Osaavia ohjaajia tarvitaan hyvinvointipalveluissa

Kirjoittajat: Liisa Kiviniemi, Timo Latomaa, Johanna Pudas, Marianne Tensing,  Päivi Vuokila-Oikkonen.

Johdanto

Toimivien hyvinvointipalvelujen kehittämiseen tarvitaan osaavia ja vastuullisia työntekijöitä. Koulutusorganisaation tehtävänä on valmistaa tulevia ammattilaisia pärjäämään työelämässä. Ammattikorkeakoulu on myös hankkeiden, täydennyskoulutusten ja työnohjausten avulla edistämässä jo ammatissa toimivien osaamista ja kehittymistä. Arenen (2016) mukaan ammattikorkeakoulujen tulee olla mukana sote-uudistuksessa kehittämiskumppaneina ja kouluttajina. Opetus- ja kulttuuriministeriö (2017) tuo esiin, että sote-järjestelmän laatu ja vaikuttavuus perustuvat henkilöstön ammattitaitoon ja osaamiseen. Ministeriö on tunnistanut erityisiksi haasteiksi neuvontaan ja ohjaukseen liittyvät osaamistarpeet.  Jotta sote-uudistuksesta kaavaillut hyödyt toteutuvat, palveluohjaukseen on kiinnitettävä erityistä huomiota myös koulutuksessa. (OKM 2017.)

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset tarvitsevat ohjauksen sisältöön liittyvän osaamisen lisäksi taitoa kuuntelemisen, moniäänisyyden ja luottamuksen mahdollistavaan ohjaukseen. Ilman niitä asiakkaan kokemus ohjauksen tuloksellisuudesta jää vajaaksi.  Artikkelissa kuvataan tuloksellisen ja onnistuneen ohjauksen perustan muodostavia ilmiöitä, kuten dialogisuutta ja luottamusta. Kirjoittajat ovat ohjaustyötä tekeviä, sitä tutkivia ja kehittäviä ammattilaisia, joita yhdistää kiinnostus ihmisten kokemuksiin ja niiden tutkimiseen sekä tuloksellisen ohjauksen taustalla vaikuttaviin ilmiöihin.

Ohjattava keskiössä – kuuntelu ja osallisuuden vahvistaminen

”Ohjaaja kuunteli minua ja tunsin olevani tilanteen keskiössä.  Se oli tärkeintä.  Tulin tietoiseksi vastuustani, eikä luovuuttani tukahdutettu. Opin parhaiten siitä, miten hän minut kohtasi ja miten ohjasi.” 

Edellä oleva kuvaus on valmistumisvaiheessa olevan sosiaali- ja terveysalan opiskelijan kokemus saamastaan ohjauksesta. Kuuntelu ja ajan antaminen ohjattavalle on ohjaussuhteen perusta, kuten opiskelijakin kuvauksessaan ilmaisee.  Voi kysyä, mitä tälle ”kuuntelutyökalulle” on tapahtumassa työelämän muuttuessa hektisemmäksi ja pirstaleisemmaksi? Onko ohjaajalla aikaa pysähtyä ohjaussuhteeseen? Mitä ohjaajan pitäisi kuulla ja tavoittaa ohjauskeskustelussa ja millaisille viesteille hän on mahdollisesti ”kuuro”? Mitä uusia sisältöjä ohjaaja oppii kuulemaan ja oivaltamaan? Ajatuksena on, että kuuntelemalla ohjaaja poimii ohjauskeskusteluun ajan merkkejä ympäristöstä, ammattiin kasvamisen ja siinä kehittymisen pulmia sekä ohjattavan identiteetin rakentamiseen liittyviä tarpeita. Ohjaajan on hyvä pitää kuunnellessaan olotilansa toisaalta valppaana, virittäytyneenä ja levollisena, mutta toisaalta tietämättömänä ja epävarmana. Ristiriitainen olotila on kuuntelemiseen liittyvä jännite, joka pitää ohjaajaa avoimena ohjattavan kertomukselle. (Tensing & Setälä 2012.)

