Johdanto
Tässä artikkelissa kohteina ovat venäläisten sosiaalikeskusten työntekijöiden asiantuntijavaihdot Kaakkois-Suomessa sekä Kyamkin sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opiskelijoiden oppiminen hankeyhteistyössä. Asiantuntijavaihtojen aikana järjestettiin luentoja, joiden aiheina olivat suomalainen sosiaalityö ja erilaiset työmenetelmät. Lisäksi järjestettiin yhteisiä keskusteluja sekä tutustumista sosiaali- ja koulutusorganisaatioiden käytännön työhön. Oppimisen kannalta tarkastelemme erityisesti vastavuoroisia asiantuntijavaihtoja sosionomi (ylempi AMK) -koulutuksessa. Opiskelijastatuksensa lisäksi opiskelijat ovat samalla myös sosiaalialan ammattilaisia, ja opintojakso, johon heidän hanketyönsä on liittynyt, on nimeltään Varhainen tuki ja vastuunotto.
Kyselyihin ovat vastanneet opintomatkoille ja vierailuihin osallistuneet työntekijät. Opiskelijat ovat kirjoittaneet lyhyen yhteenvedon opintojakson tuottamasta oppimisesta. Lisäksi käytössä ovat olleet opiskelijoiden laatimat raportit opintomatkoista sekä kirjoittajien kokemukset matkoilla mukana olleilta opettajilta ja hanketyöntekijöiltä.
Artikkeli on yhdistelmä kahdesta erillisestä artikkelista, jotka tullaan julkaisemaan vuoden 2014 alussa Empowerment of Families with Children -hankkeen teoksessa Vastavuoroiset ja voimaantumista tukevat käytännöt perhetyön kehittämisessä. Artikkelin aihe liittyy vahvasti oppimisen sekä asiantuntijuuden kehittämisen tutkimiseen. Yhteistyö Suomen ja Venäjän välillä sosiaalialalla on viime vuosina kasvanut, mutta tutkittua tietoa aiheesta on hyvin vähän. Kokemustiedon kääntäminen tutkimustiedoksi olisi kuitenkin tärkeää, jotta näitä kokemuksia voitaisiin jatkossa hyödyntää.
Vastavuoroinen oppiminen
Empowerment of Families with Children -hankkeessa sekä Suomessa että Venäjällä toimijoiden verkosto muodostui käytännön työntekijöistä, koulutuksen toteuttajista, opiskelijoista, kehittäjistä ja tutkijoista. Osapuolten keskinäinen vastavuoroinen toiminnallinen suhde sisälsi teoriaa, käytäntöä, reflektiota ja toimintaa, jotka ovat edellytyksiä tietoiselle toiminnalle ja maailman muuttamiselle (praksis) (Freire 2005, 139). Sekä hankkeen rakenteet että vierailut mahdollistivat vastavuoroisen oppimisen, jossa asiantuntijat ja opiskelijat pystyivät etäännyttämään oman maailmansa ja reflektoimaan sitä löytääkseen uusia toimintatapoja ja ratkaisuja.
Yleisesti määriteltynä vastavuoroisuus liitetään ihmisten välisiin suhteisiin, joissa molemmat osapuolet antavat toisilleen jotakin ja saavat toisiltaan jotakin (Törrönen 2012, 185). Oppimisella viitataan taas yleisesti uusien tietojen ja taitojen omaksumiseen sekä uusien ideoiden syntymiseen, sosiaalisen todellisuuden ymmärtämiseen ja oman maailmankuvan laajenemiseen. Näemme, että oppiminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan se on sosiaalinen prosessi, jossa korostuu yhteistyön ja sosiaalisen vuorovaikutuksen merkitys ja jossa oppija itse luo aktiivisesti merkityksiä (Tynjälä 1999, 148–149). Seuraavassa tarkastelemme niitä elementtejä, jotka mahdollistivat vastavuoroisen oppimisen osallistujien välillä.
Konteksti – sosiaalipalvelujärjestelmien erojen ja yhtäläisyyksien tarkastelu
Yhteiskuntarakenne, sosiaalilainsäädäntö, sosiaalipolitiikka ja sosiaalipalvelujärjestelmä muodostavat kontekstin, jossa käytännön sosiaalityötä tehdään. Konteksti määrittelee myös sosiaalityön sisältöä, ja se on erilainen eri maissa. Ensisijaisen tärkeää on, että kontekstia selvennetään asiantuntijavaihtojen aikana. Näin osallistujien on mahdollista hahmottaa, miksi sosiaalityötä tehdään tietyllä tavalla.
Sosiaalityön yhteneväisyydet luovat asiantuntijavaihdoille ja yhteistyölle mielekkyyden pohjan. Kun koetaan, että on jotain yhteistä, voidaan asettaa yhteisiä tavoitteita ja oppia toisilta. Työntekijöiden vastausten perusteella suomalaisen ja venäläisen työskentelytavan yhteneväisyyksiä ovat perheiden samankaltaiset ongelmat, sosiaalityön vaatimukset kuten työn vastuullisuus sekä ihmissuhdetaitojen, ongelmanratkaisun ja stressinhallintataitojen korostuminen.
Hankkeessa tehdyt matkat poikkesivat tavanomaisista opintomatkoista siten, että ne oli suunniteltu hankkeen tavoitteiden mukaisesti perhetyön käytäntöjen kehittämisen näkökulmasta. Matkojen ohjelma ja järjestelyt lähtivät perhetyöntekijöiden tarpeista, mutta opiskelijoiden oppimistavoitteet olivat opintojakson tavoitteiden mukaisia. Opintomatkoja käytettiin oppimisen paikkoina ja opintomateriaaleina.
Opiskelijat kertoivat, että yksi opintomatkojen keskeisimpiä oppeja oli kulttuurien välisen ymmärryksen lisääntyminen.Työntekijät korostivat vuorovaikutuksen ja vastavuoroisuuden merkitystä oppimisen kannalta. Heidän mukaansa on erityisen tärkeää, että kollegat eri maista tapaavat. Kasvokkainen vuorovaikutuksellisuus onkin tärkeä oppimisprosessiin vaikuttava tekijä, sillä silloin on mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä ja tehdä huomioita syvemmän ymmärryksen saavuttamiseksi.
Opitut sisällöt – uudet työkalut, ideat ja maailmankuvan laajeneminen
Suomalaiset voisivat oppia venäläisiltä tiiviimmän moniammatillisen yhteistyön malleja, esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden ja psykologien välillä. Venäläiset taas voisivat oppia suomalaisilta perhetyön ja ryhmätyön metodeja sekä ennaltaehkäisevää perhetyötä. Työntekijöiden mukaan he oppivat sellaisia käytännön taitoja, jotka ovat lähes sellaisenaan siirrettävissä heidän organisaatioihinsa. Perhetyön työmenetelmistä opiskelijat nostivat esille perheiden yhteisten harrastusten tukemisen, terveelliset elämäntavat, työnteon ohjaamisen, taidelähtöiset menetelmät sekä lakitietouden lisäämisen, palveluohjauksen ja valokuvauksen menetelmän.
Työntekijät kertoivat, että heidän ajattelunsa sosiaalityön tavoitteista muuttui. Työntekijöiden vastauksista kävi ilmi, että he kokivat maailmankuvansa ja ammatillisen osaamisensa laajentuneen. Uuden oppimisen myötä tulee myös arvioineeksi vanhoja toimintatapoja ja kiinnittäneeksi huomiota sellaisiin asioihin, joita ei ole aiemmin huomannut. Tällöin tulee mahdollisesti tarkastelleeksi työtään eri näkökulmista. Ammatillisen oppimisen kannalta matkat herättivät myös opiskelijoita arvioimaan omia toimintatapojaan ja työn arvostuksia.
Tavoitteena on, että asiantuntijavaihdot hyödyntävät kokonaisia organisaatioita ja muuttuvat käytännön toiminnaksi. Sosiaalityön tekemisen tapojen siirtäminen sellaisenaan kontekstista toiseen voi olla haastavaa. Vaihtojen ja matkojen tarkoituksena oli antaa osallistujille uusia virikkeitä ja ideoita, jotka mahdollisesti hyödyntäisivät heitä heidän työssään. Ajattelun ja käytännön työkaluja tulisi voida soveltaa erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä. (ks. Rauste-von Wright ym. 2003, 131.) Vastavuoroinen oppiminen voikin jatkua paikallisesti venäläisten työntekijöiden kesken varsinaisen asiantuntijavaihdon jälkeen, sillä vastaajat kertoivat vievänsä kaiken oppimansa kollegoilleen Venäjälle sekä pohtivansa ja kokeilevansa erilaisia tapoja, joita he voivat soveltaa oppimaansa käytäntöön.
Lopuksi
Vastavuoroisen oppimisen tärkeimpänä tavoitteena on sellaisten erilaisten toiminta- ja ajattelutapojen esille tuominen ja ideoiden tarjoaminen, joita oppimistilanteisiin osallistuneet voivat jatkossa soveltaa työympäristöönsä heille sopivalla tavalla. Jatkossa olisi pohdittava, miten voidaan paremmin tukea opittujen asioiden siirtämistä osallistujien omiin organisaatioihin vaihtojen jälkeen. Ennen Empowerment of Families with Children -hankkeen päättymistä onkin tarkoitus tuottaa ja käännättää joitakin opetusmateriaaleja, joiden avulla mm. asiantuntijavaihtoihin osallistuneet henkilöt voisivat jatkokouluttaa organisaatioidensa henkilökuntaa, mikä voi tukea opitun levittämistä.
Oppimista tapahtui sekä suhteessa kohdemaan sosiaalipalveluihin että omaan työhön ja suomalaisiin palvelujen järjestämistapoihin. Erojen ja yhtäläisyyksien tarkastelu tekee järjestelmiä ja kulttuureita tutuiksi ja poistaa tietämättömyyden aiheuttamia mielikuvia ja ennakkoasenteita. Tämän vuoksi opintomatkat nimenomaan Venäjälle ovat hyödyllisiä erityisesti kaakkoissuomalaisille sosiaalialan opiskelijoille, jotka valmistuttuaan työskentelevät alueella venäläistaustaisten perheiden kanssa.
Matkoilla korostui mahdollisuus henkilökohtaisten suhteiden luomiseen sekä venäläisten että suomalaisten kollegojen kanssa. Sosiaalityössä onkin tärkeä ymmärtää näiden suhteiden merkitys verkostotuntemuksen lisäksi. Tarkoituksena on kohdata ammatillisesti ”syvissä vesissä”, mikä sosiaalialalla tarkoittaa aina myös jotain persoonaan liittyvää. Henkilösuhteiden kautta rakennetaan niin luottamusta kuin avoimuuttakin. Positiivinen ”oppimisen meininki” voi tarttua opiskelijoista työntekijöihin ja työntekijöistä opiskelijoihin. Voidaan todeta, että näillä opintomatkoilla on saadun palautteen ja kertyneiden kokemusten perusteella käynyt juuri siten.
Vain hanketyö mahdollistaa tällä hetkellä tällaisia oppimiskokemuksia ammattikorkeakouluissa. Niinpä hankkeisiin tulisikin kohdentaa opettajien resursseja suunnitellusti ja johdonmukaisesti siten, että hanketyölle on vahva johdon tuki. Uuden opettajuuden mahdollisuudet hanketyön ja opintomatkojen hyödyntämisessä ovat edelleen ehkä liiankin riippuvaisia opettajien ajankäytön mahdollisuuksista, henkilökohtaisesta kiinnostuksesta, kielitaidoista sekä sosiaalisista taidoista ja henkilösuhteista.
Olisi tärkeää löytää ne keinot, joilla yhteistyö ja vastavuoroinen oppiminen eri toimijoiden ja organisaatioiden välillä jatkuisi hankkeen loppumisen jälkeen. Vastavuoroista oppimista olisi myös mahdollista syventää tekemällä mahdolliseksi esimerkiksi sähköinen konsultaatio venäläisten ja suomalaisten työntekijöiden välillä. Pidempiaikainen yhteistyö ja vastavuoroisen oppimisen syventäminen vaativat kuitenkin sitoutumista ja resursseja, erityisesti aikaa.
Kirjoittajat
Eveliina Heino, suunnittelija, FM, YTM, Helsingin yliopisto, Palmenia, eveliina.heino@helsinki.fi
Nadezda Kärmeniemi, suunnittelija, PM, Helsingin yliopisto, Palmenia, nadezda.karmeniemi@helsinki.fi
Tuija Suikkanen-Malin, lehtori, YTM, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tuija.suikkanen-malin@kyamk.fi
Minna Veistilä, yliopettaja, VTL, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, minna.veistila@kyamk.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Freire, Paulo (2005) Sorrettujen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.
Rauste-von Wright, M., von Wright, J. & Soini, T. (2003) Oppiminen ja koulutus. Helsinki: WSOY.
Tynjälä, P. (1999) Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki: Kirjayhtymä.
Törrönen, M. (2012) Sosiaalityö ja arkinen hyvinvointi – vastavuoroisuuden dialektiikka. Janus, 2(20) 182‒191.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
