Työelämä uudistuu jo – uudistuvatko ammattikorkeakoulut

’Aika entinen ei koskaan enää palaa’ – lauloi Junnu Vainio aikoinaan. Tämä pitää paikkansa myös työn ja työelämän suhteen. Työelämä entinen ei todellakaan enää koskaan palaa.

Suomi on kyntänyt jo vuosia vähenevän, negatiivisen ja nollakasvun kurimuksessa. Olemme menettäneet globaaleja markkinaosuuksiamme. Kilpailukykymme, jota vielä jokin aika sitten kehuttiin maailman parhaaksi, on kärsinyt pahoja kolauksia. Jo vuonna 2012 arveltiin, että Suomen teollisesta tuotannosta on poistunut pysyvästi yli 59 000 työpaikkaa. Nuo menetykset ovat tuskin parissa vuodessa ainakaan pienentyneet.

Tilastokeskuksen uusimpien lukujen mukaan juuri nyt Suomessa on 60 000 yritystä enemmän kuin vuonna 1990, mutta kokonaishenkilöstömäärä on pysynyt samalla tasolla. Toisin sanoen, yritysten työllisyys ei ole kasvanut 25 vuoteen. Eniten työnantajat ovat vähentyneet teollisuudesta ja pääosa kansantalouden työllisyyden lisäyksestä on tapahtunut kuntien ja kuntayhtymien palvelutuotannossa. Eipä ihme, että kestävyysvaje on ollut jo usean vuoden ajan talouspoliittisena iskusanana. Julkinen talous on tehotonta tai ainakin se on liian iso vallitsevaan taloudelliseen todellisuuteen. Tehostamisen, työn uudelleen ajattelemisen ja kokonaisvaltaisen työelämäuudistamisen pitäisi koskea myös koko yhteiskuntaa, mutta muutos on hidasta, aivan liian hidasta. Kun nousu joskus taas alkaa on meidän rakennettava – ainakin henkisesti – merkittävä osa tuotannostamme uudelleen ja kokonaan uudella tavalla. Uuden työn käsite on tässä avainasemassa.

Kaikessa tässä kurimuksessa on jotenkin kummallista, että kansainvälisissä rankkauksissa, kuten vaikkapa 144 maan World Economic Forumin kilpailukykymittarilla Suomi on yhä heti Sveitsin, Singaporen ja Yhdysvaltojen jälkeen neljäntenä. Tämä tarkoittaa, että WEF:n 12 indikaattorin vertailussa täytyy olla monia sellaisia mittareita, joissa olemme ykkösiä tai ainakin lähellä sitä. Esimerkiksi sellaisissa merkittävissä mittareissa kuten terveyden ja perusopetuksen sekä koulutuksen ja työssä oppimisen osalta olemme kirkkaita kultamitalisteja. Tähän ei voi todeta kuin saman, jonka elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Vesa Vihriälä lausuu Kanava-lehden numerossa 6:2014: Suomi on näihin vahvuuksiin nähden alisuoriutuja. Vaikka rakenteet ovat iskukunnossa, on kilpailukyky – siis kustannukset, tehokkuus ja tuote hakusessa. Tämä jos mikä vaatii uudenlaista työtä ja työelämää.

Pienevät resurssit ja niiden tehokas käyttö ovat jo tämän ajan a new normal. Olemme siirtymässä niukkuuden maailmaan, jossa keskeisenä asiana myös työelämässä on uudenlainen kimmoisuus – resilienssi. Työelämän resilienssillä pyritään kuvaamaan yhteisön ja jokaisen yksilön kykyjä sopeutua ennakoimattomiin muutoksiin. Resilienssi on paitsi sopeutumista yllättävään myös oppimista yllättävästä ja siten jopa hyötymistä yllättävästä. Resilienssin kyky ei ole annettu ominaisuus, se kehittyy oppimisen myötä, kohtuullisia haasteita kohtaamalla. Kyse on juuri niistä asioista, joita suomalaisen ammattikorkeakouluopetuksen pitäisi yhdessä työelämän kanssa tutkia, testata ja opettaa. Ja sitähän me teemmekin paljon enemmän kuin monet muut, mutta emme tietenkään vielä riittävästi ja kattavasti.

Uudenlaisella työn käsitteellä ja korkealla osaamisella sekä niiden tuomalla kimmoisalla mukautumiskyvyllä me onnistumme. Mutta sitä ennen on siivottava oma pesä ja kehitettävä uuden työn ja työelämän haasteita paitsi ympäröivän yhteiskunnan myös omien organisaatioidemme sisällä. Haasteita riittää molemmissa.

Kirjoittaja

Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, petri.raivo@karelia.fi

Ammattikorkeakoulut yrittämisen, yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan ytimessä

Suomesta ollaan hartiavoimin tekemässä maailman osaavinta kansakuntaa. Osaaminen lienee sitä, että oikeita asioita tehdään oikein. Osaamista tarvitaan kaikkialla yhteiskunnassa. Suomalaista koulujärjestelmää on kehitetty ja kehitetään edelleen tuottamaan yhteiskunnan tarvitsemia osaajia erilaisiin tarpeisiin eri puolille maailmaa.

Ammattikorkeakouluissa tarjottavan ammatillisen korkea-asteen koulutuksen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) merkitys yritys- ja elinkeinoelämän kehittämisessä on laajalti tunnistettu ja tunnustettu. Osaaminen, terve itsetunto ja halu mennä eteenpäin ovat ammattikorkeakouluista valmistuneiden ominaispiirteitä – hienoa!

Korkeakoulujen merkitys yhteiskunnan kehittämisen moottoreina on kiistaton. Koko suomalaisen koululaitoksen tulee asennoitua riittävällä vakavuudella siihen, että tulevaisuuden tekijät ovat parhaillaan kasvamassa organisaatioissamme. Määrärahojen vähentyminen näyttää valitettavalta todellisuudelta, johon meidän on pystyttävä reagoimaan.

Yhteistyötä on tehtävä, omaan napaan katsominen ei rakenna Suomea kohti maailman osaavinta kansakuntaa. Resurssit on pystyttävä käyttämään tehokkaasti, oikein ja yhteistyössä. Koulutus on pitkän aikavälin yhteiskunnallinen investointi.

Vaikka korkeakoulujen yritys- ja elinkeinoelämäyhteistyöstä on puhuttu pitkään, haasteita on matkan varrella riittänyt. Perinteisesti yliopistot ovat tehneet tuloksellista yhteistyötä suurten yritysten kanssa. Pienet ja keskisuuret (PK) sekä aloittelevat yritykset (start-upit) ovat erityisesti ammattikorkeakouluille mielenkiintoisia yhteistyötahoja.

Tiedämme, että tulevaisuuden työpaikat syntyvät nimenomaan PK-sektorille. Jatkossa kasvava määrä korkeakouluista valmistuvista opiskelijoista toteuttaa haaveitaan perinteisiin työsuhteisiin nähden poikkeavin tavoin, mm. yrittäjinä. Hyvinvointi syntyy työstä.

Tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi ammattikorkeakouluilla on useita keinoja vastata PK-sektorin ja aloittavien yritysten tarpeisiin. Erillis- ja täydennyskoulutuspalveluiden avulla pystymme vastaamaan äkillisiin, mittakaavaltaan rajattuihin osaamistarvevajeisiin kansallisesti, alueellisesti ja paikallisesti.

Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan vahvuutena on kyky kohdentaa resurssit yksittäisten yritysten ongelmista laajojen, jopa globaalien verkostojen ja ongelmien ratkaisuun. TKI:n avulla korkeakoulut synnyttävät ja siirtävät viimeisintä tietoa yritys- ja elinkeinoelämän tarpeisiin. Kehittämistoiminnan integroinnista opintoihin ja siten opiskelijoiden arkeen on erinomaisia esimerkkejä eri puolilta Suomea.

Suomalaisen korkeakoululaitoksen ns. duaalimallin mukainen työnjako näkyy korkeakoulusektoreiden toisistaan poikkeavina rahoitusperusteina. Toisin kuin yliopistoilla, ammattikorkeakoulujen keskeisin tehtävä on tuottaa työ- ja elinkeinoelämälle tulevaisuuden osaajia. Koulutuksen osuus ammattikorkeakoulujen kokonaisrahoituksesta on 85 %. Nykyisen rahoitusmallin mukaisesti TKI-toiminnan osuus perusrahoituksesta on 15 %.

Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö on pinnalla kaikkialla. Esimerkiksi Britanniassa ollaan perustamassa uudelleen suomalaista AMK-järjestelmää vastaavaa sektoria. Keskeisimpänä perusteena on yritys- ja elinkeinoelämän huutava tarve ammatillisesti orientoituneelle, korkeasti koulutetulle työvoimalle.

Toinen keskeinen peruste sektorin tarpeelle on nimenomaan PK-sektorin kehittämistarpeisiin vastaaminen. Britanniassa on huomattu, että korkeakoulujen ja PK-yritysten yhteistyö on muodoiltaan hyvin monimuotoista. Yritystoiminta on monesti vasta kehittymässä, jolloin toimintamallien kirjo, tavoitteet yms. vaihtelevat runsaasti. Yhtä tapaa toimia ei siten kannata yrittääkään, joka itse asiassa on monelle korkeakoululle suuri haaste.

Toinen Britanniassa havaittu periaate korkeakoulujen ja yritysten yhteistyössä on, että yhteistyö ei voi olla vain yhdensuuntaista. Molempien osapuolten tulee aidosti hyötyä yhdessä tekemisestä. Luottamus ja yhteinen tahtotila on oleellista, koska toimintasyklit ovat erilaisia. Sitoutumisen kautta haasteet esimerkiksi tekijänoikeuksiin liittyen pystytään ratkaisemaan.

Edellä kuvatuissa havainnoissa ei sinällään ole mitään uutta. Suomessa ammattikorkeakoulujen tehtävänä on erityisesti PK-sektorin kehittäminen ja kansainvälistäminen. Vallitsevan duaalimallin mukaisesti tiedekorkeakoulujen, yliopistojen, pääasiallisena tehtävänä on akateeminen tutkimus. Toisin sanoen yliopistot tuottavat akateemista tietoa, jota ammattikorkeakoulut oman tehtävänsä mukaisesti soveltavat yritys- ja elinkeinoelämän tarpeisiin luoden uusia innovaatioita, palvelukonsepteja sekä yrittäjyyttä.

Ammattikorkeakoulujen toiminta tukeutuu vahvasti alueperustaisuuteen. Laaja-alainen yritysyhteistyö on korkeakoulujen yksi keskeisimmistä tavoista palvella yhteiskuntaa. Vaikka erityisesti tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisessä tulee katsoa aivan akuuttien työelämätarpeiden lisäksi pitkälle tulevaisuuteen, työelämän tarjoamia mahdollisuuksia tulisi pystyä hyödyntämään nykyistä tehokkaammin.

