Johdanto
Diakonia-ammattikorkeakoulu toteutti yhteistyössä opetushallituksen kuntoutus-, liikunta-, sosiaali- sekä terveysalan koulutustoimikuntien kanssa laadullisen ennakointihankkeen 1.9.2012–31.10.2013 moniammatillisesta ja -alaisesta osaamisesta. Hankkeen vastuuhenkilöt olivat Diakonia-ammattikorkeakoulun kolme tutkijakoulutuksen saanutta henkilöä. (Katisko ym. 2014). Työelämän ja toimintaympäristön suuria kehityssuuntia ovat talouden globalisoituminen, teknologistuminen, digitalisoituminen, väestön ikääntyminen ja monikulttuuristuminen. Ympäristöongelmat lisääntyvät, verkostoitumisen merkitys kasvaa, sosiaalisen eriarvoisuuden ohella yksinäistymisen ja yksilöllistyminen lisääntyy. (Haltia ym. 2011; Sosiaali- ja terveysministeriö 2011; Heinonen 2010; Manka & Mäenpää 2010; Elinkeinoelämän keskusliitto 2006.). Näkymät ovat samansuuntaisia koko Euroopassa. Useat maat kamppailevat kestävyysvajeen kanssa, palvelujen ja koulutuksen kehittäminen sekä laadun varmistaminen ovat yhteisiä haasteita.
Ennakointihankkeet ovat tärkeä osa tulevaisuuteen suuntautumista. Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsauksessa (STM 21014) todetaan, että teknologian ja tiedon mahdollisuudet on hyödynnettävä. Se mahdollistaa ihmisten roolin muuttumisen aktiivisemmaksi ja palvelujen vuorovaikutteisuus lisääntyy. Asiakkuudelle, palvelujen saatavuudelle ja liikkuvuudelle asetetaan uudenlaisia haasteita, joissa teknologiset ratkaisut voivat olla hyödyksi.
Tarvetta muutokseen vahvistaa meneillään oleva sote-uudistus, jonka keskeisenä tavoitteena ja keinona on sosiaali- ja terveydenhuollon mahdollisimman laaja integraatio. Perus- ja erikoispalveluiden tulee muodostaa ehjä palvelukokonaisuus. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja madaltuu ja palvelujen parempi yhteensovittaminen on mahdollista, kun sosiaalipalvelut integroidaan kokonaisuuteen. Ihmisten palvelutarpeet huomioidaan kokonaisuutena ja heidän lähipalvelunsa varmistetaan. (Sillanaukee 24.3.2014 i.a.) Lisäksi useassa suomalaisessa ammattikorkeakoulussa rakennetaan uusia opetussuunnitelmia. Yksi osaamisen tarve tulevaisuudessa on yhteistyö- ja verkosto-osaaminen, johon tutkimushankkeen tuloksia on mahdollista hyödyntää.
Opetushallitus ennakoi valtakunnallisia pitkän aikavälin työvoima- ja koulutustarpeita. Selvityksiä on tehty useita, mutta monialaisuuden ja moniammatillisuuden osalta ennakointitarvetta oli selvästi olemassa. Ennakoinnin taustalla oli laaja yhteistyöverkosto, jonka muodostivat eri ministeriöt, tutkimuslaitokset, alueviranomaiset sekä työmarkkinajärjestöt. Niillä oli vaikutusta sekä opetussuunnitelmien uudistamiseen että koulutuspaikkamäärien suunnitteluun.
Artikkelissa kuvataan kuntoutus-, liikunta-, sosiaali- sekä terveysalan ennakointitutkimuksessa syntyneitä tuloksia suhteessa ammattitaitovaatimuksiin ja osaamistarpeisiin. Lisäksi kuvaamme hankkeessa syntynyttä mallia moniammatillisen ja -alaisen työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten.
Moniammatillisuus ja yhteinen työ
Kuntoutus- ja liikunta- sekä sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä moniammatillista ja monialaista yhteistyötä voidaan tarkastella potilaan, asiakkaan, perheenjäsenen ja työntekijöiden näkökulmista. Tarkastelukulmaksi voidaan valita myös moniammatilliset ja monialaiset työryhmät eri organisaatioissa toimivien työntekijöiden välillä tai tiimityössä. Moniammatillisessa työssä korostuu työn koordinointi ja informaation jakaminen (Collin ym. 2012). Monialainen yhteistyö mielletään usein hallinnon- ja tieteenalat yhdistäväksi toiminnaksi (Isoherranen 2008; 2012).
