Kirjoittaja: Asko Karjalainen.
Kun puhutaan tai kirjoitetaan korkeakoulujen osaamisperusteisuudesta, käytetään usein A-kirjainta. Sana esiintyy siis akateemisessa toimintaympäristössä muodossa osaamisperustaisuus. Mitään loogista selitystä tälle konventiolle ei ole. Eikä siitä taida mitään haittaakaan koitua. Osaamisperusteisuutta on kuitenkin monen tasoista. Korkeakoulusektorilla sanalla on tähän saakka tarkoitettu lähinnä Bolognan prosessissa opittua osaamistavoitteiden muotoilua tutkinto-ohjelmiin. Ammatillisen toisen asteen koulutuksessa käsitteellä on aivan toinen syvyys. Ammatillisen koulutuksen reformissa osaamisperusteisuus tarkoittaa koulutuksen toteuttamista niin, että opiskelija etenee oman osaamisensa lähtötasoon suhteutettua henkilökohtaista opinpolkua pitkin. Opiskelijalla jo olemassa oleva osaaminen tunnistetaan ja kaikki tutkintoon kelpaava tunnustetaan. Opetusta ja ohjausta tarjotaan osaamisen täydentämiseen tutkinnon osaamistavoitteita vastaavaksi. Osaaminen osoitetaan näytöillä aidoissa työtehtävissä tai niitä jäljittelevissä tilanteissa. Tätä menettelytapaa nimitän vahvaksi osaamisperusteisuudeksi.
Vahvalla osaamisperusteisuudella on Suomessa pitkä historia. Tarina alkoi vuonna 1994, kun näyttötutkintojärjestelmä käynnistyi ammatillisessa aikuiskoulutuksessa. Tällä hetkellä kaikki ammatillinen koulutus on näyttöön pohjautuvaa ja henkilökohtaistettua toteuttaen vahvaa osaamisperusteisuutta. Kokemusta ja myös tutkittua tietoa on siten runsaasti tarjolla, ja korkeakoulujen kannattaa siihen tutustua. Vahva osaamisperusteisuus tarjoaa haasteita sekä oppilaitokselle että opetushenkilökunnalle. Suuri haaste on sekä opettajan että opiskelijan toimintatavan muutoksessa. Vastapainona menetelmä avaa koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja kehittämiseen lähes kumouksellisia näkymiä. Käsitys osaamisesta syventyy, samoin kuin käsitys opettajan työn ytimestä ja opiskelijan vastuusta. Koulutuksen työelämäyhteyden pedagoginen merkittävyys käy ilmeiseksi ja kehittämiseen johdattavaksi.
Vahva osaamisperusteisuus sisältää oikeaan osuvaa oppimisen psykologiaa. Menetelmä toteuttaa erinomaisesti oppimisen perustavaa lainalaisuutta, että kaikki uusi opittu pohjautuu aiemmin opittuun. Vaikka tämä periaate on tiedetty jo kauan, sen toteuttaminen on ollut perinteisessä mallissa opettajan pedagogisesta mielenmaailmasta riippuvaa. Osaamisperusteisessa koulutuksessa opiskelijan lähtötaso-osaaminen selvitetään aina ja havaitut puutteet korjataan ennen uuden asian opettamista. Uuteen osaamiseen edetään opiskelijan edellytysten mukaisesti. Jos näin nyt alettaisiin tehdä, uskoisin korkeakouluopetuksen pääsevän nykyistä parempiin laadullisiin tuloksiin, ja helposti ministeriön sille asettamiin määrällisiin tavoitteisiin.
Sopiiko vahva osaamisperustaisuus korkeakouluopetukseen? Näyttäisi se soveltuvan ainakin ammatilliseen opettajankoulutukseen ja ylempiin ammattikorkeakoulututkintoihin. Molemmista on saatu myönteisiä kokemuksia. Tarjolla on jo esimerkkejä hyvistä käytänteistä. Mitään rakenteellista tai toiminnallista estettä sille ei ole, että korkeakoulujen toimintamalli muuttuisi täysin osaamisperustaiseksi. Vanha tapa opettaa ja opiskella on syvällä kulttuurissa, ja sieltä voi seurata rajoitteita. Juupasta ja eipästä. Paras lääke uudistumiseen on kokeileminen ja kehittäminen. Vahvaa osaamisperustaisuutta täytyy opiskella käytännössä, jotta oppisimme sen mahdollisuudet korkeakoulujen tutkinnoissa. Väittely ilman omakohtaista kokemusta tuskin vie mitään käytäntöä eteenpäin. Jos kaikki suomalaiset ammattikorkeakoulut viivyttelemättä kokeilisivat vahvaa osaamisperustaisuutta, vaikka vain yhdessä tutkinto-ohjelmassaan, saisimme tuota pikaa paljon aineksia rakentavaan keskusteluun ja opasteita aitoon kehittämiseen. Ryhdytäänkö tuumasta toimeen? Haastetaan yliopistot mukaan kokeiluun.
Kirjoittaja
Asko Karjalainen, KT, johtaja, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Oulun ammattikorkeakoulu, asko.karjalainen(at)oamk.fi