Useissa Euroopan maissa on esimerkiksi menestyksellisesti hyödynnetty matalan byrokratian Innovaatioseteliä, jonka avulla yritykset ovat voineet hyödyntää korkeakoulujen osaamista omien tuotteiden, palveluiden ja innovaatioiden kehittämisessä. Innovaatio- ja yritystoiminnan kehittämisen edistämisessä myös ministeriöiden välisen yhteistyön kehittäminen on oleellista. Suomessa olisi otollinen aika siirtyä myös lainsäädännöllisesti mahdollistavaan aikakauteen sääntelyn ja rajoitteiden lisäämisen sijaan.

Erilaisuus on huono tekosyy olla paneutumatta toistemme kehittämistarpeisiin ja -haasteisiin. Yhteinen ymmärrys, erityisesti oikein ymmärrys syntyy vain keskustelemalla. Maailman paras integraattori – kupillinen kuumaa kahvia – toimii tässäkin suhteessa!

Kirjoittaja

Turo Kilpeläinen, Rehtori, toimitusjohtaja, KTT, Kajaanin ammattikorkeakoulu, turo.kilpelainen@kamk.fi

Ammattikorkeakoulujen vaikutus alueidensa kilpailukykyyn ja yritystoimintaan

Ammattikorkeakouluilla on merkittävä vaikutus kansallisen ja alueellisen osaamispohjan uudistamisessa sekä alueellisen kilpailukyvyn vauhdittamisessa ja yritystoiminnan edistämisessä. Suomen kilpailukyvyn kehittäminen on olennaisella tavalla sidoksissa ammattikorkeakoulujen lakisääteiseen tehtävään tuottaa osaavia asiantuntijoita ja ammattilaisia yhteiskunnan ja alueiden tarpeisiin, tehdä aluekehitystä palvelevaa ja yhteiskuntaa uudistavaa, soveltavaa tutkimusta sekä kehitys- ja innovaatiotoimintaa. Näiden lisäksi erityisen merkittävää on ammattikorkeakoulujen aluekehitystehtävä, jossa eri puolilla Suomea vastataan alueiden omaleimaisiin tarpeisiin ja kehityshaasteisiin.

Vuoden 2014 alussa voimaan tulleissa uudistetuissa toimiluvissaan ammattikorkeakoulut ovat määrittäneet visionsa vuodelle 2020 ja siihen liittyen tarkentaneet koulutukseen ja TKI-toimintaan liittyviä strategisia painopistealueitaan ja profiileitaan. Ne on luotu vahvassa yhteistyössä kunkin alueen koulutustarpeen ennakointiin perustuen, kaupunkiseutujen ja maakuntien strategialinjausten suunnassa sekä eurooppalaisen korkeakoulualueen (European Higher Education Area) kehittämisen linjausten mukaan. Yhteisen intressin ja toisaalta työnjaon löytymistä alueilla edistää myös ammattikorkeakoulujen välinen yhteistyö, aktiivinen yritysyhteistyö, yliopistoyhteistyö ja muu verkottuminen alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Innovaatiotoiminnan liittäminen osaksi ammattikorkeakoulun tehtävää uudessa ammattikorkeakoululaissa on hyvin perusteltua ja kannatettavaa. Ammattikorkeakoulut tuovat innovaatiotoiminnan kautta alueelle lisäarvoa uuden palvelukehityksen, innovaatioiden, tuotekehityksen, keksintöjen ja patenttien kautta synnyttäen myös aitoa uutta kasvuyritystoimintaa. Opiskelijayrittäjyyden kehittäminen on monen ammattikorkeakoulun strategisena tavoitteena ja siinä on näyttöjä jo hyvin toimivista, uudenlaisista rakenteista ja yrittäjyyttä kehittävistä toimintamalleista ja ympäristöistä. Ammattikorkeakoulut ovat hyvin löytäneet paikkansa alueellisessa innovaatiojärjestelmässä, joskin rahoitusinstrumentteja tarkoituksenmukaisesti suuntaamalla päästäisiin varmasti nykyistä vaikuttavampiin tuloksiin. Useissa maissa on kohdennettu TKI-toiminnan rahoitusta ammattikorkeakouluille. Ammattikorkeakoulujen uudessa rahoitusmallissa 15 % tulospohjaisesta rahoituksesta on suunnattu TKI-toimintaan, mikä varmasti jatkossa lisää ammattikorkeakoulujen vaikuttavuutta. Alueellisesti olisikin tästä näkökulmasta tarkoituksenmukaista suunnata hankehakuja ammattikorkeakoulun kautta ja lisätä näin alueelle suuntautuvaa hanketoiminnan kokonaisrahoitusta.

Alueiden kilpailukykyä vauhdittavat TKI-toiminnan lisäksi erityisesti ammatillisesti suuntautuneet korkeakouluopiskelijat sekä ammattikorkeakoulututkinnoissa että ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa. Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (European Qualifications Framework) mukaisesti ammattikorkeakouluissa tuotettavat tutkinnot ovat tasoa 6 (Bachelor) ja 7 (Master). Ylempi ammattikorkeakoulututkinto vastaa ylempää korkeakoulututkintoa ja antaa kelpoisuuden moniin haastaviin tehtäviin sekä kelpoisuuden tieteellisiin jatko-opintoihin. Ammattikorkeakoulut ovat vetovoimaisia ja ammattikorkeakoulusta valmistuneiden opiskelijoiden työllistyminen on keskimäärin ottaen hyvällä tasolla, mikä osaltaan kertoo työelämän ja ammatillisen, yhteiskunnan osaamispohjaa rikastavan korkeakoulutasoisen osaamisen tarpeesta.

Erityisesti ylempien ammattikorkeakoulututkintojen merkitys yritystoiminnan kehittämisessä on tärkeää, koska opiskelijat ovat jo opintojensa aikana lähes kaikki päätoimisessa työssä ja siten heillä on mahdollisuus kehittää omaa alaansa ja uudistaa työelämää. Lisäksi tuhansien opiskelijoiden harjoittelut ja opinnäytetyöt tarjoavat merkittäviä kehityspanoksia, joita alueen toimijat ovat jo oppineet hyödyntämään. Ammatilliset korkeakoulututkinnot ovatkin Suomen erityinen valtti työelämän murroksessa ja tulevaisuuden haasteissa.

Alueiden kansainvälistymisen tukeminen, kansainväliset opiskelijat ja tutkijat, kansainvälisen osaamisen siirto sekä kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankkiminen ovat keskeisiä tavoitteita ammattikorkeakoulujen aluekehitystyössä ja alueiden liittymisessä osaksi laajempaa kansainvälistä yhteisöä. Alueellisen innovaatiojärjestelmän näkökulmasta ammattikorkeakoulut toimivat merkittävässä roolissa alueidensa kansainvälistä kilpailukykyä kehitettäessä ja siksi alueet hyötyvät ammattikorkeakoulujen vaikuttavasta kansainvälisestä toiminnasta.

Yli kahdenkymmenen vuoden kehityskaarensa aikana ammattikorkeakoulut ovat lunastaneet lupauksensa, ottaneet paikkansa ja löytäneet roolinsa ammatillisen korkeakoulutuksen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan tuottajana sekä alueidensa kehityksen vauhdittajina. Korkeakoulutuksen rakenteita tarkasteltaessa on tärkeää jatkossakin kehittää näiden kahden erityyppisen korkeakoulusektorin toimintaa muuttuvassa kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä ja uusissa osaamisen kehittämisen haasteissa.

Kirjoittaja

Outi Kallioinen, rehtori, Lahden ammattikorkeakoulu, Outi.Kallioinen@lamk.fi

Venäjä-kumppanuudet vaativat panostusta ja sitkeää työtä

Suomalaisten korkeakoulujen yhteydet Venäjälle ovat maantieteellisestä läheisyydestä huolimatta yllättävän ohuet. Vaikka valtiovallan prioriteeteissa Venäjän merkitys on tunnustettu ja nousussa, niin korkeakoulujen yhteistyössä suuren naapurin kanssa tämä ei vielä ole näkynyt kovin konkreettisina tekoina. Verrattuna moneen muuhun maahan niin liikkuvuus kuin muukin kansainvälinen yhteistyö on vähäistä.

Korkeakoulut näkevät Venäjän kyllä yleisellä tasolla suurena mahdollisuutena ja suopeaa kehittämisen henkeä on ilmassa. Suomen lähialueella oleva suurkaupunki Pietari on lähempänä kuin muut vastaavankokoiset metropolit. Näinhän usein toivorikkaasti sanotaan.

Ehkä maantieteellinen läheisyytemme on luonut meille vaarallistakin näköharhaa.  Käytännön yhteistyössä voidaan monesti nähdä, että etäisyyttä Pietariin ei voi mitata pelkästään kilometreissä. Hyvin monissa asioissa Lontoo tai New York ovat lähempänä.

Jos Venäjä-yhteistyössä halutaan edetä mahdollisuudesta menestykseksi, meidän tulisi ehkä ryhtyä mittaamaan etäisyyttä pikemminkin kulttuurissa ja ajattelussa ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan tuon kuilun yli harppaamiseen. Ennen kuin joskus ammottavilta vaikuttavat aukot venäläisten ymmärtämisessä pystytään kuromaan umpeen, ei korkeakoulujen yhteistyössä päästä tavanomaista opiskelija- tai henkilöstövaihtoa pidemmälle.

Suurin kompastuskivi yhteistyön tiellä on suhtautumisemme venäläisiin korkeakouluihin, sillä sitä tuntuu leimaavan käsitys länsimaalaisten ja sen mukana myös meidän suomalaisten toimintatapojen ja osaamisen ylivertaisuudesta. Ajattelemme, että venäläiset ovat vielä reaalisosialismista toipuessaan jonkin verran meitä jäljessä kehityksessään. Ajattelemme, että ottaa vielä joitakin vuosia aikaa ennen kuin venäläiset ovat samalla tasolla meidän ja muiden eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa. Tunnumme ajattelevan, että jokaisen venäläisen sisällä asuu pieni suomalainen, joka oikein opastettuna ja seuraavassa kehityksensä vaiheessa muuttuu meidän kaltaiseksemme.

Jos haluamme saada tuloksia venäläisten korkeakoulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä, meidän tulisi löytää aikaisempaa vastavuoroisempi suhtautuminen yhteistyökumppaneihimme. Näyttää siltä, että korkeakouluissa lähestymme venäläisiä omine yhteistyöaloitteinemme, jotka olemme laatineet omista tavoitteistamme ja lähtökohdistamme. Venäläiset eivät välttämättä aina edes ymmärrä, mihin näillä pyrimme ja miksi heidän kannattaisi olla niissä mukana.

