2/2012

2/2012, Koulutus ja oppiminen, Työelämä

Uusi julkaisu viitoittaa tietä tulevaisuuden osaamiseen

Työelämä, koulutuksen yhteiskunnallinen tausta sekä osaamistarpeet muuttuvat. Myös koulutukseen tulevien opiskelijoiden tiedolliset ja kokemukselliset lähtökohdat ovat aiempaa monimuotoisempia. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on rakentaa näistä haasteista mahdollisuuksia. Miten osaamista siis kehitetään moniammatillisesti ja kansainvälisen yhteistyön keinoin? Miten tuetaan opiskelijoita heidän erilaisilla oppimispoluillaan?

Leila Lintulan toimittamassa Monta polkua osaamiseen -julkaisussa tarkastellaan tulevaisuuden osaamista ennakoinnin ja vertailukelpoisuuden, tunnistamisen sekä jakamisen näkökulmista. Artikkeleissa perehdytään tulevaisuusajatteluun ja yhteiskehittelyyn, koulutuksen tuottaman osaamisen ja työelämäosaamisen yhdistymiseen sekä yhteisölliseen, teknologian tukemaan oppimiseen. Artikkeleissa havainnollistetaan myös aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista sekä pohditaan, miten osaamisen asiakaslähtöisyyttä ja maahanmuuttajien koulutuksen mahdollisuuksia voidaan vahvistaa.

Julkaisun valossa tulevaisuuden osaaminen rakentuu yhä vahvemmin jaetulle asiantuntijuudelle, työelämäyhteistyölle ja kansainväliselle kumppanuudelle.

Monialainen Monta polkua osaamiseen ilmestyy Metropolia Ammattikorkeakoulun TAITO-työelämäkirjojen sarjassa. Julkaisu on tarkoitettu osaamisen kehittämisestä kiinnostuneille työelämän toimijoille sekä ammattikorkeakoulujen opettajille. Kirjoittavat edustavat Metropolian lisäksi Tarton ja Tokushiman yliopistoja.

Lue julkaisu pdf-muodossa.

Kirjoittaja

Leila Lintula, asiantuntija, leila.lintula@metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Kommentit pois päältä artikkelissa Uusi julkaisu viitoittaa tietä tulevaisuuden osaamiseen 477
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat, Puheenvuoro

Kohti yhä yhdenvertaisempaa korkeakouluopiskelua

Lainsäädäntö ja selvitystyö esteettömyystyön taustalla

Opiskelumahdollisuuksien yhdenvertaisuus on noussut 2000-luvulla korkeakoulujen kehittämisen ja arvioinnin kohteeksi. Kehittämistarpeita ja -toimenpiteitä yhdenvertaisen opiskelun esteiden poistamiseksi esitettiin vammais- ja opiskelijajärjestöjen toimenpideohjelmassa (2003) ja opetusministeriön selvityksessä (2005). Säädösohjailussa uusi yhdenvertaisuuslaki (2004) tuki kehittämistyötä.

Kun esteettömyys oli usein ymmärretty ”korjauksiksi, että pyörätuolilla pääsee liikkumaan”, tuli nyt toimintaa ohjaamaan opetusministeriön selvityksen huomattavasti edistyksellisempi näkemys, jossa ”Esteettömyydellä tarkoitetaan fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön toteuttamista siten, että jokainen voi ominaisuuksistaan riippumatta toimia yhdenvertaisesti muiden kanssa.” (Laaksonen 2005).

Uutta oli myös, että esteettömyyden edistäminen nähtiin koko korkeakouluyhteisön (1) tehtävänä. Opiskelun esteettömyys ei olekaan vain tilapalvelujen tai opettajien vastuulla – tai opiskelijoiden itsensä! Samalla kun selvitys esitteli yhteisöllisyyttä sekä inkluusio- ja Design for All -ajattelun universaalia lähestymistapaa, se muistutti yhdenvertaisuuden ryhmänäkökulmista. ”Esteettömyys koskettaa kaikkia opiskelijoita ja koko henkilökuntaa, mutta erityisen tärkeänä esteettömyyden toteutuminen on niille yhteisön jäsenille, joilla on jokin vamma, jotka ikääntyvät tai kuuluvat kulttuurisiin tai kielellisiin vähemmistöihin.” (Laaksonen 2005). (1 Selvitys koski yliopistoja, mutta kaikkiin opetusministeriön kaikkiin korkeakouluihin lähettämässä saatekirjeessä toimenpidesuositukset yleistettiin myös ammattikorkeakouluihin).

Sekä opetusministeriön että järjestöjen esittämissä toimenpiteissä pidettiin tärkeänä edistää esteettömyyttä strategisena toimintana, eri korkeakoulujen, järjestöjen ja yhteistyökumppanien yhteistyönä. Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa (ESOK) –hanke käynnistyi opetusministeriön rahoituksella 2006 tämän monitahoisen yhteistyön toteuttamiseksi. ESOK-hanke järjesti seminaareja, koulutustilaisuuksia ja tapahtumia. Lisäksi hanke tuotti selvityksiä, arviointeja ja julkaisuja, joita levitettiin uutiskirjeissä ja verkkosivuilla. ESOK-hanke toimi myös ikään kuin sateenvarjona monille alueellisille ja maakunnallisille esteettömyyshankkeille.

ESOK-verkosto ja korkeakoulut – rakennetusta ympäristöstä strategiatyöhön

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvitys (Penttilä 2012) kattaa sekä ammattikorkeakoulut että yliopistot. Käsitetasolla on siirrytty esteettömyydestä laajempaan saavutettavuuteen, ja tietoa on kerätty kyselyillä sekä korkeakoulujen asiantuntijoilta että opiskelijoilta.

Penttilän (2012, 51) sanoin ”Korkeakoulujen esteettömyysajattelua on epäilemättä edistänyt ESOK-hankkeessa tehty työ”. Selvityksen mukaan edistyminen on kuitenkin hidasta, jopa olematonta. Toisaalta kyselyyn perustuvalla selvityksellä on rajoituksensa ”hyväksyttävänä pidetyn saavutet­tavuuden taso on matkan varrella noussut, kun tiedostaminen on lisääntynyt”. Tietoisuus­horisonttiin vaikuttaa myös vammaisten ja eri tavoin oppimisvaikeuksisten opiskelijoiden määrän kasvu korkea-asteen koulutuksessa viimeisen vuosikymmenen aikana Suomessa, Pohjois­maissa ja koko Euroopan alueella. Erityisesti kasvua on tapahtunut luki- ja oppimisvaikeuksisten opiskelijoiden määrässä.

Selkeimmiksi kehittämiskohteiksi nousevat strategisen suunnittelun jäntevöittäminen ja opetus­henkilökunnan pedagogisten taitojen kehittäminen. Yhtälailla tärkeää on poistaa sähköisen viestinnän esteet sekä edistää kaikkien yhteisön jäsenten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. (Penttilä 2012, 4) Strategiatyötä voidaan pitää yhtenä keskeisimmistä välineistä korkeakoulujen toiminnan ohjaamisessa. Selvityksessä korkeakoulujen oman strategiatyön tueksi esitetään valtakunnallisia linjauksia ja yhteistyötä – OKM:n ohjausprosesseja unohtamatta. (Penttilä 2012, 53)

Korkeakoulujen esteettömyysverkoston tavoitteet ja toiminta

ESOK-verkosto mainitaan yhtenä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yleisimmistä yhteistyö­tahoista saavutettavuuden edistämisessä (Penttilä 2012 51). Kestotoiveita verkostolle ovat saavutettavuutta koskevan tiedon levittäminen, hyvien käytäntöjen jakaminen sekä valtakunnallinen vaikuttaminen päättäjiin ja resursoijiin. Toiveissa voidaan nähdä uskoa verkoston mahdollisuuksiin. Vuosien saatossa, monien eri tahoilla toimivien henkilöiden kertomina ne todistavat yhteisesti tärkeäksi koetuista tavoitteista.

Toiveisiin vastaaminen korkeakouluyhteisöjen moninaistuessa ja saavutettavuusodotusten kasvaessa onnistuu, jos nykyisellään vapaaehtoistyönä aktivoituvaan ESOK-verkostoon osallistutaan riittävän monilukuisesti. Tarjolla on yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kesken, opiskelija- ja vammaisjärjestöjen sekä asiantuntijaorganisaatioiden osallistumista verkosto­keskusteluun, viestintää, hyvien käytäntöjen ja kokemusten vaihtoa verkko- ja Facebook-sivuilla sekä vuosittaisia seminaareja.

Jonkin verran verkoston toimintaan osallistuminen vie aikaa, mutta yleensä se myös palkitsee. Kuten eräs esteettömyysverkoston toimija totesi: ”Helpottaa, kun voi sanoa, näin tehdään naapurikorkeakoulussakin, niin miksei sitten meillä.” Ainakin välillisesti verkosto voi tuottaa tiedonvaihtamisen ja vertaistuen ohella myös taloudellista hyötyä, kun korkeakoulut voivat yhdistää voimavarojaan esimerkiksi henkilöstökoulutuksen järjestämisessä.

Tutustu www.esok.fi-sivustoon ja laita viesti jollekin Verkoston toiminta -sivun yhteyshenkilöistä, niin palaamme asiaan! Tervetuloa mukaan verkoston toimintaan!

Kirjoittajat

Merja Ylönen, lehtori, va. laatupäällikkö, merja.ylonen@diak.fi, Diakonia-ammattikorkeakoulu

Paula Pietilä, vammaisasiamies, paula.pietila(at)utu.fi, Turun yliopisto

Maija Hirvonen, yliopettaja, maija.hirvonen(at)jamk.fi, JAMK, AOKK

Päivi Pynnönen, lehtori,  paivi.pynnonen(at)hamk.fi, HAMK, AOKK

Hanna Ilola, yliopettaja, hanna.ilola(at)tamk.fi, TAMK, AOKK

Hannu Puupponen, suunnittelija, hannu.puupponen(at)adm.jyu.fi, Jyväskylän yliopisto

Lähteet

Esteetön opiskelu kuuluu kaikille. Muistio ja toimenpideohjelma vammaisten aseman parantamiseksi korkeakouluissa. 2003. Kuulonhuoltoliitto ry, Kynnys ry, Näkövammaisten Keskusliitto ry, Suomen ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten liitto SAMOK ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ry.

Laaksonen, E. 2005. Esteetön opiskelu yliopistossa. Opetusministeriön julkaisuja 2005:6.
http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2005/esteeton_opiskelu_yliopistoissa

Penttilä, J. 2012. Hitaasti, mutta varmasti? Saavutettavuuden edistyminen yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa 2000-luvulla. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:10 http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2012/Hitaasti_mutta_varmasti.html

Yhdenvertaisuuslaki 20.1.2004/21.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2004/20040021

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohti yhä yhdenvertaisempaa korkeakouluopiskelua 455
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Puheenvuoro, Tutkimus ja innovaatiot

Hyvinvointia hyötypeleillä

Teknologialla on tulevaisuudessa yhä merkittävämpi rooli yksilön, yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvoinnin lisäämisessä. Suomalainen peliteknologinen osaaminen on vahvaa, ja tätä hyödynnetään myös pelikehityksen ulkopuolella esim. opetuksen ja terveydenhuollon alueilla.

Hyötypeleissä (serious games) peliteknologiaa hyödynnetään muussa kuin viihteellisessä tarkoituksessa. Terveyteen liittyviä hyötypelejä voidaan jakaa mm. kognitiivisiin, emotionaalisiin ja kuntoutumista tukeviin peleihin. Peli voidaan rakentaa yksilöpeliksi tai vuoro­vaikutteiseksi asiakkaan/potilaan ja terveydenhuollon edustajan välillä. Tavoitteena on, että potilaat/asiakkaat osallistuvat yhä enemmän pelien suunnitteluun.

Hyötypeleissä käyttäjälle tarjotaan viihteelliseksi verhottua tietoa. Peleillä on yllätyksellisyytensä ja simulointikykynsä vuoksi enemmän keinoja osallistuttaa ja inspiroida kohderyhmää kuin perinteisillä menetelmillä. Hyötypelejä on käytetty mm. vammaisten lasten kuntoutuksessa, pitkäaikaissairaiden tukemisessa sekä näkövammaisten avustamisessa tietokoneen käytössä ja kommunikoinnissa.

KAMK on valinnut peliteknologian koulutusalan yhdeksi kärkialakseen. Strategisena tavoitteena on poikkialaisen yhteistyön lisääminen ja innovaatioiden synnyttäminen. Peli- ja terveysalan yhteistyönä toteutettavat hankkeet edistävät alojen välistä yhteistyötä ja alueen väestön terveyttä.

Kesällä 2011 kehitettiin aivohalvauspotilaan kuntoutukseen prototyyppipeli, joka suunniteltiin käyttäjälähtöisesti. Pelissä hyödynnetään Kinect-peliohjainta, joka mahdollistaa pelaamisen käsiä ja jalkoja liikuttelemalla. Peli tarjoaa mahdollisuuden kuntoutumisen vaikeustason nostamiseen potilaan kykyjen ja edistymisen mukaan. Yksilöllisen harjoittelun määrä on riippuvainen potilaan aktiivisuudesta. Tietokonepeli voi motivoida ja innostaa potilasta parempiin suorituksiin, kun hän pystyy seuraamaan omaa edistymistään ja saa välittömästi palautetta omista liikkeistään pelin avulla. Katso esittely pelistä.

Poikkialainen yhteistyö on jatkunut ”Elämäni peli” -hankkeessa, jossa tavoitteena on kehittää verkkopeli nuorten elämänhallinnan tukemiseen. Idea pelin kehittämiseen tuli nuorisopsykiatrian asiantuntijoilta. Nuorten pahoinvoinnin ja syrjäytymisen ehkäisyyn on haettu viime vuosina uusia ratkaisuja. Pelien hyödyntäminen on tässä yhteydessä kiinnostava vaihtoehto, koska nuoret pelaavat paljon.

Elämäni peli -hankkeen pilottivaiheessa kartoitetaan nuorten elämänhallinnan keskeisimmät ongelma-alueet, erityisesti mielenterveyden ja päihteiden osalta ja valitaan pelin ensimmäisen osan sisältöalue. Opiskelijat vastaavat pelin kehittämisestä asiantuntijoiden kanssa. Pelin ensimmäisen osan demoversio on valmis syyskuussa 2012. Mielenterveystyöhön suuntautuvat sairaanhoitaja­opiskelijat tekevät teoreettista ja taustakartoitusta pelikokonaisuuden kehittämistä varten.

Peliteknologia tarjoaa uusia ratkaisuja terveydenhuoltoon. Eri-ikäisille ihmisille suunnitellut pelit tarjoavat käyttäjälleen innostavia vaihtoehtoja oman hyvinvoinnin edistämiseen. KAMK:ssa on tarkoituksena jatkaa kehittämistyötä sekä kuntoutus- että elämänhallintapelin osalta. Tavoitteena on kehittää ja laajentaa pelejä käyttäjälähtöisesti ja saada pelit laajempaan käyttöön sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Kirjoittajat

Teija Ravelin, lehtori, kehittäjä, TtT, teija.ravelin@kajak.fi,
Jaana Kemppainen, TM, jaana.kemppainen@kajak.fi,
Kajaanin ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala

Veli-Pekka Piirainen, lehtori, veli-pekka.piirainen@kajak.fi,
Henri Heikkinen, tuntiopettaja, henri.heikkinen@kajak.fi,
Kajaanin ammattikorkeakoulu, peliala

Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvinvointia hyötypeleillä 543
2/2012, In English, Opiskelijat, Puheenvuoro

Finnish Perspectives from the European Level

The European Students’ Union (ESU) is the umbrella organisation of 47 National Unions of Students (NUS) from 38 countries. SAMOK (The Union of Students in Finnish Universities of Applied Sciences) and SYL (The National Union of University Students in Finland) are members of ESU from Finland, representing the interests of Finnish students in ESU.

In April I was elected the vice-chairperson of ESU for the upcoming year 2012-2013, being the first Finnish student from a University of Applied Sciences to be in the presidency of ESU. I will not only represent Finnish students but students from the 38 countries where ESU has members.

My story of how I got involved in ESU starts in METKA, the student union of Metropolia UAS, where in 2009 I was a member of the executive committee. I was a first year student in Metropolia, studying Social Services. The following year in 2010, I worked on international affairs in the executive committee of SAMOK, representing Finnish students in universities of applied sciences in ESU. After my mandate finished in SAMOK, I got involved in ESU as a member of the social affairs committee for the year 2011.

The aim of ESU is to represent and promote the educational, social, economic and cultural interests of students at the European level towards all relevant bodies and in particular the European Union, Bologna Follow Up Group, Council of Europe and UNESCO. Through its members, ESU represents over 11 million students in Europe. ESU is run by students, whom come from all over Europe. The headquarters are in Brussels, Belgium, where the staff and presidency of ESU work full-time. The presidency consists of the chairperson and two vice-chairpersons. I look forward to moving to Brussels and starting my mandate in July with great enthusiasm. Europe is faced with many challenges due to the economic crisis, with higher education taking big hits through the budget cuts and rising tuition fees all over Europe.

Imagine having to pay a 1000€ more from one year to another as the tuition fees rise or having to pay an extra 600€ for failing an exam. This is what is happening in Spain. In Portugal, students are forced to leave their studies due to the student support being cut. In Hungary, the government recently passed a law which binds state-funded students to work a certain number of years in Hungary after graduation, restricting the free movement of people. In addition the number of student support is being cut dramatically. While all of these changes are taking place, in April ministers of higher education gathered in Bucharest for the 8th Ministerial Conference of the Bologna Process to set priorities for the next three years.

One priority laid down in the Bucharest Ministerial Communiqué aims to “Strengthen policies of widening overall access and raising completion rates, including measures targeting the increased participation of underrepresented groups.” The actions of the governments in the three examples given previously work clearly in the opposite direction of what the ministers promise to work towards in the upcoming years, as cutting student support and raising tuition fees affects the students from lower socio- economic backgrounds first and foremost. The near-sightedness of governments and higher education systems now will end up causing more damage to the society in the long run, as having highly educated professionals are the basis of economic growth.

Even if it seems that some countries have more work to do to reach the targets of the Bologna Process, they are equally valid and need further work from governments and higher education institutions in all of the Bologna Process countries.  In Finland we may have a universal student support system, providing student grants for everyone despite their socio-economic status, but still have groups that are underrepresented in higher education. Some measures are for example being taken to increase the entry levels of immigrants to higher education, especially to universities of applied sciences, but they are still a largely underrepresented group in Finnish higher education institutions.

Ensuring and safeguarding a system where students are not penalized and end up paying 600€ when faced with a difficult subject or where students do not have to drop out due to not being supported, goes a long way. Student representation and doing what I will be doing for the next year would become nearly impossible as I still have some studies left to finish. We have the luxury of taking a year off our studies to work for a better tomorrow of fellow students and engage in civil society activities, which support the personal and professional growth of an individual, allowing one to gain more perspective into their studies as well as future work life. I am lucky to have this opportunity and as the vice-chairperson of the European Students’ Union I will work to try and make this a reality for as many students as possible in Europe.

For more information on the European Students’ Union: www.esu-online.org

Author

Taina Moisander, taina.moisander@gmail.com

The writer was recently elected the vice-chairperson of ESU for the upcoming year 2012 – 2013. Moisander ist the first Finnish student from a University of Applied Sciences to be in the presidency of ESU.

Kommentit pois päältä artikkelissa Finnish Perspectives from the European Level 640
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat, Puheenvuoro

Korvatulehdusmittari kehitetty yhteistyönä

Otometri Oy on kehittänyt yhdessä Oulun seudun ammattikorkeakoulun (OAMK) ja Oulun yliopistollisen keskussairaalan (OYS) kanssa kotimittarin, jolla voi todeta korvatulehduksen.
Yrityksen taustalla ovat ammattikorkeakoulussa tehty soveltava työ ja yliopistosairaalassa toteutettu kliininen tutkimustyö. Yrityksen toiminnan ja kehityksen kannalta yhteistyö on ehdottoman tärkeää.

Opiskelijat yhdistävät teorian käytäntöön vaikka lopputyönään

OAMKissa on osaavia opiskelijoita, ja yrityksemme on saanut sieltä motivoituneita tekijöitä: esim. korvatulehdusmittarin hardware-kehityksestä vastaa hyvinvointiteknologian insinööri, ja insinööriopiskelijat ovat osallistuneet yrityksen toimintaan projekti- ja insinööritöiden muodossa.

Yritykset odottavat amk-yhteistyöstä hyvää ja konkreettista vuorovaikutusta josta on etua sekä yrityksille että korkeakoululle. Tässä työssä keskiössä ovat opiskelijat, jotka ovat tulevaisuuden osaajia ja työntekijöitä. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden osaamisessa korostuvat teorian yhdistäminen käytäntöön ja konkreettinen toiminta. Kätevä tapa tutustua opiskelijoiden osaamiseen ovat opintoihin liittyvät yrityslähtöiset opintosuoritukset (esim. tuotekehityksen projektityöt) tai lopputyöt.

http://www.otometri.fi/.

Lue myös artikkeli Medipolku-tiimistä.

Kirjoittaja

Manne Hannula, toimitusjohtaja, manne.hannula@otometri.fi, Otometri Oy

Kommentit pois päältä artikkelissa Korvatulehdusmittari kehitetty yhteistyönä 519
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Työelämä

Projektitoiminnan tuloksena aikuiskoulutustoimijoiden verkostoitumista ja uusia toimintamalleja Etelä-Pohjanmaalla

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa (ESR) -projektin aloittaessa aikuisohjaus- ja neuvontaosaaminen oli maakunnassa hyvin eritasoista, ja tiedot opiskelumahdollisuuksista sekä ohjauksen ja neuvonnan mahdollisuuksista olivat hajallaan. Oppilaitoksilla ei ollut tarkkaa tietoa muiden tarjonnasta, jotta ne olisivat voineet ohjata tarvittaessa asiakkaita muiden koulutuksiin. Tätä mieltä oli alueen aikuiskoulutusverkosto vuonna 2009. Tarvetta vastaamaan oli laadittu Opin Ovi -projekti, jonka tavoitteena oli aikuiskoulutuksen näkyvyyden, osuvuuden ja ennakoinnin parantaminen, toimijoiden yhteistyön edistäminen sekä sähköisten palvelujen kehittäminen.

Tavoitteita eteenpäin viemään perustettiin teemaryhmiä, joissa oli edustettuna monipuolinen joukko alueen ohjaus- ja neuvontatyötä tekeviä tahoja. Mukana oli aikaisempaa laajemmassa mittakaavassa mm. ammatillisten ja vapaan sivistystyön oppilaitosten edustajia sekä korkeakoulu­sektorin toimijoita. Lisäksi mukana oli muita sidosryhmiä, kuten TE-toimistot, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan liitto, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjäjärjestö ja Seinäjoen Maahanmuuttaja­keskus. Teemaryhmissä keskusteltiin ja haettiin yhdessä ratkaisuja aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämiseksi. Verkoston yhteistyötä edistettiin jalkauttamalla kokouksia uusiin työympäristöihin ja yhteistyökumppaneiden tiloihin. Samalla isäntänä toimiva taho esitteli muille taloa sekä koulutus- ja palvelutarjontaa.

Verkosto tapasi toisiaan myös erilaisissa koulutuksissa, jotka olivat kaikki avoimia koko laajalle yhteistyöverkostolle. Niihin osallistui edustajia esimerkiksi koulutusorganisaatioista, TE-hallinnosta ja järjestöistä. Samassa koulutuksessa saattoi olla mukana myös työelämän edustajia eri aloilta. Tämä antoi hyvän mahdollisuuden moniammatillisiin keskusteluihin, jotka parhaimmassa tapauksessa veivät eteenpäin kunkin tahon omia ohjauspalveluja. Osallistujat kokivat antoisaksi sen, että aikuis­koulutuksen ohjausta päästiin pohtimaan yhdessä eri toimijoiden kesken. Koulutuksien aiheita olivat mm. aikuiskoulutuksen rahoitusmahdollisuudet, ennakointi, sosiaalinen media ohjaustyössä, erilaisten oppijoiden ohjaus, maahanmuuttajien ohjaus ja koulutustarjonta, ohjauksen etiikka ja verkostona työskentely.

Projektin lopussa toiminnasta annetuista palautteissa nousi esiin, että projekti on antanut hyviä tilaisuuksia tutustua muihin toimijoihin ja heidän tarjontaansa kiinnostavien aiheiden ohella. Verkostojen luominen on ollut helppoa ja ideoita on voinut vaihtaa toisten kanssa. Verkostomainen toimintatapa on luonut toimijoiden välille yhteishenkeä. Konkreettisena esimerkkinä on useaan kertaan maahanmuuttajien kouluttamiseen liittyen kokoontunut ryhmä. Ryhmässä toimijat ovat tutustuneet toisiinsa ja toistensa tarjontaan. Tämän jälkeen he ovat voineet paremmin kertoa alueen maahanmuuttajille myös muiden kuin oman oppilaitoksensa koulutuksista. Hienoa oli myös se, että tiivistyneen yhteistyön ansiosta on tehty suunnitelmia maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi yhteistyössä toimijoiden kanssa. Ylipäätään tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen tärkeyden merkitys on korostunut hankkeen myötä. Näihin palautteisiin verraten projekti on onnistunut tavoitteissaan luoda Etelä-Pohjanmaan aikuiskoulutuskentän toimijoiden välille hedelmällistä maaperää uusien ja innovatiivisten yhteistyömenetelmien kehittämiseksi.

Eteläpohjalainen aikuisohjauksen ja neuvonnan toimintamalli

Projektin tuloksena aikuiskoulutuksesta kiinnostuneilla aikuisilla ja työelämän edustajilla on jatkossa mahdollista saada tietoa, neuvontaa ja ohjausta ”yhden luukun” periaatteella.

Eteläpohjalaiseen aikuiskoulutuksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden TNO-toimintamalliin kuuluu www.AikuiskoulutusEP.fi-sivusto, jolta koulutusta etsivät aikuiset, yritykset ja työnantajat sekä ohjaus- ja neuvontatyötä tekevät löytävät mm. alueen aikuiskoulutuksen tarjoajat sekä tietoa aikuiskoulutuksesta ja TNO-palveluista. Sivustolta löytyy myös koulutustarjotin, jonka avulla on koottu yhteen suuri osa maakunnallisesta aikuiskoulutustarjonnasta helpottamaan ohjaus- ja neuvontatyötä ja tekemään alueen koulutustarjonta läpinäkyväksi. Lisäksi toimintakonseptiin kuuluu TE-toimistojen yhteyteen pilotoidut aikuiskoulutuksen palvelupisteet. Palvelupisteissä päivystää vuorotellen eri oppilaitosten edustaja, ja ne ovat avoimia kaikille aikuisopiskelusta kiinnostuneille. Toiminnasta vastaa Palvelupiste – AikuiskoulutusEP -hanke (ESR).

Toimintamallin taustalla on AikuiskoulutusEP-brändi, jonka kautta eteläpohjalainen aikuiskoulutustarjonta esittäytyy aikaisempaa selkeämmin yhdessä. Palvelujen lisäksi verkoston toimintamalliin kuulu AikuiskoulutusEP-verkoston yhteinen näkyminen ja aikuiskoulutuksen merkityksen korostaminen esimerkiksi koulutusmessuilla ja Elinikäisen oppimisen viikolla.

EP:n Aikuiskoulutusfoorumi jatkaa Opin Oven jalanjäljillä

Projektin aikana laadittiin Etelä-Pohjanmaan aikuisohjauksen ja neuvonnan kehittämisohjelma. Sen tarkoituksena on antaa suuntaviivoja sekä ohjata maakunnan tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämistä ja järjestämistä vuoteen 2016 mennessä. Kehittämisohjelma sisältää ehdotuksia siitä, miten oppilaitokset, työvoimahallinto ja muut tahot voivat edistää näitä asioita kukin tahoillaan sekä keskinäisessä yhteistyössä. TNO-palveluja kehittämällä eteläpohjalaiset aikuiskoulutustoimijat pyrkivät yhdessä palvelemaan kansalaisasiakkaiden ja työelämän asiakkaiden tarpeita entistä paremmin.

Keskeisiä teemoja kehittämisohjelmassa ovat asiakaslähtöisen ajattelutavan sekä monikanavaisen ja helposti saavutettavan ohjauksen kehittyminen luontevaksi osaksi aikuisohjauksen kentän toimintaa. Lisäksi kehittämisohjelman taustalla tärkeinä ja kaikkiin tavoitteisiin vaikuttavina tekijöinä ovat tiivis työelämäyhteistyö sekä koulutus- ja työvoimatarpeiden ennakointi. Tärkein tavoitteista on E-P:n Aikuiskoulutusfoorumin toiminnan käynnistäminen ja vakiinnuttaminen. Isona tavoitteena on nostaa Etelä-Pohjanmaa sivistysmaakunnaksi aikuiskoulutustoimijoiden ja työelämän välisellä yhteistyöllä ja ennakoinnilla. Tärkeintä on, että Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projektin aloittamaa yhteistyötä jatketaan ja aikuiskoulutusta pidetään esillä ja kehitetään maakunnassa myös jatkossa.

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa kuului valtakunnalliseen Opin Ovi -hankeperheeseen

Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projektia (1.9.2009-30.4.2012) rahoitti Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja hallinnoi Sedu Aikuiskoulutus. Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti toteutti osaltaan valtakunnallista ”Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluihin” -kehittämisohjelmaa. Kyseessä on Euroopan sosiaalirahaston toimintalinjaan kolme sijoittuva kehittämisohjelma, joka toteutetaan valtakunnallisilla ja alueellisilla projekteilla vv. 2008 – 2013. Lisätietoja valtakunnallisesta kehittämisohjelmasta löytyy osoitteesta www.opinovi.fi.

Kirjoittajat

Hanna Torvinen, projektipäällikkö, hanna.torvinen@sedu.fi, Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti, Sedu Aikuiskoulutus

Inka-Riina Virtalaakso, projektisihteeri, inka-riina.virtalaakso@sedu.fi, Opin Ovi Etelä-Pohjanmaa -projekti, Sedu Aikuiskoulutus

Kommentit pois päältä artikkelissa Projektitoiminnan tuloksena aikuiskoulutustoimijoiden verkostoitumista ja uusia toimintamalleja Etelä-Pohjanmaalla 463
2/2012, Aluekehitys, Opiskelijat, Työelämä

Rikastamo Raahen malliin

KAMARA-hankkeessa opetellaan uusia toimintatapoja
työelämän paremmaksi palvelemiseksi

Uusi toimintamalli edellyttää yhteistyötä

Uuden toimintamallin kehittäminen tuo haasteita opiskelijoille, ammattikorkeakoulun henkilöstölle ja alueen yrityksille. Kaikkien osapuolten saumaton yhteistyö on onnistumisen edellytys.

Riittävän opiskelijamäärän saaminen mukaan uuden toimintamallin toteutukseen on keskeinen lähtökohta. On tärkeää, että yritysten edustajat osallistuvat aktiivisesti opiskelijarekrytointiin ja entistä tiiviimmin koulutuksen kehittämiseen.

Opettajien ja muun ammattikorkeakoulun henkilöstön on muokattava toimintatapansa uuden toimintamallin vaatimuksiin. Perinteisesti koulutuksessa opiskelijat suorittavat harjoittelunsa, tekevät opinnäytetyönsä ja osallistuvat mahdollisesti yritysprojekteihin. Näissä toteutuksissa opettajan osallistuminen on ollut suhteellisen vähäistä. Uudessa mallissa työelämässä tapahtuvan oppimisen osuus lisääntyy ja opetushenkilöstön panos kasvaa merkittävästi. Myös hankeyhteistyö voimistuu entisestään.

Uusi toimintamalli noudattaa työelämän tarpeita

Yritykset edistävät esim. selvitys- ja kehittämishankkeitaan tai projektejaan hyödyntämällä opiskelijoiden ja opettajien työpanosta. Projekteissa voi olla mukana eri koulutusohjelmien opiskelijoita (vaikkapa tekniikan ja liiketalouden opiskelijoita) ja useampia ohjaavia opettajia. Opiskelijat voivat olla myös eri vuosikursseilta, jolloin on helppo toteuttaa pitkäkestoisia hankkeita. Yritys valitsee opiskelijat tarpeidensa mukaisesti. Yritys voi luonnollisesti hyödyntää opiskelujaksoja työvoimarekrytoinnissaan. Aktiivinen opiskelija voi näin hankkia itselleen myös työpaikan ja -uran. Opiskelija siis mukauttaa opintojaan työuraansa tukevaksi.

Opettajan rooli muuttuu

Opettaja vastaa edelleen opintojen sisällöstä ja laadusta. Sisältöä tukevia ja varmistavia opinto­kokonaisuuksia joudutaan kehittämään. Oman alueen elinkeinoelämän tarpeet ja vaatimukset hahmottuvat opiskelijalle ja opettajalle entistä tarkemmin.

Uusi toimintamalli merkitsee opettajan toimenkuvan muuttumista perinteisestä ”kateederi­opetuksesta” yhteistoiminnallisen opetuksen ja oppimisen suuntaan. Opettajat pitävät aktiivisesti yhteyttä oman alansa yrityksiin ja muihin työnantajiin sekä huolehtivat opiskelijoiden oppimisen lisäksi entistä voimakkaammin heidän ammatillisesta kasvustaan kohti työelämän haasteita ja elinikäistä oppimista.

Rikastamo tarjoaa mahdollisuuksia

Raahen kampuksen uusi toimintamalli muotoutuu muutaman vuoden kuluessa. Alueen elinkeino­elämän kanssa yhteistyössä toteuttava koulutus tuottaa ammattitaitoista ja tarvetta vastaavaa työvoimaa sekä vahvistaa ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyötä. Elinkeinoelämän ja ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö lähenee ja syvenee. Onnistuminen vaatii osapuolten sitoutumista aitoon ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön sekä omien toimintamallien uudelleenarviointia.

Opettajien toimenkuvien ja koko koulun suunnittelu- ja toimintatavan muutoksiin tulee eri toimin kiinnittää huomiota. Koulutuksen lisäksi tarvitaan resurssien uudelleenarviointia, jotta puitteet uudelle toimintatavalle olisivat otolliset.

Opiskelijoiden kannalta opiskelun uusi muoto on perinteiseen koulukeskeiseen tapaan verrattuna vaativa. Mallista tulee antaa opiskelijoille oikeaa tietoa ja rohkaista heitä tarttumaan Raahen alueen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Uusi opiskelutapa voi osaltaan parantaa opiskelumotivaatiota ja auttaa entistä useamman saavuttamaan tavoitteekseen asettamansa tutkinnon.

Ammattikorkeakoululle toimintatapojen kehittäminen on haaste, mutta myös suuri mahdollisuus vastata konkreettisesti yhteiskunnan asettamiin vaateisiin esimerkiksi aluevaikuttamisen osalta.

Hanketta toteutetaan siten, että jo koulutuksessa olevat opiskelijat voivat suorittaa opintoja uuden mallin mukaisesti. Keväällä 2011 pilottitoteutuksen aloitti kuusi opiskelijaa ja kaksi opettajaa, jotka hankkeen myötä pystyivät irrottautumaan yrityselämäjaksoille. Näistä piloteista saadut kokemukset ja lausunnot olivat uutta toimintamallia tukevia ja kannustavia. Opiskelijoille tarjottiin kesätöitä ja harjoittelupaikkoja sekä mahdollisuuksia opinnäytetöihin ja työuraan.

Alueen kehittyminen vaikuttaa toimintatapoihin

Raahen mallin toimivuutta ja tulevaisuutta vahvistavat alueen voimakas kehittyminen ja toteutuvat suurinvestoinnit. Laivakankaan kultakaivoksen käynnistyminen ja energia-alan kasvu (tuulivoimalarakentaminen, biohakehankkeet ja ennen kaikkea Fennovoiman päätös sijoittaa ydinvoimala Pyhäjoelle) vauhdittavat Raahen alueen elinkeinoelämää. Teollisuuden ja rakentamisen työvoimatarpeen lisäksi laajeneva ja monipuolistuva liike-elämä ja palvelutoiminta tulevat hyödyntämään ammattikorkeakoulun uutta toimintamallia.

Raahen mallille annettu nimi RIKASTAMO on todella totta niin opiskelijoille ja yrityksille kuin myös henkilöstölle.

www.rikastamo.info

Kirjoittaja

Timo Pieskä, projektipäällikkö, timo.pieska@oamk.fi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu

Kommentit pois päältä artikkelissa Rikastamo Raahen malliin 447
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat

Sujuvuutta tekniikan ja liikenteen alan opintopoluille

Johdanto

Korkeakouluopintojen pitkittyminen ja koulutuksen keskeyttäminen ovat koulutuspoliittisia kestoaiheita. Suurten ikäluokkien eläköityessä paine saada nuoret ikäluokat nopeammin koulutuksesta työelämään on entisestään kasvanut. Huolta kustannustehokkuudesta ja läpäisystä lisää edelleen korkeakoulutuksen massoittuminen. Ammattikorkeakoulujen perustamisen jälkeen on 20 − 29 -vuotiaiden koulutukseen osallistuminen yleistynyt Suomessa 28 prosentista 43 prosenttiin vuodesta 1995 vuoteen 2005 mennessä (Kyrö & Tuononen 2010). Samalla kilpailu koulutuksesta on lisääntynyt. Tutkinto on yhä välttämättömämpi avain työmarkkinoille ja nuoret kouluttautuvat moninkertaisesti päästäkseen töihin (Puhakka 2011). Osittain he työllistyvät varsinkin aluksi tutkintoaan vähemmän koulutusta vaativiin tehtäviin (esim. Vuorinen & Valkonen 2007.)

Tässä artikkelissa tarkastellaan erityisesti tekniikan ja liikenteen ammattikorkeakouluopintojen kulkua verrattuna muihin koulutusaloihin. Artikkelin pohjana ovat opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman Opintourat-hankkeen tulokset. Hankkeessa opintourien kulkua hahmotettiin Tilastokeskuksen aineistojen pohjalta. Satunnaisotos (n=6451) edusti n. 20 − 25 % vuoden 2003 aloittajista koulutusalasta riippuen. Opintonsa aloittaneiden tietoihin liitettiin tietoja muista rekisteriaineistoista: opiskelijat-tiedostosta, työssäkäyntitilastosta, tutkinto- ja väestörekistereistä. Opintojen valmistumista seurattiin vuosittain vuoteen 2008 asti, jolloin aloituksesta oli kulunut vähän yli viisi vuotta. Tutkintojen olisi opintojen normimitoituksen mukaisesti pitänyt tässä ajassa tulla valmiiksi. Kaikkea lain suomaa joustoa seuranta-aika ei toki täyttänyt. Jos siis opiskelija ilmoittautui kahdeksi vuodeksi poissaolevaksi tai osa-aikaopiskelijaksi, hän ei ehtinyt valmistua.

Tekniikan ja liikenteen alalta valmistuu insinöörejä (AMK), laboratorioanalyytikkoja (AMK) ja merikapteeneja (AMK) (Virolainen & Valkonen 2012.) Näistä insinööritutkinnot on mitoitettu 4-vuotisiksi, laboratorio-analyytikkotutkinnot 3,5- vuotisiksi sekä merenkulkualan insinööriopinnot ja merikapteenitutkinnot 4,5-vuotisiksi. Viime mainittuja 4,5-vuotisia ja muita yhtä pitkiä tutkintoja oli aineistossa yhteensä 0,47 %, joten niiden osuus ei vaikuttanut tuloksiin.

Tekniikan ja liikenteen koulutusalan amk-opiskelijoista valmistui viiden vuoden seurantajaksolla 37 %, kun kaikkien alojen keskiarvo oli 51 %. Samana seuranta-aikana v:sta 2003 v:een 2008 läpäisyssä parhaiten menestyneeltä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalta valmistui 67 %. Usein päivittäisissä keskusteluissa selityksenä näiden koulutusalojen eroille mainitaan esimerkiksi, että sosiaali- ja terveysalalla tutkinto on edellytys työllistymiselle. Valvira ei myönnä oikeuksia harjoittaa terveydenhuollon ammattia ilman tutkintoa. Samansuuntaisen selityksen mukaisesti tekniikan ja liikenteen alalla työllistyminen on mahdollista ilman tutkintoakin ja työelämä vie opiskelijat kesken opintojen.  Tutkimuksemme mukaan syyt tekniikan ja liikenteen alan valmistuneiden heikolle osuudelle ovat kuitenkin moninaisempia. (Virolainen & Valkonen 2012.)

Opintourien yksilöllistyminen

Opintourien on todettu korkeakoulutuksen massoittumisen, globalisoitumisen ja työmarkkinoiden epävarmistumisen myötä yksilöllistyneen. Nuorten koulutuksesta työelämään siirtymisen kuviot ovat muuttuneet enemmän katkoksellisiksi ja edestakaista siirtymistä sisältäväksi (Walther 2009). Katkoksellisia siirtymiä on toisaalta kuvattu spiraali-metaforan avulla, kun on haluttu painottaa elinikäisen oppimisen näkökulmaa (Quinn 2010). Opintojen sujuvuuteen, viivästymiseen ja keskeyttämiseen vaikuttavat tekijät voidaan ryhmitellä kolmelle tasolle: yksilötaso, siirtymäjärjestelmä ja yhteiskunnallinen ympäristö sekä koulutuksen ja oppilaitoksen sisäiset tekijät (Kouvo, Stenström, Virolainen & Vuorinen-Lampila 2011). Yksilötasolla opintojen sujuvuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat esimerkiksi opiskelutaidot ja valmiudet, opintoihin sitoutuminen, elämänhallintataidot, elämäntilanne, hakutoiveen toteutuminen, opintoihin kiinnittyminen ja työssäkäynti. Yhteiskunnallisen ympäristön tasolla vaikuttavat muiden muassa ohjaus- ja neuvontapalvelut, opiskelijavalinta-, opintotuki- sekä yhteishakujärjestelmät asevelvollisuuden ja työmarkkinatilanteen ohessa. Koulutuksen sisäisiä tekijöitä ovat pedagogiikkaan ja opetussuunnitelmiin liittyvien tekijöiden lisäksi esimerkiksi opetuksen ja ohjauksen laatu, koulutuksen työelämäyhteydet ja aiempien opintojen hyväksiluku. (Mt.) Nämä eri tasojen tekijät kietoutuvat toisiinsa ja vaikuttavat yhdessä opintourien eriytymiseen. Koulutusalojen eriytyminen on voimakasta. Koulutusalojen ja tutkintojen erilaiset statukset houkuttelevat jo hakuvaiheessa eri opiskelijaryhmiä ja profiloituvat mm. mies- ja naisvaltaisiksi. Miten nämä tekijät näkyvät tekniikan ja liikenteen alalla?

Valmistumiseen vaikuttavat neljä tekijää

Tekniikan ja liikenteen alan opiskelijaryhmää erottelevat muiden alojen profiileista lähinnä neljä tekijää:

  • nuorten aloittajien suhteellisen suuri osuus,
  • miesvaltaisuus,
  • suuri sisään otettujen osuus suhteessa hakijoihin ja
  • ammatillista tietä opiskelemaan tulevien suhteellisen suuri osuus.

Nämä piirteet näkyvät alojen välisessä vertailussa tarkemmin seuraavasti: Nuoria 19-vuotiaita (tai nuorempia) aloittajia on eri koulutusaloilla keskimäärin 19 %, tekniikan ja liikenteen alalla kuitenkin 26 %. Samanaikaisesti myös humanistisella ja kasvatusalalla sekä luonnonvara- ja ympäristöalalla on yhtä paljon ja jopa enemmän nuoria aloittajia, joten tämä tekijä ei yksin selitä tekniikan ja liikenteen alan erottumista. Miesvaltaisuus sen sijaan on alaa voimakkaasti muista aloista erottava piirre, sillä aloittajista 85 % on miehiä. Vastaavasti sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan aloittajista 89 % on naisia, kun kaikkien alojen keskiarvo on 54 %. Suuri sisään otettujen osuus suhteessa hakeneiden määrään luonnehtii yhtä lailla luonnonvara- ja ympäristöalaa sekä luonnontieteiden alaa (kuvio 1). Näillä aloilla onkin samoja ongelmia läpäisyssä ja keskeyttämisessä kuin tekniikan ja liikenteen alalla, mutta lievempinä. Ennen ammattikorkeakouluopintoja ammatillisen perustutkinnon tai muita ammatillisia opintoja suorittaneita oli tekniikan ja liikenteen alalla 34 %, kun kaikkien alojen keskiarvo oli 24 %. Tekniikan ja liikenteen alalla oli myös vähemmän kuin muilla aloilla ylioppilastutkinnon lisäksi ammatillisen perustutkinnon (8 % vs 13 %) tai muita opintoja suorittaneita (4 % vs. 6 %). Pelkällä ylioppilaspohjalla hakeutui insinööriopintoihin 53 %, kun muilla aloilla ylioppilasaloittajia oli keskimäärin 55 %.

Virolainen_Valkonen_k1.jpg
Kuvio 1. Ammattikorkeakoulujen nuorten koulutuksessa aloittaneiden osuudet suhteessa hakijoiden määrään vuosina 1997, 2003, ja 2009-2010 (AMKOTA)

Opintouratyypeissä painottuivat alaa vaihtaneet

Opintouratyypeittäin tarkasteltuna tekniikan ja liikenteen alan erityispiirteet näkyvät seuraavasti. Tutkimuksessa vertailtiin opintouratyyppejä: keskeyttänyt, keskeyttänyt ja vaihto, viivästynyt, viivästynyt ja vaihto, muun alan tutkinto ja aloitusalan tutkinto.

Keskeyttäminen tarkoitti tässä aloitusalan tutkinnon keskeyttämistä ja vaihto muihin opintoihin ilmoittautumista. Viivästyminen tarkoitti sitä, että opinnot eivät olleet valmistuneet seuranta-aikana. Tekniikan ja liikenteen alalla opintonsa keskeyttäneitä oli 16 % mikä on niukasti enemmän kuin muilla aloilla yhteensä, missä keskiarvo oli hieman yli 15 %. Samalla kun tekniikan ja liikenteen alalta valmistui seuranta-aikana muita aloja vähemmän opiskelijoita (37 %), siellä oli keskimääräistä enemmän muiden opintouratyyppien edustajia. Alalla oli muita aloja enemmän keskeyttämisen jälkeen muihin opintoihin vaihtaneita (4,2 % vs 2,7 %), opinnoissaan viivästyneitä (18,1 % vs. 12,4 %), alkuperäisten opintojen viivästymisen ohessa muihin opintoihin ilmoittautuneita (14,5 % vs. 10,2 %) sekä muun alan tutkinnon suorittaneita (10,2 % vs. 7,7 %).

Tarkasteltaessa aloitusalan tutkinnon suorittamista selittäviä taustatekijöitä niitä hierarkkisesti puukuvioksi ryhmittelevän CHAID -analyysin avulla aloitusalan tutkinnon suorittamista selittivät ensisijaisesti sukupuoli ja ala sekä ikä ja aiemmat opinnot. Tekniikan ja liikenteen koulutusala kuului sekä naisten että miesten keskimääräistä vähäisemmän valmistumisen aloihin.

Yllä kuvatut tekniikan ja liikenteen alan erityispiirteet liittyvät opintourien yksilöllistymistä selittävien kolmen eri vaikuttavan tason tekijöihin monipolvisesti (ks. Kouvo, Stenström, Virolainen & Vuorinen-Lampila 2011). Nuorten aloittajien suuri osuus tekniikassa liittynee yhtäältä aloituspaikkamääriin, minkä seurauksena nuoria hakijoita tulee valituksi alalle enemmän kuin muille aloille. Nuorten valintakypsyys on usein heikompi esimerkiksi siitä syystä, että työkokemusta on vähemmän. Kokemusten kartuttua ja valintaa kypsyteltyään osa opiskelijoista vaihtaa toiselle alalle. Vaihto voi olla vaihtajan kannalta positiivinen ja voimaannuttava ratkaisu, vaikka näyttäytyy yhteiskunnan ja ammattikorkeakoulun näkökulmasta taloudellisena tappiona. Toisaalta alan miesvaltaisuus tuottaa asevelvollisuuden kautta oman lisänsä siirtymäkuvioon: monet nuoret miehet hakevat alalle, koska se sinne on helpompi päästä kuin muualle ja haku varmistaa jonkun koulutuspaikan. Samalla he ajattelevat ehtivänsä miettiä asiaa tarkemmin asevelvollisuutta suorittaessaan. Asevelvollisuus myös osaltaan pitkittää ja viivästyttää opintoja. Kaiken edellä kuvatun lisäksi ammatillista tietä opiskelemaan tulevien suuri osuus heijastuu opiskeluvaikeuksina. Monet ammattikorkeat ovatkin räätälöineet ammatillisella koulutustaustalla tuleville lisäkursseja, ja keskeyttäneiden osuuksien perusteella niihin olisi edelleen tarvetta. Kaliman (2011) väitöskirjassa todettiin nuorten esim. olettaneen pääsykokeiden perusteella matematiikan helpommaksi kuin sen opiskelu käytännössä oli. Toisaalta opiskelijoiden oli vaikea motivoitua matematiikan opintoihin, joiden käytännön merkitystä he eivät ymmärtäneet. Opiskelijat myös kokivat, etteivät opettajat tunnistaneet vaikeuksia matemaattisten aineiden oppimisessa. Opiskelijat kaipasivatkin enemmän pien- ja vertais­ryhmäopetusta sekä tukiopetusta. Ammatillisella koulutustaustalla tulleista osa oli kokenut vaikeuksia myös kielten opinnoissa (Kalima 2011.)

Mikä avuksi?

Tekniikan ja liikenteen koulutusalan erityisongelmia on pohdittu ministeriön työryhmässä, ja alaa on pyritty kehittämään ammattikorkeakoulujen yhteisessä INSSI-hankkeessa, mutta tulosten perusteella keinojen pohtiminen alan kehittämiseksi näyttää edelleen tarpeelliselta (Opetus­ministeriö 2005, Keskitalo 2009). Kehittämisen haasteina näyttävät olevan: koulutuspaikkamäärien alakohtainen säätely, ministeriöiden välinen yhteistyö jatko-, täydennys- lisä ja työvoima­koulutuksessa, koulutuksen sisällöllinen uudistaminen (opetussuunnitelmat, pedagogiikka) ja opetuksen laatu, holistinen opiskelijalähtöinen opinto-ohjaus, joustavat opetusjärjestelyt ja hyväksilukeminen sekä työelämäyhteistyö.

Työssäkäynti opintojen ohessa on suomalaiselle korkeakoulutukseen osallistumiselle tyypillinen piirre, joka on yleistä myös muilla koulutusaloilla. Suomessa oletetaan nuorten itsenäistyvän ja olevan varhain taloudellisesti riippumattomia vanhemmistaan. Kohonneiden elintaso-odotusten ohessa tämä näkyy opintojen oheisena työssäkäyntinä. Tutkimuksessamme osa-aikaiseksi opiskelijaksi ilmoittautui jonakin vuotena 56 % ja kahtena lukuvuotena 20 % (Virolainen & Valkonen 2012).

Vaikka tekniikan ja liikenteen koulutusalalta valmistuneiden osuus on pienempi kuin muilla koulutusaloilla, opiskelijat näyttäisivät pärjäävän hyvin työmarkkinoilla (kuvio 2). Verrattaessa aloitusalan ja muun alan tutkinnon suorittajien sekä tutkinnotta jääneiden tilannetta työssäkäyntilastojen perusteella v. 2008, insinöörien ryhmässä oli eniten yli 30 000 € vuodessa ansaitsevia. Heitä oli 40 %, kun muilta aloilta samaan tuloluokkaan ylsi 26 %. Tutkinnotta jääneistä puolet sen sijaan saavutti 18 000 € tai sitä pienemmät vuositulot. Samaan tuloluokkaan sijoittui toki 24 % tutkinnon suorittaneistakin insinööreistä. Vuositulot v. 2008 kertovat yhtäältä siitä, että sijoittuminen työelämään ei ole vielä vakiintunutta: valmistumisesta on kulunut verrattain vähän aikaa. Toisaalta nuorten vaikea työllisyystilanne näkyy tuloissa ja luo osaltaan painetta lisäkouluttautumiseen. (Virolainen & Valkonen 2012.) Insinööriopiskelijoille voisi kuitenkin mainostaa, että tutkinnon valmistuneiden saaneiden tilanne on työmarkkinoilla varmempi kuin opiskelijoiden.

Virolainen_Valkonen_k2.jpg
Kuvio 2. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon; tekniikan ja liikenteen sekä sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla opintonsa vuonna 2003 aloittaneiden työtulot valtionverotuksessa vuonna 2008

Kirjoittaja

Maarit Virolainen, tutkija, maarit.ha.virolainen@jyu.fi,

Sakari Valkonen, sovellussuunnittelija, sakari.valkonen@ktl.jyu.fi

Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos

Lähteet

Kalima, R. 2011. Opintojen pitkittyminen ja keskeyttäminen ammattikorkeakouluissa. Tutkimus Helsingin ammattikorkeakoulun opintojen pitkittymisen ja keskeyttämisen syistä vuosina 2002-2007 ja niihin vaikutamisen keinoista. Tampereen ylipisto, kasvatustieteiden yksikkö. Helsinki: Suomalaiset oikeusjulkaisut SOJ.

Keskitalo, J. 2009.(toim.) Insinöörikoulutuksen uusi maailma. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu. http://portal.hamk.fi/portal/page/portal/HAMK/Tutkimus_ja_kehitys/Valtakunnalliset_ver-kostohankkeet/tekniikan_alan_ammattikorkeakoulutuksen/hankkeen_julkaisut.

Kouvo, A., Stenström, M.-L., Virolainen, M. & Vuorinen-Lampila, P. 2011. Opintopoluilta opintourille. Katsaus tutkimukseen. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos, tutkimusselosteita 42. Verkossa osoitteessa http://ktl.jyu.fi/ktl/julkaisut/luettelo/2011/g042.

Kyrö, M. & Tuononen, M. 2011. Muistio. Education at a Glance 2010. http://www.oph.fi/download/126195_Muistio_EAG_2010.pdf.

Opetusministeriö. 2005. Tekniikan alan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 19. Helsinki: Opetusministeriö

Quinn, J. 2010. Rethinking ´failed transitions´to higher education. Teoksessa K. Ecclestone, G. Biesta & M. Hudges (toim.) Transitions and learning through the lifecourse. London: Routledge, 118-129.

Walther, A. 2009. ´It was not my choice, you know?´ Young people´s subjective views and decision-making processes in biographical transitions. Teoksesssa I.Schoon, R. K. Silbereisen (toim.) Transitions from school to work. Globalization, individualization and patterns of diversity. New York: Cambridge University Press, 121-144.

Virolainen, M. & Valkonen, S. 2012. Ammattikorkeakouluopiskelijoiden opintourat. Teoksessa M-L.Stenström, M. Virolainen & P. Vuorinen-Lampila. Ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulutuksen opintourat. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos. Painossa.

Vuorinen, P. & Valkonen, S. 2007. Korkeakoulutuksesta työelämään. Työhön sijoittuminen ja työelämävalmiudet kaupan ja tekniikan alalla. Jyväskylän yliopisto: Koulutuksen tutkimuslaitos.

Kommentit pois päältä artikkelissa Sujuvuutta tekniikan ja liikenteen alan opintopoluille 460
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat

Insinöörit pelastavat maailman

Hanke yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi

Saako yksittäinen koulutusala kehittää itseään, vai pitäisikö kaikkien kulkea käsi kädessä? Tällaista kritiikkiä on matkan varrella kuulunut. Hankkeen lähtökohta on, että Suomi tarvitsee riittävän määrän insinöörejä viennin, tuotannon ja hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Siksi tekniikan alan korkeakoulutuksen kehittäminen on tärkeä painopiste myös maamme koulutus- ja innovaatiopolitiikassa. Tekniikan osaaminen on välttämätöntä Suomen hyvinvoinnin kannalta.

Jos haluaa vaikuttaa ympäristöön, kannattaa opiskella insinööriksi. Siksi nuoret halusivat hankkeen iskulauseeksi ”Insinöörit pelastavat maailman”. No, kyllä juristeilla ja ekonomeillakin on valtaa ympäristönsuojelussa. Rehellisesti pitää kuitenkin tunnustaa, että kaikki tekniikka tai kaikki tekniikan käyttö ei ole yksiselitteisesti hyvinvointia lisäävää. Joskus esimerkiksi työllistäminen tai business voittaa ympäristönsuojelun.

Miksi hanke: Insinöörikoulutusta on syytetty, että vetovoima on liian heikko, läpäisyaste on turhan heikko ja erityisesti loppupään valmistumisajat pitkiä. Nuoriso ei tunne insinöörikoulutuksen nykyaikaisuutta.

Tilastojen pohjalta tilanne ei ole vallan huono. Insinöörikoulutuksen vetovoima nuorten kevään yhteishaussa hankkeen aloittaessa vuodelta 2007 oli 1,80, ja keväällä 2012 vetovoima oli 2,34. Läpäisyaste on kymmenen vuoden seuranta-ajalla 70,7 %, ja kahdeksan vuoden kohdalla saanto ylittää 66 %. Keskisuoritusaika on kuitenkin kohtuullinen eli nuorisoryhmissä 5 vuotta ja aikuisryhmissä 4 vuotta. Jos verrataan läpäisyastetta sosiaali- ja terveysalaan, ei tarvitse hävetä. Sote-alalla vuonna 2009 aloitti 7 552 ja valmistui 4 988, joka on 66 %. Jos tämä on ”luonnollinen” tavoitetaso muillekin aloille – esimerkiksi tekniikalle, saavutamme sen huolehtimalla roikkujat valmiiksi. Valtiovalta on asettanut kaikille aloille tavoitteeksi saada tutkintoja valmiiksi 25 % nykyistä enemmän.

Hankkeen toimintatavoitteet on johdettu päämääristä. Markkinointiviestinnässä hanke korostaa insinöörejä hyvinvoinnin takaajina ja nuoren sukupolven roolia siinä. Insinöörikoulutusta uudistetaan ja parannetaan kehittämällä tutkinnon rakennetta ja edistämällä hyviä oppimistilanteita. Oppimisprosessiryhmä on kartoittanut ja levittänyt hyviä käytäntöjä. Koulutusrakenneryhmässä on kehitetty tutkinnon rakennemallia, joka olisi sopivan joustava nykytilanteessa, mutta samalla takaisi hyvät eväät pitkälle uralle työelämässä.

Oppimisprosessi kehittyy benchmarkkaamalla

Tekniikan opettaja kokee itsensä usein ammattinsa edustajaksi eikä kasvattajaksi. Siksi hän kokee substanssin opettamisen tärkeäksi. Insinöörien virheet näkyvät elinympäristössämme selvemmin kuin monen muun ammattilaisen suoritusvirheet. Mutta kyllä opettajat kehittävät laajasti opetusmenetelmiään, koska he haluavat tuottaa omalle alalleen hyviä ammattilaisia. Paikkakunta­kohtaisesti on opetuksessa kehitetty ja kokeiltu monenlaisia parannuksia, joten INSSI-hanke otti haasteekseen levittää näitä hyviä käytäntöjä kaikkien opettajien tietoon.

INSSI-hankkeen oppimisprosessiryhmä kokosi vuonna 2009 tapauskuvauksia insinöörikoulutuksen hyvistä käytännöistä. Ne esiteltiin 17.–18.3.2010 Insinöörikoulutuksen foorumissa Hämeenlinnassa. Tapauskuvauksista, joita on 69, julkaistiin INSSI-hankkeen julkaisu ”Insinöörikoulutuksen uusi maailma II, Foorumi 2010 – hyvät käytännöt” Se on tiettävästi edelleen ainoa näin laaja insinööri­koulutuksen hyvien käytäntöjen kokoelma. Julkaisun hyvien käytäntöjen esimerkit eivät vanhene parissa vuodessa. Julkaisu on vapaasti ladattavista Inssi-hankkeen sivuilta www.inssihanke.fi -> Hankkeen julkaisut.

Syksyllä 2010 oppimisprosessiryhmä toteutti haastattelukyselyn, jossa etsittiin menestyvän koulutusohjelman piirteitä. Kohteiksi valittiin 21 haastateltavaa koulutusohjelmaa Amkota-tietokannan vuosien 2006 – 2008 niiden tunnuslukujen pohjalta, jotka kuvaavat keskeyttämisiä, tutkintojen määrää ja keskimääräistä opiskeluaikaa. Ohjelmia valittiin eri ammattikorkeakouluista, eri insinöörialoilta sekä eri puolelta Suomea. Selvityksen tulos vastaa sitä mielikuvaa, joka meillä on ollut. Hyvän toiminnan tunnusmerkkejä sisältyy koulutusohjelmien arjen eri osa-alueisiin. Yläkäsitteinä aineistosta nousevat mm. pedagogiset valinnat, aktiivinen ja yhteisöllinen toiminta­kulttuuri, jatkuvan kehittämisen perinne, panostus opiskelijaohjaukseen sekä tiivis integroituminen toiminta-alueen yhteiskuntaan. Tarkempi luettelo havainnoista on sivustolla www.inssihanke.fi oppimisprosessiryhmän tuotoksissa.

Vuoden 2012 alussa INSSIn jatkohankkeen oppimisprosessiryhmä käynnisti uuden kartoituksen, joka täydentää aikaisempaa ja kokoaa myös tilastotietoa eri käytäntöjen yleisyydestä. Kartoituksessa on viisi osaa: oppimisen arviointimenetelmät, LUMA-aineiden (luonnontieteet ja matematiikka) opetus, lähiopetuksen käytänteet, opiskelijan ohjaus sekä projektimuotoinen opiskelu. Kartoituksen tavoitteena on löytää ja analysoida onnistuneita konkreettisia toimintamalleja sekä siirtää hyviä käytäntöjä opettajalta opettajille. Samalla selvitetään, miten Foorumissa 2010 ja sen julkaisussa esiteltyjä toimintamalleja on kehitetty tai hyödynnetty edelleen. Tuloksia tullaan analysoinnin jälkeen julkaisemaan hankkeen julkaisuissa, seminaareissa ja www-sivuilla sekä osittain myös artikkeleina ja esitelminä laajemminkin.

Kartoituksen kolme ensin mainittua osaa toteutettiin verkkokyselynä ja kaksi jälkimmäistä haastatteluina. Haastattelujen ensimmäisiä vaikutelmia kerrottiin jo INSSI-hankkeen seminaarissa 24.1.2012, ja lisää välituloksia esitellään Insinöörikoulutuksen foorumissa Tampereella 4.-5.10.2012. Lopullisesti tulokset julkistetaan hankkeen päätösseminaarissa marraskuussa 2013.

Insinööriporukoissa on kestoaiheena keskustelussa LUMA-aineiden opetus osana tekniikan opintoja. Osalle opiskelijoista se on hankalaa, ja aiheeseen on vaikea motivoitua. Kaikkien opiskelijoiden pohjatiedot eivät ole riittävän vahvoja. Toisaalta niistä aineista ei voida luopuakaan, koska tekniikka perustuu luonnontieteiden hyväksikäyttöön ja soveltamiseen. Läheskään kaikki insinöörit eivät työssään tarvitse korkeampaa matematiikkaa, mutta ilmiöiden ymmärtäminen opiskelussa ja myöhemmin työelämässä edellyttää matemaattista ajattelutapaa.

Vastauksia LUMA-kyselyyn tuli 69 opettajalta ja 1222 opiskelijalta, lähiopetuskyselyyn 111 opettajalta ja 728 opiskelijalta sekä arviointimenetelmäkyselyyn 74 opettajalta. Ensimmäisiä havaintoja ovat mm., että sekä opiskelijat että opettajat haluavat LUMA-aineita opetettavan alakohtaisesti mutta ei ammattiaineiden sisällä. Opiskelijoiden vastausten mukaan heidän opiskelumotivaatioonsa vaikuttavat eniten opetukseen liittyvät tekijät ja seuraavaksi opetusjärjestelyihin ja OPS:iin liittyvät tekijät. Työelämään tai omaan itseensä liittyviä opiskelumotivaatiota alentavia syitä opiskelijat eivät paljoa tunnistaneet.

Haastattelujen havaintoja ovat mm., että kaikki ammattikorkeakoulut ovat kiinnostuneita alkuvaiheen ryhmäytymisestä, mutta sen organisointi vaihtelee. On joko vapaamuotoista tai opiskeluun liittyvää yhdessäoloa. Tukiopetus on järjestetty eri tavoin eri ammattikorkeakouluissa. Opiskelijoiden edistymisen seuranta vaihtelee ammattikorkeakouluittain. Pienissä yksiköissä opiskelijat tunnetaan henkilökohtaisesti, ja läsnäolon seuranta tapahtuu luontevasti. Haastattelujen perusteella projektimuotoinen opiskelu näyttää vähentävän keskeyttämisiä.

Markkinointiviestintä tukee uravalintaa

Osa nuorisosta vierastaa nykyisin tekniikan alan opiskelua, koska se ei tunne alaa ja sen mahdollisuuksia tarpeeksi. Ammattikorkeakoulujen kevään haussa insinöörikoulutuksen vetovoimaluku nousi jo arvoon 2,34. Hiukan siihen vielä himoitaan kasvua, mutta väärin perustein ei yhdenkään nuoren toivoisi insinööriopintoihin hakeutuvan. Se johtaa keskeyttämiseen.

Markkinointiviestinnässä tavoite on ollut jakaa nuorille oikeaa tietoa tavoitettavalla tavalla. Painopiste on ollut internet-ratkaisujen rakentamisessa, jota aluksi tuettiin mediakampanjalla nuorison suosimissa medioissa. Nyt käytössä on www-sivut, Facebook-sivu ja Youtube-kanava.

Hankkeen keskeisin nuorten ura- ja opiskelupaikkavalintaa tukeva väline on sivusto www.insinooriksi.fi, ruotsiksi www.ingenjor.fi. Siinä on sekä tietoa jakavia että viihdyttäviä osia. Sivuston rakenne on selkeä ja helppokäyttöinen. Insinooriksi.fi-sivusto sopii sekä nuoren itse yksin käytettäväksi että opintoneuvonnan tueksi.

Tekniikan eri koulutusohjelmien eroja ja sopivuutta omiin mieltymyksiin voi testata sivustolla olevan Insinöörikoneen avulla. Se etsii vaalikoneen tavoin kiinnostuneelle hänen profiiliaan parhaiten vastaavat opiskelupaikat. Ohjelman antama ehdotus perustuu ammattikorkeakoulujen edustajien tekemiin taustavastauksiin koulutusohjelmien eroista. Listan pohjalta käyttäjä voi alkaa perehtyä tarkemmin koulutusvaihtoehtoihin, ja kysymysten pohjalta hän voi jäsentää itselleen, mikä kiinnostaa. Voi olla, ettei tekniikka kiinnosta lainkaan.

INSSI-hankkeen yhteisessä markkinoinnissa viestitään insinööriammatista ja tekniikan opiskelusta yleensä. Yksittäisten ammattikorkeakoulujen tehtäväksi jää korostaa omia vahvuuksiaan ja houkutella hakijoita itselleen. Markkinointi on pitkä prosessi, kun tavoitteena on vaikuttaa trendien muutokseen. Insinöörikoulutuksen vetovoima on viidessä vuodessa noussut 30 %, johon ovat varmaan vaikuttaneet myös muut kuin puhtaat markkinoinnin toimenpiteet.

Koulutusrakenne uudistuu

INSSI-hankkeen koulutusrakenneryhmä aloitti työnsä kesäkuussa 2008 tavoitteenaan kehittää insinööritutkinnon rakenne joustavammaksi, työelämään sopivaksi, keskeyttämisiä vähentäväksi ja vetovoimiseksi. Lähtökohtina olivat sisäiset ja ulkoiset syyt: Rakenteella on vastattava joustavasti nykyisen työelämän ja nykyajan opiskelijan aikaisempaa runsaampaan joustotarpeeseen. Joustoa saadaan siirtämällä suuntautumisvalintoja sisäänpääsyn kohdalta opiskelussa myöhemmin tapahtuvaksi sekä sallimalla valintoja yli rajojen. Pohdittiin, että jos koulutusohjelmia niputetaan isoiksi kokonaisuuksiksi, mitkä ovat ajan hampaissa kestäviä linjaratkaisuja. Millaisella rakenteella nuoriso ja nykyistä isompi osa nuoria naisia löytää itselleen mieluisan opiskeluaiheen ja sitä vastaavan hakukohteen? Miten työelämä tunnistaa osaamisen, ja valmistuvatko opiskelijat työelämän haluamalla osaamisprofiililla, jos joustoa on paljon? Paljonko pitää valtakunnallisesti koordinoida?

Arene käynnisti koulutusohjelmahankkeen kesällä 2009. Sen tehtävänä oli koulutusohjelmarakenteen ajankohtaistaminen ja tiivistäminen. Lähtötilannetta kuvattiin julkisesti niin, että ”nyt abiturientilla on 1 600 hakukohdetta”. (Tekniikassa amk-koulutusohjelmia on 30 + 30 käännöstä.) Arenen hanke pyysi syksyllä 2009 tekniikan osalta ehdotusta INSSIltä. Arenen hankkeen raportti valmistui 4.5.2010. Kesken Arenen koulutusohjelmahankkeen työtä OKM esitti uuden ajatuksen, että luovuttaisiin koulutusohjelmista.

INSSIn koulutusrakenneryhmän lopullinen ehdotus kesäkuussa 2010 oli: Tutkinnon rakenne on modulaarinen ja joustava, työelämän tarpeet huomioonottava. Koulutusohjelmia on kuusi sekä perustellut poikkeukset. Ehdotetut työnimet olivat Energia, Informaatioteknologia, Kone, Prosessi, Rakentaminen ja Sähkö. Periaatteena on yhteinen LUMA-pohja ja tuotantoelämän organisoituminen. ”Huoltovarmuusaloista” on sovittava erikseen. Poikkialaiset osaamisvaatimukset hoidetaan suuntautumisilla. Vaihtoehtoja markkinoidaan nuorisolle ongelmalähtöisin aihein. Nimilogiikasta oli myös erilaisia näkemyksiä

Ajatus koulutusohjelmista luopumisesta on nyt edennyt koulutusvastuumalliksi, jossa aikaisemmilla koulutusohjelmapäätöksillä säädettyjä asioita (kuten hakukohteet ja koulutuksen organisointi) siirrettäisiin ammattikorkeakoulujen autonomisesti päätettäväksi. Koulutusohjelmarakennetta oltiin tiivistämässä, mutta nyt koulutusohjelmista luovutaan, ja tilalle tulevat paljon laajemmat koulutusvastuut ja laajempi autonomia. Koulutusrakenneuudistus on tätä kirjoittaessa vielä kesken, joten kaikkea sen eteen INSSI-hankkeessa tehtävää työtä ei vielä tiedetä.

Sivistyspoliittisen ministeriryhmän linjasi 24.2.2012 uudistuksesta näin: Ammattikorkeakoulujentoimiluvat menevät uusiksi, ja niissä nimetään koulutusvastuut. Koulutusohjelmista luovutaan 2014, ja hakukohteista päättäminen sekä opetuksen toteutuksen organisointi siirtyvät ammattikorkeakouluille itselle päätettäviksi. Tutkintonimikkeet säilyvät eli tekniikassa ja liikenteessä insinööri (AMK), rakennusmestari (AMK), merikapteeni sekä laboratorioanalyytikko. Yliopistoille ja ammattikorkeakouluille käynnistetään yhteinen hakujärjestelmä.

OKM ei ole vielä päättänyt koulutusvastuiden määrää tai nimiä, mutta Hannu Sirén esitti seminaarissa 24.1.2012 ”alustavaa pohdintaa” tekniikkaan yhdeksästä koulutusvastuualueista, jotka olisivat lähellä INSSIssä keskusteltuja. Vielä ei ole päätetty, täsmentääkö OKM koulutusvastuut ammattikorkeakoulujen toimiluvissa tarkemmin, miten tehdään määrällinen säätely tai montako koulutusvastuuta erikokoisilla ammattikorkeakouluilla voi olla. Ei myöskään tiedetä, millaisiin hakukohteisiin ammattikorkeakoulut päätyvät.

Ammattikorkeakouluille tuli tärkeä haaste ratkaista, missä asioissa ne haluavat autonomian kasvaessa kuitenkin valtakunnallisesti sopia yhteisistä linjoista. Esimerkkejä näistä asioista ovat: Millaiseksi tulevat hakukohteet? Miten huolehditaan, että koulutukseen hakeutujat ja työelämä tunnistavat tarjolla olevan koulutuksen ja tutkinnot? Millaisilla sisällöillä valmistuu työelämän tarvitsemia ja pätevyyssäädösten hyväksymiä ammattilaisia? Pitääkö sopia sellaisesta tutkinnon moduulirakenteesta, joka mahdollistaa ristiinopiskelun?

INSSI-hankkeen koulutusrakenneryhmä päätti kartoittaa, miten insinööritutkinnon sisältö voitaisiin kuvata osaamisalueina valtakunnallisesti yhtenäisesti. Tavoite on, että koulutuksen kuvauksissa käytettäisiin kaikilla ammattikorkeakouluilla samoja termejä, jotka ovat myös nuorisolle ymmärrettäviä. Ne saattavat olla lähellä nykyisiä suuntautumisvaihtoehtoja tai sisältömoduuleja. Ne toimivat sekä opiskelijan opiskelupolun/tutkinnon rakennuspalikoina että markkinoinnissa hakusanoina. Niiden toteuttamista ei sidota nyt koulutusvastuualueisiin, koska eri ammattikorkeakouluilla ne voivat aidosti kuulua eri pääalueitten alle. Turhat synonyymit karsitaan.

Hanke on ollut tuloksellinen

INSSI-hanke on vahva osoitus siitä, että ala haluaa kehittää itseään tilastoluvuista johtuvasta kritiikistä huolimatta. Tulokset tiiviisti kuvattuina:

  • Vetovoima on kasvanut vuoden 2007 arvosta 1,80 vuoden 2012 arvoon 2,34 eli 30 prosenttia.
  • Koulutusrakenneuudistuksessa insinöörikouluttajat ovat kehityksen kärjessä.
  • Opintoprosessissa on alkanut opettajien kesken hyvien kokemusten vaihto, joka näkyi innostuksena vuoden 2010 foorumissa ja jatkuu 100-vuotisjuhlien foorumissa 2012 Tampereella.

Tekniikan vetovoimakehitys vuosina 2007-2012:

2007 2008 2009 2010 2011 2012
1,80 1,86 2,16 2,20 2,16 2,34

Kirjoittaja

Juhani Keskitalo, Inssi-hankkeen projektipäällikkö, juhani.keskitalo@hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu

Kommentit pois päältä artikkelissa Insinöörit pelastavat maailman 479
2/2012, In English, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat

Formulating belongingness scale for higher education students – a pilot study

Introduction

The starting point of this pilot study and the larger project around it was the concern about student wellbeing in higher education institutions (HEIs). In a recently published study the students of Finnish universities of applied sciences felt that the strongest factors associated with their ability to study were their personal resources and their social study environment (Lavikainen 2010: 97–108). Many studies report that students feel less satisfied with their lives than the general population (Vaez, Kristenson, & Laflamme 2004; Kjeldstadli et al. 2006).

