Savonia UAS

Hyvinvointi 2.0

Henkilökohtainen hyvinvointi kulkee jo ranteessa ja povitaskussa. Itselläni ranneke mittaa askeleet ja hälyttää, jos istun liian pitkään paikallani. Juoksuharjoitukset tallentavat ajan, matkan ja sykkeen tiedot pilveen ja joka päivä, viikko ja kuukausi saan omasta suorituksesta kannustavan palautteen ja nipun ohjeita parempaan hyvinvointiin. Kännykkä seuraa myös untani. Se komentaa nukkumaan ja herättää aamuisin unen kannalta optimaalisella hetkellä, vaikka en siitä itse ole aina ihan niin vakuuttunut. Puhelin myös suggeroi minut hyvinvointiani edistäville päiväunille, muistuttaa säännöllisestä syömisestä ja vedenjuonnista. Tämä kaikki on tietenkin hauskaa, uteliaan keski-ikäisen teknologiasta innostuneen miehen vapaaehtoista kokeilunhalua, mutta hyvinvoinnin digitalisissa kansallisissa ja globaaleissa ratkaisuissa kyse on paljon suuremmasta asiasta. Digitalisaatio ja sen tuomat mahdollisuudet ovat yhä enemmän osa hyvinvointiamme. Hyvinvointi 2.0 on jo täällä.

Kyse ei ole vain viihdekäytöstä tai vapaaehtoisesta kontrollista vaan todellisesta terveydenhoidosta ja hyvinvointia edistävistä ennaltaehkäisevistä toimista. Hyvinvointi 2.0 ja sen innovaatiot nostavat esille myös vaateita tehokkuudesta ja rahasta. Digitalisaation ylipäätään katsotaan mahdollistavan monilla aloilla – myös terveys- ja hyvinvointialalla – kilpailukykyloikan, joka yhdessä tuottavuuden tehostumisen ja uusien innovaatioiden kanssa on juuri se veturi, joka mahdollistaa uudenlaiset sote-ratkaisut. Toisin sanoen, terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä. Tosin alkuvaiheessa voi käydä toisin päin – kustannukset kasvavat järjestelmien käyttöönoton ja kouluttautumisen vuoksi entistä korkeimmiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on jo oleellinen osa ammattikorkeakoulujen monialaisia ja ilmiöpohjaisia painoaloja. Jonkin aikaa sitten valmistunut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston asettaman työryhmän tekemä rakenteellisen kehittämisen raportti ”Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta” tuo hyvin esille valtakunnallisesti ammattikorkeakoulujen painoalat. Niiden joukosta löytyy useita älykkäät ratkaisut, soveltavat hyvinvointiteknologia, uudistuvat hyvinvointipalvelut -nimikkeillä varustettuja terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisiin ratkaisuihin virittäytyneitä osaamiskokonaisuuksia. Tämä kertoo asiaan liittyvästä osaamisen kasvattamisesta, vilkkaasta TKI-toiminnasta, yritysyhteistyöstä ja uuden tiedon integroinnista opetukseen. Olemme tässäkin asiassa ajan hermolla.

Digitalisuuteen liittyy myös robotiikka, joka sekin on jo hyvin edustettuna joidenkin ammattikorkeakoulujen strategisissa painoaloissa. Hyvinvointi- ja terveysrobotiikka on kansainvälisesti erittäin nouseva ala ja meillä Suomessakin se näkyy yhä enemmän erilaisten pilottikokeilujen saaman julkisuuden myötä. Valvovat, seurustelevat, viihdyttävät ja hoivaavat robotit ovat tulleet jäädäkseen. Minullakin on jo siivousrobotti, joka väsymättä vaikka kahdesti päivässä imuroi koko talon tarkasti ja nurisematta. Se jos jokin tuo itselleni henkistä hyvinvointia ja ennaltaehkäisee ainakin imuroinnin aiheuttamaa akuuttia kotityöstressiä. Samalla se valmistelee minua tulevaisuuteen, siis kohtaamaan tyynesti ja positiivisesti oman henkilökohtaisen ikäihmisen hoivarobottini.

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja

Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, petri.raivo(at)karelia.fi

Savonia UAS

Sosiaalialan T-osaaminen Sote-uudistuksessa

Pohdimme artikkelissamme sosiaalialan substanssiosaamisen ja sosiaalipalveluiden merkitystä hyvinvointipalvelujen tuottamisen rakenteellisten uudistusten ristipaineissa. Suomessa palvelurakenteiden uudistamisella on pitkät perinteet. Keskeisimpiä uudistuksia ovat 1980-luvulla toteutunut Valtava-uudistus sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuuksista, 1990-luvun loppupuolen Paras-hanke, jossa palvelujen rahoitus ja tuotanto sekä kuntarakenne hahmotettiin yhdeksi kokonaisuudeksi ja 2010-luvun Sote-uudistus, jonka tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. (Niemelä 2008, 9‒11; THL 2016.) Palvelujen rakenteellinen uudistaminen lainsäädäntöuudistuksineen haastaa sosiaali- ja terveysalan henkilöstön työvoimatarpeen ja ammatillisen osaamisen suhteessa väestön palvelutarpeisiin sekä talouden tilaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön kelpoisuuslainsäädäntö[1] ja palveluiden tuottamista koskevat lait[2] määrittävät kansalaisten tarvitsemien palveluiden kohtaantoa sekä laadullisesti (esim. sosiaalialan henkilöstön kvalifikaatioiden ja palvelutarjottimen osalta) että määrällisesti (mm. henkilöstömitoituksen ja palvelutarjottimen kustannukset). Alan työvoiman kysyntää määrittävät huoltosuhteen kehitys, iäkkään väestön palvelutarve sekä BKT:n ja työn tuottavuuden kehitys. Työvoiman tarjontaan vaikuttavat nuorisoikäluokkien koko, alan vetovoimaisuus, koulutusten riittävyys ja läpäisyaste sekä työllistymisaste. Sosiaali- ja terveysala kohtaa hyvästä työllistävyydestään huolimatta rekrytointiongelmia, joita on aiheuttanut osaksi liian vähäinen koulutusmäärä, tehtävien määräaikaisuus sekä erityisosaamisen puute. (Koponen 2015, 12; Kuvio 1.)

kuvio 1
Kuvio 1. Sosiaalialan ammattihenkilöstö palveluiden kysynnän ja tarjonnan kohtaantotilanteessa.

Welfare mix -palvelujen tuottamismallin yleistyminen sote-uudistuksen myötä sekä väestön koulutus- ja elintason nousu haastavat toisaalta työnantajat ja oppilaitokset ammattitaitoisen henkilöstön saatavuuden ratkaisemisessa ja toisaalta asuinpaikasta riippumattoman palveluiden valinnanvapauden toteutumisen. Valinnanvapaus on kuitenkin suhteellista. Sitä voivat rajoittaa vaihtoehtoisten palveluiden saatavuus harvaanasutuilla alueilla, maantieteelliset etäisyydet, palvelun tarvitsijoiden maksukyky sekä taito ja halukkuus tehdä valintoja. (Sosiaali- ja terveydenhuollon … 2015, 39‒41; ks. myös Sosiaali- ja terveysalan … 2015, 62; Hartman 2012.)

Tarpeiden, tarjonnan ja osaamisen kohtaanto

Sote-uudistuksessa haetaan kustannustehokasta ratkaisua palveluiden kysynnän ja tarjonnan moniulotteisiin kohtaantotilanteisiin. Kuntaliiton ARTTU2-ohjelman tieteellisen johtajan Pentti Meklinin (2015) mukaan sote-keskustelua hallitsee terveydenhuolto ja erityisesti erikoissairaanhoito, vaikka puheissa kannetaan huolta perusterveydenhuollosta. Sosiaalipalvelut jäävät taka-alalle niiden 42 %:n sote-kustannusosuudesta huolimatta. Sosiaalipalveluissa on ratkaistavia ongelmia, kuten palvelun piiriin pääsyssä, palveluiden saatavuudessa ja saavutettavuudessa, osaamisen työnjaollisessa kohdentumisessa, erikoisosaamisessa sekä palvelutasossa (mm. vanhustenhuolto, lastensuojelu).

Sote-uudistuksen taustalta erottuvat palvelutarjonnan ja -kysynnän kohtaamattomuuden ratkaiseminen sekä jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin vaikuttaminen lisääntyvien palvelutarpeiden lisäksi.

Sote-uudistuksen taustalta erottuvat palvelutarjonnan ja -kysynnän kohtaamattomuuden ratkaiseminen sekä jatkuvasti kasvaviin kustannuksiin vaikuttaminen lisääntyvien palvelutarpeiden lisäksi. Näihin haetaan vastausta nykyistä kustannustehokkaammalla palveluiden tuottamisella hyödyntäen suuruuden ekonomian mittakaavaetuja ja laajuuden ekonomian yhdistelmäetuja. Suuruuden ekonomistiset mittakaavaedut toteutuvat, jos samoilla resursseilla tuotetaan enemmän samanlaisia palveluja. Laajuuden ekonomistiset yhdistelmäedut toteutuvat, jos samassa yksikössä ja yhteisillä resursseilla tuotetaan erilaisia, monipuolisia palveluja kustannustehokkaammin kuin erillisissä yksiköissä. (Mt.) Hyvinvointipalveluissa laajuuden ekonomistisia malleja on kehitetty 1990-luvun alkupuolelta lähtien yhteispalvelukokeiluina esimerkiksi Lapissa (Hokkanen ym. 1991; Hokkanen & Väärälä (toim.) 1992; ks. myös Vakkala 2013).

Yleisestä hyvinvoinnin lisääntymisestä huolimatta osa kansalaisista tarvitsee aikaisempaa kokonaisvaltaisempaa apua ja tukea elämäntilanteensa haasteisiin vastaamiseksi, mikä tarkoittaa usein eri ammattilaisten yhteistyötä. Moniammatillisen yhteistyön perustana on asiakaslähtöisyys, jolloin palveluja tarjotaan ja kehitetään asiakkaiden ehdoilla ja tarpeiden mukaan sen lisäksi, että parhaimmillaan voidaan tuottaa samalla rahalla entistä enemmän ja parempia palveluja. (Vahvemmat yhdessä – … 2014, 2‒6.)

Moniammatillisuudesta monitoimijaisuuteen

Käsittääksemme olisi osuvampaa kuitenkin puhua moniammatillisuuden sijasta monitoimijuudesta, kun pyritään tuottamaan ammatillisesti laadukkaita kustannustehokkaita palveluja. Kustannustehokas monitoimijainen yhteistyö edellyttää eri toimijoiden vahvaa ammatillista (erityis)osaamista. On alettu puhua ns. T-osaamisesta, jossa kyky ymmärtää ilmiöitä laaja-alaisesti yhdistyy johonkin aihealueeseen perustuvaan syväosaamiseen (Cook ym. 2014, 8; Suomi osaamisen kasvu-uralle … 2015, 11‒21). Mielestämme on hyvä pohtia, voiko T-osaamisen idea toteutua myös laajuuden ekonomistisuudelle perustuvan monitoimijaisen työotteen kautta, jolloin eri toimijoiden syvällinen substanssiosaaminen täydentävät toisiaan.

Sosiaalipalveluiden eettinen perusta on toiminta asiakkaan tarpeiden pohjalta. Asiakkailla on oikeus parhaaseen mahdolliseen osaamiseen perustuviin palveluihin. Osaamisen määrittäminen on kuitenkin vaativaa, sillä alan palvelut kattavat kaikki ikäryhmät vauvasta vaariin ja kaikki elämään kuuluvat sosiaaliset kysymykset. Asiakkaana voi olla kuka tahansa, mutta osa asiakkaista on eri syistä joutunut pitempiaikaisesti heikompiosaisen asemaan tai syrjäytynyt. Avun tarvetta aiheuttavat tilanteet vaikuttavat usein kokonaisvaltaisesti kaikkeen elämänpiirissä, jolloin auttaminen voi toteutua vain tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa (Pohjola 2010, 19‒74).

Sosiaalisen osaaminen laajenee moniulotteisuudessaan vaikeasti rajattavaksi ja hallittavaksi. Osaamisalueita on paljon ja ne vaativat alan yleisen hallinnan ohella kukin omaa erityistä syvenevää tieto-taitoa. Sosiaalialan osaamistarpeita tulisikin jäsentää tarkemmin ja pohtia toimivaa työnjakoa alan sinänsä selkeän koulutusrakenteen pohjalta. Tarvitaan myös monitoimijaista, syvempää substanssiosaamista yhdistävää yhteistyötä, sillä alan monet osaamistarpeet eivät ole yhden koulutusryhmän hallittavissa (Pohjola ym. 2012). Paradoksaalisesti näitä eriytyviä tarpeita ei aina tunnisteta, vaan päinvastoin kuvitellaan yleisen osaamisen riittävän. Esimerkiksi koulutuksia halutaan suunnata yleisemmiksi monien osaamisalojen yhdistelmiksi, jolloin osaamisen syvenemisen tarpeita ei nähdä. Toisaalta ylläpidetään keskustelua eri koulutusten kvalifikaatioiden samanlaisuudesta, jolloin hukataan asiakkaiden oikeus saada oikein suunnattu apu erilaisiin tarpeisiin. Lisäksi vastoin kasvavia ammatillisia osaamisvaatimuksia esillä on eri tavoin sosiaalialan koulutustasosta tinkiminen. Sosiaalisen osaamista onkin tarpeen kirkastaa.

Sosiaaliala työllistää nyt ja tulevaisuudessa

Sosiaali- ja terveysala on työllistävyysvolyymiltaan suuri toimiala sen työvoimaintensiivisyyden ja verraten vähäisen suhdanneherkkyyden lisäksi. Palveluita tarvitaan paikallisesti lähellä ihmistä, useimmiten kasvokkaisena yhteistyönä asiakkaan kanssa (vrt. Huovari ym. 2014. 27–33). Vuonna 2014 tehdasteollisuudessa työllisten määrä oli 342 000 ja kaupan alalla 298 000 henkilöä. Sosiaali- ja terveyspalveluissa toimi 386 000 työntekijää, josta terveyspalveluissa 190 000 ja sosiaalipalveluissa 196 000 henkilöä. Sosiaalipalveluissa työllisten osuus on vuodesta 2008 alkaen ollut terveyspalveluja suurempi. (Suomen virallinen tilasto … 2016.)

Kuvio 2. havainnollistaa toimialoittaista työllisyyskehityksen ennakointia vuoteen 2030. Keskimääräistä nopeammin kasvaviin palvelualoihin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalvelut, rahoitus- ja liike-elämän palvelut sekä informaatio- ja viestintäpalvelut (Ahokas ym. 2015, 20).

kuvio 2
Kuvio 2. Suomen talouden työllisyysrakenne vuosina 2013–2030 ennakoinnin politiikkauralla, 12 toimialaryhmää, % (Ahokas ym. 2015, 21). Poimittu osoitteesta: http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t181.pdf

Työvoima ja koulutustarpeiden ennakoinnin yhteen osuvuus on avainasemassa tulevaisuuden hyvinvointipalvelujen kysynnän ja tarjonnan kohtaannossa. Toimialana sosiaali- ja terveyspalvelut kilpailevat muiden toimialojen kanssa pienenevien ikäkohorttien mielenkiinnosta alaa kohtaan sekä työntekijöiden alalla pysymisestä. (Koponen 2015, 16‒21.)

Vastausta odottavia kysymyksiä on tulevissa muutoksissa paljon. Ovatko eri tutkintoasteilta (toisen asteen ammatillinen koulutus, korkeakoulutuksen ammatillinen ja yliopistollinen pilari) tutkintonsa suorittavien teoreettis-käytännöllinen ammatillinen osaaminen riittävää uudenlaisen tulosvastuullisuuden aikakautena? Miten sosiaalipalveluihin saadaan sitoutunutta ja itsensä kehittämiseen motivoitunutta henkilöstöä tilanteessa, jossa yhä pienemmällä henkilöstömäärällä tehdään yhä suurempi työmäärä ja jossa koulutusalat kilpailevat imagollaan pienenevien ikäkohorttien opiskelijoista? Saavatko sosioekonomisesti huono-osaiset, etniset vähemmistöt ja yhteiskunnan marginaalissa elävät kansalaiset optimaalisen hyödyn sote-uudistuksesta ja siinä esitetystä asiakkaiden vapaudesta valita palvelut welfare mix -palvelutarjottimelta? Miten sosiaalisen yhdenvertaisuuden ja hyvinvointierojen kaventamisen tavoitteet toteutuvat sote-uudistuksen myötä? Miten harvaan asutulla maaseudulla hyvinvointipalvelut saavat ammattitaitoista työvoimaa tilanteessa, jossa väestö keskittyy asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin?

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

 

[1] Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015; Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994.

[2] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014; Terveydenhuoltolaki 1326/2010.

Kirjoittajat

Leena Viinamäki, sosiaalialan koulutuksen yliopettaja, YTT, Lapin ammattikorkeakoulu, leena.viinamaki(at)lapinamk.fi
Anneli Pohjola, sosiaalityön professori, YTT, Lapin yliopisto, anneli.pohjola(at)ulapland.fi

Ahokas, J., Honkatukia, J., Lehmus, M., Niemi, J., Simola, A. & Tamminen, S. (2015). Työvoiman tarve Suomen taloudessa vuosina 2015‒2030. VATT tutkimukset 181. Helsinki. Haettu 1.3.2016 osoitteesta http://www.vatt.fi/file/vatt_publication_pdf/t181.pdf

Cook, J., Hellström, E., Hämäläinen, T. & Lahti, V.-M. (2014). Visio Suomelle. Kohti kestävää hyvinvointia. Sitra Työpaperi 31.10.2014. Haettu 5.3.2016 osoitteesta http://www.sitra.fi/julkaisut/muut/Visio_Suomelle.pdf

Hartman, S. (2012). Sosiaalipalvelut. Toimialaraportti 5/2012. Työ- ja elinkeinoministeriö. Helsinki. Haettu 13.3.2016 osoitteesta http://www.temtoimialapalvelu.fi/files/2163/Sosiaalipalvelut_marraskuu_2012.pdf

Hokkanen, L., Kinnunen, P., Pohjola, A., Urponen, K. & Väärälä, R. (1991). Palvelutilkuista yhteiseen työhön. Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti 1. Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja 32. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Hokkanen, L. & Väärälä, R. (toim.). (1992). Rajojen ylityksiä ja yhteistoimintaa. Kemijärven hyvinvointipalveluprojektin osaraportti 2. Lapin yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja 35. Rovaniemi: Lapin yliopisto.

Huovari, J., Jauhiainen, S., Kerkelä, L., Esala, L. & Härmälä, V. (2014). Alueiden yritys- ja elinkeinorakenteen muutos. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Alueiden kehittäminen 13/2014. Haettu 2.2.2016 osoitteesta http://www.tem.fi/files/39281/TEMjul_13_2014_web_04042014.pdf

Koponen, E.-L. (2015). Sosiaali‐ ja terveysalan työvoiman riittävyys nyt ja tulevaisuudessa. TEM raportteja 13/2015. Haettu 7.4.2016 osoitteesta https://www.tem.fi/files/42288/TEMraportti_13_2015_web_27022015.pdf

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015. Haettu 22.4.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150817

Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994. Haettu 22.4.2016 osoitteestahttp://www.finlex.fi/fi/laki/smur/1994/19940559

Meklin, P. (2015). Sote-uudistus – mistä uudistuksen hyödyt syntyvät? ARTTU2-tutkimus ohjelman julkaisusarja 3/2015. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://shop.kunnat.net/product_details.php?p=3124

Niemelä, M. (2008). Julkisen sektorin reformin pitkä kaari Valtava-uudistuksesta Paras-hankkeeseen. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 102. Helsinki: Kela. Haettu 27.3.2016 osoitteesta http://hdl.handle.net/10250/7935

Pohjola, A. (2010). Asiakas sosiaalityön subjektina. Teoksessa M. Laitinen & A. Pohjola (toim.). Asiakkuus sosiaalityössä. S. 19‒74. Helsinki: Gaudeamus.

Pohjola, A., Kemppainen, T. & Väyrynen, S. (toim.) (2012). Sosiaalityön vaikuttavuus. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Sosiaali- ja terveysalan tilastollinen vuosikirja 2015. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-302-569-1

Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoituksen purkamisen vaihtoehtoja koskeva selvitys 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:19. Haettu 19.3.2016 osoitteesta http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/125789/URN_ISBN_978-952-00-3579-2.pdf?sequence=1

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Haettu 16.3.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141301

Suomi osaamisen kasvu-uralle. Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle 2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2015:14. Helsinki. Haettu 1.2.2016 osoitteesta http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2015/liitteet/tr14.pdf?lang=fi

Suomen virallinen tilasto (SVT). Kansantalouden tilinpito [verkkojulkaisu]. ISSN=1795-8881. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2016]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vtp/index.html

Terveydenhuoltolaki 1326/2010. Haettu 3.3.2016 osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2010/20101326

THL 2016. Sote-uudistus. Haettu 6.4.2016 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/paatoksenteko-talous-ja-palvelujarjestelma/sote-uudistus

Vahvemmat yhdessä – moniammatillinen työ arjen turvallisuuden parantamiseksi 2014. Sisäministeriön julkaisu 31/2014. Helsinki. Haettu 15.3.2016 osoitteesta http://www.intermin.fi/julkaisu/312014?docID=57151

Vakkala, H. (2013). Lapin yhteispalvelukonseptin pilotointi -hanke. Selvitystyön loppuraportti 26.3.2013. Rovaniemi: Lapin Liitto.

Quality of life in a Kathmandu slum

Early in the morning in 9th of May 2012, people living in Thapathali slum community woke up, when bulldozers, protected by riot police forces, started the government program, “Bagmati River Basin Improvement Project”, by demolishing the large and most visible slum built on the river bank of Bagmati River. Few hours later the whole settlement together with its church and school, was a huge heap of sticks, bricks, plywood, sheet metal and pieces of tarpaulin. (Human Rights Watch 2012.)

In the shadows of the Asian urban jungle, slum and squatter settlements are growing in numbers but their existence is on other people’s hands. Living at the margins of society, their inhabitants are often deprived of basic access to education, health care and a decent standard of living. But can life also hold promises of a better future? What does wellbeing actually mean for the inhabitants themselves? This paper presents a joint research and development process by Diaconia University of Applied Sciences (Diak), Turku University of Applied Sciences and the Nepalese St. Xavier’s College, with an aim to describe and analyze the wellbeing of people in the Balkhu riverside slum settlement in Kathmandu, Nepal. We are interested in answering two questions: What do people in a slum think about their everyday life? How satisfied are they with their current life?

Mother and children in Balkhu
Picture 1. Mother and children in Balkhu. PHOTO: Kyösti Voima

The student research team from Diak first established contact with the community and learned basic information through observations and initial discussions. This contact was based on earlier collaboration done by lecturer Kyösti Voima from Diak. Then community leaders, contractors, government personnel and various stakeholders, totaling over 30 persons, were interviewed, and the survey in Balkhu community was conducted. Local key resources were the trusted leader of a community-based organization in the settlement as well as the social development officer and environment and energy officer from the District Development Committee (DDC) in Kathmandu. Two Bachelor’s theses (Khanal 2014 and Rumba 2014) were done in this project.

The Balkhu settlement

Nepal is a poor nation. Estimated per capita Gross Domestic Product per capita PPP was US $ 2265 for the year 2014. At the same time GDP per capita PPP in Finland was US $ 38 569 (Trading Economics 2016). High rate of rural poverty has caused internal displacement and attracted people to settle in urban areas (Acharya 2010, 179-180). Uncontrolled rapid urbanization, low socio-economic growth, inadequate capacity to cope with housing needs and poor imbalanced governance has caused increase of urban poverty (Shakya 2010, 1; see picture 6).

Since the 1950s dozens of settlements have been established alongside the two major rivers, Bagmati and Vishnumati. The Balkhu settlement is located along the holy river Bagmati. The riverside has natural access to water, making it a preferred choice for new dwellers but these rivers are the most polluted ones in the country (Toffin 2010, 157–158; see picture 3). A need for drinkable water is huge and many ways to guarantee clean water are in use (see picture 5). Also sanitation is challenging (see picture 6). An estimated 1650 people reside in 360 households, making Balkhu one of the largest settlements in the valley. Several religious groups are established in the settlement area (Kivelä 2014).

The dumping ground with nearest settlement houses
Picture 2. The dumping ground with nearest settlement houses. PHOTO: Sami Kivelä

Next to Balkhu settlement is the Balkhu Fruit market and opposite are a few industries and warehouses. Balkhu is a strategic location from the economic point of view as it is next to Ring Road which connects with the transport system going away from Kathmandu Valley. There is an open dumping site used by the fruit market to dispose of unwanted market waste, majority of these being bio waste (see picture 2), and another unprotected mixed waste dumping site just on the opposite side of the river, increasing the waste load of the heavily polluted river.

Balkhu riverside environment
Picture 3. Balkhu riverside environment. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
Balkhu Housing types and alley
Picture 4. Balkhu Housing types and alley. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
 Water source in Balkhu
Picture 5. Water source in Balkhu. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
Sanitation in Balkhu
Picture 6. Sanitation in Balkhu. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba

Quality of life in a slum

The concept of quality of life (QOL) has been expressed in different ways. The concept is close to such concepts like Good life, Wellbeing, Satisfaction and Happiness. The earliest well-known Western formulation of good life (quality of life) was expressed by Aristotle in his concept of “eudaimonia”, where the individuals were encouraged to realize their full potential to achieve a “good life.” In the meanwhile, Eastern philosophers brought forward the QOL by equal distribution of resources and restraining from individual desires. (Diener and Suh 1997, 190.) QOL according to the utilitarian theory presented the idea of satisfaction of the individual desires and a good society is defined as the one which provides the maximum satisfaction or positive experiences to its citizens. It is not limited to crude materialism but it also involves generosity and satisfaction from altruistic behavior. (Cobb 2000, 7.)

