1/2012, Aluekehitys, Koulutus ja oppiminen, Pääkirjoitus, Työelämä

Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima

Ammattikorkeakoulu-uudistus on tämän hallituskauden tärkein koulutuspoliittinen tavoite. Uudistuksen tavoitteena on, että ammattikorkeakoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja, autonomisia ja vastuullisia osaajien kouluttajia, alueellisen kilpailukyvyn rakentajia, työelämän uudistajia ja innovaatioiden kehittäjiä. Uudistuksen kanssa samanaikaisesti esitetyt taloudelliset leikkaukset ammattikorkeakouluille (noin 126 miljoonaa euroa) ovat kuitenkin ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteen kanssa, jonka mukaan lähtökohtana on vahvistaa suomalaisen osaamisen kilpailukykyä, turvata työvoimatarve nuorisoikäluokkien pienentyessä ja nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on määritelty määrälliset tavoitteet vuodelle 2016. On oikein ja tärkeää, että koulutustarjontaa tarkastellaan kriittisesti ja pyritään ennakoimaan tulevaa työvoimatarvetta. Tässä ennakointityössä tulisi kuitenkin ottaa huomioon koulutuksen merkitys uudenlaisen osaamisen, yrittäjyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Mielestäni erityisen epäselvä on ennuste kulttuurialan työvoimatarpeesta. Miten sitä voidaan ennakoida tilanteessa, jossa yhteiskunnan perinteiset toimialat ovat kovassa murroksessa ja kun tarve hakea uusia kasvun moottoreita on erityisen voimakas? Miten ennusteissa tunnistetaan heikot signaalit ja suunnataanko niiden perusteella koulutustarjontaa uudella tavalla? Voidaan myös kysyä, onko tunnistettu se potentiaali, mitä kulttuurialan osaajien panos voisi tuoda kansantaloudelle, teknologian käyttäjille ja hyvinvoinnille?

Viime lokakuussa ammattikorkeakoulut saivat opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitykset aloituspaikkamuutoksiksi. Ministeriön ehdotus sisälsi yhteensä n. 2 200 aloituspaikan vähentämisen, yksistään kulttuurialan vähennys olisi noin 40 %. Tyrmistys alan toimijoissa oli suuri, varsinkin kun muistissa oli edellisenä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjassa ilmestynyt “Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia” – ehdotus toimintaohjelmaksi vuosille 2010-2014. Toimintaohjelman keskeiset tavoitteet tuntuivat oivaltavasti ja rohkeasti nostavan esille juuri niitä mahdollisuuksia ja tarpeita, joita kulttuurialan alan toimijat ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset olivat havainneet: kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. (OKM 2010:1).

Tutkimukset musiikin hyvinvointivaikutuksista ja ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla käynnistyneet kehittämishankkeet kertovat muutoksesta, joka on jo käynnistynyt ja jonka tuloksena saattaisi syntyä todella merkittävää, eri alan osaajien, palvelujen käyttäjien, potilaiden ja muiden toimijoiden yhteistyön tuloksena syntyvää erityisosaamista. Osaamiselle voitaisiin ennustaa jopa merkittävää vientipotentiaalia. Nyt aloituspaikkoja oltaisiin vähentämässä niin paljon, että ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet kehittää kulttuurin ja hyvinvoinnin rajamaastoon uusia malleja ja käytäntöjä ja näin ollen myös uusia työpaikkoja, kaventuisivat oleellisesti.

Kulttuuriala on ollut opiskelevan nuorison suosiossa ja vetovoimaluvut ovat olleet korkeita. Opetuksen piiriin on hakeutunut monipuolisesti lahjakkaita nuoria. Tiedämme monia ammattikorkeakouluista valmistuneita kulttuurialan ammattilaisia, jotka ovat menestyneet hyvin ja myös löytäneet uusia mahdollisuuksia perinteisten työtehtävien ulkopuolelta, jopa kansainvälisissä yhteisöissä. Uusien avautuvien mahdollisuuksien yhteisenä piirteenä on se kukoistus, jonka annetaan puhjeta esille ja jota ruokitaan esimerkiksi taiteen ja teknologian tai taiteen ja sosiaali- ja terveysalan risteytyksessä.

Tässä AMK-lehti/UAS Journalin numerossa valotetaan näitä risteytyksiä. Jyri Wuorisalo kuvaa, miten taiteen ja kulttuurialan ammattilaisille voi avautua uusia työtilaisuuksia hyvinvointisektorilla, ja Liisa-Maria Lilja-Viherlammen artikkelissa musiikillisen vuorovaikutuksen sekä ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen nostavat esille tarpeen moniammatillisesta yhteistyöstä. Sinikka Pölläsen artikkeli paneutuu siihen, miten käsityöt voivat lisätä koettua hyvinvointia ja elämänlaatua, ja Paula Rantamaa ja Merja Salminen ovat kuvanneet konkreettisesti, miten taide- ja kulttuuritoiminnan avulla laajennetaan oppimis- ja osallistumismahdollisuuksia. Eija Vähälä, Kaija Sääski ja Jouni Vormanen tuovat esille, miten ammattikorkeakoulujen kulttuurialan koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on 20-vuotias ja olemassaolonsa oikeutuksen lunastanut. Yksi keskeinen piirre on ollut kyky tehdä muutoksia, löytää uusia ratkaisuja ja toimia yhteistyössä. Kulttuurialan osalta suuri haaste ja samalla mahdollisuus on vahvistaa sitä tahtotilaa, joka asetettiin vuonna 2010 osana koulutusohjelmaprojektia: ”Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima”.

Kirjoittaja

Riitta Konkola, rehtori, riitta.konkola(at)metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu;
Arene ry:n hallituksen 2. varapuheenjohtaja; Arenen kulttuurialan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2009-2011

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli