Uuden Insinööriliiton toinen edunvalvonnan kohde työmarkkinatoiminnan lisäksi on insinöörikoulutuksen kehittäminen. Asia on varsin yksinkertainen ymmärtää, kun pohtii, mitä työnantajille tarjotaan palkkaa vastaan. Usein toistettu sanonta on, että työnantaja maksaa osaamisesta, ei tutkinnosta. Insinööriliitto pitää omalta osaltaan huolta ammattikunnan insinööritutkintoihin sisältyvästä osaamisesta. On siis luonnollista, että järjestö on kiinnostunut siitä, miten ja missä laajuudessa Suomessa insinöörikoulutusta tarjotaan.
Valtaosa, runsaat 80 %, insinöörikunnasta sijoittuu avoimen sektorin palvelukseen erilaisiin asiantuntija- ja esimiestehtäviin. Siksi alan työllisyys reagoi nopeasti maamme tai globaalin talouden tilan muutoksiin. Sen seurauksena esimerkiksi vastavalmistuneiden työllistymistilanne voi vuosittain vaihdella paljon. Viimeisen kymmenen vuoden aikajakson tapahtumat – it-kuplan puhkeaminen, sitä seurannut minilama vuosikymmenen alkupuolella sekä vuoden 2008 notkahdus – näkyvät kaikki selvästi valmistuneiden työllisyydessä.
Insinööriliitto on ajanut insinöörikoulutuksen kehittämisessä kolmea tavoitetta: koulutuksen korkeaa laatua, nykyistä selkeästi alempaa sisäänottoa ja koulutuksen riittävää resursointia. Kaikkiin näihin pääteemoihin haettiin vastausta mm. parivuotisessa teknisen alan korkeakoulutuksen kansallisella kehittämisohjelmalla, johon sekä liitto että ammattikorkeakoulut ottivat osaa. Tuloksena syntyi aineisto, jossa määriteltiin niitä reunaehtoja, joita korkeatasoisen ja laadukkaan koulutuksen tulisi pitää sisällään. Ajatukset eivät ilmeisesti olleet tyhmiä, sillä niitä on sittemmin käytetty monissa yhteyksissä, kun ammattikorkeakoulujen kehityksestä on ollut kyse.
Toinen viime aikojen merkittävistä isoista ponnistuksista insinöörikoulutuksen kehittämiseksi on ollut INSSI-hanke, jossa liitto on ollut mukana kaikkien tekniikan alan ammattikorkeakoulujen kanssa. Hanke pureutui kahteen kipeään kohtaan: alalle hakeutuvien määrän kasvattamiseen ja koulutuksen läpäisyyn. Kiinnostus insinööriopintoja kohtaa on laskenut, ja aloittaneista vain runsaat puolet saa opintonsa kunnialla päätökseen. Nykytilanteen jatkuminen ei liene kenenkään etu.
Nyt ollaan tiukassa tilanteessa. Uusi hallitusohjelma seuraaville neljälle vuodelle ei hyvää lupaa. Hallitusohjelmaan kirjattujen tavoitteiden saavuttaminen on kiven takana, kun otetaan huomioon ohjelmaan ammattikorkeakoulujen kohdalle kirjattu säästötavoite, joka on noin 50 miljoonaa euroa pelkästään OKM:n pääluokassa. Millään juustohöylämenettelyllä asia ei ratkea. Järjestön näkökulmasta nyt pitäisi ammattikorkeakoulujen päättäjiltä löytyä rohkeutta koviinkin päätöksiin, joilla turvataan jäljelle jäävien yksiköiden toimintaresurssit.
Työelämäyhteistyöhön ryhtiä
Ammattikorkeakoulututkintojen yhtenä vahvuutena mainostetaan niiden työelämäläheisyyttä, jolla ne erottuvat yliopistotutkinnoista. Siinä mielessä aina välillä ihmettelee sitä työelämäyhteyksien ohuutta ja vähäisyyttä, johon joskus törmää. Työelämäedustajilta kysyttäessä ammattikorkeakoulujen tarjoamista palveluista ei tiedetä tai niitä ei käytetä. Toisaalta työelämäyhteyksien tärkeys ei ole hahmottunut ammattikorkeakoulujen avainasiaksi läheskään kaikille ammattikorkeakoulujen edustajille. Tämä käy selville vaikkapa opiskelijan ja työelämän yhteyksien kehittämisverkosto INTOn ”Työelämäyhteydet ammattikorkeakouluissa 2008” selvityksestä. Kyselyyn vastasi noin 400 ammattikorkeakoulujen edustajaa, runsaat 300 työelämäedustajaa ja reilut 4000 opiskelijaa.
Selvityksessä tekniikan ja liikenteen sekä luonnonvara- ja ympäristöalan opiskelijat eivät pitäneet koulutusta käytännönläheisenä ja alojen opiskelijat olivat myös muita tyytymättömämpiä opettajiensa työelämäyhteyksiin. Myös harjoittelun ohjaukseen näiden alojen opiskelijat eivät juuri kokeneet saavansa ohjausta, palkkaa sen sijaan kyllä. Yhtenä asiaa selvittävänä seikkana voi olla se, että niin opiskelijoilla kuin opettajilla on perinteisten kesätöiden ja opintoihin pakollisena osana kuuluvan ohjatun harjoittelun roolit menneet sekaisin. Varsinkin talouden taantumavaiheessa harjoittelupaikkojen saanti on tunnetusti ollut kiven alla.
Selvityksen mukaan työelämäedustajien enemmistö näki valmistuvien opiskelijoiden käytännön osaamisen riittäväksi. Tässä kohdin yritysmaailman edustajien olisi syytä katsoa peiliin. Käytännön osaamista syntyy vain harjoittelun kautta. Esimerkiksi suunnittelu- ja konsulttiala työllisti 14 % vastavalmistuneista insinööreistä vuonna 2009 (UIL sijoittumistutkimus 2009), insinöörityön niille teki 9 % vastavalmistuneista ja kesätöitä niiltä sai vain 4 % opiskelijoista (UIL työssäkäyntitutkimus 2010). Kysynkin, kuinka alan yritykset kuvittelevat saavansa osaavaa uutta henkilöstöä, jos opiskeluaikaiseen harjoitteluun ei tarjoudu mahdollisuuksia?
Yhtenä mittarina ammattikorkeakoulujen ja työelämän suhteen tasosta ja laadusta olemme pitäneet harjoittelumahdollisuuksien kehitystä sekä opinnäytetyön aiheiden löytymistä elinkeinoelämän piiristä. Ne kuvastavat omalta osaltaan sitä reaalimaailman yhteistyötä, jota arjessa oppilaitosten ja ympäristön välillä tehdään. UIL:n sijoittumistutkimuksen mukaan oppilaitoksille tehtävien opinnäytetöiden prosentuaalinen osuus on ollut nousussa. Esimerkiksi vuonna 2009 valmistuneista oppilaitostöiden osuus opinnäytetöistä oli peräti 16 %. Niitä mitenkään aliarvostamatta, suunta ei mielestäni ole oikea. Samoin kesätöitä saaneiden opiskelijoiden osuus putosi kesällä 2009 vuosituhannen alimpaan lukemaan runsaaseen 80 %:iin. Valmistuvan insinöörin ammattitaitoon vaikuttaa olennaisesti se, miten hyvin hän on teoriaopintojensa annin pystynyt siirtämään käytännön osaamiseksi ja siinä työssä laadukas harjoittelu on avainasemassa.
Siitäkin huolimatta, että haasteet ovat kovat, koulutuksen laatu ratkaisee. Olemme siirtymässä vaiheeseen, jossa aletaan aidosti pohtia sitä, mitä tuotetaan. Minkälaista osaamista valmistuvalla on ja miten se osaaminen vastaa työelämän tämän hetken ja tulevaisuuden tarpeita. Tästä näkökulmasta katsoen mietityttää nykyinen auditointimenettely, jossa päähuomio kiinnittyy prosessin toimivuuteen korkeakoulutasolla. Olisiko sittenkin hyödyllisempää pohtia sitä, minkälaisia osaajia mylly jauhaa?
Kirjoittaja
Hannu Saarikangas, johtaja, hannu.saarikangas(at)uil.fi, Uusi Insinööriliitto
