
Kimmo Lind, YTT, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Pia Lundbom, YTT, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto
Eeva Sinisalo-Juha, YTT, johtava tutkija, Humanistinen ammattikorkeakoulu
Mitä yhteiskunnallinen vaikuttavuus tarkoittaa ammattikorkeakoulujen toiminnassa ja millaista osaamista ammattikorkeakouluilla siihen on? Tämä teemanumero keskittyy näihin kysymyksiin.
Korkeakoulujen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ei ole helppo mitata. Vaikuttavuutta on tarkasteltu valmistuvien opiskelijoiden, hankkeiden tai julkaisujen määrinä, ja esimerkiksi yliopistojen vaikuttavuutta on arvioitu tutkimusten viittausvaikuttavuudella. Nämä sinänsä tärkeät vaikuttavuuden mittarit kertovat aika kapeasta tavasta ymmärtää ja saada aikaan vaikuttavuutta. Haastavampaa olisi arvioida vaikuttavuutta esimerkiksi korkeakoulujen antaman koulutuksen, osaamisen, valmiuksien ja taitojen näkökulmasta. Nykyiset isot globaalit haasteet kuitenkin edellyttäisivät myös sitä.
Ammattikorkeakoulut ovat suomalaisessa korkeakoulujärjestelmässä erityisessä asemassa: ne toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa työelämän, alueiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei ole niille erillinen tehtävä muiden joukossa, vaan olennainen osa koulutuksen, tutkimus‑, kehittämis‑ ja innovaatiotoiminnan sekä alueellisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön ydintä. Laaja-alainen vaikuttaminen ja vaikuttavuus eivät synny tutkintomääristä, hankkeista, erilaisista tuotoksista sellaisenaan, vaan siitä, miten ne muuttuvat toiminnaksi, uudistavat käytäntöjä ja vahvistavat osaamista työelämässä ja yhteiskunnassa laajemmin. Vaikuttava korkeakoulu ei ainoastaan reagoi ympäröivän yhteiskunnan tarpeisiin, vaan kykenee myös ennakoimaan tulevaisuuden haasteita, kehittämään sosiaalisia innovaatioita ja vahvistamaan aktiivista kansalaisuutta. Tässä toiminnassa toimijalähtöisyys ja vuorovaikutukselliset toimintatavat ovat olennaisia.
Vaikuttaminen ja vaikuttavuus eivät kuitenkaan synny sattumalta, vaan ne rakentuvat tietoisista pedagogisista, toiminnallisista ja eettisistä valinnoista. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vaikuttavuus onkin keskeinen osa ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallista vastuuta.
Tässä teemanumerossa tarkastellaan, mitä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja vaikuttavuus ammattikorkeakoulujen toiminnassa tarkoittavat ja miten ne ilmenevät ammattikorkeakoulujen pedagogisessa ajattelussa ja TKI-toiminnassa. Teemanumero tuo yhteen asiantuntijoiden, opettajien, tutkijoiden ja työelämän toimijoiden näkökulmia siitä, miten ammattikorkeakoulut toteuttavat yhteiskunnallista vastuutaan käytännössä tällä hetkellä ja miten tulevaisuudessa.
Eri ammattikorkeakouluissa on pohdittu vaikuttavuutta ja raamitettu myös strategiatasolla, mitä vaikuttavuus on ja voi olla. Teemanumerossa voi tutustua esimerkiksi Centrian ja XAMKin kokemuksiin. Useissa artikkeleissa pohditaan myös sitä, miten ammattikorkeakoulujen vaikuttavuutta voidaan vahvistaa pedagogisella kehittämisellä. Keskeisenä vaikuttavuutta vahvistavana tekijänä nähdään opiskeluympäristöt, joissa opiskelijat, työelämän toimiajat ja pedagoginen henkilökunta työskentelevät ja oppivat yhdessä. Hyvinvointia edistävät uudet työskentelytavat siirtyvät työelämänhyvinvoinniksi.
Ammattikorkeakoulujen läheinen yhteistyö työelämän toimijoiden kanssa näkyy tämän julkaisun artikkeleissa. Niissä puhutaan kumppanuudesta, toimijalähtöisyydestä, työelämälähtöisyydestä ja sidosryhmätyöstä. Kaikkiin näihin käsitteisiin liittyy ajatus, että ammattikorkeakoulu ei ole irrallinen saareke, vaan merkityksellinen toimija tuottamassa jotain lisäarvoa kumppaneilleen. Nämä toiset voivat olla järjestöjä, pk-yrityksiä, globaaleja toimijoita, julkishallinnon toimijoita. Ammattikorkeakoulut toteuttavat tehtäväänsä keskellä elämää.
Erityisesti sosiaali- ja terveysalojen kouluttajat ovat vahvistaneet ammattikorkeakoulujen vaikuttavuutta mahdollistamalle opiskelijoille osallistumisen ihmisten todellisten elämäntilanteiden haasteiden ratkomiseen. Näin opiskelijat ovat jo opintojensa aikana oppineet myöhemmin työelämässä keskeisiä kohtaamisentaitoja. Samalla toimeksiantajat ja heidän asiakkaansa ovat saaneet ratkaisuja akuutteihin haasteisiin. Tämäkin on ammattikorkeakoulujen mahdollistamaa vaikuttavuutta.
Myös kansainvälistymisen kautta aukeaa näköalaa ammattikorkeakoulujen vaikuttavuudelle. Alueellisesta toimijasta voi kasvaa yhdessä kumppaniensa kanssa eurooppalainen vaikuttaja. Toisaalta ammattikorkeakoulun rooli voi olla kotoutumisen edistämisessä ja samalla alueellisen työvoimapulan ja siitä seuraavien haasteiden ratkaisemisessa.
Ammattikorkeakoulujen vaikuttavuus syntyy yhteisestä tekemisestä.




Vastaa