Suomalaisten ammattikorkeakoulujen tulisi pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen venäläisten korkeakoulujen kanssa. Se ei synny ilman vuosikausien panostusta ja sitkeää työtä. Venäjällä kaikki joko onnistuu tai kaatuu henkilökohtaisten suhteiden mukana. Hokkuspokkus-konsteja ei tässä yhteistyössä ole olemassa. Ei ole olemassa mallia, jossa muutamassa vuodessa saadaan yhteistyö rullaamaan sujuvasti. Venäjällä pärjää vain aidolla kumppanuudella, jossa luottamuksen ja rehellisen keskusteluyhteyden rakentaminen kestää vuosia.

Kirjoittaja

Anneli Pirttilä, rehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, anneli.pirttila@saimia.fi

Verkossa ei muuhun pysty kuin uutta oppimaan

Vahvimman jalansijan suomalaisten ammattikorkeakoulujen verkko-opetuksesta on täällä hetkellä saanut nk. blended learning -tyyppinen opiskelu, jolle on ominaista lähiopetuksen ja verkko-opiskelun jaksottuminen sekä erityyppisten oppimisympäristöjen sulautuminen. Tällaisissa yhdistelmätoteutuksissa työskennellään sekä verkossa että face-to-face ja osa ryhmästä voi istua luokassa muiden osallistuessa samaan aikaan tilaisuuteen verkon välityksellä. Erilaisia pedagogisia valintoja, kuten Laureassa kehittämispohjaista oppimista (LbD), voidaan toteuttaa verkon välityksellä. Ammattikorkeakouluissa on yhä enemmän tarjolla myös kokonaan virtuaalisia opintojaksoja ja virtuaalitutkintoja.

Runsaat kymmenen vuotta sitten eräs verkkopedagogiikan tutkija ennusti, että virtuaaliopintojen määrä tulee nopeasti kasvamaan ja niiden avulla opiskellaan enimmäkseen nopeasti tuotettuja, huonolaatuisia sisältöjä. Vähenevän lähiopetuksen arvon arveltiin kasvavan. Tähän mennessä verkko-opintojen määrä on kuitenkin pysynyt melko maltillisena ja sen laatukin on saattanut vielä vaihdella, kun on toimittu suljetuissa ympäristöissä. Esimerkiksi Saarisen (2002) tutkimassa suomalaisessa korkeakoulussa tietoverkot olivat toimineet pitkälti opetusmateriaalien jakelukanavana. Nopeasti kasvanut avointen ja ilmaisten verkkokurssien, Massive Open Online Courses (MOOC), suosio on kuitenkin muuttamassa kehityksen suuntaa.

Avoimet MOOC-kurssit mahdollistavat oppimisen kenelle tahansa ja niihin valitaan usein organisaatioidensa parhaita laatutuotteita. Ilmaisten kurssien järjestäminen ei ole taloudellisesti suoraan kannattavaa, mutta ne tukevat korkeakoulun brändiä ja voivat toimia väylänä tutkinto-opiskeluun. Maineikkaiden kansainvälisten yliopistojen MOOC-kurssit ovat jo nyt näyttämässä suuntaa koulutuksen markkinoinnille ja verkkopedagogisille ratkaisuille. MOOCeissa etsitään mm. uusia ohjauksen, opiskelijoiden verkostoitumisen ja vertaisarvioinnin tapoja. Itse opiskelin keväällä viiden viikon verkkokurssin, johon rekisteröityi 42 874 henkilöä, mutta kolmannella viikolla aktiivisia toimijoita oli enää 17 %. MOOC-kursseille on lupa ilmoittautua, vaikka tavoitteena ei olisikaan opintojen loppuun saattaminen ja todistuksen saaminen.

Mikä sitten tulee olemaan formaalin oppimisen ja korkeakoulujen rooli, jos tulevaisuudessa monet tiedot ja taidot voidaan oppia omin päin ilman tutkintotavoitteista opiskelua?  Tietojenkäsittelytieteen professori esitti Osaaminen tietoyhteiskunnassa -seminaarissa syyskuussa 2013 kysymyksen  ”Syntyvätkö parhaat osaajat autotallissa (vrt. Steve Jobs) vai korkeakoulussa?”. Ammattikorkeakoulujen pedagogisen tehtävän ja aluekehitystehtävän integroituminen tuottavat kuitenkin varmasti ainutlaatuista osaamista, jota työelämässä tarvitaan. Opetuksen ja ohjauksen laatu, opitun varmistaminen ja todistusten myöntäminen tietyistä pätevyyksistä sekä kehittämisverkostojen luominen ja ylläpitäminen tulevat olemaan korkeakoulujen vahvuuksia.

Muita ajankohtaisia verkko-opetuksen ilmiöitä tällä hetkellä ovat mobiilioppiminen, videot ja virtuaalipelit. Opiskelijat käyttävät yhä enemmän kännyköitä ja tablettitietokoneita ja haluavat opiskella sekä päästä oman korkeakoulun palveluihin sieltä, missä kulloinkin liikkuvat. Videoiden opetuskäyttö on saanut uuden tulemisen nk. flipped classroom (käänteinen luokkahuone) -mallista, jonka mukaan opiskelijat opiskelevat etukäteen videolta oppisisältöjä ja ryhmä kokoontuu opettajan johdolla yhteen keskustelemaan niistä ja soveltamaan opittuja tietoja erilaisissa ongelmissa tai hankkeissa. Uusi opettajan taito onkin tuottaa erityyppisiä digitaalisia sisältöjä, kuten videoita, mutta myös opiskelijat tuottavat esityksiä, raportteja ja erilaisia näytteitä osaamisestaan videona. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä itse, sillä valmiita oppimateriaaleja on internet täynnä.

Oppimiseen liittyvän pelaamisen on ennustettu tulevan korkeakouluihin 2–3 vuoden kuluessa (Horizon Report). Vaikka ajatus pelaamisesta on monelle vielä vieras, niin simulaatiopedagogiikka on tuonut monella alalla syvyyttä opetukseen. Kyse ei ole vain mekaanisesta jäljittelystä, vaan opiskeltavan ilmiön kokonaisvaltaisesta tutkimisesta ja harjoittelusta.

Opetustarjonnan valintojen runsaus on korkeakouluopiskelijoiden etu. Tähän mennessä oman organisaationi opiskelijat ovat voineet valita virtuaaliopintoja oman ammattikorkeakoulun lisäksi myös FUAS-tarjonnasta, Virtuaaliammattikorkeakoulusta ja avoimesta yliopistosta. Myös muutamia MOOC-opintoja on jo hyväksytty opiskelijan suoritukseksi.

Opiskelijoiden motivaatio ja sitoutuminen opiskeluun ovat koetuksella, kun ajasta ja huomiosta kilpailevat monet muutkin asiat. Väliin voi tulla monia muuttujia. Kesäopintojen opettaja kertoi kadottaneensa opiskelijat Suomen aurinkoisina viikkoina, mutta sateisena päivänä opiskelijat palasivat verkkoon opiskelemaan.

Irma Mänty toimii kehityspäällikkönä Laurean LbD ja osaamisen johtaminen -yksikössä. Mänty on Suomen eOppimiskeskus ry:n hallituksen jäsen ja hänellä on laaja alan yhteysverkosto.

Kirjoittaja

Irma Mänty, kehityspäällikkö, verkko-oppiminen, Laurea-ammattikorkeakoulu, irma.manty@laurea.fi

Horizon Report, Higher Education 2013, http://www.nmc.org/pdf/2013-horizon-report-HE.pdf Luettu 10.8.2013.

Saarinen, L, 2002, Enhancing ICT supported distributed learning through action design research,  Aalto University publication series. Doctoral dissertations, 1799-4934 ; 92/2012. http://epub.lib.aalto.fi/fi/diss/?cmd=show&dissid=456 Luettu 10.9.2013.

Kohti oleiluyhteiskuntaa?

Vapaa ammatinvalinta tuntuu nykyään lähes jokaisesta nuoresta kansalaisen perusoikeudelta, sitkeästä ”mun jutun” tavoittelijasta ehkä jopa ihmisoikeuskysymykseltä. Mielenkiintoista olisi nähdä, miten yhteiskuntamme toimisi, jos kaikki pääsisivät haluamalleen alalle ilman, että joku taho aloituspaikkoja suuntaamalla ohjailisi kehitystä!

Tilastotieto Pohjois-Pohjanmaan ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen ensisijaisten hakijoiden jakaumasta muutamalta viime vuodelta kertoo mielenkiintoisia asioita. Jos kaikki olisivat päässeet ykkösvaihtoehtoonsa, maakunta täyttyisi pikku hiljaa muusikoista, kauneudenhoitoalan ammattilaisista, artesaaneista, majoitus- ja ravitsemisalan sekä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista. Sen sijaan kone-, metalli- ja energiatekniikan, metsä- ja maatalouden sekä kotitalouspalvelujen osaajia saataisiin houkutella muualta.

Ammattikorkeakoulutuksen osalta kova kiinnostus hakijoilla on hoitoon ja hoivaan, fysioterapiaan, liiketalouteen ja viestintään. Vähäistä vetovoimaa on aloilla, joissa ollaan tekemisissä pohjoisen Suomen menneitten mutta myös tulevien vahvuuksien, luonnonvarojen ja ympäristön kanssa.

Alueellisen elinkeinoelämän kannalta tulevaisuus vaikuttaa nykyiselläkin aloituspaikkajaolla tuskalliselta. Pohjoisessa Suomessa, itse asiassa koko kalottialueella, rakennetaan lähivuodet teitä, kaivoksia, rakennuksia, erilaisia energialaitoksia, kuljetetaan maata, kaivannaisia, kaasua, puuta ja elintarvikkeita. Työvoimatarpeen arvioidaan olevan yksistään näillä aloilla lähivuosina jopa kymmeniä tuhansia. Kun tähän lisätään erilaiset elinkeinoelämän palvelut, huolto ja ylläpito, toimintojen ja prosessien digitalisoituminen sekä lisääntyvän asukasmäärän muut tarpeet, sopii kysyä, onko koulujärjestelmämme Pohjois-Suomessa osannut ennakoida riittävästi, mitä ympärillä on alkanut tapahtua.

