Karoliina Nikula
Dosentti Johanna Isosävi ja professori Camilla Lindholm haluavat Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaassaan murtaa myytin siitä, että akateeminen kirjoittaminen olisi yksinäistä puurtamista – tai ehkä voisi sanoa, ettei sen ainakaan tarvitsisi tai kannattaisi olla yksinäistä puurtamista. Isosäviltä ja Lindholmilta yhdessä kirjoittaminen ainakin sujuu – tämä on jo toinen heidän kirjoittamansa teos. Aiemmin he ovat kirjoittaneet teoksen Väitöksen jälkeen. Opas akateemiselle uralle (Art House 2021) ja tehneet myös siihen liittyvän 12-osaisen podcast-sarjan.
Yhteisöllisen kirjoittamisen oppaassa tarkastellaan kirjoittamista nimenomaan yhteisöllisenä toimintana. Olennaista yhteisöllisyydessä on, että kirjoittamisen tavoitteista ja prosesseista puhutaan muiden ihmisten kanssa. Kirjassa esitellään kirjoitusretriittejä ja annetaan myös vinkkejä niiden johtamiseen. Isosävin ja Lindholmin mukaan yhteisöllinen kirjoittaminen lisää kirjoittajien tuotteliaisuutta, mutta myös hyvinvointia.
Kirjassa on kymmenen lukua, joissa käsitellään yhteisöllisestä kirjoittamisesta innostumista, kirjoittamisen myyttien murtamista, ajan hallintaa, tavoitteiden asetantaa, yhteisöllisen kirjoittamisen eri ulottuvuuksia, kirjoitusretriittejä, hyvinvoinnin tukemista yhteisöllisellä kirjoittamisella, yhteisöllisen kirjoittamisen vaikutuksia, yhteisöllisen kirjoittamisen johtamista sekä erilaisia kirjoittamisen tekniikoita. Jokaisen luvun lopuksi on muotoiltu pohdintakysymyksiä lukijalle avuksi oman kirjoittamisen edistämiseen.
Esimerkiksi hyvinvointia tarkastellaan osana (työ)yhteisöä, yhteytenä muihin kirjoittajiin, osana fyysistä aktiivisuutta kirjoittamisen tukena ja oppimisen edistämisenä. Kirjassa tuodaan esiin kategorioita, joiden kautta akateemista kirjoittamiseen liittyvää stressiä voi vähentää. Tällaisina keinona esitetään esimerkiksi henkinen itsestä huolehtiminen (kuten uskonnon ja henkisyyden harjoittaminen); fyysinen itsestä huolehtiminen, (kuten säännöllinen liikunta), emotionaalinen itsestä huolehtiminen (kuten stressin käsittely), sosiaalinen itsestä huolehtiminen (esimerkiksi sosiaaliset verkostot) ja ammatillinen hyvinvointi (kuten minäpystyvyyden vahvistaminen).
Kirjoittajat tuovat esiin, että ohjatuissa kirjoitusretriiteissä olennaista ei ole vain yhdessä kirjoittaminen, vaan myös sellaisten verkostojen luominen, jotka perustuvat kirjoittamiseen.
Kirjassa tarjotaan runsaasti tutkimusviitteitä ja muita lähteitä lukea aiheesta enemmän, vinkkejä konkreettiseen tekemiseen ja tilan rakentamiseen kirjoittamiselle ja erityisesti yhteisölliselle kirjoittamiselle.
Jään pohtimaan, että tieteenalat ja niiden kirjoittamisperinteetkin ovat taustaltaan melko erilaisia, siinä miten yhteisöllisesti tai edes yhteistoimijuudessa artikkeleita on kirjoitettu. Eri tieteenaloilla ja (työ)yhteisöillä voi siksikin olla eri määrä tehtävää yhteisöllisyyden ja yhdessä kirjoittamisen edistämiseksi tai toimintatapojen muuttamiseksi yhteisöllisemmäksi.
Lukupiiri lienee monelle tuttu ja käytössä oleva lukemisen edistäjä, lukukokemuksen syventäjä tai lukemisen yhteisöllistäjä. Ehkäpä seuraavaksi näemme yhä enemmän myös kirjoituspiirejä ja -retriittejä ja niiden mahdollistamia kirjoitus- ja kirjoittajaverkostoja.
Suosittelen kirjaa lämpimästi erilaisille kirjoittajille, kirjoittamisesta haaveileville ja yksin kirjoittamisen kanssa kipuileville. Minun kysymykseni sinulle, lukija, on mihin sinä lähtisit seuraavaksi kirjoitusretriittiin. Paikkavaihtoehtoja voi etsiä vaikka Suomen Kirjailijaliiton sivuilta, joilta löytyy tietoja residensseistä. Omassa kalenterissani on varattuna pidempi kirjoitusretriitti.
Seuraavaksi haluaisin kokeilla johtaa yhteisöllisempää kirjoittamista YAMK-opinnäytetyöntekijöiden ryhmäohjauksessa ja tukea näin opiskelijoiden yhteisöllisempää kirjoittamista.
Kirjoittaja
Karoliina Nikula, TT, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, karoliina.nikula(at)laurea.fi.
Lähteet
Isosävi, J. ja Lindholm, C. 2023. Yhteisöllisen kirjoittamisen opas. Helsinki: Art House. 216 s.
