4/2019

Kansalaistaito nimeltä luovuus

kuvituskuva

Kirjoittaja: Elisa Lahti.

Olen lukemattomia kertoja kuullut jonkun suusta lausahduksen: ”mä en ole yhtään luova tyyppi”. Useimmiten hetki, jossa lausahdus esitetään, liittyy tilanteeseen jossa ohjaan ihmisiä tuottamaan ideoita. Luovuus yhdistetään usein, ja mielestäni täysin virheellisesti, pelkästään ns. luoviin aloihin, taiteisiin ja kulttuuriin. Luovuus nähdään ominaisuutena, joka toisilla on ja toisilta puuttuu. Se on luovien ihmisten synnynnäinen ominaisuus ja etuoikeus. Tämä myytti on mielestäni kovin värittynyt ja asettaa luovuuden outoon marginaaliin.

Vertaan luovuutta mielelläni matematiikkaan. Todennäköisesti suuri osa ihmisistä kokee, että he eivät ole matemaattisesti erityisen lahjakkaita. Se ei silti estä heitä käyttämästä matemaattisia taitojaan päivittäin. Jokainen meistä myös opiskelee matematiikkaa niin peruskoulussa kuin jatko-opinnoissa. Meille on itsestään selvää, että opiskelu ja harjoittelu harjaannuttavat matemaattisia taitoja meissä jokaisessa. Edes huippumatemaatikot eivät pärjää ilman, että he opettelevat matematiikan lainalaisuuksia ja laskevat kerta toisensa jälkeen. Sen sijaan luovuutta tarkastellaan turhan usein ”huippusuoritusten”, kuten taiteen klassikoiden tai kulttuurin mestariteosten kautta (mitä nekin sitten ovat). Osalla meistä on enemmän kyvykkyyttä ja taipumusta luovaan ajatteluun kuin toisilla. Silti, kuten Guilford jo vuonna 1958 esitti, pelkkä kyvykkyys ei yksin ratkaise. Motivaatiolla ja temperamentilla on suuri rooli yksilön luovuudessa ja kyvyssä käyttää taitoa. Aivan samoin kuin matematiikassa. Ei auta, jos yksilö on hyvä matematiikassa, jos hän ei ole kiinnostunut käyttämään osaamistaan.

Elämme keskellä luovuutta

Luovuuden standardimääritelmän mukaan ”luovuus tuottaa uusia tai ainutlaatuisia ajatuksia, jotka arvioidaan hyödyllisiksi ja tilanteeseen sopiviksi (Malmelin & Poutanen 2017, 29)”. Määritelmä juontaa juurensa aina 1950 –luvulle asti, mutta kovin uskottavia kilpailijoita ei sille ole vuosien saatossa ilmaantunut. Luovuudesta puhuttaessa tai kirjoitettaessa siihen liitetään useita erilaisia määritteitä riippuen asiayhteydestä ja kulttuurista, yleisimmin kuitenkin uutuuden ja ainutlaatuisuuden, hyödyllisyyden ja soveltuvuuden sekä avoimuuden ja yllätyksellisyyden määreet. Jos luovuutta tarkastelee näistä määritelmistä käsien, huomaa sen olevan kovin neutraali soveltamisalojensa suhteen. Mikään määritelmä ei viittaa taiteeseen tai kulttuuriin, vaan puhuu jopa niitä vastaan. Taide ja kulttuuri eivät yleensä ensisijaisesti pyri ratkaisemaan ongelmia tai olemaan hyödyllisiä, vaan herättämään ajatuksia ja tunteita. Katselemalla ympärillemme voimme löytää monia meille arkipäiväisiä asioita, joiden takana piilee luovuuden mahdollistamia innovaatioita. Esimerkiksi keksijä Mary Andersonin idea auton tuulilasinpyyhkijöistä on vaatinut luovaa ajattelua. Koska hän oli ensimmäinen vipua pyyhkijöissä hyödyntänyt ihminen, ei hän voinut kopioida ideaa mistään. Hänen täytyi soveltaa luovasti olemassa olevia mahdollisuuksia ja luoda uutta. (Malmelin & Poutanen 2017, 23-56; Keksintösäätiö)

