kuvituskuva

Tiede ja taide kohtaavat

Kirjoittajat: Katri Halonen & Silja Suntola.

Tässä haastatteluun pohjautuvassa artikkelissa tarkastelemme luovaa alaa tekniikan alan edelläkävijä Tuomo Suntolan kanssa käytyjen keskusteluiden pohjalta.

Tarkoituksena on ottaa hieman etäisyyttä omasta kulttuurialan positiostamme ja nähdä luovan alan mahdollisia rooleja innovaatiotoiminnan alueella. Lopuksi peilaamme haastattelun tuloksia ammattikorkeakoulun kulttuurialojen rooleihin monialaisen innovaatiotoiminnan viitekehyksessä.

UAS Journalin luovan talouden numeroon Suntola saattaa vaikuttaa äkkiseltään omituiselta ratkaisulta. Hänen ajatuksensa luovan tekemisen ja taiteen roolista tieteessä, työelämässä ja pitkissä ihmiskunnan kehityskuluissa avaavat kuitenkin luovan alan toimijoille uusia näkökulmia ja asettavat aikamme innovaatiotoiminnalle kiinnostavia haasteita. Sirkka Hämäläinen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa aikoinaan: “Kun puhutaan luovasta taloudesta ja innovatiivisuudesta, niin taiteen merkitystä innovatiivisuuden lähteenä aliarvioidaan täysin” (Lassila, 2013).

Tuomo Suntola sai vuonna 2018 Tekniikan Akatemia -säätiön jakaman Millennium-teknologiapalkinnon ”uraauurtavasta teknologisesta innovaatiosta, joka parantaa ihmisten elämänlaatua ja edistää kestävää kehitystä”. Palkinto on kansainvälinen osoitus ihmiskuntaa palvelevista ratkaisuista. Edellinen suomalainen palkinnon saaja oli Linus Torvalds vuonna 2012. Palkinnon takana on Suntolan jo 1970-luvulla kehittämä atomikerroskasvatuksen ALD-teknologia, joka on keskeinen tekijä muun muassa nykyisten ohuisiin ja pieniin puhelimiimme johtaneen teknologiabuumin takana.

Ammatillisen työuransa Suntola on tehnyt teollisuudessa, mutta hän on tullut tunnetuksi myös kokonaisvaltaisesta tieteen kehityskulun sekä universumin lakien ja rakenteiden tutkimuksesta. Ehkäpä yllättäen hän palaa usein pohtimaan luovan alan roolia tieteen edistämisen ja keksintöjen osatekijänä.

1. Taide ja tiede ovat olleet läheisiä aloja

Taide ja tiede ovat historian kulussa tukeneet toisiaan vuosisadasta toiseen. Esimerkiksi antiikin Kreikan luonnonfilosofiassa matematiikassa keskeinen rooli oli geometrialla, aritmetiikalla, astronomialla ja musiikilla. Keskeisiä kysymyksiä olivat mm. maailman synty, sen rakennusaineet ja kaiken takana oleva järjestys.

Keskiajalla yliopisto-opetuksen muodostivat seitsemän vapaata taidetta (artes liberales), jotka sisältävät antiikin aineiden lisäksi kieliopin, retoriikan ja logiikan. Historian pitkissä linjoissa esimerkiksi musiikki on kulkenut osana matematiikkaa vuosisatojen ajan. Mutta nykyään yhteys on heikentynyt tieteen pirstaloiduttua yhä vain laajenevaksi ryppääksi yhä eriytyneempiä aloja.

̶  Historian saatossa taide ja luonnontieteet ovat erkaantuneet toisistaan. Kehityskululla on varjopuolensa ja on perusteltua kysyä voiko olla niin, että omiin oppituoleihinsa ryhmittyneinä eri tieteenalat pirstaloituvat ja unohtavat kokonaisvaltaisen näkemyksen?

Suntolan näkemys on, että näin haitallinen eriytyminen on monessa tapauksessa käynyt.

̶  Yksittäisen oppituolin sisällä saatetaan katsoa liiaksi sisäänpäin, jolloin näkökulma tutkittavaan ilmiöön voi kapeutua ja oppialan kyky uudistua vaarantuu.

Suntolaa kuullessa väkisinkin tuntuu siltä, että meidän olisi aika vahvistaa monitieteisiä näkökulmia ja vaalia myös taiteista kumpuavaa luovaa ajattelua osana tieteen ja uusien innovaatioiden tekemistä.

̶  Hyvä esimerkki luovasta osaamisesta on pilapiirroksen tekijä, joka kykenee vangitsemaan olennaisen muutamalla viivalla. Taiteilijan näkökulmassa korostuu kyky kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen ja samalla kokonaisuuden vangitsemiseen ja tiiviiseen ilmaisuun.

Suntola lainaa Aristoteleen Metafyysiikka-kirjan avaussanoja “Ihmisellä on luonnostaan halu tietää”. Oman oppituolin sisälle kääntyminen rajoittaa uteliaisuutta muita aloja kohtaan ja haittaa kokonaisuuden hahmottamista. “Kaikki liittyy kaikkeen” on yksi Suntolan usein toistama lausahdus. Ja ehkäpä juuri tieteen juuret kulkevat aikaan, jolloin yksilössä on yhdistynyt monitieteinen uteliaisuus ja takaraivossa tykyttävä näkökulma kiinnittyy osaksi laajoja kokonaisuuksia.

2. Luovaa ajattelua kvartaalitaloudessa

Ajan myötä tieteen ja taiteen tekemisen painopisteet ovat siirtyneet perusprinsiipeistä sofistikoituneempiin – ja samalla paljon pienempiin ilmiöiden ryppäisiin. Samalla odotusarvo tieteellisen työn hyötyyn ja monialaiseen tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen on lisääntynyt. Oman aikamme kvartaalitalous kiihdyttää syklejä yhä vain lyhyemmiksi. Luovan alan mahdollisuus on auttaa hahmottamaan pitkiä linjoja. Ehkäpä taustalla piilee myös kaipuu antiikin suurten kysymysten ratkaisemiseen aidon monialaisesti – erilaisia osaajuuksia jo yksilötasolla hyödyntäen.

Suntolan keskeisin työ on ollut teollisuuden parissa keksijänä, edelläkävijänä ja uranuurtajana. Vaikka työ on elänyt vahvasti katse tulevaisuudessa ja uusissa innovaatioissa, hän näkee vahvasti toiminnan historialliset kerrostumat joita kuvataan Kuvassa 1.

Kuva 1. Kehittämistyön erilaisia aikajänteitä (Suntola 2019).

Perustavaa laatua olevan uuden ratkaisun löytäminen edellyttää siihen liittyvän ongelman syvällistä ymmärtämistä. Vahvasti tässä päivässä elävä Suntola korostaa vuosikymmenien perustutkimuksen, vuosisatojen aikana muodostettujen teorioiden ja luonnonlakien sekä viime kädessä vuosituhansien aikana muotoutuneiden elämän peruskysymysten välistä vuorovaikutusta kaikessa uuden kehittämisessä. Nämä pitkät linjat jäävät usein taka-alalle innovaatiohuuman hypetyksessä.

Taiteesta kumpuava näkökulma voi olla juuri suuren kuvan tuomisessa prosessiin. Taide ja tiede eivät ole aina olleet erillään – itse asiassa historiaa katsellessa se on aika uusi ilmiö. Vaikka valistusaika sai aikaan huimaa kehitystä tieteen parissa, eriytti se kuitenkin taiteen omaksi saarekkeekseen, joksikin jota mennään katsomaan tai kuuntelemaan konserttisaleihin tai gallerioihin. Kokonaisvaltainen maailmankäsitys koki kolauksen. Leonardo da Vinci ja Pythagoras ovat vain yksiä esimerkkejä tieteen ja taiteen osaajista, joilla ei ollut tarvetta luokittautua jompaan kumpaan kastiin.

Mitä sitten menetetään, jos jätetään pitkät kaaret huomiotta? Silloin kehitetään asioita ymmärtämättä niiden peruskysymyksiä. Kvartaalitaloudessa keskiöön siirtyy mittarina raha, ja unohdetaan tekemisen todellinen päämäärä ja sen hyöty yhteiskunnalle. Suntola käyttää esimerkkinään auton tankkaamista: “Kukaan ei osta autoa tankatakseen siihen bensaa, vaan mennäkseen jonnekin“. Liian lyhyiden syklien näkeminen kapeuttaa ajattelua siten, että perusasiat unohtuvat. Osaavatko taiteen tekijät palauttaa ajattelun ihmisten perustarpeisiin ja toiveisiin? Osaammeko sanoittaa niitä myös teknologia-alan kehittämistyön osana?

“Ongelman ymmärtämisen jälkeen keksinnöissä suuri työ on käytännön pikku pulmien ratkaisussa”, Suntola sanoo. Ei riitä, että on mielestään keksinyt jotain hienoa. Luovuuden sykli toteutuu vasta, kun tekijä on varmistanut, että ratkaisu myös toimii. Tämä unohdetaan liian usein, jolloin joudutaan korjaamaan ja palaamaan niihin pikkupulmiin uudelleen.

̶  Mieleeni on painunut Tokion juna-aseman virkailija kymmeniä vuosia sitten, jolta kysyin junan lähtölaituria. Virkailija osoitti minulle oikean laiturin, ja tuli vielä perään katsomaan, että olin löytänyt sen ja astumassa oikeaan junaan. Minuun teki vaikutuksen se, että hän varmisti lopputuloksen. Hän näki tehtävänään saada ihmiset junaan asti.

3. Mitä meidän tulisi opettaa, kun opetamme luovaa ajattelua ammattikorkeakouluissa?

Kulttuurialat kätkevät sisälleen vahvasti ajatuksen luovuudesta ja myös innovaatioiden tekemisen kyvystä. Taiteellinen uudistaminen ja luominen ei ole välttämättä kovin helposti siirrettävissä esimerkiksi teknologiateollisuutta edustavan Suntolan toimialalle.

Odotukset ovat laaja-alaisessa ajattelussa, kyvyssä nähdä olennaisuuksia ja myös kuvata niitä taiteellisen työn myötä harjaantunutta ilmaisutaitoa hyödyntäen yksinkertaisesti. Tällaisiin roolin ottoihin valmentamisen tulisi olla tämän haastattelun valossa osa luovan alan koulutusta. Tällä polulla on otettu myös konkreettisia askelia.

Esimerkiksi lukuisat ammattikorkeakoulut ovat rakentaneet monialaisia hubeja ja keskittymiä innovaatio-, tuote- ja palvelukehittämisen kiihdyttämiseksi, joissa kulttuurialan opiskelijat toimivat muiden toimialojen opiskelijoiden kanssa (kts. Grahn ym. 2014; Hero 2019; Tolvanen ym. 2014; UAS Journal 3/2017). Silti herää kysymys siitä, miten siiloutunut yhteiskuntamme pystyy aidosti vastaamaan tieteen monialaisuuden haasteisiin kokonaisvaltaisella otteella.

Yksi kulttuurialojen alumnien keskeisistä työllisyyden poluista kulkee kulttuurialan opintojen kautta muiden toimialojen palvelukseen. Silti moni käsittää kulttuurialan opinnot omaksi saarekkeekseen, jossa päämääränä ovat perinteiset taide- ja kulttuurialojen toimet. Taiteen osaaminen voisi kuitenkin nivoutua yhä vahvemmin osaksi kokonaisvaltaista yhteiskunnan kehittämistä. Tämä näkökulma asettaa uusia haasteita myös taide- ja kulttuurialan koulutukselle.

Suuren määrän pitkän uransa aikana kehittämistyön kumppaneita valinnut Suntola kuvaa kaipaamaansa osaamista:

̶  Kun rekrytoin uutta ihmistä, pidän tärkeänä, että hänellä on teknistä osaamista. Lisäksi katson äidinkielen, käsityön ja/tai kuvaamataidon numerot. Olennaista on myös näyttö siitä, että kykenee yhdistämään abstraktin idean ja realismin. Luovuus yhdistetään liian usein pelkkään ideointiin, joka kuitenkin on loppujen lopuksi pieni osuus siitä, että saa idean toimivaksi ratkaisuksi, jolla on todellista tarvetta ja hyötyä ihmiskunnalle.

Haastattelu tekniikan edelläkävijän ja luovan alan toimijoiden välillä kulkeutui kohden jaettua kokemusta: intohimoa kehittää ja muuttaa ympäristöä paremmaksi pienin askelin ratkaisu kerrallaan.