Opiskelijan esimerkissä ilmaisema ajatus ”tunsin olevani keskiössä” viittaa osallisuuden kokemukseen ohjauksessa. Ohjaus on ajan, huomion ja kunnioituksen antamista ohjattavalle. Latomaan (2011) mukaan ohjauksen peruskäsitteet ovat ohjaus, muutos, ohjaussuhde ja kompetenssi. Ohjaus on ohjaajan toimintaa, joka sisältää havaittavan käyttäytymisen sekä ohjaajan toiminnalleen antamat ja välittämät merkitykset. Muutos viittaa ohjattavan kompetenssin muutokseen.  Ohjaussuhde on ohjaajan ja ohjattavan välinen suhde, jossa kohtaavat molempien pyrkimykset ja tavoitteet. Leemanin & Hämäläisen (2016) mukaan ohjattavan osallisuuteen liittyvät voimaantuminen, sitoutuminen, yhteistoiminta, kumppanuus ja vaikuttaminen. Osallistava ohjaus edellyttää dialogia, moniäänisyyttä, kohtaamista ja yhteisiä tavoitteita.

Moniäänisyys –  yhdestä totuudesta jaettuun ymmärrykseen

Dialogi on prosessi, jossa moniäänisyys synnyttää merkityksiä ohjauksen sisältönä ja tavoitteena olevasta asiasta.  Moniäänisyys tarkoittaa erilaisten ja samanlaisten näkemysten esiin kutsumista.   Prosessissa syntyy yhteistä ymmärrystä ohjauksen teemasta. Vuokila-Oikkosen (2012) mukaan dialogi korostaa kokonaisvaltaista viestintää sekä ilmeiden ja eleiden liittymistä adekvaatisti osaksi puhetta. Tällöin voidaan puhua jaetusta rytmisestä yhteistyöstä.  Molemmilla, sekä ohjattavalla että ohjaajalla, on mahdollisuus tuoda oma näkökulmansa, miten tavoitetta kohti edetään. Jaettu rytminen yhteistyö edellyttää katsekontaktia. Myös Myllyneva (2016) vahvistaa katsekontaktin merkitystä vuorovaikutuksessa. Katsekontakti saa ihmisen elimistön valmistautumaan vuorovaikutukseen ja aktiivisuus lisääntyy tietyissä autonomisen hermoston vasteissa. Kuitenkaan toisen ihmisen silmien näkeminen sinänsä ei ole oleellista autonomisen hermoston voimistuneiden reaktioiden syntymiselle. Oleellista on tietoisuus nähdyksi tulemisesta. (Myllyneva 2016.)

Vuokila-Oikkosen & Hyvärin (2015) mukaan dialogissa korostuu epävarmuuden sietäminen ja ei-tietäminen.   Ohjaajan tehtävänä on asettua ei-tietäjän asemaan, auttaa ohjattavaa tietämään ja tiedostamaan omaa asiaansa. Ohjaajan tehtävänä on kuunnella ja ohjata kysymyksillä ohjattavaa kohti vastauksia. Auktoriteettiin nojautuva kohtaaminen ei ole dialogista. Dialogia eteenpäin vieviä kysymyksiä ovat mitä? kuka? missä? tai kuinka?  Tärkeää on kuunnella, reflektoida ja tarkistaa kuulemaansa. Myös tiedon jakaminen kuuluu ohjaukseen, ja ohjaajan on tunnistettava sen tarpeellisuus ja oikea-aikaisuus.

Epävarmuuden sietäminen ja ei-tietäminen korostuvat muuttuvassa sosiaali- ja terveysalan työkentässä. Työssä pärjäämisen ja kehittymisen kannalta merkittävää on resilienssi, jolla tarkoitetaan kykyä pysyä toimintakykyisenä muuttuvissa tilanteissa. Sen rakennusaineita ovat itseluottamus, realistinen optimismi ja toiveikkuus (Lahti 2014; Lepore & Revenson 2006; Mahlakaarto 2010). Tarvitaan myös avoimuutta erilaisille ratkaisuvaihtoehdoille ja taitoa tarkastella eri mahdollisuuksia. Juuttuminen vastoinkäymisiin heikentää toimintakykyisyyttä ja kapeuttaa kykyä löytää erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. (DeJong & Kim Berg 2012; Kiviniemi 2013). Itsereflektiivisten taitojen ja ohjauksen avulla työntekijän ja opiskelijan on mahdollista vahvistaa kykyään selvitä vastoinkäymistä. (Harisalo & Miettinen 2010).

Luottamus –  mahdollisuus kasvuun ja luovuuteen

Kokemuksen Tutkimuksen Instituutti kutsui viime vuonna eri alojen asiantuntijoita keskustelemaan ohjauksen merkityksestä opiskelussa ja työelämässä. Keskustelussa merkittävimmäksi ohjaukseen liittyväksi seikaksi mainittiin luottamus, joka mahdollistuu yhteistyön edistyessä. Ohjaajan on ”ansaittava” ohjattavan luottamus. Luottamuksellisessa dialogissa ohjaaja voi ohjattavan puheesta poimia sellaisia tunne‐ tai asiayhteyksiä, joiden sanoittaminen tuo esiin uusia oivalluksia. Kokemuksen Tutkimuksen Instituutin kutsumat asiantuntijat totesivat myös, että ohjauksessa esille tulevat uudet näkökulmat voivat joskus saada aikaan ristiriidan ohjattavassa, mutta ne ovat usein välttämättömiä uuden ajattelutavan syntymiselle.

Ohjaus on eettisesti perusteltua, kun siinä noudatetaan hyvän elämän ja ihmiseksi tulemisen ideaaleja. Ohjaajalla on oltava näkemys hyvästä elämästä ja hyvästä ohjauksesta, vaikka hän ei tarkkaan tiedäkään, mitä se hyvä varsinaisesti on.  Onnismaa (2007) kuvaa ohjausta identiteettineuvotteluksi, jonka tavoitteena on jatkuvasti uuden luottamuksen rakentaminen.

Etiikan perusta on ohjattavan kohtaaminen kunnioittavalla ja arvostavalla tavalla. Vaikka ohjaajalla voi olla enemmän tietoa ja elämänkokemusta, molempien kokemukset ja niille antamat merkitykset ovat yhtä arvokkaita. Onnistuneessa ohjauksessa ohjattava kokee, että on saanut tukea, tietoa ja motivaatiota. Kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen tunne tuo uutta energiaa ja halua tehdä asioille jotakin. (Cedefop 2009, 75−87; Tensing & Setälä 2012.) Energian ja aktiivisuuden lisääntyminen on tavoitteena myös hyvinvointipalveluissa asioivan asiakkaan ohjauksessa. Aktiivisuuden ja energian avulla asiakkaalla on mahdollisuus tehdä hyvinvointiaan edistäviä muutoksia elämäänsä.

Esimerkissämme opiskelija mainitsee tärkeäksi asiaksi, että ohjaus ei tukahduttanut hänen luovuuttaan. Hyvinvointipalvelujen toimijat tarvitsevatkin luovuutta ja innovatiivisuutta työn monipuoliseen kehittämiseen.  Tarvitaan myös vastuullista vaikuttamista ja rakentavaa asennoitumista työtä, työyhteisöä, työkavereita ja esimiestä kohtaan. Vastuullinen vaikuttaminen tarkoittaa mielipiteen ilmaisemista asioiden eteenpäin viemiseksi. (Manka, Heikkilä-Tammi & Vauhkonen 2012.)

Ammattikorkeakoulu – avainpaikalla ohjausosaamisen edistämisessä

Tulevaisuuden työyhteisöt ovat yhä useammin eri alojen ammattilaisista koostuvia verkostoja, joilla on yhteiset tavoitteet. Se mahdollistaa työntekijälle suuremman vapauden organisoida itse työnsä, mutta myös suuremman vastuun työnsä tuloksista.  Koulutuksen tulisikin entistä enemmän keskittyä varmojen totuuksien opettelusta tiedon soveltamiseen ja ongelmanratkaisutaitojen vahvistamiseen. (Sitra 2015.)

Hyvinvointipalveluissa työskentelevien ammattilaisten toteuttama taitava ja eettisesti korkeatasoinen ohjaus on yksi kansalaisten hyvinvointia merkittävästi lisäävä tekijä (vrt. OKM 2017). Lisäksi ohjauksen laaja-alainen ymmärtäminen vahvistaa ammattilaisten keskinäistä verkostoitumista, vertaistukea ja työnohjauksen hyödyntämistä.  Näillä puolestaan on yhteys työhyvinvointiin ja motivaatioon kehittyä työssä.  Ammattikorkeakoulut työelämän osaajien ja kehittäjien kouluttajana voivat yhteistyössä työelämän kanssa toiminnallaan edistää merkittävästi ohjauksen tuloksellisuutta sosiaali- ja terveysalalla. Esimerkissämme oleva opiskelija mainitsi oppimisensa ytimeksi kokemuksensa ohjaajan toiminnasta: ”Opin parhaiten siitä, miten hän minut kohtasi ja miten ohjasi.” Tämä on merkittävä viesti meille ohjaustyötä tekeville. Ammattikorkeakoulujen haasteena onkin kehittää opiskelijan ohjausta muuttuvissa toimintaympäristöissä. Ammatillinen kehittyminen tarkoittaa oman ammatin ja identiteetin sekä monialaisen työskentelyn pohdintaa. Se mahdollistuu dialogisessa, luottamuksellisessa ja eettisesti korkeatasoisessa ohjauksessa.

Kirjoittajat

Liisa Kiviniemi, TtT, Yliopettaja, työnohjaaja, Oulun ammattikorkeakoulu, liisa.kiviniemi(at)oamk.fi
Timo Latomaa, FT, KL, PsM, psykologi, kulttuuriantropologi, aineenopettaja Kokemuksen Tutkimuksen Instituutti, Oulu, timo.latomaa(at)icloud.com
Johanna Pudas, PsK, varhaiserityisopettaja, Järvenpään kaupunki, johanna.pudas(at)outlook.com
Marianne Tensing, Organisaatioanalyytikko, työnohjaaja STOry/FINOD, organisaatiokonsultti, TRO, LitM, Metanoia Instituutti, marianne.tensing(at)metanoia.fi
Päivi Vuokila-Oikkonen, TtT, Työelämän kehittäjä (TKI)-muutos valmentaja (TKI)- työnohjaaja. Diakonia-ammattikorkeakoulu, paivi.vuokila-oikkonen(at)diak.fi

Arene 2016.  Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta. http://arene.fi/fi/ammattikorkeakoulut/vaikuttavuus/rake-selvitys Haettu 10.4. 2017.

Cedefop 2009. Professionalising career guidance. Practitioner competences and qualification routes in Europe. Luxemburg: Cedefop panorama series; 164. http://cedefop.europa.eu/EN/news/4362.aspx Haettu 14.4. 2017

DeJong, P. & Kim Berg, I. 2012. Interviewing for solutions. Cengage Learning inc.

Harisalo, R. & Miettinen, E. 2010. Luottamus: pääomien pääoma. Tampere: Tampere University Press.

Kiviniemi, L. 2013. Kehittämistyöllä työyhteisön toimivuutta ja työhyvinvointia. Teoksessa Honkanen, H. & Kiviniemi, L. (toim.) Yhdessä mukana muutoksessa. www.oamk.fi/epooki

Lahti, E. 2014. Sisu-toiminnan tahtotila.  Teoksessa Uusitalo-Malmivaara toim. Positiivisen psykologian voima. Juva: Ps-kustannus.

Latomaa, T. 2011. Mitä ohjaus on? Ohjaus pedagogisena toimintana. Kasvatus. Suomen kasvatustieteellinen seura. s. 46-57.

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. 2016. Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut Pohdintaa käsitteiden sisällöstä.  Yhteiskuntapolitiikka 81:5, 586-594.

Lepore, S.T. & Revenson T.A. 2006. Resilience and posttraumatic growth: Recovery, Resistance and Reconfiguration. Teoksessa L. Calboun & R.G Tereschi (eds.) The Handbook of Posttraumatic growth: Research and Practise. Mahwah. NJ: Erlbaum. 24-46.

Mahlakaarto, S. 2010. Subjektiksi työssä. Identiteettiä rakentamassa voimaantumisen kehitysohjelmassa.  Jyväskylä studies of psychology and Social research 394.

