Nuori lukee kirjaa maski kasvoillaan

Miten korona vaikutti nuorten hyvinvointiin?

Miten nuoret voivat ammattilaisten kokemana?

Suomessa suurin osa lapsista ja nuorista voi hyvin. Yhä useampi ei kuitenkaan voi hyvin, sillä fyysinen, henkinen ja materiaalinen pahoinvointi tuntuvat kasaantuvan. Erityisenä haasteena ovat eriarvoistumiseen liittyvä huono-osaisuus sekä köyhyys. Lisäksi byrokratia- ja kannustinloukut voivat aiheuttaa väliinputoamisia, palvelujärjestelmän päällekkäisyyttä ja tehottomuutta. Laaja yhteiskunnallinen ongelma on sukupolvelta toiselle periytyvä hyvinvoinnin vaje ja huono-osaisuus. Tutkimusten mukaan syrjäytymisvaara kasvaa merkittävästi, jos nuoren mahdollisuudet ja omat resurssit ovat jo alun perin muita heikommat. (Tuuva-Hongisto 2019, 6–7.) Nuorten syrjäytymisen määrästä on esitetty erilaisia lukuja. Yksi luku on 60 000 nuorta, 15–29 vuotiaista. Nuorten syrjäytyminen on Suomessa vakava ongelma, jota voidaan ehkäistä osallistamalla nuoria ja mahdollistamalla heidän kiinnittyminen ansiotyöhön.

Lapin ammattikorkeakoulu on yhtenä toteuttajana Yhtymäpinnassa nuori -hankkeessa, joka on ESR:n rahoittama, rahoitukseen osallistuu myös STEA. Hankkeen kohderyhmänä on yli 15-vuotiaat syrjäytymisvaarassa olevat nuoret. Hankkeen päätoteuttaja on Pohjantähti-opiston kannatusyhdistys ry, osatoteuttajina Lapin ammattikorkeakoulun lisäksi ovat Tornion kaupungin sosiaalitoimi ja Pohjankodit Oy. Hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää erityisosaamista, jota nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset tarvitsevat peruskoulun loppuvaiheessa olevien nuorten kasaantuvien ongelmien tunnistamiseen ja niiden sanoittamiseen.

Syksyn 2019 aikana Lapin ammattikorkeakoulu toteutti sähköisesti kyselyn Meri-Lapin alueen nuorten kanssa työskenteleville ammattilaisille. Kysely lähettiin 94 eri alojen ammattilaiselle ja vastauksia tuli 37. Ammattilaiset kertoivat nuorten haasteista ja ongelmista, joista suurimpina huolina nousivat esille nuorten psyykkiset ongelmat mm. masennus, ahdistus, haasteet tunnetaidoissa sekä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Alla oleva taulukko kuvaa ammattilaisten esille tuomia asioita, jotka heidän mielestään ovat nuorten haasteiden taustalla olevia tekijöitä. Suurimpina huolina ovat mielenterveyden haasteet, sosiaaliset tekijät, kiusaaminen, syrjäytyminen ja oppimisvaikeudet. (Vastaajilla oli mahdollisuus valita useampi vastausvaihtoehto.)

Taulukko 1. Nuorten haasteiden taustalla olevat tekijät

 n%
Sosiaaliset tekijät3595
Mielenterveyden haasteet3595
Kiusaaminen3389
Oppimishaasteet3184
Syrjäytyminen3184
Päihteet2978
Erityisen tuen tarve2773
Psyykkinen kaltoinkohtelu2465
Kehityshäiriöt2157
Sopeutumisvaikeudet1951
Fyysinen kaltoinkohtelu1951
Talousongelmat12
Lapsen kasvatus12

Lapsen tai nuoren kokeman haasteiden ylittäessä hänen osaamisensa ja resurssinsa, seurauksena voi olla stressiä, ahdistusta ja elämänhallinnan ongelmia. Nämä puolestaan voivat aiheuttaa uupumusta, masennusta ja nuoren kehityksen hidastumista. Sosiaalisten suhteiden rakentaminen ja ylläpitäminen ovat monelle lapselle ja nuorelle haaste. Jos siinä ei onnistu, voi jäädä yksin. Sosiaaliset taidot ovat keskeisiä elämänhallinnan resursseja. Yksinäisyyden seurauksena voi ilmetä myöhempiä tunne- ja käyttäytymisongelmia. Nämä voivat vaikuttaa sosiaaliseen pärjäämiseen, psyykkisiin sairauksiin ja fyysiseen terveyteen sekä näkyä koulutus- ja työuran häiriöinä. Yksinäisyyden ja psyykkisten oireiden välinen yhteys vahvistuu iän myötä. (Hämäläinen 2019.)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, THL (2020) mukaan monet mielenterveyshäiriöt ilmaantuvat ensi kertaa jo nuoruudessa, ollen nuorten aikuisten tavallisempia terveysongelmia. On esitetty, että jopa 20–25 % nuorista kärsisi jostain mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyteen liittyvien oireiden ja häiriöiden varhainen tunnistaminen on tärkeää. Kyselyn mukaan ammattilaiset ovat valmiita kehittämään omaa osaamistaan. Nuorten mielenterveyteen ja päihteisiin liittyvän osaamisen tarve on vahva ammattilasten keskuudessa. Tällä hetkellä nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat pirstoutuneet hajallaan olevan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän johdostakin. Tämä vaikeuttaa myös nuorten parissa työskentelevien ammattilaisten työskentelyä ja nuorten avun saamista. Nuorten parissa työskentelevien ammatillista osaamista haastaa myös psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien kasaantuminen nuorille.

Miten nuoret voivat koronakeväällä 2020?

Koronaviruksen aiheuttama tauti COVID-19 alkoi levitä Kiinassa tammikuun 2020 alussa ja levisi Suomeen helmikuusta 2020 alkaen, aiheuttaen erilaisia toimenpiteitä. Yksittäisinä lapsiin ja nuoriin kohdennettuina toimenpiteitä koulut sulkeutuvat 18.3.2020 ja opetus tapahtui etupäässä etäopetuksena. Suomessa tehtiin myös rajoituksia kokoontumisiin liittyen, joka vaikutti lasten ja nuorten harrastuksiin. Suurin osa harrastuksista loppui kokonaan mm. urheilutilojen mentyä kiinni. Peruskoulut aukesivat uudestaan 14.5. ja kokoontumisrajoituksiin tuli lievennyksiä kesän 2020 alussa. Lapin ammattikorkeakoulu toteutti Yhtymäpinnassa nuori -hankkeen toimesta nuorille Webropol-kyselyn toukokuussa 2020 sosiaalista mediaa hyödyntäen. Kysely sisälsi myös avoimia kysymyksiä ja näin nuorilla oli mahdollisuus tuoda esille mm. Korona-ajan myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia heidän elämäänsä, kuten opiskeluun, sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin. Kyselyyn vastasi kahden viikon aikana 107 nuorta, joista suurin osa oli 16–17-vuotiaita lukiolaisia.

Nuorilta tiedusteltiin esimerkiksi koronan vaikutuksia heidän sosiaalisiin suhteisiinsa sekä psyykkiseen hyvinvointiin liittyviä asioita. Kaikki kyselyyn vastanneet nuoret vastasivat näihin kysymyksiin, joista he pystyivät valitsemaan useamman vaihtoehdon.

Taulukko 2. Koronan vaikutus sosiaalisiin suhteisiin ja psyykkiseen hyvinvointiin

 n%
Olen tavannut kavereita vähemmän6359
Olen ollut enemmän perheeni kanssa5450
Olen tuntenut pahaa oloa/mieltä koronan aikana5148
Olen kokenut yksinäisyyttä4946
Olen tuntenut itseni masentuneeksi korona-
aikana
4037
Olen ollut eristäytyneenä kotiini3533
Olen tavannut kavereita riittävästi2927
En ole tavannut kavereita lainkaan 2019
Korona on tuonut arkeeni myönteisiä asioita2019
En ole kokenut yksinäisyyttä1817
Korona ei ole vaikuttanut yhdessäoloon per-heeni kanssa1817
Korona ei ole vaikuttanut mielialaani1312
Olisin toivonut enemmän aikuisen läsnäoloa55
Muu, mikä?33

Vastausten perusteella positiivista oli, että yli puolet nuorista koki yhdessäolon lisääntyneen perheen kanssa. Toisaalta suurin osa nuorista koki koronan vaikuttaneen kaverisuhteisiin. Tuloksista tuli vahvasti esille nuorten masentuneisuus, sillä noin puolet vastaajista kertoi kokeneensa pahaa oloa ja mieltä. Nuorten psyykkinen pahoinvointi on suuri huoli.

