Sote uudistuu – uudistuuko koulutus?

Kirjoittajat: Soile Juujärvi, Timo Sinervo & Olli Nummela.

Osaamisperustainen opetussuunnitelma on jalkautunut viimeisen 10 vuoden aikana ammattikorkeakouluihin Bolognan prosessin ja Eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen myötä. Molemmissa on ollut tavoitteena harmonisoida korkeakoulutusta Euroopassa. Laki tutkintojen ja muiden osaamisperustaisten kokonaisuuksien viitekehyksestä (10.2.2017/93), jota on tarkennettu asetuksella, vahvistaa osaamisperustaisen opetussuunnitelman aseman suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Viitekehyksen mukaan osaaminen tarkoittaa kykyä soveltaa tietoja ja taitoja ammatillisessa kontekstissa sekä osana ammatillista ja persoonallista kehitystä. Ammatillinen pätevyys merkitsee koulutustasoittain kasvavaa oppijan autonomiaa ja vastuunottoa. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneen (taso 6) tulee hallita laaja-alaiset ja edistyneet oman alansa tiedot ja taidot, mikä ilmenee itsenäisenä monimutkaisen tai ennakoimattomien ongelmien ratkaisemisena. Hän kykenee johtamaan monimutkaisia ammatillisia toimia tai hankkeita sekä vastaamaan myös yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kehityksestä (emt).

Osaamisperustaisen opetussuunnitelman vahvuus on sen mahdollistama työelämälähtöisyys, joka toteutuu eri tavoin kompetenssin käsitteen tulkinnasta riippuen. Osaaminen voidaan toisaalta kuvata työtilanteessa tarvittavana suorituksina ja mikrotaitoina ja toisaalta laaja-alaisina ammatillisen kasvun kompetensseina, jotka kehittyvät työtilanteissa ja vuorovaikutuksessa toisten ammattilaisten kanssa. Näiden ääripäiden väliin sijoittuu näkemys kompetenssista integroituneena ammattilaisuutena, jossa osaaminen tarkoittaa sisäistynyttä yleistä kyvykkyyttä suoriutua tehokkaasti työrooleissa ja tilanteissa. Osaaminen (competence) koostuu puolestaan osaamisista (competency), joka tarkoittaa tietojen, taitojen ja asenteiden laajaa kokonaisuutta (Mulder 2014).

Tässä artikkelissa tarkastelemme osaamistarpeita ajankohtaisessa sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksessa. Uudistuvat työprosessit ja tehtävät edellyttävät paitsi uutta osaamista, kompetenssien uudenlaista yhdistämistä vaativissa työtilanteissa. Yksittäisten osaamistarpeiden sijaan osaamista tulisi tarkastella kokonaisuuksina, joissa puutteet ratkaisevissa tiedoissa, taidoissa tai asenteissa voivat heijastua kokonaisvaltaisesti ammatilliseen toimintaan. Esimerkiksi asiakkaan ohjaaminen sähköisten terveyspalvelujen käytössä edellyttää ammattilaiselta uuden teknologian hallintaa, mutta voi siitä huolimatta epäonnistua, jos hän ei tunnista käyttöön liittyviä hankaluuksia asiakkaan kannalta tai ei osaa motivoida häntä muutokseen. Toisaalta yksittäisiä osaamisen puutteita voidaan kompensoida esimerkiksi yhteistyötaidoilla.

Sote-uudistus edellyttää ajattelutavan muutosta osaamisessa

Sote-uudistus toteutuessaan merkitsee suurta muutosta sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatavoissa. Uudistuksen keskeinen periaate on valinnanvapaus, jossa kansalainen voi valita palveluntuottajan julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin tuottajien joukosta. Palvelujen tulisi toisaalta muodostaa integroitu kokonaisuus asiakkaan kokemana: palveluihin pääsyn tulee olla nopeaa, sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat yhteistyössä ja siirtyminen palvelusta toiseen tapahtuu sujuvasti (Maakunta- ja sote-uudistus). Palvelujen yhteensovittaminen on jo nykyisessä järjestelmässä ollut varsin haasteellista. Monituottajamallissa syntyy lisähaasteita, kun eri palveluntuottajilla saattaa olla erilaisia kannusteita ja palvelujärjestelmä on entistä monimutkaisempi. Palvelujen valinnanvapaus tuo mukanaan kilpailun asiakkaista ja korostuneen vaateen palveluhenkisyydestä ja kustannustehokkuudesta, jotka ovat vieraita sosiaali- ja terveydenhuollon ammatilliselle eetokselle. Kilpailun myötä asiakaspalvelu ja asiakkaan toiveet korostuvat.

Sote-uudistus edellyttää onnistuakseen ajattelutavan muutosta myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten osaamisessa. Muutoksen suuruus voi vaihdella ammatillisen näkökulman vaihtamisesta ammatillisen osaamisen laaja-alaiseen päivittämiseen. Ammattikorkeakouluissa uudistustyötä on sitä vähemmän, mitä paremmin opetus on pyrkinyt tähänkin asti vastaamaan työelämän haasteisiin ja ennakoimaan jatkuvan muutoksen hiljaisia signaaleja. Tunnistetut uudet osaamistarpeet eivät ole sisällöltään uusia ja yllättäviä, mutta ne saavat uudenlaisen tulkinnan muuttuvassa toimintaympäristössä. Uusien osaamistarpeiden listaus opetussuunnitelmaan ei muutoksen vastaamiseksi riitä, vaan on ymmärrettävä niiden merkitys uudistuneissa ja uusissa työtehtävissä, joihin opiskelijoita koulutetaan.

Uusvanhat osaamistarpeet

Sosiaali- ja terveydenhuollon uusista osaamistarpeista on toistaiseksi vähän tutkimustietoa, mutta karttuva tieto on keskenään yhteneväistä. Toimimme tutkijoina COPE-hankkeessa, jossa on tunnistettu tarve kehittää sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteistä osaamista erityisosaamisen rinnalla. Nämä osaamistarpeet liittyvät sektorirajat ylittävään ja moniammatilliseen yhteistyöhön, erilaisten asiakkaiden kohtaamiseen, sähköisten palvelujen käyttöön ja muutosvalmiuteen (Hietapakka ym. 2018; Lehtoaro, Juujärvi & Sinervo 2019). Myös sote-uudistuksen osaamistarpeita selvittäneessä valtakunnallisessa raportissa (Kangasniemi ym. 2018) sote-ammattilaisten yhteinen osaaminen nostetaan substanssiosaamisen rinnalle .

Yhteinen osaaminen koostuu asiakastyön, palvelun- ja työn kehittämisen sekä työntekijyyden ja yhteistoiminnan muutososaamisen kokonaisuuksista. Erityisesti asiakastyö sisältää ”uusvanhoja” osaamisia, kuten asiakaslähtöisyys, ohjaus- ja neuvontaosaaminen, palvelujärjestelmäosaaminen sekä lainsäädännön ja etiikan tuntemus. Entuudestaan tutuissa kompetensseissa korostuu taitojen ja asenteiden merkitys uudistuneen osaamisen välttämättöminä osatekijöinä. Esimerkiksi asiakkaiden yksilöllinen kohtaaminen edellyttää teoriatiedon lisäksi monipuolisia vuorovaikutustaitoja, asiakkaan autonomian kunnioittamista sekä luottamusta hänen voimavaroihinsa (Juujärvi & Salin 2019).

Moniammatillisen työn lähtökohtana tulisi olla asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen laajemmin kuin hoitoalan ammattilaisen sektorin näkökulmasta. Heikko tiedonvaihto ja puutteellinen viestintä sekä epäselvät roolit ja vastuut ovat tällä hetkellä moniammatillisen yhteistyön haasteita. Esimerkiksi kotiuttamista on kehitetty pitkään, mutta siitä huolimatta asiakkaan siirtyessä peruspalvelujen ja erikoissairaanhoidon välillä kokonaisvastuuta ei ole kenelläkään ammattilaisella. Terveyskeskuksessa ei ole tietoa, mitä asiakkaalle tapahtuu ja erityisesti vanhusasiakkaat voivat jäädä selviytymään yksin. Ammattilaisilla ei ole myöskään selkeää kuvaa siitä, mitä toinen ammattiryhmä tai sektori pystyy asiakkaalle tarjoamaan. Jotta yhteistyö voisi toimia, olisi toisen osapuolen työtä ja ajattelua ymmärrettävä riittävästi ja luotettava toisen osaamiseen (Jolanki, Tynkkynen & Sinervo 2017.)

Näkemyksemme mukaan yhteisen osaamisen vaatimustaso kasvaa, koska asiakaslähtöinen palvelujen yhteensovittaminen edellyttää laaja-alaista tarpeiden arviointia, kokonaisvaltaista palveluohjausta ja asiakkaan palvelupolun varmistamista (Nummela, Juujärvi & Sinervo 2019). Tämä puolestaan edellyttää monipuolisia yhteistoiminnan taitoja, kuten ammatillisten rajapintojen tunnistamista ja itseohjautuvaa tiimityöskentelyä. Moniammatillisessa tiimityössä tarvitaan vahvaa oman alan asiantuntijuutta, ymmärrystä toisten ammattiryhmien toimintaa säätelevästä lainsäädännöstä ja yhteistä eettistä perustaa (Gordon & Walsh 2005). Ammattilaisilla ja tiimeillä on oltava myös riittävästi päätösvaltaa ja johdon tuki takanaan, jotta yhteistyö voi toimia.

Sosiaalisten taitojen ja asenteiden oppiminen keskiöön

Hankkeemme tutkimustulokset viittaavat siihen, että on tärkeää tarkastella, milloin osaamistarpeissa on kysymys puuttuvista tiedoista ja taidoista ja milloin kysymys on asenteista tai niiden taustalla olevista arvoista. Vaikka asiakaslähtöisyyttä on jo pitkään pidetty sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten tärkeänä osaamisalueena, siinä on ilmeisiä puutteita (Juujärvi & Salin 2019; Kangasniemi ym. 2018). Tämä nostaa esiin kysymyksen siitä, miten asenteita opitaan ja opetetaan koulutuksen aikana vai jääkö niiden omaksuminen työyhteisössä tapahtuvan sosialisaation varaan. Pidetäänkö sote-ammattilaisten empatiaa ja eettisyyttä luontaisina hyveinä, minkä vuoksi niiden kehittymiseen ei kiinnitetä koulutuksessa riittävästi huomiota? Työelämän mallien merkitys taitojen ja asenteiden oppimisessa on suuri erityisesti sairaanhoitajakoulutuksessa, jossa harjoitteluksi luettavien opintojen määrä on puolet kaikista opinnoista. Työelämästä omaksutut toimintamallit ja asenteet edustavat hiljaista tietoa, joka voi olla myös ristiriidassa nykyisten uudistamispyrkimysten kanssa. Tällöin organisaatiokulttuuri ohjaa ammattilaisten toimintaa enemmän kuin esimerkiksi koulutuksen julkilausutut tavoitteet asiakaslähtöisyydestä.

Havaintojemme mukaan nykyiset valtakunnalliset opetussuunnitelmat ja selvitykset ennakoivat hyvin sote-uudistuksen nostamia osaamistarpeita (Arene 2017; Eriksson ym. 2015). Kynnyskysymyksenä onkin, kuinka oppilaitoksissa ymmärretään työn muutos ja otetaan haltuun uudet osaamisen haasteet. Jotta koulutus olisi vaikuttavaa, ammatillinen osaaminen tulisi opetussuunnitelmissa linkittää uudistuneisiin työtehtäviin ja kuvata tavoiteltavina tietoina, taitoina ja asenteina (Mulder 2014). Tämä on välttämätöntä myös siksi, että voidaan valita sopivat pedagogiset menetelmät. Esimerkiksi aitoja työtilanteita mallintava simulaatiopedagogiikka sopii hyvin ohjaustaitojen harjoitteluun, asenteiden ja arvojen reflektioon sekä kehittää ammatillisen identiteetin ja minäpystyvyyden kannalta keskeisiä itsesäätelytaitoja (Silvennoinen & Juujärvi 2018).

Sosiaali- ja terveysalalla verkkokoulutuksen osuus on kasvanut voimakkaasti, koska se mahdollistaa vaivattoman oppimisympäristön, suuren tietomäärän jakamisen sekä suuret ryhmäkoot. Sote-ammattilaisten työ perustuu kuitenkin edelleen vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa sekä edellyttää ongelmanratkaisua ja päätöksentekoa monimutkaisissa tilanteissa. Näitä taitoja on haasteellista oppia verkkoympäristössä. Lähi- ja verkko-opetusta yhdistävä sulautuvan opetuksen malli pyrkii yhdistämään molempien parhaat puolet (Juujärvi 2018). Se on lisäksi todettu kehittävän verkko-opetusta paremmin motivaatiota ja oikeaa asennetta (McCutcheon ym. 2018), joita tarvitaan työelämän muutoksessa.

Kirjoittajat toimivat tutkijoina Suomen Akatemian Strategisen tutkimusneuvoston vuosina (2016–2019) rahoittamassa COPE-hankkeessa.

Kirjoittajat

Soile Juujärvi, VTT, yliopettaja, Laurea-ammattikorkeakoulu, soile.juujarvi(at)laurea.fi

Timo Sinervo, VTT, tutkimuspäällikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, timo.sinervo(at)thl.fi

Olli Nummela, FT, tutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, olli.nummela(at)thl.fi


Arene (2017). Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren. Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. Arene ry:n työryhmän selvitys sosiaalialan tilanteesta ja kehityksestä 2017. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://www.arene.fi/julkaisut/raportit/sosionomiselvitys/

Eriksson, E., Korhonen, T., Merasto, M. & Moisio, E-L. (2015). Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen – Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hanke. Ammattikorkeakoulujen terveysalan verkosto ja Suomen sairaanhoitajaliitto ry.

Gordon, F. & Walsh, C. (2005). A framework for interprofessional capability: developing students of health and social care as collaborative workers. Journal of Integrated Care, 13(3), 26–33.

Hietapakka, L., Sinervo, T., Lehtoaro, S., Kaihlanen, A., Laulainen, S. Niiranen, V. & Juujärvi, S. (November 2018). Essential competences of the practitioners in the changing health and social sector in Finland. European Journal of Public Health, 28 (suppl 4), cky214.111. https://doi.org/10.1093/eurpub/cky214.111

Jolanki, O., Tynkkynen, L.-K. & Sinervo, T. (2017). Professionals’ views on integrated care. Journal of Integrated Care, 25(4), 247–255.

Juujärvi, S. (2018). Miten toimisin oikein? Sulautuva etiikan opetus sote-alalla. AMK-lehti/UAS Journal, 2018(3). Haettu 25.1.2019 osoitteesta https://uasjournal.fi/3-2018/miten-toimisin-oikein/

Juujärvi, S. & Salin, L. (2019). Kohti motivoivaa ohjausta. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten itsearviointia ohjausosaamisestaan. Julkaistavaksi hyväksytty käsikirjoitus.

Kangasniemi, M., Hipp, K., Häggman-Laitila, A., Kallio, H., Karki, S., Kinnunen, P., Pietilä, A-M., Saarnio, R., Viinamäki, L., Voutilainen, A. & Waldén, A. (2018). Optimoitu sote-ammattilaisten koulutus- ja osaamisuudistus. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 39/2018. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-545-7

Lehtoaro, S., Juujärvi, S. & Sinervo, T. (2019). Sähköiset palvelut ja palvelujen integraatio haastavat osaamisen: Sote-ammattilaisten näkemyksiä tulevaisuuden osaamistarpeista. Tutkimuksesta tiiviisti 3, tammikuu 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Haettu 20.1.2019 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-266-6

Maakunta- ja sote-uudistus. Mikä on sote-uudistus? Haettu 20.1.2019 osoitteesta https://alueuudistus.fi/mika-on-sote-uudistus

McCutcheon, K. O’Halloran, P. & Lohan, M (2018). Online learning versus blended learning of clinical supervisee skills with pre-registration nursing students: A randomised controlled trial. International Journal of Nursing Studies, 82, 30–39.

Mulder, M. 2014. Conceptions of professional competence. Teoksessa S. Billett, C. Harteis & H. Gruber (toim.). International Handbook of Research in Professional and Practice-based Learning (ss.107–137). Dordrecht: Springer.

Nummela, O., Juujärvi, S. & Sinervo, T. (2019). Competence needs of integrated care in the transition of health and social services in Finland. International Journal of Care Coordinationhttps://doi.org/10.1177%2F2053434519828302

Silvennoinen, P. & Juujärvi, S. (2018). Simulaatiot integratiivisen pedagogiikan välineenä motivoivan haastattelun oppimisessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 20(1), 44–61.

Ruuhkaa ja uusia kuvioita sote-kehittämisen markkinoilla 

Kirjoittaja: Timo Sinervo.

Sosiaali- ja terveysala on valtavassa myllerryksessä. Hallituksen sote-uudistus on luonnollisestikin merkittävin muutoksen ajuri, mutta ala muuttuu ja on muuttunut ilman sitäkin nopealla tahdilla. Jäykkänä pidetty kuntasektori on lähempää tarkasteltuna jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sote-uudistusta on edelleen vaikea hahmottaa, kun moni yksityiskohta puuttuu. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että maakunnat ovat tulevaisuuden järjestäjätaho ja palveluiden tuotanto jaetaan liikelaitoksiin sekä yhtiöihin.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä (maakunta hallinto-organisaationa ja sote-järjestäjänä), laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa (valinnanvapaus, henkilökohtainen budjetointi). Pelkkä fuusio, jossa yli 200000 työntekijää etsii uutta rooliaan ja tuhannet uudet päälliköt asemaansa, olisi vaativa tehtävä. Jo se, että tammikuun 2019 palkat on maksettu ja asiakkaat pääsevät palveluihin ilman häiriöitä, olisi riittävä tavoite. Useimmissa fuusioissa toiminnan muutos ajoittuu myöhempään aikaan ja fuusio toteutetaan alkuun lähinnä teknisesti.

Mikäli lakiluonnokset menevät läpi kutakuinkin nykymuodoissaan, liikelaitokseen sijoittuvat toiminnot (sairaalat, sosiaalityö, erityispalvelut, viranomaistoiminnot) voivat periaatteessa jatkaa toimintaansa monin osin kuin ennenkin. Organisaatio- ja johtamisrakenteet kuitenkin todennäköisesti muuttuvat ja alkuun on paljon ihmetystä, miten nyt toimitaan ja mistä saa uuden näppäimistön tai hiiren rikkoutuneen tilalle. Toimintatapojen muutoksia toki tarvitaan kaikissa toiminnoissa, samoin yhteistyörakenteet muuttuvat.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä, laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Yhtiöittäminen on merkittävä muutos niin sote-keskusten kuin vanhuspalveluidenkin työntekijöille sekä monille muille. Julkiselle sektorille kilpailu asiakkaista on uutta ja ainakin sote-keskukset luultavasti menettävät osan asiakkaistaan väistämättä, kun uusia toimijoita tulee markkinoille. Julkinen sektori tulee jälkijunassa ja on vasta perustamassa yrityksiä, kun yksityiset jo nyt valtaavat reviirejä itselleen ja viilaavat kynsiään. Julkinen sektori on tottunut miettimään, miten asiakkaat selviävät mahdollisimman vähillä palveluilla ja asiakkaiden houkuttelu on uusi haaste. Asiakaspalvelu ja asiakkaan ongelman kokonaisvaltainen hahmottaminen saattaa olla asia, joka vaatii kehittämistä.

Rakenteet ovat kuitenkin vasta alku ja olennainen on edessä: miten palveluita kehitellään asiakaslähtöisiksi?

Uudistus jatkuu vielä pitkään uusien organisaatioiden pystyttämisen jälkeen. Uudistuksen keskellä tarvitaan luultavasti nopeaa konsultointia, vastauksia käytännön ongelmiin. Toivottavasti rahaa löytyisi joltakin taholta myös muutoksen huolelliseen seurantaan. Olisi sääli, jos viime vuosikymmenten suurin muutoshanke jäisi tutkimatta – eikä siis vain se, mikä oli lopputulos, vaan myös muutosprosessi.

Rakenteiden selvittyä alkavat toimintatapojen muutokset. Muutoksen tukemisessa on varmasti kysyntää erilaiselle kehittämiselle ja tutkimukselle, niin konsulteille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille kuin ammattikorkeakouluillekin. Uusien toimintamallien kehittäminen vaatii luultavasti kehittämishankkeita – yhdistettynä koulutukseen, konsultointia, arviointia ja benchmarkingia. Ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa siinä mielessä, että työelämä on lähellä. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty.

Nyt olisi kuunneltava herkällä korvalla, mitä työelämä tarvitsee. Yhteydet on monissa asioissa rakennettava uudelleen kun toimijat muuttuvat. Julkisen tilalle tulee yksityisen tai julkisen sektorin omistama yritys monessa kohtaa. Muuttaako tämä jotakin? Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja miten koulutuksella ja kehittämisellä voidaan vastata tuleviin tarpeisiin? Miten asenteita ja toimintatapoja saadaan uudistettua? Mitä uutta osaamista nykyiset sote-ammattilaiset tarvitsevat jatkossa? Entä ovatko nykyiset tutkintokoulutukset oikein suunnattuja? Jos tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä, pitäisikö myös koulutuksessa tätä yhteistyötä lisätä?

Jos sote-uudistus noudattaa valinnanvapauslain luonnoksen ideaa, hajoavat palvelut entistä useammalle toimijalle. Toisaalta maakunnat kokoavat kunnissa hajallaan olevia toimintoja. Palveluiden koordinaatiolle ja palveluohjaukselle tulee entistä suurempi tarve, kun palveluita tuottavat eri omistajien yhtiöt ja liikelaitokset. Tähän mennessä asiakkaille on luotu joustavia, asiakkaiden tarpeiden mukaisia palveluketjuja ja ammattilaisten tiimejä lähinnä kokoamalla ammattilaisia yhteen organisaatioon tai tilaan – joskin kehitys on vasta aluillaan.

Ammattikorkeakoulut ovat lähellä työelämää. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty?

Paljon ja useita palveluita käyttävät asiakkaat kuluttavat valtaosan resursseista. Siksi on selvää, että tämän asiakasryhmän palvelemiseen on panostettava. Toimintatapoja ja asenteita olisi muutettava niin, että ei hoideta vain vanhuksen vasenta polvea. On mietittävä myös, miten muutenkin heikkokuntoinen, yksinäinen ikäihminen pärjää leikatun polvensa kanssa kotonaan, hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Olisi arvioitava asiakkaan muutakin palveluntarvetta ja selvitettävä, mistä asiakkaalle nämä muut palvelut saadaan.

Jatkossa palveluketjuja pitää rakentaa eri toimijoiden välille entistä enemmän. Palveluketjun seuraavaa osaa ei hoidakaan enää kunnan toinen yksikkö. Sen sijaan asiakkaan pitäisi valita, minkä fysioterapeutin tai  kotihoitoyrityksen asiakkaaksi hän haluaa. Kuka tämän työn tekee ja missä? Maakunta, liikelaitos vaiko palveluntuottajayritykset? Onko asiakasohjaukseen tai palveluiden koordinaatioon olemassa sellaisia asiantuntijoita, joka hallitsevat riittävästi sekä sosiaali- että terveyspalvelut? Ajattelevatko nykyiset asiantuntijat riittävästi asiakkaan tarpeita kokonaisvaltaisesti? Entä miten saadaan maakunnan palveluntuottajat toimimaan maakunnan tavoitteiden suuntaisesti?

Kehittämisen ja tutkimuksen ongelmana on varsin usein ollut, että hankkeet ovat pieniä, irrallisia hankkeita. Näitä hankkeita on kunnissa ollut jo lähes riesaksi asti. Usein kysymys on siitä, että tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot joutuvat toimimaan rahoituksen ehdoilla: tutkitaan tai kehitetään sitä, mihin saadaan rahoitusta. Tämä ei aina palvele palvelun tilaajien tai tuottajien tarpeita.

Olisiko aika miettiä, miten erilaisilla rahoituksilla saadaan enemmän laajempia, useiden toimijoiden yhteishankkeita, jotka todella palvelisivat maakuntien ja palveluntuottajien tarpeita.

Kirjoittaja

Timo Sinervo, valtiotieteen tohtori, dosentti Tampereen yliopisto, tutkimuspäällikkö, Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus, THL, timo.sinervo@thl.fi

Kumppanuutta monella rintamalla 

Kirjoittajat: Anu Niemi, Sari Salminen, Mari Matveinen, Tuula Kukkonen, Anneli Muona, Päivi Sihvo, Tuomas Lappalainen.

Taustaa

Karelia-ammattikorkeakoulu, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä solmivat strategisen kumppanuussopimuksen helmikuussa 2016. Strategisen kumppanuuden perustana on osapuolten vahva osaaminen, keskinäinen syvä luottamus sekä kumppanuudella saavutettava lisäarvo kaikille osapuolille. Tässä artikkelissa kuvataan strategisen kumppanuuden myötä syntyneitä yhteistyömuotoja harjoittelun kehittämisessä ja TKI-toiminnassa, sekä niistä saatuja konkreettisia hyötyjä.

Siun sote järjestää julkiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, ympäristöterveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut 14 kunnan alueella. Kuntayhtymä aloitti toimintansa 1.1.2017. Siun sotessa on yhteensä noin 7 000 työntekijää. Kuntayhtymään kuuluvat Pohjois-Karjalan kaikki kunnat ja Heinävesi Etelä-Savosta. Siun soteen kuuluvat myös Pohjois-Karjalan keskussairaala, pelastuslaitos sekä ympäristöterveys. Alueella on noin 170 000 asukasta.

Siun sotea valmisteltiin vuoden 2014 keväästä lähtien kuntien yhteistyönä. Lähtökohtana olivat asukkaiden ja henkilökunnan parannusideat sekä valtakunnallisen sote-uudistuksen ennakoiminen. Siun soten tavoitteena on laadukkaiden, yhdenvertaisten ja yksilöllisiin tarpeisiin vastaavien palvelujen turvaaminen kustannustehokkaasti koko alueella. Palvelut löytyvät läheltä niiden käyttäjiä ja yhä useammin palvelu tulee kotiin tai sitä voi saada verkosta.

Lähipalvelujen rinnalla toimivat tehokkaat keskitetyt ja koko maakunnan laajuiset palvelut. Pohjois-Karjalan keskussairaala on laajan päivystyksen sairaala, joka on jo pitkään ollut yksi Suomen tuottavimmista keskussairaaloista. Sairaalan hoidon laatu ja potilasturvallisuus ovat kansallisissa vertailuissa huippuluokkaa.

Kuntien, Karelia-ammattikorkeakoulun ja Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän välillä on tehty jo pitkään tuloksellista yhteistyötä. Kaikkien osapuolten tunnistamat sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapojen ja palvelurakenteen uudistamisen väistämättömät muutostarpeet sekä uuden kuntayhtymän perustaminen syvensivät yhteistyön strategiseksi kumppanuudeksi.

Moniammatillisuus harjoittelujen ja työssäoppimisen keskiöön

Siun sote tekee strategiansa mukaisesti tiivistä yhteistyötä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen kanssa. Moniongelmaisten potilaiden ja asiakkaiden määrän kasvu sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset ja integraatio lisäävät moniammatillisen työotteen merkitystä. Opiskeluaikana saatu kokemus konkreettisesta työskentelystä eri ammattiryhmien kanssa tukee moniammatillista työskentelyä myös valmistumisen jälkeen.

Pohjois-Karjalassa on vuodesta 2015 alkaen pilotoitu moniammatillista terveyskeskusopetusjaksoa yhteistyössä Karelia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja kahden terveyskeskuksen kanssa. Tavoitteena on ollut lisätä opiskelijoiden ymmärrystä toisen ammattiryhmän työskentelystä moniammatillisen työparityöskentelyn avulla. Opetusjaksolla lääketieteen ja hoitotyön opiskelijat toimivat työpareina ja osallistuvat yhdessä heille valittujen potilaiden ja asiakkaiden hoidonsuunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Opiskelijoiden ohjaus toteutuu moniammatillisesti.

Moniammatillisen terveyskeskusopetuksen onnistunut toteutus edellyttää etukäteissuunnittelua, riittävää tiedottamista, vastuunjakoa ja taitoa ohjata opiskelijoita työparityöskentelyyn. Pilotti jatkuu Siun soten kahdessa terveyskeskuksessa, mutta jatkossa tavoitteena on mallin laajentaminen koko Siun soten alueelle. Jatkossa on tärkeää edistää mm. fysioterapian ja toisen asteen opiskelijoiden osallistumista, tarkastella moniammatillisen opetuksen soveltuvuutta tutkintojen eri vaiheissa ja tukea opettajien mahdollisuuksia osallistua opiskelijoiden ohjaukseen jakson aikana.

Opetusjaksolla lääketieteen ja hoitotyön opiskelijat toimivat työpareina ja osallistuvat yhdessä heille valittujen potilaiden ja asiakkaiden hoidonsuunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Karelia-ammattikorkeakoulu ja Siun soten aloittavat ensi syksynä uuden opetusmoduuli-pilotin, johon on otettu mallia Karoliinisen yliopistosairaalan sekä OYS:n ja HUS:n opiskelijamoduulitoiminnasta. Opetusmoduuli on moniammatillinen, toimintayksikkökohtainen oppimisympäristö, jossa opiskelija työskentelee tiimissä toisten opiskelijoiden kanssa, ohjaajan toimiessa taustalla. Opetusmoduulin toteutuksessa korostuu oppilaitoksen ja työelämän tiivis yhteistyö. Opettajat osallistuvat opetusmoduulin suunnitteluun ja toteutukseen yhteistyössä Siun soten opiskelijatoiminnan ja opetusmoduuliin osallistuvien pilottiyksiköiden henkilöstön kanssa. Opettajat toimivat moduuleissa ohjaamalla opiskelijoita ja tukemalla hoitohenkilökuntaa ohjaustyössä. Jatkossa tavoitteena on opetusmoduulitoiminnan kehittäminen ja oppilaitosyhteistyön syventäminen myös toisen asteen koulutuksen kanssa.

Opiskelijaohjauksen laadun kehittäminen edellyttää opiskelijoita ohjaavan henkilökunnan ohjausosaamisen vahvistamista. Yhteistyön tuloksena on Siun soten alueelle valmistumassa yhtenäinen opiskelijaohjaajakoulutus. Uudistuvat harjoittelu- ja työssäoppimisen toimintamallit korostavat entisestään yhteistoiminnallisen opiskelijaohjaajakoulutuksen suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin tärkeyttä.

Hankeyhteistyöllä uudenlaista kotihoitoa ja digikokeiluja

Yksi strategisen kumppanuuden osa-alue on yhteistyö TKI-toiminnassa. TKI-toiminta suunnataan osapuolten strategiaa palveleviin yhdessä tunnistettuihin kehittämistarpeisiin. Esimerkkinä  yhteistyöstä esitellään tässä artikkelissa AVOT-Siun sote, Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla -hanke (STM) sekä ESR-rahoitteinen Pohjois-Karjalan DigiSote -hanke. Näissä hankkeissa yhteistyö on alkanut jo suunnitteluvaiheessa.

AVOT-Siun sote, Arvokasta vanhenemista omatoimisuutta tukemalla -hanketta hallinnoi Siun sote, ja Karelia osallistuu hankkeen Toimiva kotihoito -osioon. Tavoitteena on kehittää Siun soten alueelle yhtenäinen malli toimivan kotihoidon toteuttamiseksi. Mallissa keskeistä on kotikuntoutus, kotihoidon ympärivuorokautinen saatavuus ja akuuttitilanteiden hoitaminen.

Kehittämistyö alkaa kotihoidossa tiimeittäin suoritettavalla ennakkotehtävällä. Ennakkotehtävästä saatua tietoa käytetään kotihoidon työntekijöiden alueellisissa työpajoissa. Työpajoihin osallistetaan myös kotihoidon verkostokumppaneita, paikallisia yrityksiä sekä tulevia asiakkaita kuten vanhusneuvoston edustajia. Työpajan osallistujat asettuvat asiakkaan rooliin ja visioivat roolista käsin tulevaisuutta, tunnistavat alueella toimivia hyviä käytänteitä, sekä hakevat kotihoidon kehityskohteita ja koulutustarpeita.

Ennakkotehtävien ja työpajojen tulokset analysoidaan ja tulokset esitetään kotihoidon esimiehille erillisessä työpajassa. Työpajoissa esimiehet valmennetaan yhtenäisen Siun soten toimiva kotihoito -mallin luomiseen. Esimiehet nimeävät hyvät käytänteet ja kehittämiskohteet, jotka ovat pohjana uudelle kotihoitomallille. Uutta mallia pilotoidaan syksyllä 2017. Pilotoinnista saadun palautteen pohjalta tehdään tarvittavat muutokset ja uusi yhtenäinen Siun soten toimiva kotihoito -malli on suunnitelman mukaisesti käytössä 2018.  Onnistumisen kannalta tärkeää on osallistaa johto mukaan kehittämistyöhön.

AVOT-hankkeen kehittämisprosessin tueksi tehdään itsearviointia koko hankkeen toiminta-ajan. Itsearvioinnissa sovelletaan tuetun itsearvioinnin (facilitated self evaluation) menetelmää. Tuettua itsearviointia toteutetaan koko prosessin ajan, jolloin se tuottaa tietoa kehittämisprosessin eteenpäin viemiseksi ja suuntaamiseksi. Keskeistä on itsearvioinnin integroiminen osaksi kehittämisprosessia. Säännöllistä itsearviointia toiminnastaan tekevät sekä projektin kehittämistiimit, projektin työtiimi että operatiivinen ohjausryhmä.

e-ammattilaiset tulevaisuuden työelämässä – Pohjois-Karjalan DigiSote -hankkeessa tuotetaan uutta tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisista tulevaisuuksista, valmennetaan e-ammattilaisia tulevaisuuden työhön sekä edistetään digitalisaatiota nopeiden digikokeilujen avulla. e-ammattilaisuudella haetaan uutta näkökulmaa digityöhön ja digitalisoituvaan tulevaisuuteen.

Hankehenkilöstö koostuu Karelian ja Siun soten työntekijöistä ja kehittämistyötä tehdään tiiminä. Kehittämistyö käynnistyi syksyllä 2016 tulevaisuustyöpajoilla, joissa tuotettiin skenaariotyöskentelyn avulla tulevaisuuden kuvia sosiaali- ja terveyspalveluista, työstä ja niissä tarvittavista osaamisista digitalisaation näkökulmasta.

Erilaisten digitaalisten palvelujen käyttöönotto tapahtuu nopeiden 100 päivän kokeilujen avulla.  Digitalisaatio muuttaa olemassa olevia asiakas- ja toimintaprosesseja. Nopeiden kokeilujen suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan tarve- ja asiakaslähtöisyys sekä hyödynnetään palvelumuotoilun ja Lean-menetelmiä. Siun soten alueella nopeat kokeilut tulevat liittymään esimerkiksi etämittauksien hyödyntämiseen pitkäaikaissairaiden hoidossa, etävastaanoton toteuttamiseen tai robotiikan hyödyntämiseen logistiikassa. Henkilöstön ja asiakkaiden digiosaamisen kehittäminen oppimispajoissa liittyy kiinteästi näihin kokeiluihin. e-ammattilaisten osaamisen kehittäminen tapahtuu rinnan nopeiden kokeilujen kanssa.

Lopuksi

Strateginen kumppanuus luo vahvan perustan työelämälähtöisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan toteuttamiselle. Kehittämishaasteet on yhteisesti tunnistettu ja niitä lähestytään ratkaisukeskeisesti erilaisista tulokulmista.  Kokemus on osoittanut, että säännöllinen arjessa tapahtuva vuorovaikutus on edellytys toimivalle yhteistyölle. Tarvitaan kohtaamisen areenoita, yhteisiä tiimejä ja työpajoja – livenä ja verkossa.

Kirjoittajat

Anu Niemi, LL, kehittämisjohtaja, Siun sote, anu.niemi(at)siunsote.fi
Sari Salminen, TtM, opetusylihoitaja, Siun sote, sari.salminen(at)siunsote.fi
Mari Matveinen, TtM, opetus- ja tutkimuskoordinaattori, mari.matveinen(at)siunsote.fi
Tuula Kukkonen, YTT, yliopettaja, Karelia-ammattikorkeakoulu, tuula.kukkonen(at)karelia.fi
Anneli Muona, LitM, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, anneli.muona(at)karelia.fi
Päivi Sihvo, THM, lehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, paivi.sihvo(at)karelia.fi
Tuomas Lappalainen, YTM, kehittämispäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu, tuomas.lappalainen(at)karelia.fi

Hyvinvointituotteiden rakennus

Hyvinvointitaidetta tuottamassa

Sote-palveluja uudelleen järjestettäessä on tär­keää ottaa kantaa myös siihen, miten hyvinvointipalvelujen, erityisesti taiteellisen toi­min­nan ja kult­­tuuri­palve­lui­den, järjestäminen toteutetaan uudessa mallissa. Uusi tilanne tarjoaa haas­teiden lisäksi myös mah­dol­­li­suuk­sia uudenlaisille rakenteellisille ratkaisuille ja avauksille, joiden avul­la soveltavan ja osallistavan taiteen palve­luja voidaan tuoda sään­nölliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintaa.

Taiteellisen, osallistavan toiminnan merkitys eri kohderyhmien yleisen elämänlaadun, henkisen vi­rey­­den ja tervey­den lisääjänä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä on todettu tutkimuksissa ja se nä­kyy myös mie­tin­nöissä ja erilai­sis­sa toimenpideohjelmissa (mm. Liikanen 2010, 58–61; Liikanen 2014; Sii­vonen, Koti­lai­nen & Suoninen 2011; Räsänen 2011). Tästä huolimatta soveltavan taiteen omaksu­minen sään­nöl­liseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin palveluja on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Sekä palve­lujen ostamisen että niiden tuottamisen raken­tee­seen on kaivattu perus­teellista raken­teellista muutosta, joka mahdollistaisi tuotteiden ja palvelujen ostamisen ja myymisen talou­dellisesti kestävällä tavalla. Tilaaja-tuottaja­poh­jainen ja yhä enenevässä määrin käyttäjälähtöinen palvelutoiminta kaipaa tuotteita, jotka vastaavat tar­pee­seen sekä määrällisesti että laadullisesti. Kolmannen sek­torin merkitys pal­ve­­lujen tuottajana kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustetaan voimallisesti. Toi­min­nalle on siksi rakennettava erilaisia tarkoituksenmukaisia ja joustavia malleja, jotka mahdollistavat toimeentulon joko yrittämi­sen tai työsuhteisen toiminnan kautta.

Taiteen soveltavan käytön -termillä viitataan taiteeseen, jota sovelletaan tavoitteellisesti erilaisiin ympäristöihin ihmisryhmille, joille taide ja taiteen saavutettavuus ei ole itsestäänselvyys. Taiteen soveltava käyttö on laaja alue ja siihen sisältyy monenlaisia lähestymistapoja, kuten osallistava tai yhteisöllinen taide. (Heikkilä&Tikkaoja 2015, 4.)

Erilaiset toimintakulttuurit haastavat yhteistyön

Soveltavan taiteen käyttöönoton esteenä nähdään monesti ammattialojen erilaiset toimintatavat. Taide- ja kulttuurialan ihmisille sosiaali- ja terveysala saattaa näyttäytyä säänneltyinä rakenteina ja hierarkiana, taide- ja kulttuuriala taas näyttäytyy sote-ammattilaisille hahmottumattomana ja vaikeasti lähestyttävänä. Kulttuuri- ja taidepalveluja ei ole aina helppo ostaa, laatu vaihtelee ja vaikutuksia on vaikea arvioida. Voi myös olla, että sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaiset ovat kielellisesti ja asenteellisesti kaukana toisistaan. (Kosonen 2013.)

Aivan kiistatonta vastaanottoa hyvinvointitaide ei ole saanut taiteilijoidenkaan piirissä. Sipilän hallituksen hallitusohjelman kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta sosiaali- ja terveyssektorille on herättänyt niin taide- ja kulttuuripiireissä kuin myös julkisuudessa suhteellisen paljon keskustelua. Prosenttiperiaatteella, eli käyttämällä noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankkimiseen, on jo kauan tuotettu sairaaloihin ja muihin sote-laitoksiin teoksia, jotka tekevät laitosympäristöstä miellyttävämmän sekä potilaille, työntekijöille että vierailijoille. Nyt prosenttiperiaatetta haluttaisiin laajentaa koskemaan myös esitystaidetta. Suomen Taitelijaseura otti kantaa Helsingin Sanomissa 5.4.2016 taiteen itseisarvon ja taiteen vapauden puolesta. Seuran kannanotossa taiteen alistaminen hyvinvoinnin välineeksi nähtiin olevan uhka taiteen esteettisyydelle. Lisäksi toivottiin selkeää käsitteiden määrittelyä taideterapian, taiteen harrastamisen, kulttuuripalvelujen järjestämisen ja julkisen taiteen tiimoilta. Taitelijaseura korosti, että taidetta ei voi valjastaa ihmisten parantamisen palvelukseen etenkään korvaamaan varsinaista sairaanhoitoa. (HS 5.4.2016.)

Miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Humakin hallinnoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuneet taitelijat näkevät soveltavan taiteen yhtenä, ehkä itselle uutenakin, mahdollisuutena työllistyä. Taiteilijoiden työllistyminen ja ansainta kun ei ole tunnetusti aina aivan yksikertainen asia. Taiteen soveltamisessa on eriasteisia mahdollisuuksia laajentaa taiteilijan työnkuvaa ja osaamista sekä päästä osaksi erilaisia työyhteisöjä ja vuorovaikutustilanteita. Soveltava taide ei sovi kaikille taitelijoille, mutta mikä tahansa taidelaji on varmastikin sovellettavissa taitelijan ammattitaidon ja vuorovaikutteisuuden avulla.

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen tavoitteena on löytää uusia tapoja eri alojen yhteistyön lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea (HS 5.4.2106), kuten myös taidelähtöisten tuotteiden ja palvelujen ostettavuutta on parannettava. Taidelähtöisten tuotteiden tuotekehitykseen paneudutaan hankkeessa erityisesti koulutuksen ja neuvontapalvelujen avulla. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia malleja soveltavan taiteen ja tuotantojen ansaintalogiikan kehittämiseksi niin, että taiteen hyvinvointiosaamisesta olisi mahdollista luoda kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvointia luodaan moniammatillisesti

Tämän päivän työyhteisöissä moniammatillisuus on usein välttämätöntä, koska työtehtävät ovat toisaalta pirstaloituneita ja toisaalta taas erikoisosaamista vaativia. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan tässä eri ammattialojen asiantuntijoiden yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään moniammatillisissa tiimeissä ainakin sote-alan sisällä (Isoherranen 2012), mutta mitä tapahtuu kun työpariksi tuleekin klassisen musiikin laulaja, sanataiteilija, draamaohjaaja, valokuvaaja tai kulttuurituottaja? Vastaavan kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin: miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Uusia soveltavan taiteen tuotteita on hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena synnytetty osana Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutusta. Koulutuksessa taiteilijoista, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä tuottajista koostuvat tiimit tuotteistivat osallistavan tai soveltavan taidetuotteen tai -palvelun sosiaali- ja terveysalan kentälle myytäväksi. Tatu ja Sote -valmennuksen aloitti syksyllä 2015 neljäkymmentä opiskelijaa kolmessa eri ryhmässä Turussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Monialaiset ryhmät synnytettiin syys-lokakuussa 2015 ja keväällä 2016 ensimmäiset tuotteet ovat markkinoitavissa. Ehkä konkreettista tuotetta tai palvelua tärkeämpi lopputulos valmennusprosessissa oli moniammatillisuuden, alojen ristiinpölytyksen ja uuden oppimisen prosessi, joka valmennettavilla oli väistämättä edessään.

Sosiaalinen sirkus
Kuva 1. Jyväskylän Tatu ja Sote -koulutuksessa tutustuttiin sosiaaliseen sirkukseen.

Hanna Kososen mukaan kulttuuri- ja taidepalvelujen käyttäminen esimerkiksi hoivalaitoksissa riippuu paljolti siitä, millainen suhde henkilökunnalla on taiteeseen ja kulttuuriin. Kosonen toteaa, että palveluita ostavat ne, jotka tuntevat taide- ja kulttuuripalvelut hyvin tai ovat saaneet niistä hyviä kokemuksia ja jotka uskovat taiteen ja kulttuurin voimaan. (Kosonen 2013, 2.)

Moniammatillisessa työyhteisössä tämän kynnyksen yli päästään, kun palvelua ja tuotetta suunnittelemassa ovat sekä taide- että sote-alan ammattilaiset yhdessä. Lisäksi kehitettävät hyvinvointialan tuotteet on räätälöity ja kehitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita taiteellista laatua tai tuotteistamisprosessia unohtamatta. Toisaalta eri ammattialoilla on hyvinkin vahva ammattialan yhteinen oma kieli, lainalaisuudet, rakenteet ja traditiot, joiden sisälle ulkoapäin voi olla vaikeaa päästä. Saman alan ihmiset jakavat alan konventiot, mutta toisille ne eivät ole välttämättä tuttuja. Monialainen tiimi pienentää kynnystä toimialojen yli.

Hankkeessa uskotaan, että käytännön työn kautta ja hyvien esimerkkien voimalla pääsemme vaikuttamaan myös siihen, että taiteellinen toiminta saataisiin juurrutettua osaksi sosiaali- ja terveysaloja. Hankkeen puitteissa onkin alettu rakentaa alueellisia asiantuntijaryhmiä, joiden jäsenet voivat viedä viestiä eteenpäin omissa viiteryhmissään. Tietoa osallistavan ja soveltavan taiteen hyvinvointivaikutuksista on jo paljon olemassa. Lisäksi on myös monia hyviä käytäntöjä, mutta systemaattisuutta, vaikuttavuutta ja laatua voidaan aina parantaa.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali- ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittaja

Sanna Pekkinen, lehtori, FL, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Heikkilä, M. & Tikkaoja, O. (2015). Tatun ja Soten työkirja. Vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto. Viitattu 4.4.2016. http://www.hvvt.fi/wp-content/uploads/sites/19/2015/10/HVVT_Tatu-Sote-Tyokirja_net.pdf

HS 5.4.2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18, Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia. Viitattu 4.4.2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Kosonen, H. (2013). Johan nyt on markkinat – vai onko? Taide- ja kulttuurilähtöisten palveluiden markkinat sosiaali- ja terveysalalla. Loppuraportti. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. Viitattu 4.4.2016. http://www.luovasuomi.fi/article/1779

Liikanen, H.-L. (2010). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–14. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Viitattu 29.4.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OPM1.pdf?lang=fi

Liikanen, H.-L. (2014). Taidetta ja työn iloa. KULTA-tutkimus 2012–2013. Viitattu 29.4.2016. http://docplayer.fi/2929649-Taidetta-ja-tyon-iloa.html

Räsänen, R. (2011). Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden elämänlaatu ammattityön ja johtamisen vaikutus siihen. Akateeminen väitöstyö. Lapin yliopisto.

Siivonen, K., Kotilainen, S. & Suoninen, A. (2011). Iloa ja voimaa elämään. Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 44. Viitattu 29.4.2016. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/myrsky2011.pdf