2/2020, Katsaus

Kiertotalouden osaajat kylvetään tänään

Kirjoittajat: Marketta Virta, Ella Rasimus & Saara Ahtaanluoma.

Jos halutaan muuttaa yhteiskuntaa, on koulutuksella tärkeä merkitys. Koulutukseen tehdyt panostukset vaikuttavat suoraan tulevaisuuteen: sitä niittää, mitä kylvää. Turun ammattikorkeakoulussa vaikutetaan tulevaisuuden yhteiskuntaan kouluttamalla muun muassa tulevia kiertotalouden osaajia. Koulutus ei pääty ammattikorkeakoulun seinien sisälle, sillä osaamista jaetaan myös yläkoulu- ja lukioikäisille MyTech-yhteistyön kautta. Kiertotalouden periaatteita eivät opi siis pelkästään korkeakouluopiskelijat, vaan myös nuoret, jotka päätyvät tulevaisuudessa opiskelemaan monenlaisia aloja jopa ympäri maailmaa.

Maailmanlaajuiset haasteet, kuten käsillä oleva ilmastokriisi, eivät ole ratkaistavissa vain yhden tieteenalan avulla. Monitahoisten ongelmien ratkaisuun tarvitaan osaamista monilta eri aloilta, kuten yhteiskuntatieteistä ja taloustieteistä sekä tietotekniikan aloilta. Koulutuksessa pitäisi olla mahdollisuus ongelmalähtöiseen oppimiseen, ja opiskelijoiden tulee myös kehittää kykyjä tuoda omaa osaamistaan esille niin, että se on yhteisesti käytettävissä. (Lundgren 2012.)

Turun ammattikorkeakoulussa monialaista ongelmalähtöistä oppimista tarjotaan muun muassa erilaisissa projektioppimisympäristöissä (POY). POY:t ovat kuin pieniä yrityksiä, joissa eri aloilta tulevat opiskelijat ratkovat työelämästä tai TKI-hankkeista tulevia haasteita. Kiertotaloutta voi oppia muutamassa projektioppimisympäristössä, joista erityisesti kiertotalouden liiketoimintamalleihin keskittyviä oppimiskokemuksia tarjoaa Kiertotalous 2.0. Kiertotalous 2.0:ssa työskentely laajentaa käsitystä kiertotaloudesta ja opettaa toimimaan sen monia eri näkökulmia hyödyntäen.

Kiertotalous 2.0:ssa työskentelevät opiskelijat pääsevät hyödyntämään monia eri taitoja ja harjoittelemaan oman asiantuntijuutensa jakamista, mikä on edellytys moniulotteisten ympäristöongelmien ratkaisuun. Monialaisen luonteensa vuoksi projektioppimisympäristöt ovat oivia paikkoja synnyttää kiertotalouden asiantuntijoita. Kiertotaloudessa kiertävät nimittäin tuotteiden ja materiaalien lisäksi myös monialaiset tiedot ja taidot. (Virta 2018.) Projektioppimisympäristöstä kiertotalouden taidot virtaavat useille eri koulutusaloille.

Innovaatiopedagogiikasta eväitä muuttuvan maailman haasteisiin

Projektioppimisympäristöt toteuttavat Turun ammattikorkeakoulun kehittämää innovaatiopedagogiikkaa, joka nivoo yhteen oppimisen, uuden tiedon tuottamisen ja soveltamisen. Innovaatiopedagogiikan mukaisesti oppimista ja opetusta lähestytään työelämälähtöisestä, tutkimus- ja kehittämisosaamista painottavasta näkökulmasta. (Penttilä ym. 2009.)

Innovaatiopedagogiikka toimii mainiosti myös edistettäessä ekologista kestävyyttä. Sen avulla autetaan innovaatioiden syntymiselle välttämättömien taitojen kehittymistä, mitä kautta voidaan tukea entistä paremmin aluekehitystä (Penttilä ym. 2009). Näin voidaan tukea esimerkiksi hiilineutraaliustavoitteiden täyttämistä.

Projektioppimisympäristöissä opiskelijat voivat substanssiosaamisen lisäksi kehittää sellaisia yhteiskunnan muutospaineita huomioon ottavia tietoja, taitoja ja asenteita, joita innovatiiviseen ammattitaitoon voidaan katsoa kuuluvan (Penttilä ym. 2009). Opiskelija on osa maailmaa, joka muuttuu. Hänelle on tarjottava eväät mukautua maailmaan, ja samalla hän oppii keinoja vastata ekologisen kestävyyden haasteisiin.

Kiertotalous 2.0 tekee tiivistä yhteistyötä alueiden yritysten kanssa. Oikeat yrityskontaktit antavat mahdollisuuden luoda tärkeitä verkostoja, jakaa osaamista yrityksiin ja hyödyntää ammattikorkeakoulun ulkopuolisten asiantuntijoiden osaamista. Opiskelijat vievät oppinsa työelämään, mutta voivat ohjata yrityksiä kestävämpään suuntaan jo opintojensa aikana yritysyhteistyön kautta.

MyTech-yhteistyö tutustuttaa nuoret kiertotalouteen

Koska kiertotalous on systeeminen muutos, joka läpileikkaa koko yhteiskunnan, ei auta, että sen parissa puurretaan vain korkeakouluissa tai yrityksissä. Kiertotalous vaatii kaikilta ajattelu- ja kulutustapojen kytkemistä eri suuntaan kuin ennen. Se, mitä opiskelijat oppivat korkeakoulujen seinien sisällä, on syytä jakaa myös muulle maailmalle. Turun ammattikorkeakoulussa opiskelijat ovat päässeet jakamaan osaamistaan perus- ja toiselle asteelle muun muassa osana MyTech-ohjelmaa vuodesta 2017 lähtien.

Teknologiateollisuus ry:n ylläpitämän MyTech-ohjelman päätavoitteena on tutustuttaa yläkoulu- ja lukioikäiset opiskelijat matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen osaamiseen ja innostaa heitä valitsemaan teknologia-ala. Ohjelmaan kuuluu toiminnallinen opintokäynti teknologiayritykseen ja korkeakouluun. Kiertotalous 2.0 on mukana MyTech-ohjelmassa tutustuttamassa nuoria kiertotalouteen ja ilmastonmuutokseen.

MyTech-vierailuilla paneudutaan moniin erilaisiin kestävyyshaasteisiin. Kuva: Marketta Virta.
MyTech-vierailuilla paneudutaan moniin erilaisiin kestävyyshaasteisiin. Kuva: Marketta Virta.

Opiskelija-assistentit ja harjoittelijat ohjaavat noin 5–6 MyTech-yhteistyöpäivää lukukauden aikana. Opintovierailujen järjestely ja suunnittelu ovat opiskelijoiden vastuulla, mikä jo itsessään opettaa opiskelijoille esimerkiksi oman osaamisen jakamista ja jäsentämistä. MyTech-yhteistyössä toteutuu näin myös opi opettamalla -menetelmä. Opiskelijat ovat asiantuntijoita, jotka ammentavat kokemusta ja oppeja sekä omasta koulutuksestaan että arjesta. Käytännönläheiset, opiskelijalähtöiset esimerkit ja yhteinen käsitteellinen kieli tukevat nuorten oppimista. Opiskelijat toimivat samalla tärkeinä esikuvina ja roolimalleina nuorille. (Keinänen 2017.)

Innostusta ja uusia ajatuksia

Kiertotaloutta opetetaan nuorille jo ennestään tuttujen yritys- tai palveluesimerkkien avulla. Jokaiseen MyTech-päivään halutaan tuoda jotain uutta, joten esimerkeiksi etsitään aina uusia kiertotalouden mukaista liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä. Opintovierailuja vetävät opiskelijat pysyvät näin ajan hermolla yrityksistä ja voivat samalla tukea paikallista yritystoimintaa.

Nuorten suhtautuminen kiertotalouteen on useimmiten positiivista, ja he ymmärtävät kiertotalouden merkityksen ja mahdollisuudet. Nuoret ovat tietoisia ympäristöasioista, ja heille herää paljon uusia hyviä ideoita ja näkökulmia ympäristöasioihin liittyen. Nuorten ajatukset ja kysymykset antavat myös korkeakouluopiskelijoille uusia näkökulmia, mikä lisää tiedonjanoa kiertotaloudesta.

MyTech-opintovierailujen kautta on saatu hyvä kuva nuorten osaamisesta liittyen ilmastonmuutoksen ja kiertotalouden teemoihin. Vierailuja pitävät opiskelijat ovat oppineet viestimään kiertotaloudesta ja ilmastonmuutoksesta ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla. (Ahokas & Ahonen 2019.) Viestiminen ekologiseen kestävyyteen liittyvistä aihepiireistä on äärimmäisen tärkeä taito hälyisessä maailmassa, joten sen harjoittelu opiskeluaikana on arvokasta. Myös viestin sovittamista eri kohderyhmille on hyvä harjoitella – nuorille asioista on puhuttava eri tavalla kuin esimerkiksi kurssiesitelmässä muille opiskelijoille.