Elinkeinoelämän ja koulutuksen kohtaannon ongelmaa ei pode vain Pohjois-Suomi vaan koko Eurooppa. Talouskriisin aikana valmistavasta teollisuudesta on kadonnut Euroopassa neljä miljoonaa työpaikkaa, mutta samaan aikaan alalla on avoinna neljä miljoonaa työpaikkaa. Pois potkittujen osaaminen ja koulutus eivät ole enää vastanneet muuttuvan teollisuuden tarpeita. Samanlaisia esimerkkejä löytyy muiltakin aloilta.

Suomessa kohtaanto-ongelmia paikataan panemalla vuosittain satoja miljoonia euroja työvoimapoliittiseen koulutukseen, jossa opetellaan uutta ammattia, kun entisellä ei työllisty. Tämä on sinällään toimiva järjestelmä, jonka perään monessa Euroopan maassa haikaillaan.

Työnantajilta kantautuu viestejä, että monen nuoren oma asenne estää pitkäkestoiset työsuhteet, kun työssä ei olekaan aina kivaa eikä heti pääse pomon paikalle. Liian helpoksi on tehty vaihtoehto jäädä lokoilemaan yhteiskunnan maksamalla taskurahalla yhteiskunnan maksaman koulutusputken jälkeen.

Lääkkeitä löytyisi, työpaikkoja olisi tarjolla, jos on uskallusta heittäytyä. Jokaisessa maakunnassa on mahdollisuuksia, jos suuntaa katseensa pois maakunnan pääkaupungista. Maaseutupaikkakunnilla on nopeasti eläköityvällä julkisella sektorilla ja esimerkiksi uusiutuvan energian sektorilla työpaikkoja, kokonaisilla toimialoilla uhkaa työvoimapula ja Pohjoiskalotin alueella on puutetta lähes kaikkien alojen osaajista. Mahdollisuuksien hyödyntämisen hinta on irtoaminen tutuista ympyröistä.

Jos kävisi niin, että noita kasvavan pohjoisen ulottuvuuden työpaikkoja ei saada täytetyksi suomalaisilla, ruotsalaisilla ja norjalaisilla, on realistista ajatella, että siellä tekevät työn valkovenäläiset, puolalaiset, kroatialaiset, espanjalaiset jne. He asuvat vaatimattomasti, säästävät ja lähettävät rahansa kotimaihinsa. Työperäinen maahanmuutto on positiivinen asia, mutta täällä jo olevien suomalaisten tulevaisuus huolestuttaa. Huolestuttaa siksi, että jostain olisi tultava ne rahat, joilla yhteiskunta maksaa koulutuksesta, terveydenhoidosta, ylläpitää erilaisia yleishyödyllisiä instituutioita ja antaa työttömyyskorvauksia, joihin maallamme nytkin menee jo miljoonia euroja päivässä. Tälle rahalle olisi käyttöä vaikkapa rapistuvan tieverkostomme uusimisessa.

Olen omassa työssäni saanut jo 15 vuotta seurata toisaalta elinkeinoelämän osaamistarpeiden muuttumista ja toisaalta työttömyyden rakenteen muutoksia. Vielä puolenkymmentä vuotta sitten vannottiin erikoistumisen nimeen, mutta silloinkin työnantajat hakivat käytännössä ”hyviä tyyppejä”. Lähivuosien työmahdollisuudet painottavat monialaista, muuntautumiskykyistä osaamista, koska useimmille edessä on ammatin vaihto, jopa pariin kertaan työuran aikana. Kokemuksesta alan itse kallistua kannattamaan koulutusmallia, jossa vankan yleissivistyksen pohjalle peruskoulun tai lukion jälkeen luodaan nykyistä yleisluontoisempia perusvalmiuksia toimia erilaisissa ammateissa siten, että alalla tarvittavan erikoisosaamisen antaisi työnantaja oppisopimustyyppisesti yhteistyössä aikuiskoulutuksen ja ammattikorkeakoulun kanssa. Tällä mallilla saisi eväitä myös kehittyäkseen työelämätaidoiltaan hyväksi tyypiksi. Pitkässä juoksussa opinahjot lunastavat paikkansa vain kouluttamalla osaajia, joilla on sekä ammattitaito että asenne kohdallaan.

Auvoinen tulevaisuus, jossa kaikki järjestyy mieluummin opiskelupaikkakunnalla ilman yksilöiden isompia ponnisteluja, ei odottele missään. Tulevaisuus on tehtävä. Mitä myöhemmin realiteetit tunnustetaan, sen kipeämpää se tulee tekemään. Ei riitä että työvoimaviranomaiset ja elinkeinoelämä kantavat yksin huolta. Myös yksilöiden on otettava nykyistä suurempaa vastuuta työllistymisestään valitsemalla aloja, joissa on oikeasti töitä jossakin päin maata, koska yhteisen, oleilun mahdollistaman kukkaron pohja alkaa jo häämöttää.

Kirjoittaja

Leila Helaakoski, johtaja, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, leila.helaakoski@ely-keskus.fi

Rakenteellinen uudistuminen edellyttää kampuksia

Ammattikorkeakoulut perustettiin 1990-luvun alussa perustana olevien oppilaitosten varaan, minkä vuoksi niiden toimipisterakenne tuli hajanaiseksi. Pieniä sivutoimipisteitä on pystytty karsimaan kymmenittäin, mutta keskuskaupungeissa olevat toimitilat ovat edelleen liian hajanaisia ollakseen toimivia korkeakoulun kampuksia.

Useille ammattikorkeakouluille on pystytty rakentamaan uusia kampuksia ja muutamia investointihankkeita on vireillä. Niiden suunnittelussa ja rakentamisessa tulisi kuitenkin ottaa huomioon ammattikorkeakoulujen profiili, pedagogiset vaatimukset ja jatkuvasti uusiutuva opetusteknologia. Kun työelämän kanssa toimiville ammattikorkeakouluille rakennetaan kampuksia vuosikymmeniksi, toimitilojen kalusteineen tulisi olla muunneltavissa olevia.

Turun ammattikorkeakoulu on opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ylläpitäjän ohjaamana täsmentänyt profiilikseen innovaatiopedagogiikan (Kettunen 2009, 2010, 2011; Kantola & Kettunen 2012; Kettunen, Penttilä & Kairisto-Mertanen 2013). Sen mukaisesti ammattikorkeakoulu vastaa alueen kehittämistarpeisiin monialaisilla tutkimus- ja kehityshankkeilla sekä integroi ne opetukseen luoden opiskelijoille kehittämistyön ja innovaatiotoiminnan valmiuksia asiantuntijatyössä. Monissa tapauksissa innovaatiot ovat edellytyksiä uudelle yrittäjyydelle. Yrittäjyyden edistämisen ohella innovaatiopedagogiikka edistää kansainvälisyyttä, sillä monet uudet ideat saadaan kansainvälisestä toiminnasta.

Innovaatiopedagogiikka on luonteva valinta, sillä ammattikorkeakoululaki edellyttää ammattikorkeakouluilta aluekehityksen tukemista. Innovaatiot ovat ammattikorkeakoulujen ulkoista vaikuttavuutta. Soveltava tutkimus- ja kehitystyö tuottaa jatkuvasti inkrementaalisia innovaatioita, jotka ovat pieniä tuotteiden, palveluiden ja toimintatapojen parannuksia. Joissakin tapauksissa ammattikorkeakoulut ovat mukana kehittämässä radikaaleja innovaatioita eli aivan uusia tuotteita, palveluita ja toimintatapoja. Innovaatiot ovat korostuneet viime vuosikymmenen loppupuolelta alkaen niin, että tutkimus- ja kehitystyötä on alettu kutsumaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnaksi (TKI-toiminta).

Innovaatioiden edistäminen ei ole pelkästään tärkeä varsinaissuomalaisessa teollisuudessa, vaan myös liiketoiminnassa, taiteessa ja julkisen sektorin toiminnassa. Ilman jatkuvaa kehittämistä toiminta taantuu jääden jälkeen uudistuvista toimijoista. Ammattikorkeakouluilla on oivallinen tilaisuus olla innovaatioiden edistämisen eturintamassa, sillä niiden soveltava tutkimus- ja kehitystyö tuottaa innovaatioita, jotka vaikuttavat myönteisellä tavalla alueen kehittymiseen.

Yksilökeskeistä oppimista tapahtuu suuressa määrin perinteisissä tutkimusyliopistoissa, joissa opiskelijat kuuntelevat luentoja, lukevat kirjallisuutta ja käyvät muistelemassa oppimistaan tenteissä. Tällainen mekaaninen oppiminen soveltuu hyvin ammattikorkeakouluihinkin, mikäli tarkoituksena on jakaa käsitteitä ja muuta tiedollista ainesta. Vaikka kustannustehokkuuden vuoksi suurissa ryhmissä tapahtuva oppiminen on välttämätöntä, se ei ole kuitenkaan riittävää oppimisen siirtovaikutuksen ja ulkoisen vaikuttavuuden takaamiseksi.
Yhteistoiminnallinen oppiminen on vaatimuksena opetukseen integroitavissa TKI-hankkeissa. Sitä pidetään yksilöoppimista tehokkaampana erityisesti monialaisissa ja haasteellisissa ongelmanratkaisutilanteissa. Alkuvaiheessa ryhmissä tapahtuvia projektiopintoja voidaan suorittaa korkeakoulun sisällä, jolloin opiskelijat oppivat yhteistoiminnallisen työskentelyn perusteet ja toistensa osaamisalueet. Käytännössä on usein voitu todeta, että ryhmät pystyvät yksilöitä paremmin reflektoiden löytämään ratkaisuja haasteellisiin ongelmiin.
Korkeakoulun toimintaa tulee laajentaa monin tavoin myös korkeakoulun ulkopuolelle verkostomaisella oppimisella, sillä muuten ulkoinen vaikuttavuus jää vähäiseksi. Toisaalta TKI-toiminnan rahoittajat edellyttävät monien toimijoiden yhteisiä hankkeita. Korkeakoulun ulkopuolelle ulottuvat hankkeet ovat haasteellisia, sillä niissä pitää pystyä yhdistämään opettajien, opiskelijoiden ja työelämän tavoitteet. Verkostomainen oppiminen voi tapahtua TKI-hankkeiden lisäksi harjoittelussa, hankkeistettua opinnäytetyötä tehtäessä, yrittäjyyttä edistettäessä, kansainvälisessä vaihdossa sekä verkko-opintoja suorittaen.

Kuviossa 1 on kuvattu innovaatiopedagogiikan vaatimukset kampusten toimitiloille.  Innovaatiopedagogiikan mukaisesti tiedollinen perusta voidaan luoda kustannustehokkaasti suurissa luentosaleissa ja luokissa, mutta toisaalta yhteistoiminnallinen ja usein ulkoisella rahoituksella toteutettu projektitoiminta edellyttävät joustavia toimitilaratkaisuja ja pienryhmätiloja. Lisäksi oppiminen on verkostoitunutta, mikä edellyttää toimitiloilta avoimuutta. Erilaisiin hankkeisiin osallistuu ulkopuolisia kumppaneita ja edun saajia, minkä vuoksi toimitilojen tulisi olla asiakaslähtöisiä ja helposti lähestyttäviä.

