Vuonna 2015 elämme globaalipolitiikan todellista supervuotta. Syksyllä New Yorkissa päättyy YK:n vuosituhattavoitteiden (MDG) taival ja niiden tilalle tulevat seuraaviksi 15 vuodeksi universaalit kestävän kehityksen tavoitteet (SDG). Etiopiassa päätetään heinäkuussa globaalin kehitysrahoituksen tulevaisuudesta, ja joulukuussa Pariisissa sorvataan kansainvälinen ilmastosopimus. Nyt jos koskaan on helppoa hypätä globaalivastuun ja kestävän kehityksen junaan, ellei jo ole kyydissä. Miten vastuu yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvoinnista ja kestävästä kehityksestä voi konkretisoitua korkeakoulujen arjessa?
Globaalivastuu on aina ollut läsnä ammattikorkeakoulujen parikymmenvuotisessa historiassa. Vielä 1990-luvulla kestävyys tarkoitti useimmiten ekologista kestävyyttä, mutta keskustelu laajentui vuosikymmenen loppua kohden sosiaaliseen ulottuvuuteen. Suomi teki tässä merkittäviä kansainvälisiä aloitteita. Ylipäänsä koko kestävän kehityksen ideassa Pohjoismaat ovat olleet näkyviä aina Bruntlandin komissiosta alkaen, ja tänä päivänä vaikutusvaltaisen brittitutkija Kate Raworthin lanseeraama kehityksen ”donitsimalli” on saanut vaikutteita ruotsalaisen tutkimusryhmän työstä. Guardian-lehti valitsi Raworthin 10 tärkeimmän taloudellisesta muutoksesta twiittaajan joukkoon, ja hänen ajatuksillaan on painoarvoa lukuisissa kansalaisjärjestöissä.
Raworthin donitsimallin ideana on hyödyntää yhtäältä johtavien ilmastotutkijoiden tuloksia ekologisen kestävyyden rajoista ja toisaalta hallitusten YK-prosesseissa muovaamia virallisia kantoja sosiaalisen kestävyyden kannalta olennaisiksi teemoiksi. Näiden ulottuvuuksien väliin mahtuu ihmiskunnan turvallinen ja oikeudenmukainen liikkumatila, jossa taloudellisen ajattelun tulee lähteä liikkeelle planeetan kantokyvystä, ihmisoikeusperusteisuudesta ja hyvinvoinnista. Tämä on radikaalisti erilainen lähestymistapa kuin aksiomaattinen loputon talouskasvu.
Diak koordinoi neljän ammattikorkeakoulun yhteistä GLORE-hanketta. Siinä vahvistetaan globaalivastuun, kestävän kasvun ja osallisuuden osaamista TKI-toiminnassa ja erityisesti yhteistyössä kehittyvien maiden kanssa. Diakissa, kuten muissakin ammattikorkeakouluissa, on kertynyt hyviä käytäntöjä edistää globaalivastuuta ja toimia kestävästi. Nyt on tärkeää koota näitä toimintatapoja näkyviksi ja levitettäväksi. Diakin kokemusten perusteella vaikuttavuuden ulottuvuuksina voidaan nähdä instituutio, organisaatio, arjen työ ja yksilöt.
Korkeakouluinstituution osana ammattikorkeakoulut välittävät osaltaan ihmiskunnan yhteistä perintöä painottaen soveltavaa ja työelämää hyödyttävää TKI-toimintaa. Ammattikorkeakoulut vaikuttavat merkittävästi alueiden kehitykseen erityisesti Suomessa mutta osin myös kansainvälisesti. Entä jos kaikkien koulutusalojen yhteinen visio olisi mahdollisimman kestävän kehityksen edistäminen, toisiltaan oppien? Huipputeknologian sovellusten valjastaminen yhteisöjen oikeudenmukaisesti jakaantuvaan hyvinvointiin ja kulttuuriarvojen vaalimiseen, vaikuttaen samalla planeetan kantokyvyn eheyttämiseen – tässä on innostavaa yhteistä työtä tuleville vuosille. Työn on hyvä jatkua dialogisesti myös läpi koulutusasteiden kansallisesti ja kansainvälisesti. Ammattikorkeakouluissa puhutaan ehkä harvemmin globaalikasvatuksesta, mutta samasta ilmiökentästä on kysymys kaikilla koulutusasteilla. Tulevaisuuden yhteisöihin vaikutetaan tämän hetken oppilaitoksissa.
Vuoteen 2016 asti voimassa olevissa Opetus- ja kulttuuriministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisissä sopimuksissa asetetaan tavoitetila vuoden 2020 korkeakoululaitokselle. Sen mukaan korkeakoulut ovat nykyistä laadukkaampia, kansainvälisempiä, vaikuttavampia ja tehokkaampia. Lisäksi korkeakoulujen toiminnassa korostetaan sivistystehtävää, yhteiskuntavastuuta ja kestävää kehitystä sekä eettistä toimintatapaa. Sopimuksen viitoittamana toivoisi kestävän kehityksen tavoitteiden näkyvän viimeistään nyt ammattikorkeakoulujen strategioissa, toimintasuunnitelmissa, toiminnanohjauksessa ja laadunhallinnassa. Suomessa Kestävän kehityksen toimikunnan lanseeraama yhteiskuntasitoumus ”Suomi, jonka haluamme 2050” on kansainvälisestikin innovatiivinen väline tavoitteisiin sitoutumiseen, ja sen allekirjoittaminen sopii hyvin myös ammattikorkeakoulujen profiiliin.
Yhteiskuntasitoumuksen tavoitteena on taata kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin. Diakissa tämä tarkoittaa muun muassa Itä-Suomen yliopiston kanssa kehitettävää huono-osaisuuden tutkimusta ja palvelutoiminnan parantamista. Arjessa toiminta on näkynyt teemaan liittyvinä tutkimushankkeina ja seminaareina. Diakissa edistetään myös korkeakoulutuksessa aliedustettujen ryhmien hakeutumista ja valikoitumista ammattikorkeakouluopintoihin.
Diak on omassa yhteiskuntasitoumuksessaan sitoutunut vahvistamaan työn kestävyyttä kehittämällä monipaikkatyön ja -opiskelun toimintatapoja. TKI-toiminnassaan Diak korostaa yhteiskunnallista yrittäjyyttä ja on mukana yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liittyvässä toiminnassa ja verkostoissa. Tällä hetkellä käynnissä on kaksi teemaan liittyvää projektia: Yhteiskunnallinen yrittäjyys Etelä-Savossa ja Yhteiskunnallinen yrittäjyys Oulun seudulla. Diak on myös kehittänyt määrätietoisesti sosiaalitaloutta ja sen hyödyntämistä palveluiden arvioinnissa. Diakin sosiaali- ja terveystalouden tutkimus- ja kehittämispalvelut tuottavat arviointitietoa työelämälle vaikuttavasta ja kestävästä palveluiden tuottamisesta.
Arjen työ on kaikkea toimintaa verkostoissa, tiimeissä, oppimisympäristöissä ja yhteiskunnan eri vaikuttamisfoorumeilla. Kate Raworthia lainaten voidaan kysyä: Mitä tapahtuisi, jos kehityksen donitsimalli koristaisi neuvottelupöytiä, fläppitauluja ja tablettien ruutuja? Mitä jos emme unohtaisi missään arjen työssä planeetan rajoja tai kaikkein köyhimpien tilannetta, vaan priorisoisimme yhteisen vastuun kaikessa tuloksellisessa päätöksenteossa? Ei niin, ettei omaa huolella ja vaivalla hankittua asiantuntijuutta voisi käyttää maksimaalisesti, liittyipä se mihin tahansa, vaan kunnioittaen vain globaaleja realiteetteja. Huipputeknologian kehittäminen voi tasapainottaa Suomen kansantaloutta, mutta se ei saisi olla ristiriidassa ympäristön eheytymisen tai syrjäytyneimpien ihmisten aseman parantamisen kanssa.
Yksilötasolla olemme kaikki erilaisia. Jokaisen tulee voida toteuttaa vapauttaan, kunhan se ei ole räikeässä ristiriidassa toisten vapauksien kanssa. Vapauksien globaaleista edellytyksistä ovat herättäneet paljon keskustelua talousnobelisti Amartya Sen ja Martha Nussbaum. Lopulta voimme kysyä Aristoteleen tavoin: Mitä on hyvä elämä? Ihmiselle on annettu järki, jonka käyttäminen yhdessä hyveellisen toiminnan kanssa edistävät hyvää ja onnellista elämää, joka Aristoteleelle oli päämäärä sinänsä. Kannattaa toimia kohtuullisesti ja niin, miten haluaisi itseäkin kohdeltavan – tätä ovat teroittaneet vuosituhantiset perinteet idässä ja lännessä. Väitän sillä olevan paikkansa vielä tänäkin päivänä, ehkä erityisesti juuri tänään.
Jossain kohtaa ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden valtaisassa kentässä on aina se piste, jossa itse kukin meistä ammattikorkeakouluväestä voi valita, tekeekö näin vai noin. Ja se on lopulta tärkeää – ei nihilistinen antautuminen rannattomien haasteiden edessä. Meidän kontekstimme on suomalainen ammattikorkeakoulu, ja me voimme tehdä siitä esimerkillisen hyvän.
Kirjoittajat
Sami Kivelä, lehtori, projektipäällikkö, TM, Diakonia-ammattikorkeakoulu, sami.kivela@diak.fi
Hanna Hauta-aho, erityisasiantuntija, kulttuurituottaja (AMK), Diakonia-ammattikorkeakoulu, hanna.hauta-aho@diak.fi