Yksittäisen asiantuntijan asiantuntemus harvoin riittää kattamaan ihmisten tai ihmisryhmien hoidon, hoivan ja tuen tarpeen holistisen tarkastelun. Tarvitaan rajojen ylittämistä, rajapinnoilla toimimista, sekä trans- että interprofessionaalista ammatillisuutta. Pärnän (2012, 30) mukaan asiakastyön yhteistoiminnallisuuden merkityksen oivaltaminen ja tiedostaminen ovat olennaisia. Hänen mukaansa postmoderneille professioille tyypillisiä piirteitä ovat käytäntölähtöisen tiedon arvostuksen nousu. Siten moniammatillisuus ja monialaisuus käsitetään myös asiakkaan osallisuutena. Metterin (2012, 218) mukaan ajankohtaista osaamista on holistinen työskentely, joka edellyttää, että ammattilaiset tunnistavat ja osaavat käyttää toisten ammattilaisten asiantuntemusta sekä asiakkaan ja hänen omaistensa tietoa. Edwards (2010) mukaan ammattien sisällöt kehittyvät, luovat käytäntönsä ja muuttuvat suhteessa toisiinsa.
Moniammatillisen ja -alaisen yhteistyön tavoitteena ja edellytyksenä on asiakaslähtöinen työ, joka sisältää kaikkien siihen osallistuvien osallisuuden, osaamisen, vastuun ja vallan. Vuorovaikutus on parhaimmillaan dialogia (Haarakangas 2008, Seikkula 2005, 2011, Vuokila-Oikkonen 2002, 2012), joka tarkoittaa kuuntelemista ja oman puheenvuoron rakentamista vastauksena toisen esittämiin ajatuksiin. Dialogissa myös rakennetaan uutta yhteistä, jaettua ymmärrystä, tietoa ja näkemyksiä.
Moniammatillisen yhteistyön edellytykset ovat myös sen haasteita. Keskeisimpiä haasteita ovat joustavat roolit, vastuukysymysten määrittely, yhteisen tiedon luomisen käytännöt sekä tiimityön ja vuorovaikutustaitojen oppiminen (Isoherranen 2012, 126). Haasteista tärkein on asiakkaan tiedon ja kokemuksen merkityksen oivaltaminen. Rakenteet eivät aina näytä mahdollistavan yhteisen tiedon rakentamista ja yhteisen toimintamallin kehittämistä. Organisaatio osoittautuu nykytekniikan mahdollisuuksista huolimatta vaikeasti ylitettäväksi rajaksi pyrittäessä asiakas- tai potilaslähtöiseen työskentelyyn. (Isoherranen 2012, 131; Pärnä 2012, 208.)
Moniammatillisen ja -alaisen osaamisen laadullinen ennakointitutkimus
Tutkimus toteutettiin laadullisena ennakointitutkimuksena. Tutkimus perustuu pehmeään systeemi-metodologiaan, joka muodostaa joustavan kehikon erilaisten laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien kokonaisuudelle. Se on Checklandin (1985) kehittämä ja soveltuu yleiskehikoksi ongelmanratkaisulle inhimillisissä systeemeissä, jossa perusideana on olla mahdollisuus todellisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseen.
Metodilla tarkoitetaan tässä ”joukkoa metodisia periaatteita”, jotka ovat erilaisissa vaiheissa palautettavissa tilanteeseen soveltuvaksi metodiksi tai tekniikaksi. (Mannermaa 1992, 259–260) Pehmeä systeemimetodologia kehitettiin laajojen ja kompleksisten ongelmien ymmärtämiseksi. Lähtökohtana oli ajatus siitä, että muun muassa yhteiskunnalliset ongelmat eivät johdu ainoastaan ongelma-alueen sisäisestä logiikasta tai syistä. Niihin vaikuttaa aina myös yhteiskunnallinen muutos ja siihen liittyvä päätöksenteko. (Rubin 2004.)
Tutkimuksen lähestymistapa oli tulevaisuudentutkimus. Ilmiön luonne määrittää lähestymistapoja, mutta aineistojen keruu ja käsittely tapahtuvat tutkimuksen tarkoituksen edellyttämällä tavalla. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluilla (11 kpl). Se painottaa mielipiteen ja näkemyksen muodostumista vuorovaikutuksessa, jossa toisten mielipiteitä kuunnellaan yhteisen näkemyksen synnyttämiseksi. (Marshalla & Rossman 1994, 84–85).
Ryhmähaastatteluun osallistujat olivat eri aloilla toimivia moniammatillisia ja -alaisia verkostoja. Fokusryhmät muodostuivat luonnollisista asiantuntija- ja työryhmistä, jotka tunsivat toisensa ja tekivät käytännön työtä yhdessä päihde- ja mielenterveyspalveluissa, monialaisissa vanhuspalveluissa, lasten ja perheiden tukipalveluissa ja monialaisessa ennaltaehkäisevässä koulujen mielenterveystyössä. Haastateltavat olivat koulutukseltaan sosiaalityöntekijöitä, sairaanhoitajia, sosionomeja, lääkäreitä, psykologeja ja sote-palveluiden hallinnon edustajia. Peruste ja haastateltavia yhdistävä tekijä oli asiantuntemus monialaisesta ja moniammatillisesta työstä. Ryhmät toimivat eri puolilla Suomea. Haastateltavilta pyydettiin lupa tutkimukseen.
Fokusryhmiä pyydettiin keskustelun aluksi kuvaamaan, mitä on moniammatillinen työ vuonna 2020 ja miltä se nyt havaittavissa olevien muutostrendien näkökulmasta näytti. Fokusryhmähaastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Jokainen niistä tuotti 22–37 sivua tekstiä (fontti 12, riviväli 1,0).
Analyysin tuloksena syntyi tulevaisuuden skenaarioita moniammatillisesta työn sisällöstä, toimintaympäristöstä, yhteiskunnasta, asiakkuudesta ja osaamistarpeista. Skenaariot auttoivat kuvittelemaan, mikä on mahdollista, ja analysoimaan sen, mikä on todennäköistä. Ne toimivat myös perustana valittaessa haluttavaa ja toteutettavaa tulevaisuutta (Meristö 1993, 215).
Pehmeä systeemimetodologia antoi mahdollisuuden tutkimuksen etenemisen kannalta tarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin. Haastattelut kestivät useamman kuukauden ajan, joten meillä oli mahdollisuus tehdä analyysityötä koko prosessin ajan. Prosessin puolivälissä tuotimme alustavat skenaariot, joita hankkeen ohjausryhmä kommentoi. Ne olivat seuraavien haastatteluiden lähtökohtana. Niissä haastateltavat saivat täsmentää kuvaansa tulevaisuudesta ja tuottaa niihin uutta sisältöä. Haastateltavat tarkensivat myös syntyneiden alustavien skenaarioiden tulkintaa.
Tuotettujen kolmen alustavan tulevaisuusskenaarion analyysin viitekehyksenä toimi Customer, Actors Transformation process, Worldview, Owners, Environmental constraints (CATWOE) prosessi (Ceckland 1985, Rubin 2004). Sen avulla syntyi jäsennys tulevaisuuden skenaarioiksi. Alustavat skenaariot olivat outlet, bulevardi ja palvelusateliitti.
Outlet -skenaario perustuu nykytilanteesta kehitettyihin uhkakuviin, joissa palvelut polarisoituvat ja yhteiskunnalliset palvelut marginalisoituvat. Asiakas pääsääntöisesti odottaa hoidon tai palvelun piiriin pääsemistä ja hän on toiminnan kohde. Työn lähtökohtana on byrokraattinen lähetekäytäntö. Työntekijät ovat tietäjiä asiakkaan tilanteessa ja toiminta on tiedon jakamista asiakkaalle. Organisaatio on suljettu systeemi, johon asiakkaan on vaikea löytää. Työntekijöiden vaihtuvuus on suurta, koska myös ammattikuvat ja tehtävät ovat jäykkiä. Mallin vahvuutena ovat huolellisesti vuosikymmenten kuluessa muotoillut työprosessit, joiden varassa esimerkiksi akuuttitilanteissa toiminta on tehokasta ja tuloksellista. (Katisko ym. 2014, 34–35.)
Bulevardi -skenaariossa markkinoille tuotetaan runsaasti laadukkaita palveluita, joissa kysyntä määrää tarjonnan ja palvelut ovat kilpailtuja. Kokonaisvastuun puute on suurin haaste ja uhka jatkuvuudella. Palvelu on vaikeasti tuotteistettavaa ja hinnoiteltavaa. Liiketaloudellisin perustein toimittaessa arvolähtöinen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen ohenee. Hoivan markkinaistuminen ja muuttuminen liiketoiminnaksi vaatii sellaisia kilpailuttamismekanismeja, joita ei vielä ole osattu luoda. Sosiaali- ja terveyspalveluiden näkökulmasta riski kohdentuu tällöin haavoittuvimpiin asiakasryhmiin. Parhaassa tapauksessa palveluihin kertyy erityisasiantuntemusta ja erityisasiantuntemuksen muodostavia verkostoja, jolloin tieto ja tutkimus syvenevät. Tämän pohjalta on mahdollista tuottaa huipputason erityisosaamista. Se tosin edellyttää panostusta tutkimukseen ja kehittämiseen. (Katisko ym. 2014, 37–38.)
Palvelusateliitti -skenaario edustaa tulevaisuuden ihannemallia. Palvelut tuotetaan kustannustietoisesti julkisin verovaroin. Ennakoivalla suunnittelulla voidaan palveluita tuottaa taloudellisesti ja inhimillisesti. Yhteiskunnassa ja palveluissa tapahtuvat muutokset ovat samanaikainen systeeminen prosessi, johon osataan reagoida ja voidaan myös vaikuttaa. Luonnolliset verkostot ja vertaisuus ovat tärkeitä, mutta taustalla on ymmärrys luonnollisten verkostojen erilaisista kyvyistä kannatella silloin, kun tukea tarvitaan. Malli on herkkä eroille ja kykenee reagoimaan intensiivisen tuen tarpeeseen. Kansalaisten keskinäinen tasa-arvo on tärkeä, kuitenkin se nähdään hoidon, hoivan tai huolenpidon tarpeeseen perustuvana. Asiakkaan tieto ja kokemus ovat merkittäviä tutkimustiedon ohella. Prosessissa korostuu osallisuus, joka samalla merkitsee vastuun ottamista. Toimintaa perustellaan ja kehitetään vaikuttavuustutkimusten avulla. Palvelut ovat joustavia, henkilökohtaisia ja lähipalveluita. (Katisko ym. 2014, 40.)
Tulevaisuusskenaariota testattiin myös opettajaopiskelijoiden learning cafe -työskentelyn avulla. Sen tuottama aineisto kuvasi nykytilannetta ja hahmotti erilaisia tulevaisuuksia. Aineistot käsiteltiin sisällön analyysillä ja sen eri vaiheita reflektoitiin kuntoutus- ja liikunta-alan sekä sosiaali- ja terveysalan koulutustoimikunnissa. Monissa yhteyksissä kerätyt aineistot edellyttivät huolellista aineistotriangulaatiota, joka varmensi tuloksia ja toi ilmiön monipuolisesti tarkasteltavaksi.
Tutkimusprosessia voidaan kuvata monivaiheiseksi. Syntynyttä tietoa analysoitiin ja se syventyi uusissa haastatteluissa. Luotettavuutta lisäsi myös tutkimustoimikuntien ja työryhmien kommentoinnit tutkimuksen aikana. Tutkimustoimikunnat ja työryhmät tarkensivat ja korjasivat tulkintojamme. Prosessi varmisti tulkinnan onnistumista ja koko tutkimusprosessin luotettavuutta.
Tavoiteltava tulevaisuuden skenaario
Edellisessä luvussa kuvatuista kolmesta vaihtoehtoisesta skenaariosta muodostettiin yksi tavoiteltava skenaario, joka nimettiin Dynamoksi. Kuvaamme sitä seuraavaksi tarkemmin, koska se muodostaa toivotun tulevaisuuden, jossa moniammatillinen ja -alainen työ voi toteutua. Lisäksi kuvaamme moniammatillisen ja -alaisen harjoittelun osaamisvaatimuksia ja tunnuspiirteitä.
Dynamo on metafora, jonka perusta on holistisessa ihmiskäsityksessä ja asiakaslähtöisyydessä. Kuntoutus-, liikunta-, sosiaali-, terveyspalvelut tuottavat dynamon tavoin voimia ja voimaantumista siitä huolimatta, että palvelujen tarve hetkittäin voi olla hyvinkin intensiivistä. Palveluprosessit ovat mallinnettuja ja sensitiivisiä. Asiakas ja asiakkaan tieto on lähtökohta suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa. Asiakas tulee kuulluksi oman elämänsä asiantuntijana ja vastuullisena toimijana. Kokemus- ja käyttäjätutkimus muodostaa luontevan osan palveluiden laadun arviointia.
Rakenteellisesti malli perustuu keskitettyihin, isoihin yksiköihin. Ne edellyttävät kuitenkin toimivia tietojärjestelmiä ja sellaisia työtapoja, joissa pienet paikalliset tai liikkuvat palveluyksiköt saavuttavat palvelun tarvitsijan ja siten saavat asiantuntijatiedon käyttöönsä. Tällöin mahdollistuu myös jalkautuminen lähelle palvelujen tarvitsijaa tai käyttäjää. Näistä hajautetuista tai liikkuvista yksiköistä konsultoidaan asiantuntijoita ja kyetään reagoimaan tilanteisiin varsin nopeasti ja ilman kuormittavia läheteprosesseja. Tästä on kokemusta Tanskassa, jossa kotona hoivaa tai hoitoa toteuttava työntekijä voi lähettää mobiililaitteella kuvan esimerkiksi hoidettavasta haavasta. Lääkäri voi kuvan perusteella ottaa kantaa hoitoon tai lääkitykseen keskusteltuaan asiakkaan ja hoitajan kanssa. (Digitaliseringsstyrelsen 2013, 12.)
Erilaisten asiantuntijoiden transprofessionaalinen osaaminen, tietäminen ja toiminta kehittyvät yhteistyössä. Rajapinnoilla osataan toimia joustavasti ja tehokkaasti. Havainnosta syntyy ajatus osaamisen kehittymisen vastavuoroisuudesta tai prosessimaisuudesta, jolloin yhteistyössä kaikkien osapuolten tietämys lisääntyy. Peruspalveluissa voidaan kehittää kykyä reagoida asiakkaiden tai/ja potilaiden palvelutarpeisiin entistä tehokkaammin ja vaikuttavammin.
Palvelut tuotetaan tai organisoidaan kustannustietoisesti pääosin julkisin verovaroin. Tätä luonnollisesti määrittää se, millaiseksi yhteiskuntaa poliittisella päätöksenteolla ohjataan. Hyvinvointiyhteiskunta -ajattelulla on Suomessa vankka kannatus ja se merkitsee tulevaisuudessa varojen suuntaamista kansalaisten hyvinvointia edistäviin palveluihin kestävällä tavalla.
Palvelutoimintaa perustellaan ja kehitetään muun muassa vaikuttavuustutkimusten avulla. Ennakoivalla ja asiakkaita osallistavalla suunnittelulla palvelu tuotetaan eettisesti kestävästi, taloudellisesti ja inhimillisesti. Yhteiskunnassa ja palveluissa tapahtuvat muutokset ovat samanaikainen systeeminen prosessi, jossa sen eri osat ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Skenaario perustuu siihen, että palvelurakenneuudistus on pystytty viemään läpi tavalla, joka poistaa kuntien erilaisten voimavarojen kautta syntyvää kansalaisten eriarvoisuutta. Monialaisen ja -ammatillisen työn yhtenä merkittävänä funktiona on vaikuttaminen. Poliittisten ja taloudellisten ratkaisujen pohjaksi tuotetaan myös kokemustietoa. Toiminnassa tähdätään kansalaisten yhdenvertaisuuteen, ja siinä korostuvat luonnolliset verkostot ja vertaisuus.
Dynamossa palvelujen tarjonta on tunnistettua, ja tietoa on saatavilla monikanavaisesti. Palvelut ovat laadukkaita, eivätkä ne perustu asiakassegmentointiin. Asiakkaiden palvelujen tarve on hyvin erilaista, mutta yhä enemmän palvelut toteutuvat asiakkaan kotona, hänen tarpeistaan lähtien. Asiakas valitsee palvelun tuottajan varallisuudestaan riippumatta, mutta hänellä on myös mahdollisuus yksityisiin, itse kustannettuihin palveluihin.
Tietojärjestelmien kehittyminen mahdollistaa liikkuvat ja lähellä palvelujen käyttäjää toteutuvat ratkaisut. Ne ovat entistä helpommin saatavilla ja ne myös saavuttavat käyttäjänsä yhä paremmin. Palvelut ovat ikä-, kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisiä. Tärkeätä on huomata palveluiden saavuttamiseen liittyvät moniulotteiset tekijät. Yhtä hyvin köyhyys, matala koulutustaso, vammaisuus kuin korkea ikä tekevät palveluprosesseista ja niihin pääsystä erilaisia. Palveluratkaisut eivät saa olla rakenteellisesti diskriminoivia.
Välitöntä reagointia ja akuutteja toimenpiteitä vaativat palvelut toimivat Dynamossa, koska niistä on sovittu yhteiskunnallisesti. Institutionaaliset, universaalit palvelut (äitiyshuolto, kouluterveydenhuolto) ovat kehittyneet koko perhettä osallistavaksi. Sosiaalisen pääoman ja ihmisten omien voimavarojen merkitys on tunnistettu hyvinvoinnin peruselementiksi. Asiantuntijoiden verkostot rakentuvat tai joustavat asiakkaan tarpeen mukaan. Moniammatillista työtä kuvaavan dialogin tuloksena syntyy moniäänisyyttä ja monenlaisia ratkaisuja, joiden laatu viimekädessä todentuu asiakkaan kokemuksena saadusta avusta tai tuesta.
Osaamisen dialektinen kehittyminen
Tulosten perusteella yhteinen työ kehittää kaikkien osapuolten osaamista ja työtä. (Katisko ym. 2014.) Tutkimuksessa tuotettiin käsite asiantuntijuuden dialektinen kehittyminen. Sillä viitataan yhteiseen oppimisen prosessiin. Lisäksi esimerkiksi hajautettujen palvelujen mahdollisuus käyttää konsultaatioapua monipuolisesti ja asiakkaan oman tiedon hyödyntäminen tuottavat yhteisen osaamispääoman vahvistumista. Erityisen selkeästi se näkyy rajapintatyöskentelyn tehostumisena ja kehittävänä otteena omaan työhön.
Monialaiseen ja -ammatilliseen työhön liittyy olennaisesti opiskelijoiden ohjaus, joka mahdollistaa monialaisen ja -ammatillisen työkulttuurin vahvistumisen. Opiskelija on resurssi, työpari ja kehittämiskumppani, jonka kanssa on mahdollista keskustella työstä ja oppia yhdessä. Yhteisenä tavoitteena on kulttuurisensitiivinen ymmärrys yhteiskunnan muutoksista ja niiden vaikutuksista yksilöiden ja yhteisöjen elämään. Tätä osaamista nimitettiin yhteiskunnalliseksi lukutaidoksi. Ihmettely ja yhteisöllinen tietämyksen tuottaminen ovat keinoja säilyttää luova ja kysyvä suhde työhön.
Monialainen ja -ammatillinen osaaminen oppimisen näkökulmasta
Tulosten mukaan moniammatillinen osaaminen tarkoittaa sitä, että oman ammatin tietoperustan ja siihen liittyvän osaamisen ohella hallussa on kehittävä suhde omaan työhön, kyky reflektoida sekä taito toimia yhdessä. Johtaminen on yhteistyön väline ja siinä painottuvat osaamisen, yhteistyön, ihmisen, kehittämisen ja talouden johtaminen. Johtamisen haasteina ovat jatkuva muutos, joka saattaa tuottaa myös työhön sitoutumisen ongelmia.
Sähköiset palvelut ovat yhä merkittävämmässä roolissa, mutta vuorovaikutusta ja kohtaamista edellyttävien palveluiden monikanavainen saavutettavuus on tärkeää. Tanskassa toteutetussa digitalisaatioprosessissa oli todettu, että sekä ikääntyvät että nuoret tarvitsevat apua saadakseen digitalisaation tuottaman edun. Nuoret eivät vielä hahmota yhteiskunnallisia järjestelmiä, vaikka ovat taitavia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Ikääntyvien yhteiskunnallinen tietämys on laajempaa, mutta sähköisten välineiden käyttö tai esimerkiksi muistihäiriöt saattavat tuottaa pulmaa. Heillä onkin tavoitteena saattaa 80 % palveluista sähköisiksi. He korostavat sähköisten palvelujen vuorovaikutuksellisuutta. Asiakkaan on saatava tieto siitä, että hänen kysymyksensä tai tieto hänen tarpeestaan on mennyt perille. Tämä vuorovaikutuksellisuus säästää viimekädessä resursseja ja tuo asiakastyytyväisyyttä. (Digitaliseringsstyrelsen 2011,15.)
Monialaisen ja -ammatillisen osaamisen kehittyminen vaatii tukea ja ohjausta. Sen perustana ovat arvot, jotka todentuvat eettisessä toiminnassa. Harjoittelussa toimitaan, kehitetään, reflektoidaan ja kyseenalaistetaan yhdessä tiimeissä ja työryhmissä. Tällaisessa kulttuurissa asiakkaat ja eri alojen ammattilaiset voivat kokea olevansa arvostettuja ja heidän äänensä kuuluu.
Tulevaisuuden osaamisvaatimusten kuvaus viittaa ei-hierarkkiseen ja asiakaslähtöiseen toimintaan. Monialaisen ja moniammatillisen verkoston toiminnassa korostuvat myös avoimuus, yhteisöllinen tiedon tuottaminen sekä esteetön tiedonsiirto. Mahdollisuus reflektoida muiden alojen toimijoiden kanssa kehittää tietoperustaa ja luo sille merkityksiä, joiden varassa osaaminen syvenee ja laajenee yhteiseksi osaamiseksi ja jaetuksi tiedoksi. Se vahvistaa sekä yhteisen että erillisen työn tunnistamista.
Yhteisöllisen ja alat ylittävän osaamisen kehittämisen konteksti on työelämä – tapahtuipa se harjoitteluissa, hankkeissa/projekteissa tai opinnäytetyöprosesseissa. Oppimista edistäviä menetelmiä ovat toiminnalliset harjoitukset ja työelämässä tapahtuvaan kehittämistyöhön osallistuminen. Vertaistutorointi on merkittävää oman tietoperustan kehittämisessä ja mentorointi muodostuu parhaimmillaan vastavuoroiseksi. Sen sisältämä ohjaus muuntuu yhdessä tietämiseksi ja dialogiksi. Parhaimmillaan harjoittelun ohjaaminen on työparityöskentelyä, jossa molemmat oppivat.
Oppimisympäristöt ovat siellä, missä ihmiset ovat, missä ongelmia tunnistetaan ja missä niitä ratkaistaan. Haasteena ovat oppimisen ja oppimisympäristöjen monimuotoisuus ja vuorovaikutteisten toimintatapojen hyödyntäminen. Monimuotoisuutta tuotetaan parhaiten opiskelemalla ja harjoittelemalla mahdollisimman monialaisesti ja -ammatillisesti eri toimintaympäristöissä. Palvelujen tuottajina voivat olla julkinen, yksityinen ja kolmas sektori. Kansalaisaktiivisuus, vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta ovat tärkeitä toimintaympäristöjä ja merkittävää sosiaalista pääomaa. Ne ovat myös varteenotettavia indikaattoreita palvelujen toimivuudesta ja tuottavat tietoa palveluiden katkoksista tai aukkokohdista. Niiden piirissä voi myös syntyä merkittäviä, käyttäjälähtöisiä innovaatioita.
Pohdinta
Moniammatillista ja monialaista osaamista opitaan harjoittelemalla autenttisissa tilanteissa koko sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan koulutuksen aikana. Kemppaisen (2012) mukaan alan ammattilaisilla on puutteelliset taidot ja tiedot toimia yhteistyössä. Voi olla, että koulutuksen ja työelämän rakenteet uusintavat kulttuurisina toimintatapoina erillisten ammattien ja yksilöllisten identiteettien merkitystä. Tarvitaan moniammatillisen ja -alaisen oppimisen paikkoja (Eloranta & Kuusela 2011) ja uudenlaisia työn tekemisen tapoja.
Monialainen verkostoituminen jo koulutuksen aikana mahdollistaa oman osaamisen laajenemisen. Yhteinen koulutus vähentää keskinäisiä ennakkoluuloja, parantaa vuorovaikutustaitoja ja lisää halua kehittää omaa yhteistyöosaamistaan. (Kemppainen ym. 2012). Yhteistyöosaamisen kontekstina pidetään työelämää, mutta konteksti voi olla myös laajempi ja ulottua vapaaehtoistyön tai kansalaistoiminnan eri toimijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön.
Rubinin (2010) mukaan ilmiöpohjainen oppiminen on yhdessä suunnittelua, toimeenpanoa ja kehittämistä ja se edellyttää yhteistoimintaa eri oppiaineiden, tieteenalojen ja tiedekuntien opettajien kesken. Hänen mukaansa eri tieteenaloilla on ilmiöitä useimmiten tutkittu niiden omista lähtökohdista ja näkökulmista. On kehittynyt kunkin tieteenalan oma käsitteistö, kieli, teoriapohja ja menetelmät. Ilmiöpohjainen oppiminen ja opetus edellyttävät, että nämä eri tieteenalojen omat työkalut ja lähestymistavat toimivat jäsentämisen välineinä, eräänlaisina työkaluina tieteenalat ylittävässä yhteistyössä.
Aloja ylittävä osaaminen tuottaa osaamisen dialektistä kehittymistä. Se on myös haaste tulossa olevalle Sote-uudistukselle. Rajapinnoilla ja yhdessä toimiminen luo mahdollisuuksia luoviin ja yhteistoiminnallisiin ratkaisuihin, joissa myös vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan resurssit tulevat käyttöön. Asiakkaan osallisuus kulminoituu kuulluksi tulemiseen ja vaikuttamisen todellisiin mahdollisuuksiin. Osallisuuden esteinä saattavat olla mm. kommunikaatio- tai muistivaikeudet. Esteiden poistamiseen pitää panostaa koulutuksessa ja palveluissa.
Tutkimuksen luotettavuuden näkökulmasta tulevaisuuden työelämän ennakointi on vaikeaa ja ammatin perusosaamisen lisäksi opiskelijan on tärkeää saada haltuunsa oppimisen ja kehittymisen valmiudet, joiden varassa hän pärjää sekä työelämässä että elämässä (Kolkka 2001, 2013). Tutkimuksen fokusryhmien koko oli fokusryhmien koolle asetettujen kriteerien mukainen (Puchta & Potter 2002). Tiimiin valittiin asiantuntijat sen perusteella, että heillä on kokemusta moniammatillisesta ja -alaisesta työstä. Kuitenkaan kukaan ei varmasti pysty sanomaan ovatko henkilöt juuri oikeita. Suunnittelimme ensimmäisen haastattelukierroksen tarkasti varmistaaksemme, että tutkimus vastaa sille asetettuun kysymykseen. Analyysin ja tulosten luotettavuutta lisäsi se, että kolme tutkijakoulutuksen saanutta henkilöä toteutti sen. Lisäksi analyysin tulosta arvioi hankkeen ohjausryhmä. (Barbour 2010). Tuloksena syntyi tietoa koulutuksen kehittämiseksi. Koulutuksen tulee tuottaa osaamista, johon sisältyy yhteiskunnallinen lukutaito ja halu vaikuttaa inhimillisten ja asiakkaan osallisuutta edistävien palvelujen syntyyn.
Kirjoittajat
Marjo Kolkka, yliopettaja, TKI, FT, YTM, Diakonia-ammattikorkeakoulu, marjo.kolkka@diak.fi
Päivi Vuokila-Oikkonen, yliopettaja TKI, TtT, työnohjaaja-työelämän kehittäjä-reteaming coach, Diakonia-ammattikorkeakoulu, paivi.vuokila-oikkonen@diak.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Barbour, R.S. 2010. Focus Groups. Teoksessa Bourgeault, I., Dingwall, R. & de Viers, R. The SAGE Handbook of Qualitative Methods in health Research. London: Sage Publications.
Chekland, P. 1985. Systems Thinking, Systems Practice. Avon, Bath: The Pitman Press.
Digitaliseringsstyrelsen 2011. The digital path to future welfare. The Danish e-Government Strategy 2011–2015. The Danish Covernment, Local Government Denmark, Danish Regions http://www.digst.dk/~/media/Files/Digitaliseringsstrategi/Engelsk_strategi_tilgaengelig.pdf. Viitattu 7.11.2014.
Digitaliseringsstyrelsen 2013. Digital Welfare empowerment, flexibility and efficiency. Common public-sector strategy for digital welfare 20143-2020. The Danish Covernment, Local Government Denmark, Danish Regions http://www.digst.dk/~/media/Files/English/Strategy_for_Digital_Welfare.pdf. Viitattu 7.11.2014.
Edwards, A. (2010) Being an Expert Professional Practitioner. The Relational Turn in Expertice. London: Springer,.
Eloranta, S. & Kuusela, M. 2011. Moniammatillinen yhteistyö – katsaus suomalaisiin hoitotieteellisiin opinnäytetöihin. Tutkiva Hoitotyö 9 (3), 4–12.
Grigg L. & Johnston R. & Milson N. 2003. Emerging issues for cross-disciplinary research: conceptual and empirical dimensions. http://www.dest.gov.au/sectors/research_sektor/publications_ resources.
Holland L. H. M. 2006. Expansion of cross-disciplinary science research defines Hyman´s tenure. http://www.thecrimson.com/article.aspx
Isoherranen, K. 2012, Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Akateeminen väitöskirja. Sosiaalitieteiden laitos. Helsingin yliopisto
Katajamäki E. 2010. Moniammatillisuus ja sen oppiminen. Tapaustutkimus ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalta. Acta Universitatis Tamperensis 1537. Tampere: Tampereen yliopisto. Kasvatustieteen laitos.
Katisko M., Kolkka, M. & Vuokila-Oikkonen P. 2014. Moniammatillinen ja monialainen osaaminen sosiaali-, terveys-, kuntoutus- ja liikunta-alan koulutuksessa. Malli työssäoppimisen ja ammattitaitoa edistävän harjoittelun toteutusta varten. Raportit ja selvitykset 2014:2 Opetushallitus. http://www.oph.fi/download/155899_moniammatillinen_ja_monialainen_osaaminen_sosiaali_terveys_kuntoutus_ja_lii.pdf
Kemppainen T., Paasivaara L. & Wiik H. 2012. Terveydenhuollon ,moniammatilliseen johtamiskoulutukseen osallistuneiden käsityksiä johtamisosaamisen kehittymisestä. Premissi 7 (5), 32–39.
Kolkka, M. 2001. Ammattiin oppimisen situationaalisuus, yksilöllisyys ja prosessuaalisuus. Acta Universitatis Tamperensis 825. Tampere: Tampereen yliopisto.
Kokka, M. & Karjalainen AL 2013. Maailman osaavin kansa – Koulutuksellinen tasa-arvo on poliittinen ja pedagoginen kysymys. Teoksessa Mahlamäki-Kultanen S., Hämäläinen T., Pohjonen P. & Nyyssölä K. (toim.) 2013. Maailman osaavin kansa 2020 – Koulutuspolitiikan keinot, mahdollisuudet ja päämäärät. Koulutustutkimusfoorumin julkaisu. Opetushallituksen raportteja ja selvityksiä 2013:8. Tampere: Yliopistopaino. 50–67
March J. 2006. Cross-disciplinary research group. http://www.nottingham.ac.uk/cdrg/
Mannermaa, M. 1993. Pehmeä systeemimetodologia tulevaisuudentutkimuksessa. Teoksessa Miten tutkisimme tulevaisuutta? Kommunikatiivinen tulevaisuudentutkimus Suomessa. Vapaavuori, M. (toim). Tulevaisuudentutkimuksen seura ry. Helsinki: Painatuskeskus ry. 89–95.
Metteri, A. 2012. Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö. Tampere: Tampereen yliopistopaino Oy.
Puchta, C.& Potter, J. 2002. Manufacturing individual options: market research focus groups and the discursive psychology of evaluations. British Journal of Social Psychology 41, 345–363.
Pärnä, K.2012. Kehittävä moniammatillinen yhteistyö prosessina. Lapsiperheiden varhaisen tukemisen mahdollisuudet. C-sarja 341. Scripta Lingua Fennica Edita. Turun yliopiston julkaisuja.
Rubin, A. 2004. pehmeän systeemimetodologian perusteet. http://www.tulevaisuus.fi/topi/topi_vanha/kokohakemistosivut/kokossm.htm luettu 22.1.2013.
Rubin, A. 2010. Muuttuvan ajan muuttuvat haasteet. Mihin tulevaisuudentutkimuksen opetuksessa tulisi kiinnittää huomiota? TVA-JULKAISUJA 1/2010 Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia. http://www.tvanet.fi/tutkimus/julkaisut/TVA-julkaisuja-2010-1.pdf
Sillanaukee, P. 2014. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on historiallinen. http://www.stm.fi/ylakulma/artikkeli/-/view/1878483, i.a. luettu5.11.2014.
STM 2014. Hyvinvointi on toimintakykyä ja osallisuutta, Sosiaali- ja terveysministeriön tulevaisuuskatsaus 2014. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2014:13. www.stm.fi/julkaisut
Vuokila-Oikkonen, P.2002. Akuutin psykiatrisen osastohoidon yhteistyöneuvottelun keskustelussa rakentuvat kertomukset. Acta Universitatis Ouluensis Medica D 704.
Vuokila-Oikkonen, P.2012. Mielenterveyden edistäminen peruskoulun alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa ja ammattikorkeakoulussa. Julkaisussa Liisa Kiviniemi et al. (toim) Piiriltä yliopiston kautta siviiliin dosentti Merja Nikkosen juhlakirja. ePooki 9/2012- Oulun seudun ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehitystyön julkaisut. 50–58. http://www.oamk.fi/epooki/?julkaisu=52
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
