Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.

Muuttuuko mikään? Vastuullista liiketoimintaa opettamassa

Kirjoittajat: Anne Törn-Laapio ja Sini Seppelin.

We must change and time is running out’ – viesti nousee kestävän kehityksen opetukseen liittyvässä keskustelussa toistuvasti esiin (mm. Moore 2005). Mikä on korkeakoulutuksen rooli kestävän kehityksen edistäjänä? Onko yksittäisellä opintojaksolla vaikutusta opiskelijoiden asenteisiin tai käyttäytymiseen ja milloin voidaan puhua muutoksesta (esim. Mezirow 1991)? Mitä vaikutusta opetusmetodeilla on kestävän kehityksen aihealueiden oppimiseen, ymmärryksen syvenemiseen sekä opiskelijoiden asenteiden ja käyttäytymisen muutoksiin? Usein kestävän kehityksen opetuksessa on saavutettu hyviä tuloksia yhteistoiminnallisen ja transformatiivisen oppimisen työtavoilla (Cranton 1996, viitannut Moore 2005, 80).

Olemme Jyväskylän ammattikorkeakoulussa tutkineet YAMK-opiskelijoiden kokemuksia Vastuullinen liiketoiminta -opintojaksolla, jossa käytämme opetusmenetelminä yhteistoiminnallista ja kokemuksellista oppimista, verkko-opetusta, luentoja, vierailuluentoja sekä yritysvierailuja.

Opiskelijoiden tietämys ja ymmärrys vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä on ollut ennen opintojaksoa suppeaa. He ovat kokeneet opintojakson muuttaneen asenteita, tietämystä, ajattelua ja käyttäytymistä monin eri tavoin niin henkilökohtaisessa elämässä kuin työelämässä. He kertovat kuitenkin enemmän tietämyksen lisääntymisestä kuin syvemmästä muutoksesta ajattelumalleissa: ”Ennen opintojaksoa luulin tietäväni mitä vastuullinen liiketoiminta tarkoittaa, mutta opintojakson suoritettuani huomasin, etten tiennytkään oikeastaan yhtään mitään isosta kuvasta. Tietämykseni on lisääntynyt merkittävästi opintojakson aikana, mutta en usko, että käyttäytymiseni ja asenteeni olisivat muuttuneet opintojakson myötä.” Jotkut kertovat myös muutoksista asenteissa ja käyttäytymisessä: ”Ajatteluni ja asenteeni muuttuivat kurssin aikana selvästi, koska nyt huomioin vastuullisuutta jokapäiväisessä toiminnassani ihan eri tavoin. Kiinnitän nyt enemmän huomiota vastuullisuudesta kertoviin artikkeleihin ja tiedotteisiin ja muihin vastuullisuuteen viittaaviin yksityiskohtiin esimerkiksi kaupoissa ja kahviloissa.”

Silti voidaan kysyä, onko varsinaista muutosta, transformaatiota (Mezirow 1991), tapahtunut? Havaintojemme mukaan jo lyhyellä kestävyyden tematiikkaan liittyvällä opetuksella voidaan ”jättää jonkinlainen jälki” opiskelijan tietoisuuteen. Opetus voi luoda alustan opiskelijoiden keskusteluille, kyseenalaistuksille ja reflektoinnille ja vaikuttaa siten kestävämmän tulevaisuuden luomiseen (mm. Moore 2005). Korkeakouluilla on keskeinen rooli kestävyyttä edistävien alansa asiantuntijoiden luomisessa. He vievät kestävyys-viestiä omien asenteidensa, tietämyksensä ja käyttäytymisensä kautta työ- ja elinkeinoelämään: ”Nyt aionkin pitää yrityksemme johtoryhmälle vastuullisesta liiketoiminnasta esityksen, joka pohjautuu opintojaksolla oppimiini asioihin. Kestävyyden näkökulmat ovat pörssiyrityksemme tulevaisuuden kannalta erityisen merkittäviä huomioida.

Kirjoittajat

Anne Törn-Laapio, FT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, anne.torn-laapio(at)jamk.fi
Sini Seppelin, KTT, Lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, sini.seppelin(at)jamk.fi

Cranton, P. (1994). Understanding and Promoting Transformative Learning: A Guide for Educators of Adults. Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Cranton, P. (1996). Professional Development as Transformative Learning. New Perspectives for Teachers of Adults. The Jossey-Bass Higher and Adult Education Series. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Mezirow, J. (1991). Transformative Dimensions of Adult Learning. San Francisco, Ca: Jossey-Bass.

Moore, J. (2005). Is Higher Education Ready for Transformative Learning? A Question Explored in the Study of Sustainability. Journal of Transformative Education Vol. 3 (1), 76-91.