Koulutusvienti, koulutusvienti, koulutusvienti. Jotta tältä keskustelulta on välttynyt, on todennäköisesti viettänyt tämän vuoden kiven alla. Koulutusvienti on mahdollisuus, aito sellainen. Koulutusvientikeskusteluun on vain lähdetty kovin yksisilmäisesti ja kapea-alaisesti. Koko keskustelu tyrehtyy kysymykseen siitä, tulisiko lukukausimaksujen periminen EU:n ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta sallia.
Maksujen sallimista on ajettu kiertoilmaisulla: puhutaan “koulutusviennin esteiden purkamisesta”. Tällä viitataan siihen, että tilauskoulutusta koskeva lainsäädäntö rajoittaa koulutusvientiä vain yhdessä asiassa: tutkintojen myynti yksittäisille ihmisille lukukausimaksua vastaan ei ole sallittua. Korkeakoulu (tai sen omistama yritys) voi kuitenkin – täysin lakia noudattaen – myydä tutkintoon johtavaa koulutusta siinä tapauksessa, kun koulutuksen maksaa joku muu taho kuin opiskelija itse. Esimerkiksi Kiinan valtio, YK tai Maailmanpankki voi ostaa koulutuksen vaikkapa sadalle kiinalaiselle insinöörille tai sairaanhoitajalle, lainsäädännön sitä estämättä.
Tilauskoulutusta, joka koulutusvientiä varten mahdollistettiin vuonna 2007, ei juuri ole harjoitettu. Tilauskoulutuksella tarkoitetaan opiskelijaryhmälle korkeakoulututkintoon johtavaa järjestettävää opetusta niin, että koulutuksen tilaa ja rahoittaa Suomen valtio, ulkomaan valtio, kansainvälinen järjestö, taikka suomalainen tai ulkomainen julkisyhteisö, säätiö tai yksityinen yhteisö – ei siis yksittäinen opiskelija.
Selitykseksi tilauskoulutuksen “toimimattomuudelle” ei kelpaa se, että kysyntää ei ole, kun yritykset ovat olleet pääsääntöisesti puolivillaisia. Suomesta löytyy esimerkkejä myös siitä, miten luovat keksinnöt menestyvät. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa Jyväskylän yliopiston Abu Dhabi -hanke, jossa viimeisimpänä yhteistyömuotona on aloitetuttu kasvatustieteiden maisterien koulutus tutkintoon johtavana tilauskoulutuksena. Tulosta siis syntyy, kun ajatellaan tarpeeksi rohkeasti ja suurin tavoittein! Myös ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyömallit sekä erinäiset pedagogiset ratkaisut ovat varmasti sellaisia työelämää lähellä olevia ratkaisuja, joille oikein tuotteistettuna on kysyntää maailmanlaajuisesti.
Kilpailu tutkintomarkkinoilla on äärimmäisen kovaa. Suomen kontekstissa lienee selvää, että lukukausimaksut EU-alueen ulkopuolisille opiskelijoille johtaisivat samaan tulokseen kuin Ruotsissa ja Tanskassa: maksuvelvolliseksi määrätyn opiskelijamäärän romahtamiseen. Tanskan EU/ETA-alueen ulkopuolisten opiskelijoiden lukumäärän kasvua selittää mm. stipendirahastojen räjähdysmäinen kasvu (+2950 %). Ruotsissa opiskelijamäärä on kääntynyt lievään kasvuun (1600:sta 1700:aan opiskelijaan), mutta toisaalta stipendirahastoja kasvatetaan jatkuvasti merkittävästi. Rahaa ei järjestelmään tule lisää, se vain pistetään stipendien kautta kiertämään.
SAMOK ja Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) asettivat oman visioryhmänsä pohtimaan koulutusvientiä. Visioryhmä asetti tavoitteeksi kouluttaa 100 000 uutta tutkinto-opiskelijaa korkea-asteella. Tähän päästään tilauskoulutusta laajentamalla ja yksilöille maksuttomalla tutkintoon johtavalla koulutuksella. Tämän lisäksi ryhmä laati Learning Hub Finland -aloitteen suomalaisen koulutuksen digitalisaatiosta. Korkeakoulut tarvitsevat entistä enemmän markkinointiosaamista ja tukea koulutusvientitoimintaan. Sen ratkaisemiseksi visioryhmä ehdottaa korkeakoulujen yhteisen myynti- ja markkinointiyhtiön Education Finland Oy:n perustamista. Visioryhmän aloitteet ovat aidosti uuteen pyrkivää ajattelua, ja juuri sitä mitä koulutusvientikeskustelu nyt kaipaa.
Koulutusvienti ei ole velvoite jokaiselle korkeakoululle, vaan sen on synnyttävä aidosta halusta ja tarpeesta. Se ei tarkoita sitä, että koulutusviennin alttarille uhrataan perustavanlaatuiset arvot yhdenvertaisuudesta, koulutuksen yhteiskunnallisesta funktiosta ja edusta. Koulutusvienti koulutuspolitiikan osana on myös asetettava mittasuhteisiinsa: se ei voi olla minkään korkeakoulun strategisesti keskeinen toiminta-alue. Ammattikorkeakoulujen ensisijaisia tehtäviä ovat korkeakoulutus sekä opetusta palveleva tutkimus- ja kehitystyö.
CIMO:n pääjohtaja ja suomalaisen koulutuksen parissa pitkään työskennellyt Pasi Sahlberg on todennut mm. Opettaja-lehden kolumnissaan (45/2013), että lukukausimaksuasiaa tulisi lähestyä kysymällä, mikä on Suomelle parasta. Sahlberg muistuttaa, että ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat tuovat maahamme tänä vuonna yli 200 miljoonaa euroa, joka on leijonanosa Suomen koko koulutusviennistä. SAMOK on täysin samoilla linjoilla.
Koulutusviennille on määriteltävä tavoitteet. Nämä tavoitteet tulee määritellä yhteiskunnallisen edun näkökulmasta, ei muutaman yksittäisen korkeakoulun yksityisistä intresseistä käsin. Tavoitteita voisivat olla osaavan työvoiman rekrytointi sekä kansainvälisen korkeakouluympäristön tarjoaminen ympäri Suomea. Siinäkin meillä on vielä tekemistä.
SAMOKin ja SYL:n asettaman visioryhmän koulutusvientiä koskevista näkemyksistä voit lukea täältä.
Kirjoittaja
Pauliina Savola, asiantuntija, kansainväliset asiat, SAMOK, pauliina.savola@samok.fi
