kuvituskuva

Tiede ja taide kohtaavat

Kirjoittajat: Katri Halonen & Silja Suntola.

Tässä haastatteluun pohjautuvassa artikkelissa tarkastelemme luovaa alaa tekniikan alan edelläkävijä Tuomo Suntolan kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta.

Tarkoituksena on ottaa hieman etäisyyttä omasta kulttuurialan positiostamme ja nähdä luovan alan mahdollisia rooleja innovaatiotoiminnan alueella. Lopuksi peilaamme haastattelun tuloksia ammattikorkeakoulun kulttuurialojen rooleihin monialaisen innovaatiotoiminnan viitekehyksessä.

UAS Journalin luovan talouden numeroon Suntola saattaa vaikuttaa äkkiseltään omituiselta ratkaisulta. Hänen ajatuksensa luovan tekemisen ja taiteen roolista tieteessä, työelämässä ja pitkissä ihmiskunnan kehityskuluissa avaavat kuitenkin luovan alan toimijoille uusia näkökulmia ja asettavat aikamme innovaatiotoiminnalle kiinnostavia haasteita. Sirkka Hämäläinen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa aikoinaan: “Kun puhutaan luovasta taloudesta ja innovatiivisuudesta, niin taiteen merkitystä innovatiivisuuden lähteenä aliarvioidaan täysin” (Lassila, 2013).

Tuomo Suntola sai vuonna 2018 Tekniikan Akatemia -säätiön jakaman Millennium-teknologiapalkinnon ”uraauurtavasta teknologisesta innovaatiosta, joka parantaa ihmisten elämänlaatua ja edistää kestävää kehitystä”. Palkinto on kansainvälinen osoitus ihmiskuntaa palvelevista ratkaisuista. Edellinen suomalainen palkinnon saaja oli Linus Torvalds vuonna 2012. Palkinnon takana on Suntolan jo 1970-luvulla kehittämä atomikerroskasvatuksen ALD-teknologia, joka on keskeinen tekijä muun muassa nykyisten ohuisiin ja pieniin puhelimiimme johtaneen teknologiabuumin takana.

Ammatillisen työuransa Suntola on tehnyt teollisuudessa, mutta hän on tullut tunnetuksi myös kokonaisvaltaisesta tieteen kehityskulun sekä universumin lakien ja rakenteiden tutkimuksesta. Ehkäpä yllättäen hän palaa usein pohtimaan luovan alan roolia tieteen edistämisen ja keksintöjen osatekijänä.

1. Taide ja tiede ovat olleet läheisiä aloja

Taide ja tiede ovat historian kulussa tukeneet toisiaan vuosisadasta toiseen. Esimerkiksi antiikin Kreikan luonnonfilosofiassa matematiikassa keskeinen rooli oli geometrialla, aritmetiikalla, astronomialla ja musiikilla. Keskeisiä kysymyksiä olivat mm. maailman synty, sen rakennusaineet ja kaiken takana oleva järjestys.

Keskiajalla yliopisto-opetuksen muodostivat seitsemän vapaata taidetta (artes liberales), jotka sisältävät antiikin aineiden lisäksi kieliopin, retoriikan ja logiikan. Historian pitkissä linjoissa esimerkiksi musiikki on kulkenut osana matematiikkaa vuosisatojen ajan. Mutta nykyään yhteys on heikentynyt tieteen pirstaloiduttua yhä vain laajenevaksi ryppääksi yhä eriytyneempiä aloja.

̶  Historian saatossa taide ja luonnontieteet ovat erkaantuneet toisistaan. Kehityskululla on varjopuolensa ja on perusteltua kysyä voiko olla niin, että omiin oppituoleihinsa ryhmittyneinä eri tieteenalat pirstaloituvat ja unohtavat kokonaisvaltaisen näkemyksen?

Suntolan näkemys on, että näin haitallinen eriytyminen on monessa tapauksessa käynyt.

̶  Yksittäisen oppituolin sisällä saatetaan katsoa liiaksi sisäänpäin, jolloin näkökulma tutkittavaan ilmiöön voi kapeutua ja oppialan kyky uudistua vaarantuu.

Suntolaa kuullessa väkisinkin tuntuu siltä, että meidän olisi aika vahvistaa monitieteisiä näkökulmia ja vaalia myös taiteista kumpuavaa luovaa ajattelua osana tieteen ja uusien innovaatioiden tekemistä.

̶  Hyvä esimerkki luovasta osaamisesta on pilapiirroksen tekijä, joka kykenee vangitsemaan olennaisen muutamalla viivalla. Taiteilijan näkökulmassa korostuu kyky kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen ja samalla kokonaisuuden vangitsemiseen ja tiiviiseen ilmaisuun.

Suntola lainaa Aristoteleen Metafyysiikka-kirjan avaussanoja “Ihmisellä on luonnostaan halu tietää”. Oman oppituolin sisälle kääntyminen rajoittaa uteliaisuutta muita aloja kohtaan ja haittaa kokonaisuuden hahmottamista. “Kaikki liittyy kaikkeen” on yksi Suntolan usein toistama lausahdus. Ja ehkäpä juuri tieteen juuret kulkevat aikaan, jolloin yksilössä on yhdistynyt monitieteinen uteliaisuus ja takaraivossa tykyttävä näkökulma kiinnittyy osaksi laajoja kokonaisuuksia.

2. Luovaa ajattelua kvartaalitaloudessa

Ajan myötä tieteen ja taiteen tekemisen painopisteet ovat siirtyneet perusprinsiipeistä sofistikoituneempiin – ja samalla paljon pienempiin ilmiöiden ryppäisiin. Samalla odotusarvo tieteellisen työn hyötyyn ja monialaiseen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen on lisääntynyt. Oman aikamme kvartaalitalous kiihdyttää syklejä yhä vain lyhyemmiksi. Luovan alan mahdollisuus on auttaa hahmottamaan pitkiä linjoja. Ehkäpä taustalla piilee myös kaipuu antiikin suurten kysymysten ratkaisemiseen aidon monialaisesti – erilaisia osaajuuksia jo yksilötasolla hyödyntäen.

Suntolan keskeisin työ on ollut teollisuuden parissa keksijänä, edelläkävijänä ja uranuurtajana. Vaikka työ on elänyt vahvasti katse tulevaisuudessa ja uusissa innovaatioissa, hän näkee vahvasti toiminnan historialliset kerrostumat joita kuvataan Kuvassa 1.

Kuva 1. Kehittämistyön erilaisia aikajänteitä (Suntola 2019).

Perustavaa laatua olevan uuden ratkaisun löytäminen edellyttää siihen liittyvän ongelman syvällistä ymmärtämistä. Vahvasti tässä päivässä elävä Suntola korostaa vuosikymmenien perustutkimuksen, vuosisatojen aikana muodostettujen teorioiden ja luonnonlakien sekä viime kädessä vuosituhansien aikana muotoutuneiden elämän peruskysymysten välistä vuorovaikutusta kaikessa uuden kehittämisessä. Nämä pitkät linjat jäävät usein taka-alalle innovaatiohuuman hypetyksessä.

Taiteesta kumpuava näkökulma voi olla juuri suuren kuvan tuomisessa prosessiin. Taide ja tiede eivät ole aina olleet erillään – itse asiassa historiaa katsellessa se on aika uusi ilmiö. Vaikka valistusaika sai aikaan huimaa kehitystä tieteen parissa, eriytti se kuitenkin taiteen omaksi saarekkeekseen, joksikin jota mennään katsomaan tai kuuntelemaan konserttisaleihin tai gallerioihin. Kokonaisvaltainen maailmankäsitys koki kolauksen. Leonardo da Vinci ja Pythagoras ovat vain yksiä esimerkkejä tieteen ja taiteen osaajista, joilla ei ollut tarvetta luokittautua jompaan kumpaan kastiin.

Mitä sitten menetetään, jos jätetään pitkät kaaret huomiotta? Silloin kehitetään asioita ymmärtämättä niiden peruskysymyksiä. Kvartaalitaloudessa keskiöön siirtyy mittarina raha, ja unohdetaan tekemisen todellinen päämäärä ja sen hyöty yhteiskunnalle. Suntola käyttää esimerkkinään auton tankkaamista: “Kukaan ei osta autoa tankatakseen siihen bensaa, vaan mennäkseen jonnekin“. Liian lyhyiden syklien näkeminen kapeuttaa ajattelua siten, että perusasiat unohtuvat. Osaavatko taiteen tekijät palauttaa ajattelun ihmisten perustarpeisiin ja toiveisiin? Osaammeko sanoittaa niitä myös teknologia-alan kehittämistyön osana?

“Ongelman ymmärtämisen jälkeen keksinnöissä suuri työ on käytännön pikku pulmien ratkaisussa”, Suntola sanoo. Ei riitä, että on mielestään keksinyt jotain hienoa. Luovuuden sykli toteutuu vasta, kun tekijä on varmistanut, että ratkaisu myös toimii. Tämä unohdetaan liian usein, jolloin joudutaan korjaamaan ja palaamaan niihin pikkupulmiin uudelleen.

̶  Mieleeni on painunut Tokion juna-aseman virkailija kymmeniä vuosia sitten, jolta kysyin junan lähtölaituria. Virkailija osoitti minulle oikean laiturin, ja tuli vielä perään katsomaan, että olin löytänyt sen ja astumassa oikeaan junaan. Minuun teki vaikutuksen se, että hän varmisti lopputuloksen. Hän näki tehtävänään saada ihmiset junaan asti.

3. Mitä meidän tulisi opettaa, kun opetamme luovaa ajattelua ammattikorkeakouluissa?

Kulttuurialat kätkevät sisälleen vahvasti ajatuksen luovuudesta ja myös innovaatioiden tekemisen kyvystä. Taiteellinen uudistaminen ja luominen ei ole välttämättä kovin helposti siirrettävissä esimerkiksi teknologiateollisuutta edustavan Suntolan toimialalle.

Odotukset ovat laaja-alaisessa ajattelussa, kyvyssä nähdä olennaisuuksia ja myös kuvata niitä taiteellisen työn myötä harjaantunutta ilmaisutaitoa hyödyntäen yksinkertaisesti. Tällaisiin roolin ottoihin valmentamisen tulisi olla tämän haastattelun valossa osa luovan alan koulutusta. Tällä polulla on otettu myös konkreettisia askelia.

Esimerkiksi lukuisat ammattikorkeakoulut ovat rakentaneet monialaisia hubeja ja keskittymiä innovaatio-, tuote- ja palvelukehittämisen kiihdyttämiseksi, joissa kulttuurialan opiskelijat toimivat muiden toimialojen opiskelijoiden kanssa (kts. Grahn ym. 2014; Hero 2019; Tolvanen ym. 2014; UAS Journal 3/2017). Silti herää kysymys siitä, miten siiloutunut yhteiskuntamme pystyy aidosti vastaamaan tieteen monialaisuuden haasteisiin kokonaisvaltaisella otteella.

Yksi kulttuurialojen alumnien keskeisistä työllisyyden poluista kulkee kulttuurialan opintojen kautta muiden toimialojen palvelukseen. Silti moni käsittää kulttuurialan opinnot omaksi saarekkeekseen, jossa päämääränä ovat perinteiset taide- ja kulttuurialojen toimet. Taiteen osaaminen voisi kuitenkin nivoutua yhä vahvemmin osaksi kokonaisvaltaista yhteiskunnan kehittämistä. Tämä näkökulma asettaa uusia haasteita myös taide- ja kulttuurialan koulutukselle.

Suuren määrän pitkän uransa aikana kehittämistyön kumppaneita valinnut Suntola kuvaa kaipaamaansa osaamista:

̶  Kun rekrytoin uutta ihmistä, pidän tärkeänä, että hänellä on teknistä osaamista. Lisäksi katson äidinkielen, käsityön ja/tai kuvaamataidon numerot. Olennaista on myös näyttö siitä, että kykenee yhdistämään abstraktin idean ja realismin. Luovuus yhdistetään liian usein pelkkään ideointiin, joka kuitenkin on loppujen lopuksi pieni osuus siitä, että saa idean toimivaksi ratkaisuksi, jolla on todellista tarvetta ja hyötyä ihmiskunnalle.

Haastattelu tekniikan edelläkävijän ja luovan alan toimijoiden välillä kulkeutui kohden jaettua kokemusta: intohimoa kehittää ja muuttaa ympäristöä paremmaksi pienin askelin ratkaisu kerrallaan.

Tätä toimeen ryhtymisen henkeä, ideoiden viemistä toiminnaksi ja myös tekemisen tapaa, joka sisältää roppakaupalla rohkeutta sekä intohimoa tekemiseen voisi luulla luovan alan työorientaation kuvaukseksi ̶ maailmat kohtaavat tekemisen tyylissä, joka antaa hyvän pohjan myös yhteistyölle.

̶  Olen usein ihmetellyt, kun ihmiset odottavat “pääsevänsä lomalle”. Olen opiskellut monta vuotta, jotta voi joka päivä viedä intohimojensa kohteita eteenpäin… siinä usein matkustellutkin, kun on jotain päämäärää sille.

Tuntuu siltä, että luovuus ja innovatiivisuus asuvat samassa työeetoksessa niin teknologian etulinjan kehittäjällä kuin luovan alan taiteilijallakin. Jokainen voi olla innovatiivinen siinä mitä tekee, ja kantaa vastuuta oman luovuutensa soveltamisesta ja sen toimivuudesta käytännössä.

Miten Suntola on sitten toteuttanut tätä tieteen ja taiteen yhdistelevää periaatetta? Oman sekä yksityiskohtia että kokonaisuuksia tutkivan ajattelunsa lisäksi hän on vahvistanut luovan osaamisen kiinteää läsnäoloa elämässään valitsemalla jo nuorena miehenä rouva Suntolaksi taiteilijan – teknologia ei ole irrallinen taiteesta, ja opiskelijakämppä oli turhan valju ilman mitään taidetta seinillä. Nyt Suntoloiden kodin seinillä hehkuu vaimo Soilikin maalauksia ja piirustuksia vuosikymmenien varrelta. Tieteen ja taiteen sopusointua, yhdellä tasolla ainakin.

Kirjoittajat

Katri Halonen, YTT, FL, yliopettaja, Metropolia-ammattikorkeakoulu, katri.halonen(at)metropolia.fi

Silja Suntola, BM, MuM, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, silja.suntola(at)xamk.fi

Grahn, R., Haaksiluoto, J., & Halonen, K. (2014). Oppeja rakennuksen perustaksi. Teoksessa K.Halonen (toim.) Innovaatioiden pyörteissä. Metropolia Ammattikorkeakoulu, CoInno esiselvityshanke. 10-37. Ladattavissa https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Yleiset/CoInno_esiselvitys.pdf

Hero, L-M. (2019). Käsikirja teknologian ja kulttuurin rajapintatoiminnan fasilitointiin. Creathon-hanke. Oiva-sarja 3. Metropolia ammattikorkeakoulu. https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2019_hero_OIVA.pdf

Kepler, J. (1619). Harmonices Mundi.

Lassila, A. (2013). Taide ja talous tarvitsevat toisiaan. Sirkka Hämäläinen tietää, miten pieni Suomi yksinään on. Helsingin Sanomat, talous. 17.2.2013.

Luova Suomi julkaisu. (2014). Moniäänisyydestä yhteinen sävel. Näkökulmia johtamiseen.

Milennium-teknologiapalkinto. (2018). Technology Academy Finlandin tiedote 22.5.2018. Haettu 2.10.2019 osoitteesta https://taf.fi/fi/2018/05/22/millennium-teknologiapalkinto-2018-suomalaiselle-fyysikolle-tuomo-suntolan-innovaatio-mahdollistaa-tietoteknisten-laitteiden-valmistamisen-ja-kehityksen/

Suntola, T. (2018). Tieteen lyhyt historia – vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen. Physics Foundations Society ja Luonnonfilosofian seura. 3. täydennetty painos.

Suntola, T. (2019). Millennium Talks: Tiede ja tekniikka ovat ihmistä varten. Esitelmä Turun Tieteen päivillä 28.9.2019

Tolvanen, P., Matiainen, K., Peurakoski, S. (2014). Moniäänisyydestä yhteinen sävel – näkökulmia johtamiseen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Luova Suomi -julkaisu 9. https://www.finna.fi/Record/alli.687838

UAS Journal 3/2017 Teema: Avoin innovaatiotoiminta. https://uasjournal.fi/arkisto/3-2017/

Tekoäly ja taiteen tekijyyden murros – vaikutuksia kulttuurituotannon koulutukseen

Kirjoittajat: Laura-Maija Hero, Satu Lautamäki, Sanna Pekkinen, Oona Tikkaoja & Tomas Träskman.

1. Johdanto

Tekoälyn hyödyntäminen taiteen, musiikin ja esimerkiksi runouden tuottamisessa on ollut viime vuosina erityisen kiinnostuksen kohteena akateemisessa tekoälytutkimuksessa (Ailisto ym. 2019). Määrittelemme tässä artikkelissa tekoälyn laajasti Russellin ja Norvigin (2014) mukaan teknologioiksi, joiden avulla koneet, laitteet, ohjelmat, järjestelmät ja palvelut voivat toimia tehtävän ja tilanteen mukaisesti järkevällä tavalla.

Tekoälykoulutus, jonka tavoitteena on kasvattaa osaamista tekoälyn soveltamiseen eri toimialoilla ja käyttötilanteissa, on yksi tunnustettu koulutusalue, jonka toteutumista mitataan. Toistaiseksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kurssitarjonnasta löytyy kattavimmin data-analyysiin (80 %) liittyviä kursseja (Ailisto ym. 2019). Jaetulla toisella sijalla olivat havainnointi ja tilannetietoisuus sekä koneoppiminen (60 %). Tekoälyn sovelluksiin liittyvää kulttuurialojen koulutusta ei ole tunnistettu ollenkaan. Ailiston ym. (2019) mukaan Suomessa on erittäin laadukas ja pitkäaikainen koulutustarjonta tekoälyn teknisillä osaamisalueilla, mutta ongelmana on, miten tämä teknologinen ja teoreettinen osaaminen voidaan valjastaa paremmin soveltavan osaamisen kasvattamisen tueksi laajemmin koko yhteiskunnassa, myös luovilla aloilla. Luovilla aloilla tekijän, yleisön ja tuottajan roolejakin hämärtävä teknologisoituminen herättää monia kysymyksiä myös kulttuurituotannon osaamistarpeita tarkasteltaessa. Erityisesti abstrakteina algoritmeinä toteutuvan tekoälyn mahdollistava teknologinen muutos on nopea ja vaikeasti hahmottuva. (vrt. Makridakis 2017).

Tässä artikkelissa pyrimme ymmärtämään tätä muutospainetta taiteeseen liittyvien tekoälyteknologioihin perustuvien ilmiöiden valossa. Kartoitus on osa ESR-rahoitteista Creathon-kehitysprojektia, jonka tavoitteena on vahvistaa teknologista osaamista luovilla aloilla ja pyrkiä kehittämään rajapintoja kulttuuri- ja ICT-alojen välillä ammattikorkeakoulun koulutusrakenteissa. Kysymme: Kuinka tekoälyyn liittyvät ilmiöt voivat vaikuttaa kulttuurituotannon koulutukseen? Työtapaamme voidaan pitää vertailuanalyysinä, johon keräsimme viime aikoina esitettyjä tekoälyyn tai koneoppimiseen liittyviä taideprojekteja, ja tarkastelimme niiden tuotantoon vaikuttaneita ominaisuuksia, ilmenemismuotoja ja tuotannon erityispiirteitä.

2. Tekoälyilmiöistä taiteen tuotannon näkökulmasta

Digitaalinen taide on määritelty taidemuodoksi teatterin, kirjallisuuden ja kuvataiteen rinnalle, ja tekoälytaide merkittäväksi nykyaikaiseksi digitaalisen taiteen muodoksi (esim. Yu Yu 2015). Esimerkiksi synteettisellä kuvalla tarkoitetaan tekoälyn avulla toteutettua kuvaa, joka on synteesi kuvista, joita on käytetty neuroverkon koulutukseen (Hautamäki 2019a).

Museot ovat hyödyntäneet robotteja oppivina, jopa oman taidemaun kehittävinä, oppaina (Styx 2019; ks. myös Burgard ym. 1999). Pinacoteca-museossa Sao Paulossa Brasiliassa IBM testasi tekoälyn käyttöä taideteoksen ja näyttelyvieraan välisessä vuorovaikutuksessa. Tekoäly Watson vastasi seitsemän eri teoksen kohdalla vierailijoiden kysymyksiin ja keskusteli mm. taideteoksen aikakaudesta, teoksen henkilöistä tai teoksessa olevista muista elementeistä. Kävijä siis jutteli suoraan taideteoksen kanssa. (Sutter & Valle 2017) Museot ovat myös rakentaneet kokonaisia näyttelykokonaisuuksia tekoälyteeman ympärille sisältäen myös tavoitteen tekoälykasvatuksen laajamittaisesta levittämisestä (ks. Barbican 2019).

Kuva 1. Tekoälyn tuottama synteettinen kuva (GANin tuottamia omakuvia, Jukka Hautamäki).

Suomalainen tekoälytaiteilija Jukka Hautamäki kouluttaa GAN (generative adversial network) -pohjaista neuroverkkoa tuottamaan kuvia, joista hän valitsee kiinnostavimmat. Lopputuloksena on esimerkiksi animaation kaltainen esitys, joka näyttää katsojalle myös kuvan syntyprosessin. Vaikka neuroverkko tuottaa kuvat, taiteilijan työ on prosessissa olennaisen tärkeää, sillä läheskään kaikki syntyneet kuvat eivät ole taiteellisesti kiinnostavia. Taiteilijan työ sisältää tuhansien kuvien läpikäymistä. Hän ohjaa koneen koulutusprosessia ja keskeyttää sen tarvittaessa. Hautamäen neuroverkkoteoksia on usein luultu maalauksiksi, ja hän onkin joutunut monesti tarkentamaan, että kyseessä on valokuvien pohjalta generoitu, ei käsin maalattu teos. Tämä on toisinaan herättänyt pettyneitä reaktioita, koska taiteilija ei olekaan tehnyt teostaan “omin käsin”. Hautamäki työskentelee itsenäisesti. Laajempi työryhmä (esim. työtilaisuuksia järjestävä manageri) voisi olla Hautamäen mukaan tarpeellinen, jotta taiteilijalle jäisi enemmän aikaa itse sisällön kanssa työskentelyyn. (Hautamäki 2019b; c).

Portrait of Edmond Belamy –nimisen teoksen taustalla on Obvious-kollektiivi, jonka jäseniä ovat kolme 25-vuotiasta ranskalaisopiskelijaa sekä 19-vuotiaan Robbie Barratin luoma avoin koodi. Opiskelijat ovat kouluttaneet algoritmin luomaan taideteoksen. Tekoälylle oli opetettu lukuisia historiallisia maalauksia, jonka pohjalta se loi oman versionsa. Kankaalle printtaamisen jälkeen maalaus signeerattiin matemaattisella koodilla. Christie-taidehuutokauppa myi taulun 432 500$ hintaan. Alun perin hinta-arvioksi oli asetettu 7000–10 000$, mutta hinta kipusikin reilusti, koska maalauksen tekemiseen on käytetty tekoälyä. (Vincent 2018.) Toisena esimerkkinä tekoälyn tuottamasta taiteesta voidaan mainita suomalainen Brains on Art -taidekollektiivi (ryhmä taidekasvatuksen, kognitiotieteen ja sähkötekniikan edustajia), joka on mm. tuottanut runoja katsojan aivosähkökäyrän perusteella sekä saanut performanssitaiteilijan horjumaan puolelta toiselle Helsingin pörssikurssien tahtiin (Puolakka 2018).

Monet esimerkit hylkäävät viestinnässään ihmisen roolin kokonaan. Äskettäisen Kiinan kansallisen runokilpailun voitti robotti (Lan 2018). Britannian Cornwallista tuleva yritys Engineered Art viimeistelee parhaillaan robottia, joka pystyy piirtämään muotokuvia. Ai-Da ei ole vain muotokuvataiteilija, vaan käy yleisön kanssa myös keskusteluja taiteen ja teknologian merkityksestä ihmisten päivittäisessä elämässä (Miley 2019).

On kuitenkin tärkeää ymmärtää, miten ainutlaatuisiksi inhimillisiksi katsottuja luovia teoksia voidaan arvioida, jos kone tuottaa niitä. Chamberlain ym. (2018) selvittivät, miten taiteen kokijat reagoivat tietokoneiden avulla tuotettuun taiteeseen. Tulokset osoittivat, että kun tarkkailijoille annettiin tilaisuus nähdä robotti-taiteilijat toiminnassa, vaikutti se teoksen havaittuun esteettiseen arvoon. Nämä havainnot paljastavat nimenomaisen ennakkoluulon tietokoneella tuotetulle taiteelle, jota kuitenkin taiteen tarkkailijoiden mielestä tietokonealgoritmit pystyvät tuottamaan ilman havaittavaa eroa ihmisen tuottaman teoksen kanssa.

Tutkimusta on tehty vähemmän ihmisen roolista tekoälytaiteen luomisessa tai taiteen kokijana. Feldmanin (2017, 42) mukaan tämän kaltaista tutkimusta tarvittaisiin rakentamaan interaktiivista tekoälytaidetta, jossa kone oppii reagoimaan taiteen kokijoiden kognitiivisiin ja emotionaalisiin kokemuksiin. Taiteen ja tieteellisen tutkimuksen raja hämärtyy, kun niille määräytyy riippuvuussuhde tuotannon osana. Esim. Jenna Sutelan nimiia cétiï -teoksessa Mars-ystävälliset bakteerit kasvattavat vieraita kulttuureja (Ings, 2018). Teoksessa algoritmi ja sen avulla toimiva tietokone on väline, joka kanavoi viestejä olennoilta, jotka eivät yleensä osaa puhua. nimiia cétiï on ihmisen luoma muukalainen. Se luotiin osana Google Arts & Culture -taiteilijoiden residenssiohjelmassa yhdessä Google Arts & Culturen (2019) innovaatiojohtajan Damien Henryn ja toisen ohjelman taiteilijan kanssa.

Kalliiden robottien ja fyysisten organismien lisäksi tekoäly on hiipinyt jokapäiväiseen kulttuurin kuluttamiseen ja sen arkipäiväisiin ilmiöihin. Markkinoinnin ja kulttuurielämyksen raja hämärtyy. “Faangin” (Facebook, Apple, Amazon, Netflix, Google) yritysten valtakeskittymän intressit ja voima näkyvät myös taiteen tuotannossa (Gerber 2018). Esimerkiksi työskentely Google Arts & Culture -residenssissä voi herättää mielenkiintoisia tekijänoikeus- ja eettisiä kysymyksiä. Nämä kysymykset eivät ole aivan uusia, koska taiteessa on pitkät perinteet taiteen luomisesta mesenaattien, kuten yksityishenkilöiden ja yritysten, kuten Louis Vuitton, tuella. Mutta onko esimerkiksi nimiia cétiïn luoma “muukalainen” Googlen (Alphabet) omistama, koska se on osa Arts & Culture Experiments Collection -kokoelmaa (kts. Ings 2018)? Suurten yritysten osallistuminen taiteen ja kulttuurin tuotantoilmiöihin lisää tarvetta yritysekosysteemeissä toimimisen osaamiselle ja haastaa miettimään immateriaalioikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

3. Huomioita esimerkkien valossa

Monien esimerkkien valossa voimme todeta, että tuoreet tekoälyn edistysaskeleet ja erityisesti koneoppiminen ovat perustuneet kulttuurialoillakin juuri koneiden itsenäisen päättelyn vahvistamiseen (vrt. Valpola 2017). Taiteen yhteydessä tekoälykeskustelu liikkuu usein tietoisen ja tiedostamattoman toimijan sekä eettisen toiminnan konteksteissa. Ihmisille on tyypillistä se, että he antropomorfisoivat (kuvittelevat ihmisen kaltaisiksi) keinotekoisia moraalisia toimijoita ja arvioivat niiden toimintaa omista inhimillisistä lähtökohdistaan (Duffy 2003) – ikään kuin niillä olisi sama tietoisuus kuin ihmisillä, ja joskus niitä kuvataan jopa taiteilijoiksi (Hertzmann 2018). Tekoälyteknologiat voidaan nähdä laajemminkin luovuuden keskiössä. Niiden avulla voidaan luoda uusia innovatiivisia ilmaisutapoja, joita muuten ei olisi koskaan voitu kuvitella mahdollisiksi, mutta myös toimintaa, joka voidaan tulkita tieteeksi, politiikaksi tai muuksi monialaiseksi yhteistyöksi erilaisin motiivein ja tavoittein. Tekoälyn näkökulmasta ilmaisutavat voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: lyhyen aikavälin eli AI-avusteisen digitaalisen taiteen luomisen mahdollisuuksiin, keskipitkän eli ihmisen ja AI: n yhteistoiminnan mahdollisuuksiin digitaalisen taiteen luomiseksi ja pitkän aikavälin tapauksiin eli AI-taiteen autonomisuuteen (ks. Xing 2018). Tekoälyn “tekijyys” määrittyy kulttuurin eri aloille kuitenkin hyvin samankaltaisena: Ihmisen kaltaisena teoksen tekijyyden omistajana, jopa käsitettynä oikeudellisena “henkilönä” ainakin teoksesta kommunikoitaessa. Ihmisen rooli on “pedagoginen” kouluttajan rooli.

Toisaalta myös taidekäsityksiä suhteessa niiden olomuotoon eli kognitiivisen, aineettoman luovuuden ja konkreettisen taide-artefaktin välillä voidaan problematisoida osana tekoälydiskurssia (mm. Still & d’Inverno 2019). Algoritmit ovat taiteilijoiden ja tuottajien työkaluja – tekoäly sinänsä ilman ihmisen ohjausta ei ole älykäs (Hertzmann 2018). Kun puhumme algoritmin ”koulutuksesta” tai algoritmista, joka ”oppii”, on helppo tulkita tätä samoin kuin ihmisen oppimista. Nämä sanat merkitsevät kuitenkin melko erilaisia asioita erilaisissa konteksteissa. Koneoppiminen edellyttää huolellista ihmisen ponnistelua ongelman asettamiseksi, asianmukaisten tietojen hankkimiseksi, muotoilemiseksi ja testaamiseksi. Suunnittelu on työlästä ja vaatii huomattavaa asiantuntemusta ja kokeilua jo hyvin yksinkertaisenkin lopputuloksen aikaansaamiseksi (ks. Jankel 2015). Produktin aikaansaaminen edellyttää myös useimmiten monialaista yhteistyötä. Uudet teknologiat auttavat kuitenkin taidetta pysymään elintärkeänä. Alati kehittyvät oppivat koneet tarkoittavat uusia työkaluja taiteilijoille (ks. esim. Hertzmann 2018), mutta myös kulttuurin tuotannoille luodessaan uudenlaisia olosuhteita ja tarpeita työlle.

Digitaalinen elämystuotanto on nykyisin kulttuurituotannon ytimenä, koska myös taide ja kulttuuri ovat teknologisoituneita. Teosten tuotantojen tekninen uutuusarvo, teosten toteutustapojen rikastuminen, kulttuurin kuluttajien uudenlaiset saavuttamiskeinot, ja uusien teknologioiden myötä myös uusien laajempien yleisöjen kiinnostus sekä taiteilija/tuottaja/yleisö -yhteistyön välittäminen ja fasilitointi vaativat jatkuvaa uusien teknologioiden oppimista ja ymmärtämistä. Roolien sekoittuessa ja ihmisen mahdollistamien oppivien koneiden tullessa tekijöiksi, taiteilijoiksi ja/tai yleisöiksi tulee tuottajasta kehittämisprojektin vetäjä tai osallistuja, jolloin pelkkä projektinhallinnan osaaminen ei riitä. On osattava myös yhteistoiminnallista innovointia ja ohjelmistokehityksen projektinhallintaa.

Kuvio 1. Pohdittavaksi opetussuunnitelmia uudistettaessa, opettajien koulutuksessa sekä käytännön pedagogisia ratkaisuja mietittäessä.

Kulttuurituotannon koulutuksen kannalta tekoäly on vain yksi muutosvoima, uudet teknologiat jatkuvasti kehittyvinä ilmiöinä ja mahdollisuuksina aiheuttavat kulttuurituotannon koulutukselle jatkuvan paineen verkottua uusien teknologioiden osaajien kanssa. “Vierihoito” uusia teknologioita soveltavien kanssa hyödyttäisi. Kulttuurituotannon koulutusta olisi hyvä tarjota fyysisestikin lähellä ohjelmisto-, robotiikka-, tekoäly-, XR- ja vastaavia koulutuksia ja -kehittäjäyrityksiä. Kulttuurituotannosta voisi olla syntymässä siis tutkinto-ohjelma, jossa uudet teknologiat ja niiden vaikutukset tunnistetaan reaaliaikaisesti ja ennakoiden tuotannon kannalta olennaisina mahdollisuuksina sisällön, elämyksen, yleisön osallisuuden, viestinnän, markkinoinnin, kulttuuripalvelujen kehittämisen ja pedagogiikan sekä muiden alojen rajapintatoiminnan keskiössä. Tällöin tuottaja nähdään aktiivisena, tulevaisuusorientoituneena, verkottuneena innovaattorina ja uusien projektien alullepanijana ja roolien sekoittuessa toimintaa eteenpäin vievänä voimana.

Kirjoittajat

Laura-Maija Hero, KT, lehtori (Kulttuurituotanto) ja projektipäällikkö, Metropolia ammattikorkeakoulu, laura-maija.hero(at)metropolia.fi

Satu Lautamäki, KTT, yliopettaja (Luovien alojen liiketoiminta), Seinäjoen ammattikorkeakoulu, satu.lautamaki(at)seamk.fi

Sanna Pekkinen, FL, lehtori (Kulttuurituotanto), Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Oona Tikkaoja, KuM, TaM, lehtori (Kulttuurituotanto), Humanistinen ammattikorkeakoulu, oona.tikkaoja(at)humak.fi

Tomas Träskman, FL, koulutusvastaava (Kulttuurituotanto), Yrkeshögskolan Arcada, tomas.traskman(at)arcada.fi


Ailisto, H. (toim.), Neuvonen, A. Nyman, H., Halén, M. & Seppälä, T. (2019). Tekoälyn kokonaiskuva ja kansallinen osaamiskartoitus -loppuraportti. Tammikuu 2019, Selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 4/2019. Haettu 17.5.2019 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-632-4

Barbican (2019). AI: More than Human. Haettu 11.9.2019 osoitteesta https://www.barbican.org.uk/whats-on/2019/event/ai-more-than-human

Burgard, W., Cremers, A.B., Fox, D., Hähnel, D., Lakemeyer, G., Schulz, D., Steiner, W. & Thrun, S. (1999). Experiences with an interactive museum tour-guide robot. Artificial Intelligence. vol. 114, no 1-2, 3–55. Haettu 17.5.2019 osoitteesta https://doi.org/10.1016/S0004-3702(99)00070-3

Chamberlain, R., Mullin, C., Scheerlinck, B., and Wagemans, J. (2018). Putting the Art in Artificial: Aesthetic Responses to Computer-Generated Art. Psychology of Aesthetics, Creativity, and the Arts. vol. 12, no 2, 177–192. Haettu 18.5.2019 osoitteesta http://dx.doi.org/10.1037/aca0000136

Duffy, B. R. (2003). Anthropomorphism and the social robot. Robotics and autonomous systems. vol. 42, no 3, 177–190. Haettu 19.5.2019 osoitteesta https://doi.org/10.1016/S0921-8890(02)00374-3

Feldman, S. (2017). Co-Creation: Human and AI Collaboration in Creative Expression. Proceedings of EVA London 2017, 422–429. BCS Learning and Development Ltd. UK. Haettu 7.8.2019 osoitteesta http://dx.doi.org/10.14236/ewic/EVA2017.84

Gerber, R. (2018). As FAANG Stocks Get Old, The Next Technology Wave Is Called TAND. Haettu 13.6.2019 osoitteesta https://www.forbes.com/sites/greatspeculations/2018/11/07/as-faang-stocks-get-old-the-next-technology-wave-is-called-tand/

Google Arts and Culture (2019). Jenna Sutela On Machine Learning and Interspecies Communication. Haettu 11.9.2019 osoitteesta https://artsandculture.google.com/theme/lQKy0vx84f5GIg

Hautamäki, J. (2019a). Synteettisistä kuvista, tekoälystä ja kuvataiteesta. Mustekala kulttuurilehti. Haettu 11.9.2019 osoitteesta http://mustekala.info/teemanumerot/liikkuvia-kuvia-ja-maailman-osia-1-2019-vol-73/synteettisista-kuvista-tekoalysta-ja-kuvataiteesta/

Hautamäki, J. (2019b). Videohaastattelu 10.5.2019, haastattelijana Oona Tikkaoja.

Hautamäki, J. (2019c). Puhelinhaastattelu 12.8.2019, haastattelijana Oona Tikkaoja.

Hertzmann, A. (2018). Can Computers Create Art? Arts. vol. 7, no 2, 18. Haettu 18.5.2019 osoitteesta https://doi.org/10.3390/arts7020018

Ings, S. (2018). The Martians have landed in London, and they’re hogging the camera. Haettu 13.6.2019 osoitteesta https://www.newscientist.com/article/2179211-the-martians-have-landed-in-london-and-theyre-hogging-the-camera/

Jankel, N. S. (2015). AI vs. human intelligence: Why computers will never create disruptive innovations. HuffingtonPost http://www.huffingtonpost.com/nick-seneca-jankel/ai-vs-human-intelligence-_b_6741814.html

Lan, X. (2018). Risk of unemployment in the AI age. Beijing Review vol. 61, no 5, 48.

Makridakis, S. (2017). The forthcoming Artificial Intelligence (AI) revolution: Its impact on society and firms. Futures vol. 90, 46–60. Haettu 16.6.2019 osoitteesta http://dx.doi.org/10.1016/j.futures.2017.03.006

Miley, J. (2019). World’s First Hyper-Realistic Humanoid Robot Artist Is Here. Interesting engineering 12.2.2019. Haettu 11.9.2019 osoitteesta https://interestingengineering.com/worlds-first-hyper-realistic-humanoid-robot-artist-is-here

Puolakka, M. (2018). Tekoäly taiteen äärellä. Aalto University Magazine vol. 23, 18–19.

Russell, S. & Norvig, P. (2014). Artificial intelligence – A Modern Approach. Prentice Hall. Haettu 14.6.2019 osoitteesta https://faculty.psau.edu.sa/filedownload/doc-7-pdf-a154ffbcec538a4161a406abf62f5b76-original.pdf

Still, A. & d’Inverno, M. (2019). Can Machines Be Artists? A Deweyan Response in Theory and Practice. Arts vol. 8 no 36. Haettu 18.5.2019 osoitteesta https://doi:10.3390/arts8010036

Styx, L. (2019). How are museums using artificial intelligence, and is AI the future of museums? MuseumNext article 28.3.2019. Haettu 11.9.2019 osoitteesta https://www.museumnext.com/article/artificial-intelligence-and-the-future-of-museums

Sutter, M. & Valle, F. (2017). The Voice of Art (IBM Campaign Feat. Watson). Haettu 11.9.2019 osoitteesta https://www.youtube.com/watch?v=9dppbro4dJU

Valpola, , H. (2017). Tekoälyn kehityksen haasteet tulevaisuuden työlle. Top Ten Futures XI -teesit. Futura 2/17.

Vincent, J. (2018). Christie’s sells its first AI portrait for $432,500, beating estimates of $10,000. The Verge. Haettu 13.8.2019 osoitteesta https://www.theverge.com/2018/10/25/18023266/ai-art-portrait-christies-obvious-sold

Yu Yu, G. (2016). Research on Digital Art Creation Based on Artificial Intelligence. Iberian Journal of Information Systems and Technologies, RISTI, N.º 18B, 06/2016. http://dx.doi.org/10.17013/RISTI. 18B.116

Xing, B. (2018). Creativity and Artificial Intelligence: A Digital Art Perspective. Haettu 18.5.2019 osoitteesta http://dx.doi.org/10.2139/ssrn.3225323

Hyvinvointipalveluita yhdessä kehittäen – asiakas ensin

Kirjoittajat: Birgitta Lehto, Minna Taipale. Kuva: Harri Heikkanen.

Hyvinvoinnin välitystoimiston supersankarit Tatu ja Sote työssään

Nyt meneillään oleva, järjestyksessä toinen, Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutus on osa valtakunnallisen Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen toimintaa. Olemme pian kouluttaneet lähes 100 taiteen, kulttuurin sekä sote-alan ammattilaista toimimaan yhteistyössä ja kehittämään taidelähtöisiä palvelutuotteita erityisesti sote-sektorin käyttöön. Täydennyskoulutus on hyvä esimerkki siitä, kuinka ammattikorkeakoulut voivat tarjota puitteet ja oman osaamisensa hyvinvointipalveluiden kehittämiseen. Uskomme, että tekeminen muuttaa asenteita nopeammin kuin asenteet muuttavat tekemistä. Palautteen perusteella koulutus tarjosi kentällä toimiville ammattilaisille lisävahvistusta osaamiseen ja verkostoihin sekä pystyi vastaamaan työelämän tarpeisiin ja tarjoamaan tarvittaessa myös kv-kontekstin. Täydennyskoulutusten pohjalta luotiin monialainen, tuotteistamisprosessiin perustuva valmennuspedagoginen malli, jota tullaan jatkojalostamaan hankeajan päätyttyä. Mallia on jo esitelty sosiaali- ja terveysalan koulutuksen ammattilaisille TAITO2017 -konferenssissa.

Välitystoimiston toteuttajia ovat hanketta hallinnoiva Humanistinen ammattikorkeakoulu sekä Saimaan ja Turun ammattikorkeakoulut muiden kirjoituksen lopussa mainittujen tahojen lisäksi. Ammattikorkeakoulut tarjoavat laajat työelämäverkostot, jotka mahdollistavat tuotteiden kokeilun ja kehittämisen yhdessä asiakkaiden kanssa. Oppilaitokset tarjoavat myös ajantasaista tutkimus- ja kehittämisosaamista. Lisäksi koulutusorganisaatiot tuovat omat vahvuusalansa hankkeen käyttöön aina kulttuurituottajaosaamisesta terveys- ja sosiaalialaan sekä eri taidealoihin. Koko Hyvinvoinnin välitystoimiston täydennyskoulutusajan ammattikorkeakoulut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä hyvinvointipalveluiden kehittämiseksi niin tutkimuksessa kuin eri alojen toimintasektoreilla taidealalla sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tavoitteenamme on edistää taiteen tasa-arvoista saavutettavuutta riippumatta terveydentilasta, asuinpaikasta tai sosioekonomisesta asemasta.

TUNNE | KEHO -menetelmä

Palvelu vastaa asiakkaan tarpeisiin

  • ”Aina ryhmän jälkeen on olo ollut energinen ja vapautunut.”
  • “Tällä on ollut jopa ihan ‘lääkinnällinen’ vaikutus.“
  • ”Sain ryhmässä kosketuksen uudenlaisiin tunteisiin ja uskalsin myös tuoda niitä esille.”
  • ”Pystyin haastamaan itseäni ja menemään välillä myös epämukavuusalueille.”

Tässä muutamia asiakaskokemuksia monitaiteellisesta TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnasta, jota on kevään aikana testattu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten psykososiaalisen osallisuuden ja kuntoutuksen päivätoiminnassa. TUNNE | KEHO -menetelmän kehittäneellä työryhmällä on vahva osaaminen sekä sosiaali- ja terveysalan että taidealan kentiltä. Moniammatillinen työryhmä koostuu mm. psykiatrisesta sairaanhoitajasta, toimintaterapeutista, teatteri-ilmaisun ohjaajasta, ryhmätaideterapeutista ja muusikosta. Ryhmä on saanut alkunsa Hyvinvoinnin välitystoimiston Tatu ja Sote -täydennyskoulutuksessa Lappeenrannassa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminta on yksi onnistunut esimerkki ammattikorkeakoulujen mahdollistamasta hyvinvointipalvelujen kehittämistyöstä. Tässä tapauksessa työelämäkontakteja tuli myös täydennyskoulutukseen osallistuvilta ammattilaisilta.

Kehonkartta on osa TUNNE | KEHO -menetelmää. Kuva: Minna Högbacka ja Minna Nivala

Kyseinen ryhmätoiminta on oiva esimerkki käyttäjälähtöisestä toiminnasta (Living Lab-menetelmä). Taiteen ja sote-alan ammattilaiset kehittivät kyseisen toimintamallin asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Ensisijaisesti haluttiin lisätä asiakkaiden hyvinvointia ja varmistaa se ottamalla huomioon heidän toiveensa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnan lähtökohtana on asiakkaan ymmärtäminen toiminnan kehittämisessä kuin myös asiakkaan osaamisen ja tietämyksen hyödyntäminen. Ryhmän jokainen toimija on aktiivinen osallistuja. Living Labissa toiminta toteutetaan aidossa ympäristössä. Kyseisen menetelmän avulla asiakkaita innostettiin heidän omilla ehdoillaan luovuuteen sekä autettiin ilmaisemaan piileviä tunteita ja tarpeita sekä hiljainen tieto. (Living Lab -käsikirja, 4 kierre, 2012.)

Edellä esitellyt toimintamallit koulutuksen sekä palvelutuotteen osalta ovat valmiita sovellettavaksi kansainväliseen moniammatilliseen yhteistyöhön niin oppilaitosten, erilaisten sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden kuin taide- ja kulttuurikentän toimijoiden kanssa.  Tässä on oiva mahdollisuus erilaisille kulttuureille tuottaa yhdessä kansainvälistä ryhmätoimintaa moniammatillisesti asiakkaiden hyvinvointia lisäten.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali– ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittajat

Birgitta Lehto, TtT, sh, lehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, birgitta.lehto(at)saimia.fi
Minna Taipale, kulttuurituottaja amk, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, minna.taipale(at)humak.fi

Living Lab -käsikirja, 4kierre, 2012. https://fnoll.wordpress.com/kasikirja/