Student wellbeing can be examined from the viewpoints of general life-satisfaction (Krokstadt 2002), self-esteem (Mellor, Cummins, Karlinski & Storer 2003), stress (Lopez et al. 2001) and coping (Vitaliano et al. 1985). However, the belongingness dimension seems to be increasingly important one when we look at the higher education institutes nowadays. The concept ‘belongingness’ has been used more than before since the 1960s (e.g. Osterman 2000; Levett-Jones et al. 2007). It has been defined from the various viewpoints in social sciences and psychology. According to Hagerty et al. (1992), ‘sense of belonging is the experience of personal involvement in a system or environment so that persons feel themselves to be an integral part of that system or environment’. Baumeister and Leary (1995) and Somers (1999) define belongingness ‘as the need to be, and the perception of being involved with others at different interpersonal levels, which contributes to one’s sense of connectedness (being part of, being accepted, fitting in) and esteem while providing reciprocal acceptance, caring and valuing each other.

Belongingness, connectedness and integration or lack of them, are related to many wellbeing factors of students: self-esteem, burdensomeness, sleep, depression, risk of suicides (Lee 2002; Armstrong et al. 2009; Wong et al. 2011). They are also associated with student retention, academic attitudes, motives and progress which are professional, scientific and economic indicators of success for individual students and for higher education institutions (Tinto 1975; Osterman 2000; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008). According to Tinto (1975) student drop out is associated with the students’ degree of academic integration, and social integration. This is why higher education institutions need instruments to follow up students’ sense of belongingness.

Konrath et al. (2011) found that empathy amongst American college students has been declining sharply since 2000 and so has the capacity to take another persons’ perspective into consideration. School shootings are the most serious indicator of separation and malaise. According to Newman (2004), the school shooters are far from being ”loners” but rather ”joiners” whose attempts at social integration have failed. School bullying may lead to a negative view of students’ peers and schoolmates. In the long run, the effects include an increased risk of depression and a negative attitude toward other young adults. (Ministry of Justice, Finland 2009). Lack of integration, belongingness or connectedness characterise often these youngsters. The extent of school shootings indicate that something must be done to improve the wellbeing of the students.

This study is a part of a larger research and development project called ‘Promoting student
wellbeing in Second Life’. The purpose of the project was to promote the availability of student wellbeing services in real world and virtual world. It was financed by the Finnish Ministry of Social Affairs and Health. In previous phases of the project, a qualitative study was conducted involving the students and staff of one large Finnish University of Applied sciences (UAS) in order to find means to promote communal wellbeing and a sense of belongingness. On the basis of those suggestions, an action model was set up for communal meeting spaces that had been established. Also virtual student wellbeing services were constructed and studied their usefulness.

In order to promote belongingness in higher education institutes, we must have instruments to measure it. The aim of this part of the study was to formulate a scale measuring belongingness in higher education institutions.

Materials and methods

Data collection

This pilot study was conducted during spring 2011. Helsinki Metropolia University of Applied Sciences is a multidisciplinary higher education institute having about 16,000 students with 67 degree programmes, 14 of them being taught in English. An invitation to take part in the study via a web-based questionnaire was placed in an internal information portal of University of Applied Sciences. Identical paper questionnaires with boxes for returning them were also placed in seven communal meeting places created in the previous phase of this project. The questionnaires and hard copy versions of them were available in the web for three weeks. The data received from the web based questionnaires was converted to SPSS PASW 18 program directly after the end of the data collection period. The boxes were collected back by the project group members and coded to the same SPSS matrix as the web based data by the first author of this article. This program was also used for the analysis.

Instrument

The questionnaire began with eleven background questions, four of them about sosiodemographic issues (age, gender, marital status and number of children or other dependents), three about studies (degree programme of the respondent, years of studies and basic education), and four about taking part in student or other activities.

There are many scales measuring belongingness (e.g. Mehrabian 1994; Leary et al. 2007). The 35- item instrument was developed on the basis of the Levett-Jones Belongingness Scale – Clinical Placement Experience (Levett-Jones et al. 2009), which has its ground on the work of Baumeister and Leary (1995) and Somers (1999). This scale was chosen on the basis of instrument development because the Levett-Jones (2009) instrument has also been developed in the higher education context in an institution respective to universities of applied sciences in Finland. The construct validity and consistency reliability of the Levett-Jones (2009) scale were high. The authors believe that belongingness is multifaceted concept that needs to be examined from several viewpoints. The benefit of the scale chosen (Levett-Jones et al. 2009) is that it is multidimensional. The permission to use and modify the scale was received from the creator of the scale in written.

The Levett-Jones et al. (2009) BES–CPE –instrument had 34 items which formed three factors: Esteem subscale (Cronbach’s alpha 0.92) comprising statements being in held esteem by one’s work colleagues, Connectedness subscale (Cronbach’s alpha 0.82) included statements concerned with interpersonal connections, and items included in Efficacy subscale (Cronbach’s alpha 0.80) were about efficacious behaviours undertaken to enhance one’s experience of belongingness. Four of the original items (Q6, Q11, Q15 and Q27) were left out of the questionnaire because they were specific to clinical replacement. Five new items about cooperation and meeting places were added because in the qualitative study by Jenze (2010), which was also part of the same larger study, it was found out that in the higher education context, communal meeting places are very important in order to gain a feeling of belongingness. BES–CPE items Q12 and Q22r, which were excluded from the factor analysis in the testing by Levett-Jones et al. (2009), were included in our questionnaire, but not item Q6. In the instrument the phrase ’clinical replacement’ was substituted with ’University of Applied Sciences’ or the name of it, or ’student community’. The word ’colleagues’ was replaced with the words ’fellow students’ or ’student mates’. Considering the amount of customized and revised items, it can be stated that in this study a new instrument having its grounds in the theoretical structure in the work of Levett-Jones et al. (2009) was formulated.

The instrument was delivered in Finnish and English languages. The customization and first version of the translation was made by the Finnish language project group members who all have good skills in English language. The accuracy of the translation was reviewed by a translator who is both native English and Finnish language speaker. The questionnaire applied five-point Likert-scale. The choices were 1 = never true, 2 = rarely true, 3 = sometimes true, 4 = often true and 5 = always true.

Analysis

The psychometric properties of the instrument were tested in the same way as in the study of Levett-Jones et al. (2009). Principal component analysis with varimax rotation and Kaiser Normalization was performed. The number of factors was restricted to three and Cronbach’s alphas were calculated in order to determine internal consistency of the scales.

Permission for the study was asked from and granted by the vice rector of the University of Applied Sciences. A letter explaining the purpose, financier, voluntary of responding, executors and time of responding was enclosed to the electronic as well as to the paper format questionnaires.

Results

Background variables

Although the questionnaire was available for all the students of the University of Applied Sciences (n=16 000), only 57 responses were received. These represented all the faculties of the UAS: Business school, Civil engineering and building services, Culture and creative industries, Health care and nursing, School of information and communication technology, Industrial engineering, and Welfare and human functioning. The mean age of the respondents was 24 years, with 37% of them married or living in a registered relationship, and there were students from all the semesters of the three and a half years that completing a degree takes. Most of them (75%) had college-level training as basic education, and 60% of them belonged to some real-life community and the same proportion of them to some virtual community.

Psychometric testing

Principal component analysis with varimax rotation and Kaiser Normalization was performed for all the 35 variables of the belongingness scale. Eight components with eigenvalues greater than one were extracted accounting 73.44% of the variance. However, this factor structure did not fit into the theory of the instrument because the first factor comprised most of the variables and the remaining seven factors consisted of one to three items. Factor solutions with five to three factors were run, and out of those the three-factor solution fitted best to the theory of belongingness in the context of higher education institutions. This three-component solution accounted for 52.12% of the higher education institutions students’ sense of belongingness.

The variables stemming from the original scale of Levett-Jones et al. (2009) and the new items created for this study loaded to the factors quite in a different way than in the study of Levett-Jones et al. (2009). For that reason they were renamed. Items loading to the first factor (n=22) were about feeling connected to other students and being part of student community. The first factor accounted for 27.78% of the variance. The items loading to the second factor (n=9) described feeling part of, and belonging to the UAS as higher education institution: importance of cooperation between the degree programmes, taking part to common activities and about the relation to the UAS staff. This factor accounted for 12.44% of the variance. The third factor having four items was about the integration to the student community and higher education institution. It explained 11.97% of the variance. (Table 1)

Table 1. Rotated component loadings of the instrument.
Table 1. Rotated component loadings of the instrument.

Cronbach’s Alpha of the first factor ‘Connectedness to the student community’ was 0.95 and item– factor correlations varied between 0.37 (weakest) and 0.84 (strongest). However, leaving any statement out of the scale would not have given higher Alpha to the scale. Scale ‘Connectedness to higher education institution’ received Cronbach’s Alpha 0.84. Item–scale correlations were between 0.23 and 0.70. Leaving out the item ‘I have liked the University of Applied Sciences’ lecturers I have met’ would have given Alpha size of 0.85. The variable was left on the scale because of its importance from the viewpoint of content. The last factor ‘Integration’ received Cronbach’s Alpha 0.81 with item scale variation between 0.49 and 0.80. Leaving the last two items out would have resulted a higher Alpha. The scale was given the name Belongingness in Higher education institutions BES-HE (Table 2)

Table 2. Cronbach's Alphas of the BES–HE scale.
Table 2. Cronbach’s Alphas of the BES–HE scale.

Belongingness in the higher education institute

In the University of Applied Sciences where the study was made the students gave highest scores to Connectedness to student community dimension of belongingness (mean 3.92), scale Integration mean score was 3.82 and Connectedness to higher education institute 3.48. There was no difference between genders in the sense of belongingness but all the dimension of if had mild inverse correlation with age (0.33 to 0.43).

Discussion

Limitations of the study

The weakest point of the study is the low response rate of the study. Only 57 students answered the questionnaire although there were about 16,000 students in the UAS in question. Although the sample size was small, the respondents represented all the faculties of the UAS. However since the number of respondents was so low, there may be some selection in the sample e.g. students that are most interested in student wellbeing and social issues may have responded. This may have caused some bias to the responses favouring more positive views about the belongingness in the University of Applied Sciences in question.

The data collection was performed as a part of a larger study and comprised only a part of it. The questionnaire as an entity was too long and the marketing of the study could also have been better. However, this was a pilot study and the number of answers received was enough for running validity and reliability tests. Johanson and Brooks (2010) suggest that 30 representative participants from the population of interest is a reasonable minimum recommendation for a pilot study where the purpose is preliminary survey or scale development. The study was performed in just one UAS of Finland, which poses a limitation of geographic generalization. However, being the largest and multidisciplinary UAS in Finland, students all over the country and also from other countries apply for and study in this UAS. Because of the small response rate the results are only indicative need validation with larger and more geographically representative sample. It should also be culturally validated.

Subscales

The BES–HE items loaded to the three factors quite differently than in the validation study of BES– CPE instrument by Levett-Jones et al. (2009), which was made in the context of clinical placement. To the first factor loaded about equal proportion of items from each three original subscales of BES– CPE plus one of the four new statements. However, although the factor structure looked different compared to the BES–CPE scale, it was quite logical when thinking about the context of BES–HE instrument. In the context of higher education social connectedness to individual students is one dimension of belongingness, and commitment to educational institution another (e.g. Allen et al. 2008). The student may feel connected to the fellow students but not connected or committed to the higher education institution or vice versa. To the third factor were loaded four statements which indicate integration to the student community and to the UAS as a higher education institution. In the lives of UAS students, integration is one of the most important developmental tasks especially during the first year of study but also for the students of all the semesters. Like Hagerty et al. (1992) state, integration or ‘experience of personal involvement in a system or environment’ is one central dimension of belongingness. This is why the last factor was given the name Integration.

All the dimensions of belongingness are important but also some different meaning for the higher education students may be found. If we think about individual students’ mental health and general wellbeing the subscales ‘Connectedness to student community’ and ‘Integration’ are the most important. If students feel respected, accepted and supported by other students and is involved in the student community, communicating freely with fellow students, they are better equipped to withstand many threats of student life such as lack of self-esteem in the face of failures, depression, stress and burdensomeness (Lee 2002; Armstrong et al. 2009; Wong et al. 2011). If the student does not feel connected to the student community, it may lead to adverse behaviour as may be read e.g. in the reports about school massacres (Ministry of Justice, Finland 2009). The subscale ‘Connectedness to HE institution’ which comprised items about cooperation between different degree programmes and staff may have more to do with the education success indicators. If the student feels at home in the higher education institution, gets along with the staff, feels that he is supported enough by the institution, this has a positive impact on the retention and progress of the studies (Tinto 1975; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008).

Conclusions

As a result of this pilot study, Belongingness in Higher education institutions scale was formed. It comprises three subscales totalling 35 items. Supported by theories of the topic (e.g. Tinto 1975; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008) and on the basis of the results of this study the authors suggest that the subscales ‘Connectedness to student community’ and the subscale ‘Integration’ are associated with student wellbeing. They also suggest that the subscale ‘Connectedness to higher education institution’ is associated with success indicators of higher education institutions.

Authors

1st and corresponding author: RT, PhD, Principal Lecturer Eija Metsälä, eija.metsala@metropolia.fi Coordinator, Learning centre for evidence-based practice, Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, Health care and nursing

2nd author: RT., MSc., Senior Advisor Eija Heiskanen

3nd author: B. Soc. Sci., Wellbeing Advisor Maarika Kortelainen

References

Allen, J., Robbins, S.B. & Casillas, A. 2008. Third-year college retention and transfer: Effects of academic performance, motivation, and social connectedness. Research in Higher Education, 49 (7), 647–664.

Armstrong, S. & Oomen-Early, J. 2009. Social connectedness, self-esteem, and depression symptomatology among collegiate athletes versus nonathletes. Journal of American College Health, 57(5), 521–526.

Baumeister, R. & Leary, M. 1995. The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529.

Hagerty, B., Lynch-Sauer, J., Patusky, K., Bouwserna, M. & Collier, P. 1992. Sense of Belonging: A vital mental health concept. Archives of the Psychiatry Nursing, 3, 172–177.

Jenzte, M. 2010. There is no worse thing than to be left alone. Developing communal wellbeing in Metropolia University of Applied Sciences (in Finnish language with English abstract) Unpublished Master thesis in Degree programme of Development and Leadership in Health Care and Social services.

Johanson, G.A. & Brooks, G. P. 2010. Initial Scale Development: Sample Size for Pilot Studies.
Educational and Psychological Measurement 70(3), 394–400.

Kjeldstadli, K., Tyssen, R., Finset,A., Hem, E.,  Gude, T. Gronvold, N.T., et al. 2006. Life satisfaction and resilience in medical school – a six-year longitudinal, nationwide and comparative study. BioMed Central Medical Education, 6:48. http://www.biomedcentral.com/content/pdf/1472-6920-6- 48.pdf (Accessed 22.12.2011)

Konrath, S. H. 2011. Changes in dispositional empathy in American college students over time: A meta-analysis. Personality and Social Psychology Review, 15, 180–198.

Krokstad, S., Johnsen, R. & Westin, S. 2002. Social determinants of disability pension: a 10-year follow-up of 62 000 people in a Norwegian county population. International journal of Epidemiology, 31, 1183–1191.

Lavikainen, E. 2010. Opiskelijan ammattikorkeakoulu 2010. Tutkimus ammattikorkeakoulu- opiskelijoiden koulutuspoluista, koulutuksen laadusta ja opiskelukyvystä. (With English abstract. Students’ University of Applied Sciences 2010. A study about the UAS’s students’ routes of learning, quality and capacity of learning). Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö 35/2010.

Leary, M. R., Kelly, K. M., Cottrell, C. A. & Schreindorfer, L. S. 2007. Individual differences in the need to belong: Mapping the nomological network. Unpublished manuscript, Duke University.

Lee, R. M., Keough, K. A. & Sexton, J. D. 2002. Social connectedness, social appraisal, and perceived stress in college women and men. Journal of Counseling & Development, 80(3), 355–361.

Levett-Jones, T., Lathlean, J., Higgins, I., & McMillan, M. 2009. Development and psychometric testing of the Belongingness Scale–Clinical Placement Experience: An international comparative study. Collegian, 16, 153–162.

Levett-Jones, T., Lathlean, J., Maguire, J. & McMillan, M. 2007. Belongingness: A critique of the concept and implications for the nursing education. Nurse Education Today, 27(3), 210–218.

Lopez, F. G., Mauricio, A. M., Gormley, B., Simko, T., & Berger, E. 2001. Adult attachment orientations and college student distress: The mediating role of problem coping styles. Journal of Counseling and Development, 79(4), 459–465.

Mehrabian, A. (1994). Evidence bearing on the Affiliative Tendency (MAFF) and Sensitivity to Rejection (MSR) scales. Current Psychology, 13, 97–116.

Ministry of Justice, Finland. 2009. Jokela school shooting on 7 November 2007. Report of the Investigation Commission. Publication 2009:1.

Newman, K., Fox, C., Harding, D., Mehta, J. & Roth W. 2004. Rampage: The Social Roots of School Shootings. New York: Basic Books.

Osterman, K. F. 2000. Students’ need for belonging in the school community. Review of Educational Research, 70, 323–367.

Rosenthal, D. A., Russell, J., &Thomson, G. 2007. Social connectedness among international students at an Australian university, Social Indicators Research 84 (1), 71–82.

Somers, M. 1999. Development and preliminary validation of a measure of belongingness. PhD, Psychology thesis, Temple University, Philadelphia, USA.

Tinto,V. 1975. Dropout from Higher Education: A Theoretical Synthesis of Recent Research Review of Educational Research 45, 89–125.

Vitaliano, P.P., Russo, J., Carr, J.E., Maiuro, R.D., & Becker, J. 1985. The Ways of Coping Checklist – Revision and Psychometric Properties. Multivariate Behavioral Research, 20, 3–26.

Wong, Y. J., Koo, K., Tran, K. K., Chiu, Y.-C. & Mok, Y. 2011. Asian American College Students’ Suicide Ideation: A Mixed-Methods Study. Journal of Counseling Psychology, 58(2), 197–209.

Kommentit pois päältä artikkelissa Formulating belongingness scale for higher education students – a pilot study 898
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat, Tutkimus ja innovaatiot, Yrittäjyys

Medipolku-kesätiimi: Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä

Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä

Terveysteknologialla tarkoitetaan ihmisten tutkimiseen, hoitamiseen, terveyden edistämiseen ja ylläpitoon tarkoitettuja tuotteita tai järjestelmiä. Terveysteknologian teoreettiset perusteet ovat pääsääntöisesti luonnontieteessä ja tekniikassa. Sovellusalueet ovat lääketieteessä, biologiassa, terveydenhuollossa ja hyvinvointitekniikassa.

Terveysteknologia-alan poikkitieteellisyys yhdessä teknologisen kehityksen ja terminologiaan liittyvien lainsäädännöllisten tekijöiden kanssa vaikeuttaa terveysteknologia-termin tarkkaa määrittelemistä. Yksiselitteisen määritelmän puuttuessa terveysteknologiaan liittyvistä tuotteista ja järjestelmistä käytetään usein niiden tuoteluokituksen mukaisia nimiä sekä lainsäädännöllisesti vanhentuneita, mutta ammattikunnan arkikieleen jääneitä termejä. Myös erilaisia synonyymejä, kuten lääketieteellinen tekniikka, käytetään yleisesti, vaikka käsiteltävä asia ei ko. määrittelyn piiriin kuuluisikaan.

Terveysteknologian kehittäminen ja kaupallistaminen tapahtuu pääasiassa alan yritysten toimesta. Terveysteknologiset tuotteet perustuvat kykyyn vastata teknistieteellisin menetelmin johonkin kliinisen lääketieteen tarpeeseen. Näin ollen alan yritystoiminta edellyttää suuria panostuksia tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä sovellusten tuottaman hyödyn ja vaatimustenmukaisuuden osoittamiseen. Useimmiten terveysteknologisten tuotteiden loppukäyttäjinä toimivat terveyden- huollon ammattilaiset, joiden tehtävänä on vastata annettavan hoidon vaikuttavuudesta ja potilasturvallisuudesta. Potilasvastuu näkyykin jossakin määrin varauksellisena suhtautumisena uuden teknologian nopeaan käyttöönottoon. Tämä yhdistettynä mm. julkisen terveydenhuollon kustannuspaineisiin edellyttää alan yrityksiltä suuria panostuksia markkinointiin ja tuotteiden kustannusvaikuttavuuden osoittamiseen. Edellä mainitut seikat johtavat usein siihen, että kannattavaan yritystoimintaan tarvittava liiketoiminnan volyymi ja kasvu on mahdollista vain toimimalla kansainvälisillä markkinoilla.

Suomessa on paljon alalla toimivia yrityksiä, jotka ovat useimmiten erikoistuneet johonkin tiettyyn terveysteknologian osa-alueeseen ja ovat alansa markkinajohtajia. Suurin osa Suomessa toimivista yrityksistä on pieniä ja ne työllistävät vain muutaman henkilön. Yritysten kasvupotentiaali ja satsaukset tuotekehitykseen ovat huippuluokkaa, mutta kaupallistamiseen liittyvä osaaminen on usein heikompaa. Menestyäkseen pienten terveysteknologiayritysten onkin pitänyt ensin löytää viennin kohdemaasta paikallinen kumppani, joka vastaa tuotteen markkinoinnista, myynnistä, käyttäjäntuesta sekä huollosta. Suomen terveysteknologiateollisuus on silti yllättävän elinvoimainen suhteessa muuhun maailmaan. Suomalaisten yritysten keskeinen ominaispiirre on se, että kehitetyt ratkaisut palvelevat asiakkaita ja laatu luotettavuus on korkea. Tähän päästään ainoastaan teknologiaosaajien ja käyttäjien välisellä tiiviillä yhteistyöllä.

Yritysten toteuttaman tuotekehityksen lisäksi alan korkeakoulututkimuksella ja yliopistollisilla sairaaloilla on merkittävä rooli suomalaisen terveysteknologian innovaatioekosysteemissä. Korkeakoulujen tutkimustoiminta on julkaisupainotteista ja lähtökohtaisesti alan yritysten ja innovaattoreiden oletetaan omaehtoisesti hyödyntävän julkaistujen tutkimusten tuloksia omassa toiminnassaan. Tiiviimpää yritysyhteistyötä korkeakoulut tekevät ensisijaisesti sopimustutkimusten ja hanketoiminnan muodossa. Korkeakoulujen sisäiset panostukset terveysteknologian tutkimustulosten kaupallistamiseksi ovat puolestaan vähäisiä ja tutkimustuloksiin perustuvien uusien tuotteiden kaupallistaminen jää useimmiten yksittäisten henkilöiden tai asiantuntijaryhmien omalle vastuulle. Tutkimustulosten systemaattinen siirtäminen osaksi pk-yritysten tuotekehitystoimintaa on pitkälle riippuvainen mm. henkilötason toiminnasta ja kontakteista. Korkeakoulumaailman perinteisen roolijaon perusteella yliopistoissa tehdään tieteellistä tutkimusta ja annetaan siihen perustuvaa ylintä opetusta maassamme. Terveysteknologian tutkimuksen kannalta yliopistoilla onkin keskeisempi rooli alan tuotekehityksessä kuin ammattikorkeakouluilla. Ammattikorkeakoulujen koulutustarjonta on suuntautunut enemmän suorittavan työelämän tarpeisiin, ja terveys- teknologiaan liittyvä koulutus- ja hanketoiminta on hyvinvointiteknologiapainotteisempaa kuin yliopistoissa. Yhtymärajapintoja on kuitenkin paljon ja yksi terveysteknologian tuotekehityksen perusedellytyksistä on monialainen yhteistyö eri alojen osaajien välillä.

Yliopistollisten sairaalojen läheisyyteen sijoittuneet korkeakoulut ja yritykset luovat terveysteknologian tuotekehityksen kannalta katsottuna hyvin potentiaalisia alueellisia osaamiskeskittymiä. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala, Savonia- ammattikorkeakoulu ja useat Kuopion seudun yritykset sijaitsevat maantieteellisesti hyvin lähellä toisiaan Kuopion Savilahdessa. Tällaisten osaamiskeskittymien sisäistä potentiaalia terveys- teknologian tuotekehityksessä ja erityisesti kaupallistamisessa ei ehkä kuitenkaan osata hyödyntää kaikkien tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan. Korkeakoulumaailman perinteiset tai ns. näkymättömät organisaatiorajat rajoittavat edelleen käytännön tason monialayhteistyötä, vaikka nämä raja-aidat ovatkin viime vuosina alkaneet lupaavasti murtua. Toinen merkittävä tekijä on tutkimus- ja hanketoiminnan ”hitaus” ja laaja-alaisuus verrattuna yritysten tarpeeseen vastata nopeasti yksittäisiin ja aihekohtaisiin ongelmiin.

Edelläkuvatun kaltaiset osaamiskeskittymät kuitenkin tuottavat paljon perustutkimuksessa, hoitotyössä ja hanketoiminnassa syntyviä tuoteideoita, joissa olisi kaupallistamispotentiaalia. Uusien tuoteideoiden jatkokehittämistä ja erityisesti kaupallistamista ei ole korkeakouluorganisaatioissa tuettu riittävässä määrin. Mikäli esim. tutkimustuloksiin perustuvaa tuotekehitystoimintaa on syntynyt, niin siinä ei usein ole huomioitu tuotteiden todellisia loppukäyttäjiä heti tuotekehitys- prosessin alkuvaiheessa. On edetty ns. tekniikka edellä, ja korkeakoulujen tuotekehityksen alkuvaiheeseen käytettävissä olevia resursseja ei ole hyödynnetty systemaattisesti. Syitä tähän ovat mm. tuoteideoiden jatkokehitysvastuun painottuminen liikaa keksijöiden vastuulle ja kunnollisten tuotekehitysyhteistyörajapintojen puuttuminen eri organisaatioiden väliltä. Korkeakouluilla on toki ensisijaisesti velvoite koulutuksen ja uuden tiedon tuottamiseen, mutta viime vuosina korkea- koulujen roolia kansallisessa innovaatiojärjestelmässä on pitänyt ruveta pohtimaan uudesta näkökulmasta. Välillisiä syitä tähän on mm. valmistavan teollisuuden siirtyminen halpatuotanto- maihin ja lisääntynyt tarve synnyttää uutta yritystoimintaa.

Tähän tarpeeseen paneuduttiin Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollinen sairaalan 1.1.2009 – 30.6.2011 toteuttamassa Medipolku-projektissa. Projektin ensisijaisena tavoitteena oli aktivoida ja kehittää edellä esitetyn kaltaista toimintaympäristöä Kuopion Savilahden alueella selkeyttämällä ja tehostamalla toimintatapoja sekä lisäämällä toimijoiden välistä yhteistyötä. Medipolku-projektin käytännön toteutus perustui pilottiprojekteihin, joissa tutkimus- tai tarvelähtöisiä tuoteideoita jatkojalostettiin kohti kaupallistettavuutta projektin toteuttajien olemassa olevien resurssien avulla. Projektille asetettujen tavoitteiden kannalta katsottuna pilottiprojektit toimivat työkaluna vallitsevien toimintatapojen, hyvien käytäntöjen ja toimijaverkoston kartoituksessa.

Medipolussa, kuten useimmissa ESR-rahoitteisissa projekteissa, oli pohjimmiltaan kyse ns. sosiaalisen innovaation synnyttämiseen tähtäävästä toiminnasta. Projektissa toteutettiin paljon erilaisia toimenpidekokonaisuuksia, joiden vaikutukset näkyvät kohderyhmien toiminnassa välillisesti ja varsinaisia tuloksia on hankala yksilöidä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että projektissa tehty työ meni hukkaan. Esimerkkinä toiminnasta haluaisin nostaa esille projektissa toteutetun ns. kesätiimikokeilun. Kesätiimikokeilun ensisijaisena tavoitteena oli testata eri koulutustaustan omaavien opiskelijoiden toimintaa osana poikkitieteellistä tuotekehitysryhmää, kartoittaa opiskelijavetoiseen tuotekehitystoiminaan liittyviä hyviä käytäntöjä sekä mahdollisuuksia integroida terveysteknologiaan liittyvä tuotekehitystoiminta osaksi oppimisprosesseja.

Kesätiimikokeilu toteutettiin touko- elokuussa vuonna 2010. Kesätiimi, Savonia-amk:n, Itä-Suomen yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoista koostuva yhdeksän hengen monialaryhmä, koottiin kevään 2010 aikana mm. sosiaalista mediaa ja verkkoyhteisöjä hyödyntäen. Kesätiimin rekrytoitiin projekti- päällikkö, fyysikko, kaksi muotoilijaa, mekaniikkasuunnittelija, kaksi elektroniikkasuunnittelijaa ja markkinointivastaava. Kesätiimi aloitti työnsä toukokuun 2010 puolivälissä. Ensimmäisenä työtehtävänään kesätiimi sai vapaasti muokata Kuopion Technopoliksessa Savonia-ammattikorkeakoulun tiloissa sijainneen työtilansa luovuutta ja ryhmätyöskentelyä tukevaksi. Työtila valmistui vajaassa viikossa, ja samalla toisilleen tuntemattomat opiskelijat tutustuivat toisiinsa iloisen tekemisen merkeissä. Tämän jälkeen ryhmä pääsi paneutumaan itse asiaan eli yrityksistä, tutkijaryhmistä ja käytännön terveydenhuollosta peräisin oleviin tuotekehitysaihioihin. Perinteisestä opiskelijaprojektista poiketen kesätiimiryhmällä oli useita eritasoisia ja rinnakkain toteutettavia tuotekehitysaihioita. Osa ideoista oli toiminnan alkaessa vasta idea-asteella, mutta mukana oli myös valmiisiin tuotteisiin liittyviä jatkokehitysideoita. Tuote- kehitysaihioihin liittyviä tehtäväkokonaisuuksia ei etukäteen jaettu yksittäisille tiimin jäsenille vaan ideoiden jatkojalostus käynnistettiin ryhmätyönä, jonka myötä toteutus jakautui kulloinkin tarvittavan asiantuntemuksen omaaville henkilöille. Tuotekehitysaihioiden toteutuksen avain- tekijöiksi oli asetettu asiakaslähtöisyys ja ideoiden jalostuminen kohti kaupallistettavuutta.

Tuotteiden teknisen toteutuksen erityispiirteiden miettimien jätettiin tietoisesti vähäisemmälle toiminnan alkuvaiheessa. Varsinaisen tuotekehitystyön lisäksi kesätiimi järjesti eriasteisia ideapajoja työaihioiden tarjonneiden osapuolten kanssa. Tiimin jäsenet jalkautuivat todellisiin toimintaympäristöihin, tutustuivat käytännön toimintatapoihin ja kilpaileviin tuotteisiin. Apuna tuotekehitystoiminnassa käytettiin hyvin erilaisia tarvikkeita, kuten legopalikoita, muovailuvahaa, muistilappuja, rehusäkkejä, liivatejauhetta, tieteellisiä mittalaitteita, hitsausrobottia, erikoisohjelmistoja, pikamallinnusta, videokameraa jne. Nopean tekemisen tavoitteen oli mallintaa kulloinkin ideoitu ratkaisu mahdollisimman nopeasti, arvioida sen jatkojalostusmahdollisuudet ja näin tarjota erilaisia toteutusvaihtoehtoja ideoiden esittäjille. Kesätiimi hitsautui kesän aikana toimivaksi työryhmäksi, ja tuotekehitys edistyi toimintaa ohjaavan henkilökunnan lomista huolimatta. Yhteishenki pysyi hyvänä ja ongelmatilanteissa ei jääty ihmettelemään, vaan haasteisiin pureuduttiin koko tiimin voimin. Tiimin ohjaajan näkökulmasta asiat menivätkin ennakko-odotuksia paremmin.

Yksi kokeilussa mukana olleista opiskelijoista oli Pauli J Ruotsalainen:

– Kesätiimikokeilu tarjosi opintojen loppumetreillä ensimmäisen maistiaisen toimivasta monialaisuudesta ja siitä, miten avoin toimintamalli pystyi iskemään kipinää uusien tuotteiden ja menetelmien kehitystyöhön. Työskentely kesätiimissä selvensi erityisesti käytännön kokemusten kautta sitä, miten monialaisuutta tukeva avoin ympäristö edesauttaa luovaa työtä. Luovuus tunnetusti kukoistaa silloin, kun ratkaistavaan ongelmaan liittyy jonkinlainen rajallinen ehto, jonka puitteissa vastausta tulee etsiä. Monialainen kehitystyö vaatii siis panostusta kuvata ongelman ehdot yksikäsitteisesti, jotta ympäristössä toimivien jokaisen osapuolen välille muodostuu yhteinen kuva tiedosta. Yrityksille tehtävien kehitysprojektien osalta opiskelijan on siis oltava saman kuvaannollisen kahvipöydän ääressä yritysten edustajien kanssa, mikäli työn halutaan hyödyntävän molempia osapuolia.

Nyt kun kesätiimikokeilusta ja Medipolku-projektin päättymisestä on kulunut jo jonkin verran aikaa, on hyvä luoda katse taaksepäin ja tarkastella hieman tapahtunutta. Kesätiimikokeilun suurimman vaikutuksen uskon kohdistuneen Savonia-amk:n monialaisien projektikurssien kehittymiseen ja ns. OIS (Open Innovation Space)-toimintamallin moniala-ajatteluun. Asioita on toki pohdittu muuallakin, mutta kesätiimikokeilulla pystyttiin tarjoamaan pilottitason kokemuksia em. kokonaisuuksien ollessa vielä suunnitteluasteella. Kesätiimi osoitti yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välisen yhteistyön toimivan käytännössä todella hyvin ja esim. ilman asenteellisia rajoja. Terveysteknologian korkeakoulumaailmaan painottuvan tuotekehitystoiminnan näkökulmasta katsottuna kesätiimikokeilu selvensi alan tuotekehitykseen liittyviä realiteetteja ja linjasi opiskelijatyön asemaa osana terveysteknologian tuotekehitystoimintaa.

Puhtaasti opiskelijatyönä tehty terveysteknologian tuotekehitystoiminta on jonkinasteista idealismia. Opiskelijan näkökulmasta kyseessä on oppimisprosessi, ja esim. terveysteknologia-alan laatukriteerit täyttävän työn teetättäminen opiskelijoilla edellyttää normaalia laajempaa taustatuki- verkostoa. Yritysten opiskelijan ohjaamiseen tarjoamat resurssit eivät välttämättä riitä kattavan taustatuen tarjoamiseen eikä opiskelijatyö ei ole yrityksille riittävän kustannustehokas vaihtoehto.

Perinteisemmän mallin mukaan toteutetut yksittäiset opinnäytetyöt ovat ehkä edelleen suositeltavin vaihtoehto opiskelijoiden tekemän tuotekehitystyön hyödyntämiseksi. Terveysteknologian kannalta katsottuna yksilösuoritteissa piilee kuitenkin mm. ylläpidettävyyteen ja kokonaislaatuun liittyviä ongelmatekijöitä, joita mm. monialaisella yhteistyöllä ja toimivalla tukiverkostolla voidaan välttää. Tämä kuitenkin edellyttää erillistä koordinointia eri organisaatioiden välillä. Opiskelijoiden sitouttaminen osaksi terveysteknologian tuotekehitystä erityisesti prosessin alkuvaiheessa on silti erittäin suositeltavaa. Tämän päivän opiskelijoilla on erittäin hyvät valmiudet tuottaa uusia ideoita ja ratkaisuvaihtoehtoja esim. aktivoimaan hieman kokeneempien toimijoiden ajatusmaailmaa. Erityinen potentiaali sisältyy monialaisiin opiskelijaryhmiin, joissa opiskelijat pääsevät soveltamaan omaan alaansa liittyvää osaamista yhdessä muiden alojen opiskelijoiden ja ammattilaisten kanssa. Opiskelijoiden esittämät ja ammattilaisten muokkaamat ideat voidaan myös antaa opiskelijoiden toteutettavaksi, mikäli toteutuksen hallinta ja laadunvarmistus on mietitty riittävän hyvin.

Mitä sitten kesätiimin jäsenille tapahtui? Lähes kaikki kesätiimiin kuuluneista opiskelijoista ovat nyt valmistuneet. Yksi heistä työllistyi heti valmistumisensa jälkeen koulutusta vastaavaan työhön paikalliseen terveysteknologia-alan yritykseen. Hyvien opintosuorituksen lisäksi työllistymiseen vaikutti merkittävästi osallistuminen terveysteknologian hanketoimintaan jo opiskeluaikana ja niiden myötä karttunut alakohtainen osaaminen. Kaksi kesätiimiläistä rekrytoitiin heti valmistumisen jälkeen Savonia-amk:n hanketyöntekijöiksi mm. Kesätiimissä annettujen näyttöjen ja samalla syntyneen uudenlaisen osaamisen vuoksi. Kesätiimin tuotekehitysaihioon liittyvä esiselvitystehtävä jatkojalostui kesätiimi toiminnan myötä gradutyön aiheeksi kesätiimiin kuuluneelle fysiikan opiskelijalle. Gradu tehtiin yhteistyössä aiheen tarjonneen yrityksen, Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan välillä. Mainittakoon vielä, että Medipolku-projektin Itä-Suomen yliopiston projektivastaavana ja kesätiimin ohjaukseen osallistunut henkilö perusti projektin päätyttyä terveysteknologia-alan yrityksen ja toimii nykyään sen toimitusjohtajana. Yrityksen tuote- kehitystoiminnassa on hyödynnetty opiskelijoita ja oppilaitosyhteistyötä alkumetreiltä lähtien.

Kesätiimin idea-aihioista kaksi hiipui osin jo kesätiimitoiminnan aikana, ja ne todettiin jossakin määrin hankaliksi toteuttaa. Tämä on melko luonnollinen osa innovaatioprosessia. Enemmän yritysten tarpeita palvelevat kokonaisuudet ”hoidettiin pois” jo kesätiimitoiminnan aikana ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Yksi tuoteidea on tuotu markkinoille, mutta kesätiimin vaikutukset tuotteen kaupallistumiseen ovat vain välilliset. Yksi teoriatason idea tarjosi useita kurssityöaihioita yhdelle kesätiimiin jäsenelle ja hänen opiskelijakollegoilleen: innokkaiden opiskelijan tekemän jatkokehitystyön myötä idea jatkojalostui siinä määrin, että idean tarjonnut taho on päättänyt lähteä edistämään ideaa tosissaan ja jopa mahdollisesti oman yritystoiminnan kautta. Toivottavasti näemme uuden tuotteen ja yrityksen lähivuosina.

Innovaatio- ja tuotekehitystoiminta on ensisijaisesti tekemistä. Tämä pitää paikkansa myös terveys- teknologia-alalla, vaikka sen tuotekehitys nojaakin vahvasti alan perustutkimukseen. Yhteisen tekemisen lisääminen eri alojen osaajien kesken lisää merkittävästi uusien tuoteinnovaatioiden syntypotentiaalia. Medipolku-kesätiimikokeilun myötä uskaltaisin väittää, että yhteistyön lisääminen eri koulutusasteilla olevien opiskelijoiden ja alan ammattilaisten kesken tuo piristysruiskeen myös terveysteknologian tuotekehitykseen.

Kirjoittaja

Timo Ollikainen, projekti-insinööri,  Timo.ollikainen( at )savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu
Medipolku-projektin projektipäällikkö 1.1.2009 – 30.6.2011

Kommentit pois päältä artikkelissa Medipolku-kesätiimi: Opiskelijat terveysteknologian tuotekehittäjinä 465
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat, Tutkimus ja innovaatiot

Hyvinvointiteknologian koulutuksessa keskitytään tietotekniikan hyödyntämiseen hyvinvointia edistävissä sovelluksissa

Johdanto

Terveys- ja hyvinvointisektorin haasteita ovat ICT-teknologian hyödyntäminen sekä eri toimijoiden keskinäinen systematisoitu ja pitkäjänteinen yhteistoiminta innovaatioiden tuottamisessa ja käytäntöjen uudistamisessa. Kyse on taidosta hyödyntää tekniikkaa ja uudistaa käytäntöjä palvelemaan ihmisten tarpeita kustannustehokkaasti. Turun seudulla on merkittävää kehittämis­potentiaalia omaavia, hyvinvointiteknologiaa kehittäviä ja soveltavia toimijoita. Verkostoituminen ja synergia alalla onkuitenkin ollut vähäistä. Turun kaupungin tekemissä selvityksissä on suositeltu Turun alueen terveysteknologiaosaamisen vahvistamiseksi osaamispohjan laajentamista: yritysten tarpeet huomioivan monialaisen osaamisen ja liiketoimintaosaamisen vahvistamista sekä terveysteknologiaorientoituneen koulutuksen käynnistämistä. Turun AMK vastasi osaamispohjan laajentamisen haasteeseen perustamalla tietotekniikan koulutusohjelmaan hyvinvointiteknologian insinöörien suuntautumisvaihtoehdon. Perustamista edelsi perusteellinen suunnittelu- ja selvitystyö, joka käynnistyi jo syksyllä 2005 yhdessä alueen muiden korkeakoulutoimijoiden kanssa. Alkuvuonna 2006 tehtiin laajahko haastattelututkimus alueen elinkeinoelämän parissa selvittäen hyvinvointi­teknologian koulutustarvetta ja koulutuksen painopisteitä. Tutkimuksen perusteella aiempien selvitysten korostama osaajatarve vahvistui ja tunnistettiin keskeisiä osaamistarpeita. Suunnittelutyön perusteella uuden koulutuksen painopisteeksi määriteltiin tietojärjestelmät terveys- ja hyvinvointisektorilla.

Hyvinvointiteknologiakoulutuksen käynnistymisen jälkeen toiminta on laajentunut nopeasti. Hyvinvointiteknologian toimijamme ovat rakentaneet aktiivisen kotimaisen ja kansainvälisen verkoston. Tutkimus- ja kehitystoiminnassa hyvinvointiteknologiasta on määritelty yhdeksi painopisteistämme. Myös täydennyskoulutuksessa on toteutettu useampia hyvinvointi­teknologiakokonaisuuksia. Tämä artikkeli rakentuu näiden eri hyvinvointiteknologiatoimintamme osien kuvaamiseen. Lopuksi peilaamme kehityspolkuamme ja yritämme tunnistaa tarpeita kehittämiselle tulevaisuudessa.

Hyvinvointiteknologiakoulutus

Hyvinvointiteknologian koulutus on osa tietotekniikan koulutusohjelmaa. Hyvinvointiteknologian koulutuksessa keskitytään tietotekniikan hyödyntämiseen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä edistävissä sovelluksissa. Käyttökohteet vaihtelevat henkilökohtaisen hoidon apuvälineistä sairaaloiden mittaviin potilasmonitorointi- ja tietojärjestelmäsovelluksiin. Opinnoissa painotetaan käyttäjälähtöistä suunnittelua ja järjestelmäympäristön kokonaisuuden hallintaa käytännön projekteissa.

Taulukko 1. Hyvinvointiteknologian erityiset osaamisalueet.

Osaamisalueet  Osaamismääritykset
Hyvinvointialan osaaminen
  • tuntee sosiaali- ja terveysalan eri toimijat ja osaa ottaa huomioon heidän tarpeensa tietoteknisissä ratkaisuissa
  • tuntee sosiaali- ja terveysalan asiakkaan ja potilaan näkökulman
  • tuntee sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmän
  • tuntee sosiaali- ja terveysalaa ohjaavan keskeisen säädösympäristön
Tietojärjestelmäosaaminen
  • hallitsee tietojärjestelmän suunnittelu- ja toteutusprosessin
    ja osaa soveltaa sitä sosiaali- ja terveysalan erityispiirteisiin
  • tuntee sosiaali- ja terveysalan tietosuojamääritykset
    ja -vaatimukset
  • ymmärtää tiedon käsittelyyn, siirtoon ja käytettävyyteen liittyvät erityispiirteet sosiaali- ja terveysalan ratkaisuissa
  • tuntee sosiaali- ja terveysalan tärkeimmät tietotekniset standardit ja arkkitehtuuriratkaisut sekä ymmärtää niiden merkityksen alan sovelluksissa

Hyvinvointiteknologian koulutus tekee tiivistä yhteistyötä alueen elinkeinoelämän ja julkisen sektorin toimijoiden kanssa. Myös yhteistyöstä toisten koulutusohjelmien kanssa on näyttöä. Lukuvuonna 2010 – 2011 toteutettiin hanke, jossa hyvinvointiteknologian opiskelijat yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun teollisen muotoilun opiskelijoiden kanssa suunnittelivat konsepteja Miratel Oy:n seuraavan sukupolven hoitajakutsujärjestelmän hoitajapäätteeseen. Teollisen muotoilun opiskelijat vastasivat päätteen ulkomuodosta ja hyvinvointiteknologian opiskelijat laitteen toiminnallisuudesta ja ominaisuuksista. Miratel Oy oli erittäin tyytyväinen esitettyihin konsepteihin ja yhteistyöhön koko hankkeen aikana.

Samana lukuvuonna hyvinvointiteknologian opiskelijat suunnittelivat, käsikirjoittivat ja toteuttivat yhteistyössä mediatekniikan opiskelijoiden kanssa Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirille kolme puheeksiottamisen videoita auttamaan terveydenhuollon henkilöstöä alkoholin käytön, tupakoinnin ja ylipainon esille ottamisessa potilaiden kanssa käytävissä keskusteluissa. Näitä videoita on käytetty ahkerasti Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin henkilöstön koulutuksessa, ja niitä on kiitelty toimiviksi.

Lukuvuonna 2011 – 2012 hyvinvointiteknologian opiskelijat kartoittivat Turun yliopistollisen sairaalan teho-osastolla vastaavan hoitajan toimenkuvaa ja mahdollisuutta avustaa akuuttia päätöksentekoa tässä toimenkuvassa. Opiskelijat ovat tutustuneet teho-osastoon toimintaympäristönä sekä selvittäneet, mitä tietoja vastaava hoitaja tarvitsee päivittäisessä työssään ja missä ne sijaitsevat. Tätä kehitystyötä on tehty yhteistyössä Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen kanssa. Samana lukuvuotena hyvinvointiteknologian opiskelijat toteuttivat myös järjestelmätestausta Everon Oy:n Vega-turvarannekkeelle. Opiskelijat suunnittelivat, toteuttivat ja raportoivat Vegan järjestelmätestauksen osana opintojaan.

Hyvinvointiteknologia TKI-toiminnan painopisteenä

Hyvinvointiteknologia on yksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme (TKI) painopisteistä. Toiminta painottuu hyvinvointi­teknologian sovelluksiin, järjestelmiin ja toimintaprosesseihin, joilla tuetaan joko hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä, hoitoon osallistuvien kotona asumista tai tiedon saatavuutta ajasta ja paikasta riippumatta. Tavoitteena on käynnistää monialaisia hankkeita, joiden tuloksena saadaan käyttöön hyvinvointi- ja terveystiedon tuottamiseen ja hyödyntämiseen tähtääviä sovelluksia ja järjestelmiä sekä kehitetään loppukäyttäjälähtöisiä toimintaprosesseja. Hankkeiden tavoitteena on lisäksi kansalaisen ja potilaan osallistumisen mahdollistaminen ja tiedonsaannin varmistaminen. Hyvinvointiteknologian kehittämisalueet vaihtelevat henkilökohtaisen hyvinvoinnin sovelluksista ja hoidon apuvälineistä sairaaloiden mittaviin potilasmonitorointi- ja tietojärjestelmäsovelluksiin sekä serious games -tyyppisiin pelisovelluksiin. Yhteistyökumppaneita ovat hyvinvointiteknologian yritykset, sairaanhoitopiiri, korkeakoulut, tutkimus- ja kehittämisyksiköt, kunnat sekä terveydenhuollon järjestöt ja kolmannen sektorin toimijat.

Koulutuksen alkuvaiheessa käynnistimme Innowell Network -hankkeen verkostoyhteistyön tiivistämiseen tavoitteena työelämän ja koulutuksen vuorovaikutuksen tehostaminen. Innowell Network -hankkeessa luotiin alueellinen hyvinvointiteknologiaverkosto, jossa teknologian kehittäjät ja sitä tarvitsevat toimivat käytännön yhteistyössä ICT-teknologiaa soveltavien tuotteiden ja palvelujen kehittämisessä sekä alan osaamisen kehittämisessä. Edellä mainitut koulutukseen kytketyt kehittämishankkeet syntyivät pitkälti tämän Innowell-projektin ansiosta. Verkostotyö on kytkenyt meidät moniin hyödyllisiin kokoonpanoihin kuten Terve-Foorumiin, Ikitik-konsortioon ja Varsinais-Suomen hyvinvointiklusteriin. Myös kansainvälinen yhteistyö on päässyt käyntiin mm. Japaniin Finland-Sendai Wellbeing Centerin yhteydessä toimivan tutkimus- ja kehitysyksikön kanssa.

Hyvinvointiteknologian täydennyskoulutusta tarjottu

Koulutusohjelman toiminta ja Innowell-projektin verkostoyhteistyö on synnyttänyt uutta täydennyskoulutusta. Yhteistyössä Terveysteknologialiiton ja alan asiantuntijoiden kanssa toteutettiin v. 2010 Terveysteknologisten tuotteiden tuotekehitys -seminaarisarja. Kohderyhmänä olivat hyvinvointiteknologia-alan yritykset, jotka tarvitsevat apua tuotekehityksen eri vaiheissa matkalla markkinoille. Osallistujia näissä seminaareissa oli 60 – 70 henkilöä /päivä. Seminaareista saatu palaute oli erittäin positiivista, ja myös jatkoa toivottiin. Täydennyskoulutusseminaareja jatkettiin syksyllä 2011 painottuen riskienhallintaan ja käytettävyyteen. Palautteen perusteella on tärkeää jatkaa vastaavia seminaareja ja työpajoja. Sisällöt ovat olleet tarpeellisia sekä työpajat mielenkiintoisia. Verkostoituminen yritysten sekä osallistujien kesken on ollut hyvää.

Hyvinvointiteknologian tulevaisuus Turun ammattikorkeakoulussa

Hyvinvointiteknologian koulutus on alueellisesti vielä suhteellisen uusi asia, ja keskeisenä teemana jatkossa on alueellisen tietoisuuden lisääminen tästä kokonaisuudesta. Yhtenä toimenpiteenä on jo jatkettu eri toimijoiden haastatteluja, sillä tarkoituksella, että lisätään tietoisuutta hyvinvointi­teknologian koulutuksesta sekä kartoitetaan toimijoiden tarpeita täydennyskoulutuksen ja tulevan työvoiman suhteen sekä luodaan yhteistyötä toimijoiden ja Turun ammattikorkeakoulun välille.