The quality of life of people in the Balkhu Settlement is presented from a subjective viewpoint as well as by objective observation. Objective observations have been done in participatory observation and interviews and results are documented in this article with photos from Balkhu. The subjective part of wellbeing deals with how satisfied Balkhu residents are with different domains of their life. Domains have been selected based on earlier studies on subjective wellbeing (see Kainulainen 2014). These themes are studied by questioning the following questions:

  • How well do you manage with everyday life on yourself?
  • How satisfied are you with your health, sanitation, present life, housing, neighbors and safety?
  • How do you see your future?

Quality of Life in the Balkhu Slum Settlement

In total 103 households out of recorded 361 were surveyed by four two person teams. The survey had 46 open- and close-ended questions which covered different themes. The themes were personal information, education, economic status, cultural status, health, water and sanitation, social issues, housing and political status.

As an illegal settlement the community is subject to government evacuation or demolition. The houses in Balkhu are also subject to natural calamities and the surrounding environment is not suitable for healthy living. The polluted Bagmati River is a great threat in terms of health and flooding. The settlement is subject to social and economic discrimination and marginalization. Given all these factors the community is considered insecure for living. The survey revealed 57 percent responded they were dissatisfied with safety within the community while only 20 percent of families were satisfied with the safety of the community.

The developing plans of Bagmati River by Kathmandu Municipality increase the peoples fear to be evacuated (see Bagmati action plan 2008). Every fourth responded evacuation as the fearful factor. 40 percent responded natural calamities such as flood and fire to be the other factors. Rest of the respondent mentioned fear of robbery, diseases, sewage and alcoholism to be fearful factors. People have good reason for their fear. The unsuccessful government action in 2012 made the situation of thousands of slum settlers even more vulnerable than before.

balkhun figure 1
Figure 1. Subjective wellbeing of the Balkhu squatter settlement.

Every third (36 %) of the people said they were dissatisfied with their present life while same share of them felt neither satisfied nor dissatisfied. Only one in four were satisfied with their present life. 20 percent of Balkhu people felt their future was worsening while 22 percent felt their future was getting better. More than half of the people have the feeling that future will be the same as today. In regards to health facilities, 53 percent of the residents were not satisfied with their health. The sanitation in Balkhu was also not satisfactory for 65 percent of the people.

Discussion

The Balkhu settlement is a prime example of urban poverty and very little improvement has been seen in addressing this issue as the number of settlements is growing year after year. According to our findings, neither the objective nor the subjective quality of life can been considered satisfactory in Balkhu. The settlement lacks the basic facilities such as proper shelter, safe drinking water, clean environment and electricity among others. Personal faith can be integral for maintaining hope – whether you are a Hindu, Buddhist, Christian or Muslim – and faith-based organizations have provided crucial practical and spiritual aid. However, care should always be taken that religious adherence does not exclude anyone from getting aid. Full dignity and respect of universal human rights need to be ensured for all.

Subjective wellbeing tells the story of how people feel about and evaluate their objective environment. Objective and subjective indicators tell us that the situation is extremely bad in slums. But subjective indicators also tell us that even in a very dire situation some people don’t give up and people have dreams and hope (see Biswas-Diener & Diener 2001). The facts we have brought up in this article give us as developers of UAS some hints how to strengthen the capacity of people living in slums to overcome the challenges.

Happiness in Balkhu
Picture 7. Happiness in Balkhu. PHOTO: Kyösti Voima

According to our experiences we recommend the following: building a “neutral” community house for community meetings to enable people from different ethnic and religious backgrounds to come together; improving the infrastructure: water, sanitation, waste management; training of preschool teachers to strengthen the children’s school readiness as well as starting a Neighborhood Care Point (NCP) to increase the children’s wellbeing and strengthening the capacity of the community health promotion.

Writers

Anup Khanal, Graduate Student, Bachelor of Social Services, Diaconia University of Applied Sciences, droid.anup(at)gmail.com
Sakari Kainulainen, Senior Specialist, Adjunct Professor, Diaconia University of Applied Sciences, sakari.kainulainen(at)diak.fi
Kyösti Voima, Lecturer in International Affairs, MPH Int’l Health, Diaconia University of Applied Sciences, kyosti.voima(at)diak.fi
Sami Kivelä, Lecturer in International Affairs, M. Theol, Diaconia University of Applied Sciences, sami.kivela(at)diak.fi

Acharya, B. R. (2010). Urban Poverty: A Sociological Study of Shankhamul Squatter. Accessed 26.9.2014, www.nepjol.info/index.php/DSAJ/article/view/4519

Biswas-Diener, R. & Diener, E. (2001). Making the Best of a Bad Situation: Satisfaction in the Slums of Calcutta. Social Indicators Research 55(3), 329–352.

Cobb, C. W. (2000). Measurement tools and the quality of life. Accessed 12.10.2014. http://rprogress.org/publications/2000/measure_qol.pdf

Diener, E. & Suh, E. (1997). Measuring Quality of Life: Economic, Social, and Subjective Indicators. Accessed 12.10.2014. http://web.yonsei.ac.kr/suh/file/Measuringpercent20qualitypercent20ofpercent20life_Economic,percent20social,percent20andpercent20subjectivepercent20indicators.pdf

Human Rights Watch. Accessed 2.5.2016. https://www.hrw.org/news/2012/05/10/nepal-halt-evictions-kathmandu

Kainulainen, S. (2014). Mitä uutta kokemuksellisuus tuo hyvinvoinnin käsitteeseen ja käyttöön? Teoksessa A. Nieminen, A. Tarkiainen & E. Vuorio (toim.) Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun Raportteja 177. Turku.

Khanal, A. (2014). Living on the Edge – Quality of life in Balkhu Squatter Settlement, Nepal. Bachelor of Social Services final thesis. Diaconia University of Applied Sciences.

Kivelä, S. (2014). Faiths and community in a riverside slum in Nepal. Paper presented at the Diaconia under Pressure conference in Stockholm 18.9.2014. Organized by the International Society for the Research and Study of Diaconia and Christian Social Practice.

Rumba, R. (2014). Balkhu Settlement in Kathmandu: A Poor Neighborhood. Situation Analysis. Bachelor of Social Services final thesis. Diaconia University of Applied Sciences.

Shakya, S. (2005). An extensive study of the urban poverty situation and its environmental implications in the squatter settlements of Kathmandu and Dharan. Accessed 18.10.2014. lib.icimod.org/record/378/files/362.5SHE.pdf

Toffin, G. (2010). Urban fringes: squatter and slum settlements in the Kathmandu Valley. Accessed 26.9.2014. http://himalaya.socanth.cam.ac.uk/collections/journals/contributions/pdf/CNAS_37_02_06.pdf

Trading Economics. Accessed 29.4.2016. www.tradingeconomics.com/finland/gdp-per-capita-ppp

multitaskaaminen

Kohtuus kaikessa – myös multitaskaamisessa

Multitasking tarkoittaa kahden tai useamman toisistaan riippumattoman, keskittymistä vaativan tehtävän suorittamista samanaikaisesti (Sanbonmatsu ym. 2013). Siitä on tullut osa jokapäiväistä elämäämme sitä mukaa kuin tunne tehokkuuden maksimoinnista on yleistynyt. Multitasking käyttäytyminen eli ”multitaskaaminen” on myös muuttanut muotoaan erilaisten mobiililaitteiden käytön lisääntymisen myötä. Erityisesti koulumaailmassa multitaskingin haasteisiin on törmätty yhä useammin, sillä opiskelijoiden mobiililaitteiden käyttö oppituntien aikana on lisääntynyt. (Sana ym. 2012.) Multitaskaaminen voi liittyä hyvin moniin erilaisiin tilanteisiin ja tehtäviin, mutta nuorille ominaista on sen ilmeneminen erityisesti mediakäyttäytymisessä ja digitalisissa ympäristöissä (Mark 2015, 5–6).

Multitaskausta fyysisissä ja digitaalisissa ympäristöissä

Diginatiivi ja ns. ”nettisukupolvi” tarkoittaa 1980-luvun jälkeen syntyneitä nuoria. He ovat kasvaneet nopeasti muuttuvassa maailmassa, jossa teknologia ja ”netti” ovat osa jokapäiväistä elämää. Nuoret pystyvät yleisen käsityksen mukaan nopeasti omaksumaan ja käyttämään uudenlaista teknologiaa sekä hyödyntämään sitä tehokkaasti esimerkiksi verkostoitumiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen, kuin myös tiedon hankintaan ja oppimiseen. Tämän yleisen käsityksen lisäksi heillä on ajateltu olevan aikaisempiin sukupolviin verrattuna parempi kyky käsitellä valtavaa tieto- ja viriketulvaa sekä harjoittaa multitaskingia erilaisissa ympäristöissä samanaikaisesti. Nuorten sosiaalinen ympäristö ei yksistään koostu fyysisestä ympäristöstä ja siinä olevista multitasking ”mahdollisuuksista”, vaan erittäin vahvasti myös erilaisista verkkoympäristöistä. Jatkuva läsnäolo verkkoympäristöissä on mahdollistunut yhtä aikaa kun kehittyneet mobiililaitteet ovat yleistyneet. Samalla on mahdollisuus, mutta myös altistuminen, yhä runsaammalle multitaskaamiselle. (Carrier ym. 2009, Rosen ym. 2011)

Nuoret multitaskaavat erityisesti digitaalisen median kautta. (Mark 2015, 5–6.) Eroja nuorten ja aikuisten mediamultitaskaamisessa on tutkittu ja todettu, että nuoret vaihtoivat useammin eri medioiden välillä sekä ilmaisivat nauttivansa siitä enemmän kuin aikuiset. (Brasel & Gips 2011.) Tutkimuksissa on havaittu, että nuoret mediamultitaskaavat enemmän ja kokevat sen helpommaksi kuin vanhemmat ikäluokat. Toisaalta niin nuoret kuin aikuisetkin raportoivat multitaskaamisen käyvän yhä kuormittavammaksi, mitä vaikeammaksi samanaikaiset muut tehtävät käyvät (Carrier ym. 2009.). Tekstaamisen on todettu olevan yksi vaikeimmista multitaskaamisen aikana harjoitetuista tehtävistä (Rosen ym. 2011) ja puhelimella tekstaamista oppitunnin aikana onkin verrattu tekstaamiseen autolla ajaessa. Molemmissa tilanteissa keskittyminen katkeaa, eikä henkilö kykene keskittymään molempiin tehtäviin samanaikaisesti. (Grinols & Rajesh 2014.)

Aivot eivät sovellu multitaskaamiseen

Ihmisen aivot soveltuvat huonosti monen samanaikaisen tehtävän suorittamiseen. Multitaskaamisella onkin todettu olevan kuormittava tai haitallinen vaikutus niin kognitiivisiin toimintoihin, keskittymiskykyyn ja oppimiseen, kuin stressinhallintaan, sosiaalisiin suhteisiin ja mielenterveyteen (Ophir ym. 2009, Wei ym. 2012, Becker ym. 2013, Pea ym. 2013, Mills ym. 2015).

Ihmisen, niin nuoren kuin aikuisen, aivoilla on vain rajallinen määrä kapasiteettia, eikä huomiokykyä pysty rajattomasti jakamaan. Multitaskaamista harjoittaessa päätehtävä saattaa kärsiä toissijaisesta tehtävästä, jolloin seurauksena on suorituskyvyn heikkeneminen. Kun yritämme suorittaa kahta tai useampaa tehtävää samanaikaisesti, ei aivokapasiteettimme kaksin- tai moninkertaistu, vaan rajallinen kapasiteetti joudutaan jakamaan suoritettavien tehtävien välillä. Tämän seurauksena tiedonkäsittely sirpaloituu ja aivoihin tallennetun tiedon määrä ja laatu heikkenee. Multitaskaamista harjoittaessa myös tiedon mieleen tallentaminen ja palauttaminen ovat heikompaa. (Sana ym. 2012, Uncapher ym. 2015.)

Multitasking on usean tehtävien samanaikaista suorittamista joka voi ylikuormittaa aivoja. Muista siis viisaus ”Tunne rajasi ja kohtuus kaikessa”!

Multitaskaamisessa tapahtuva lisääntynyt aivotoiminta saattaa aiheuttaa henkilössä tunteen lisääntyneestä tehokkuudesta, vaikka tilanne todellisuudessa onkin toinen. Sen lisäksi, että aivokapasiteettia on jaettava eri toimintojen välillä ja kognitiivinen suorituskyky heikkenee, haittaa tehokkuutta lisäksi se, että aivot tarvitsevat lyhyen siirtymäajan huomion vuorotellessa erilaisten tehtävien ja virikkeiden välillä. (Grinols & Rajesh 2014.) Mitä monimutkaisempia tehtävät ovat, sen pidemmän siirtymäajan aivot tarvitsevat, ja sitä tehottomammaksi aivotoimina käy (Grinos & Rajesh 2014, Wieth & Burns 2014). Vaikka nuorten yleisesti ajatellaankin olevan ominaisuuksiltaan vähemmän haavoittuvia multitaskaamiselle, eivät tutkimustulokset tue kyseistä oletusta. Nuorten on todettu olevan jopa aikuisia haavoittuvampia multitaskaamisen vaikutuksille esimerkiksi kognitiivisen suorituskyvyn (Mills ym. 2016) osalta.

Multitaskaaminen altistaa virheille ja haittaa muistia

Tutkimusten mukaan runsaasti mediamultitaskaamista harjoittavat henkilöt ovat alttiimpia tekemään virheitä ja heidän kykynsä suoriutua annetuista tehtävistä on heikompaa verrattuna vähemmän multitaskaaviin (Rosen ym. 2011.) Nuorten keskuudessa multitaskaaminen opiskelun ohessa on yleistynyt, ja monet nuoret raportoivat käyttävänsä suurimman osan ajasta koulutehtävien teon ohessa media multitaskaamiseen; musiikin kuunteluun, television katseluun tai muuhun vastaavaan toimintaan. Multitaskaamisen seurauksena keskittymiskyky varsinaiseen koulutehtävään heikkenee, virheiden mahdollisuus lisääntyy ja oppiminen hidastuu (Wei ym. 2012, Wieth & Burns 2014.) Tutkimusten mukaan mobiililaitteiden kautta tapahtuva vilkas viestittely hidastaa oppimista. Opiskelijat, jotka malttoivat odottaa kauemmin kuin viisi minuuttia vastatakseen viesteihin, suoriutuivat oppitunneilla paremmin verrattuna niihin, jotka vastasivat viesteihin välittömästi. (Rosen ym. 2011.)

Opiskele tehokkaammin - vähennä mediamultitaskingia
Kuva: Jutta Laine ja Rami Pöyhönen

Multitaskaaminen lisää stressiä ja heikentää mielenterveyttä

Multitaskaaminen vaikuttaa oppimisen ja keskittymiskyvyn lisäksi myös stressin kokemiseen. On todettu, että mitä vähemmän nuori käyttää digitaalista mediaa, sitä vähemmän hän kokee psyykkistä stressiä. (Vellonen 2013, 13.) Tutkimusten mukaan runsas mediamultitaskaaminen liittyy merkittävästi masennukseen ja sosiaalisten tilanteiden pelkotiloihin. On mahdollista, että ahdistuneet tai masentuneet nuoret käyttävät mediamultitaskaamista hillitäkseen tai vältelläkseen negatiivisia tunteita. (Becker ym. 2012, 2013.) Ophir ym. (2009) ovat kehittäneet media multitasking -indeksin, jolla henkilön media multitaskin käyttäytymistä voidaan arvioida ja yksilöt jakaa vähän (light) ja paljon (heavy) mediamultitaskaamista harjoittaviin. Erittäin paljon mediamultitaskaamista harjoittavien todettiin olevan heikompia hyödyntämään media multitaskaamisen mahdollisia etuja, sillä he reagoivat herkemmin epäolennaisiin ärsykkeisiin kuin vähemmän kyseistä toimintaa harjoittavat. (Ophir ym. 2009).

Miten edistämme terveyttä ja hyvinvointia multitaskaamisesta huolimatta?

Vaikka multitaskaamiseen on liitetty paljon terveyttä ja hyvinvointia uhkaavia tekijöitä, ei sillä ole kuitenkaan todettu olevan pelkästään huonoja vaikutuksia. Eräiden tutkimusten mukaan mediamultitaskaaminen sosiaalisessa mediassa jopa lievittää stressiä, koska ihminen pystyy olemaan yhteydessä muihin ja näin luomaan vahvan sosiaalisen verkoston. Lisäksi sosiaalisen median käytön työtehtävien aikana on todettu tauottavan työtä ja toimivan palkitsevana tekijänä. (Mark ym. 2014.) Eräissä tutkimuksissa ei myöskään ole pystytty osoittamaan selkeää yhteyttä multitaskaamisen ja kokonaishyvinvoinnin välillä. Tutkimustietoa multitaskaamisen yhteydestä terveyteen ja hyvinvointiin tarvitaankin lisää (Shih 2013).

Nyky-yhteiskunta edellyttää ihmiseltä kykyä selviytyä useasta samanaikaisesta tehtävästä ja rajallisen aivokapasiteetin jakamista eri tehtävien välillä. Jokaisen on kuitenkin tunnettava omat rajansa ja tiedostettava multitaskaamiseen liittyvät riskit niin muistin, keskittymiskyvyn, oppimisen ja työtehtävien, kuin henkisen, sosiaalisen ja fyysisen terveyden ja hyvinvoinnin osalta. Nuorten osalta on erityisen tärkeä lisätä heidän tietoisuuttaan multitaskaamisen liittyvistä riskeistä ja tavoista hallita multitaskaamista (Laine & Pöyhönen 2015). Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä pätee vanha suomalainen sanonta: ”kohtuus kaikessa” – sanonta lienee korvaamaton ohjenuora myös multitaskaamisen osalta.

Artikkelikuva: Hämeen ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat

Jutta Laine, sairaanhoitaja opiskelija, Turun Ammattikorkeakoulu, jutta.laine(at)edu.turkuamk.fi
Rami Pöyhönen, sairaanhoitaja opiskelija, Turun Ammattikorkeakoulu, rami.poyhonen(at)edu.turkuamk.fi
Camilla Laaksonen, lehtori, TtT, Turun Ammattikorkeakoulu, camilla.laaksonen(at)turkuamk.fi

Becker, M., Alzahabi, R. & Hopwood, C. (2012). Media Multitasking Is Associated with Symptoms of Depression and Social Anxiety. Viitattu 1.9.2015. http://www.researchgate.net/profile/Christopher_Hopwood/publication/232926411_Media_Multitasking_Is_Associated_with_Symptoms_of_Depression_and_Social_Anxiety/links/0a85e53cd5cc79edcb000000.pdf

Becker, M.W., Alzahabi, R. & Hopwood, C.J. (2013). Media multitasking is associated with symptoms of depression and social anxiety. Cyberpsychology, Behavior, and Social Networking; 16(2):132-5.

Brasel, A. & Gips, J. (2011). Media Multitasking Behavior: Concurrent Television and Computer Usage. Viitattu 2.9.2015 http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3171998/

Carrier, M., Cheever, N., Rosen, L., Benitez, S. & Chang, J. (2009). Multitasking across generations: Multitasking choices and difficulty ratings in three generations of Americans. Viitattu 14.10.2015. https://www.psychologytoday.com/sites/default/files/attachments/40095/multitaskingacrossgenerationscarrierrosencheeverbenitezchang2009.pdf

Grinols, A. & Rajesh, R. (2014). Multitasking With Smartphones in the College Classroom. Viitattu 12.10.2015. http://bcq.sagepub.com/content/77/1/89.full.pdf+html

Laine, J. & Pöyhönen R. (2015). Media multitaskingin vaikutus nuoren mielenterveyteen. Opinnäytetyö. Turun Ammattikorkeakoulu Oy. Viitattu 14.3.2016 https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/104153/Jutta_Laine_ja_Rami_Poyhonen.pdf?sequence=1

Mark, G. (2015). Multitasking in the Digital Age. Viitattu 12.10.2015.

Mills, K., Dumontheil, I., Speekenbrink, M. & Blakemore, S.J. (2015). Multitasking during social interactions in adolescence and early adulthood. Royal Society Open Science; 2(11):150117.

Ophir, E., Nass, C. & Wagnerc. A. (2009). Cognitive control in media multitaskers. Viitattu 1.9.2015. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2747164/

Pea, R., Nass, C., Meheula, L., Rance, M., Kumar, A., Bamford, H., Nass, M., Simha, A., Stillerman, B., Yang, S. & Zhou, M. (2012). Media use, face-to-face communication, media multitasking, and social well-being among 8- to 12-year-old girls. Development Psychology; 48(2):327-36.

Rosen, L., Lim, A., Carrier, M. & Cheever, N. (2011). An Empirical Examination of the Educational Impact of Text Message-Induced Task Switching in the Classroom: Educational Implications and Strategies to Enhance Learning. Viitattu 12.10.2015. https://www.psychologytoday.com/files/attachments/40095/anempiricalexaminationoftheeducationalimpactoftextmessage-inducedtaskswitchingintheclassroom-educati.pdf

Sana, F., Weston, T. & Cepeda, N. (2012). Laptop multitasking hinders classroom learning for both users and nearby peers. Viitattu 12.10.2015. http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0360131512002254

Sanbonmatsu, D., Strayer, D., Medeiros-Ward, N. & Watson, J. (2013). Who Multi-Tasks and Why? Multi-Tasking Ability, Perceived Multi-Tasking Ability, Impulsivity, and Sensation Seeking. Viitattu 1.9.2015. http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0054402

Shih, S.I. (2013). A null relationship between media multitasking and well-being. PLoS One; 8(5):e64508.

Uncapher, M.R., K Thieu, M. & Wagner, A.D. (2015). Media multitasking and memory: Differences in working memory and long-term memory. Psychonomic Bulletin & Review.

Vellonen, M. (2013). Nuorten ruutuaika ja siihen yhteydessä olevat terveydelliset tekijät. Pro gra-du -tutkielma (lisäosa). Hoitotiede. Tampere: Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikkö. Viitattu 15.10.2015. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/94498/GRADU-1383037554.pdf?sequence=1

Wei, F., Wang, Y. & Klausner, M. (2012). Rethinking College Students’ Self-Regulation and Sus-tained Attention:Does Text Messaging During Class Influence Cognitive Learning? Viitattu 12.10.2015. http://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/03634523.2012.672755

Wieth, M. & Burns, B. (2014). Rewarding Multitasking: Negative Effects of an Incentive on Problem Solving Under Divided Attention. Viitattu 12.10.2015. http://docs.lib.purdue.edu/cgi/viewcontent.cgi?article=1163&context=jps

Kohti muistiystävällistä Pohjois-Karjalaa

Kansallisella muistiohjelmalla halutaan edistää aivoterveyttä ja muistiystävällisiä asenteita. Tavoitteena on myös vahvistaa muistiosaamista ja kehittää palveluita ja tutkimusta. Kansallisen muistiohjelman taustalla on maailman terveysjärjestön ja Alzheimer’s Disease International -järjestön huoli sairastuneiden ihmisten elämänlaadusta ja muistisairauksien ehkäisystä. Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa on meneillään asennepilotit, joilla haetaan uutta toimintatapaa edistää kaupunkien muistiystävällisyyttä. Pohjois-Karjalan pilotissa rakennetaan muistiystävällistä maakuntaa.

Pohjois-Karjalassa muistityö on keskeinen osa ikäosaamista, jota tarvitaan laajasti yhteiskunnan kaikilla alueilla. Väestön ikääntyminen nähdään ensisijaisesti myönteisenä ilmiönä ja ikäihmiset voimavarana. Vanhustyö ja vanhuspalvelut ovat vain osa ikäosaamista. (Ks. Jämsén & Kukkonen 2014.) Pohjois-Karjalan maakuntaliiton hyvinvointiohjelmassa 2015 ikäosaaminen tunnistetaan osaamis- ja toimialarajoja ylittäväksi maakunnalliseksi voimavaraksi. Karelia-ammattikorkeakoulu on panostanut ikäosaamiseen sekä koulutuksessa että tutkimus- ja kehittämistyössä. Ikäosaaminen on myös yksi Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen, ISOn, kolmesta strategisesta painoalasta.

Muistityö on konkreettista yhteistyötä

Muistiystävällisen maakunnan rakentaminen pohjautuu toisaalta kansalliseen Muistiohjelmaan ja toisaalta alueellisiin ohjelmiin ja strategioihin. Muutoksia saadaan kuitenkin aikaan vain toimijoiden yhteistyöllä käytännön arjessa. Muistiystävällistä maakuntaa ei saada aikaan kauniilla sanoilla tai julkilausumilla. Tarvitaan konkreettisia toimenpiteitä ja verkostoitunutta yhteistyötä ihmisten tasolla ihmislähtöisesti.

Muistiystävällistä asennetyötä tarvitaan koko yhteiskunnassa. Esimerkkinä voidaan mainita muun muassa, miten muistiystävällisyys huomioidaan yritysten palveluissa, kulttuuripalveluissa, bussiliikenteessä tai kaavoituksessa ja rakentamisessa. Myös sairastuneiden ja heidän läheistensä kanssa tarvitaan asennetyötä. Yhdessä pohditaan, miten jatketaan hyvää elämää sairaudesta huolimatta ja miten esimerkiksi vertaistuki voi auttaa eteenpäin.

Pohjois-Karjalan Muisti ry:n asiantuntemus on tunnistettu ja tunnustettu. Yhdistyksen työntekijät ovat kysyttyjä asiantuntijoita muun muassa kehittämistyössä ja hankkeiden ohjausryhmissä. Raha-automaattiyhdistyksen tuki Muistiluotseille mahdollistaa ammatillisen toiminnan jatkuvuutta. Myös yhteistyö Pohjois-Karjalan sairaanhoidon ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän kanssa on pitkäjänteistä. Esimerkiksi työikäisenä sairastuneiden ja läheisten ensitiedon ja vertaistuen päivät mahdollistavat vertaistuen löytymisen ja kuntoutumisen käynnistymisen ”lääkärin lähetteellä”. Yhteisissä tilaisuuksissa terveydenhuollon työntekijät näkevät hyvinvointia, kun vastaanotoilla he näkevät sairauden.

Asenne ja -vaikuttamistyötä tehdään monikanavaisella viestinnällä: jäsen- ja kuntakirjeet, mielipidekirjoitukset, artikkelit ja julkaisut sekä Facebook. On tärkeää vahvistaa ihmisten osallisuutta. Yhdistyksen kokemusasiantuntijat ovat muun muassa osallistuneet moniin käyttäjäarviointeihin. Muistiystävällisessä maakunnassa sairastuneet ja heidän läheisenä ovat mukana yhteiskunnan normaalissa menossa. Maakunnallisuutta on myös se, että toimintaa on myös haja-asutusalueella ja syrjäseudulla. Pitkät välimatkat ja huonot liikenneyhteydet uhkaavat muuten syrjäyttää ja eristää maaseudulla asuvia.

Pohjois-Karjalassa maakuntahenki elää vahvana. Tuttuja ovat sloganit ”Ilo elää Karjalassa” ja ”Karjalasta kajahtaa!”. Yhteistyöhön ja verkostoitumiseen kannustaa väen ja resurssien niukkuus. Jos taloudellista pääomaa on vähänlaisesti, on sosiaalista pääomaa sitäkin enemmän. On suorastaan ”pakko” tehdä yhteistyötä, miettiä yhteisiä kärkiä ja vaikuttamiskeinoja. Näistä lähtökohdista ja eväistä syntyy ikäosaava ja muistiystävällinen Pohjois-Karjala.

Voimalasta virtaa

Karelia-ammattikorkeakoululla ja Pohjois-Karjalan Muisti ry:llä on ollut hedelmällistä yhteistyötä jo useita vuosia. Opiskelijat ovat oppimistehtävissään ja opinnäytetöissään tehneet yhteistyötä muistisairautta sairastavien kanssa. Yhteistyö virallistui ja siihen saatiin suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta oppimis- ja palveluympäristö Voimalan aloittaessa vuonna 2011.

Voimala-yhteistyö tarjoaa hyviä oppimiskokemuksia. Opiskelija havaitsee, että muistisairauteen sairastunut on muutakin kuin ”muistisairas”.

Voimala perustuu moniammatillisen opiskelijayhteisön sekä aktiivisten kumppaneiden yhteistoimintaan. Tavoitteena on täydentää sosiaali- ja terveysalan palveluja sekä suunnitella ja toteuttaa uudentyyppisiä, moniammatillisesti toteutettuja palveluja. Mukana ovat sote-alan opiskelijoiden lisäksi muun muassa musiikin opiskelijat. Pohjois-Karjalan Muisti ry ja Voimala järjestävät yhteistyössä erilaista ryhmätoimintaa ja Muistipäiviä. Opiskelijat ovat tehneet myös esteettömyyskartoituksen P-K:n Muisti ry:n tiloihin.

”Muistin virrassa” -ryhmä luotiin ja pilotoitiin Voimalassa fysioterapeuttiopiskelijoiden opinnäytetyönä. Ryhmä jatkaa toimintaansa säännöllisesti lukukausittain. Tarkoituksena on tukea ikääntyneen muistisairaan toimintakykyä ja kotona asumista. Moniammatillisuus, Green Care -ajattelu sekä kokonaisvaltaisuus kuvaavat ryhmän toimintaa. Toiminnan etuja ovat maksuttomuus, moniammatillisuuden myötä tuleva sisällöllinen rikkaus sekä asiakkaiden toiveiden kuuleminen. (Hämäläinen, Nevalainen & Piironen 2015, 7–8, 55–57.) Tärkeää on myös puolison mukanaolo ryhmässä. Erityisesti ikääntyessä puolison jaksamisen tukeminen auttaa myös muistisairasta ja vähentää palveluntarvetta.

Muistiystävällinen Pohjois-Karjala
KUVA: Salla Anttila

”Saliparit” ovat toinen ryhmätoiminnan muoto. Sen tavoitteena on mahdollistaa muistisairaan ja hänen puolisonsa turvallinen ja yksilöllinen kuntosaliharjoittelu. Kokoontumisia on kerran viikossa Karelia-ammattikorkeakoulun kuntosalilla. Ryhmän jokaisella asiakkaalla on oma ohjaaja. Opiskelijat saavat kokemusta muistisairaan kohtaamisesta ja kuntosaliharjoittelun ohjaamisesta. Harjoittelun lisäksi ryhmässä on viikoittainen ”tietoisku”, jossa opiskelijat evästävät ryhmäläisiä jostakin terveyteen tai hyvinvointiin liittyvästä aiheesta. Keväällä 2016 aloitettiin uusi, työikäisille muistisairaille suunnattu ryhmätoiminta.

Muistipäivät ovat puolivuosittain toteutettava Voimalan ja P-K:n Muisti ry:n yhteinen voimanponnistus. Osallistujamäärä on vaihdellut 40–60 osallistujan välillä. Moniammatillinen opiskelijaryhmä suunnittelee päivän sisällön yhteistyössä asiakkaiden ja P-K:n Muisti ry:n kanssa. Päivän aikana järjestetään erilaisia tuokioita pienryhmissä, joihin muistisairaat puolisoineen osallistuvat. Yksi Voimalan tavoitteista on palvella koko maakuntaa, ja siksi Muistipäivä on jalkautunut maakuntaan.

Koulutuksen ja työelämän yhteistyöllä tulevaisuuden osaajia

Opiskelijoille yhteydet muistisairauteen sairastuneisiin henkilöihin ja heidän omaisiinsa tarjoavat monenlaisia oppimiskokemuksia. Jo opiskeluaikana on hyvä havaita, että muistisairauteen sairastunut on muutakin kuin ”muistisairas”, huonokuntoinen, syötettävä vanhus sairaalan vuodeosastolla. Opiskelijat ovat kertoneet palkitsevista hetkistä asiakkaiden kanssa. He ovat yllättyneet siitä, kuinka paljon muistisairautta sairastavalla henkilöllä voi olla käytössään voimavaroja. Aina heitä ei edes tahdo ”erottaa terveiden joukosta”. Toiveena on, että yhä useampi näkisi muistisairauden taakse ja kohtaisi ihmisen ihmisenä niin hoidossa kuin muuallakin elämässä.

Karelia-amk:ssa käynnistyi syksyllä 2015 valtakunnallisesti ensimmäinen ikäosaamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto, jossa opiskelee fysioterapeutteja, sairaan- ja terveydenhoitajia sekä sosionomeja. Opetussisällöt ja kehittämistehtävät syntyvät pitkälti työelämäyhteistyössä. Opinnäytetöissä opiskelijat kehittävät työyhteisöjään ja toimintaympäristöään. Osa heistä on aloittamassa opinnäytetyötään yhteistyössä P-K:n Muisti ry:n kanssa. Tavoitteena on kehittää uudenlaisia toimintamalleja muistisairaiden kuntouttavaan työskentelyyn eri puolilla Pohjois-Karjalaa, mikä osaltaan edistää muistiystävällistä maakuntaa. Tekeillä on muun muassa opinnäytetyö, jossa kehitetään muistihoitajaverkostoa sote-uudistuksen muutoksissa. Amk-yhteistyössä opiskelijat, sairastuneet ja läheiset kohtaavat. Merkittävää silloin on, että ollaan kohtaamisen, ei hoitamisen kehyksessä.

Kirjoittajat

Kaisa Juvonen, Voimala-koordinaattori, Fysioterapeutti (AMK), Karelia-ammattikorkeakoulu, kaisa.r.juvonen.(at)karelia.fi
Arja Jämsén, yksikön johtaja, YTM, Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, arja.jamsen(at)isonet.fi
Leena Knuuttila, toiminnanjohtaja, erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja, logoterapeutti, Pohjois-Karjalan Muisti ry, leena.knuuttila(at)pkmuistiry.fi
Olli Lehtonen, asiantuntija, VM, Muistiliitto ry., olli.lehtonen(at)muistiliitto.fi
Liisa Suhonen, Yliopettaja, KT, TtL, ft, Karelia-ammattikorkeakoulu, liisa.suhonen(at)karelia.fi

Finne-Soveri, H., Kuusterä, K., Tamminen, A., Heimonen, S., Lehtonen, O. & Noro, A. (2015). Muistibarometri. Muistibarometri 2015 ja RAI-tietoa kansallisen muistiohjelman tueksi. Raportti 17/2015. Tampere: Muistiliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Hämäläinen H., Nevalainen, E. & Piironen A.-K. (2015). Kuntouttavan ryhmätoiminnan kehittäminen kotona asuville muistisairautta sairastaville ja heidän puolisoilleen. Opinnäytetyö. Fysioterapian koulutusohjelma. Karelia-ammattikorkeakoulu. http://theseus.fi/bitstream/handle/10024/97385/hamalainen_nevalainen_piironen.pdf?sequence=1. 9.3.2016.

Jämsén, A. & Kukkonen, T. (toim.) (2014). Ikä! Moninainen ikäosaaminen.   Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B:24. Joensuu: Karelia-ammattikorkeakoulu.

Kansallinen muistiohjelma 2012–2020. (2012). Tavoitteena muistiystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2012:10. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/111919/URN%3aNBN%3afi-fe201504226359.pdf?sequence=1

yhteisöllinen ruokailu

Ikääntyvien yhteisöllinen ruokailu

Artikkelissa kuvataan ikäihmisille suunnattua yhteisruokailukokeilua, jonka tavoitteena oli selvittää ikäihmisten ruokailua sosiaalisena tapahtumana, mutta myös laajemmin hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Ikäihmisten, vanhusten, kasvava väestönryhmä Etelä-Savossa haastaa opetuksen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä kunnallisen palvelutuotannon uudenlaisiin avauksiin ja kokeiluihin. Mikkelin ammattikorkeakoulun ASKO-hankkeessa (2015) oli tarkoituksena suunnitella ikääntyvien, kotona-asuvien tai kotihoidon asiakkaiden ruokapalvelumalleja, jotka voidaan tarjota asiakkaiden omien tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti ruokapalvelujen kustannustehokkuutta unohtamatta.

Yhdessä ruokaileminen on meistä suurimmalle osalle luonnollinen osa elämää. Ruokailu muuttuu ja muuttaa merkitystään kuitenkin mm. silloin, kun joudumme vanhoina hoitolaitoksiin tai sairastuttuamme johonkin sairauteen (American Dietetic Association 2000, Finlayson ym. 2007, Maitre ym. 2013). Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun (American Dietetic Association 2000).

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun

Yhteisöllinen ruokailu -kokeilu organisoitiin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelun kanssa ja toteutettiin Mikkelin Sateenkaari ry:n Laurinpuiston asumisyksikössä.

Laurinpuiston yhteisöllisen ruokailun voidaan arvioida onnistuneen erinomaisesti. Asiakkaat, lounaalla käyneet ikäihmiset, ruokailun toteuttajat ja arvioijat sekä vieraat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, olivat ruokailutilanteesta innostuneita ja kiinnostuneita. Myös kotihoidon ateriapalvelun ruuanjakelu ja tarjoilu onnistuivat erinomaisesti. Lounas oli aina ajallaan, kauniisti katettuna ja terveellistä. Lounaalla oli hyvä tunnelma, iloinen puheensorina, ja mikä parasta, ruoka maistui ikäihmisille.

Yhteisöllinen ruokailu -kokeiluissamme vahvistui käsitys siitä, että ruuan oleellisin elementti ei ole se mitä syödään, vaan miten syödään ja kenen kanssa syödään. Kokeilujen aikana keskusteltiin ruuan terveellisyydestä, mutta se ei ole ollut asiakkaille tärkein syy osallistua. Ruokailijoiden tavoitteena oli kokoontua yhteen ja vaihtaa päivän tärkeitä kuulumisia toisten kanssa. Havaintojen perusteella tärkeäksi elementiksi nousi myös itsemääräämisoikeus: asiakkaan itse valitsema aika, milloin osallistuu yhteisölliseen ruokailuun, kenen viereen käy pöydässä istumaan ja mistä aiheesta on milloinkin halukas keskustelemaan. Merkityksellistä oli myös se, että asiakas on voinut itse ottaa ruuan noutopöydästä.

Yhteisöllinen ruokailu jatkuu ja laajenee Mikkelin seudulla. Ruokailua jatketaan Laurinpuiston asumisyksikön uusituissa tiloissa. Ruokailun yhteyteen yhdistetään myös muuta ohjelmaa, kuten jumppatuokioita, kirja- ja lehtipiirejä, musiikkia ja tietokilpailuja. Yhteisöllinen ruokailu laajenee Lehmuskylän, Anttolan ja Haukivuoren kaupunginosiin sekä Ristiinaan ja Suomenniemelle.

Kirjoittajat

Marja-Liisa Laitinen, TKI-asiantuntija, terveydenhuollon maisteri, Mikkelin ammattikorkeakoulu, marja-liisa.laitinen(at)mamk.fi
Anne Puntanen, lähihoitaja, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelut, anne.puntanen(at)mikkeli.fi

American Dietetic Association 2000. Position of the American Dietetic association: ‘nutrition, aging and the continuum of care. Journal of the American Dietetic Association, Vol. 100 No. 5, 580–95.

Finlayson, G., King, N., & Blundell, J. E. 2007. Is it possible to dissociate ‘liking’ and ‘wanting’ for foods in humans? A novel experimental procedure. Physiology and Behavior, 90(1), 36–42.

Maitre I, Van Wymelbeke V, Amand M, Vigneau E, Issanchou S, Sulmont-Rossé C. 2013. Food pickiness in the elderly: Relationship with dependency and malnutrition. Food Quality and Preference 32 (2014) 145–151.

The Future Competences for Working with Older People

The Future Competences for Working with Older People

Population ageing is a common issue around the Europe. The number of older people is growing and by the year 2030 every third person in the EU will be more than 60 years of age. (DART 2012). Ageing affects the entire society and it will also challenge social and health care services. The growing number of the oldest age groups will indicate increasing need for social and health care services in the future. Moreover, at the same time care services and environments are changing and becoming more diverse, there is an obvious need for new kind of social and health care expertise.

European level cooperation in developing competences in active ageing is undeniable. International cooperation in competence development is needed to enhance the quality of services and to improve the attractiveness of older people care. European collaboration related to ageing is also beneficial when aiming to increase the mobility of workforce in social and health care services. Sharing common competences and expertise in active ageing provides more opportunities for future professionals to work in different international environments.

ELLAN unites European higher education institutions

ELLAN (European Later Life Active Network) project connects Higher Education Institutions extensively around the Europe. The consortium includes 26 partners from 25 European countries. ELLAN project (2013–2016) is funded by the EU´s Lifelong Learning Programme and coordinated by Savonia University of Applied Sciences, School of Health Care (Finland).

ELLAN project promotes European collaboration and exchange of good practices related to working with ageing population. ELLAN reconstructs the diverse educational approaches by developing an agreed European Core Competences Framework (ECCF) for working with older people. During the project the educational network is also sharing innovations in teaching and learning as well as identifying factors that may influence students to choose to work with older people in the future.

Developing competencies through research

The development of the ECCF is based upon five studies which were carried out during the 1st and 2nd year of the project: (1) Literature review exploring competences required in working with older people; (2) Qualitative research focusing on older people’s perceptions about required competences of professionals; (3) Quantitative study exploring professionals’ views of competences needed to support older people; (4) Quantitative research of factors influencing health and social care students’ views of older people; (5) Identification of best practice and innovative teaching and learning methods encouraging students to choose to work with older people.

The aim of the literature review was to find out which competences of the social and health care professionals working with older people related to the CanMEDS roles are described in the literature. CanMeds model was chosen to be the basis for the competences of ECCF. CanMEDS framework was originally formulated to describe the abilities physicians have to have in order to meet the health care needs of the people they serve. These abilities are grouped thematically under seven roles. A competent physician seamlessly integrates the competences of all seven CanMEDS roles. The CanMEDS roles are Medical Expert (the integrating role), Communicator, Collaborator, Leader, Health Advocate, Scholar, and Professional. The overarching goal of CanMEDS is to improve patient care. The model has been adapted around the world, both within and outside the health professions (Frank et al. 2014). (Figure 1).

figure 1
Figure 1. CanMEDS roles

A total of 228 studies were found. According to the findings, found competences were in general directed to a particular healthcare worker with a wide variety of competences in the different roles. To get insight in the generic competences, a secondary analysis was conducted in which 38 studies were included. The research question was: which generic competences of health and social professionals related to the CanMEDS roles are described in the literature? The conclusion of the literature was that the care and support of older people is very complex. A multidisciplinary team approach is necessary. Collaboration and communication are essential competences to optimize the team approach but also to respond to the individual needs of older persons. Moreover, collaboration with the older person is important. Sometimes communication with older people requires special skills. The CanMEDS roles offers a framework for the needed competences. However, multicultural competences need to be added, and special attention has to be paid to technological competences and the recognition of older people abuse. (Roodbol & Dijkman 2016.)

Attitudes of health and social care students towards older people and also their perceptions of working with older people were examined in a survey. Undergraduate health and social care students (n=955) from five different European countries completed two widely used questionnaires: Attitudes towards Older People Scale (Kogan 1961) and Student´s Perception of Working with Older People Scale (Nolan et al. 2006). According to the results student´s attitudes were generally very positive towards older people. Those with least experience with older people displayed more negative attitudes. However, high reported experience with older people was not conclusively linked to positive attitudes. The main result of the study pointed out the apparent indecision among students to work with older people or choose careers of working with them in the future. (Coffey et al. 2015.)

Older people’s perceptions about the required competences of professionals working with older people were collected by interviews in six of the partner countries. The partners selected a convenience sample of 16 participants (N=96) and used semi-structured interviews for data collection. A common interview script was followed and data analysis was conducted using thematic analysis (Braun and Clarke, 2006). Four major themes were identified: (1) recognizing older people’s individuality as well as their personal and social background; (2) effective communication and positive relationships between professionals and older people; (3) technical competence and expertise as well as team work; (4) vocation, commitment and ethical recommendations. The development of these competencies has potential to improve the quality of care delivered by health and social care professionals to older people. (Soares 2015.)

International cooperation in competence development is needed to enhance the quality of services and to improve the attractiveness of older people care.

Social and health care professionals’ perspective to the competences related to older people was collected by a questionnaire in six partner countries (N=885). The quantitative method used was based on the modified Caring Nurse – Patient Interactions Scale (CNPI-70). The results showed that professionals perceive that it is important to encourage older people to believe in themselves, to motivate them, to acknowledge their potential, to give hope, help and support when needed. Professionalism in care of the older person was experienced as crucial. Health and social care professionals regard as important collaboration, risk assessment and the encouragement of autonomy. A central theme was accepting aging as a physiological process and not just a disease. (Felsmann & Andruszkiewicz 2015.)

A study to identify innovative good practices in education for gerontology was carried out in order to find learning approaches which could positively contribute students to choose a career in gerontology. A template was developed, based on the criteria for innovation and the Senses Framework as described by Nolan et al. (2002). The template was distributed to Higher Education Institutions providing education in Gerontology in five partner countries. Twenty-three templates were completed and analysed. According to the results, innovative teaching methods that take into account the needs of students were found and structured by Miller’s educational model for competence-based learning. The selected best practices will be disseminated throughout Europe. To conclude the study envisaged that the educational practices identified could positively influence students’ attitudes and decisions about working with older people. (Schoofs 2015.)

European Core Competences Framework (ECCF)

The European Core Competences Framework is based on the view that professionals are working in different roles while working with older people. The framework describes the minimum set of competences that constitutes a common baseline for all professionals in social and health care working with older people. The developed competences are described for the roles of CanMEDS model (Figure 1). The competences are formulated on the European Qualifications Framework (EQF) level 6 (Bachelor) and 7 (Master). The ECCF will be formulated by bringing together the results of the studies described above and verified by using Delphi technique, involving 24 experts from 8 countries in order to find consensus of the developed framework. Following the CanMeds model seven roles will be described: expert, communicator, collaborator, organizer, health and welfare advocate, scholar and professional. (Dijkman & Roodbol 2015.)

Conclusion

The ECCF can be used in developing curricula of social and health care professionals. The desired outcome of this project is improved quality of higher education of social and health care professionals working with older people. The ECCF will be presented at the 23rd Nordic Congress on Gerontology in Tampere, Finland, June 2016, and will be available at the project website after that.

Writers

Jukka Aho, Senior Lecturer, MNSc., Savonia University of Applied Sciences, jukka.aho(at)savonia.fi
Marjut Arola, Principal Lecturer, Lic.Soc.Sc., Karelia University of Applied Sciences, marjut.arola(at)karelia.fi
Irma Mikkonen, Principal Lecturer, PhD, Savonia University of Applied Sciences, Irma.mikkonen(at)savonia.fi

Braun, V. & Clarke, V. (2006). Using thematic analysis in psychology. Qualitative Research in Psychology 3, 77-101.

Coffey, A., Buckley, C., Gaidys, U., Sansoni, J., Arola, M., Deimante-Hartmane, D., Corvo, E., Auer, S., Petersen-Ewert, C., & Tyrrell, M. (2015). Beliefs of students about growing older and perceptions of working in gerontology. Nursing older people. The journal for professionals working in gerontological care 27 (1), 33-37.

DART – Declining, Ageing and Regional Transformation 2012. Final report. http://www.dart-project.eu/fileadmin/OrdnerRedakteure/0103_Achievements/DART_final_report_web.pdf. Accessed 23.2.2016.

Dijkman, B. & Roodbol, P. (2015). European Competence Framework for working with older persons by professional´s health and social care. Report draft.

ELLAN – European Later Life Active Network. Accessed 23.2.2016 http://ellan.savonia.fi/

Felsmann, M. & Andruszkiewicz, A. (2016). The opinions of health and social care professionals on important competencies in caring for older people. Report draft.

Frank, J.R., Snell, L.S. & Sherbino J. (eds.) (2014). Draft CanMEDS 2015 Physician Competency Framework – Series III. Ottawa: The Royal College of Physicians and Surgeons of Canada; 2014 September. Accessed 6.4.2016 http://www.royalcollege.ca/portal/page/portal/rc/common/documents/canmeds/framework/canmeds2015_framework_series_III_e.pdf

Kogan, N. (1961). Attitudes toward old people: the development of a scale and an examination of correlates. Journal of Abnormal and Social Psychology 63, 44-54.

Nolan, M.R., Brown, J., Davies, S., Nolan, J. & Keady, J. (2006). The Senses Framework: improving care for older people through a relationship-centered approach. Getting research in Practice (GRiP) Report No 2. Accessed 3.4.2016 http://shura.shu.ac.uk/280/

Roodbol, P.F. & Dijkman, B. L. (2016). Generic competences for health and social workers working with older persons. Literature Review: A secondary analysis. Report draft.

Schoofs, G. (2015). Motivating Health and Social Care students to choose a career in Gerontology through innovative education. Report draft.

Soares, C. (2015). Older people’s views on professional competences. Report draft.

Työelämälähtöisyys YAMK-tutkinnoissa

Kokemuksia työelämälähtöisyydestä YAMK-tutkinnoissa

Savonia-ammattikorkeakoulu toteutti vuosina 2013–2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman ”Coworking learning space – TKI 2.0”-hankkeen. Ministeriö jakoi vuoden 2013 lisätalousarviossaan 10 miljoona euroa ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisen opetus-, tutkimus- ja kehitystyön edellytysten vahvistamiseen. Tämä hanke oli yksi osa tukikokonaisuudesta ja se toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän ja Tampereen ammattikorkeakoulujen kanssa.

Hankkeessa ammattikorkeakoulut avasivat osaamisensa ja henkilöresurssinsa aiempaa laajemmin työympäristöjen käyttöön ja yhteisiin kehittämisympäristöihin. Hankkeen yhtenä ulottuvuutena oli ylempien ammattikorkeakoulututkintojen profiilien tunnettavuuden lisääminen. Tässä artikkelissa kuvataan Työyhteisön hyvinvointiprojekti, joka toteutettiin osana Coworking learning space -hanketta vuonna 2015. Projektiin (Taulukko 1) osallistui yhdeksän eri alojen ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon (YAMK) opiskelijaa, jotka jalkautuivat neljään yritykseen. Projektissa YAMK-opiskelijat toteuttivat nimetyssä pienyrityksessä 4–6 kuukauden mittaisen työhyvinvoinnin kehittämishankkeen ja tuottivat organisaatioon työhyvinvointisuunnitelman tai sen aineksia.

Taulukko 1. Coworking-hankkeessa toteutetun työyhteisön hyvinvointiprojektin yritykset ja projektin tuotokset.

Yrityksen toimiala Tuotos Ryhmän koko Opiskelijoiden tutkinto-ohjelma (YAMK)
Metsäala Henkilöstölle kohdennetut toimenpide-ehdotukset aikaisemmin todettujen fyysisen ja psyykkisen työhyvinvoinnin kehittämiskohteiden korjaamiseksi 3 Liiketalous

Sosiaali- ja terveysalan hallinto- ja johtaminen

Metalliala Henkilöstön fyysisen toimintakyvyn parantamisen suunnitelma 2 Hoitotyön kliininen asiantuntija
Energia-ala Kehityskeskustelulomake ja Onnistunut kehityskeskustelu pähkinän kuoressa – ohje 3 Hoitotyön kliininen asiantuntija
Yksityinen terveyspalvelu-organisaatio

 

Työhyvinvointisuunnitelma 1 Sosiaali- ja terveysalan hallinto- ja johtaminen

Yritysten työhyvinvoinnin kehittäminen YAMK-opinnoissa

”Hyvinvointi työyhteisössä” oli viiden opintopisteen laajuinen, kaikille Savonia-ammattikorkeakoulun YAMK- tutkinnoille tarkoitettu vapaasti valittava opintojakso. Opintojaksolle ilmoittautui opiskelijoita liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan, matkailu- ja ravitsemusalan ja tekniikan YAMK-tutkinto-ohjelmista. Coworking-hanke sidottiin opintojaksoon, mikä tarkoitti yritysyhteistyössä tapahtuvaa oppimista opintojakson vaihtoehtoisena suoritustapana (Kuvio 1). Tehokkaasta rekrytoinnista huolimatta, mukaan saatiin vain neljä erilaista yritystä (Taulukko 1). Projekti toteutui viisivaiheisena prosessina, johon kuului itsearviointi ja yrityksestä saatu palaute. Projekti dokumentoitiin arvioitavaan raporttiin. Muun ryhmän opetus toteutettiin itsenäisen ja kontaktiopetuksen kombinaationa sekä simulaatioharjoituksina.

Hyvinvointi työyhteisössä
Kuvio 1.” Hyvinvointi työyhteisössä” -opintojakson eteneminen yritysyhteistyöprojektina.

”Hyvinvointi työyhteisössä” -opintojakson suunnittelun taustalla oli Tynjälän (2010) integratiivisen pedagogiikan malli. Tynjälä (2008) määrittelee ammatillisen osaamisen eli eksperttiyden integratiiviseksi ajatteluksi, joka koostuu neljänlaisesta arjen työssä yhteen nivoutuvasta osaamisen alueesta: teoreettinen, käytännöllinen, itseohjautuvuus ja sosiokulttuurinen. Ammatillista eksperttiyttä luonnehtivat hyvät ongelmanratkaisutaidot, joustavuus, innovatiivisuus ja luovuus. Opetuksessa integratiivisen ajattelun tukeminen tarkoittaa opetuksen autenttisuutta, teoriaa ja käytäntöä integroivia oppimistehtäviä, opiskelijan aktiivista ja tutkivaa roolia oppimisprosessissa sekä työelämän arvojen, toimintamallien ja kulttuurien ottamista mukaan opetukseen.

Opiskelijoiden itsearvioinnin mukaan projekti madalsi käytännön ja teorian välistä raja-aitaa ja toi oppimiseen työhyvinvoinnin konkretiaa.

Virtasen ym. (2014) mukaan työpaikkoihin liittyvät sosiaaliset tekijät sekä koulutuksen ja työn rajapinnalle sijoittuvat koulutukselliset käytännöt ovat ratkaisevassa asemassa opiskelijoiden työssä tapahtuvan oppimisen onnistumisessa. Siksi tätä yrityksiin suuntautuvaa työhyvinvointiprojektia pidettiin haasteellisena, mutta sen onnistumiseen uskottiin lujasti. Lähtökohtaisesti uskottiin Virtasen (2011) toteamukseen tavoitteiden ensisijaisuudesta sekä opiskelijan aktiivisen toimijan roolin ja vaikutusmahdollisuuksien saamisen tärkeydestä työssä tapahtuvalle oppimiselle.

Lähestymistapa työhyvinvointiin oli monitasoinen (Kuvio 2). Suunnitteluvaiheessa kehitetty työhyvinvoinnin teoreettinen malli käsitti neljä sisäkkäistä työhyvinvoinnin tasoa: työyhteisön erilaisine elementteineen, organisaation verkostoineen sekä toimialan kansallisen ja kansainvälisen kontekstin. Opintojakso rakennettiin Moodle-oppimisalustalle, minne sijoitettiin kaikki opintojaksoon ja sen toteuttamiseen liittyvät ohjeet, oppimateriaalit ja sopimuslomakkeet.

Koskinen kuvio 2
Kuvio 2. Projektissa käytetty työhyvinvoinnin malli.

Käytännön merkitys ja uudet näkökulmat

Työhyvinvointiprojektissa toteutui ”pehmeän ja kovan kohtaaminen”, sillä kolme neljästä yrityksestä toimii ns. ”kovalla” kone- metalli- tai energia-alalla, joille vietiin ns. ”pehmeää” sanomaa työhyvinvoinnista. Kaikki mukana olleet yritykset olivat kiinnostuneita henkilöstönsä työhyvinvoinnista ja sen eteen oli tehty paljon jo ennen tätä projektia. Tehokkaasta rekrytoinnista huolimatta mukaan saatiin vain neljä yritystä. Yrityksissä oli laajemminkin kiinnostusta projektiimme, mutta poisjäämistä selitettiin monilla muilla kiireillä ja päällekkäisillä projekteilla.

Projektin tuotoksena neljä eri yritystä sai konkreettisia työkaluja työhyvinvointinsa kehittämiseen sekä aineksia työhyvinvointisuunnitelmansa päivittämiseen tai tuottamiseen. Opiskelijoiden työskentely toteutui yksin, parina tai kolmen hengen ryhmissä. Pareittain ja ryhmissä toteutettu projekti rikastutti itsearvioinnin mukaan oppimista erityisesti siksi, että ryhmäläisillä oli erilaisten ammatillisten taustojen takia useita näkemyksiä työhyvinvointiin; muotoilualan ammattilainen tarkasteli työhyvinvointia eri näkökulmasta kuin liiketalouden tai terveysalan ammattilainen. Moniammatillisuus oli tässä projektissa rikkaus. Jalkautuminen yrityksiin, tiedon kerääminen joko kuuntelemalla yritysten avainhenkilöitä, tutustumalla dokumentteihin tai haastattelemalla henkilöstöä mahdollisti käytännönläheisen, autenttisen oppimisympäristön.

Projektista oppiminen oli yhteydessä myös siihen, miten monta kertaa opiskelijat ehtivät käymään yrityksessä paikanpäällä. Ajanpuute on aikuisopiskelijan iso haaste, mikä ilmeni tässä projektissa niin, että osassa ryhmistä opiskelijat kävivät yrityksessään vain yhden kerran. Yhteistyöorganisaation tyytyväisyys tuotokseen ja ryhmän toimintaan työhyvinvoinnin edistämisessä oli parempaa niissä yrityksissä, joissa opiskelijat ehtivät käydä paikan päällä useita kertoja projektin aikana. Aina opiskelijoiden resurssit ja yrityksen odotukset eivät täysin kohdanneet, kuten yksi ryhmä kirjoitti raportissaan:

”Yrityksen edustajat kertoivat, että heillä oli odotukset korkealla työryhmämme suhteen ja että toisimme heille valmiita ratkaisuja työhyvinvoinnin parantamiseen. Toimme esille opintojakson laajuuden ja tekemämme tietoisen rajauksen sekä mitä tämän suuruisella opintokokonaisuudella ennättää tuottaa”.

Kuitenkin raporteista kävi ilmi opiskelijoiden yleinen tyytyväisyys toteutuneeseen projektiin. Yhden opiskelijan sanoin:

Hanke on edennyt, työhyvinvoinnin tilaa on kartoitettu työterveyshuollon ja oman kevyen kyselyn sekä avoimen palautteen kautta. Yrityksellä ei ole hyvinvointisuunnitelmaa ja tarvetta hyvinvoinnin lisäämiselle, tukemiselle ja tavoitteelliselle toiminnalle on. Olen saanut asiasta hyvää palautetta”.

Opiskelijoiden itsearvioinnin mukaan projekti madalsi käytännön ja teorian välistä raja-aitaa ja toi oppimiseen työhyvinvoinnin konkretiaa. Opiskelijat olivat myös perehtyneet huolellisesti yritystensä taustoihin ja toimialaan, mikä laajensi heidän näkemystään erilaisten organisaatioiden työhyvinvoinnin haasteista. Projektityyppistä oppimista tarvitaan lisää YAMK-opintoihin myös siksi, että se rohkaisee opiskelijaa tutkivaan oppimiseen ja kannustaa hänen itseohjautuvaa ja aktiivista rooliaan oppimisessa.

Työyhteisöiltä saatu palaute oli myönteistä, mutta melko niukkaa opiskelijoiden raporteissa (Kuvio 3). Voidaan pohtia, johtuiko tämä opiskelijoiden osaamattomuudesta pyytää palautetta vai yritysten haluttomuudesta antaa sitä. Samoin opiskelijoiden oman työskentelyn ja tuotoksen kriittinen arviointi ja oppimisen pohdinta oli vähäistä. Oliko projektin tavoitteita sittenkään kirjattu niin hyvin, että niiden saavuttamista pystyttiin seuraamaan itsearvioinnin avulla?

yrityksen palaute työhyvinvointiprojektista
Kuvio 3. Yhden yrityksen palaute opiskelijaryhmälle työhyvinvointiprojektista.

Coworking-hankkeen tavoitteiden mukaisesti kokeiltiin yrityslähtöistä oppimista myös toisella YAMK-opintojaksolla ”Menestyvä organisaatio”. Kurssin orientaatiopäivissä (2) käytiin läpi menestyksen erilaisia tulkintoja ja organisaatioteoreettisia näkemyksiä. Luennoitsijoina oli mukana kansallisesti ja kansainvälisesti menestyneiden yritysten edustajia. Opiskelijoiden tehtävänä oli soveltaa teoreettisia ja käytännön kokemuksia omaan taustaorganisaatioon ja työhön. Vastauksia piti etsiä siihen, miten heidän valitsemansa teorian kuvaamat ilmiöt näkyvät omalla työpaikalla ja millaisia ratkaisuja tai kehittämistä niihin voisi luoda teorian pohjalta.

Raportissa opiskelijoiden piti kuvata ilmiö/t, kehittäminen ja laatia ”oikea päämäärä”, joka täyttäisi luennolla esitellyn ”oikean päämäärän” edellytykset (smart, pure, clear). Raportti tuli esitellä omalle esimiehelle, tiimille tai jollekin muulle soveltuvalle henkilölle. Tästä tilaisuudesta tuli laatia muistio dokumentointilomakkeelle. Kurssin opettajalle toimitettavaan raporttiin liitettiin opiskelijan kuvaus palautteesta, jonka hän sai esimieheltään tai tiimiltään. Vaihtoehtoisen toteuttamis- ja raportointitapana oli digitarinan tekeminen. Kolmantena vaihtoehtona oli itse muotoiltu menestyvään organisaatioon liittyvä oppimistehtävä, jolla on ”oikea päämäärä”.

Vaihtoehtoiset tehtävät tuottivat runsaasti variaatiota valituissa ilmiöissä, raporteissa ja niiden käsittelyssä työyhteisöissä. Onnistumisessa oli myös vaihtelua. Työpaikoilla tapahtuneen raportoinnin seuraukset saattoivat minimissään jäädä asian toteamiseksi ja parhaimmillaan olla alkuna laajemmalle kehittämisprojektille. Lisäksi syntyi luovia tehtävän ratkaisutapoja. Opiskelijoiden palaute kokemuksista oli pääasiallisesti myönteinen. Tehtävässä alkuun pääseminen tuotti joillekin vaikeuksia, mutta sähköpostikeskustelu tai puhelinohjaus opettajan kanssa auttoi näiden yli. Palautettujen tehtävien mukaan organisaatioita oli mukana 34.

Ohjaaville opettajille projektit antoivat monenlaisia kehityshaasteita tulevaisuuteen, kuten esimerkiksi sen, olisiko opettajan pitänyt olla projektin eri vaiheissa nykyistä aktiivisemmin mukana. Virtanen (2011) toteaa, että kirjallisena tapahtuvat oppimisen ohjauksen muodot, kuten kirjalliset tehtävät, eivät ole yhtä tehokkaita oppimisen tukijoita kuin suullisesti tapahtuvat ohjauksen muodot. Hän suositteleekin korkeakouluopiskelijoille lisää kommunikaatioon perustuvaa ohjausta ja arviointia, kuten seminaareja tai pienryhmäkeskusteluja ennen ja/tai jälkeen harjoittelun. Näissä projekteissa ohjaavat opettajat tapasivat opiskelijat vain orientaatiovaiheessa, ja projektin aikaista sähköpostiviestitystä tai puhelinkeskusteluja lukuun ottamatta muuta kontaktia ei ollut. Herääkin kysymys, olisiko projektista saatu oppimisen kannalta vielä parempi tulos, jos hanke olisi päättynyt seminaariin, jossa prosessia ja tuotoksia olisi käyty yhdessä läpi.

Artikkelikuva: Hannu Miettinen

Kirjoittajat

Liisa Koskinen, yliopettaja, TtT, Savonia-ammattikorkeakoulu, liisa.koskinen(at)savonia.fi
Mikko Laasanen, TKI-asiantuntija, FT, Savonia-ammattikorkeakoulu, mikko.laasanen(at)savonia.fi
Kalevi Paldanius, yliopettaja, PsT, Savonia-ammattikorkeakoulu, kalevi.paldanius(at)savonia.fi

Tynjälä, P. (2008). Perspectives into learning at workplace. Educational Research Review, 3 (2), 130-154.

Tynjälä, P. (2010). Asiantuntijuuden kehittämisen pedagogiikkaa. Teoksessa K. Collin, S. Paloniemi, H. Rasku-Puttonen, & P. Tynjälä (toim.), Luovuus, oppiminen ja asiantuntijuus. Helsinki: WSOYpro, 79-95.

Virtanen, A. (2011, 15.11.2011). Kohti tulevien asiantuntijoiden oppimisympäristöjen rakentamista. Kieli, koulutus ja yhteiskunta: Kielikoulutuspolitiikan verkoston verkkolehti. Retrieved April 28, 2016, from https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/40286

Virtanen, A., Tynjälä, P. & Eteläpelto, A. (2014). Factors promoting vocational students’ learning at work: study on student experiences. Journal of Education and Work, 27 (1), 43-70.

Flipped teaching in health promotive work

Flippat lärande för hälsofrämjande arbete

Första årets vårdstudenter vid Högskolan Arcada läser under den första terminen en gemensam kurs, Hälsovård och hälsofrämjande. Gruppen består av ca 120 studenter med antingen gymnasie- eller yrkesskolbakgrund. Under kursens gång blir studenterna bekanta med och får en ökad förståelse för hälsorelaterade begrepp, får tänka på folkhälsofrågor ur ett livscykelperspektiv, känner till social ojämlikhet i hälsa samt olika sätt att arbeta med hälsofrågor i Norden. Studenterna arbetar både individuellt och i grupper under kursens gång. Ett av de viktigaste önskade läranderesultaten av kursen är att studenterna ska lockas till att tänka kritiskt på hälsa och dess komplexitet. Den generella responsen från studenter har hittills varit att de fått en bredare syn på hälsa och att den påverkas av många olika faktorer runt människan, och en insikt om att alla inte har samma förutsättningar för hälsa. Samtidigt har studenterna inte riktigt uppfattat vår intention att bredda bilden av den nordiska välfärdsmodellen, och det vill vi utveckla i kursen för den kommande hösten i samarbete med en norsk högskola.

Syftet med den här artikeln är att synliggöra och diskutera flippat lärande för att öka och stimulera till kollektiva hälsofrämjande handlingar för olika vårdprofessioner. Vi vill visa på en kursdesign som aktiverar och engagerar studenter till att själva utforska, diskutera och utvärdera de teman som är aktuella för kursen. All personal inom social- och hälsovården har en viktig pådrivande roll i det hälsofrämjande arbetet.

Bakgrund

Yrkeshögskolan Arcadas pedagogiska närmelsesätt placerar studenters lärprocesser i centrum. Yrkeshögskolornas senaste strukturella reform med start 2014 har som syfte att förbättra kvaliteten på undervisningen, öka effektiviteten och snabbare svara mot samhälleliga förändringar.

Den pedagogiska utvecklingen vid Arcada är sedan år 2011 förankrad i en pedagogisk och nätpedagogisk policy (Wikström-Grotell & Tigerstedt 2014). Betydelsen av att förankra högskolans utveckling i en kontinuerlig pedagogisk utveckling är central för utbildningens kvalitet. Den nya studieplansdesignen utgör en grund för studenters aktiva lärande och effektiva studieprocesser.

bild 1
Mia Forss och Anu Grönlund flippar runt undervisningen i hälsofrämjande på Arcada.

Det förnyade pedagogiska närmelsesättet på Arcada betonar betydelsen av en kollektiv approach till lärandet. Den individcentrerade lärarrollen har förändrats mot ett lärarlagsarbete. Kamratstödets betydelse för studenternas lärande framhåller och möjliggör vi med hjälp av olika modeller i undervisningen. Ett internationellt grepp med fokus på Norden som hemmamarknad var ett strategiskt val, vilket har ökat omfattningen av det nordiska samarbetet både inom forskning och undervisning (Wikström-Grotell 20014:8).

När det gäller det hälsofrämjande arbetet kan man förklara det som ett kontinuum mellan polerna folkhälsoarbete och tjänsteperspektiv. Ur ett tjänsteperspektiv betonas varje profession skilt för studenter och professionella skillnader framträder klart. I detta perspektiv lär sig studenter om folkhälsoarbete på professionernas villkor och förebyggande arbete startar ur professionernas definition av hälsa. I den motsatta polen av kontinuumet finns folkhälsoperspektivet. Arbete ur detta perspektiv startar inte ur de olika professionerna men istället ur insatser för att öka hälsan hos befolkningen, för att minska hälsoskillnader och för att påverka faktorer som direkt eller indirekt främjar befolkningens hälsa. Förenklat kan man säga att ur ett tjänsteperspektiv handlar hälsofrämjande arbete om att motarbeta sjukdom och ur ett folkhälsoperspektiv handlar det om att främja hälsa (Helsedirektoratet 2011:7). Med kursen vi här presenterar bygger vi på folkhälsoperspektivet.

Hälsofrämjande kompetenser

I den här artikeln beskriver vi på vilket sätt vi arbetar med tematiken hälsofrämjande för första årets studenter på ett sådant sätt att vi i högsta möjliga grad stimulerar till ett aktivt lärande och till en ökad nationell och internationell medvetenhet bland studenterna. Väsentligt blir att kombinera innovativa pedagogiska lösningar med ett riktat och intressant innehåll. Här diskuterar vi på vilket sätt vi inspireras framåt med arbetet kring dessa.

När det gäller det pedagogiska greppet väljer vi att flippa klassrummet. Idén med ’flippat klassrum’ är enkel och handlar om att studenter lyssnar på föreläsningar hemma och arbetar med uppgifter i klass. Fokus skiftas från individuella lärprocesser till kollektiva. På det här sättet bygger studenter för framtiden en egen pedagogisk modell som uppfattar kollegialt och kollektivt lärande som både intressant och givande. Studenter lär sig genom aktiv interaktion att uppmärksamma, diskutera och tolka olika komplexa situationer, vilket även ökar förståelsen för varandras kommande professioner.

Flippat lärande

Inspirerade av nya pedagogiska lösningar för att bygga hälsofrämjande kompetenser för vårdstudenter har vi flippat lärandet i kursen med start i studenternas eget engagemang och lärande. ”The idea of the flipped classroom is really quite simple: Direct instruction is done through video or some other learning object that students can use individually prior to coming to class. This time shift then allows the teacher to use class time for work that is either better done as a large group, or that requires individualized teacher attention.” (Bergmann, J. & Sams, A. 2014 s. 9)

Vi arbetar genomgående för ökad medvetenhet kring hälsoresurser i stället för hälsobrister. Kursen har vi lagt upp på följande sätt: Studenterna är bokade för denna kurs till två träffar per vecka. Den ena träffen sker tillsammans med alla studenter i stort klassrum och under den träffen styr läraren över presentationerna men inte nödvändigtvis över innehållet. Under den andra träffen är studenterna bokade för en träff, men det finns inte något rum bokat för träffarna. Då är det studenterna som styr över var de träffas och hur de arbetar. Dessa träffar kan ske på skolan eller på nätet, studenterna bestämmer själva.

Kursen har en given tematisk progression som följer människans livscykel. Det betyder att under den första veckan arbetar studenterna med hälsa för barn och på vilket sätt man lokalt, nationellt eller internationellt arbetar för att främja barns hälsa. Följande kursprogression har vi designat för kursen så att den är mest logisk för studenterna.

  1. Introduktion, delar in studenterna i tvärprofessionella grupper (5 studenter per grupp). Upplägget för kursen presenteras och examinationsuppgifterna beskrivs.
  2. Tema: barn
  3.  Tema: Ungdom
  4.  Tema: Ung vuxen
  5.  Tema: Vuxen
  6.  Tema: Äldre
  7.  Sammanfattning

Varje tema behandlas med positiva förtecken och frågan studenterna arbetar med är vilka de identifierade hälsoresurserna är eller på vilket sätt man kan arbeta på olika plan för att bibehålla en god hälsa för varje målgrupp. Centralt blir också att studenterna lär sig identifiera hot och risker för hälsan för respektive målgrupp. Frågorna som återkommer för varje åldersgrupp är:

  • Vad är det som bidrar till hälsa för den givna målgruppen?
  • Ge exempel på ett hälsofrämjande projekt för den givna målgruppen. Det kan vara fråga om ett lokalt, nationellt eller internationellt projekt.

Träffarna i storgrupp följer följande mönster: Studenterna presenterar för varandra i storgrupp sina fynd och dessa diskuteras. Eftersom studenterna är många till antalet kommer vi att genom lottdragning välja vilka grupper som presenterar. Varje grupp bygger en presentation på nätet under kursens gång och fyller på den efter hand som kursen framskrider. Efter att studenterna i storgrupp presenterat sina arbeten presenterar läraren tema för nästa vecka. På det här sättet är det ”läxor” som behandlas i klass tillsammans och föreläsningarna finns tillgängliga på nätet som stöd för lärandet.

Diskussion

Kursen inbjuder till ett studentcentrerat lärande enligt Bolognaprocessen (SFS 2013). Vi vänjer studenterna vid ett aktivt grepp och ett ansvarstagande för sitt eget lärande. Med denna kursdesign skapar vi struktur men inte något givet innehåll, vi engagerar studenternas aktivitet, vi bygger för kollektivt lärande och vi arbetar för en generationsöverskridande hälsomedvetenhet bland framtidens vårdpersonal.

Aktiva studenter

Studenter kan mycket väl nå läranderesultat med hjälp av egna val och egna aktiviteter; något denna kursdesign möjliggör. Det vi gör i denna kurs är att vi placerar students lärande i centrum, inte läraren eller ett givet innehåll. Studenter når en djupare förståelse och en bättre förankrad kunskap ifall de själva aktivt fungerar som medproducenter i skapandet av kunskap. Det leder också till att studenter övar sin förmåga till kritiskt tänkande och självständigt arbete. (Elmgren & Henriksson, 2015).

Kollektivt lärande

Kursen är organiserad för ett kollektivt lärande, en mycket viktig kompetens för blivande vårdpersonal, speciellt med tanke på det preventiva och promotiva hälsoarbetet. Fokus ligger på att skapa förutsättningar för studenter att kommunicera, samspela och lära sig tillsammans. Individuellt lärande och kollektivt lärande är inte två skilda företeelser, tvärtom sker de samtidigt. Det kollektiva lärandet kommer till uttryck i studenters förändrade förståelse för hur utmaningar i arbetslivet kan lösas.

Teamarbete för hälsoarbete

World Health Organization (WHO) menar att ett teamarbete mellan olika yrkesprofessioner är en förutsättning för ett gott hälsofrämjande arbete (WHO 1999). Hälsovinsterna av integrerade vårdprofessioners arbete är något som både individen och samhället vinner på. Vi menar att det är viktigt att vårdstudenter lär sig vikten av teamarbete redan från början av studierna och därför arbetar vi aktivt för att framtidens vårdpersonal ska ha dylika färdigheter.

Skrivarna

Maria Forss, Examensansvarig för hälsofrämjande, RN, PhD, Arcada, mia.forss(at)arcada.fi
Anu Grönlund, Lärare i hälsovård, RN, Master of Health Care, Arcada, anu.gronlund(at)arcada.fi

Bergmann, J. & Sams, A. (2014) Flipped learning: Gateway to student engagement. ISTE.

Elmgren, M. & Henriksson, A-S., (2015) Universitetspedagogik, Studentlitteratur.

Helsedirektoratet (2011) Samhandlingsreformen og ny folkehelselov: Behov for ”samfunnskompetanse” i kurs- og utdanningstilbud. Drøftings og prosessnotat. Tillgänglig:
https://helsedirektoratet.no/Lists/Publikasjoner/Attachments/312/Samhandlingsreformen-og-ny-folkehelselov-behov-for-samfunnskompetanse-i-kurs-og-utdanningstilbudet-IS-1931.pdf

SFS. (2013) Studentens lärande i centrum. SFS om pedagogik i högskolan. Rapport utgiven av Sveriges förenade studentkårer, Stockholm, 2013. Tillgänglig: http://www.sfs.se/sites/default/files/sfs_rapport_studentens_larande_i_centrum_kvalitet_ur_ett_studentperspektiv.pdf

WHO. (1999). Health21. The health for all policy framework for the WHO European Region. European Health for All Series No. 6. Regional Office forEurope, Copenhagen.

Wikström-Grotell, C. & Tigerstedt, C. 2014. Pedagogiska steg mot en kompetensbaserad studieplan, aktivt lärande och samhällsorienterad nyttoforskning. Arcada Working Paper.

Savonia UAS

Videovälitteinen potilasohjaus opetuksessa

Videovälitteisen opetusmenetelmän soveltuvuus potilasohjauksen opetukseen -projektissa selvitettiin videovälitteisen opetus- ja ohjaustilanteen soveltuvuutta reaaliaikaisena opetusmenetelmänä ja hankittiin käytännön kokemusta Adobe Acrobat Connect Pro -ohjelman käytöstä hoitotyön opiskelijoiden opetustilanteessa.

Videovälitteiset opetustilanteet

Opetustilanteet toteutettiin Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) kolmella eri poliklinikalla (sisätauti-, neurologian- ja sydänpoliklinikka) tapahtuvissa potilasohjaustilanteessa. Ohjaustilanteet välitettiin Turun AMK:n ja Yrkeshögskola Novian terveydenhoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoille. Turun yliopiston terveystieteiden opettajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat sairaanhoitajaopiskelijoiden opetustunnit ammattikorkeakouluissa. Projekti toteutettiin syksyllä 2015. Opetuskokeiluun osallistui 33 hoitotyön opiskelijaa, kuusi potilasta, kolme omaista, kolme sairaanhoitajaa, 17 opettajaopiskelijaa ja kaksi opettajaa, projektin suunnittelija ja sairaalan opetuskoordinaattori.

Videovälitteisten opetustilanteiden aiheena olivat potilasohjaus diabetespotilaan, MS-potilaan ja sydämentahdistin-potilaan hoidossa. Sairaalassa tapahtunut aito sairaanhoitajan ja potilaan välinen ohjaustilanne välitettiin hoitotyön opiskelijoille ACP-ohjelmalla. Ohjaustilanne kesti 30–45 minuuttia. Ohjaustilanteen lopussa hoitotyön opiskelijat esittivät kysymyksiä ja keskustelivat sekä potilaan että sairaanhoitajan kanssa.

ACP-välitteinen opetus lisää motivaatiota ja oppimishalua

Kokemukset videovälitteisestä potilasohjaustilanteista olivat erittäin hyvät. Hoitotyön opiskelijoiden arvion mukaan ACP-välitteinen opetus lisäsi motivaatiota ja aktivoi oppimista. Opetustilanne koettiin myönteisenä, koska siinä konkreettisesti nähtiin, miten potilasohjausta toteutetaan hoitotyössä. Hoitotyön opiskelijat kokivat oppineensa potilaan ja sairaanhoitajan välisestä kommunikaatiosta sekä myös omaisten huomioimisesta. Projektiin osallistuneiden terveydenhuollon- ja koulutusorganisaatioiden yhteistyö sujui erinomaisesti. Eri asiantuntijoiden osallistuminen mahdollisti hoitotyön opiskelijoiden tiedon ja osaamisen kehittymistä sekä erilaisten näkökulmien vaihtamisen opiskelijoiden ja sairaanhoitajien välillä.

Opettajien ja opettajaopiskelijoiden näkemyksen mukaan opetustilanteen aitous, sairaanhoitajien korkea tieto- ja taitotaso ja tekniikan toimivuus tekivät ohjaustilanteista antoisan oppimiskokemuksen.

Videovälitteisissä potilasohjauksissa vuorovaikutteisuus toteutui opiskelijoiden ja sairaanhoitajien keskusteluissa ohjaustilanteen päätyttyä. Opettajien ja opettajaopiskelijoiden näkemyksen mukaan opetustilanteen aitous, sairaanhoitajien korkea tieto- ja taitotaso ja tekniikan toimivuus tekivät ohjaustilanteista antoisan oppimiskokemuksen. Videovälitteinen potilasohjaus tuo lisäarvoa hoitotyön opetukseen, mutta se tulee suunnitella hyvin. Autenttisen potilasohjaustilanteen seuraaminen lisää hoitotyön opiskelijoiden oppimismotivaatiota ja tukee hoitotyön käytännön oppimista.

Videovälitteinen potilasohjaus opetuksessa vahvistaa näyttöön perustuvan hoitotyön ja sen ohjaamisen oppimista sekä kehittää tutkimusperusteista opetusta terveydenhuollon organisaatioiden yhteistyön ja opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi.

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat

Teija Franck, lehtori, TtM, Turun ammattikorkeakoulu, teija.franck(at)turkuamk.fi
Anne Mohn, suunnittelija, TtM, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, anne.mohn(at)tyks.fi
Minna Syrjäläinen-Lindberg, koulutusalavastaava, TtM, Yrkeshögskolan Novia, minna.syrjalainen-lindberg(at)novia.fi
Tiina Tarr, opetuskoordinaattori, TtM, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, tiina.tarr(at)tyks.fi
Leena Salminen, yliopistonlehtori, TtT, dosentti, Turun yliopisto, leesalmi(at)utu.fi

Hyvinvointivalmennus opetti ammatillista yhteistyötä

Motiivi-hyvinvointipalvelut on Saimaan ammattikorkeakoulun TKI-toiminnan alainen sosiaali- ja terveysalan palveluyksikkö. Motiivissa on aiemmin harjoitellut vain fysioterapeuttiopiskelijoita fysioterapeuttien ohjauksessa. Palvelutarjontaan kuuluvat erilaiset työhyvinvointipalvelut (tyhy -päivät, luennot, ergonomiakartoitukset), tuki- ja liikuntaelinklinikka sekä kuntotestaus- ja työkykyarviotoiminta. Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhteiset korkeakoululiikuntapalvelut toimivat Motiivin kanssa samoissa tiloissa ja osa fysioterapeuttiopiskelijoiden harjoittelusta toteutuu ryhmäliikuntatoiminnoissa. Keväällä 2016 Motiivissa kokeiltiin hyvinvointivalmennusta, jota toteuttivat terveydenhoitajaopiskelijat osana ammatillista harjoitteluaan.

Hyvinvointivalmennus

Hyvinvointivalmennus on Saimaan ammattikorkeakoulussa luotu toimintamalli terveydenhoitajaopiskelijoille. Mallissa opiskelijat toimivat aitojen asiakkaiden valmentajina osana ammatillista harjoittelua. Tarkoituksena on ollut lisätä terveydenhoitajaopiskelijoiden valmiuksia terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä järjestää työharjoittelu mahdollisimman aidoissa tilanteissa.

Valmennukseen haettiin ihmisiä, jotka kokivat tarvetta henkilökohtaiseen ohjaukseen, valmennukseen ja tukeen. Opiskelijat toimivat heidän ohjaajinaan, sparraajinaan, muutoksen tukijoinaan ja edistymisen seuraajinaan. Yhdellä opiskelijalla oli 1–5 valmennettavaa ja osa valmennuksesta toteutui ryhmissä. Hyvinvointivalmennuksen mallissa asiakas laatii alussa omat tavoitteensa, ja tavoitteista ja molempien odotuksista keskustellaan. Lisäksi sovitaan toimintatavoista ja tapaamisista. Valmennus perustuu asiakkaan omaan työhön ja omien asioiden prosessointiin, jossa on apuna työkirja ja kotitehtäviä. Valmennuksessa hyödynnetään myös erilaisia terveyttä ja hyvinvointia mittaavia ja arvioivia testejä. Motiivi-hyvinvointipalveluissa toteutetun hyvinvointivalmennuksen kesto oli 2–4 kuukautta ja tapaamisia oli 1–3 viikon välein. Jokaisella tapaamisella sovittiin aina seuraavan tapaamisen teema.

oma työkirja
Kuva 1. Hyvinvointivalmennuksessa hyödynnettiin omaa työkirjaa. KUVA: Jonna Mielonen-Jumisko

Terveydenhoitaja muutoksen tukena

Hyvinvointivalmennuksessa on tavoitteena, että opiskelijat pystyvät aistimaan asiakkaansa/valmennettavansa muutoshalukkuutta ja havaitsevat, missä vaiheessa muutosta asiakas on. Opiskelijat harjoittelevat myös interventiivisen ja motivoivan haastattelun käyttöä sekä ratkaisukeskeistä ja valmentavaa työotetta. Hyvinvointivalmennus sopii hyvin toimintamalliksi tämän hetken terveydenhoitajan työhön.

Prochaskan ja DiClementen (2003) muutosvaihemalli kuvaa käyttäytymisen muutosprosessia, joka käsittää viisi muutosvaihetta: esiharkinta-, harkinta-, valmistautumis-, toiminta- ja ylläpitovaiheet. Muutos ei etene aina suoraviivaisesti vaiheesta toiseen eikä onnistu useinkaan yhdellä kertaa. Repsahdukset ovat osa muutosta. Muutosvaihemalli sopii työmenetelmäksi, kun asiakasta ohjataan muuttamaan terveyskäyttäytymistään tai tuetaan muutoksessa. (Haarala ym. 2008, 155.) Muutosvaihemalli on keskeinen terveydenhoitajan ohjauksen työväline, joka auttaa hahmottamaan millaista tukea, neuvontaa ja ohjausta asiakas tarvitsee.

Interventiivinen haastattelu ohjaa haastattelijaa kiinnittämään huomiota siihen, mitä asiakkaalle sanotaan. Haastattelu ei ole pelkkää tietojen keräämistä vaan erilaiset kysymykset toimivat interventiona ja haastattelun eri vaiheissa käytetään erityyppisiä kysymyksiä. (Haarala ym. 2008, 135.) Motivoiva haastattelu on työmenetelmä, jota hoitaja voi soveltaa asiakkaan muutosmotivaation herättelyyn tai muutosprosessin tukemiseen. Sen avulla vahvistetaan asiakkaan sisäistä motivaatiota muutokseen. (Haarala ym. 2008, 141.) Motivoivan keskustelun tärkein työkalu ovat avoimet kysymykset. Hoitajan tehtävänä on tuoda esille eri vaihtoehtoja, mutta hän ei päätä mitään asiakkaan puolesta. Keskustelun lopulla asiakas valitsee itselleen sopivimman menettelyn tai hän jää harkitsemaan muutosta pidemmäksi aikaa. (Mustajoki & Kunnamo 2009.)

Ratkaisukeskeinen (solution focused) työskentelytapa on terveydenhoitajan työssä keskeinen työorientaatio. Ratkaisukeskeinen eli voimavarasuuntautunut lähestymistapa sopii moniin tilanteisiin terveydenhoitajan työssä: ei jäädä penkomaan ongelmien syitä, vaan keskitytään nykyhetkeen ja asiakkaiden omien voimavarojen käyttöön. Lähestymistapaa on käytetty mm. psykoterapiassa, josta se on levinnyt myös muuhun käyttöön esim. erilaisiin valmennustilanteisiin. (Haarala ym. 2008, 109.) Hyvä neuvonta edellyttää asiakkaan itsearviointia, terveydenhoitajan ja asiakkaan välistä tavoitteen asettelua, ratkaisuvaihtoehtojen etsimistä, toistuvia tapaamisia ja onnistumisen seurantaa. (Haarala ym. 2008, 158).

Moniammatillinen yhteistyö ja asiantuntijuus

Asiantuntijuuden eriytyminen kapeampiin erityisaloihin on tuonut työyhteisöihin yhä lisääntyvän tarpeen moniammatilliseen yhteistyöhön. Kokonaiskuva asiakkaan tilanteesta ei synny enää yhden asiantuntijan työn tuloksena, vaan vaatii useamman asiantuntijan yhteistä työpanosta. Moniammatillisuus pohjaa myös asiakaslähtöisyyteen ja sen juuret ovat 1980- ja 1990-lukujen väestövastuullisessa toimintamallissa. Väestövastuulla tarkoitettiin toimintatapaa, jossa nimetty henkilöstö (omalääkäri tai muutaman lääkärin ryhmä, omahoitaja tai vastaava ryhmä) antaa peruspalvelut tietylle väestöryhmälle (Räsänen, Notkola, Peurala, Kankaanpää ja Husman, 1993).

Moniammatillisen yhteistyön tuominen opetuksen osaksi on ollut kiinnostuksen kohteena jo 1990-luvulta alkaen, jolloin sosiaali- ja terveysalan ammatillista koulutusta tarjoavat tahot mm. Ylä-Savossa toteuttivat koulutuskokeilun yhteistyöosaamisen oppimiseksi (Paukkunen, 2003). Yhteistyö onkin nähty pitkään asiakkaan ja potilaan kannalta hyödyllisenä välineenä, mutta sen toteutuminen työyhteisöissä on haasteellista ja vaihtelevaa riippuen henkilöstön motivaatiosta ja osaamisesta. Erityisesti sosiaali- ja terveysalalla moniammatillisen yhteistyön tulisi tulla tutuksi jo opiskeluaikana, jolloin harjoitellaan mm. oman asiantuntijuuden tuomista esiin erilaisissa ryhmätilanteissa. Aidot moniammatilliset tilanteet toteutuvat luontevasti harjoittelupaikoissa, joissa opiskelijoilla on mahdollisuus tutustua toisten ammattiryhmien toimintaan osana asiakastilanteita.

Yhteistyö Motiivissa

Motiivi-hyvinvointipalveluissa moniammatillista yhteistyötä lähdettiin luomaan osana hyvinvointivalmennusta, jota toteuttivat terveydenhoitajaopiskelijat. Hyvinvointivalmennuksen asiakastapaamisissa nousi esille erilaisia tarpeita ja toiveita, joiden täyttämiseksi terveydenhoitajaopiskelijat konsultoivat fysioterapeuttiopiskelijoita. Opiskelijat hyödynsivät yhteistyömahdollisuutta mm. rentoutusryhmän järjestämisessä ja terapeuttisten harjoitusohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa.

”Hienointa tämä on varmaan asiakkaiden näkökulmasta, kun he saavat apua kokonaisvaltaisemmin. Itsellekään ei kehity ammatillista riittämättömyydentunnetta kun saa apua niissä asioissa, joita itse ei hallitse.”

Opiskelijoiden kokemukset moniammatillisesta yhteistyöstä toisten opiskelijoiden kanssa olivat pääosin positiivisia. Erityisesti opiskelijat arvostivat yhteistyön luontevuutta ja sitä, että yhteistyötarpeet kumpusivat hyvinvointivalmennuksen asiakastapaamisista – eli aidosta tarpeesta konsultoida toista asiantuntijaa. Lisäksi opiskelijat pitivät hyvänä asiana sitä, että yhteistyön ansiosta asiakkaat saivat kokonaisvaltaisempaa palvelua.

”Varsinkin jos yhtään kiinnostaa esim. ravitsemukseen ja liikuntaan liittyvät asiat, fysioterapeuttien ja terveydenhoitajien yhteistyö toimii mielestäni hyvin. Miksei muillakin ammattiryhmillä.”

Opiskelijat kokivat myös helpottavana sen, että yhteistyön ansiosta oli mahdollista keskittyä omaan ydinosaamiseen. Moni oli havainnut, ettei kaikkea tarvitsekaan osata itse ja että toisen asiantuntijan konsultointi kuuluu luontevana osana ammatilliseen toimintaan. Lisäksi tukeutuminen toisen ammattialan opiskelijan osaamiseen oman osaamisalueen ulkopuolella on lisännyt kokemusta hyvin tehdystä työstä.

”Projekti ei tuntunut keksimällä keksityltä vaan molempien ammattialojen osaamista tarvittiin oikeasti.”

Opiskelijat toimivat konsultoinnin osalta yhteistyössä tarpeen vaatiessa, mutta yhteistyön toteutus riippui opiskelijoista. Osa opiskelijoista osallistui asiakastilanteisiin yhdessä oppiakseen toisen ammattikunnan työstä, osa ei. Koska pääasiallinen asiakassuhde oli kuitenkin terveydenhoitajaopiskelijoiden ja asiakkaiden välillä, fysioterapeuttiopiskelijan vuorovaikutus asiakkaiden kanssa saattoi toteutua vain ohjaustilanteessa esimerkiksi kuntosalilla. Moni huomioi, että toisen ammattialan edustaja hyötyisi laajemmista esitiedoista ja ryhmäkeskusteluja fysioterapeuttiopiskelijoiden ja terveydenhoitajaopiskelijoiden kanssa kaivattiin. Tietojen vaihdon merkityksen selvittyä opiskelijat joutuivat siis vastakkain myös hyvien kirjaamiskäytäntöjen kanssa. Lisäksi potilas- ja asiakasneuvottelujen tarpeellisuus konkretisoitui.

”Yhteistyöstä saisi varmaan paljon irti, mutta se edellyttää sitä, että jokainen reilusti tunnustaa mitä osaa ja mitä ei. Näin voisi puolin ja toisin auttaa.”

Opiskelijat pohtivat palautteessaan paitsi yhteistyön hyötyä ammatillisen osaamisen tunteiden, myös vastuun jakautumisen kannalta. Yhteistyön toteutuminen harjoittelussa koettiin luontevimmaksi vaihtoehdoksi, sillä monen mielestä aikataulujen yhteensovittaminen opintojaksojen aikana eri koulutusohjelmien kanssa saattaisi olla vaikeaa. Aikataulutuksen haasteellisuudesta huolimatta moni ehdotti, että yhteistyötä eri koulutusohjelmien välillä saisi toteuttaa enemmänkin – kunhan toteutus ole teennäistä, vaan se istuu luontevasti esimerkiksi opintojakson kokonaisuuteen.

Artikkelikuvassa fysioterapeuttiopiskelija Tommi Koistinen ja terveydenhoitajaopiskelijat Melisa Havo ja Sini Mansikka tutkivat asiakkaan ravintopäiväkirjaa. KUVA: Jonna Mielonen-Jumisko

Kirjoittajat

Marita Pirkka, lehtori, TtM, Saimaan ammattikorkeakoulu, marita.pirkka(at)saimia.fi
Elina Ryhänen, työfysioterapeutti, M.Sc., Saimaan ammattikorkeakoulu, elina.ryhanen8at)saimia.fi

Haarala P., Honkanen H., Mellin O. & Tervaskanto-Mäentausta T. (2008). Terveydenhoitajan osaaminen. Edita Prima. Helsinki.

Mustajoki P. & Kunnamo J. (2009). Motivoiva potilashaastattelu, vaikuttava terveysneuvonta. Sairauksien ehkäisy. Duodecim. http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.plain?p_artikkeli=seh00147

Paukkunen, L. (2003). Sosiaali- ja terveysalan yhteistyöosaamisen kehittäminen: Koulutuskokeilun arviointitutkimus. Väitöskirja. Hoitotieteen laitos. Kuopion yliopisto. Kopijyvä. Kuopio.

Räsänen, K., Notkola, V., Peurala, M., Kankaanpää, E. & Husman, K. (1993). Väestövastuu ja työpaikkaterveydenhuolto. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 109 (18), s.1588-1593.

Bild 1

Tvärprofessionellt lärande och internationalisering i Norden

Välfärdsmodellen i de nordiska länderna står inför många nya utmaningar. Utmaningar gäller alla, men framför allt de offentligt finansierade välfärdstjänster som ska förverkligas med allt knappare resurser nu och i framtiden. Något förenklat kunde man säga att utmaningarna är tre: en förändrad efterfrågan på välfärdstjänster då befolkningsstruktur och regional spridning förändras, en minskad statlig resurs att hantera förändringarna med och, slutligen, olika ideologiska och politiska ståndpunkter med avseende på hur staten ska bemöta utmaningarna (Nygård, 2013).

I anslutning till kraven på förändring, omstrukturering och effektivering efterlyses mera samarbete mellan professionerna, och ofta ett tvärprofessionellt eller multiprofessionellt förhållningssätt särskilt inom social- och hälsovård (Jfr WHO 2010; Social- och hälsovårdsministeriet 2013). I det finländska social- och hälsovårdsministeriets rapport står bl.a. att ”[d]et otillräckliga samarbetet mellan olika sektorer och nivåer inom basservicen är /…/ en klar svaghet.” (Social- och hälsovårdsministeriet, 2013, 61). Här riktas blickarna också mot utbildnings- och forskningsverksamheten där undertecknade är verksamma.

Vi som jobbar inom social- och hälsovårdens utbildningsområde har ett stort ansvar att bättre svara både mot behovet av utvecklandet av tvärprofessionella kompetenser inom välfärdsprofessionerna, och mot utvecklandet av en multiprofessionell arbetsmiljö som bättre svarar mot kunders/ klienters/ brukares individuella behov. ”För att bidra till utveckling av arbetsgemenskapernas och den multiprofessionella personalens kontinuerliga inlärning och kompetens /…/ krävs det ett intensivt samarbete med de regionala kompetenscentrumen inom det sociala området, primärvårdsenheterna, universiteten och skolorna, forskningsinstituten och vetenskapscentren.” (Social- och hälsovårdsministeriet, 2013, 102) Studerande ska utbildas både till att kunna betjäna kunders/ klienters/ brukares individuella behov och till att fylla de specifika kompetenskrav som är kopplade till behörighet och direktiv som rör de olika professionerna som vi utbildar yrkesutövare inom. Frågor som då ofta uppstår är bl.a.: i hur stor utsträckning ska vi svara mot arbetslivets krav på en hög specialiseringsgrad, specialiserad kunskap och en stark professionsidentitet? Och i hur stor utsträckning ska vi sträva efter att främja inlärning utgående ifrån en generalistisk kunskaps- och värdegrund, som svarar mot ett brett, mångprofessionellt behov i arbetet med olika brukar-/ klientgrupper?

Interdisciplinärt lärande och kommunikationskompetens

Helst skulle utbildningarna naturligtvis erbjuda allt, både det generella och det specifika – men i verkligheten låter det sig inte alltid göras. Utbildningarna svarar naturligtvis inte enbart mot kompetenskrav eller kunskapsideal, eller enbart mot arbetslivets uttalade nutida behov, utan även mot t.ex. ministeriers kvalitetskriterier, finansieringsindikatorer, ekonomiska och personella resurser m.m. Och oberoende av vilken väg vi väljer, behöver vi kunskap om varandra och respekt och ödmjukhet inför olika professioners specialkompetensers för att kunna erbjuda ett mera långsiktigt och tvärprofessionellt förhållningssätt. Detta uppnås dock inte i en handvändning, eller utan insats i tid och rum.

Woods (2007) föreslår en modell för interdisciplinär/ tvärvetenskaplig kommunikationskompetens som bygger på två grundläggande element: kompetens som sträcker sig över olika akademiska/ teoretiska kunskapsdomäner och därtill en effektiv kommunikationskompetens. Den förra inbegriper bl.a. konceptuell förståelse och förmågan att ge innehållet en meningsfull betydelse, och vid behov kompetens att diskutera sig fram till en delad förståelse mellan olika aktörer. Kommunikationskompetens omfattar å sin sida kulturella komponenter, så som färdighet att tolka och relatera den andra professionens verklighet till den egna referensramen, nyfikenhet att lära och förstå, samt förmåga att relatera sin egen praxis till en annan disciplins praxis. Slutligen krävs också en kritisk medvetenhet om den egna disciplinens kultur och förmåga att utvärdera densamma.

Norden som referensram

Ett sätt att försöka svara på de olika kraven omstruktureringar och samhällsutveckling ställer är att utnyttja de möjligheter internationellt samarbete erbjuder. Även detta är förvisso en strategi som ofta efterlyses, både i den offentliga debatten och i riktlinjer för utvecklingen inom utbildning och social- och hälsovård (Utbildningsministeriet, 2009).

Särskilt inom det sociala området i Svenskfinland upplever vi då att den nordiska kontexten utgör en ofta bortglömd, om än en av våra viktigaste – och mest tillgängliga – referensramar. Likheterna i välfärdsstat och värdegrund (t.ex. Nygård, 2013) skapar goda förutsättningar för att identifiera nyanser, dra slutsatser och inhämta kunskap som är överförbar till den egna kontexten och praxisen med relativt små medel. Tillsammans kan vi vidga vyerna för reflektion med en annan yrkesgrupp och/eller profession som kan fylla de behov vi svarar mot lika bra som – eller kanske rent av bättre än – vi själva och ”vår” egen profession.

Tre år i rad har NordPlus-nätverket NordPed arrangerat en intensivkurs ”Professional Competences within Social Education” med deltagare från fyra utbildningar i fyra nordiska länder: utbildningen till socionom vid Yrkeshögskolan Novia (Finland), socionomutbildningen vid Linnéuniversitete i (Sverige), (social-) pedagogutbildningen vid Professionshögskolan UCC (Danmark) och utbildningen till vernepleier (hälso- och socialarbetare) vid Högskolan i Harstad, numera UiT Norges Arktiske Universitet (Norge). Målet med kurserna har varit att fokusera på professionella kompetenser inom det sociala utbildningsområdet i Norden, särskilt etisk kompetens, kulturell kompetens och relationskompetens. En utgångspunkt har varit att både den tvärprofessionella kompetensen och den professionsspecifika kompetensen är av stor betydelse i människonära arbete, och att det holistiska perspektivet är viktigt i mötet med brukare och klienter. Studerande inom de sociala utbildningarna utbildas till att kunna hantera en mångfald av metoder beroende på brukarens belägenhet, samtidigt som det är viktigt att kunna se den egna professionens gränser och ta till vara andra professioners styrkor.

Under kursernas gång har deltagande studeranden fått frågan om vad de upplever att de lärt sig av varandra och varandras professioner i Norden. Här har studerande givit något olika svar under de olika intensivkurserna, men bl.a. upplevde kursdeltagarna hösten 2014 att socionomer i Sverige får en bredare teoretisk grund i utbildningen än övriga nordiska länder. Det som upplevdes som särskilt positivt var att mycket uppmärksamhet ägnas åt jämställdhet och mångfald – något utbildningarna och professionerna i övriga Norden kunde fördjupa sig mer i. Styrkan i den norska vernepleierutbildningen upplevdes i främsta rummet vara den hälsokompetens som kännetecknar utbildningen och professionen i Norge. Här poängteras spetskunskap och fokus på människor med kognitiv funktionsnedsättning – medan den generella synen med inriktning på missbruk, ungdomar och medellösa, intar mindre utrymme än i övriga deltagande utbildningar. Utbildningens och professionens styrka ansågs vara att vernepleierutbildningen erbjuder en helhetssyn på den enskilda brukaren – dock ur ett smalare perspektiv, vilket tillika utgör en begränsning. Då studerandena såg till den danska utbildningen, som har ett mera renodlat fokus på förskolepedagogik/ barnträdgårdslärarpedagogik, lyftes särskilt processen i arbetet med brukaren/ barnen fram. Kreativa angreppssätt så som musik, drama m.m. sågs som element som de övriga länderna och professionerna gärna kunde lära sig mera av. I Finland ingår mycket verksamhetsförlagd utbildning (praktik) i socionomutbildningen och detta upplevdes som mycket positivt av studerande från de övriga nordiska länderna.

På frågan om vad som kännetecknar en god socionom/ pedagog/ vernepleier har studerandena ändå varit eniga i att det människonära arbetet i alla nordiska länder karakteriseras av en etisk dimension där den professionella vågar utmana normer och värderingar med målet att ”se hela människan”, ”fokusera på individen och det bästa för hen” och att ”låta brukaren göra självständiga val och i största möjliga mån få bestämma över sitt eget liv” (citat ur studerandeutvärderingar).

Texten ovan illustrerar enskilda nedslag i tiden, varvid de nordiska studerandena inte nödvändigtvis skulle ge samma svar vid ett annat tillfälle. Omdömena exemplifierar ändå faktumet att de nordiska professionerna, sina likheter till trots, uppfattas som både olika och kompletterande.

Tvärprofessionellt lärande och internationalisering i ett

Då vi betraktar de tre nordiska intensivkurserna ”Professional Competences within Social Education” i backspegeln drar vi slutsatsen att en djupare förståelse av olika perspektiv skapas då nordiska studeranden och utbildningar får tid att utbyta kunskap och erfarenheter. Den djupare förståelsen hjälper studerande att renodla sin egen professionella identitet och värdegrund, samtidigt som de lär sig förståelse av varandra. Trots att ingen kan lära sig allt om varandras professioner på kort tid, ger mötet en grund för reflektion och ny förståelse.

Utöver de lärdomar vi vunnit med avseende på tvärprofessionalitet och internationalitet har vi lärt oss ytterligare en viktig dimension av lärande: personliga möten, ansikte mot ansikte, mellan människor från olika utbildningar, professioner och länder skapar ödmjukhet inför varandra, nya synsätt, respekt och kunskap att ta till vara varandras kompetens då den behövs. Det som krävs är dock tid och resurser för personliga möten mellan människor och mellan olika professioner. Endast givet tillräckligt tid och utrymme för personlig interaktion kan en genuin förståelse och en delad mening för att ett verkligt internationellt och interprofessionellt lärande äga rum.

 Bild: Novia UAS / Linus Lindholm

Skrivarna

Susanne Jungerstam, överlärare, pol.dr., Yrkeshögskolan Novia, Finland, susanne.jungerstam(at)novia.fi
Marie Albertsson, adjunkt, fil.lic., Linnéuniversitetet, Sverige, marie.albertsson(at)lnu.se
Justin Karlson, lektor, cand.mag., Professionshøjskolen UCC, Danmark, juka(at)ucc.dk
Henny Kinn Solbjørg, universitetslektor, BA vernepleie, UiT Norges Arktiske Universitet, Norge, henny.kinn(at)uit.no

Nygård, M. (2013). Socialpolitik i Norden. Lund: Studentlitteratur.

Social- och hälsovårdsministeriet (2013). Slutrapport av beredningsgruppen för en lag om ordnandet av social- och hälsovården. Helsingfors: Social- och hälsovårdsministeriets rapporter och promemorior 2013:47. Hämtad 8.2.2016 från http://www.julkari.fi/handle/10024/116144

Utbildningsministeriet (2009). Korkeakoulujen kansainvälistymisstrategia 2009–2015. Opetusministeriön julkaisuja 2009:21. Hämtad 8.2.2016 från http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2009/liitteet/opm21.pdf?lang=sv

WHO (2010). Framework for Action on Interprofessional Education & Collobrative Practice. Hämtad 13.9.2013 från http://www.who.int/hrh/resources/framework_action/en

Woods, C. (2007). Researching and developing interdisciplinary teaching: towards a conceptual framework for classroom communication. Higher Education, 54, 853-866.


innostuksen johtaminen

Miten innostusta johdetaan?

Työntekijöidensä hyvinvoinnista huolehtivat organisaatiot kartoittavat perinteisesti organisaation tilaa säännöllisten työtyytyväisyyskyselyiden avulla. Työntekijä saattaa antaa kyselyyn huippupisteet, jos hän on sitä mieltä, että työtä ei ole liikaa eikä liian vähän, palkka ja lomat ovat kohdallaan ja suhteet työkavereihin ja pomoon kunnossa. Tyytyväinen työntekijä ei kuitenkaan välttämättä ole organisaation kannalta tuottavin, sillä perinteiset työtyytyväisyysmittarit eivät pysty erottamaan passiivista työtyytyväisyyttä aktiivisesta työtyytyväisyydestä. Ne eivät kuvaa sitä, minkälaisella asenteella ja tekemisen intensiteetillä työntekijä suhtautuu työhönsä, sen kehittämiseen ja uudistamiseen (Martela & Jarenko 2014, 17–18).

Leading Passion -hanke

Lähdimme Haaga-Heliassa yhdessä Aalto-yliopiston ja Filosofian Akatemian johtajuustutkijoiden kanssa suunnittelemaan Leading Passion -hanketta, koska näimme, että työelämän murros vaatii johtamisen näkökulman muutosta. Koska rutiinityöt automatisoituvat yhä enemmän tulevaisuudessa, vaaditaan jäljelle jäävissä työtehtävissä kykyä luoda lisäarvoa joko asiakkaiden tai kollegoiden kanssa innovoinnin, ideoiden jalostuksen ja yhdistelyn sekä yhteistyön avulla. Tällainen ”uusi työ” ei ole mahdollista, ellei työntekijä ole sisäisesti motivoitunut ja innostunut. Johtajan tehtävänä ei ole kuitenkaan motivoida, vaan rakentaa organisaatioon sellainen ilmapiiri ja kulttuuri, jossa työntekijät saavat mahdollisuuden toteuttaa sisäistä motivaatiotaan (Ryan 2015).

Innostuksen johtaminen on johtamisen ”uusi musta”, joka nostaa pehmeät arvot yrityksen kovaksi ytimeksi, koska innostus tuottaa sekä yritykselle paremman tuloksen että työntekijöille parempaa hyvinvointia (kooste aiemmasta tutkimuksesta esim. Martela & Jarenko 2014, 27).

Yksi innostuksen johtamisen keskeisistä haasteista on se, että innostus on vaikea rakentaa, mutta helppo ja nopea tuhota.

Saimme mukaan Leading Passion -projektiimme tutkimusorganisaatioiden lisäksi neljä muuta organisaatiota: Pipelife Finland edustaa perinteistä teollisuutta, Santander Consumer Finance ja Clear Channel Finland palvelusektoria ja Suomen Ekonomit järjestökenttää. Tekesin Liideri-ohjelman rahoituksen avulla olemme vuoden 2015 alusta tehneet näissä organisaatioissa mittauksia, haastatteluja, kokeiluja ja havainnointia innostuksen johtamisesta. Lisäksi olemme tehneet tutkimusta vapaaehtoisverkostoissa.

Alustavat tutkimustulokset

Tutkimustuloksemme hankkeen ensimmäiseltä vuodelta kertovat, että innostusta löytyy hyvin erilaisista organisaatiosta ja työtehtävistä, mikäli sitä tukevaa organisaatiokulttuuria osataan johtaa (Launonen & Ruotsalainen 2016; Marttinen & Kostamo 2016; Vuori 2016). Innostusta löytyy myös sellaisissa töissä, jotka eivät ole perinteisiä kutsumusammatteja, esimerkiksi valmistavassa tehdastyössä tai asiakasreklamaatioiden käsittelyssä.

Tutkimustuloksemme myös nostavat esille sen, että sisäinen motivaatio ja innostus työhön suojaavat hallinnantunteen menettämiseltä. Tämä on tärkeää työssä jaksamisen kannalta, sillä monissa työtehtävissä työntekijän kokema hallinnantunne on vaarassa informaatiotulvan, kiireen, keskeytysten ja ylikuormituksen takia. Keräämämme aineiston perusteella tehty analyysi kertoo myös, että mitä vahvemmin työntekijät kokevat työnsä merkitykselliseksi, sen itseohjautuvampia ja oma-aloitteisempia he ovat työssään (Launonen & Ruotsalainen 2016). Haastatteluaineistosta olemme saaneet useita kuvauksia siitä, miten nopeasti ja helposti johtaja voi tuhota innostuksen (Marttinen & Kostamo 2016).

Yhdessä työelämää uudistamaan

Jatkamme Leading Passion -hankkeen aineiston keräämistä vuoden 2017 loppuun. Laajempana tavoitteenamme on parantaa suomalaista työelämää ja rakentaa tutkimustuloksiin perustuva työkaluja siihen, miten innostusta voidaan johtaa.

Olemme halunneet hankkeessa verkostoitua aktiivisesti uudistavan johtamisen puolestapuhujien kanssa, sillä yhdessä muutamme työelämää enemmän. Järjestimme keväällä 2015 Espoossa Innostuksen johtaminen -seminaarin, johon saimme pääpuhujaksi sisäisen motivaatioteorian kansainvälisen kärkinimen Richard Ryanin, joka omiin laajoihin tutkimuksiinsa viitaten korosti sisäisen motivaation merkitystä työelämässä ja koulutuksessa. Keväällä 2016 järjestimme Porvoossa tutkimuskonferenssin, jonne kutsuimme uuden työn ja johtamisen tutkijoita ja kehittäjiä miettimään sitä, mitä voimme tehdä johtamisen ja työelämän uudistamiseksi.

professori Esa Saarinen
Leading Passion -hankkeen Porvoon 2016 tutkimuskonferenssin ensimmäinen keynote-puhuja oli professori Esa Saarinen. KUVA: Petra Lehtinen

Seuraava tapahtumamme on 9.9.2016 järjestettävä Liideri-aamukahvit Helsingin Messukeskuksessa, jonka Leading Passion -hanke järjestää yhteistyössä myötätunnon voimaa tutkivan CoPassion-hankkeen kanssa. Loppuseminaarimme järjestetään syksyllä 2017.

Kutsumme innostuksesta, intohimosta ja johtamisen muutoksesta kiinnostuneet tervetulleiksi tapahtumiimme sekä seuraamaan innostuksen johtamista koskevan hankkeemme materiaaleja www-sivuillemme leadingpassion.fi ja keskustelemaan kanssamme twitterissä @leadingpassion.

Kirjoittaja

Johanna Vuori, yliopettaja, HT, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, johanna.vuori(at)haaga-helia.fi

Launonen, R. & Ruotsalainen, M. (2016). Measuring the Intrinsic Motivation – Three case examples. Esitys Leading Passsion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era -konferenssissa Porvoossa 19–20.4.2016.

Martela, F. & Jarenko, K. (2014). Sisäinen motivaatio – Tulevaisuuden työssä tuottavuus ja innostus kohtaavat. Helsinki: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.

Marttinen, K. & Kostamo, T. (2016). What gives fire and what kills passion at work among the Generation Y? Leading Passion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era Research Conference proceedings. Helsinki: Haaga-Helia University of Applied Sciences, 1–14.

Ryan, R. (2015). Keynote-esitelmä Innostuksen johtamisen -seminaarissa Espoossa 13.5.2015. Tallenne: https://www.youtube.com/watch?v=TPYn-CrxNiU

Vuori, J. (2016). Leading Passion in volunteer work. Esitys Leading Passion: Motivation and Work in the Post-Industrial Era – konferenssissa Porvoossa 19–20.4.2016.

Hyvinvointituotteiden rakennus

Hyvinvointitaidetta tuottamassa

Sote-palveluja uudelleen järjestettäessä on tär­keää ottaa kantaa myös siihen, miten hyvinvointipalvelujen, erityisesti taiteellisen toi­min­nan ja kult­­tuuri­palve­lui­den, järjestäminen toteutetaan uudessa mallissa. Uusi tilanne tarjoaa haas­teiden lisäksi myös mah­dol­­li­suuk­sia uudenlaisille rakenteellisille ratkaisuille ja avauksille, joiden avul­la soveltavan ja osallistavan taiteen palve­luja voidaan tuoda sään­nölliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintaa.

Taiteellisen, osallistavan toiminnan merkitys eri kohderyhmien yleisen elämänlaadun, henkisen vi­rey­­den ja tervey­den lisääjänä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä on todettu tutkimuksissa ja se nä­kyy myös mie­tin­nöissä ja erilai­sis­sa toimenpideohjelmissa (mm. Liikanen 2010, 58–61; Liikanen 2014; Sii­vonen, Koti­lai­nen & Suoninen 2011; Räsänen 2011). Tästä huolimatta soveltavan taiteen omaksu­minen sään­nöl­liseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin palveluja on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Sekä palve­lujen ostamisen että niiden tuottamisen raken­tee­seen on kaivattu perus­teellista raken­teellista muutosta, joka mahdollistaisi tuotteiden ja palvelujen ostamisen ja myymisen talou­dellisesti kestävällä tavalla. Tilaaja-tuottaja­poh­jainen ja yhä enenevässä määrin käyttäjälähtöinen palvelutoiminta kaipaa tuotteita, jotka vastaavat tar­pee­seen sekä määrällisesti että laadullisesti. Kolmannen sek­torin merkitys pal­ve­­lujen tuottajana kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustetaan voimallisesti. Toi­min­nalle on siksi rakennettava erilaisia tarkoituksenmukaisia ja joustavia malleja, jotka mahdollistavat toimeentulon joko yrittämi­sen tai työsuhteisen toiminnan kautta.

Taiteen soveltavan käytön -termillä viitataan taiteeseen, jota sovelletaan tavoitteellisesti erilaisiin ympäristöihin ihmisryhmille, joille taide ja taiteen saavutettavuus ei ole itsestäänselvyys. Taiteen soveltava käyttö on laaja alue ja siihen sisältyy monenlaisia lähestymistapoja, kuten osallistava tai yhteisöllinen taide. (Heikkilä&Tikkaoja 2015, 4.)

Erilaiset toimintakulttuurit haastavat yhteistyön

Soveltavan taiteen käyttöönoton esteenä nähdään monesti ammattialojen erilaiset toimintatavat. Taide- ja kulttuurialan ihmisille sosiaali- ja terveysala saattaa näyttäytyä säänneltyinä rakenteina ja hierarkiana, taide- ja kulttuuriala taas näyttäytyy sote-ammattilaisille hahmottumattomana ja vaikeasti lähestyttävänä. Kulttuuri- ja taidepalveluja ei ole aina helppo ostaa, laatu vaihtelee ja vaikutuksia on vaikea arvioida. Voi myös olla, että sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaiset ovat kielellisesti ja asenteellisesti kaukana toisistaan. (Kosonen 2013.)

Aivan kiistatonta vastaanottoa hyvinvointitaide ei ole saanut taiteilijoidenkaan piirissä. Sipilän hallituksen hallitusohjelman kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta sosiaali- ja terveyssektorille on herättänyt niin taide- ja kulttuuripiireissä kuin myös julkisuudessa suhteellisen paljon keskustelua. Prosenttiperiaatteella, eli käyttämällä noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankkimiseen, on jo kauan tuotettu sairaaloihin ja muihin sote-laitoksiin teoksia, jotka tekevät laitosympäristöstä miellyttävämmän sekä potilaille, työntekijöille että vierailijoille. Nyt prosenttiperiaatetta haluttaisiin laajentaa koskemaan myös esitystaidetta. Suomen Taitelijaseura otti kantaa Helsingin Sanomissa 5.4.2016 taiteen itseisarvon ja taiteen vapauden puolesta. Seuran kannanotossa taiteen alistaminen hyvinvoinnin välineeksi nähtiin olevan uhka taiteen esteettisyydelle. Lisäksi toivottiin selkeää käsitteiden määrittelyä taideterapian, taiteen harrastamisen, kulttuuripalvelujen järjestämisen ja julkisen taiteen tiimoilta. Taitelijaseura korosti, että taidetta ei voi valjastaa ihmisten parantamisen palvelukseen etenkään korvaamaan varsinaista sairaanhoitoa. (HS 5.4.2016.)

Miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Humakin hallinnoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuneet taitelijat näkevät soveltavan taiteen yhtenä, ehkä itselle uutenakin, mahdollisuutena työllistyä. Taiteilijoiden työllistyminen ja ansainta kun ei ole tunnetusti aina aivan yksikertainen asia. Taiteen soveltamisessa on eriasteisia mahdollisuuksia laajentaa taiteilijan työnkuvaa ja osaamista sekä päästä osaksi erilaisia työyhteisöjä ja vuorovaikutustilanteita. Soveltava taide ei sovi kaikille taitelijoille, mutta mikä tahansa taidelaji on varmastikin sovellettavissa taitelijan ammattitaidon ja vuorovaikutteisuuden avulla.

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen tavoitteena on löytää uusia tapoja eri alojen yhteistyön lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea (HS 5.4.2106), kuten myös taidelähtöisten tuotteiden ja palvelujen ostettavuutta on parannettava. Taidelähtöisten tuotteiden tuotekehitykseen paneudutaan hankkeessa erityisesti koulutuksen ja neuvontapalvelujen avulla. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia malleja soveltavan taiteen ja tuotantojen ansaintalogiikan kehittämiseksi niin, että taiteen hyvinvointiosaamisesta olisi mahdollista luoda kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvointia luodaan moniammatillisesti

Tämän päivän työyhteisöissä moniammatillisuus on usein välttämätöntä, koska työtehtävät ovat toisaalta pirstaloituneita ja toisaalta taas erikoisosaamista vaativia. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan tässä eri ammattialojen asiantuntijoiden yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään moniammatillisissa tiimeissä ainakin sote-alan sisällä (Isoherranen 2012), mutta mitä tapahtuu kun työpariksi tuleekin klassisen musiikin laulaja, sanataiteilija, draamaohjaaja, valokuvaaja tai kulttuurituottaja? Vastaavan kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin: miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Uusia soveltavan taiteen tuotteita on hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena synnytetty osana Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutusta. Koulutuksessa taiteilijoista, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä tuottajista koostuvat tiimit tuotteistivat osallistavan tai soveltavan taidetuotteen tai -palvelun sosiaali- ja terveysalan kentälle myytäväksi. Tatu ja Sote -valmennuksen aloitti syksyllä 2015 neljäkymmentä opiskelijaa kolmessa eri ryhmässä Turussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Monialaiset ryhmät synnytettiin syys-lokakuussa 2015 ja keväällä 2016 ensimmäiset tuotteet ovat markkinoitavissa. Ehkä konkreettista tuotetta tai palvelua tärkeämpi lopputulos valmennusprosessissa oli moniammatillisuuden, alojen ristiinpölytyksen ja uuden oppimisen prosessi, joka valmennettavilla oli väistämättä edessään.

Sosiaalinen sirkus
Kuva 1. Jyväskylän Tatu ja Sote -koulutuksessa tutustuttiin sosiaaliseen sirkukseen.

Hanna Kososen mukaan kulttuuri- ja taidepalvelujen käyttäminen esimerkiksi hoivalaitoksissa riippuu paljolti siitä, millainen suhde henkilökunnalla on taiteeseen ja kulttuuriin. Kosonen toteaa, että palveluita ostavat ne, jotka tuntevat taide- ja kulttuuripalvelut hyvin tai ovat saaneet niistä hyviä kokemuksia ja jotka uskovat taiteen ja kulttuurin voimaan. (Kosonen 2013, 2.)

Moniammatillisessa työyhteisössä tämän kynnyksen yli päästään, kun palvelua ja tuotetta suunnittelemassa ovat sekä taide- että sote-alan ammattilaiset yhdessä. Lisäksi kehitettävät hyvinvointialan tuotteet on räätälöity ja kehitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita taiteellista laatua tai tuotteistamisprosessia unohtamatta. Toisaalta eri ammattialoilla on hyvinkin vahva ammattialan yhteinen oma kieli, lainalaisuudet, rakenteet ja traditiot, joiden sisälle ulkoapäin voi olla vaikeaa päästä. Saman alan ihmiset jakavat alan konventiot, mutta toisille ne eivät ole välttämättä tuttuja. Monialainen tiimi pienentää kynnystä toimialojen yli.

Hankkeessa uskotaan, että käytännön työn kautta ja hyvien esimerkkien voimalla pääsemme vaikuttamaan myös siihen, että taiteellinen toiminta saataisiin juurrutettua osaksi sosiaali- ja terveysaloja. Hankkeen puitteissa onkin alettu rakentaa alueellisia asiantuntijaryhmiä, joiden jäsenet voivat viedä viestiä eteenpäin omissa viiteryhmissään. Tietoa osallistavan ja soveltavan taiteen hyvinvointivaikutuksista on jo paljon olemassa. Lisäksi on myös monia hyviä käytäntöjä, mutta systemaattisuutta, vaikuttavuutta ja laatua voidaan aina parantaa.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali- ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittaja

Sanna Pekkinen, lehtori, FL, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Heikkilä, M. & Tikkaoja, O. (2015). Tatun ja Soten työkirja. Vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto. Viitattu 4.4.2016. http://www.hvvt.fi/wp-content/uploads/sites/19/2015/10/HVVT_Tatu-Sote-Tyokirja_net.pdf

HS 5.4.2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18, Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia. Viitattu 4.4.2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Kosonen, H. (2013). Johan nyt on markkinat – vai onko? Taide- ja kulttuurilähtöisten palveluiden markkinat sosiaali- ja terveysalalla. Loppuraportti. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. Viitattu 4.4.2016. http://www.luovasuomi.fi/article/1779

Liikanen, H.-L. (2010). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–14. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Viitattu 29.4.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OPM1.pdf?lang=fi

Liikanen, H.-L. (2014). Taidetta ja työn iloa. KULTA-tutkimus 2012–2013. Viitattu 29.4.2016. http://docplayer.fi/2929649-Taidetta-ja-tyon-iloa.html

Räsänen, R. (2011). Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden elämänlaatu ammattityön ja johtamisen vaikutus siihen. Akateeminen väitöstyö. Lapin yliopisto.

Siivonen, K., Kotilainen, S. & Suoninen, A. (2011). Iloa ja voimaa elämään. Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 44. Viitattu 29.4.2016. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/myrsky2011.pdf

Kuntoutujan polku palvelukodista farmille

Kotilo ry. on Savonlinnassa toimiva yhdistys, joka tarjoaa sosiaalipsykiatrista kuntoutusta ja asumispalvelua 35 mielenterveyskuntoutujalle. Yksikköinä ovat 26-paikkainen kuntoutuskoti Kotilo ja 7-paikkainen kuntoutumiskoti Erika, jonka yhteydessä toimii 3-paikkainen ryhmäkoti. Lisäksi yhdistyksellä on harraste-, ryhmä- ja työtoimintaa tarjoava päiväkeskus Touhula sekä Klubitalo-toimintaa omassa yksikössään LinnaKlubilla.

Mikkelin ammattikorkeakoulu on yhteistyössä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin sekä Etelä-Savon hoiva- ja maatilayrittäjien kanssa kehittänyt vuonna 2014 käynnistyneen ja Euroopan Unionin Sosiaalirahaston (ESR) osarahoittaman Hoivafarmi-hankkeen avulla maatiloilla toteutettavaa erityisryhmien päivä- ja työtoimintaa. Hoivafarmia ovat edeltäneet esiselvitys green care -palvelutoiminnan mahdollisuuksista Etelä-Savossa sekä luontolähtöisiä palvelukonsepteja ja verkostoja kehittänyt Luontohoiva-hanke.

Lokakuun 2016 loppuun saakka kestävän kehittämistyön tavoitteena on tarjota alueen sosiaali- ja terveysalan palveluyksiköille sekä alan palvelutoimintaa suunnitteleville tai jo toteuttaville maatiloille välineitä luontoympäristöjen ja -elementtien hyödyntämiseksi ammatillisesti ohjatussa kuntoutus-, kasvatus-, hoito- ja hoivatyössä. Kehittämisajatuksia on saatu edeltävistä hankkeista, eurooppalaisen hoivamaatalouden (social farming, care farming) pitkästä perinteestä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta, jotka vakuuttivat maatilojen potentiaalista kuntouttavan ja hyvinvointia edistävän luontolähtöisen toiminnan monipuolisina toteutusympäristöinä.

Kuntoutumispolulle terapeuttisen pihan kautta

Kotilo on ollut mukana monitoimijaisessa luonto- ja farmitoiminnan kehittämisessä usean vuoden ajan. Yhdistyksen osallistumista kehittämistyöhön kannusti aikanaan Luontohoiva-hankkeessa tehty vaikuttavuustutkimus sekä saatavilla oleva tutkimustieto luontoympäristöjen rauhoittavista ja toisaalta aktivoivista vaikutuksista (Yli-Viikari 2011, Rappe 2003).

Kehittämistyön alkuvaiheessa Kotilon henkilökuntaa osallistui koulutuksiin, joissa perehdyttiin green care -ajatteluun, verkostoiduttiin alueen muiden palvelutuottajien kanssa sekä tehtiin opintomatkoja suomalaisiin ja kansainvälisiin kohteisiin, kuten luontolähtöisiä palveluja tarjoaviin palvelu- ja hoivakoteihin, maatiloille sekä puutarha- ja eläinavusteista päivätoimintaa tarjoaviin toimintakeskuksiin.

Koulutuksen ja verkostoitumisen rinnalla Kotilossa käynnistettiin pihasuunnitteluprojekti, johon hanke tarjosi asiantuntija-apua. Kehittämistyön tuotoksena pihalle rakennettiin kasvihuone, laaja kukka- ja pensasalue sekä lisättiin pihan viihtyisyyttä. Kasvihuoneen kasvien ja kukkien taimikasvatus on osa yksikön päivätoimintaa ja alkaa jo keväällä. Piha on puolestaan kesäisin suosittu oleskelupaikka.

kuva 1
Kuva 1. Pihaa vasta kunnostetaan.

Pihan varustamisen lisäksi Kotilon toimintaan lisättiin erilaisia luontoretkiä, ja Luontohoiva-projektin myötä verkostoiduttiin toisen kuntoutumiskodin kanssa. Verkostoituminen toteutui muun muassa kesäretkinä maaseudulla sijaitsevaan kuntoutumiskotiin.

Asiakasvaikutusten arviointi osa kehittämistyötä

Kehittämistyön rinnalla toteutettiin asiakasvaikutusten arviointia, jonka tarkoituksena oli tehdä näkyväksi toiminnan mahdollisesti aikaansaamia muutoksia asiakkaiden toimintakyvyssä ja hyvinvoinnissa. Asiakasvaikutustutkimus osoitti luontolähtöisen toiminnan lisänneen aktiivisuutta asukkaiden parissa. Yksi tutkimukseen haastateltu työntekijä kuvasi muutosta seuraavasti:

”Ja se, että kuinka on kunto kasvanut ja ehkä se ihminen, jonka itsetunto on ollut aika nollassa, niin sit, kun huomataan metsässä, että sä pysyt kaikkien muitten perässä, ja että sä et ookaan se, jota joutuu aina auttamaan, niin se oli sellainen ihana hetki.”

Asiakashaastatteluissa tuli esiin tekijöitä, jotka mahdollistavat onnistuneen luontokokemuksen. Esiin nousivat kiireettömyys sekä ohjaajan taidot ja varmuus, jotka synnyttävät turvallisuuden tunteen. Kannustus ja asiakkaiden toimintakyvyn tuntemus koettiin niin ikään tärkeiksi tekijöiksi. Ohjaajalta odotettiin aitoutta, omaa motivaatiota ja innostuneisuutta. Parhaita kokemuksia luontotoiminnasta olivat itsensä ylittäminen, onnistumisen kokemukset ja omaehtoinen toiminta. Luonnossa koettu esteettisyys ja lumoutuminen koettiin rauhoittaviksi ja mielialaa nostaviksi elementeiksi. Haastatteluissa esiin nousivat myös luontoympäristöt, jotka virittivät muistoja. Tällaisia olivat esimerkiksi vanhat hirsiseinät ja rakennukset. Asiakkaiden havaintoihin kuuluivat myös luonnossa koettu yhteisöllisyys ja ylipäätään myönteinen yhdessä oleminen. Luontolähtöisen toiminnan rauhoittavia vaikutuksia kuvasi yksi asiakas seuraavasti:

”Voi hetkeks unohtaa hölyn pölyn ajatukset ja keskittyy tekemään jotakin, se rauhoittaa. Vaikuttaa positiivisesti.

Haastattelut osoittivat luontolähtöisen toiminnan onnistumisen edellytyksiksi vastuullisen työskentelyn ja sitoutumisen. Mikäli ammatillista luontolähtöistä toimintaa, esimerkiksi ohjattua puutarhatoimintaa, aiotaan toteuttaa tavoitteellisesti kuntoutumisen tukena, työskentelyn tavoitteet ja sisällöt tulisi kirjata asiakkaan kuntoutussuunnitelmaan. Työtehtävät tulee myös suunnitella kunkin toimintakyvyn mukaisesti ja niihin sitoutua pitkäjänteisesti. Esimerkiksi puutarhatoiminnassa ihanteellisena vähimmäiskestona kuntouttavalle toiminnalle on kasvukausi, jolloin pääsee näkemään kasvien elinkaaren (Nikkilä 2003, 30).

Farmilta uusia kuntoutusmahdollisuuksia

Luontohoiva-hankkeen aikana vahvistuneen puutarhatoiminnan jatkoksi Kotilo lähti mukaan Hoivafarmi-hankkeeseen. Tavoitteena oli kehittää maatilalla toteutettavasta kuntouttavasta päivätoiminnasta palvelutuote. Maatilalle tehdyn tutustumiskäynnin jälkeen säännölliseen maatilatoimintaan ilmoittautui kolme kuntoutujaa. Kuntouttavan päivätoiminnan lisäksi toiseksi palvelukonseptiksi muotoutui ryhmien maatilalle tekemät päiväretket. Päiväretkiä tehdään myös Klubitalolta, joka on osa Kotilon toimintaa.

Päivätoimintakonseptia on kehitetty yhteistyössä Kotilon työntekijöiden ja asiakkaiden, tilan omistajien sekä Hoivafarmin hanketyöntekijöiden kanssa. Ammatilliseen green care -toimintaan pohjautuvan päivätoiminnan perustana ovat asiakkaan tarpeet ja toiveet huomioiva kuntouttava ja tavoitteellinen työskentely. Käytännössä tämä on edellyttänyt muun muassa ohjausvastuiden määrittelyä tilanomistajien ja maatilalla ohjaustyöhön osallistuvien Kotilon työntekijöiden kesken, strukturoidun päiväohjelman rakentamista, työskentelyn kuntoutuksellisten tavoitteiden näkyväksi tekemistä sekä palvelun hinnoittelua.

Maatila tarjoaa normaaleja maatilan arkeen ja vuodenkiertoon liittyviä työtehtäviä, jotka asiakas voi kokea merkityksellisiksi ja motivoiviksi. Maatilapäivä jäsentää ja monipuolistaa arkea, ja kokemuksellisuus kannustaa aktiiviseen osallistumiseen. Yhdessä nämä voivat tukea asiakkaan kuntoutumista ja arjen mielekkyyttä (Suomi ym. 2016).

Ensimmäisen toimintakesän ja -syksyn jälkeen tehdyt työntekijähaastattelut toivat esiin alustavia havaintoja maatilatyöskentelystä kolmen asiakkaan kohdalla. Kaksi yksikön työntekijää kertoivat havainneensa erityisesti yhden asiakkaan kohdalla itseluottamuksen ja tunteiden hallinnan vahvistumista. Haastateltu työntekijä kiteytti maatilapäivien tarjoaman yhteisöllisyyden ja toiminnallisuuden seuraavasti:

”Kaikki pääsee mukaan ja tasa-arvo näkyy, kaikille tarjotaan samanlaisia töitä, sekin lisää itsetuntoa. Kaikki tehdään samaa. Tehtävät eivät ole niin äärettömän vaikeita. Pystytään samaan kuin muut. Siitä tulee itseluottamusta.”

 

kuva 2
Kuva 2. Opintokäynti belgialaisella hoivafarmilla, jolta haettu oppia tuotekehitystyöhön.

Green Care brändiksi Kotilolle

Kotilo on kehittänyt luontolähtöistä toimintaansa pian viiden vuoden ajan. Luontolähtöisyys antaa lisäarvoa toiminnan laatuun. Ammatillisen ja tavoitteellisen green care -toiminnan kehittämiseksi maassamme käynnistyi vuonna 2015 valtakunnallinen Green Care -koordinaatiohanke, jonka tavoitteena on tukea alueellisten green care -hankkeiden verkostoitumista, jakaa alan tietämystä ja määritellä vuoteen 2020 ulottuva green care -strategia (Green Care -kehittämistoiminta… 2016).

Koordinaatiohanke on lähtenyt konkretisoimaan green care -brändiä muun muassa kehittämällä laatumerkkiä ammatillista luontolähtöistä toimintaa toteuttaville alan yrittäjille ja muille palveluntuottajille. Laatumerkkityötä koordinoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Laatumerkin saadakseen palveluntuottajan tulee osoittaa tarjoamansa luontolähtöisen palvelun lähtökohdat, tavoitteet, sisällöt ja keskeiset green care -laadunhallinnan välineet, kuten turvallisuus- ja omavalvontasuunnitelma (Green care -palveluja koskeva laatumerkkityö käynnistynyt 2016).

Tässä artikkelissa kuvattu kehittämistarina on esimerkki TKI-toiminnan ja palveluja tarjoavien tahojen yhteistyöstä, josta syntyy uusia toimintamalleja, asiakastyön menetelmiä ja palveluja hyvinvointialalle. Kotilon tavoitteena on hankkia jatkossa green care -laatustandardi, joka koetaan kilpailutekijänä tarjottaessa sosiaalipsykiatrista kuntoutusta ja asumispalveluja. Luontolähtöisestä toiminnasta on tullut kehittämistyön myötä pysyvä osa Kotilon toimintaa.

Artikkelin kuvat: Johanna Hirvonen

Kirjoittajat

Johanna Hirvonen, yliopettaja, FT, Mikkelin ammattikorkeakoulu, johanna.hirvonen(at)mamk.fi
Leena Uosukainen, yliopettaja, KT, Mikkelin ammattikorkeakoulu, leena.uosukainen(at)mamk.fi

Green Care -kehittämistoiminta saa tuekseen koordinaatiohankkeen. 2016. WWW-dokumentti www.gcfinland.fi/file/original/922352?contentId=922352&v=1450433483000. Luettu 4.4.2016.

Green Care -palveluja koskeva laatumerkkityö käynnistynyt 2016. Tiedote. WWW-dokumentti www.gcfinland.fi/file/original/921705?contentId=921705&v=1449814278000. Päivitetty 25.11.2015. Luettu 4.4.2016.

Nikkilä, K. (2003). Puutarhaterapiaopas. Puutarhaterapia – opastusta ja työvälineitä puutarhanhoidon ja terapian toteuttamiselle ihmisen parhaaksi.

Rappe, E. (2003). Puisto, puutarha ja koettu hyvinvointi. Teoksessa E. Rappe, E. Linden & T. Koivunen (toim.) Puisto, puutarha ja hyvinvointi. Viherympäristöliitto.

Suomi, A., Juusola, M. & Anundi, E. (2016). Vihreä hoiva ja voima. Terapia- ja valmennuskeskus Helsingin Majakka.

Yli-Viikari, A. (2011). Luonnon vaikutukset hyvinvointiin. Careva-hanke. PDF-dokumentti. portal.mtt.fi/portal/ page/portal/mtt/hankkeet/greencare/mita/vaikuttavuus/sitra3_0.pdf. Luettu 4.4.2016.

HYVÄKSI-hanke

Hyvinvoinnin edistäminen teknologian keinoin

Suomalaisella korkealuokkaisella teknologiaosaamisella voitaisiin ratkaista useita sote-alan haasteita, mutta teknologian tarjoamasta potentiaalista ei ole hyödynnetty kuin murto-osa. Satakunnan ammattikorkeakoulu (SAMK) on toteuttanut useita hyvinvointiteknologiahankkeita ja ohjannut lukuisia aiheeseen liittyviä opinnäytetöitä. Tutkimuksissa on todettu, että teknologian jalkauttamista vaikeuttavat sosiaali- ja terveysalan erityispiirteet, käyttäjien teknologiatarpeiden tunnistamattomuus sekä yleinen tiedon puute teknologian tarjoamista mahdollisuuksista. SAMKin hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmä toteuttaa yhdessä Prizztech Oy:n kanssa HYVÄKSI (Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto – Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla) -hankkeen tähän haasteeseen vastaamiseksi Satakunnassa, mutta hankkeessa syntyvät hyvät käytänteet ovat sovellettavissa valtakunnallisesti ja maailmanlaajuisestikin. (https://www.samk.fi/hankkeet/hyvaksi)

Yksilöllinen tarve kehitystyön keskiössä

Design for Somebody on erityisryhmien hyvinvointia edistävän teknologian tutkimuksessa sekä palvelu- ja tuotekehityksessä käytettävä monitieteinen lähestymistapa, jossa yksilöllinen tarve ja rajoitteet ovat kehitystyön keskiössä. Yksilöllisen asiakastarpeen tunnistaminen ja tulkinta sekä vaatimusten kääntäminen teknologian spesifikaatioiksi vaatii monitieteistä osaamista. Teknologian mahdollisuuksien ja todellisten tarpeiden kohtaaminen vaativat laajasti osallistavaa kehitystyötä, jossa mukana ovat sekä teknologian kehittäjät (teknologiayritykset ja kehitysorganisaatiot) että käyttäjät (asiakkaat, omaiset ja hoitoalan ammattilaiset).

Design for Somebody -filosofian mukaisesti teknologian kehityksestä suuri osa on todellisen tarpeen kartoittamista. Yksilöllisen tarpeen kuvaaja voi olla erittäin kapea käyttäjäryhmä tai jopa yksittäinen henkilö. Tällä menettelyllä varmistetaan teknologian kehittäminen aitoon tarpeeseen. Teknologiaa ei voi käytännössä kehittää jokaiselle yksilölle, mutta yleiskäyttöisempää teknologiaa voidaan modifioida hyvinkin pienellä panostuksella. Kehitettävästä teknologiasta merkittävä osa voi olla laajalle kohderyhmälle ja markkinoille suunnattua, mutta pieni osa teknologiakehityksestä panostetaan sen yksilöllistämiseen kapealle kohderyhmälle, jonka toimintakykyrajoitukset ja mieltymykset teknologian käytössä huomioidaan. Tämä luo yrityksille uusia kohdemarkkinoita, mutta erityisesti lisää teknologian käyttöä ja saavutettavuutta myös erityisryhmissä.

HYVÄKSI-hankkeessa käyttäjät osallistuvat suunniteltavien tuotteiden ja palvelujen koko kehittämisprosessiin yksilöllisten ominaisuuksien, helppokäyttöisyyden, luotettavuuden ja asiakasystävällisyyden varmistamiseksi. Elinkeinoelämän edustajien kannalta toiminnassa keskeistä on toimiala- ja organisaatiorajat ylittävä kehittäminen, joka edellyttääkin kumppanuuksien syntymistä. Kumppanuuksien syntymisessä sekä toiminnan vaatimassa vuoropuhelussa ja tulkinnassa ammattikorkeakouluilla on merkittävä rooli. Teknologian jalkautumista edesauttavat uudet jakelukanavat, joita hankkeessa luodaan palvelumuotoilun avulla. Keskeistä on edelleen kysyä palveluntarpeesta ja sisällöstä lopulliselta kohderyhmältä. Teknologian jalkauttamisen edesauttamiseksi kehitetään myös mittaristoa ja keinoja teknologian terveys- ja hyvinvointivaikutusten todennettavuuteen. Nämä auttavat päätöksentekijöitä hankintapäätöksissä ja tehostavat teknologiakehitystä aidosti hyvinvointia edistäväksi.

Avain tuntemattoman toimialan mahdollisuuksiin

Hyvinvointiteknologia on lähtökohtaisesti monitieteinen toimintakenttä. On äärimmäisen harvinaista, että yksilöllä on substanssiosaamista ja monien vuosien kokemusta sekä teknologia- että sote-alalta. Jotta teknologian mahdollisuudet saavuttaisivat hyvinvointialan ammattilaiset saati loppukäyttäjät, on teknologian potentiaalit osattava esitellä kohdennetusti ja asiakasryhmän kieltä käyttäen. Myös moni teknologiayritys on tietämätön tietotaitonsa soveltuvuudesta hyvinvointialalle. Tästä syystä HYVÄKSI-hankkeessa vuoropuhelua käydään kahteen suuntaan. Teknologiaratkaisuja kehitetään rakentamalla teknologiademonstraatioita, joiden ei ole tarkoitus olla valmiita tuotteita, vaan osoittaa teknologian käyttöpotentiaali hyvinvointialalla. Monesti vasta käsinkosketeltava laite saa kehitystarpeet ja todelliset käyttömahdollisuudet nousemaan esille, ja näihin tarpeisiin voidaan edelleen kehittää ratkaisuja.

Teknologian potentiaalit on osattava esitellä kohdennetusti ja asiakasryhmän kieltä käyttäen.

Demonstrointivaiheessa työ aloitetaan suorittamalla teknologiatiedonsiirtoa sote-alalle edellä mainittujen teknologiademonstraatioiden avulla, sekä samanaikaisesti tunnistamalla asiakastarpeita, joihin teknologiaratkaisut vastaavat. Demonstroinnin jälkeen päätetään, mitä teknologiasovelluksia lähdetään kehittämään, modifioimaan tai testaamaan kunkin yhteistyökumppanin kanssa. Mikäli tunnistettuun asiakastarpeeseen soveltuva tuote on kaupallinen tai lähellä kaupallistumista, edetään suoraan teknologian pilotointivaiheeseen. Mikäli asiakastarpeeseen vastaavaa ratkaisua ei löydy, jatketaan tuotekehitystä hankkeessa protoasteelle Design for Somebody -filosofian mukaisesti. Kun prototyyppi on todettu asiakastarpeen täyttäväksi, voidaan siirtyä pilotointivaiheeseen testaamaan prototyyppiä laajemmalle kohderyhmällä (esim. julkinen sektori) Living lab -mallin mukaisesti.

Living lab -testauksen perusajatuksena on tarjota yrityksille mahdollisuus testata hyvinvointiteknologian ratkaisuja aidoilla käyttäjillä ja aidoissa toimintaympäristöissä. Testausvaihe käynnistyy testausneuvottelulla, tuotteiden ja palveluiden käyttökoulutustilaisuuksilla, teknologiatuotteiden ohjelmoinneilla ja asennuksilla. Teknologian toimivuutta seurataan aktiivisesti ja yhteydenpito eri toimijoiden kesken testauksen etenemisestä on jatkuvaa. Käyttäjien kokemuksia ja palautetta kerätään koko testauksen ajan. Testauksen jälkeen saadut käyttäjäpalautteet analysoidaan ja kokemukset ja kehittämistoimenpide-ehdotukset koostetaan raporteiksi. Teknologioista ja testaustuloksista viestitään ja tiedotetaan laajasti tuotteiden tietoisuuden ja tunnettavuuden lisäämiseksi. (http://www.prizz.fi/livinglab#.Vji6SRGqpBc)

Jaloilla pelaamista
Kuva: Sari Merilampi

Palvelumuotoilu teknologian jalkauttamisen avuksi

Erityisryhmille suunnattu teknologia tarvitsee tyypillisesti ympärilleen erilaisia tukipalveluja. Pilotoinnin rinnalla HYVÄKSI-hankkeessa toteutetaankin teknologiaratkaisujen palvelumuotoilua. Käytännössä tämä tarkoittaa palvelulla tuotavan lisäarvon kartoittamista ja luomista sekä teknologian paketointia palvelun muotoon. Teknologian tuottaja ei välttämättä ole lopullisen palvelun tuottaja, vaan palvelun toteuttajana voi toimia esimerkiksi yksityinen sote-alan toimija. Kehittämistoimintaa ajatellen yksityiset toimijat ovatkin ketterämpiä ja aktiivisempia uusien toimintamallien etsimisessä, kun taas julkisen sektorin haasteena ovat byrokratia ja rajalliset tutkimus- ja kehittämistyön resurssit. Palvelu voi tarkoittaa esimerkiksi tarvittavan teknologian vuokraamista ja käyttöönottoa (B2B), kertaluontoista teknologia-avusteista kuntoutusta (B2B) tai ulkoistettua viriketoimintaa (B2B). Palveluntarjoajat voivat hyödyntäjäorganisaatioiden lisäksi tarjota samaa teknologiaa suoraan loppukäyttäjälle. Uusien palvelujen myötä yksityisten palveluntarjoajien kilpailukyky paranee ja toiminta monimuotoistuu, mutta samalla julkiselle sektorille avautuu mahdollisuus palvelun muodossa tarjottavien asiakaslähtöisten teknologioiden pilotointiin ennen massiivisia hankintoja. Kun teknologia on toteutettu asiakaslähtöiseksi, johtaa pilotointi todennäköisesti teknologian hankintaan joko edelleen palvelumuotoisena tai suoraan teknologiatuotteen hankintana.

Hankkeesta hyviä käytänteitä

HYVÄKSI-hankkeessa kehitetään yksilölähtöistä hyvinvointiteknologiaa toimialarajat murtaen. Vaikka hanke on vasta aluillaan, ovat tulokset lupaavia. Hankkeessa on meneillään useita elinkeinoelämän kanssa verkottuneita tutkimus- ja testauscaseja. Hanketyö on poikinut myös rutkasti uusia tutkimus- ja kehitysideoita ja aineksia potentiaalisesti kaupallistuville ratkaisuille. Syy onnistumisiin piilee työelämälähtöisyydessä ja löydetyssä win-win asetelmassa, jossa hyötyjinä ovat niin teknologian kehittäjät kuin käyttäjätkin. Erityisesti hyviksi käytänteiksi ovat nousemassa teknologian yksilölähtöisyys ja teknologian yksilöinti, kaksisuuntainen tiedonsiirto, demonstrointi ja pilotointi, monialainen verkostomainen toiminta ja yhteiskehittäjyys sekä palvelumuotoinen teknologia ja uudet palvelumallit.

Artikkelin kuvat: Sari Merilampi

Kirjoittajat

Sari Merilampi, vetäjä, projektipäällikkö, TkT, Hyvinvointia edistävän teknologian tutkimusryhmä, Satakunnan ammattikorkeakoulu, sari.merilampi(at)samk.fi
Mirka Leino, automaation tutkimusryhmän vetäjä, tutkijaopettaja, FM, Satakunnan ammattikorkeakoulu, mirka.leino(at)samk.fi
Andrew Sirkka, yliopettaja, hyvinvointiteknologia, KT, Satakunnan ammattikorkeakoulu, andrew.sirkka(at)samk.fi
Antti Koivisto, tutkija, DI, Satakunnan ammattikorkeakoulu, antti.koivisto(at)samk.fi

Hyvinvointialan Living lab -hankkeen verkkosivu. Prizztech. Haettu 19.5.2016 osoitteesta http://www.prizz.fi/livinglab#.Vji6SRGqpBc

HYVÄKSI-hankkeen verkkosivu, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Haettu 19.5.2016 osoitteesta https://www.samk.fi/hankkeet/hyvaksi

Siä päätät!

Palvelumuotoilu ja pelillisyys nuorten osallisuuden tukena

Siä päätät!- hankkeessa rakennetaan uudenlaista toimintamallia nuorten osallisuuden tukemiseen. Ratkaisuja kehitetään palvelumuotoilun ja peli-innovaatioiden avulla. Hanke sai alkunsa, kun alle 30-vuotiaiden asiakasryhmän huomattiin kasvaneen työvoimapalveluissa, mielenterveys-, terveys- ja päihdepalveluissa sekä aikuissosiaalityössä. Käytännön kokemuksen kautta kyseinen asiakasryhmä koettiin haastavaksi, sillä heidän mahdollisuutensa ja motivaationsa sitoutua tarjottuihin palveluihin tai elämänmuutosten toteuttamiseen vaihtelevat.

Hankkeessa halutaan saada nuorten ääni kuuluviin jo palveluiden suunnitteluvaiheessa, koska nuorilla on paras käsitys palveluista, joita he tarvitsevat ja joihin he ovat valmiita sitoutumaan. Sähköisten palveluiden lisätessä suosiotaan kehitetään myös peli-innovaatio, jonka avulla nuoret voivat parantaa ja harjoitella tunne-, vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitojaan myös itsenäisesti.

Nuorten kehittämiä palveluita ja peli-innovaatiota kokeillaan yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa aidoissa asiakastilanteissa. Hankkeeseen ei rekrytoitu erillisiä hanketyöntekijöitä, jotta menetelmät saataisiin suoraan jalkautettua osaksi organisaatioiden peruspalvelurakenteita.

Hankkeen vaikuttavuuden ajatellaan olevan kaksitahoinen. Palvelumuotoilun avulla pelejä ja palveluita kehittävät nuoret saavat kokemuksen osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä, joilla ajatellaan olevan vaikutusta nuorten hyvinvoinnin kokemukseen ja kehittävän muun muassa sosiaalisia taitoja. Lisäksi kehitettävien menetelmien oletetaan tarjoavan nuorille uusia mahdollisuuksia heidän kokemusmaailmastaan viriävien tärkeiksi koettujen teemojen käsittelyyn.

Palvelumuotoilu ja pelillisyys osallisuuden rakentajina

Nuorten osallisuuden tukeminen palvelumuotoilulla tarkoittaa tulkintaa, että nuoret ovat palvelujen asiakkaita ja ollaan kiinnostuneita heidän kokemuksistaan. Palvelumuotoiluprosessin lähtökohtana on asiakkaan tarpeiden, unelmien ja toiveiden ymmärtäminen. Käyttäjät tuottavat tietoa, jota voidaan käyttää palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen, jolloin varmistetaan tuotteen tai palveluiden käytettävyys. (Miettinen 2011.) Palvelut ovat ajassa tapahtuvia prosesseja, jotka koostuvat toimenpiteistä, joilla pyritään löytämään asiakkaan ongelmaan tai tarpeeseen ratkaisu. Korostetaan ymmärrystä siitä, miten asiakkaat kokevat palvelun ja miten he käyttävät sitä.

Palvelumuotoilussa keskitytään usein palvelujärjestelmämallin vuorovaikutteiseen eli asiakkaalle näkyvään osaan (asiakasrajapinnassa). Palveluiden jäsennyksinä käytetään esim. palvelutuokiota tai palvelupolkua. Asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen vuorovaikutus keskeisissä kohtaamisissa kuvataan palvelutuokiona, kun taas toisiaan seuraavat palvelutuokiot muodostavat palvelupolun, jonka muodostumiseen vaikuttavat sekä palveluntarjoajan asettama tuotantoprosessi että asiakkaan omat valinnat. Palvelupolku-termi huomioi sen, että asiakkaan omat tarpeet, valinnat ja käyttäytymismalli ohjaava palvelun käyttöä palveluntarjoajan määrittelemän palveluprosessin ohella. (Koivisto 2011.) Erityisen tuen tarpeessa olevien ja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten palvelut ovat hajanaisia, joten huomion kiinnittäminen palvelutuokioiden kehittämiseen ja palvelupolkujen selkiyttämiseen on tarpeen.

Pelillisyydellä tarkoitetaan pelien elementtien viemistä ei-pelillisiin konteksteihin. Pelillisyyden lisäarvona tai etuna on se, että sen avulla pelaajan psykologinen tila tai käyttäytyminen muuttuu (Huotari 2015, 7) toivottuun suuntaan. Pelillisyydellä tavoitellaan Siä päätät! -hankkeessa toisaalta kohderyhmänä olevien nuorten osallisuuden tukemista sekä toisaalta osallisuutta lisääviä ja voimavaraistavia peli-innovaatioita nuorten palveluissa käytettäväksi.

Osallisuuden tukemisella ajatellaan olevan vaikutusta nuoren hyvinvoinnin kokemukseen. Osallisuusmäärittelyjen (mm. Arnstein 1969; Hart 1995; Juhila 2006) oletuksena on usein yhteisön toiminnassa mukana oleminen, yhteisöllinen vastuunkanto ja aktiivinen osallistuminen. Korkeamäen (2008, 191–192) mukaan yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin välinen syy-yhteys ei kuitenkaan ole mutkaton eikä yhteisöllistä osallisuutta voida pitää hyvinvoinnin takeena. Hyvinvoinnin ilmeneminen voidaan kuvata myös voimaantumisen prosessina toimintaympäristön sosiaalisissa rakenteissa ja olosuhteissa. Tällaisia ympäristöön liittyviä olosuhteita ja rakenteita ovat muun muassa tasa-arvoisuus, yhteisten päämäärien asettaminen, yhteistoiminta, ilmapiirin avoimuus ja toisten arvostaminen. (Siitonen 1999, 189.)

Nuoret arvioivat ja kehittävät

Siä päätät! -hankkeen kohderyhmänä ovat nuoret, joilla on tarpeita erityiseen tukeen johtuen esimerkiksi nuoren terveydellisistä seikoista tai henkilöhistoriaan liittyvistä tekijöistä. He ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella tai osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan. Heitä on usein hankala tavoittaa, joten hankkeessa hyödynnetään jo olemassa olevia nuorten ryhmiä Sotek-säätiön ja Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toiminnoissa. Heistä muodostettiin kaksi asiakasraatia, joista toinen arvioi aiemmin kehitettyjä voimavaralähtöisiä menetelmiä ja toinen kehitti osallistavia peliaihioita. Menetelmäarvioinnin lähtökohtana oli Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sosiaalialan asiantuntijoiden kokoama menetelmätarjotin, josta asiakasraadin nuoret valitsivat viisi menetelmää jatkoon eli kokeiltavaksi ja jatkokehitettäväksi nuorille suunnatuissa palveluissa. Jatkoon valitut menetelmät olivat Tulevaisuuden muistelu, eläinavusteiset menetelmät, Ihmefilmi, Rahakramppi sekä Nyytin nettiryhmät & Verkkarit. Näiden lisäksi nuoret kokivat hyviksi menetelmiksi e-Familycoachin, Päihdeputken ja Nuottavalmennuksen.

Peliaihioita kehitetään seuraavassa vaiheessa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun pelialan opiskelijoiden työnä sellaiseen muotoon, että niitä voidaan testata. Menetelmätarjottimelta valittuja menetelmiä puolestaan kokeillaan haminalaisissa nuorten palveluissa, kuten esimerkiksi nuorisotyössä, työvoiman palvelutoimistossa, toisen asteen oppilaitoksissa ja psykiatrian poliklinikalla. Menetelmien kokeilun aikana sekä nuorten että työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisideoita kootaan menetelmien edelleen kehittelyn tarpeisiin. Myös peliaihiosta kehitettyjä versioita kokeillaan ja ideoidaan eteenpäin.

Hankkeen loppuvaiheessa kootaan asiakasraatien nuoret kuulemaan ja näkemään sitä, miten heidän valitsemiaan menetelmiä on kokeiltu, millaisena muut nuoret ne ovat kokeneet, millaisena työntekijät ovat ne kokeneet ja mihin suuntaan menetelmät ovat mahdollisesti kehittyneet. Samoin tarkastellaan peliaihioista rakennettujen pelien kokeilun ja kehittämisen prosesseja. Tavallaan nuoret näkevät näin oman ”käden jälkensä” tai osallistumisen vaikutuksen.

Innovaation ydin – kysytään nuorilta

Siä päätät! -hankkeen nimenä kuvaa hyvin hankkeen ydintä. Hankkeen merkittävin innovaatio on suunnittelutyön siirtäminen asiantuntijoilta asiakkaille, jota ei tässä mittakaavassa ole hankkeessa toimivien tahojen mukaan ole tässä laajuudessa aikaisemmin toteutettu Suomessa. Monissa hankkeissa nuoria on pyydetty arvioimaan asiantuntijoiden suunnittelemia menetelmiä joko etu- tai jälkikäteen, mutta nuorten sijoittaminen suunnittelun keskiöön on lähestymistapana uusi. Hankkeessa korostetaan ratkaisukeskeisen viitekehyksen mukaisesti nuorten kokemusta ja asiantuntijuutta palvelutarpeiden ja palvelumallien suunnittelussa, sillä asiantuntijoilla on vain harvoin kokemusperäistä tietoa siitä todellisuudesta, jossa opiskelun ja työn ulkopuolella olevat nuoret elävät.

Nuorten kehittämiä menetelmiä hyödynnetään jo hankkeen aikana mahdollisimman laajasti eri kohderyhmissä ja konteksteissa. Menetelmien odotetaan jalkautuvan parhaiten organisaatioiden omana toimintana olemassa olevia työntekijäresursseja hyödyntämällä, kun työntekijöillä on mahdollisuus kokeilla menetelmiä osana omaa työtään. Hankkeen aikana organisaatioissa tapahtuvan asiakastyön orientaatiossa on havaittu muutosta kohti asiakaslähtöisempää tai dialogista asiakastyötä, joka tarkoittaa nimenomaan nuoren äänen kuulemista (Mönkkönen 2007). Hanketoimijoiden toimintakulttuurissa on pantu merkille, että työntekijät pyrkivät orientoitumaan asiakastilanteisiin niin, että nuorten osallisuutta tuetaan myös heidän kohtaamisessaan. Tämä asenteiden muutostyö haminalaisissa nuorten palveluissa on jo hyvässä vauhdissa, vaikka työtä tällä saralla vielä riittää.

Artikkelin kuvituskuvan ovat suunnitelleet Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Rannikkopajan nuoret.

Kirjoittajat

Tiina Kirvesniemi, projektipäällikkö, KL, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tiina.kirvesniemi(at)kyamk.fi
Elise Wass, toisen asteen psykologi, PsM, Haminan kaupunki, elise.wass(at)hamina.fi

Arnstein, S. (1969). A ladder of citizen participation. Journal of American Institute of Planners 35(4), 216 –224.

eFamily Coach: Mobiiliavusteinen perheiden ja nuorten tukemisen työskentelymalli. Haettu 21.4.2016 https://www.innokyla.fi/web/verstas119518

Eläinavusteiset menetelmät. Haettu 21.4.2016 http://www.gcfinland.fi/

Hart, R. (1995). The right to play and children’s participation. Teoksessa H. Shier (toim.) Article 31 action Park: Children’s rights and children’s play. Birmingham: Play Train.

Huotari, J. (2015). Gamification: Motivations & Effects. Aalto University publication series doctoral dissertations 11/2015.

Ihmefilmi. Haettu 21.4.2106 http://ihmefilmi.fi/

Juhila, K. (2006). Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Jyväskylä: Gummeruksen kirjapaino Oy.

Koivisto, M. (2011). Palvelumuotoilun peruskäsitteet. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 43–54.

Korkeamäki, R. (2008). Surffailua arjessa: Tila, aika ja vuorovaikutus nuorten yhteisöllistä kuulumista jäsentämässä. Teoksessa Irene Roivainen, Marianne Nylund, Riikka Korkiamäki & Suvi
Raitakari (toim.) Yhteisöt ja sosiaalityö. Kansalaisen vai asiakkaan asialla? Jyväskylä: PS-kustannus, 173–192.

Miettinen, S. (2011). Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 21–41.

Mönkkönen, K. (2007). Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.

Nuottavalmennus. Haettu 21.5.2016 http://www.snk.fi/fi/palvelut/nuotta-valmennus/

Päihdeputki. Haettu 21.4.2016 http://www.kiinnostaakohuumeet.fi/2013/10/08/laatua-putkeen-mita-jokaisen-paihdeputken-suunnittelijan-tulee-tietaa-ehkaisevasta-huumetyosta/

Rahakramppi. Haettu 21.4.2016 http://www.puhurahasta.fi/?page_id=354

Siitonen, J. (1999). Voimaantumisteorian hahmottelua. Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitos. Oulu. Haettu 8.4.2016 http://jultika.oulu.fi/files/isbn951425340X.pdf

Tulevaisuuden muistelu. Haettu 21.4.2016 http://www.valtikka.fi/ohjaajille/menetelmapankki/prosesseja-ja-toimintamalleja/tulevaisuuden-muistelu

Verkkarit. Haettu 21.4.2016 http://www.mll.fi/nuorille/verkkonuorisotyo/verkk-rit/

abstracts 2/2016

No 2 (2016) Abstracts

Wellbeing 2.0

Petri Raivo, Rector, Karelia University of Applied Sciences

Your personal wellbeing is already following you on your wrist and in your breast pocket. My wristband counts my steps and alarms me if I’ve been sitting in one place for too long. Its running exercises save my time, distance and heart rate data into the cloud, and every day, week and month I receive inspirational feedback on my performance and a bunch of advice for improving my wellbeing. My phone even monitors my sleep. It tells me when I need to go to bed and wakes me up in the morning at the optimal moment for my sleep cycle, even though I’m not always too convinced. My phone also helps me take naps that promote my wellbeing, and reminds me to eat and drink water at regular intervals. This is all fun, of course, the voluntary inquisitiveness of a middle-aged man who is interested in technology, but national and global digital solutions for wellbeing are a lot bigger than that. Digitalisation and the possibilities it presents are an increasing part of our wellbeing. Wellbeing 2.0 is already here.

It’s not just about entertainment or voluntary control, but preventative measures that really promote caring for our health and wellbeing. Wellbeing 2.0 and its innovations also present demands for efficiency and money. Digitalisation is generally seen as enabling a leap in competitiveness for many fields – including the health and wellbeing industry – that, together with increased productivity and new innovations, is the engine that enables new kinds of social and healthcare solutions. In other words, the digitalisation of health and wellbeing is one of the few, if not the only measure that can create significant savings for the economy with its changes. Though in the beginning, it may well be the opposite – expenses increase as the systems are implemented and people are trained to use them.

The digitalisation of health and wellbeing is already an essential part of the multi-disciplinary and phenomena-based focus areas of the universities of applied sciences. The structural development report ”Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta” (“Towards the Best Higher Education Institution in the World”) that was completed a while back by the working group appointed by the Rectors’ Conference of Finnish Universities of Applied Sciences presents a clear picture of the focus areas of Finnish universities of applied sciences. These areas include several competence packages with titles such as intelligent solutions, applied technology for wellbeing, and renewed wellbeing services which are oriented towards digital solutions for health and wellbeing. This is proof of an increase in competence related to the field, lively RDI activities, corporate cooperation and the integration of new knowledge with teaching. Even in this, we are at the cutting edge.

Digitalisation also involves robotics, and this too is well represented in the strategic focus areas of some universities of applied sciences. Wellbeing and health robotics is a sector that is accelerating rapidly all around the world, and it has also gained increased exposure in Finland as well thanks to various well-known pilot experiments. Robots that monitor, engage, entertain and nurse us are here to stay. I already own a cleaning robot that tirelessly and carefully hoovers the whole house , sometimes even twice a day, without any complaints. I can certainly say that this provides me with spiritual wellbeing by at least preventing me from experiencing any acute hoovering-related stress. And, as a plus, it’s also preparing me for a future where I will have my own personal nursing robot when I’m old.

Question of changes and multi-party co-operation in social welfare and health care reform

Leena Viinamäki, Principal Lecturer, Degree Programme in Social Services, Dr.Soc.Sc., Lapland University of Applied Sciences
Anneli Pohjola, Professor of Social Work, Dr.Soc.Sc., University of Lapland

The social welfare and health care sector is one of the largest employer in Finland. At the same time, the sector is facing strong conflicting pressures of change, which are also reflected in many ways in the education and competence requirements in the social sector. Furthermore, some citizens require more comprehensive support in their situation in life, which often means multi-party co-operation between various professionals. Clients are entitled to services that are based on the best possible competence. There are many competence areas, and they each require specific, in-depth know-how in addition to general knowledge of the field. Competence needs in the social sector should be analysed more accurately, bearing in mind the viable division of work on the basis of the sector’s educational structure, which is clear in itself. What is also needed is multi-party co-operation that incorporates in-depth substance competence, since the many competence needs in the field cannot be mastered by a single education group. Paradoxically enough, these diverging needs are not always recognised; by contrast, it is assumed that general competence will suffice.

Quality of life in a Kathmandu slum

Anup Khanal, Graduate Student, Bachelor of Social Services, Diaconia University of Applied Sciences
Sakari Kainulainen, Senior Specialist, Adjunct Professor, Diaconia University of Applied Sciences
Kyösti Voima, Lecturer in International Affairs, MPH Int’l Health, Diaconia University of Applied
Sami Kivelä, Lecturer in International Affairs, M. Theol, Diaconia University of Applied Sciences

A case study on quality of life of Balkhu squatter community in Nepal was done in 2013. Diaconia University of Applied Sciences (Diak), Turku University of Applied Sciences and St. Xavier’s College carried out this research project together. Data collection was done by students of Diak and St. Xavier’s College. A community profile was created with the rich data obtained from a survey, participant direct observations, interviews, as well as images and videos. The community profile covers the quality of life in domains such as demography, environment, economy, religion, health, sanitation, and socio-political as well as subjective wellbeing. A case study was organized in a Diak project through participatory approach.

Moderation in everything – even in multitasking

Jutta Laine, nursing student, Turku University of Applied Sciences
Rami Pöyhönen, nursing student, Turku University of Applied Sciences
Camilla Laaksonen, Senior Lecturer, Dr.Sc. (Nutr.) Turku University of Applied Sciences

Multitasking mean performing simultaneous several tasks that each require concentration. Multitasking is part of everyday life and it´s form has changed as different digital equipment have become common. Human brain however poorly manage to perform several simultaneous tasks and multitasking cause burden on cognitive function, concentration and learning, stress management, social relationships and mental health. Present-day societies however demand that individuals manage several tasks synchronously and share the limited brain capacity. From the perspective of health and well-being, one may state that “knowing your limits and keeping it moderate” are good guidelines also regarding multitasking.

Towards a memory-friendly North Karelia

Kaisa Juvonen, Voimala Coordinator, Bachelor of Physiotherapy, Karelia University of Applied Sciences
Arja Jämsén, Regional Manager, M.Soc.Sc., Eastern Finland Social and Welfare Centre of Expertise
Leena Knuuttila, Managing Director, Specialised Nurse, Supervisor, Logotherapist, North Karelian Memory Association
Olli Lehtonen, Specialist, The Alzheimer Society of Finland
Liisa Suhonen, Principal Lecturer, PhD (Education), Lic. Sc. (Health), MSc (physiotherapy), Karelia University of Applied Sciences

The aim of the National Memory Programme is to build memory-friendly Finland. There are 193 000 people with memory diseases in Finland. In a way, almost everyone will be touched by memory diseases, at least via friends, neighbours or family members. North Karelia is being built towards a memory-friendly region. This work is based on strong regional cooperation with North Karelian Memory Association, Karelia University of Applied Sciences and Eastern Social and Welfare Centre of Expertise.

Communal dining of the elderly

Marja-Liisa Laitinen, RDI specialist, Mikkeli University of Applied Sciences
Anne Puntanen, Nurse, Home Care Meal Services, Department of Social Services and Health Care for the Mikkeli region

This article describes the communal dining experiment for the elderly which aimed to assess elderly dining experiences as a social event, but also as a factor for increasing wellbeing on a wider scale. The elderly are a growing population group in Southern Savonia as well, and this challenges teaching and research, development and innovation activities and regional services to try new sorts of openings and experiments. The goal of Mikkeli University of Applied Sciences’ ASKO project (2015) was to design food service models for the elderly, those living at home or customers of home care that could be offered according to the customers’ needs and preferences without ignoring the food services’ cost-effectiveness.

The Future Competences for Working with Older People

Jukka Aho, Senior Lecturer, MNSc., Savonia University of Applied Sciences
Marjut Arola, Principal Lecturer, Lic.Soc.Sc., Karelia University of Applied Sciences
Irma Mikkonen, Principal Lecturer, PhD, Savonia University of Applied Sciences

Population ageing is a common issue around the Europe. The growing number of the oldest age groups will indicate increasing need for social and health care services in the future. While at the same time care services and environments are changing and becoming more diverse, there is an obvious need for new kind of social and health care expertise. Consequently, 26 Higher Education Institutions from 25 different countries are developing together European Core Competences Framework for working with older people, in a project funded by EU LLP-programme for years 2013–2016. The framework will be used in developing curricula in social and health care professionals’ education. In Finland, the utilization of the framework will be done especially in the social and health care education in the universities of Applied Sciences.

Experiences of workplace-oriented teaching in Master’s degrees studies

Liisa Koskinen, Principal Lecturer, Dr.Sc. (Nutr.), Savonia University of Applied Sciences
Mikko Laasanen, RDI specialist, PhD, Savonia University of Applied Sciences
Kalevi Paldanius, Principal Lecturer, PhD (Psychology), Savonia University of Applied Sciences

Inside the “Coworking learning space – TKI 2.0” -project, two 5 ECTS credit point study courses of master studies were implemented by adjusting interprofessional and work-related learning. Courses were “Wellbeing in the work community” and “Successful organization”. In the “Wellbeing in the work community” the end product was a welfare plan or parts of it for the company. In the “Successful organization” the end products were different kinds of development ideas or plans depending on the company’s needs. The results showed that a gap between theory and practice diminished. On the other hand discussions between companies and University of Applied Sciences are needed about the aims and study tasks of work-related learning. This is essential in order to improve the involvement of companies and increase their gains about work-related learning. Also teachers’ role in the process needs clarification.

Flipped teaching in health promotive work

Maria Forss, Degree Programme Director, Principal Lecturer in Health Promotion, RN, PhD, Arcada University of Applied Sciences
Anu Grönlund, Lecturer in Nursing, RN, Master of Health Care, Arcada University of Applied Sciences

The aim of this article is to illuminate and discuss flipped learning as a method in order to increase and stimulate to the common health promotive actions for all nursing professions. We want to present a course design that activates and engages students to independently explore, discuss and evaluate the current topics of the course. Flipped learning is a method where the teaching isn´t done traditionally in the classroom. Students study at home independently or in groups mostly online and come to school to do their homework and have reflective discussions about the given topic.

Patient education by video-control

Teija Franck, Senior Lecturer, MHS, Turku University of Applied Sciences
Anne Mohn, Coordinator, MHS, Hospital District of Southwest Finland
Minna Syrjäläinen-Lindberg, Head of Degree Programme, MHS, Yrkeshögskolan Novia
Tiina Tarr, Teaching Coordinator, MHS, Hospital District of Southwest Finland
Leena Salminen, Senior Lecturer, Dr.Sc. (Nutr.), Associate Professor, University of Turku

Video-control suitability of the teaching method of patient education teaching – a project that studied by video-control teaching and control of the situation suitability of a real-time method of education. Video- control patient education strength evidence-based nursing and its guiding learning and develop research -based education to promote cooperation and student health care organizations skills.

Learning Multiprofessional Co-operation – Health and Life Coaching at Motiivi Wellness Services

Marita Pirkka, Senior Lecturer, MHS, Saimia University of Applied Sciences
Elina Ryhänen, Occupational Physiotherapist, M.Sc., Saimia University of Applied Sciences

Public Health Nursing students fulfilled a part of their internship requirements at Motiivi Wellness Services by implementing a Health and Life Coaching program for a group of staff members at Saimia University of Applied Sciences. The students lead groups as well as private sessions. In addition to guiding behavioral modification, the students got in contact with Physiotherapy students to widen their service palette and to learn multiprofessional co-operation. The co-operation stemmed from the needs of the Health and Life Coaching clients rather than from rigid internship requirements. Students found this type of natural and unforced co-operation fruitful and learned about functioning as professionals in their own field.

Interdisciplinary learning and internationalisation in the Nordic countries

Susanne Jungerstam, Principal Lecturer, PhD, Novia University of Applied Sciences, Finland
Marie Albertsson, Lecturer, Linnaeus University, Sweden
Justin Karlson, Lecturer, University College UCC, Denmark
Henny Kinn Solbjørg, University Lecturer, University of Tromsø, Norway

Today, the so called Nordic welfare model faces many new challenges. In order to meet the challenges, cooperation, internationalization and a multi-professional approach are frequently called for. In three consecutive years, four universities and universities of applied sciences in four Nordic countries have arranged joint intensive courses focusing on professional competences within social education. Participating students have emphasized that they have deepened their knowledge and rendered new insights into intercultural and inter-professional practices in different Nordic societies. Herein, the fact that the welfare systems of the Nordic countries hold comparable structures based on equivalent principles, underpinned by value systems that are largely shared, has contributed to the ease by which knowledge can be transferred and developed. Together, we can broaden our horizons and deepen our intercultural and inter-professional competences in different environments.

How to lead passion?

Johanna Vuori, Principal Lecturer, PHD, Haaga-Helia University of Applied Sciences

Employees’ intrinsic motivation, engagement and passion at work are needed in the transformation of work. Leaders need new skills to lead passion as it places soft values to the hard core of management. Passion at work increases both the profitability of the company as well as employee wellbeing. The Leading Passion project does research on leading passion and develops tools to support it. Our preliminary results show that passion at work can be found in all jobs. We have also found out that intrinsic motivation and passion at work is connected to sense of control and self-directedness. Moreover, our results support the argument that a leader may rapidly destroy passion at work.

Producing art of well-being

Sanna Pekkinen, Senior Lecturer, Lic.Phil., Humak University of Applied Sciences

The welfare effects of arts and culture have been well studied and their importance to people’s overall quality of life, mental alertness and health has been recognized. Anyhow, it has been challenging to get the arts and culture into the social and health sector services. The project of Agency for Cultural Wellbeing has started to develop multi-professional teams new applied art products and services. For artists, cultural managers, and social and health care professionals tailored for continuing education, aims to minimize preconceptions, and to reduce the threshold to work together. The project will create new models for the development of applied arts productions and revenue logic in such a way that the art of well-being expertise would be possible to create a sustainable business. The EU-funded project is managed by Humak and the partners are Saimia and Turku Universities of Applied Sciences, Arts Promotion Centre Finland, Turku and Jyväskylä cities.

 The rehabilitation client’s path from the service home to the farm

Johanna Hirvonen, Principal Lecturer, PhD, Mikkeli University of Applied Sciences
Leena Uosukainen, Principal Lecturer, PhD (Education), Mikkeli University of Applied Sciences

Since 2010, Mikkeli University of Applied Sciences has coordinated several RDI projects aimed at developing green care in social, health and welfare services. This article describes mental health clients’ path from gardening works in the garden of a service home to a local farm to do farm works as part of their rehabilitation.

Promoting wellbeing with technology

Sari Merilampi, Leader, Project Manager, Dr.Sc. (Tech.), Well-being Enhancing Technology Research Group, Satakunta University of Applied Sciences
Mirka Leino, Automation Technology Research Group Leader, Principal Lecturer (Research), M.A., Satakunta University of Applied Sciences
Andrew Sirkka, Principal Lecturer, Welfare Technology, PhD (Education), Satakunta University of Applied Sciences
Antti Koivisto, Researcher, M.Sc. (Tech.), Satakunta University of Applied Sciences

Challenges in communication and general lack of knowledge between various actors have emerged bottle necks in welfare technology development and implementation in a variety of projects implemented by Satakunta University of Applied Sciences. HYVÄKSI project was established to meet the above mentioned challenges. The project focuses on building an innovation network for well-being enhancement through personalised and service designed client technology. The established network aims at boosting business opportunities also in the future in terms of supporting innovations and increasing communication and expertise through knowledge transfer between public, private and third sector organisations. The project goal is, through technology development and service designing, to enhance daily well-being and prevent further functional impairments among people with limitations, their family members and care givers. This article discusses the best practices and philosophies attained in the project.

Your decision

Tiina Kirvesniemi, Project Manager, Lic.Ed., Kymenlaakso University of Applied Sciences
Elise Wass, Upper Secondary Education Psychologist, MA (Psychology), City of Hamina

Your decision – solutions for youth participation by game innovations and service design. The aim of the project is to develop intervention models, by which social participation models in order to support social integration of young adults. The project utilizes service design. The participation of young adults is supported both directly and indirectly during the project: in addition to method development the project offers meaningful activities for young people.

In the project the young people will choose and develop – in cooperation with experts – new intervention models. The designed models will be presented for the partners who will implement the methods in their work. The functionality of interventions will be evaluated in authentic contexts with experienced workers and young people.