Johdanto
Merenkulun tutkintorakenteesta on puuttunut ylempi korkeakoulututkinto pitkään. Suomessa alalla ei ole järjestetty yliopistotason koulutusta. Merikapteenin tutkinto oli opistotason tutkinto, kunnes ammattikorkeakoulujen luominen toi merikapteenitutkinnon korkeakoulututkintojen luokituksen piiriin ja merikapteenin tutkinnosta tuli alempi ammattikorkeakoulututkinto. Ylempien ammattikorkeakoulututkintojen luominen toi ensi kertaa mahdollisuuden saada merenkulkuun ylemmän korkeakoulututkinnon, jota alalle oli pitkään kaivattu.
Tutkinnon suunnittelu aloitettiin Satakunnan ammattikorkeakoulussa epävirallisesti jo silloin, kun ensimmäiset ylempien ammattikorkeakoulututkintojen kokeilut aloitettiin. Satakunnan ammattikorkeakoulu oli mukana kokeilussa mm. kansainvälisen kaupan englanninkielisellä tutkinnolla, josta saatiin arvokasta kokemustietoa. Tätä kyettiin hyödyntämään luotaessa kokonaan uudelle alalle ylempi korkeakoulututkinto. Oleelliseksi koettiin jo alun perin sellaisen asiantuntijuuden kehittäminen ammattikorkeakouluun, jota ilman tutkinnon luominen ei olisi ollut mahdollista. Vuonna 2003 ammattikorkeakoulujen rahoitustilanne oli oleellisesti erilainen kuin nykyisin. Tuolloin oli mahdollista hankkia asiantuntijoita myös yliopistoilta ja taata näille riittävät resurssit kehittämiseen. Tämä edellytti myös johdolta kirkasta visiota työelämän silloisista ja tulevaisuuden osaamistarpeista.
Oleellista ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa on työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeiden tiedostaminen. Asiantuntijuus ei synny haastattelemalla ja kyselytutkimuksilla, vaan opettajuus ja asiantuntijuus ylemmässä ammattikorkeakoulututkinnossa edellyttää työelämän syvällistä tuntemusta. Ilman tätä ei ole mahdollista yhdistää opettajuutta ja asiantuntijuutta työelämän edellyttämällä tavalla. Asiantuntijuuden ja opettajuuden yhdistäminen onnistuneella tavalla edellyttää myös ennakkoluulottomuutta uusien opetusmenetelmien suhteen. On kyettävä kyseenalaistamaan vanhat opetusmenetelmät ja luotava oppimisen kannalta ideaalit oppimisympäristöt, jotka palvelevat työssä oppimista, ja jotka mahdollistavat työn ohella opiskelun.
Merenkulun ylemmän AMK-tutkinnon tarve
Merikapteenitutkinto antaa pätevyyden aluksen päällikkönä toimimiseen. Koulutus on säännelty kansainvälisellä STCW-yleissopimuksella. Lisäksi vaaditaan riittävä määrä kokemusta, jotta voi saada pätevyyden merenkulun päällystötehtäviin. Lainsäädäntö edellyttää, että ylempään ammattikorkeakoulututkintoon hakeutuvalla on vähintään kolme vuotta alan työkokemusta. Näin ollen sekä merillä olon vaatimus päällikkönä toimimiseen että ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon pääsyvaatimukset, täydentävät toisiaan ihanteellisesti. Seuraava kysymys kuuluu, mihin päälliköksi pätevöitynyt tarvitsee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja mikä tulee olla tutkinnon sisältö.
Ylemmässä AMK-tutkinnossa sisällön tulee olla kaikilta osin sellaista, jota ei ole sisällytetty jo alempaan korkeakoulututkintoon. Merenkulussa lähtökohta ylemmän tutkinnon luomiselle oli siten paljon yksinkertaisempi kuin muilla koulutusaloilla – kansainvälinen yleissopimus määrittää jo mitä tutkintoon ei voida sisällyttää, samalla kun se määrittelee alemman tutkinnon sisällön pakottavasti.
Oleellista olikin määrittää työelämätarve ja luoda ”punainen lanka” koulutusten välille siten, että merenkulusta hankittu ammattikokemus pystytään tutkinnossa hyödyntämään. Alusta johtaa sen päällikkö, mutta varustamoa, eli alusten muodostamaa kokonaisuutta, operoi yritys, jota johdetaan maista käsin. Tutkinnon nimeksi muodostui aluksi merenkulun hallinto ja johtaminen, jolloin kaikki varustamotoiminnan osa-alueet ja merenkulun viranomaistoimintojen muodostamat kokonaisuudet tuli voida kattaa uudella tutkinnolla, ja sen tuli tarjota valmiudet merenkulun johto- ja asiantuntijatehtäviin, joita suoritetaan maaorganisaatiosta käsin. Näin ollen tutkinnon tuli muodostaa ”silta” mereltä töihin maaorganisaatioon ja sen johtoon.
Opettajaksi tarvitaan todelliset asiantuntijat
Merenkulun maaorganisaatiossa tarvitaan merenkulun asiantuntijoita, mutta maaorganisaation johtaminen edellyttää myös huomattavaa erityisosaamista ja erityisesti näkemystä varustamotoiminnan johtamisen kokonaisuudesta. Työelämäkartoitus vahvisti Satakunnan ammattikorkeakoulun silloisen johdon näkemystä siitä, millaista asiantuntemusta opettajilta vaaditaan onnistuneen kokonaisuuden saavuttamiseksi. Tutkimuksen perusteella piti tuntea varustamotoiminnan organisoinnin tavat ja instrumentit kansainvälisesti. Kansainvälisen merenkulkutalouden ja merenkulun rahoituksen syvällinen tuntemus piti pystyä yhdistämään tähän.
Tarvittiin niin ikään henkilöitä, jotka pystyvät hallitsemaan merenkulun huomattavasti muuta yritystoimintaa moninaisemmat riskit ja niiden vakuuttamisen kansainväliset mahdollisuudet sekä kansainvälisen kaupan kokonaisuuden näille riskeille asettamat lainalaisuudet. Kansainväliseen kauppaan oleellisena osana liittyvät kuljetus- ja rahtaussopimukset ovat myös tutkinnon oleellinen osa, joihin kytkeytyvät merenkulun kansainväliset yleissopimukset merenkulun alan laatimien erityisten sopimusten ohella. Kun vielä alusten toimintaympäristö on globaali ja alukset vaihtavat liikkuessaan paikkaa eri oikeudellisesta ympäristöstä toiseen, oli selvää että asiantuntijuus löytyy pääosin alan oikeudelliset ja taloudelliset kysymykset hallitsevien asiantuntijoiden joukosta.
Lisäksi tarvitaan asiantuntijoita, joilla on merenkulkuun syvällisesti perustuvaa teknisen alan osaamista yhdistettynä elektroniikan ja meriturvallisuuden kysymysten hallintaan. Satakunnan ammattikorkeakoulu tarjosi 2000-luvun alussa merenkulun toimintaympäristön, joka kykeni houkuttelemaan riittävää alan osaamista sekä elinkeinoelämän että yliopiston palveluksesta. Lisäksi henkilöt sitoutuivat suorittamaan yliopistolliset jatkotutkinnot, jotka ovat edellytys opettajuuteen ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa.
Asiantuntijuuden yhdistäminen opettajuuteen
Jokainen yliopistossa opiskellut on varmasti joutunut toteamaan, ettei alan paras asiantuntija ole välttämättä paras opettaja. Ammattikorkeakoulussa asiantuntijan on kyettävä kuitenkin yhdistämään nämä ominaisuudet sekä ylläpitämään taitojaan jatkuvasti. Yliopistossa suuri osa opiskelijoista tulee kosketuksiin työelämän kanssa vasta valmistuttuaan ja jätettyään opinahjon maisteritutkinnon suorittamisen jälkeen. Ammattikorkeakouluissa erityisesti ylemmissä tutkinnoissa lähtökohta on toinen – opiskelija on myös oman alansa asiantuntija työskenneltyään jo vuosia omalla alallaan. Opettajan onnistumisen kannalta oleellinen merkitys onkin siinä, miten hän kykenee tuomaan oman asiantuntijuutensa lisäksi opiskelijan asiantuntijuuden kaikkien ryhmässä opiskelevien saataville, ja organisoimaan asiantuntijuuden jakamisen ryhmän kesken. Opettajan asiantuntijuuden tulee olla huippuluokkaa, ja sen tulee saada koko organisaation ja kaikkien opiskelijoiden tuki onnistuakseen. Lisäksi opettajan tulee voida kehittää omaa asiantuntijuuttaan jatkuvasti hyödyntämällä opiskelijoiden asiantuntijuutta – ja oppimalla siitä jatkuvasti itse uutta. Tämä edellyttää myös opiskelumenetelmiltä innovatiivisuutta, erityisesti kontaktiopetuksen määrän ollessa rajallinen opiskelijoiden toimiessa yleensä jatkuvasti mukana työelämässä. Tästä johtuen virtuaaliopinnot tulee integroida tehokkaasti osaksi opetusta, lähiopetuksen osittaista korvaamista videovälitteisillä opetussessioilla, videoseminaareilla sekä muilla vuorovaikutustavoilla.
Asiantuntijuutta on kehitettävä vaativilla ja kansainvälisillä tehtävillä
Merenkulun hallinnon koulutusohjelmassa on luotu toimintatapoja, joita tulisi voida mallintaa. Opettajan tulisi voida toimia viranomaisten ja elinkeinoelämän asiantuntijatehtävissä monipuolisesti voidakseen kehittää itselleen asiantuntijuuden, jota opiskelijat voivat maksimaalisesti hyödyntää. Verkostoitumista voidaan suoraan hyödyntää myös työelämän kanssa tehtävällä yhteistyöllä esimerkiksi yhteistyöllä asianomaisen ministeriön kanssa. Opetustyöni ohella toimin Lainsäädäntöjaoksen asiantuntijana. Vastavuoroisesti merenkulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon luennoitsijoina olen useaan otteeseen käyttänyt ministeriön asiantuntijoita. Ylemmän opinnäytetyön aiheet ovat monesti saaneet alkunsa ministeriön ilmaisemasta tarpeesta. Tukea on saatu ministeriön asiantuntijoiden asiantuntemuksesta, vaikka työn aihe olisi alun perin tullut yritykseltä.
Kun ala on kansainvälinen ja kansainvälisin yleissopimuksin säädelty, olen lisäksi toiminut jo vuosia Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä IMO:ssa eli YK:n merenkulkuorganisaatiossa. Tästä työelämäyhteistyöstä hyötyy sekä Suomen valtio, asiantuntija itse että erityisesti opiskelija: hän saa opetusta suoraan asiantuntijalta, joka on ollut mukana kansainvälisessä työssä laatimassa säädöksiä ja tuntee siten niiden sisällön ja taustat. Lisäksi olen saanut olla mukana laatimassa sääntöjä merenkulun vapaaehtoispohjalta toimivissa järjestöissä (NGO) eli non-governmental organisaatioissa, joista esimerkkinä Comite Maritime International. Ilman tätä työskentelyä merenkulun asiantuntijatehtävissä ei nykyisenkaltainen opettajuuden ja asiantuntijuuden yhdistäminen olisi ollut mahdollista.
Asiantuntijuus luo uutta asiantuntijuutta – uusia asiantuntijaopettajia
Merenkulun ylemmästä ammattikorkeakoulututkinnosta valmistuneet ovat vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen kaikkien kyselyihin vastanneiden mukaan kyenneet hyödyntämään työtehtävissään tutkinnossa oppimiaan taitoja. Suurin osa on edennyt työurillaan asiantuntija- ja/tai johtotehtäviin. Alumneja on 2014 aloittaneen ryhmän opetuksessa hyödynnetty jo tehokkaasti asiantuntijoina, luennoitsijoina, seminaarien alustajina ja työelämätiedon lähteinä. Samalla alumnit toimivat esimerkkeinä siitä, miten he ovat edenneet omilla urillaan sekä saaneet erityisesti opinnäytetöillään aikaan muutoksia työelämässä.
Ammattikorkeakoulut, jotka eivät tue opettajien ja opiskelijoiden kasvua asiantuntijuuteen, ovat todistetusti tehneet väärän valinnan. Tukemalla opettajien kasvamista asiantuntijoiksi ja opettajuutta, tukevat ammattikorkeakoulut myös opiskelijoiden kasvamista työelämän asiantuntijoiksi. Talouden paineet ovat saaneet osan ammattikorkeakouluista tekemään lyhytnäköisesti ylemmistä korkeakoulututkinnoista yksinomaan yleisjohtamisen tutkintoja, jotka eivät synnytä oman alan asiantuntijoita. Investoiminen opettajien asiantuntijuuteen ja sen ylläpitämiseen näkyy vääjäämättä lyhyellä viiveellä opiskelijapalautteissa, hakijatilastoissa ja ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyössä sekä kansainvälisessä toiminnassa. Toisin sanoen rahoituksen mittareissa. Opettajien asiantuntijuuden tukeminen vaatii siis rohkeutta ammattikorkeakoulujen johdolta. Tätä rohkeutta tulevaisuudessa kuitenkin palkitaan, kun opetuksen laadulla kilpaillaan lisääntyvässä määrin.
Kirjoittaja
Peter Sandell, lehtori, OTL, merivahingonlaskijan tutkinto, Satakunnan ammattikorkeakoulu, peter.sandell@samk.fi
