Suomen hallitus sai elokuun budjettiriihen yhteydessä kasattua mittavan rakennepaketin, jonka tavoitteena on kiriä vuosien saatossa kasautunut noin 9 miljardin kestävyysvaje umpeen vuoteen 2017 mennessä. Paketti sisälsi lukuisia keinoja, joista monet keskittyivät työurien pidentämiseen sekä rakenteellisen työttömyyden alentamiseen. Rakennepaketin myötä korkeakoulut ja opiskelijat saivat arvoisensa haasteen, johon toivottavasti voidaan tarttua oikeilla keinoilla.
Yksi tärkeä muutos koskee valmistuneiden kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden oleskeluajan pidentämistä sekä harjoittelumahdollisuuksien parantamista. Jälkimmäiseen keinot löytyvät varmasti ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteistyön tiivistämisestä sekä panostamalla kielen- ja kulttuurinopetukseen nykyistä enemmän. Oleskeluajan pidentäminen nykyisestä puolesta vuodesta on tärkeää, koska työurien kannalta ulkomailta tulleiden, täällä opiskelleiden ja valmistuneiden, integroituminen suomalaiseen työelämään on suoranainen lottovoitto. Nuori, koulutettu ja motivoitunut työntekijä pelkällä korkeakoulutuksen hinnalla on koko yhteiskunnalle monin verroin parempi sijoitus kuin esimerkiksi lukukausimaksuin kerätyt varat.
Suurin haaste korkeakouluille on ympärivuotisen opiskelun mahdollistaminen. Tällä hetkellä opiskelu tapahtuu edelleen samalla aikataululla kuin viisikymmentä tai sata vuotta sitten. Pahimmillaan pakollisia kursseja pystyy suorittamaan vain kerran vuodessa. Tällöin opintojen lykkääntyminen voi johtua elämäntilanteen muutoksesta, työssäkäynnistä tai sairastumisesta. On eri asia antaa mahdollisuus suorittaa yksittäinen kurssi joustavasti kuin tarjota opetusta niin, ettei yhden kurssin takia tarvitse lykätä opintojen etenemistä vuodella. Kannustamme ammattikorkeakouluja tarjoamaan tutkinnon kannalta pakollisia opintoja myös kesällä, mikä tekisi mahdolliseksi nopeamman valmistumisen. Opiskelijoiden toimeentulon kannalta kesälukukauden opintojen tulisi olla vapaaehtoisia, sillä moni opiskelija rahoittaa muut vuoden aikaiset opintonsa kesätöillä ansaituilla rahoilla.
Vastaavasti suurimmat huolenaiheet liittyvät päätöksiin lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja hakijasuman purkamiseksi. Aloituspaikkojen väliaikainen lisääminen on jo pitkään ollut OECD:n suosituksissa keinoksi purkaa vuosikymmeniä ylläpidetty ylioppilassuma. Kuitenkaan tässä tilanteessa, jossa pelkästään ammattikorkeakoulujen rahoitusta on vähennetty liki viidenneksellä, ei ole realistista lähteä lisäämään aloituspaikkoja ellei valtio pysty osoittamaan lisäpaikoille riittävää rahoitusta.
Rakenneohjelman yhdeksi keinoksi nostettiin myös tavoitteellisten valmistumisaikojen rajoittamista koskevan lainsäädännön tiukentaminen. Ajatuksena opintoaikojen lyhentäminen lainsäädäntöä kiristämällä on toki houkutteleva, mutta tämä keino toimisi ainoastaan, jos opintojen eteneminen ja valmistuminen ovat puhtaasti opiskelijan omasta tahdosta kiinni. Tällä hetkellä opintojen etenemistä hidastavat eniten oman toimeentulon turvaamiseksi opintojen ohella tehdyt työt sekä edellä mainittu opiskelumahdollisuuksien joustamattomuus.
Toimeentuloon tulossa oleva noin 30 euron kuukausittainen lisäys opintotukeen ei juuri vaikuta ja parhaat keinot joustavan opiskelun edistämiseksi löytyvät suuremmista koulutuspisteistä ja korkeakoulujen välisestä yhteistyöstä. Suurissa yksiköissä voidaan tarjota useampia ja joustavampia opiskelumahdollisuuksia ja esimerkiksi FUAS-yhteistyö on tuonut kesäopinnot varteenotettavaksi vaihtoehdoksi opiskelijoille. Karsimalla nykyistä toimipisteverkkoa, tiivistämällä yhteistyötä ja panostamalla opintojen etenemisen esteiden purkamiseen korkeakoulut pystyvät omalta osaltaan yhteisiin ponnistuksiin suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi.
Kirjoittaja
Toni Asikainen, hallituksen jäsen, SAMOK, Korkeakoulujärjestelmä, TKI, toni.asikainen@samok.fi