Luovuudesta keskusteltaessa on syytä pitää esillä myös luovuuden suhde ryhmiin ja organisaatioihin. Luovuus ei ole sidoksissa vain yksilöön, vaan yhä useammin puhutaan luovista ryhmistä, organisaatioista tai yhteisöistä. Käytännön esimerkkinä sanonta ”1+1 on enemmän kuin kaksi” on tästä hyvä esimerkki. Ajatus, että osaavien yksilöiden toimiessa yhdessä he voivat parhaimmillaan saavuttaa paremman tuloksen kuin mihin he yhteenlaskettuna pääsisivät toimiessaan toisistaan erillään. Kyseinen näkemys saa myös tukea tutkimustiedosta. Hyvin toimivat ryhmät tai tiimit tuottavat useammin parempaa tulosta kuin yksittäiset luovat yksilöt. Tuominen ja Koski muistuttavat, että myöskään näennäisesti yksin toimiva ihminen on tuskin koskaan ajatuksineen ja ideoineen yksin. Vaikka luova persoona saattaa työskennellä itsekseen, hänen keskustelukumppaneillaan, mentoreillaan ja muilla ihmisillä ja heidän ideoillaan on luovan persoonan työhön merkittävä vaikutus. Yksittäisen ihmisen luovuustaitojen harjaannuttamisen sijaan meidän tulisi keskittää vielä enemmän huomiota siihen, että erilaiset opiskelijat osaisivat toimia mahdollisimman hyvin ryhmissä, luovasti yhdessä. (Malmelin & Poutanen 2017, Koski & Tuominen 2013, 97-115)

Luovuus muovaa tulevaisuutta

Guilfordin (1958) mukaan luova ajattelu on osa ihmisen hyvinvointia. Tätä kautta luovuudelle voidaan ajatella muodostuvan vahva itseisarvo. Tämän itseisarvon lisäksi luovuudella on arvoa esimerkiksi arvoa tuottavana toimintana osana innovaatioiden syntyä tai tulevaisuuden muovaajana. Luovuus yksilöiden ja ryhmien toimintana liittyy erottamattomasti tulevaisuuteen ja sen tekemiseen. Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että menneisyyttä voimme tutkia ja oppia, mutta emme voi muuttaa sitä. Sen sijaan tulevaisuutta voimme ennakoida, mutta emme voi tietää tai tutkia sitä. Tärkeää on kuitenkin, että me muovaamme ja muutamme tulevaisuutta teoillamme koko ajan. Tulevaisuudessa, kuten maailmassa aina, on asioita, joihin emme (yksin) voi vaikuttaa tai jotka ovat todella yllättäviä. Mutta suuri osa asioista tapahtuu, koska jossain päin maailmaa joku on päättänyt toimia tietyllä tavalla! Meillä on sosiaalinen media, koska Mark Zuckerberg päätti perustaa the Facebookin. Syömme nyhtökauraa, koska Maija Itkonen ja Reetta Kivelä päättivät kehittää uudenlaisen kasvisproteiinivalmisteen. Tulevaisuus ei vain tapahdu sattumanvaraisesti itsestään, vaan me suurelta osin teemme sen. Jotta voimme rakentaa yhdessä mielekästä maailmaa, tarvitsemme suunnan jota kohti edetä. Tulevaisuuden visio, joka sisältää konkreettisia mielikuvia halutusta huomisesta ja tulevasta, toimii välineenä yhteisen hyvän määrittelemiselle. Näitä huomisen maailmoita tavoitellessamme tarvitsemme luovuutta, jotta emme päädy vain toistamaan jo tehtyä maailmaa. Kun visio on selvä, voidaan siirtyä tekemään haluttua tulevaisuutta. (Rubin 2003)

