. Innovaatio-käsitteen määritellään yleisesti sisältävän seuraavat kolme vaatimusta: sen tulee olla uutuus tai uudentava, hyödyllinen ja käytännössä toteutettu (Siltala 2009, Vehkaperä, Pirilä & Roivas 2013). Innovaatiotoiminta on siten toimintaa, jossa toteutetaan käytäntöön uusia ja hyödyllisiä tuotteita, palveluita tai menetelmiä. Innovaatiotoiminnassa uuden luomiseen liitetään usein luovuus, joka käsitteenä on Solatien ja Mäkeläisen (2009) mukaan kyky luoda uutta sekä löytää uusia ja odottamattomia yhteyksiä eri asioiden välillä ja sitä voi myös oppia. Luovuus on lisäksi kykyä kehittää aluksi oudoilta vaikuttavia ideoita sellaisiksi, että ne toteutuessaan vaikuttavat järkeviltä ja toimivilta (Vehkaperä et al. 2013). Aidosti uutta kehittävä innovaatiotoiminta tarvitsee siten osakseen luovaa toimintaa ja luovia persoonia, joilla on Uusikylän (2012) mukaan tyypillisesti seuraavia piirteitä: rohkeus ja riippumattomuus, kyky kohdata vihamielisyyttä ja ottaa älyllisiä riskejä, kestävyys, uteliaisuus, avoimuus, muutoskyky, kyky syventyä asioihin, kurinalaisuus työssä sekä sisäinen motivaatio.

Vaikka innovaatiotoiminnassa tarvitaan luovien persoonien kykyä nähdä asiat eri tavoin, niin se ei pelkästään riitä. Innovatiivisuus vaatii tietoa ja taitoa ymmärtää idean ja toimintatavan hyödyllisyys ja pitkäjänteisyyttä viedä ne käytäntöön. Siten luovuus liittyy innovaatiotoiminnassa uusien ideoiden tuottamisen vaiheeseen, kun taas innovatiivisuus liittyy myös ideoiden edistämiseen, kehittämiseen ja toteuttamiseen (Tuominen & Lindroos 2009). Yhteenvetona voidaan todeta, että monialaisessa innovaatiotoiminnassa on tärkeää tutustua ja ymmärtää ryhmän eri persoonallisuuksia ja eri ammattilaisten sekä taidollista että tiedollista osaamista. Tutustuminen taas vaatii kykyä ylittää rajoja ryhmässä.

Rajoja pidetään usein esteinä työ- ja oppimisprosesseille (Akkerman & Bakker 2011). Rajat voivat olla esimerkiksi kulttuurisia (Brett 2007), ammatillisia (Klein 1996) ja sosiaalisia (Rampton 2014). Ammatillisten, kulttuuristen tai sosiaalisten rajojen ylittäminen, englanniksi ”boundary crossing”, käsittää alojen väliseen yhteistyöhön tarvittavia taitoja, kuten esimerkiksi tiimityötaidot, vuorovaikutustaidot, verkostointitaito, kriittinen ajattelutaito ja projektihallinnan taito. Rajan ylittämistä pidetään välttämättömänä uusien käytäntöjen muuntamisessa ja sen osaamiseksi määritellään kyky hallita ja integroida useita diskursseja ja käytäntöjä eri sosiokulttuuristen rajojen yli (Akkerman & Bakker 2011) sekä kyky toimia osaavasti useissa yhteyksissä (Walker & Nocon 2007). Rajojen ylittäminen vaatii siten rohkeutta, jota tukee hyvä itsetuntemus ja kokemus vastaavista tilanteista. Myös edellä mainitut luovuuteen liitetyt persoonallisuuspiirteet tukevat rajojen ylittämistä ryhmässä, joten monialainen ryhmä hyötyy innovaatiotoiminnassaan luovien persoonien ominaisuuksista.

T-muotoiset taidot kiihdyttävät monialaista innovaatiotoimintaa

Rajojen ylittämisen ja monialaisen ryhmätyön yhteydessä mainitaan usein T-muotoinen ammattilainen, englanniksi ”T-shaped professional” (Iansiti 1993), jota kuvaavan T-kuvion pystysuuntainen palkki kuvaa alakohtaista ja sen systeemistä osaamista, analyyttistä ajattelua ja ongelmanratkaisutaitoa. Esimerkiksi kyky analysoida sähkötekniikan komponenttien ja erilaisten sähköteknisten systeemien ominaisuuksia sekä vahvuuksia eri ratkaisumalleissa kuvaa T:n pystysuuntaista palkkia. Vaakasuuntainen palkki puolestaan kuvaa kykyä ymmärtää toisia aloja ja niiden systeemejä, sekä myös kykyä kommunikoida näiden alojen ammattilaisten kanssa. T-muotoisen ammattilaisen oletetaan omaavan paremmat vuorovaikutus-, tiiminrakentamis- ja projektitaidot kuin I-muotoisen ammattilaisen. T-muotoisen ammattilaisen taitojen kehittäminen vaatii kokemusta monialaisesta ryhmätyöstä, ammattiuran alussa esimerkiksi omien ammattiopintojen aikana.

Useimmissa maissa, kuten Suomessa, korkeakoulutukselle on annettu pääasiallinen rooli uusien ja jatkossa myös enenevässä määrin lisäkoulutettavien tietotyöläisten kouluttajana. Edellä kuvattu tietotyön muutos ja T-muotoinen ammattilaisuus haastavat täten korkeakoulutusorganisaatioita kehittämään tietotyöläisten ammatillista koulutusta. Korkeakoulut ympäri maailmaa ovatkin kiitettävästi perustaneet osana kehittämistoimiaan uusia innovaatio- ja yhteistyöpohjaisia sekä toimintaympäristöihinsä kiinnittyneitä oppimiskokoonpanoja tai -ympäristöjä (esim. Brandt et al. 2013, Bull & Whittle 2014, Long 2012). Nämä oppimisympäristöt ovat Savander-Ranne, Lindfors, Lankinen ja Lintula (2013) jakaneet kolmeen eri kategoriaan: säilyttäviin, uudistaviin ja uutta luoviin. Tarkastelin väitöskirjassani (Heikkinen 2018) erään uutta luovan oppimisympäristön opiskelijoiden kesken tapahtuvaa ja oppimisympäristöstä ulospäin suuntautuvaa rajojen ylittämistä. Väitöskirjatutkimukseni tuloksina esitin monialaisen oppimisympäristön soveltuvan uuden tiedon luomisen tukemiseen ja ammatillisten rajojen ylittämiseen innovaatiokehittämisessä. Lisäksi tutkimus havaitsi opiskelijoiden rajojen ylittämisen oppimisympäristön ulkopuolelle keskittyvän pääasiallisesti tiedon jakamiseen ja uuden tiedon saamiseen. Opiskelijat kokivat rajojen ylittämisen olennaisena osana monialaisen ryhmän innovaatiotoimintaa.

Innovaatiotoimintaa opeteltaessa eri alojen opiskelijoiden välisten rajojen ylittäminen voi olla vaikeaa, jopa ylitsepääsemätöntä. Akkermanin ja Bakkerin mukaan (2011) monialaisten innovaatio- ja yhteistyöpohjaisten oppimisympäristöjen toiminnassa tarvittava vuoropuhelu eri alojen välillä tarvitseekin rajavälittäjiä, englanniksi ”brokers”. Rajavälittäjät tunnustetaan tärkeiksi toimijoiksi rajanylitysosaamisen oppimisessa heidän tarjotessaan siltoja eri käytäntöjen tai näkökulmien välillä. Opettajien tai valmentajien toimiminen edelläkuvattujen oppimisympäristöjen roolimalleina on omiaan valmentamaan oppilaita ylittämään rajat ko. oppimisympäristössä ja sen ulkopuolella. Uusiin oppimisympäristöihin tulevia opettajia tulisikin kouluttaa valmentamaan ja kannustamaan opiskelijoiden välisten rajojen ylittämistä. Opettajakoulutuksen lisäksi Oonkin (2016) mukaan opiskelijoiden rajanylitysosaamisen kehittyminen voisi olla osana käytännön taitojen arviointia. Arviointikäytännön avulla tunnustettaisiin ja tuotaisiin esiin rajanylitysosaamisen merkitys osana tietotyöntekijöiden tutkintoa.

Uudet oppimisympäristöt harjaannuttavat tietotyöläisten T-muotoisia taitoja. Uutta luova ja monialainen oppimisympäristö on täynnä oppimisen mahdollisuuksia ja haasteita, sillä se vaatii ryhmältään luovaa ja toimeenpanevaa toimintaa. Tällaisessa ympäristössä oppimisen edellytyksenä on vuorovaikutus eri alojen välillä. Luovien persoonien piirteiden hyödyntäminen tulisi varmistaa osana monialaisen ryhmän innovaatiotoimintaa ja sen sisäisten rajojen ylittämistä. Lisäksi ryhmän vuorovaikutuksen varmentaminen ja valmentaminen tulisi olla tiedostettua oppimistoimintaa sekä osana oppimisen arviointia.

Kirjoittaja

Kari-Pekka Heikkinen, TkT, Oulun ammattikorkeakoulu, kari-pekka.heikkinen(at)oamk.fi

Akkerman, S. F., & Bakker, A. (2011). Boundary Crossing and Boundary Objects. Source: Review of Educational Research, 81(2), 132–169.

Brandt, C. B., Cennamo, K., Douglas, S., Vernon, M., McGrath, M., & Reimer, Y. (2013). A theoretical framework for the studio as a learning environment. International Journal of Technology and Design Education, 23(2), 329–348.

Brett, J. M. (2007). Negotiating globally: How to negotiate deals, resolve disputes, and make decisions across cultural boundaries. San Francisco, CA: Jossey-Bass.

Bull, C. N., & Whittle, J. (2014). Observations of a software engineering studio: Reflecting with the studio framework. Proceedings of the 2014 IEEE 27th Conference on Software Engineering Education and Training (CSEE&T), 74–83.

Davies, M., & M. T. Devlin. 2007. Interdisciplinary Higher Education: Implications for Teaching and Learning. Centre for the Study of Higher Education, University of Melbourne.

Drucker, P. F. (1993). The rise of the knowledge society. Wilson Quarterly, 17(2), 52–71.

Engeström, Y., Engeström, R., & Kärkkäinen, M. (1995). Polycontextuality and boundary crossing in expert cognition: Learning and problem solving in complex work activities. Learning and Instruction, 5(4), 319–336.

Heikkinen, K.-P. (2018). Exploring studio-based higher education for T-shaped knowledge workers, case LAB studio model. (Tohtoriväitöskirja). University of Oulu, Oulu, Finland. Haettu 4.10.2019 osoitteesta: http://urn.fi/urn:isbn:9789526217451

Iansiti, M. (1993). Real-world R&D: Jumping the product generation gap. Harvard Business Review, 71(3), 138–147.

Klein, J. T. (1996). Crossing boundaries: Knowledge, disciplinarities, and interdisciplinarities. Charlottesville: University Press of Virginia.

Long, J. G. (2012). State of the Studio: Revisiting the Potential of Studio Pedagogy in U.S.-Based Planning Programs. Journal of Planning Education and Research, 32(4), 431–448.

Oonk, C. (2016). Learning and Teaching in the Regional Learning. Environment Enabling Students and Teachers to Cross Boundaries in Multi-Stakeholder Practices. Wageningen: Wageningen University.

Rampton, B. (2014). Crossings: Language and ethnicity among adolescents. Routledge.

Savander-Ranne, C., Lindfors, J., Lankinen, P., & Lintula, L. (2013). Kehittyvät oppimisympäristöt. Helsinki: Metropolia University of Applied Sciences. Haettu 4.10.2019 osoitteesta: https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Julkaisutoiminta/Julkaisusarjat/TAITO/PDF/METROPOLIA_Taito5_Kehittyvat_oppimisymparistot.pdf

Siltala, R. (2009). Innovaatiot, luovuus ja innovatiivisuus. Innovaatioiden lähteellä/Toim. Vesa Taatila. Laurea-ammattikorkeakoulun julkaisusarja A, 68, 8-28.

Solatie, J., & Mäkeläinen, M. (2009). Ideasta innovaatioksi. Luovuus hyötykäyttöön. Helsinki: Talentum.

Tuominen, S., & Lindroos, K. (2009). Ravistettava, omskakas: Toisinajattelijan käsikirja. Helsinki: Tammi.

Uusikylä, K. (2012). Luovuus kuuluu kaikille. Jyväskylä: PS-kustannus.

Vehkaperä, U., Pirilä, K., & Roivas, M. (2013). Innostu ja innovoi. Käsikirja Innovaatioprojektiopintoihin. Metropolia Ammattikorkeakoulun julkaisusarja.

Walker, D., & Nocon, H. (2007). Boundary-crossing competence: Theoretical considerations and educational design. Mind, Culture, and Activity, 14(3), 178–195.

Bioenergiayrittäjyys maatiloilla

Bioenergiayrittäjyyden mahdollisuudet

Käynnissä on hidas siirtyminen uusiutuviin energiamuotoihin perustuvaan talouteen. Se synnyttää muutoksia tuotannossa. Tässä yhteydessä on otettu käyttöön luonnonvarojen merkitystä korostava käsite luonnonvaratalous. Sen yksi alakäsite biotalous tai vihertalous, kuten sitä myös kutsutaan, kuvaa biopohjaisiin, uusiutuviin prosesseihin liittyviä tuotanto- ja arvoketjuja. Bioenergian tuotanto on yksi viime vuosien puhutuimmista biotaloutta toteuttavista tuotannon aloista. Sen nähdään liittyvän ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, energian saannin varmistamiseen ja maaseudun toimeentulon haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Bioenergian tuotanto voi tukea maatilan muuta tuotantoa energiaomavaraisuutta lisäämällä, tai se voi synnyttää uutta yritystoimintaa energia-alalla. Liiketoimintamahdollisuudet riippuvat paljon tilakohtaisista ja alueellisista tekijöistä. Yritystoiminnassa on tavoitteena ja välttämättömänä edellytyksenä liiketaloudellinen kannattavuus, johon päätöksenteko tähtää nojaten tilakohtaisiin ja aluetekijöihin (kuva 1). Maatiloilla on keskimäärin suuret energiaresurssit, metsää, peltoa ja usein kotieläimiä, monipuolista osaamista sekä koneita, kalustoa ja muuta pääomaa. Paikallisten energiaresurssien hyödyntäminen ja laajamittainen energiayrittäjyys tarvitsevat tuekseen kuitenkin myös hajautettua energiajärjestelmää tukevaa energiapolitiikkaa, ja maatilayrittäjät tarvitsevat tukea ja neuvontaa liiketoiminnan käynnistämiseksi ja kehittämiseksi. Näihin kaikkiin vaikuttavia muutostekijöitä ovat ainakin globaalit tekijät kuten ilmastonmuutos ja maailmantalouden, erityisesti energian hinnan ja saatavuuden näkymät, sekä teknologian kehitys, jota myös edellä mainitut tekijät vauhdittavat. Energiamarkkinoiden kehitys vaikuttaa lähes kaikkiin päätösprosessin osiin, ja sillä on luonnollisesti suuri merkitys bioenergia-alan yritystoiminnan edellytyksiin.

Kuva 1. Maatilayrittäjän bioenergiapäätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä.

Maatilat käyttävät puuta lämmitykseen, mutta tila voi tuottaa energiapuuta myös myyntiin, polttopuuta omakotiasujille tai mökkiläisille tai toimia vaikka hakkeen toimittajana tai hakeurakoitsijana. Rypsistä ja muista öljykasveista on mahdollisuus tuottaa biodieseliä, ja ruokohelpi ja olki voidaan polttaa lämmöntuotannossa. Kotieläintilojen koon kasvaessa mahdollisuudet biokaasun tuotantoon ja jalostamiseen lämmöksi ja sähköksi tai liikennepolttoaineeksi paranevat. Maatilat voivat käyttää biokaasua koneissaan ja myydä sitä tulevaisuudessa asiakkaille biokaasuautojen yleistyessä. Maatila voi myös mädättää alueen biojätteitä ja olla näin bioenergiantuotannon ohella samalla osa alueen jätteenkäsittelyketjua. Energiantuotantoon liittyy todennäköisesti tulevaisuudessa yleensäkin monipuolinen sivuvirtojen hyödyntäminen. Myös erilaiset integroidut ratkaisut, joissa maatilojen bioenergiatuotantoa yhdistetään muuhun uusiutuvan energian tuotantoon tulevat yleistymään.

Lämpöyrittäjyys on hajautetun energiantuotannon muoto, jossa lämpöyrittäjä tuottaa lämpöä kiinteistölle. Maatila voisi tulevaisuudessa tarjota lämpöyrittäjäpalveluja kokonaisille kylille tai ehkä jopa tuottaa sekä kylien tarvitsema lämpö että sähkö pienen kokoluokan yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon yksiköillä. Eikä mahdoton olisi ajatus myöskään liikennepolttoaineen tuottamisesta kylän biokaasulaitoksessa.

Bioenergiayrittäjyys nyt

Bioenergia-ala on vielä kehittymätön yritystoiminnan osa-alue maatiloilla. Maatilojen bioenergiayrittäjyyden innovaatioympäristöjä Pohjois-Pohjanmaalla selvittäneessä tutkimuksessa todettiin bioenergia-alan muodostavan maatiloilla yleensä vain pienen osan tilojen kaikesta toiminnasta, ja siihen käytetty työmäärä oli suuri verrattuna bioenergiasta saatuihin tuloihin. Tiloja, joilla oli bioenergia-alan yritystoimintaa tai jotka aktiivisesti suunnittelivat toimintaa bioenergia- alalla oli alueella vuosina 2006-2007 noin 200, mikä oli noin 3,5 prosenttia alueen maatiloista.

Tutkimuksessa haastatellut maatilayrittäjät (39) voitiin jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten he suhtautuivat bioenergia-alan toimintaan ja sen kehittämiseen tilallaan (taulukko 1). ”Sijoittajille” on keskeistä pitkän tähtäimen kehittämisintressi ja siihen liittyvä investointihalukkuus. ”Yrittäjät” odottavat tehdyn sijoituksen tuottavan alusta alkaen, ja näillä tiloilla bioenergia-alan toiminta on usein kasvuhakuista. ”Harrastelijat” ovat puolestaan bioenergia-alalla toimivia maatilayrittäjiä, jotka eivät kuitenkaan ole panostaneet merkittävästi alaan.

Bioenergia-alaan syntyneen kiinnostuksen taustalla maatilayrittäjillä oli monia eri asioita: energiantuotantoon sopivat raaka-aineresurssit, tilan tuotteiden ja energian hintakehitys, tilan oma energiantuotanto maatalouden tukena, työllistyminen tilalla, ympäristötekijät ja henkilökohtainen kiinnostus. Näiden tekijöiden merkitys vaihteli yrittäjätyypeittäin. ”Sijoittajille” oli tyypillistä henkilökohtainen kiinnostus aiheeseen ja maatalousorientaatio, mikä näkyi myös vahvana kiinnostuksena biokaasuun ja peltoenergiaan, sekä tietoisuus ympäristövaikutuksista. ”Yrittäjillä” tavoitteena oli saada liiketoiminnasta mahdollisimman pian tulosta ja työllistää itsensä. Niinpä he kokivat tärkeänä tuotteiden ja energian hintakehityksen. Heidän kiinnostuksensa suuntautui lähinnä metsätalouteen ja puuenergiaan, jossa on jo suhteellisen vakiintunutta yritystoimintaa. ”Harrastelijat” olivat usein ikään kuin ajautuneet alalle, yleensä polttopuun tuotantoon, kun tilalla oli mahdollisuus tuottaa sitä omasta metsästä, eivätkä he halunneet ottaa riskejä yritystoiminnan kehittämiseksi.

Tehty tyypittely kuvaa myös eroja toiminnan tavoitteellisuudessa ja suhtautumisessa bioenergia-alan tukipalveluihin. ”Sijoittajat” ja ”yrittäjät” käyttävät tukipalveluja avukseen yritystoiminnan kehittämisessä ja toiminta on muutenkin tavoitteellisempaa kuin ”harrastelijoiden” ryhmään kuuluvilla maatilayrittäjillä.

Taulukko 1. Tilaluokkia tyypittäviä ominaisuuksia

Bioenergiayrittäjyyden edistäminen

Bioenergia-alaa on maatiloilla kehitetty lähinnä luonteeltaan tilapäisellä hanketoiminnalla. Hankkeet on kuitenkin yleensä kohdistettu johonkin bioenergiamuotoon. Maatilat tarvitsisivat nykyistä enemmän asiantuntija-apua toiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen, omien resurssiensa optimointiin ja yritystoiminnan suunnitteluun. Alalle ei ole syntynyt maatilakokonaisuuden ja maatilan eri bioenergiaresurssit yhdessä huomioivia vakiintuneita neuvontapalveluja. Kaikki sektorit hallitsevaa neuvontaa ei ole. Näköpiirissä ei myöskään ole, että jokin organisaatio pystyisi tällaisen asiantuntijaroolin itselleen ottamaan. Tässä tilanteessa maatilayrittäjät tarvitsevat apua kehittämisprosessin hallitsemiseksi ja tilakokonaisuuden huomioimiseksi tässä prosessissa.

Puolueettoman tahon avustuksella tehty katsaus, systemaattinen tiedon keruu ja tilan mahdollisuuksien kartoitus, voisi tuoda maatiloille nykyistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja, joissa tilan energiaresurssit ja muut resurssit sekä muu tuotanto ja yritystoiminta olisi tavoitteellisesti kytketty yhteen. Tällainen toimija voisi auttaa yrittäjää hahmottamaan tilansa toimintavaihtoehdot ja toimia välittäjänä auttaen tarvittavien yhteyksien luomisessa ja tiedon saannissa, ohjata maatilayrittäjä asiantuntijaorganisaatioiden yhteyteen, ja tukea yrittäjää innovaatioprosessin toteuttamisessa.

Toimintavaihtoehtojen hahmottamisessa on tärkeää maatilayrittäjän oppimisprosessi, jota välittäjän, maatilayrittäjän ja mahdollisten muiden tähän osallistuvien tukipalvelujen ja vertaistoimijoiden välisen vuorovaikutuksen tulee tukea. Välitystoiminta voidaan siis nähdä oppimisen, verkostoitumisen ja prosessien tukemisena. Toiminnallisesti se on eriytynyt muista toimialan kehittämistä tukevista palveluista kuten erikoistuneesta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta, maatilojen maksullisesta tuotannon, talouden ja liiketoiminnan suunnitteluun liittyvästä neuvonnasta sekä asiointi- ja tietopalveluista ja rahoituspalveluista. Innovaatiopäätökselle välttämättömän, riittävän soveltavan ja maatilakohtaisen, tiedon tuottamiseen innovaation soveltumisesta ja vaikutuksista yritykseen tarvitaan kuitenkin todennäköisesti näiden tarjoamia erikoistuneita asiantuntijapalveluja.

Maatilayrittäjän oppimisprosessin elementit löytyvät tiedon tuottajat, levittäjät, hyödyntäjät ja soveltajat yhdistävästä innovaatioympäristöstä, jota voidaan kuvata Nonakan ja Takeuchin (1995) tiedon luomisen spiraalia soveltaen (kuva 2). Uutta yritystoimintaa suunnitteleva maatilayrittäjä saa virikkeitä, kokemuksia ja esimerkkejä muilta alalla toimivilta yrittäjiltä. Tätä vaihetta oppimis- prosessissa, kun hiljaista tietoa siirtyy yrittäjältä toiselle, kutsutaan sosiaalistumiseksi. Yhdessä alan asiantuntijaorganisaation kanssa tilatieto, vertaiskokemukset ja asiantuntijaorganisaation hallitsema tieto ulkoistetaan näkyväksi tiedoksi, kehittämisongelmaksi. Vertaiskokemukset ovat maatila- yrittäjille tärkeitä. Toisten kokemuksiin ja esimerkkeihin tutustuminen tukee maatilayrittäjää hänen tehdessään päätöstä siitä jatkaako prosessia omalta kohdaltaan ehkä jo merkittävääkin rahallista panosta vaativaan suunnitteluun. Kehittämisongelmaa koskevan tiedon yhdistäminen tutkimus- tietoon ja muuhun käytettävissä olevaan dokumentoituun tietoon tuottaa suunnittelun ja laskelmien avulla ratkaisun ongelmaan. Uuden ratkaisun sisäistäminen käytännössä tuottaa jälleen uutta hiljaista tietoa tilalla. Välittäjä tukee maatilayrittäjää prosessin eri vaiheissa eri tavoin.

Kuva 2. Maatilayrittäjän oppimisprosessi Nonakan ja Takeuchin (1995) tiedon luomisen spiraalimallia soveltaen.

Tässä tilanteessa, jossa maatilayrittäjällä ei ole käytettävissään puolueetonta, samanaikaisesti maatilakokonaisuuden ja maatilan kaikki bioenergiaresurssit hallitsevaa tukipalvelua, välittäjälle olisi tarvetta bioenergiayrittäjyyden vauhdittajana. Välittäjä auttaisi innovaatioprosessin hahmottamisessa ja toteuttaisi maatilayrittäjän näkökulmasta ”yhden luukun” periaatetta, mikä helpottaa prosessin käynnistämistä. Välittäjän tehtäviksi maatilojen bioenergia-alan innovaatiotoiminnassa voidaan kiteyttää osallistuminen maatilan mahdollisuuksien arviointiin ja verkostojen rakentamiseen – vertaisverkostojen ja asiantuntijayhteyksien luomiseen, joissa kokemukset ja tieto välittyvät yrittäjän käyttöön – sekä innovaatioprosessin hahmottamiseen ja tukemiseen. Välittäjä tukisi maatilayrittäjän vuorovaikutteisia oppimisprosesseja maatilan toiminnan uudistamisen eri vaiheissa.

Kirjoittaja

Tuomo Pesola, FT, MMM, yliopettaja, tki-päällikkö, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, tuomo.pesola@oamk.fi

Nonaka, I. J. & H. Takeuchi (1995). The knowledge-creating company. How Japanese companies create the dynamics of innovation. Oxford University Press, New York – London.

Pesola, T. (2012). Maatilojen bioenergiayrittäjyyden innovaatioympäristöt Pohjois-Pohjanmaalla. Väitöskirja. 193 s. Nordia Geographical Publications 41: 1. Uniprint, Suomen yliopistopaino Oy. Oulun yliopisto.