Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad

Villan kierrättämiseen vauhtia kehityshankkeella

Tekstiilikuitujen kierrätys on yksi tämän päivän kestävän kehityksen haasteista. Euroopan komission joulukuussa 2015 ehdottamissa kiertotaloustavoitteissa korostuvat raaka-aineiden kierrättäminen ja entistä resurssitehokkaamman talousmallin saavuttaminen (Europan komissio 2015). Kiertotalous on yksi maamme hallituksen kärkihankkeista (Ympäristöministeriö 2016). Monet toimenpiteet, kuten jätteen syntymisen ehkäiseminen, ekosuunnittelu ja uudelleenkäyttö voivat tuottaa huomattavia säästöjä yrityksille ja vähentää kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä. Vuoden 2016 alusta voimaan astunut orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto koskee myös tekstiilijätettä. Tämä on osaltaan vauhdittanut uusiokäyttö- ja kierrätysmahdollisuuksien selvittämistä käytöstä poistetuille tekstiileille (Suomen Ympäristö 4/2015). Tekstiilijätteen uusiokäytön kehityksen esteenä ovat olleet tiedon puute ja kierrätyksen kalliit kustannukset. Näin suurin osa tekstiilijätteestä on päätynyt ja päätyy edelleen energiapolttoon.

Metropolia Ammattikorkeakoulu pyrkii tuottamaan sekä kansallista että Uudenmaan alueen kehittämistoimintaa Kiertovillasta kasvuun -hankkeessa, jossa edesautetaan kiertotalouden toteutumista pk-yrityksissä. Kiertotalouden toteutuminen tuo tuotteille ja palveluille lisäarvoa, mikä parantaa yritysten kilpailukykyä. Tämä on myös maakunnan kasvusopimusmenettelyn ja Helsingin seudun kuntien tavoitteiden mukaista.

Kiertovillasta kasvuun -tutkimushanke toimii ajalla 1.1.2016 -31.5.2017. Hankkeeseen osallistuu yrityksiä villan kierrätysprosessin eri vaiheista. Näin villan kierrätys voidaan testata käytännössä ja kehittää prosessia eteenpäin. Villa- ja neulealan yrityksistä mukana ovat Agtuvi, Helsingin Villasukkatehdas, VAI-KØ, Jämsän Huopatehdas, Kutomo Holopainen, Noolan, Orneule ja Pirtin Kehräämö. Kehittämistyöhön osallistuvat myös PMK Värjäämö ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus. Hankkeen tavoitteena on tukea uuden yritystoiminnan perustamista ja verkostoitumista sekä tuottaa yritystoiminnan kannalta tarpeellista lisätietoa. Hankekoordinaattorina toimivat Metropolia Ammattikorkeakoulun Puhtaat teknologiat -osaamisalue ja kulttuuripalveluiden vaatetusalan tutkinto-ohjelma.

Villa- ja neuletuotannon odotukset ja haasteet Suomessa

Kotimaisten tekstiili- ja vaatetusyritysten ulkomaille siirretty tuotanto on puhuttanut paljon viime vuosina. Vastoin yleistä käsitystä, lankoja, neulosta ja neuleita valmistavia yrityksiä on kuitenkin edelleen Suomessa, etenkin eteläisessä Suomessa ja Pohjanmaalla. Kotimaista neuletuotantoa puoltavat mahdollisuus pieniin valmistusmääriin sekä yksilölliseen ilmeeseen ja väreihin. Osin tai kokonaan muotoon koneneulottu tuote jää myös työvoimakustannuksiltaan edullisemmaksi kokonaan leikattavaan ja ommeltavaan tekstiilituotteeseen verrattuna.

Villakuitu-, lanka- ja neuleteollisuudella on siis mahdollisuuksia ja halua kehittyä. Alalla on kuitenkin meneillään sukupolvenvaihdos, ja maamme on vaarassa kadottaa villaan liittyvää merkittävää ammattiosaamistaan. Alalle tarvitaan lisää markkinoita ja kasvojen kohotusta, jotta siitä saataisiin nykyistä vetovoimaisempi myös yrittäjyyden näkökulmasta. Yhteistyö on tässä merkittävässä roolissa, ja oppilaitoksen mukanaolo tuo alalle kiinnostuneita nuoria. Kierrättämisen myötä syntyvät uudet toiminnot ja imagohyöty nostavat alaa kehityksen kärkeen ja näkyville myös yleisesti.

Yritysten odotukset Kiertovillasta kasvuun -hankkeelta olivat kyselyn perusteella kierrätetyn villan käytön mahdollistaminen tuotannossa, sen soveltuvuus teolliseen tuotantoon oikean laatuisena ja sopivaan hintaan, villan kierrätyksen lisääntyminen, tuotannon hukkamateriaalin vähentyminen uusiokäytön avulla, uudet markkinamahdollisuudet sekä liiketoiminnan kasvu. Osassa yrityksistä uskottiin asiakkaiden tulevan vaatimaan osin tai kokonaan kierrätysvillasta tehtyjä tuotteita. Kyselyn pohjalta Kiertovillasta kasvuun -hankkeeseen koottiin mukaan mahdollisimman kattava yritysverkosto, jonka keskuudessa kehitystyö tehdään.

Kuva 1. Villaneuleen kierrätys uusiotuotteeksi
Kuva 1. Villaneuleen kierrätys uusiotuotteeksi

Hankkeessa etsitään vastauksia villan kierrätyksen (kuva 1) taloudellisiin ja teknisiin mahdollisuuksiin myös Euroopan kannattavasta tekstiilien kierrätysliiketoiminnasta. Euroopassa villan kierrätyksen perinteet ovat jatkuneet ja kehittyneet tähän päivään asti, kun taas meillä tämä perinne on tekstiili- ja vaatetusalalla tyrehtynyt kannattamattomana. Italiasta onkin saatu paljon toimivia vinkkejä sovellettavaksi Suomeen. Lisäksi Saksassa ja Hollannissa on tutustuttu suuren mittakaavan mekaaniseen tekstiilikierrätykseen sekä siihen liittyvään tutkimustoimintaan.

Kiertovilla -tutkimus ja testaus

Villa proteiinikuituna kestää kierrätystä pitkään ja on myös hinnaltaan muita luonnonkuituja arvokkaampi. Sen mekaanisella kierrätyksellä on pitkät, tosin Suomessa aikojen saatossa hiipuneet perinteet. Ulkomailta edullisesti saatu kierrätetty kuituhahtuva poisti suurelta osin kotimaisen kierrätysvillahahtuvan tuotannon. Tällä hetkellä tekstiili- ja vaatetusteollisuuden käyttämän villan kierrätykseen tarvittava teknologia ja laitteistot ovat Suomessa puutteelliset, ja teolliseen tuotantoon tarvittavaa kotimaista kierrätettyä villalankaa ole juuri saatavissa.

Villa proteiinikuituna kestää kierrätystä pitkään ja on myös hinnaltaan muita luonnonkuituja arvokkaampi. Sen mekaanisella kierrätyksellä on pitkät, tosin Suomessa aikojen saatossa hiipuneet perinteet.

 

Kuva 2. Kuluttajien vanhat villapaidat aloittavat matkansa kierrätyskuiduksi Jämsän huopatehtaalla.
Kuva 2. Kuluttajien vanhat villapaidat aloittavat matkansa kierrätyskuiduksi Jämsän huopatehtaalla.

 

Kuva 3. Repimäkoneeseen syötettyä leikkuujätettä Jämsän Huopatehtaalla
Kuva 3. Repimäkoneeseen syötettyä leikkuujätettä Jämsän Huopatehtaalla

Tekstiilejä on mahdollista kierrättää mekaanisesti, kemiallisesti tai sulatusmenetelmällä. Villaa kierrätetään tällä hetkellä pääasiallisesti vain mekaanisella menetelmällä, repimällä tai pilkkomalla villatuote koneellisesti kuiduksi (kuvat 2 ja 3). Tämän jälkeen kuitumassa avataan puhaltamalla siihen ilmaa ja karstataan (kuva 4), jolloin kuidut saadaan yhdensuuntaiseksi kehruuta varten (kuva 5). Prosessin lopputuotteena syntyy uusiolankaa, kuitukangasta tai huopaa. Etenkin pilkkominen mutta myös repiminen heikentävät kuidun laatua. Langan kestävyyttä voidaan parantaa lisäämällä siihen uutta kuitua.

Kuva 4. Villakuidun karstaamista Pirtin Kehräämöllä
Kuva 4. Villakuidun karstaamista Pirtin Kehräämöllä

 

Kuva 5. Lanka kehrätään Pirtin Kehräämöllä. Kierrätysvillalankaan lisätään uutta villaa tai polyamidia lisäämään kestävyyttä.
Kuva 5. Lanka kehrätään Pirtin Kehräämöllä. Kierrätysvillalankaan lisätään uutta villaa tai polyamidia lisäämään kestävyyttä.

Hankkeessa testataan sekä käytettyä (post-consumer, kuva 2) että käyttämätöntä (pre-consumer, kuva 3) villajätettä. Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus toimittaa hankkeessa testattavat kuluttajilta tulleet poistoneuleet. Neulevalmistajien tuotannosta jäävän leikkuujätteen toimittavat hankkeessa mukana olevat yritykset. Villan kierrätysprosessissa poistotekstiileistä erotellaan aluksi käyttökelpoiset villatuotteet sellaisenaan myyntiin. Loput tuotteet lajitellaan materiaalikoostumuksen, värin, valmistustekniikan ja karkeuden mukaan. Villajätteen sisältämät ylimääräiset osat, kuten napit, vetoketjut ja tukikankaat, poistetaan ennen neuleen mekaanista kierrätystä, repimistä kuiduksi.

Tuotannossa saadun kuidun ja langan avulla selvitetään kuiduttamismenetelmien vaikutus lumppuvillan laatuun. Tavoitteena on lumppuvillan laatutestauksen suunnittelu ja laatuluokituksen määrittely osana teollisen prosessin mallintamista. Näin voidaan rakentaa tuotantolinjoja erilaisille uusiotuotteille.
Kierrätetyn villakuidun teknisiä ominaisuuksia tutkitaan Metropolia ammattikorkeakoulun ja muiden tutkimuslaitosten laboratorioissa. Eri lähtömateriaalien kuitupituuksien ja -lujuuksien mittaamisen ja vertaamisen lisäksi kartoitetaan tapoja selvittää kierrätetyn materiaalin kuitukoostumusta. Käytettyjen neuleiden kemikaalijäämiä tutkitaan kansainvälinen lainsäädäntö huomioiden.

Tuotekehitysvaiheessa kokeillaan kierrätysvillan soveltuvuutta erilaisiksi uusiotuotteiksi kuten langoiksi ja tekstiili- ja vaatetusteollisuuden lopputuotteiksi. Hankeselvitys tutkii myös villaraaka-aineen hankintaan, jalostamiseen ja lopputuotteiden teolliseen valmistamiseen liittyvää uutta yrittäjyyttä. Aiemmin mainittujen yritysten liiketoiminnan kehittäminen ja markkinoiden kartoitus tehdään opiskelijaprojekteina ja opinnäytetöinä, tavoitteena muun muassa markkina-analyysi ja kohderyhmäprofiilit, villajätteen markkina-arvon määritys sekä prosessin eri vaiheiden liiketoiminnallinen kannattavuus. Hankkeessa etsitään myös ratkaisuja ”kiertovilla-tuotteiden” brändäykseen ja markkinointiin.

Lopuksi

Kiertovillasta kasvuun -hanke on jo nyt näyttänyt yritysten ja ammattikorkeakoulun välisen yhteistyön vahvuudet. Yritykset saavat tukea uusien tuotteiden ja liiketoiminnan kehittämiseen, ja parhaimmillaan myös niiden villajäte saa uuden elämän uusiotuotteissa. Opiskelijat haastetaan tutkimaan, kehittämään ja innovoimaan autenttisessa toimintaympäristössä. Opettajat pääsevät edistämään käytännön työelämäyhteistyötä, ja samalla päivittävät omaa osaamistaan monialaisessa tiimissä. Kiertovillahanke vastaa sekä kiertotalouden haasteeseen että toteuttaa Metropolian keskeisiä pedagogisia linjauksia, työelämäläheisyyttä, tutkivaa ja kehittävää oppimista sekä yhteistoiminnallista projektioppimista. Hanketta on mahdollista seurata loppuvuodesta 2016 lähtien osoitteessa: www.kiertovilla.metropolia.fi

Kirjoittajat

Leena Juntunen, vaatetusalan yliopettaja, TaT, KM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, leena.juntunen(at)metropolia.fi
Marja Amgwerd, vaatetusalan lehtori, TaM, Metropolia Ammattikorkeakoulu, marja.amgwerd(at)metropolia.fi
Veikko Koivumaa, tekniikan lehtori, DI, Metropolia Ammattikorkeakoulu, veikko.koivumaa(at)metropolia.fi
Erja Parviainen, vaatetusalan lehtori, DI, Metropolia Ammattikorkeakoulu, erja.parviainen(at)metropolia.fi
Pentti Viluksela, puhtaat teknologiat yliopettaja, TkT, Metropolia Ammattikorkeakoulu, pentti.viluksela(at)metropolia.fi
Inari Laveri, projektityöntekijä, vestonomi (YAMK), Metropolia Ammattikorkeakoulu, inari.laveri(at)metropolia.fi

Euroopan komissio. 2015. Kierto kuntoon: komissio hyväksyy uuden kunnianhimoisen kiertotalouspaketin, jolla edistetään kilpailukykyä, luodaan työpaikkoja ja tuetaan kestävää kasvua. Euroopan komission lehdistötiedote 2.12.2015. Haettu 16.11.2016 osoitteesta http://europa.eu/rapid/press-release_IP-15-6203_fi.htm

Metropolia Ammattikorkeakoulu Kiertovillasta kasvuun –hanke. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/kiertovillasta-kasvuun/.

Suomen ympäristö 4/2015. Tekstiilien uudelleenkäytön ja tekstiilijätteen kierrätyksen tehostaminen Suomessa. Dahlbo, Helena; Aalto, Kristiina; Salmenperä, Hanna; Eskelinen, Hanna; Pennanen, Jaana; Sippola, Kirsi & Huopalainen, Minja. Helsinki: Ympäristöministeriö. Haettu 16.11.2016 osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/155612/SY_4_2015.pdf?sequence

Ympäristöministeriö. 2016. PERUSMUISTIO. YM2016-00009 YSO Saarnilehto – Eduskunta. Kierto kuntoon – Kiertotaloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma. Haettu osoitteesta 16.11.2016 https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Liiteasiakirja/Documents/EDK-2016-AK-38648.pdf

Ultralujat teräkset kestävän kehityksen kärjessä

Rauta on tunnettu jo pitkään. Sitä on tehty ja käytetty jo kauan ennen ajanlaskumme alkua (2000 eKr.), mutta terästä on pystytty tekemään vasta 1800 –luvun puolestavälistä saakka. Raudan ja teräksen välinen raja on määritelty hiilipitoisuuden avulla: alle 2.11 paino- % hiiltä sisältäviä rautapohjaisia seoksia kutsutaan teräksiksi. Raakarauta tehdään pelkistämällä oksidinen rautamalmi. Pelkistäminen tapahtuu hiilen avulla, jolloin hiiliatomi ”varastaa” hapen rauta-atomilta (FeO + C → Fe + CO). (Lukkari ym. 2016a, 31.)

Nykyään pelkistäminen tehdään masuunissa, jossa hiilen lähteenä käytetään koksia. Masuuniprosessi tuottaa huomattavan määrän häkää (CO) ja hiilidioksidia (CO2). Häkää hyödynnetään suoraan terästehtaan omissa polttokaasuja tarvitsevissa prosesseissa. Terästehtaiden hiilidioksidipäästöt ovat arviolta 1800 kg CO2 per tuotettu terästonni, kun massa- ja paperiteollisuuden hiilidioksidipäästöt ovat noin 300 kg CO2 tuotettua tonnia kohti (Ilmasto-opas 2016).

Hiiliteräksiä käytetään maailmassa vuositasolla n. 1600 miljoonaa tonnia eli 1,6 x 1012 kg! Määrä on mahdoton käsittää käytännössä. Jos tästä määrästä tehtäisiin teräskuutio, niin sen särmän pituus olisi n. 592m. Suomen väkiluku ylitti juuri 5,5 miljoonan asukkaan rajan eli jokaiselle riittäisi melkein 300 000 tonnia terästä. Vuositasolla tuotettavan terästonnimäärän valmistus aiheuttaa noin 2,9 miljoonan tonnin CO2-päästöt.

Terästä käytetään lähes joka paikassa: rakennukset, kotitaloudet, terveydenhoito, liikennevälineet ja teollisuus – kaikissa näissä on käytetty ja käytetään erilaisia teräksiä. Usealla käyttösovellusalueella (mm. painelaitteet, kantavat teräsrakenteet, laivat, autot jne.) teräksen käyttöä säätelevät lukuisat lait, säädökset ja standardit. Tämä takaa mm. sen, että valmistajasta riippumatta ostaja saa perusominaisuuksiltaan samanlaista terästä käyttöönsä.

Suuressa osassa terästen käyttösovelluksista lujuus on tärkeimpiä materiaalilta vaadittavia ominaisuuksia. Näin on esimerkiksi rakenneteräksillä eli teräksillä, joita käytetään tyypillisesti kantavien teräsrakenteiden, kuten siltojen, katsomorakenteiden, teollisuushallien, yms. valmistuksessa (ks. kuva 1). Perinteisten rakenneterästen myötölujuudet ovat olleet luokkaa 235–355 MPa (MegaPascal = jännityksen yksikkö). Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lujuus johtaa tiettyjen ainespaksuuksien käyttöön, ja sitä kautta rakenteilla on niille ominainen massa. Kansanomaisemmin ilmaistuna ne painavat tietyn verran pituusyksikköä kohti (kg/m). Tämä puolestaan tarkoittaa, että teräsrakenteisiin tarvitaan tietty tonnimäärä terästä. Valmistus aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä jo mainitun 1800kg CO2 per tehty terästonni.

kauppi_kesti_kuva_1
Kuva 1. Jättikokoinen LED näyttö Lahden urheilukeskuksessa.

Rakenneterästen sulametallurgian kehittyminen ja fysikaalisen metallurgian hyödyntäminen valmistuksessa on mahdollistanut niiden lujuustason nostamisen. 1000 MPa myötölujuuden raja rikottiin 2000–luvun vaihtuessa. Seuraavaksi tavoitellaan jo 2000–3000 MPa:n lujuuksia. Uuden sukupolven lujia teräksiä ja niiden valmistusta on kehitetty SSAB:n Raahen terästehtaalla jo pitkään. Tässä tuotekehitystyössä avainyhteistyökumppanina on ollut Oulun yliopiston materiaali- ja tuotantotekniikan tutkimusyksikkö, jossa keskitytään terästen mikrorakenteen ja valssauksessa vaikuttavien metallurgisten ilmiöiden tutkimukseen. Lapin ammattikorkeakoulun Arctic Steel and Mining TKI–ryhmä on tehnyt tuotannossa olevien lujien terästen soveltavaa tutkimusta vuodesta 2008 lähtien, ja on eri tutkimusprojekteissa luonut näiden terästen käytettävyystietoa mm. särmäykseen ja hitsaukseen liittyen.

Terästen lujuustason nosto vähentää hiilidioksidipäästöjä, koska niitä käytettäessä päästään keveämpiin rakenteisiin. Tällöin tarvitaan vähemmän tuotettuja terästonneja. Lisäksi varsinkin liikkuvassa kalustossa saavutetaan kerrannaisvaikutuksia hyötykuormien kasvamisen ja/tai polttoaineenkulutuksen pienenemisen kautta.

Lujat ja ultralujat teräkset

Nykyään keskustelua herättävät lujat teräkset, joiden käyttö on lisääntymässä mm. teräsrakenteiden valmistuksessa saavutettavien säästöjen vuoksi. Tämä on elinehto kilpailukyvyn säilyttämiseksi korkean teknologian maissa. Kun puhutaan teräksen lujuudesta, käytetty terminologia on kirjavaa. Puhutaan esimerkiksi lujista teräksistä, suurilujuusteräksistä, korkean/matalan myötölujuuden teräksistä, korkealujuuksisista teräksistä, erikoislujista teräksistä, ultralujista teräksistä. Terästen valmistajat ja käyttäjät luokittelevat teräkset haluamallaan tavalla, koska standardisoitua terminologiaa ei ole. (Lukkari ym. 2016b, 65.)