Yhteistyöstä oppivat kaikki

Yhteistyö ammattikorkeakoulujen ja alempien asteiden oppilaitosten kanssa on hedelmällistä kaikille osapuolille. Oppimista tapahtuu molempiin suuntiin. MyTech-luokkien oppilaat oppivat kiertotaloudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan ekologisen kestävyyden edistämisessä. Samalla he tutustuvat opintomahdollisuuksiin, sillä MyTech-vierailujen yhtenä tarkoituksena on myös saada nuoret kiinnostumaan matemaattis-luonnontieteellisestä koulutuksesta ja teknologian aloista. Ammattikorkeakouluille vierailut ovatkin oiva näyteikkunapaikka, sillä potentiaalisia, uravalinnan kanssa arpovia opiskelijoita on edessä luokallinen.

Vierailuja suunnittelevat ja vetävät korkeakouluopiskelijat pääsevät hyödyntämään osaamistaan käytännössä. He joutuvat muotoilemaan ja tiivistämään viestiään tietylle kohderyhmälle ja miettimään, minkälaisia eri keinoja kiertotalouden esittämiseen ja opettamiseen on hyvä käyttää. Nuorten kriittisiin kysymyksiin vastauksia etsiessä tulee pakostikin opittua uutta myös itse. Kiperät kysymykset opettavat myös varautumaan yllätyksiin – kaikkea ei aina voi suunnitella etukäteen, mutta varautua voi, niin kriittisiin kysymyksiin kuin teknologisiin ongelmiin tai vaikkapa vierailuja vetävien opiskelijoiden sairastumisiin.

Monesti MyTech-ryhmät ja opettajat inspiroituvat MyTech-päivistä niin, että haluavat jatkaa kiertotalousteeman parissa myös omassa koulussaan. Vierailut siis havahduttavat kiertotalouteen ja kestävyysteemaan laajemminkin. Yläkoululaiset ja lukiolaiset ovat herkkiä vaikutuksille, ja korkeakouluopiskelijat voivat toimia heille hyvänä esimerkkinä kestävän elämäntavan saavuttamisessa. Kiertotalous valuu parhaimmassa tapauksessa näin myös muualle kouluun, ja aikuistuessaan nuorilla on jo ajattelutavan muutos valmiiksi kytketty suotuisaan asentoon. Kiertotalouden osaajat on kylvetty.

Kirjoittajat

Marketta Virta, FM, Insinööri (AMK), hankeasiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu, marketta.virta(at)turkuamk.fi

Ella Rasimus, opiskelija-assistentti, energia- ja ympäristötekniikan opiskelija, Turun ammattikorkeakoulu, ella.rasimus(at)turkuamk.fi

Saara Ahtaanluoma, opiskelija-assistentti, energia- ja ympäristötekniikan opiskelija, Turun ammattikorkeakoulu, saara.ahtaanluoma(at)turkuamk.fi


Ahokas, L. & Ahonen, K. (2019). Kiperiä kysymyksiä. Uusiouutiset 7/19, s. 42.

Keinänen, M. (2017). Luokkahuoneista Logomon lavoille. Nuorten myyntiosaamista kasvattamassa uusia opiskelijalähtöisiä menetelmiä kehittämällä. Haettu 3.4.2020 osoitteesta http://milli.turkuamk.fi/files/LUOKKAHUONEISTA_LOGOMON_LAVOILLE_Meiju_Keinanen.pdf

Lundgren, K. (2012). Ympäristöosaajat 2025 – Kuinka tulevaisuuden osaamistarpeisiin vastataan. Suomen ympäristöopisto SYKLI. Haettu 1.4.2020 osoitteesta https://sykli.fi/wp-content/uploads/2016/09/ymparisto-osaajat2025.pdf

Mytechohjelma.fi

Penttilä, T., Kairisto-Mertanen, L. & Putkonen, A. (2009). Innovaatiopedagogiikka – viitekehys uutta osaamista luovalle oppimiselle. Teoksessa L. Kairisto-Mertanen, H. Kanerva-Lehto & T. Penttilä (toim.) Kohti innovaatiopedagogiikkaa. Uusi lähestymistapa ammattikorkeakoulujen opetukseen ja oppimiseen. Turun ammattikorkeakoulu raportteja 92, s. 9–24.

Virta, M. (2018). Kiertotaloutta oppimassa. Haettu 2.4.2020 osoitteesta https://talk.turkuamk.fi/kiertotalous/kiertotaloutta-oppimassa/

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli