Ovet auki yhteiskuntaan: vipuvoimana asennemuutos

Yhteiskunnan muuttuessa monikulttuurisemmaksi ja yksilöllisten erojen tiedostamisen parantuessa oppilaitokset ovat uudenlaisten eettisen kestävyyden haasteiden edessä. Monokulttuuriseen ympäristöön suunnitellun pedagogiikan sijaan on otettava huomioon niin kulttuuriset kuin yksilölliset erot siten, että nuori kasvaa eheäksi ja osallistuvaksi yhteiskunnan jäseneksi.

Nuoren siirtyessä peruskoulusta toisen asteen koulutukseen ja sieltä korkeakouluun, moni asia muuttuu. Aiempi selkeästi raamitettu koulutie vaihtuu henkilökohtaistamiseen ja vahvemman itseohjautuvuuden vaatimukseen. Tässä siirtymässä on sekä opettajien että oppilaitoksen muun henkilökunnan pidettävä huolta siitä, että esimerkiksi oppilaitoksen informaatiotauluilla ja verkkosivuilla tieto on sanoitettu kielitietoisesti, tietoa hakevan nuoren kielitaito huomioon ottaen.

Kun opiskelijan ja oppilaitoksen – ja työelämän – väliin ei aseteta turhan korkeaa kielitaidollista kynnystä, parantaa se todennäköisesti myös opiskelijan viihtyvyyttä ja sitoutumista opintoihin. Tämän vuoksi eettisesti kestävän toiminnan ei tule rajoittua vain opetustoimintaan ja opettajiin, vaan se on nähtävä koko organisaatiokulttuuria uudistavana toimintana. Tässä artikkelissa tarkastelemme kieli- ja kulttuuritietoisen oppilaitoksen käsitettä sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmasta.

Kulttuurin muutos on kokonaisvaltainen prosessi

Etiikka perustuu pohjimmiltaan arvoihin ja asenteisiin: mitä me pidämme tärkeänä ja mihin me pyrimme. Kun koulutusorganisaation yleistä ja pedagogista toimintaa halutaan kehittää kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävämmäksi, on tärkeää osallistaa koko henkilöstö ja opiskelijat yhteiseen arvokeskusteluun. Ohjeita ja toimintatapoja ei siten voi määrittää ylhäältäpäin, vaan sitoutuminen täytyy varmistaa yhteisellä keskustelulla. Työntekijä, joka tuntee yhteiset arvot ja asenteet omakseen, osaa toimia myös yllättävissä tilanteissa, joihin ei ole ennalta kirjattua toimintaohjetta tai -mallia.

Puhuttaessa yksilön kyvystä toimia moni- tai vieraskulttuurisessa ympäristössä voidaan käyttää termejä interkulttuurinen/kulttuurienvälinen kompetenssi/osaaminen tai interkulttuurinen herkkyys. Deardorffin (2006) interkulttuurisen kompetenssin mallin mukaan osaamisen pohjan muodostavat eettisen kestävyyden kannalta oleelliset arvot ja asenteet: eri kulttuurien ja monimuotoisuuden kunnioitus, avoimuus uuden oppimista ja uusia ihmisiä kohtaan, uteliaisuus ja uuden löytämisen halu. Näiden perusarvojen pohjalta yksilö voi kehittää tietojaan ja taitojaan ja lopulta kehittyä osaavaksi toimijaksi monikulttuurisessa ympäristössä.

Bennettin (2004) interkulttuurisen herkkyyden kehitysmallissa yksilö kehittyy kulttuurienvälisessä osaamisessaan erilaisten vaiheiden kautta, joiden läpäiseminen vaatii omien arvojen ja asenteiden tunnistamista (Kuva 1). Bennettin ensimmäisessä kehitysvaiheessa yksilö kokee oman kulttuurinsa “ainoaksi oikeaksi” ja toisessa oma kulttuuri koetaan paremmaksi kuin muiden kulttuurit. Kolmannessa vaiheessa kulttuurien erot nähdään pinnallisina ja tässä kehitysvaiheessa korostetaan ihmisten samankaltaisuutta. Neljännessä vaiheessa yksilö hyväksyy erilaisuuden ja haluaa myös tutustua muihin kulttuureihin. Viidennessä vaiheessa yksilö ymmärtää muita kulttuureja ja pystyy toimimaan tehokkaasti oman kulttuurinsa ulkopuolella. Kuudennessa vaiheessa yksilö kykenee vaihtamaan maailmankuvasta toiseen luokittelematta itseään yhteen kulttuuriin kuuluvaksi. (Bennett 2004)

