Osallistavaa kehittämistä Lahdessa – kaupunkipalvelut taipuvat myös nuorten palveluiksi

Kirjoittajat: Mirja Kälviäinen, Sara Ikävalko & Kati Kumpulainen.

Nuoret diginatiivit siirtyvät julkisten palvelujen käyttäjiksi

Nuoret diginatiivit sukupolvet kaupungin ja sen julkisten palvelujen käyttäjinä muuttavat niitä vaatimuksia, joita kaupunkien tulee palveluna tai palveluissaan ratkoa. Lahden ammattikorkeakoulun muotoilun painoala on toteuttanut käyttäjälähtöistä kehittämistä liittyen uuden sukupolven tulevaisuuden kaupunkikokemukseen ja -palveluihin Kaupunkitutkimus ja metropolitiikka -ohjelmaan (2017–2018) kuuluvassa Kaupunki nuorten palveluna -hankkeessa. Palvelujen uudelleenajattelua tarvitaan suhteessa diginatiiveihin, heidän motiiveihinsa, tarpeisiinsa, viestinnän kanaviin ja osallistumisen tapoihin. Kiinnostavaa on se, miten nuoret kaupunkilaiset etsivät tietoa ja miten he haluavat edes aloittaa julkisten palvelujen käytön tai miten he antaisivat palautetta palvelujen jälkeen. Tärkeää on nuorten kohdalla ymmärtää myös se, milloin tarvitaan fyysisiä palveluja ja kasvokkain kohtaamista tai milloin digitaaliset ratkaisut ovat mahdollisia. Kaupungin rakenteessa on tärkeää se, missä ja miten nuoret kaupunkilaiset haluavat kaupunkia käyttää.

Palveluita on viime vuosina kuvattu yhteiskuntalähtöisten innovaatioiden ja muutosten mahdollistajana (Meroni & Sangiorgi 2016, 14). Palvelut voivat tukea sosioteknisiä muutoksia, kun niiden suunnittelussa hyödynnetään yhteistoiminnallisia käyttäjätutkimuksen menetelmiä, yhteissuunnittelua ja prototyypeillä kokeilemista orkestroimaan muutosprosesseja ja systeemistä muutosta. Tämä kaikki liittyy käytännölliseen, tilannesidonnaiseen ymmärrykseen siitä, miten yhteisö toimii. (Meroni & Sangiorgi 2016, 158–159). Kaupunki nuorten palveluna -projektissa on tehty etsivää ja osallistavaa käyttäjätutkimusta, palveluaihioiden protypointia, kokeiluja ja testauksia nuorten 16–30 -vuotiaiden kaupunkilaisten kanssa.

Osallistavaa käyttäjätutkimusta Lahdessa

Palvelumuotoilulähestymistavalle on tyypillistä käyttäjäempatia, jossa käyttäjät toimivat näkemyksellisyyden lähteenä yhteistoiminnan kautta. Kun tehdään päätöksiä nuorten kaupunkilaisten kokemustodellisuudesta pitäisi aikuisten oletuksia poistaa suhteessa siihen, mitä nuoret tarvitsevat. (Groundwater-Smith ym. 2014, 151). Kehittämislähtökohdat Kaupunki nuorten palveluna -hankkeessa heijastivat empaattisuuden ja osallistamisen vaatimuksia, kun hanke järjesti kevättalvesta syksyyn 2017 etsivää ja osallistavaa käyttäjätutkimusta tuottaakseen näkemyksellisyyttä nuorten uusiin kaupunkipalveluihin.

Muotoilun käyttäjätutkimuksen traditio perustuu etnografiaan, joka painottaa kokonaisvaltaista, arvottamisvapaata ymmärtämystä kulttuurisen jäsenen jokapäiväisistä tilanteista ja todellisuudesta toimijoiden näkökulmista käsin. Lisäksi osallistava traditio antaa tasa-arvoisen lähtökohdan erilaiselle tietämykselle, yhteiselle oppimiselle, päämäärien ja tarkoitusten neuvottelemiselle ja helpottaa eri keinon osallistumista ja yhteistä suunnittelua. (Blomberg & Karasti 2013, 87–90). Kaupunki nuorten palveluna -hankkeessa nuoret kaupunkilaiset ovat osallistuneet hankkeen käyttäjätutkimukseen juuri oman arkisen elämänsä asiantuntijoina.

Osallistava kaupunkipalvelujen käyttäjätutkimus on soveltanut mosaiikkimaista lähestymistapaa Groundwater-Smithin tutkimusryhmän (2014, 128–129) käyttämän nimityksen mukaan: käyttänyt monia eri menetelmiä kuvastamaan nuorten kaupunkilaisten näkemyksiä ja kokemuksia. Menetelmiin on kuulunut käyttäjätyöpajoja, havainnointia, lyhyitä haastatteluja, itseraportointia empatiaan pyrkivien luotainmateriaalien avulla (kuva 1), nuorten itsensä tuottamia teemallisia materiaaleja ja sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Laadullista ja osallistavaa tutkimusta on tehty lukioissa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa, kesäfestivaaleilla, järjestöjen kerhotapaamisissa sekä nuorten omien sosiaalisten verkostojen kautta. Käyttäjätutkimusta on toteutettu Lahden alueella, mutta tuloksia on levitetty koko Suomen metropolialueelle esimerkiksi nuorten urapalveluja kehittäneen Ohjaamo-verkoston kautta.

Kuva 1. Luotain-työpaketteja aktivoimaan nuoria oman arkensa osallistavaan itseraportointiin.

Päämääränä on ollut tarkastella nuorten kaupunkilaisten elämysmaailmoja kokonaisvaltaisesti ja erityisesti selventää, missä nuoret aikuiset liikkuvat ja toimivat, miten he etsivät tietoa ja miten he haluaisivat aloittaa käyttämään kaupungin palveluja. Huomiota on kiinnitetty myös mahdollisiin käytännöllisiin ja henkisiin esteisiin suhteessa julkisiin palveluihin. Nuoret tuottivat itse aineistoja ja kuvallista materiaalia omista jokapäiväisistä kaupunkikokemuksistaan, elämänhaasteistaan ja siitä, millaista tukea he saattaisivat tarvita. Eniten osallistamista tehtiin lukiolaisten kanssa, joiden aineistoista tehtiin myös erillistä analyysiä (kuvio 1). Tarkoitus on ollut kerätä rikasta aineistoa, joka tarjoaisi mahdollisuuksia pohtia nuorten todellisia palvelutarpeita ja antaisi näkemyksiä palvelujen tarjoamiin kokonaisvaltaisiin kokemuksiin yksittäisten ja käytännöllisten kosketuspisteiden yli.

Kuvio 1. Lukiolaisten kokemusteemoja osallistavan käyttäjätutkimuksen pohjalta.

Tuloksissa korostuu tieto nuorille kiinnostavista asioista, arvoista, haasteista sekä kaupunkipaikoista ja niihin sijoittuvista aktiviteeteista. Tulokset kattavat myös arvoperustaisia ja tärkeitä nuorten toiminnan alueita ja heidän sosiaalisen median käyttöä. Pinnalle nousseita asioita ovat olleet muun muassa 16–30 -vuotiaiden tarve aikuistumisen äärellä elämänhallintaa liittyviin perusasioihin, huoli tulevasta maailmasta, yksinäisyys ja käytännön asioina nuorille omistettujen tilojen puute tai digitalisaation hyödyntämiseen liittyvä nopea, reaaliajassa tapahtuva kommunikoinnin tyyli.

Tuloksista kokeiluihin ja tuottajaverkostoitumiseen

Käyttäjätieto visioidaan osallistavassa toiminnassa palveluaihioiksi ja konkretisoidaan prototyypeiksi. Todellisen elämän toimijoiden kanssa testaaminen on osa yhteistoiminnallista prosessia. Prototyypit mahdollistavat edelleen yhteisen ratkaisujen rakentamisen ja oppimisen jaettujen, todellisten kokemusten kautta. Prosessi siis osallistaa käyttäjät aktiivisina subjekteina myös kokeilevaan ja arvioivaan analyysiin. (Bratteteig ym. 2013, 120, 128–135) Nuorten kaupunkipalvelujen hankkeen toteutus ammattikorkeakoulussa on sallinut sen, että projektin työryhmään on osallistunut sekä pidemmän että lyhyemmän aikaa kohderyhmän ikäluokkaan kuuluvia projektiassistentteja ja opiskelijaryhmiä myös palveluja suunnittelemaan ja prototyyppien avulla kokeilemaan ja testaamaan niitä todellisissa käyttökonteksteissa.

Lahden kaupungin tulevaisuuden strategia korostaa palveluja, jotka tukevat kaupunkilaisten omaa vastuuta ja osallistumista. Lahden kaupunki haluaa myös kehittää toimintojaan palvelemaan yhä paremmin juuri nuoria kaupunkilaisia. Näistä syistä monet osallistavan tutkimuksen toimista on toteutettu Lahden seudulla. Käyttäjätiedon pohjalta syntyneiden palveluaihioiden valintaa käytännön kokeiluiksi on myös jäsentänyt paikallinen palveluihin liittyvä ekosysteemi. Verkostoituminen todellisten palveluntarjoajien kanssa on ollut tärkeää tulosten käytäntöön implementoimiseksi sekä tulosten skaalautumisen saavuttamiseksi.

Jo hankkeen suunnitteluvaiheessa yhteistyötä on sovittu tehtäväksi valtakunnallisen nuorten urapalveluja tarjoavan Ohjaamo-verkoston kanssa metropolialueella. Ohjaamot ovat kehittäneet monialaisia julkisen sektorin palveluja nuorille erityisesti työllistymisen ja muiden urapalvelujen osalta, mutta myös yleiseen elämänhallintaan ja arjen järjestelyihin liittyvällä tuella. Yhteistyötä on käytännön kokeiluissa kehitetty lisäksi muun muassa Lahden Marttojen sekä Lahden kaupungin yhdyskuntasuunnittelun, ympäristötoimen ja koulujen kuvataideopetuksen kanssa.
Kokeiluja on tehty ohjaamopalvelujen somemarkkinoinnista ja palveluihin liittyvästä pikapalautteesta kuten vessanseinäpalaute ja iPad-käyttöinen äänipalaute. Syvän palautetiedon kokeiluna merkittävistä urapolun löytymisen kokemuksista on toteutettu Ohjaamo-passi. Marttojen kanssa on kokeiltu nopeita käsillä tekemisen ohjauspalveluja tarjoavia Kässäkahviloita (kuva 2) ja keittiötarvikkeiden kierrätystapahtumaa. Yhdyskuntasuunnittelussa on osallistettu nuoria kaupunkilaisia suunnitteluprosesseihin ja erityiskohteena suunniteltu hankkeen käyttäjätiedon pohjalta uutta opiskelija-asuntola-aluetta. Ympäristötoimen kanssa on kehitetty nuorten ohjaamista ympäristötehokkaaseen kuluttamisen muutokseen sekä ympäristöviikon kampanjana että koulujen kuvataideopetukseen vietävänä muotoiluajattelutyöpajasarjana. Tila nuorille -tapahtumassa järjestettiin kaupungin tyhjillään olevissa tiloissa mahdollisuus viettää vapaa-aikaa.

Kuva 2. Nuorten osallistumista Marttojen Kässäkahvilassa.

Kokemuksia kokeiluista

Kokeilut ovat olleet osin onnistuneita, osin oppimista ja ratkaisujen edelleen kehittämistä ohjaavia. Kiinnostaviin oppimistuloksiin kuuluu se, että nuorten tiedon hankintaa voi tukea heille luontaisia reittejä ja tapoja käyttämällä: mobiilisovellukset, -laskurit, nopea, visuaalispainotteinen, autenttinen viestintä. Tapahtumien vieminen nuorten kulkureiteille heille tutkimuksen kautta tärkeiksi osoittautuneissa asioissa on tuottoisaa. Nuoret tarvitsevat tukea ja tuuppaamista vaikeaksi koettujen asioiden äärellä. Myös vanhempien ihmisten kohtaaminen on nuorille tärkeää ja antoisaa. Kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen ja tuen tarvetta ei pidä poistaa digitaalisten ratkaisujen käyttöön oton myötä. Nuoret ovat arkoja osallistumaan konkreettisesti, jos järjestäjät ovat tuntemattomia. Toisaalta anonyymin viestinnän merkitys on nuorille tärkeä, koska nimettömyyden suojan alla he harjoittavat sosiaalisen median viestintää jopa aroissa asioissa, kuten yksinäisyys tai mielenterveyskysymykset. Anonymiteetti on tärkeää myös palautetta annettaessa. Konkreettiset ja tutun tuntuiset palautteenantokanavat toimivat paremmin kuin oudoiksi koetut ja vierailla laitteilla tehdyt digitaaliset.

Diginatiivit toimintatapoineen palvelujen asiakaskuntana muodostavat kiinnostavan kokeilukentän virtuaalisen ja todellisen ympäristön sekä näiden vuorovaikutustapojen vaihtelussa. Se tuottaa paljon mahdollisuuksia ja kanavia järjestää palveluja, mutta myös hankaluuksia valita sopivia vuorovaikutuksen tapoja eri palveluihin. Kysymys on siitä, milloin kannattaa käyttää digitaalisia ratkaisuja, mitkä niistä ovat milloinkin toimivia, millaista visuaalista viestintää tarvitaan, miten asioita pitäisi sanoittaa, miten tehdä vuorovaikutuksesta reaaliaikaista ja milloin tarvitaan todellisia kohtaamisia. Autenttisuuden haasteen edessä julkisen sektorin tulisi tuottaa mahdollisuuksia nuorten itsensä järjestämään toimintaan ja nuorten suorittamaan vertaisviestintään. Konkreettisen ja virtuaalisen vuorovaikutuksen sekä autenttisuuden vaatimusten keskellä nuorten osallistaminen palvelujen suunnitteluun on tärkeää.

Kirjoittajat

Mirja Kälviäinen, Muotoiluinstituutti, Lahden ammattikorkeakoulu, yliopettaja, mirja.kalviainen(at)lamk.fi

Sara Ikävalko, Muotoiluinstituutti, Lahden ammattikorkeakoulu, lehtori, sara.ikavalko(at)lamk.fi

Kati Kumpulainen, Muotoiluinstituutti, Lahden ammattikorkeakoulu, TKI-asiantuntija, kati.kumpulainen(at)lamk.fi

Blomberg, J. & Karasti, H. (2013). Ethnography. Positioning ethnography within Participatory Design. Teoksessa Routledge International Handbook of Participatory Design. Simonsen, J & Robertson, T. (toim.). New York :Routledge. 87–116.

Bratteteig, T., Bodker, K., Dittrich, Y., Mogensen, P. H. & Simonsen, J. (2013). Methods. Organising principles and general guidelines for Participatory Design projects. Teoksessa Routledge International Handbook of Participatory Design. Simonsen, J & Robertson, T. (toim.). New York: Routledge. 117–144.

Groundwater-Smith, S. & Dockett, S. & Bottrell, D. (2014). Participatory Research with Children and Young People. London: Sage Publication Ltd.
Meroni, A. & Sangiorgi, D. (2016). Design for Services. Abingdon: Routledge.

Creative Campus Arabia – muotoilu muuttaa kaupunkia

Kirjoittajat: Tiina Laurila, Petra Lassenius & Päivi Keränen.

Korkeakoulut haluavat pois omista siiloistaan, mikä on myös välttämätöntä nopeasti kehittyvässä maailmassa. Projekteille on tunnusomaista Living Lab -tyyppinen toimintatapa, jolloin osallistavan suunnittelun ja yhteiskehittämisen menetelmin saadaan erilaisia toimijoita mukaan kehitystyöhön. Ammattikorkeakouluille tyypillinen yhteys käytäntöön tukee luontevana ja välttämättömänä osana tutkimusta. Korkeakoulujen muuttuva rooli, jossa innovaatioiden tuottaminen käy koulutuksen rinnalla yhä tärkeämmäksi, vahvistaa niiden painoarvoa myös kaupunkien ja alueiden kehittämisessä. Monialaisissa oppimisprojekteissa vetäjinä ovat usein arkkitehtuurin, kaupunkisuunnittelun, kiinteistötalouden ja muotoilun tutkinto-ohjelmat.

Tässä artikkelissa esitellään kaksi Metropolia Ammattikorkeakoulun muotoilun tutkinto-ohjelman koordinoimaa projektia, joita yhdistää kaupunkikehittäminen muotoilun menetelmiä käyttäen. Kansainvälinen EU-rahoitteinen kuuden Itämeren alueen korkeakoulun Live Baltic Campus -hanke (2015-2018) keskittyi korkeakoulujen kampusten kehittämiseen yhteistyössä kaupunkien kanssa. Helsingin kaupungin elinkeino-osaston rahoittama ja Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoima Creative Campus Arabia -projekti (2017-2018) auttoi korkeakoulua siirtymävaiheessa kaikkien kulttuurin alojen keskittäessä toimintansa Arabian kampukselle. Metropolia toimi myös sisällöllisenä asiantuntija- ja kehittämiskumppanina Helsingin kaupungille.

Tunnistettuja kehittämisteemoja

Korkeakoulujen ja kaupunkien suhteessa voidaan tunnistaa seuraavia rakenteita ja dynamiikkaa: kampus on erillään kaupungista, kampus on suljettu alue kaupungin sisällä tai kampus on integroitu osa kaupunkia (Magdaniel 2013, 4). Metropolian Helsingissä sijaitsevat Myllypuron kampus ja Arabian kampus Toukolan kaupunginosassa nivoutuvat sijainniltaan osaksi kaupunkia ja ovat siksi jo lähtökohtaisesti luonteva osa alueen toimintoja.

Tämän artikkelin hankkeista Live Baltic Campus oli laajin ja siinä oli mukana Metropolian lisäksi Turun, Tukholman, Uppsalan, Tarton ja Latvian yliopistot sekä kaupunki- ja aluekehittämisorganisaatioita. Yhteistyöverkoston ja kuuden kampussuunnitelman lisäksi projektin tuloksena syntyi kuuden kaupungin kokemuksia kokoava Development Ideas Book. Hankkeen kumppanikaupungeissa tuotetusta suunnittelumateriaalista tunnistettiin 44 yhteistä kehittämisteemaa, joista voitiin ryhmitellä kuusi pääteemaa. Yhdessä pääteemat muodostavat kokonaisvaltaisen kuvan, miten kestävä ja kiinnostava kampus voidaan rakentaa sekä miten kampuksen toiminnat voivat edistää kestävää kaupunkisuunnittelua. Kuusi kehittämisteemaa edustavat jokaisen korkeakoulun hankkeessa havaittua vahvuusaluetta tai painopistettä, joita muut voivat soveltaa omaan ympäristöönsä sopivin tavoin (taulukko 1).

KehittämisteematSisältö
1. Kaupunki-yliopisto symbioosiPositiivinen, erottamaton riippuvuus kaupungin ja kampuksen toimintojen välillä
2. Jatkuva muutosDigitalisaatio, ilmastoasiat, talous ja sosiaalinen kehitys
3. PalvelutHybridiratkaisut tiloille parantavat käyttöastetta sekä monipuolistavat palveluita asukkaille ja opiskelijoille
4. Kokoavat tilatMonikäyttötila – alueen sydän – taiteelle, tieteelle ja innovaatioille. Paikka, jossa yliopisto ja kansalaisyhteiskunta kohtaavat
5. KasvuTestialusta uusille innovaatioille. Kampuksen toiminta on piristysruiske alueen toiminnoille, taloudelle ja sosiaaliselle kehitykselle
6. Monialainen/ monitasoinen yhteistyöMaanomistajien, yrittäjien, asukkaiden, kaupunkisuunnittelijoiden ja arkkitehtien yhteistyö kampuksen luomisessa

Metropolian Arabian kampuksen kehittämisessä uusien palveluiden luominen (kohta 3) ja yhteiskäyttötilojen suunnittelu (kohta 4) nousevat tällä hetkellä keskeisiksi. Tulevat yhteiskäyttötilat ovat uudella Arabian kampuksella eri toimijoille avoimia työskentelytiloja. Näitä tiloja testataan osana kehitteillä olevan Helsinki XR-Centerin toimintaa. XR-Center tarjoaa toiminta-alustan lisätyn todellisuuden kehitys-, tutkimus- ja yritystoiminnalle. Keskiössä ovat tapahtumatila, kahvila sekä VR-demotila. Keskuksen ympärille rakentuvat työvyöhykkeet eri toiminnoille kuten neuvottelutilat, startup-toiminta tai hiljaisen työskentelyn tilat. Oleellista on, että eri toimijat oppilaitoksista yrityksiin voivat hyödyntää yhteisiä tiloja, teknologiaa ja toistensa osaamista.

Muutosta muotoilun menetelmin

Arabian kampus sijaitsee Toukolan kaupunginosassa, jossa on koteja monelta vuosikymmeneltä, yrityksiä, kauppakeskuksia, korkeakouluja ja asukastoimintaa katufestivaaleista kuorolauluun. Helsingin syntypaikkana Arabia on historiallisesti tärkeä osa koko maan ja etenkin suomalaisen taideteollisuuden historiaa. Arabian keramiikkatehdas lopetti toimintansa nopealla aikataululla pari vuotta sitten ja kesällä 2018 Aalto ARTS siirtyi Espooseen. Arabian uudistunut designkeskus museoineen ja keramiikkataiteilijoiden studioineen sekä Metropolia AMK:n muotoilun tutkinto-ohjelman siirtyminen Arabiaan säilytti alueen maineen ja toiminnan muotoilun keskittymänä.

Creative Campus Arabia -projekti tarjosi Metropolialle lisäresursseja muutoksessa sen siirtäessä kesällä 2017 muotoilun, viestinnän, vaatetusalan ja konservoinnin tutkinto-ohjelmat Arabian kampukselle, jossa muut Metropolian kulttuurialojen tutkinto-ohjelmat musiikki, televisio- ja elokuva sekä kulttuurituotanto jo toimivat. Myös Metropolian sovelletun elektroniikan tutkimus- ja kehitysyksikkö Electria siirtyi samaan aikaan Arabian kampukselle. Vuoden päästä muutosta syksyllä 2018 Metropoliassa alkoi uusi 3D-visualisointia ja AR- ja VR-teknologioita hyödyntävä XR-designkoulutuksen suuntautumisvaihtoehto, joka toi uuden muuttujan toimintojen dynamiikkaan.

Metropolian opiskelijat ja opetushenkilöstö ovat olleet tiiviisti mukana uuden kampuksen suunnittelussa. Muotoilun tutkinto-ohjelman muutto Arabian kampukselle ja osaltaan myös Creative Campus Arabia -projekti antavat puitteet vastata muuttuviin työelämätarpeisiin. Jo ennen muuttoa tilasuunnitteluprojektit tarjosivat opiskelijoille tilaisuuksia osallistua kampustilojen ja -kalusteiden suunnitteluun. Samoin Metropolian kaikille neljännen vuosikurssin opiskelijoille pakollisen Innovaatiokurssin aiheet saatiin yhteistyökumppaneilta, mikä on osaltaan tukenut Arabian alueen kehittämistä. Yhteisopinnot alueella olevien korkeakoulujen kanssa ovat olleet mahdollisia kesä- tai verkko-opintoina. Suomen ammattikoreakoulujen opettajien virtuaaliopetusosaamista on kehitetty eAMK-verkostohankkeessa. Metropolia, Diakonia ja Arcada ammattikorkeakoulut toteuttivat yhteistyössä pilottina Developing communities in neighbourhoods -kurssin. Kurssi yhdisti monialaisesti eri korkeakoulujen osaamista ja joustava verkko-opintojakso mahdollisti opiskelijan osallistumisen hänelle sopivana ajankohtana.

Jatkuva muutos on kestävää

Live Baltic Campus -projekti toimii esimerkkinä kansainvälisyyden tärkeydestä. Projektissa toteutettiin erilaisia kampusten ja kaupunkien kehitysprojekteja sekä saatiin esiin laaja valikoima yhteistyösuhteita, joita voidaan käyttää mallina eri maiden korkeakoulujen kampusten kehittämisessä. Creative Campus Arabia on projektin nimi, mutta se myös kertoo, miten muotoiluosaamisella voidaan vaikuttaa alueiden kehittämiseen. Projektina Creative Campus Arabia kertoo lisäresurssien merkityksestä muutosvaiheessa, jolloin vanhat toimijat saadaan paremmin näkemään uudet mahdollisuudet ja verkostot. Edellä mainitut muutokset ja projektit ovat sekä erikseen että yhdessä rakentaneet, vahvistaneet ja uudistaneet Metropolian muotoilun tutkinto-ohjelmaa. Jo nyt voidaan sanoa, että yhteistyö kaupungin kanssa on muodostunut tiiviiksi osaksi kampuksen toimintaa sekä Arabian alueella että laajemmin.

Ammattikorkeakoulu voi toimia keskustelun avaajana, eri toimijoiden yhteen tuojana, kokeilujen toteuttajana sekä muutosprosessien vauhdittajana ja arvioijana. Hyödyt tästä ovat moninaiset: opetuksen linkittämisen kaupunkikehitykseen lisäksi projektit ovat vahvistaneet Metropolian kansainvälistä yhteistyötä ja yritysyhteistyötä. Projektit ovat auttaneet tunnistamaan uusia kehittämiskohteita kuten teknologian kasvava vaikutus ja sen mahdollisuudet, joita jo kehitetäänkin kansainvälisessä Augmented Urbans -projektissa. Sen tarkoituksena on kehittää menetelmiä, joilla usein monimutkaiset kaupunkisuunnitteluprojektit saadaan helpommin ymmärrettäviksi eri ryhmille käyttämällä visualisointiin uusia AR/VR -teknologioita.

Aika on muuttanut muotoilun käsitteen merkitystä esinemuotoilusta palveluiden ja systeemien suunnitteluun. Suomalaisten maine luovana kansana ei ole muuttunut, mutta sen sisältö on laajentunut muotoilijan ammattiroolin kehittymisen myötä. Nyt tarvitaan ammattilaisia, jotka osaavat fasilitoida muutosta ja käyttää luovuutta ja teknologiaa kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen.

Artikkelin pääkuva: Milka Toikkanen.

Kirjoittajat

Tiina Laurila, FM, TaM, Projektituottaja, Metropolia AMK, tiina.laurila(at)metropolia.fi

Petra Lassenius, TaM, Projektipäällikkö, Metropolia AMK, petra.lassenius(at)metropolia.fi

Päivi Keränen, TaM Projektipäällikkö Metropolia AMK, paivi.keranen(at)metropolia.fi


Magdaniel, F.C (2013). The university campus and its urban development in the context of the knowledge economy. Conference Paper. EURA Conference: Cities as Seedbeds for Innovation. Delft University of Technology, Enschede, Netherlands.
Uusikaupunki Oy ja Live Baltic Campus (2017). Live Baltic Campus Development Ideas Book. Central Baltic Interreg, Finland. Saatavilla osoitteesta http://livebalticcampus.eu/wp-content/uploads/2017/12/LBC_Development-Ideas-Book.pdf

Meyer pääkuva

Kokeiluilla kohti pyöräilevää pääkaupunkiseutua: case Liikkuvan Arjen Design

Johdanto

Tämän case-tyyppisen esittelyn tarkoituksena on havainnollistaa valokuvin ja videoin, miten kestävää kaupunkiliikkumista on lähdetty edistämään muotoilun opein Helsingissä ja Vantaalla. Metropolia on koonnut kumppaniverkoston ja tuonut monivuotisessa hankkeessaan design-ajattelun työtavat julkisten palveluiden kehittämiseen. Liikkuvan arjen design on ollut urbaanien liikkumismuotojen suunnittelua kokeilukulttuurin keinoin. Silloin ratkaisujen merkitys käyttäjälle korostuu: miten tuloksista tulee osa arjen rutiineja, miten käyttäjä itse voi muokata lopputuotetta kehittelyprosessin aikana.  Tässä hankkeessa on opittu, että tekemisen ja tulosten tarkastelun säännöllisesti toistuva vuorottelu on muotoilun työtapojen voima.

Pyöräilijäystävällisempään kaupunkiin liittyvät kokeilut aloitettiin Metropolia-ammattikorkeakoulussa Liikkuvan Arjen Design -projektin myötä vuonna 2011. Toiminta käynnistyi pyöräilijäprofiilien ja erilaisten matkareittien määrittelyllä. Niiden pohjalta suunniteltiin ensimmäiset palvelukonseptit. Useita näistä päästiin myös testaamaan käytännössä ainakin jossain muodossa. Opiskelijat ovat alusta asti olleet projektin keskeisiä toimijoita, ideoijia ja avauksentekijöitä.

Ensimmäisten pilottien jälkeen uudet palveluideat ja tarpeet ankkuroitiin pääosin edellisissä kokeiluissa tehtyihin huomioihin ja väliarvioihin. Ne ovat nousseet esiin keskusteluissa eri toimijoiden kanssa. Osa kokeilujen sadosta näkyy edelleen kaupunkikuvassa; osassa ideat tai ratkaisut eivät lopulta nousseet siivilleen. Ne jäivät mahdollisen testauksen jälkeen syrjään, mutta samalla opiksi tulevaan. Kaupunkiliikkumisen teemasta on jo tehty kaksi uutta isompaa hanketta, ja sekä kaupunkikumppaneista että muista pyöräilytoimijoiden verkostosta löytyy edelleenkin vahvaa innostusta tulevien hankeideoiden kehittelyyn. Kokeilukulttuurin hedelmät näkyvät, paitsi pysyviksi jääneissä uusissa ratkaisuissa, myös motivoivan yhteistyön jatkumisena.

Tässä kuvakatsauksessa nostetaan esiin kolme hankkeeseen liittynyttä kokeilua.

Kokeilu 1: Pyöräkeskus

Kuva 1. Pyöräkeskuksen esittelyteksti tilan takaseinässä. Kuva: Markku Lempinen

Suomen ensimmäinen urbaani pyöräkeskus Kampin Narinkkatorilla, pääkaupungin julkisen liikenteen todellisessa risteyskohdassa, avautui kesäkuussa 2012. Se tarjosi pyörän kunnossapitoon liittyviä käytännön neuvoja ja pienimuotoisia pikahuoltoja keskellä kaupunkia. Metropolian opiskelijat vastasivat sen sisustus- ja kalustesuunnittelusta. Ensimmäisen kesän keskus toimi niin sanottuna elävänä laboratoriona, ja palvelukonseptista saadun palautteen pohjalta opiskelijat toteuttivat jatkokehittämisen tueksi laajemman käyttäjätutkimuksen. Keskuksen toiminta jatkuu edelleen Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) koordinoimana.

Kuva 2. Maan ensimmäinen pyöräkeskus avautui elävänä laboratoriona kesällä 2012. Metropolian opiskelijoilla on ollut keskeinen rooli käyttäjänäkökulman esiin nostajana Helsingin kaupungin apuna. Kuva: Markku Lempinen

Kokeilu 2: Tour de Lippakioski ja pyörän huoltoasema

 

Kuva 3. Tour de Lippakioski käynnistyy Arabianrannasta. Kuva: Mika Seppälä

Kesällä 2012 hankkeessa testattiin Pyörän huoltoasema -konseptia. Siihen kytkettiin Helsingin kaupunkikuvaan kuuluvat puurakenteiset lippakioskit. Kaupungilla oli halu säilyttää ne osana elävää kaupunkikulttuuria, mutta ideoida niihin uutta toimintaa.  Siksi Kampin pyöräkeskus ja viisi valittua lippakioskia eri puolilla kantakaupunkia varustettiin pyörän itsehuoltoon tarvittavilla välineillä.

Kokeilusta poiki ajatus alueellisista pyöräkeskuksista. Ne huomioitiin myös keväällä 2013 laaditussa Helsingin kaupungin pyöräilyn edistämisohjelmassa. Palvelun lanseeraukseen järjestettiin Tour de Lippakioski -tapahtuma: lippakioskien reiteillä kulkeva pyöräily- ja taidekierros. Sen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasivat Metropolian kulttuuri-tuotannon, viestinnän ja muotoilun opiskelijat yhteistyössä Helsingin kaupungin ja muiden toimijoiden kanssa (esimerkiksi Bassoradio, FutureShorts, Huntteri Oy, TivoliAudio, Tunturi-Hellberg Oy ja Valtakunnallinen pyöräilyviikko). Opiskelijoiden ideoima, WDC-vuoteen alun perin liittynyt testaus verkostomaisesta pyöräkeskustoiminnasta näkyy edelleen tänä päivänä alueellisina pyöräkeskuksina Helsingin pyöräilyn edistämisohjelmassa.

Tour de Lippakioski 2012 from Liikkuvan Arjen Design on Vimeo.

Kuva 4. Videokuvaa Tour de Lippakioskilta. Kuvaus ja editointi Andreas Wargh, musiikki DJ Cufool.

 

Konseptikuva Lippakioskista
Kuva 5. Konseptikuva Lippakioskin pyöränhuoltoasemista. Katso tekijät täältä.

 

Pyörähuoltoasema
Kuva 6. Pyörähuoltoaseman testausta. Kuva: Marja Amgwerd

 Kokeilu 3: Vantaan Vierumäen XCO ­– pysyvät opasteet maastopyöräilyreitille

Maastopolku
Kuva 7. Maastopolun testaus. Kuva: Päivi Keränen

Muotoilun opiskelijat toteuttivat yhteistyössä Vantaan kaupungin ja Korson kaiku -urheiluseuran kanssa pysyvästi opastetun maastopyöräilyreitin. Idea opastusjärjestelmästä syntyi Metropolian innovaatioprojekti -kurssilla, mutta reitti oli pitkään ollut myös urheiluseuran haaveena ja tavoitteena. Yhteistyö oli siksi kaikille osapuolille hedelmällistä. Suunnittelu eteni kahden testauspäivän ja kerätyn käyttäjäpalautteen perusteella pysyvään toteutukseen. Samalla rataa tehtiin tutuksi alueen asukkaille ja lajista kiinnostuneille tapahtumien ja opastettujen kierrosten kautta.

Maastopolun opasteet
Kuva 8. Maastopolun opasteet käytäntöön vietynä. Kuva: Päivi Keränen
Opasteet
Kuva 9. Maastopyöräreitille suunnitellut opasteet. Katso tekijät täältä.

 

Lisätietoa:

Liikkuvan Arjen Design
Vierumäen XCO-rata – Korson Kaiku ry
Pyöräkeskus
Tour de Lippakioski

Kirjoittaja

Aleksandra Meyer, FM, projektituottaja, Metropolia, aleksandra.meyer(at)metropolia.fi

Kestävää elinkaariajattelua muotoiluun – Elinkaarikartalla ja META-taulukoinnilla mallinnetaan tuotteen kestävyyttä

Johdanto

Artikkelin Kestävää elinkaariajattelua muotoiluun aiheena on kestävä elinkaariajattelu ja kestävät elinkaariajattelumenetelmät. Artikkelin tausta juontaa 1990-luvulle, jolloin tutkin erilaisten jätemateriaalien käyttöä keramiikan raaka-aineeksi. Väriä keramiikkaan, teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina -tutkimuksen (Niemelä 1999) ydin oli tutkia jätemateriaalien sopivuutta ja värjäyskykyä keramiikkaan erilaisin materiaalikokein ja koetuottein. Tuolloin näkö- kulmina olivat ekologinen ja kierrätysnäkökulma, mutta ne eivät enää 2000-luvulla riittäneet muotoilu- ja tutkimustyön perusteeksi, ja näkökulmaa oli laajennettava käsittämään myös kestävän kehityksen muut ulottuvuudet. Laajassa merkityksessä kestävyydellä on ekologisuuden lisäksi taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Nämä kestävyyden vaateet voi muotoilija arvioida ja mallintaa tuotteestaan elinkaarikarttaan tai META-taulukointiin. Tämä mallintamista nimitän kestäväksi elinkaariajatteluksi.

Kestävän kehitys

Kestävyyttä muotoilutyöhön tavoitellessa on ensisijaista, että ymmärtää kestävän kehityksen ja globalisaation ilmiöt, sillä muutoksia ympäristöasioissa, kansainvälisessä poliittisessa järjestelmässä, globaalissa taloudessa ja tietoteknologisessa kehityksessä on tapahtunut 1990-luvulta lähtien. Kaupan vapautuminen ja uusi teknologia ovat poistaneet ajan ja paikan rajoituksia. Tämä on vaikuttanut myös muotoiluun, sen prosesseihin, käytäntöihin ja tuotteisiin.

Muotoilu on mukana molemmissa ilmiöissä muuttuneiden ammattikäytänteiden kautta. Ala on kansainvälistynyt ja tietoteknistynyt viime vuosikymmeninä, ja muotoilutyö on siten muuttunut monimuotoisemmaksi ja globaalimmaksi. Anna Valtosen tutkimuksessa Redefining Industrial Design (2007) paikannettiin teollisen muotoilijan ammattikuvan muuttumista Suomessa. Valtonen määritti (2007, 341−342) useita tekijöitä ammattikuvan muutokseen. Näitä olivat muun muassa kansallisten muotoiluohjelmien vaikutus, koulutuksen muuttuminen, yritysten uudistuminen kilpailukyvyn näkö- kulmasta ja uuden teknologian vaikutus.

Muotoilualaa on tarkasteltu kestävän kehityksen, globalisaation ja talouden näkökulmista paljon viime vuosikymmeninä. Erityisesti on kirjoitettu teollisen muotoilun merkityksestä taloudelle ja kestävyydelle (ks. esim. Margolin 1998, Rams 1998, Manzini 1998, Heskett 1998, Julier 2000, Muotoilu 2005! 2000). Myös taidekäsityön tilasta ja olemassa olosta ollaan oltu huolestuneita, koska taidekäsityöalojen koulutus ja koulutusohjelmat vähenevät (ks. esim. Veräjänkorva 2007). Keskustelujen ja pohdintojen sisällöissä on vastakkaisuutta. Toisaalta on haluttu kehittää muotoilun alaa talouden ja kulutuskulttuurin tarpeisiin, mutta toisaalta taas tämä nähdään ympäristön näkökulmasta haitallisena kehityksenä. Vaikka muotoilun alalla on herätty havaitsemaan ympäristöongelmat, on monen kirjoittajan näkemyksenä kuitenkin se, etteivät muotoilijat ole ottaneet ekologista, sosiaalista ja kulttuurista vastuuta työstään. Muotoilussa kohdataan toistuvasti globalisaation ja kestävän kehityksen vastakkaiset suunnat.

Kestävä kehitys

Suomen kestävän kehityksen toimikunta on määrittänyt kestävän kehityksen seuraavasti: ”Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.” (Ympä- ristösanasto 1998, 15.) Suomen hallituksen kestävän kehityksen ohjelmassa kestävä kehitys jaetaan kolmeen peruselementtiin (kuva 1): ekologiseen, taloudelliseen sekä sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen (Ympäristöministeriö 1998, 6; ks. myös Ympäristöministeriö 2011).

Kestävän kehityksen määritys on saanut 2000-luvulla syvyyttä, ja sen strategiaa ohjaavat seuraavat periaatteet (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006):

  • kestävän kehityksen taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden keskinäisriippuvuus
  • ylisukupolvisuus ja politiikan pitkäjänteisyys
  • johdonmukaisuus eri politiikkalohkojen kesken niin globaalisti, kansallisesti kuin paikallisesti
  • vankka tieteellinen pohja sekä riskien ja todennäköisyyksien arviointiin perustuva lähestymistapa
  • inhimillisten voimavarojen vahvistaminen tarjoamalla parempia edellytyksiä kestäviin valintoihin sekä yhdenvertaisia mahdollisuuksia yksilöiden itsensä toteuttamiseen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa.
Kuva 1. Kestävää kehityksen kolme peruselementtiä ovat ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. (Ympäristöministeriö 1998, 7.)
Kuva 1. Kestävää kehityksen kolme peruselementtiä ovat ekologinen, taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. (Ympäristöministeriö 1998, 7.)

Näistä ohjaavista periaatteista on muotoilun alalla huomioitava erityisesti kestävän kehityksen ulottuvuuksien keskinäisriippuvuus. Ulottuvuudet taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ovat keskinäisriippuvaisia ja siten vaikuttavat muotoilutyön ja tuotteen kestävyyden muodostumiseen. Tuotteen ekologinen tarkastelu tai muotoilu ei riitä, vaan se on tehtävä kaikkien ulottuvuuksien mukaisesti.

Ekologista kestävyyttä on selvitetty muotoilun alalla eniten, ja sen toteuttamiseen on olemassa erilaisia muotoilumenetelmiä, esimerkiksi elinkaariajattelun menetelmä. Kulttuurin kestävyys on ulottuvuus, jota on tarkasteltu muotoilun alalla vähäisesti. Kulttuurin käsitteen (ks. Hofstede 1991, 5; 1993, 20−21) mukaisesti muotoilukulttuurin kestävyys näkyy sen arvoissa ja toiminnoissa. Perusteellinen arvo- ja toimintapohdinta johdattaa näkemään, miten kulttuurista kestävyyttä edistetään muotoilun alalla ja sen käytännöissä ja koulutuksessa.

Kestävyyden sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen kuuluvat tuotteen valmistamiseen liittyvät eettiset ja ekologiset näkökannat. Kuka tuotteen valmistaa tai valmistuttaa, miten, mistä ja missä se valmistetaan? Ne ovat kysymyksiä, joita muotoilija joutuu pohtimaan selkiyttäessään omaa arvoperustaansa. Näin kulttuurinen ulottuvuus linkittyy väistämättä sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen. Kulttuuriseen ulottuvuuteen kuuluu muotoilijan arvoperusta ja sen käyttäminen muotoilutyössä.

Kestävä muotoilu

1990-luvun lopulla kestävän kehityksen suuntaamana huomattiin, että ekologinen muotoilu tai kierrätysmuotoilu eivät ole riittäviä ratkaisuja tulevaisuuden tuotteiden suunnittelussa ja rinnalle oli otettava myös kulttuurin, eettisyyden ja sosiaalisuuden tuomat haasteet. Eettisyys ja sosiaalisuus laajentavat muotoilun ottamaan vastuuta ihmisistä, ei pelkästään tuotteesta ja ympäristöstä. Ekologisen muotoilun ympärille muodostui näin laajempi käsite – kestävän kehityksen ulottuvuuksien suuntaama kestävä muotoilu. Kestävä muotoilu toi mukanaan haastavia kysymyksiä ihmisten tarpeista, oikeudenmukaisuudesta, eettisyydestä, muotoilun sosiaalisista vaikutuksista ja täydellisestä luonnonvarojen tehokkuudesta.

Kestävää muotoilua kuvastavat nykyään myös kestävän kehityksen ulottuvuuksia peilaavat ja sivuavat (ks. kuva 2) muotoilusuuntaukset ja -menetelmät. Näitä ovat esimerkiksi hyvinvointimuotoilu, sosiaalinen muotoilu, empaattinen muotoilu, palvelumuotoilu, design for all ja slow design. Suuntaukset sisältävät yhteneviä näkökulmia kestävän kehityksen ulottuvuuksien kanssa. Sosiaalinen muotoilu sekä hyvinvointimuotoilu sisältävät eettisyyden ulottuvuuden, palvelumuotoilu sisältää ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden palveluiden korvatessa tuotteita, ja empaattinen muotoilu sisältää kulttuurisen ja eettisen ulottuvuuden muotoilun ottaessa huomioon käyttäjien tarpeita.

Kuva 2. Kestävän muotoilun elementtejä sisältäviä muotoilusuuntauksia. (Niemelä 2009.)
Kuva 2. Kestävän muotoilun elementtejä sisältäviä muotoilusuuntauksia. (Niemelä 2009.)

Esimerkiksi empaattinen muotoilu merkitsee Helena Leppäselle (2006, 24) itsen ja Toisen autenttista kohtaamista, sisäisen ja ulkoisen dialogin lisäksi myös Toisen elä- mismaailman visuaalisuuden ja taktillisuuden kehollista havainnointia. Käyttäjän kokemukset ovat ensiarvoisia, samoin muotoilijan tulkinta näistä käyttäjän kokemuksista. Muotoilijan tulee ymmärtää ja reflektoida tutkimansa lähtökohdat. Leppäsen Kaitaprojektissa (2006) muotoiltiin astioita ikäihmisten tarpeisiin havainnoiden, kuunnellen, dokumentoiden ja läsnä ollen. Projektin lähtökohdat antoivat muotoilijalle konkreettisen rajat muotoilijan vapauden ja sosiaalisen vastuun pohdintaan.

Sosiaaliselle muotoilulle on Satu Miettisen (2008) mukaan keskeistä ihmisten hyvinvoinnin lisääminen sekä elinkeinojen vahvistaminen. Toimintatapana on erilaisten muotoilutilanteiden luominen, ihmisten voimavarojen vahvistaminen ja ns. hiljaisen tiedon valjastaminen yhteisölliseen käyttöön. Sosiaalinen muotoilu on tärkeä työväline köyhyyden vähentämisessä.

2000-luvun ilmiönä on muotoilun suuntauksiin noussut myös palvelumuotoilun käsite ja menetelmät (ks. esim. Miettinen ja Koivisto 2009). Palvelumuotoilu keskittyy palveluihin asiakkaan näkökulmasta ja palvelut muotoillaan asiakkaalle käyttökelpoisiksi, edullisiksi ja haluttaviksi aineettomiksi tuotteiksi. Samalla palvelut ovat välittäjälle tehokkaita ja erilaisia. Palvelumuotoilija visualisoi, muotoilee ja organisoi ratkaisuja, joita ei vielä ole saatavissa. (Mager 2008.) Kestävyyttä palvelumuotoilu edistää mm. dematerialisaation myötä, mikä tarkoittaa väheneviä tuotemääriä palvelujen korvatessa niitä.

Slow design -otteella viitataan slow food -näkökulmaan. Slow design -käsitteestä kirjoittaa Alastair Fuad-Luke seuraavasti (2004/2005): Se on sellaisten uusien elämäntyylien, työskentelyn ja toimimisen löytämistä, jotka kunnioittavat hyvinvointia, biodiversiteettiä ja planeettamme äärellisiä luonnonvaroja. Se on uusi tapa olla. Slow design keskittyy hyvinvointiin, joka jakautuu kolmeen osaan: yksilön, ympäristön ja sosiokulttuuriseen hyvinvointiin.

Kestävä elinkaariajattelu – Elinkaarikartta ja META-taulukointi

Tuotteen muotoilua ohjaavia ja elinkaaren ympäristövaikutuksia arvioivia ekologisia arviointimenetelmiä ja strategioita on saatavilla kymmeniä. Näitä menetelmiä on olemassa eritasoisia: vaikeita (mm. täysi elinkaariarviointi, EcoReDesignTM-ohjelma, MIPS-analyysi) ja helpompia (mm. rules of thumbs ja benefit analysis -menetelmät), määrällisiä ja laadullisia. Menetelmien ongelmana yksittäisen muotoilijan näkökulmasta on, että ne on usein kehitetty asiantuntijaryhmille, suuryrityksille ja -teollisuudelle, jolloin yksittäisen muotoilijan mahdollisuudet toteuttaa arviointimenetelmän prosessi kaikkine vaiheineen on työlästä ja kallista.

Ekologisia arviointimenetelmiä selvittäessäni huomasin (Niemelä 2010), että niiden yhtenä osana oleva tuotteen elinkaaren tarkastelu sopii muotoilijan osaamiseen ja studiotuotannon näkökulmiin. Elinkaariarviota yksinkertaisempien selvitysten yhteydessä puhutaan elinkaariajattelusta. Ursula Tischnerin (2000, 14) mukaan elinkaariarviota ei tule sekoittaa elinkaariajatteluun, sillä elinkaariarviointi on monimutkainen työväline, joka vaatii paljon aikaa ja rahaa.

Mitä elinkaariajattelu sitten on? Elinkaariajattelu on Tischnerin mukaan (2000, 13) ekologisen muotoilun perusnäkökulma. Se on yhtenäinen näkökulma tuotteen koko elinkaaresta. Se kattaa raaka-aineiden tuotannon, tuotteen tuotannon, jakelun, käytön, kierrätyksen ja hävittämisen. Elinkaariajattelu sisältää siis samat elementit kuin elinkaariarvio, mutta se on kevyempi tapa seurata ympäristövaikutuksia. Eva Heiskasen (2004, 135) mukaan elinkaariajattelussa pyritään keräämään tietoa tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristöasioista riskien välttämiseksi ja parannusten aikaansaamiseksi.

Elinkaariajattelun voi tehdä laadullisena, ja Ulla Suojanen (2002, 33) näkeekin laadullisen elinkaariajattelun käsityöyrittämisen osana. Laadullinen analyysi on käsityöyrittäjälle ja käsityömäistä toimintatapaa käyttävälle helpompaa kuin määrällisten menetelmien käyttö, sillä yrittäjän yhteys materiaaliin, sen käyttöönottoon ja työstämiseen on usein läheinen, jolloin hänellä on hyvät mahdollisuudet arvioida tuotantonsa vaikutuksia ja siten toimia luontoa säästävällä tavalla. Elinkaariajattelun hyödyntäminen on siis toimiva lähtökohta kestävän kehityksen periaatteiden viemisessä muotoiluun, sillä elinkaariajattelun voi laajentaa käsittämään kestävyyden kaikki elementit. Myös muotoilijan materiaalituntemus ja -kokemus tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessista hyödyttävät elinkaariajattelun käyttämistä. Elinkaariajattelu ei kuitenkaan ole ”mielessä ajattelua”, vaan se on tehtävä näkyväksi menetelmällisesti ja systemaattisesti, jotta tuotteen elinkaarta voi analysoida ja kehittää.

Miten sitten muotoilijan kannattaa edetä, jotta kaikki kestävyyden ulottuvuudet saataisiin mukaan muotoilutyöhön ja tuotteeseen? Muotoilijan kannattaa aloittaa tuotteen kestävyyden mallintamis- ja arviointiprosessi elinkaarikarttaa tai METAtaulukointia käyttäen (ks. kuva 3). Tuotteen elinkaaren voi mallintaa ja havainnollistaa elinkaaren konkreettisella visualisoinnilla elinkaarikartaksi. Elinkaarikarttaan piirretään ja sanallistetaan kaikki elinkaaren vaiheisiin liittyvät ajatukset ja pohdinnat (kuva 4), jotka liittyvät tuotteen ekologisuuteen, eettisyyteen ja esteettisyyteen, unohtamatta kulttuurisuutta ja taloudellisuutta. Värejä kannattaa käyttää kuvaamaan tuotteen elinkaaren eri tasoja ja rakennetta. Elinkaarikartan visuaalinen toteuttaminen tuo esille ympäristövaikutusten pääkohtia. Mitä tarkemmin elinkaarikartan piirtää ja mitä enemmän sitä pohtii, sitä enemmän on tuotteen elinkaaresta sisäistänyt.

META-taulukointimenetelmässä (ks. kuva 3), elinkaariprosessia seuraavassa rakenteessa ja ympäristövaikutusten päätekijöihin (M = materiaali, E = energia, T = päästöt ja jätteet, A = sosiaalisuus, eettisyys, muotoilunäkökulmat; esteettisyys, kulttuurisuus) jakautuvassa pohdinnassa on etuna, että sen avulla muotoilija voi pohtia tuotteen koko prosessin ympäristövaikutuksia ja samanaikaisesti peilata niitä tuotteisiin liittyviin sosiaalisiin, eettisiin, kulttuurisiin, taloudellisiin, muotoilullisiin ja esteettisiin näkökulmiin omassa sarakkeessa A. Taulukko tuo esille sekä muotoilijan ympäristö- ja tuoteajattelua että arvoja ja ymmärrystä tuotteen elinkaaresta ja muotoilutyöstä. Esimerkiksi jos muotoilija on käyttänyt tiettyä materiaalia tai tuotantomenetelmää muotoilutyössään ja päättää soveltaa tuotteisiinsa elinkaariajattelua META-taulukon avulla, voi arviointi osoittaa muotoilutyön linjan olevan tuotteen kestävyyden kannalta oikean tai väärän suuntainen.

Kuva 3. Kuvassa on META-taulukko. Brezetin ja van Hemelin esittämä (1997) MET-taulukko on laajennettu META-taulukoksi. Taulukkoon on lisätty sarake (A), joka on merkitty vihreällä värillä.
Kuva 3. Kuvassa on META-taulukko. Brezetin ja van Hemelin esittämä (1997) MET-taulukko on laajennettu META-taulukoksi. Taulukkoon on lisätty sarake (A), joka on merkitty vihreällä värillä.

Elinkaarikartta keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa

Elinkaarikarttaan mallinnetaan tuotteen elinkaareen liittyvät muotoiluvalinnat, valmistusprosessit, materiaalit, kulutetut energiat ja päästöt sekä jäte- ja kierrätysvaiheet. Kuvassa 4 on mallinnettuna studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaarikartta. Keramiikan kohdalla valmistusprosessin aikainen materiaalikäyttö, energian kulutus ja päästöt ovat tärkeitä tiedostaa jo suunnitteluvaiheessa, sillä keramiikkaa ei voi palauttaa alkuraaka-aineiksi polton jälkeen ja hylätyn tuotteen kierrättäminen materiaaliksi on haasteellista. Myös raaka-aineiden valinnat ja polttoprosessin energialähteen valinta vaikuttavat sekä ympäristövaikutuksiin että tuotteen esteettisyyteen. Esimerkiksi suomalaisen punasaven valinta tuotteiden esteettiseksi lähtökohdaksi vaikuttaa tuotteen laatuun, käyttöikään ja polton energiankulutukseen.

Elinkaarikartasta voi päätellä, että studiotuotetun keraamisen käyttöesineen päästöt sekä energian ja materiaalin kulutus tapahtuvat suurelta osin tuotteen valmistusprosessissa (punaiset soikiot elinkaarikartassa: muodonanto, jätevesi, polttoenergia, kuivaus). Toisena päätelmänä voi todeta, että elinkaaressa on kohtia, joissa ympäristö- vaikutuksia voidaan vähentää (ks. vihreät soikiot elinkaarikartassa). Esimerkiksi muotoilija voi käyttää omaa työvoimaansa tuotteen valmistamiseen ja jättää näin energiaa kuluttavan laitteen käytön vähemmälle. Näissä kohdissa tapahtuu muotoilijan toteuttamia positiivisia valintoja kestävyyden näkökulmasta katsottuna. Nämä valinnat voivat olla myös tuotteen muotoiluun vaikuttavia materiaali- ja muotoiluvalintoja. Keraamisen studiotuotteen elinkaaren ympäristövaikutuksiin vaikuttavat positiivisesti muotoilu, raaka-aineiden valinta, käsityömäinen valmistusmenetelmä, toiminnan paikallisuus sekä materiaalivalinnoissa että markkinoinnissa, paperiton markkinointi (esim. www-sivuilla), pakkaaminen kierrätysmateriaaleihin sekä tuotteen loppukierrä- tys tuotteena (hyvä ajaton muotoilu).

Kolmas elinkaarikartasta ilmenevä huomio on, että elinkaarikartan rakenteen ei tarvitse olla puumainen kuten usein on kirjallisuudessa esitetty (ks. Lewis & Gertsakis 2001, 46). Siitä voi rakentaa McDonoughin ja Braungartin (2002) kehdosta-kehtoon -ajatuksen mukaisesti elinkaarirenkaan, jossa poisheitettävän tuotteen materiaali kiertää uuteen tuotteeseen tai tuote kiertää uudelleen käyttöön. Tämä on kehdosta kehtoon -ajattelua, jonka tulisi syrjäyttää perinteinen kehdosta hautaan -ajattelu.

Kuva 4. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaariajattelu esitettynä elinkaarikartalla. Siniset soikiot kuvaavat tuotteen suunnittelu-, valmistus- ja käyttövaiheita (elinkaaren päävaiheita). Vihreät soikiot kuvaavat niitä vaiheita, joissa ympäristövaikutuksia voi vähentää ja punaisella värillä on merkitty ympäristövaikutuksia aiheuttavat ja lisäävät vaiheet.
Kuva 4. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaariajattelu esitettynä elinkaarikartalla. Siniset soikiot kuvaavat tuotteen suunnittelu-, valmistus- ja käyttövaiheita (elinkaaren päävaiheita). Vihreät soikiot kuvaavat niitä vaiheita, joissa ympäristövaikutuksia voi vähentää ja punaisella värillä on merkitty ympäristövaikutuksia aiheuttavat ja lisäävät vaiheet.

META-taulukko keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa

META-taulukoinnissa (ks. taulukko 1) arvioidaan tuotteen materiaalit, energian vaateet, päästöt ja jätteet sekä sosiaaliset, eettiset, kulttuuriset, taloudelliset, muotoilulliset ja esteettiset näkökulmat sen sarakkeiden mukaisesti. META-taulukkoon on syytä ottaa huomioon seuraavat näkökulmat: materiaalien puute ja uusiutuminen, maiseman huononeminen, materiaalien uudelleen käyttö, kierrätys tai kierrätysmateriaalien käyttö, tuotteen ja sen osien elinkaaren sekä materiaalien määrä tuotteessa. Energiakulutuksen arviointi tarkoittaa taulukoinnissa sekä tuotannossa kulutettua energiaa että käytössä kulutettua energiaa. Myös eri materiaalien sisältämät energiasisällöt kuuluvat tähän osaan. Päästöistä listataan sekä myrkylliset että haitalliset päästöt, jotka tapahtuvat elinkaaren aikana. Myös vedenkulutus tulee arvioida taulukkoon.

On huomattava, että keraamisen studiotuotteen elinkaaren alkuvaiheessa voi muotoilijan valitsema materiaali, väriaine tai valmistusprosessi heikentää huomattavasti esimerkiksi tuotteen elinikää. Oikeansuuntainen materiaali- tai valmistusprosessin valinta elinkaaren alkuvaiheessa voi siis vaikuttaa positiivisesti vähentäen ympäristövaikutuksia, kun taas ajattelematon materiaali- tai valmistusprosessin valinta voi aiheuttaa esimerkiksi tuotteen eliniän lyhenemisen.

Elinkaarikartan ja META-taulukon käyttäminen muotoiluprosessin ja tuotteen kestä- vyyden mallintamisessa vaatii sitoutumista asiaan. On tiedostettava, että edellä esitettyjen arviointimenetelmien käyttäminen mallinnuksessa on aikaa ja osaamista vaativaa toimintaa. Kestävyyden käsitteet, menetelmät ja tuotteen elinkaari sekä prosessi on ymmärrettävä, jotta tarkastelulla olisi riittävä perusta. Kestävän elinkaariajattelun käyttäminen vaati tietoa myös materiaalista, energian ja veden kulutuksesta, haitallisista ja myrkyllisistä aineista sekä perustelua muotoilutyön valinnoista ja ratkaisuista eettisestä ja esteettisestä näkökulmasta.

Taulukko 1. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen META-taulukointi. Punaisella värillä on merkitty ne kohdat, joissa tapahtuu negatiivisia ympäristövaikutuksia. Vihreällä ne kohdat, joissa muotoilija voi vaikuttaa prosessiin positiivisesti.
Taulukko 1. Studiotuotetun keraamisen käyttöesineen META-taulukointi. Punaisella värillä on merkitty ne kohdat, joissa tapahtuu negatiivisia ympäristövaikutuksia. Vihreällä ne kohdat, joissa muotoilija voi vaikuttaa prosessiin positiivisesti.

Kirjoittaja

Mirja Niemelä, yliopettaja, mirja.niemela(a)hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu

Brezet, Han & van Hemel, Caroline 1997. Ecodesign. A Promising Approach to Sustainable Production and Consumption. UNEP, United Nations Environment Programme Industry and Environment. United Nations Publications.

Fuad-Luke, Alastair 2004/2005. Slow. Slow Theory. A Paradigm for Living Sustainably. Saatavissa: http://www.slowdesign.org/. Viitattu: 28.2.2008.

Heskett, John 1998. The Economic Role of Industrial Design. Teoksessa The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press: Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Heiskanen, Eva 2004. Elinkaariarvioinnit ja elinkaariajattelu. Teoksessa Ympäristö ja liiketoiminta, toim. Eva Heiskanen. Gaudeamus Kirja, Helsinki.

Hofstede, Geert 1991. Cultures and Organizations. Sortware of the Mind. Intercultural Cooperation and its Importance for Survival. HaperCollins Publishers, London.

Hofstede, Geert 1993. Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi. Suom. Ritva Liljamo. Profit, WSOY.

Julier, Guy 2000. The Culture of Design. SAGE Publications Ltd.

Leppänen, Helena 2006. Muotoilija ja toinen. Astiasuunnittelua vanhuuden kontekstissa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 72. Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki. Väitöskirja.

Lewis, Helen & Gertsakis, John 2001. Design + Enviroment. A Global Guide to Designing Greener Goods. Greenleaf Publishing, UK.

Mager, Birgit 2008. Definition Service Design. What is Service Design. Saatavissa: http://www.service-design-network.org/content/definition-service-design. Viitattu 1.10.2009.

Manzini, Ezio 1998. Products in a Period of Transition. Products, Services and Interactions for a Sustainable Society. Teoksessa The Role of Product Design in Postindustrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Margolin, Victor 1998. Design and The World Situation. The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

McDonough, William & Braungart, Michael 2002. Cradel to Cradel. Remaking the Way We Make Things. North Point Press, New York.

Miettinen, Satu 2008. Sosiaalinen muotoilu vähentää köyhyyttä. Muotoilua puskassa. Saatavissa: http://www.nba.fi/fi/Muotoilua_puskassa. Tulostettu 28.5.2008.

Miettinen, Satu & Koivisto, Mikko 2009. Designing Services with Innovative Methods. University of Art and Design, B 93.

Muotoilu 2005! 2000. Valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.06.2000. Taiteen keskutoimikunta ja Opetusministeriö, toim. Heini Korpelainen.

Niemelä, Mirja 2009. Muotoilu- ja hyvinvointi -teemasta. Teoksessa Wellbeingtoimialan kapasiteetin kehittämishanke, Muotoilu- ja hyvinvointiala, toim. Mirja Niemelä, Pirjo Seddiki, Annikki Rosberg, Jari Vesterinen, Aija Lundahl, Lotta Poikolainen ja Tarja Saari. Hämeen ammattikorkeakoulu, Muotoilun koulutusohjelma, Wetterhoff.

Niemelä, Mirja 2010. Kestävää muotoilua mallintamassa. Tulkitseva käsitetutkimus taideteollisen muotoilun näkökulmasta. Aalto yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu julkaisusarja A 104. Väitöskirja.

Rams, Dieter 1998. The Responsibility of Design in the Future. The Role of product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.

Suojanen, Ulla 2002. Ekokilpailukykyä PK-yritykseen. Kestävän kehityksen elinkaarija arvoketjumalli kasityövaltaisiin yrityksiin. Opetusministeriön EU-rakennerahastotjulkaisu 12/2002.

Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006. Kohti kestäviä valintoja -kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.

Tischner, Ursula 2000. Ecodesign in Practice. Teoksessa How to do Ecodesign, A Guide for Environmentally and Economically Sound Design, toim. The German Federal Enviroment Agency. Verlag from GmBH, Frankfurt am Main. 9–14.

Valtonen, Anna 2007. Redefining Industrial Design. Changes in the Design Practice in Finland. University of Art and Design Helsinki A 74. Väitöskirja.

Veräjänkorva, Tiina 2007. Diagnoosi taidekäsityöstä, Tarkastelussa taiteen, muotoilun ja käsityön rajapinta. Taiteen keskustoimikunta, Valtion muotoilutoimikunta.

Ympäristöministeriö 1998. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Suomen ympä- ristö 254. Oy Edita AB, Helsinki.

Ympäristöministeriö 2011. Kestävä kehitys. Mitä on kestävä kehitys? Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=280280. Päivitetty 1.2.2011. Tulostettu 20.5.2011.

Ympäristösanasto 1998. Ympäristöalan keskeiset käsitteet ja termit. Tekniikan sanastokeskus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Julkaisemattomat lähteet

Niemelä, Mirja 1999. Väriä keramiikkaan, Teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina. Taideteollinen korkeakoulu, Keramiikkaja lasisuunnittelun osasto, Helsinki. Lisensiaatintyö.