Moving Towards Wellbeing-hanke on Lahden ammattikorkeakoulun vetämä kahden ja puolen vuoden projekti, joka tähtää sosiaali- ja terveysalan toimijoiden yhteen saattamiseen ja uudenlaiseen yhteistyöhön Suomessa ja Venäjällä. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu on hankkeen toinen suomalainen koordinaatio-osapuoli. Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen alueiden lisäksi mukana on Venäjältä Pietarin ja Viipurin alueet sekä kehittämisyhtiö Cursor Kotka-Hamina alueelta. Pietaria edustaa Higher economic School HSE (www.hse.ru) ja Viipuria Russian presidental academy of national economy and public administration RANEPA (www.ranepa.ru). Hanke on saanut rahoituksen ENPI CBC 2007–2013 -ohjelmasta.
Hankkeen ensimmäisenä tavoitteena oli saada mukaan sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavia pienyrittäjiä tai yhteisöjä kiinnostumaan ja sitoutumaan hankkeeseen. Kymenlaakson, Pietarin ja Viipurin alueilta yrittäjiä saatiin mukaan noin kymmenkunta. Mukana olevat yritykset ja yhteisöt edustavat pk-sektoria, joiden koko vaihtelee yksinyrittäjän yrityksestä reilut sata työntekijää työllistäviin yhteisöihin.
Hankkeen aikana järjestetään useita workshoppeja niin Suomessa kuin Venäjällä sekä iso seminaari Pietarissa kesäkuussa 2013 ja loppuseminaari Lahdessa kesäkuussa 2014.
Projektin ensimmäinen workshop pidettiin Viipurissa 18.6.2012. Tunnelma oli varovaisen tunnusteleva ja yhteistä kieltä oli vaikea löytää. Hankkeen oli tarkoitus toimia täysin englanninkielellä, mutta suurin este tälle on venäläisten vanhempien yrittäjien kielitaito. Heillä on kova halu tehdä yhteistyötä, mutta kielimuuri on melko suuri, jotta aitoon yhteistyöhön päästäisiin. Nuoremmat venäläiset yrittäjät ovat sen sijaan hyvin kielitaitoisia ja innostuneita yhteistyön kehittämisestä. Suomalaiset yrittäjät ja yhteisöjen edustajat ovat kaikki englanninkielen taitoisia.
Ensimmäisen workshopin suurin tavoite oli toisiin tutustuminen. Ohjelmassa oli erilaisia kulttuuriin liittyviä leikkimielisiä kilpailuja ja toimintaa. Workshopissa oli hyvä virittäytyä koko hankkeeseen.
Seuraava tapaaminen oli Kymenlaaksossa kahden päivän workshopin merkeissä. Kymenlaaksossa ohjelmassa oli yrittäjyysluentojen lisäksi tutustumiskäyntejä hankkeessa oleviin yrityksiin ja heidän toimintaansa. Iltaohjelmassa avajaissanat oli lausumassa Kyamkin rehtori Petteri Ikonen. Venäläiset yhteistyökumppanit arvostavat kovasti sosiaalista kanssakäymistä ja sitä, että hankkeessa mukana olevien tahojen johto myös osoittaa asian tärkeyden.
Seuraavan kerran tapasimme Päijät-Hämeessä, Lahden ammattikorkeakoulun organisoimassa workshopissa, jossa tutustuttiin monipuolisesti alueen hyvinvointialan yrityksiin, myös sellaisiin, jotka eivät varsinaisesti ole hankkeessa mukana.
The Big Seminar eli pääseminaari Pietarissa vastasi yli odotusten ainakin meidän suomalaisten toiveita siitä, mitä halusimme nähdä ja kokea suuressa metropolissa. Kesäkuussa 2013 saavuimme Allegrolla upeaan, aurinkoiseen Pietariin, jossa meitä odotti tilauslinja-autot heti rautatieasemalla. Pietarin oppilaitoksella ohjelmassa oli kolme luentoa, koskien Venäjän sosiaali- ja terveydenhuollon nykyistä tilaa sekä kehittymisnäkymiä niin Pietarissa kuin sitä ympäröivissä pienemmissä kaupungeissa. Lounaan jälkeen jakauduimme kahteen ryhmään ja meidät kuljetettiin tutustumaan kehitysvammaisten lasten ja aikuisten kuntoutuspalveluihin sekä Canis-terapiaan. Canis-terapian tavoitteena on auttaa vammaisia lapsia luomaan kontakti koiraan hänen omilla ehdoillaan, niin että lapsi lähestyy ensin. Tutustuimme luennon muodossa Leningradin alueella sijaitsevaan Opeca-ketjuun, jolla on useampia sosiaaligeriatrisia keskuksia (www.sgc-opeca.ru). Seminaaripäivä huipentui upeaan venäläiseen iltaan, jossa pöydät notkuivat mitä uskomattomampia herkkuja ja nauru raikui.
Seuraava päivä aloitettiin yritysvierailuilla Vsevolozhskin ja Kronshtadin kaupungeissa. Kronshtadissa ryhmäläisiä oli vastassa jopa kaupungin kansanedustajat. Molemmissa paikoissa esiteltiin ylpeänä nykyistä sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Tässä meillä suomalaisilla olisi paljon opittavaa; venäläiset ovat kansallisylpeää kansaa ja meidänkin tulisi olla ylpeitä siitä, mitä meillä on. Iltapäivän kuuntelimme luentoja venäläisestä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmästä. Ilta päätettiin Neva-joella musiikkiristeilyyn.
Reilu vuosi on kulunut siitä, kun yrittäjät ovat ensimmäisen kerran tavanneet toisensa. Tämä näkyy kaikessa kanssakäymisessä: keskustelu on rennompaa, kaikilla on yritystä ymmärtää toisiaan, kädet viuhuvat ja hymyt pysyvät kasvoilla. Yhteisellä kielellä voisimme päästä vaikka mille tasolle yhteisessä toiminnassamme. Yhteistyötä kuitenkin jo tehdään; yrittäjät ovat nähneet mielenkiintoisia ratkaisuja rajan molemmin puolin. Erilainen lainsäädäntö maittemme välillä vaikeuttaa kuitenkin muun muassa erilaisten luontaishoitojen tai riippuvuushoitojen suoran siirron Suomeen.
Lokakuussa 2013 olimme kahden päivän workshopissa Viipurissa, jossa pääpaino oli eri yrityksiin tutustumisessa. Kymenlaaksolaiset matkasivat Viipuriin Vaalimaan ja Torfjanovkan raja-asemien kautta. Allegrolla matkustaminen on yksinkertaista – muutaman kerran täytyy passia ja junalippua näyttää sekä täyttää maahantulo ja -poistumiskaavake. Tämä toistuu myös bussilla kuljettaessa, mutta matkustajan on jalkauduttava useampaan kertaan ulos, jonotettava, vaikka ketään muita ei koko raja-asemalla näkyisi, osattava muutama sana venäjää tai ainakin oltava osaavinaan. Vaikka rajamuodollisuudet ovat ”löystyneet” viimeisten vuosien aikana, on EU:n rajan ylittäminen itään aina yhtä sykähdyttävää. Venäläiset virkailijat ovat tärkeitä koppalakkeineen ja monine merkkeineen rintapielessä, jo tämä saa suomalaisen matkailijan suoristamaan selkänsä ja olemaan hymyilemättä. Itsekin vastasin ”Da, da, da”, useampaan kertaa vaikka en ollut ihan varma mitä myöntelin. Kaikki sujui kuitenkin täysin ongelmitta. Takaisinpäin tullessa osasivat ryhmäviisumilaisemme asettautua aakkosjärjestykseen passi- ja viisumitarkistuksessa, joten saimme pienen hymynhäivähdyksenkin virkailijalta.
Itse workshop oli kaikin puolin onnistunut. Viipurin oppilaitos oli erinomaisesti järjestänyt ohjelman, jossa oli sopivasti luentoja ja runsaasti tutustumisia eri yrityksiin ja niiden toimintaan. Osa ryhmästä pääsi käymään Svetogorskissa, jossa kohteena oli uutuuttaan kiiltelevä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukeskus. Osa meistä tutustui Tapiola-keskukseen (www.tapiola-rus.com), jota hallitsi upea kylpylähotelli ja sen ympäristössä olevat hirsimajat kristallikruunuineen. Tapiolassa ei ollut ketään asiakkaita vierailuhetkellämme. Ihmettelimmekin tätä ääneen ja kysyimme paikan kannattavuutta. Oppaamme keskuksesta vastasi, ettei paikan ole tarkoituskaan tuottaa voittoa, vaan se on omistajansa harrastus. Lähdimme takaisin Viipuriin silmät ymmyrkäisinä ihmetellen kalliin harrastuksen mahdollisuutta.
Iltaohjelmamme oli mukavan rentoa; lauloimme yhdessä ja erikseen sekä venäjäksi että suomeksi. Parasta oli laulu ”Unohtumaton ilta” (= Podmoskovnyje vetshera) (Metsässä ei liikahda lehtikään) -laulettuna niin, että venäläiset lauloivat venäjäksi ja me suomalaiset lauloimme suomeksi, samanaikaisesti. Upeaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vielä muutama vuosi sitten illanvietot venäläisten yhteistyökumppaneiden kanssa saattoivat venyä pikkutunneille, mutta nyt kaikki poistuvat majapaikkoihinsa jo hyvissä ajoin kello yhdeksän tienoissa.
Palasimme Kymenlaakson monta ajatusta ja kokemusta rikkaampina. Kymenlaakson ryhmä on hankkeen aikana verkostoitunut myös keskenään hyvin tiiviisti. Olemme tavanneet säännöllisesti eri yrityksiin tutustuen. Nyt meillä on yhdessä ponnistettavana helmikuun 2014 workshop. Projektipäällikkönä voin olla erittäin ylpeä ryhmästäni, joka on erittäin sitoutunut ja halukas tekemään paljon hankkeemme eteen. Jokainen haluaa olla mukana järjestämässä omaa workshopia, jossa on jo alustavasti niin paljon ohjelmaa ja tutustumispaikkoja, ettei kaksi päivää tahdo riittää.
Hanke on ollut tähän mennessä hyvin antoisa ja sitä tullaan kaipaamaan, kuten yksi yrittäjistämme Riilax Oy:n toimitusjohtaja Viipurista palatessamme sanoi: ”Harmittaa jo nyt, kun tämä hanke päättyy kesäkuussa.” Tarkoitus on kuitenkin, että yrittäjät jatkavat rajan ylittävää yhteistyötä hankkeen jälkeenkin. Aika näyttää kuinka käy, mutta mahdollisuus on annettu.
Kesäkuussa 2014 sanomme toisillemme ”Näkemiin, До свидания (da svidania)”, mutta emme “Hyvästi, Прощай навсегда (prassai navsigda)”.
Kirjoittaja
Tiina Punkanen, projektipäällikkö, KM, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tiina.punkanen@kyamk.fi