Eräs nuori kuvaili tilannettaan näin:

”Mielialani on ollut aika alakuloinen ja viime päivinä olen kokenut eristämisen aina vaan ahdistavammaksi. Vanhempani eivät anna nähdä kavereita, joten olen ollut 2kk kokonaan eristyksissä pelkästään perheeni kanssa. Tämä on vaikuttanut aika paljon mielialaani ja olen niin sanotusti kohta hermoromahduksen partaalla, kun tuntuu että kotona oleminen eristyksissä menee kohta yli. Netin kautta yhteyden pitäminen ei ole sama asia kuin näkeminen kasvotusten., ja tätä asiaa vanhemmat eivät tajua. Lisäksi kun yleensä kavereita näkee koulussa, ei vapaa-ajalla ole niin suurta tarvetta nähdä. Tajuan tietenkin rajoitukset ja niiden arvon, mutta täydellinen eristäminen moneksi kuukaudeksi menee mielestäni vähän yli. Koska jos kavereita (tai pikemminkin yhtä kaveria kerrallaan) näkisi ulkona ja pitäisi määrätyn etäisyyden ja muutenkin rajoitusten mukaan, eikä tietenkään joka päivä tapaisi, en näkisi siinä kovinkaan suurta ongelmaa. Yhteenvetona kärsin aika paljon henkisesti.”

Melkein puolet nuorista kokivat yksinäisyyttä kevään 2020 aikana. Etäkoulu ja harrastusten loppuminen lisäsivät nuorten sosiaalista eristäytymistä, masennusta ja yksinäisyyden kokemusta. Nuoret kokivat myös pelkoa ja epätietoisuutta. Yksinäisyys on iso asia nuoren elämässä ja voi vaikuttaa nuoren itsetuntoon. Nuori voi kokea itsessään olevan jopa jotain vikaa. Nuoret vertailevat helposti itseään muihin ajatellen, että asiat ovat muilla paremmin. Kokemus yksinäisyydestä voi olla ahdistava ja tuskallinen. Nuoruuteen kuuluu ryhmään kuuluminen, jossa voi jakaa kokemuksia, tuntea yhteenkuuluvuutta ja tehdä asioita yhdessä. Osalla kyselyyn vastannaista nuorista sosiaaliset kontaktit vähenivät, jopa lakkaisivat.

”Olen entistä yksinäisempi ja koulu on erittäin haastavaa.”

Alla nuorten ajatuksia:

”En ole varma onko minulla kavereita.”
”Yksinäisyyttä, joukkoon kuulumattomuutta.”
”Pelkoa, yksinäisyyttä ja tylsyyttä.”

Miten tästä eteenpäin?

Lapin ammattikorkeakoulu toteutti muutaman kuukauden sisällä kaksi erilaista kyselyä, joista toinen kohdentui nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille ja toinen nuorille. Erityisesti nuorten avoimia vastauksia lukiessa ja tulkittaessa nousee suuri huoli nuorten psyykkisestä hyvinvoinnista. Näihin avoimiin kysymyksiin tuli paljon vastauksia. Nuoret halusivat selkeästi äänensä kuuluville, kuvaillen omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Nuorten tuottamat tekstit ja ilmaisut olivat tunteikkaita ja voimakkaita. Nuoret käyttivät vastauksissaan sanoja kuten; ahdistus, väsymys, pelokas, yksinäisyys, eristyneisyys.

Syksyn 2019 aikana ammattilaisille kohdennettu kysely toi esille huolen nuorten psyykkisestä pahoinvoinnista ja ammattilaisten osaamisen tarpeesta tähän huoleen vastaamiseen liittyen. Kyselyjen perusteella voidaan pohtia, miten ammattilaiset kykenevät vastaamaan nuorten psyykkiseen pahoinvointiin korona-aikaan liittyen? Julkisuudessa käydyissä keskusteluissa on tuotu esille kysymys, miten ammattilaisten osaaminen ja resurssit tulevat jatkossa riittämään. Pystytäänkö jo ennakoimaan minkälaisia pitkäkestoisia vaikutuksia, erimerkiksi nuorten eristäytyneisyydestä ja voimakkaasta pahoinvoinnista seuraa? Tähän haasteeseen Lapin ammattikorkeakoulu vastaa järjestämällä kyselyjen tuloksena saatuihin teemoihin koulutusta, täsmentämällä koulutusten teemat saatujen toiveiden ja tarpeiden mukaan. Lapin ammattikorkeakoulu on järjestänyt ensimmäisen seminaaripäivän syyskuussa 2020 ja tulee vielä järjestämään seminaareja ja koulutuspäiviä syksyn 2020 sekä kevään 2021 aikana. Nuorten parissa työskentelevät voivat täydentää omaa ammatillista osaamista hyödyntämällä eri ammattikorkeakoulujen erikoistumisopintoja sekä muuta täydennyskoulutusta esimerkiksi avoimen ammattikorkeakouluopintojen kautta. Yhtymäpinnassa nuori -hanke kohdentaa toimenpiteitä myös suoraan nuorten tarpeisiin, mm. kehittämällä ja kokeilemalla erilaisia nuorten kanssa käytettäviä menetelmiä sekä tapaamalla syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Lopuksi yhden nuoren toive:

”Tsemppausta jaksamiseen ja puhumista muutenkin.”

Kirjoittajat

Johanna Majala, YTM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky (Sosiaaliala), Lapin ammattikorkeakoulu, johanna.majala(at)lapinamk.fi

Merja Hjulberg, YTM, lehtori, Osallisuus ja toimintakyky (Sosiaaliala), Lapin ammattikorkeakoulu, merja.hjulberg(at)lapinamk.fi

Hämäläinen, T. (2019). Juurisyyanalyysi: Nuorten elämänhallinta ja mielenterveys. https://www.sitra.fi/julkaisut/juurisyyanalyysi-nuorten-elamanhallinta-ja-mielenterveys/#haasteiden-ja-voimavarojen-tasapaino Haettu 17.8.2020.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2020). Nuorten mielenterveyshäiriöt. https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/nuorten-mielenterveyshairiot Haettu 13.8.2020.

Tuuva-Hongisto, S. (2019). Nuorten syrjäytyminen ja alueellisen eriytymisen vähentäminen. Tutkimuskirjallisuuteen ja -raportteihin pohjautuva kartoitus. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-157-6

Pelialan osaamisen hyödyntäminen tupakoinnin ehkäisyssä

Kirjoittajat: Marja-Leena Kauronen & Kirsi Purhonen.

Kouluterveyskyselyn mukaan 8- ja 9-luokkalaisista tupakoi vuonna 2017 päivittäin 10,5 % (sotkanet.fi), minkä vuoksi koulun terveystiedon opetuksen lisäksi on tarvetta kehittää uusia tupakoinnin ehkäisymenetelmiä. Tupakointikokeilu ja sen eteneminen päivittäiseksi tupakoinniksi liittyvät nuorten yhteisöihin, sosiaaliseen käyttäytymiseen, roolimalleihin ja tilannetekijöihin (Galán ym. 2012, Kvaavik ym. 2014, Tombor ym. 2015, Kuipers ym. 2016, Moran ym. 2017). Viime aikaisissa tutkimuksissa on tupakoimattomien vertaisten hyödyntämistä tupakoinnin ehkäisyssä suositeltu (Woodgate & Busolo 2015).

Xamkin Versus-hankkeessa hyödynnettiin pelialan osaamista terveyden edistämisessä. Hankkeessa kehitettiin yläkouluun ja toiselle asteelle tupakoinnin ehkäisyyn tarkoitettu digitaalinen peli, jossa yhdistettiin nuorten tupakointikokeiluja ja tupakointia koskeva tutkimustieto pelitarinaan. Tarinallistetun pelin eri hahmojen käyttäytymiseen liitettiin päivittäinen ja satunnainen tupakointi, tupakointikokeilujen riskitilanteet, kriittinen ajattelu ja uusien asenteiden muotoutuminen nuorten arjen sosiaalisissa tilanteissa. Myös tupakoimattoman nuoren roolimalli sisällytettiin peliin. Kuvallisuus tuki hahmojen persoonallisuuksia ja pelaajan tupakointiin liittyviä valintatilanteita.

Pelin tarkoitus ei ole suoraan opettaa pelaajaa tupakointiin liittyen, vaan peli virittää nuoren kriittistä ajattelua pelin sisälle rakennettujen tarinoiden avulla. Pelin sisään asetetut kysymykset vahvistavat tupakoimattomuutta tai tupakoivan kohdalla herättävät pohtimaan tupakointiin ja tupakoimattomuuteen liittyviä uskomuksia ja arvoja. Peli ei anna pelaajalle oikeita tai vääriä vastauksia, vaan nuoren tulee itse ratkaista tupakointiin tai sen aloittamiseen liittyviä kysymyksiä. Tarinaan on kuitenkin sisällytetty informaatiota tupakointiin liittyvästä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja piiloviesteinä tupakoinnin haittoja.

Nuorten palautetta pelin kehittämiseen tarvittiin muun muassa kuvallisuudesta, tarinallisuudesta, peliin sisältyvistä asenteista ja informaatiosta. Tämän arvioitiin mahdollistuvan parhaiten kehittämällä useita lyhyitä, eri ympäristöihin sijoitettuja pelejä, minkä vuoksi kehittäminen vaatikin viisi eri versiota.

Pelin rakentamisessa hyödynnettiin myös hankkeen tutkimuksellista osiota, joka tuotti pelille tietoa siitä, minkälaisten visuaalisten kontekstien avulla tupakoimattomat ja tupakoivat voidaan erotella toisistaan. Parhainten kuvakyselyllä tunnistettiin tupakoimattomat, alhaisen tupakointiriskin nuoret, joista kuvakysely tunnisti noin 90 prosenttia, kun tupakoivista nuorista tunnistettiin vain hieman yli puolet.

Kuvakyselyn tuloksia hyödynnettiin pelin suunnittelussa. Kun kuvakyselyn tulokset osoittivat pelaajan kuuluvan tupakoinnin riskiryhmään, pelaaja sijoitettiin peliskenaarioon, missä kohdatut pelihahmot ovat lopettamassa tupakointia ja tarvitsevat apua ja tukea. Jos pelaaja ei kuulunut riskiryhmään, hänet sijoitettiin peliskenaarioon, missä kohdatut pelihahmot tupakoivat ja ovat pelaajaa kohtaan vastahakoisia.

Pelillisyys lisää menetelmän interaktiivisuutta. Peliin sijoitettiin kysymyksiä, joiden tarkoitus oli herättää kriittisyyttä ja muuttaa asenteita. Pelissä nuorilta kysyttiin pelin alussa heidän suhtautumistaan: 1) kuinka paljon haittoja he näkevät satunnaisessa tupakoinnissa, 2) onko koulussa käytäntöjä, jotka mahdollistavat tupakoinnin ja 3) kuinka paljon haittoja he näkevät kaveripiirin tupakoinnissa. Pelin lopuksi nuorilta kysyttiin uudelleen saman kysymykset ja he saivat vaihtaa alkuperäistä vastaustaan pelin jälkeen. Erityisesti tupakoimattomien pelaajien näkemykset satunnaisen tupakoinnin haitoista ja kaveripiirin tupakoinnin haitoista vahvistuivat.

Pelialan osaaminen ja kuvien tulkinnan käyttö tutkimusosiossa mahdollistivat uudenlaisen lähestymistavan tupakoinnin ehkäisymenetelmien kehittämisessä. Nuorilta saadun palautteen mukaan pelillisyyden yhdistäminen tupakoinnin ehkäisyyn tuntui mielekkäälle tavalle käsitellä aihetta ja siitä muotoutui erilainen, nuorten kulttuuriin sopiva menetelmä. Lopputulos muokkaa ajattelua ja avaa näkemään pelillisyyden mahdollisuuksia yleensä terveyskäyttäytymisen muuttamisessa.

Kirjoittajat

Marja-Leena Kauronen, TTT, yliopettaja, Terveyden edistämisen (YAMK) koulutusohjelmavastaava, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, marja-leena.kauronen(at)xamk.fi

Kirsi Purhonen, Yhteisöpedagogi (YAMK), projektipäällikkö, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, kirsi.purhonen(at)xamk.fi

Galán, I., Diez-Ganán, L., Gandarillas, A., Canteo, J. L. & Durbán, M. (2012). Individual and contextual factors associated to smoking on school premises. Nicotine & Tobacco Research. Vsk. 14 (4), 495–500.

Kuipers, M. Robert, P-O., Richter, M., Rathmann, K., Rimpelä, AH., Perelman,J., Federico, B., Lorant, V. & Kunst, AE. (2016). Individual and contextual determinants of perceived peer smoking prevalence among adolescents in six European cities. Preventive Medicine, Vol 88, p.168-175.

Kvaavik, E., Scheffels, J. & Lund, M. (2014). Occasional smoking in Norway. Tidsskrift Norske Laegeforen 28, 134(2): 163-7.

Moran, M.B., Walker, M.W., Alexander, T.N., Jordan, J.W., & Wagner, D.E. (2017). Why Peer Crowds Matter: Incorporating Youth Subcultures and Values in Health Education Campaigns. American Journal of Public Health 107, 3: 389-395.

Sotkanet.fi. Tilastotietoja suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista. https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/index

Tombor, I., Shahab, L., Herbec, A., Neale, J., Michie, S., & West, R. (2015). Smoker Identity and Its Potential Role in Young Adults’ Smoking Behavior: A Meta-Ethnography. Health Psychology, 34(10): 992–1003

Woodgate, R.L. & Busolo, D.S. (2015). A qualitative study on Canadian youth’s perspectives of peers who smoke: an opportunity for health promotion BMC Public Health 15: 1301. https://doi.org/10.1186/s12889-015-2683-4

Nuoret aktiivisia toimijoita kehitystyössä eri asuinalueilla

Kirjoittaja: Jukka Piippo.

PAD – Positive Attitude Development

Artikkeli perustuu Arcada ammattikorkeakoulun ja Tallinnan yliopiston yhteiseen PAD – Positive Attitude Development projektiin. Projekti oli Central Baltic Interreg -ohjelman rahoittama hanke, jonka tarkoituksena oli edistää alueellisesti nuorten ja nuorten aikuisten, joilla on mielenterveysongelmia, mahdollisuuksia työllistymiseen. Hankkeessa pyrittiin myös vaikuttamaan asenteisiin koskien mielenterveysongelmia sekä lieventämään stigmaa. Hankkeen pääasialliset toiminnot alueilla koostuivat niin sanotuista face-to-face -tapahtumista joissa hankkeessa toimivat nuoret ja nuoret aikuiset osallistuivat julkisiin paneelikeskusteluihin, joissa mietittiin mielenterveyden ongelmia. Keskusteluihin osallistui myös Arcadan henkilökuntaa, opiskelijoita, kokemusasiantuntijoita, työnantajien edustajia sekä Kolmannen sektorin järjestöjen henkilöstöä. Hankkeessa toteutettiin myös työnantaja tapaamisia sekä muita julkisia aktiviteetteja. Yksi merkittävä kommunikaatio kanava oli sosiaalinen media, jossa hankkeen näkyvyys oli laajaa (PAD-Facebook). Hanke toteutettiin 1.5.2015–30.4.2017 aikana.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (Aaltonen ym. 2015) mukaan vuonna 2014 Suomessa oli 56.000 alle 25 vuotiasta nuorta työttömänä ja luku vaikuttaa kasvavan. Joko työelämän tai opiskelun ulkopuolella oli 5 prosenttia 18–29-vuotiaista nuorista ja nuorista aikuisista. Suurin syy nuorten ulkopuolisuuteen ja syrjäytymiseen on mielenterveysongelmat. Työterveyslaitoksen raportin mukaan 5–8 nuorta aikuista jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyshäiriön vuoksi (Ahola & Holappa 2015). Mielenterveysongelmat ja niistä johtuvat kustannukset, ehkä erityisesti koskien nuoria ja nuoria aikuisia, ovat kansallinen ongelma, johon tulisi pyrkiä vaikuttamaan monella eri tavalla. Arvioiden mukaan nuorten ja nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeiden kustannukset nousevat lähes miljoonaan euroon/vuosi.

Hankkeen aikana järjestettiin Suomessa noin viisitoista face-to-face -tapaamista Helsingin alueella, joista ensimmäinen yhteistyössä Lapinlahden Lähde-toiminnan kanssa. Yksi suurimmista tällaisista tapahtumista järjestettiin Esplanadin lavalla. Tässä tapahtumassa oli mukana työnantajan edustajia, psykiatrian asiantuntijoita, opiskelijoita sekä kokemusasiantuntijoita. Tapahtumia järjestettiin myös Sello-kauppakeskuksen aukiolla, Tikkurilan aseman aukiolla, Narinkkatorilla, Arabianrannassa sekä useissa julkisissa tapahtumissa pääkaupunkiseudulla. Arvioiden mukaan yli 4.000 henkilöä seurasi tapahtumia, joissa keskusteltiin avoimesti mielenterveysongelmista, niiden mahdollisista syistä sekä siitä, kuinka nuorten ja nuorten aikuisten tilannetta voidaan parantaa. Keskustelut saattoivat olla hyvin ristiriitaisia riippuen siitä, millaisia mielipiteitä paneelissa esitettiin. Myös katsojilla oli mahdollisuus kommentoida keskustelua, ja useat yksityishenkilöt tarttuivat tilaisuuteen kertoakseen omia näkemyksiä mielenterveysongelmiin liittyen.

Yksi tärkeä vaihe hankkeessa oli se, kun hankkeeseen kytkettiin mukaan kokemusasiantuntijoita. Näillä henkilöillä on omakohtaisia kokemuksia mielenterveysongelmista, alueellisesta psykiatrisesta hoidosta ja palvelujärjestelmän toiminnasta. Kokemusasiantuntijoiden avulla hankkeen voidaan katsoa nousseen uudelle tasolle. Hankkeen alkuvaiheessa toiminnassa oli mukana Arcadan henkilöstöä sekä opiskelijoita. Hyvä näin, mutta kokemusasiantuntijoiden liittyminen hankkeeseen toi sille uudenlaista perustaa.

Nuoret

Hankkeessa oli useita haasteita, joista suurimmaksi nousi nuorten mukaan saaminen. Nuoret lähtevät hitaasti mukaan ja jäävät nopeasti pois. Kun ammattilaiset ajattelevat tietävänsä, miten tehdä nuorille suunnattua toimintaa, toiminnasta tulee helposti teknistä. Toimivuus vaatii, että nuoret itse suunnittelevat ja myös uskovat toimintaan. Myös selkeä tieto, mihin on lähtemässä mukaan ja mitä etuja siitä on, on tärkeää.

Ne nuoret, jotka halusivat lähteä mukaan, eivät useinkaan halunneet enää identifioitua psyykkisesti sairaisiin työnhaun yhteydessä. He halusivat olla työntekijöitä eivätkä mielenterveyskuntoutujia, sillä hyvääkin tarkoittava toiminta voi tuntua heistä halventavalta. Kohderyhmästä puhuminen voi myös esimerkiksi olla leimaavaa mutta asennemuutoksen aikaan saaminen oli silti heillekin tärkeää. Pitää myös kyetä huomaamaan, että hankkeet ja projektit eivät pysty samalla tavalla auttamaan kaikkia nuoria. Tällaisissa projekteissa tulisi ottaa vahvasti huomioon jokaisen yksilön henkilökohtaiset tarpeet, jotka voivat projektinkin aikana olla muuttuvia ja niihin muutoksiin pitäisi pystyä vastaamaan. Kaikki nuoret, joille projekti on ensimmäinen askel kohti työpakkaa, tarvitsevat kuitenkin paljon tukea ja se vie projektityöntekijältä aikaa. Mukana olevan ammattilaisen täytyy olla sellainen, jota nuori kunnioittaa. Tekeminen vaatii myös nuorten kanssa olemista ja puhumista. Nuoren pitää pystyä luottamaan projektiin ja siihen, että hän saa tukea, kun hän uskaltaa lähteä mukaan. Sen tulisi olla itsestään selvyys, sillä muutoin on vastuutonta ottaa nuoria mukaan.

Nuorelta odotettavissa olevan työpanoksen tulee olla realistinen, mikä tarkoittaa sitä, ettei se myöskään saa sitoa nuorta liiaksi. Tavoitteiden pitää olla konkreettisia ja mahdollisia saavuttaa, koska suuriakin haaveita voidaan pilkkoa konkreettisiksi ja toteutettavissa oleviksi palasiksi. Kaikille on tärkeää kuulua johonkin ja tuntea itsensä tärkeäksi. Projektin sisällä pitää olla aikaa tutustua ja ryhmäytyä. Yhteenkuuluvuuden tunne voi lisätä projektissa pysymistä, mikä itsessään toimii tukikeinona ja on siksi hyvin tärkeä. Hierarkia tulee unohtaa, sillä kaikki projektiin osallistuvat tuovat pöytään yhtä arvokkaan panoksen. Jos ajatellaan että hanke on sellainen, että nuoret ”tarvitsevat” sitä niin silloin myös hanke ”tarvitsee” nuoria.

Yhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit Suomessa olivat Mielenterveyden keskusliitto sekä Uudenmaan Omaisten järjestö FinFami. Tämä yhteistyö oli merkittävää ja juuri mielenterveyteen keskittyneiden kolmannen sektorin osallisuus toi myös uutta virikettä hankkeeseen. Hankkeen aikana järjestettiin yhteisiä tapahtumia Tallinnan yliopiston kanssa. Suomessa toiminnoista ja aktiviteeteistä vastuullisia olivat pääasiassa Arcadan henkilöstö ja hankkeeseen liittyneet edellä mainitut tahot.

Tuloksista

Hankkeen tuloksia mitattiin kyselyiden avulla. Kyselyt toteutettiin hankkeen alussa sekä lopussa ja perustuivat CAMI-kyselyyn (Community Attitudes towards Mental Illness, Taylor & Dear, 1981). CAMI-kysely puolestaan perustuu OMI- ja CMHI-kyselyihin (Opinions about Mental Illness, Cohen & Struening, 1962; Community Mental Health Ideology, Baker & Schulberg, 1967). Alkuperäinen CAMI-kysely koostuu 40 väittämästä koskien asenteista mielenterveysongelmista. Tämän hankkeen kyselyyn valittiin 20 väittämää Ruotsissa Hjärnkoll-hankkeessa käytetyn CAMI-kyselyn mukaan.

Yleisesti ottaen kyselyihin vastanneiden asenteet paranivat lähes kaikissa kysymyksissä korkeintaan 10 prosenttia. Vastausten mukaan ihmisten asenteet ovat siis muuttuneet positiivisempaan suuntaan. Vastanneet ovat sitä mieltä, että yhteiskunnassa olisi omaksuttava hyväksyvämpi asenne sellaisia ihmisiä kohtaan, joilla on psykiatrinen sairaus, ja että osallisuus yhteiskunnassa on parasta hoitoa henkilöille, joilla on mielenterveysongelmia. Vastanneiden mukaan psykiatrinen toiminta tulisi järjestää niin avoimissa muodoissa kuin mahdollista, myös asumalähiöissä, sillä vastaajien asenteen muutos osoittaa, että psykiatrisista ongelmista kärsivät henkilöt eivät häiritse muita.

Asenteiden muutos on myös huomattavaa, kun on kyse psykiatrian potilaiden vaarallisuudesta. Vastanneet pitävä potilaita vähemmän vaarallisina kuin ihmisiä yleensä. On mielenkiintoista, että tulos koskien kysymystä ”Psykiatrisen toiminnan ulkoistaminen asuinalueille ei aiheuta vaaraa lähiöiden asukkaille” oli negatiivinen, siis muuttunut huonompaan suuntaan, ja siten myös ristiriidassa muihin kysymyksiin koskien hyväksyvämpää asennetta, vaarallisuutta ja kohderyhmän integroitumista yhteiskuntaan.

Lopuksi

Aktiivisilla ja varsinkin osallistavilla alueellisilla kehityshankkeilla on mahdollista vaikuttaa kansalaisiin ja yhteiskunnan kehitykseen ja pyrkiä parantamaan elinolosuhteita ihmisille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä yhteiskunnasta. Tällaisissa hankkeissa osallisuuden merkitys on erittäin suuri, sillä niiden henkilöiden, joiden tilannetta pyritään vahvistamaan, on saatava oma aito äänensä kuulumaan. Asiantuntijoiden ajatukset poikkeavat usein asianomaisten ajatuksista ja tästä syystä avoin vuorovaikutus näiden ryhmien välillä on tärkeää, jotta toiminta vastaisi parhaalla mahdollisella tavalla asianomaisten tarpeisiin.

Kirjoittajat

Jukka Piippo, FT, psykiatrian erikoissairaanhoitaja, erityistason psykoterapeutti, mielenterveyden yliopettaja, Arcada Ammattikorkeakoulu, jukka.piippo(at)arcada.fi

Aaltonen, S. Berg, P. & Ikäheimo, S. (2015). Nuoret luukulla – Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Haettu 21.09.2016 http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125695/URN_ISBN_978-952-302-442-7.pdf

Ahola, K. & Holappa, P. (2015). Nuorten työkyvyttömyyseläkkeen syynä yhä useammin mielenterveysongelmat. Haettu 16.10.2016 https://www.uutistamo.fi/nuorten-tyokyvyttomyyselakkeen-syyna-yha-useammin-mielenterveysongelmat/

Baker, F. & Schulberg, HC. (1967). The development of a community mental health ideology scale. Community Ment Health J. Sep; 3(3): 216–25.

Cohen, J. & Struening, E. L. (1962). Opinions about mental illness in the personnel of two large mental hospitals. The Journal of Abnormal and Social Psychology, 64(5), 349–360.

PAD-Facebook: Haettu 20.08.2018 https://www.facebook.com/PADprojekti/?modal=composer&notif_t=page_fan_growth_drop&notif_id=1504602591270127

Taylor, S. M. & Dear, M. J. (1981). Scaling community attitudes toward the mentally ill. Schizophrenia Bulletin, 7(2), 225–240.

Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen

Kirjoittajat: Kati Peltonen, Minna Elomaa-Krapu, Anne Määttä, Minna Kahala, Marko Kananen.

Johdanto

Valtaosa suomalaisista 15–29 -vuotiaista nuorista voi hyvin ja etenee koulutukseen ja työelämään. Samaan aikaan syrjäytyneiden nuorten osuus kasvaa. Tilastojen mukaan vuonna 2010 syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita oli noin 51 300 eli noin 5 % koko ikäryhmästä. Näistä nuorista noin 32 500 on jäänyt peruskoulun jälkeen kokonaan työnhaku- tai koulutustilastojen ulkopuolella. (Myrskylä 2012.)

Lähestymme syrjäytymisen ehkäisyä sosiaalisen osallisuuden eli inkluusion vahvistamisen näkökulmasta. Osallisuuden kokemukset ovat vahvasti sidoksissa hyvinvoinnin kokemuksiin. Inkluusio tarkoittaa jokaisen mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen, työhön, toimeentuloon, asuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin, sosiaaliturvan piiriin kuulumista sekä pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä työmarkkinoille. Se on myös yhdenvertaisia mahdollisuuksia, oikeuksia ja resursseja osallistua yhteiskunnan toimintaan (Eräsaari 2005; Leeman & Hämäläinen 2016) Osallisuus on tiedon saamista, suunnitteluun osallistumista ja omaa tilannetta koskevaan päätöksentekoon osallistumista sekä oman ympäristön toimintaan osallistumista (Harju 2004). Osallisuuden tunne rakentuu siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi ja he kokevat kuuluvansa yhteisöön tai yhteiskuntaan (Haake & Nikula 2011).

Osallisuuden vastakohtana on syrjäytyminen eli tilanne, jossa yksilö, perhe tai jopa ryhmä jää ilman koulu- tai työpaikkaa ja kokee sen johdosta jäävänsä yhteisön ja/tai yhteiskunnan ulkopuolelle (Notkola ym. 2013). Sosiaalisen osallisuuden keskiössä on siten yhteiskunnan reunoilla tai ulkopuolella olevien ihmisten tuominen lähemmäs yhteiskunnan eri toimintoja erilaisten prosessien ja tukitoimien kautta ja tämän toteuttamisessa ja vahvistamisessa palvelujärjestelmällä on merkittävä rooli (EU Council 2008).

Lasten-, nuorten- ja perheiden toimivat peruspalvelut ovat merkittävä ja kustannusvaikuttava keino ennaltaehkäistä marginaaliin joutumista (Notkola ym. 2013; Ristolainen ym. 2013; Sipilä & Österbacka 2013). Tarvitaan myös alueellisten toimijoiden yhteistyötä uusien palvelumallien kehittämiseen.

Fyysisen, psyykkisen ja subjektiivisen hyvinvoinnin merkitys

Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pyritty turvaamaan kaikille tasaveroiset mahdollisuudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen. Tavoitteista huolimatta sekä hyvä- että huono-osaisuus näyttävät kuitenkin periytyvän. Kun huono-osaisuus ylisukupolvistuu, vanhempien hyvinvoinnin ongelmat siirtyvät heidän lapsilleen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017; Conger ym. 2009)

Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemusten riskitekijöitä ovat köyhyys, työttömyys, sosiaalisten suhteiden vähyys, turvattomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen puute (Larja ym. 2016). Lähes neljännes syrjäytyneistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia (Myrskylä 2015, 19).

Nuorten kohdalla syrjäytymisen syyt ovat moninaiset. Esimerkiksi fyysiset terveyserot saattavat kärjistyä nuoruudessa merkittävästi erilaisten elämäntapojen ja elinolojen takia. (Rimmer & Rowland 2008, Sawyer ym. 2012, Suurpää, 2009). Sosiaalinen aktiivisuuden puute ja heikko fyysinen terveys, lisääntyvä ylipaino, liikkumattomuus ja ruutuaika lisäävät riskiä sairastua kansansairauksiin (Fonsesca ym. 2010, Sawyer ym. 2012). Fyysistä hyvinvointia heikentävät myös vaikeudet perheissä, kuten elinympäristön turvattomuus, päihteet sekä fyysinen ja henkinen väkivalta (Valtatie ym. 2016).

Myös erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat nuoruudessa yleisiä (n.20–25%) ja etenkin siirtymävaiheet kehityksessä ovat riskikohtia psyykkisen oireilun lisääntymiselle (Konsensuslausuma 2010). Psyykkinen hyvinvointi on moniulotteinen käsite, jota kuvaavat mm. elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuus, myönteinen minäkuva sekä ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys. Psyykkinen hyvinvointi on sidoksissa myös nuorten omiin arvoihin ja käsityksiin omasta elämästään.

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi luovat pohjaa nuoruusiän myönteiselle kehitykselle, oppimiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan. Tämä kehitys tapahtuu nuoren omien ominaisuuksien sekä ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena. Subjektiivisiin hyvinvoinnin kokemuksiin vaikuttavat kaikissa elämänvaiheissa mikrotason tekijät, kuten ystäväpiiri ja sosialisaatioympäristöt sekä sosiaalisen osallisuuden kokemukset. Toisaalta nuorten elämäntyytyväisyyden kokemuksia muokkaavat myös makrotason tekijät kuten yhteiskunnallinen ja elinympäristön tilanne.

Nuorten henkisen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen

Resilienssi merkitsee kykyä selviytyä erilaisissa tilanteissa eli yksilön vastustuskykyä elämän paineille, joustavuutta, kimmoisuutta ja mukautumiskykyä (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2016). Lasten ja nuorten selviytymiskykyisyyttä voidaan kehittää, jotta lapset kestävät epäonnistumisen kokemuksia. Avun pyytäminen ja hakeminen ovat resilienssiä tukevia vahvuustekijöitä. (Mielenterveyden keskusliitto 2016.) Resilienssin kehittymisen yksi osatekijä on minäpystyvyys, jolla tarkoitetaan yksilön uskomuksia ja käsityksiä kyvystään toimia ja suoriutua eri tilanteissa. Minäpystyvyysuskomukset eivät ole staattisia ominaisuuksia, vaan kehittyvät aikaisempien kokemusten, havaintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteella. (Bandura 1997).

Koherenssin tunteella eli elämänhallinnalla tarkoitetaan kykyä käsitellä ulkoisten kuormittavien tekijöiden aiheuttamia paineita tai rajoituksia sekä sisäisiä ristiriitoja myönteiseen kasvuun tähtäävällä tavalla. Koherenssin tunne auttaa nuorta kokemaan ympäröivän maailmansa jäsentyneeksi, tarkoituksenmukaiseksi sekä käsiteltävissä olevaksi ja liittyy vahvasti koettuun terveyden tunteeseen, erityisesti mielenterveyteen. Perusta aikuisuuden elämänhallinnalle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, pitkäaikaiset ristiriidat sekä vaikeudet perheessä muodostavat riskin lapsuuden ja nuoruusiän koherenssin tunteen kehittymiselle (Honkinen 2010).

Yhteenveto

Nuorten osallisuus ja hyvinvointi on moninaista ja sitä tukevien hankkeiden pitäisi vahvistaa yhtä aikaa sekä mielenterveyttä, sosiaalisuutta, fyysistä hyvinvointia, mutta myös nuorten fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä. Ammattikorkeakoulut voivat vastata näihin haasteisiin kehittämällä vaikuttavia toimintamalleja paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Palveluiden kehittämisessä ja järjestämisessä ”nuorelta nuorelle” – näkökulman esiin nostaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tavoitetaan myös ne nuoret, joita perinteiset palveluiden muodot eivät tavoita tai motivoi. Tavoitteena tulisi olla konsultoivan suhteen sijaan jaetun päätöksenteon aste, jossa nuorelle syntyy kokemus asioihin vaikuttamisesta (Kuure & Lidman 2013). Tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta niin, että nuoret ovat tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden kanssa. Nuoren osallistuminen omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon lisää minäpystyvyyden ja koherenssin tunnetta sekä positiivista mielenterveyttä.

Nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin kodeissa, kouluyhteisöissä, terveydenhuollossa kuin harrastustoiminnassa. Tarvitaan uusia toimintamalleja joilla tuetaan muun muassa perhetyön ja nuorisotyön integraatiota. On myös kiinnitettävä yhä enemmän huomiota toimijoiden moniammatillisen yhteistyön vahvistamiseen, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien jakamiseen sekä eri toimintamallien vaikuttavuuden arviointiin. Näin tuetaan Sote-uudistuksen päämääriä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa, palveluiden yhdenvertaisuudessa sekä kustannusten hillitsemisessä.

Kirjoittajat

Kati Peltonen, KTT, KM, TKI-johtaja (Hyvinvointi ja uudistava kasvu), Lahden ammattikorkeakoulu, kati.peltonen(at)lamk.fi
Minna Elomaa-Krapu, TtT, Tutkintovastaava terveysalan YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu, minna.elomaa-krapu(at)metropolia.fi
Anne Määttä, VTT, Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, anne.maatta(at)diak.fi
Minna Kahala, TtM, Hoitotyön lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu, minna.kahala(at)samk.fi
Marko Kananen, FT, tutkija, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, marko.kananen(at)xamk.fi

Appelqvist-Schmidlechner K., Tuisku K., Tamminen N., Nordling E. & Solin P. (2016). Mitä on positiivinen mielenterveys ja miten sitä mitataan? Suomen lääkärilehti. 24 (71), 29 – 34.

Bandura A. (1997). Self-efficacy. The exercise of control. New York: W.H. Freeman and Company.

Conger R. D., Belsky J. & Capaldi, D. M. (2009). The intergenerational transmission of parenting: Closing comments for the special section. Developmental Psychology, 45(5), 1276–1283.

Eräsaari, R. (2005) Inkluusio, ekskluusio ja integraatio sosiaalipolitiikassa. Kiistakysymysten kartoitusta. Janus 13: 3, 252 – 267

EU Counsil (2008). Counsil recommendation (KOMISSION SUOSITUS), annettu 3 päivänä lokakuuta 2008, työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä (tiedoksiannettu numerolla K(2008) 5737) (2008/867/EY) haettu 23.4.2017 osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32008H0867&from=EN

Fonsesca H., Silva A.M., Matos M.G., Esteves I. ,Guerra A. & Gomes-Pedro J. (2010). Validity of BMI based on self-reported weight and height in adolescents. Acta Pædiatrica 99, 83–88.

Haake N. & Nikula T. (2011). Osallisuus, luottamus ja elinympäristö. Terveyden edistämisen kansalaiskysely. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 1/2011. Trio-Offset, Helsinki.

Harju, A. (2004). Osallisuus. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/osallisuus

Honkinen P-L. (2010). Nuorten elämänhallintaa tuettava. Lapsuusiän käytöshäiriöt ennustavat elämänhallinnan ongelmia nuoruudessa. Duodecim 126, 5 – 6.

Konsensuslausuma. 2010. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2016/02/konsensuslausuma090210.pdf

Kuure T. & Lidman J. (toim.) (2013). Yhteisellä työllä parempaa: opaskirja monialaisen yhteistyön kehittämiseksi nuorten hyvinvointipalveluissa. Joutsen Media. Hämeenlinna.

Leeman, L. & Hämäläinen, R-M. (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81: 5, 586-594.

Mielenterveyden keskusliitto. (2016). Verkkojulkaisu. Haettu 10.4.2017 osoitteesta http://mtkl.fi/resilienssi-auttaa-vastoinkaymisissa/

Myrskylä P. (2015) Toisen asteen koulutuksesta syrjään jääneet. Teoksessa Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) (2015) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. VNK, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015, 18–22.

Notkola V., Pitkänen S., Tuusa M., Ala-Kauhaluoma M., Harkko J., Korkeamäki J., Lehikoinen T., Lehtoranta P. & Puumalainen J. (2013) Nuorten syrjäytyminen. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013. Helsinki, Tarkastusvaliokunta.

Rimmer J.A., & Rowland J.L. (2008). Physical activity for youth with disabilities: A critical need in an underserved population. Developmental Neurorehabilitation. 11 (2), 141–148.

Ristolainen, H., Varjonen, S. & Vuori, J. (2013) Mitä tiedämme politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkatoimien vaikuttavuuden tieto- ja arviointikatsaus. Tarkastusvaliokunnan mietintöjä 2/2013. Helsinki.

Sawyer S.M., Afi R.A. & Bearinger L.H. (2012). Adolescence: a foundation for future health. Lancet 12, 60072-5.

Sipilä J. & Österbacka E. (2013) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtionvarainministeriön julkaisuja 11/2013. Helsinki, Valtionvarainministeriö.

Suurpää L. (2009). Nuoria koskeva syrjäytymistieto, Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 27. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.nuorisotutkimusseura./images/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2017). Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus

Valtatie H., Joronen.K, Lehtonen M. & Åstedt-Kurki P. (2016). Poikien perheeseen liittyvät huolet ja ilonaiheet keskusteluissa Väestöliiton Poikien Puhelimessa. Hoitotiede. 28 (3), 217-228)

Laitinen pääkuva

SERPA: ”Tässä kaiken pitäisi lähteä ihan oikeasti nuorista”

Kokeilukulttuuria nuorten palveluihin

Etnografista asiakastutkimusta on tehty pitkään kulutus- ja päivittäistavarakaupassa (mm. Ruckenstein, Suikkanen & Tamminen 2011, s. 26–27). Vasta viime vuosina on myös julkisissa palveluissa ryhdytty kuulemaan asiakasta. Asiakasraateihin usein hakeutuu sosiaalisesti taitavia ja aktiivisia henkilöitä. Miten osallistaa ihan tavallisia nuoria ja mahdollistaa heitä löytämään oma polkunsa?

Nuorten osallistamiseen käytetään paljon erilaisia keinoja ja siitä huolimatta nuorten osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen ei ole lisääntynyt (Tuusa ym. 2014 s.75). Entä jos ammattilaisten toteuttamaa ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -vaihetta vähennettäisiin ja toimintakulttuuria muutettaisiin ”yrittänyttä ei laiteta” suuntaan? Ryhdyttäisiin tekemään asioita, kokeiltaisiin uusia juttuja ja opittaisiin näistä kokemuksista. Näin tuettaisiin nuoria kohti osallisuutta ja nuoren yksilöllistä hyvinvointia (esim. Raivio & Karjalainen 2013, s.12–34).

SERPA

Talvella 2014 ELSA-toimijatapaamisessa tutkija Antti-Jussi Tahvanainen esitteli amerikkalaisen innovaatiomallin, case DARPA:n (Defence Advanced Research Project Agengy). Keskustelimme havainnoistamme ja päätimme kokeilla DARPA:n toimintamallia sovellettuna nuorisotyöttömyyden kontekstiin.

SERPA – nuorten työllisyyden edistäminen osallistavalla kokeilukulttuurilla -hanke on ESR-rahoitteinen kahden vuoden kokeilu, jonka keskeisenä tavoitteena on osallistaa keskisuomalaisia nuoria ratkaisemaan itse koulutukseen sekä työelämään liittyviä haasteita ryhmän tarjoaman tuen avulla ja tukea näin nuoria opiskelun sekä työelämän suuntaan. Osallistavaan, matalan kynnyksen kokeilukulttuuriin nojautuvien nopeiden kokeilujen kautta pyritään löytämään aidosti toimivia ja uudenlaisia ratkaisuja nuorten kouluttautumis- ja työllistymisedellytysten parantamiseksi. Hankkeen päätoteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja hankkeessa on kolme osatoteuttajaa: Jyväskylän Taidetyöpaja ja Äänekosken kaupungin työpaja sekä Nuorten Keski-Suomi ry.

SERPA-hankkeen keskeisinä toimenpiteinä ovat pilottiryhmät, jotka koostuvat 17–29-vuotiaista nuorista ja tarkoituksena on yhdessä tunnistaa sekä rajata ryhmän yhteisiä ongelmia. Nuoret ideoivat ja etsivät osaratkaisuja myös omaan työllistymiseensä liittyviin haasteisiin. Kussakin osatoteuttajan ryhmässä kerätään ideoita ja niitä testataan nopeasti omassa toimintaympäristössä. Pilottiryhmille ei anneta valmiita, rajattuja toimintamalleja tai -suunnitelmia, vaan ideat ovat nuorten omia ja osaratkaisuja voi kehittää hyvinkin vapaasti. Ryhmien toiminnan aikana nuorilla syventyy ymmärrys myös työelämässä välttämättömistä, ns. 2000-luvun työelämätaidoista (kuva 1). Ryhmissä tehtävää kehittämistyötä tuetaan tarvittaessa erilaisin asiantuntija- ja ostopalveluin. SERPA-prosessin dokumentoinnin myötä toimintamalli on levitettävissä ja monistettavissa myös muiden nuorten parissa työskentelevien tahojen käyttöön.

SERPA
Kuva 1. 2000-luvun työelämätaidot SERPA-toiminnassa (Ville Leppänen).

SERPA-kokemuksia tähän mennessä

Pilottiryhmien muodostamisessa on kriittistä rekrytoida oppimishaluisia nuoria projektipäälliköitä (alle 29-vuotiaita, työelämän ulkopuolella tai ilman opiskelupaikkaa oleva), jotka toteuttavat nuorten kanssa projektin pilottiryhmät. Projektipäälliköiden tehtävänä on koota vapaaehtoisten nuorten ryhmä yhteistyössä TE-toimiston, yhdistysten ja viranhaltijoiden kanssa, toimia ryhmän luotsaajana ja innostajana toimimaan tavoitteen suunnassa. Nuorten projektipäälliköiden kanssa käydään läpi kokeilukulttuurin ajatusmaailmaa sekä palvelumuotoilun systeemistä ajattelua. Heille tarjotaan myös tiimivalmennusta.

Kolmen ryhmän yhteisessä starttipäivässä kukin ryhmä tunnistaa ryhmälleen yhteisiä ongelmia, joiden ratkaiseminen muodostuu ryhmän tavoitteeksi. Ryhmät kokoontuvat oma-aloitteisesti kerran kaksi viikossa ja tapaamisten välillä nuoret etsivät itsenäisesti tietoa käsittelyssä olevasta teemasta. Ryhmätapaamisissa nuoret jakavat etsimänsä tiedon omalla tavallaan muulle ryhmälle ja asiasta keskustellaan eri näkökulmista. Ryhmissä tulee hiljaisia hetkiä ja osa nuorista vaatii ”valmentajan kertovan mitä pitää tehdä”. Nuoria kuitenkin vastuutetaan tekemään omia valintoja. Usein projektipäälliköiden on kaivettava menetelmäsalkkuaan, jotta ryhmässä syntyy keskustelua ja jokainen nuori pääsee osallistumaan. Rohkaistuttuaan nuorilta itseltään tulee yhä suoremmin omia ideoita mitä ryhmätapaamisissa tehdään ja mihin asioihin tartutaan.

Ryhmädynamiikan rakentamisessa käytetään esimerkiksi Room Escape -palveluita ja eläinavusteisia menetelmiä. Tutustumiskohteina ovat olleet 3D-printtaus, kissakahvila ja eri oppilaitokset. Lisäksi nuoret ovat osallistuneet mm. pelinkehittäjä-, matchmaking- ja Dream up -tapahtumiin. Tapahtumia on pidetty alkuun jännittävinä. Hankkeessa käytetyn eKoutsi-mobiilisovelluksen kautta kerätyt palautteet kertovat nuorten kuitenkin pitäneen tapahtumista.

Ryhmätoiminnat päättyvät aina ryhmien yhteiseen Isoon Matkaan, jonka nuoret itse suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä projektipäälliköiden kanssa. Lopuksi järjestetään vielä kunkin pilottijakson yhteinen päätöstilaisuus, jossa kaikki ryhmät kertovat omalla tavallaan puolen vuoden ryhmätoiminnastaan ja tuloksistaan (kuva 2). Pilottijaksoja on nyt ollut kaksi, eli kuusi ryhmää on saatu päätökseen.

Päätöstapahtuman visualisointi
Kuva 2. Toisen pilottijakson päätöstapahtuman visualisointi (Kuvitellen Oy).

Nuorten projektipäälliköiden ajatuksia SERPA -ryhmistä ”ei kaduta että tuli lähdettyä mukaan”

Toisen pilottijakson projektipäälliköt haastateltiin heidän ryhmäkokemuksistaan. Projektipäälliköiden mielestä ihmisten kohtaaminen on ollut työskentelyssä keskeistä: ”sai antaa nuorille, mutta myös oppi nuorilta”. He kuvasivat, että ryhmän jälkeen oma itsevarmuus on kasvanut ja ryhmäläisiltä saatu palaute on vahvistanut tätä: ”hienoa kuulla, kun nuori sanoo, että kuuluu johonkin, saa päästää oman persoonan valloilleen”. Projektipäälliköt kuvasivat saaneensa myös ryhmänohjaamis-, yhteistyö- ja esimiestaitoja. Myös tulevaisuuden työelämätaidot olivat konkretisoituneet ja ryhmän kasaan saaminen sekä päiväkirjan kirjoittaminen olivat tuoneet alun vaikeuksien jälkeen onnistumisen kokemuksia.

Haastatteluissa nousi esiin vertaisuuden merkitys ”yksi iso osa suhteesta ja kontaktista ryhmässä”, koska se lisäsi tasa-arvoa ”en kokenut olevani heidän yläpuolella, en ollut liian kaukainen”. Projektipäälliköt olivat tuoneet esiin jonkin verran omia kokemuksiaan ryhmissä ”olen ollut samassa tilanteessa ihan konkreettisesti” ja kokivat sen lähentäneet yhteistyösuhdetta. Oman työttömyys- ja työnhakukokemuksen kautta oli myös helpompi samaistua esimerkiksi Kela-asiointiin ja tunnistaa työttömyyden paineet ”voi tulla helposti muuri, jos on liian kaukana työttömän maailmasta”. Oman kokemuksen kautta oli helpompi myös ymmärtää nuorten erilaiset, negatiivisetkin tunteet, kuten kateuden ja ärsytyksen.

Vertaisuus koettiin tärkeänä asiana, silti projektipäälliköitä mietitytti oma, ajoittain ristiriitainen rooli ryhmänvetäjinä ”nuoret varmasti havaitsivat etten ole työtön vertainen heille, olin kuitenkin töissä”. Ristiriitaisuuteen vaikutti myös sekä työ- ja ryhmänvetämiskokemuksen puute ”oma tunne siitä että mikä roolini on kun en ole perinteinen nuorisotyöntekijä” että aiempi kokemus ”se mihin on tottunut on vetäminen ja jossain vaiheessa oli liikaa suunnittelua vaikka oli kokeiluakin”. He kuvasivat, että ohjaajan asemaan hakeutui, vaikkei se ollut tarkoitus ”puhuin ryhmäläisistä nuorina, vaikka osa oli mua vanhempia”.

Ajoittain oli haastavaa olla rennosti osana nuorten keskustelua ja samalla tiedostaa, että nyt voisi vetää keskustelua takaisin aiheeseen ”pakko välillä pitää vähän järjestyksessä”. Toiminnan vapaaehtoisuus tarkoitti sitä, että kaikki eivät aina tulleet paikalle ja se harmitti välillä ”ei tiennyt kuinka monta tulee tai milloin on seuraava kerta”. Fiiliskyselyssä (eKoutsi) tuli joidenkin keskustelujen jälkeen esiin vaikeita asioita, mikä pohditutti. Toisaalta ryhmäläiset olivat erilaisia persoonallisuuksia eli ”ei voinut olla aina kaikille kivaa, silti tultiin uudestaan seuraavalla viikolla”.

Projektipäälliköt pohtivat paljon kokeilukulttuurin jalkauttamista ja omaa toimintaansa ryhmän vetäjinä ”nyt kun tietää niin olisi voinut vielä enemmän tuoda kokeilukulttuuria”. He pohtivat mitä olisi itse voinut tehdä toisin ”jos olisikin vain antanut mennä, olisi antanut tehdä ja epäonnistua ja olisi siitä oppinut”. Nuorilähtöisyys ja kokeilukulttuuri on helppo ymmärtää paperilla, mutta konkreettisesti ja aidosti nuorten näköinen toiminta on haastavaa. Projektipäälliköt pohtivatkin ”kuinka olla kaikissa rooleissa yhtä aikaa mutta ei ottaa liikaa kantaa mihinkään?”. Entä kuinka mahdollistaa asioita, kun nuoret eivät olleetkaan niin aktiivisia? ”Jos nuorilta ei tullut ideaa, niin sitten istutaan ja ollaan hiljaa”. Toiminta ei saanut kuitenkaan olla liian rentoa, koska ”kyseessä ei ollut leikki- tai iltapäiväkerho”.

SERPA-opit

SERPA-hankkeen vahvuuksia, mahdollisuuksia, uhkia ja heikkouksia on esitelty SWOT-analyysissä (kuvio 1).

Laitinen SWOT
Kuvio 1. SWOT-analyysi SERPA-hankkeen toiminnasta.

Kuten nuorten projektipäälliköiden haastatteluista nousee esiin, aito nuorilähtöinen toiminta on haastavaa, mutta samanaikaisesti antoisaa. Se tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen vertaistukeen, oivalluksiin, osallisuuden kokemuksiin ja oppimiseen. Projektipäälliköiden mukaan kokeilukulttuurissa voisi olla vahvuus, kun ei ole ennakkokokemuksia, odotuksia tai asenteita toimintaa kohtaan. Tällöin ei ole sidoksissa jo opittuihin tapoihin tehdä työtä ja voi ottaa avoimin mielin kokeilun mahdollisuudet vastaan.

Projektipäälliköt pohtivatkin haastatteluissa sitä, miten ympäristö ottaa uuden työtavan vastaan. Kun aiemmin on korostettu ammattilaisen asiantuntijuutta toiminnan järjestämisessä, niin SERPA-ryhmissä ajatus onkin käännetty päälaelleen ja nuorten asiantuntijuus on keskeinen toiminnan liikkeelle paneva voima. Ryhmän vetäjä on mukana prosessissa vertaisena, mahdollistajana ja kanssakulkijana, ei neuvojana, ohjaajana tai asiantuntijana. Vallitsevan toimintakulttuurin muutos vie aikaa, mutta rohkaisevilla kokeiluilla voidaan avata ajatuksia uusille tavoille toimia.

Ryhmien vetäjät tarvitsevat perehdytystä ja tukea, mutta samanaikaisesti vapaat kädet toimia aidosti kokeilukulttuurin periaatteilla. Tämä tuo haasteita ryhmän vetäjän koulutukseen. Kysymyksiä herättää myös nuorten rekrytointi ja motivointi mukaan ryhmiin. Keiden kaikkien pitäisi ottaa vastuuta nuorten ohjaamisesta juuri heille sopiviin palveluihin? Kuinka kääntää ”pakolla” tulleen nuoren vastustuksen aidoksi motivaatioksi osallistua?

SERPA-hankkeen kolmas pilottiryhmävaihe on nyt käynnistynyt ja samanaikaisesti pohditaan toimintamallin juurruttamista hankkeen osatoteuttajien pysyvään toimintaan. Paljon on vielä kysymyksiä ilman vastauksia, mutta ehkä nuoret itse osaavat vastata niihin?

AIHEESEEN LIITTYVIÄ LINKKEJÄ:
Kokeileva Suomi http://kokeilevasuomi.fi/kokeilut
Palvelumuotoilu http://palvelumuotoilu.fi
Palvelumuotoilun työkalupakki www.sdt.fi
Radikaalimpi innovaatiotoimintamalli www.darpa.mil
Työllisyyskokeilujen selvitys, TEM 30/2016 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75328/TEMjul_30_2016_16082016.pdf?sequence=1
Uusi osaamisohjelma Euroopalle http://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/FI/1-2016-381-FI-F1-1.PDF

Kirjoittaja

Janne Laitinen, FM, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, janne.laitinen(at)jamk.fi
Katja Raitio, TtM, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, katja.raitio(at)jamk.fi

Raivio, H. & Karjalainen, J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Taina Era (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156.

Ruckenstein, M., Suikkanen, J. & Tamminen, S. 2011. Unohda innovointi. Edita, Helsinki http://www.sitra.fi/julkaisut/sitra291.pdf. Viitattu 30.8.2016.

Tuusa, M., Pitkänen, S., Sheimeikka, R., Korkeamäki, J., Harju, H., Saares, A., Pulliainen, M., Kettunen, A. & Piirainen, K. 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Työ ja yrittäjyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 15/2014.