Tätä toimeen ryhtymisen henkeä, ideoiden viemistä toiminnaksi ja myös tekemisen tapaa, joka sisältää roppakaupalla rohkeutta sekä intohimoa tekemiseen voisi luulla luovan alan työorientaation kuvaukseksi ̶ maailmat kohtaavat tekemisen tyylissä, joka antaa hyvän pohjan myös yhteistyölle.

̶  Olen usein ihmetellyt, kun ihmiset odottavat “pääsevänsä lomalle”. Olen opiskellut monta vuotta, jotta voi joka päivä viedä intohimojensa kohteita eteenpäin… siinä usein matkustellutkin, kun on jotain päämäärää sille.

Tuntuu siltä, että luovuus ja innovatiivisuus asuvat samassa työeetoksessa niin teknologian etulinjan kehittäjällä kuin luovan alan taiteilijallakin. Jokainen voi olla innovatiivinen siinä mitä tekee, ja kantaa vastuuta oman luovuutensa soveltamisesta ja sen toimivuudesta käytännössä.

Miten Suntola on sitten toteuttanut tätä tieteen ja taiteen yhdistelevää periaatetta? Oman sekä yksityiskohtia että kokonaisuuksia tutkivan ajattelunsa lisäksi hän on vahvistanut luovan osaamisen kiinteää läsnäoloa elämässään valitsemalla jo nuorena miehenä rouva Suntolaksi taiteilijan – teknologia ei ole irrallinen taiteesta, ja opiskelijakämppä oli turhan valju ilman mitään taidetta seinillä. Nyt Suntoloiden kodin seinillä hehkuu vaimo Soilikin maalauksia ja piirustuksia vuosikymmenien varrelta. Tieteen ja taiteen sopusointua, yhdellä tasolla ainakin.

Kirjoittajat

Katri Halonen, YTT, FL, yliopettaja, Metropolia-ammattikorkeakoulu, katri.halonen(at)metropolia.fi

Silja Suntola, BM, MuM, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, silja.suntola(at)xamk.fi

Grahn, R., Haaksiluoto, J., & Halonen, K. (2014). Oppeja rakennuksen perustaksi. Teoksessa K.Halonen (toim.) Innovaatioiden pyörteissä. Metropolia Ammattikorkeakoulu, CoInno esiselvityshanke. 10-37. Ladattavissa https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/Yleiset/CoInno_esiselvitys.pdf

Hero, L-M. (2019). Käsikirja teknologian ja kulttuurin rajapintatoiminnan fasilitointiin. Creathon-hanke. Oiva-sarja 3. Metropolia ammattikorkeakoulu. https://www.metropolia.fi/fileadmin/user_upload/TK/Julkaisut/pdf/2019_hero_OIVA.pdf

Kepler, J. (1619). Harmonices Mundi.

Lassila, A. (2013). Taide ja talous tarvitsevat toisiaan. Sirkka Hämäläinen tietää, miten pieni Suomi yksinään on. Helsingin Sanomat, talous. 17.2.2013.

Luova Suomi julkaisu. (2014). Moniäänisyydestä yhteinen sävel. Näkökulmia johtamiseen.

Milennium-teknologiapalkinto. (2018). Technology Academy Finlandin tiedote 22.5.2018. Haettu 2.10.2019 osoitteesta https://taf.fi/fi/2018/05/22/millennium-teknologiapalkinto-2018-suomalaiselle-fyysikolle-tuomo-suntolan-innovaatio-mahdollistaa-tietoteknisten-laitteiden-valmistamisen-ja-kehityksen/

Suntola, T. (2018). Tieteen lyhyt historia – vai pitkä tie luonnonfilosofian ja empirismin kohtaamiseen. Physics Foundations Society ja Luonnonfilosofian seura. 3. täydennetty painos.

Suntola, T. (2019). Millennium Talks: Tiede ja tekniikka ovat ihmistä varten. Esitelmä Turun Tieteen päivillä 28.9.2019

Tolvanen, P., Matiainen, K., Peurakoski, S. (2014). Moniäänisyydestä yhteinen sävel – näkökulmia johtamiseen. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Luova Suomi -julkaisu 9. https://www.finna.fi/Record/alli.687838

UAS Journal 3/2017 Teema: Avoin innovaatiotoiminta. https://uasjournal.fi/arkisto/3-2017/

kuvituskuva

Kansalaistaito nimeltä luovuus

Kirjoittaja: Elisa Lahti.

Olen lukemattomia kertoja kuullut jonkun suusta lausahduksen: ”mä en ole yhtään luova tyyppi”. Useimmiten hetki, jossa lausahdus esitetään, liittyy tilanteeseen jossa ohjaan ihmisiä tuottamaan ideoita. Luovuus yhdistetään usein, ja mielestäni täysin virheellisesti, pelkästään ns. luoviin aloihin, taiteisiin ja kulttuuriin. Luovuus nähdään ominaisuutena, joka toisilla on ja toisilta puuttuu. Se on luovien ihmisten synnynnäinen ominaisuus ja etuoikeus. Tämä myytti on mielestäni kovin värittynyt ja asettaa luovuuden outoon marginaaliin.

Vertaan luovuutta mielelläni matematiikkaan. Todennäköisesti suuri osa ihmisistä kokee, että he eivät ole matemaattisesti erityisen lahjakkaita. Se ei silti estä heitä käyttämästä matemaattisia taitojaan päivittäin. Jokainen meistä myös opiskelee matematiikkaa niin peruskoulussa kuin jatko-opinnoissa. Meille on itsestään selvää, että opiskelu ja harjoittelu harjaannuttavat matemaattisia taitoja meissä jokaisessa. Edes huippumatemaatikot eivät pärjää ilman, että he opettelevat matematiikan lainalaisuuksia ja laskevat kerta toisensa jälkeen. Sen sijaan luovuutta tarkastellaan turhan usein ”huippusuoritusten”, kuten taiteen klassikoiden tai kulttuurin mestariteosten kautta (mitä nekin sitten ovat). Osalla meistä on enemmän kyvykkyyttä ja taipumusta luovaan ajatteluun kuin toisilla. Silti, kuten Guilford jo vuonna 1958 esitti, pelkkä kyvykkyys ei yksin ratkaise. Motivaatiolla ja temperamentilla on suuri rooli yksilön luovuudessa ja kyvyssä käyttää taitoa. Aivan samoin kuin matematiikassa. Ei auta, jos yksilö on hyvä matematiikassa, jos hän ei ole kiinnostunut käyttämään osaamistaan.

Elämme keskellä luovuutta

Luovuuden standardimääritelmän mukaan ”luovuus tuottaa uusia tai ainutlaatuisia ajatuksia, jotka arvioidaan hyödyllisiksi ja tilanteeseen sopiviksi (Malmelin & Poutanen 2017, 29)”. Määritelmä juontaa juurensa aina 1950 –luvulle asti, mutta kovin uskottavia kilpailijoita ei sille ole vuosien saatossa ilmaantunut. Luovuudesta puhuttaessa tai kirjoitettaessa siihen liitetään useita erilaisia määritteitä riippuen asiayhteydestä ja kulttuurista, yleisimmin kuitenkin uutuuden ja ainutlaatuisuuden, hyödyllisyyden ja soveltuvuuden sekä avoimuuden ja yllätyksellisyyden määreet. Jos luovuutta tarkastelee näistä määritelmistä käsien, huomaa sen olevan kovin neutraali soveltamisalojensa suhteen. Mikään määritelmä ei viittaa taiteeseen tai kulttuuriin, vaan puhuu jopa niitä vastaan. Taide ja kulttuuri eivät yleensä ensisijaisesti pyri ratkaisemaan ongelmia tai olemaan hyödyllisiä, vaan herättämään ajatuksia ja tunteita. Katselemalla ympärillemme voimme löytää monia meille arkipäiväisiä asioita, joiden takana piilee luovuuden mahdollistamia innovaatioita. Esimerkiksi keksijä Mary Andersonin idea auton tuulilasinpyyhkijöistä on vaatinut luovaa ajattelua. Koska hän oli ensimmäinen vipua pyyhkijöissä hyödyntänyt ihminen, ei hän voinut kopioida ideaa mistään. Hänen täytyi soveltaa luovasti olemassa olevia mahdollisuuksia ja luoda uutta. (Malmelin & Poutanen 2017, 23-56; Keksintösäätiö)

Luovuudesta keskusteltaessa on syytä pitää esillä myös luovuuden suhde ryhmiin ja organisaatioihin. Luovuus ei ole sidoksissa vain yksilöön, vaan yhä useammin puhutaan luovista ryhmistä, organisaatioista tai yhteisöistä. Käytännön esimerkkinä sanonta ”1+1 on enemmän kuin kaksi” on tästä hyvä esimerkki. Ajatus, että osaavien yksilöiden toimiessa yhdessä he voivat parhaimmillaan saavuttaa paremman tuloksen kuin mihin he yhteenlaskettuna pääsisivät toimiessaan toisistaan erillään. Kyseinen näkemys saa myös tukea tutkimustiedosta. Hyvin toimivat ryhmät tai tiimit tuottavat useammin parempaa tulosta kuin yksittäiset luovat yksilöt. Tuominen ja Koski muistuttavat, että myöskään näennäisesti yksin toimiva ihminen on tuskin koskaan ajatuksineen ja ideoineen yksin. Vaikka luova persoona saattaa työskennellä itsekseen, hänen keskustelukumppaneillaan, mentoreillaan ja muilla ihmisillä ja heidän ideoillaan on luovan persoonan työhön merkittävä vaikutus. Yksittäisen ihmisen luovuustaitojen harjaannuttamisen sijaan meidän tulisi keskittää vielä enemmän huomiota siihen, että erilaiset opiskelijat osaisivat toimia mahdollisimman hyvin ryhmissä, luovasti yhdessä. (Malmelin & Poutanen 2017, Koski & Tuominen 2013, 97-115)

Luovuus muovaa tulevaisuutta

Guilfordin (1958) mukaan luova ajattelu on osa ihmisen hyvinvointia. Tätä kautta luovuudelle voidaan ajatella muodostuvan vahva itseisarvo. Tämän itseisarvon lisäksi luovuudella on arvoa esimerkiksi arvoa tuottavana toimintana osana innovaatioiden syntyä tai tulevaisuuden muovaajana. Luovuus yksilöiden ja ryhmien toimintana liittyy erottamattomasti tulevaisuuteen ja sen tekemiseen. Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että menneisyyttä voimme tutkia ja oppia, mutta emme voi muuttaa sitä. Sen sijaan tulevaisuutta voimme ennakoida, mutta emme voi tietää tai tutkia sitä. Tärkeää on kuitenkin, että me muovaamme ja muutamme tulevaisuutta teoillamme koko ajan. Tulevaisuudessa, kuten maailmassa aina, on asioita, joihin emme (yksin) voi vaikuttaa tai jotka ovat todella yllättäviä. Mutta suuri osa asioista tapahtuu, koska jossain päin maailmaa joku on päättänyt toimia tietyllä tavalla! Meillä on sosiaalinen media, koska Mark Zuckerberg päätti perustaa the Facebookin. Syömme nyhtökauraa, koska Maija Itkonen ja Reetta Kivelä päättivät kehittää uudenlaisen kasvisproteiinivalmisteen. Tulevaisuus ei vain tapahdu sattumanvaraisesti itsestään, vaan me suurelta osin teemme sen. Jotta voimme rakentaa yhdessä mielekästä maailmaa, tarvitsemme suunnan jota kohti edetä. Tulevaisuuden visio, joka sisältää konkreettisia mielikuvia halutusta huomisesta ja tulevasta, toimii välineenä yhteisen hyvän määrittelemiselle. Näitä huomisen maailmoita tavoitellessamme tarvitsemme luovuutta, jotta emme päädy vain toistamaan jo tehtyä maailmaa. Kun visio on selvä, voidaan siirtyä tekemään haluttua tulevaisuutta. (Rubin 2003)

Yksi tämän hetken laajasti hyväksytty visio on, että tulevaisuutemme on puhtaampi ja päästöttömämpi kuin nykyisyys. Luonnonvarat eivät yksinkertaisesti riitä pyörittämään nykyistä ”kasvua”. Monen muun loppumassa olevan luonnonvaran joukkoon kuuluu hiekka. Jos jatkamme niin kuin nyt, paljon ennen kuin öljy loppuu, meiltä loppuu hiekka. Ongelmaa ratkaistaessa kysymys ei ole vain siitä, miten korvataan vähiin käyvä hiekka. Yhtä paljon on kysymys siitä, miten tulevaisuudessa rakennetaan? Suuri osa hiekasta käytetään suurkaupunkien rakennustyömailla betonin raaka-aineena. Sen lisäksi, että meidän tulee etsiä hiekalle korvaavia vaihtoehtoja betonin valmistuksessa, pitää miettiä, millaisia ovat tulevaisuuden kaupungit. Miten asumme ja liikumme, mitä syömme ja mitä teemme ja kenen kanssa 20 vuoden päästä? Jotta voimme kuvitella erilaisia tulevaisuuksia, ja sen jälkeen tehdä tulevaisuutta, tarvitsemme luovuutta. Monialaista luovuutta, monesta eri näkökulmasta. Kun yhdistetään esimerkiksi sosiaalista, teknistä, kaupallista ja liikunnallista luovuutta, voidaan aikaansaada monitahoisia, uskottavia ja kiinnostavia vaihtoehtoja tulevasta. On paljon parempi, ettei kysymyksessä hiekan loppumisesta nojata vain yhden ratkaisun varaan, vaan ongelmaa ratkotaan usealla tavalla. (Kippo 2017)

Mahdollisuuksien taito

Innovaatioiden ja johtamisen professori Alf Rehn on epäsopivaa ajattelua käsitelleessä kirjassaan (2011, 33) kirjoittanut ”Luovuudessa on kyse siitä, että nähdään potentiaalia, nähdään omat mahdollisuudet. Kaikki mahdollisuudet eivät ole mukavia, salonkikelpoisia tai edes sopivan rakentavia tarinoita kepeisiin tilanteisiin. Silti ne ovat olemassa. Luovuudessa on kyse kaikista niistä eri tavoista, joilla voimme tehdä (tai joissakin tapauksissa jättää tekemättä) asioita ja niistä ratkaisuista, jotka syntyvät silloin kun pakko tai rajoitukset vievät meiltä valinnan mahdollisuudet.”. Elämme suurien haasteiden aikaa. Ilmastonmuutos ja globaalin toimintaympäristön muutokset tuovat eteemme ennen näkemättömiä ongelmia ja mahdollisuuksia. Aika huutaa uudenlaisia ratkaisuja, joiden avulla voimme toimia hyvän tulevaisuuden mahdollistamiseksi. On lähes mahdotonta ennustaa tai ennakoida, mikä koulutus takaa työpaikan 10 vuoden päästä tai mikä on se osaamiseen liittyvä taito, josta opiskelijoille on eniten hyötyä tulevaisuudessa. Väitän, että nykyisyyden ja tulevaisuuden työelämätaidoista luovuus eri ulottuvuuksineen on yksi tärkeimmistä, joita työelämässä tullaan tarvitsemaan. Luova toiminta, yksin tai ryhmissä, ei aina ole kivaa, vaan usein työlästä ja riitoja aiheuttavaa. Silti meidän tulisi harjoitella sitä, aivan kuten matematiikkaa, säännöllisesti. Annetaan luovuudelle sen tarvitsema tila.

Kirjoittaja

Elisa Lahti, TaM, koordinaattori, Lapin ammattikorkeakoulu

Guilford, J. P. (1958). “Can Creativity Be Developed?” Art Education, 11: 6, 3–18. JSTOR, http://www.jstor.org/stable/3184459.

Keksintösäätiö. (2018). Naiskeksijät. Haettu 14.6.2019. http://www.keksintösäätiö.com/naiskeksijat/

Kippo, J. (2017). Unohtakaa öljy, nyt loppuu hiekka – hiekasta on tullut niin arvokasta, että sen vuoksi jopa tapetaan. Yle uutiset –verkkopalvelussa 6.8.2017. Haettu 27.6.2019. https://yle.fi/uutiset/3-9745042

Koski, J. & Tuominen, S. (2013). Kuinka Ideat Syntyvät: Luovan ajattelun käsikirja. WSOY, Helsinki.

Malmelin, N. & Poutanen, P. (2017). Luovuuden idea: Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa. Gaudeamus, [Helsinki].

Rehn, A. (2011). Vaaralliset ideat: kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi. Talentum Media Oy, Helsinki.

Rubin, A. (2003). Tulevaisuudentutkimuksen käsitteitä. Teoksessa Tulevaisuudentutkimus: perusteet ja sovelluksia. Toim. Kamppinen, Matti & Kuusi, Osmo & Söderlund, Sari. 2. painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. s. 887-906.