Kuvio 1. Innovaatiopedagogiikan toimitilavaatimukset

Kirjoittaja

Juha Kettunen, rehtori, Turun ammattikorkeakoulu, juha.kettunen@turkuamk.fi

Kettunen, J. 2009. Innovaatiopedagogiikka, Kever-verkkolehti, 8(2), http://www.uasjournal.fi/index.php/kever/article/viewArticle/1123
Kettunen, J. 2010. Strategy process in higher education, Journal of Institutional Research, 15(1), 16-27.
Kettunen, J. 2011. Innovation pedagogy for universities of applied sciences, Creative Education, 2(1), 56-62.
Kantola, M. & Kettunen, J. 2012. Integration of education with research and development and the export of higher education, On the Horizon, 20(1), 7-16.
Kettunen, J., Penttilä, T. & Kairisto-Mertanen, L. 2013. Innovation pedagogy and desired learning outcomes in higher educationOn the Horizon, hyväksytty julkaistavaksi.

Kestävää hyvinvointiosaamista hakemassa

Suomalainen koulutus ja suomalainen hyvinvointi pärjäävät varsin hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa. Itse asiassa viimeisin lukemani uutinen tästä asiasta osui marraskuun puoleen väliin. Tämän päivän koulutuksen tehtävistä on huolehtia asiantilan jatkumisesta myös tulevaisuudessa ja itse asiassa kehittymisestä – muutoksesta hyvään suuntaan.

Toimivalla sosiaali- ja terveyspolitiikalla tuetaan hyvinvointia myös tulevaisuudessa. Yksi tämän päivän ratkaisuihin liittyviä pulmia ovat väestöryhmien väliset selkeät erot terveydessä ja hyvinvoinnissa. Tavoitteena ei voi olla tällä kohden keskiarvon parantaminen vaan hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen siten, että tällä hetkellä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne selkeästi paranee.

Suomi tarvitsee pidempiä työuria ja Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tasaamaan työikäisessä väestössä tapahtuvaa vähenemistä. Työelämää on siis kehitettävä siten, että töitä tehdään ja töissä viihdytään aikaisempaa pitempään. On huolehdittava moninaisesta koulutukseen ja palveluihin liittyvästä ajantasaiseen ja monipuoliseen tietoon liittyvästä kehittämistyöstä, joka perustuu ajantasaiseen ja monipuoliseen tietoon työstä, työn kohteesta ja työntekijöistä. Korkeatasoisella ja kaikille avoimella koulutuksella varmistetaan eri-ikäisten ja erilaisiin kulttuuri- ja kieliryhmiin kuuluvien osallisuus ja ihmisarvoinen elämä. Kaikkein koulutusalojen ammattikorkeakouluilla on tässä omat erityistehtävänsä, mutta myös yhteinen koko yhteiskuntaa tukeva tehtävä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on pahoinvoinnin estämistä. Hyvinvoinnin edistämiseen liittyvät ratkaisut ovat pääosin muita ratkaisuja kun sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvää päätöksentekoa. Huonon suunnittelun ja epäkelpojen toteutusten hintaa maksetaan usein sosiaali- ja terveydenhuollossa palvelutarpeen kasvuna. Hyvin suunniteltu, viihtyisä ja turvallinen ympäristö edistää kaikkien hyvinvointia ja terveyttä, vähentää sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä ja säästää selvää rahaa.

Hyvä suunnittelu vaatii pohjakseen tietoa, käsitystä, osaamista ja yhdessä valittua suuntaa – politiikkaa. Ammattikorkeakoululla monialaisena ja lähellä työelämää olevana instituutiona on tässä tehtävä. Virheiden välttäminen ja hyvinvointia edistävien ratkaisujen tekeminen vaatii edellisten lisäksi myös toimivia menetelmiä päätösten hyvinvointivaikutusten arvioimiseen.

Kirjoittaja

Kari Haavisto, neuvotteleva virkamies, kari.haavisto(at)stm.fi, Sosiaali- ja terveysministeriö, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Ammattikorkeakoulut rakentamassa luonnonvaroista hyvinvointia

Suomi tunnetaan kansainvälisesti rikkaista luonnonvaroistaan: puhtaasta maaperästä, laajoista metsistä, laadukkaasta vedestä ja monipuolisista kaivannaisistaan. Viime vuosien aktiivinen keskustelu biotaloudesta Suomen elinkeinoelämän ja kestävän tulevaisuuden turvaajana on nostanut luonnonvarat kehittämisen keskiöön myös ammattikorkeakouluissa. Biotaloudessa alueellisia luonnonvaroja hyödynnetään kestävästi mm. ruoaksi, energiaksi ja palveluiksi biologisia prosesseja ja teknologiaa hyödyntäen. Biotalouden ja aluetalouden välillä vallitsee positiivinen korrelaatio ja siitäkin syystä ammattikorkeakoulujen on tärkeää hyödyntää toiminnassaan biotalouden laajat mahdollisuudet.

Tässä numerossa ammattikorkeakoulujen asiantuntijat käsittelevät luonnonvaroja ja niiden hyödyntämistä useista näkökulmista. Teknologian laaja-alainen hyödyntäminen luonnonvara-alalla tuo uusia toiminnallisia ja taloudellisia mahdollisuuksia sekä ihmisille että yrityksille. Ammattikorkeakoulut, joiden tehtävänä on alueen työ- ja elinkeinoelämän kehittäminen, ovat tulevaisuudessa avainasemassa parhaiden teknologiaratkaisujen löytämiseksi luonnonvarojen ja biotalouden hyödyntämiseksi.

Energia-ala on kasvava sektori, jonka kehittämistyöhön ammattikorkeakoulut ovat osallistuneet aktiivisesti ja monialaisesti kestävät ratkaisujen löytämiseksi. Julkaisun kirjoitukset valottavat alaa kahdesta näkökulmasta: sen tuottamisen ja kuluttamisen/säästämisen kannalta. Puhdas pohjavesi on Suomelle erityisen arvokas luonnonvara, jonka saastumisen estämiseksi ammattikorkeakoulut ovat kehittäneet toimivia malleja ja ratkaisuja.

Luonnonvarojen kestävään käyttöön ja biotalouteen liittyvän osaamisen kasvattaminen on ammattikorkeakoulujen toiminnan ydintä. Koulutuksen pedagogiset ratkaisut ovat menneet huimasti eteenpäin myös luonnonvara-alalla: mobiililaitteiden ja -sovellusten käyttäminen on tänään opettajan ja ohjaajan arkea. Myös aina ajankohtainen ja tärkeä opiskelijoiden näkökulma on esillä julkaisussa: Kuinka hoitoalan opiskelijoiden suhtautuminen oppimiseen on muuttunut vuosien varrella ja miten verkostot vaikuttavat opiskelijoiden hyvinvointiin. Muutos on ammattikorkeakoulujenkin arkea – lue ja perehdy artikkeliin kansainvälisistä kokemuksista muutosjohtajuudesta.

Kirjoittaja

Ulla Asikainen, johtaja, Biotalouden keskus, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä

Iloitsen, että aloitin terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymän (Centre for Health and Technology, CHT) johdossa juuri tässä ajassa: alalla tapahtuu paljon, ja toimintaa vauhdittavia kehittämiskokonaisuuksia käynnistyy jatkuvasti. Oulu on rakentamassa tulevaisuuden terveyden ekosysteemiä ja on keskiössä uusien terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämisessä.

Yhteiskunnasta nousevat haasteet, terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn merkityksen kasvu vaativat innovaatioita, jotta voimme vastata ikääntymiseen ja huolto­suhteen muutokseen. Palvelutarpeiden lisääntyminen haastaa uudistamaan sosiaali- ja terveys­palvelujärjestelmää uudella tavalla. Yksilön rooli korostuu oman terveyden ylläpitäjänä: oma­ehtoinen terveyden ylläpito ja sairauksien ehkäisy alentavat merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksia.

Teknologian käyttöönotto ja innovatiivisten ratkaisujen löytäminen vaativat terveydenhuolto­palvelujen tulevaisuuden tarpeiden ymmärtämistä ja monikanavaisten palvelukokonaisuuksien räätälöintiä käyttäjän tarpeisiin. Avainasemassa ovat palveluratkaisut, jotka tukevat terveyden seuraamista, monitorointia ja itseohjautuvaa palveluihin hakeutumista.

Yksilön entistä aktiivisempi rooli terveys- ja hyvinvointitiedon tuottajana ja haltijana korostuu. Tieto on oltava helposti saatavissa, hyödynnettävissä ja integroitavissa osaksi julkista terveyspalvelu­järjestelmää, jotta terveyden ja hyvinvoinnin omaehtoinen edistäminen ja terveysvalmennus olisivat mahdollisia.

Tutkimuksen ja kehittämisen näkökulma

Tieto- ja viestintäteknologioiden kehitys, ihmisen mittaamiseen liittyvät teknologiat sekä palvelu­liiketoiminnan tutkimus ovat korkeatasoisia Oulussa. Näiden tutkimusalueiden hyödyntäminen yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä eivät kuitenkaan vielä tuota sellaista lisäarvoa kuin mitä potentiaali antaisi ymmärtää.

Sovellusalueena terveys ja hyvinvointi sekä sen tutkimus on varsin kapea-alaista ja pirstaloitunutta. Tulevaisuuden kehittämisen keskiössä korostuvat uudentyyppiset yhteistyöverkostot ja osaamis­keskittymät sekä osaamisten yhdistäminen monitieteisesti ja yli organisaatiorajojen.

Uskon, että vahva tietoteknologinen osaaminen vauhdittaa tätä uudistumista, vaikka tietotekniikan hyödyntäminen terveyspalvelujen uudistamisessa on edennytkin hitaasti. Yhteiskunnalla ei ole varaa odottaa tietotekniikan suomien mahdollisuuksien käyttöönottoa eikä varsinkaan innovatiivisten ICT-palvelujen kehittämistä sairauksien seurannan ja ennaltaehkäisyn tueksi.

Uudet tutkimukselliset lähestymistavat ja toimintatapamuutokset ovat tarpeen

Teknologinen kehitys biologiassa, lääketieteessä ja tietotekniikassa on edesauttanut tautien tunnistamista ja hoitoa. Tulevaisuudessa genomitiedon hyödyntäminen yksilöllisessä hoidossa korostuu. Jotta tätä tietoa voitaisiin hyödyntää elintapaohjauksen tueksi, monitieteinen lähestymis­tapa on tarpeen. Koska tietovarannot kasvavat, tiedon käsittely vaatii mm. tiedonlouhintaa, matemaattista mallintamista, lääketieteellistä laskentaa, biostatistiikan ja bioinformatiikan tutkimusta. Kehittyneitä tietoteknisiä työkaluja tarvitaan tietovarantojen yhdistämiseen ja uusien palvelualustojen kehittämiseen.

Innovaatiokeskittymän painopistevalinnat ovat varsin teknologiaorientoituneita, mutta kehittämisen keskiössä ovat yhteiskunnallinen ja ihmistieteisiin liittyvä osaaminen yhdistettynä bio-, terveys-, tieto- ja viestintäalan osaamiseen.

Tarvetta on palvelumuotoilulle, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisten, monikanavaisten palvelu­konseptien ja järjestelmien kehittämisen terveys- ja hyvinvointisektorilla. Tarvetta on niin julkisen kuin yksityisten palvelujen yhdistämiselle siten, että yksilö ei välttämättä tiedä, kuka palvelut tuottaa. Ymmärrys monikanavaisten ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottamiseksi on tärkeää. Siten palvelututkimuksen rooli korostuu teknologisen kehittämisen rinnalla. Tämä kehitys avaa myös aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkimusta uusista liiketoimintamalleista, ansainta­logiikasta ja markkinamahdollisuuksista tulee sisällyttää kaikkeen kehittämiseen.

Tulevaisuuden näkymät

Näkisin, että tulevaisuuden innovaatioita vauhdittavat uudentyyppinen osaaminen, tiedon yhdisteleminen sekä sen digitalisointi ja konseptointi uudenlaisiksi palvelutuotteiksi. Tulevaisuuden älykäs ympäristö käsittää sekä fyysisiä laitteita että virtuaalipalveluja. Mobiilipäätelaitteista tulee tulevaisuuden lääkinnällisiä laitteita. Tutkimuksen pääpaino tulee olemaan älykkään ympäristön luomisessa tukemaan yksilöllistä terveydenhoitoa ja terveyden ylläpitoa

Kehittämisen keskiössä voivat olla esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveydentilan omaehtoinen monitorointi, kustannustehokkaat, oikea-aikaiset ja yksilölliset palvelu- ja hoitoratkaisut, julkisten tietovarantojen hyödyntäminen käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin sekä verkon kautta hyödynnettävät yksilölliset kuluttajapalvelut. Mobiilisovellusten ja pelien avulla terveyden ylläpidosta voi tehdä mielekästä ja sosiaalista toimintaa.

Meidän on pystyttävä avoimeen vuoropuheluun ja luotava toimintamalleja, joilla osaaminen saa aivan uuden tarkoituksen. CHT voi olla yhdistämässä olemassa olevaa osaamista ja vauhdittaa uusien ratkaisujen synnyttämistä. Uudet avaukset ja visiointi ovat tärkeitä, ettei kehittäminen puuroudu ja siilaudu liiaksi. Avoin innovaatiotoiminta vaatii yhteistä ponnistelua, jotta kehittämiseen saadaan dynaamisuutta ja vapaata ajatusten vaihtoa. Avoimuuden ja osaamisten yhdistämisen kautta voidaan tuottaa yllättäviäkin ratkaisuja. Mitä varhaisemmassa vaiheessa saadaan esim. pk-sektori mukaan innovaatioiden kehitykseen niin sitä parempi. Kehittämisen keskiössä ovat siten toimintamallit innovatiivisten esikaupallisten hankintojen eteenpäin viemiseksi. Niin ikään asiakaslähtöinen kehittäminen vaati uusia toimintamalleja.

Innovaatiokeskittymien tavoitteena on vahvistaa tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa. Työn mielekkyys löytyy yhteistyöstä ja innostavasta ilmapiiristä. Erityisesti minua lämmittää CHT: n yhteistyötahojen osaamispotentiaali, joka pursuaa yliopiston, VTT:n ja OAMK osaamisista. Selkä­rankaa tälle yhteistyömuodolle ja tulevaisuuden kehittämiselle antavat sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin hyvinvointipalveluja tuottavien tahojen yhteinen tarvemäärittely.

Näkisin, että olemme onnistuneet innovaatiokeskittymissä, jos olemme pystyneet hyödyntämään osaamistamme elinkeinoelämän tarpeisiin ja saaneet vaikuttavampia monitieteisiä kokonaisuuksia liikkeelle. Mielestäni Oulun ICT-osaamista ei vielä ole hyödynnetty läheskään niin mittavasti kuin sen mahdollisuudet antavat ymmärtää. Odotan, että toiminta synnyttää alueelle uusia yrityksiä, ja yritysten liiketoiminta uudistuu. Tämä osaltaan monipuolistaa elinkeinorakennetta ja synnyttää uusia työpaikkoja. CHT: n roolina on rakentaa yhteiskunnan tarpeista lähteviä tutkimus- ja kehittämiskokonaisuuksia sekä hakea kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita vahvistamaan tätä kehitystyötä.

CHT lyhyesti

Centre for Health and Technology (CHT) on Oulun Innovaatioallianssin muodostama innovaatio­keskittymä. Yhteistyötahoina ovat Oulun yliopisto, VTT, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Technopolis.

Keskittymän tarkoituksena on edistää yksilön terveyttä ja hyvinvointia, niiden palveluiden kehittämistä sekä terveydenhuollon prosessien tehostamista. CHT luo yhteistyötä lääketieteessä, ICT-teknologiassa, lääketieteen tekniikassa, luonnontieteissä, biotieteissä, hyvinvointialalla ja terveydenhuollossa.

CHT: n toiminnan painopistealueet ovat yksilöllinen lähestymistapa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, geenit ja elämäntapa sekä langaton terveyden monitorointi ja hoito. CHT: n perustehtävänä on edistää strategista, innovatiivista, poikkiteknologista tutkimus-, kehitystoimintaa keskittymän painopisteaihe-alueilla. Toiminta perustuu houkutteleviin tutkimus-, kehitys- ja innovaatioteemoihin, jotka tuovat yhteen akateemisen ja soveltavan tutkimuksen, elinkeinoelämän tuotekehityksen sekä terveydenhuolto­sektorin tarpeet. Teemat tukeutuvat alueen vahvaan tutkimus- ja tuotekehitysosaamiseen, ja valinnoissa painottuvat tulevaisuuden tutkimus- ja kehitystarpeet terveyden ja hyvinvointisektorilla.

CHT: n perusajatus on kansainvälinen projektiperustainen toiminta tehtävänään tieteelliseen näyttöön perustuva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen teknologiaa hyödyntäen. CHT muodostaa osaajaklusterin, on verkostojen tehokasta käyttöä tukeva ja mahdollistava instrumentti, toimii hankkeiden koordinoijana, vaikuttamis- ja tiedotuskanavana sekä kehittää ja ylläpitää uusien ratkaisujen pilotointiympäristöjä.

Kirjoittaja

Maritta Perälä-Heape, Johtaja, FT, Maritta.Perala-Heape@oulu.fi, Oulun yliopisto, terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymä

Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima

Ammattikorkeakoulu-uudistus on tämän hallituskauden tärkein koulutuspoliittinen tavoite. Uudistuksen tavoitteena on, että ammattikorkeakoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja, autonomisia ja vastuullisia osaajien kouluttajia, alueellisen kilpailukyvyn rakentajia, työelämän uudistajia ja innovaatioiden kehittäjiä. Uudistuksen kanssa samanaikaisesti esitetyt taloudelliset leikkaukset ammattikorkeakouluille (noin 126 miljoonaa euroa) ovat kuitenkin ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteen kanssa, jonka mukaan lähtökohtana on vahvistaa suomalaisen osaamisen kilpailukykyä, turvata työvoimatarve nuorisoikäluokkien pienentyessä ja nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on määritelty määrälliset tavoitteet vuodelle 2016. On oikein ja tärkeää, että koulutustarjontaa tarkastellaan kriittisesti ja pyritään ennakoimaan tulevaa työvoimatarvetta. Tässä ennakointityössä tulisi kuitenkin ottaa huomioon koulutuksen merkitys uudenlaisen osaamisen, yrittäjyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Mielestäni erityisen epäselvä on ennuste kulttuurialan työvoimatarpeesta. Miten sitä voidaan ennakoida tilanteessa, jossa yhteiskunnan perinteiset toimialat ovat kovassa murroksessa ja kun tarve hakea uusia kasvun moottoreita on erityisen voimakas? Miten ennusteissa tunnistetaan heikot signaalit ja suunnataanko niiden perusteella koulutustarjontaa uudella tavalla? Voidaan myös kysyä, onko tunnistettu se potentiaali, mitä kulttuurialan osaajien panos voisi tuoda kansantaloudelle, teknologian käyttäjille ja hyvinvoinnille?

Viime lokakuussa ammattikorkeakoulut saivat opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitykset aloituspaikkamuutoksiksi. Ministeriön ehdotus sisälsi yhteensä n. 2 200 aloituspaikan vähentämisen, yksistään kulttuurialan vähennys olisi noin 40 %. Tyrmistys alan toimijoissa oli suuri, varsinkin kun muistissa oli edellisenä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjassa ilmestynyt “Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia” – ehdotus toimintaohjelmaksi vuosille 2010-2014. Toimintaohjelman keskeiset tavoitteet tuntuivat oivaltavasti ja rohkeasti nostavan esille juuri niitä mahdollisuuksia ja tarpeita, joita kulttuurialan alan toimijat ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset olivat havainneet: kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. (OKM 2010:1).

Tutkimukset musiikin hyvinvointivaikutuksista ja ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla käynnistyneet kehittämishankkeet kertovat muutoksesta, joka on jo käynnistynyt ja jonka tuloksena saattaisi syntyä todella merkittävää, eri alan osaajien, palvelujen käyttäjien, potilaiden ja muiden toimijoiden yhteistyön tuloksena syntyvää erityisosaamista. Osaamiselle voitaisiin ennustaa jopa merkittävää vientipotentiaalia. Nyt aloituspaikkoja oltaisiin vähentämässä niin paljon, että ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet kehittää kulttuurin ja hyvinvoinnin rajamaastoon uusia malleja ja käytäntöjä ja näin ollen myös uusia työpaikkoja, kaventuisivat oleellisesti.

Kulttuuriala on ollut opiskelevan nuorison suosiossa ja vetovoimaluvut ovat olleet korkeita. Opetuksen piiriin on hakeutunut monipuolisesti lahjakkaita nuoria. Tiedämme monia ammattikorkeakouluista valmistuneita kulttuurialan ammattilaisia, jotka ovat menestyneet hyvin ja myös löytäneet uusia mahdollisuuksia perinteisten työtehtävien ulkopuolelta, jopa kansainvälisissä yhteisöissä. Uusien avautuvien mahdollisuuksien yhteisenä piirteenä on se kukoistus, jonka annetaan puhjeta esille ja jota ruokitaan esimerkiksi taiteen ja teknologian tai taiteen ja sosiaali- ja terveysalan risteytyksessä.

Tässä AMK-lehti/UAS Journalin numerossa valotetaan näitä risteytyksiä. Jyri Wuorisalo kuvaa, miten taiteen ja kulttuurialan ammattilaisille voi avautua uusia työtilaisuuksia hyvinvointisektorilla, ja Liisa-Maria Lilja-Viherlammen artikkelissa musiikillisen vuorovaikutuksen sekä ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen nostavat esille tarpeen moniammatillisesta yhteistyöstä. Sinikka Pölläsen artikkeli paneutuu siihen, miten käsityöt voivat lisätä koettua hyvinvointia ja elämänlaatua, ja Paula Rantamaa ja Merja Salminen ovat kuvanneet konkreettisesti, miten taide- ja kulttuuritoiminnan avulla laajennetaan oppimis- ja osallistumismahdollisuuksia. Eija Vähälä, Kaija Sääski ja Jouni Vormanen tuovat esille, miten ammattikorkeakoulujen kulttuurialan koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on 20-vuotias ja olemassaolonsa oikeutuksen lunastanut. Yksi keskeinen piirre on ollut kyky tehdä muutoksia, löytää uusia ratkaisuja ja toimia yhteistyössä. Kulttuurialan osalta suuri haaste ja samalla mahdollisuus on vahvistaa sitä tahtotilaa, joka asetettiin vuonna 2010 osana koulutusohjelmaprojektia: ”Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima”.

Kirjoittaja

Riitta Konkola, rehtori, riitta.konkola(at)metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu;
Arene ry:n hallituksen 2. varapuheenjohtaja; Arenen kulttuurialan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2009-2011

Ammattikorkeakoulut kasvun moottoreina

Valmistelemme parhaillaan korkeakoulu- ja tiedepolitiikan tämän hallituskauden yhtä keskeisintä hanketta, ammattikorkeakoulujen uudistamista. Tarkoitus on vahvistaa ammattikorkeakoulujen toiminnan yleistä laatua ja näin myös innovaatiojärjestelmässä asemoitumista.  Tavoitteenamme on kansainvälisesti arvostettu ja vastuullinen ammattikorkeakoulu, joka on osaajien kouluttaja, alueellisen kilpailukyvyn rakentaja, työelämän uudistaja ja innovaatioiden kehittäjä. Uudistusprosessin tavoitteena on luoda lainsäädännölliset puitteet ja toiminnalliset edellytykset tällaiselle ammattikorkeakoululle.

On tärkeää, että ammattikorkeakoulut tunnistetaan tulevaisuudessakin tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi, joiden toimintaan alueilla sitoudutaan vielä nykyistä vahvemmin. Ajattelen, että ammattikorkeakouluilla on otettavissa suurempi rooli innovaatiotoiminnassa – myös osaamiseen perustuvan kasvun ja kasvuyrittäjyyden vahvistamisessa. Ammattikorkeakouluilta tarvitaan tahtoa ja rohkeutta tämän roolin ottamiseen.

Kasvuyrittäjyys vaatii lähes poikkeuksetta korkeaa osaamista, ja tämän synnyttämisessä korkeakoulut ovat tärkeitä toimijoita. Suomen innovaatiojärjestelmää arvioinut kansainvälinen paneeli korosti arviossaan kasvuyrittäjyyden edistämisen liittyvän vahvasti yliopistojärjestelmään, sillä uusien tietoon ja osaamiseen pohjaavien yritysten merkitys innovaatiojärjestelmässä on kriittinen. Yliopistoilla nähtiin olevan erityisen tärkeä rooli vahvan ja pysyvän yrittäjyyskulttuurin luomisessa. Tämän lisäksi paneeli nosti esille teknologian siirron keskeisenä uusien kasvuyritysten potentiaalisena lähteenä.

Näen ammattikorkeakoulujen roolin kasvuyrittäjyyden edistämisessä yhtälailla keskeisenä. Ammattikorkeakoulusektorilla korostuu tutkimuksen ohella kehitys- ja innovaatiotoiminta uuden osaamisen lähteenä. Ammattikorkeakouluille luonteenomainen rooli on kysyntä- ja käyttäjälähtöisen tki-toiminnan ja siitä syntyvän kasvuyrittäjyyden edistämisessä.

On tärkeää, että tämä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen työnjako näkyy myös korkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Hallitusohjelma korostaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen niiden omia profiileja tukevaa tutkimusyhteistyötä sekä yhteisiä työelämän kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön muotoja.

Olennaista on, että erityisesti yritysten kanssa tehtävässä tutkimusyhteistyössä vaaditaan hyvin usein sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen osaamista. Sen sijaan, että tutkimushankkeet tehtäisiin puhtaasti yliopiston tai ammattikorkeakoulun toimesta, voitaisiin näissä projekteissa hyödyntää molempien korkeakoulujen ja niiden koulutuksen erilaisia vahvuuksia.

Parhaisiin tuloksiin päästään, kun yrittäjyysnäkökulma sisällytetään osaksi opetusta ja tutkimus- ja kehitystoimintaa. Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi osallistavien, työelämän toimijoiden kanssa yhdessä kehitettyjen opetus- ja tutkimusympäristöjen tai luovuuteen ja ongelmanratkaisuun perustuvien opetusmuotojen kehittämistä. Kun tutkimustoiminta on onnistuneesti integroitunut koulutukseen, tukee korkeakoulujen välinen yhteistyö korkeakoulujen erilaisia sisällöllisiä profiileja myös koulutuksessa.

Korkeakoulujen koulutus- ja tutkimustehtävien perusedellytysten ja laadun vahvistamisen lisäksi on tärkeää huolehtia siitä, että korkeakouluilla on valmiudet tutkimustulosten yhteiskunnalliseen hyödyntämiseen. Kaksisuuntainen vuorovaikutus korkeakoulujen ja muiden toimijoiden välillä niin koulutuksessa kuin tutkimuksessa ja kehitystyössä mahdollistaa osaamisen tehokkaan siirtämisen korkeakoulusta muuhun yhteiskuntaan ja muun yhteiskunnan asiantuntemuksen ja tarpeiden viestimisen korkeakouluihin.

Kansainvälisesti vertaillen Suomen keskeinen haaste on jalostaa osaamisesta uutta edelläkävijyyttä ja yrityksiä, joilla on edellytyksiä kasvuun. Suomen innovaatiojärjestelmän julkiset ja yksityiset panokset ovat kansainvälisesti katsoen merkittäviä, mutta tuotoksien osalta emme suoriudu moniin muihin maihin verrattuna yhtä hyvin, mikäli mittarina käytetään suomalaisten innovaatioiden menestyksekästä kaupallistamista tai kasvavaa ja innovatiivista yritystoimintaa.

Niin yrittäjyyteen valmentavissa opinnoissa kuin ammattikorkeakoulujen innovaatiopalveluissa on tärkeä tunnistaa ei-teknologisten, sosiaalisten tai luovien alojen innovaatiopotentiaali. Kulttuurialoilla ja laajemminkin luovilla aloilla on viimeaikoina toteutettu useita kansallisia ja alueellisia hankkeita toiminnan kaupallistamiseksi ja kulttuuriviennin edistämiseksi. Suomalainen kulttuurituotanto on selvästi monipuolistunut, kansainvälistynyt ja löytänyt uutta viennin potentiaalia.

Kulttuuriosaamista tarvitaan yhä enemmän myös perinteisillä vientisektoreilla tuotannon ja siihen liittyvien palvelujen sekä sisältöjen yhdistyessä. Itse näen valtaisaa potentiaalia kulttuurin kytkemisessä terveys- ja hyvinvointialan kehittämiseen. Uskon, että ammattikorkeakouluilla on erittäin tärkeä rooli uusien kasvuyrittäjyyden alueiden löytämisessä niin näin kuin muidenkin alojen rajapinnoilta.

Kirjoittaja

Jukka Gustafsson, Opetusministeri

Ammattikorkeakoulujen uusi kehitysvaihe

Ammattikorkeakoulut ovat suuren uudistuksen kynnyksellä. Uudistuksen tahtotila ja päälinjat on määritelty keskeisissä politiikkapapereissa: hallitusohjelmassa, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (tätä kirjoitettaessa vielä luonnos) ja 6.9.2011 julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön muistiossa Ammattikorkeakoululaitoksen uudistamisen suuntaviivat.

Ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden toimintaedellytysten näkökulmasta itsenäinen oikeushenkilöasema ja ammattikorkeakoulujen luetteleminen laissa ovat tärkeimmät asiat. Entistä vahvemmat ja itsenäisemmät osakeyhtiö-ammattikorkeakoulut tulevat olemaan nykyistä strategisempia ja joustavampia toimijoita. Ammattikorkeakoulujen toteaminen laissa vahvistaa niiden statusta ja on tärkeä signaali myös ulkomaisille kumppaneille ja sidosryhmille.

Kun yliopistolaitos viime hallituskaudella uudistettiin, valtiovallalla oli antaa satoja miljoonia prosessin tukemiseen ja yliopistojen vahvistamiseen. Kataisen hallitus koottiin finanssikriisin tunnelmissa, ja tällä hetkellä pitkään jatkunut maailmantalouden epävarmuus näyttää väistämättä johtavan taantumaan. Ammattikorkeakoulutuksen julkisen rahoituksen leikkaus tullee muodostumaan historiallisen suureksi eli yli 10 prosentin vähennykseksi vuoteen 2015 tultaessa.

Näyttää ilmeiseltä, että uudistus ja leikkaukset pyritään sovittamaan yhteen rakenteellisen kehittämisen edistämiseksi. Tämä aiheuttaa painetta erityisesti ammattikorkeakoulujen pieniin sivutoimipisteisiin, joita onkin vielä varsin runsaasti. Kepin nokkaan on kuitenkin koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ripustettu merkittävä porkkana: ”Uudistuneiden ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä varaudutaan vahvistamaan finanssisijoituksin vuosina 2014–2015 alueiden elinvoimaisuuden, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.”

