Merkityksellinen työ – alumnien kokemuksia työelämästä

Kirjoittaja: Juuso Puurula.

Esimodernina aikana elämän merkityksellisyys syntyi suurista narratiiveista; kansallisista tai ylikansallisista kertomuksista, jotka tarjosivat vastauksia sellaisiin kysymyksiin kuin mikä on elämän tarkoitus ja kuinka elää hyvää elämää. 2000-luvulle tultaessa narratiivit ovat särkyneet ja markkinoiden ehdoilla toimiva individualisti, homo economicus, etsii elämän merkityksellisyyttä itsestään. (Harari 2017). Filosofi Frank Martela (2020) toteaa nykyisen eksistentiaalisesta kriisistä juontuvan merkityksellisyyden kaipuun johtuvan 1800-luvun tieteellisen vallankumouksen ja romantiikan liitosta. Varsinkaan nuorilla milleniaaleilla merkityksellisyyden kokemus ei löydy vanhoista ideaaleista (kuten Jumalasta tai kansallisvaltiosta) vaan merkityksellisyys tulee löytää omasta tekemisestä eli työstä (Mellanen & Mellanen 2019).

Merkityksellisyyttä etsimässä

Samalla, kun elämän merkityksellisyyden lähteet ovat yhteiskunnassa muuttuneet, myös työ ja koulutus ovat murroksessa (Konst, Friman & Scheinin 2020, Mellanen & Mellanen 2019, Pölönen 2020, Sitra 2019), kuten monet tutkijat ja toimijat julistavat. Työelämän kiihtyvät muutospaineet, kuten digitalisaatio, automatisaatio, pirstaloituminen, joustavoituminen ja määräaikaistuminen, ovat muuttaneet ihmisten käsitystä työstä (Koponen 2017). Samaan aikaan työn sisällön merkitys on kasvanut suuremmaksi kuin työstä saatavan palkan (Tilastokeskus 2008, s.22). Koulutuksen pitäisi puolestaan tuottaa työmarkkinoille soveltuvia osaajia, joilla on kaikki tarvittavat tiedot ja taidot töistä suoriutumiseen.

Tutkittaessa sekä koulutuksen että työelämän murrosta ja yhteensovittamista koulutuksista vastavalmistuneet alumnit ovat potentiaalinen kohdejoukko. Vasta opiskelutaipaleensa päättäneet muistavat edelleen koulutuksessa saadut valmiudet ja osaamisen kehittymisen opintojen aikana, mutta heillä on myös kokemusta työelämästä, jolloin he osaavat arvioida, millaista valmentamista he olisivat tarvinneet enemmän opintojensa aikana.

Osana Oiva-hanketta (Oman osaamisen tunnistaminen ja soveltaminen uusissa ammattikonteksteissa) Hämeen ammattikorkeakoulun kestävän kehityksen koulutusohjelman alumneille tehtiin lokakuussa 2018 kyselytutkimus, jossa selvitettiin alumnien työllistymistä koulutuksen jälkeen sekä tyytyväisyyttä heidän saamaansa koulutukseen. Yhteensä kyselyyn vastasi 76 kestävän kehityksen koulutuksesta vuosien 2012 ja 2018 välillä valmistunutta henkilöä. Vastanneista yli puolet (59 %) oli valmistunut vuosien 2015–2017 välillä eli he ovat olleet työelämässä jo muutaman vuoden kyselyyn vastaamisen hetkellä.

Kokemukset urasta ja koulutuksesta

Yli puolet kyselyyn vastanneista (56 %) oli tyytyväinen (vastasi melko tyytyväinen, tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen) tutkintoonsa, kun taas 44 prosenttia vastanneista koki tyytymättömyyttä (vastasi hieman tyytymätön, tyytymätön tai erittäin tyytymätön) tutkintoa kohtaan. Kuitenkin kun alumneilta kysyttiin heidän tyytyväisyyttään työuran kehitykseen samalla asteikolla, 72 prosenttia koki olevansa tyytyväinen työuran kehitykseen, kun ainoastaan 28 prosenttia koki tyytymättömyyttä työuraa kohtaan.

Alumnikyselyn vastauksissa nousi vahvasti esiin kaksi piirrettä kestävän kehityksen koulutusohjelman suhteen. Ensinnäkin ne opiskelijat, jotka kokivat tyytyväisyyttä tutkintoaan kohtaan, korostivat opintojen aikana suoritettujen työharjoitteluiden ja opinnäytetyön merkitystä asiantuntijuuden kehittäjänä (sitaatit 1 ja 2). Toiseksi ne opiskelijat, jotka kokivat tyytymättömyyttä tutkintoa kohtaan, korostivat tutkinnon laaja-alaisuutta, jonka vuoksi heille ei ole kehittynyt spesiaalia osaamista, vaan osaaminen on jäänyt ”pintaraapaisuksi” kestävyyden eri teemoista (sitaatit 3 ja 4).

  1.  ”Tutkintoon kuuluvassa työharjoittelussa pääsin luomaan suhteita, joiden kautta löytyi opinnäytetyön tilaaja sen myötä työpaikka, jossa olen ollut nyt yli vuoden töissä.”
  2.  ”Vaikka koulutus ei anna niin hyviä valmiuksia työllistymiseen kuin voisi, olen työllistynyt haluamieni aiheiden pariin. Opiskelu Hamkissa ja etenkin vaihto-opiskelu ja harjoittelut ovat merkittävässä roolissa.”
  3.  ”Tutkinto tuntui hieman hajanaiselta, kun opiskeltiin vähän kaikkea eikä riittävän syvällisesti jotain aihetta.”
  4.  ”Tutkinto antoi pintaraapaisun laajasti mutta tarkempi asiantuntijuus ja erikoistuminen tuli hakea muualta.”

Vaikka tyytyväisyys koulutukseen jakoikin mielipiteitä, ylivoimainen enemmistö oli tyytyväisiä omaan työuraansa. Alumnien vastauksissa korostuivat työn haastavuus ja mielekkyys sekä itsensä kehittämisen mahdollisuudet. Myös kutsumusta vastaava työ toistui useammassa vastauksessa. (sitaatit 1, 2 ja 3). Ne, jotka eivät kokeneet tyytyväisyyttä työuraa kohtaan, kokivat, että ympäristöalalla ei ole töitä tai että ympäristöalalle työllistyminen oli vaikeaa (sitaatit 4 ja 5).

  1.  ”Työni on haastavaa, mielenkiintoista ja itsenäistä. Työssäni voin vaikuttaa ympäristöasioihin konkreettisesti.”
  2.  ”Olen alalla, minkä voi kutsua olevan kutsumustyötä. Pystyn vaikuttamaan korkealla tasolla ja itseasiassa aivan osaamiseni ylärajoilla. Se on kehittävää.”
  3.  ”Olen mielenkiintoisessa hankkeessa töissä ja olen saanut vastuuta ja päässyt matkustelemaan.”
  4.  ”En ole saanut koul[u]tusta vastaavaa työtä. Opiskelu oli täysin turhaa.”
  5.  ”Vaikeuksia täyttää kiinnostavien organisaatioiden kelpoisuusvaatimuksia. Työttömyysjaksoja.”

Kyselyn tulokset tukevat artikkelin alussa esitettyjä havaintoja työn merkityksen muutoksesta. Työn tulee olla haastavaa ja mielekästä sekä tarjota merkityksellisyyden kokemuksia. Toisaalta opintojen aikaiset kontaktit työelämään ovat tärkeitä ja helpottavat työllistymistä mielenkiintoiselle urapolulle. Vastaukset myös tukevat väitettä, että yksilön rooli ja vastuu omasta kilpailukyvystä on kasvanut työmarkkinoilla (Pentikäinen 2014, s.22). Kilpailu työpaikoista on kovaa ja omaa osaamista on osattava markkinoida, jotta voi erottua muista tasavahvoista hakijoista. Atte ja Karoliina Mellanen (2019, s. 59) toteavatkin, että milleniaaleista tehdyissä tutkimuksissa yhteisöllisyys, oppiminen ja itsensä kehittäminen sekä toteuttaminen (merkityksellisyys) korostuvat yleisimpinä toiveina työelämän suuntaan. Myös Oiva-hankkeen alumnitutkimus tukee näitä aikaisempia havaintoja.

Työelämätaidot – osaamisen muutos

Työn merkityksellisyyden lisäksi työelämässä korostuvat työelämätaidot. Geneerinen osaaminen, yleiset työelämävalmiudet tai työelämätaidot viittaavat kaikki osaamiseen, jota syntyy alasta riippumatta ja jota voi hyödyntää kaikenlaisissa työtehtävissä (Nykänen & Tynjälä 2012). Työelämätaitojen merkitys on kasvanut työelämässä, sillä ydintyön lisäksi työntekijältä vaaditaan nykyään monenlaista osaamista kuten itsensä johtamisen taitoja, viestintätaitoja ja organisointikykyä.

Työelämätaitojen roolin kasvun vuoksi kyselyssä tutkittiin myös alumnien käsitystä työssä vaadittavista tiedoista ja taidoista (n=64). Kyselyyn vastanneet saivat valita mielestään kolme tärkeintä tietoa tai taitoa, joita he tarvitsevat työurallaan. Kestävän kehityksen koulutuksen alumnit pitivät seuraavia tietoja ja taitoja tärkeimpinä työelämässä:

  1. Tiedonhankintataidot (42 %)
  2. Kyky oppia ja omaksua uutta (38 %)
  3. Viestintä- ja esiintymistaidot (34 %) ​
  4. Tiimityöskentelytaidot (27 %) ​
  5. Organisointi- ja järjestelytaidot (23 %) ​
  6. Tietotekniset taidot (23 %) ​
  7. Stressin sietokyky ja sopeutuminen uusiin tilanteisiin (23 %)
  8. Opinnoista saatu teoreettinen osaaminen (19 %) ​
  9. Analyyttiset- ja ongelmanratkaisutaidot (17 %) ​
  10. Projektinhallintataidot (17 %)

Kymmenen tärkeimmän tiedon ja taidon listauksesta käy ilmi, että suurin osa hyödyllisiksi koetuista tiedoista ja taidoista on niin kutsuttuja geneerisiä tai yleisiä työelämätaitoja. Opinnoista saatu teoreettinen osaaminen on yltänyt vain viidenneksellä vastaajista kolmen tärkeimmän tiedon ja taidon joukkoon. Tuloksesta voidaankin päätellä, että työelämätaidoilla on paljon suurempi merkitys työelämässä kuin opinnoista saadulla teoreettisella osaamisella, jonka merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Kestävän kehityksen kaltaisella epätyypillisellä alalla opiskelijoiden työllistyminen voi olla haastavaa, jos opiskelija ei tunnista omia vahvuuksiaan tai työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja. Oiva-hankkeessa tehty työ voikin parhaimmillaan auttaa opiskelijaa tunnistamaan omat vahvuutensa ja kehittämään työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja. Toisaalta tieto siitä, että suurin osa kestävän kehityksen alumneista on ollut tyytyväisiä omaan työuraansa, voi tuoda lohtua nykyisille opiskelijoille, jotka pohtivat työllistymistään. Hankkeen ja tämänkin tutkimuksen kannalta tärkeintä on, että tutkittua tietoa hyödynnetään myös hankkeen päättymisen jälkeen osana opiskelijoiden uraohjausta.

Työuralta vaaditaan nykyään paljon. Työn tulee tarjota oppimisen paikkoja ja sen tulee antaa tekijälleen merkityksellisyyden kokemuksia. Toisaalta työelämä vaatii myös työntekijältä paljon osaamisen kasvattamisen sekä erilaisten työelämävalmiuksien omaksumisen kautta. Tässä tutkimuksessa kerätty aineisto on vuodelta 2018 eli ennen globaalia pandemiaa, jossa nyt elämme. Vastaavanlaisen kyselyn toistaminen pandemian jälkeen voisi olla mielekästä, sillä tällöin vertailemalla kyselyiden tuloksia, voitaisiin selvittää, onko koronapandemia muuttanut työelämän osaamistarpeita.

Joka tapauksessa työelämän muutos on väistämätön. Tulevaisuuden tutkijat, kuten Perttu Pölönen (2020), ennustavat, että jo lähitulevaisuudessa kaikki suorittava työ on korvattu teknologialla. Jäljelle jäävä työ on sellaista, johon robotit eivät pysty. Tämä tarkoittaa työtä, joka vaatii esimerkiksi ihmissuhdetaitoja ja empatiaa, mutta myös luovuutta ja uuden luomisen taitoja. Pandemiasta seurannut digiloikka voi kiihdyttää tätä muutosta entisestään. Korkeakoulutuksen haasteena onkin tuottaa sellaista osaamista, joka olisi tarpeellista myös tulevaisuudessa. Muutoksen vuoksi korkeakoulukentällä olisikin käytävä keskustelua siitä, millaista osaamista opiskelijoille tällä hetkellä opetetaan ja kuinka tulevaisuusorientoitunutta osaaminen on.

Kirjoittaja

Juuso Puurula, ympäristösuunnittelija (AMK), YTM-opiskelija, projektityöntekijä HAMK, juuso.puurula(at)hamk.fi

Harari, Y. (2017). Homo Deus: Huomisen lyhyt historia. Helsinki: Bazar kustannus Oy.

Konst, T., Friman, M. & Scheinin, M. (2020). Muuttuva työ ilmastonmuutoksen aikana – miten ammattikorkeakoulutus reagoi? HAMK Unlimited Journal 23.3.2020. http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003238744.

Koponen, J. (2017). Viisi teesiä tulevaisuuden työstä Työ 2040 -skenaarioraportin perusteella. Haettu 14.9.2020 osoitteesta https://www.demoshelsinki.fi/2017/03/08/viisi-teesia-tulevaisuuden-tyosta-tyo-2040-skenaarioraportin-perusteella/.

Martela, F. (2020). Elämän tarkoitus. Helsinki: Gummerus.

Mellanen, A. & Mellanen, K. (2019). Hyvät, pahat ja milleniaalit: Miten meitä tulisi johtaa. Helsinki: Atena Kustannus Oy.

Nykänen, S. & Tynjälä, P. (2012). Työelämätaitojen kehittämisen mallit korkeakoulutuksessa. Aikuiskasvatus 32(1), ss. 17–28. Haettu 11.9.2020 osoitteesta https://journal.fi/aikuiskasvatus/article/download/93966/52644.

Pentikäinen, L. (2014). Katsaus suomalaisen työn tulevaisuuteen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Haettu 14.9.2020 osoitteesta https://tem.fi/documents/1410877/2859687/Katsaus+suomalaisen+ty%C3%B6n+tulevaisuuteen+09092014.pdf.

Pölönen, P. (2020). Tulevaisuuden lukujärjestys. Helsinki: Otava.

Sitra. (2019). Kohti osaamisen aikaa. Sitran selvityksiä 146. Haettu 11.9.2020 osoitteesta https://media.sitra.fi/2019/02/06165242/kohti-osaamisen-aikaa.pdf.

Tilastokeskus. (2008). Työolojen kolme vuosikymmentä. Helsinki: Tilastokeskus. Haettu 14.9.2020 osoitteesta https://www.tilastokeskus.fi/tup/julkaisut/tiedostot/isbn_978-952-467-930-5.pdf.

Työhön sitoutumisen tekijöitä opiskelun ja työn rajapinnalla

Kirjoittajat: Henna Heinilä, Annica Isacsson, Anu Järvensivu, Eija Raatikainen & Nina Simola-Alha.

Ammattibarometrin mukaan sairaanhoitajista, sosiaalityöntekijöistä ja koodareista on pulaa, eikä tulevaisuus näytä välttämättä yhtään paremmalta. Nuoret vastavalmistuneet eivät sitoudu työhön samalla tavalla kuin aikaisemmat sukupolvet. Vuonna 2018 tehdyn Sairaanhoitajien työolobarometrin tulosten mukaan 26-45 -vuotiaat työntekijät arvioivat työtään kaikista kriittisimmin (Hahtela 2019). Pitkään on ollut myös tiedossa se, että moni sairaanhoitaja pohtii työpaikan tai alan vaihtoa (Aiken ym. 2013).

Myönteiset tunteet lisäävät työhön sitoutumista

Alan vaihtoon päädytään yleensä pitkän harkinnan jälkeen ja syitä voi olla monia (ks. Flinkman 2014), mutta työn kuormittavuus on yksi keskeisistä tekijöistä. Kuormitustekijät liittyvät useasti työolosuhteisiin, työn sisältöön, työjärjestelyihin ja työssä tapahtuvaan vuorovaikutukseen. On havaittu, että tiimit, joissa positiivisen kommunikaation ja kannustavan puheen osuus on vähintään kolminkertainen negatiiviseen puheeseen verrattuna, menestyivät hyvin (Dackert 2010). Myönteiset tunteet työssä lisäävät sitoutumista ja niillä on todettu olevan suora yhteys työn tuottavuuteen (Hakanen 2009). Työhön sitoutumisen näkökulmasta olisikin tärkeää kiinnittää huomiota kommunikaatioon ja myönteisyyteen liittyviin työelämätaitoihin jo korkeakouluopinnoissa.

Tarkastelemme tässä artikkelissa vastavalmistuneiden tietoalan ja sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden näkemyksiä korkeakoulussa opitun ja työelämässä tarvittavien taitojen rajapinnoista. Kokoamme näistä näkemyksistä tekijät, joilla voidaan lisätä työelämätaitojen oppimista korkeakouluopintojen aikana ja tukea näin vastavalmistuneiden työhön sitoutumista.

Korkeakoulussa oppimisen ja työelämätaitojen rajapintoja

Olemme tutkineet vastavalmistuneiden sosiaali- ja terveysalan sekä tietoalan työntekijöiden työhön sitoutumista Työsuojelurahaston tutkimushankkeessa Kannustava Puhe (KaPu) – mikä saa nuoret sitoutumaan työhön ja kokemaan merkitystä työssään. Haastattelimme 20 tietoalan ja sosiaali- ja terveysalan vastavalmistunutta viidessä eri yrityksessä/organisaatiossa ja lähetimme kyselyn heidän esimiehilleen. Tutkimusmenetelminä käytimme arvostavaa haastattelua (Appreciative inquiry), kuva-avusteista keskustelua (Stimulated recall) ja Webropol-kyselyä positiivisen psykologian viitekehyksessä.

Haastattelut toteutettiin ryhmätapaamisina. Kysyimme työssä iloa, innostusta ja merkityksellisyyttä tuovista asioista, yhtenä näkökulma se, miten vastavalmistuneiden mielestä opinnot valmistivat heitä työelämään. Haastatteluista nousi esille kolme rajapintaa: projektioppimisen ohjaus, harjoittelun pedagoginen tuki ja opiskelun aikaisen työssäkäynnin hyödyntäminen. Näillä rajapinnoilla työelämätaitojen oppiminen nähtiin mahdollisena, mutta ei aina toteutuvana. Seuraavaksi avaamme näitä kolmea rajapintaa.

Työnohjauksellista otetta projektitöihin

Haastatteluissa tuli esille, että koulussa ei opita riittävästi työelämätaitoja. Ongelmana nähtiin muun muassa se, ”…et se on niin jotenkin toisistaan erillistä, että ihan eri maailma. Must henkilökohtasesti tuntuu, et opinnot ei niin hirveesti valmistanu työelämään juuri ollenkaan.” Haastateltavan näkemys ei ole yllättävä. Opiskelun ja työelämässä tarvittavan osaamisen yhteys ei avaudu opiskelijalle itsestään. Isacsson ym. (2019) toteavat että, opintojen alussa opiskelijat ovat epävarmoja ja kaikki tuntuu sekavalta. Opettajan tehtävä on luoda selkeyttä toimintaympäristöön, ohjata näkemään yhtäläisyyksiä ja tarjota tukea opintojen aikana, mutta erityisesti opintojen alussa.

Opiskelijat tarvitsevat ohjausta ja tukea myös projektiopiskelussa. ”No meillä oli (koulussa) tosi paljon projekteja. Et pääsi sinne työpaikoille. Et se kyllä autto, että näki erilaisia työympäristöjä ja erilaisia asiakkaita.” Haastateltavien mielestä projekteissa kyllä opitaan, mutta tiimityö koulussa ei tuota vastaavaa osaamista työelämään. Valmistumisen jälkeen pitää työelämän tiimityötaidot ottaa haltuun. Olisi hyvä, jos opinnoissa käsiteltäisiin esimerkiksi projektien ryhmädynamiikkaa työnohjauksellisin keinoin. ”Kun must tuntuu, et meillä oli paljon ryhmätöitä (opiskelussa). Mut sit se, että otetaanko huomioon ihmisten vahvuuksia eri asioissa, niin en kyllä muista nähneeni tavallaan sellasta. Et toki on puhuttu ryhmädynamiikasta ja ryhmäprosessista, mutta se on jääny niin semmoseksi teoreettiseksi sitten. Et ei sitä mun mielestä osannut soveltaa siihen (työhön).” Haastateltavien mukaan opiskeluaikana toteutettavassa projektityöskentelyssä on paljon parannettavaa ainakin opitun reflektoinnin osalta.

Pedagogista tukea harjoitteluun

Korkeakouluharjoittelu on opiskelijalle portti työelämään ja työelämätaitojen oppimiseen. Näin ainakin, jos onnistuu saamaan harjoittelupaikan. Harjoittelupaikan saaminen voi olla kiinni esimerkiksi työelämän suhdanteista ja eri aloilla on myös omat erityispiirteensä. ”Siinä vaiheessa, kun oli kurssit käyty, niin melkein ykskään ihminen koko luokalta ei ollu saanu yhtään harkkaa. Ei mikään firma palkkaa kesätöihin koodareita, ku perehdytys vie kuus kuukautta.” Sosiaali- ja terveysalalla harjoittelupaikat ovat tietoalaa paremmin opiskelijoiden ulottuvilla, mutta harjoittelu jää usein irralliseksi palaseksi, jolloin se ei tue opitun siirtovaikutusta. ”Et ainoostaan ehkä se viimeinen harjoittelu. Ja ehkä ensimmäinen harjoittelu, et vähän pääsi, et okei, mitä on asiakastyö. Ja sen jälkeen sit pari vuotta mä en tiedä, mitä mä tein (koulussa). Ja sitten oli viimenen harjottelu ja sit, okei, nyt mä oon töissä.” Vaikka korkeakouluopiskelijat ovat aikuisia ja pystyvät hyvinkin itsenäiseen opiskeluun, kokevat he usein epävarmuutta harjoittelupaikan hankkimisessa ja harjoittelun suorittamisessa. Harjoittelu pitää sisällään valtavan potentiaalin juuri työelämätaitojen oppimiseen ja siksi nykyistä vahvempi pedagoginen tuki harjoittelujaksolle olisi perusteltua.

Opiskelun aikainen työssäkäynti osaksi opiskelua

Haastatteluissa tuli hyvin esille se, että työn ja opiskelun yhdistäminen koetaan mielekkäänä. Ne linkittyvät toisiinsa luontevalla tavalla ja työn opinnollistamisen kautta saadut opintopisteet koetaan palkitsevina. ”Mä kans sillon, ku mä alotin täällä, ni mä olin vielä koulussa. Multa puuttu vapaasti valittavii opintoja.  Mä sain niitä kuitattuu täällä tekemällä töitä ja raportteja kirjottamalla.” Haastateltavien mielestä opintojen etenemisen kannalta on tärkeää, että myös työnantaja on valmis tukemaan työntekijänsä opintojen loppuun saattamista. ”Sekin on mahdollista. Jos joku kurssi on suoraan se, mitä täällä tekee just nyt, niin sen voi työn ohella suorittaa.” Työn opinnollistaminen edellyttää opiskelijan, opettajan ja työpaikan välistä yhteistyötä ja usein myös joustavuutta. ”Opiskelen just korkeakoulussa liiketaloutta ja HR-esimiestyötä, niin sekin nyt sitten nivotaan tässä tähän työhön. Eli tosi niinkun josutava työnantaja, sellanen olo on mulla tullu.” Oli ilahduttavaa, miten hyvin työn ja opintojen yhdistäminen näiden haastateltavien mielestä onnistuu.

Huomioita korkeakoulussa oppimisen ja työelämätaitojen rajapinnasta

Haastatteluaineiston pohjalta löydetyt kolme koulun ja työn rajapintaa eivät ole uusia ja yllättäviä. Ne ovat korkeakoulutoimijoiden tiedossa ja niihin liittyen on tehty paljon kehittämistyötä esimerkiksi Työelämäpedagogiikka korkeakoulussa -hankkeessa (Työpeda, 2020). Haluamme kuitenkin KaPu -tutkimuksen aineiston pohjalta esittää käytännönläheisen seitsemän toimenpiteen listan, joka antaa nuorten vastavalmistuneiden näkökulman työelämätaitojen oppimiseen korkeakoulussa. Toimenpiteet ovat:

  1. Liitetään projektioppimisen yhteyteen työnohjauksellista tiimityötaitojen ja ryhmädynamiikan reflektointia.
  2. Hyödynnetään projektitöissä systemaattisesti opiskelijoiden erilaista osaamista ja tehdään näin tiimin osaamista näkyväksi.
  3. Vahvistetaan projektityössä opiskelijoiden vastuullisuutta, itseohjautuvuutta ja tiedon hankkimisen taitoja.
  4. Lisätään tukea ja ohjausta harjoittelupaikkojen hankkimiseen.
  5. Kehitetään ”jatkuvan harjoittelun mallia”, joka rakentuu työn ja kouluopiskelun hybridimalliksi. Näin koulussa opiskelu ja työpaikalla opiskelu tukisivat toisiaan koko opiskelun ajan.
  6. Tuetaan työelämään siirtyneen opiskelijan yhteistyötä esimiehen kanssa opintojen loppuun saattamisessa.
  7. Seurataan työn ohessa opiskelevan opiskelijan motivaatiota ja sitoutumista työhön ja opintoihin.

Tavoitteena jatkuva oppiminen

KaPu-tutkimus vahvisti sitä, että mahdollisuus oppia uutta ja kehittyä lisäävät vastavalmistuneiden sitoutumista työhön. Korkeakouluopintojen ja työelämässä oppimisen tulisi muodostua joustavaksi jatkuvan oppimisen poluksi, jossa koulun ja työelämän erimaailmallisuus jää historiaan. Nuorille on tärkeätä, että heidät kohdataan tasa-arvoisesti, ja että he saavat ohjausta, palautetta ja tunnustusta tehdystä työstä. Näin on sekä kouluoppimisessa että työelämässä. Positiivinen, oppijaa arvostava ilmapiiri edistää oppimista ja on yhteydessä hyvään oppimiseen enemmän kuin yksilön kyvyt itsessään.

Kirjoittajat

Henna Heinilä, FT, yliopettaja, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, henna.heinila(at)haaga-helia.fi
Annica Isacsson, KTT, tutkimuspäällikkö, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, annica.isacsson(at)haaga-helia.fi
Anu Järvensivu, FT, yliopettaja, Humanistinen ammattikorkeakoulu, anu.jarvensivu(at)humak.fi
Eija Raatikainen, KT, yliopettaja, Metropolia ammattikorkeakoulu, eija.raatikainen(at)metropolia.fi
Nina Simola-Alha, VTM, lehtori, Humanistinen ammattikorkeakoulu, nina.simola-alha(at)humak.fi

Aiken, L.H., Sloane, D.M., Bryneel, L., Van den Heede, K. & Sermeus, W., RN4CAST Consortium (2013). Nurses’ reports of working conditions and hospital quality of care in 12 countries in Europe. International Journal of Nursing Studies, 50 (2), 143–53.

Dackert, I. (2010). The impact of team climate for innovation on well-being and stress in elderly care. Journal of Nursing Management, 18(3), 302–210.

Flinkman, M. (2014). Young Registerd Nurses’ Intent to Leave the Profession in Finland – A Mixed-Method Study. Doctoral Thesis. University of Turku.

Hahtela, N. (2019). Sairaanhoitajien työolobarometri 2018. Haettu 14.9.2020 osoitteesta: https://sairaanhoitajat.fi/wp-content/uploads/2020/01/tyoolobarometri_2018_web-1.pdf

Hakanen, J. (2009). Työn imu arviointimenetelmänä. Työn imun menetelmän käyttäminen, validointi ja viitetiedot Suomessa. Utrecht Work Engagement Scale. Työterveystaloitos.

Isacsson, A., Raatikainen, E. & Ekström, M. (2019). Tuhannet tunteet – opiskelijoiden tunnekokemukset korkeakoulussa. Haaga-Helia. ISBN 978-952-7225-47-9. Haettu 14.9.2020 osoitteesta: https://julkaisut.haaga-helia.fi/tunne-julkaisu-opiskelijoiden-tunnekokemukset-korkeakoulussa/

Työpeda, 2020. Työelämäpedagogiikka korkeakoulussa. Asiantuntijuus, toimijuus ja työelämätaidot. Kehittämishanke 2018-2020. Opetus ja kulttuuriministeriö. Haettu 19.10.2020 osoitteesta: https://www.tyopeda.fi/

Google-löytöretkeilijästä innovatiiviseksi asiantuntijaksi

Kirjoittajat: Nina Hynnä, Katja Laitila ja Tiina Mäntylä.

Riippumatta siitä, tähtääkö yrittäjäksi vai palkkatöihin, opiskelijoille voisi myydä ajatusmaailmaa, jossa korostetaan tiedonhakua, idearikkautta ja ideoiden läpiviemistä. Siitä on konkreettista hyötyä missä tahansa ammatissa, oli sitten putkimies, parturi-kampaaja tai taloushallinnon tradenomi.

Näin sanoi tradenomi Daniel Farzan Tradenomi-lehden haastattelussa vuonna 2012 (Flinkkilä 2012). Informaatiotaidot ja luovuuden tärkeys ovat entisestään korostuneet alati muuttuvassa työelämässä. On pystyttävä oppimaan ja omaksumaan uutta sekä arvioimaan löydetyn tiedon luotettavuutta ja paikkansa pitävyyttä.

Asiantuntijuus keskiössä

Korkeakouluista valmistuneet työllistyvät pääasiassa asiantuntijatehtäviin. Valtioneuvoston kanslian tulevaisuusselonteon mukaan asiantuntijatyö lisääntyy tulevaisuudessa, samalla kun rutiinimaisten työtehtävien määrä vähenee (Oksanen 2017, 22).

Asiantuntijatyössä korostuvat uuden luominen ja elinikäinen oppiminen (Tynjälä 2010, 79). Asiantuntijuuden tutkimuksessa voidaan tunnistaa kolme näkökulmaa asiantuntijuuteen: kognitiivinen eli yksilön tiedon hankintaa korostava, sosiaalinen eli asiantuntijakulttuuriin osallistumista painottava ja tiedon luomisen lähestymistapa, jossa yhdistyvät kognitiivinen ja sosiaalinen näkökulma (Paloniemi, Rasku-Puttonen & Tynjälä 2010, 13). Tiedon luomisessa on kyse yksilön ja yhteisön vuorovaikutuksesta, jossa yksilöt ovat usein avainasemassa uuden tiedon luomisprosesseissa.

Informaatiolukutaito työpaikalla

Asiantuntijatyössä informaatiota on kaikki se, millä asiantuntija rakentaa merkityksen työhönsä ja mikä auttaa ”tolkullistamaan” työtehtävät. Informaatiota voivat olla faktat, mielipiteet, vastaukset, työtehtävän ratkaisua tukevat vihjeet ja tietojärjestelmien erilaiset data-aineistot. (Cheuk 2017a, 137.) Työelämässä puhutaan vuorovaikutus-, ajanhallinta-, projektinhallinta- ja tiimityöskentelytaidoista mutta harvoin, jos koskaan, informaatiolukutaidosta. Akateemisesta maailmasta tuotu informaatiolukutaidon käsite ei avaudu työelämän kontekstissa. Informaatiotaidot ovat sulautuneena organisaation perustoimintoihin niin, että niistä ei puhuta erillisenä ilmiönä. (Cheuk 2017a, 133.)

Informaatiolukutaito eli kyvykkyys informaation hallintaan tarkoittaa työelämässä taitoja, joiden avulla kehitetään toiminnan tuottavuutta. Riippuen organisaation toimialasta nämä taidot voivat käsittää esimerkiksi informaation käyttöön liittyvän lainsäädännön periaatteiden ymmärtämistä, markkina- ja yritystiedon seurantaa, tutkimus- ja tiedon organisoinnin taitoja, raporttien kirjoittamista, data-aineistojen hakemista ja visualisointia, sosiaalisen median käytön ja sen vaikutusten ymmärtämistä. Kaikkia näitä taitoja tarvitaan jossakin vaiheessa asiantuntijan eri rooleissa. (Cheuk 2017b.)

Työpaikoilla tietoa jaetaan ja käytetään konteksti- ja tilannesidonnaisesti. Ensisijaista on saada työ tehtyä, saavuttaa päämäärät ja tavoitteet olemassa olevilla resursseilla. Asiantuntijatyössä ollaan jatkuvasti vuorovaikutuksessa informaation kanssa, ja informaatiota vaihdetaan keskusteluissa. Digikyvykkyys eli pääsy tiedon lähteisiin, tiedon käyttäminen ja esittäminen erilaisten sovellusten ja teknologioiden avulla, ovat taitoja, joilla ollaan vuorovaikutuksessa informaation kanssa niin, että tehtävät saadaan hoidettua. Koska työelämässä tarvitaan erityyppistä informaatiota erilaisissa tilanteissa, on vaikeaa määritellä yhtä, kaikille sopivaa mallia informaatiolukutaidosta. Informaatiosta tai informaatiolukutaidosta ei voi puhua huomioimatta kontekstisidonnaisuutta. (Cheuk 2017a, 134−139.)

Informaatiotaitojen opetus ja ohjaus

Ammattikorkeakoulujen informaatiolukutaidon (IL) opetus on alusta lähtien hakenut yhteyttä sekä ammattiaineiden opetukseen että työelämään. Hollanti (2009) on koonnut katsauksen ammattikorkeakoulujen IL-opetuksen kehittymisestä. Opetuksen kirjo ulottuu verkkokursseista autenttisiin oppimisympäristöihin. Hollanti (2009, 4) totesi tuolloin, että IL-opetuksen toteuttaminen vaihtelee huomattavasti eri ammattikorkeakouluissa ja jopa korkeakoulujen sisällä eri koulutusohjelmien välillä.

Palveleeko tämän päivän informaatiotaitojen opetus ammattikorkeakouluissa työelämään valmistautuvia opiskelijoita? Opetuksen lähtökohtina ovat pitkään olleet informaatiolukutaidon standardit tai osaamistavoitteet (ACRL 2000), jotka keskittyvät yksilön tiedonhakutaitoihin sekä tiedon vastaanottamiseen ja hyödyntämiseen. Valtakunnallisissa kirjastojen asiakastyytyväisyyskyselyissä tiedonhallintataitojen opetuksen tarve ja tärkeys on perinteisesti näkynyt (esim. Niemelä 2013), mutta viimeisimmässä amk-kirjastojen kyselyssä (2017) opetusta ei pidetä yhtä tärkeänä kuin kirjaston tarjoamia muita palveluita (Kinnari ja Klinga-Hyöty 2017). Kinnari ja Klinga-Hyöty (2017) näkevät kyselyn tuloksen olevan yhteydessä ammattikorkeakoulujen yhä joustavampiin koulutusrakenteisiin ja opiskelijoiden yksilöllisiin opintopolkuihin. Tämä osaltaan selittäisi, miksi henkilökohtainen ohjaus koetaan tärkeämmäksi kuin ryhmäopetus.

Uudet työelämälähtöiset IL-opetuksen mallit tuovat informaatiolukutaitoon yhteisöllisyyden ja tiedon tuottamisen ja jakamisen näkökulmia, jotka vastaavat paremmin työelämän vaatimia informaatiotaitoja. Myös IL-osaamistavoitteet on päivitetty. (Esim. Lloyd 2017; ACRL 2015; ks. myös Hakala-Puttonen 2017, 17.) Työelämäkonteksti on kuitenkin erilainen verrattuna korkeakoulukontekstiin. Jos halutaan tuottaa vaikuttavaa ohjausta ja opetusta, on selvitettävä, millaisia informaatiotaitoja tarvitaan ja miten niitä opitaan. Miten pystytään varmistamaan opiskelijoiden hyvät informaatiotaidot, kun he siirtyvät työelämään?

Haasteeseen pyritään vastaamaan monin tavoin. Yksi mielenkiintoinen mahdollisuus on hakemusvaiheessa oleva Laurean koordinoima hanke, jonka aiheena on työelämän informaatiolukutaito (Marjamaa 2018). Lisäksi eri ammattikorkeakouluissa on käynnissä erilaisia kokeiluja, joissa informaatiotaitojen ohjausta ja opetusta pyritään integroimaan osaksi työelämää. Esimerkkinä integroivan ajattelun taidon oppimisesta (Tynjälä 2016, 241−242) on hoitotyön opiskelijaharjoittelijan pitämä osastotunti sairaalan henkilökunnalle, jossa opiskelija tuo käsiteltävään tapaukseen näyttöön perustuvaa aineistoa. Näin osastotunneilla käytännöllinen ja teoreettinen tieto integroituvat toisiinsa.

Kirjoittajat

Nina Hynnä, YTM, Informaatikko, Hämeen ammattikorkeakoulu, nina.hynna(at)hamk.fi

Katja Laitila, YTM, Informaatikko, Hämeen ammattikorkeakoulu, katja.laitila(at)hamk.fi

Tiina Mäntylä, FM, Tietoasiantuntija, Lapin yliopisto, tiina.mantyla(at)ulapland.fi


ACRL (2000). Information Literacy Competency Standards for Higher Education. American Library Association.

ACRL (2015). Framework for Information Literacy for Higher Education. American Library Association. Haettu 27.3.2018 osoitteesta http://www.ala.org./acrl/standards/ilframework

Cheuk, B. (2017a). The ‘hidden’ value of Information Literacy in the workplace context: how to unlock and create value. Teoksessa: M. Forster (toim.) Information literacy in the workplace. London: Facet Publishing, 131–147.

Cheuk, B. (2017b). Information Literacy in the Workplace: Who cares? Blogijulkaisu 9.9.2017. Haettu 15.3.2018 osoitteesta http://bonniecheuk.blogspot.fi/2017/09/information-literacy-in-workplace-who.html

Flinkkilä, J. (2012). Opiskeluporukan outolintu. Tradenomi 6/2012, 14.

Hakala, H. & Puttonen, K. (2017). Työelämän informaatiolukutaito – joko siihen pitäisi tarttua? Signum 3/2017. Haettu 27.3. 2018 osoitteesta https://journal.fi/signum/article/view/68831.

Hollanti, P. (2009). Kohti kolmen toimijan yhteistyötä: Informaatiolukutaidon opetuksen kehittyminen Suomen ammattikorkeakouluissa. Signum 2/2009. Haettu 3.4.2018 osoitteesta https://journal.fi/signum/article/view/3505/3255.

Kinnari, S. & Klinga-Hyöty, E. (2017). ”Olisi sulaa tyhmyyttä olla käyttämättä kirjastoa” – käyttäjäkysely 2017. Kreodi 3/2017. Haettu 4..2018 osoitteesta https://www.kreodi.fi/en/22/Artikkelit/432/”Olisi-sulaa-tyhmyyttä-olla-käyttämättä-kirjastoa”-–-käyttäjäkysely-2017.htm.

Lloyd, A. (2017). Learning within and beyond: exploring a workplace Information Literacy design. Teoksessa: M. Forster (toim.) Information literacy in the workplace. London: Facet Publishing, 97–112.

Marjamaa, M. (2018). AMK-kirjastojen kimppautumisen vuosi edessä. Kreodi 1/2018. Haettu 4.4.2018 osoitteesta https://www.kreodi.fi/en/23/Uutta/435/Amk-kirjastojen-kimppautumisen-vuosi-edessä.htm.

Oksanen, K. (2017). Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta. Haettu 27.2.2018 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-432-0.

Paloniemi, S., Rasku-Puttonen, H. & Tynjälä, P. (2010). Asiantuntijuudesta identiteettiin – Anneli Eteläpellon tutkimuspolkuja. Teoksessa: K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen & P. Tynjälä (toim.) Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro, 13–37.

Tynjälä, P. (2010). Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa: K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen & P. Tynjälä (toim.) Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro, 79–95.

Tynjälä, P. (2016). Asiantuntijan tieto ja ajattelu. Teoksessa: E. Kallio (toim.) Ajattelun kehitys aikuisuudessa. Helsinki: Suomen kasvatustieteellinen seura, 227–244.