Manka, M-L., Heikkilä-Tammi, K. & Vauhkonen, A. 2012. Työhyvinvoinnin tuloksellisuus. Henkilöstön arvoa kuvaavat tunnusluvut johtamisen tukena kunnissa. Tampereen yliopisto, Tekes, KT ja Keva.

Myllyneva, A. 2016. Psychophysiological responses to eye contact. Acta Universitatis Tamperensis; 2196, Tampere: Tampere University Press.

OKM 2017. Sote-koulutuksen uudistaminen käynnistyy. http://minedu.fi/artikkeli/-/asset_publisher/sote-koulutuksen-uudistaminen-kaynnistyy Haetty 19.4.2017

Onnismaa, J. 2007. Ohjaus- ja neuvontatyö. Aikaa, huomiota ja kunnioitusta. Helsinki: Gaudeamus.

Sitra 2015. Työelämä kestävän hyvinvoinnin lähteeksi https://www.sitra.fi/julkaisut/Esitteet/2015/Tyoelama_kestavan_hyvinvoinnin_lahteeksi.pdf  Haettu 15.3. 2017

Tensing, M. & Setälä, M-L. 2012. Kuuntelu työnohjaajan perustyökalu. Osviitta 2.

Vuokila-Oikkonen, P. & Hyväri, S. (2015). Toimijoita osallistava kehittämisprosessi- esimerkkinä Oulun mielenterveyspalvelujen rajapintatyön mallintaminen.  Teoksessa Raili Gothóni, Susanna Hyväri, Marjo Kolkka ja Päivi Vuokila-Oikkonen (toim).  Osallisuutta, oppimista ja arviointia. Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2015. 65-79. Saatavana sähköisesti http://urn/URN:ISBN:978-952-493-233-2

Mobiilisovellukset osaksi näyttöön perustuvaa sosiaali- ja terveysalan asiakastyötä? 

Kirjoittajat: Mari Punna, Essi Heimovaara-Kotonen.

Digitaalisten menetelmien hyödyntäminen asiakkaiden ohjaamisessa ja neuvonnassa sosiaali- ja terveysalalla on viime vuosina lisääntynyt eri puolilla maailmaa.  Suomessa kansalliset strategiat ja ohjelmat tukevat digitaalisten menetelmien vahvempaa käyttöönottoa uusissa sote-palveluissa (Sosiaali- ja terveysministeriö; Sote- ja maakuntauudistus), ja samanaikaisesti ICT-yrityksissä syntyy muun muassa uusia hyvinvoinnin mobiilisovelluksia. Mobiilisovelluksista eli appseista ennustetaankin yhtä palveluiden parantajaa ja täysin uusien palveluiden mahdollistajaa (Holopainen 2015).  Kuitenkaan kaikki kehitetyt sovellukset eivät täysin vastaa nykyisiä hoitosuosituksia tai tue näyttöön perustuvaa asiakkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Onkin tarpeen pysähtyä tarkastelemaan, minkälaisia uusia osaamistarpeita tämä asetelma tuottaa sosiaali- ja terveysalan asiakastyöhön.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston toteuttamassa sekä Euroopan Sosiaalirahaston rahoittamassa Minä ensin! Mobiiliteknologia sote-ammattilaisen työhyvinvoinnin ja asiakkaan itseohjautuvuuden tukemisessa –hankkeessa ammattilaiset ovat päässeet perehtymään mobiilimenetelmien hyödyntämiseen asiakastyössä. Hankkeen alussa ammattilaiset osallistuivat asiakkaan roolissa mobiiliviestejä hyödyntävään työhyvinvointi-interventioon. Jatkona interventioon osallistumiselle, ammattilaiset ovat lähteneet pohtimaan ratkaisuja ja kehittämään osaamistaan mobiilimenetelmien hyödyntämisessä osana asiakastyötä. Matkan varrella vastaan on tullut useita pieniä ja suuria kysymyksiä mm. uusien asiantuntijuuksien hankkimisesta mobiilien sisältöjen luomiseen. Tämä kertoneekin siitä, että olemme digitaalisten sote-palveluiden kehittämisessä myös uudenlaisten työtapojen äärellä. Tässä puheenvuorossa kerromme yhdestä Minä ensin! –hankkeen kehittämiskokonaisuudesta, jossa on pureuduttu sote-ammattilaisten mahdollisuuksiin hyödyntää asiakastyössään markkinoilla olevia valmiita hyvinvoinnin mobiilisovelluksia.

Ammattilaisille uusia työvälineitä

Älypuhelimien käyttö on useille sote-asiakkaille arkipäivää, mutta useimmissa nykyisissä sote-palveluissa digitaalisia alustoja ei vielä hyödynnetä. Esimerkiksi terveyskylä.fi –verkkopalveluun kuuluvat virtuaalitalot tarjoavat hoitosuosituksiin ja tutkimusnäyttöön pohjautuvaa ohjausta ja tietoa kansalaisten käyttöön, ja niitä ammattilainen voi turvallisin mielin suositella. Mutta miten toimitaan silloin, kun ammattilainen löytää kiinnostavalta vaikuttavan hyvinvoinnin mobiilisovelluksen, joka tarjoaisi asianmukaiselta vaikuttavaa tukea ja ohjausta esim. asiakkaan elintapamuutoksen tueksi? Millä perusteella ammattilainen tekee päätöksen, suositteleeko sovellusta asiakkaalleen vai ei?

Mobiilisovellusten arvioinnista on käytettävissä muutamia kansainvälisiä käsitteleviä julkaisuja (esim. Brown ym. 2013; Stoyanov ym. 2015) sekä valmistelussa olevat eurooppalaiset suositukset (Second draft of guidelines 2016), mutta ne eivät vielä sellaisenaan ole käytettävissä työvälineenä suomalaisessa vastaanottotyössä esim. terveysasemilla tai neuvoloissa. Verkosta löytyy lisäksi mm. englantilainen mobiilisovelluksia koonnut terveydenhuollon sovelluskirjasto (NHS, https://apps.beta.nhs.uk/ ). Sovelluskirjastoissa on kuitenkin ongelmana tarjonnan vaihtelevuus ja kirjastojen ajantasaisuus: sovelluksia syntyy ja häviää nopealla tahdilla, eikä niiden kauppanimetkään aina pysy samoina. Ammattilainen joutuukin pohtimaan hyvin kriittisesti ja asiantuntijuuttaan hyödyntäen, mitä vapailla markkinoilla olevia sovelluksia hän voi suositella asiakkaansa omahoidon tueksi. Suomalaiseen terveydenhuoltoon on tarpeen kehittää mobiilisovellusten tarkasteluun ja arviointiin soveltuva väline, joka auttaa ammattilaista havainnoimaan järjestelmällisesti sovelluksen ominaisuuksia ja sisältöjä.

Arviointi Appsiluupilla

Minä ensin –hankkeessa on yhdessä sote-ammattilaisten kanssa kehitetty aikaisempiin tutkimuksiin perustuvaa (Brown ym. 2013; Stoyanov ym. 2015; Singh ym. 2016) työvälinettä, Appsiluuppia, jonka avulla voidaan tarkastella ja suositella valmiista hyvinvoinnin mobiilisovelluksista erilaisille asiakkaille sopivimpia sovelluksia. Hankkeessa mukana olevat sote-ammattilaiset ovat testanneet Appsiluuppia erilaisilla hyvinvoinnin mobiilisovelluksilla sekä esittäneet siihen parannusehdotuksia. Appsiluuppia on muokattu ammattilaisten esittäminen näkemysten pohjalta.

Tällä hetkellä Appsiluuppi koostuu kolmesta mobiilisovellusta arvioivasta kokonaisuudesta, jotka ovat: 1) terveyteen ja hyvinvointiin liittyvä ohjauksellinen sisältö, 2) sovelluksen käytettävyys sekä 3) tietoturva ja käytön turvallisuus. Kaikki kolme osa-aluetta sisältävät apukysymyksiä ja väittämiä, jotka ohjaavat ammattilaista arvioimaan mobiilisovellusta ja tekemään päätöksen sen sopivuudesta yksilöllisesti erilaisten asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin.

Kehittäminen jatkuu

Appsiluupin testaamista ja yhteiskehittämistä ammattilaisten kanssa jatketaan edelleen. Tulevaisuudessa on saatava palautetta hyvinvoinnin mobiilisovelluksista myös suoraan asiakkailta (Holopainen 2015; Singh ym. 2016). Tämä lisää asiakastyön laatua ja tukee asiakkaiden tarpeiden mukaisten hyvinvoinnin mobiilisovellusten kehittämistä. Mobiilisovellukset voivat parhaimmillaan olla oiva yhteinen työväline asiakkaalle ja ammattilaiselle. Lisäksi digipalveluiden tulee olla kansalaisten saatavilla (Saavutettavuusdirektiivi EU 2016/2102), ja niiden täytyy olla sujuvakäyttöisiä erilaisille käyttäjäryhmille. Digimenetelmien kehittämisessä kannattaisikin hyödyntää mm. palvelumuotoilua ja käytettävyysosaamista (vrt Rahkola 2017).

Minä ensin! –hankkeessa syntynyt versio mobiilisovellusten arvioinnin työvälineestä, Appsiluupista, tullaan julkaisemaan hankkeen loppuraportissa alkuvuodesta 2018. Valmiiden hyvinvoinnin mobiilisovellusten hyödyntäminen sote-asiakastyössä on kiinnostava mahdollisuus vahvistaa asiakaslähtöisiä työmenetelmiä. Samalla se myös haastaa asiakkaita, ammattilaisia, kouluttajia, kehittäjiä ja tutkijoita kriittiseen tarkasteluun ja yhteiseen vuoropuheluun mobiilisovellusten laadusta ja niiden hyödynnettävyydestä.

Kirjoittajat

Mari Punna, TtM, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu mari.punna(at)jamk.fi
Essi Heimovaara-Kotonen, TtM, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu essi.heimovaara-kotonen(at)jamk.fi

Brown W., Yen, P-Y., Rojas, M. & Schnall, R. (2013).  Assessment of the Health IT Usability Evaluation Model (Health-ITUEM) for evaluating mobile health (mHealth) technology. Journal of Biomedical Informatics. 26, 1080-87.

Holopainen A. (2015). Mobiiliteknologia ja terveyssovellukset, mitä ne ovat?  Duodecim. 131, 1285–90.

Minä Ensin! -hankkeen tausta ja tavoitteet, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. http://blogit.jamk.fi/minaensin/ Luettu 19.4.2017.

NHS, Find digital tools to help you manage and improve your health. https://apps.beta.nhs.uk/  Luettu 19.4.2017.

Rahkola, M. (2017). Saavutettavuus on edellytys digipalveluiden laajamittaiselle hyödyntämiselle. Valtiovaraisministeriö. http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/saavutettavuus-on-edellytys-digipalveluiden-laajamittaiselle-hyodyntamiselle  Luettu 26.4.2017.

Saavutettavuusdirektiivi EU 2016/2102, Valtiovarainministeriö, http://vm.fi/saavutettavuusdirektiivi  Luettu 26.4.2017

Second draft of guidelines, EU guidelines on assessment of the reliability of mobile health applications. (2016). European Comission. http://www.healthcommunity.be/sites/default/files/u16/2nddraftguidelines.pdf   Luettu 18.4.2017

Singh, K., Bates, D.,Drouin, K., Newmark, L.P., Rozenblum, R., Lee, J., Landman, A., Pabo, E. & Klinger, E.V. (2016). Developing a Framework for Evaluating the Patient Engagement, Quality, and safety of Mobile Health Applications. The Commonwealth Fund. 5, 1-11.

Sosiaali- ja terveysministeriö, STM ja hallituksen kärkihankkeet. http://stm.fi/karkihankkeet Luettu 18.4.2017.

Sote- ja maakuntauudistus, Sote-uudistuksen tavoitteet. http://alueuudistus.fi/soteuudistus/tavoitteet Luettu 18.4.2017

Stoyanov, S.R., Hides, L., Kavanagh, D.J., Zelenko, O., Tjondronegoro, D. & Mani, M. (2015). Mobile App Rating Scale: A New Tool for Assessing the Quality of Health Mobile Apps. Journal of Medical Internet Research. 3, 1, e27.