Motiivi-hyvinvointipalvelut on Saimaan ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan alainen sosiaali- ja terveysalan palveluyksikkö. Motiivissa on aiemmin harjoitellut vain fysioterapeuttiopiskelijoita fysioterapeuttien ohjauksessa. Palvelutarjontaan kuuluvat erilaiset työhyvinvointipalvelut (tyhy -päivät, luennot, ergonomiakartoitukset), tuki- ja liikuntaelinklinikka sekä kuntotestaus- ja työkykyarviotoiminta. Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteiset korkeakoululiikuntapalvelut toimivat Motiivin kanssa samoissa tiloissa ja osa fysioterapeuttiopiskelijoiden harjoittelusta toteutuu ryhmäliikuntatoiminnoissa. Keväällä 2016 Motiivissa kokeiltiin hyvinvointivalmennusta, jota toteuttivat terveydenhoitajaopiskelijat osana ammatillista harjoitteluaan.
Hyvinvointivalmennus
Hyvinvointivalmennus on Saimaan ammattikorkeakoulussa luotu toimintamalli terveydenhoitajaopiskelijoille. Mallissa opiskelijat toimivat aitojen asiakkaiden valmentajina osana ammatillista harjoittelua. Tarkoituksena on ollut lisätä terveydenhoitajaopiskelijoiden valmiuksia terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä järjestää työharjoittelu mahdollisimman aidoissa tilanteissa.
Valmennukseen haettiin ihmisiä, jotka kokivat tarvetta henkilökohtaiseen ohjaukseen, valmennukseen ja tukeen. Opiskelijat toimivat heidän ohjaajinaan, sparraajinaan, muutoksen tukijoinaan ja edistymisen seuraajinaan. Yhdellä opiskelijalla oli 1–5 valmennettavaa ja osa valmennuksesta toteutui ryhmissä. Hyvinvointivalmennuksen mallissa asiakas laatii alussa omat tavoitteensa, ja tavoitteista ja molempien odotuksista keskustellaan. Lisäksi sovitaan toimintatavoista ja tapaamisista. Valmennus perustuu asiakkaan omaan työhön ja omien asioiden prosessointiin, jossa on apuna työkirja ja kotitehtäviä. Valmennuksessa hyödynnetään myös erilaisia terveyttä ja hyvinvointia mittaavia ja arvioivia testejä. Motiivi-hyvinvointipalveluissa toteutetun hyvinvointivalmennuksen kesto oli 2–4 kuukautta ja tapaamisia oli 1–3 viikon välein. Jokaisella tapaamisella sovittiin aina seuraavan tapaamisen teema.
Terveydenhoitaja muutoksen tukena
Hyvinvointivalmennuksessa on tavoitteena, että opiskelijat pystyvät aistimaan asiakkaansa/valmennettavansa muutoshalukkuutta ja havaitsevat, missä vaiheessa muutosta asiakas on. Opiskelijat harjoittelevat myös interventiivisen ja motivoivan haastattelun käyttöä sekä ratkaisukeskeistä ja valmentavaa työotetta. Hyvinvointivalmennus sopii hyvin toimintamalliksi tämän hetken terveydenhoitajan työhön.
Prochaskan ja DiClementen (2003) muutosvaihemalli kuvaa käyttäytymisen muutosprosessia, joka käsittää viisi muutosvaihetta: esiharkinta-, harkinta-, valmistautumis-, toiminta- ja ylläpitovaiheet. Muutos ei etene aina suoraviivaisesti vaiheesta toiseen eikä onnistu useinkaan yhdellä kertaa. Repsahdukset ovat osa muutosta. Muutosvaihemalli sopii työmenetelmäksi, kun asiakasta ohjataan muuttamaan terveyskäyttäytymistään tai tuetaan muutoksessa. (Haarala ym. 2008, 155.) Muutosvaihemalli on keskeinen terveydenhoitajan ohjauksen työväline, joka auttaa hahmottamaan millaista tukea, neuvontaa ja ohjausta asiakas tarvitsee.
Interventiivinen haastattelu ohjaa haastattelijaa kiinnittämään huomiota siihen, mitä asiakkaalle sanotaan. Haastattelu ei ole pelkkää tietojen keräämistä vaan erilaiset kysymykset toimivat interventiona ja haastattelun eri vaiheissa käytetään erityyppisiä kysymyksiä. (Haarala ym. 2008, 135.) Motivoiva haastattelu on työmenetelmä, jota hoitaja voi soveltaa asiakkaan muutosmotivaation herättelyyn tai muutosprosessin tukemiseen. Sen avulla vahvistetaan asiakkaan sisäistä motivaatiota muutokseen. (Haarala ym. 2008, 141.) Motivoivan keskustelun tärkein työkalu ovat avoimet kysymykset. Hoitajan tehtävänä on tuoda esille eri vaihtoehtoja, mutta hän ei päätä mitään asiakkaan puolesta. Keskustelun lopulla asiakas valitsee itselleen sopivimman menettelyn tai hän jää harkitsemaan muutosta pidemmäksi aikaa. (Mustajoki & Kunnamo 2009.)
Ratkaisukeskeinen (solution focused) työskentelytapa on terveydenhoitajan työssä keskeinen työorientaatio. Ratkaisukeskeinen eli voimavarasuuntautunut lähestymistapa sopii moniin tilanteisiin terveydenhoitajan työssä: ei jäädä penkomaan ongelmien syitä, vaan keskitytään nykyhetkeen ja asiakkaiden omien voimavarojen käyttöön. Lähestymistapaa on käytetty mm. psykoterapiassa, josta se on levinnyt myös muuhun käyttöön esim. erilaisiin valmennustilanteisiin. (Haarala ym. 2008, 109.) Hyvä neuvonta edellyttää asiakkaan itsearviointia, terveydenhoitajan ja asiakkaan välistä tavoitteen asettelua, ratkaisuvaihtoehtojen etsimistä, toistuvia tapaamisia ja onnistumisen seurantaa. (Haarala ym. 2008, 158).
Moniammatillinen yhteistyö ja asiantuntijuus
Asiantuntijuuden eriytyminen kapeampiin erityisaloihin on tuonut työyhteisöihin yhä lisääntyvän tarpeen moniammatilliseen yhteistyöhön. Kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta ei synny enää yhden asiantuntijan työn tuloksena, vaan vaatii useamman asiantuntijan yhteistä työpanosta. Moniammatillisuus pohjaa myös asiakaslähtöisyyteen ja sen juuret ovat 1980- ja 1990-lukujen väestövastuullisessa toimintamallissa. Väestövastuulla tarkoitettiin toimintatapaa, jossa nimetty henkilöstö (omalääkäri tai muutaman lääkärin ryhmä, omahoitaja tai vastaava ryhmä) antaa peruspalvelut tietylle väestöryhmälle (Räsänen, Notkola, Peurala, Kankaanpää ja Husman, 1993).
Moniammatillisen yhteistyön tuominen opetuksen osaksi on ollut kiinnostuksen kohteena jo 1990-luvulta alkaen, jolloin sosiaali- ja terveysalan ammatillista koulutusta tarjoavat tahot mm. Ylä-Savossa toteuttivat koulutuskokeilun yhteistyöosaamisen oppimiseksi (Paukkunen, 2003). Yhteistyö onkin nähty pitkään asiakkaan ja potilaan kannalta hyödyllisenä välineenä, mutta sen toteutuminen työyhteisöissä on haasteellista ja vaihtelevaa riippuen henkilöstön motivaatiosta ja osaamisesta. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla moniammatillisen yhteistyön tulisi tulla tutuksi jo opiskeluaikana, jolloin harjoitellaan mm. oman asiantuntijuuden tuomista esiin erilaisissa ryhmätilanteissa. Aidot moniammatilliset tilanteet toteutuvat luontevasti harjoittelupaikoissa, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua toisten ammattiryhmien toimintaan osana asiakastilanteita.
Yhteistyö Motiivissa
Motiivi-hyvinvointipalveluissa moniammatillista yhteistyötä lähdettiin luomaan osana hyvinvointivalmennusta, jota toteuttivat terveydenhoitajaopiskelijat. Hyvinvointivalmennuksen asiakastapaamisissa nousi esille erilaisia tarpeita ja toiveita, joiden täyttämiseksi terveydenhoitajaopiskelijat konsultoivat fysioterapeuttiopiskelijoita. Opiskelijat hyödynsivät yhteistyömahdollisuutta mm. rentoutusryhmän järjestämisessä ja terapeuttisten harjoitusohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.
“Hienointa tämä on varmaan asiakkaiden näkökulmasta, kun he saavat apua kokonaisvaltaisemmin. Itsellekään ei kehity ammatillista riittämättömyydentunnetta kun saa apua niissä asioissa, joita itse ei hallitse.”
Opiskelijoiden kokemukset moniammatillisesta yhteistyöstä toisten opiskelijoiden kanssa olivat pääosin positiivisia. Erityisesti opiskelijat arvostivat yhteistyön luontevuutta ja sitä, että yhteistyötarpeet kumpusivat hyvinvointivalmennuksen asiakastapaamisista – eli aidosta tarpeesta konsultoida toista asiantuntijaa. Lisäksi opiskelijat pitivät hyvänä asiana sitä, että yhteistyön ansiosta asiakkaat saivat kokonaisvaltaisempaa palvelua.
“Varsinkin jos yhtään kiinnostaa esim. ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvät asiat, fysioterapeuttien ja terveydenhoitajien yhteistyö toimii mielestäni hyvin. Miksei muillakin ammattiryhmillä.”
Opiskelijat kokivat myös helpottavana sen, että yhteistyön ansiosta oli mahdollista keskittyä omaan ydinosaamiseen. Moni oli havainnut, ettei kaikkea tarvitsekaan osata itse ja että toisen asiantuntijan konsultointi kuuluu luontevana osana ammatilliseen toimintaan. Lisäksi tukeutuminen toisen ammattialan opiskelijan osaamiseen oman osaamisalueen ulkopuolella on lisännyt kokemusta hyvin tehdystä työstä.
“Projekti ei tuntunut keksimällä keksityltä vaan molempien ammattialojen osaamista tarvittiin oikeasti.”
Opiskelijat toimivat konsultoinnin osalta yhteistyössä tarpeen vaatiessa, mutta yhteistyön toteutus riippui opiskelijoista. Osa opiskelijoista osallistui asiakastilanteisiin yhdessä oppiakseen toisen ammattikunnan työstä, osa ei. Koska pääasiallinen asiakassuhde oli kuitenkin terveydenhoitajaopiskelijoiden ja asiakkaiden välillä, fysioterapeuttiopiskelijan vuorovaikutus asiakkaiden kanssa saattoi toteutua vain ohjaustilanteessa esimerkiksi kuntosalilla. Moni huomioi, että toisen ammattialan edustaja hyötyisi laajemmista esitiedoista ja ryhmäkeskusteluja fysioterapeuttiopiskelijoiden ja terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa kaivattiin. Tietojen vaihdon merkityksen selvittyä opiskelijat joutuivat siis vastakkain myös hyvien kirjaamiskäytäntöjen kanssa. Lisäksi potilas- ja asiakasneuvottelujen tarpeellisuus konkretisoitui.
“Yhteistyöstä saisi varmaan paljon irti, mutta se edellyttää sitä, että jokainen reilusti tunnustaa mitä osaa ja mitä ei. Näin voisi puolin ja toisin auttaa.”
Opiskelijat pohtivat palautteessaan paitsi yhteistyön hyötyä ammatillisen osaamisen tunteiden, myös vastuun jakautumisen kannalta. Yhteistyön toteutuminen harjoittelussa koettiin luontevimmaksi vaihtoehdoksi, sillä monen mielestä aikataulujen yhteensovittaminen opintojaksojen aikana eri koulutusohjelmien kanssa saattaisi olla vaikeaa. Aikataulutuksen haasteellisuudesta huolimatta moni ehdotti, että yhteistyötä eri koulutusohjelmien välillä saisi toteuttaa enemmänkin – kunhan toteutus ole teennäistä, vaan se istuu luontevasti esimerkiksi opintojakson kokonaisuuteen.
Artikkelikuvassa fysioterapeuttiopiskelija Tommi Koistinen ja terveydenhoitajaopiskelijat Melisa Havo ja Sini Mansikka tutkivat asiakkaan ravintopäiväkirjaa. KUVA: Jonna Mielonen-Jumisko
Kirjoittajat
Marita Pirkka, lehtori, TtM, Saimaan ammattikorkeakoulu, marita.pirkka(at)saimia.fi
Elina Ryhänen, työfysioterapeutti, M.Sc., Saimaan ammattikorkeakoulu, elina.ryhanen8at)saimia.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Haarala P., Honkanen H., Mellin O. & Tervaskanto-Mäentausta T. (2008). Terveydenhoitajan osaaminen. Edita Prima. Helsinki.
Mustajoki P. & Kunnamo J. (2009). Motivoiva potilashaastattelu, vaikuttava terveysneuvonta. Sairauksien ehkäisy. Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.plain?p_artikkeli=seh00147
Paukkunen, L. (2003). Sosiaali- ja terveysalan yhteistyöosaamisen kehittäminen: Koulutuskokeilun arviointitutkimus. Väitöskirja. Hoitotieteen laitos. Kuopion yliopisto. Kopijyvä. Kuopio.
Räsänen, K., Notkola, V., Peurala, M., Kankaanpää, E. & Husman, K. (1993). Väestövastuu ja työpaikkaterveydenhuolto. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 109 (18), s.1588-1593.[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
