Taru Konst
Taustaa
Ammattikorkeakoulujen pedagogiset ratkaisut ovat herättäneet keskustelua koko niiden elinajan. Kiinteän työelämäyhteistyön ja opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittämistarpeen perusteella ammattikorkeakoulujen on ollut välttämätöntä kehittää omia pedagogisia lähestymistapojaan. Turun ammattikorkeakoulu aloitti innovaatiopedagogiikaksi kutsutun pedagogisen lähestymistavan kehittämisen vuonna 2006 vastatakseen työelämän osaamistarpeisiin sekä edistääkseen innovaatioita ja aluekehitystä (Kettunen, 2010, 2011).
Tämä artikkeli kuvaa innovaatiopedagogiikan kehitysprosessia, sen johtamista ja tulevaisuuden tavoitteita. Käytetyt tutkimusmenetelmät perustuvat toiminnan tutkimukseen ja osallistuvaan havainnointiin. Niiden tuottama materiaali ja dokumentit sekä tutkimusaihetta käsittelevä kirjallisuus muodostavat aineiston.
Innovaatiopedagogiikan kehityskulku
Innovaatiopedagogiikan ensimmäiset määritelmät ovat peräisin runsaan kymmenen vuoden takaa (mm. Kairisto-Mertanen ym., 2009; Lehto ym., 2011). Varhaisissa määritelmissä innovaatiopedagogiikka viittasi oppimisotteeseen, joka painotti työelämäyhteistyötä ja tutkimus- ja kehittämistaitoja. Tavoitteena oli, että valmistuvalla opiskelijalla oli tiedot ja taidot osallistua työelämän innovaatioprosesseihin ja kehittää niitä (mm. Nonaka, 2000). Innovaatiopedagogiikka pyrkii tuottamaan soveltavaa ja kumulatiivista osaamista, joka on alakohtaisia rajoja rikkovaa, kestävää ja käytännönläheistä. Siksi se muodosti tarkoituksenmukaisen teoreettisen viitekehyksen uudenlaiselle ammattikorkeakoulutuksen ja työelämän yhteistyölle.
Innovaatiopedagogiikan kehitystyötä on tehty systemaattisesti. Merkittävä vaihe oli innovaatiopedagogiikan kulmakivien määrittely. Kulmakivillä viitataan toteutuskeinoihin, joilla innovaatiopedagogiikan tavoitteet voidaan saavuttaa. Niitä on uudistettu innovaatiopedagogiikan elinkaaren aikana koulutuksen kehittämisvaateiden muuttuessa. (Penttilä ym., 2013; Penttilä & Kairisto-Mertanen, 2013.) Opintoihin integroitu tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta (TKI) mahdollistaa sen, että opiskelija voi työskennellä aitojen työelämätoimeksiantojen ja -projektien kanssa ja kehittää näin innovaatiokompetenssejaan. Joustava oppimissuunnitelma tarjoaa vaihtoehtoisia oppimispolkuja ja reagoi nopeasti yhteiskunnan muuttuessa. Monialaisuus mahdollistaa yhteisöllisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen ja tuo erilaisia osaamisia ja näkökulmia yhteen, jolloin jotain uutta ja innovatiivista voi syntyä erilaisten asiantuntijuuksien kohdatessa. Aktivoivien oppimis- ja opetusmenetelmien avulla voidaan tukea innovaatiokompetenssien kehittymistä (Keinänen & Kairisto-Mertanen, 2019). Arviointi on kehittämisorientoitunutta, mikä tarkoittaa, että opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja tunnistaa sen kehittämistarpeita. Uudistuva opettajuus tukee, rohkaisee ja ohjaa oppimista ja oppijoiden opiskelukyvyn kehittymistä, jotta he voivat ottaa aktiivisen ja vastuullisen roolin omassa oppimisessaan (Konst & Kairisto-Mertanen, 2018).
Näiden kulmakivien lisäksi innovaatiopedagogiikka rakentuu tietyille ammattikorkeakoulupedagogiikan peruselementeille. Työelämälähtöisyydellä ja -yhteistyöllä parannetaan opiskelijoiden työllistymistä, varmistetaan koulutuksen vastaavan työelämän tarpeita sekä kehitetään ja uudistetaan työelämää. Yrittäjyyden ja yrittäjyysasenteen vahvistumista edistetään, sillä muuttuva maailma edellyttää aktiivista asennetta ja toimintakykyä. Globaali näkökulma liittyy kaikkiin ammatteihin, ja myös kestävä kehitys vaatii globaalin ajattelutavan omaksumista. Innovaatiopedagogiikka rakentuu myös systeemiselle ajattelulle, ymmärrykselle keskinäisriippuvuuksista ja syy-seuraussuhteista.
Innovaatiopedagogiikan kulmakivet sekä oppimisen prosessi ja tavoitteet on kuvattu kuvassa 1.
Kulmakivien toteutus saattaa lähteä yksittäisen opettajan pyrkimyksestä toteuttaa oppimista uusilla tavoilla, mutta esimerkiksi joustavan oppimissuunnitelman luominen tai monialaisuuden toteutus vaativat johdon strategista sitoutumista ja päätöksentekoa, jotta innovaatiopedagogiikka voidaan integroida koulutuksen tavoitteisiin ja organisaatiorakenteeseen ja aidosti uudistaa oppimiskulttuuria. Toisin sanoen innovaatiopedagogiikan kulmakivien kattava toteutuminen edellyttää pedagogisen johtamisen ulottamista koko korkeakoulun toimintaan, ei vain puhtaasti pedagogisiin ratkaisuihin.
Innovaatiopedagogiikan kulmakivillä mahdollistetaan oppimisen innovaatioprosessi, jossa alakohtaiset kompetenssit ja innovaatiokompetenssit kehittyvät. Nämä koulutusaloille yhteiset oppimistavoitteet eli innovaatiokompetenssit voidaan jaotella yksilö-, yhteisö- ja verkostotason kompetensseiksi. (Marin-Garcia ym., 2013, 2016; Keinänen ym., 2018.) Viimeisimmän tutkimuksen mukaan niillä on viisi ulottuvuutta: luovuus, kriittinen ajattelu, aloitteellisuus, tiimityöskentely ja verkostoituminen (Fincoda, 2017; Marin-Garcia ym., 2016). Maailman monimutkaistuessa ja tiedon lisääntyessä innovaatiokompetenssien merkitys kasvaa, kun ongelmien ratkaisuun tarvitaan monialaisia tiimejä ja osaamisia yksilösuoritusten sijaan (Penttilä ym., 2013). Innovaatiopedagogiikan vaikuttavuus on tunnistettu, ja tutkimustulokset osoittavat sen voivan kehittää opiskelijoiden innovaatiokompetensseja (Keinänen, 2019; Konst & Scheinin, 2018; Konst & Jagiello-Rusilowski, 2017).
Innovaatiopedagogiikan uusin kuvaus (kuva 1) sisältää aika-akselin. Se on merkittävä lisäys, sillä pedagogiset strategiat edellyttävät jatkuvaa uudistumista ja ennakoivaa kehitystyötä, joita pedagogisella johtamisella voidaan ohjata. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, ja koulutuksen on oltava askeleen edellä, jotta pystytään reagoimaan ja muuttamaan maailmaa haluttuun suuntaan.
Pedagoginen johtaminen muutosprosessissa
Innovaatiopedagogiikan toteutuksessa avaintekijöinä ovat olleet johdon sitoutuminen ja henkilöstön osallistaminen. Turun ammattikorkeakoulussa innovaatiopedagogiikka on osana korkeakoulun strategiaa, ja se on integroitu rakenteisiin ja prosesseihin. Tässä työssä henkilöstö on osallistettu mukaan sisäisen motivaation luomiseksi, sillä henkilöstön on itse haluttava muutosta ennen kuin uudistuksissa voidaan aidosti edetä.
Muutos pedagogisessa lähestymistavassa ei ole ollut ongelmaton vaan pitkä ja monipolvinen prosessi. Toivotut muutokset pedagogissa ajattelussa edellyttivät henkilöstöä, joka oli valmis oppimaan uutta ja uudistamaan totuttuja käytäntöjä. Muutosehdotukset kohtasivat vastarintaa niin henkilöstöltä kuin opiskelijoilta. Uudet tavat toimia herättivät etenkin opetushenkilöstössä huolta, oliko aiemmin toimittu väärin ja osataanko toimia uusilla tavoilla, ja myös opiskelijat kyseenalaistivat uudenlaisia opiskelumenetelmiä ja -ympäristöjä.
Muutosprosessi alkoi edetä, kun pedagogisessa johtamisessa huomioitiin muutosjohtamisen periaatteet (mm. Schein, 1999, 2001; Honkanen, 2006; Kykyri, 2008) ja ymmärrettiin muutosten edellyttämä aika. Kun henkilöstö sai itse pohtia, miksi muutoksia tarvittiin, ja myös kehittää ja toteuttaa yhteisiä toimintatapoja, syntyi tahto tehdä asioita uusin tavoin. Henkilöstölle luotiin foorumeita tutustua toisiinsa, keskustella, ideoida ja myös kritisoida asioita turvallisessa ilmapiirissä, lupa kokeilla ja tehdä virheitä ja jakaa ajatuksiaan ja oivalluksiaan. Osa tätä prosessia olivat koko henkilöstölle tarjottavat valmennukset, joissa tavoite ei ollut niinkään jakaa tietoa vaan keskustella yhdessä pedagogiikan haasteista, jakaa parhaita käytänteitä, oppia toisilta ja saada tukea arjen työhön. Tämä auttoi myös jäsentämään käsitystä yhteisestä kehittämistyöstä ja oivaltamaan, että ymmärrys tavoitteista on yhteinen, osaamista on jo jokaisella, ja tärkeintä on jakaa sitä yhdessä ja oppia toisilta. Toisin sanoen koulutusorganisaation muutosprosessia voidaan onnistuneesti johtaa ja edistää vain ”sisältä päin” ottamalla koko yhteisö mukaan muutosprosessiin (Schein, 1999, 2001).
Innovaatiopedagogiikka ei ole vain innovatiivista pedagogiikkaa oppimis- ja opetusmenetelmineen, vaan kyseessä on pedagoginen strategia. Se tarkoittaa pedagogisen ajattelun ulottamista myös koulutusorganisaation rakenteisiin ja prosesseihin. Esimerkiksi innovaatiopedagogiikan yksi kulmakivistä, monialaisuus, edellytti muutoksia organisaatiorakenteessa, jotta se mahdollistaisi monialaiset oppimisympäristöt sekä opiskelun ja henkilöstön yhteistyön yli koulutusalarajojen. Samoin TKI-toiminta oli integroitava opetukseen, jotta aidot ja monialaiset oppimisympäristöt toteutuivat. Muutokset ovat vaatineet johtamiselta vahvaa pedagogista ymmärrystä, jotta strategiassa ilmaistut sanat ovat muuttuneet käytännöiksi. Keskeistä onnistumisessa on ollut luottamus henkilöstön osaamiseen, innovaatiopedagogiikan jatkuva kehittäminen yhteistyössä sekä turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin varmistaminen. (Kairisto-Mertanen & Konst, 2020; Dweck, 2006)
Keskustelua
Innovaatiopedagogiikan alkuperäinen tavoite oli kouluttaa elämässään menestyviä ammattilaisia.
Oppimisprosessin on kuitenkin tuettava oppijan kasvua ja kehittymistä myös ihmisenä, ei vain työntekijänä. Innovaatiopedagogiikan nykyisenä tavoitteena on tarjota opiskelijoille tarvittavat taidot työssä ja tukea heitä samanaikaisesti kasvamaan kypsiksi ja itsenäisiksi yksilöiksi sekä kriittisiksi, rakentaviksi ja eettisiksi kansalaisiksi, jotka osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan kehittämiseen ja tekevät siitä paremman paikan kaikille eläville olennoille ja ympäristölle. Tämä on haastava askel innovaatiopedagogiikan kehittämisessä edelleen. Arvot on pantava käytäntöön ja keskityttävä opetussuunnitelmien uudelleensuunnitteluun sekä opetuksen ja oppimisen uudistamiseen.
Innovaatiopedagogiikkaa oppimisotteena kehitetään jatkuvasti. Sen nykyisenä kehityshaasteena on ekososiaalisen sivistyksen edistäminen. Ekososiaalisen sivistyksen päämääränä on turvata hyvän elämän edellytykset yhden maapallon rajoissa, eli ymmärrys siitä, että luonnon elinvoimaisuus on ihmisyhteisön olemassaolon ekologinen edellytys. (Värri, 2019). Innovaatiopedagogiikan kehittämisen ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettava se, että määrittelemme uudelleen käsityksemme siitä, millaisella osaamisella todella on merkitystä osaamisperustaisessa koulutuksessa. On korostettava taitoja, joilla edistetään innovaatioita, jotka aikaansaavat kestäviä ratkaisuja ja mahdollistavat hyvän elämän ja kestävän tulevaisuuden yleisesti (Heikkinen, 2019; Evans, 2012; Snaza, ym. 2014, Sterling, 2010).
Koulutuksen kehittäminen innovaatiopedagogiikalla on vaiheittainen prosessi, jolla voidaan samanaikaisesti vastata kestävän tulevaisuuden vaatimuksiin. Tämä edellyttää pedagogista johtamista sekä yhteistä keskustelua pedagogiikan roolista ja mahdollisuuksista kestävän kehityksen edistäjänä. Käytännössä innovaatiopedagogiikan pedagoginen johtaminen näkyy esimerkiksi luottamuksena henkilöstön osaamiseen, turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin varmistamisena koko korkeakouluyhteisössä sekä innovaatiopedagogiikan jatkuvana kehittämisenä yhteisön jäseniä osallistavassa yhteistyössä. Innovaatiopedagogiikan kattava toteutuminen edellyttää pedagogisen johtamisen ulottamista ei vain puhtaasti pedagogisiin ratkaisuihin vaan koko korkeakoulun toimintaan, jolloin siitä tulee osa korkeakoulun elävää arkea.
Kirjoittaja
Taru Konst, FT, KTL, yliopettaja, Turun ammattikorkeakoulu, taru.konst@turkuamk.fi
Lähteet
Dweck, C. S. (2006). Mindset: The New Psychology of Success. New York: Random House.
Evans, T. L. (2012). Occupy Education: Living and Learning Sustainably. New York: Peter Lang.
Fincoda. (2017). The FINCODA Project. Haettu 9.2.2017 osoitteesta http://www.fincoda.eu
Heikkinen, H. (2018). Osaamisperustaisuuden perusteet: Ammattikorkeakoulu ja tiedon tarkoitus. UAS Journal, Journal of Finnish Universities of Applied Sciences, 1/2019. Haettu 26.4.2019 osoitteesta https://uasjournal.fi/1-2019/osaamisperustaisuuden-perusteet/
Honkanen, H. (2006). Muutoksen agentit. Helsinki: Edita.
Kairisto-Mertanen, L., Kanerva-Lehto, H. & Penttilä, T. (toim.) (2009). Kohti innovaatiopedagogiikkaa. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 92. Turku: Turun ammattikorkeakoulu.
Kairisto-Mertanen L. & Konst T. (2020). Redesigning Education ‒ Visions and Practices. Course Material from Turku University of Applied Sciences 130. Turku: Turku University of Applied Sciences.
Keinänen, M. (2019) Educating Innovative Professionals: A case study on researching students’ innovation competences in one Finnish University of Applied Sciences. Research Reports from Turku University of Applied Sciences 49.
Keinänen, M., Ursin, J. & Nissinen, K. (2018). How to Measure Students’ Innovation Competences in Higher Education: Evaluation of an Assessment Tool in Authentic Learning Environments. Studies in Educational Evaluation, 58, 30−36.
Keinänen, M. & Kairisto-Mertanen, L. (2019). Researching Learning Environments and Students’ Innovation Competences. Education + Training, 61(1), 17−30.
Kettunen, J. (2010). Strategy Process in Higher Education. Journal of Institutional Research, 15(1), 16−27.
Kettunen, J. (2011). Innovation Pedagogy for Universities of Applied Sciences. Creative Education, 2(1), 56−62.
Konst, T. & Jagiello-Rusilowski A. (2017). Students’ and Higher Education stakeholders’ concepts of resilience in the context of innovation camps. Adult Education Discourses 18/2017, 19‒34. University of Zielona Gora – Faculty of Education, Psychology and Sociology.
Konst, (e. Penttilä) T. & Kairisto-Mertanen, L. (2020). Developing Innovation Pedagogy Approach. On the Horizon, 28(1), 45‒54. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003188474
Konst, T. & Kairisto-Mertanen, L. (2018). Innovation pedagogy – Preparing Higher Education Institutions for Future Challenges. Course Material from Turku University of Applied Sciences 115. Turku: Turku University of Applied Sciences.
Konst, T. & Scheinin, M. (2018). The changing world has implications on the higher education and the teaching profession. On the Horizon, 26(1). Emerald Publishing Limited.
Kykyri, V-L. (2008). Helping Clients to help themselves. A Discursive Perspective to Process Consulting Practices in Multi-party Settings (Jyväskylä studies in education, psychology and social research 330) [väitöskirja, Jyväskylän yliopisto] Jyväskylä: University of Jyväskylä.
Lehto, A., Kairisto-Mertanen, L. & Penttilä, T. (toim.) (2011). Towards Innovation Pedagogy – A New Approach to Teaching and Learning for Universities of Applied Sciences. Reports from Turku University of Applied Sciences 100. Turku: Turku University of Applied Sciences.
Marin-Garcia, J. A., Andres, M. A. A., Atares-Huerta, L., Aznar-Mas, L. E., Garcia-Carbonell, A., González-Ladrón-de-Guevara, F. & Watts, F. (2016). Proposal of a Framework for Innovation Competencies Development and Assessment (FINCODA). WPOM-Working Papers on Operations Management, 7(2), 119−126.
Marin-Garcia, J., Pérez-Peñalver, J. & Watts, F. (2013). How to Assess Innovation Competence in Services: The Case of University Students. Direccion y Organization, 50, 48–62.
Nonaka, I., Reinmoeller, P. & Sennoo, D. (2000). Integrated IT Systems to Capitalize on Market Knowledge. Teoksessa G, von Krogh, I. Nonaka & T. Nishigushi, T. (toim.), Knowledge Creation. A Source of Value. London: MacMillan Press.
Penttilä, T. & Kairisto-Mertanen, L. (2013). Developing Innovation Competences through Boundary Crossing in a Social Learning Environment. Teoksessa A. Lehto. & T. Penttilä (toim.), Pedagogical Views on Innovation Competences and Entrepreneurship, 34−43. Reports from Turku University of Applied Sciences 171. Turku: Turku University of Applied Sciences.
Penttilä, T., Kairisto-Mertanen, L., Putkonen, A. & Lehto, A. (2013). Innovation Pedagogy – A Strategic Learning Approach for the Future. Teoksessa A. Lehto & T. Penttilä (toim.), Pedagogical views on innovation competences and entrepreneurship, 11−23. Reports from Turku University of Applied Sciences 171.Turku: Turku University of Applied Sciences.
Schein E. H. (2001). Yrityskulttuuri. Selviytymisopas. Helsinki: Suomen Laatukeskus Koulutuspalvelut Oy.
Schein, E. H. (1999). Process consultation Revised. Reading: Addison –Wesley.
Snaza, N., Appelbaum, P., Bayne, S., Carlson, D., Morris, M., Rotas, N., Sandlin, J., Wallin, J. & Weaver, J. (2014). Toward a posthumanist education. Journal of Curriculum Theorizing, 30(2): 39–55.
Sterling, S. (2010). Transformative Learning and Sustainability. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33. Haettu 12.2.2019 osoitteesta http://dl.icdst.org/pdfs/files/0cd7b8bdb08951af53e5927e86938977.pdf
Thomas, D. & Brown, J.S. (2011). A new culture of learning: Cultivating the imagination for a world of constant change. Lexington: Createspace.
Värri, V-M. (2019). Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Tampere: Vastapaino.
Abstract
The aim of the article is to describe the development of a pedagogical approach called innovation pedagogy; how it has evolved, what it means at the moment, and how it seeks to address the challenges of changing world. The article examines changes that have occurred in innovation pedagogy, including the redesign of education objectives and the inclusion of sustainable development in education.
The findings show that the implementation of innovation pedagogy requires time, the involvement of the entire education community, and strong commitment from the management. The review of the development process in innovation pedagogy seeks to deepen the understanding of how developing and implementing a pedagogical approach is a gradual and proactive change process requiring strong pedagogical leadership, and how it can aim to address the challenges of a sustainable future.