Ultralujilla rakenne- ja kulutusteräksillä tarkoitetaan yleisesti teräslaatuja, joiden myötölujuus on yli 550 MPa ja murtolujuus yli 700 MPa. Niiden lujuus on vähintään n. 1.5–2.5 kertaa suurempi kuin ns. tavallisten rakenneterästen. Nämä lujat teräkset soveltuvat pitkälti työstettäviksi konepajoissa, mutta suuremman lujuuden ja alhaisemman sitkeyden vuoksi niiden työstäminen on haastavampaa ja vaatii annettujen ohjeiden noudattamista tarkasti. Ultralujien rakenneterästen käyttö antaa kuitenkin monia etuja tavalliseen rakenneteräkseen verrattuna. Niiden avulla rakenteita voidaan keventää, mikä vaikuttaa laitteiden suorituskykyyn ja vähentää kustannuksia sekä pidentää laitteiden käyttöikää. Ne soveltuvatkin erinomaisesti esimerkiksi painokriittisten sovellusten (mm. nostureiden puomit ja runkorakenteet) valmistusmateriaaleiksi. (Rissanen 2011, 7.)

Rakenteiden keventäminen tarkoittaa myös sitä, että teräksen menekki ja sitä kautta myös valmistusmäärä on pienempi, jolloin saavutetaan pienemmät hiilidioksidipäästöt valmistuksen aikana. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita ovat mm. nostureiden puomit ja runkorakenteet, kuorma-autojen ja niiden lavojen rungot ja pankot ja autojen turvakehikon osat (ks. kuva 2).

Kuva 2. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016)
Kuva 2. Ultralujien rakenneterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016)

Kulutusterästen käyttökohteita ovat mm. maansiirtokoneiden kauhat ja huulilevyt, kaivoskoneet, betoniautojen ja -asemien kulutusosat, maatalous- ja puunkäsittelykoneet, lavarakenteet sekä syöttimet, suppilot ja erilaisten murskaimien terät. Kuvassa 3 on esitelty ultralujien kulutusterästen tyypillisiä käyttösovelluksia.

kauppi_kesti_kuva-3
Kuva 3. Ultralujien kulutusterästen tyypillisiä sovelluskohteita (SSAB 2016).

Perustellusti voidaan todeta, että ultralujien terästen käyttö konepajateollisuudessa edistää luonnonvarojen älykästä käyttöä sekä luonnonvarojen ja olosuhteiden hyödyntämistä kestävällä ja tehokkaalla tavalla. Seuraavassa esimerkissä havainnollistetaan, miten erikoislujaan teräkseen siirtyminen pienentää hiilidioksidipäästöjä ajoneuvojen elinkaarinäkökulmasta.

CASE: Korvataan ajoneuvojen valmistukseen käytetty 1,3 miljoonaa tonnia tavallista terästä miljoonalla tonnilla ultralujaa terästä (ks. kuva 4).

  • Kun siirrytään käyttämään ultralujaa terästä, terästä käytetään vähemmän, mutta sovelluksen suorituskyky säilyy muuttumattomana. Näin terässovelluksen massa pienenee ja teräksen valmistustarve vähenee. Lisäksi resursseja tarvitaan vähemmän.
  • Peräti 90 % ympäristövaikutuksen pienenemisestä voidaan yhdistää käyttövaiheen pienentyneeseen polttoaineenkulutukseen, joka johtuu kevyemmistä ajoneuvoista.
  • Kun teräksentuotannon tarve vähenee 300 000 tonnilla, alkupään toimittajien hiilidioksidipäästöt vähenevät 200 000 tonnilla, koska tarvittavan energian ja raaka-aineiden määrä vähenee.
  • Kun terästä tuotetaan 300 000 tonnia vähemmän, aiheuttaa SSAB:n terästuotanto 500 000 tonnia vähemmän hiilidioksidipäästöjä.
  • Jos Euroopan nykyinen ajoneuvokanta päivitettäisiin, hiilidioksidipäästöt pienenisivät 7,3 miljoonalla tonnilla. Tässä kuvitteellisessa tapauksessa hiilidioksidipäästöt vähenevät kokonaisuudessaan noin 8 miljoonalla tonnilla.
kauppi_kesti_kuva-4
Kuva 4. Esimerkki hiilidioksidipäästöjen vähenemisestä ultralujien terästen käytön ansiosta (SSAB 2016)

Lujien terästen käytön haasteet

Terästen käyttöä rakenteissa säätelevät lukuisat normit, standardit, jne. Esimerkiksi kantavissa teräsrakenteissa voidaan niiden valmistusta koskevan standardin SFS-EN 1090–2:2012 mukaan käyttää korkeintaan S960 lujuusluokan rakenneteräksiä (myötölujuus ReH vähintään 960MPa). Näin lujia teräksiä ei kuitenkaan voida käyttää ilman erillistestausta, koska kantavien teräsrakenteiden suunnittelussa sovellettava Eurokoodi 3 ei sisällä teräksiä kuin lujuusluokkaan S700 saakka (myötölujuus ReH vähintään 700MPa). Tämä on esimerkki yhdestä lukuisista rajoituksista ultralujien terästen käytössä. Toinen haaste ovat teräksiä käyttävät konepajat, joille monille ultralujien rakenneterästen käyttö on vierasta ja metallurgisesti haastavaa. Tarvitaankin paljon näiden terästen käytettävyyden tutkimustulosten jalkauttamista ja kouluttamista yrityksissä. Suomen hallituksen nykyinen politiikka julkisesta tutkimusrahoituksesta ei helpota tätä työtä.

Kirjoittajat

Timo Kauppi, TkL, Oulun yliopisto/Lapin ammattikorkeakoulu, timo.kauppi(at)lapinamk.fi
Vili Kesti, DI, Specialist, Forming technology, Knowledge Service Center, SSAB, Europe Oy, vili.kesti(at)ssab.com

Ilmasto-opas. 2016. Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Aalto yliopisto. Web-sivusto. Haettu 26.10.2016 osoitteesta https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/38393e35-469e-4b53-8a31-15fbebab897c/materiaalitehokkuus.html

Lukkari J., Kyröläinen A., Kauppi T. 2016a. Hitsauksen materiaalioppi: osa 1. Suomen hitsausteknillinen yhdistys.

Lukkari J., Kyröläinen A., Kauppi T. 2016b. Hitsauksen materiaalioppi: osa 2. Suomen hitsausteknillinen yhdistys.

Rissanen T. 2011. Ultralujien terästen käyttö ja konepajaprosessit. Tekninen raportti. Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja B. Raportit ja selvitykset 6/2011.

SSAB. 2016. Web-sivusto. Haettu 26.10.2016 osoitteesta https://imagebank.ssab.com/SSAB/#1480404209997_0

Kestävä kaupunkikehitys avainasemassa kehittyvillä markkinoilla

Kaupungistuminen kehittyvissä maissa

Urbanisoitumis- eli kaupungistumisprosessi on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt yhä selvemmin kehittyviin maihin. Ominaista kehitykselle on se, että urbanisaatio tapahtuu alueilla, jotka eivät ole sosio-ekonomisesti kehittyneitä ja joissa teollinen tuotanto on vähäistä. Lisäksi rajalliset resurssit vaikuttavat alueilla asuviin ihmisiin ja luovat uusia haasteita paikallisten poliitikkojen ja asiantuntijoiden suunnittelutyöhön. (Potter 2008.) Näitä ovat muun muassa riittämätön infrastruktuuri ja resurssien, kuten veden ja sähkön vaikea saatavuus, slummiutuminen ja siitä koituvat turvallisuus- ja terveysriskit sekä kasvava rikollisuus ja korruptio. Asioita, jotka voivat pahimmillaan vaikuttaa merkittävästi maan taloudelliseen kasvuun ja kehitykseen. Ongelmien voidaan odottaa radikalisoituvan monessa maassa ilmastonmuutoksen myötä. (Frost ja Sullivan 2014.)

Namibian haasteet rakentamisessa, vedessä ja energiassa

Namibia on Lounais-Afrikassa Atlantin rannikolla sijaitseva 2,3 miljoonan asukkaan valtio, joka itsenäistyi vuonna 1990 Etelä-Afrikasta. Etelä-Afrikan vallan ja apartheidin aikaisten vapaata liikkuvuutta ja asumista rajoittavien säädösten poistuessa väestön muutto etenkin maaseudulta kaupunkiin voimistui merkittävästi (Indongo ym. 2013). Edelleen hallituksella on vaikeuksia riittämättömän maan sekä taloudellisten resurssien puutteen vuoksi tarjota laadukasta ja energiatehokasta asumista väestölle. Lisäksi Namibiassa on havaittavissa maailman suurimmat tuloerot gini-kertoimella mitattuna (Worldbank 2016), mikä luo erityistä painetta väestön muuttoon kaupunkeihin parempien palveluiden, työllisyysmahdollisuuksien ja koulutuksen toivossa.

Namibian valtio kamppailee yhä pahenevan vesikriisin ja kasvavien energiavaatimusten keskellä, jotka rasittavat kaupunkien toimintakykyä. Namibian maaperä on yksi Afrikan hedelmättömimmistä. On arvioitu, että 97 prosenttia vedestä menetetään kokonaishaihtumisen seurauksena. Namibiassa joudutaankin tukeutumaan suurilta osin pohjavesivarantoihin, jotka täyttyvät hitaasti vaihtelevien vesisateiden ja lyhytaikaisten virtausten vuoksi. Nykyinen kaupunkikehitys kuluttaa toiseksi eniten vettä maataloussektorin jälkeen ja on arvioitu, että Namibia tulee kärsimään absoluuttisesta vesipulasta vuoteen 2020 mennessä. (Khabi ja Mashauri 2014.) Namibiassa on hallinnon osalta reagoitu vallitsevaan tilanteeseen hitaasti. Maassa muun muassa noudatetaan edelleen vesilainsäädäntöä vuodelta 1956.

Namibia pyrkii energiaomavaraisuuteen ja luottaa sähkön tuotannossa lähinnä kaasuun ja dieselpolttoaineeseen. Kasvavat sähkön ja energian hinnat, riittämättömät energiavarannot ja riippuvuus maan ulkopuolisista energialähteistä aiheuttavat uhkaa maan tulevaisuuden kehitykselle. Namibialla on suunnitelmissa perustaa uusi Kudun kaasukenttää hyödyntävä voimala, jonka on määrä valmistua vuoteen 2020 mennessä. Namibiassa suhtaudutaan vaihtelevasti uusiutuvaa energiaa hyödyntäviin teknologioihin. Maassa on vasta hiljattain alettu heräämään uusiutuvan energian mahdollisuuksiin energiaomavaraisuuden saavuttamisessa (kuva 1).

SAMK tutustumassa Innosun-yrityksen 5 MW aurinkovoimaan (kuvaaja Minna Keinänen-Toivola)
Kuva 1. SAMK tutustumassa Innosun-yrityksen 5 MW aurinkovoimaan. Kuva: Minna Keinänen-Toivola

Moni valtion omistama yhtiö toimii maassa tehottomasti, mikä herättää epäilyksen siitä, kuinka Namibia kykenee vastaamaan tehokkaasti lisääntyvään veden ja energian kysyntään kasvavissa kaupungeissa. Vesi- ja energiasektoreilla keskeisiä palveluiden tarjoajia ovat valtion omistamat yritykset NamPower ja NamWater, jotka myös vaikuttavat siihen, keillä on oikeus käyttää palveluita ja millä hinnoin. Esimerkiksi uusiutuvaan energiaan perustuvia energiaratkaisuja tarjoavien itsenäisten energiatuottajien on toistaiseksi ollut hankala päästä markkinoille olemattoman kilpailun vuoksi.

Kohti kestävää kaupunkikehitystä yhteiskunnan ymmärtämisellä

Namibian valtio julkisti keväällä 2016 maan kehittämissuunnitelman (Harambee Prosperity Plan vuosille 2016/2017–2019/2020). Harambeen suunnitelmassa tavoitteina ovat tehokas hallinto, taloudellinen edistys, sosiaalinen eteneminen, infrastruktuurin kehitys, kansainväliset suhteet ja yhteistyö. Infrastruktuurin kehityksessä pääteemat ovat energia, vesi, liikenne ja ICT.

Lokakuussa 2015 alkanut Satakunnan ammattikorkeakoulun ja paikallisen yliopiston Namibia University of Science and Technology:n NAMURBAN -tutkimusprojekti kohtaa Namibian kansalliset suunnitelmat. Hankkeen päätavoitteena on kehittää tutkimukseen pohjautuva Namibian kaupunkiolosuhteisiin resurssitehokas konsepti, joka tuottaa veteen, uusiutuvaan energiaan, asumiseen, kierrätykseen ja ICT:hen liittyviä kokonaisratkaisuja. Mukana on lukuisia suomalaisia yrityksiä, kuten Fimuskraft Oy, GA90 Recycling Oy, Naps Solar Systems Inc., Rannan Teollisuuskone Oy, Riffid Oy, Sansox Oy, ja SWOcean Oy (kuva 2).

Heikki Koivisto/SAMK ja Fimuskraft Oy:n Ahti Koivunen tutustumassa Merlus Food Processor:n kalojen jalostusprosessiin. Kuva: Minna Keinänen-Toivola
Kuva 2. Heikki Koivisto/SAMK ja Fimuskraft Oy:n Ahti Koivunen tutustumassa Merlus Food Processor:n kalojen jalostusprosessiin. Kuva: Minna Keinänen-Toivola

Kokonaisratkaisujen luonnissa keskeistä on paikallistason toimijoiden, kuten kaupunkien johdon kuunteleminen (kuva 3) sekä yhteiskunnan kokonaisvaltaisempi ymmärtäminen. Teknologian lisäksi projektissa tutkitaan kestävien kaupunkijärjestelmien saavuttamiseen liittyvien eri toimijoiden (esim. yksityinen ja julkinen sektori) välisiä vuorovaikutussuhteita, toimintaa ohjaajia lakeja ja säädöksiä sekä teknisten infrastruktuurien omistussuhteita. Yhdessä nämä tekijät toimijoiden erilaisten tulevaisuuden odotusten kanssa määrittelevät urbaanien infrastruktuurien hallinnan tilaa vesi- ja energiasektoreilla Namibiassa.

Tutkimuksessa keskeisenä tavoitteena on luoda skenaarioita eli arvioita tulevaisuuden vesi- ja energiasektorien kehityksestä ja siitä, kuinka näiden sektoreiden osalta vallitsevat hallintojärjestelmät mahdollisesti mukautuvat tulevaisuuden vaatimuksiin ja muuttuviin olosuhteisiin. Tavoitteeseen sitoutuu ajatus yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyöstä, jotta saavutetaan kestävät kaupunkijärjestelmät tulevaisuudessa.

keinanen_toivola_kuva3
Kuva 3. NAMURBAN projektin vetäjä Minna Keinänen-Toivola keskustelemassa kaupunkikehityksestä Walvis Bayn pormestarin kanssa. Kuva: Meri Olenius

Kirjoittajat

Minna Keinänen-Toivola, FT, tutkimuspäällikkö, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Teknologia-osaamisalue, minna.keinanen-toivola(at)samk.fi
Nina Savela, valtiotieteiden kandidaatti, pro gradu-työntekijä, Turun yliopisto, nina.savela(at)utu.fi

Frost and Sullivan Africa 2014. Presentation “Business Impact in Africa, Mega Trends driving mega opportunities in Sub Saharan Africa”

Indongo N., Angombe S. ja Nickanor N. 2013. Urbanisation in Namibia, Views from semi-formal and informal settlements. University of Namibia. Windhoek. Haettu 19.11.2016 osoitteesta http://www.unam.edu.na/wp-content/uploads/2014/09/Urbanisation-in-Namibia.pdf

Khabi N., Mashauri, D. 2014. Sustainable Domestic and Industrial Water Utilisation in Namibia. European Journal of Scientific Research Vol. 127 (1): 46-57.

Potter, R. B. 2008. Geographies of Development: An introduction to Development Studies. Routledge Ltd.

Worldbank 2016. Haettu 19.11.2016 osoitteesta http://www.worldbank.org/en/country/namibia/overview

Kiertotalous palveluliiketoimintana – resursseista palveluksi

Teollisuus palvelullistuu

Kilpailun kiristyessä teollisuudessa on alettu kiinnittää enempi huomiota pelkkien tuotantohyödykkeiden lisäksi palveluiden kehittämiseen. Liiketoimintaa ja tarjontaa tarkastellaan yhä useammin tuote–palveluhybridimäisinä, kokonaisvaltaisina ratkaisuina asiakkaalle. Tuote–palveluhybridillä tarkoitetaan kombinaatiota, jossa valmistusteollisuuden tavaratuote ja joko suoraan siihen kiinnittyvät palvelut tai asiakkaalle tarjottavat lisäarvopalvelut sulautuvat toisiinsa saumattomaksi kokonaisratkaisuksi (Interaction Design Foundation 2016). Laajentaessaan liiketoimintaansa valmistusteollisen tavara- ja teknologiatuotannon ulkopuolelle teollisuusyritysten tulee kuitenkin kääntää toimintansa ja strategioidensa painopiste tuotannosta asiakaslähtöiseen arvonluontiin (ks. Kinnunen 2012; The Manufacturer 2016). Tähän voi liittyä esimerkiksi (yhteis)suunnittelutoimenpiteitä ennen tavaran, laitteen tai koneen valmistamista asiakkaan tarpeiden mukaan, asennus- ja koulutuspalveluita sen toimittamisen yhteydessä tai jälkimarkkinointitoimenpiteitä ja huoltopalveluita tuotantotyövaiheiden jälkeen (VTT 2016). Näiden ratkaisujen kautta useat yritykset ovat onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaansa ja asiakkailleen tuottamaansa arvoa (Turunen 2013).

Digitalisaation voimistuessa ja teollisen internetin edelleen vahvistuessa tämänkaltaisen kehityskulun nähdään kiihtyvän. Esineiden internetissä (IoT) valmistusteollisuuden tuotteisiin voidaan lisätä tieto- ja viestintäteknologiaa, mikä mahdollistaa tehokkaamman tuotteiden seuraamisen ja analytiikan ja tätä kautta paremman ennakoinnin. Tämä vahvistaa osaltaan kiertotaloutta ja entisestään vähentää luonnonvarojen kulutusta. Viime aikoina juuri kiertotalouden ja älykkyyden synergiaa on alettu pitää erityisen keskeisenä kestävämmän talousmallin aikaan saamisessa. (Diesen & Åkerman 2016; Ellen MacArthur Foundation 2016.)

Kiertotalouteen perustuvan liiketoiminnan kehittäminen avaa huomattavia uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Kiertotalous kuitenkin edellyttää yrityksiltä uutta ajattelua ja toimintatapoja, joissa toimintojen fokus siirtyy tuote- ja tuotantokeskeisyydestä palvelukeskeiseen liiketoimintaan. Palvelulogiikassa lähtökohtana on asiakkaan arvontuotantoprosessin edistäminen aikaansaamalla arvoa hänen kanssaan (Ojasalo & Ojasalo 2010).

Muutos haastaa erityisesti perinteisen organisaatiorakenteen, jossa suuret teollisuusyritykset ovat organisoineet työn ja kehittämisen eri toimintoihin ja erillisille osastoille (esim. suunnittelu-, tuotanto- tai markkinointiosasto). Valitseepa teollisuusyritys tai organisaatio palveluliiketoimintansa toteuttamiseen ulkoistetun, yksikkökeskeisen (vrt. tuotanto- tai markkinointiosasto) tai läpileikkaavan mallin, aiempaa asiakaslähtöisempi ja palvelullisempi toimintamalli vaatii saumatonta yhteispeliä toimintojen kesken ja uudelleen organisointia. (Turunen 2013.)

Kiertotalous uutena taloutena

Lineaarinen talousmalli (ks. kuvio 1) lähtee liikkeelle raaka-aineiden hankkimisesta, teollisesta tuotannosta, tuotteiden edelleen jalostamisesta, jakelusta ja niiden päätymisestä käyttöön. Yksisuuntainen prosessi päättyy tuotteen hävittämiseen ja valitettavan usein jätteenä kaatopaikalle. (EU-komissio 2014.) Liiketoiminnallisesti ja ympäristöllisesti on ongelmallista, että erilaisia resursseja hukataan runsaasti prosessin eri vaiheissa. Yritys maksaa siis käyttämistään resursseistaan useampaan kertaan. Puutteet kokonaisvaltaisessa suunnittelussa ylläpitävät myös kertakäyttötaloutta. Luonnonvarojen kuluttamisen ja niiden ehtymisen näkökulmasta klassista talousmallia voidaankin pitää kestämättömänä (Antikainen ym. 2015).

kylanen_haapea_kuvio-1
Kuvio 1. Lineaarinen talousmalli (EU-komissio 2014)

Uusi, kiertotalouteen pohjautuva talousmalli tarjoaa täysin uuden tavan ajatella ja tehdä liiketoimintaa, lähtökohtinaan vastuullisuus, arvonluonti ja palvelukeskeisyys (ks. kuvio 2). Luonnonvarojen käyttöön perustuvan ”ota, valmista, hävitä” -logiikan sijaan yrityksiä kannustetaan luomaan uutta liiketoimintaa omien prosessiensa kehittämisen lisäksi myös huomioimalla toiminnoissaan muut alueen toiminnot, jolloin yhdessä prosessissa syntynyttä ylijäämää käytetään toisessa raaka-aineena tai muuna resurssina. Tätä kutsutaan teolliseksi symbioosiksi tai kiertotalouden ekosysteemiksi.  Parhaimmillaan hukkaa ei synny lainkaan, ja alueen ulkopuoliset materiaali- ja energiavirrat saadaan minimoitua. Lähtökohtana ajattelumallissa on huomioida jo suunnitteluvaiheessa se, että materiaalit, palvelut ja energia hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti eri vaiheissa. Näin materiaalien arvo säilyy mahdollisimman pitkään koko prosessin ajan, ellei jopa kasva tuotteen saadessa uuden ”elämän” palveluliiketoiminnallisena ratkaisuna. (EU-komissio 2014.) Suunnittelussa ja palveluiden kehittämisessä tärkeää on huomioida myös tuotteen huoltoketju ja uudelleen hyödyntäminen.

 

kylanen_haapea_kuvio-2
Kuvio 2. Kiertotalousmalli (EU-komissio 2014)

Kiertotalouden tavoitteet

Kiertotalous perustuu siis malliin, jossa pyritään niin resurssien, energian ja materiaalien käytön vähentämiseen kuin niiden tehokkaaseen hyödyntämiseen joko säilyttämällä tai kasvattamalla niiden arvoa kierrossa (EU-komissio 2014). Sitran (2016) tuoreen, monenkeskisenä yhteistyönä laaditun kiertotalouden tiekartan mukaan Suomella on mahdollisuus luoda hiilineutraalista kiertotaloudesta tämän vuosikymmenen aikana kestävää hyvinvointia, talouskasvua ja työpaikkoja. Kiertotalouden arvioidaan luovan yli kahden miljardin euron vuotuisen arvopotentiaalin vuoteen 2030 mennessä seuraavilla toiminta-alueilla: konepaja- ja metsäteollisuus, ruokahävikin pienentäminen, kiinteistöjen käyttötarkoituksen muutos, yksityinen kulutus ja second hand -kauppa sekä ravinnekierrot. Euroopan taloudelle kiertotalouden nettohyödyksi on arvioitu olevan jopa 1800 miljardia euroa. Tähän voidaan lisätä vielä merkittävät ympäristö- ja yhteiskunnalliset hyödyt. (Sitra 2016.)

Kiertotaloudessa kiinnitetään huomiota teknisten ja biologisten materiaalien, tuotteiden ja palveluiden kiertoon. Teknisten materiaalikiertojen ytimenä on uusiutumattomien luonnonvarojen kestävä käyttö, tuotteiden elinkaaren pidentäminen huoltotoimilla sekä tuotteen valmistuksen aikana syntyvät sivutuotteet. Biologisessa materiaalikierrossa tärkeää on materiaalin hyödyntämisen lisäksi huomioida ravinteiden talteenotto. Käyttötapa voi poiketa paljonkin alkuperäisestä käyttötavasta, esimerkiksi biologinen materiaali voidaan ”jatkojalostaa” vaikkapa biokaasuksi. Ensisijaisena tavoitteena on pidentää tuotteen elinkaarta sekä huomioida se, kuinka itse tuote ja sen jälkeen vasta sen sisältämä materia saadaan takaisin kiertoon. (Ellen MacArthur Foundation 2016; Seppälä ym. 2016.)

Kohti asiakaslähtöisiä palveluketjuja – esimerkkinä Lahden kasvumalli

Kiertotalouden täysipainoinen valjastaminen edellyttää asiakkaalle arvoa luovaa palvelukehittämistä. Palvelutarjonnan systemaattinen kehittäminen ei saa rajoittua vain kuluttajamarkkinoilla tarjottaviin ratkaisuihin, kuten jakamistalouteen (esim. second hand -kauppa), mihin on tärkeä kiinnittää huomiota myös yritysmarkkinoilla ja teollisen symbioosin palveluketjuissa. Markkinoilla menestyminen edellyttää vahvaa tarjonnan muunneltavuutta, mikä puolestaan korostaa modulaarisuuden merkitystä teollisessa palveluliiketoiminnassa, eli tuotteiden varioitavuutta, mikä parantaa yritysten kykyä vastata kannattavasti yksilöllisiin palvelutarpeisiin (Jaakkola, Orava & Varjonen 2009). Lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaista, systeemistä ajattelua ja älykkäitä järjestelmiä, jotta voidaan huomioida käyttäjien tarpeet ja käyttötilanteet niin uusiutuvan energian hyödyntämisen kuin uudelleen käytön ja elinkaariajattelun näkökulmista.

Lahden kasvumalli (ks. kuvio 3) toimii yhtenä tärkeänä osana kiertotalouden ratkaisujen ja uuden liiketoiminnan edistämisessä yhteistyössä alueen korkeakoulujen, yritysten ja välittäjäorganisaatioiden kesken. Strategiamallin mukaan materiaalien kiertoa ja kestävää käyttöä sekä energiatehokkuutta edistävät ratkaisut voivat olla uusia tekniikoita, menetelmiä, palveluita ja ekosysteemejä. Kiertotalouden ratkaisujen kautta on mahdollista uudistaa Lahden alueen perinteistä teollisuutta ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntymistä alueelle. Kiertotalouden ratkaisujen ja teollisten symbioosien kehittäminen tukee voimakkaasti Lahden ammattikorkeakoulun (LAMK) ja elinkeinoelämän yhteistyötä (TKI-toimintaa ja aluevaikuttavuutta). Kiertotalouden ratkaisujen kehittymistä edistää lisäksi tuleva, kaikkien alojen yhteinen kampus, joka mahdollistaa yritys-, koulutus- ja TKI-yhteistyön syventämisen. Niemen kampusalueelle on rakentumassa kiertotalouden ratkaisujen kehittämistä tukeva demonstraatioympäristö, jossa vahvat teolliset toimijat, kasvuyritykset ja korkeakoulut toimivat yhteistyössä. Tämä ainutlaatuinen keskittymä tuo kilpailuetua ja lisäarvoa alueen toimijoille ja heidän kansallisille ja kansainvälisille verkostoille. Lisäksi se osaltaan mahdollistaa kiertotalouden innovatiivisten tuotteiden, palveluiden ja liiketoimintamallien nopean kaupallistamisen. LAMKin vuoteen 2020 ulottuvan toimenpidestrategian mukaan kiertotalouden huippuosaamisen kasvupolku on vakiintunut osa-alue eri koulutustasojen toiminnassa. Alueella on myös uusia kiertotalouteen pohjautuvia ekosysteemejä ja liiketoimintamalleja, joita otetaan käyttöön ja kehitetään edelleen. (Ks. LAMK 2016.)

kylanen_haapea_kuvio-3
Kuvio 3. Kiertotalouden ratkaisut osana Lahden kasvumallia (LAMK 2016)

Mahdollisuus monialaiselle ammattikorkeakoulutukselle

Osaamisen syventäjänä ja tietoisuuden lisääjänä koulutuksen merkitys on kiistaton. Kiertotaloudessa on huomattavia vaikutusmahdollisuuksia myös ammattikorkeakouluille. Älykkään liiketoiminnan laajentuessa elämän eri osa-alueille, ja puhtaan teknologian kehittämistyön monipuolistuessa monialaiset innovaatioalustat ovat yhä tärkeämpiä. Ammattikorkeakoulut voivat eri osaamisalueitaan yhdistämällä (esim. tekniikkaa, liiketaloutta ja muotoilua) tarjota tällaisia keskustelu-, ideointi- ja testausareenoja niin liiketoimintamallien kokeilevaan kehittämiseen kuin digitalisaation vaikutusten analysointiin. Kiertotalous tarjoaa lukuisia vaihtoehtoja esimerkiksi vuokraus-, korjaus-, päivittämis- ja kierrättämispalveluihin perustuviin liiketoimintamalleihin, ja digitaalisilla ratkaisuilla on merkittävä rooli näiden palvelujen kehittämisessä. Tarkoitus on myös madaltaa yritysten kynnystä tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Malli mahdollistaa myös uusien yritysten syntymisen.

Pohdittaessa sitä, mitä Suomen kannattaisi viedä ja millä ehdoilla, on ensiarvoisen tärkeää kääntää jokainen kivi kiertotalouden potentiaalin valjastamisessa. Erityisesti pk-yrityksille tarjoutuu huomattavia liiketoimintamahdollisuuksia, jos ne onnistuvat siirtämään painopistettään tavaratuotteiden valmistamisesta, jakelusta ja myynnistä palvelujen myyntiin, tuote–palveluhybridien kehittämiseen ja ratkaisuliiketoimintaan sekä omaksumaan uuden kiertotaloudellisen mallin suunnittelu- ja kehittämistoimintojensa ohjenuoraksi.

Kirjoittajat

Mika Kylänen, HTL, Palveluliiketoiminnan yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Liiketalouden ja matkailun ala
mika.kylanen(at)lamk.fi
Pia Haapea, TL, Energia- ja ympäristöteknologian yliopettaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Tekniikan ala
pia.haapea(at)lamk.fi

Antikainen, M., Aminoff, A., Kettunen, O. & Sundqvist-Andberg, H. 2015. Vain ottamalla kuluttajat mukaan päästään houkutteleviin kiertotalouden liiketoimintamalleihin. VTT:n Blogi. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://vttblog.com/2015/10/30/vain-ottamalla-kuluttajat-mukaan-paastaan-houkutteleviin-kiertotalouden-liiketoimintamalleihin/

Diesen, S. & Åkerman, H. 2016. Kiertotalous <3 IoT: pelastetaanko näillä yhdessä maailma? Mahdollista – Microsoft Suomen blogi yrityksille. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://blogs.business.microsoft.com/fi-fi/2016/03/22/kiertotalous-3-iot-pelastetaanko-nailla-yhdessa-maailma/

Ellen MacArthur Foundation 2016. Intelligent Assets: Unlocking the Circular Economy Potential. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.ellenmacarthurfoundation.org/assets/downloads/publications/EllenMacArthurFoundation_Intelligent_Assets_080216.pdf

EU-komissio 2014. Kiertotalous. Arvon kytkeminen, luominen ja säilyttäminen. EU Julkaisutoimisto.

Interaction Design Foundation 2016. Product-Service Hybrids – When Products and Services Become One. Haettu 21.11.2016 osoitteesta https://www.interaction-design.org/literature/article/product-service-hybrids-when-products-and-services-become-one

Jaakkola, E., Orava, M. & Varjonen, V. 2009. Palvelujen tuotteistamisesta kilpailuetua. Opas yrityksille. Tekes. Helsinki.

Kinnunen, R.-E. 2012. ’Osittainen Palvelullistuminen’ – Palvelustrategia teollisuusyrityksen ehdoilla. Asiantuntijapuheenvuoro Teollisuuden kilpajuoksu – Tuotteista ratkaisuiksi -tilaisuudessa Dipolissa, Espoossa, 29.3.2012. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://iris.aalto.fi/en/current/events/reettakinnunen_aalto.pdf

Lahden ammattikorkeakoulu 2016. Strateginen kärkihanke. Lahden kasvumalli 2016 – 2020. Osaamiskeskittymän rakentaminen. Haettu 21.11.2016 osoitteesta  http://www.lamk.fi/lamk-oy/strategiat/Documents/lamk-lahden-kasvumalli-esite.pdf

Ojasalo, J. & Ojasalo, K. 2010. B-to-B-palvelujen markkinointi. WSOY Pro. Helsinki.

Seppälä, J., Sahimaa, O., Honkatukia, J., Valve, H., Antikainen, R., Kautto, P., Myllymaa, T., Mäenpää, I., Salmenperä, H., Alhola, K., Kauppila, J. & Salminen, J. 2016. Kiertotalous Suomessa – toimintaympäristö, ohjauskeinot ja mallinnetut vaikutukset vuoteen 2030. Valtioneuvoston selvitys-ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 25/2016.

Sitra 2016. Kierrolla kärkeen – Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016-2025. Sitran selvityksiä 117. Helsinki.

The Manufacturer 2016. Servitization in Manufacturing Today. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.themanufacturer.com/articles/servitization-in-manufacturing-today/

Turunen, T. 2013. Organizing Service Operations in Manufacturing. Department of Industrial Engineering and Management. Doctoral Dissertations 4/2013. Aalto-yliopisto.

VTT 2016. Open Innovation Forum for Developing Industrial Service Business – a case study. Haettu 21.11.2016 osoitteesta http://www.vtt.fi/Documents/BestServForumPLT20100525.pdf

Kurvinen, pääkuva

Kokeiluekosysteemiä kehittämässä: innovointitoimeksiannot sidosryhmien yhdistäjänä

Kokeileva kehittäminen on tällä hetkellä pinnalla oleva asia. Sen hyödyntäminen eri organisaatioiden arjessa on kuitenkin vielä alkutaipaleella. Yritysten on pystyttävä uudistamaan toimintaansa ja synnyttämään myös radikaaleja innovaatioita nopeammalla tahdilla. Yksi luonteva tapa kokeilukulttuurin luomiseen organisaatioissa on kiinteä työelämälähtöinen yhteistyö oppilaitosten ja elinkeinoelämän välillä.

Saimaan ammattikorkeakoulu on mukana useissa suurissa tutkimus-, kehitys ja innovaatiohankkeissa, joiden tuloksellisuus pohjautuu vahvasti kokeilevaan kehittämiseen sekä nopeiden kokeiluiden synnyttämiseen yhteistyöorganisaatioissa. Luotu toimintamalli kokemuksemme perusteella sekä auttaa saavuttamaan hankkeissa tavoiteltuja tuloksia että täyttää vahvasti ammattikorkeakouluopetuksen tehtävää työelämälähtöisenä kouluttajana ja aluevaikuttajana.

Tässä artikkelissa esittelemme nykyisen kokeiluekosysteemimme. Mallissa tiimioppiminen, tiimiyrittäjyys sekä tutkimus- ja innovaatiotoimintaan tähtäävät hankkeet kytkeytyvät toisiinsa tavalla, joka vahvistaa kokeilevan kehittämisen kulttuuria ympäröivässä elinkeinoelämässä sekä julkisen sektorin toiminnassa. Ekosysteemin osana toimivat liiketalouden tradenomiopiskelijat ovat päässeet mukaan työelämälähtöisiin kehitystehtäviin ja käyttämään kokeilevan kehittämisen menetelmiä kokeneiden tutkijoiden ohjauksessa. Sen ansiosta heidän valmiutensa astua työmarkkinoille on vahvistunut.

Saimaan ammattikorkeakoulussa liiketalouden koulutusohjelmassa markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdon valinneet tradenomiopiskelijat ovat vuodesta 2009 lähtien opiskelleet tiimiyrittäjämallilla. Käytännössä tiimiyrittäjyys tarkoittaa sitä, että ensimmäisen opiskeluvuoden keväällä tämän opintopolun valinneet perustavat yhdessä osuuskuntamuotoisen yrityksen ja pyörittävät sitä seuraavat kaksi ja puoli vuotta. Opinnot koostuvat kirjojen lukemisesta, asiakasprojekteista, treeneistä sekä innovointitoimeksiannoista. Tiimioppiminen ja tiimiyrittäjyys pohjautuvat kokemusperäiseen oppimiseen (Kolb, 1984) sekä tiedon luomiseen (Von Krogh et al. 2000). Tiimiyrittäjät reflektoivat ja käsitteellistävät käytännön projekteissa opittua yhdessä tiimivalmentajan kanssa. Tätä oppia yhdistetään kirjoista ja muista tietolähteistä hankittuun tietopääomaan.

Tiimiyrittäjien kaksi ja puoli vuotta kestävään valmennusprosessiin kuuluu yhteensä neljä 12 tunnin ja vähintään yksi 24 tunnin innovointityöpaja.  Innovointityöpajat ovat samalla opiskelijoiden osaamisen välinäyttöjä. Innovointien toimeksiantajina ovat usein lähialueen yritykset tai muut organisaatiot. Toimeksiantaja arvioi innovoinnin tuloksen ja maksaa onnistuneesta innovoinnista tiimiosuuskunnalle ennalta sovitun palkkion. Innovaatiotoimeksiannot tuottavat runsasta arvoa (Tikka ja Gävert, 2014) kaikille siihen osallistuville tahoille:

  • Toimeksiantajalle kokeilu on riskitön – jos ei tule hyödyllistä tulosta, niin ei maksa mitään. Ainoastaan hyödyllisistä tuloksista maksetaan.
  • Tiimiyrittäjille kokeilu on joka kerta erilainen, koska toimeksiantaja vaihtuu – innovointiprosessista opitaan joka kerta ja siinä tullaan paremmaksi koko ajan. Samalla toimeksianto toimii sisäänheittotuotteena: moni asiakkuus on saanut alkunsa innovointitoimeksiannon kautta.
  • Tiimivalmentajalle (ja tiimille) toimeksianto on osoitus siitä, mitä osaamista tiimissä jo on ja mitä osaamista vielä puuttuu.
  • Tutkijatiimille (valmentajille, jotka toimivat tki-hankkeissa myös tutkijoina) toimeksiannot nostavat esille runsaasti kehittämiskohteita toimeksiantajaorganisaatiosta – osaan näistä voidaan tarjota tukea tki-hankkeiden avulla.

Tiimiyrittäjät tutustuvat osana oman tiimin kehittämistä tiimirooleihin (Belbin, 2003), kokonaisvaltaisen innovointiprosessin vaiheisiin (Furr ja Dyer, 2014) sekä keinoihin, joiden avulla voi saada nopeasti aikaan tuloksia verkoston yhdistäjiin, tietäjiin ja myyntimiehiin (katso esim. Gladwell, 2013) vaikuttamalla.

Kokeilevalle kehittämiselle on tyypillistä, että käyttäjät tai asiakkaat saavat kehitettävän palvelun tai tuotteen kokeiltavaksi hyvin varhaisessa vaiheessa prosessia. Ajatuksena on saada nopeasti palautetta idean toimivuudesta, jolloin ideaa päästään vaiheittain ja systemaattisesti jalostamaan eteenpäin. Tällaisella kokeiluihin perustuvalla innovointimallilla pyritään kehitystoiminnan ketteryyteen. Samalla sidosryhmät, asiakkaat ja organisaatio itse sitoutuvat ideaan ja kehitystoimintaan jo varhaisessa vaiheessa. Schrage (2000) on esittänyt, että asiakkaan ajattelu käynnistyy vasta siinä vaiheessa kun hän näkee ”mitä voisi olla?” eli esimerkiksi luonnoksen kampanjan mainoksesta tai luonnosversion Facebook- tai web-sivustosta.

Kuvassa 1 esitellään Saimaan ammattikorkeakoulun tiimiosuuskuntien, Saimaan ammattikorkeakoulun sekä Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) tutkimustoiminnan ja yrityselämän sekä muiden organisaatioiden muodostama vuorovaikutteinen kokeiluekosysteemi nykyisessä muodossaan. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston tutkijat kehittävät kokeiluekosysteemiä edelleen DigiKaappaus-hankkeessa[1].

Kokeiluekosysteemi
Kuva 1. Nykyinen kokeiluekosysteemi (mukautettu lähteen Juvonen 2016 pohjalta).

Nykyisessä kokeilevan kehittämisen ekosysteemissä keskeisin elementti on eri tahojen ja erilaisissa rooleissa toimivien ihmisten yhteistyö. Paikalliset yritykset ja kaupungit ovat yhtäältä esittämässä työelämän tarpeita tradenomien osaamiselle, mutta toisaalta voivat itse vaikuttaa osaamisen kehittämiseen tarjoamalla mm. hyviä toimeksiantoja ja projekteja tiimiyrittäjäyhteisölle. Edelleen, tiimivalmentajat tarjoavat tiimin kehittämisen tukea valmentamalla ja tutkijan roolissa he voivat tarjota tutkimusmenetelmällistä osaamistaan. Tässä tarkastelussa on ekosysteemistä nostettu esille tiimiyrittäjien ja ammattikorkeakoulun muiden opiskelijoiden rooli, mutta on huomattava, että kaikki kuvassa 1 esitetyt osapuolet tekevät jatkuvasti tki-työtä.

Tiimiyrittäjät ovat saaneet innovointitoimeksiantoja muutamilta Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteisistä tki-hankkeilta. Näissä toimeksiantajana on ollut suuri case-organisaatio ja mukana innovoimassa on tiimiyrittäjien mukana ollut pienempien case-organisaatioiden henkilöstöä. Yhdistämällä eri alan osaamista on saatu aikaan tuloksia, joita myös maakunnan lehdet ovat huomioineet myönteisesti. Innovointityöpajat ovatkin luonteva työkalu, jonka avulla erilaisten organisaatioiden edustajat pääsevät kokeilevan kehittämisen pariin. Työpaja toimii alustana, joka saattaa yhteen toimeksiantajatahon, tiimiyrittäjäopiskelijat, tutkijat ja asiantuntijat. Työpajatoiminta tuottaa organisaatioille nopeita kokeiluja ja ratkaisuehdotuksia heidän tarpeeseensa sekä empiiristä aineistoa tutkimustoiminnan pohjaksi. Lisäksi erilaiset organisaatiot pääsevät testaamaan tai näkemään kokeilevan kehittämisen prosessia käytännössä.

Tiimiyrittäjät pyytävät innovaatiotyöpajojen toimeksiantajilta systemaattisesta palautetta onnistumisestaan. Suurin osa toimeksiantajista päätyy lopulta tiimiyritysten asiakkaiksi. Tämä kertoo siitä, että he ovat olleet pääosin tyytyväisiä saatuihin tuloksiin. Erään yrityksen kertoman mukaan 12 tunnin innovointitoimeksianto oli osoitus uuden aikakauden palvelumuotoilusta, joka oli hyvinkin houkutteleva yrityksen näkökulmasta. Perinteisesti liiketoiminnan kehittämiseen ja strategiatyöhön liittyvät toimeksiannot ovat aikaa vieviä ja tekijöiltä odotetaan vahvaa substanssiosaamista. Tiimiyrittäjät markkinoivat innovointipalveluaan raikkaasti erilaisesta lähtökohdasta, mikä herätti tämän yrityksen mielenkiinnon antaa toimeksianto innokkaalle joukolle tulevia ammattilaisia. ”Lopputulos oli erinomainen, yrityksemme hyötyi toimeksiannon tuloksista”, totesi toimeksiantaja palautteessaan.

Kokeilusuunnitelma vie ideat käytäntöön

On hyvä muistaa, että innovaatiotyöpajat ovat usein melko kaukana organisaatioiden normaalista arjesta. Valitettavan usein työpajoissa synnytetyt uudet ideat jäävät kokonaan viemättä käytäntöön. Tämä on tunnistettu Saimaan ammattikorkeakoulun, Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja VTT:n yhteinen Peluri-tutkimushankkeessa, joka etsii 12 case-organisaation kanssa strategisia arvoinnovaatioita. Mukana olevat tutkijat ovat luoneet hankkeessa synnytettyjen nopeiden kokeilujen käytäntöön vientiä helpottamaan työkalun. Tämä kokeilusuunnitelmatyökalu kiteyttää kokeilun kannalta merkitykselliset asiat. Samalla se tekee näkyväksi kokeilun toteuttamiseen mahdollisesti liittyvät hidasteet ja esteet sekä tuo esiin  onnistumisia edesauttavat seikat. Suppean analyysin pohjalta päästään kiinni tärkeimpään kysymykseen,  siihen kuinka esteet voidaan ylittää tai poistaa kokonaan. Suunnitelmatyökalu ohjaa lopuksi nimeämään konkreettisesti kolme seuraavaa askelta kokeilun toteuttamiseksi (Juvonen ym. 2016, 32).

Huolellista heittäytymistä

Jotta ekosysteemi todella toimii, on erittäin tärkeää, että valmentaja (tai tutkija) ohjaa prosessia ja että osallistujat ovat kaikissa vaiheissa valmiita oman toimintansa reflektointiin.  Opiskelijaryhmät arvioivat prosessia luontevasti oppimistapahtuman yhteydessä. Vastuuvalmentaja tai -tutkija puolestaan on avainasemassa, kun hän käy kokemuksia läpi toimeksiantajayritysten ja -organisaatioiden kanssa.

Monelle osallistuvalle organisaatiolle saattaa olla yllätys, että kokeiluja ja kehitystyötä voidaan tehdä käytännönläheisesti ja pienin resurssein

On myös syytä huomata, etteivät kaikki kokeilut tuota onnistumisia − ja tämäkin on oltava valmis kohtaamaan. Kokeilemiseen ja uuden luomiseen liittyy paljon epävarmuutta, mitä on siedettävä, jotta voi lähteä kokeilemaan. Kokeiluiden avulla ja prosessin edetessä epävarmuus vähenee. Kyky heittäytyä hallitusti kuvaa parhaiten tätä vaatimusta.

Kokeiluja ja tekemistä jäsentämään on hyvä hankkia työkaluja ja aiempaa tutkimustietoa, jotta prosessissa on jäsennelty viitekehys. On tärkeää, että luottamus ja yhteistyön edellytykset säilyvät myös uusia kehitystehtäviä ja tulevaa yhteistyötä ajatellen. Kokeileva kehittäminen tähtää parannuksiin, kehittämiseen ja innovaatioiden synnyttämiseen nopeasti ja ketterästi. Monelle osallistuvalle organisaatiolle saattaa olla yllätys, että kokeiluja ja kehitystyötä voidaan tehdä käytännönläheisesti ja pienin resurssein. Kehitysaskeleet saattavat näyttää hyvin pieniltä, mutta niillä voi olla tavoitellun asian tai kokonaisuuden kannalta suuri merkitys.

[1] DigiKaappaus-hanke aktivoi elinkeinoelämää, kaupunkeja ja kuntalaisia luomaan yhdessä uutta siten, että jokainen osapuoli hyötyy yhteistyöstä. Digikaappauksessa tutkitaan uusia toimintatapoja digitaalisten palveluiden kehittämiseen yhdessä. Tutkimuksessa hyödynnetään nopeaa kokeilevaa kehittämistä, jossa korostuu runsaan ennakkosuunnittelun sijasta tekemisen meininki. Toisaalta digitaalisten palveluiden ideointiin ja kehittämiseen osallistetaan kuntalaisia, millä varmistetaan palveluiden toiminta käyttäjien näkökulmasta. DigiKaappaus-hanke toteutetaan Saimaan ammattikorkeakoulun, Lappeenrannan teknillisen yliopiston, 11 yrityksen ja kahden kaupungin tiiviissä yhteistyössä. Hanke on rahoitettu Tekesin Liideri-ohjelmasta ja se toteutetaan vuosien 2016 – 2018 aikana.

Kirjoittajat

Anu Kurvinen, KTM, lehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, anu.kurvinen(at)saimia.fi
Pasi Juvonen, TkT, lehtori, tiimivalmentaja, Saimaan ammattikorkeakoulu, pasi.juvonen(at)saimia.fi

 

Belbin, R. M. (2010). Team Roles at Work, Taylor & Francis.

Furr, N. & Dyer, J. 2014. The Innovator’s Method. Bringing the Lean Startup into your Organization. Harvard Business Review Press. Printed in the United States of America.

Gladwell, M. (2013). Leimahduspiste. Kuinka pienet asiat saavat aikaan suuria muutoksia. WSOY.

Juvonen, P. (2016). Comparison of two learning and team entrepreneurship models at a Finnish University of Applied Sciences. Setting the scene for future development. International Conference on Interactive Collaborative Learning. Esitetty Belfastissa, Pohjois-Irlannissa 21.9.2016. Tullaan myöhemmin julkaisemaan Springerin toimesta konferenssijulkaisussa.

Juvonen, P, Kurvinen, A, Salmela, E. (2016). Perehdyttäminen paremmaksi – laatua ja tehokkuutta kokeilevasti kehittäen. Yrittäjä Etelä-Karjala. 2/2016.

Kolb, D. (1984). Experiental Learning. Prentice-Hall, Englewood Cliffs, NJ.

Schrage, M. (2000). Serious Play. How the World’s Best Companies Simulate to Innovate. Harvard Business School Press. Printed in the United States of the America.

Tikka, V. & Gävert, N. (2014). Arvonluonnin uusi aalto. Tekesin katsaus 309/2014. Saatavilla osoitteesta: https://www.tekes.fi/globalassets/julkaisut/arvonluonnin_uusi_aalto_309_2014.pdf

Von Krogh, G., Ichijo, K, & Nonaka, I. (2000). Enabling Knowledge Creation. How to Unlock the

Mystery of Tacit Knowledge and Release the Power of Innovation. Oxford University Press.

Luukkonen pääkuva

Kokeilut osana kokeellista tutkimusta Kajaanin ammattikorkeakoulussa

Kokeellisuus on keskeinen osa soveltavaa tutkimusta, jota ammattikorkeakouluilla tehdään. Miten kokeileminen soveltuu tutkimukseen ja mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Kokeilukulttuuri on yksi hallitusohjelman kärkihankkeista: siinä pyritään madaltamaan kynnystä ja lisäämään kokeiluja muun muassa valtion, kuntien, maakuntien ja kansalaisten tasolla. Tavoitteena on parantaa palveluja, lisätä omatoimisuutta ja edistää yrittäjyyttä.  Esimerkki valtion tason strategisista kokeiluista on perustulokokeilu.

Kokeilukulttuuria geopolymeerien parissa

Kokeilukulttuuria edustaa Kajaanin ammattikorkeakoulussa jo useita vuosia jatkunut geopolymeeriteknologian tutkimus. Geopolymeerit ovat monipuolisia materiaaleja, joita voidaan valmistaa useista teollisista sivutuotteista yksinkertaisia valmistustekniikoita hyödyntäen. Tutkimus on monialaista ja se yhdistää muun muassa kemian, materiaali-, rakennus- ja ympäristötekniikan osaamista. Geopolymeereistä on kaavailtu esimerkiksi matalan hiilijalanjäljen vaihtoehtoa perinteiselle portlandsementille, joka valmistetaan kalkkikivestä korkeassa lämpötilassa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa on kehitetty toimivia geopolymeereihin perustuvia ratkaisuja vedenkäsittelyyn, rakennustuotteisiin ja tienrakennukseen liittyen.

Kokeilukulttuuri toteutuu tässä työssä varsin nopeana tutkimuskysymyksien viemisenä kokeellisiksi: esitestejä tehdään runsaasti. Alan kirjallisuudesta etsitään keskeiset tiedot, joiden pohjalta voidaan esitestien avulla iteroida kohti onnistunutta ratkaisua. Tällöin tutkimuskysymysten ja hypoteesien täytyy olla selkeitä. On hyvä pitää mielessä, että lähestymistapaan liittyy kuitenkin riski: esitestit eivät välttämättä johda haluttuun lopputulokseen ja koemäärä kasvaa. Tehdään paljon kokeita, mutta ne saattavat johtaa negatiivisiin tuloksiin.

Lähes päinvastainen tapa on soveltaa tilastollista koesuunnittelua, jossa minimimäärällä kokeita saadaan selville erilaisten muuttujien tasot optimituloksen saavuttamiseksi. Tilastollista koesuunnittelua varten vaaditaan kuitenkin perusymmärrys systeemissä vaikuttavista muuttujista – eli kokeiluja. Kajaanin ammattikorkeakoulussa on toimittu juuri näin: kokeilujen avulla on haettu esimerkiksi geopolymeerien rakenteeseen vaikuttavien muuttujien järkeviä lukuarvoja, joita on sitten optimoitu tilastollisten menetelmien kautta.

Opiskelijat ovat olleet geopolymeeritutkimuksessa mukana erilaisten projekti- ja opinnäytetöiden kautta. Esimerkkejä toteutetuista projekteista ovat rakennustekniikan insinöörityöt. Näistä muiden muassa yksi työ liittyi geopolymeeribetonin soveltamiseen perinteisen betonin korvaajana (sementtivapaa betoni) sekä toinen, jossa selvitettiin portlandsementin osittaista korvaamista ruiskubetonimassassa. Lisäksi on tehty vielä kokeilevampia opiskelijatöitä geopolymeerimassan käyttämisestä alumiinivalumuotin materiaalina ja yksi teollisuusrobotti on saanut jalustan geopolymeeribetonista. Geopolymeerejä on tarkasteltu myös kaupallistamisnäkökulmasta. Opiskelijavoimin on kehitetty geopolymeereihin liittyviä liiketoimintamalleja, tutkittu rahoitusmahdollisuuksia sekä toimitusketjun hallintaan liittyviä asioita.

Jätevedenpuhdistamo
Kuva 1. Geopolymeerisuodattimien kokeilua Kajaanissa sijaitsevalla Peuraniemen jätevedenpuhdistamolla.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen erot kokeilukulttuurissa?

Onko ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä selkeitä eroja kokeilukulttuurin näkökulmasta? Yliopistojen tutkimus, vaikka onkin menossa jatkuvasti soveltavampaan suuntaan, on perustutkimusluonteisempaa. Reaktiot ja materiaalit pyritään ymmärtämään syvemmin. Ammattikorkeakoulujen tutkimus on käytännöllisempää. Yksi keskeinen ero tutkimuksen tekemisessä on julkaiseminen: yliopistot tähtäävät tiedejulkaisuihin, mitä vaatimusta ei ammattikorkeakouluilla ole. Ammattikorkeakoulujen yksi tulosindikaattori ovat myös syntyvät julkaisut, mutta niitä ei ole rajattu pelkästään vertaisarvioituihin sarjajulkaisuihin. Tämä vapauttaa tutkimukselta resursseja viedä tutkimusta nopeammalla aikataululla eteenpäin, mutta poistaa erään tieteelliseen metodiin liittyvän laadunvarmistuksen. Ei tiedejulkaiseminen kuitenkaan poissuljettua ole ammattikorkeakouluissakaan ja esimerkiksi Kajaanin ammattikorkeakoulun geopolymeeritutkimuksia (yhteistyössä esimerkiksi Oulun yliopiston kanssa) on julkaistu useissa tiedelehdissä. Yritysten ja varsinkin pk-sektorin tutkimus on vielä pidemmälle vietyä ”olennaiseen” keskittymistä rajallisista resursseista ja tulostavoitteista johtuen.

Toimintamalli ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja yritysten keskiössä

Kajaanin ammattikorkeakoulussa on havaittu, että esimerkiksi geopolymeeritutkimus on parhaimmillaan juuri yhteistyössä yliopistojen ja yritysten kanssa. Eräs esimerkki on typenpoistoon kehitetty adsorbenttimateriaali. Kehitystyö alkoi vuonna 2013 EAKR-rahoitteisessa GeoMaterials-hankkeessa, jossa materiaalin valmistusta, ominaisuuksia ja käytettävyyttä tutkittiin laboratorio- ja kenttäkokeiden avulla. Yritykset tarjosivat hankkeessa raaka-aineita ja testiympäristöjä, yliopisto erityisesti analytiikan osaamista ja Kajaanin ammattikorkeakoulun rooli oli kehittää valmistustekniikkaa. Lupaavien tulosten pohjalta laadittiin uusi Tekes-rahoitteinen tutkimushanke GeoSorbents. Tässä vuoden 2016 loppuun jatkuvassa hankkeessa materiaalin kaupallistamista on vetänyt Aquaminerals Finland Oy. Sen yhtenä tärkeänä havaintona voidaan pitää sitä, että projektitutkijoiden työajan tilanteenmukainen ja joustava jakautuminen yrityksen, ammattikorkeakoulun ja/tai yliopiston välille on tehokas toimintatapa. Tällöin tutkimustulokset tulevat aidosti hyödynnettyä.

Kirjoittajat

Tero Luukkonen, FT, projektitutkija, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, tero.luukkonen(at)kamk.fi
Kimmo Kemppainen, Ins. (AMK,yl), projektipäällikkö, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, kimmo.kemppainen(at)kamk.fi
Antti Rimpiläinen, FM, projektityöntekijä, Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, antti.rimpiläinen(at)kamk.fi

yhteisöllinen ruokailu

Ikääntyvien yhteisöllinen ruokailu

Artikkelissa kuvataan ikäihmisille suunnattua yhteisruokailukokeilua, jonka tavoitteena oli selvittää ikäihmisten ruokailua sosiaalisena tapahtumana, mutta myös laajemmin hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Ikäihmisten, vanhusten, kasvava väestönryhmä Etelä-Savossa haastaa opetuksen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä kunnallisen palvelutuotannon uudenlaisiin avauksiin ja kokeiluihin. Mikkelin ammattikorkeakoulun ASKO-hankkeessa (2015) oli tarkoituksena suunnitella ikääntyvien, kotona-asuvien tai kotihoidon asiakkaiden ruokapalvelumalleja, jotka voidaan tarjota asiakkaiden omien tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti ruokapalvelujen kustannustehokkuutta unohtamatta.

Yhdessä ruokaileminen on meistä suurimmalle osalle luonnollinen osa elämää. Ruokailu muuttuu ja muuttaa merkitystään kuitenkin mm. silloin, kun joudumme vanhoina hoitolaitoksiin tai sairastuttuamme johonkin sairauteen (American Dietetic Association 2000, Finlayson ym. 2007, Maitre ym. 2013). Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun (American Dietetic Association 2000).

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun

Yhteisöllinen ruokailu -kokeilu organisoitiin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelun kanssa ja toteutettiin Mikkelin Sateenkaari ry:n Laurinpuiston asumisyksikössä.

Laurinpuiston yhteisöllisen ruokailun voidaan arvioida onnistuneen erinomaisesti. Asiakkaat, lounaalla käyneet ikäihmiset, ruokailun toteuttajat ja arvioijat sekä vieraat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, olivat ruokailutilanteesta innostuneita ja kiinnostuneita. Myös kotihoidon ateriapalvelun ruuanjakelu ja tarjoilu onnistuivat erinomaisesti. Lounas oli aina ajallaan, kauniisti katettuna ja terveellistä. Lounaalla oli hyvä tunnelma, iloinen puheensorina, ja mikä parasta, ruoka maistui ikäihmisille.

Yhteisöllinen ruokailu -kokeiluissamme vahvistui käsitys siitä, että ruuan oleellisin elementti ei ole se mitä syödään, vaan miten syödään ja kenen kanssa syödään. Kokeilujen aikana keskusteltiin ruuan terveellisyydestä, mutta se ei ole ollut asiakkaille tärkein syy osallistua. Ruokailijoiden tavoitteena oli kokoontua yhteen ja vaihtaa päivän tärkeitä kuulumisia toisten kanssa. Havaintojen perusteella tärkeäksi elementiksi nousi myös itsemääräämisoikeus: asiakkaan itse valitsema aika, milloin osallistuu yhteisölliseen ruokailuun, kenen viereen käy pöydässä istumaan ja mistä aiheesta on milloinkin halukas keskustelemaan. Merkityksellistä oli myös se, että asiakas on voinut itse ottaa ruuan noutopöydästä.

Yhteisöllinen ruokailu jatkuu ja laajenee Mikkelin seudulla. Ruokailua jatketaan Laurinpuiston asumisyksikön uusituissa tiloissa. Ruokailun yhteyteen yhdistetään myös muuta ohjelmaa, kuten jumppatuokioita, kirja- ja lehtipiirejä, musiikkia ja tietokilpailuja. Yhteisöllinen ruokailu laajenee Lehmuskylän, Anttolan ja Haukivuoren kaupunginosiin sekä Ristiinaan ja Suomenniemelle.

Kirjoittajat

Marja-Liisa Laitinen, TKI-asiantuntija, terveydenhuollon maisteri, Mikkelin ammattikorkeakoulu, marja-liisa.laitinen(at)mamk.fi
Anne Puntanen, lähihoitaja, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelut, anne.puntanen(at)mikkeli.fi

American Dietetic Association 2000. Position of the American Dietetic association: ‘nutrition, aging and the continuum of care. Journal of the American Dietetic Association, Vol. 100 No. 5, 580–95.

Finlayson, G., King, N., & Blundell, J. E. 2007. Is it possible to dissociate ‘liking’ and ‘wanting’ for foods in humans? A novel experimental procedure. Physiology and Behavior, 90(1), 36–42.

Maitre I, Van Wymelbeke V, Amand M, Vigneau E, Issanchou S, Sulmont-Rossé C. 2013. Food pickiness in the elderly: Relationship with dependency and malnutrition. Food Quality and Preference 32 (2014) 145–151.

innostuksen johtaminen

Miten innostusta johdetaan?

