Oppivan ekosysteemin jäljillä

Vuonna 2020 alkaneessa ja yhä jatkuvassa 6Aika-hankkeessa Roboboost pureudutaan teknologiamurrokseen. Metropolia, Laurea, Oulun ammattikorkeakoulu, Turun ammatti-instituutti, Vantaan ammattiopisto ja Tampereen seudun ammattiopisto yhteistyökumppaneineen tuottavat robotiikkasisältöisiä koulutuksia eri toimialoille ja koulutusasteille. Samalla tuodaan yhteen robotiikan osaajia, toimijoita ja tarvitsijoita. Tavoitteena on myös uusien mallien luominen yritysten ja oppilaitosten yhteistyöhön. Hankkeessa järjestetään kaikille avoimia verkkokursseja ja webinaareja ja julkaistaan digitaalisia oppimateriaaleja.

Avoimella oppimisella on merkittävä asema murrostilanteissa, joissa uuden tiedon tarve korostuu. Tämä on tuotu esiin Roboboostin tavoitteissa: ”Nykyisellään koulutustentarjoajien vasteaika työelämän tarpeisiin on hidas, eivätkä koulutusten sisällöt vastaa riittävästi työelämän nykyisiä ja tulevia vaatimuksia robotiikan osalta” (Roboboost 2021).

Roboboostin tavoitteissa oppilaitosten ja työelämän yhteistyömallia luonnehditaan sanaparilla ”oppiva ekosysteemi”. Mistä on kyse? Valkokari, Hyytinen, Kutinlahti ja Hjelt (2020, 14) erittelevät kolmenlaisia ekosysteemejä: osaamis-, innovaatio- ja liiketoimintaekosysteemit, Ne ovat erilaisia tai eri vaiheissa olevia näkökulmia samaan ilmiöön. Osaamisekosysteemi tuottaa tietoa verkostomaisesti tutkimuksen avulla. Liiketoimintaekosysteemi rakentaa asiakkaille arvoa tuottavaa liiketoimintaa, joka rakentuu olemassa olevan osaamisen ja innovaatioiden päälle. Innovaatioekosysteemi puolestaan yhdistää osaamis- ja liiketoimintaekosysteemeitä, kehittää innovaatioita sekä avaa väyliä uudelle liiketoiminnalle. Oppiva ekosysteemi on yhdessä oppimisen perusta ja voi olla osa kolmea edellä mainittua tyyppiä.

Hankkeessa kartoitamme oppilaitosten ja yrityksien valmiuksia toimia ekosysteemimäisesti. Olemme haastatelleet hankkeen toimijoita heidän tarpeistaan yhteistyön syventämiseksi, ja syksyllä 2021 on tarkoitus jakaa tuloksia avoimesti kaikille kiinnostuneille.

Hahmotamme oppivaa ekosysteemiä oppilaitoksen, yrityksen ja yksilön välisenä ”triangelina”. Ekosysteemi on olemassa yksilöä varten, ja se toimii yksilön varassa. Yksilön tulisi tuntea olevansa kehittymisensä ja tulevaisuutensa tekijä, onpa hän sitten oppilaitoksen, yrityksen tai niiden ulkopuolinen toimija. Oppilaitoksen ja yrityksen tehtävä on yhdistää koulutus ja kehittäminen sekä toimialaosaaminen ja alan erityispiirteet yksilön oppimista tukevaksi kokonaisuudeksi. Näin myös kokonaisuus oppii. Miten tähän päästään?

Verkostosta ekosysteemiin

Verkostoitumisen tärkeimpiä syitä on kyvykkyyden kasvattaminen mm. erikoistumisen, kannattavuuden, riskin jakamisen ja toisilta oppimisen pohjalta. Yritykset tekevät yhteistyötä kyetäkseen kilpailemaan kansainvälisesti. Myös rajalliset resurssit tuotekehityksen, logistiikan, markkinoinnin ja osaamisen suhteen pakottavat hakemaan kilpailuetua yhteistyön avulla. Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö lähtee yrityksen tarpeista kehittää osaamispääomaa ja varmistaa osaava henkilökunta myös tulevaisuudessa. Oppilaitosten on tärkeä ymmärtää tarpeet, reagoida toimintaympäristön muutokseen ja näin varmistaa, että ne pystyvät tuottamaan yritysten tarvitsemia osaajia. Erilaisten hankkeiden kautta oppilaitokset voivat tarjota yrityksille mahdollisuuden kehittää toimintaa edullisesti ja nopeasti.

Verkostot rakentuvat luottamukselle. Osaamisen kehittäminen vaatii avointa vuorovaikutusta. Tarvitaan suhde tai liitos, jonka syvyys riippuu kumppanuuden tavoitteista ja tasosta. Kumppanuus toteutuu organisaatioiden sopimusten pohjalta, mutta sen rakentavat ihmiset. Yksilöiden tärkein taito on suhteen rakentaminen.

Verkostoitumisessa kohti ekosysteemiä voi nähdä kolme vaihetta (Ståhle & Laento 2000). Ensimmäisessä vaiheessa organisaatiot hakevat hyötyä omista lähtökohdistaan, kuitenkaan unohtamatta muiden osapuolien tavoitteita. Yhteistyö perustuu sopimuksiin, joilla systemoidaan toimintaa ja määritellään toimijoiden rooli ja vastuut. Yhteistyötä seurataan, ja tiedottaminen on jatkuvaa ja tiedonkulku esteetöntä. Toisessa vaiheessa pyritään yhteistoimintaan, jossa tavoitteet on määritelty yhdessä ja niillä on toimiva mittaristo ja palautejärjestelmä. Organisaatioiden välillä on avoin ilmapiiri, ja kumppanuutta arvioidaan yhdessä. Kumppanuudesta tiedotetaan, ja tiedonhallinta on integroitu. Osaamista jaetaan organisaatioiden välillä, ja se osataan siirtää omaan käyttöön.

Kolmas vaihe on aito kumppanuus; siinä valitsee luottamus, jota organisaatiot kehittävät. Niillä on yhteiset arvot ja joustavat menettelytavat. Omaa osaamista luovutetaan verkoston käyttöön, ja sen suojaamisesta huolehditaan. Osaamisen johtaminen on osa johtamisjärjestelmää. Delegointi ei perustu hierarkiaan vaan rooleihin.

Yritysmaailmassa verkostoilla voidaan katsoa olevan kaksi erilaista toimintamallia, joiden väliin myös oppilaitosten ja yritysten väliset verkostot sijoittuvat. Ensimmäinen on hierarkkinen, jonkin kärkiyrityksen johtama verkosto, jonka toiminta ja tavoitteet perustuvat pitkälti kärkiyrityksen tavoitteisiin. Rakenne voi olla hyvin monitasoinen, kuten suomalaisessa rakennusteollisuudessa nykyisin on. Toinen ääripää on tasavertainen kumppaneiden verkosto, johon verkostojen kehitys nykyisin on suuntautunut, johtuen koko yrityskentän kansainvälistymisestä.

Oppivan ekosysteemin ja avoimen oppimisen edellytykset täyttyvät jälkimmäisessä mallissa. Näin myös kehkeytyy uuden oppimista, kun esimerkiksi havaitaan yhtäläisyyksiä eri yritysten ja lainalaisuuksia eri toimialojen välillä.

Yhteiskehittäminen oppivan ekosysteemin mahdollistajana

Ekosysteemeissä opitaan monin tavoin, mutta työelämäkontekstissa kehittämispohjainen oppiminen (Learning by Developing) edistää kumppanuuksissa tapahtuvaa autenttista, luovaa, kokemuksellista ja tutkimuksellista avointa oppimista. Se voi olla kokeiluja, joissa suunnittelemisen sijaan testataan ratkaisujen toimivuutta, tai yhteiskehittämistä, jossa yhdistyy strategian ja liiketoimintamallien kehittäminen, vuorovaikutus ja suhteet asiakkaiden kanssa sekä palvelumuotoilu (Aaltonen et al. 2016; Keränen 2015, 82−84).

Yhteiskehittämistä on hyödynnetty robotiikan sovellusten kehittämisessä muun muassa Laurean Pienjätelogistiikka sairaalaympäristössä -hankkeessa (2021). Tavoitteena oli toteuttaa automatisoitu pienjätelogistiikan ratkaisu sairaalaympäristössä. Yhteistyössä sovellettiin palvelumuotoilua, ketteriä kokeiluja ja yhteiskehittämisen menetelmiä, jotta kokonaisuus vastasi todellisia tarpeita. Yhteiskehittämiseen osallistui TKI-toimijoita, opiskelijoita, yritysten sekä sairaaloiden henkilökuntaa.

Hankkeessa suunniteltiin, pilotoitiin ja tuotettiin jätejakeiden automatisoitu kuljetusjärjestelmä. Kehittäminen kohdentui robotiikan soveltamiseen, prosesseihin sekä toimintamalliin. Työpajoissa kehitettiin sairaalan työntekijöiden osaamista. Tavoitteena oli sitouttaa kokeilukulttuuriin, päivittää osaamista älykkäästä logistiikasta sekä lisätä ymmärrystä robotiikan mahdollisuuksista sairaalaympäristössä. Opiskelijat osallistuivat hankkeeseen opintojaksojen ja opinnäytetöiden kautta. Saatua tietoutta ja tuloksia voidaan myöhemmin hyödyntää monialaisesti eri koulutusohjelmissa esim. liiketalouden ja sosiaali- ja terveysalalla. Hankkeesta ilmestyy alkukesällä 2021 robotiikan opaskirjanen avoimena julkaisuna.

Yhteiskehittämistä voidaan soveltaa monenlaisissa konteksteissa ja erilaisilla aikajänteillä. Espoossa kaupungin opetustoimi on kehittänyt sekä TKI-toimintamallin että sitä tukevan digitaalisen alustan, joka tuo yhteen oppilaitoksia ja niiden kanssa yhteiskehittämistä tekeviä yrityksiä (Haltia-Nurmi et al. 2020). Kaikki mukana olijat hyötyvät. Oppilaitokset uusiutuvat saadessaan toimintaansa ulkopuolisia näkökulmia, ja yritykset pääsevät soveltamaan ja kehittämään tuotteitaan ja palveluitaan oikeissa ympäristöissä.

Living Labeissa yhteiskehitetään käyttäjälähtöisesti kampuksilla ja siellä, missä asiakkaat ovat. Living Labit ovat esimerkki yhteiskehittämisen laajenemisesta kohti ekosysteemistä tekemistä. (Santonen 2020, 11.) Siinä missä avoimessa innovaatiossa tekemisen keskiössä ovat tuotteet ja palvelut, näkökulma laajenee yhä enemmän kohti oppivia ekosysteemejä ns. innovaatio 2.0 -paradigmassa. Se on lähestymistapa, joka edistää digitalisaation avulla yhteistoimintaa, kehittyviä innovaatioekosysteemejä ja näin tapahtuvaa osaamisen leviämistä verkostojen avulla (Curley & Salmelin 2018, 1).

Avoin ja ketterä

Avoimen oppimisen ja avointen oppimisympäristöjen merkitys oppivassa ekosysteemissä on keskeinen. Murrosten yhteydessä tarvitaan kuitenkin myös ketteryyttä.

Ketterä oppiminen tähtää siihen, että yksilöt tuntevat työnsä vaatimukset ja muutokset ja ymmärtävät, mitä ne merkitsevät työn ja organisaation kannalta. Uutta ei opita siksi, että siitä olisi hyötyä joskus, vaan siksi, että sen avulla vastataan työn muutoksiin ja haasteisiin tässä ja nyt. Oppiminen voi olla sekava prosessi, jossa tiedonhankinta ja soveltaminen, palautteen saaminen, kokeilut, arvioinnit ja oivallukset vaihtelevat ilman ennalta määriteltyjä tavoitteita. (Otala 2018, 25−32.).

Ketterä oppiminen eroaa oppilaitosten arkea vanhastaan määrittelevästä oppimiskäsityksestä huomattavasti. Esimerkiksi oppilaitosten perinteiset rakenteet tekevät usein haasteelliseksi projektien kohdentamisen yritysten juuri senhetkisiin tarpeisiin. Tämä vaikeuttaa yhteistyötä.

Taannoisessa 15:ssä eri maassa terveyden parissa toimivan Living Labin liiketoimintamalleja koskevassa Product Validation in Health ProVaHealth -hankkeen tutkimuksessa arvioitiin, että ekosysteemien orkestroinnin merkitys kasvaa entisestään tulevaisuudessa (Santonen 2020, 26−27). Orkestrointiin on tärkeä löytää oikeita henkilöitä, joilla on riittävä intohimo, muutosmyönteisyys ja selkeä käsitys avoimen ja ketterän oppimisen merkityksestä oppivan ekosysteemin dynamiikassa.

LISÄÄ AIHEEN YMPÄRILTÄ / RELATED POSTS

Osuuskuntamuotoiset opinnot ja niiden laatutekijöiden arvostus opiskelijoiden silmin

Sosionomiopiskelijat lapsen osallisuuden tukijoina alakoulussa

Savonia tuottaa kulttuurista hyvinvointia

Sosiaalinen kaverirobotti avuksi hoitotyöhön