Yksi tämän hetken laajasti hyväksytty visio on, että tulevaisuutemme on puhtaampi ja päästöttömämpi kuin nykyisyys. Luonnonvarat eivät yksinkertaisesti riitä pyörittämään nykyistä ”kasvua”. Monen muun loppumassa olevan luonnonvaran joukkoon kuuluu hiekka. Jos jatkamme niin kuin nyt, paljon ennen kuin öljy loppuu, meiltä loppuu hiekka. Ongelmaa ratkaistaessa kysymys ei ole vain siitä, miten korvataan vähiin käyvä hiekka. Yhtä paljon on kysymys siitä, miten tulevaisuudessa rakennetaan? Suuri osa hiekasta käytetään suurkaupunkien rakennustyömailla betonin raaka-aineena. Sen lisäksi, että meidän tulee etsiä hiekalle korvaavia vaihtoehtoja betonin valmistuksessa, pitää miettiä, millaisia ovat tulevaisuuden kaupungit. Miten asumme ja liikumme, mitä syömme ja mitä teemme ja kenen kanssa 20 vuoden päästä? Jotta voimme kuvitella erilaisia tulevaisuuksia, ja sen jälkeen tehdä tulevaisuutta, tarvitsemme luovuutta. Monialaista luovuutta, monesta eri näkökulmasta. Kun yhdistetään esimerkiksi sosiaalista, teknistä, kaupallista ja liikunnallista luovuutta, voidaan aikaansaada monitahoisia, uskottavia ja kiinnostavia vaihtoehtoja tulevasta. On paljon parempi, ettei kysymyksessä hiekan loppumisesta nojata vain yhden ratkaisun varaan, vaan ongelmaa ratkotaan usealla tavalla. (Kippo 2017)

Mahdollisuuksien taito

Innovaatioiden ja johtamisen professori Alf Rehn on epäsopivaa ajattelua käsitelleessä kirjassaan (2011, 33) kirjoittanut ”Luovuudessa on kyse siitä, että nähdään potentiaalia, nähdään omat mahdollisuudet. Kaikki mahdollisuudet eivät ole mukavia, salonkikelpoisia tai edes sopivan rakentavia tarinoita kepeisiin tilanteisiin. Silti ne ovat olemassa. Luovuudessa on kyse kaikista niistä eri tavoista, joilla voimme tehdä (tai joissakin tapauksissa jättää tekemättä) asioita ja niistä ratkaisuista, jotka syntyvät silloin kun pakko tai rajoitukset vievät meiltä valinnan mahdollisuudet.”. Elämme suurien haasteiden aikaa. Ilmastonmuutos ja globaalin toimintaympäristön muutokset tuovat eteemme ennen näkemättömiä ongelmia ja mahdollisuuksia. Aika huutaa uudenlaisia ratkaisuja, joiden avulla voimme toimia hyvän tulevaisuuden mahdollistamiseksi. On lähes mahdotonta ennustaa tai ennakoida, mikä koulutus takaa työpaikan 10 vuoden päästä tai mikä on se osaamiseen liittyvä taito, josta opiskelijoille on eniten hyötyä tulevaisuudessa. Väitän, että nykyisyyden ja tulevaisuuden työelämätaidoista luovuus eri ulottuvuuksineen on yksi tärkeimmistä, joita työelämässä tullaan tarvitsemaan. Luova toiminta, yksin tai ryhmissä, ei aina ole kivaa, vaan usein työlästä ja riitoja aiheuttavaa. Silti meidän tulisi harjoitella sitä, aivan kuten matematiikkaa, säännöllisesti. Annetaan luovuudelle sen tarvitsema tila.

Kirjoittaja

Elisa Lahti, TaM, koordinaattori, Lapin ammattikorkeakoulu

Guilford, J. P. (1958). “Can Creativity Be Developed?” Art Education, 11: 6, 3–18. JSTOR, http://www.jstor.org/stable/3184459.

Keksintösäätiö. (2018). Naiskeksijät. Haettu 14.6.2019. http://www.keksintösäätiö.com/naiskeksijat/

Kippo, J. (2017). Unohtakaa öljy, nyt loppuu hiekka – hiekasta on tullut niin arvokasta, että sen vuoksi jopa tapetaan. Yle uutiset –verkkopalvelussa 6.8.2017. Haettu 27.6.2019. https://yle.fi/uutiset/3-9745042

Koski, J. & Tuominen, S. (2013). Kuinka Ideat Syntyvät: Luovan ajattelun käsikirja. WSOY, Helsinki.

Malmelin, N. & Poutanen, P. (2017). Luovuuden idea: Luovuus työelämässä, yhteisöissä ja organisaatioissa. Gaudeamus, [Helsinki].

Rehn, A. (2011). Vaaralliset ideat: kun sopimaton ajattelu on tärkein voimavarasi. Talentum Media Oy, Helsinki.

Rubin, A. (2003). Tulevaisuudentutkimuksen käsitteitä. Teoksessa Tulevaisuudentutkimus: perusteet ja sovelluksia. Toim. Kamppinen, Matti & Kuusi, Osmo & Söderlund, Sari. 2. painos. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. s. 887-906.

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *