Johdanto
Ammattikorkeakoulut ovat pyrkineet erottautumaan omaksi koulutusmuodokseen ja rakentamaan omaa kulttuuria kollegiaalisen yhteistyön kautta. Tätä kautta on noussut esille opettajan rooli organisaation ulkoisten ja sisäisten yhteistyösuhteiden rakentamisessa (Savonmäki 2007, 5). Tähän problematiikkaan liittyy myös kaksivuotinen Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama hanke YAMK -koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi, koordinaattorina Hämeen ammattikorkeakoulu. Tässä artikkelissa tarkastellaan Turun ammattikorkeakoulun organisoiman, YAMK-opettajuus sillanrakentajana -työpaketin tutkimusprosessin etenemistä ja tuloksia.
Sen tavoitteena on: 1. Suunnitella, pilotoida ja evaluoida kaikkien YAMK-opintojen toteutuminen projektiopintoina, jolloin TKI-hanke toimii koko tutkinnon oppimisympäristönä. 2. Laajentaa ja edelleen kehittää jo eri ammattikorkeakouluissa kehitettyjä ”kolmikantamallien” käyttöä valtakunnallisesti ja evaluoida mallien toimivuutta yhteistyössä eri organisaatioiden kanssa sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.
Innovaatiokyvykkyys sillanrakentamisen työkaluna
Ammattikorkeakoulureformi 1990-luvulla toi uuden ammattiryhmän, ammattikorkeakouluopettajat. YAMK-opettajan roolin muuttuessa organisaation ulkoisten ja sisäisten yhteistyösuhteiden rakentamisen suuntaan syntyy jännitteitä opettajan työn autonomialle ja paineita avata luentosalitodellisuus ympäristön ja työelämän todellisuudeksi. (Kotila 2008, 14). Ulkoisten ja sisäisten yhteistyösuhteiden sillanrakentamisen tarkastelukulmaksi otimme osahankkeessamme innovaatiokyvykkyyden (i-kyvykkyys).
I-kyvykkyydellä tarkoitetaan kykyä muuntaa tietoa, taitoa ja kokemusta uusiksi tuotteiksi, prosesseiksi ja toimintatavoiksi. Se tuottaa hyötyä organisaatiolle ja sen sidosryhmille. Ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden i-kyvykkyys ilmenee siten, että oppimisprosessin tuloksena opiskelijoista valmistuu työelämään henkilöitä, jotka pystyvät uudistamaan ja tuottamaan hyötyä omassa organisaatiossaan. Innovoiva työntekijä pyrkii toimillaan aktiivisesti muuttamaan rutinoituneita käytäntöjä, ei vain noudattamaan esimiehen määräyksiä. YAMK-opettajuudessa i-kyvykkyys puolestaan ilmenee siten, että opettaja kykenee uudistamaan opetusmenetelmiään, ammatillista osaamistaan, TKI-osaamistaan ja verkostoitumistaitojaan. OKMn rahoittaman hankkeen tarkoituksena on uudistaa YAMK-toimintoja niin, että ammattikorkeakoulujen TKI-työn vaikuttavuus vahvistuu.
Innovaatiokyvykkyyden mittaaminen
I-kyvykkyyttä on lähestytty liiketaloudellisesta ja johtamistieteiden näkökulmasta. Monimutkaistunut yhteiskunnallinen toimintaympäristö edellyttää yksilöiltä myös ennakointitaitoja, aktiivisuutta ja vastuunottoa muuallakin kuin pelkästään työelämässä. Tämän vuoksi i-kyvykkyyden tarkastelussa on hyödynnetty ennakoivan käyttäytymisen ja ennakoivan johtamisen tutkimuskirjallisuutta (esim. Sorsa 2009). I-kyvykkyyden monimutkaista ilmiötä on tarkasteltu osahankkeessamme kolmen tutkimuskysymyksen avulla:
- Miten i-kyvykkyyttä tulisi mitata?
- Mitkä ovat i-kyvykkyyden osa-alueet?
- Minkälaiseksi YAMK-opiskelijat ja opettajat arvioivat oman i-kyvykkyytensä?
I-kyvykkyyden tarkastelussa hankkeessa on hyödynnetty mittaustyökalua, joka kehitettiin viiden eurooppalaisen ja kahden suomalaisen korkeakoulun opetuksen kehittämishankkeessa, ennakoiva johtaminen ja ennakoiva liikejuridiikka. Työkalu perustuu poikkitieteelliseen tutkimukseen ja yhteistyöhön, jossa innovaatiotutkimuksen tieteenalan ja ennakoivan käyttäytymisen ja -johtamisen tieteenalojen opettajatutkijat (ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opettajia) loivat työkalun ennakointi- ja innovaatiotaitojen mittaamiseen. Mittaria käytetään YAMK-sillanrakentajana tutkimuksessa, koska sen avulla saadaan tarttumapinta niin koulutusorganisaation, opiskelijoiden kuin yritystenkin välille. Mittaria voidaan hyödyntää lähtötilanteen kartoittamisen lisäksi myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Mittarin avulla pystytään arvioimaan sitä, missä määrin yksilö kykenee luomaan uutta ja toimimaan ennakoivasti eikä pelkästään reagoimaan eteen tuleviin ongelmiin.
Mittarin i-kyvykkyyden/ennakoivan käyttäytymisen ja -johtamisen osakompetenssit ovat: 1) Luova ongelmaratkaisu; 2) monialainen ammatillinen viestintä ja verkosto-osaaminen; 3) monialaisen analyysitaidon hallinta; ja 4) tavoitesuuntautuneisuus/päämääräorientoituneisuus. Kullekin osa-alueelle laadittiin luonnehdinta, joka sisältää asenne, tieto ja taidot -ulottuvuudet. Sen lisäksi laadittiin kuvaus kompetenssin hallitsevan henkilön piirteistä. Sen jälkeen kullekin kompetenssin osa-alueelle laadittiin suoritustasot ja pääsääntöisesti viisi indikaattoria. Indikaattorit kuvaavat osaamista asenteiden, tiedon ja taitojen alueilla. Indikaattorien arviointiskaala on yhdestä viiteen eli heikosta erinomaiseen. Mittaria voidaan käyttää itsearvioinnin välineenä tai esimerkiksi opiskelijan ja ohjaajan tai esimiehen ja alaisen välisenä arviointityökaluna.
I-kyvykkyyden mittaamisen avulla voidaan kuvata erilaisia opiskelija- ja opettajaprofiileja. Mittauksen avulla voidaan löytää i-kyvykkyyden osaamisaukkoja, minkä jälkeen voidaan asettaa tavoitteita osaamisaukkojen korjaamiseksi. Mittari helpottaa koulutuksen suunnittelua, koska sen avulla voidaan kuvata nykytila sekä aukko nykytilan ja ideaalitilan välillä. Kun koulutusorganisaatio tai työyhteisö tunnistaa ’aukot’, se voi suunnitella tulevaisuuden toimenpiteitään, joita toteuttamalla päästään korkeammalle suoritustasolle.
Organisaatioissa innovaatioiden tuottamispotentiaaliin vaikuttavat myös yksilöön nähden ulkopuoliset tekijät. Organisaation johtamiskäytänteet ja päätöksentekoprosessit, organisaatiorakenteet ja organisaatioviestintä, sisäiset ja ulkoiset yhteistyösuhteet sekä organisaatiokulttuuri ovat tekijöitä, jotka viimekädessä vaikuttavat innovaatiopotentiaalin konkretisoitumiseen näkyvinä tekoina. (Saunila & Ukko 2012, 359).
Ammattikorkeakouluopiskelijan i-kyvykkyys kehittyy kahdella foorumilla: työpaikalla ja korkeakoulun oppimisympäristöissä. Molemmat voivat joko edistää tai estää i-kyvykkyyden kehittymistä. Kotilan (2008) mukaan ”Opettajat ovat ammattikorkeakoulun avainhenkilöstöryhmä ja keskeinen työyhteisön kehittäjä ja tarpeen vaatiessa myös jarru”. YAMK-opettajat pedagogisine ratkaisuineen ovatkin avainroolissa YAMK-opiskelijoiden i-kyvykkyyden kehittämisessä.
Kolmikantamallin yleistyminen ylemmässä ammattikorkeakouluopetuksessa, merkitsee sitä, että i-kyvykkyyden kehittymistä tulee tarkastella näiden korkeakoulun ja työpaikan olosuhdetekijöiden näkökulmasta. Opetusmenetelmillä ei voida vaikuttaa opiskelijan työympäristöön, mutta sen aikana voidaan opiskelija saada tietoiseksi organisaatioon liittyvistä innovaatioita edistävistä tai estävistä prosesseista ja käytänteistä. Myös ammattikorkeakoulussa voidaan tarkastella ja kehittää opettajien i-kyvykkyyttä.
Innovaatiokyvykkyyden mittarin käyttö
Syksyllä 2014 tehtiin nettikysely YAMK-opiskelijoille ja opettajille kolmessa ammattikorkeakoulussa. Otoskoko oli 376 (N= 376), joista opettajia oli 85 (N=85) ja vastauksia saatiin yhteensä 254 (n=254), joista opettajia oli 65.
Kyse on vastaajan i-kyvykkyyden itsearvioinnista, mikä tulee huomioida tulosten tulkinnassa. Opettajien arvioinnista havaitaan, että vaikka opettajat eivät pidä itseään muita vastaajia innovatiivisempina, niin kaikilla osa-alueilla he pitävät i-kyvykkyyttään parempana kuin muut vastaajat (p=0,00–0,02). Kaikkien vastaajien kohdalla havaitaan, että he arvioivat luovan ongelmanratkaisun kehittyneimmällä osa-alueella eli ideoiden täytäntöönpanoa koskevalla osa-alueella osaamisensa muita osa-alueita heikommaksi. Tämän voidaan arvioida johtuvan organisaatioihin liittyvistä tekijöistä, koska organisaatiokulttuuri voi olla uusia ideoita suosivaa tai niihin kielteisesti suhtautuvaa. Vastaajaan nähden organisaatiotekijät ovat ulkoisia tekijöitä, joihin yksilö ei omalla toiminnallaan voi juurikaan vaikuttaa.
Kehittämiskohteiksi kaikilla vastaajilla Luovan ongelmaratkaisun kompetenssissa nousi ideoiden implementointikyvykkvys eli kyky laatia joustavia ja monitahoisia ideoiden ratkaisumalleja ja saada lähipiiri osallistumaan ideoiden toteuttamiseen. Ammattiryhmien välisen kommunikointi ja verkottumisen kompetenssissa kehittämistarve liittyy yhteisten merkitysten löytämiseen. Monialainen analyysi -kompetenssissa monimutkaisten ongelmien ratkaiseminen yhteistyössä muiden kanssa edellyttää kehittämistoimia. Tulossuuntautuneisuus/päämäärätietoisuus kompetenssissa kehittämiskohteena on tehokas tavoiteasetanta.
I-kyvykkyys edellyttää YAMK-opettajalta uudenlaista opettajuutta
Ammattikorkeakouluopettajuuden ytimessä ovat tausta-ammattiin liittyvä ammattilaisuus sekä pedagogisiin ja ihmissuhdetaitoihin kiinnitetty kasvattajaopettajuus (Mattila 2010). YAMK- opettajuudessa voitaneen kasvattajaopettajuuden tilalle ehdottaa i-kyvykkyyttä korostavaa opettajaroolia. YAMK-opiskelijat ovat jo työelämässä toimivia, jotkut esimiestason tehtävissä. I-kyvykkyyden kaikilla osa-alueilla, erityisesti luovan ongelmanratkaisun ulottuvuudella tarvitaan kehittämistoimia. Pedagogisten keinojen lisäksi koko YAMK-tutkinnon suorittaminen TKI-kolmikantamallin mukaisesti tai projektiopintoina voisi mahdollistaa opiskelijakohtaisen räätälöinnin.
YAMK-opettajien pedagoginen osaamisvaatimus laajenee, koska tulevaisuuden uudet innovaatiot ovat usein poikkitieteellisiä ja perustuvat monialaiseen yhteistyöhön. Tässä tarvitaan alueellisia, monialaisia koulutuksen, tutkimuksen ja työelämän yhteistyöverkostoja, myös kansainvälisiä. YAMK-opettajat ovat tulevaisuudessa sillanrakentajia eri käyttäjäyhteisöjen välillä. Innovaatioiden syntyminen riippuu lopulta siitä, miten uudistus-, yhteistyö- ja oppimishaluisia yhteisöt ovat ja minkälaisia vuorovaikutus- ja oppimisprosesseja eri yhteisöillä on.
Kirjoittajat
Kaisa Sorsa, yliopettaja, dosentti, KTT, OTT, Turun ammattikorkeakoulu, kaisa.sorsa@turkuamk.fi
Raija Nurminen, yliopettaja, TtT, Turun ammattikorkeakoulu, raija.nurminen@turkuamk.fi
Ari Jolkkonen, yliopettaja, KLT, Turun ammattikorkeakoulu, ari.jolkkonen@turkuamk.fi
Pia Ahonen, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Tt,T, Turun ammattikorkeakoulu, pia.ahonen@turkuamk.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Ahonen, P. & Nurminen, R. 2009. Työelämän kehittäminen kolmikantamallin avulla – kokemuksia terveysalalta. Teoksessa Varjonen, B. & Maijala, H. (toim.) Ylempi ammattikorkeakoulu – Osana innovaatioympäristöjä. Hämeenlinna: Hämeen ammattikorkeakoulu.
Auvinen, P. 2004. Ammatillisen käytännön toistajasta monipuoliseksi aluekehittäjäksi. Ammattikorkeakoulu-uudistus ja opettajan työn muutos vuosina 1992–2010. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 100.
Kotila, H. 2008. Ammattikorkeakoulun opettaja, muutoksen airut vai ilmapuntari. Tiedepolitiikka 1/08, 13–16.
Marttila, L. 2010. Mistä ammattikorkeakouluopettajuus on tehty? Tampereen yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta, Tampereen opettajainkoulutuslaitos, lisensiaatintutkimus.
Saunila, M. & Ukko, J. 2012. A Conceptual framework for the measurement of innovation capability and its effect. Baltic Journal of Management, Volume 7, Issue 4, 355–375.
Savonmäki, P. 2007. Opettajien kollegiaalinen yhteistyö ammattikorkeakoulussa. Mikropoliittinen näkökulma opettajuuteen. Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 23.
Sorsa, K. 2009. Towards a Contracting Capabilities Maturity Model for Projects, in Martinsuo, Miia (ed.) 2009, 187–212. Recipes for success in project-based management. Project Management Association Finland. Espoo. ISBN 9789529250929.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
