Sote uudistuu – uudistuuko koulutus?

Kirjoittajat: Soile Juujärvi, Timo Sinervo & Olli Nummela.

Osaamisperustainen opetussuunnitelma on jalkautunut viimeisen 10 vuoden aikana ammattikorkeakouluihin Bolognan prosessin ja Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen myötä. Molemmissa on ollut tavoitteena harmonisoida korkeakoulutusta Euroopassa. Laki tutkintojen ja muiden osaamisperustaisten kokonaisuuksien viitekehyksestä (10.2.2017/93), jota on tarkennettu asetuksella, vahvistaa osaamisperustaisen opetussuunnitelman aseman suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Viitekehyksen mukaan osaaminen tarkoittaa kykyä soveltaa tietoja ja taitoja ammatillisessa kontekstissa sekä osana ammatillista ja persoonallista kehitystä. Ammatillinen pätevyys merkitsee koulutustasoittain kasvavaa oppijan autonomiaa ja vastuunottoa. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen (taso 6) tulee hallita laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot ja taidot, mikä ilmenee itsenäisenä monimutkaisen tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemisena. Hän kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita sekä vastaamaan myös yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä (emt).

Osaamisperustaisen opetussuunnitelman vahvuus on sen mahdollistama työelämälähtöisyys, joka toteutuu eri tavoin kompetenssin käsitteen tulkinnasta riippuen. Osaaminen voidaan toisaalta kuvata työtilanteessa tarvittavana suorituksina ja mikrotaitoina ja toisaalta laaja-alaisina ammatillisen kasvun kompetensseina, jotka kehittyvät työtilanteissa ja vuorovaikutuksessa toisten ammattilaisten kanssa. Näiden ääripäiden väliin sijoittuu näkemys kompetenssista integroituneena ammattilaisuutena, jossa osaaminen tarkoittaa sisäistynyttä yleistä kyvykkyyttä suoriutua tehokkaasti työrooleissa ja tilanteissa. Osaaminen (competence) koostuu puolestaan osaamisista (competency), joka tarkoittaa tietojen, taitojen ja asenteiden laajaa kokonaisuutta (Mulder 2014).

Tässä artikkelissa tarkastelemme osaamistarpeita ajankohtaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa. Uudistuvat työprosessit ja tehtävät edellyttävät paitsi uutta osaamista, kompetenssien uudenlaista yhdistämistä vaativissa työtilanteissa. Yksittäisten osaamistarpeiden sijaan osaamista tulisi tarkastella kokonaisuuksina, joissa puutteet ratkaisevissa tiedoissa, taidoissa tai asenteissa voivat heijastua kokonaisvaltaisesti ammatilliseen toimintaan. Esimerkiksi asiakkaan ohjaaminen sähköisten terveyspalvelujen käytössä edellyttää ammattilaiselta uuden teknologian hallintaa, mutta voi siitä huolimatta epäonnistua, jos hän ei tunnista käyttöön liittyviä hankaluuksia asiakkaan kannalta tai ei osaa motivoida häntä muutokseen. Toisaalta yksittäisiä osaamisen puutteita voidaan kompensoida esimerkiksi yhteistyötaidoilla.

Sote-uudistus edellyttää ajattelutavan muutosta osaamisessa

Sote-uudistus toteutuessaan merkitsee suurta muutosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatavoissa. Uudistuksen keskeinen periaate on valinnanvapaus, jossa kansalainen voi valita palveluntuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin tuottajien joukosta. Palvelujen tulisi toisaalta muodostaa integroitu kokonaisuus asiakkaan kokemana: palveluihin pääsyn tulee olla nopeaa, sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat yhteistyössä ja siirtyminen palvelusta toiseen tapahtuu sujuvasti (Maakunta- ja sote-uudistus). Palvelujen yhteensovittaminen on jo nykyisessä järjestelmässä ollut varsin haasteellista. Monituottajamallissa syntyy lisähaasteita, kun eri palveluntuottajilla saattaa olla erilaisia kannusteita ja palvelujärjestelmä on entistä monimutkaisempi. Palvelujen valinnanvapaus tuo mukanaan kilpailun asiakkaista ja korostuneen vaateen palveluhenkisyydestä ja kustannustehokkuudesta, jotka ovat vieraita sosiaali- ja terveydenhuollon ammatilliselle eetokselle. Kilpailun myötä asiakaspalvelu ja asiakkaan toiveet korostuvat.

Sote-uudistus edellyttää onnistuakseen ajattelutavan muutosta myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamisessa. Muutoksen suuruus voi vaihdella ammatillisen näkökulman vaihtamisesta ammatillisen osaamisen laaja-alaiseen päivittämiseen. Ammattikorkeakouluissa uudistustyötä on sitä vähemmän, mitä paremmin opetus on pyrkinyt tähänkin asti vastaamaan työelämän haasteisiin ja ennakoimaan jatkuvan muutoksen hiljaisia signaaleja. Tunnistetut uudet osaamistarpeet eivät ole sisällöltään uusia ja yllättäviä, mutta ne saavat uudenlaisen tulkinnan muuttuvassa toimintaympäristössä. Uusien osaamistarpeiden listaus opetussuunnitelmaan ei muutoksen vastaamiseksi riitä, vaan on ymmärrettävä niiden merkitys uudistuneissa ja uusissa työtehtävissä, joihin opiskelijoita koulutetaan.

Uusvanhat osaamistarpeet

Sosiaali- ja terveydenhuollon uusista osaamistarpeista on toistaiseksi vähän tutkimustietoa, mutta karttuva tieto on keskenään yhteneväistä. Toimimme tutkijoina COPE-hankkeessa, jossa on tunnistettu tarve kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistä osaamista erityisosaamisen rinnalla. Nämä osaamistarpeet liittyvät sektorirajat ylittävään ja moniammatilliseen yhteistyöhön, erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen, sähköisten palvelujen käyttöön ja muutosvalmiuteen (Hietapakka ym. 2018; Lehtoaro, Juujärvi & Sinervo 2019). Myös sote-uudistuksen osaamistarpeita selvittäneessä valtakunnallisessa raportissa (Kangasniemi ym. 2018) sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen nostetaan substanssiosaamisen rinnalle .

Yhteinen osaaminen koostuu asiakastyön, palvelun- ja työn kehittämisen sekä työntekijyyden ja yhteistoiminnan muutososaamisen kokonaisuuksista. Erityisesti asiakastyö sisältää ”uusvanhoja” osaamisia, kuten asiakaslähtöisyys, ohjaus- ja neuvontaosaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen sekä lainsäädännön ja etiikan tuntemus. Entuudestaan tutuissa kompetensseissa korostuu taitojen ja asenteiden merkitys uudistuneen osaamisen välttämättöminä osatekijöinä. Esimerkiksi asiakkaiden yksilöllinen kohtaaminen edellyttää teoriatiedon lisäksi monipuolisia vuorovaikutustaitoja, asiakkaan autonomian kunnioittamista sekä luottamusta hänen voimavaroihinsa (Juujärvi & Salin 2019).

Moniammatillisen työn lähtökohtana tulisi olla asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen laajemmin kuin hoitoalan ammattilaisen sektorin näkökulmasta. Heikko tiedonvaihto ja puutteellinen viestintä sekä epäselvät roolit ja vastuut ovat tällä hetkellä moniammatillisen yhteistyön haasteita. Esimerkiksi kotiuttamista on kehitetty pitkään, mutta siitä huolimatta asiakkaan siirtyessä peruspalvelujen ja erikoissairaanhoidon välillä kokonaisvastuuta ei ole kenelläkään ammattilaisella. Terveyskeskuksessa ei ole tietoa, mitä asiakkaalle tapahtuu ja erityisesti vanhusasiakkaat voivat jäädä selviytymään yksin. Ammattilaisilla ei ole myöskään selkeää kuvaa siitä, mitä toinen ammattiryhmä tai sektori pystyy asiakkaalle tarjoamaan. Jotta yhteistyö voisi toimia, olisi toisen osapuolen työtä ja ajattelua ymmärrettävä riittävästi ja luotettava toisen osaamiseen (Jolanki, Tynkkynen & Sinervo 2017.)

Näkemyksemme mukaan yhteisen osaamisen vaatimustaso kasvaa, koska asiakaslähtöinen palvelujen yhteensovittaminen edellyttää laaja-alaista tarpeiden arviointia, kokonaisvaltaista palveluohjausta ja asiakkaan palvelupolun varmistamista (Nummela, Juujärvi & Sinervo 2019). Tämä puolestaan edellyttää monipuolisia yhteistoiminnan taitoja, kuten ammatillisten rajapintojen tunnistamista ja itseohjautuvaa tiimityöskentelyä. Moniammatillisessa tiimityössä tarvitaan vahvaa oman alan asiantuntijuutta, ymmärrystä toisten ammattiryhmien toimintaa säätelevästä lainsäädännöstä ja yhteistä eettistä perustaa (Gordon & Walsh 2005). Ammattilaisilla ja tiimeillä on oltava myös riittävästi päätösvaltaa ja johdon tuki takanaan, jotta yhteistyö voi toimia.

Sosiaalisten taitojen ja asenteiden oppiminen keskiöön

Hankkeemme tutkimustulokset viittaavat siihen, että on tärkeää tarkastella, milloin osaamistarpeissa on kysymys puuttuvista tiedoista ja taidoista ja milloin kysymys on asenteista tai niiden taustalla olevista arvoista. Vaikka asiakaslähtöisyyttä on jo pitkään pidetty sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tärkeänä osaamisalueena, siinä on ilmeisiä puutteita (Juujärvi & Salin 2019; Kangasniemi ym. 2018). Tämä nostaa esiin kysymyksen siitä, miten asenteita opitaan ja opetetaan koulutuksen aikana vai jääkö niiden omaksuminen työyhteisössä tapahtuvan sosialisaation varaan. Pidetäänkö sote-ammattilaisten empatiaa ja eettisyyttä luontaisina hyveinä, minkä vuoksi niiden kehittymiseen ei kiinnitetä koulutuksessa riittävästi huomiota? Työelämän mallien merkitys taitojen ja asenteiden oppimisessa on suuri erityisesti sairaanhoitajakoulutuksessa, jossa harjoitteluksi luettavien opintojen määrä on puolet kaikista opinnoista. Työelämästä omaksutut toimintamallit ja asenteet edustavat hiljaista tietoa, joka voi olla myös ristiriidassa nykyisten uudistamispyrkimysten kanssa. Tällöin organisaatiokulttuuri ohjaa ammattilaisten toimintaa enemmän kuin esimerkiksi koulutuksen julkilausutut tavoitteet asiakaslähtöisyydestä.

Havaintojemme mukaan nykyiset valtakunnalliset opetussuunnitelmat ja selvitykset ennakoivat hyvin sote-uudistuksen nostamia osaamistarpeita (Arene 2017; Eriksson ym. 2015). Kynnyskysymyksenä onkin, kuinka oppilaitoksissa ymmärretään työn muutos ja otetaan haltuun uudet osaamisen haasteet. Jotta koulutus olisi vaikuttavaa, ammatillinen osaaminen tulisi opetussuunnitelmissa linkittää uudistuneisiin työtehtäviin ja kuvata tavoiteltavina tietoina, taitoina ja asenteina (Mulder 2014). Tämä on välttämätöntä myös siksi, että voidaan valita sopivat pedagogiset menetelmät. Esimerkiksi aitoja työtilanteita mallintava simulaatiopedagogiikka sopii hyvin ohjaustaitojen harjoitteluun, asenteiden ja arvojen reflektioon sekä kehittää ammatillisen identiteetin ja minäpystyvyyden kannalta keskeisiä itsesäätelytaitoja (Silvennoinen & Juujärvi 2018).

Sosiaali- ja terveysalalla verkkokoulutuksen osuus on kasvanut voimakkaasti, koska se mahdollistaa vaivattoman oppimisympäristön, suuren tietomäärän jakamisen sekä suuret ryhmäkoot. Sote-ammattilaisten työ perustuu kuitenkin edelleen vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa sekä edellyttää ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa monimutkaisissa tilanteissa. Näitä taitoja on haasteellista oppia verkkoympäristössä. Lähi- ja verkko-opetusta yhdistävä sulautuvan opetuksen malli pyrkii yhdistämään molempien parhaat puolet (Juujärvi 2018). Se on lisäksi todettu kehittävän verkko-opetusta paremmin motivaatiota ja oikeaa asennetta (McCutcheon ym. 2018), joita tarvitaan työelämän muutoksessa.

Kirjoittajat toimivat tutkijoina Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston vuosina (2016–2019) rahoittamassa COPE-hankkeessa.

Kirjoittajat

Soile Juujärvi, VTT, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, soile.juujarvi(at)laurea.fi

Timo Sinervo, VTT, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, timo.sinervo(at)thl.fi

Olli Nummela, FT, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, olli.nummela(at)thl.fi


Arene (2017). Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren. Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. Arene ry:n työryhmän selvitys sosiaalialan tilanteesta ja kehityksestä 2017. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://www.arene.fi/julkaisut/raportit/sosionomiselvitys/

Eriksson, E., Korhonen, T., Merasto, M. & Moisio, E-L. (2015). Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen – Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hanke. Ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto ja Suomen sairaanhoitajaliitto ry.

Gordon, F. & Walsh, C. (2005). A framework for interprofessional capability: developing students of health and social care as collaborative workers. Journal of Integrated Care, 13(3), 26–33.

Hietapakka, L., Sinervo, T., Lehtoaro, S., Kaihlanen, A., Laulainen, S. Niiranen, V. & Juujärvi, S. (November 2018). Essential competences of the practitioners in the changing health and social sector in Finland. European Journal of Public Health, 28 (suppl 4), cky214.111. https://doi.org/10.1093/eurpub/cky214.111

Jolanki, O., Tynkkynen, L.-K. & Sinervo, T. (2017). Professionals’ views on integrated care. Journal of Integrated Care, 25(4), 247–255.

Juujärvi, S. (2018). Miten toimisin oikein? Sulautuva etiikan opetus sote-alalla. AMK-lehti/UAS Journal, 2018(3). Haettu 25.1.2019 osoitteesta https://uasjournal.fi/3-2018/miten-toimisin-oikein/

Juujärvi, S. & Salin, L. (2019). Kohti motivoivaa ohjausta. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten itsearviointia ohjausosaamisestaan. Julkaistavaksi hyväksytty käsikirjoitus.

Kangasniemi, M., Hipp, K., Häggman-Laitila, A., Kallio, H., Karki, S., Kinnunen, P., Pietilä, A-M., Saarnio, R., Viinamäki, L., Voutilainen, A. & Waldén, A. (2018). Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-545-7

Lehtoaro, S., Juujärvi, S. & Sinervo, T. (2019). Sähköiset palvelut ja palvelujen integraatio haastavat osaamisen: Sote-ammattilaisten näkemyksiä tulevaisuuden osaamistarpeista. Tutkimuksesta tiiviisti 3, tammikuu 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-266-6

Maakunta- ja sote-uudistus. Mikä on sote-uudistus? Haettu 20.1.2019 osoitteesta https://alueuudistus.fi/mika-on-sote-uudistus

McCutcheon, K. O’Halloran, P. & Lohan, M (2018). Online learning versus blended learning of clinical supervisee skills with pre-registration nursing students: A randomised controlled trial. International Journal of Nursing Studies, 82, 30–39.

Mulder, M. 2014. Conceptions of professional competence. Teoksessa S. Billett, C. Harteis & H. Gruber (toim.). International Handbook of Research in Professional and Practice-based Learning (ss.107–137). Dordrecht: Springer.

Nummela, O., Juujärvi, S. & Sinervo, T. (2019). Competence needs of integrated care in the transition of health and social services in Finland. International Journal of Care Coordinationhttps://doi.org/10.1177%2F2053434519828302

Silvennoinen, P. & Juujärvi, S. (2018). Simulaatiot integratiivisen pedagogiikan välineenä motivoivan haastattelun oppimisessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20(1), 44–61.

Miten toimisin oikein? Sulautuva etiikan opetus sote-alalla

Kirjoittaja: Soile Juujärvi.

Eettinen osaaminen on yksi sosiaali- ja terveydenhuollon perinteisistä kompetensseista (Kangasniemi ym. 2018). Koska sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden arvot ovat lähtökohtaisesti toisten ihmisten auttamiseen ja hyvinvointiin suuntautuneita, samansuuntaisten ammattieettisten arvojen ja ohjeiden omaksumista koulutuksen aikana on pidetty ammattietiikan riittävänä perustana. Koulutuksen säästöpaineissa etiikan opetusta on myös karsittu niin, että se on yhä harvemmin oma opintojaksonsa. Eettisiä kysymyksiä voidaan käsitellä muun opetuksen tai harjoittelun yhteydessä läpäisyperiaatteella. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen osaamistarpeiden selvityksessä (Kangasniemi ym. 2018) kannetaankin huolta etiikan opetuksen siirtymisestä verkko-opetukseen tilanteessa, kun muuttuva toimintaympäristö edellyttää osaamisen uudistumista. Vaikka e-oppiminen on tehokas tietojen oppimisessa, eettinen osaaminen perustuu ennen kaikkea asenteiden ja taitojen omaksumiseen, joka tapahtuu parhaiten sosiaalisessa vuorovaikutuksessa (emt).

Ammattieettisessä päätöksenteossa tarvitaan erityisesti kykyä tunnistaa, analysoida ja ratkaista eettisiä ongelmia. Siinä dilemmakeskustelu eli keskustelu haastavista eettisistä ongelmista on todettu vaikuttavimmaksi opetusmenetelmäksi, kun taas luento-opetus ei juurikaan edistä moraaliajattelun kehitystä tai ongelmanratkaisutaitoja (esim. Juujärvi & Pesso 2008). Dilemmakeskusteluja on perinteisesti toteutettu pienryhmissä luokkahuoneessa. Millä edellytyksin myös virtuaaliset dilemmakeskustelut voisivat edistää opiskelijoiden eettistä osaamista? Kuvaan tässä artikkelissa sulautuvan opetuksen mallia, jossa lähiopetus vuorottelee verkossa tapahtuvien pienryhmäkeskustelujen kanssa.

Vaikuttava etiikan opetus

Vaikuttava etiikan opetus edellyttää, että eettiset käsitteet ja teoriat ovat eksplisiittinen osa opetussuunnitelmaa ja että opetusmenetelmät rohkaisevat opiskelijoiden kriittistä reflektiota ja innostavat heitä keskusteluihin: kunnon väittely laittaa ajattelun liikkeelle (Mayhew & King 2008). Nykyisen tutkijoiden näkemyksen mukaan moraaliajattelun kehitys säätelee myös ammattieettisten ohjeiden ja periaatteiden oppimista. Kehitys etenee vaiheittain oman ja ryhmän edun tavoitteluista kohti yhteiskunnan järjestystä ylläpitäviä ja yhteiskuntakriittisiä näkökulmia (Juujärvi 2016).

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat julkisia toimijoita, joilta voidaan edellyttää arkisten eettisten pulmien tarkastelua myös laajemmasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä erityisesti nykyisessä työn murroksessa. Dilemmakeskustelun tehokkuus perustuu siihen, että opiskelijat kuulevat ja oppivat tovereiltaan kehittyneempien vaiheiden argumentteja. Yhteiskuntakriittisen näkökulman omaksumista edistää sosiaalietiikan teorioiden opiskelu, jotka lähtökohtaisesti tarkastelevat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhteisen edun kysymyksiä (Juujärvi & Pesso 2008). Etiikan käsitteiden oppiminen on tärkeää siksi, että ne mahdollistavat yksilölliset kokemukset ylittävän eettisen keskustelun. Käsitteet auttavat perustelemaan ammattieettisesti kestäviä toimintavaihtoehtoja ristiriitatilanteissa.

Meneillään olevassa COPE-hankkeessa kehitettiin sulautuvan opetuksen malli, joka pyrkii yhdistämään teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon oppimisessa sekä kehittämään opiskelijoiden kykyä ratkaista monimutkaisia arkielämän ongelmia (Juujärvi 2018). Sulautuvalla opetuksella tarkoitetaan kasvokkaisen ja verkkoympäristön integroimista toisiinsa niin, että opiskelijat ja opettajat kohtaavat toisensa kummassakin ympäristössä. Kasvokkainen vuorovaikutus mahdollistaa yhteisen ideoinnin ja nopean tiedonvälityksen monimutkaisista asioista, kun taas verkossa voidaan hyödyntää vuorovaikutuksen eriaikaisuutta ja paikasta riippumattomuutta (Graham 2006.)

Etiikan verkkokeskustelut voidaan toteuttaa digitaalisella oppimisalustalla suljetuissa ryhmissä. Niiden etu kasvokkaisiin keskusteluihin on siinä, että ne mahdollistavat ongelman pohdinnan ja argumentoinnin pitkällä aikavälillä puheenvuorojen tallentuessa viestiketjuihin. Sanattomien sosiaalisten vihjeiden puute alentaa kynnystä käyttää kriittisiä puheenvuoroja ja mahdollistaa myös ujojen tai muuten hitaasti käynnistyvien keskustelijoiden tasavertaisemman osallistumisen (Cain & Smith 2009.)

Opettajan roolina verkkokeskustelussa on fasilitoida oppimista. Hänen tulee seurata keskustelua ja haastaa opiskelijoita pohtimaan ongelmaa uusista näkökulmista oikea-aikaisilla kommenteilla ja kysymyksillä. Opettajan roolimalli kannustavana mutta kriittisenä keskustelijana on tärkeä opiskelijoille, joiden keskustelutyyli voi olla liian hienovaraista (Juujärvi & Pesso 2008).

Eettinen toiminta ja päätöksenteko -opintojakson toteutus

Pedagoginen pilotti toteutettiin vuosina 2016 ja 2017 kahdella ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Eettinen toiminta ja päätöksenteko -opintojaksolla. Opiskelijat olivat työkokemusta omaavia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia. Viiden opintopisteen laajuinen kurssi koostui 28 tunnin lähiopetuksesta, siihen limittyvästä verkkokeskustelusta suljetuissa ryhmissä sekä kirjallisesta tehtävästä. Kurssin tavoitteet ja sisältö käyvät ilmi taulukosta 1.

Taulukko 1. Eettinen toiminta ja päätöksenteko -opintojakson tavoitteet ja sisältö.

TAVOITTEET
SISÄLTÖ
Opiskelija tunnistaa eettisiä ongelmia jokapäiväisessä työelämässä Eettisen toiminnan osatekijät
Opiskelija osaa analysoida eettisiä ongelmia työyhteisön ja johtamisen näkökulmasta Sote-ammattien eettiset ohjeet
Opiskelija käyttää tutkittua tietoa, ammatillisia arvoja ja erilaisia eettisiä teorioita ammatillisessa päätöksenteossa Huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden etiikat
Opiskelija osallistuu aktiivisesti keskusteluun ammattialan arvoista ja eettisistä ongelmistaSosiaalietiikan teoriat
Opiskelija tekee perusteltuja kehittämisehdotuksia työelämän käytänteiden parantamiseksiSosiaalihuollon tiedonhallinnan kysymyksiä (2016)
Sosiaaliset oikeudet (2017)

Opiskelijat jaettiin 4‒5 hengen moniammatillisiin pienryhmiin ennen opetuksen alkua ja he tutustuivat toisiinsa ensimmäisellä lähiopetuskerralla. Tällöin heille esiteltiin verkkokeskustelun menetelmä sekä painotettiin salassapitovelvollisuutta ja keskustelujen luottamuksellisuutta. Kukin ryhmä sai sopia aikataulun. Ensimmäisellä lähiopetuskerralla opiskelijat saivat keskusteltavakseen harjoitteludilemman aborttia harkitsevasta nuoresta naisesta, johon he sovelsivat oman alan eettisiä ohjeita. Varsinainen verkkokeskustelu käynnistyi toisen lähiopetuksen kerran jälkeen seuraavalla ohjeella:

Kuvaa sinua askarruttava työelämän tapaus tai tilanne, jossa et ollut varma, mikä olisi oikea tapa toimia. Mitkä asiat tai tekijät aiheuttivat sinulle siinä ongelman ja miksi? Miten toimit tapauksessa tai tilanteessa?

Keskustelkaa tapauksesta verkkokeskustelussa. Pohdi tilannetta omasta ja toisten asianosaisten näkökulmasta. Mitä asioita pitäisi ottaa huomioon? Mikä olisi (ollut) oikea tapa toimia?

Pohtikaa tapausta ammattieettisten ohjeiden, henkilökohtaisten ja ammatillisten arvojen sekä eettisten teorioiden valossa. Etsikää aiheeseen liittyvää tietoa ratkaisun tai päätöksenteon tueksi.

Verkkokeskustelut kestivät noin kaksi kuukautta, jonka aikana opiskelijat kirjoittivat keskimäärin 33 viestiä. Viestien määrä kuitenkin vaihteli vajaasta kymmenestä viestistä lähes sataan viestiin. Opiskelijat yleensä löysivät vaivattomasti keskustelun aiheeksi joko akuutin tai lähimenneisyydessä tapahtuneen haastavan tilanteen. Ryhmät etenivät tyypillisesti siten, että jokaista ongelmaa käsiteltiin peräkkäin pari viikkoa omassa viestiketjussaan. Opettajat osallistuivat keskusteluun kannustamalla ja tekemällä lyhyitä uusia näkökulmia herättäviä kysymyksiä (Miten sosiaalialan ohjeet suhtautuvat tähän asiaan? Miten ongelma ratkaistaisiin utilitarismin periaatteita soveltaen?)

Jokainen opiskelija laati keskustelupalstalle yhteenvedon omaa ongelmaansa koskeneesta keskustelusta. Tämän jälkeen hän teki kirjallisen analyysin ongelmasta ja sen ratkaisuvaihtoehdoista sekä laati toimeenpanosuunnitelman ratkaisun toteuttamiseksi. Opintojakso arvioitiin keskustelun ja kirjallisen tehtävän perusteella yksilöllisesti.

Kokeilun arviointia ja johtopäätöksiä

Opiskelijat arvioivat lähiopetuksen ja verkkokeskustelun yhdistelmän onnistuneeksi opiskelumenetelmäksi. Opiskeltavat asiat koettiin monimutkaisiksi ja ne herättivät paljon kysymyksiä. Keskustelu lähiopetuksessa muodostui intensiiviseksi eivätkä kaikki halukkaat aina ehtineet saada puheenvuoroa. Verkkokeskustelu tarjosi siten mahdollisuuden jatkaa aiheiden käsittelyä pienryhmässä. Opiskelijat toivat vastavuoroisesti verkkokeskustelun pulmia lähiopetukseen. Kasvokkaiset kontaktit mahdollistivat luottamuksen syntymisen ja innostuneen ilmapiirin kehittymisen, joita ilman myös verkkokeskustelu olisi jäänyt laimeammaksi. Opiskelijoiden korkea motivoituminen johtui osaltaan siitä, että he käsittelivät omakohtaisia ongelmia. Samalla ne tarjosivat mahdollisuuden harjoitella muita eettisen osaamisen osatekijöitä, kuten kykyä tunnistaa eettisiä ongelmia arkipäivän epäselvissä tilanteissa ja toimeenpanotaitoja (Juujärvi, Myyry & Pesso 2007).

Verkkokeskustelun vahvuus oli puolestaan ongelmien analyyttinen tarkastelu ja ajatusten kypsyttely: aiheisiin palattiin pitkienkin aikojen jälkeen. Tämä olikin välttämätöntä, koska ensimmäisten keskustelujen aikana opiskelijat eivät vielä tunteneet opintojakson koko teoreettista sisältöä. Verkko mahdollisti myös uuden tiedon ja ajankohtaisten aiheiden nopean linkittämisen keskusteluun. Opiskelijat pystyivät hyödyntämään keskustelua hyvin kirjallisessa tehtävässä. Oppimistulokset olivat pääsääntöisesti erittäin hyviä tai erinomaisia niin opettajan kuin opiskelijoidenkin arvioinnin mukaan.

Pilotti toteutettiin ylemmässä ammattikorkeakoulussa mutta on sovellettavissa myös alempaan tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Tällöin voidaan käyttää opiskelijoiden harjoittelussa kohtaamia eettisiä ongelmia. Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden yhteisopiskelu on lisäetu, koska se auttaa luomaan moniammatillista orientaatiota yhteisiin asiakkaisiin.

Johtopäätöksenä on, että sulautuvan opetuksen malli ammattietiikan opetuksessa on opiskelijoita vahvasti motivoiva menetelmä. Opettajan rooli verkkokeskustelussa on tärkeä, koska ilman riittävää kognitiivista haastamista keskustelu jää helposti käytännön ongelmanratkaisuksi. Opettajalta menetelmän soveltaminen edellyttää halua oppia uutta ja aitoa kiinnostusta eettisiin kysymyksiin.

Eettinen toiminta ja päätöksenteko –pilotti on osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston vuosina (2016–2019) rahoittamaa COPE-hanketta (hanke 303608). Lämpimät kiitokset pilottiin osallistuneille opiskelijoille.

Kirjoittaja

Soile Juujärvi, VTT, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, soile.juujarvi@laurea.fi


Cain, J. & Smith, D. (2009). Increasing moral reasoning skills through online discussions. The Quarterly Review of Distance Education, 10(2), 149–163.

Graham, C. R. (2006). Blended learning systems: Definition, current trends, and future directions. Teoksessa Curtis, J. Bonk & Graham, C. R. (toim.), Handbook of blended learning: global perspectives, local designs. San Fransisco, CA: Pfeiffer Publishing.

Juujärvi, S. (painossa). Practical problem solving in enhancing ethical competence of health and social care professionals. Teoksessa S. Juvonen, P. Marjanen & T. Meristö (toim.) Learning by Developing 2.0 – New Faces of Learning by Developing (LbD) action model. Vantaa: Laurea.

Juujärvi, S. (2016). Huolenpito ja oikeudenmukaisuus aikuisuuden moraaliajattelussa. Teoksessa E. Kallio (toim.), Ajattelun kehitys aikuisuudessa – Kohti moninäkökulmaisuutta (s. 155–182). Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura.

Juujärvi, S., Myyry, L. & Pesso, K. (2007). Eettinen herkkyys ammatillisessa toiminnassa. Helsinki: Tammi.

Juujärvi, S. & Pesso, K. (2008). Pienryhmäkeskustelu eettisen herkkyyden ja ongelmanratkaisun kehittäjänä. Kasvatus, 39(4), 308–321.

Kangasniemi, M., Hipp K., Häggman-Laitila, A., Kallio, H., Kärki, S., Kinnunen, P., Pietilä A-M., Saarnio, R., Viinamäki, L., Voutilainen, A. & Walden, A. (2018). Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Saatavilla osoitteesta http://tietokayttoon.fi/julkaisut/raportti?pubid=URN:ISBN:978-952-287-545-7

Mayhew, M. J. & King, P. (2008). How curricular content and pedagogical strategies affect moral reasoning development in college students. Journal of Moral Education, 37(1), 17–40.