Merkittävä porkkana on myös Suuntaviivat-muistioon sisältyvä linjaus, jonka mukaan ”valtio huolehtii, että oikeushenkilöaseman muutoksista ei aiheudu verotuksellisia tai muita vastaavia seuraamuksia ammattikorkeakouluille”. Käytännössä tämä tarkoittaa osakekehtiö-ammattikorkeakoulun ALV-seuraamuksen kompensointia. Asia on merkittävä, sillä vuositasolla ammattikorkeakoulujen arvonlisävero muodostuisi useiksi kymmeniksi miljooniksi euroiksi.

Edessä on työteliäs murrosvaihe, jonka lopputulos kuitenkin nyt määritellyistä lähtökohdista tulee lisäämään järjestelmän vakautta. Tämä vakaus on perusedellytys sille, että uudistuksen edellyttämää laadun ja vaikuttavuuden lisäystä saadaan aikaan. Ammattikorkeakoulun perustehtävät säilyvät ennallaan, ja niinpä laatua ja vaikuttavuutta edistetään edelleen koulutuksessa, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa ja aluekehityksessä.

Itse näen ammattikorkeakoulujärjestelmän sisäisen kehittämisen ja vahvistamisen keskeisimmäksi asiaksi koulutuksen ja TKI:n entistä paljon laaja-alaisemman yhteensovittamisen. Tätä tehtävää tulee tukemaan uusi ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli, jossa TKI-rahoitus mitä todennäköisimmin sisältyy perusrahoitukseen. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että ne ammattikorkeakoulut, jotka laaja-alaisesti osallistavat opiskelijat tutkimus- ja kehitystyöhön ja vahvistavat opetusta ja TKI-toimintaa integroivia työrooleja tulevat samaan enemmän rahoitusta kuin näistä vaateista laistavat.

Uskon vakaasti, että koulutuksen ja TKI:n syvenevä integraatio motivoi ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja auttaa vastaamaan läpäisyn parantamisen haasteeseen. Uskon myös, että näiden perustehtävien lisääntyvällä lomittumisella voidaan tehdä ammattikorkeakoulujen tehtävistä entistä mielenkiintoisempia ja haastavia. Työelämän kumppaneille ja sidosryhmille hankkeet ovat tähänkin asti olleet keskeinen linkki alueen ammattikorkeakouluun, ja tätä kosketuspintaa koulutuksen ja TKI:n aito integraatio entisestään laventaa.

Olemme tottuneet määrittelemään yliopisto-opetuksen perustuvan tieteelliseen tutkimukseen. Samaan tapaan olisi entistä systemaattisemmin lähtökohdaksi vahvistettava, että ammattikorkeakoulutus perustuu työelämälähtöiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Kirjoittaja

Vesa Saarikoski, puheenjohtaja, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry.

Korkeakoulujen kansainvälistymisen kaksi dimensiota

Suomen korkeakoulujen haaste on niiden riittämätön kansainvälistyminen. Suomi on kyllä aktiivisesti mukana opiskelija- ja henkilökuntavaihdossa ja Suomessa tutkintoa suorittavien ulkomaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut. Suomen korkeakouluissa on kuitenkin vähän ulkomaista henkilökuntaa. Tutkimuksen ja innovaatiopolitiikan alalla Suomen kansainväliset yhteydet voisivat olla monipuolisemmat ja laajemmat kuin ne nyt ovat.

Viidenkymmenen vuoden aikana Suomessa on tapahtunut nopea muutos, jossa kaksi viimeistä vuosikymmentä on ollut erityisen vaiherikkaita. Syrjäisestä kansakunnasta on nopeasti tullut aktiivinen toimija eurooppalaisessa yhteisössä ja myös globaalilla kentällä. Kun muutos on ollut nopea, niin odotettavissa on ollut vastareaktio: Käydyt eduskuntavaalit heijastivat suomalaisten tuntoja, jossa monet äänestäjät tuntuvat suhtautuvan epäillen kansainväliseen vuorovaikutukseen ja sen eri muotoihin.

Myös yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on erilaisia näkemyksiä kansainvälistymisen tavoitteista. Monet haluaisivat suunnata kansainväliset operaatiot odotettavissa olevan taloudellisen hyödyn suunnassa: meidän tulisi saada opiskelijoita elinkeinoelämän kannalta tärkeistä maista tai luoda tutkimusyhteyksiä vain parhaisiin kumppaneihin. Haasteena on se, että Suomi ei ole ylivertaisen kiinnostava sen enempää ulkomaisille opiskelijoille kuin tutkijoillekaan.

Toiseen dimensioon sijoittuu ajattelutapa, jossa kansainvälisyys nähdään keinona edistää maailmanlaajuista ymmärrystä, jossa tavoitteena on parantaa ihmisten elämisen laatua. Suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee silloin olla avoimia vuorovaikutukseen globaalisti. Haasteena on kulttuurisen ymmärryksen lisääminen ja syventäminen sekä taloudellisten voimavarojen mitoittaminen järkevästi.

On selvää, että korkeakoulujen tulee olla suunnannäyttäjänä kansainvälisyyden edistämisessä. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että Suomen korkeakouluyhteisöjen sisällä tulisi käydä nykyistä laajempaa keskustelua kansainvälistymisen eri dimensioista ja että keskustelun tulisi kattaa korkeakouluyhteisön kaikki jäsenet. Keskustelun tulisi aidosti tavoittaa erilaiset moraaliset ja eettiset ulottuvuudet: on olemassa tilaus arvopohjaiselle debatille. Keskustelun avoimuus ja moniarvoisuus voisi olla esimerkki ja viesti myös kansalaisyhteiskunnalle. Muussa tapauksessa korkeakoulut ovat sivussa tai jäävät marginaaliin, kun puhutaan kansainvälistymisen eri puolista Suomessa tai Euroopassa.

*

There are two dimensions in Finland´s Higher Education institutions internationalization. In the other one economical values and profit are emphasized and in other dimension studies and activities from the cultural understanding point of view are important. The author describes that these two dimensions are also visible in Finnish political debate. Higher Education institutions have their role in both debates.

Kirjoittaja

Tapio Varmola, rehtori, KT, dosentti, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Vasara ja nauloja – kansainvälisyys toimintatapana vaatii valintojen tekemistä ja oikeat työkalut

Kotomaamme kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen on mahdollista vain Liisan seikkailuista Ihmemaassa tutun Herttakuningattaren metodein: on juostava entistä nopeammin edes pysyäkseen paikallaan. Kansainvälinen ja kansallinen toimintaympäristö on päättyvällä hallituskaudella merkittävästi muuttunut, ja julkisen talouden kestävyyden turvaaminen on yhteinen nimittäjä uuden hallituksen haasteille.

Korkeakouluille kuluvalle rahoituskaudelle asetettu strateginen kansainvälistymisen tavoite tarkoittaa kansainvälisyyttä toimintatapana. Korkeakoulujen strategiaprosessit ovat selkeyttäneet yksittäisten korkeakoulujen vahvuuksiin perustuvia profiileja ja kansallista yhteistyötä ja työnjakoa, korkeakoulusektoreiden rooleja ja korkeakoululaitoksen kokonaisuutta.

Ammattikorkeakoulujen strategioissa tki-työ rytmittyy arkipäivään. Koulutuksen ja tki-työn yhteyttä halutaan vahvistaa, ja tki-työ nähdään alueellisena vastuuna ja oikeutena. Alueellisuuden ja kansainvälisyyden välillä ei yleensä nähdä ristiriitaa, ja strategisina kumppaneina on jopa kansainvälisiä yliopistoja ranking-listojen kärkikymmeniköstä. Henkilökunta liikkuu kahteen suuntaan yli valtakuntamme rajojen ja tki-projekteissa on opiskelijoita lähes kaikilta mantereilta, osa Suomessa, osa virtuaalisesti. Joillain aloilla ammattikorkeakouluista löytyy kansallisesti alan parhaimpiin kuuluvia tutkimuksen infrastruktuuriympäristöjä. Ammattikorkeakouluilla on laadukkaan ja vaikuttavan tki-työn edellytykset. Paikoin vaaditaan vielä valintojen tekemistä strategioiden terävöittämiseksi ja ennen kaikkea strategioiden kääntymistä toimintasuunnitelmiksi ja toiminnaksi.

Kansainvälisyyteen toimintatapana kuuluu, että on mahdollisuudet toimia samalla tavalla tai samankaltaisesti kuin verrokit – vertaiset tai alan parhaat – voivat toimia. Työkalupakin toimintamahdollisuuksista rahoitukseen ja johtamiseen on oltava riittävän joustava strategian mukaisen toiminnan tukemiseksi. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista tutkineiden selvityshenkilöiden esityksistä opetus- ja kulttuuriministeriölle annetuissa lausunnoissa tuettiin yleisesti rahoitusmenettelyn selkeyttämistä siirtämällä vastuu selkeästi valtiolle, mutta organisaatiomallikannat hajosivat lausunnoissa enemmän. Uusi hallituskausi voi tuoda ammattikorkeakoulukentässä hallinnon ja rahoituksen kautta muutoksen, joka selkeyttäisi ja yhdenmukaistaisi toimintamahdollisuuksia.

Korkeakoulut on useissa yhteyksissä tunnistettu – ja tunnustettu – osaamisen lisäämisen ja uudistamisen kivijalaksi. Usein korkeakoulut tässä kohti muuntuvat tai mielletään vain yliopistoiksi, eikä ammattikorkeakoulujen roolia ole saatu esiin kansallisissa (Suomen Akatemian tieteen tila ja taso -prosessi) tai kansainvälisissä arvioinneissa (Suomen innovaatiojärjestelmän arviointi 2009). Tilanteen kartoittamiseksi Korkeakoulujen arviointineuvosto toteuttaa kuluvan vuoden aikana ammattikorkeakoulujen tki-toiminnan arvioinnin. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannossa edellytettiin, että arvioinnissa huomioidaan kansainvälinen näkökulma. Tavoitteena on saada ja pystyä välittämään eteenpäin kuva ammattikorkeakoulujen alueellisen, kansallisen ja kansainvälisen tki-toiminnan kirjosta ja tehdä näkyväksi myös tämä osa ammattikorkeakoulujen toiminnasta.

Toimintamahdollisuuksien yhdenmukaistaminen ei tarkoita, että toiminnan pitäisi olla samanlaista. Alue- ja korkeakoulukohtaisten ratkaisujen variaatio on hyvä pohja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä selviytymiseen. Ilman muuntelua ei synny uutta evoluutiossakaan.

*

It is of the utmost importance that Finnish higher education institutions are provided with similar toolboxes as their international peers. Variation in the strategic importance of research, development and innovation activities between HEIs is allowed and welcomed in order to more dynamically meet the needs of the surrounding society. The interconnectedness of education and research activities should be quaranteed in order to enhance the quality and the impact of the results.

Kirjoittaja

Erja Heikkinen, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö