Ammattikorkeakoulut modernin innovaatiopolitiikan keskiössä

Kirjoittaja: Bror Salmelin.

Innovaatio on usein käytetty taikasana, jonka odotetaan ratkaisevan kaikki ongelmat. Näitä taikasanoja on hyvin helppo viljellä, sillä silloin pääsee helposti pälkähästä, tarvitsematta miettiä liikaa, tarvitsematta ryhtyä oikeisiin, rohkeutta vaativiin toimiin.

Innovaatioon kuuluu olennaisena osana uteliaisuus ja rohkeus. Uteliaisuus kokeilla ja rohkeus ajatella ja toimia tavanomaisen ulkopuolella. Elämme aikaa, jossa digitalisointi aiheuttaa perustavanlaatuisia muutoksia sekä koko yhteiskunnassa että myös akateemisissa ja teollisissa toimintatavoissa.  Miten olemme valmistautuneet siihen ja miten suomalainen koulutus kykenee vastaamaan osaamishaasteeseen?

Moderni innovaatiokäsitys perustuu enenevästi nelikenttään, jossa käyttäjät, julkinen sektori, akateeminen maailma ja yritykset toimivat yhdessä. Tämä lähestymistapa merkitsee myös innovaatiometodien kehittämistä. Reaalimaailmassa oikeiden käyttäjien kanssa tehtävät kokeilut ja prototyypit näyttävät jo aikaisessa vaiheessa mitkä ideat ovat toteutettavissa ja skaalautuvia. Vastaavasti ”vaikeasti toteutettavat” ratkaisut tulevat tyrmätyiksi hyvin varhaisessa vaiheessa, niin että voimavaroja kyetään suuntaamaan lopputuloksen kannalta oikein.

Kokeilukulttuuri yhteiskehittämisen kanssa (co-creation) onkin uuden avoimen innovaatiopolitiikan ytimessä. Open Innovation 2.0 paradigma perustuu kaikkien osapuolten saumattomaan yhteistyöhön, ja tuo käyttäjät/kansalaiset innovaatioprosessin keskiöön.

Ammattikorkeakoulut alueellisina merkittävinä toimijoina voivat aivan erinomaisesti ottaa roolin eri toimijoiden välillä. Tämä liima parhaimmillaan yhdistää toimijat yhteisen vision alle, ja kaataa raja-aitoja myös eri teknologia- ja sovellusalueiden välillä. Moderni innovaatiopolitiikka ei vain ylitä raja-aitoja vaan poistaa ne yhteisen tavoitteen luomiseksi.

Digitalisointi edellyttää myös aivan uusia taitoja. Perinteisesti on puhuttu vain tietotekniikan käyttäjien taidoista, tai enimmillään tarpeesta saada työmarkkinoille uusia digiosaajia. Tämä ei kuitenkaan riitä. Avoimien innovaatiojärjestelmien synnyttäminen ja kehittäminen edellyttävät aivan uusia valmiuksia, joita nykyinen koulutusjärjestelmä ei tue. Tässä kuvaan neljää päätyyppiä seuraavasti

  • Kuraattori (Curator) vastaa temaattisten kokonaisuuksien rakentamisesta ja siitä, että teeman laatutaso ja avoimuus yhteistyöhön muiden teemojen kanssa säilyy.
  • Sillanrakentaja (Bridger) on aidosti ”kaikesta” kiinnostunut henkilö, joka osaa linkittää eri teemoja, teknologioita, sovelluksia ja ennen kaikkea eri innovaatiokentän pelaajia yhteen. Ideoita törmäyttämällä syntyy innovaatioita, ja innovaatioiden synnyttäminen edellyttää osaamisen löytämistä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Sillanrakentaja yhdistää kuratoidun osaamisen.
  • Orkesterin johtaja (Orchestrator) vastaa yhteisen tavoitteen luomisesta kapellimestarin tavoin. Kapellimestari tuo esille yksittäisten soittajien taidon ja luo näkemyksensä mukaisen nautittavan kokonaisuuden kuuntelijoille. Orkesterinjohtaja kommunikoi vahvasti muiden osapuolten kanssa, jotta saumaton yhteistyö säilyy.
  • Systeemin suunnittelija (System Designer) on taas henkilö, joka tekee nämä edellä mainitut toiminnot mahdollisiksi. Tietotekniikan, ryhmäpsykologian ja sovellusalueiden tunteminen systeemitasolla on toiminnan ytimessä.

Voiko suomalainen koulutusjärjestelmä, ammattikorkeakoulut keskeisenä toimijana luoda koulutusohjelmia avoimien innovaatioympäristöjen synnyttämiseksi Suomeen? Onko tällä avauksella myös vientipotentiaalia? Avoin innovaatio on nousemassa yhä merkittävämmäksi paradigmaksi, jossa itse asiassa suomalainen ja yleensäkin pohjoismainen toimintakulttuuri tekevät avoimen innovaation käyttöönoton helpommaksi kuin useimmissa kilpailijamaissamme.

Euroopan Komission tutkimuspääosasto on vahvasti liputtamassa 3O –strategiaa: Open Innovation, Open Science ja Open to the World. Tämä heijastuu jo nyt ja yhä enenevässä määrin myös EU:n tutkimuspuiteohjelmaan Horizon 2020. Esimerkkejä ovat esimerkiksi Open and Disruptive Innovation -instrumentti (jossa haetaan merkittäviä ideoita, joiden ensimmäiseen prototyyppiin myönnetään suoraa avustusta), suuret projektit tietotekniikan soveltamisen alalla (joissa haetaan käyttäjien varhaista ja saumatonta osallistumista sekä varhaisia reaalimaailmassa toteutettuja prototyyppejä ja pilottiratkaisuja) sekä kilpailut eri temaattisilla alueilla (joissa ongelman ratkaisija saa palkinnon, ja joissa metodia tai teknologioita ei ole määritelty etukäteen).

Avoimet innovaatioympäristöt ovat luonteeltaan inklusiivisia. Teknologian ja yhteiskunnan muuttuessa tämä on yhä tärkeämpää, jotta välttämätön muutos voidaan saada aikaan koko kansakunnan tasolla ja vielä siten, että kipupisteitä voidaan välttää mahdollisuuksien mukaan.  Minusta on tärkeää huomata tässä muutoksessa piilevä mahdollisuus luoda uutta.  Saumaton kaikkien osapuolten yhteistyö on avainasemassa luotaessa kokonaan uusia markkinoita, palveluja ja tuotteita. Aivan liikaa fokus tänä päivänä on vanhan parantamisessa ilman että nähdään uuden mahdollisuus.

Automaatio, robotiikka ja tekoäly nähdään usein välttämättömänä pahana. Kaikki ne muuttavat työnkuvia ja aiheuttavat vanhojen työtehtävien korvautumista uusilla. Kehitys on kuitenkin osoittanut, että yhteiskuntarakenteet ovat selviytyneet tuottavuuden kasvun tuomista rakenteellisista haasteista hyvin. Ihmiselle ominaiset työtehtävät tulevat olemaan luovia, yhteistyötä edellyttäviä ja usein vielä strukturoimattomassa ympäristössä tehtäviä työtehtäviä. Voidaanko suomalaista yhteiskuntaa viedä tähän suuntaan? Mikä on kansalaispalkan merkitys rakenteiden muuttamisen kannalta? Työn tuottavuuden ylläpitäminen on keskeisiä tehtäviä aktiivisen innovaatiopolitiikan lisäksi, jotta sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys voidaan taata.

Suomeen tarvitaan vahva avointa innovaatiota tukeva politiikka, joka perustuu reaalimaailman kokeiluihin, ja saumattomaan yhteistyöhön kaikkien osapuolten kesken.

Tarvitaan rohkeutta ja uutta osaamista.

Ottaako Suomi ja ammattikorkeakoulukenttä tämän muutoshaasteen vastaan?

Hyvä referenssi avoimen innovaation pilareista on löydettävissä seuraavan linkin takaa: https://ec.europa.eu/digital-single-market/en/news/open-innovation-20-%E2%80%93-new-paradigm-and-foundation-sustainable-europe-0

Kirjoittaja

Bror Salmelin, Neuvonantaja, Innovaatiojärjestelmät, Euroopan Komissio

Ruuhkaa ja uusia kuvioita sote-kehittämisen markkinoilla 

Kirjoittaja: Timo Sinervo.

Sosiaali- ja terveysala on valtavassa myllerryksessä. Hallituksen sote-uudistus on luonnollisestikin merkittävin muutoksen ajuri, mutta ala muuttuu ja on muuttunut ilman sitäkin nopealla tahdilla. Jäykkänä pidetty kuntasektori on lähempää tarkasteltuna jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sote-uudistusta on edelleen vaikea hahmottaa, kun moni yksityiskohta puuttuu. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että maakunnat ovat tulevaisuuden järjestäjätaho ja palveluiden tuotanto jaetaan liikelaitoksiin sekä yhtiöihin.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä (maakunta hallinto-organisaationa ja sote-järjestäjänä), laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa (valinnanvapaus, henkilökohtainen budjetointi). Pelkkä fuusio, jossa yli 200000 työntekijää etsii uutta rooliaan ja tuhannet uudet päälliköt asemaansa, olisi vaativa tehtävä. Jo se, että tammikuun 2019 palkat on maksettu ja asiakkaat pääsevät palveluihin ilman häiriöitä, olisi riittävä tavoite. Useimmissa fuusioissa toiminnan muutos ajoittuu myöhempään aikaan ja fuusio toteutetaan alkuun lähinnä teknisesti.

Mikäli lakiluonnokset menevät läpi kutakuinkin nykymuodoissaan, liikelaitokseen sijoittuvat toiminnot (sairaalat, sosiaalityö, erityispalvelut, viranomaistoiminnot) voivat periaatteessa jatkaa toimintaansa monin osin kuin ennenkin. Organisaatio- ja johtamisrakenteet kuitenkin todennäköisesti muuttuvat ja alkuun on paljon ihmetystä, miten nyt toimitaan ja mistä saa uuden näppäimistön tai hiiren rikkoutuneen tilalle. Toimintatapojen muutoksia toki tarvitaan kaikissa toiminnoissa, samoin yhteistyörakenteet muuttuvat.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä, laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Yhtiöittäminen on merkittävä muutos niin sote-keskusten kuin vanhuspalveluidenkin työntekijöille sekä monille muille. Julkiselle sektorille kilpailu asiakkaista on uutta ja ainakin sote-keskukset luultavasti menettävät osan asiakkaistaan väistämättä, kun uusia toimijoita tulee markkinoille. Julkinen sektori tulee jälkijunassa ja on vasta perustamassa yrityksiä, kun yksityiset jo nyt valtaavat reviirejä itselleen ja viilaavat kynsiään. Julkinen sektori on tottunut miettimään, miten asiakkaat selviävät mahdollisimman vähillä palveluilla ja asiakkaiden houkuttelu on uusi haaste. Asiakaspalvelu ja asiakkaan ongelman kokonaisvaltainen hahmottaminen saattaa olla asia, joka vaatii kehittämistä.

Rakenteet ovat kuitenkin vasta alku ja olennainen on edessä: miten palveluita kehitellään asiakaslähtöisiksi?

Uudistus jatkuu vielä pitkään uusien organisaatioiden pystyttämisen jälkeen. Uudistuksen keskellä tarvitaan luultavasti nopeaa konsultointia, vastauksia käytännön ongelmiin. Toivottavasti rahaa löytyisi joltakin taholta myös muutoksen huolelliseen seurantaan. Olisi sääli, jos viime vuosikymmenten suurin muutoshanke jäisi tutkimatta – eikä siis vain se, mikä oli lopputulos, vaan myös muutosprosessi.

Rakenteiden selvittyä alkavat toimintatapojen muutokset. Muutoksen tukemisessa on varmasti kysyntää erilaiselle kehittämiselle ja tutkimukselle, niin konsulteille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille kuin ammattikorkeakouluillekin. Uusien toimintamallien kehittäminen vaatii luultavasti kehittämishankkeita – yhdistettynä koulutukseen, konsultointia, arviointia ja benchmarkingia. Ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa siinä mielessä, että työelämä on lähellä. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty.

Nyt olisi kuunneltava herkällä korvalla, mitä työelämä tarvitsee. Yhteydet on monissa asioissa rakennettava uudelleen kun toimijat muuttuvat. Julkisen tilalle tulee yksityisen tai julkisen sektorin omistama yritys monessa kohtaa. Muuttaako tämä jotakin? Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja miten koulutuksella ja kehittämisellä voidaan vastata tuleviin tarpeisiin? Miten asenteita ja toimintatapoja saadaan uudistettua? Mitä uutta osaamista nykyiset sote-ammattilaiset tarvitsevat jatkossa? Entä ovatko nykyiset tutkintokoulutukset oikein suunnattuja? Jos tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä, pitäisikö myös koulutuksessa tätä yhteistyötä lisätä?

Jos sote-uudistus noudattaa valinnanvapauslain luonnoksen ideaa, hajoavat palvelut entistä useammalle toimijalle. Toisaalta maakunnat kokoavat kunnissa hajallaan olevia toimintoja. Palveluiden koordinaatiolle ja palveluohjaukselle tulee entistä suurempi tarve, kun palveluita tuottavat eri omistajien yhtiöt ja liikelaitokset. Tähän mennessä asiakkaille on luotu joustavia, asiakkaiden tarpeiden mukaisia palveluketjuja ja ammattilaisten tiimejä lähinnä kokoamalla ammattilaisia yhteen organisaatioon tai tilaan – joskin kehitys on vasta aluillaan.

Ammattikorkeakoulut ovat lähellä työelämää. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty?

Paljon ja useita palveluita käyttävät asiakkaat kuluttavat valtaosan resursseista. Siksi on selvää, että tämän asiakasryhmän palvelemiseen on panostettava. Toimintatapoja ja asenteita olisi muutettava niin, että ei hoideta vain vanhuksen vasenta polvea. On mietittävä myös, miten muutenkin heikkokuntoinen, yksinäinen ikäihminen pärjää leikatun polvensa kanssa kotonaan, hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Olisi arvioitava asiakkaan muutakin palveluntarvetta ja selvitettävä, mistä asiakkaalle nämä muut palvelut saadaan.

Jatkossa palveluketjuja pitää rakentaa eri toimijoiden välille entistä enemmän. Palveluketjun seuraavaa osaa ei hoidakaan enää kunnan toinen yksikkö. Sen sijaan asiakkaan pitäisi valita, minkä fysioterapeutin tai  kotihoitoyrityksen asiakkaaksi hän haluaa. Kuka tämän työn tekee ja missä? Maakunta, liikelaitos vaiko palveluntuottajayritykset? Onko asiakasohjaukseen tai palveluiden koordinaatioon olemassa sellaisia asiantuntijoita, joka hallitsevat riittävästi sekä sosiaali- että terveyspalvelut? Ajattelevatko nykyiset asiantuntijat riittävästi asiakkaan tarpeita kokonaisvaltaisesti? Entä miten saadaan maakunnan palveluntuottajat toimimaan maakunnan tavoitteiden suuntaisesti?

Kehittämisen ja tutkimuksen ongelmana on varsin usein ollut, että hankkeet ovat pieniä, irrallisia hankkeita. Näitä hankkeita on kunnissa ollut jo lähes riesaksi asti. Usein kysymys on siitä, että tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot joutuvat toimimaan rahoituksen ehdoilla: tutkitaan tai kehitetään sitä, mihin saadaan rahoitusta. Tämä ei aina palvele palvelun tilaajien tai tuottajien tarpeita.

Olisiko aika miettiä, miten erilaisilla rahoituksilla saadaan enemmän laajempia, useiden toimijoiden yhteishankkeita, jotka todella palvelisivat maakuntien ja palveluntuottajien tarpeita.

Kirjoittaja

Timo Sinervo, valtiotieteen tohtori, dosentti Tampereen yliopisto, tutkimuspäällikkö, Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus, THL, timo.sinervo@thl.fi

Korkeakoulut digitaalista todellisuutta luomassa

Kuva: Jarmo Röksä

Kirjoittajat: Tiina Valkendorff, Markus Söderlund, Elina Ylikoski

Yhteiskunnan nopea digitalisoituminen on saattanut korkeakoulut uudenlaisten tehtävien äärelle. Ensinnäkin korkeakouluilla on merkittävä rooli tulevaisuuden digitaalisten toiminta-, oppimis- ja työympäristöjen ennakoinnissa, tutkimisessa ja kehittämisessä. Toiseksi, korkeakoulujen tehtävänä on uudistaa ja tuottaa sellaista osaamista, joka vastaa näihin muutoksiin – niin opiskelijoiden kuin opetushenkilöstönkin osalta. Kolmanneksi korkeakouluissa tulee olla valmiuksia omaksua digitaalisia työvälineitä ja toimintamalleja myös niiden omissa toiminnoissa eli erilaisissa oppimis- ja palveluympäristöissä.

Vuoden 2017 alkuun mennessä suomalaiset korkeakoulut ovat kokeilleet, kehittäneet ja käyttäneet digitaalisia välineitä, menetelmiä, oppimisympäristöjä ja ratkaisuja kaikilla näillä alueilla lukuisin eri tavoin. Nyt voidaankin tarkastella jo varsin moniulotteisesti sitä, mitä digitalisaatio korkeakouluissa merkitsee.

Tämän teemanumeron artikkeleita ovat olleet tuottamassa kirjoittajat eri korkeakouluista ja organisaatioista ympäri Suomen. Tekstit valaisevat laajasti korkeakoulujen toimintaa digitalisaation edistäjinä ja hyödyntäjinä ja osoittavat hyvin, kuinka digitalisaatio koskettaa perinteisten tieto- ja viestintäteknologian alojen lisäksi vahvasti kaikkia aloja kaivostyöstä kasvatukseen, sosiaalityöhön ja matkailuun.

Kirjoitukset kertovat siitä, millaisia kokemuksia digitalisaatiosta on, ja millaista tietoa, osaamista sekä oppimista digitalisaatio on tuottanut. Lisäksi ne tuovat esille sen, millaisia mahdollisuuksia ja hyötyjä korkeakouluissa on havaittu. Digitalisaatio läpäisee eri koulutusalat, ja sen myötä syntyy uudenlaista yhteistyötä ja toimintamalleja, kansainvälisiä verkostoja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Artikkeleista nousee selvästi esille myös digitalisaatioon liittyviä haasteita. Korkeakoulusektorilla – kuten missä tahansa muuallakin – on vanhentunutta konekantaa, yhteensopimattomia järjestelmiä ja aikansa eläneitä työmenetelmiä. Useissa teksteissä tuodaan esille myös se, että eri organisaatioissa ja korkeakouluissa käytössä olevat järjestelmät ja digitaaliset oppimisympäristöt ovat niin erilaisia, että yhteistyö on haasteellista. Internet on paikaton, mutta digitalisoitunut korkeakoulu on yhä melko vahvasti alueeseen sidottu. Paikallisuudessa voi olla etunsa, mutta globalisoituneessa yhteiskunnassa digitalisoituneen korkeakoulun pitäisi pystyä avautumaan myös oman fyysisen toimintaympäristönsä yli. Artikkeleissa tuodaan kuitenkin esille myös hyviä esimerkkejä siitä, millaisia yhteistyömalleja on kehitetty ja miten vahvaa kiinnostusta korkeakouluissa on kansalliseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen.

Digitaalinen korkeakoulu tarvitsee tarkoituksenmukaiset digitaaliset työkalut ja ympäristöt.  Viime kädessä ratkaisevassa asemassa ovat kuitenkin ihmiset, jotka niitä kehittävät ja käyttävät. Opiskelijoiden ja henkilökunnan osaaminen ja motivaatio ovat ratkaisevassa asemassa. Ihmisten välillä on merkittäviä eroja siinä, millaisia valmiuksia heillä on digitaalisten ympäristöjen omaksumisessa. Vaikka yhteiskunnassa on puhuttu pitkään diginatiiveista, ovat monet nuoret vailla digitaalisia perustaitoja. Digitaalinen syrjäytyminen on myös tosiasia. Uusien ja jatkuvasti muuttuvien toimintaympäristöjen omaksuminen voi näyttäytyä haasteena, joka kuormittaa ja vie runsaasti aikaa. Toisaalta uusien, avointen ympäristöjen mahdollisuudet voivat innostaa niin opiskelijoita kuin henkilöstöäkin uusien asioiden oppimiseen ja kehittämiseen. Myös opiskelijoilla voi jo korkeakouluissa aloittaessaan olla uudenlaista osaamista annettavanaan tälläkin alueella.

Humanistisessa ammattikorkeakoulussa (Humak) digitalisaatio on nostettu yhdeksi kehittämisohjelmaksi, joka läpäisee koulutuksen, TKI-toiminnan ja yhteiset palvelut. Opiskelijoille ja henkilöstölle kehittämistyö konkretisoituu vuonna 2018 valmistuvana digikampuksena, josta jatkossa löytyvät esimerkiksi erilaiset oppimisen ympäristöt, koulutusten verkkotarjonta, opetuksen tukipalvelut sekä avoimen TKI-toiminnan mahdollistavat tukipalvelut ja ympäristöt. Digitaalisia oppimisympäristöjä on hyödynnetty uudella tavalla muun muassa Humakin ja Metropolia Ammattikorkeakoulun organisoimissa kaikille avoimissa ja maksuttomissa MOOC-verkkokursseissa (Massive Open Online Course) osana digitaalisen nuorisotyön Distanssi-hanketta (Distanssi 2017). Lisäksi Humakissa kehitetään digitaalista mobiilisovelllusta kuvakommunikaatioon juuri alkaneessa KUVAKO-hankkeessa. Lights on! -hankkeessa (Lights on! 2017) taas kulttuurikohteita elävöitetään mobiilipeleillä.  Tämän kaltainen kehitys eli digitalisaation hyödyntäminen uusilla alueilla ja toiminnan tarkoituksenmukainen siirtäminen digitaalisiin ympäristöihin lienee vääjäämätöntä muissakin korkeakouluissa.

Innostavinta digitalisaatiossa – niin meillä Humakissa kuin muuallakin – on kuitenkin katsoa yli instituutioiden hallinnollisten prosessien kauas tulevaisuuteen: Mitä uusia avauksia digitalisaatio tuo tullessaan vaikkapa yhteisöpedagogeille, kulttuurituottajille tai viittomakielen tulkeille? Miten uudet yleisöt tavoitetaan, miten kohtaamisia elävöitetään tai miten kommunikaation esteettömyyttä edistetään virtuaalisissa ympäristöissä? Mitä uutta osaamista tarvitaan nuorten digitaalisessa ohjaamisessa tai seniorikansalaisten osallisuuden kehittämisessä digitaalisessa palveluympäristössä?

Tämän teemanumeron tarkoitus on paitsi koota yhteen jo tehtyä kehittämistyötä, myös herättää uteliaisuutta, kiinnostusta ja kriittisyyttä digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin. Nopeutuva digitalisaatio ja sen seuraukset – vaikkapa työn automatisaatio –  voidaan nähdä joko tulevaisuuden yhteiskunnan pelastajina tai sitten jopa ihmiset syrjäyttävänä voimana. Korkeakouluille on annettu merkittävä rooli tulevaisuuden rakentajana myös tällä alueella – käytetään se viisaasti.

Kirjoittajat

Tiina Valkendorff, VTT, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, tiina.valkendorff(at)humak.fi
Markus Söderlund, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, markus.soderlund(at)humak.fi
Elina Ylikoski, KTT, innovaatiojohtaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, elina.ylikoski(at)humak.fi

Demos Helsinki ja Demos Effect. 2017. Työ 2040 Skenaarioita työn tulevaisuudesta.

Distanssi. 2017. Distanssi-hanke 2016-17. Haettu 21.3.2017 osoitteesta http://distanssi.humak.fi

Lights on! 2017. Light on! -hanke. Haettu 21.3. osoitteesta: http://lightson.humak.fi/

Määttä, J., Pohjanmäki, T. & Timonen, P. (toim.). 2016. Kohti Digikampusta. Humanistinen ammattikorkeakoulu, julkaisuja 22, Helsinki.

Koiranen, I., Räsänen, P. & Södergård, C. 2016. Mitä digitalisaatio on tarkoittanut kansalaisen näkökulmasta? Talous ja yhteiskunta 3/2016. Haettu 21.3.2017 osoitteesta: http://www.labour.fi/ty/tylehti/ty/ty32016/ty32016pdf/ty32016KoiranenRasanenSodergord.pdf

Yhteinen tulevaisuutemme

Tämä teemanumero muodostaa erinomaisen läpileikkauksen ammattikorkeakoulujen kestävää kehitystä edistävistä kehittämistoimista. Osa niistä lähtee selvästi paikallisista tarpeista ja osa taas luo selkeämmin pohjaa yleisemmille ratkaisuille. Kaikista kuitenkin heijastuu into työskennellä aihepiirin parissa ja näin luoda kestäviä edellytyksiä yhteiselle tulevaisuudellemme.

Vaikka kestävän kehityksen käsitteen taustalla on pitkä historia, se määriteltiin ensimmäisen kerran selkeästi vasta vuonna 1987 Norjan entisen pääministerin Gro Harlem Brundtlandin johtaman Ympäristön ja kehityksen maailmankomission raportissa Our Common Future. Raportin mukaan kestävä kehitys takaa nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Se tuottaa siis globaaleja tai paikallisia muutoksia, jotka turvaavat tuleville sukupolville vähintäänkin nykyisen tasoisen toimintamahdollisuuden. Sittemmin kestävän kehityksen aihepiiriä on useaan kertaan yritetty määritellä uudelleen. Nykyisellään sitä tarkastellaan usein ympäristön, yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin näkökulmista. YK:n jäsenvaltiot ovat pyrkineet konkretisoimaan kestävän kehityksen tematiikkaa asettamalla yhteisiä tavoitteita. Viimeisimpänä jäsenvaltiot sopivat vuonna 2015 vuoteen 2030 ulottuvasta 17 tavoitetta sisältävästä kehitysohjelmasta. Nämä kattavat laajasti inhimillisen toiminnan eri osa-alueet.

Ammattikorkeakoulut ovat muuttumassa perinteisistä oppilaitoksista yhteiskunnallisiksi toimijoiksi, jotka tuottavat osaltaan ratkaisuja ympäröivän maailman ja erityisesti oman alueensa haasteisiin. Jotta tässä onnistutaan, näkökulmaa on muutettava perinteisestä koulutuksen tuottajasta ja hanketoiminnan toteuttajasta yhteisten haasteiden ratkaisijaksi. Ratkaisuja voidaan edelleenkin hakea kouluttamalla opiskelijoita ja hyödyntämällä hankerahoitusta. Oleellista kuitenkin on, että tunnistamme ja sovimme yhdessä ne haasteet, jotka kulloinkin ovat ajankohtaisia. Nämä voivat liittyä esimerkiksi urbaanin ympäristön kehittämiseen, harvaan asuttujen alueiden erityiskysymyksiin, ilmastonmuutoksen hallintaan, energiatehokkuuteen tai kiertotalouteen. Monia näistä aihepiireistä käsitellään myös tämän teemanumeron artikkeleissa, mikä ei tietenkään ole yllätys, sillä esimerkit ovat aika geneerisiä. Kysymys onkin siitä, nähdäänkö esitetyt ratkaisut yksittäisinä tuloksina vai osana laajempaa ongelmanratkaisua.

Edellä kuvattu näkökulman muutos edellyttää strategisia valintoja (ja poisvalintoja) ja laajaa sitoutumista näihin. Korkeakoulua on johdettava uuteen ajattelutapaan, ja siitä on kerrottava myös muulle maailmalle. Valintoihin sitouttaminen vaatii viestintää ja keskustelua. Ilman laadukasta johtamista ja esimiestyötä tämä ei onnistu.

Koulutuksessa joudutaan aina pohtimaan myös pedagogisia ratkaisuja. Kestävään kehityksen aihepiiriä käsitellään usein sekä omina opintojaksoinaan että yhtenä osaamistavoitteena muissa opintojaksoissa. Kumpaakin tapaa tarvitaan erityisesti peruskäsitteiden oppimisessa, mutta oikea ongelmanratkaisu edellyttää kestävän kehityksen alueella lähes aina monialaista yhteistyötä eri toimijoiden ja sidosryhmien kesken. Tarjoammeko opiskelijoillemme mahdollisuuksia tällaiseen oppimiseen?

Ammattikorkeakouluille on luontevaa olla mukana ratkomassa yhteiskunnan ongelmia kestävän kehityksen edistämiseksi. Tämä on varmasti myös tekijöilleen motivoivaa. Oman toimintansa lisäksi korkeakoulu vaikuttaa erityisesti tutkinnon suorittaneiden kautta. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ammattikorkeakouluista on valmistunut noin 230 000 opiskelijaa. Sama tai hieman suurempi määrä valmistuu seuraavan kymmenen vuoden aikana. He kaikki ovat luomassa yhteistä tulevaisuuttamme. Onnistummeko välittämään heille kestävän kehityksen ajatusmaailman ja siihen liittyvän ongelmanratkaisukyvyn?

Kirjoittaja

Jyrki Laitinen, vararehtori, Oulun ammattikorkeakoulu, jyrki.laitinen(at)oamk.fi

Report of the World Commission on Environment and Development: Our Common Future. 1987. http://www.un-documents.net/our-common-future.pdf. 8.12.2016.

Sustainable Development Goals. https://sustainabledevelopment.un.org/sdgs. 8.12.2016

Kuva: Metropolian kuva-arkisto

Kokeilukulttuuri on taitolaji

Ammattikorkeakouluissa on kehittämisestä ja ketteristä kokeiluista innostunutta väkeä. Siitä hyvänä osoituksena on tämä käsissäsi oleva ajankohtainen kokeilukulttuurin teemanumero ja sen tarjoama laaja kattaus eri alojen artikkeleita.

Olemme kuluneen neljännesvuosisadan aikana ottaneet paikkamme suomalaisessa yhteiskunnassa korkeakouluttajina ja työelämän kumppaneina. Mutta sen lisäksi olemme toimineet myös esimerkkinä omien organisaatioprosessiemme parantamisessa. Haluamme itse elää niin kuin opetamme. Se on tapa ansaita luottamusta opiskelijoiden, ympäristömme ja yhteistyötahojemme keskuudessa. Tässä lehdessä onkin mukana, paitsi eri koulutusalojen, myös ilahduttavasti esimerkiksi ammattikorkeakoulujen turvallisuusjohtamiseen tai tietotyötä tekevien työn organisoinnin kehittämiseen liittyviä asiatuntija-artikkeleita ja katsauksia.

Mutkikkaiden syy-seuraussuhteiden vuoksi yhteiskunnan uudistaminen poliittisilla päätöksillä on tullut aiempaa vaikeammaksi. Siksi kokeilukulttuurin vahvistaminen on yksi nykyisen hallitusohjelman kärkihankkeita: kokeilemalla valtakunnalliseksi aiottua ratkaisua ensin pienemmässä mittakaavassa voidaan tehdä päätös sen laajemmasta ja pysyvämmästä käyttöönotosta. Myös ammattikorkeakorkeakouluissa, joissa tunnistetaan työelämän käytännöt, on lähdetty ennakkoluulottomasti hyödyntämään kokeilukulttuurin periaatteita ja testaamaan nopeasti uusia toimintakonsepteja koko yhteiskunnan hyväksi.

Kaiken ketteryyden keskellä on hyvä muistaa, ettei kokeilukulttuurin innostavan käsitteen alle kannata koota kaikkea perinteistä kehittämistoimintaa tai pitkän aikavälin suunnittelulle perustuvia hankkeita. Kokeilut olisi hyvä avoimesti määritellä organisaatioissamme ja erottaa ne muista kehittämisen tavoista. On tärkeää aina välillä pysähtyä pohtimaan myös, mikä on hankkeen ja kokeilun ero? Ei ole myöskään syytä ajatella, että koeasetelmat, testikierrokset ja nopeat kurssin muutokset prosessin aikana sopisivat kaikkiin kehittämisen tarpeisiin. Kokeilukulttuuri on yksi hyvä renki muiden joukossa, muttei sovi isännäksi ammattikorkeakouluihinkaan.

Onneksi meillä opetusalalla on hyvät edellytykset pukea heti alusta alkaen sanoiksi ajatuksemme, mitä yksittäisessä kokeilussa tavoittelemme ja miten siitä etenemme suurempaan korkeakoulun vaikuttavuuteen. Jos haluamme arvioida kokeilun todellisia tuloksia, esimerkiksi verrokkiryhmän avulla voimme saada enemmän informaatiota kuin vain uuteen toimintaan osallistuneille kohdennetulla palautekyselyllä. Tarvitaan myös kokeilukulttuuriin liittyvää esimiestyötä, jotta kokeiluja koordinoidaan, yhdenmukaistetaan ja suunnataan kohti yhteisiä tavoitteita. Ilman hyvää johtamista ja organisaation yhteisiä toimintamalleja ei lupaaviakaan kokeiluja hevin viedä ammattikorkeakouluissa seuraavalle, aiempaa kattavammalle tasolle.

Ilman hyvää johtamista ja organisaation yhteisiä toimintamalleja ei lupaaviakaan kokeiluja hevin viedä ammattikorkeakouluissa seuraavalle, aiempaa kattavammalle tasolle.

Kokeilukulttuuri sopii luontevasti meille ammattikorkeakoulujen väelle. Kun luemme tämän teemanumeron artikkeleita, saatamme silti huomata olevamme vielä melko alussa kokeilumenetelmien kehittämisessä ja koordinointia edistävien mallien luomisessa. Vaan entäpä jos pitäisimmekin tätä artikkelikokonaisuutta ensimmäisenä iteraatiokierroksena ja toteuttaisimme vastaavan teemanumeron esimerkiksi kahden vuoden päästä uudelleen? Mitä kaikkea jo osaisimme paremmin? Mitä sellaista esittelisimme ylpeänä, jossa olemme edenneet yksittäisistä kokeiluista laajempaan käyttöönottoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen?

Kirjoittaja

Riitta Konkola, toimitusjohtaja-rehtori, Metropolia Ammattikorkeakoulu, riitta.konkola(at)metropolia.fi

Savonia UAS

Hyvinvointi 2.0

Henkilökohtainen hyvinvointi kulkee jo ranteessa ja povitaskussa. Itselläni ranneke mittaa askeleet ja hälyttää, jos istun liian pitkään paikallani. Juoksuharjoitukset tallentavat ajan, matkan ja sykkeen tiedot pilveen ja joka päivä, viikko ja kuukausi saan omasta suorituksesta kannustavan palautteen ja nipun ohjeita parempaan hyvinvointiin. Kännykkä seuraa myös untani. Se komentaa nukkumaan ja herättää aamuisin unen kannalta optimaalisella hetkellä, vaikka en siitä itse ole aina ihan niin vakuuttunut. Puhelin myös suggeroi minut hyvinvointiani edistäville päiväunille, muistuttaa säännöllisestä syömisestä ja vedenjuonnista. Tämä kaikki on tietenkin hauskaa, uteliaan keski-ikäisen teknologiasta innostuneen miehen vapaaehtoista kokeilunhalua, mutta hyvinvoinnin digitalisissa kansallisissa ja globaaleissa ratkaisuissa kyse on paljon suuremmasta asiasta. Digitalisaatio ja sen tuomat mahdollisuudet ovat yhä enemmän osa hyvinvointiamme. Hyvinvointi 2.0 on jo täällä.

Kyse ei ole vain viihdekäytöstä tai vapaaehtoisesta kontrollista vaan todellisesta terveydenhoidosta ja hyvinvointia edistävistä ennaltaehkäisevistä toimista. Hyvinvointi 2.0 ja sen innovaatiot nostavat esille myös vaateita tehokkuudesta ja rahasta. Digitalisaation ylipäätään katsotaan mahdollistavan monilla aloilla – myös terveys- ja hyvinvointialalla – kilpailukykyloikan, joka yhdessä tuottavuuden tehostumisen ja uusien innovaatioiden kanssa on juuri se veturi, joka mahdollistaa uudenlaiset sote-ratkaisut. Toisin sanoen, terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä. Tosin alkuvaiheessa voi käydä toisin päin – kustannukset kasvavat järjestelmien käyttöönoton ja kouluttautumisen vuoksi entistä korkeimmiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on jo oleellinen osa ammattikorkeakoulujen monialaisia ja ilmiöpohjaisia painoaloja. Jonkin aikaa sitten valmistunut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston asettaman työryhmän tekemä rakenteellisen kehittämisen raportti ”Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta” tuo hyvin esille valtakunnallisesti ammattikorkeakoulujen painoalat. Niiden joukosta löytyy useita älykkäät ratkaisut, soveltavat hyvinvointiteknologia, uudistuvat hyvinvointipalvelut -nimikkeillä varustettuja terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisiin ratkaisuihin virittäytyneitä osaamiskokonaisuuksia. Tämä kertoo asiaan liittyvästä osaamisen kasvattamisesta, vilkkaasta TKI-toiminnasta, yritysyhteistyöstä ja uuden tiedon integroinnista opetukseen. Olemme tässäkin asiassa ajan hermolla.

Digitalisuuteen liittyy myös robotiikka, joka sekin on jo hyvin edustettuna joidenkin ammattikorkeakoulujen strategisissa painoaloissa. Hyvinvointi- ja terveysrobotiikka on kansainvälisesti erittäin nouseva ala ja meillä Suomessakin se näkyy yhä enemmän erilaisten pilottikokeilujen saaman julkisuuden myötä. Valvovat, seurustelevat, viihdyttävät ja hoivaavat robotit ovat tulleet jäädäkseen. Minullakin on jo siivousrobotti, joka väsymättä vaikka kahdesti päivässä imuroi koko talon tarkasti ja nurisematta. Se jos jokin tuo itselleni henkistä hyvinvointia ja ennaltaehkäisee ainakin imuroinnin aiheuttamaa akuuttia kotityöstressiä. Samalla se valmistelee minua tulevaisuuteen, siis kohtaamaan tyynesti ja positiivisesti oman henkilökohtaisen ikäihmisen hoivarobottini.

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja

Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, petri.raivo(at)karelia.fi

kuvituskuva

Digitalisaatio on jo täällä!

Kuva: Lahti UAS

Digitalisaatio koulutuksessa vaikuttaa oppimisen kulttuuriin. Teknologian voi nähdä uhkana tai sen voi nähdä oppimista palvelevana mahdollisuutena. Varmaa on vain, että digitalisaatio saa aikaan muutoksia tulevaisuuden korkeakoulutettujen työn tekemisessä ja osaamisvaatimuksissa. (Wood & Smith 2014; EK 2015.)

Teknologia mahdollistaa uudenlaisten verkostojen syntymisen sekä jatkuvan vuorovaikutuksen erilaisilla foorumeilla. Ajan ja tilan laajeneminen teknologian kehittymisen myötä on vaikuttanut koulutuksen perustaan ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen, kun suljetuista luokkahuoneista on astuttu globaaleille oppimisen foorumeille, joissa materiaalia ja oppimisen reflektointia jaetaan isollakin joukolla.

Opintopolkujen jousto ja sujuvuus sekä opiskeluaikojen lyhentäminen ovat yhteiskunnallisia tavoitteita, joita toteutetaan vahvasti nimenomaan digitalisaation suomin mahdollisuuksin. Digitaaliset ratkaisut oppimisessa lisäävät myös koulutuksen laatua: digitaalisen jäljen voi jättää verkkokurssille monin eri tavoin, hankaliin ja vaikeisiin asioihin voi palata uudestaan oman yksilöllisen tarpeen mukaisesti ja tutkittu tieto on helposti saatavilla eAineistojen avulla. Lisäksi koulutuksen sisällöt kehittyvät ja laatua saadaan nostetuksi, koska käytetyt oppimateriaalit ja kurssit suunnitellaan ja jaetaan avoimesti.  Digitalisaatio on siis osaltaan tehnyt opetuksesta saavutettavampaa ja laadukas verkkopedagogiikka antaa parhaimmillaan tehokkaat oppimisen eväät sekä mahdollistaa samalla joustavan ja omaehtoisen pohdinnan ja aikataulut.

Korkeakoulun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen merkitys korostuu jatkuvassa yhteistyössä työelämän kanssa. Koulutuksen merkitys ei liity enää tiedon jakamiseen vaan yhteiseen tiedon jalostukseen, soveltamiseen ja käyttöön ongelmanratkaisun ytimessä. Vuorovaikutus yhteiskunnan eri tasoilla avoimesti mahdollistuu pitkälti teknologian avulla. Sosiaalisten yhteisöjen ja instituutioiden rajat hämärtyvät ja verkostot elävät jatkuvaa muutosta. Verkossa piilee myös inhimillisen kohtaamisen mahdollisuus, kun sosiaalinen osaaminen ja tunneäly haastetaan erilaisissa tiimeissä ja aidoissa ongelmanratkaisutilanteissa virtuaalisesti. (Teclehaimanot & Hickman 2011; Aira 2012.)

Kehityksessä on mahdollisuus saada opiskelija oppimisen keskiöön ja digitaalisuus… Click to Tweet

Teknologia oppimisessa vaikuttaa myös korkeakoulujen strategiseen tahtotilaan: miten vastataan globaaliin koulutustarjontaan ja toisaalta miten huolehditaan erilaisten oppijoiden ja erilaisten opettajien oppimisesta ja osaamisesta?

Opettajuus kehittyy ja muuttuu ennen kaikkea yhteisessä vuorovaikutuksessa, tasavertaisella luovalla ideoinnilla ja analyyttisellä pohdinnalla sekä ottamalla uusia välineitä haltuun – rohkeasti kokeilemalla. Kaikki voivat synnyttää jotain uutta ja löytää oman digitaalisen polkunsa. Teknologia tarjoaa mahdollisuuksia erilaisten oppimistilojen rakentamiseen ja murtaa samalla ajatusta oppimisen aikaan ja paikkaan sidotusta formaalista luonteesta. (Mäki 2012; Norton & Hathaway 2015.)

On meistä kiinni, millaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa. Digitalisaatioon liitetään paljon epäilevää muutospuhetta ja huolta: kuka putoaa digikelkasta, miten suomalaisen koulutuksen käy, osaavatko opettajat tarpeeksi? Kehityksessä, jossa nyt elämme, on mahdollisuus saada opiskelija aidosti oppimisen keskiöön ja digitaalisuus palvelemaan oppimisen tulevaisuutta. Uhkakuvien edessä on luotettava, että uudet tuulet kantavat.

Korkeakoulujen merkitys muuttuvassa maailmassa on rakentaa osaamista tulevaisuutta varten. Miten siis korkeakoulujen oppimisympäristöjen tulisi kehittyä, jotta tulevaisuuden osaamista syntyy? Millaista oppimisen kulttuuria haluamme luoda? Miten digitalisaatio vaikuttaa oppimisen arkipäivässä? Nämä ovat kysymyksiä, joita jää pohtimaan lukiessa tämän julkaisun artikkeleita. Varmaa on, että korkeakoulujen tehtävänä on ohjata opiskelijoita avoimeen, yhä digitalisoituvaan maailmaan vastuullisina toimijoina, joilla on intohimoa, sivistystä ja osaamista sopivassa suhteessa menestyä tulevaisuuden työelämässä.

Kirjoittaja

Susanna Niinistö-Sivuranta, opetuksesta vastaava vararehtori, KT, Laurea-ammattikorkeakoulu, susanna.niinisto-sivuranta(at)laurea.fi

EK 2015: Digitalous ja korkeakoulutus. Esiselvitys. EK, Aalto ja Laurea-ammattiikorkeakoulu. saatavilla: http://ek.fi/mita-teemme/innovaatiot-ja-osaaminen/digitalous-ja-korkeakoulutus/

Mäki, K. 2012. Opetustyön ammattilaiset ja mosaiikin mestarit: työkulttuurit ammattikorkeakouluopettajan toiminnan kontekstina. Jyväskylä studies in business and economics 1457-1986; 109. Akateeminen väitöskirja.

Norton, P. & Hathaway, D. 2015. Teachers’ Online Experience: Is There A Covert Curriculum in Online Professional Development? Journal of Technology and Teacher Education vol 23.

Teclehaimanot, B. & Hickman, T. 2011. Student-Teacher Interaction on Facebook: What Students Find Appropriate. TechTrends 55 (3), 19–30.

Wood, A.F. & Smith, M.J. 2014. Online Communication: Linking Technology, Identity, & Culture. Psychology Press, New York.

Terveyttä ja hyvinvointia yhteistyöllä

Iloitsen, että aloitin terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymän (Centre for Health and Technology, CHT) johdossa juuri tässä ajassa: alalla tapahtuu paljon, ja toimintaa vauhdittavia kehittämiskokonaisuuksia käynnistyy jatkuvasti. Oulu on rakentamassa tulevaisuuden terveyden ekosysteemiä ja on keskiössä uusien terveys- ja hyvinvointipalvelujen kehittämisessä.

Yhteiskunnasta nousevat haasteet, terveyden edistämisen ja sairauksien ennaltaehkäisyn merkityksen kasvu vaativat innovaatioita, jotta voimme vastata ikääntymiseen ja huolto­suhteen muutokseen. Palvelutarpeiden lisääntyminen haastaa uudistamaan sosiaali- ja terveys­palvelujärjestelmää uudella tavalla. Yksilön rooli korostuu oman terveyden ylläpitäjänä: oma­ehtoinen terveyden ylläpito ja sairauksien ehkäisy alentavat merkittävimmin terveydenhuollon kustannuksia.

Teknologian käyttöönotto ja innovatiivisten ratkaisujen löytäminen vaativat terveydenhuolto­palvelujen tulevaisuuden tarpeiden ymmärtämistä ja monikanavaisten palvelukokonaisuuksien räätälöintiä käyttäjän tarpeisiin. Avainasemassa ovat palveluratkaisut, jotka tukevat terveyden seuraamista, monitorointia ja itseohjautuvaa palveluihin hakeutumista.

Yksilön entistä aktiivisempi rooli terveys- ja hyvinvointitiedon tuottajana ja haltijana korostuu. Tieto on oltava helposti saatavissa, hyödynnettävissä ja integroitavissa osaksi julkista terveyspalvelu­järjestelmää, jotta terveyden ja hyvinvoinnin omaehtoinen edistäminen ja terveysvalmennus olisivat mahdollisia.

Tutkimuksen ja kehittämisen näkökulma

Tieto- ja viestintäteknologioiden kehitys, ihmisen mittaamiseen liittyvät teknologiat sekä palvelu­liiketoiminnan tutkimus ovat korkeatasoisia Oulussa. Näiden tutkimusalueiden hyödyntäminen yksilöllisen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä eivät kuitenkaan vielä tuota sellaista lisäarvoa kuin mitä potentiaali antaisi ymmärtää.

Sovellusalueena terveys ja hyvinvointi sekä sen tutkimus on varsin kapea-alaista ja pirstaloitunutta. Tulevaisuuden kehittämisen keskiössä korostuvat uudentyyppiset yhteistyöverkostot ja osaamis­keskittymät sekä osaamisten yhdistäminen monitieteisesti ja yli organisaatiorajojen.

Uskon, että vahva tietoteknologinen osaaminen vauhdittaa tätä uudistumista, vaikka tietotekniikan hyödyntäminen terveyspalvelujen uudistamisessa on edennytkin hitaasti. Yhteiskunnalla ei ole varaa odottaa tietotekniikan suomien mahdollisuuksien käyttöönottoa eikä varsinkaan innovatiivisten ICT-palvelujen kehittämistä sairauksien seurannan ja ennaltaehkäisyn tueksi.

Uudet tutkimukselliset lähestymistavat ja toimintatapamuutokset ovat tarpeen

Teknologinen kehitys biologiassa, lääketieteessä ja tietotekniikassa on edesauttanut tautien tunnistamista ja hoitoa. Tulevaisuudessa genomitiedon hyödyntäminen yksilöllisessä hoidossa korostuu. Jotta tätä tietoa voitaisiin hyödyntää elintapaohjauksen tueksi, monitieteinen lähestymis­tapa on tarpeen. Koska tietovarannot kasvavat, tiedon käsittely vaatii mm. tiedonlouhintaa, matemaattista mallintamista, lääketieteellistä laskentaa, biostatistiikan ja bioinformatiikan tutkimusta. Kehittyneitä tietoteknisiä työkaluja tarvitaan tietovarantojen yhdistämiseen ja uusien palvelualustojen kehittämiseen.

Innovaatiokeskittymän painopistevalinnat ovat varsin teknologiaorientoituneita, mutta kehittämisen keskiössä ovat yhteiskunnallinen ja ihmistieteisiin liittyvä osaaminen yhdistettynä bio-, terveys-, tieto- ja viestintäalan osaamiseen.

Tarvetta on palvelumuotoilulle, joka mahdollistaa kokonaisvaltaisten, monikanavaisten palvelu­konseptien ja järjestelmien kehittämisen terveys- ja hyvinvointisektorilla. Tarvetta on niin julkisen kuin yksityisten palvelujen yhdistämiselle siten, että yksilö ei välttämättä tiedä, kuka palvelut tuottaa. Ymmärrys monikanavaisten ja kustannustehokkaiden palvelujen tuottamiseksi on tärkeää. Siten palvelututkimuksen rooli korostuu teknologisen kehittämisen rinnalla. Tämä kehitys avaa myös aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Tutkimusta uusista liiketoimintamalleista, ansainta­logiikasta ja markkinamahdollisuuksista tulee sisällyttää kaikkeen kehittämiseen.

Tulevaisuuden näkymät

Näkisin, että tulevaisuuden innovaatioita vauhdittavat uudentyyppinen osaaminen, tiedon yhdisteleminen sekä sen digitalisointi ja konseptointi uudenlaisiksi palvelutuotteiksi. Tulevaisuuden älykäs ympäristö käsittää sekä fyysisiä laitteita että virtuaalipalveluja. Mobiilipäätelaitteista tulee tulevaisuuden lääkinnällisiä laitteita. Tutkimuksen pääpaino tulee olemaan älykkään ympäristön luomisessa tukemaan yksilöllistä terveydenhoitoa ja terveyden ylläpitoa

Kehittämisen keskiössä voivat olla esimerkiksi hyvinvoinnin ja terveydentilan omaehtoinen monitorointi, kustannustehokkaat, oikea-aikaiset ja yksilölliset palvelu- ja hoitoratkaisut, julkisten tietovarantojen hyödyntäminen käyttäjien yksilöllisiin tarpeisiin sekä verkon kautta hyödynnettävät yksilölliset kuluttajapalvelut. Mobiilisovellusten ja pelien avulla terveyden ylläpidosta voi tehdä mielekästä ja sosiaalista toimintaa.

Meidän on pystyttävä avoimeen vuoropuheluun ja luotava toimintamalleja, joilla osaaminen saa aivan uuden tarkoituksen. CHT voi olla yhdistämässä olemassa olevaa osaamista ja vauhdittaa uusien ratkaisujen synnyttämistä. Uudet avaukset ja visiointi ovat tärkeitä, ettei kehittäminen puuroudu ja siilaudu liiaksi. Avoin innovaatiotoiminta vaatii yhteistä ponnistelua, jotta kehittämiseen saadaan dynaamisuutta ja vapaata ajatusten vaihtoa. Avoimuuden ja osaamisten yhdistämisen kautta voidaan tuottaa yllättäviäkin ratkaisuja. Mitä varhaisemmassa vaiheessa saadaan esim. pk-sektori mukaan innovaatioiden kehitykseen niin sitä parempi. Kehittämisen keskiössä ovat siten toimintamallit innovatiivisten esikaupallisten hankintojen eteenpäin viemiseksi. Niin ikään asiakaslähtöinen kehittäminen vaati uusia toimintamalleja.

Innovaatiokeskittymien tavoitteena on vahvistaa tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa. Työn mielekkyys löytyy yhteistyöstä ja innostavasta ilmapiiristä. Erityisesti minua lämmittää CHT: n yhteistyötahojen osaamispotentiaali, joka pursuaa yliopiston, VTT:n ja OAMK osaamisista. Selkä­rankaa tälle yhteistyömuodolle ja tulevaisuuden kehittämiselle antavat sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin hyvinvointipalveluja tuottavien tahojen yhteinen tarvemäärittely.

Näkisin, että olemme onnistuneet innovaatiokeskittymissä, jos olemme pystyneet hyödyntämään osaamistamme elinkeinoelämän tarpeisiin ja saaneet vaikuttavampia monitieteisiä kokonaisuuksia liikkeelle. Mielestäni Oulun ICT-osaamista ei vielä ole hyödynnetty läheskään niin mittavasti kuin sen mahdollisuudet antavat ymmärtää. Odotan, että toiminta synnyttää alueelle uusia yrityksiä, ja yritysten liiketoiminta uudistuu. Tämä osaltaan monipuolistaa elinkeinorakennetta ja synnyttää uusia työpaikkoja. CHT: n roolina on rakentaa yhteiskunnan tarpeista lähteviä tutkimus- ja kehittämiskokonaisuuksia sekä hakea kansallisia ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita vahvistamaan tätä kehitystyötä.

CHT lyhyesti

Centre for Health and Technology (CHT) on Oulun Innovaatioallianssin muodostama innovaatio­keskittymä. Yhteistyötahoina ovat Oulun yliopisto, VTT, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun kaupunki, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Technopolis.

Keskittymän tarkoituksena on edistää yksilön terveyttä ja hyvinvointia, niiden palveluiden kehittämistä sekä terveydenhuollon prosessien tehostamista. CHT luo yhteistyötä lääketieteessä, ICT-teknologiassa, lääketieteen tekniikassa, luonnontieteissä, biotieteissä, hyvinvointialalla ja terveydenhuollossa.

CHT: n toiminnan painopistealueet ovat yksilöllinen lähestymistapa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin, geenit ja elämäntapa sekä langaton terveyden monitorointi ja hoito. CHT: n perustehtävänä on edistää strategista, innovatiivista, poikkiteknologista tutkimus-, kehitystoimintaa keskittymän painopisteaihe-alueilla. Toiminta perustuu houkutteleviin tutkimus-, kehitys- ja innovaatioteemoihin, jotka tuovat yhteen akateemisen ja soveltavan tutkimuksen, elinkeinoelämän tuotekehityksen sekä terveydenhuolto­sektorin tarpeet. Teemat tukeutuvat alueen vahvaan tutkimus- ja tuotekehitysosaamiseen, ja valinnoissa painottuvat tulevaisuuden tutkimus- ja kehitystarpeet terveyden ja hyvinvointisektorilla.

CHT: n perusajatus on kansainvälinen projektiperustainen toiminta tehtävänään tieteelliseen näyttöön perustuva terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen teknologiaa hyödyntäen. CHT muodostaa osaajaklusterin, on verkostojen tehokasta käyttöä tukeva ja mahdollistava instrumentti, toimii hankkeiden koordinoijana, vaikuttamis- ja tiedotuskanavana sekä kehittää ja ylläpitää uusien ratkaisujen pilotointiympäristöjä.

Kirjoittaja

Maritta Perälä-Heape, Johtaja, FT, Maritta.Perala-Heape@oulu.fi, Oulun yliopisto, terveyden ja hyvinvointiteknologian innovaatiokeskittymä

Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima

Ammattikorkeakoulu-uudistus on tämän hallituskauden tärkein koulutuspoliittinen tavoite. Uudistuksen tavoitteena on, että ammattikorkeakoulut ovat kansainvälisesti arvostettuja, autonomisia ja vastuullisia osaajien kouluttajia, alueellisen kilpailukyvyn rakentajia, työelämän uudistajia ja innovaatioiden kehittäjiä. Uudistuksen kanssa samanaikaisesti esitetyt taloudelliset leikkaukset ammattikorkeakouluille (noin 126 miljoonaa euroa) ovat kuitenkin ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteen kanssa, jonka mukaan lähtökohtana on vahvistaa suomalaisen osaamisen kilpailukykyä, turvata työvoimatarve nuorisoikäluokkien pienentyessä ja nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa on määritelty määrälliset tavoitteet vuodelle 2016. On oikein ja tärkeää, että koulutustarjontaa tarkastellaan kriittisesti ja pyritään ennakoimaan tulevaa työvoimatarvetta. Tässä ennakointityössä tulisi kuitenkin ottaa huomioon koulutuksen merkitys uudenlaisen osaamisen, yrittäjyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.

Mielestäni erityisen epäselvä on ennuste kulttuurialan työvoimatarpeesta. Miten sitä voidaan ennakoida tilanteessa, jossa yhteiskunnan perinteiset toimialat ovat kovassa murroksessa ja kun tarve hakea uusia kasvun moottoreita on erityisen voimakas? Miten ennusteissa tunnistetaan heikot signaalit ja suunnataanko niiden perusteella koulutustarjontaa uudella tavalla? Voidaan myös kysyä, onko tunnistettu se potentiaali, mitä kulttuurialan osaajien panos voisi tuoda kansantaloudelle, teknologian käyttäjille ja hyvinvoinnille?

Viime lokakuussa ammattikorkeakoulut saivat opetus- ja kulttuuriministeriöstä esitykset aloituspaikkamuutoksiksi. Ministeriön ehdotus sisälsi yhteensä n. 2 200 aloituspaikan vähentämisen, yksistään kulttuurialan vähennys olisi noin 40 %. Tyrmistys alan toimijoissa oli suuri, varsinkin kun muistissa oli edellisenä vuonna opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisusarjassa ilmestynyt “Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia” – ehdotus toimintaohjelmaksi vuosille 2010-2014. Toimintaohjelman keskeiset tavoitteet tuntuivat oivaltavasti ja rohkeasti nostavan esille juuri niitä mahdollisuuksia ja tarpeita, joita kulttuurialan alan toimijat ja sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset olivat havainneet: kulttuuri osallisuuden, yhteisöllisyyden, arjen toimintojen ja ympäristöjen edistäjänä; taide ja kulttuuri osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja työhyvinvoinnin tukeminen taiteen ja kulttuurin keinoin. (OKM 2010:1).

Tutkimukset musiikin hyvinvointivaikutuksista ja ammattikorkeakoulujen kulttuurialalla käynnistyneet kehittämishankkeet kertovat muutoksesta, joka on jo käynnistynyt ja jonka tuloksena saattaisi syntyä todella merkittävää, eri alan osaajien, palvelujen käyttäjien, potilaiden ja muiden toimijoiden yhteistyön tuloksena syntyvää erityisosaamista. Osaamiselle voitaisiin ennustaa jopa merkittävää vientipotentiaalia. Nyt aloituspaikkoja oltaisiin vähentämässä niin paljon, että ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet kehittää kulttuurin ja hyvinvoinnin rajamaastoon uusia malleja ja käytäntöjä ja näin ollen myös uusia työpaikkoja, kaventuisivat oleellisesti.

Kulttuuriala on ollut opiskelevan nuorison suosiossa ja vetovoimaluvut ovat olleet korkeita. Opetuksen piiriin on hakeutunut monipuolisesti lahjakkaita nuoria. Tiedämme monia ammattikorkeakouluista valmistuneita kulttuurialan ammattilaisia, jotka ovat menestyneet hyvin ja myös löytäneet uusia mahdollisuuksia perinteisten työtehtävien ulkopuolelta, jopa kansainvälisissä yhteisöissä. Uusien avautuvien mahdollisuuksien yhteisenä piirteenä on se kukoistus, jonka annetaan puhjeta esille ja jota ruokitaan esimerkiksi taiteen ja teknologian tai taiteen ja sosiaali- ja terveysalan risteytyksessä.

Tässä AMK-lehti/UAS Journalin numerossa valotetaan näitä risteytyksiä. Jyri Wuorisalo kuvaa, miten taiteen ja kulttuurialan ammattilaisille voi avautua uusia työtilaisuuksia hyvinvointisektorilla, ja Liisa-Maria Lilja-Viherlammen artikkelissa musiikillisen vuorovaikutuksen sekä ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavien tekijöiden ymmärtäminen nostavat esille tarpeen moniammatillisesta yhteistyöstä. Sinikka Pölläsen artikkeli paneutuu siihen, miten käsityöt voivat lisätä koettua hyvinvointia ja elämänlaatua, ja Paula Rantamaa ja Merja Salminen ovat kuvanneet konkreettisesti, miten taide- ja kulttuuritoiminnan avulla laajennetaan oppimis- ja osallistumismahdollisuuksia. Eija Vähälä, Kaija Sääski ja Jouni Vormanen tuovat esille, miten ammattikorkeakoulujen kulttuurialan koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä.

Suomalainen ammattikorkeakoulujärjestelmä on 20-vuotias ja olemassaolonsa oikeutuksen lunastanut. Yksi keskeinen piirre on ollut kyky tehdä muutoksia, löytää uusia ratkaisuja ja toimia yhteistyössä. Kulttuurialan osalta suuri haaste ja samalla mahdollisuus on vahvistaa sitä tahtotilaa, joka asetettiin vuonna 2010 osana koulutusohjelmaprojektia: ”Kulttuuriala on yhteiskunnan kaikilla alueilla näkyvä ja uutta luova voima”.

Kirjoittaja

Riitta Konkola, rehtori, riitta.konkola(at)metropolia.fi, Metropolia Ammattikorkeakoulu;
Arene ry:n hallituksen 2. varapuheenjohtaja; Arenen kulttuurialan kehittämistyöryhmän puheenjohtaja 2009-2011

Ammattikorkeakoulut kasvun moottoreina

Valmistelemme parhaillaan korkeakoulu- ja tiedepolitiikan tämän hallituskauden yhtä keskeisintä hanketta, ammattikorkeakoulujen uudistamista. Tarkoitus on vahvistaa ammattikorkeakoulujen toiminnan yleistä laatua ja näin myös innovaatiojärjestelmässä asemoitumista.  Tavoitteenamme on kansainvälisesti arvostettu ja vastuullinen ammattikorkeakoulu, joka on osaajien kouluttaja, alueellisen kilpailukyvyn rakentaja, työelämän uudistaja ja innovaatioiden kehittäjä. Uudistusprosessin tavoitteena on luoda lainsäädännölliset puitteet ja toiminnalliset edellytykset tällaiselle ammattikorkeakoululle.

On tärkeää, että ammattikorkeakoulut tunnistetaan tulevaisuudessakin tärkeiksi yhteistyökumppaneiksi, joiden toimintaan alueilla sitoudutaan vielä nykyistä vahvemmin. Ajattelen, että ammattikorkeakouluilla on otettavissa suurempi rooli innovaatiotoiminnassa – myös osaamiseen perustuvan kasvun ja kasvuyrittäjyyden vahvistamisessa. Ammattikorkeakouluilta tarvitaan tahtoa ja rohkeutta tämän roolin ottamiseen.

Kasvuyrittäjyys vaatii lähes poikkeuksetta korkeaa osaamista, ja tämän synnyttämisessä korkeakoulut ovat tärkeitä toimijoita. Suomen innovaatiojärjestelmää arvioinut kansainvälinen paneeli korosti arviossaan kasvuyrittäjyyden edistämisen liittyvän vahvasti yliopistojärjestelmään, sillä uusien tietoon ja osaamiseen pohjaavien yritysten merkitys innovaatiojärjestelmässä on kriittinen. Yliopistoilla nähtiin olevan erityisen tärkeä rooli vahvan ja pysyvän yrittäjyyskulttuurin luomisessa. Tämän lisäksi paneeli nosti esille teknologian siirron keskeisenä uusien kasvuyritysten potentiaalisena lähteenä.

Näen ammattikorkeakoulujen roolin kasvuyrittäjyyden edistämisessä yhtälailla keskeisenä. Ammattikorkeakoulusektorilla korostuu tutkimuksen ohella kehitys- ja innovaatiotoiminta uuden osaamisen lähteenä. Ammattikorkeakouluille luonteenomainen rooli on kysyntä- ja käyttäjälähtöisen tki-toiminnan ja siitä syntyvän kasvuyrittäjyyden edistämisessä.

On tärkeää, että tämä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen työnjako näkyy myös korkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Hallitusohjelma korostaa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen niiden omia profiileja tukevaa tutkimusyhteistyötä sekä yhteisiä työelämän kanssa tehtävän tutkimusyhteistyön muotoja.

Olennaista on, että erityisesti yritysten kanssa tehtävässä tutkimusyhteistyössä vaaditaan hyvin usein sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen osaamista. Sen sijaan, että tutkimushankkeet tehtäisiin puhtaasti yliopiston tai ammattikorkeakoulun toimesta, voitaisiin näissä projekteissa hyödyntää molempien korkeakoulujen ja niiden koulutuksen erilaisia vahvuuksia.

Parhaisiin tuloksiin päästään, kun yrittäjyysnäkökulma sisällytetään osaksi opetusta ja tutkimus- ja kehitystoimintaa. Käytännössä tämä voi olla esimerkiksi osallistavien, työelämän toimijoiden kanssa yhdessä kehitettyjen opetus- ja tutkimusympäristöjen tai luovuuteen ja ongelmanratkaisuun perustuvien opetusmuotojen kehittämistä. Kun tutkimustoiminta on onnistuneesti integroitunut koulutukseen, tukee korkeakoulujen välinen yhteistyö korkeakoulujen erilaisia sisällöllisiä profiileja myös koulutuksessa.

Korkeakoulujen koulutus- ja tutkimustehtävien perusedellytysten ja laadun vahvistamisen lisäksi on tärkeää huolehtia siitä, että korkeakouluilla on valmiudet tutkimustulosten yhteiskunnalliseen hyödyntämiseen. Kaksisuuntainen vuorovaikutus korkeakoulujen ja muiden toimijoiden välillä niin koulutuksessa kuin tutkimuksessa ja kehitystyössä mahdollistaa osaamisen tehokkaan siirtämisen korkeakoulusta muuhun yhteiskuntaan ja muun yhteiskunnan asiantuntemuksen ja tarpeiden viestimisen korkeakouluihin.

Kansainvälisesti vertaillen Suomen keskeinen haaste on jalostaa osaamisesta uutta edelläkävijyyttä ja yrityksiä, joilla on edellytyksiä kasvuun. Suomen innovaatiojärjestelmän julkiset ja yksityiset panokset ovat kansainvälisesti katsoen merkittäviä, mutta tuotoksien osalta emme suoriudu moniin muihin maihin verrattuna yhtä hyvin, mikäli mittarina käytetään suomalaisten innovaatioiden menestyksekästä kaupallistamista tai kasvavaa ja innovatiivista yritystoimintaa.

Niin yrittäjyyteen valmentavissa opinnoissa kuin ammattikorkeakoulujen innovaatiopalveluissa on tärkeä tunnistaa ei-teknologisten, sosiaalisten tai luovien alojen innovaatiopotentiaali. Kulttuurialoilla ja laajemminkin luovilla aloilla on viimeaikoina toteutettu useita kansallisia ja alueellisia hankkeita toiminnan kaupallistamiseksi ja kulttuuriviennin edistämiseksi. Suomalainen kulttuurituotanto on selvästi monipuolistunut, kansainvälistynyt ja löytänyt uutta viennin potentiaalia.

Kulttuuriosaamista tarvitaan yhä enemmän myös perinteisillä vientisektoreilla tuotannon ja siihen liittyvien palvelujen sekä sisältöjen yhdistyessä. Itse näen valtaisaa potentiaalia kulttuurin kytkemisessä terveys- ja hyvinvointialan kehittämiseen. Uskon, että ammattikorkeakouluilla on erittäin tärkeä rooli uusien kasvuyrittäjyyden alueiden löytämisessä niin näin kuin muidenkin alojen rajapinnoilta.

Kirjoittaja

Jukka Gustafsson, Opetusministeri

Ammattikorkeakoulujen uusi kehitysvaihe

Ammattikorkeakoulut ovat suuren uudistuksen kynnyksellä. Uudistuksen tahtotila ja päälinjat on määritelty keskeisissä politiikkapapereissa: hallitusohjelmassa, koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (tätä kirjoitettaessa vielä luonnos) ja 6.9.2011 julkaistussa opetus- ja kulttuuriministeriön muistiossa Ammattikorkeakoululaitoksen uudistamisen suuntaviivat.

Ammattikorkeakoulujen tulevaisuuden toimintaedellytysten näkökulmasta itsenäinen oikeushenkilöasema ja ammattikorkeakoulujen luetteleminen laissa ovat tärkeimmät asiat. Entistä vahvemmat ja itsenäisemmät osakeyhtiö-ammattikorkeakoulut tulevat olemaan nykyistä strategisempia ja joustavampia toimijoita. Ammattikorkeakoulujen toteaminen laissa vahvistaa niiden statusta ja on tärkeä signaali myös ulkomaisille kumppaneille ja sidosryhmille.

Kun yliopistolaitos viime hallituskaudella uudistettiin, valtiovallalla oli antaa satoja miljoonia prosessin tukemiseen ja yliopistojen vahvistamiseen. Kataisen hallitus koottiin finanssikriisin tunnelmissa, ja tällä hetkellä pitkään jatkunut maailmantalouden epävarmuus näyttää väistämättä johtavan taantumaan. Ammattikorkeakoulutuksen julkisen rahoituksen leikkaus tullee muodostumaan historiallisen suureksi eli yli 10 prosentin vähennykseksi vuoteen 2015 tultaessa.

Näyttää ilmeiseltä, että uudistus ja leikkaukset pyritään sovittamaan yhteen rakenteellisen kehittämisen edistämiseksi. Tämä aiheuttaa painetta erityisesti ammattikorkeakoulujen pieniin sivutoimipisteisiin, joita onkin vielä varsin runsaasti. Kepin nokkaan on kuitenkin koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa ripustettu merkittävä porkkana: ”Uudistuneiden ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä varaudutaan vahvistamaan finanssisijoituksin vuosina 2014–2015 alueiden elinvoimaisuuden, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin turvaamiseksi.”

Merkittävä porkkana on myös Suuntaviivat-muistioon sisältyvä linjaus, jonka mukaan ”valtio huolehtii, että oikeushenkilöaseman muutoksista ei aiheudu verotuksellisia tai muita vastaavia seuraamuksia ammattikorkeakouluille”. Käytännössä tämä tarkoittaa osakekehtiö-ammattikorkeakoulun ALV-seuraamuksen kompensointia. Asia on merkittävä, sillä vuositasolla ammattikorkeakoulujen arvonlisävero muodostuisi useiksi kymmeniksi miljooniksi euroiksi.

Edessä on työteliäs murrosvaihe, jonka lopputulos kuitenkin nyt määritellyistä lähtökohdista tulee lisäämään järjestelmän vakautta. Tämä vakaus on perusedellytys sille, että uudistuksen edellyttämää laadun ja vaikuttavuuden lisäystä saadaan aikaan. Ammattikorkeakoulun perustehtävät säilyvät ennallaan, ja niinpä laatua ja vaikuttavuutta edistetään edelleen koulutuksessa, tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa ja aluekehityksessä.

Itse näen ammattikorkeakoulujärjestelmän sisäisen kehittämisen ja vahvistamisen keskeisimmäksi asiaksi koulutuksen ja TKI:n entistä paljon laaja-alaisemman yhteensovittamisen. Tätä tehtävää tulee tukemaan uusi ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli, jossa TKI-rahoitus mitä todennäköisimmin sisältyy perusrahoitukseen. Se tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että ne ammattikorkeakoulut, jotka laaja-alaisesti osallistavat opiskelijat tutkimus- ja kehitystyöhön ja vahvistavat opetusta ja TKI-toimintaa integroivia työrooleja tulevat samaan enemmän rahoitusta kuin näistä vaateista laistavat.

Uskon vakaasti, että koulutuksen ja TKI:n syvenevä integraatio motivoi ammattikorkeakoulujen opiskelijoita ja auttaa vastaamaan läpäisyn parantamisen haasteeseen. Uskon myös, että näiden perustehtävien lisääntyvällä lomittumisella voidaan tehdä ammattikorkeakoulujen tehtävistä entistä mielenkiintoisempia ja haastavia. Työelämän kumppaneille ja sidosryhmille hankkeet ovat tähänkin asti olleet keskeinen linkki alueen ammattikorkeakouluun, ja tätä kosketuspintaa koulutuksen ja TKI:n aito integraatio entisestään laventaa.

Olemme tottuneet määrittelemään yliopisto-opetuksen perustuvan tieteelliseen tutkimukseen. Samaan tapaan olisi entistä systemaattisemmin lähtökohdaksi vahvistettava, että ammattikorkeakoulutus perustuu työelämälähtöiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Kirjoittaja

Vesa Saarikoski, puheenjohtaja, Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENE ry.

Korkeakoulujen kansainvälistymisen kaksi dimensiota

Suomen korkeakoulujen haaste on niiden riittämätön kansainvälistyminen. Suomi on kyllä aktiivisesti mukana opiskelija- ja henkilökuntavaihdossa ja Suomessa tutkintoa suorittavien ulkomaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut. Suomen korkeakouluissa on kuitenkin vähän ulkomaista henkilökuntaa. Tutkimuksen ja innovaatiopolitiikan alalla Suomen kansainväliset yhteydet voisivat olla monipuolisemmat ja laajemmat kuin ne nyt ovat.

Viidenkymmenen vuoden aikana Suomessa on tapahtunut nopea muutos, jossa kaksi viimeistä vuosikymmentä on ollut erityisen vaiherikkaita. Syrjäisestä kansakunnasta on nopeasti tullut aktiivinen toimija eurooppalaisessa yhteisössä ja myös globaalilla kentällä. Kun muutos on ollut nopea, niin odotettavissa on ollut vastareaktio: Käydyt eduskuntavaalit heijastivat suomalaisten tuntoja, jossa monet äänestäjät tuntuvat suhtautuvan epäillen kansainväliseen vuorovaikutukseen ja sen eri muotoihin.

Myös yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa on erilaisia näkemyksiä kansainvälistymisen tavoitteista. Monet haluaisivat suunnata kansainväliset operaatiot odotettavissa olevan taloudellisen hyödyn suunnassa: meidän tulisi saada opiskelijoita elinkeinoelämän kannalta tärkeistä maista tai luoda tutkimusyhteyksiä vain parhaisiin kumppaneihin. Haasteena on se, että Suomi ei ole ylivertaisen kiinnostava sen enempää ulkomaisille opiskelijoille kuin tutkijoillekaan.

Toiseen dimensioon sijoittuu ajattelutapa, jossa kansainvälisyys nähdään keinona edistää maailmanlaajuista ymmärrystä, jossa tavoitteena on parantaa ihmisten elämisen laatua. Suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee silloin olla avoimia vuorovaikutukseen globaalisti. Haasteena on kulttuurisen ymmärryksen lisääminen ja syventäminen sekä taloudellisten voimavarojen mitoittaminen järkevästi.

On selvää, että korkeakoulujen tulee olla suunnannäyttäjänä kansainvälisyyden edistämisessä. Minusta tuntuu kuitenkin siltä, että Suomen korkeakouluyhteisöjen sisällä tulisi käydä nykyistä laajempaa keskustelua kansainvälistymisen eri dimensioista ja että keskustelun tulisi kattaa korkeakouluyhteisön kaikki jäsenet. Keskustelun tulisi aidosti tavoittaa erilaiset moraaliset ja eettiset ulottuvuudet: on olemassa tilaus arvopohjaiselle debatille. Keskustelun avoimuus ja moniarvoisuus voisi olla esimerkki ja viesti myös kansalaisyhteiskunnalle. Muussa tapauksessa korkeakoulut ovat sivussa tai jäävät marginaaliin, kun puhutaan kansainvälistymisen eri puolista Suomessa tai Euroopassa.

*

There are two dimensions in Finland´s Higher Education institutions internationalization. In the other one economical values and profit are emphasized and in other dimension studies and activities from the cultural understanding point of view are important. The author describes that these two dimensions are also visible in Finnish political debate. Higher Education institutions have their role in both debates.

Kirjoittaja

Tapio Varmola, rehtori, KT, dosentti, Seinäjoen ammattikorkeakoulu

Vasara ja nauloja – kansainvälisyys toimintatapana vaatii valintojen tekemistä ja oikeat työkalut

Kotomaamme kansainvälisen kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen on mahdollista vain Liisan seikkailuista Ihmemaassa tutun Herttakuningattaren metodein: on juostava entistä nopeammin edes pysyäkseen paikallaan. Kansainvälinen ja kansallinen toimintaympäristö on päättyvällä hallituskaudella merkittävästi muuttunut, ja julkisen talouden kestävyyden turvaaminen on yhteinen nimittäjä uuden hallituksen haasteille.

Korkeakouluille kuluvalle rahoituskaudelle asetettu strateginen kansainvälistymisen tavoite tarkoittaa kansainvälisyyttä toimintatapana. Korkeakoulujen strategiaprosessit ovat selkeyttäneet yksittäisten korkeakoulujen vahvuuksiin perustuvia profiileja ja kansallista yhteistyötä ja työnjakoa, korkeakoulusektoreiden rooleja ja korkeakoululaitoksen kokonaisuutta.

Ammattikorkeakoulujen strategioissa tki-työ rytmittyy arkipäivään. Koulutuksen ja tki-työn yhteyttä halutaan vahvistaa, ja tki-työ nähdään alueellisena vastuuna ja oikeutena. Alueellisuuden ja kansainvälisyyden välillä ei yleensä nähdä ristiriitaa, ja strategisina kumppaneina on jopa kansainvälisiä yliopistoja ranking-listojen kärkikymmeniköstä. Henkilökunta liikkuu kahteen suuntaan yli valtakuntamme rajojen ja tki-projekteissa on opiskelijoita lähes kaikilta mantereilta, osa Suomessa, osa virtuaalisesti. Joillain aloilla ammattikorkeakouluista löytyy kansallisesti alan parhaimpiin kuuluvia tutkimuksen infrastruktuuriympäristöjä. Ammattikorkeakouluilla on laadukkaan ja vaikuttavan tki-työn edellytykset. Paikoin vaaditaan vielä valintojen tekemistä strategioiden terävöittämiseksi ja ennen kaikkea strategioiden kääntymistä toimintasuunnitelmiksi ja toiminnaksi.

Kansainvälisyyteen toimintatapana kuuluu, että on mahdollisuudet toimia samalla tavalla tai samankaltaisesti kuin verrokit – vertaiset tai alan parhaat – voivat toimia. Työkalupakin toimintamahdollisuuksista rahoitukseen ja johtamiseen on oltava riittävän joustava strategian mukaisen toiminnan tukemiseksi. Ammattikorkeakoulujen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista tutkineiden selvityshenkilöiden esityksistä opetus- ja kulttuuriministeriölle annetuissa lausunnoissa tuettiin yleisesti rahoitusmenettelyn selkeyttämistä siirtämällä vastuu selkeästi valtiolle, mutta organisaatiomallikannat hajosivat lausunnoissa enemmän. Uusi hallituskausi voi tuoda ammattikorkeakoulukentässä hallinnon ja rahoituksen kautta muutoksen, joka selkeyttäisi ja yhdenmukaistaisi toimintamahdollisuuksia.

Korkeakoulut on useissa yhteyksissä tunnistettu – ja tunnustettu – osaamisen lisäämisen ja uudistamisen kivijalaksi. Usein korkeakoulut tässä kohti muuntuvat tai mielletään vain yliopistoiksi, eikä ammattikorkeakoulujen roolia ole saatu esiin kansallisissa (Suomen Akatemian tieteen tila ja taso -prosessi) tai kansainvälisissä arvioinneissa (Suomen innovaatiojärjestelmän arviointi 2009). Tilanteen kartoittamiseksi Korkeakoulujen arviointineuvosto toteuttaa kuluvan vuoden aikana ammattikorkeakoulujen tki-toiminnan arvioinnin. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannossa edellytettiin, että arvioinnissa huomioidaan kansainvälinen näkökulma. Tavoitteena on saada ja pystyä välittämään eteenpäin kuva ammattikorkeakoulujen alueellisen, kansallisen ja kansainvälisen tki-toiminnan kirjosta ja tehdä näkyväksi myös tämä osa ammattikorkeakoulujen toiminnasta.

Toimintamahdollisuuksien yhdenmukaistaminen ei tarkoita, että toiminnan pitäisi olla samanlaista. Alue- ja korkeakoulukohtaisten ratkaisujen variaatio on hyvä pohja nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä selviytymiseen. Ilman muuntelua ei synny uutta evoluutiossakaan.

*

It is of the utmost importance that Finnish higher education institutions are provided with similar toolboxes as their international peers. Variation in the strategic importance of research, development and innovation activities between HEIs is allowed and welcomed in order to more dynamically meet the needs of the surrounding society. The interconnectedness of education and research activities should be quaranteed in order to enhance the quality and the impact of the results.

Kirjoittaja

Erja Heikkinen, opetusneuvos, opetus- ja kulttuuriministeriö