Monialaista jatkuvaa oppimista biotaloudessa

Biotalouden erikoistumiskoulutuksen osaamistavoitteet on määritelty valtakunnallisessa yhteistyössä useiden ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kesken. Ne pohjautuvat kattavaan osaamistarveselvitykseen (Takala ym. 2018). Itä-Suomessa koulutuksen toteuttajina ovat Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu sekä Savonia-ammattikorkeakoulu. Koulutuksen pilotoinnin yhteydessä selvitimme miten tehostaa korkeakoulujen ja työelämän vuorovaikutusta menettämättä korkeakoulujen tieteellistä ja tutkimuksellista näkökulmaa, minkä vuoksi pilotointikoulutuksesta kerättiin aineistoa niin opiskelijoilta, opettajilta kuin työelämältä.

Koulutuksen pilotointi 2018–2020

Koulutuspaikan vastaanotti 27 opiskelijaa, jotka edustivat monia eri biotalouden sektoreita, koulutustaustoja ja monenlaisia työnantajia. Koulutukseen osallistui mm. suurten metsäyhtiöiden, energia- ja kiertotalousyhtiöiden, alueellisten kehittämisyhtiöiden työntekijöitä sekä työttömiä. Osana opintojaan opiskelija toteutti kehittämistehtävän, joka tyypillisesti kytkeytyi tiiviisti hänen työtehtäviinsä. Koulutuksen pilotointitoteutukseen(2018–2020) sisältyvät kurssit on esitetty kuviossa 1. Kaksi kolmasosaa opiskelijoista suoritti koulutuksen loppuun. Palautetta kerättiin ja koulutuksen kehittämistä työstettiin mm. palvelumuotoilutyöpajoissa ja kehittämisprojektin loppupuolella keskeisten toimijoiden 635-työpajassa.

Kuka koulutuksesta hyötyy ja miten?

Erääksi keskeiseksi teemaksi yhteiskehittämisessä nousi koulutuksen houkuttelevuuden parantaminen. Tähän sisältyy koulutuksen hyötyjen esiin nostaminen. Koulutus tarjosi sekä opiskelijoiden että työnantajien palautteiden mukaan laajan ja monitieteisen kuvan biotaloudesta. Sisällön räätälöiminen omiin tarpeisiin ja ajankäytön joustaminen olivat monissa palautteissa esillä. Niitä arvostettiin ja paikoin joustavuutta toivottiin lisää. Toisaalta opiskelijat näkivät myös erittäin hyödyllisenä tutustumisen biotalouteen omaa alkuperäistä näkökulmaa laajemmin; tämä tukee sitä, että koulutus sisältää jatkossakin myös pakollisia yhteisiä osuuksia. Jotkut opiskelijoista osallistuivat myös tutkintokoulutukseen kuuluville kursseille osana vapaavalintaisia opintojaan. Tämän tyyppinen toiminta voisi toimia yhdistävänä tekijänä tutkintokoulutukselle ja jatkuvalle oppimiselle. Toisaalta ajankohtaan ja esitietovaatimuksiin pohjautuen sopivien kurssien löytäminen laajasta valikoimasta oli opiskelijoille hankalaa ja työllisti myös koulutuksen koordinaattoreita. Koulutus on melko laaja työn ohella suoritettavaksi, mutta siitä ei saa tutkintoa tai pätevyyttä, jolla olisi välitöntä arvoa työmarkkinoilla. Melko moni opiskelijoista suoritti opintojaan osittain työajalla tai työnantaja maksoi opiskelumaksun. Molempien, sekä opiskelijan että työnantajan, tulee hyötyä koulutuksesta, jotta sijoitus kannattaa. Erityistä huomiota pyritään jatkossa kiinnittämään koulutuksen hyötyjen viestimiseen eri näkökulmista.

Mentorointimallin kokeilu

Koulutuksessa hyödynnettiin mentorointimallia, jossa opiskelijan tukena koulutuksessa oli akateeminen mentori ja työelämämentori. Työelämämentori oli monessa tapauksessa opiskelijan esimies tai asiantuntija omalta työpaikalta. Koulutuksen alkaessa tämä nähtiin keinona sitouttaa myös työnantajia koulutukseen. Sen avulla lisättiin myös korkeakoulujen henkilöstön ja työelämän kontaktipintaa. Akateemisina mentoreina toimi kehittämistehtävien alojen asiantuntijoita korkeakouluista.

Pilotointikoulutuksen perusteella mentorointimallin todettiin toimineen tavoitellulla tavalla joidenkin opiskelijoiden kohdalla. Toisaalta moni koki mentoroinnin tavoitteet epäselväksi, jolloin toiminta tuntui pakotetulta ja hyödyt jäivät vähäiseksi. Haasteita oli myös sopivien mentoreiden valinnassa ja sitouttamisessa. Parhaimmillaan akateemisen mentorin, opiskelijan ja työelämämentorin kautta korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö vahvistui. Tämä vaati kuitenkin kaikkien osapuolien sitoutumista ja riittävää ajankäyttöä, mikä ei ollut itsestään selvää ja mihin koulutuksen järjestäjät eivät voineet kovin paljon vaikuttaa. Koulutuksen järjestäjien pitääkin kirkastaa toimintamallin ohjeistusta ja parantaa viestintää toiminnan konkreettisista hyödyistä.

Koulutuksen osallistujat tunnistivat koulutuksen hyödyksi eri aloilta tulevien opiskelijoiden osaamisen arvon ja vertaistuen. Uusia näkökulmia omaan kehittämistehtävään tarjosivat kanssaopiskelijat, joilla monilla oli vuosikymmenien työkokemus. Tässä tuessa korostui eri biotaloussektoreiden välinen yhteistyö. Jatkossa vertaismentorointi nostettiin yhtä tärkeäksi kuin työelämämentorin ja akateemisen mentorin rooli. Lisäksi mentoroinnin ohjeistusta selkeytettiin, esimerkiksi määrittelemällä työelämämentorin ajankäyttö, mikä helpottaa työssä olevien sitoutumista korkeakoulu-yritysyhteistyöhön.

Oppimisympäristöt ja opetus

Koulutuksen toteuttaminen kolmen korkeakoulun voimin aiheutti välillä ylimääräisiä työvaiheita koordinaattoreille. Opiskelijoille usean korkeakoulun toteutus näkyi selkeimmin siinä, että he joutuivat käyttämään kolmea eri Moodle-ympäristöä, mikä ei tietenkään helpottanut kokonaiskuvan muodostamista. Toista toteutusta varten kaikki kurssit on siirretty yhteiselle Digicampus-alustalle.

Oppimisympäristöjen analyysissa ja opettajien haastatteluissa nousi tärkeinä asioina esiin mm. opiskelijoiden itseohjautuvuuden kehittyminen, kriittisen reflektion mahdollisuudet, opettajien rooli valmentajina, tutkimustiedon yhteys opetukseen, käytännönläheisyys sekä oppimisen tukimuodot verkko-opiskelussa. Koulutuksen opintojaksoista suurin osa järjestettiin täysin verkkototeutuksena tai monimuotoisena, jolloin ne haastoivat ja kehittivät opiskelijoiden itsesäätelytaitoja. Opiskelua tuettiin monin tavoin aina verkkoympäristön visuaalisuudesta ja rakenteesta strategisiin ja reflektoiviin tehtävämuotoihin. Opettajan roolina opintojaksoilla oli pääasiassa toimia mentorina yhdessä työelämän edustajien kanssa sekä ohjaajan rooli heidän rakentaessaan verkkomateriaaleja, -ympäristöä ja opiskelijoille sopivia tehtäviä. Opettajat tukivat opiskelijoita antamalla palautetta opiskeluympäristössä kommentein ja videoin. Arvioinnin pääpaino oli formatiivisessa, opintojen aikaisessa, arvioinnissa, jota toteutettiin opettajan, vertaisten ja opiskelijan itsensä tekemällä reflektiolla. Opetuksen ja tutkimuksen integroituminen toteutui koulutuksessa selkeästi. Opintojaksojen materiaalit pohjautuivat tieteelliseen tutkimukseen ja opintojaksojen alustajina ja opettajina toimivat olivat oman alansa tutkijoita ja asiantuntijoita. Opetuksen käytännön työelämän yhteyttä toi erityisesti opiskelijoiden kehittämishankkeet, mutta lisäksi myös se, että koulutuksen sisältö itsessään liittyy jokapäiväisiin valintoihin, uutisointiin ja teknologiaan ympäröivässä yhteiskunnassa. Erikoistumiskoulutus joustavine toteutusmuotoineen haastaa opettajat kehittämään pedagogisia sekä verkkopedagogisia taitojaan.

Pilotoinnin jälkeen

Koulutuksen nähtiin lisänneen siihen osallistuneiden osaamista ja laajentaneen heidän ammatillisia verkostojaan. Eräs opiskelija totesi verkostoista: ”Hyvä että tuli uusia verkostoja ympäri Suomea, olen edelleen yhteydessä muihin opiskelijoihin.” Toinen opiskelija taas korosti yhteenkuuluvuutta: ”Olette tehneet hienon koulutuksen ja minusta on hienoa kuulua tähän joukkoon!” Koulutuksen toteutusta erityisesti kehittämistehtävien osalta pidettiin työelämälähtöisenä, ja myös opiskelijapalautteissa näkyi tämän tärkeys: ”Opinnoissa parasta oli työelämälähtöisyys – Koulutus avarsi näkökulmia biotalouden mahdollisuuksiin.”

Biotalouden erikoistumiskoulutuksen opetussuunnitelmaa uudistettiin ja toinen ryhmä aloitti koulutuksen syksyllä 2020. Uudistettuun toteutukseen (2020–2022) sisältyvät kurssit on esitetty kuviossa 2. Samaan aikaan vastaavantyyppistä koulutusta kehitetään niin, että sitä voidaan tarjota pienempinä kokonaisuuksina. Sekä opiskelijan että työnantajan näkökulmasta lyhyempiin koulutuksiin on helpompi sitoutua ja tällaisia koulutuksia on suoraan toivottu. Ratkaistavaksi jää, kuinka yksittäisten opintojaksojen kytkeminen työelämään onnistuu, koska laajan kehittämistehtävän toteuttaminen ei tällaisessa ratkaisussa ole mahdollista. Myös vertaisverkostoituminen jäänee ohuemmaksi lyhyemmillä kursseilla. Riippumatta koulutuksen laajuudesta, työelämäyhteistyön tiivistäminen vaatii riittävää resursointia korkeakouluhenkilöstön työajassa, mutta kasvattaa samalla ymmärrystä ajankohtaisista tutkimus- ja koulutustarpeista. Tämä voi johtaa mm. TKI-toiminnassa mukana olevan yrityspohjan laajenemiseen ja uusiin avauksiin kehittämisessä, jolloin koulutus parhaimmillaan vahvistaa myös tutkimusta ja tiedettä. Työelämälähtöiset jatkuvan oppimisen palvelut voisivat tukea ja toimia osana alueellisia innovaatioekosysteemejä, jolloin ekosysteemin verkostoista löytyy myös luonnolliset kanavat koulutuksen markkinointiin ja muuhun yrityslähtöiseen osaamisen kehittämiseen.

LISÄÄ AIHEEN YMPÄRILTÄ / RELATED POSTS