Aluekehittäminen ja tulevaisuuden osaaminen kunnissa

Kirjoittajat: Jaana Laitio, Saara Jäämies & Sanna Juvonen.

Maapallon väestö keskittyy kaupunkeihin tulevaisuudessa yhä voimakkaammin. Kaupunkialueiden kehittämisellä onkin merkittävä vaikutus Euroopan unionin ja sen kansalaisten tulevaisuuden kestävään kehitykseen, niin taloudellisesta, ekologisesta kuin sosiaalisesta näkökulmasta. Kaupunkialueet ovat samaan aikaan myös paikkoja, joihin erilaiset haasteet, eriarvoisuus, työttömyys ja köyhyys keskittyvät. Kuntien ja kaupunkien kehittyminen ja niiden työntekijöiden osaaminen tuleekin varmistaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Tulevaisuuden kuntatyöntekijöiden keskeisimpiä haasteita ja samalla kompetensseja ovat digitaalisten palveluiden parissa työskentely, asukkaiden osallisuuden vahvistaminen ja ihmiskeskeisen työotteen vaaliminen muuttuvassa toimintaympäristössä.

Aluksi

Sanotaan, että maailma muuttuu. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana olemme ottaneet valtavan teknologisen loikan. Seuraava loikka tulee olemaan vielä suurempi. Globaalin trendin mukaisesti kaupunkien ja esimerkiksi maakuntien rooli kasvaa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia Euroopan kansalaisista asuu kaupungeissa (United Nations 2018). Kaupunkien asema tuotannon ja kulutuksen keskuksina tulee vahvistumaan entisestään lähitulevaisuudessa (Helsinki 2017). Millaisessa maailmassa tulevaisuudessa elämme? Millaisissa paikoissa asumme, kuka järjestää meille palveluita ja millaisia ne tulevat olemaan? Tulevina vuosina nämä asiat ovat muutoksen alla, kun siirrymme suurella todennäköisyydellä palveluiden tuottamisessa maakuntamalliin. Miten kuntien rooli tulee tällöin muuttumaan ja mihin kuntia jatkossa enää tarvitaan? Artikkelissa kuvataan Laurean-ammattikorkeakoulun Kunta2020 -kehitysprojektiin liittyvän projektiopinnon tuloksia. YAMK-opiskelijat ovat selvittäneet tulevaisuuden kuntien tarpeita ja mitä nykyiset kunnan työntekijät ajattelevat tulevaisuuden kunnan tehtävistä ja omasta roolistaan siinä.

Tulevaisuuden muutokset toimintaympäristössä

Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kunnat järjestävät melko itsenäisesti peruspalvelut asukkailleen. Samaan aikaan palveluiden saatavuudessa ja laadussa on eroja eri kuntien ja alueiden välillä. Julkisten palveluiden järjestämistä tulee tarkastella maaseudun autioituessa, väestön ikääntyessä ja palveluntarpeiden kasvaessa, jolloin kuntien on entistä haastavampaa rahoittaa palveluitaan julkisin varoin. Tämä luo paineita toimintojen tehostamiseen ja palvelujen nykyaikaistamiseen. Maakuntauudistuksen tavoitteena on luoda moderni ja kustannustehokas julkinen hallinto, joka palvelee kaikkia asukkaita, turvaa tärkeät palvelut ja sujuvoittaa asiointia. Palveluja uudistetaan digitaalisiksi, asiakaslähtöisiksi ja kustannustehokkaiksi. Muutokset koskevat myös julkista terveydenhuoltoa, jonka jokainen kunta järjestää tällä hetkellä itse. Tavoitteena on, että vuodesta 2021 lähtien maakunnat vastaavat kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista. Kuntia tullaan tarvitsemaan kuitenkin myös tulevaisuudessa, koska sivistyspalvelut, kuten kulttuuripalvelut, opetus ja varhaiskasvatus, jäävät sen omana toimintana järjestettäväksi. Toimintojen turvaaminen vaatii myös hallinnon työtä kuten elinkeinopalveluita, osallisuustyötä ja yhteistyötä erilaisten toimijoiden kanssa.

Kunnat visioivat strategioissaan tulevaisuuden roolejaan ja sitä, mihin kuntaa ja sen palveluita tarvitaan ja millaisia palvelut jatkossa ovat. Visioissa puhutaan mm. ihmisläheisestä toiminnasta, palvelukeskeisyydestä, asukkaan osallistamisesta, sekä digitalisaation ja teknologioiden hyödyntämisestä. Kuntaliitto (2017) pitää kuntalaisten, asukkaiden osallistamista päätöksentekoon tärkeänä demokratian vahvistamisessa ja osallistamisen sekä vaikuttamisen mahdollisuuksia halutaan edistää.

Asiakaskeskeinen työote asiakkaiden arjen parhaaksi digitaalisten palveluiden rinnalla

Tässä artikkelissa esitellään kesän 2018 aikana toteutettujen Kunta2020 -kehitysprojektiin kuuluvien teemahaastattelujen tuloksia. Kunta2020 on ollut yksi Laurea-ammattikorkeakoulun strategisista kehittämishankkeista vuonna 2018. Sen tavoitteena on ollut korkeakoulun ja alueen kuntien yhteistyön vahvistaminen kuntien elinvoimaisuuden kehittämisessä. Teemahaastattelujen avulla kartoitettiin kuntien työntekijöiden näkemyksiä tulevaisuuden kuntien työpaikoista ja työntekijöiden rooleista muuttuvassa kuntatyössä.

Haastatteluihin osallistui kahdeksan työntekijää Espoosta, Helsingistä ja Jyväskylästä. Haastateltaviin kuuluu kuntien henkilöstöä työntekijätasolta ylempiin päättäviin virkamiehiin, jotka työskentelevät kunnan keskushallinnossa sekä sivistystoimen ja sosiaali-ja terveysalan toimialoilla. Kysymykset liittyivät tulevaisuuden kuntatyöntekijöiden osaamiseen, jolla esimerkiksi Hyrkäs (2009) tarkoittaa yksilöön, työhön ja organisaatioon liittyvää osaamista sekä yhteisöllisiä tekijöitä kuten yhteistoimintaa.

Teemahaastattelun kysymykset:

  1. Millaisena näet kaupungin/kunnan työntekijöiden roolin tulevaisuuden kunnassa/kaupungissa?
  2. Mitkä ovat keskeiset tulevaisuuden kuntatyöntekijän osaamisalueet ja kompetenssit?
  3. Millaisia ovat tulevaisuuden kunnan työpaikat ja niissä tarvittava osaaminen?
  4. Miten voidaan vahvistaa työntekijöiden kompetenssia toimia muutosagentteina omissa organisaatioissaan?

Haastatteluaineistosta löytyi kuusi teemaa tulevaisuuden kuntien osaamiseen liittyen: Asiakaskeskeinen työtapa, Oman osaaminen kehittäminen, Tulevaisuuden kunnan työpaikat ja ajattelutapa, Digitalisaation vaikutukset kuntatyöhön, Kunnan työntekijän tulevaisuuden kompetenssit ja Muutosagenttiuden vahvistamisen keinot.

“Työntekijöiden tehtävä miettiä, etsiä ja toteuttaa asukkaiden ideoita yhdessä heidän kanssa.”

Kartoituksen perusteella voidaan todeta, että tulevaisuuden kunnan työntekijöiden työssä korostuu entistä vahvemmin asiakaskeskeisyys. Työnkuvissa nähdään korostuvan asiakaskeskeisyyden lisäksi paikallisuus ja sen tukeminen sekä moniammatillisuus. Useat haastateltavat puhuivat palvelutehtävästä ja asiakaskeskeisestä ajattelusta, riippumatta siitä onko työ suoraan asukkaiden parissa, hallinnollista tai koordinoivaa kuntatyötä.

“Monet ammattialat tekevät työtä yhdessä samoissa tiloissa.”

Monet haastateltavat nostivat moniammatillisuuden tulevaisuuden kuntatyön kannalta keskeiseksi tekijäksi. Moniammatillisuutta korostettiin sekä kunnan sisäisessä ekosysteemissä kuin sen ulkopuolellakin. Kuntatyön nähtiin jalkautuvan ulos toimistoista alueille asukkaiden pariin sekä yhteiskäyttötiloihin muiden toimijoiden keskelle.

“Ihmiset koneen käyttäjinä ja koneiden valvojina.”

Digitaalisuuden mukaantulo kuntatyöhön nähtiin vääjäämättömänä, mutta siihen suhtauduttiin pääsääntöisesti positiivisesti. Digitaalisten palveluiden koettiin mahdollistavan tehokkaampaa yhteistyötä kuntaekosysteemin sisäisten ja ulkoisten toimijoiden ja kumppanien kanssa. Tekoälyn käyttöönottoa odotettiin. Työntekijöiden, tekoälyn ja digitaalisuuden välistä suhdetta kuvattiin tiiviiksi, mutta ihmisohjatuksi. Haastatellut toivat esiin esimerkiksi muutoksia työntekijöiden rooleissa, joita tulee tapahtumaan tiettyjen suorittavaa työtä tekevien työssä, kun digitalisoinnin kautta työsuoritusten tekijästä tulee koneen tekemien suoritusten valvoja ja ohjaaja.

“Itsensä johtaminen, vastuu omasta tekemisestä ja työstä.”

Tulevaisuuden kunnan roolissa korostettiin paljon työntekijöiden oman osaamisen, omanosaamisen tunnistamisen ja itsensä johtamisen osa-alueita. Jatkuva uuden tiedon
omaksuminen ja soveltaminen työhön nähtiin tärkeänä. Toivottiin, että tulevaisuudessa kunta työnantajana myös tukisi vahvemmin työntekijöiden kouluttautumista ja osaamisen uudistamista. Muuttuvaan toimintaympäristöön vastaaminen vaatii monenlaisia taitoja ja uudenlaista ajattelutapaa. Asiakaspalvelu- ja yhteistyötaitojen lisäksi korostettiin erityisesti digitaitoja, viestintäosaamista, fasilitointiosaamista sekä ekosysteemiosaamista ja -ajattelua. Moni haastatelluista totesi, että tulevaisuudessa oma työ tulee nähdä entistä vahvemmin osana isompaa kokonaisuutta, eikä voi vain ajatella suorittavansa omaa tehtävää.

“Uusien ideoiden toteuttamista rohkaistaan, annetaan ääni kaikille, myös kriittisille.”

Tulevaisuuden kunnan osaaminen perustuu työntekijöiden kykyyn uusiutua ja työn orgaaniseen muuttumiseen muuttuvan toimintaympäristön myötä. Muutoksiin vastaaminen kunnissa vaatii koko työntekijätason osallistumista muutosprosesseihin. Muutosagenttiuden vahvistamisen työkaluina haastatellut näkivät työnantajan rohkaisua kokeilukulttuurin käyttöönottoon arjen tasolla, hierarkioiden madaltamisen ja vastuun sekä päätöksenteon jakamisen myös organisaation alemmille tasoille. Myös työntekijän oman kouluttautumisen ja ammatillisen kasvun tukeminen työnantajan toimesta nähtiin tärkeänä elementtinä muutosagenttien voimaannuttamiseksi. Jos haastatellut saisivat muokata tulevaisuuden kuntatyön ympäristöä, verkostoituisivat he entistä enemmän organisaation rajojen yli. Muutosagenttien keskinäinen vertaistuki nähtiin erittäin tärkeänä, ellei välttämättömänä, etteivät muutosagentit jää yksin omiin yksikköihinsä.

Pohdinta

Kuntien työntekijät tiedostavat, että työ ja työnkuvat tulevat tulevaisuudessa muuttumaan. Kuntatyöpaikat vähentyvät ja ainakin osittain poistuvat, kun osa tehtävistä siirtyy maakuntiin. Kunnat eivät kuitenkaan tule kokonaan poistumaan, vaan niitä tarvitaan jatkossakin tuottamaan osa palveluista. Esimerkiksi sivistystoimen palvelut, varhaiskasvatus ja perusopetus etunenässä tulevat olemaan vielä pitkään sen kaltaisia aloja, joissa tarvitaan ihmisten välistä vuorovaikutusta ja empatiataitoja, joita ainakaan nykytiedon valossa ei voi hoitaa sähköisesti tai robottien välityksellä.

Haastatteluissa ilmeni, että kuntatyöntekijät olivat pohtineet tulevaisuutta, digitalisaatiota ja sen vaikutuksia omaan työhön. Digitalisaation koetaan mahdollistavan yhteistyötä ja nopeuttavan työskentelyä muuttuvassa monialaisessa työkentässä. Myös Syväjärvi ja Kivivirta (2017) ovat tuoneet esiin digitalisaation merkityksen. Digitaalisuuden aktiivinen käyttö voi parhaimmillaan mahdollistaa kuntalaisen osallistamisen kunnan hoitamiin asioihin ja palveluiden yhteissuunnitteluun, mutta samalla edellytetään kunnan ja kuntalaisten valmiuksien ja osaamisen kehittämistä hyödyntää digitaalisuutta osana perustoimintaa. Digitalisoituneessa kunnassa kunnallishallinnon käytänteet muuttuvat asiakaslähtöiseksi, jolloin kuntalaisen rooli siirtyy kuluttajasta aktiiviseksi yhteistoimijaksi sekä tuottajaksi ja kuntalainen voi osallistua alueensa toimintaan uudella tavalla.

Asiakaskeskeisyys, ihmisten välinen vuorovaikutus ja kuntalaisten osallistaminen tulevat korostumaan tulevaisuuden kuntatyössä. Haastatteluissa esiin nousseet tulevaisuuden kompetenssit sekä asiakaskeskeinen ajattelutapa mahdollistavat kuntalaisten valtaistumisen ja osallistumisen oman asuinalueensa kehittämiseen ja heitä koskevien päätösten tekemiseen. Muuttuvassa toimintaympäristössä tämä vaatii kaikkien työntekijöiden motivoitunutta osaamisen kehittämistä, sitoutumista ja osallistumista muutostyöhön, joka osaltaan vahvistaa tulevaisuuden aluekehittämistä ja omaleimaisten alueiden syntymistä.

Kirjoittajat

Jaana Laitio, Sosiaalialan työn asiakaslähtöinen kehittäminen YAMK-koulutusohjelman opiskelija, Laurea ammattikorkeakoulu, jaana.laitio(at)student.laurea.fi

Saara Jäämies, Palvelumuotoilun YAMK -koulutusohjelman opiskelija, Laurea ammattikorkeakoulu, saarasiskojaamies(at)gmail.com

Sanna Juvonen, KM, Lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu, sanna.juvonen(at)laurea.fi

Espoo. (2017). Espoo-tarina. Viitattu 5.7.2018. https://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Espootarina

Helsinki (2017). Kaupunkistrategia. Viitattu 5.7.2018. https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/strategia-ja-talous/kaupunkistrategia/

Helsinki. (2017). Megatrendit 2030. Toimintaympäristöraportti 2017. Viitattu 25.8.2018. http://toimintaymparisto.hel.fi/megatrendit_2030

Hyrkäs, E. (2009) Osaamisen johtaminen Suomen kunnissa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto. Digipaino.

Jyväskylä. (2017). Kaupunkistrategia. Viitattu 6.8.2018. https://www.jyvaskyla.fi/kaupunkistrategia

Kunnat 2021 -kehittämisohjelma. (2018). Tulevaisuuden kunta. Viitattu 31.10.2018. https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/demokratia-ja-hallinto/johtaminen-ja-kehittaminen/tulevaisuuden-kunta

Syväjärvi, A. & Kivivirta V. (2017). Tulevaisuuden kunta ja digitalisaatio – kohti digikuntaa ja digikuntalaista teoksessa (Toim. Inga Nyholm, Arto Haveri, Kaija Majoinen & Marianne Pekola-Sjöblom) Tulevaisuuden kunta. Suomen kuntaliitto. Kuntatalon paino. Helsinki.

United Nations. (2018). Department of Economic and Social Affairs. Viitattu 5.10.2018. https://www.un.org/development/desa/en/news/population/2018-revision-of-world-urbanization-prospects.html

Valtioneuvosto. Maakuntauudistus. (2018). Viitattu 25.8.2018. https://alueuudistus.fi/mika-on-maakuntauudistus

Valtioneuvosto. Sote-uudistus. (2018). Viitattu 25.8.2018. https://alueuudistus.fi/mika-on-sote-uudistus

Kysymys on huomisen digikyvykkyydestä

Kirjoittaja: Marja Kopeli.

Työelämä digitalisoituu vääjäämättä. Se haastaa ammattikorkeakoulut tuottamaan uudenlaista osaamista hyödyntämällä työelämäyhteistyötä ja digitalisaation tuomia mahdollisuuksia. OKM:n rahoittaman eAMK-hankkeen tavoitteena on auttaa ammattikorkeakouluja kehittämään koulutusratkaisuja, jotka vastaavat tulevaisuuden osaamistarpeita ja takaavat opiskelijoille sujuvat digitaaliset oppimispolut. (eAMK-projektisuunnitelma 2016, 1‒2.)

Oppiminen siirtyy entistä enemmän verkkoon ja verkostoihin. Päivä- ja monimuoto-opiskelussa hyödynnetään jo laajasti sähköisiä ympäristöjä blended learning -periaatteella. Lisäksi ammattikorkeakouluilla on lisääntyvissä määrin koulutusmalleja, joissa ei ole lainkaan kampusopiskelua vaan opiskelu tapahtuu kokonaan verkkoympäristössä ja työelämäkonteksteissa ubiikin eli sulautuvan oppimisen periaatteella. Ubiikki oppiminen edellyttää opiskelijalta digikyvykkyyttä.

Digikyvykkyyskysely opiskelijoille syksyllä 2017

Digikyvykkyyden käsite on noussut laajasti keskusteluun viime vuosina ja sitä on määritelty mm. Europass- ja EU:n DigComp-viitekehyksessä. Korkeakoulutukselle laaditusta digikyvykkyyden määrittelystä esimerkkinä on Irlannin Digital Skills for Higher Education, joka pohjautuu Euroopan Unionin digitalisaatiotavoitteisiin ja Irlannin korkeakoulutuksen digi-tiekarttaan.

HAMK, Humak, KAMK ja Savonia toteuttivat eAMK-hankkeessa syksyllä 2017 kyselyn, jonka tavoitteena oli kartoittaa opiskelijoiden näkemyksiä omasta digikyvykkyydestään. Irlannin korkeakoulujen digiosaamisen metrokarttaa ja Europass-itsearviointikehikkoa soveltaen kyselyyn muodostui kuusi osa-aluetta:

  1. online-opiskelu ja -oppiminen
  2. välineet ja teknologiat
  3. identiteetti ja hyvinvointi
  4. viestintä ja yhteistyö
  5. tiedon hankinta, käyttö ja tuottaminen
  6. sisällöntuotanto.

Niistä laadittiin kyselyyn 48 väittämää, joissa vastaaja otti kantaa siihen,

  • millaiseksi hän mielestään arvioi väittämän kuvaaman osaamisensa ja
  • miten tärkeänä hän väittämän kuvaamaa osaamista pitää.

Kyselylomake on nähtävissä eAMK-hankkeen nettisivuilla https://www.eamk.fi/fi/digipedagogiikka/
kohdassa Digipedagogiikan julkaisuja.

Webropol-kysely suunnattiin sekä amk- että yamk-tutkinnon opiskelijoille ja se oli auki 8.–24.11.2017. Opiskelijoita informoitiin kyselystä sisäisten informaatiokanavien kautta, mm. Savoniassa opiskelija-intran tiedotteella. Humakissa myös opiskelijakunta oli mukana aktiivisesti kyselystä informoimisessa.

Kyselyyn saatiin 671 vastausta. Vastaajien taustatiedot on koottu taulukkoon 1. Noin puolet vastaajista on Savoniasta, joten Savonian näkemykset painottuvat sen kokoa enemmän. Muutoin vastaajamäärät noudattavat varsin hyvin taustaryhmien kokoa. Koulutusaloilta eniten vastauksia on tekniikasta, soteli-alalta ja liiketaloudesta. Vastaukset painottuvat amk-tutkinnon päivätoteutukseen, alle 25-vuotiaisiin ja ensimmäisen vuoden opiskelijoihin. Vastauspyynnössä kysely kohdennettiin ensimmäisen ja neljännen vuoden opiskelijoille, mutta vastanneissa on myös toisen ja kolmannen vuoden opiskelijoita.

Taulukko 1. Digikyvykkyyskyselyyn vastanneiden määrät eri ammattikorkeakouluissa taustatietoineen

Vastaajien profiiliHAMKHumakKAMKSavoniaYhteensä
Sosiaali, ja terveys- ja liikunta-ala52-44120216
Tekniikka15-25114154
Matkailu- ja ravitsemisala--122234
Kulttuuri423-3259
Luonnonvara-ala17-11331
Liiketalouden ala8-5559122
Humanistinen ja kasvatusala237--39
Luonnontieteiden ala7-9-16
Yhteensä10560146360671
AMK-päivätoteutus7737102256472
AMK-monimuotototeutus22212265130
AMK-verkkototeutus51-17
YAMK11223862
Yhteensä10560146360671
18 – 24 vuotta421475161292
24 – 34 vuotta38193297186
35 – 44 vuotta14132661114
yli 44 vuotta1114134179
Yhteensä10560146360671
1. opiskeluvuosi7433103144354
2. opiskeluvuosi88879103
3. opiskeluvuosi9101371103
4. opiskeluvuosi1492266111
Yhteensä10560146360671

Verkko-opiskelu on hallussa, verkkoidentiteetin rakentamiseen kaivataan lisää osaamista

Kyselyn kiinnostavin tulos lienee opiskelijoiden arvioiman osaamisen ja tärkeyden vertailu. Ehkä yllättävääkin on, että opiskelijat arvioivat osaamisensa sen tärkeyttä suuremmaksi noin 20 prosentissa väittämistä, mm. chat-palvelujen hyödyntämisessä, sähköpostin käytössä, tunnetilojen lukemisessa verkossa ja ajankäytön välineiden hallinnassa.

Suuri kuva kuitenkin on, että kuudesta digikyvykkyyden osa-alueesta viidessä opiskelijat arvioivat tärkeyden suuremmaksi kuin oman osaamisensa (kuvio 1). Suurin ero on osa-alueilla ”identiteetti ja hyvinvointi” (ero 0,5) ja ”tiedon hankinta, käyttö ja tuottaminen” (ero 0,4). Ensimmäisessä ero on tilastollisesti merkitsevä. Ainoastaan viestinnässä ja yhteistyössä osaaminen yltää tärkeyden kanssa samaan.

Kuvio 1. Opiskelijoiden arvio osaamisestaan ja osaamisen tärkeydestä digikyvykkyyden kuudella osa-alueella (n = 671). Asteikko 1–4, arvio osaamisesta ja tärkeydestä kasvaa arvon suurentuessa.

Online-opiskelussa ja -oppimisessa osaaminen yltää tärkeyden tasolle eli tähän perehdyttämisessä ammattikorkeakoulut onnistuvat nykyisellään jo varsin hyvin. Ainoastaan opintojen suunnittelutyökalujen hyödyntämiseen kaivataan lisää osaamista. Nuorimmat eli 18–24-vuotiaat osaavat mielestään käyttää ajankäytön välineitä muita paremmin, toisaalta muita huonommin etäopiskelun yhteyksiä, välineitä ja ohjelmistoja. Humakissa online-/etäopiskeluun liittyvä osaaminen näyttää olevan muita paremmalla tasolla, mikä osittain selittynee sillä, että Humakista vastasi suhteessa eniten monimuoto-opiskelijoita.

Välineet ja teknologiat -osa-alueen kymmenestä väittämästä vain ”osaan suojata laitteet ja tiedostot asiattomilta käyttäjiltä, viruksilta ja haittaohjelmilta”-osaaminen jäi selvästi jälkeen tärkeydestä. Viestintä ja yhteistyö -osaamista kaivataan lisää tiedon löytämiseen viestivirroista ja oman korkeakoulun opiskelija-intrasta. Muutoin osaaminen näillä osa-alueella arvioidaan riittäväksi suhteessa tärkeyteen.

Identiteetti ja hyvinvointi -osa-alueen osaamisessa on eniten parannettavaa (kuvio 2). Suurimmat puutteet ovat väitteissä

  • osaan suojata verkkoidentiteettini
  • osaan markkinoida osaamistani verkossa
  • osaan rakentaa verkossa ammatillista asiantuntijaidentiteettiä.

Yamk-opiskelijat pitävät identiteettiin ja hyvinvointiin liittyvää osaamista tärkeämpänä kuin amk-opiskelijat.

Kuvio 2. Opiskelijoiden arvio osaamisestaan ja osaamisen tärkeydestä ”Identiteetti ja hyvinvointi”-osa-alueella. Asteikko 1–4, arvio osaamisesta ja tärkeydestä kasvaa arvon suurentuessa.

Tiedon hankinta, käyttö ja tuottaminen on toinen osa-alue, jonka osaamisessa on vastausten perusteella selvästi parannettavaa (kuvio 3). Yksittäisinä poimintoina mainittakoon, että ensimmäisen vuoden opiskelijat osaavat mielestään tehdä paremmin tiedonhakuja ja pitävät muita tärkeämpänä syötteiden hyödyntämistä. Neljännen vuoden opiskelijat osaavat taas käyttää plagioinnin tunnistamisohjelmaa selvästi muita paremmin. Yamk-opiskelijoiden arvio osaamisen tärkeydestä tässä kokonaisuudessa on 0,2 suurempi kuin kaikkien vastanneiden. Osaamisensa tässä kokonaisuudessa yamk-opiskelijat arvioivat taas amk-opiskelijoita alhaisemmaksi.

Kuvio 3. Opiskelijoiden arvio osaamisestaan ja osaamisen tärkeydestä ”Identiteetti ja hyvinvointi”-osa-alueella. Asteikko 1–4, arvio osaamisesta ja tärkeydestä kasvaa arvon suurentuessa.

Sisällöntuotannossa opiskelijoiden digitaalisen sisällön (teksti, puhe, video ym.) tuottamisosaaminen näyttää olevan opintojen edellyttämällä tasolla. Koodaamista ja animaatioiden tekemistä ei pidetä kovin tärkeänä, mutta niissä osaaminen jää silti jälkeen tärkeydestä.

Opetussuunnitelma on avainroolissa digikyvykkyydessäkin

Kyselyn perusteella opiskelijat hallitsevat sähköiset oppimisympäristönsä ja niihin liittyvän teknologian ja osaavat käyttää sähköisiä viestintäkanavia. Osaamista tarvittaisiin lisää verkkoidentiteetin hallintaan ja rakentamiseen sekä tiedon hakuun, käyttöön ja luomiseen verkossa. Opiskelijat ovat tietoisia, että verkossa oleva tieto ei aina ole luotettavaa ja että verkossa toimimisessa on riskinsä. Kiinnostavana vertailuna mainittakoon, että tiedon laadun ja luotettavuuden arviointia pidetään jopa tärkeämpänä osaamisena kuin ammattikorkeakoulun oppimisalustan käyttöä.

Onko ammattikorkeakoulujen painotus digikyvykkyyden varmistamisessa tasapainossa? Onko ubiikin yhteiskunnan näkökulma tarpeeksi mukana vai keskitytäänkö liikaa antamaan valmiuksia vain opiskelusta selviytymiseen? Opiskelijat elävät yhteiskunnassa, joka alkaa olla läpidigitalisoitunut. Opintojen alun digistartissa onkin syytä keskittyä antamaan valmiudet sujuvaan opiskeluun, mutta opiskelupolun aikana pitäisi ehkä nykyistä enemmän käyttää aikaa muiden digikyvykkyyden osa-alueiden haltuun ottamiseen.

Onko jokin digikyvykkyyden osa-alue, jota opiskelijat eivät vielä osaa kovin hyvin ja jota he eivät pidä kovin tärkeänä mutta joka olisi syytä nostaa kattavammin opetussuunnitelmiin. Työelämän robotisaatio- ja automaatiokehitys herättävät kysymyksen mm. koodausosaamisen merkityksestä. Se on kyselyssä arvioitu vähiten osatuksi ja myös vähiten tärkeäksi väittämäksi. Voidaanko koodausosaamista edellyttää jatkossa kaikilta korkeakoulutetuilta vai tekevätkö robotit jatkossa koodaustyön? Tai miten yleisesti pitäisi käyttää henkilökohtaista oppimisympäristöä eli PLE:tä, joka kyselyssä arvioidaan kolmanneksi vähiten tärkeäksi taidoksi eikä sitä osata juurikaan enemmän. Se on kuitenkin väline oman osaamisen näkyväksi tekemiseen ja verkkoidentiteetin rakentamiseen, johon taas kaivataan lisää osaamista.

Inhimillisen ajattelun piirre on, että sitä mitä osataan, pidetään myös tärkeänä osata. Sen vuoksi ammattikorkeakoulujen tekemät ratkaisut digitaitojen painotuksista ovat osaltaan rakentamassa huomisen digikyvykkäitä asiantuntijoita ja kehittäjiä.

Kirjoittaja

Marja Kopeli, FM, koulutusvastuusuunnittelija, Savonia-ammattikorkeakoulu, marja.kopeli(at)savonia.fi


All Abroad 2018, Begin your digital journey. Haettu 5.1.2018 osoitteesta http://www.allaboardhe.ie

DigComp 2018, Being digitally competent – a task for the 21st century citizen. Haettu 5.1.2018 osoitteesta https://ec.europa.eu/jrc/en/digcomp

eAMK-projektisuunnitelma 2016, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

EuroPass 2018, Digital competence. Haettu 5.1.2018 osoitteesta http://europass.cedefop.europa.eu/resources/digital-competences

Tulossa parempaa? Liikkumiskulttuurin murroksen piirteet

Elämme liikkumiskulttuurin globaalissa murroksessa. Murros perustuu (a) kestävään kehitykseen, (b) järjestelmäajatteluun, ja (c) aineettomaan hyvinvointiin. (Kallio ym. 2015, Salonen & Rouhinen 2015, Salonen ym. 2014, Salonen & Åhlberg 2013.) Tähän asti autoja on pitänyt olla paljon, sillä henkilöautojen käyttöaste on tyypillisesti alle 10 prosenttia ajasta (Bates & Leibling 2012). Viihtyisissä, turvallisissa ja vetovoimaisissa kaupungeissa liikkuminen perustuu kävelyyn, pyöräilyyn ja sujuvaan joukkoliikenteeseen (UN Environment 2016, Terrien ym. 2016, myös Salermo ym. 2016).

Autotalleihin ja parkkipaikoille pysäköidyt pääomat eivät hyödytä ketään. Ne vievät tilaa, jota kaupungistuvissa yhteiskunnissa on yhä niukemmin saatavilla. Autojen melusta ei pidetä, ja ruuhkat turhauttavat. Lisäksi henkilöautojen käyttötapojen muutos on kustannustehokkain tapa vähentää päästöjä (Liimatainen ym. 2015). Kävelyn ja pyöräilyn lisääntyminen, liikkumisen joukkoistuminen ja itseajavien sähköisten kulkuneuvojen käyttöönotto auttavat pitämään huolta omasta terveydestä, lisää ihmisten yhteenkuuluvuutta ja huolehtii meidän jälkeemme elävien ihmisten hyvän elämän mahdollisuuksista.

Kestävämpiin liikkumisen tapoihin siirtymistä osoittaa jo esimerkiksi se, että Espoossa joukkoliikenteellä tehtyjen matkojen määrä on kasvanut 28 prosenttia vuosina 2005–2015, kävely keskusta-aluilla 70 prosenttia ja Espoon keskusten välinen pyöräily 71 prosenttia (Liikenne Espoossa 2015). Tukholmassa enää joka kymmenes 18 vuotta täyttävä nuori ajaa ajokortin. Heille huoleton ja helppo liikkuminen on oleellisempaa kuin kulkuvälineiden omistamisen antama status (Aretun 2014).

Sähköautoja on nyt Suomessa noin 1000, mutta reilun kymmenen vuoden päästä jo 100–200 kertaa enemmän (Nylund ym. 2015). Itseajavat ja yhteiskäyttöiset autot yleistyvät 2018–2022 (Shanke ym. 2013, 37–44). Uusimpien ennusteiden mukaan Yhdysvalloissa ei enää myydä kuljettajan ohjaamia autoja vuonna 2040 (Corwin ym. 2016). Itseajavien autojen yhteiskäytön yhdistäminen sujuvaan joukkoliikenteeseen voi vähentää autotarpeen kymmenesosaan nykyisestä (OECD 2016; PriceWaterhouseCoopers 2013) ja poistaa liikenneonnettomuudet lähes kokonaan (Singh 2015). Liikkumispalvelu, johon kuuluisi 9000 itseajavaa ja yhteiskäytössä olevaa autoa, voisi New Yorkissa turvata joustavan liikkumisen siten, että keskimääräinen odotusaika olisi vain murto-osa nykyisestä taksin odotusajasta eli 36 sekuntia. Lisäksi palvelun käyttökustannukset olisivat vain kolmasosa omassa omistuksessa olevaan henkilöautoon verrattuna (Corwin ym. 2015; ks. myös Martinez ym. 2015). Digitaalisiin ratkaisuihin perustuvan alustatalouden kehittyminen auttaa tällaisten palvelujen hallinnoinnissa.

Pyöräilyn kytkemistä osaksi liikkumispalvelua on testattu jo vuosia esimerkiksi kaupunkipyörien muodossa (Salermo ym. 2016). Robottibussikokeilujakin tehdään jo (Gibbs 2016). Ilman kuljettajaa liikkuva bussi ei kuitenkaan herätä kyytiin astuvan luottamusta. Tämän vuoksi kuljettajan tilalla voidaan nähdä vaikkapa paikallisen leipomon uunituoretta leipää myyvä kioskin pitäjä. Ja lähijunaan voidaan perustaa päivittäistavarakauppa. Yhteiskunnan palveluiden on mahdollista integroitua osaksi liikkumisratkaisuja, mikä lisää liikkumispalvelujen houkuttelevuutta.

Liikkumisesta on tulossa erilaisia liikkumistapoja yhdistävä palvelu (Mobility as a Service). Liikkumiskulttuurin muutos ilmenee kehityskulkuna, jossa suurten massojen liikkumisen turvaavat runkolinjat perustuvat raideliikenteeseen. Bussiliikenne mukautuu joustavasti todellisen tarpeen mukaisesti. Jaetut, itseajavat kulkuneuvot vastaavat busseja yksilöllisemmästä ihmisten ja tavaroiden liikkumisesta. Kävelijän ja pyöräilijän valta lisääntyy, sillä autonomiset ajoneuvot ovat sensitiivisiä, ja ne eivät ota riskejä (Millard-Ball 2016; myös Tennant ym. 2016). Pyöräilystä ja jalankulkemisesta tulee entistä houkuttelevampi liikkumistapa.

Kirjoittaja

Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Aretun, Å. (2014). Developments in driver’s licence holding among young people. Potential explanations, implications and trends Linköping: VTI rapport 824A

Bates, J. & Leibling, D. (2012). Spaced Out. Perspectives on parking policy. London: RAC Foundation.

Corwin. S., Vitale, J., Kelly, E. ja Elizabeth, C. (2015). The future of mobility. How transportation technology and social trends are creating a new business ecosystem. New York: Deloitte University Press.

Corwin, S., Jameson, N., Pankratz, D. ja Willigmann, P. (2016). The future of mobility: What’s next? Tomorrow’s mobility ecosystem – and how to succeed in it. New York: Deloitte University Press.

Gibbs, S. (2016). Self-driving buses take to roads alongside commuter traffic in Helsinki. The Guardian. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://www.theguardian.com/technology/2016/aug/18/self-driving-buses-helsinki

Kallio, J., Tinnilä, M., & Raulas, M. (2015). MaaS Services and Business Opportunities. Research reports of the Finnish Transport Agency 56/2015. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www2.liikennevirasto.fi/julkaisut/pdf8/lts_2015-56_maas_services_web.pdf

Liikenne Espoossa 2015. Espoon kaupunki: Kaupunkisuunnittelukeskus. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: https://issuu.com/espoonkaupunki/docs/liikenne_espoossa_2015_kaupunkisuun

Liimatainen, H., Nykänen, L., Rantala, T., Rehunen, A., Ristimäki, M., Strandell, A., Seppälä, J., Kytö, M., Puroila, S. ja Ollikainen, M. (2015). Tarve, tottumukset, tekniikka ja talous. Ilmastonmuutoksen hillinnän toimenpiteet liikenteessä. Helsinki: Ilmastopaneelin raportti

Martinez, L., Correia, G., & Viegas, J. (2015). An agent-based simulation model to assess the impacts of introducing a shared-taxi system: an application to Lisbon (Portugal). Journal of Advanced Transportation, 49(3), 475–495.

Millard-Ball, A. (2016). Pedestrians, Autonomous Vehicles, and Cities. Journal of Planning Education and Research.  DOI: 10.1177/0739456X16675674

Nylund, N., Tamminen, S., Sipilä, K., Laurikko, J., Sipilä, E., Mäkelä, K., Hannula, I., ja Honkatukia, J. (2015). Tieliikenteen 40 %:n hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vuoteen 2030: Käyttövoimavaihtoehdot ja niiden kansantaloudelliset vaikutukset. Helsinki: VTT

OECD (2016). Urban Mobility System Upgrade. How shared self-driving cars could change city traffic. Paris: International Transport Forum

PriceWaterhouseCoopers (2013). Look Mom, No Hands! Forging into a brave new (driverless) world. Haettu 20.11.2016 osoitteesta: http://www.detroitchamber.com/wp-content/uploads/2012/09/AutofactsAnalystNoteUSFeb2013FINAL.pdf

Salermo, M., Hublin,  P., Aalto-Setälä,  N., Suomela, H., Hämäläinen, T.  &  Antikainen, J. (2016). Pyöräily palveluistuvassa liikennejärjestelmässä.  Liikennevirasto, liikenne ja maankäyttö -osasto.  Helsinki 2016. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 29/2016.

Salonen, A., Fredriksson, L., Järvinen, S., Korteniemi, P. & Danielsson, J. (2014). Sustainable consumption in Finland – the phenomenon, consumer profiles and future scenarios. International Journal of Marketing Studies 6(4), 59–82.

Salonen, A. & Rouhinen, S. (2015). Vastuullinen maailmasuhde – tulevaisuuden toivoa säilyttävän kulttuurievoluution suunnannäyttäjä. Tiedepolitiikka 3(40), 7–16.

Salonen, A. & Åhlberg, M. (2013). Towards sustainable society – From materialism to post-materialism. International Journal of Sustainable Society 5(4), 374–393.

Shanke, R., Jonas, A., Devitt, S., Huberty, K., Flannery, S., Greene, W., Swinburne, B., Locraft, G., Wood, A., Weiss, K., Moore, J., Schenker, A., Jain, P., Ying, Y., Kakiuchi, S., Hoshino, R & Humphrey, A. (2013). Autonomous Cars: Self-Driving the New Auto Industry Paradigm. Morgan Stanley Research’s Blue Paper. New York: Morgan Stanley.

Singh, S. (2015). Critical reasons for crashes investigated in the National Motor Vehicle Crash Causation Survey. Traffic Safety Facts Crash-Stats. Report No. DOT HS 812 115. Washington, DC: National Highway Traffic Safety Administration.

Tennant, C.,Howard. S.,Franks, B., & Baue, M., (2016). Autonomous Vehicles – Negotiating a Place on the Road. London: London School of Economics and Political Science Department of Psychological and Behavioural Science, via LSE Consulting.

Terrien, C., Maniak, R., Chen, B., Shaheen, S. (2016). Good practices for advancing urban mobility innovation: A case study of one-way carsharing. Research in Transportation Business & Management, 20, 20-32.

UN Environment 2016. Global Outlook on Walking and Cycling 2016. UN Environment, Nairobi. Luettavissa: http://www.unep.org/Transport/SharetheRoad