Koulutuksesta valmistuneiden opiskelijoiden työllistyminen on ollut hyvää. Opintojen aikana ammattiharjoittelupaikkoja on ollut riittävästi tarjolla. Turun ammattikorkeakoulu on yhä tunnetumpi kumppani myös hyvinvointiteknologian alueella Varsinais-Suomessa. Tämä näkyy mm. merkittävänä toimijaverkoston rakentamisessa ja henkilöstön täydennyskoulutuksessa.

Innowell Network -hankkeen loppuseminaarina toteutettiin ideatyöpaja, jossa alasta kiinnostuneet korkeakoulujen, yhdistysten sekä yritysten ja palveluntarjoajien edustajat työstivät yhdessä ideoita hankkeen jatkeeksi. Näistä ideoista on tarkoitus työstää toimivia hanke/toimintakonsepteja, joiden avulla alueen hyvinvointiteknologian verkoston toimintaa saadaan jatkettua ja aluekehitystä optimoitua. Ideatyöpajaan osallistui noin 20 aktiivista eri alojen edustajaa, ja toimintaa on tarkoitus jatkaa vuonna 2012.

Tutkimus- ja kehitystoimintaa tullaan v. 2012 aikana terävöittämään ja selkeyttämään myös sisäisellä organisoinnilla. Hyvinvointiteknologian ympärille luodaan oma kymmenhenkinen kehittäjäryhmä, joka kykenee vastaamaan alueellisiin ja kansainvälisiin haasteisiin hyvinvointiteknologian alalla.

Kirjoittajat

Juha Kontio, KTT, koulutusjohtaja, juha.kontio@turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu, Tietoliikenne ja sähköinen kauppa

Elina Kontio, TtM, projektipäällikkö/tutkija, elina.kontio@turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu, Tietoliikenne ja sähköinen kauppa

Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvinvointiteknologian koulutuksessa keskitytään tietotekniikan hyödyntämiseen hyvinvointia edistävissä sovelluksissa 477
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat

Kohti uusia oppimisympäristöjä: Hyvinvointiteknologian insinöörikoulutus

Monialaiset oppimisympäristöt

Hyvinvointiteknologian opiskelu toteutuu sekä tekniikan alan että sosiaali- ja terveysalan oppimisympäristöissä. Erityyppiset oppimistilanteet ja -ympäristöt mahdollistavat erilaisen oppimisen ja tiedon muodostumisen. Eksplisiittisen tiedon oppiminen ja jakaminen toteutuvat parhaiten systemaattisissa ja formaaleissa tilanteissa kun taas hiljaisen tiedon (tacit knowledge) jakaminen ja sanallistaminen edellyttävät epämuodollisia oppimisympäristöjä. (Nonaka ja Konno 1998, 42.)

Fyysinen läheisyys lisää opiskelijoiden tietoisuutta toistensa osaamisesta ja toisilta oppiminen lisääntyy. Kaupin (2004) mukaan ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kannalta tulee kyetä erottamaan olennainen epäolennaisesta, ja tunnistaa mikä tyyppistä oppimista erilaiset oppimisympäristöt tukevat. Uusintavaa oppimista tukevat sääntöjen ja toimintatapojen seuraaminen, Uudistava oppimisen edellyttää ympäristöjä, jotka ohjaavat ajattelemaan ja tekemään toisin kuin ennen.

Fyysis-tekninen oppimisympäristö

Fyysis-teknistä oppimisympäristöä ovat rakennukset, tuotteet, materiaalit ja teknologiat, jotka mahdollistavat aktiivisen ja monipuolisen opiskelun. Esteettisyys ja viihtyvyys ovat osa fyysistä oppimisympäristöä, ja ne luovat opiskelijoiden oppimisen kontekstin. Hyvinvointi­teknologian koulutusohjelma toimii Tietotekniikan insinöörikoulutuksen yhteydessä Helsingin keskustan toimipisteessä. Fyysiset tilat ovat perinteiseen luokka- ja laboratorio-opetukseen mitoitettuja.

Hyvinvointialan opetus toteutuu sosiaali- ja terveysalan tiloissa eri kiinteistössä. Tämä tarjoaa kuntoutuksen koulutusohjelmien formaalimpien oppimisympäristöjen (luokkatilat, liikuntasalit ja kuntosali) ohella epämuodollisten oppimisympäristöjen hyödyntämisen. Palveluyksikkö Positiassa perehdytään asiakastyön tiloihin, laitteisiin ja työn luonteeseen, sekä fyysisen kunnon mittaamiseen, toimintakyvyn rajoitusten vaikutuksiin käytävillä, kuntosalissa ja portaissa. Luokkahuone­ympäristöstä poikkeavan epämuodollisen oppimisympäristön kautta on tuettu reflektiota käyttäjälähtöisyyteen vaikuttavista tekijöistä.

Sosiokulttuurinen oppimisympäristö

Kulttuurinen konteksti liittyy opiskelijoiden, henkilökunnan ja työelämän vuorovaikutukseen, yhteistyöhön, kulttuuriin ja ilmapiiriin. Asenteet ja normit ovat myös osa opiskelun sosiaalis-kulttuurista ympäristöä, kuten oman ryhmän opiskelukavereiden lisäksi muiden ryhmien opiskelijoita ja opettajia sekä tekniikan alalla että sosiaali- ja terveysalalla. Sosiaalisilla verkostoilla on kullakin omat kulttuuriset piirteensä, jotka on huomioitava koulutusohjelman monitieteisen luonteen vuoksi.

Tekniikan sosiokulttuurinen oppimisympäristö on omalla tavallaan karu ja tehokas. Opetus sisältää matematiikkaa ja luonnontieteitä ja näitä on perinteiseen tapaan opiskeltu luokkaopetuksena ja harjoituksin. Viikkotyöjärjestys on tilojen ja työajan osalta suunniteltu tiiviiksi. Opetustavasta on saatu vaihtelevaa palautetta, myös erinomaista, hyvien opettajien toistuvasti saamaa.

Teknillisen oppilaitoksen aikaisista nimikkoluokista on luovuttu. Tiloja jotka säilyivät ryhmän käytössä, ”omana” oppimisympäristönä ei ole. Opiskelija toimii itsenäisenä osana aikataulutettua koneistoa. Mallia on perinteisesti pidetty asiallisena insinöörikoulutuksessa.

Sosiaali- ja terveysalan kulttuuri, toimintatavat ja ajattelumallit ovat rakentuneet alan teoreettisen ja käytännöllisen perustan mukaisesti. Yhteisöllisen oppimisen tavoitteena on edistää opettajien ja opiskelijoiden vuorovaikutusta ja dialogia. Ammatillisten vuorovaikutustaitojen kehittyminen edellyttää turvallista työskentelyilmapiiriä. Oppimisen ympäristöjen halutaan tukevan yksilöllisen reflektion lisäksi yhteisöllistä oppimista ja ongelmanratkaisuprosessia.

Sosiaalialan opettajat suunnittelevat tulevan lukukauden yksityiskohdat vaihtelevasti. Opettajien oli mahdollista sopia ja rytmittää oman opetuksen toteutus joustavammalla tavalla tutun fyysisen ympäristön mahdollisuudet huomioiden. Opintojen jakautuminen ns. tekniikan päiviksi ja sosiaali- ja terveysalan päiviksi on ollut aikataulullisesti toimiva ratkaisu.

Opiskelijoille on erityisen haasteellista liikkuminen kahden erilaisen toimintakulttuurin rajapinnalla, jossa edellytetään kykyä omaksua ja tulkita samanaikaisesti sekä tekniikan että hyvinvointialan kieltä ja kulttuuria. Ensisijainen viiteryhmä on tekniikan ala, mutta opintojen toteutuksella eri tiloissa on haluttu vahvistaa opiskelijoiden sidosta hyvinvoinnin alueelle, jossa toimintakulttuuri poikkeaa tekniikan alasta.

Tasainen sukupuolijakauma on osaltaan vaikuttanut koko ryhmän dynamiikkaan ja aktiivisuuteen. Opettajien näkemä varsin korkea läsnäoloaste, aktiivinen ja kriittinen suhtautuminen toiminnan laatuun, sekä alkuvaiheen muuta tekniikkaa korkeampi opintojen eteneminen ja keskeyttäneiden vähäisempi määrä ovat hyviä indikaattoreita jatkoa ajatellen. Koulutusohjelmaan, ehkä ryhmien välillekin, on kehittymässä omanlaisensa toimintakulttuuri, jota pitäisi viisaasti varjella.

Oppiminen harjoittelun yhteydessä

Hyvinvointiteknologiassa on kaksi harjoittelujaksoa eri tavoittein. Toisen vuoden opiskelijat hankkivat osaamista sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöistä, toimijoista ja verkostoista hyvinvointialan harjoittelussaan ja pitävät harjoittelujakson jälkeen esitykset harjoittelustaan. Toinen esitys on opiskelijoille, jotka lähtevät hakemaan omia harjoittelupaikkoja, ja toinen toteutetaan osana orientoivien opintojen kurssia myös alkaville opiskelijoille. Näytöt rohkeista itsensä likoon panemisesta yllättivät. Tekniikan alan harjoittelu tähtää yrityskontakteihin sekä innovaatioprojektien ja päättötöiden aiheiden hahmottumiseen.

Monialainen yhteistoiminta opettajien työnä

Hyvinvointiteknologian koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa työskentelevällä monialaisella opettajaryhmällä tulee olla yhteinen näkemys koulutusohjelman perustehtävästä ja sen tuottamasta osaamisesta. Tämän luominen aiempien ammatillisten ja teoreettisten perinteiden varaan edellyttää odotettua suurempaa panosta ollakseen aito ja syvällinen. Vain opettajatyöryhmän yhteisen sitoutumisen, tahdon ja mielenkiinnon pohjalta opiskelijoiden oppimisen tukeminen eri alojen rajapinnoilla ja niitä ylittäen on mahdollista.

Opettajien yhteisen orientaatioperustaa on rakennettu koko opettavan henkilöstön kehittämispäivissä, pohtimalla tutkintoon johtavan koulutuksen perustehtävää. Esimerkkinä eri alojen yhteistoteutuksista on hyvinvointiteknologian, kulttuurialaan kuuluvan viestinnän koulutusohjelman ja vanhustyön koulutusohjelman yhteisprojekti, joka on toteutettu kaksi kertaa. Teemana on ikääntyville soveltuvien uusien apuvälineiden käytettävyyden testaus ja ideointi.

Ammattiorientaatiota etsimässä

Orientaatio uuteen koulutusohjelmaan, ammatillinen kasvu rakentuvaan ammatti-identiteettiin sekä pelko tulevaisuudesta ja työpaikkojen löytymisestä on kivuliasta. Koulutusalojen rajapinnalla ja opettajien perinteisten ammattiorientaatioiden ristipaineessa hyvinvointiteknologian insinöörin ammatti-identiteetin rakentuminen vie pidemmän ajan kuin yksialaisissa tutkinnoissa.

Opiskelijan kannalta erityisen hankala on sosiaali- ja terveysalan palkaton harjoitteluperinne ja tekniikan perinne palkallisesta harjoittelusta. Koulutusohjelman tavoite ja sen tuottaman osaamisen profiili työnantajien keskuudessa on varsin uusi ja tuntematon, ja kestää jonkin aikaa vakiintua.

Pedagogiset lähestymistavat eroavat kahden koulutusalan välillä merkittävästi. Vaikka monialainen opetus alkaa heti opintojen alussa, toiselle vuodelle mentäessä opiskelijat kokevat insinöörikoulutuksen toimintamallit enemmän omikseen, ja erilaisuuden ymmärtäminen ilman omakohtaista vastakkainasettelua alkaa kypsyä kolmannen vuoden aikana.

Siirtyminen tietotekniikan ja hyvinvointiteknologian ohjelmien välillä on mahdollista tekniikan perusopintojen riittävän samankaltaisuuden vuoksi. Tätä on varsin vähän. Yksi kasvanut erikoisryhmä ovat työelämässä olleet, sairaanhoitajatutkinnon suorittaneet, joilla on näkemys ja käytännön kokemus sovellusalasta: he pystyvät suorittamaan insinööritutkinnon eräänlaisena muuntokoulutuksena.

Katse tulevaan

Monialainen ohjelma edellyttää opettajien yhteistä tahtotilaa ja näkemystä koulutusohjelman perustehtävästä ja tavoitteista. Yhteistoiminnallinen työskentelyote mahdollistaa uusien ratkaisujen löytymiseen käytännön tasolla.

Toteutus vaatii työjärjestyksien ja työajan johtamista hallinnolliset rajat ylittäen. Projektiopetusryhmillä on yhteiset työskentelyajat mutta myös oma vapaus rytmittää oppimistaan. Tilaan, välineisiin ja aikatauluihin liittyvät kysymykset edellyttävät selkeitä ratkaisuja, mutta korostan erityisesti uuden toimintakulttuurin tuottamaa insinöörietiikkaa ja sen vaalimista.

Tehtyjen insinööritöiden uudenlainen, kehittävä ote, ratkaisujen pohdinnan käyttäjälähtöisyys ja ulottuvuus muodollista koulutussisältöä laajemmalle alueelle antavat rohkeutta katsoa ohjelman tulevaisuuteen. Aiheet kertovat laajasta oteteesta hyvinvointiin: turvarannekkeiden käytettävyystutkimus, optoelektroninen korvatulehdusmittari, ikäihmisten yksinäisyys ja etäyhteydet, seniorikännykän käyttäjälähtöinen suunnittelu ja kaatumisen ja kävelykyvyn tutkimus. Työllistyminen ja työelämäverkoston syntyminen sekä ammattikuvan tunnettuus kehittyy valmistuvien myötä. Soveltavan kehittämisen osuutta ja työelämälähtöisyyttä painottaa myös uusittu opetussuunnitelma v. 2012.

Kirjoittaja

Kari Björn, TkL, kehityspäällikkö, kari.bjorn@metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu

Lähteet

Kauppi, A. (2004) Työ muuttuu – muuttuuko oppiminen. Teoksessa Tynjälä, P., Välimaa, J. & Murtonen, M (toim.) Korkakoulutus, oppiminen ja työelämä. Jyväskylä: PS-kustannus, 187- 212.

Nonaka, I. & Konno, N. (1998). The Concept of ”BA”: Building a Foundation for knowledge Creation. California Management Review, 40 (3), 40-54.

Kommentit pois päältä artikkelissa Kohti uusia oppimisympäristöjä: Hyvinvointiteknologian insinöörikoulutus 455
2/2012, Koulutus ja oppiminen, Opiskelijat

Simulaatioteknologia näkyväksi potilasturvalliseen hoitotyön koulutukseen Kainuussa

Potilasturvallisuus ja järjestelmälähtöinen ajattelu ovat yksi keskeisimmistä kehittämisalueista terveydenhuollossa tänä päivänä (Kolt, Corrigan & Donaldson 1999; IOM 2001). Potilasturvallisuus on lisäksi terveyden- ja sairaanhoidon laadun perusta ja sen edistäminen on tärkeä osa sosiaali- ja terveydenhuollon laadun ja riskien hallintaa (STM 2009).

Terveydenhuollossa tapahtuu virheitä. Suomessa on arvioitu erilaisista hoitovirheistä aiheutuvan jopa 1700 potilaan kuolemaa (THL 2011). Terveydenhuollossa tapahtumat läheltä piti -tilanteet sekä potilaalle asti aiheutuneet haitat eivät ole hoitotyön tekijöiden tahallaan aiheuttamia, eivätkä johdu työntekijöiden osaamattomuudesta. Suurimmassa osassa virheiden tapahtumista on ollut myötä- vaikuttamassa jokin ihmisen toimintaan liittyvä inhimillinen tekijä, joka olisi ollut estettävissä. (Rall & Dieckmann 2005.) Hoitotyön koulutuksessa simulaatio-oppimisympäristö sekä oikeanlainen simulaatiopedagogiikka mahdollistavat osallistujien havaitsemaan, ymmärtämään ja hallitsemaan näitä potilasturvallisuuteen vaarantavasti vaikuttavia inhimillisiä tekijöitä.

Kajaanin ammattikorkeakouluun on yhteistyössä Kainuun ammattiopiston kanssa vuoden 2011 aikana suunniteltu, rakennettu ja varusteltu erittäin korkeatasoinen hoitotyön simulaatio- oppimisympäristö, joka mahdollistaa erinomaisen menetelmän kehittää kokonaisvaltaista hoitotyön ymmärtämistä, oman toiminnan kriittistä reflektointia sekä oppimaan virheistä ja harjoittelemaan hoitotyön ns. ei-teknisiä taitoja. Ei-teknisillä taidoilla tarkoitetaan kognitiivisia ja mentaalisia taitoja kuten päätöksenteko, suunnittelu ja tilannetietoisuus sekä sosiaalisia ja ihmissuhde taitoja kuten tiimityö, kommunikaatio ja johtaminen. Molempia ei-teknisten taitojen osaamista tarvitaan tehokkaan ja potilasturvallisen hoitotyön toteutuksessa (Fletcher, McGregory, Flin, Glavin & Maran 2002).

Tutkintovaatimusten muutokset

Sairaan- ja terveydenhoitajan työ on asiantuntijatyötä. Kajaanin ammattikorkeakoulu antaa työelämän ja sen kehittämisen vaatimuksiin sekä tutkimukseen perustuvaa korkeakouluopetusta ammatillisiin asiantuntijatehtäviin. Koulutus tukee yksilön ammatillista kasvua sekä työelämän ja alueen kehitystä ja tarpeita. Asiantuntijuuden edellytyksenä on hoitotyön kokonaisuuksien hallinta sekä ymmärrys terveydenhuollon organisaatioiden kompleksisuudesta (Flecher et al. 2002).

Ihmiset ovat erehtyväisiä, oli kyseessä sitten opiskelija, vastavalmistunut hoitotyön tekijä tai pitkän työhistorian omaava kokenut hoitotyön asiantuntija. Ihmisen toiminta on aina altis unohduksille, erehdyksillä tai lipsahduksille. Inhimillisten tekijöiden, – ”human factors”- on tiedetty jo pitkään olevan vaaratapahtumien pääasiallinen aiheuttaja terveydenhuollossa (mm. Runciman ym. 1993, Vincent ym. 2001). Jopa 80 % terveydenhuollossa tapahtuneista hoitovirheistä myötävaikuttavana tekijä on ollut ihmisen inhimillisestä toiminnasta tai sen puutteesta aiheutunut inhimillinen tekijä (ANTS 2003; Rall M & Dieckmann P. 2005.)

Vaikka potilasturvallisuus ymmärretään osaksi hoidon ja hoitotyön koulutuksen laatua, se ei näyttäydy tämän hetkisissä ammattikorkeakoulujen opetussuunnitelmissa. Kajaanin ammatti- korkeakoulu on uudessa opetussuunnitelmassa nostanut potilasturvallisuusosaaminen keskeiseksi punaiseksi langaksi hoitotyön koulutukseen. Moduuliperustaiseen opetussuunnitelmaan on integroitu vuositeemoittain WHO:n (2011) terveydenhuollon henkilöstölle tarkoitettu potilasturvallisuudenosaamisen kokonaisuus, jonka tavoitteena on tuoda potilasturvallisuus näkyväksi
osaksi hoitotyön koulutusta niin käytännön kuin opetussuunnitelman tasolla. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. WHO:n potilasturvallisuusosaaminen:
Kuvio 1. WHO:n potilasturvallisuusosaaminen:

Opetussuunnitelmauudistuksen tarkoituksena on kehittää hoitotyön koulutukseen osallistujien potilasturvallisuusosaamista ja saada heille kokonaisvaltainen käsitys potilasturvallisuuskulttuurista ja sen edistämiseen vaikuttavista tekijöistä.

Kajaanin ammattikorkeakoulussa potilasturvallisuusosaaminen on integroitu hoitotyön koulutukseen hyödyntäen hoitotyön koulutuksen vuositeemoja sekä simulaatioteknologian mahdollisuuksia. Kajaanin ammattikorkeakoulussa hoitotyön ammatillisen osaamisen edistymistä kuvataan ja sovelletaan vuositeemojen avulla, jota ovat hoitotyön perehtyjä, kliininen hoitotyön osaaja, hoitot- yön soveltaja sekä hoitotyön kehittäjä. Potilasturvallisuusosaamisen kehittyminen jatkuu koko koulutuksen ajan soveltavissa ja vuositeemoittain haastavimmissa simulaatioharjoituksissa.

Simulaatio-opetusprosessi

Simulaatio-opetuksen käyttö hoitotyön opetuksessa ei sinällään ole uutta, mutta sen kokonais- valtainen integroiminen opintojaksojen opetussuunnitelmiin on haaste myös kokeneille hoitotyön opettajille. Simulaatio-opetus auttaa opiskelijoita kehittämään kriittistä ajattelua ja hoitotyön päätöksentekokykyä sekä soveltamaan heillä jo olevaa osaamista että kehittämään uutta osaamista turvallisessa oppimisympäristössä. Simulaatio-opetuksella saatavan hyödyn maksimoimiseksi tuleekin sen käyttöä opintojaksossa harkita ja suunnitella tarkkaan jo opintojakson sisältöä, käytettäviä opetusmenetelmiä ja opintojakson oppimistavoitteita määriteltäessä. Tähän suunnittelutyöhön on hyvä osallistua myös niiden opintojakson opettajien, jotka eivät opeta varsinaisessa simulaatiossa, jotta heidän opetuksensa tukisi opiskelijoiden opintojakson oppimistavoitteiden saavuttamista simulaatio-opetuksen avulla. (O´Donnell & Goode 2008; Dubose, Sellinger-Karmel & Scoloveno 2010.)

Kajaanin ammattikorkeakoulussa hoitotyön koulutuksessa simulaatio-opetusta on integroitu opetussuunnitelmiin prosessiajattelua hyödyntäen (kuvio 2). Prosessin tarkoituksena on helpottaa simulaatio-opetuksen suunnittelutyötä sekä toteutusta eri opintojaksoissa ja ennen kaikkea varmistaa simulaatio-opetuksen laatu opiskelijoiden osaamisen kehittymisen varmistamiseksi. Prosessin avulla simulaatio-opetuksen käytänteet saadaan vakioitua, mikä auttaa sekä opettajia että opiskelijoita luomaan yhtenäisen ymmärryksen simulaatio-opetuksen toteutuksesta ja tarkoituksesta läpi koko opetussuunnitelman.

Kuvio 2. Simulaatio-opetuksen prosessi Kajaanin ammattikorkeakoulussa
Kuvio 2. Simulaatio-opetuksen prosessi Kajaanin ammattikorkeakoulussa

Prosessin perustana ovat opintojakson oppimistavoitteet, jotka perustuvat käytössä olevaan hoitotyön opetussuunnitelmaan, opiskelijoilta saatuun tietoon heidän oppimistarpeistaan sekä työelämän osaamisvaateet. Näiden perusteella tehdään oppimistarpeiden analyysi, joka ohjaa simulaatio-opetukselle asettavien oppimistavoitteiden määrittelyä sekä varsinaisten simulaatioskenaarioiden suunnittelua.

Opiskelijoilla on jo ennen simulaatio-opetukseen tuloa pohjalla tietoa ja taitoja (osaamista) sekä asenteita sekä ennakko-oletuksia simulaatio-opetusta ja opintojakson opetussisältöä kohtaan sekä mahdollisia kokemuksiin esimerkiksi työelämästä, mikä on tärkeää tiedostaa simulaatio-opetusta ja skenaarioita suunniteltaessa (Dieckmann 2009). Ennen simulaatio-opetusta opiskelijoille annettavan ennakkomateriaalin avulla voidaan osaltaan varmistaa se, että opiskelijoilla on riittävät kompetenssit osallistua simulaatioihin. Ennakkomateriaali voi olla esimerkiksi opintojaksossa käytettävää kirjallisuutta, verkko-opiskelumateriaalia tai ennakkotehtäviä. Myös opintojakson muu opetus toimii ennakkomateriaalina ja tukee opiskelijoiden osaamisen kehittymistä simulaation avulla.

Itse simuloitu potilasskenaario toimii opiskelijoille kokemuksellisena oppimistapahtumana, jonka tarkoituksena on saada aikaan muutos opiskelijan osaamisessa. Opiskelija reflektoi oppimis- kokemusta, joka johtaa jo olemassa olevan osaamisen soveltamiseen sekä uuden osaamisen kehittymiseen. Simulaatio-opetuksesta opiskelijoilta saatu palaute ohjaa simulaatiota hyödyntäviä opettajia kehittämään omaa simulaatio-osaamistaan sekä opintojaksoissa toteutettavia simulaatioskenaarioita että simulaatio-opetuksen oppimistavoitteita.

Simulaatio-oppimistapahtuma etenee prosessina (kuvio 3). Ennen ensimmäistä simulaatiota opiskelijat tutustuvat myös potilassimulaattoriin sekä ja heille kerrotaan simulaatio- oppimistapahtuman rakenteesta ja turvalliseen oppimisympäristöön liittyvistä tekijöistä.
Opiskelijoiden kompetenssia toimia simulaatioissa voidaan varmentaa myös ennen varsinaista simulaatiota pidettävällä teoria kertauksella. Tässä vaiheessa opiskelijoille käydään läpi myös asetetut oppimistavoitteet. Oppimistavoitteiden läpikäynnin jälkeen toimijat siirtyvät simulaatioon, jossa heille annetaan skenaarion alkuinfo, jonka tarkoitus on auttaa ”sisälle” skenaarioon.

Simuloidun skenaarion tarkoitus on tuottaa opiskelijoille positiivinen oppimiskokemus, josta keskustellaan toiminnan jälkeisessä debriefingissä. Ajallisesti yhden skenaarion kesto on simulaatioissamme ollut n. 15-25 minuuttia ja olemme pyrkineet varaamaan pääosan yhden simulaatio-oppimistapahtuman ajasta debriefing keskustelulle, yleensä n. 30 minuuttia. Debriefing – keskustelussa opiskelijat pohtivat omaa toimintaansa sekä toimintaansa ohjanneita ajatusmalleja saaden vertaispalautetta toimintaa videovälitteisesti seuranneilta muilta ryhmän opiskelijoilta.
Debriefing-keskustelussa opettajan rooli on olla fasilitoijana, herättäen kysymyksillään opiskelijat ja vertaiset analysoimaan ja löytämään toiminnastaan ja osaamisestaan vahvuuksia, mutta samalla myös havaitsemaan kehittämisen kohteita osaamisessaan.

Kokemuksemme mukaan erityisesti debriefing -keskustelulle tulisi varata riittävästi aikaa, mikä on haasteellista opiskelijaryhmien ollessa isoja sekä opetukseen käytettävien aikaresurssien ollessa rajalliset. Selkeä debriefing-struktuuri auttaa opettajaa hyödyntämään käytettävissä olevan ajan mahdollisimman tehokkaasti. Lopetus vaiheessa tehdään lyhyt yhteenveto asetetuista oppimistavoitteet ja opiskelijoilta kysytään suullista palautetta heidän oppimiskokemuksistaan sekä simulaatio-opetuksen toteutuksesta. Lopetusvaihe voidaan toteuttaa joko yksittäisen simulaation jälkeen tai kokoavana päivän päätteeksi.

Kuvio 2. Simulaatio-oppimistapahtuma (mukailtu Dieckmann 2009)
Kuvio 2. Simulaatio-oppimistapahtuma (mukailtu Dieckmann 2009)

Opiskelijoille asetettujen oppimistavoitteiden saavuttamisen kannalta on tärkeää, että he osaavat toimia simulaatioympäristössä ja tunnistavat esimerkiksi potilassimulaattorissa tapahtuvat muutokset sekä kokevat simulaatio-oppimistapahtumassa vallitsevan oppimisilmapiirin turvalliseksi ja avoimeksi (kuvion mustat nuolet). Ongelmat toiminnan aikana, johtuen epäselvästä alkuinfosta, osaamattomuudesta toimia simulaatioympäristössä tai tunne oppimisilmapiirin turvattomuudesta vaikuttavat opiskelijoiden toimintaan itse simulaatioskenaariossa ja ilmenevät etenkin debriefing- vaiheessa osallistujien haluttomuutena osallistua avoimeen keskusteluun, mikä vaikuttaa negatiivisesti simulaatio-opetuksella saavutettaviin oppimistuloksiin (Dieckmann 2009).

Tulevaisuus

Kajaanin ammattikorkeakoululla ja Kainuun ammattiopistolla on erittäin hyvä yhteistyö ja ymmärrys simulaatio-opetuksen mahdollisuuksista ja haasteista hoitotyön koulutuksessa. KAMK ja KAO ovat suunnitelleet yhteisiä opintojaksoja ja toteuttaneet organisaatioiden opetushenkilöstölle yhteisiä simulaatio-opetuksen koulutuspäiviä yhteisen ymmärryksen ja laadun varmistamiseksi. Tiivis ja aukoton yhteistyö eri koulutusorganisaatioiden ja työelämän kesken mahdollistaa muun muassa opiskelijoiden luonnollisen opintopolun II-asteelta ammattikorkeakouluun ja työelämään, jolloin oppiminen on kiinnostavaa, palkitsevaa ja työelämäsidonnoista. Opetuksen laadun jatkuva kehittäminen nähdään Kajaanin ammattikorkeakoulussa keskeisenä kilpailukykyä lisäävänä tekijänä sekä opiskelijoiden rekrytoinnin valttina.

Kirjoittajat

Jukka Seppänen, TtM, Lehtori, jukka.seppanen@kajak.fi, Kajaanin ammattikorkeakoulu YMAK

Aki Flöjt, tuntiopettaja, aki.flojt@kajak.fi, Kajaanin ammattikorkeakoulu

Lähdekirjallisuus

Ammattikorkeakoululaki. 2003. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030351

Anaesthetists’ Non-Technical Skills (ANTS) System Handbook v1.0. 2003. Framework for Observing and Rating Anaesthetists’ Non-Technical Skills. http://www.abdn.ac.uk/iprc/documents/ants/ants_handbook_v1.0_electronic_access_version.pdf

Dieckmann, P. 2009. Usin Simulation for Education, Trainin and Research. PABST

Flecher, G.C.L., McGregory, P., Flin, R. H., Glavin, R.J. & Maran, N.J. 2002. The role of non-technical skills in anaesthesia: areview of current literature. Br J Anaesth; 88:418-29.

Helovuo, Kinnunen, Peltomaa, Pennanen. 2011. Potilasturvallisuus – Potilasturvallisuuden keskeisiä kysymyksiä havainnollisesti ja käytännönläheisesti. Fioca Oy. Helsinki

Health and Safety Executive (HSE).1999. Reducing error and influencing behavior. UK: HSE; 1999.

Institute of Medicine (IOM). 2001. Crossing the quality chasm – a new health system for the 21st century. 1st ed. Washington. DC: National Academy Press.

Kohn, LT., Corrigan, JM. & Donaldson, MS. 1999. To err is human – building a safer health system. Washington. DC; National Academy Press.

Rall, R & Dieckmann, P. 2005. Crisis resourse management to improve patient safety. Euroanesthesia. Vienna. Austria.

Runciman WB, Sellen A, Webb RK, et al. 1993. The Australian incident monitoring study. Errors, incidents and accidents in anaesthetic practice. An Analysis of 2,000 incident report. Anaesth & Int Care. 21:506-19.

Vincent, C. , Neale, G., Woloshynowych, M. 2001. Adverse events in British hospitals: preliminary retrospective record review. British Medical Journal. 322(7285): 517-519.

STM. Suomalainen potilasturvallisuus strategia 2009-2013. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2009:3. www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=39503…pdf. Luettu 12.4.2012.

THL 2011. Potilasturvallisuutta taidolla ohjelma. http://www.thl.fi/fi_FI/web/potilasturvallisuus-fi

WHO. 2011. Patient Safety Curriculum Guide, Multiprofessional edition. http://www.who.int/patientsafety/education/curriculum/en/index.html

Kommentit pois päältä artikkelissa Simulaatioteknologia näkyväksi potilasturvalliseen hoitotyön koulutukseen Kainuussa 537
2/2012, In English, Tutkimus ja innovaatiot

Mobile Augmented Teleguidance-based Safety Navigation Concept for Senior Citizens

Introduction

Societies in Finland and Japan are aging at an alarming rate [7, 8]. As the structure of the population is shifting towards the elderly, studies have shown that Finland is facing a crisis when the cost of supporting the elderly rises and the amount of caretakers is not sufficient enough for support [2].
The numbers of elderly who live alone grows and the older they get, the more assistance they require [3]. The amount of elderly people, suffering from varying memory impairments, is also going to more than double during the next 30 years [1]. If we can improve the caretaker productivity by just 1% and postpone the decline in cognitive and memory functionality of the elderly by just 5 years, the need for more caretakers plummets from near 25% to about 15% [3]. Thus accumulating vast savings accumulated for the society until the year 2040 [2].

Technological innovations have created a net of wireless information exchange between individuals with ubiquitous solutions, which could also be used to improve the quality of living for elderly. It is important to consider the availability and use of technology in different situations and to create novel solutions that meet the demands of users.

Memory problems are common for elderly and range from simple age-related problems to Alzheimer’s disease. A collaborative study in Nordic countries was made to individuals with dementia and the goal was to find out what kinds of aid devices are used, suitability for the users, and to gather improvement feedback [6]. Conclusion was that introducing aid devices improved management of daily activities, helped maintain skills and made people socially active. A study by Sorri et al. [5] has also suggested that a way finding advising technology has the potential to provide important support for the elderly by similarly motivating and empowering them to perform their daily activities.

Based on the Nordic study basic requirements for future design can be made: combine functionalities, smaller number of devices, tailor interfaces and offer tele-presence assistance. Over 40 different aid-devices were used and the median of use was a year and four months. Looking at different types of aid-devices, e.g. GPS, calendar, portable alarm and a safety camera, some existing solutions e.g. a mobile phone already combine some functions, but doesn’t offer usability designed for dementia. Reducing the number of devices is feasible, but care has to be taken in the design of the devices for the end-users. However, misplacing a device, means losing all the functionalities associated with it. Based on the feedback data, the need to learn use of new devices was constant. The degrading nature of the disease presents new problems and existing devices had to be switched to new ones. In some cases people having same severity level of dementia in similar living environments didn’t always use same devices or used them differently. Devices with tailored information would lessen the need to introduce new devices and would be familiar to the user throughout the process. Implementation of tele-guidance could provide help regardless of place and time.

Sorri et al. [5] way finding prototype was tested with real users in real environment using predefined routes. The orientation advice was given through three modalities, visual, audio and tactile signals, two of which were used at a time. Nine subjects, with a median age of 84 years, participated in the user study. Their severity of dementia ranged between mild and severe, and walking abilities ranged from “frail to hobby skier”. In addition, two elderly persons were recruited as control subjects.

In most cases, the orientation with the way finding aid on predefined routes succeeded, with a few misinterpretations. The severity of dementia didn’t seem to foretell success in orientation with the way finding aid. Finding the right door, straying from the defined route, and the attractions of real- life context like other people were challenged most the test persons. Also the correct timing of the way finding advice was found to be crucial but difficult because of the varying walking speed of the subjects. If the advice appeared too early the subjects could forget them or, alternatively, they complied with the advice literally and as a result in worst cases, turned against the wall. As against using “left”, “right” and “go straight on” commands as the way finding advice seems to be more successful than using landmarks. Confirming subjects were on the correct track turned out to be beneficial for longer legs of the routes [5].

Methods

The applicability of the approach was first evaluated in a multidisciplinary research project Value Creation in Smart Living Environment for Senior Citizen (vesc.oulu.fi) workshop. This multi- disciplinary research group used living lab approach, where technology was designed and evaluated by and in co-operation with the end-users. Smart living environment technology was designed by taking into account human-computer interaction, communication, product and services as well as human interaction. In this study focus was on testing the designed navigation system prototype with scenario-based video with actors. In the video an actor (represents end-user) tested the navigation system prototype alone and with the help of security personnel and family. Quality of Life improvement was assessed using Quality Function Deployment (QFD) framework.

Storyboard

In this study focus was on presenting a new idea of a smart navigation system for people who have mild cognitive impairment due to Alzheimer’s disease, for instance, and who often require help in their daily activities. Aim of the whole system design was to make it as simple and illustrative as possible to accommodate the needs of such people. Specifically the aim was to design the system for senior citizens. This was achieved by designing the system based on a script written in the form of a storyboard [4]. The script was first illustrated with four early storyboard designs which were presented and evaluated by the research team. Such approach was chosen to help the research team/audience better identify themselves with the main character of the scenario. According to the feedback the final 30 page storyboard was constructed and it formed the basis for the scenario video. The feedback also helped to make the video more compact and easier to understand. The storyboard was useful for the main character and other people to understand the whole concept of the safety navigation system.

Figure 1. Storyboard was used to develop the usage scenario.
Figure 1. Storyboard was used to develop the usage scenario.

Scenario video

The designed scenario video (1) features Marjatta, a 73-years old widower who lives alone. She is suffering from a mild cognitive impairment due to Alzheimer’s disease. Such characteristics were chosen for the main actor of the video, since they most likely are those observable in our end-user population. In the video we picture a typical shopping trip, representing typical activities of daily living. The trip included planning, walking from home to the shop and back. The journey contained different problems, such as choosing directions, with the possibility of the main character Marjatta being disoriented. A narrator leads the story forward. Different informative signs and guides are presented in the video which are essential for the senior citizen to comprehend the functioning of the smart navigation system but also help the viewers. The main idea of this short video was to demonstrate and describe how the possible future smart navigation system could actually work.

1 The Safety Navigation scenario video is available at: http://finplatform.pbol.org/content/InfoDayMaterials/Smart.navigation.for.senior.citizens.mp4

Figure 2. Concept video was used to describe and collect feedback from the users and stakeholders.
Figure 2. Concept video was used to describe and collect feedback from the users and stakeholders.

Implementation considerations

Safety Navigation Overview

The main purpose of the Safety Navigation system is to help elderly people in their outdoor activities that they would feel safe and secure, and to increase awareness of the situations of the elderly for those who are concerned. The objective of the system is to assist the seniors remotely utilising a variety of behavioural scenarios and modern technologies such as positioning, embedded cameras, multi-channel and multi-media communications, and laser pointers. The entire community of the Safety Navigation system consists of MoTe (Mobile Terminal) users and Aware users. Aware users are in charge or may provide help to the MoTe users.

Main Functionality and User Interfaces

The Mobile Terminal concept is developed on a base of the Android OS smartphones. Such technologies and connected frameworks were enhanced with personalized features such as addresses and safety check points. Safe areas, like the way to a bank, hospital or a store, can be also defined to the user. When the user selects a destination, the application shows the safest route for them. After departure a predefined countdown timer is activated for the user. If the time limit is exceeded, the system will notify Aware users via e.g. SMS or email message, including location, date and time, so they can take appropriate actions in order to help the MoTe user.

Ubiquitous Home Environment

Ubiquitous Home Environment (UHE) is a user-centric set of systems through which users can interact with their living environment and outside world. An essential part of the UHE is a serving engine. Typically the engine achieves interoperability with the UHE infrastructure through a variety of generic and dedicated modules. The engine should expose a number of GUIs to terminal devices.

PBOL at Oulu UAS has built an implementation of the serving engine, the UbiHOMESERVER. For sensing the physical environment, the UbiHOMESERVER interoperates with Wireless Sensor Networks (WSN) and IPTV, mobile and web channels serve for human interaction. As a core of the engine, an intelligent module was developed. Knowledge technologies, such as Semantic Web, were considered in design.

The UbiHOMESERVER offers a set of GUIs through which it is possible to interact with the UHE as well as to consume and manage the ICT Home Services. Device recognition and content adaptation technologies were used to reduce end-user GUIs’ dependencies on devices. The end-user GUIs utilise multimodal information presentation, exposing textual, symbolic, colour, sound, voice and visual modalities. The UbiHOMESERVER and GUIs are able to handle environmental changes dynamically. A grid layout was chosen for the UbiHOMESERVER GUI design. Entire interface is implemented as low-hierarchical and intuitive.

Figure 3. Main view of the UbiHOMESERVER GUI.
Figure 3. Main view of the UbiHOMESERVER GUI.

Several systems, for example the Safety Navigation System, were made interoperable with the UbiHOMESERVER and thus became integrated parts of the UHE.

Safety Navigation System Architecture

The backbone of the Safety Navigation System is the UHE. The UbiHOMESERVER is running 24/7 and serve the users of the UHE. For example, family members may share the same living environment of the MoTe users, or be connected to it remotely. Those of them, who are trusted, may also be granted access to the MoTe user’s UHE and thus use a dedicated functionality of the Safety Navigation. Security staff doesn’t not have access to MoTe user’s UHE. Instead, their systems may interoperate with the UbiHOMESERVER through dedicated interfaces.

Figure 4. Architecture of the Safety Navigation system.
Figure 4. Architecture of the Safety Navigation system.

The Mobile Terminal may be implemented in a form of a self-sufficient all-purpose device, or in a form of a distributed/interconnected set of devices. Among those may be a wearable camera, a key ring with laser pointer and a smart phone. Due to a specific target group, the Mobile Terminals must provide end-users with controls and GUIs dedicated to the use by elderly people.

The wearable camera starts to take pictures of the surrounding area when the user is considered lost. Those pictures supplement location technologies and help the Aware users to identify the position of the MoTe user more precisely.

Figure 5. Safety Navigation system for identifying user position.
Figure 5. Safety Navigation system for identifying user position.

Users may launch a live audio/video conversation, and receive guidance from the Aware users at any time. A laser pointer can be used to display a proper direction with an arrow or other symbols on a flat surface when the user is not able to use audio/video communication properly.

The door guard generates an event when the user departures from home. Safety Navigation system keeps track of such state changes by logging them with a time-stamp. The log data may be used for defining safety areas and time frames more precisely, and in the future such knowledge may bring an opportunity to develop a proactive behaviour of the system.

Acknowledgments

This work has been partly funded by the Academy of Finland and JSPS (Japan) under Smart Living Environment for Senior Citizen research projects (VESC, P-SESC) and by Tekes for Well-being Ecosystem (Ryhti) project.

Authors

Petri Pulli, Zeeshan Asghar, Mika Siitonen, Risto Niskala, Eeva Leinonen, Antti Pitkänen, Jaakko Hyry, Dept of Information Processing Science, University of Oulu, Oulu, Finland

Jarmo Lehtonen, Scope Associates Oy, Helsinki, Finland

Vadym Kramar and Markku Korhonen, (markku.korhonen@oamk.fi), Pehr Brahe Center for Industrial and Services ICT (PBOL), Oulu University of Applied Sciences, Finland

References

Ferri P, Prince M, Brayne C, Brodaty H, Fratiglioni L, Ganguli M, Hall K, Hasegawa K, Hendrie H, Huang Y, Jorm A, Mathers C, Menezes PR, Rimmer E, Scazufca M (2005) Global prevalence of dementia: a Delphi consensus study. Lancet 366(9503):2112-7.

Niemelä K, Salminen K (2009) Kansallisten eläkestrategioiden muotoutuminen ja Euroopan unionin avoin koordinaatiomenetelmä (in Finnish, English summary). Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia No. 104. Sastamala: Vammalan Kirjapaino Oy, s. 114-136.

Parkkinen P. (2007) Riittääkö työvoima sosiaali- ja terveyspalveluihin.(in Finnish, English summary). (VATT discussion papers 433. Government Institute for Economic Research, Oy Nord Print Ab.

Siitonen (2011). Muistihäiriöisten vanhusten turvanavigointi. Oulun yliopisto
Tietojenkäsittelytieteiden laitos, pro gradu -tutkielma. 84s.

Sorri L., Leinonen E. and Ervasti M. (2011) ”Wayfinding aid for the elderly with memory disturbances”; Proceedings of the 19th European Conference on Information Systems (ECIS), ICT and Sustainable Service Development,
Tuunainen Virpi, Nandhakumar Joe, Rossi Matti and Soliman Wael (eds.), Helsinki, 2011. ISBN 978- 952-60-3574-1.

STAKES (2008) Apuvälineet ja Dementia Pohjoismaissa (in Finnish). [Web-document] http://www.stakes.fi/verkkojulkaisut/muut/M267.pdf

Statistical Handbook of Japan (2007) Statistical Research and Training Institute, MIC [Web- document] Available: http://www.stat.go.jp/english/data/handbook/c15cont.htm

Tilastokeskus (2007) Väestöennuste 2007-2040 (in Finnish). [Web-document] Available: http://www.stat.fi/til/vaenn/2007/vaenn_2007_2007-05-31_tie_001.html

Kommentit pois päältä artikkelissa Mobile Augmented Teleguidance-based Safety Navigation Concept for Senior Citizens 693
2/2012, Tutkimus ja innovaatiot

Sosiaalinen kaverirobotti avuksi hoitotyöhön

Johdanto

Väestörakenteen muuttuminen on haaste suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomessa oli Tilastokeskuksen virallisen väestörakennetilaston mukaan v. 2010 lopussa 80 vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia henkilöitä lähes 256 000. Määrä on viisinkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana. Väestöllinen (demografinen) huoltosuhde on suure, jolla verrataan lasten (alle 15 vuotta) ja vanhuseläkeikäisten (yli 65 vuotta) määrää työikäisen väestön määrään. Kuva 1 kertoo kuinka rajussa muutoksessa olemme lähivuosina ja vuosikymmeninä: tällä hetkellä suhde on vähän yli 50, 2010- luvun lopulla se ylittää 60 ja 2020-luvulla se menee jo yli 70. Uusimman EU:n väestörakenneraportin mukaan Suomessa on EU-alueen vanhin väestö vuonna 2020, kun mittarina käytetään yli 65- vuotiaiden ja työikäisten välistä suhdetta (Demography report 2010, 161). Väestörakenteen lisäksi toinen hoitotyöhön vaikuttava asia on pitkäaikaissairauksien lisääntyminen. Esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen sairastuneiden määrä kasvaa huolestuttavaa vauhtia eikä vain vanhusväestöllä. Diabetes on Suomessa myös melko yleinen lasten ja nuorten sairaus ja sairastuneiden määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan.

Kaikki nämä muutokset tarkoittavat sitä, että hoitohenkilökuntaa tarvitaan tulevaisuudessa lisää ,ja sen ohella tarvitaan kaikkia mahdollisia teknologisia ratkaisuja, joilla voidaan avustaa pitkäaikais- sairauksien hoitotyötä ja edesauttaa vanhusten selviämistä pidempään kotona. Palvelurobotiikka on eräs keinoista, joilla haetaan apua näihin tulevaisuuden haasteisiin. Palvelu- ja kaverirobotit eivät tule korvaamaan ihmisiä hoitotyössä vaan ovat vain yksi apuväline muiden joukossa. Tässä artikkelissa kerrotaan kaverirobotin kehitystyöstä ja sen käyttökokemuksista seniorikansalaisten parissa sekä kaverirobotin sovellukseksi kehitetystä diabetes-päiväkirjasovelluksesta.

Kuva 1. Suomen väestöllinen huoltosuhde 2010 ja ennuste vuoteen 2050 (Suomen virallinen tilasto 2010)
Kuva 1. Suomen väestöllinen huoltosuhde 2010 ja ennuste vuoteen 2050 (Suomen virallinen tilasto 2010)

Sosiaaliset robotit, kaveri- ja palvelurobotit

Palvelurobotti voidaan kansainvälisen robotiikkayhdistyksen (IFR) mukaan määritellä robotiksi, joka toimii osin tai täysin autonomisesti tuottaen palveluja ihmisille tai laitteille, pois lukien tuotannolliset tehtävät (Kuivanen 1999, 140; Pieskä, Luimula, Jauhiainen & Spitz 2012). Palveluroboteilla on jo nyt monia käyttökohteita ihmisten arjen helpottamisessa, mm. viihdekäytöstä siivoukseen, ruohon- leikkaukseen, pelastustehtäviin, rakentamiseen, vartiointiin, tarkastustehtäviin, vanhusten valvontaan sekä vammaisten apuväline- ja kuntoutuskäyttöön. Palvelurobotiikka on kovassa kasvussa: IFR:n tilastojen mukaan kotikäyttöön tarkoitettuja palvelurobotteja myytiin vuonna 2010 noin 1.4 miljoonaa kappaletta ja niitä ennustetaan myytävän vuosina 2011–2014 lähes 10 miljoonaa. Microsoftin perustaja Bill Gates onkin arvioinut kotikäyttöön tarkoitettujen palvelurobottien muodostuvan seuraavan vuosikymmenen aikana lähes yhtä merkittäväksi liiketoiminnaksi kuin kotitietokoneet, joihin liittyneitä Gatesin visioita pidettiin 1980-luvulla utopistisina (Gates 2007).

Sosiaalisiin robotteihin lasketaan monenlaisia palvelurobotteja, jotka kykenevät kommunikoimaan ihmisten tai toisten robottien kanssa. Sosiaaliset robotit voidaan jakaa avustaviin robotteihin, sosiaalisesti vuorovaikutteisiin robotteihin ja näiden yhdistelmään eli sosiaalisesti vuorovaikutteisiin robotteihin (Feil-Seifer & Mataric 2005; Salem, Kopp, Wachsmuth, Rohlfing, Joublin, 2012). Kaveri- robotiksi voidaan kutsua luonnollisella ja intuitiivisella tavalla kommunikoivia palvelu- tai sosiaalisia robotteja, jotka ovat suunniteltuja pääosin henkilökohtaiseen käyttöön kodinomaisissa tiloissa (Dautenhahn, Woods, Kaouri, Walters, Koay & Werry 2005).

Centria Ylivieska on aloittanut lokakuussa 2010 Kaveri-nimisen palvelurobotin kehitystyön ranskalaisen Robosoftin 2010 markkinoille tuoman Kompai-palvelurobotin alustan pohjalta. Tavoitteena ei ole olut kehittää ihmisiä korvaavaa mekaanista hoitajaa, vaan tutkia, mitä apua palvelurobotista voisi olla hoitotyön arjessa. Robosoftin Kompai on tarkoitettu vanhusten tai vammaisten avuksi kotona tai palvelutaloissa. Se on pitkän kehitystyön tulos, jossa on kuvan 2 mukaisesti paljon sensoreita ja tekoälyä. Centriassa on kehitetty robotin suomalaista multi- modaalista käyttöliittymää, jossa perustapoina kommunikointiin ovat suomenkielinen puhe ja kosketusnäyttö. Suomenkieliseen puheentunnistukseen liittyvää käyttöliittymää on kehitetty yhteistyössä Lingsoft Oy:n kanssa.

Kaveri voikin nykyisin tehdä jo monenlaisia asioita: tunnistaa puhetta, vastata kysymyksiin, navigoida huoneissa laserskannerin pohjalta muodostamansa kartan avulla, muistuttaa lääkkeenotosta ja tapaamisista, ottaa yhteyden lääkäriin, välittää etähoitoa, pitää muistilistoja (esimerkiksi ostoslistat), lähettää sähköposteja, soittaa musiikkia tai laulaa itse. Kaveriin on tarkoitus jatkossa liittää myös langatonta tekniikkaa hyödyntäviä mittauksia. Mobiili- ja palvelurobotiikan kehittämistä tehdään Centriassa yhteistyössä mm. tokiolaisen Ochanomizun yliopiston kanssa (Komatsuzaki, Tsukada, Siio, Verronen, Luimula & Pieskä 2011). Yhteistyö on lähtenyt liikkeelle reilut pari vuotta sitten, ja sitä on jatkettu molemminpuolisten tutkijanvaihtojen avulla. Myös hollantilaisen NHL Hogeschool Leeuwardenin kanssa on tehty opiskelijaprojekteina yhteistyötä kaverirobotin kehittämisessä. Käytettävyystutkimusta mobiilirobottien käytössä on tehty yhteistyössä Oulun yliopiston Oulun Eteläisen Instituutin tutkimusryhmän kanssa (Luimula, Sääskilahti, Partala, Pieskä & Alaspää 2010).

Kuva 2. Centrian Kaveri-robotin teknologiaa
Kuva 2. Centrian Kaveri-robotin teknologiaa

Sosiaalisen kaverirobotin käyttökokemuksia

Robottia on testattu muutamalla n. 70–75-vuotiaalla henkilöllä, testauspaikkana on toiminut ammattikorkeakoulun takkahuone. Testausryhmässä oli mukana myös kaksi lähihoitajataustaista tuotantotalouden insinööriopiskelijaa, jotka toivat tutkimustilanteisiin arjen realismia. Puolelle tekstihenkilöistä olivat tietokoneet tuttuja, mutta pari henkilöä esimerkiksi käytti kosketusnäyttöä ensimmäistä kertaa. Koehenkilöt eivät kuitenkaan vierastaneet robottia, ja heiltä saatiinkin hyviä ideoita ja kehittämisehdotuksia. Laitetta on tarkoitus kokeilla myöhemmin myös palvelukodissa, jossa robotin päätarkoitus on säästää askelia hoitokodin arjessa. Kehitystyössä mukana ollut hoitoalan yrittäjä näkee palvelurobotin mahdollisia käyttökohteita löytyvän mm. tavaroiden hakuun, ovien aukaisuun, uutisten lukuun vanhuksille tai toivelaulukonsertin pitämiseen liittyen. Centrian Kaveri on ollut medialle kiinnostava kohde ja se on ollutkin runsaasti esillä lehdistössä, TV:ssä ja sähköisessä mediassa (kuva 3).

Kuva 3. Kaverirobotin testausta, kuva Yle Areenan videosta
Kuva 3. Kaverirobotin testausta, kuva Yle Areenan videosta

Centria on toteuttanut vuoden 2011 aikana testisovelluksiin myös seniorikansalaisille ja ravintola- asiakkaille muutamia pienimuotoisia pelejä. Senioreille on suunniteltu tietokilpailutyylisiä kysymyksiä, joissa käyttäjä valitsee vastausvaihtoehdoista oikean. Kysymykset on suunniteltu senioreiden arkeen tarjoten heille virikkeitä esimerkiksi kahvihetken yhteyteen. Peli sisältää myös hallintasovelluksen, jolla hyvinvointialan ammattilaiset voivat ilman ohjelmointitaitoa lisätä kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja. Ravintola-asiakkaille on puolestaan rakennettu peli, jossa asiakkaan on etsittävä kahdesta kuvasta eroavaisuuksia. Myös tässä tapauksessa tarjolla on hallintasovellus ravintolan henkilökunnalle. Pelin kuvamaailma on pyritty valitsemaan siten, että kuvat liittyvät ravintolan toimintaan tai alueen matkailutarjontaan. Peliä on kehitetty lasten viihdyttämiseksi ravintolassa ruoan valmistusta odotellessa.

Kaveri apuna pitkäaikaissairauksien omaseurannassa

Diabeteksen hoitoon liittyvät päivittäiset tapahtumat, kuten verensokerin mittaustulokset, hiilihydraattimäärät ja insuliiniannokset kirjataan perinteisesti käsin paperiseen päiväkirjaan. Diabeteksen hoidossa tämä omaseuranta on ensiarvoisen tärkeää mahdollisimman hyvän hoitotasapainon saavuttamisen kannalta. Omaseurannan tärkeys korostuu eteenkin lasten ja nuorten diabeteksen hoidossa, jolloin verensokerin käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä on runsaasti. Näitä tekijöitä ovat mm. ravinnosta saatavat hiilihydraattimäärät, insuliiniannokset, liikunta, sairaudet ja tunnetilat. Pienten lasten kohdalla useasti päivän aikana tehtävä verensokerin mittaus on välttämätöntä, koska lapsi ei osaa välttämättä itse tunnistaa korkean tai matalan verensokerin oireita. Kattavan seurannan avulla verensokeritasapainoon vaikuttavien tekijöiden välille voidaan kuitenkin löytää riippuvuussuhteita ja niiden avulla parantaa hoitotasapainoa. Omaseurannan tuloksia tarkastellaan myös diabeteshoitajalla ja lääkärillä käyntien yhteydessä. Tällöin omaseurantaa tarkastellaan takautuvasti muutamia viikkoja käsittävältä jaksolta mahdollisia hoitoon liittyviä muutoksia mietittäessä.

Perinteisen päiväkirjan käytössä voi ongelmakohdaksi muodostua esimerkiksi merkinnöille varatun tilan riittämättömyys, kun merkintöjä tulee runsaasti. Myös epäselvästi kirjatuista merkinnöistä tehdyt virhetulkinnat ja virheelliset merkinnät voivat tuoda ongelmia. Päiväkirjaan tehdään paljon myös sellaisia merkintöjä, jotka olisivat mahdollista saada automaattisesti, kuten tapahtuman aika tai verensokerin mittaustulos. Perinteinen päiväkirja ei luonnollisestikaan pysty tarjoamaan aineiston minkäänlaista prosessointia.

Verensokerimittarit tyypillisesti näyttävät mitattujen tulosten keskiarvon, korkeimman ja matalimman tuloksen sekä mittausten lukumäärän. Mittareissa on myös toimintoja, joilla voidaan esimerkiksi merkitä mitattu tulos ennen tai jälkeen ateriaa olevaksi. Mittareista voidaan siirtää mittaustulokset tietokoneelle, jossa niistä voidaan erillisellä ohjelmalla muodostaa kuvaajia ja tehdä erilaisia yhteenvetoja. Omahoidossa hoitotasapainoon vaikuttavien tekijöiden syy- ja seuraus- suhteita mietittäessä mittarissa tietokoneelle siirretty aineisto ei edelleenkään sisällä insuliini- annoksia tai hiilihydraattimääriä. Nämä olennaiset tiedot tapahtumien ajankohtineen pitäisi käsin syöttää ohjelmistoon omaseuranta-päiväkirjasta. Pelkästään mittaustulosten siirtäminen mittarilta tietokoneelle on aikaa vievä tapahtuma, joka jää helposti tekemättä, puhumattakaan päiväkirjaan tehtyjen merkintöjen syöttämisestä ohjelmistoon.

Kaverirobotille sovellukseksi kehitettiin diabetes-päiväkirjasovellus, jonka tavoitteena on helpottaa ja kehittää diabeteksen omaseurantaa ja sitä kautta edesauttaa parempaan hoitotasapainoon pääsyä. Tätä sovellusta on mahdollista käyttää myös Android Tablet-PC:lle toteutettuna versiona. Kehittämisen perusajatuksena on ollut koota samaan aineistoon hoitotasapainoon vaikuttavat pää- tekijät mahdollisimman helppokäyttöisesti. Päiväkirjan käyttäjä syöttää tiedot kalenterinäkymään päivittäisistä insuliiniannoksista, hiilihydraattimääristä, verensokerin mittaustuloksista sekä muista hoitoon liittyvistä tärkeistä tapahtumista.

Kuva 4. Kalenterinäkymä verensokerin mittaustuloksien, hiilihydraattimäärien ja insuliiniannoksien syöttämistä varten
Kuva 4. Kalenterinäkymä verensokerin mittaustuloksien, hiilihydraattimäärien ja insuliiniannoksien syöttämistä varten

Päiväkirjasovelluksen myötä omaseurannan aineistosta voidaan helposti tuottaa eritavoin valmiiksi prosessoituja tuloksia, jotka helpottavat hoitotasapainoon liittyvien tekijöiden havaitsemista. Prosessointimahdollisuuksina ovat esimerkiksi verensokerin mittaustulosten, insuliiniannosten ja hiilihydraattimäärien keskiarvon sekä keskihajonnan laskeminen halutulle aikavälille. Omaseurantaan syötettyä aineistoa voidaan esittää tarvittaessa myös kuvaajien avulla, jossa syötetyt tulokset havainnollistuvat toisiinsa suhteutettuna kokonaisuutena.

Kuva 5. Hiilihydraattimäärät (pylväät), lyhytvaikutteiset insuliiniannokset (kapeat alueet), pitkävaikutteiset insuliiniannokset (leveät alueet) ja verensokerin mittaustulokset (käyrällä yhdistetyt pisteet)
Kuva 5. Hiilihydraattimäärät (pylväät), lyhytvaikutteiset insuliiniannokset (kapeat alueet), pitkävaikutteiset insuliiniannokset (leveät alueet) ja verensokerin mittaustulokset (käyrällä yhdistetyt pisteet)

Kehittämissuunnitelmia

Kaveri-robottiin on tarkoitus jatkossa liittää myös langatonta tekniikkaa hyödyntäviä mittauksia mm. vanhuksen terveystilan (kuume, pulssi, verensokeri) ja huoneen lämpötila- tai häkämittauksiin liittyen. Tavoitteena on myös edelleen kehittää päiväkirjasovelluksen helppokäyttöisyyttä sekä lisätä omaseurannan innostavuutta eteenkin lapsia ajatellen. Näihin tavoitteisiin ratkaisumahdollisuuksina ovat mittaustulosten langattoman tiedonsiirron käyttäminen ja peleistä tutun tekniikan soveltaminen innostajana ja uusien asioiden oppimisen tukena. Tulevaisuudessa kaverirobottiin on tarkoitus integroida myös yksinkertainen käsivarsi esim. lääkerasian tai vesilasin poimimista varten.

Centria on viime aikoina suunnitellut yhteistyötä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Turussa alkaa ensi syksynä tietotekniikan koulutusohjelmassa peliteknologian suuntautumisvaihtoehto. Yliopettaja Mika Luimulan johdolla turkulaiset opiskelijat pyrkivät rakentamaan niin senioreille kuin palvelualan asiakkaille ravintoloihin ja matkailukohteisiin erityyppisiä pelejä osaksi robotin palveluvalikoimaa.
Senioreiden osalta on mahdollista tehdä yhteistyötä myös tietotekniikan koulutusohjelman hyvinvointiteknologian suuntauman kanssa, joka kuuluu ns. IKITIK-konsortion. Konsortiosta löytyy vahvaa osaamista informaatio- ja kieliteknologiaratkaisujen toteuttamiseen. Kuten jo edellä on käynyt ilmi, konsortioon kuuluvan turkulaisen Lingsoft Oy:n kanssa Centria on jo aiemminkin tehnyt yhteistyötä. Matkailun osalta Turku tarjoaa sosiaalisen robotin testaamiseen runsaasti mahdollisuuksia. Sosiaalisia palvelurobotteja on maailmalla hyödynnetty tutkimuslaitosten kokeiluissa runsaasti erilaisissa opastustehtävissä. Yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa Centrian tutkijat uskovat kykenevänsä luomaan uuden tyyppisiä pelillisiä ominaisuuksia sisältäviä opastussovelluksia, joissa voidaan hyödyntää esimerkiksi aarteenetsinnän tai geokätkennän konsepteja.

Kirjoittajat

Sakari Pieskä, tutkimusyliopettaja, Jari Kaarela ja Ossi Saukko, kehitysinsinöörit, etunimi.sukunimi(at)centria.fi, CENTRIA tutkimus ja kehitys, Ylivieska

Mika Luimula, yliopettaja, mika.luimula(at)turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu

Lähteet

Dautenhahn, K., Woods, S., Kaouri, C., Walters, M., Koay, K.L., Werry, I. (2005) What is a Robot Companion – Friend, Assistant or Butler?, Proc. IROS 2005, IEEE IRS/RSJ International Conference on Intelligent Robots and Systems, August 2-6, 2005, Edmonton, Alberta Canada, pp. 1488-1493.

Demography report 2010. Older, more numerous and diverse Europeans. European Commission, March 2011. Available at: http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KE-ET-10- 001/EN/KE-ET-10-001-EN.PDF

Feil-Seifer, D., Mataric, M. J., 2005. Defining Socially Assistive Robotics. Proceedings of the 2005 IEEE 9th International Conference on Rehabilitation Robotics. June 28 – July 1, 2005, Chicago, IL, USA, 465-468.

Gates, B. 2007. A Robot in Every Home. Scientific American Magazine. January 2007 Issue, 7

Komatsuzaki, M., Tsukada, K., Siio, I., Verronen, P., Luimula, M. & Pieskä, S. 2011. IteMinder: Finding items in a room using passive RFID and an autonomous robot. Proc. of 13th ACM International Conference on Ubiquitous Computing   September 17-21, 2011, Beijing, China.

Kuivanen, R. (toim.) 1999. Robotiikka. Suomen Robotiikkayhdistys, Talentum Oyj, Vantaa

Luimula, M., Sääskilahti, K., Partala, T., Pieskä, S. & Alaspää, J. 2010. Remote Navigation of a Mobile Robot in a RFID-Augmented Environment. Personal and Ubiquitous Computing 14, 125-136.

Pieskä, S. Luimula, M. Jauhiainen, J. & Spitz, V. 2012. Social Service Robots in Public and Private Environments. 12th WSEAS International Conference on Robotics, Control and Manufacturing Technology (ROCOM ’12), Rovaniemi, Finland.

Salem, M., Kopp, S., Wachsmuth, I., Rohlfing, K., Joublin, F. 2012. Generation and Evaluation of Communicative Robot Gesture. International Journal of Social Robots, Available at: DOI 10.1007/s12369-011-0124-9

Suomen virallinen tilasto 2010. Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. vuosikatsaus 2010, Liitekuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde 1950–2010 ja ennuste 2011–2050 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.4.2012]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vaerak/2010/01/vaerak_2010_01_2011-09- 30_kuv_002_fi.html

Kommentit pois päältä artikkelissa Sosiaalinen kaverirobotti avuksi hoitotyöhön 505
2/2012, Pääkirjoitus, Tutkimus ja innovaatiot

Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä

Iloitsen, että aloitin terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymän (Centre for Health and Technology, CHT) johdossa juuri tässä ajassa: alalla tapahtuu paljon, ja toimintaa vauhdittavia kehittämiskokonaisuuksia käynnistyy jatkuvasti. Oulu on rakentamassa tulevaisuuden terveyden ekosysteemiä ja on keskiössä uusien terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämisessä.

Yhteiskunnasta nousevat haasteet, terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn merkityksen kasvu vaativat innovaatioita, jotta voimme vastata ikääntymiseen ja huolto­suhteen muutokseen. Palvelutarpeiden lisääntyminen haastaa uudistamaan sosiaali- ja terveys­palvelujärjestelmää uudella tavalla. Yksilön rooli korostuu oman terveyden ylläpitäjänä: oma­ehtoinen terveyden ylläpito ja sairauksien ehkäisy alentavat merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksia.

Teknologian käyttöönotto ja innovatiivisten ratkaisujen löytäminen vaativat terveydenhuolto­palvelujen tulevaisuuden tarpeiden ymmärtämistä ja monikanavaisten palvelukokonaisuuksien räätälöintiä käyttäjän tarpeisiin. Avainasemassa ovat palveluratkaisut, jotka tukevat terveyden seuraamista, monitorointia ja itseohjautuvaa palveluihin hakeutumista.

Yksilön entistä aktiivisempi rooli terveys- ja hyvinvointitiedon tuottajana ja haltijana korostuu. Tieto on oltava helposti saatavissa, hyödynnettävissä ja integroitavissa osaksi julkista terveyspalvelu­järjestelmää, jotta terveyden ja hyvinvoinnin omaehtoinen edistäminen ja terveysvalmennus olisivat mahdollisia.

Tutkimuksen ja kehittämisen näkökulma

Tieto- ja viestintäteknologioiden kehitys, ihmisen mittaamiseen liittyvät teknologiat sekä palvelu­liiketoiminnan tutkimus ovat korkeatasoisia Oulussa. Näiden tutkimusalueiden hyödyntäminen yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä eivät kuitenkaan vielä tuota sellaista lisäarvoa kuin mitä potentiaali antaisi ymmärtää.

Sovellusalueena terveys ja hyvinvointi sekä sen tutkimus on varsin kapea-alaista ja pirstaloitunutta. Tulevaisuuden kehittämisen keskiössä korostuvat uudentyyppiset yhteistyöverkostot ja osaamis­keskittymät sekä osaamisten yhdistäminen monitieteisesti ja yli organisaatiorajojen.

Uskon, että vahva tietoteknologinen osaaminen vauhdittaa tätä uudistumista, vaikka tietotekniikan hyödyntäminen terveyspalvelujen uudistamisessa on edennytkin hitaasti. Yhteiskunnalla ei ole varaa odottaa tietotekniikan suomien mahdollisuuksien käyttöönottoa eikä varsinkaan innovatiivisten ICT-palvelujen kehittämistä sairauksien seurannan ja ennaltaehkäisyn tueksi.

Uudet tutkimukselliset lähestymistavat ja toimintatapamuutokset ovat tarpeen

Teknologinen kehitys biologiassa, lääketieteessä ja tietotekniikassa on edesauttanut tautien tunnistamista ja hoitoa. Tulevaisuudessa genomitiedon hyödyntäminen yksilöllisessä hoidossa korostuu. Jotta tätä tietoa voitaisiin hyödyntää elintapaohjauksen tueksi, monitieteinen lähestymis­tapa on tarpeen. Koska tietovarannot kasvavat, tiedon käsittely vaatii mm. tiedonlouhintaa, matemaattista mallintamista, lääketieteellistä laskentaa, biostatistiikan ja bioinformatiikan tutkimusta. Kehittyneitä tietoteknisiä työkaluja tarvitaan tietovarantojen yhdistämiseen ja uusien palvelualustojen kehittämiseen.

Innovaatiokeskittymän painopistevalinnat ovat varsin teknologiaorientoituneita, mutta kehittämisen keskiössä ovat yhteiskunnallinen ja ihmistieteisiin liittyvä osaaminen yhdistettynä bio-, terveys-, tieto- ja viestintäalan osaamiseen.

Tarvetta on palvelumuotoilulle, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisten, monikanavaisten palvelu­konseptien ja järjestelmien kehittämisen terveys- ja hyvinvointisektorilla. Tarvetta on niin julkisen kuin yksityisten palvelujen yhdistämiselle siten, että yksilö ei välttämättä tiedä, kuka palvelut tuottaa. Ymmärrys monikanavaisten ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottamiseksi on tärkeää. Siten palvelututkimuksen rooli korostuu teknologisen kehittämisen rinnalla. Tämä kehitys avaa myös aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkimusta uusista liiketoimintamalleista, ansainta­logiikasta ja markkinamahdollisuuksista tulee sisällyttää kaikkeen kehittämiseen.

Tulevaisuuden näkymät

Näkisin, että tulevaisuuden innovaatioita vauhdittavat uudentyyppinen osaaminen, tiedon yhdisteleminen sekä sen digitalisointi ja konseptointi uudenlaisiksi palvelutuotteiksi. Tulevaisuuden älykäs ympäristö käsittää sekä fyysisiä laitteita että virtuaalipalveluja. Mobiilipäätelaitteista tulee tulevaisuuden lääkinnällisiä laitteita. Tutkimuksen pääpaino tulee olemaan älykkään ympäristön luomisessa tukemaan yksilöllistä terveydenhoitoa ja terveyden ylläpitoa

Kehittämisen keskiössä voivat olla esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveydentilan omaehtoinen monitorointi, kustannustehokkaat, oikea-aikaiset ja yksilölliset palvelu- ja hoitoratkaisut, julkisten tietovarantojen hyödyntäminen käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin sekä verkon kautta hyödynnettävät yksilölliset kuluttajapalvelut. Mobiilisovellusten ja pelien avulla terveyden ylläpidosta voi tehdä mielekästä ja sosiaalista toimintaa.

Meidän on pystyttävä avoimeen vuoropuheluun ja luotava toimintamalleja, joilla osaaminen saa aivan uuden tarkoituksen. CHT voi olla yhdistämässä olemassa olevaa osaamista ja vauhdittaa uusien ratkaisujen synnyttämistä. Uudet avaukset ja visiointi ovat tärkeitä, ettei kehittäminen puuroudu ja siilaudu liiaksi. Avoin innovaatiotoiminta vaatii yhteistä ponnistelua, jotta kehittämiseen saadaan dynaamisuutta ja vapaata ajatusten vaihtoa. Avoimuuden ja osaamisten yhdistämisen kautta voidaan tuottaa yllättäviäkin ratkaisuja. Mitä varhaisemmassa vaiheessa saadaan esim. pk-sektori mukaan innovaatioiden kehitykseen niin sitä parempi. Kehittämisen keskiössä ovat siten toimintamallit innovatiivisten esikaupallisten hankintojen eteenpäin viemiseksi. Niin ikään asiakaslähtöinen kehittäminen vaati uusia toimintamalleja.

Innovaatiokeskittymien tavoitteena on vahvistaa tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa. Työn mielekkyys löytyy yhteistyöstä ja innostavasta ilmapiiristä. Erityisesti minua lämmittää CHT: n yhteistyötahojen osaamispotentiaali, joka pursuaa yliopiston, VTT:n ja OAMK osaamisista. Selkä­rankaa tälle yhteistyömuodolle ja tulevaisuuden kehittämiselle antavat sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin hyvinvointipalveluja tuottavien tahojen yhteinen tarvemäärittely.

Näkisin, että olemme onnistuneet innovaatiokeskittymissä, jos olemme pystyneet hyödyntämään osaamistamme elinkeinoelämän tarpeisiin ja saaneet vaikuttavampia monitieteisiä kokonaisuuksia liikkeelle. Mielestäni Oulun ICT-osaamista ei vielä ole hyödynnetty läheskään niin mittavasti kuin sen mahdollisuudet antavat ymmärtää. Odotan, että toiminta synnyttää alueelle uusia yrityksiä, ja yritysten liiketoiminta uudistuu. Tämä osaltaan monipuolistaa elinkeinorakennetta ja synnyttää uusia työpaikkoja. CHT: n roolina on rakentaa yhteiskunnan tarpeista lähteviä tutkimus- ja kehittämiskokonaisuuksia sekä hakea kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita vahvistamaan tätä kehitystyötä.

CHT lyhyesti

Centre for Health and Technology (CHT) on Oulun Innovaatioallianssin muodostama innovaatio­keskittymä. Yhteistyötahoina ovat Oulun yliopisto, VTT, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Technopolis.

Keskittymän tarkoituksena on edistää yksilön terveyttä ja hyvinvointia, niiden palveluiden kehittämistä sekä terveydenhuollon prosessien tehostamista. CHT luo yhteistyötä lääketieteessä, ICT-teknologiassa, lääketieteen tekniikassa, luonnontieteissä, biotieteissä, hyvinvointialalla ja terveydenhuollossa.

CHT: n toiminnan painopistealueet ovat yksilöllinen lähestymistapa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, geenit ja elämäntapa sekä langaton terveyden monitorointi ja hoito. CHT: n perustehtävänä on edistää strategista, innovatiivista, poikkiteknologista tutkimus-, kehitystoimintaa keskittymän painopisteaihe-alueilla. Toiminta perustuu houkutteleviin tutkimus-, kehitys- ja innovaatioteemoihin, jotka tuovat yhteen akateemisen ja soveltavan tutkimuksen, elinkeinoelämän tuotekehityksen sekä terveydenhuolto­sektorin tarpeet. Teemat tukeutuvat alueen vahvaan tutkimus- ja tuotekehitysosaamiseen, ja valinnoissa painottuvat tulevaisuuden tutkimus- ja kehitystarpeet terveyden ja hyvinvointisektorilla.

CHT: n perusajatus on kansainvälinen projektiperustainen toiminta tehtävänään tieteelliseen näyttöön perustuva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen teknologiaa hyödyntäen. CHT muodostaa osaajaklusterin, on verkostojen tehokasta käyttöä tukeva ja mahdollistava instrumentti, toimii hankkeiden koordinoijana, vaikuttamis- ja tiedotuskanavana sekä kehittää ja ylläpitää uusien ratkaisujen pilotointiympäristöjä.

Kirjoittaja

Maritta Perälä-Heape, Johtaja, FT, Maritta.Perala-Heape@oulu.fi, Oulun yliopisto, terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymä

Kommentit pois päältä artikkelissa Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä 460