Kun tarkastelunäkökulmaksi otetaan organisaatio ja sen kehittyminen sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestäväksi toimijaksi, huomataan, että kyse on pohjimmiltaan kulttuurisesta muutoksesta, johon kaikkien organisaatiossa toimivien henkilöiden on osallistuttava – myös opiskelijoiden. Jokaisella yksittäisellä organisaation jäsenellä on hieman toisistaan poikkeavat arvot ja asenteet ja heidän interkulttuurinen osaamisensa voi olla täysin eri vaiheissa: yksi voi kieltäytyä näkemästä erilaisuutta ja pitäytyy vanhoissa toimintatavoissa, kun toista erilaisuuden kohtaaminen innostaa kokeilemaan uutta.

Miksi kieli- ja kulttuuritietoinen oppilaitos?

Kieltä ja kulttuuria ei voida erottaa toisistaan. Oppiessaan kieltä ihminen väistämättä oppii kyseistä kieltä käyttävän kulttuurin tapoja käsitteellistää asioita ja ilmiöitä. Myös ammatillisen alan opiskelijat oppivat alan käyttämää kieltä, termejä ja ilmaisutapoja. Näin he tulevat samalla uuden ammatillisen kulttuurin jäseniksi.

Kielitietoisuus viittaa toimintatapoihin, joissa kielen käyttäjä pyrkii esimerkiksi sanavalinnoilla, termien ja erikoissanaston selityksin ja yksinkertaistetuin lauserakentein ottamaan huomioon kuulijan tai lukijan, jolle asia tai ala ei ole ennestään tuttu. Samoin kielitietoisessa viestinnässä tarjotaan mahdollisuuksien mukaan viesti tai materiaali useammalla eri kielellä tai annetaan opiskelijoille mahdollisuus hakea tietoa tai keskustella aiheesta osaamilla kielillään. (Andersen & Ruohotie-Lyhty 2019)

Deardorffin (2020) mukaan vastaavasti kulttuuritietoinen viestijä ymmärtää kielen ja kulttuurin sidonnaisuuden ja osaa avata oman kulttuurinsa ilmiöitä kuulijalle, jolle asia on uusi. Hän osaa kuunnella ja samaistua kuulijan näkökulmaan ja sietää vaillinaisen ymmärryksen tuottamaa epävarmuutta. Kulttuuritietoinen viestijä joustaa viestintätavoissaan, kunnioittaa erilaisuutta ja on kiinnostunut erilaisista näkökulmista. Vaikka interkulttuurinen kompetenssi viittaa yleensä monikulttuurisiin ympäristöihin, on kuvaus sovellettavissa myös tilanteeseen, jossa opiskelija tutustuu uuteen koulukulttuuriin tai opiskeltavan alan kulttuuriin.

Tarve parantaa kieli- ja kulttuuritietoisuutta on korostunut, kun eri aloille hakeutuu opiskelijoita yhä moninaisemmin taustatiedoin ja lisääntyneen maahanmuuton johdosta myös entistä laajemmin kielitaidoin. Vaikka kotoutumiskoulutuksessa on opittu suomen kieltä ja kehitetty opiskeluvalmiuksia, on suomen kieleen ja suomalaiseen (työ)kulttuuriin tutustuminen vasta aluillaan. (Koskela 2018)

Kielitaidosta puhuttaessa keskustelu voi kääntyä koskemaan vain ei suomea äidinkielenään puhuvien kielitaitoa, mutta kyseessä on paljon laajempi ilmiö. Kielitaito on heikentynyt yleisesti. Selvitys (VATT Institute for Economic Research 2018, s. 108) varusmiespalvelusta suorittavien nuorten miesten kognitiivisten taitojen kehityksestä osoitti, että matemaattiset ja kielelliset taidot ovat heikentyneet selvästi 1970-luvun loppupuolella syntyneestä kohortista lähtien. Tämän johdosta opiskellessa käytetyn kielen ja opiskelevaksi tulevien opiskelijoiden kielitaidon välinen kuilu on aiempaa leveämpi ja oppilaitoksissa on syytä tarkastella keinoja, joilla tämän kuilun ylitystä voitaisiin helpottaa.

Arvojohtaminen ja eettisesti kestävä koulutusorganisaatio

Vaikka matka kieli- ja kulttuuritietoiseksi oppilaitokseksi vaatii koko henkilöstön ja opiskelijoiden osallistumista ja sisältää arjen toimia myös luokkahuoneiden ulkopuolella, vaikuttaa muutos kuitenkin vahvimmin käytännön opetukseen ja opettajan työhön. Kieli- ja kulttuuritietoisuus liittyy kiinteästi muihin sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden teemoihin, kuten yhdenvertaisuus, globaalikasvatus ja demokratia- ja ihmisoikeuskasvatus. Tieto- ja osaamisvaatimuksissa tämä tarkoittaa, että opettajan tulisi mm.

• kehittää omaansa ja opiskelijoiden interkulttuurista kompetenssia ja herkkyyttä,
• tukea kulttuurisen/ammatillisen identiteetin kehittymistä,
• ymmärtää miten kulttuuriset käsitykset opetuksesta ja oppimisesta voivat vaikuttaa opiskelijaryhmän kehitykseen ja ilmapiiriin,
• tuntea ihmisoikeudet ja kyetä osallistamaan erilaisia oppijoita,
• toimia kielitietoisesti,
• käyttää selkeää kieltä tai selkokieltä tilanteen mukaan ja
• henkilökohtaistaa hyvin erilaiset kokemustaustat omaavia opiskelijoita. (eNorssi 2019, s. 24; Takala & Uusitalo-Malmivaara 2012)

Lisähaasteen eettisesti kestävän, osallistavan pedagogiikan käytölle asettaa kulttuurinen erilaisuus. Esimerkiksi opettajakeskeiseen, auktoriteettivetoiseen pedagogiikkaan tai kovien arvojen kilpailuyhteiskuntaan tottuneelle oppijalle voi olla haasteellista oppia toimimaan yhteisöllisessä ja yhdenvertaisessa luokkahuoneessa.

Eettiseen kestävyyteen liittyvä arvokeskustelu on työkalu, jolla myös tämä haaste voidaan kohdata: kun opiskelijoiden ymmärrystä pedagogisesta kulttuurista ja kulttuurieroista kehitetään heti opintojen alussa yhteisöllisesti ja osallistavasti, on opiskelijan helpompi oppia uuteen kulttuuriin ja toimintatapoihin. Yhteinen arvokeskustelu edellyttää organisaatiokulttuuria, joka sallii avoimen keskustelun ja eriävät mielipiteet ja ajatukset ja on valmis jatkuvaan keskusteluun toimintatavoista. Kaikille avoimen, tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen sekä elinikäisten oppimismahdollisuuksien järjestäminen vaatii työtä jokaiselta oppimisyhteisöltä, jotta suomalainen koulutusjärjestelmä tavoittaa YK:n Agenda2030 Kestävän kehityksen globaalin toimenpideohjelman asettamat tavoitteet mm. tasa-arvoisesta mahdollisuudesta koulutukseen (Valtioneuvoston kanslia n.d.).

Selkeästi sanoitettujen tavoitteiden avulla voidaan ottaa kantaa yhteiskunnassa ja luoda samalla uudenlaista todellisuutta. Vain tarkastelemalla yhdessä oppilaitoksen toimintaa aina rekrytoinnista opetusmateriaaliin ja arjen käytänteisiin voidaan luoda sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä yhteisö, jonne päästäkseen kenenkään ei tarvitse ylittää esteitä, vaan ovet ovat avoinna kaikille taustakulttuurista ja kielitaidosta riippumatta.

LISÄÄ AIHEEN YMPÄRILTÄ / RELATED POSTS

Miten innostusta johdetaan?

Oamkin LAB-malli korostaa uskallusta, luottamusta ja oppimista

Näkökulmia etätyön johtamiseen pedagogisessa työyhteisössä

Sosiaaliala digitaalisessa murroksessa