Työntekijöidensä hyvinvoinnista huolehtivat organisaatiot kartoittavat perinteisesti organisaation tilaa säännöllisten työtyytyväisyyskyselyiden avulla. Työntekijä saattaa antaa kyselyyn huippupisteet, jos hän on sitä mieltä, että työtä ei ole liikaa eikä liian vähän, palkka ja lomat ovat kohdallaan ja suhteet työkavereihin ja pomoon kunnossa. Tyytyväinen työntekijä ei kuitenkaan välttämättä ole organisaation kannalta tuottavin, sillä perinteiset työtyytyväisyysmittarit eivät pysty erottamaan passiivista työtyytyväisyyttä aktiivisesta työtyytyväisyydestä. Ne eivät kuvaa sitä, minkälaisella asenteella ja tekemisen intensiteetillä työntekijä suhtautuu työhönsä, sen kehittämiseen ja uudistamiseen (Martela & Jarenko 2014, 17–18).

Leading Passion -hanke

Lähdimme Haaga-Heliassa yhdessä Aalto-yliopiston ja Filosofian Akatemian johtajuustutkijoiden kanssa suunnittelemaan Leading Passion -hanketta, koska näimme, että työelämän murros vaatii johtamisen näkökulman muutosta. Koska rutiinityöt automatisoituvat yhä enemmän tulevaisuudessa, vaaditaan jäljelle jäävissä työtehtävissä kykyä luoda lisäarvoa joko asiakkaiden tai kollegoiden kanssa innovoinnin, ideoiden jalostuksen ja yhdistelyn sekä yhteistyön avulla. Tällainen ”uusi työ” ei ole mahdollista, ellei työntekijä ole sisäisesti motivoitunut ja innostunut. Johtajan tehtävänä ei ole kuitenkaan motivoida, vaan rakentaa organisaatioon sellainen ilmapiiri ja kulttuuri, jossa työntekijät saavat mahdollisuuden toteuttaa sisäistä motivaatiotaan (Ryan 2015).

Innostuksen johtaminen on johtamisen ”uusi musta”, joka nostaa pehmeät arvot yrityksen kovaksi ytimeksi, koska innostus tuottaa sekä yritykselle paremman tuloksen että työntekijöille parempaa hyvinvointia (kooste aiemmasta tutkimuksesta esim. Martela & Jarenko 2014, 27).

Yksi innostuksen johtamisen keskeisistä haasteista on se, että innostus on vaikea rakentaa, mutta helppo ja nopea tuhota.

Saimme mukaan Leading Passion -projektiimme tutkimusorganisaatioiden lisäksi neljä muuta organisaatiota: Pipelife Finland edustaa perinteistä teollisuutta, Santander Consumer Finance ja Clear Channel Finland palvelusektoria ja Suomen Ekonomit järjestökenttää. Tekesin Liideri-ohjelman rahoituksen avulla olemme vuoden 2015 alusta tehneet näissä organisaatioissa mittauksia, haastatteluja, kokeiluja ja havainnointia innostuksen johtamisesta. Lisäksi olemme tehneet tutkimusta vapaaehtoisverkostoissa.

Alustavat tutkimustulokset

Tutkimustuloksemme hankkeen ensimmäiseltä vuodelta kertovat, että innostusta löytyy hyvin erilaisista organisaatiosta ja työtehtävistä, mikäli sitä tukevaa organisaatiokulttuuria osataan johtaa (Launonen & Ruotsalainen 2016; Marttinen & Kostamo 2016; Vuori 2016). Innostusta löytyy myös sellaisissa töissä, jotka eivät ole perinteisiä kutsumusammatteja, esimerkiksi valmistavassa tehdastyössä tai asiakasreklamaatioiden käsittelyssä.

Tutkimustuloksemme myös nostavat esille sen, että sisäinen motivaatio ja innostus työhön suojaavat hallinnantunteen menettämiseltä. Tämä on tärkeää työssä jaksamisen kannalta, sillä monissa työtehtävissä työntekijän kokema hallinnantunne on vaarassa informaatiotulvan, kiireen, keskeytysten ja ylikuormituksen takia. Keräämämme aineiston perusteella tehty analyysi kertoo myös, että mitä vahvemmin työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi, sen itseohjautuvampia ja oma-aloitteisempia he ovat työssään (Launonen & Ruotsalainen 2016). Haastatteluaineistosta olemme saaneet useita kuvauksia siitä, miten nopeasti ja helposti johtaja voi tuhota innostuksen (Marttinen & Kostamo 2016).

Yhdessä työelämää uudistamaan

Jatkamme Leading Passion -hankkeen aineiston keräämistä vuoden 2017 loppuun. Laajempana tavoitteenamme on parantaa suomalaista työelämää ja rakentaa tutkimustuloksiin perustuva työkaluja siihen, miten innostusta voidaan johtaa.

Olemme halunneet hankkeessa verkostoitua aktiivisesti uudistavan johtamisen puolestapuhujien kanssa, sillä yhdessä muutamme työelämää enemmän. Järjestimme keväällä 2015 Espoossa Innostuksen johtaminen -seminaarin, johon saimme pääpuhujaksi sisäisen motivaatioteorian kansainvälisen kärkinimen Richard Ryanin, joka omiin laajoihin tutkimuksiinsa viitaten korosti sisäisen motivaation merkitystä työelämässä ja koulutuksessa. Keväällä 2016 järjestimme Porvoossa tutkimuskonferenssin, jonne kutsuimme uuden työn ja johtamisen tutkijoita ja kehittäjiä miettimään sitä, mitä voimme tehdä johtamisen ja työelämän uudistamiseksi.

professori Esa Saarinen
Leading Passion -hankkeen Porvoon 2016 tutkimuskonferenssin ensimmäinen keynote-puhuja oli professori Esa Saarinen. KUVA: Petra Lehtinen

Seuraava tapahtumamme on 9.9.2016 järjestettävä Liideri-aamukahvit Helsingin Messukeskuksessa, jonka Leading Passion -hanke järjestää yhteistyössä myötätunnon voimaa tutkivan CoPassion-hankkeen kanssa. Loppuseminaarimme järjestetään syksyllä 2017.

Kutsumme innostuksesta, intohimosta ja johtamisen muutoksesta kiinnostuneet tervetulleiksi tapahtumiimme sekä seuraamaan innostuksen johtamista koskevan hankkeemme materiaaleja www-sivuillemme leadingpassion.fi ja keskustelemaan kanssamme twitterissä @leadingpassion.

Kirjoittaja

Johanna Vuori, yliopettaja, HT, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, johanna.vuori(at)haaga-helia.fi

Launonen, R. & Ruotsalainen, M. (2016). Measuring the Intrinsic Motivation – Three case examples. Esitys Leading Passsion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era -konferenssissa Porvoossa 19–20.4.2016.

Martela, F. & Jarenko, K. (2014). Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Helsinki: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

Marttinen, K. & Kostamo, T. (2016). What gives fire and what kills passion at work among the Generation Y? Leading Passion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era Research Conference proceedings. Helsinki: Haaga-Helia University of Applied Sciences, 1–14.

Ryan, R. (2015). Keynote-esitelmä Innostuksen johtamisen -seminaarissa Espoossa 13.5.2015. Tallenne: https://www.youtube.com/watch?v=TPYn-CrxNiU

Vuori, J. (2016). Leading Passion in volunteer work. Esitys Leading Passion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era – konferenssissa Porvoossa 19–20.4.2016.

Hyvinvointituotteiden rakennus

Hyvinvointitaidetta tuottamassa

Sote-palveluja uudelleen järjestettäessä on tär­keää ottaa kantaa myös siihen, miten hyvinvointipalvelujen, erityisesti taiteellisen toi­min­nan ja kult­­tuuri­palve­lui­den, järjestäminen toteutetaan uudessa mallissa. Uusi tilanne tarjoaa haas­teiden lisäksi myös mah­dol­­li­suuk­sia uudenlaisille rakenteellisille ratkaisuille ja avauksille, joiden avul­la soveltavan ja osallistavan taiteen palve­luja voidaan tuoda sään­nölliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintaa.

Taiteellisen, osallistavan toiminnan merkitys eri kohderyhmien yleisen elämänlaadun, henkisen vi­rey­­den ja tervey­den lisääjänä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä on todettu tutkimuksissa ja se nä­kyy myös mie­tin­nöissä ja erilai­sis­sa toimenpideohjelmissa (mm. Liikanen 2010, 58–61; Liikanen 2014; Sii­vonen, Koti­lai­nen & Suoninen 2011; Räsänen 2011). Tästä huolimatta soveltavan taiteen omaksu­minen sään­nöl­liseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin palveluja on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Sekä palve­lujen ostamisen että niiden tuottamisen raken­tee­seen on kaivattu perus­teellista raken­teellista muutosta, joka mahdollistaisi tuotteiden ja palvelujen ostamisen ja myymisen talou­dellisesti kestävällä tavalla. Tilaaja-tuottaja­poh­jainen ja yhä enenevässä määrin käyttäjälähtöinen palvelutoiminta kaipaa tuotteita, jotka vastaavat tar­pee­seen sekä määrällisesti että laadullisesti. Kolmannen sek­torin merkitys pal­ve­­lujen tuottajana kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustetaan voimallisesti. Toi­min­nalle on siksi rakennettava erilaisia tarkoituksenmukaisia ja joustavia malleja, jotka mahdollistavat toimeentulon joko yrittämi­sen tai työsuhteisen toiminnan kautta.

Taiteen soveltavan käytön -termillä viitataan taiteeseen, jota sovelletaan tavoitteellisesti erilaisiin ympäristöihin ihmisryhmille, joille taide ja taiteen saavutettavuus ei ole itsestäänselvyys. Taiteen soveltava käyttö on laaja alue ja siihen sisältyy monenlaisia lähestymistapoja, kuten osallistava tai yhteisöllinen taide. (Heikkilä&Tikkaoja 2015, 4.)

Erilaiset toimintakulttuurit haastavat yhteistyön

Soveltavan taiteen käyttöönoton esteenä nähdään monesti ammattialojen erilaiset toimintatavat. Taide- ja kulttuurialan ihmisille sosiaali- ja terveysala saattaa näyttäytyä säänneltyinä rakenteina ja hierarkiana, taide- ja kulttuuriala taas näyttäytyy sote-ammattilaisille hahmottumattomana ja vaikeasti lähestyttävänä. Kulttuuri- ja taidepalveluja ei ole aina helppo ostaa, laatu vaihtelee ja vaikutuksia on vaikea arvioida. Voi myös olla, että sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaiset ovat kielellisesti ja asenteellisesti kaukana toisistaan. (Kosonen 2013.)

Aivan kiistatonta vastaanottoa hyvinvointitaide ei ole saanut taiteilijoidenkaan piirissä. Sipilän hallituksen hallitusohjelman kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta sosiaali- ja terveyssektorille on herättänyt niin taide- ja kulttuuripiireissä kuin myös julkisuudessa suhteellisen paljon keskustelua. Prosenttiperiaatteella, eli käyttämällä noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankkimiseen, on jo kauan tuotettu sairaaloihin ja muihin sote-laitoksiin teoksia, jotka tekevät laitosympäristöstä miellyttävämmän sekä potilaille, työntekijöille että vierailijoille. Nyt prosenttiperiaatetta haluttaisiin laajentaa koskemaan myös esitystaidetta. Suomen Taitelijaseura otti kantaa Helsingin Sanomissa 5.4.2016 taiteen itseisarvon ja taiteen vapauden puolesta. Seuran kannanotossa taiteen alistaminen hyvinvoinnin välineeksi nähtiin olevan uhka taiteen esteettisyydelle. Lisäksi toivottiin selkeää käsitteiden määrittelyä taideterapian, taiteen harrastamisen, kulttuuripalvelujen järjestämisen ja julkisen taiteen tiimoilta. Taitelijaseura korosti, että taidetta ei voi valjastaa ihmisten parantamisen palvelukseen etenkään korvaamaan varsinaista sairaanhoitoa. (HS 5.4.2016.)

Miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Humakin hallinnoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuneet taitelijat näkevät soveltavan taiteen yhtenä, ehkä itselle uutenakin, mahdollisuutena työllistyä. Taiteilijoiden työllistyminen ja ansainta kun ei ole tunnetusti aina aivan yksikertainen asia. Taiteen soveltamisessa on eriasteisia mahdollisuuksia laajentaa taiteilijan työnkuvaa ja osaamista sekä päästä osaksi erilaisia työyhteisöjä ja vuorovaikutustilanteita. Soveltava taide ei sovi kaikille taitelijoille, mutta mikä tahansa taidelaji on varmastikin sovellettavissa taitelijan ammattitaidon ja vuorovaikutteisuuden avulla.

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen tavoitteena on löytää uusia tapoja eri alojen yhteistyön lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea (HS 5.4.2106), kuten myös taidelähtöisten tuotteiden ja palvelujen ostettavuutta on parannettava. Taidelähtöisten tuotteiden tuotekehitykseen paneudutaan hankkeessa erityisesti koulutuksen ja neuvontapalvelujen avulla. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia malleja soveltavan taiteen ja tuotantojen ansaintalogiikan kehittämiseksi niin, että taiteen hyvinvointiosaamisesta olisi mahdollista luoda kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvointia luodaan moniammatillisesti

Tämän päivän työyhteisöissä moniammatillisuus on usein välttämätöntä, koska työtehtävät ovat toisaalta pirstaloituneita ja toisaalta taas erikoisosaamista vaativia. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan tässä eri ammattialojen asiantuntijoiden yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään moniammatillisissa tiimeissä ainakin sote-alan sisällä (Isoherranen 2012), mutta mitä tapahtuu kun työpariksi tuleekin klassisen musiikin laulaja, sanataiteilija, draamaohjaaja, valokuvaaja tai kulttuurituottaja? Vastaavan kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin: miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Uusia soveltavan taiteen tuotteita on hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena synnytetty osana Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutusta. Koulutuksessa taiteilijoista, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä tuottajista koostuvat tiimit tuotteistivat osallistavan tai soveltavan taidetuotteen tai -palvelun sosiaali- ja terveysalan kentälle myytäväksi. Tatu ja Sote -valmennuksen aloitti syksyllä 2015 neljäkymmentä opiskelijaa kolmessa eri ryhmässä Turussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Monialaiset ryhmät synnytettiin syys-lokakuussa 2015 ja keväällä 2016 ensimmäiset tuotteet ovat markkinoitavissa. Ehkä konkreettista tuotetta tai palvelua tärkeämpi lopputulos valmennusprosessissa oli moniammatillisuuden, alojen ristiinpölytyksen ja uuden oppimisen prosessi, joka valmennettavilla oli väistämättä edessään.

Sosiaalinen sirkus
Kuva 1. Jyväskylän Tatu ja Sote -koulutuksessa tutustuttiin sosiaaliseen sirkukseen.

Hanna Kososen mukaan kulttuuri- ja taidepalvelujen käyttäminen esimerkiksi hoivalaitoksissa riippuu paljolti siitä, millainen suhde henkilökunnalla on taiteeseen ja kulttuuriin. Kosonen toteaa, että palveluita ostavat ne, jotka tuntevat taide- ja kulttuuripalvelut hyvin tai ovat saaneet niistä hyviä kokemuksia ja jotka uskovat taiteen ja kulttuurin voimaan. (Kosonen 2013, 2.)

Moniammatillisessa työyhteisössä tämän kynnyksen yli päästään, kun palvelua ja tuotetta suunnittelemassa ovat sekä taide- että sote-alan ammattilaiset yhdessä. Lisäksi kehitettävät hyvinvointialan tuotteet on räätälöity ja kehitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita taiteellista laatua tai tuotteistamisprosessia unohtamatta. Toisaalta eri ammattialoilla on hyvinkin vahva ammattialan yhteinen oma kieli, lainalaisuudet, rakenteet ja traditiot, joiden sisälle ulkoapäin voi olla vaikeaa päästä. Saman alan ihmiset jakavat alan konventiot, mutta toisille ne eivät ole välttämättä tuttuja. Monialainen tiimi pienentää kynnystä toimialojen yli.

Hankkeessa uskotaan, että käytännön työn kautta ja hyvien esimerkkien voimalla pääsemme vaikuttamaan myös siihen, että taiteellinen toiminta saataisiin juurrutettua osaksi sosiaali- ja terveysaloja. Hankkeen puitteissa onkin alettu rakentaa alueellisia asiantuntijaryhmiä, joiden jäsenet voivat viedä viestiä eteenpäin omissa viiteryhmissään. Tietoa osallistavan ja soveltavan taiteen hyvinvointivaikutuksista on jo paljon olemassa. Lisäksi on myös monia hyviä käytäntöjä, mutta systemaattisuutta, vaikuttavuutta ja laatua voidaan aina parantaa.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali- ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittaja

Sanna Pekkinen, lehtori, FL, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Heikkilä, M. & Tikkaoja, O. (2015). Tatun ja Soten työkirja. Vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto. Viitattu 4.4.2016. http://www.hvvt.fi/wp-content/uploads/sites/19/2015/10/HVVT_Tatu-Sote-Tyokirja_net.pdf

HS 5.4.2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18, Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia. Viitattu 4.4.2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Kosonen, H. (2013). Johan nyt on markkinat – vai onko? Taide- ja kulttuurilähtöisten palveluiden markkinat sosiaali- ja terveysalalla. Loppuraportti. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. Viitattu 4.4.2016. http://www.luovasuomi.fi/article/1779

Liikanen, H.-L. (2010). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–14. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Viitattu 29.4.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OPM1.pdf?lang=fi

Liikanen, H.-L. (2014). Taidetta ja työn iloa. KULTA-tutkimus 2012–2013. Viitattu 29.4.2016. http://docplayer.fi/2929649-Taidetta-ja-tyon-iloa.html

Räsänen, R. (2011). Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden elämänlaatu ammattityön ja johtamisen vaikutus siihen. Akateeminen väitöstyö. Lapin yliopisto.

Siivonen, K., Kotilainen, S. & Suoninen, A. (2011). Iloa ja voimaa elämään. Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 44. Viitattu 29.4.2016. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/myrsky2011.pdf

Kuntoutujan polku palvelukodista farmille

Kotilo ry. on Savonlinnassa toimiva yhdistys, joka tarjoaa sosiaalipsykiatrista kuntoutusta ja asumispalvelua 35 mielenterveyskuntoutujalle. Yksikköinä ovat 26-paikkainen kuntoutuskoti Kotilo ja 7-paikkainen kuntoutumiskoti Erika, jonka yhteydessä toimii 3-paikkainen ryhmäkoti. Lisäksi yhdistyksellä on harraste-, ryhmä- ja työtoimintaa tarjoava päiväkeskus Touhula sekä Klubitalo-toimintaa omassa yksikössään LinnaKlubilla.

Mikkelin ammattikorkeakoulu on yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin sekä Etelä-Savon hoiva- ja maatilayrittäjien kanssa kehittänyt vuonna 2014 käynnistyneen ja Euroopan Unionin Sosiaalirahaston (ESR) osarahoittaman Hoivafarmi-hankkeen avulla maatiloilla toteutettavaa erityisryhmien päivä- ja työtoimintaa. Hoivafarmia ovat edeltäneet esiselvitys green care -palvelutoiminnan mahdollisuuksista Etelä-Savossa sekä luontolähtöisiä palvelukonsepteja ja verkostoja kehittänyt Luontohoiva-hanke.

Lokakuun 2016 loppuun saakka kestävän kehittämistyön tavoitteena on tarjota alueen sosiaali- ja terveysalan palveluyksiköille sekä alan palvelutoimintaa suunnitteleville tai jo toteuttaville maatiloille välineitä luontoympäristöjen ja -elementtien hyödyntämiseksi ammatillisesti ohjatussa kuntoutus-, kasvatus-, hoito- ja hoivatyössä. Kehittämisajatuksia on saatu edeltävistä hankkeista, eurooppalaisen hoivamaatalouden (social farming, care farming) pitkästä perinteestä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta, jotka vakuuttivat maatilojen potentiaalista kuntouttavan ja hyvinvointia edistävän luontolähtöisen toiminnan monipuolisina toteutusympäristöinä.

Kuntoutumispolulle terapeuttisen pihan kautta

Kotilo on ollut mukana monitoimijaisessa luonto- ja farmitoiminnan kehittämisessä usean vuoden ajan. Yhdistyksen osallistumista kehittämistyöhön kannusti aikanaan Luontohoiva-hankkeessa tehty vaikuttavuustutkimus sekä saatavilla oleva tutkimustieto luontoympäristöjen rauhoittavista ja toisaalta aktivoivista vaikutuksista (Yli-Viikari 2011, Rappe 2003).

Kehittämistyön alkuvaiheessa Kotilon henkilökuntaa osallistui koulutuksiin, joissa perehdyttiin green care -ajatteluun, verkostoiduttiin alueen muiden palvelutuottajien kanssa sekä tehtiin opintomatkoja suomalaisiin ja kansainvälisiin kohteisiin, kuten luontolähtöisiä palveluja tarjoaviin palvelu- ja hoivakoteihin, maatiloille sekä puutarha- ja eläinavusteista päivätoimintaa tarjoaviin toimintakeskuksiin.

Koulutuksen ja verkostoitumisen rinnalla Kotilossa käynnistettiin pihasuunnitteluprojekti, johon hanke tarjosi asiantuntija-apua. Kehittämistyön tuotoksena pihalle rakennettiin kasvihuone, laaja kukka- ja pensasalue sekä lisättiin pihan viihtyisyyttä. Kasvihuoneen kasvien ja kukkien taimikasvatus on osa yksikön päivätoimintaa ja alkaa jo keväällä. Piha on puolestaan kesäisin suosittu oleskelupaikka.

kuva 1
Kuva 1. Pihaa vasta kunnostetaan.

Pihan varustamisen lisäksi Kotilon toimintaan lisättiin erilaisia luontoretkiä, ja Luontohoiva-projektin myötä verkostoiduttiin toisen kuntoutumiskodin kanssa. Verkostoituminen toteutui muun muassa kesäretkinä maaseudulla sijaitsevaan kuntoutumiskotiin.

Asiakasvaikutusten arviointi osa kehittämistyötä

Kehittämistyön rinnalla toteutettiin asiakasvaikutusten arviointia, jonka tarkoituksena oli tehdä näkyväksi toiminnan mahdollisesti aikaansaamia muutoksia asiakkaiden toimintakyvyssä ja hyvinvoinnissa. Asiakasvaikutustutkimus osoitti luontolähtöisen toiminnan lisänneen aktiivisuutta asukkaiden parissa. Yksi tutkimukseen haastateltu työntekijä kuvasi muutosta seuraavasti:

”Ja se, että kuinka on kunto kasvanut ja ehkä se ihminen, jonka itsetunto on ollut aika nollassa, niin sit, kun huomataan metsässä, että sä pysyt kaikkien muitten perässä, ja että sä et ookaan se, jota joutuu aina auttamaan, niin se oli sellainen ihana hetki.”

Asiakashaastatteluissa tuli esiin tekijöitä, jotka mahdollistavat onnistuneen luontokokemuksen. Esiin nousivat kiireettömyys sekä ohjaajan taidot ja varmuus, jotka synnyttävät turvallisuuden tunteen. Kannustus ja asiakkaiden toimintakyvyn tuntemus koettiin niin ikään tärkeiksi tekijöiksi. Ohjaajalta odotettiin aitoutta, omaa motivaatiota ja innostuneisuutta. Parhaita kokemuksia luontotoiminnasta olivat itsensä ylittäminen, onnistumisen kokemukset ja omaehtoinen toiminta. Luonnossa koettu esteettisyys ja lumoutuminen koettiin rauhoittaviksi ja mielialaa nostaviksi elementeiksi. Haastatteluissa esiin nousivat myös luontoympäristöt, jotka virittivät muistoja. Tällaisia olivat esimerkiksi vanhat hirsiseinät ja rakennukset. Asiakkaiden havaintoihin kuuluivat myös luonnossa koettu yhteisöllisyys ja ylipäätään myönteinen yhdessä oleminen. Luontolähtöisen toiminnan rauhoittavia vaikutuksia kuvasi yksi asiakas seuraavasti:

”Voi hetkeks unohtaa hölyn pölyn ajatukset ja keskittyy tekemään jotakin, se rauhoittaa. Vaikuttaa positiivisesti.

Haastattelut osoittivat luontolähtöisen toiminnan onnistumisen edellytyksiksi vastuullisen työskentelyn ja sitoutumisen. Mikäli ammatillista luontolähtöistä toimintaa, esimerkiksi ohjattua puutarhatoimintaa, aiotaan toteuttaa tavoitteellisesti kuntoutumisen tukena, työskentelyn tavoitteet ja sisällöt tulisi kirjata asiakkaan kuntoutussuunnitelmaan. Työtehtävät tulee myös suunnitella kunkin toimintakyvyn mukaisesti ja niihin sitoutua pitkäjänteisesti. Esimerkiksi puutarhatoiminnassa ihanteellisena vähimmäiskestona kuntouttavalle toiminnalle on kasvukausi, jolloin pääsee näkemään kasvien elinkaaren (Nikkilä 2003, 30).

Farmilta uusia kuntoutusmahdollisuuksia

Luontohoiva-hankkeen aikana vahvistuneen puutarhatoiminnan jatkoksi Kotilo lähti mukaan Hoivafarmi-hankkeeseen. Tavoitteena oli kehittää maatilalla toteutettavasta kuntouttavasta päivätoiminnasta palvelutuote. Maatilalle tehdyn tutustumiskäynnin jälkeen säännölliseen maatilatoimintaan ilmoittautui kolme kuntoutujaa. Kuntouttavan päivätoiminnan lisäksi toiseksi palvelukonseptiksi muotoutui ryhmien maatilalle tekemät päiväretket. Päiväretkiä tehdään myös Klubitalolta, joka on osa Kotilon toimintaa.

Päivätoimintakonseptia on kehitetty yhteistyössä Kotilon työntekijöiden ja asiakkaiden, tilan omistajien sekä Hoivafarmin hanketyöntekijöiden kanssa. Ammatilliseen green care -toimintaan pohjautuvan päivätoiminnan perustana ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiva kuntouttava ja tavoitteellinen työskentely. Käytännössä tämä on edellyttänyt muun muassa ohjausvastuiden määrittelyä tilanomistajien ja maatilalla ohjaustyöhön osallistuvien Kotilon työntekijöiden kesken, strukturoidun päiväohjelman rakentamista, työskentelyn kuntoutuksellisten tavoitteiden näkyväksi tekemistä sekä palvelun hinnoittelua.

Maatila tarjoaa normaaleja maatilan arkeen ja vuodenkiertoon liittyviä työtehtäviä, jotka asiakas voi kokea merkityksellisiksi ja motivoiviksi. Maatilapäivä jäsentää ja monipuolistaa arkea, ja kokemuksellisuus kannustaa aktiiviseen osallistumiseen. Yhdessä nämä voivat tukea asiakkaan kuntoutumista ja arjen mielekkyyttä (Suomi ym. 2016).

Ensimmäisen toimintakesän ja -syksyn jälkeen tehdyt työntekijähaastattelut toivat esiin alustavia havaintoja maatilatyöskentelystä kolmen asiakkaan kohdalla. Kaksi yksikön työntekijää kertoivat havainneensa erityisesti yhden asiakkaan kohdalla itseluottamuksen ja tunteiden hallinnan vahvistumista. Haastateltu työntekijä kiteytti maatilapäivien tarjoaman yhteisöllisyyden ja toiminnallisuuden seuraavasti:

”Kaikki pääsee mukaan ja tasa-arvo näkyy, kaikille tarjotaan samanlaisia töitä, sekin lisää itsetuntoa. Kaikki tehdään samaa. Tehtävät eivät ole niin äärettömän vaikeita. Pystytään samaan kuin muut. Siitä tulee itseluottamusta.”

 

kuva 2
Kuva 2. Opintokäynti belgialaisella hoivafarmilla, jolta haettu oppia tuotekehitystyöhön.

Green Care brändiksi Kotilolle

Kotilo on kehittänyt luontolähtöistä toimintaansa pian viiden vuoden ajan. Luontolähtöisyys antaa lisäarvoa toiminnan laatuun. Ammatillisen ja tavoitteellisen green care -toiminnan kehittämiseksi maassamme käynnistyi vuonna 2015 valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke, jonka tavoitteena on tukea alueellisten green care -hankkeiden verkostoitumista, jakaa alan tietämystä ja määritellä vuoteen 2020 ulottuva green care -strategia (Green Care -kehittämistoiminta… 2016).

Koordinaatiohanke on lähtenyt konkretisoimaan green care -brändiä muun muassa kehittämällä laatumerkkiä ammatillista luontolähtöistä toimintaa toteuttaville alan yrittäjille ja muille palveluntuottajille. Laatumerkkityötä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laatumerkin saadakseen palveluntuottajan tulee osoittaa tarjoamansa luontolähtöisen palvelun lähtökohdat, tavoitteet, sisällöt ja keskeiset green care -laadunhallinnan välineet, kuten turvallisuus- ja omavalvontasuunnitelma (Green care -palveluja koskeva laatumerkkityö käynnistynyt 2016).

Tässä artikkelissa kuvattu kehittämistarina on esimerkki TKI-toiminnan ja palveluja tarjoavien tahojen yhteistyöstä, josta syntyy uusia toimintamalleja, asiakastyön menetelmiä ja palveluja hyvinvointialalle. Kotilon tavoitteena on hankkia jatkossa green care -laatustandardi, joka koetaan kilpailutekijänä tarjottaessa sosiaalipsykiatrista kuntoutusta ja asumispalveluja. Luontolähtöisestä toiminnasta on tullut kehittämistyön myötä pysyvä osa Kotilon toimintaa.

Artikkelin kuvat: Johanna Hirvonen

Kirjoittajat

Johanna Hirvonen, yliopettaja, FT, Mikkelin ammattikorkeakoulu, johanna.hirvonen(at)mamk.fi
Leena Uosukainen, yliopettaja, KT, Mikkelin ammattikorkeakoulu, leena.uosukainen(at)mamk.fi

Green Care -kehittämistoiminta saa tuekseen koordinaatiohankkeen. 2016. WWW-dokumentti www.gcfinland.fi/file/original/922352?contentId=922352&v=1450433483000. Luettu 4.4.2016.

Green Care -palveluja koskeva laatumerkkityö käynnistynyt 2016. Tiedote. WWW-dokumentti www.gcfinland.fi/file/original/921705?contentId=921705&v=1449814278000. Päivitetty 25.11.2015. Luettu 4.4.2016.

Nikkilä, K. (2003). Puutarhaterapiaopas. Puutarhaterapia – opastusta ja työvälineitä puutarhanhoidon ja terapian toteuttamiselle ihmisen parhaaksi.

Rappe, E. (2003). Puisto, puutarha ja koettu hyvinvointi. Teoksessa E. Rappe, E. Linden & T. Koivunen (toim.) Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Viherympäristöliitto.

Suomi, A., Juusola, M. & Anundi, E. (2016). Vihreä hoiva ja voima. Terapia- ja valmennuskeskus Helsingin Majakka.

Yli-Viikari, A. (2011). Luonnon vaikutukset hyvinvointiin. Careva-hanke. PDF-dokumentti. portal.mtt.fi/portal/ page/portal/mtt/hankkeet/greencare/mita/vaikuttavuus/sitra3_0.pdf. Luettu 4.4.2016.

HYVÄKSI-hanke

Hyvinvoinnin edistäminen teknologian keinoin

Suomalaisella korkealuokkaisella teknologiaosaamisella voitaisiin ratkaista useita sote-alan haasteita, mutta teknologian tarjoamasta potentiaalista ei ole hyödynnetty kuin murto-osa. Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on toteuttanut useita hyvinvointiteknologiahankkeita ja ohjannut lukuisia aiheeseen liittyviä opinnäytetöitä. Tutkimuksissa on todettu, että teknologian jalkauttamista vaikeuttavat sosiaali- ja terveysalan erityispiirteet, käyttäjien teknologiatarpeiden tunnistamattomuus sekä yleinen tiedon puute teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. SAMKin hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmä toteuttaa yhdessä Prizztech Oy:n kanssa HYVÄKSI (Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto – Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla) -hankkeen tähän haasteeseen vastaamiseksi Satakunnassa, mutta hankkeessa syntyvät hyvät käytänteet ovat sovellettavissa valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisestikin. (https://www.samk.fi/hankkeet/hyvaksi)

Yksilöllinen tarve kehitystyön keskiössä

Design for Somebody on erityisryhmien hyvinvointia edistävän teknologian tutkimuksessa sekä palvelu- ja tuotekehityksessä käytettävä monitieteinen lähestymistapa, jossa yksilöllinen tarve ja rajoitteet ovat kehitystyön keskiössä. Yksilöllisen asiakastarpeen tunnistaminen ja tulkinta sekä vaatimusten kääntäminen teknologian spesifikaatioiksi vaatii monitieteistä osaamista. Teknologian mahdollisuuksien ja todellisten tarpeiden kohtaaminen vaativat laajasti osallistavaa kehitystyötä, jossa mukana ovat sekä teknologian kehittäjät (teknologiayritykset ja kehitysorganisaatiot) että käyttäjät (asiakkaat, omaiset ja hoitoalan ammattilaiset).

Design for Somebody -filosofian mukaisesti teknologian kehityksestä suuri osa on todellisen tarpeen kartoittamista. Yksilöllisen tarpeen kuvaaja voi olla erittäin kapea käyttäjäryhmä tai jopa yksittäinen henkilö. Tällä menettelyllä varmistetaan teknologian kehittäminen aitoon tarpeeseen. Teknologiaa ei voi käytännössä kehittää jokaiselle yksilölle, mutta yleiskäyttöisempää teknologiaa voidaan modifioida hyvinkin pienellä panostuksella. Kehitettävästä teknologiasta merkittävä osa voi olla laajalle kohderyhmälle ja markkinoille suunnattua, mutta pieni osa teknologiakehityksestä panostetaan sen yksilöllistämiseen kapealle kohderyhmälle, jonka toimintakykyrajoitukset ja mieltymykset teknologian käytössä huomioidaan. Tämä luo yrityksille uusia kohdemarkkinoita, mutta erityisesti lisää teknologian käyttöä ja saavutettavuutta myös erityisryhmissä.

HYVÄKSI-hankkeessa käyttäjät osallistuvat suunniteltavien tuotteiden ja palvelujen koko kehittämisprosessiin yksilöllisten ominaisuuksien, helppokäyttöisyyden, luotettavuuden ja asiakasystävällisyyden varmistamiseksi. Elinkeinoelämän edustajien kannalta toiminnassa keskeistä on toimiala- ja organisaatiorajat ylittävä kehittäminen, joka edellyttääkin kumppanuuksien syntymistä. Kumppanuuksien syntymisessä sekä toiminnan vaatimassa vuoropuhelussa ja tulkinnassa ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli. Teknologian jalkautumista edesauttavat uudet jakelukanavat, joita hankkeessa luodaan palvelumuotoilun avulla. Keskeistä on edelleen kysyä palveluntarpeesta ja sisällöstä lopulliselta kohderyhmältä. Teknologian jalkauttamisen edesauttamiseksi kehitetään myös mittaristoa ja keinoja teknologian terveys- ja hyvinvointivaikutusten todennettavuuteen. Nämä auttavat päätöksentekijöitä hankintapäätöksissä ja tehostavat teknologiakehitystä aidosti hyvinvointia edistäväksi.

Avain tuntemattoman toimialan mahdollisuuksiin

Hyvinvointiteknologia on lähtökohtaisesti monitieteinen toimintakenttä. On äärimmäisen harvinaista, että yksilöllä on substanssiosaamista ja monien vuosien kokemusta sekä teknologia- että sote-alalta. Jotta teknologian mahdollisuudet saavuttaisivat hyvinvointialan ammattilaiset saati loppukäyttäjät, on teknologian potentiaalit osattava esitellä kohdennetusti ja asiakasryhmän kieltä käyttäen. Myös moni teknologiayritys on tietämätön tietotaitonsa soveltuvuudesta hyvinvointialalle. Tästä syystä HYVÄKSI-hankkeessa vuoropuhelua käydään kahteen suuntaan. Teknologiaratkaisuja kehitetään rakentamalla teknologiademonstraatioita, joiden ei ole tarkoitus olla valmiita tuotteita, vaan osoittaa teknologian käyttöpotentiaali hyvinvointialalla. Monesti vasta käsinkosketeltava laite saa kehitystarpeet ja todelliset käyttömahdollisuudet nousemaan esille, ja näihin tarpeisiin voidaan edelleen kehittää ratkaisuja.

Teknologian potentiaalit on osattava esitellä kohdennetusti ja asiakasryhmän kieltä käyttäen.

Demonstrointivaiheessa työ aloitetaan suorittamalla teknologiatiedonsiirtoa sote-alalle edellä mainittujen teknologiademonstraatioiden avulla, sekä samanaikaisesti tunnistamalla asiakastarpeita, joihin teknologiaratkaisut vastaavat. Demonstroinnin jälkeen päätetään, mitä teknologiasovelluksia lähdetään kehittämään, modifioimaan tai testaamaan kunkin yhteistyökumppanin kanssa. Mikäli tunnistettuun asiakastarpeeseen soveltuva tuote on kaupallinen tai lähellä kaupallistumista, edetään suoraan teknologian pilotointivaiheeseen. Mikäli asiakastarpeeseen vastaavaa ratkaisua ei löydy, jatketaan tuotekehitystä hankkeessa protoasteelle Design for Somebody -filosofian mukaisesti. Kun prototyyppi on todettu asiakastarpeen täyttäväksi, voidaan siirtyä pilotointivaiheeseen testaamaan prototyyppiä laajemmalle kohderyhmällä (esim. julkinen sektori) Living lab -mallin mukaisesti.

Living lab -testauksen perusajatuksena on tarjota yrityksille mahdollisuus testata hyvinvointiteknologian ratkaisuja aidoilla käyttäjillä ja aidoissa toimintaympäristöissä. Testausvaihe käynnistyy testausneuvottelulla, tuotteiden ja palveluiden käyttökoulutustilaisuuksilla, teknologiatuotteiden ohjelmoinneilla ja asennuksilla. Teknologian toimivuutta seurataan aktiivisesti ja yhteydenpito eri toimijoiden kesken testauksen etenemisestä on jatkuvaa. Käyttäjien kokemuksia ja palautetta kerätään koko testauksen ajan. Testauksen jälkeen saadut käyttäjäpalautteet analysoidaan ja kokemukset ja kehittämistoimenpide-ehdotukset koostetaan raporteiksi. Teknologioista ja testaustuloksista viestitään ja tiedotetaan laajasti tuotteiden tietoisuuden ja tunnettavuuden lisäämiseksi. (http://www.prizz.fi/livinglab#.Vji6SRGqpBc)

Jaloilla pelaamista
Kuva: Sari Merilampi

Palvelumuotoilu teknologian jalkauttamisen avuksi

Erityisryhmille suunnattu teknologia tarvitsee tyypillisesti ympärilleen erilaisia tukipalveluja. Pilotoinnin rinnalla HYVÄKSI-hankkeessa toteutetaankin teknologiaratkaisujen palvelumuotoilua. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelulla tuotavan lisäarvon kartoittamista ja luomista sekä teknologian paketointia palvelun muotoon. Teknologian tuottaja ei välttämättä ole lopullisen palvelun tuottaja, vaan palvelun toteuttajana voi toimia esimerkiksi yksityinen sote-alan toimija. Kehittämistoimintaa ajatellen yksityiset toimijat ovatkin ketterämpiä ja aktiivisempia uusien toimintamallien etsimisessä, kun taas julkisen sektorin haasteena ovat byrokratia ja rajalliset tutkimus- ja kehittämistyön resurssit. Palvelu voi tarkoittaa esimerkiksi tarvittavan teknologian vuokraamista ja käyttöönottoa (B2B), kertaluontoista teknologia-avusteista kuntoutusta (B2B) tai ulkoistettua viriketoimintaa (B2B). Palveluntarjoajat voivat hyödyntäjäorganisaatioiden lisäksi tarjota samaa teknologiaa suoraan loppukäyttäjälle. Uusien palvelujen myötä yksityisten palveluntarjoajien kilpailukyky paranee ja toiminta monimuotoistuu, mutta samalla julkiselle sektorille avautuu mahdollisuus palvelun muodossa tarjottavien asiakaslähtöisten teknologioiden pilotointiin ennen massiivisia hankintoja. Kun teknologia on toteutettu asiakaslähtöiseksi, johtaa pilotointi todennäköisesti teknologian hankintaan joko edelleen palvelumuotoisena tai suoraan teknologiatuotteen hankintana.

Hankkeesta hyviä käytänteitä

HYVÄKSI-hankkeessa kehitetään yksilölähtöistä hyvinvointiteknologiaa toimialarajat murtaen. Vaikka hanke on vasta aluillaan, ovat tulokset lupaavia. Hankkeessa on meneillään useita elinkeinoelämän kanssa verkottuneita tutkimus- ja testauscaseja. Hanketyö on poikinut myös rutkasti uusia tutkimus- ja kehitysideoita ja aineksia potentiaalisesti kaupallistuville ratkaisuille. Syy onnistumisiin piilee työelämälähtöisyydessä ja löydetyssä win-win asetelmassa, jossa hyötyjinä ovat niin teknologian kehittäjät kuin käyttäjätkin. Erityisesti hyviksi käytänteiksi ovat nousemassa teknologian yksilölähtöisyys ja teknologian yksilöinti, kaksisuuntainen tiedonsiirto, demonstrointi ja pilotointi, monialainen verkostomainen toiminta ja yhteiskehittäjyys sekä palvelumuotoinen teknologia ja uudet palvelumallit.

Artikkelin kuvat: Sari Merilampi

Kirjoittajat

Sari Merilampi, vetäjä, projektipäällikkö, TkT, Hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sari.merilampi(at)samk.fi
Mirka Leino, automaation tutkimusryhmän vetäjä, tutkijaopettaja, FM, Satakunnan ammattikorkeakoulu, mirka.leino(at)samk.fi
Andrew Sirkka, yliopettaja, hyvinvointiteknologia, KT, Satakunnan ammattikorkeakoulu, andrew.sirkka(at)samk.fi
Antti Koivisto, tutkija, DI, Satakunnan ammattikorkeakoulu, antti.koivisto(at)samk.fi

Hyvinvointialan Living lab -hankkeen verkkosivu. Prizztech. Haettu 19.5.2016 osoitteesta http://www.prizz.fi/livinglab#.Vji6SRGqpBc

HYVÄKSI-hankkeen verkkosivu, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Haettu 19.5.2016 osoitteesta https://www.samk.fi/hankkeet/hyvaksi

Siä päätät!

Palvelumuotoilu ja pelillisyys nuorten osallisuuden tukena

Siä päätät!- hankkeessa rakennetaan uudenlaista toimintamallia nuorten osallisuuden tukemiseen. Ratkaisuja kehitetään palvelumuotoilun ja peli-innovaatioiden avulla. Hanke sai alkunsa, kun alle 30-vuotiaiden asiakasryhmän huomattiin kasvaneen työvoimapalveluissa, mielenterveys-, terveys- ja päihdepalveluissa sekä aikuissosiaalityössä. Käytännön kokemuksen kautta kyseinen asiakasryhmä koettiin haastavaksi, sillä heidän mahdollisuutensa ja motivaationsa sitoutua tarjottuihin palveluihin tai elämänmuutosten toteuttamiseen vaihtelevat.

Hankkeessa halutaan saada nuorten ääni kuuluviin jo palveluiden suunnitteluvaiheessa, koska nuorilla on paras käsitys palveluista, joita he tarvitsevat ja joihin he ovat valmiita sitoutumaan. Sähköisten palveluiden lisätessä suosiotaan kehitetään myös peli-innovaatio, jonka avulla nuoret voivat parantaa ja harjoitella tunne-, vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitojaan myös itsenäisesti.

Nuorten kehittämiä palveluita ja peli-innovaatiota kokeillaan yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa aidoissa asiakastilanteissa. Hankkeeseen ei rekrytoitu erillisiä hanketyöntekijöitä, jotta menetelmät saataisiin suoraan jalkautettua osaksi organisaatioiden peruspalvelurakenteita.

Hankkeen vaikuttavuuden ajatellaan olevan kaksitahoinen. Palvelumuotoilun avulla pelejä ja palveluita kehittävät nuoret saavat kokemuksen osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä, joilla ajatellaan olevan vaikutusta nuorten hyvinvoinnin kokemukseen ja kehittävän muun muassa sosiaalisia taitoja. Lisäksi kehitettävien menetelmien oletetaan tarjoavan nuorille uusia mahdollisuuksia heidän kokemusmaailmastaan viriävien tärkeiksi koettujen teemojen käsittelyyn.

Palvelumuotoilu ja pelillisyys osallisuuden rakentajina

Nuorten osallisuuden tukeminen palvelumuotoilulla tarkoittaa tulkintaa, että nuoret ovat palvelujen asiakkaita ja ollaan kiinnostuneita heidän kokemuksistaan. Palvelumuotoiluprosessin lähtökohtana on asiakkaan tarpeiden, unelmien ja toiveiden ymmärtäminen. Käyttäjät tuottavat tietoa, jota voidaan käyttää palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen, jolloin varmistetaan tuotteen tai palveluiden käytettävyys. (Miettinen 2011.) Palvelut ovat ajassa tapahtuvia prosesseja, jotka koostuvat toimenpiteistä, joilla pyritään löytämään asiakkaan ongelmaan tai tarpeeseen ratkaisu. Korostetaan ymmärrystä siitä, miten asiakkaat kokevat palvelun ja miten he käyttävät sitä.

Palvelumuotoilussa keskitytään usein palvelujärjestelmämallin vuorovaikutteiseen eli asiakkaalle näkyvään osaan (asiakasrajapinnassa). Palveluiden jäsennyksinä käytetään esim. palvelutuokiota tai palvelupolkua. Asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen vuorovaikutus keskeisissä kohtaamisissa kuvataan palvelutuokiona, kun taas toisiaan seuraavat palvelutuokiot muodostavat palvelupolun, jonka muodostumiseen vaikuttavat sekä palveluntarjoajan asettama tuotantoprosessi että asiakkaan omat valinnat. Palvelupolku-termi huomioi sen, että asiakkaan omat tarpeet, valinnat ja käyttäytymismalli ohjaava palvelun käyttöä palveluntarjoajan määrittelemän palveluprosessin ohella. (Koivisto 2011.) Erityisen tuen tarpeessa olevien ja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten palvelut ovat hajanaisia, joten huomion kiinnittäminen palvelutuokioiden kehittämiseen ja palvelupolkujen selkiyttämiseen on tarpeen.

Pelillisyydellä tarkoitetaan pelien elementtien viemistä ei-pelillisiin konteksteihin. Pelillisyyden lisäarvona tai etuna on se, että sen avulla pelaajan psykologinen tila tai käyttäytyminen muuttuu (Huotari 2015, 7) toivottuun suuntaan. Pelillisyydellä tavoitellaan Siä päätät! -hankkeessa toisaalta kohderyhmänä olevien nuorten osallisuuden tukemista sekä toisaalta osallisuutta lisääviä ja voimavaraistavia peli-innovaatioita nuorten palveluissa käytettäväksi.

Osallisuuden tukemisella ajatellaan olevan vaikutusta nuoren hyvinvoinnin kokemukseen. Osallisuusmäärittelyjen (mm. Arnstein 1969; Hart 1995; Juhila 2006) oletuksena on usein yhteisön toiminnassa mukana oleminen, yhteisöllinen vastuunkanto ja aktiivinen osallistuminen. Korkeamäen (2008, 191–192) mukaan yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin välinen syy-yhteys ei kuitenkaan ole mutkaton eikä yhteisöllistä osallisuutta voida pitää hyvinvoinnin takeena. Hyvinvoinnin ilmeneminen voidaan kuvata myös voimaantumisen prosessina toimintaympäristön sosiaalisissa rakenteissa ja olosuhteissa. Tällaisia ympäristöön liittyviä olosuhteita ja rakenteita ovat muun muassa tasa-arvoisuus, yhteisten päämäärien asettaminen, yhteistoiminta, ilmapiirin avoimuus ja toisten arvostaminen. (Siitonen 1999, 189.)

Nuoret arvioivat ja kehittävät

Siä päätät! -hankkeen kohderyhmänä ovat nuoret, joilla on tarpeita erityiseen tukeen johtuen esimerkiksi nuoren terveydellisistä seikoista tai henkilöhistoriaan liittyvistä tekijöistä. He ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella tai osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan. Heitä on usein hankala tavoittaa, joten hankkeessa hyödynnetään jo olemassa olevia nuorten ryhmiä Sotek-säätiön ja Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toiminnoissa. Heistä muodostettiin kaksi asiakasraatia, joista toinen arvioi aiemmin kehitettyjä voimavaralähtöisiä menetelmiä ja toinen kehitti osallistavia peliaihioita. Menetelmäarvioinnin lähtökohtana oli Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sosiaalialan asiantuntijoiden kokoama menetelmätarjotin, josta asiakasraadin nuoret valitsivat viisi menetelmää jatkoon eli kokeiltavaksi ja jatkokehitettäväksi nuorille suunnatuissa palveluissa. Jatkoon valitut menetelmät olivat Tulevaisuuden muistelu, eläinavusteiset menetelmät, Ihmefilmi, Rahakramppi sekä Nyytin nettiryhmät & Verkkarit. Näiden lisäksi nuoret kokivat hyviksi menetelmiksi e-Familycoachin, Päihdeputken ja Nuottavalmennuksen.

Peliaihioita kehitetään seuraavassa vaiheessa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun pelialan opiskelijoiden työnä sellaiseen muotoon, että niitä voidaan testata. Menetelmätarjottimelta valittuja menetelmiä puolestaan kokeillaan haminalaisissa nuorten palveluissa, kuten esimerkiksi nuorisotyössä, työvoiman palvelutoimistossa, toisen asteen oppilaitoksissa ja psykiatrian poliklinikalla. Menetelmien kokeilun aikana sekä nuorten että työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisideoita kootaan menetelmien edelleen kehittelyn tarpeisiin. Myös peliaihiosta kehitettyjä versioita kokeillaan ja ideoidaan eteenpäin.

Hankkeen loppuvaiheessa kootaan asiakasraatien nuoret kuulemaan ja näkemään sitä, miten heidän valitsemiaan menetelmiä on kokeiltu, millaisena muut nuoret ne ovat kokeneet, millaisena työntekijät ovat ne kokeneet ja mihin suuntaan menetelmät ovat mahdollisesti kehittyneet. Samoin tarkastellaan peliaihioista rakennettujen pelien kokeilun ja kehittämisen prosesseja. Tavallaan nuoret näkevät näin oman ”käden jälkensä” tai osallistumisen vaikutuksen.

Innovaation ydin – kysytään nuorilta

Siä päätät! -hankkeen nimenä kuvaa hyvin hankkeen ydintä. Hankkeen merkittävin innovaatio on suunnittelutyön siirtäminen asiantuntijoilta asiakkaille, jota ei tässä mittakaavassa ole hankkeessa toimivien tahojen mukaan ole tässä laajuudessa aikaisemmin toteutettu Suomessa. Monissa hankkeissa nuoria on pyydetty arvioimaan asiantuntijoiden suunnittelemia menetelmiä joko etu- tai jälkikäteen, mutta nuorten sijoittaminen suunnittelun keskiöön on lähestymistapana uusi. Hankkeessa korostetaan ratkaisukeskeisen viitekehyksen mukaisesti nuorten kokemusta ja asiantuntijuutta palvelutarpeiden ja palvelumallien suunnittelussa, sillä asiantuntijoilla on vain harvoin kokemusperäistä tietoa siitä todellisuudesta, jossa opiskelun ja työn ulkopuolella olevat nuoret elävät.

Nuorten kehittämiä menetelmiä hyödynnetään jo hankkeen aikana mahdollisimman laajasti eri kohderyhmissä ja konteksteissa. Menetelmien odotetaan jalkautuvan parhaiten organisaatioiden omana toimintana olemassa olevia työntekijäresursseja hyödyntämällä, kun työntekijöillä on mahdollisuus kokeilla menetelmiä osana omaa työtään. Hankkeen aikana organisaatioissa tapahtuvan asiakastyön orientaatiossa on havaittu muutosta kohti asiakaslähtöisempää tai dialogista asiakastyötä, joka tarkoittaa nimenomaan nuoren äänen kuulemista (Mönkkönen 2007). Hanketoimijoiden toimintakulttuurissa on pantu merkille, että työntekijät pyrkivät orientoitumaan asiakastilanteisiin niin, että nuorten osallisuutta tuetaan myös heidän kohtaamisessaan. Tämä asenteiden muutostyö haminalaisissa nuorten palveluissa on jo hyvässä vauhdissa, vaikka työtä tällä saralla vielä riittää.

Artikkelin kuvituskuvan ovat suunnitelleet Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Rannikkopajan nuoret.

Kirjoittajat

Tiina Kirvesniemi, projektipäällikkö, KL, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tiina.kirvesniemi(at)kyamk.fi
Elise Wass, toisen asteen psykologi, PsM, Haminan kaupunki, elise.wass(at)hamina.fi

Arnstein, S. (1969). A ladder of citizen participation. Journal of American Institute of Planners 35(4), 216 –224.

eFamily Coach: Mobiiliavusteinen perheiden ja nuorten tukemisen työskentelymalli. Haettu 21.4.2016 https://www.innokyla.fi/web/verstas119518

Eläinavusteiset menetelmät. Haettu 21.4.2016 http://www.gcfinland.fi/

Hart, R. (1995). The right to play and children’s participation. Teoksessa H. Shier (toim.) Article 31 action Park: Children’s rights and children’s play. Birmingham: Play Train.

Huotari, J. (2015). Gamification: Motivations & Effects. Aalto University publication series doctoral dissertations 11/2015.

Ihmefilmi. Haettu 21.4.2106 http://ihmefilmi.fi/

Juhila, K. (2006). Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Jyväskylä: Gummeruksen kirjapaino Oy.

Koivisto, M. (2011). Palvelumuotoilun peruskäsitteet. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 43–54.

Korkeamäki, R. (2008). Surffailua arjessa: Tila, aika ja vuorovaikutus nuorten yhteisöllistä kuulumista jäsentämässä. Teoksessa Irene Roivainen, Marianne Nylund, Riikka Korkiamäki & Suvi
Raitakari (toim.) Yhteisöt ja sosiaalityö. Kansalaisen vai asiakkaan asialla? Jyväskylä: PS-kustannus, 173–192.

Miettinen, S. (2011). Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 21–41.

Mönkkönen, K. (2007). Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.

Nuottavalmennus. Haettu 21.5.2016 http://www.snk.fi/fi/palvelut/nuotta-valmennus/

Päihdeputki. Haettu 21.4.2016 http://www.kiinnostaakohuumeet.fi/2013/10/08/laatua-putkeen-mita-jokaisen-paihdeputken-suunnittelijan-tulee-tietaa-ehkaisevasta-huumetyosta/

Rahakramppi. Haettu 21.4.2016 http://www.puhurahasta.fi/?page_id=354

Siitonen, J. (1999). Voimaantumisteorian hahmottelua. Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitos. Oulu. Haettu 8.4.2016 http://jultika.oulu.fi/files/isbn951425340X.pdf

Tulevaisuuden muistelu. Haettu 21.4.2016 http://www.valtikka.fi/ohjaajille/menetelmapankki/prosesseja-ja-toimintamalleja/tulevaisuuden-muistelu

Verkkarit. Haettu 21.4.2016 http://www.mll.fi/nuorille/verkkonuorisotyo/verkk-rit/

Aunimo-Alamäki artikkelikuva

Designing and Prototyping Digital B2B Sales Tools with Students

Introduction

ICT professionals are nowadays expected to understand customer needs and to communicate and work in multidisciplinary teams in order to reach overall business goals. As a result, the Finnish universities of applied sciences are answering to this demand by offering project based learning experiences where real-world problems are solved in teams consisting of students, teachers and representatives from companies. This prepares the students with the necessary competences on the highly competitive job market. This paper describes two case examples of how the development goals of a research and development (R&D) project and the needs of partner companies can be integrated into teaching. The ultimate goal is to develop pedagogical approaches where students solve real problems given by companies in an authentic environment.

This paper describes the development of new B2B sales tool prototypes in the software development and innovation project courses of Haaga-Helia University of Applied Sciences (UAS). The projects are a part of a TEKES-funded R&D project called DIVA. The tool prototypes are developed for the companies participating in the project. Close cooperation with the companies during the projects ensure that the results are useful and realistic, and that students learn software design and development competencies in an authentic environment.

Project-based learning in Information Technology Education

Haaga-Helia UAS has a relatively long tradition in conducting company-driven software development and innovation projects as a mandatory part of the curriculum of the Business Information Technology Programme. The process is depicted in Figure 1. As shown in the figure, the first step is a preparative meeting with the representatives of the company and with the staff concerned from Haaga-Helia UAS. In this preparative meeting issues such as immaterial rights to the end product, schedule of the project and a sketch concerning the technology and software architecture to be used, are agreed upon. The next step is the kick-off meeting with the students. In this meeting the company describes the task at hand and tells about the domain and business area in general.  These presentations are usually followed by a vivid discussion. The project itself is executed using a SCRUM-like agile software development process. The materials collected in the kick-off meeting serve as a starting point for creating the initial version of the product backlog. There are three sprints. In the middle of the project, the intermediate results are presented to the company in the form of a functioning prototype. The company typically gives comments on this prototype. The comments have an effect on the contents and priorities of the product backlog. In the final meeting with the company, the finished version of the software is presented and delivered to the company. This last session also involves an evaluation on the successfulness of the project and some ideas for future development. In the next section we will describe two concrete projects which were implemented using this model.

 

course project process at Haaga-Helia UAS
Figure 1. The course project process at Haaga-Helia UAS from the point of view of the university and from the point of view of the participating company.

Prototyping of a Sales Robot

The students of Haaga-Helia UAS developed a prototype of a sales robot in the fall term of 2015. The project was done in a software project course with approximately 30 students and two teachers. The project started in August with a kick-off presentation by the company. In this kick-off event the representatives of the company presented the product that was the target of sales in this first version of the sales robot. The presentation was followed by an interesting discussion concerning the features of the new product as well as issues in automating transaction selling in a b2b context. By transaction selling we mean here a rather straightforward selling process that is typically applied when selling large volumes of a relatively unexpensive product.

After the kick-off event, the students organized themselves into three groups with separate areas of responsibility. As a Scrum-like process was the chosen model of software development, each team chose a Scrum Master among its members. Other roles in the teams were such as: database expert, security expert, integration expert, user interface expert, content/ domain expert etc. One of the students was left outside the teams and he was appointed as the project manager of the project. The teachers’ role was to coach the students through the project. One researcher from the DIVA project acted as the product owner in the project.

Close cooperation with the companies during the projects ensure that the results are useful and realistic, and that students learn software design and development competencies in an authentic environment.

The software development project was implemented in three sprints. In the beginning of the first sprint, one domain expert from each team and the product owner visited the company and interviewed three salesmen. This interview gave important insight into the environment where the sales robot would be used as well as important knowledge concerning the domain of sales of telecommunication products. This information as well as the product information concerning the product to be sold was used to create the sales dialogues for the robot.

In the mid phase of the project, the company commented on the first prototype as well as on the remaining product backlog items, their descriptions and their priorities. Work was eagerly continued after the feedback from the customer. The final prototype was delivered in December, and the project was ready for the next phase: piloting and UX testing. Figure 2 illustrates the dialogue of the sales robot.

dialogue in the sales robot tool
Figure 2. One example of a dialogue in the sales robot tool. The box below appears only after a choice in the first phase has been made. The software robot works on the web pages of the product to be sold on the company’s WWW-site.

Prototyping of Sales Lead Tools

The need for sales lead tools was recognized in the pre-study of partner companies in the DIVA-research project. The sales should not only be the task of sales and marketing functions as most employees who are directly working with customers are able to collect new needs and problems, in other words new sales leads. The sales lead is defined as a signal of potential customer’s business need or problem. The goal of this company-driven development project was to find out how to digitalize the process of sales lead collection among project managers.

Eight ICT-students in two groups started to work for this business challenge in the Haaga-Helia’s Innovation Project course in the fall of 2015. The development method was the user centered design. The roles of students in the development teams were defined according to their skills and strengths. The learning and development project started with the kick off meeting of a partner software company. The focus of development was narrowed to the software solution, which helps and motivates project managers to collect sales leads. A special emphasizes was put on the user experience and easiness of software solution. In the first phase, the student groups benchmarked digital sales tools and interviewed five project managers for learning of their opinion, needs and experiences. Based on the interview, the process model, use cases and requirements were defined and the first MVPs (Minimum Viable Product) were created for starting the learning of user expectations. The students also got familiar with sales techniques, such as how to have a discourse with a customer on their potential business needs or problems what have they met in their work. The process models and first user interface prototypes were presented to the representatives of a partner company, and the feedback was collected.

The both student groups designed and developed the prototypes which help project managers to insert sales leads electronically to the system where sales and marketing people can classify, evaluate and manage new sales leads. The final prototypes were presented to the representatives of partner companies in December. The students also created the written reports concerning to the project phases, such as how and why they ended up to various solutions, how the project proceeded and what they actually designed, created and programmed.

Discussion

The ability to understand the viewpoint of end users and to work and communicate with customers is a critical skill for many ICT professionals. The digitalization of societies, organizations and every day activities set new user-centered requirements for the designers of digital services. There is an increasing demand for continuous learning and collaboration not only with customers but also within multi-disciplinary development teams. These changes in the practices of digital service design should be included in the ICT education programs in higher education institutes. However, it should be kept in mind that students can learn these critical capabilities best by involvement in real-world customer projects where they communicate directly with end users and customers in all development phases. This pedagogical approach sets new requirements also with regard to skills and attitudes of teachers.

The two learning and teaching cases presented in this paper are concrete examples of projects where we are acquiring new pedagogical insight on how to link R&D projects and companies in courses. In addition, during the projects, the companies learned from the fresh thinking and innovativeness of young students. A third accomplishment of the two case projects was that the R&D project behind them received new resources in order to figure out and test new ideas concerning novel tools for digital sales.

Writers

Lili Aunimo, Principal Lecturer, PhD, Haaga-Helia University of Applied Sciences, lili.aunimo(at)haaga-helia.fi
Ari Alamäki, Principal Lecturer, PhD, Haaga-Helia University of Applied Sciences, ari.alamaki(at)haaga-helia.fi

BETT Show

Katsaus: Mitä tarjosi alan suurin opetusteknologiatapahtuma

BETT on maailman suurin opetusteknologian tapahtuma, joka jo yli kolmenkymmen vuoden ajan on kerännyt osallistujia ympäri maailmaa tammikuiseen Lontooseen. Tapahtumassa on mahdollisuus nähdä ja kokeilla uusia opetusteknologian tuotteita sekä osallistua sessioihin, joissa yli 500 asiantuntijaa kertoo tutkimuksistaan ja kokemuksistaan. Tapahtumasta on hyötyä opetusteknologiahankintoja tekeville ja se voidaan nähdä myös osana opettajan ammatillisen osaamisen kehittämistä. Näytteilleasettajia on viime vuosina ollut lähes 900 ja osallistujia noin 35 000 yli 120 maasta.

Suuret tietotekniikan tuotteita ja palveluja tarjoavat yritykset kuten Microsoft, Google, Apple ja Samsung olivat näkyvästi esillä BETT 2016 -tapahtumassa. Ständeillä ja tietoiskuissa esiteltiin uusinta teknologiaa ja eri sovellusten käyttöä. Microsoftilla esillä olivat mm. Office 365 pilvipalvelut, uusin Windows-käyttöjärjestelmä sekä Surface-laitteet, joissa yhdistyy kannettavan tietokoneen ja tablettilaitteen ominaisuudet.

NAO robotti
NAO robotti sopii sekä peruskoulun että korkeakoulun opetukseen.

Google vastaavasti esitteli Google for Education -palveluaan, opettajien trainer-ohjelmaa sekä Cromebook-tietokoneita. Luokkahuoneiden ja oppimistilojen varusteluun oli esillä erilaisia kalusteita, 3D-tulostimia, projektoreita, isoja näyttöruutuja ja digiseiniä sekä ratkaisuja näytön jakamiseen langattomasti eri laitteista. Robotiikka, virtuaalitodellisuus ja päällepuettava tekniikka kiinnostivat osallistujia. Yhdistävänä teemana sekä näyttelyssä että sessioissa oli kuultavissa, miten tilojen suunnittelu ja tekniikka voisi tukea opiskelijakeskeistä pedagogiikkaa sekä BYOD (Bring your own device) käytäntöä.

Koodaaminen ja ohjelmoinnin sekä STEAM-aineiden (Science, Technology, Engineering, Art and Mathematics) opetus olivat tämän vuoden erityisteemoja. Yhtenä tavoitteena on saada tytöt entistä enemmän kiinnostumaan tekniikasta. Ohjelmoinnin oppimisen välineinä esiteltiin yksinkertaiset tietokoneet, kuten uunituore BBC micro:bit, jota jaetaan brittiläisille koululaisille sekä Raspberry Pi. Esillä oli myös erilaisia robotiikkaa hyödyntäviä ratkaisuja. Eri alojen korkeakouluopiskelijat voisivat hyötyä samoista ohjelmoinnin perusharjoituksista, joita Suomessakin opetetaan peruskoulussa uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Koodauksen ohessa opittaisiin loogista ajattelua. Raspberry Pi tai vastaava yksinkertainen tietokone taas toimisi tekniikan opiskelijoiden edullisena kaikille yhteisenä työkaluna.

ADA.ADA.ADA
ADA.ADA.ADA rohkaisee tyttöjä STEAM-aloille.

Korkeakouluille suunnatuissa sessioissa teemoina olivat meilläkin ajankohtaisia asioita, kuten oppimisanalytiikka, käänteinen oppiminen ja arviointi, henkilökohtaiset oppimisympäristöt ja opiskelijoiden käyttämät työkalut, osaamismerkit, kansainväliset yhteiset toteutukset, opettajien digipedagoginen osaaminen sekä multimediaisuus. Useissa puheenvuoroissa hyvänä käytäntönä nähtiin opiskelijoiden aktiivinen työskentely ryhmissä sekä ryhmän mahdollisuus valita itse omat digitaaliset työkalunsa. Opiskelijat olivat kokeiluissa tuottaneet esimerkiksi videoita, pelejä, e-kirjoja, lehtiä ja videoesseitä. Multimediaiset tuotokset sekä hajautuva työskentely haastavat perinteisen arvioinnin ja ohjauksen. Oppimisanalytiikan osalta pohdittiin sitä, miten opiskelija voisi hyödyntää dataa oman oppimisensa tukena. Opiskelija voi esimerkiksi Nervanix-sovelluksen avulla mitata keskittymistään opiskelun aikana.

Tapahtumassa näkyi paljon eri-ikäisiä opiskelijoita esiintymässä lavoilla sekä työpajoissa kokeilemassa, opastamassa muita ja jakamassa kokemuksiaan. Kouluryhmien lisäksi tapahtumassa vieraili myös vanhempia lapsineen.

Katso: Videoterveiset BETT 2016 -opetusteknologiatapahtuman toiselta päivältä

Kirjoittajat

Jaana Kullaslahti, tutkijayliopettaja, FT, Ratkaisukeskeinen Coach, Hämeen ammattikorkeakoulu, jaana.kullaslahti(at)hamk.fi
Irma Mänty, kehityspäällikkö, KM, Laurea-ammattikorkeakoulu, irma.manty(at)laurea.fi

auttava käsi

Hoivapalveluyritykset harppaamassa digiloikkaa

Digiosaaminen ja tuottavuus hoivapalveluissa

Suomessa on viime vuosina puhuttu digiloikasta, jolla tarkoitetaan uudenlaista ajattelua ja asioiden tekemistä digitaalista tekniikkaa hyödyntäen. Digitalisaatio mahdollistaa julkisen sektorin toiminnan tehostamisen ja palvelujen paremman laadun. Suomen kasvualoiksi tulevaisuudessa on mainittu vihreän energian ja liike-elämän palveluiden lisäksi hoito- ja hoivapalvelut sekä hyvinvointipalvelujen tuotanto. Digitaalinen kehitys ei ole enää kiinni tekniikasta, vaan suurin este digitaalisuuden etenemiselle on vakiintunut tapamme toimia. (Jungner 2015, 9.)

Hoivapalvelujen digitalisoinnissa on tavoitteena tuottavuuden parantaminen. Sosiaali- ja terveysalallakaan koulutustason nostaminen ei lisää työn tuottavuutta enää samassa määrin kuin aiemmin. Kaupan alan tutkimuksissa on todettu, että nykyinen koulutustaso on Suomessa riittävä kaupan asiakaspalvelutyöhön, koulutustason lisääminen ei paranna tuottavuutta. Sen sijaan työn tuottavuus paranee, jos työntekijän osaaminen on riittävän laaja-alaista ja hän hallitsee monia eri prosessien vaiheita sekä hahmottaa oman työnsä vaikutuksia niihin. (ks. Pohjola 2007.) Hoivapalvelujen tuottavuutta voidaan verrata kaupanalan tutkimustuloksiin. Hoivapalveluissakin työskentelee riittävän koulutustason omaavia työntekijöitä, jolloin koulutustason nostaminen ei lisää tuottavuutta. HoivaRekry-hankkeen perusteella tuottavuus hoivapalveluissa perustuu asiakaslähtöisten prosessien kehittämiseen ja osaamisen profilointiin sekä johtamiseen. (Vento 2014, 21-22.)

Verkostot kehittämisen keskiössä

Nykyisin verkostot koostuvat entistä useammanlaisista toimijoista, kuten yrityksistä, oppilaitoksista, julkisista toimijoista. Verkostojen luonne moninaistuu ja virallisesti määriteltyjen verkostojen rinnalle syntyy epävirallisia verkostoja. (Alasoini, Järvensivu, Mäkitalo 2012, 15.) Verkostoteorioiden näkökulmasta verkostojen rajaus voidaan tehdä eri tavoin riippuen siitä, minkälainen verkostomääritelmä otetaan käyttöön. Esimerkiksi strategisella verkolla tai suljetulla verkostolla tarkoitetaan usein sellaista verkostoa, jonka rajat määräytyvät nimettyihin toimijoihin. Tällöin verkosto koostuu tietyillä kriteereillä nimetyistä strategisista tai varsinaisista jäsenistä ja kaikki muut toimijat muodostavat verkoston ulkopuolisen ympäristön. Sen sijaan esimerkiksi avoimella verkostolla tai luonnollisella verkostolla tarkoitetaan usein sellaista verkostoa, jonka rajat ovat aina huokoiset siten, että verkoston rajaus määrittyy jatkuvasti ja dynaamisesti sen mukaan, mitä näkökulmaa halutaan kulloinkin korostaa. (Järvensivu & Kallio & Pyykkönen 2014, 9.)

Suurin este digitaalisuuden etenemiselle on vakiintunut tapamme toimia. Click to Tweet

HoivaDigi -verkosto on edellä kuvatun määritelmän mukaisesti avoin verkosto, jossa jaetaan sekä tietoa että kokemuksia. Joulukuussa 2015 ensimmäisessä avoimessa verkostoseminaarissa kuultiin digijohtaja Jan Stenbergin puheenvuorossa, kuinka hoivapalveluyritys Stella on ottanut käyttöön digiteknologiaa. Digitaalista ikkunanpesua ei sentään ole luvassa, mutta yhtiö aikoo hyödyntää antureita, paikannusta ja itsemittausta kotona asuvien asiakkaidensa palvelemisessa. Verkostoseminaarien avulla opitaan tuntemaan, sillä yhteistyö verkostossa perustuu keskinäiseen luottamukseen ja sitoutumiseen toisistaan (suhteellisen) riippumattomien toimijoiden välillä. Tutkimusten mukaan verkostotyön avulla pystytään hierarkkista organisoitumista ja markkinavaihdantaa tehokkaammin kehittämään laajaan ja syvälliseen tiedonvaihtoon perustuvia innovatiivisia ratkaisuja monimutkaisiin ja dynaamisesti kehittyviin haasteisiin. Hoivapalvelujen digitalisoinnissa verkoston hyödyntäminen on mahdollista tilanteissa, joissa tarvitaan uusia ratkaisuja, joita mikään organisaatio ei pysty yksin tarjoamaan tai joita ei voida ostaa markkinoilta valmiina. Verkostotyö lisää innovaatioiden mahdollisuutta, sillä luottamus ja yhteistyöhön sitoutuminen yleensä vähentävät toimijoiden välistä opportunistista toimintaa, edistävät tiedon liikkumista, tehostavat tiedon yhteisluomista ja vahvistavat uuden tiedon siirtymistä käytäntöön. (Järvensivu & Kallio & Pyykkönen 2014, 6.)

HoivaDigi-verkoston rakenteen analyysia tehdään (Social Network Analysis) eli SNA-menetelmällä. Joulukuun 2015 verkostoseminaariin osallistujille lähetettiin SNA-kysely, jolla kartoitetaan toimijoiden välisiä yhteyksiä. SNA-tutkimuksissa verkoston rakenteen ajatellaan syntyvän sosiaalisten suhteiden kautta. SNA:ssa kerätään tietoa kunkin verkostoon kuuluvan henkilön suhteista muihin verkoston jäseniin. Tulokset SNA-analyysistä visualisoidaan sosiogrammin muotoon, jolloin toimijoiden väliset yhteydet tulevat näkyviin ja niistä muodostuu HoivaDigin kehittyvä verkostorakenne. (Borgatti ym. 2013; Järvensivu & Kallio & Pyykkönen 2014, 12.)

Aiemmissa hankkeissa kehitetyt työkalut käyttöön

HoivaDigi-hankkeessa sovelletaan kahdessa Laurea-ammattikorkeakoulun aiemmassa projektissa (HoivaRekry ja Active for Life Fi) kehitettyjä menetelmiä. Palvelujen digitalisoinnissa hyödynnetään profilointityökalua, jolla allokoidaan henkilöstöresursseja palveluprosessissa. Case-yritysten työntekijöiden aktiivinen rooli palvelujen digitalisoinnin kehittämisessä vahvistaa työhön sitoutumista ja antaa valmiuksia oman työn johtamiseen ja kehittämiseen.

Kohtaamistaiteen työhyvinvointimallin kehittämistoiminta toteutettiin Active for Life Finland -projektissa vuonna 2014. Projekti organisoi viisi ns. Taidepaussi-ryhmää, joissa käytettiin Laurea-ammattikorkeakoulun Kohtaamistaiteen toimintamallia. Ryhmät kohdennettiin yhteistyö-organisaatioiden 55+ -ikäisille työntekijöille ja niiden tarkoituksena oli työhyvinvointimallin kehittämisen lisäksi edistää Kohtaamistaiteen ohjaajien työllistymistä yrittäjinä. (AfL fi loppuraportti 2014.)

HoivaDigi-hankkeen perusrakenne
Kuva 1. HoivaDigi-hankkeen perusrakenne. (Niiniö & Vento 2016)

Living Lab -idean mukaisesti käyttäjäpalautetta kerättiin kyselylomakkeiden sekä loppuhaastattelun muodossa. Toimintaa kehitettiin saadun palautteen avulla. Viidestä ryhmästä kerättyjen aineistojen mukaan Kohtaamistaiteen työhyvinvointiryhmät tarjosivat osallistujille mm. virkistystä, iloa ja työstressistä vapautumista. Ohjausta, kannustusta ja arvostamista pidettiin tärkeänä.

Yhden ryhmän haastattelujen ja kyselyaineistojen tarkemman analyysin ja raportin (Holmikari & Voutilainen 2014) mukaan Kohtaamistaiteen työhyvinvointitoiminnan vaikutukset voidaan jakaa kolmeen näkökulmaan: yksilön kokemuksiin, oman työn kehittämiseen ja työyhteisön hyvinvointiin. Osalla vaikutukset olivat lyhytkestoisia, toisilla taas kokemus vaikutuksesta oli syvempi ja linkittyi oman ajattelutavan muutokseen. Jokainen osallistuja koki, että toimintaan osallistumisella oli ollut jotain vaikutusta. Osallistujat arvioivat, että näin lyhyellä prosessilla (viisi ryhmäkertaa) vaikutukset eivät voikaan olla kovin syvällisiä. Haastatteluaineistossa näkyi ajatus toiminnan soveltamisesta ja ryhmässä koetun siirtämisestä omaan työhön. Osallistujien mielestä erityisesti Kohtaamistaiteen struktuurin ensimmäinen ja viimeinen vaihe eli virittäytyminen ja arvostuskierros voisivat olla soveltamisen kohteena. Vaikutuksia tarkastellaan raportissa yksilön ja työn kehittämisen lisäksi myös työyhteisön näkökulmasta. Työhyvinvointiryhmä viritti osallistujat myös uudenlaiseen vuorovaikutukseen työyhteisön sisällä.

Hoivapalvelujen digitalisaatio vähentää kasvokkain tapahtuvan vuorovaikutuksen määrää. Silloin kohtaamisen merkitys kasvaa sekä asiakkaille, että työntekijöille. HoivaDigi-hankkeen kolme kehittämisaluetta ovat digijärjestelmät, työhyvinvointi ja johtamisosaaminen. Nämä kolme voidaan nivoa yhteen luovalla otteella mm. käyttäen hyväksi Kohtaamistaiteen työhyvinvointimallia, jossa tekemällä ja kokemalla voidaan oppia kohtaamistaitoja, auttaa työssä jaksamista ja saada tuntumaa myös mahdollisiin sähköisten järjestelmien aiheuttamiin pelkoihin ja epävarmuuteen.

HoivaDigi-hankkeen tavoitteena on digipalvelujen kehittäminen Uudenmaalla toimivien hoiva-alan mikro- ja pk-yrityksissä niiden tuottavuuden ja kilpailukyvyn kehittämiseksi. Hanke on saanut ESR:n rahoituksen ja alkoi 1.9.2015 ja päättyy 31.10.2017. HoivaDigi-hanke tarjoaa mukana oleville case -yrityksille mahdollisuuden edistää digitalisointia hoivapalvelujen sisällöllisissä ratkaisuissa, kuten asiakaspalvelu- ja toiminnanohjausjärjestelmissä sekä turvallisuutta edistävissä järjestelmissä. Caseyritykset ja mentorityritykset liittyvät osaksi laajempaa HoivaDigi – verkostoa, jossa on hoivayritysten lisäksi mukana digipalveluihin ja -tuotteisiin keskittyneitä yrityksiä sekä kolmannen ja julkisen sektorin toimijoita.

Palvelujen digitalisointi edellyttää uuden teknologian hyödyntämistä hoivan tuottamisessa. Digitalisointi edellyttää työn organisoinnin, työn sisällön, työssä oppimisen, asiakassuhteiden ja työn verkostoitumisen muutoksia (Alasoini, Järvensivu, Mäkitalo 2012, 5). Hoivapalvelujen digitalisoinnin edistäminen case-yrityksissä toteutetaan toimintatutkimuksellisella työotteella. Kehittämistyö aloitettiin henkilöstön osaamisen ja näkemysten alkukartoituksella. Sen pohjalta sovitaan kunkin yrityksen henkilöstön kanssa palveluprosessien kehittämisestä, jolloin työntekijät voivat vaikuttaa omaan työhönsä ja sitä kautta parantaa oman työnsä johtamista ja työhyvinvointia. Digiloikkaa hankkeessa ovat vauhdittamassa myös mentoriyritykset, jotka ovat hyödyntäneet digitaalisia mahdollisuuksia palvelujen tuotannossaan. Mentoriyritysten rooli on jakaa tietoa ja kokemuksia hoivapalvelujen digitalisointiin liittyen.

Kirjoittajat

Hannele Niiniö, projektipäällikkö, SHO, KM, Laurea-ammattikorkeakoulu, hannele.niinio(at)laurea.fi
Soili Vento, lehtori, VTM, KTM, Laurea-ammattikorkeakoulu, soili.vento(at)laurea.fi

Alasoini, T., Järvensivu, A. & Mäkitalo, J. 2012. Suomen työelämä vuonna 2030 – Miten ja miksi se on toisennäköinen kuin tällä hetkellä? TEM raportteja 14/2012, Työllisyys- ja yrittäjyysosasto.

Borgatti, S. P., Everett, M. G., & Johnson, J. C. 2013. Analyzing social networks. SAGE Publications Limited.

Järvensivu, T., Kallio, G. & Pyykkönen, J. 2014.  Työelämä 2020 -hankkeen alueverkostojen erillisselvitys TEM raportteja 24/2014, Työelämä- ja markkinaosasto.

Jungner, M. 2015. Otetaan digiloikka – Suomi digikehityksen kärkeen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK www.ek.fi/julkaisut

Niiniö, H. ja AfL fi -projektiryhmä 2014. Active for Life Finland loppuraportti 2014. Helsinki: Edita Prima.

Pohjola, M. 2007. Työn tuottavuuden kehitys ja siihen vaikuttavat tekijät. Kansantaloudellinen aikakausikirja 103 vsk. 2/2007 s. 144–160.

Vento, S. 2014. Asiakaslähtöisyys ja tuottavuus hoivapalveluissa, Laurea-ammattikorkeakoulu julkaisut 41, https://www.laurea.fi/tutkimus-kehitys-ja-innovaatiot/julkaisut/laurea-julkaisut

Julkaisematon lähde:

Holmikari, J. & Voutilainen, R. 2014. Raportti Taidepaussi II -ryhmän odotuksista ja kokemuksista Kohtaamistaiteen työhyvinvointiryhmässä.