2/2017, Pääkirjoitus

Ruuhkaa ja uusia kuvioita sote-kehittämisen markkinoilla 

Kirjoittaja: Timo Sinervo.

Sosiaali- ja terveysala on valtavassa myllerryksessä. Hallituksen sote-uudistus on luonnollisestikin merkittävin muutoksen ajuri, mutta ala muuttuu ja on muuttunut ilman sitäkin nopealla tahdilla. Jäykkänä pidetty kuntasektori on lähempää tarkasteltuna jatkuvassa muutoksen tilassa.

Sote-uudistusta on edelleen vaikea hahmottaa, kun moni yksityiskohta puuttuu. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että maakunnat ovat tulevaisuuden järjestäjätaho ja palveluiden tuotanto jaetaan liikelaitoksiin sekä yhtiöihin.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä (maakunta hallinto-organisaationa ja sote-järjestäjänä), laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa (valinnanvapaus, henkilökohtainen budjetointi). Pelkkä fuusio, jossa yli 200000 työntekijää etsii uutta rooliaan ja tuhannet uudet päälliköt asemaansa, olisi vaativa tehtävä. Jo se, että tammikuun 2019 palkat on maksettu ja asiakkaat pääsevät palveluihin ilman häiriöitä, olisi riittävä tavoite. Useimmissa fuusioissa toiminnan muutos ajoittuu myöhempään aikaan ja fuusio toteutetaan alkuun lähinnä teknisesti.

Mikäli lakiluonnokset menevät läpi kutakuinkin nykymuodoissaan, liikelaitokseen sijoittuvat toiminnot (sairaalat, sosiaalityö, erityispalvelut, viranomaistoiminnot) voivat periaatteessa jatkaa toimintaansa monin osin kuin ennenkin. Organisaatio- ja johtamisrakenteet kuitenkin todennäköisesti muuttuvat ja alkuun on paljon ihmetystä, miten nyt toimitaan ja mistä saa uuden näppäimistön tai hiiren rikkoutuneen tilalle. Toimintatapojen muutoksia toki tarvitaan kaikissa toiminnoissa, samoin yhteistyörakenteet muuttuvat.

Sote-uudistus on yhdistelmä erittäin laajaa fuusiota, täysin uuden toiminnan käynnistämistä, laajaa yhtiöittämistä sekä uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Yhtiöittäminen on merkittävä muutos niin sote-keskusten kuin vanhuspalveluidenkin työntekijöille sekä monille muille. Julkiselle sektorille kilpailu asiakkaista on uutta ja ainakin sote-keskukset luultavasti menettävät osan asiakkaistaan väistämättä, kun uusia toimijoita tulee markkinoille. Julkinen sektori tulee jälkijunassa ja on vasta perustamassa yrityksiä, kun yksityiset jo nyt valtaavat reviirejä itselleen ja viilaavat kynsiään. Julkinen sektori on tottunut miettimään, miten asiakkaat selviävät mahdollisimman vähillä palveluilla ja asiakkaiden houkuttelu on uusi haaste. Asiakaspalvelu ja asiakkaan ongelman kokonaisvaltainen hahmottaminen saattaa olla asia, joka vaatii kehittämistä.

Rakenteet ovat kuitenkin vasta alku ja olennainen on edessä: miten palveluita kehitellään asiakaslähtöisiksi?

Uudistus jatkuu vielä pitkään uusien organisaatioiden pystyttämisen jälkeen. Uudistuksen keskellä tarvitaan luultavasti nopeaa konsultointia, vastauksia käytännön ongelmiin. Toivottavasti rahaa löytyisi joltakin taholta myös muutoksen huolelliseen seurantaan. Olisi sääli, jos viime vuosikymmenten suurin muutoshanke jäisi tutkimatta – eikä siis vain se, mikä oli lopputulos, vaan myös muutosprosessi.

Rakenteiden selvittyä alkavat toimintatapojen muutokset. Muutoksen tukemisessa on varmasti kysyntää erilaiselle kehittämiselle ja tutkimukselle, niin konsulteille, tutkimuslaitoksille, yliopistoille kuin ammattikorkeakouluillekin. Uusien toimintamallien kehittäminen vaatii luultavasti kehittämishankkeita – yhdistettynä koulutukseen, konsultointia, arviointia ja benchmarkingia. Ammattikorkeakoulut ovat avainasemassa siinä mielessä, että työelämä on lähellä. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty.

Nyt olisi kuunneltava herkällä korvalla, mitä työelämä tarvitsee. Yhteydet on monissa asioissa rakennettava uudelleen kun toimijat muuttuvat. Julkisen tilalle tulee yksityisen tai julkisen sektorin omistama yritys monessa kohtaa. Muuttaako tämä jotakin? Mitä osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja miten koulutuksella ja kehittämisellä voidaan vastata tuleviin tarpeisiin? Miten asenteita ja toimintatapoja saadaan uudistettua? Mitä uutta osaamista nykyiset sote-ammattilaiset tarvitsevat jatkossa? Entä ovatko nykyiset tutkintokoulutukset oikein suunnattuja? Jos tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä, pitäisikö myös koulutuksessa tätä yhteistyötä lisätä?

Jos sote-uudistus noudattaa valinnanvapauslain luonnoksen ideaa, hajoavat palvelut entistä useammalle toimijalle. Toisaalta maakunnat kokoavat kunnissa hajallaan olevia toimintoja. Palveluiden koordinaatiolle ja palveluohjaukselle tulee entistä suurempi tarve, kun palveluita tuottavat eri omistajien yhtiöt ja liikelaitokset. Tähän mennessä asiakkaille on luotu joustavia, asiakkaiden tarpeiden mukaisia palveluketjuja ja ammattilaisten tiimejä lähinnä kokoamalla ammattilaisia yhteen organisaatioon tai tilaan – joskin kehitys on vasta aluillaan.

Ammattikorkeakoulut ovat lähellä työelämää. Kysymys onkin, miten tästä työelämäyhteistyöstä saadaan irti paras hyöty?

Paljon ja useita palveluita käyttävät asiakkaat kuluttavat valtaosan resursseista. Siksi on selvää, että tämän asiakasryhmän palvelemiseen on panostettava. Toimintatapoja ja asenteita olisi muutettava niin, että ei hoideta vain vanhuksen vasenta polvea. On mietittävä myös, miten muutenkin heikkokuntoinen, yksinäinen ikäihminen pärjää leikatun polvensa kanssa kotonaan, hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Olisi arvioitava asiakkaan muutakin palveluntarvetta ja selvitettävä, mistä asiakkaalle nämä muut palvelut saadaan.

Jatkossa palveluketjuja pitää rakentaa eri toimijoiden välille entistä enemmän. Palveluketjun seuraavaa osaa ei hoidakaan enää kunnan toinen yksikkö. Sen sijaan asiakkaan pitäisi valita, minkä fysioterapeutin tai  kotihoitoyrityksen asiakkaaksi hän haluaa. Kuka tämän työn tekee ja missä? Maakunta, liikelaitos vaiko palveluntuottajayritykset? Onko asiakasohjaukseen tai palveluiden koordinaatioon olemassa sellaisia asiantuntijoita, joka hallitsevat riittävästi sekä sosiaali- että terveyspalvelut? Ajattelevatko nykyiset asiantuntijat riittävästi asiakkaan tarpeita kokonaisvaltaisesti? Entä miten saadaan maakunnan palveluntuottajat toimimaan maakunnan tavoitteiden suuntaisesti?

Kehittämisen ja tutkimuksen ongelmana on varsin usein ollut, että hankkeet ovat pieniä, irrallisia hankkeita. Näitä hankkeita on kunnissa ollut jo lähes riesaksi asti. Usein kysymys on siitä, että tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot joutuvat toimimaan rahoituksen ehdoilla: tutkitaan tai kehitetään sitä, mihin saadaan rahoitusta. Tämä ei aina palvele palvelun tilaajien tai tuottajien tarpeita.

Olisiko aika miettiä, miten erilaisilla rahoituksilla saadaan enemmän laajempia, useiden toimijoiden yhteishankkeita, jotka todella palvelisivat maakuntien ja palveluntuottajien tarpeita.

Kirjoittaja

Timo Sinervo, valtiotieteen tohtori, dosentti Tampereen yliopisto, tutkimuspäällikkö, Sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus, THL, timo.sinervo@thl.fi

Edellinen artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *