Jiri Vilppola, Merja Alanko-Turunen, Katja Vähäsantanen, Sirpa Laitinen-Väänänen, Sanna Ruhalahti & Hanna Alaniska
Korkeakoulupedagogiikan tulevaisuus rakennetaan nyt – rohkeasti, yhteisöllisesti ja tutkimusperustaisella kehittämisotteella. Tutustu teemanumeroon, joka tarjoaa ajattelun ja tekemisen aiheita sekä konkreettisia ideoita korkeakoulupedagogiikan kehittämiseen.
Korkeakoulupedagogiikkaa kehittämässä: Tässä numerossa
Korkeakoulupedagogiikka on murroksessa Suomessa. Yhteiskunnan nopeat muutokset, opiskelijoiden hyvinvointiin kohdistuvat paineet ja teknologian kehittyminen haastavat opetuksen perinteiset mallit. Samalla ne tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa uudenlaista, joustavampaa ja vaikuttavampaa korkeakouluopetusta. Korkeakoulujen tulee vahvistaa pedagogista ketteryyttä, yhteisöllisyyttä ja elinikäistä oppimista tukevia rakenteita.
Tässä UAS Journalin teemanumerossa 2/25 pureudutaan mielenkiintoisten ja käytännönläheisten katsausten, podcastin ja artikkelien avulla seuraaviin korkeakoulupedagogiikkaa tänä päivänä puhuttaviin teemoihin.
Pedagoginen ennakointiosaaminen on noussut yhä tärkeämmäksi taidoksi. Opettajien kyky tunnistaa tulevaisuuden signaaleja ja mukauttaa oppimista niiden perusteella on olennaista. Samanaikaisesti opiskelijoiden opiskelukyky on noussut yhteiskunnalliseksi huolenaiheeksi. On aiheellista pohtia, miten korkeakoulupedagogiikalla voidaan vahvistaa opiskelijan jaksamista ja merkityksellisyyden kokemusta.
Yhteisöllisyyden rooli vaatii uudelleenajattelua, erityisesti hybridi- ja monipaikkaisessa työskentely- ja opiskelukulttuurissa. Korkeakouluyhteisön tulee löytää tasapaino yksilön joustavuuden ja yhteisön kiinnittymisen välillä. Eri koulutusasteiden välille siltoja rakentava pedagogiikka on erityisen arvokasta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat innostavat väyläopinnot, jotka tukevat opiskelijoiden siirtymistä toiselta asteelta korkeakouluihin.
Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) opinnollistaminen ja integroiminen opetukseen on keskeinen teema. Vaikka integraation tarve on tunnistettu, vain harva korkeakoulu on omaksunut TKI:n pedagogiseksi malliksi. TKI-toiminnan ja opetuksen integraatio ei tapahdu itsestään – se vaatii ajankäytöllisiä, organisatorisia ja osaamiseen liittyviä panostuksia. Onnistuneesti toteutettuna se voi kuitenkin syventää oppimista ja lisätä opetuksen vaikuttavuutta.
Innovatiiviset pedagogiset menetelmät, kuten talousaiheinen pakopeli WorryEscape, osoittavat, että pelillistäminen voi yhdistää hauskuuden ja pedagogisen hyödyn. Tällaiset kokeilut herättävät kysymyksen: miten voimme systemaattisesti kehittää oppimista entistä motivoivammaksi ja osallistavammaksi?
Opiskelijalähtöinen opinnollistaminen sekä digitaaliset osaamismerkit ovat esimerkkejä kehityssuunnista, jotka tukevat yksilöllisiä ja joustavia oppimispolkuja. Nämä ratkaisut edustavat tulevaisuuden korkeakoulua, jossa opiskelijan osaaminen ja oppimispolku räätälöityvät yhä yksilöllisemmin.
Verkko-opetuksen kehitys on ollut nopeaa ja osin reaktiivista, mutta nyt sen vahvuudet tunnistetaan, ja kehitystyötä ohjaa entistä vahvempi pedagoginen ymmärrys. Suurryhmäopetuskaan ei ole este laadukkaalle oppimiselle, jos pedagogiset ratkaisut tukevat vuorovaikutusta ja aktivoivat opiskelijaa.
Oppimiskokemuksia tuottamassa erilaisissa ympäristöissä
Oppimiskokemuksen tietoisesta rakentamisesta yhdessä opiskelijoiden ja työelämän edustajien kanssa on tullut keskeistä korkeakoulutuksessa. Pelkkä tiedon välittäminen ei riitä digitaalisessa ja tekoälyn kyllästämässä maailmassa. Opiskelijoiden odotukset ja työelämän muuttuvat vaatimukset edellyttävät merkityksellisiä, osallistavia ja työelämäosaamisen huomioivia oppimisympäristöjä, jotka kehittävät kriittistä ajattelua, argumentointi- ja dialogisuustaitoja sekä jatkuvaa oppimista substanssiosaamisen ohella.
Tavanomaisesti oppimiskokemus määritellään opiskelijoiden vuorovaikutukseksi opetus- ja oppimisympäristön kanssa (Ning & Downing, 2011) tai sen nähdään koostuvan kaikista oppijan kokemista tunteista sekä tuloksista, jotka syntyvät hänen vuorovaikutuksestaan ympäristön kanssa oppimisprosessin aikana (Liu, 2022).
Merkityksellisten oppimiskokemusten kognitiivinen perusta rakentuu useista toisiaan täydentävistä elementeistä. Emotionaalinen sitoutuminen oppimiseen luo vahvan pohjan tiedon prosessoinnille ja säilymiselle (esim. Elmi, 2020), kun taas systemaattinen toistaminen ja harjoittelu vahvistavat oppimista. Erilaisten tietoa jäsentävien mallien tunnistaminen ja monialaisten yhteyksien rakentaminen tukevat tiedon tavallista syvempää prosessointia. Yhteistyö, minäpystyvyys, sitoutuminen, motivaatio ja tyytyväisyys vaikuttavat kokemuksiin edistäen oppimisprosessin tehokkuutta. Tämän rinnalla merkityksenanto ja henkilökohtaisten yhteyksien luominen opittavaan ainekseen vahvistavat oppimiskokemusta, jolloin uusi tieto integroituu osaksi oppijan kokemuksellista maailmaa. Ammattikorkeakoulukontekstissa työelämään integroituva oppiminen tukee erityisesti merkityksellisen oppimiskokemuksien syntyä (mm. Ferns ym., 2024).
Korkeakoulupedagogiikka luo perustan laadukkaalle oppimiskokemukselle ohjaamalla osallistavien ja tehokkaiden oppimisympäristöjen suunnittelua sekä edistämällä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Se kattaa tavoitteellisten ohjausmenetelmien, teknologioiden ja materiaalien kehittämisen samalla kun se mahdollistaa aktiivisen osallistumisen, ajatusten jakamisen ja palautteen saamisen oppimistilanteissa, mikä kokonaisuutena muokkaa merkittävästi oppimiskokemuksen laatua.
Raja korkeakoulujen ja työelämän välillä ohenee jatkuvasti, kun yhä useampi oppimiskokemus liittyy suoraan työhön tai sijoittuu itse työympäristöihin. Tämä näkyy esimerkiksi projektioppimisen ja työelämälähtöisten opinnäytetöiden lisääntymisenä opetussuunnitelmissa. Tutkimusten mukaan tällainen työelämässä tarvittavaan osaamiseen kiinnittyvä pedagogiikka tukee myös opiskelijan työllistymistä (Shauer ym., 2025). Samanaikaisesti raja teknologian ja ihmisen välisen osaamisen välillä muuttuu epäselvemmäksi, kun yhteistyö generatiivisen tekoälyn kanssa tiivistyy ja muuttaa sekä oppimisen että asiantuntijatyön luonnetta. Tutkimukset toisaalta osoittavat, että opiskelijat arvostavat suuresti ihmissuhteita (Wang, 2023) ja merkityksellisiä henkilökohtaisia opettaja-opiskelija-suhteita (Evans ym., 2021) kaikilla tasoilla.
Korkeakoulupedagogiikka on iänikuisen paradoksin edessä: on valmistettava opiskelijoita tulevaisuuteen, jota ei voi tarkasti ennustaa. Vastaus tähän paradoksiin ei ole yrittää arvata oikein, vaan luoda korkeakoulupedagogiikkaa, joka vahvistaa opiskelijoiden kykyä oppia ja löytää merkityksellisyyttä muuttuvissa olosuhteissa. Vain tällaisen vastavuoroisen vaihdon kautta voimme kehittää osaamistamme, joita tarvitaan epävarmaan tulevaisuuteen – sellaiseen, jossa arvokkain taito saattaa olla kyky jatkuvasti kuvitella, mitä oppiminen itse asiassa merkitsee (esim. Potkalitsky, 2025).
Teemanumeron 2 / 25 on teematoimittanut ammattikasvatuksen tutkimuksen kehittämisryhmä, jonka ovat perustaneet Suomen viisi ammatillista opettajakorkeakoulua (Haaga-Helia, HAMK, JAMK, OAMK ja TAMK). Ryhmän tavoitteena on edistää työelämäläheisen oppimisen ja ammattikasvatuksen tutkimusta, lisätä sen näkyvyyttä ja hyödynnettävyyttä sekä levittää uusia toimintatapoja ja tutkimustuloksia ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen kehittämiseksi. Tutkimusryhmä keskittyy erityisesti ammatillisen ja ammattikorkeakoulutuksen pedagogiikan, opettajuuden, digitalisaation ja työelämässä oppimisen kysymyksiin. Samalla pyritään tiivistämään yhteistyötä korkeakoulujen, elinkeinoelämän ja tutkimuslaitosten kanssa, vahvistamaan tutkimusperustaista kehittämistä ja lisäämään ammatillisen opettajuuden vetovoimaa sekä vaikuttamaan aktiivisesti koulutuspoliittiseen päätöksentekoon.
Kirjoittajat
Hanna Alaniska, KT, lehtori, OAMK, ammatillinen opettajankoulutus, hanna.alaniska(at)oamk.fi
Merja Alanko-Turunen, FT, yliopettaja, Haaga-Helia AOKK, merja.alanko-turunen(at)haaga-helia.fi
Sirpa Laitinen-Väänänen, TtT, johtava tutkija, JAMK, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, sirpa.laitinen-vaananen(at)jamk.fi
Sanna Ruhalahti, FT, yliopettaja, TAMK ARC, sanna.ruhalahti(at)tuni.fi
Jiri Vilppola, KT, lehtori/koulutusvastaava, TAMK ammatillinen opettajankoulutus, jiri.vilppola(at)tuni.fi
Katja Vähäsantanen, KT, tutkijayliopettaja, HAMK, HAMK Edu -tutkimusyksikkö, katja.vähäsantanen(at)hamk.fi
Lähteet
Elmi, C. (2020). Integrating social emotional learning strategies in higher education. European Journal of Investigation in Health, Psychology and Education, 10(3), 848–858. https://doi.org/10.3390/ejihpe10030061.
Ferns, S. J., Zegwaard, K. E., Pretti, T. J. & Rowe, A. D. (2025). Defining and designing work-integrated learning curriculum. Higher education research and development, 44(2), 371–385. https://doi.org/10.1080/07294360.2024.2399072.
Liu, Y-D. (2022). Une analyse de la revue de littérature scientifique sur l’expérience d’apprentissage. Dans actes des neuvièmes rencontres jeunes chercheur·e·s en Environnements Informatiques pour l’Apprentissage Humain. Lille, France.
Ning, H. K. & Downing, K. (2011). The interrelationship between student learning experience and study behaviour. Higher Education Research & Development, 30(6), 765–778.
Potkalitsky, N. (2025). Possibility literacy: Navigating AI’s productive paradoxes in education. Substack. https://nickpotkalitsky.substack.com/p/possibility-literacy-navigating-ais?r=djep8&utm_medium=ios&triedRedirect=true.
Schauer, J., Abele, S. & Etzel, J. M. (2025). Differential Development of Professional Knowledge and Problem-Solving Skills During VET: The Role of Cognitive Resources, School-Leaving Certificates, and Sociodemographic Background. Vocations and learning, 18(1), 12. https://doi.org/10.1007/s12186-025-09367-4.
Wang, L., & Calvano, L. (2022). Class size, student behaviors and educational outcomes. Organization Management Journal, 19(4), 126–142. https://doi.org/10.1007/s42438-023-00440-6.
Vastaa