2/2016, Koulutus ja oppiminen, Tutkimus ja innovaatiot

Hyvinvointitaidetta tuottamassa

Hyvinvointituotteiden rakennus

Sote-palveluja uudelleen järjestettäessä on tär­keää ottaa kantaa myös siihen, miten hyvinvointipalvelujen, erityisesti taiteellisen toi­min­nan ja kult­­tuuri­palve­lui­den, järjestäminen toteutetaan uudessa mallissa. Uusi tilanne tarjoaa haas­teiden lisäksi myös mah­dol­­li­suuk­sia uudenlaisille rakenteellisille ratkaisuille ja avauksille, joiden avul­la soveltavan ja osallistavan taiteen palve­luja voidaan tuoda sään­nölliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintaa.

Taiteellisen, osallistavan toiminnan merkitys eri kohderyhmien yleisen elämänlaadun, henkisen vi­rey­­den ja tervey­den lisääjänä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä on todettu tutkimuksissa ja se nä­kyy myös mie­tin­nöissä ja erilai­sis­sa toimenpideohjelmissa (mm. Liikanen 2010, 58–61; Liikanen 2014; Sii­vonen, Koti­lai­nen & Suoninen 2011; Räsänen 2011). Tästä huolimatta soveltavan taiteen omaksu­minen sään­nöl­liseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin palveluja on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Sekä palve­lujen ostamisen että niiden tuottamisen raken­tee­seen on kaivattu perus­teellista raken­teellista muutosta, joka mahdollistaisi tuotteiden ja palvelujen ostamisen ja myymisen talou­dellisesti kestävällä tavalla. Tilaaja-tuottaja­poh­jainen ja yhä enenevässä määrin käyttäjälähtöinen palvelutoiminta kaipaa tuotteita, jotka vastaavat tar­pee­seen sekä määrällisesti että laadullisesti. Kolmannen sek­torin merkitys pal­ve­­lujen tuottajana kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustetaan voimallisesti. Toi­min­nalle on siksi rakennettava erilaisia tarkoituksenmukaisia ja joustavia malleja, jotka mahdollistavat toimeentulon joko yrittämi­sen tai työsuhteisen toiminnan kautta.

Taiteen soveltavan käytön -termillä viitataan taiteeseen, jota sovelletaan tavoitteellisesti erilaisiin ympäristöihin ihmisryhmille, joille taide ja taiteen saavutettavuus ei ole itsestäänselvyys. Taiteen soveltava käyttö on laaja alue ja siihen sisältyy monenlaisia lähestymistapoja, kuten osallistava tai yhteisöllinen taide. (Heikkilä&Tikkaoja 2015, 4.)

Erilaiset toimintakulttuurit haastavat yhteistyön

Soveltavan taiteen käyttöönoton esteenä nähdään monesti ammattialojen erilaiset toimintatavat. Taide- ja kulttuurialan ihmisille sosiaali- ja terveysala saattaa näyttäytyä säänneltyinä rakenteina ja hierarkiana, taide- ja kulttuuriala taas näyttäytyy sote-ammattilaisille hahmottumattomana ja vaikeasti lähestyttävänä. Kulttuuri- ja taidepalveluja ei ole aina helppo ostaa, laatu vaihtelee ja vaikutuksia on vaikea arvioida. Voi myös olla, että sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaiset ovat kielellisesti ja asenteellisesti kaukana toisistaan. (Kosonen 2013.)

Aivan kiistatonta vastaanottoa hyvinvointitaide ei ole saanut taiteilijoidenkaan piirissä. Sipilän hallituksen hallitusohjelman kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta sosiaali- ja terveyssektorille on herättänyt niin taide- ja kulttuuripiireissä kuin myös julkisuudessa suhteellisen paljon keskustelua. Prosenttiperiaatteella, eli käyttämällä noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankkimiseen, on jo kauan tuotettu sairaaloihin ja muihin sote-laitoksiin teoksia, jotka tekevät laitosympäristöstä miellyttävämmän sekä potilaille, työntekijöille että vierailijoille. Nyt prosenttiperiaatetta haluttaisiin laajentaa koskemaan myös esitystaidetta. Suomen Taitelijaseura otti kantaa Helsingin Sanomissa 5.4.2016 taiteen itseisarvon ja taiteen vapauden puolesta. Seuran kannanotossa taiteen alistaminen hyvinvoinnin välineeksi nähtiin olevan uhka taiteen esteettisyydelle. Lisäksi toivottiin selkeää käsitteiden määrittelyä taideterapian, taiteen harrastamisen, kulttuuripalvelujen järjestämisen ja julkisen taiteen tiimoilta. Taitelijaseura korosti, että taidetta ei voi valjastaa ihmisten parantamisen palvelukseen etenkään korvaamaan varsinaista sairaanhoitoa. (HS 5.4.2016.)

Miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Humakin hallinnoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuneet taitelijat näkevät soveltavan taiteen yhtenä, ehkä itselle uutenakin, mahdollisuutena työllistyä. Taiteilijoiden työllistyminen ja ansainta kun ei ole tunnetusti aina aivan yksikertainen asia. Taiteen soveltamisessa on eriasteisia mahdollisuuksia laajentaa taiteilijan työnkuvaa ja osaamista sekä päästä osaksi erilaisia työyhteisöjä ja vuorovaikutustilanteita. Soveltava taide ei sovi kaikille taitelijoille, mutta mikä tahansa taidelaji on varmastikin sovellettavissa taitelijan ammattitaidon ja vuorovaikutteisuuden avulla.

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen tavoitteena on löytää uusia tapoja eri alojen yhteistyön lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea (HS 5.4.2106), kuten myös taidelähtöisten tuotteiden ja palvelujen ostettavuutta on parannettava. Taidelähtöisten tuotteiden tuotekehitykseen paneudutaan hankkeessa erityisesti koulutuksen ja neuvontapalvelujen avulla. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia malleja soveltavan taiteen ja tuotantojen ansaintalogiikan kehittämiseksi niin, että taiteen hyvinvointiosaamisesta olisi mahdollista luoda kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvointia luodaan moniammatillisesti

Tämän päivän työyhteisöissä moniammatillisuus on usein välttämätöntä, koska työtehtävät ovat toisaalta pirstaloituneita ja toisaalta taas erikoisosaamista vaativia. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan tässä eri ammattialojen asiantuntijoiden yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään moniammatillisissa tiimeissä ainakin sote-alan sisällä (Isoherranen 2012), mutta mitä tapahtuu kun työpariksi tuleekin klassisen musiikin laulaja, sanataiteilija, draamaohjaaja, valokuvaaja tai kulttuurituottaja? Vastaavan kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin: miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Uusia soveltavan taiteen tuotteita on hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena synnytetty osana Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutusta. Koulutuksessa taiteilijoista, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä tuottajista koostuvat tiimit tuotteistivat osallistavan tai soveltavan taidetuotteen tai -palvelun sosiaali- ja terveysalan kentälle myytäväksi. Tatu ja Sote -valmennuksen aloitti syksyllä 2015 neljäkymmentä opiskelijaa kolmessa eri ryhmässä Turussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Monialaiset ryhmät synnytettiin syys-lokakuussa 2015 ja keväällä 2016 ensimmäiset tuotteet ovat markkinoitavissa. Ehkä konkreettista tuotetta tai palvelua tärkeämpi lopputulos valmennusprosessissa oli moniammatillisuuden, alojen ristiinpölytyksen ja uuden oppimisen prosessi, joka valmennettavilla oli väistämättä edessään.

Sosiaalinen sirkus
Kuva 1. Jyväskylän Tatu ja Sote -koulutuksessa tutustuttiin sosiaaliseen sirkukseen.

Hanna Kososen mukaan kulttuuri- ja taidepalvelujen käyttäminen esimerkiksi hoivalaitoksissa riippuu paljolti siitä, millainen suhde henkilökunnalla on taiteeseen ja kulttuuriin. Kosonen toteaa, että palveluita ostavat ne, jotka tuntevat taide- ja kulttuuripalvelut hyvin tai ovat saaneet niistä hyviä kokemuksia ja jotka uskovat taiteen ja kulttuurin voimaan. (Kosonen 2013, 2.)

Moniammatillisessa työyhteisössä tämän kynnyksen yli päästään, kun palvelua ja tuotetta suunnittelemassa ovat sekä taide- että sote-alan ammattilaiset yhdessä. Lisäksi kehitettävät hyvinvointialan tuotteet on räätälöity ja kehitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita taiteellista laatua tai tuotteistamisprosessia unohtamatta. Toisaalta eri ammattialoilla on hyvinkin vahva ammattialan yhteinen oma kieli, lainalaisuudet, rakenteet ja traditiot, joiden sisälle ulkoapäin voi olla vaikeaa päästä. Saman alan ihmiset jakavat alan konventiot, mutta toisille ne eivät ole välttämättä tuttuja. Monialainen tiimi pienentää kynnystä toimialojen yli.

Hankkeessa uskotaan, että käytännön työn kautta ja hyvien esimerkkien voimalla pääsemme vaikuttamaan myös siihen, että taiteellinen toiminta saataisiin juurrutettua osaksi sosiaali- ja terveysaloja. Hankkeen puitteissa onkin alettu rakentaa alueellisia asiantuntijaryhmiä, joiden jäsenet voivat viedä viestiä eteenpäin omissa viiteryhmissään. Tietoa osallistavan ja soveltavan taiteen hyvinvointivaikutuksista on jo paljon olemassa. Lisäksi on myös monia hyviä käytäntöjä, mutta systemaattisuutta, vaikuttavuutta ja laatua voidaan aina parantaa.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali- ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittaja

Sanna Pekkinen, lehtori, FL, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Heikkilä, M. & Tikkaoja, O. (2015). Tatun ja Soten työkirja. Vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto. Viitattu 4.4.2016. http://www.hvvt.fi/wp-content/uploads/sites/19/2015/10/HVVT_Tatu-Sote-Tyokirja_net.pdf

HS 5.4.2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18, Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia. Viitattu 4.4.2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Kosonen, H. (2013). Johan nyt on markkinat – vai onko? Taide- ja kulttuurilähtöisten palveluiden markkinat sosiaali- ja terveysalalla. Loppuraportti. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. Viitattu 4.4.2016. http://www.luovasuomi.fi/article/1779

Liikanen, H.-L. (2010). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–14. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Viitattu 29.4.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OPM1.pdf?lang=fi

Liikanen, H.-L. (2014). Taidetta ja työn iloa. KULTA-tutkimus 2012–2013. Viitattu 29.4.2016. http://docplayer.fi/2929649-Taidetta-ja-tyon-iloa.html

Räsänen, R. (2011). Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden elämänlaatu ammattityön ja johtamisen vaikutus siihen. Akateeminen väitöstyö. Lapin yliopisto.

Siivonen, K., Kotilainen, S. & Suoninen, A. (2011). Iloa ja voimaa elämään. Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 44. Viitattu 29.4.2016. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/myrsky2011.pdf

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *