3/2013, Aluekehitys, Koulutus ja oppiminen, Tutkimus ja innovaatiot

Teorioita ja käytäntöjä korkeakoulujen aluekehitystoiminnasta

Ilkka Väänänen, Vesa Harmaakorpi & Anu Raappana (toim.). 2013. Teorioita ja käytäntöjä korkeakoulujen aluekehitystoiminnasta. Lahden ammattikorkeakoulun julkaisu. 256 s.

Julkaisun aihepiiri on mitä ajankohtaisin. Korkeakoulujen rakenneuudistuksen yhteydessä keskustellaan vilkkaasti myös korkeakoulujen roolista yhteiskunnan kehittäjinä. Teemasta julkaistiin juuri myös Korkeakoulujen arviointineuvoston teettämä arviointiraportti (KKA:n julkaisuja 5:2013). Ammattikorkeakoulujen osalta tämä yhteiskunnallinen tehtävä on selkeästi rajattu aluekehitystä tukevaksi. Nyt tarkasteltavan julkaisun 256 sivulle on koottu kaiken kaikkiaan 40 kirjoittajan tuottamana 33 eri näkökulmaa, kuvausta tai kokemusta korkeakoulujen aluekehitystoiminnasta. Yleisemmästä otsikosta huolimatta esitykset käsittelevät käytännössä ammattikorkeakouluja ja niidenkin osalta lähinnä TKI-toimintaa.

Julkaisun esitetekstissä todetaan: ”Yksittäisen toiminnon tai instituution kehittäminen ei kuitenkaan paranna kokonaisuuden toimivuutta, vaan kehittämisen tulee tapahtua monien eri toimijoiden yhteistyönä. Tähän julkaisuun on koottu taustaa, esimerkkejä ja tulevaisuuden näkymiä moodi 2-tyyppiseen tiedontuotantoon perustuvasta oppimis- sekä tutkimus, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta”. Kautta linjan esityksissä heijastuukin monimuotoinen yhteistyö eri toimijaryhmien välillä sekä käytännön tarpeista lähtevä (moodi2) TKI-toiminta.

Teoksen alussa on kolmen eri vaikuttajan (”amk-konkari” Pentti Rauhalan, maakuntajohtaja Pertti Rajalan ja KTAMKin hallituksen puheenjohtajan Aulis Palon) näkökulmat aiheeseen. Näissä pohdiskellaan ansiokkaasti korkeakoulujen roolia aluekehityksessä eri sidosryhmien näkökulmasta.

Varsinainen sisältö on jaettu kolmeen osaan: Suuntaa suunnitelmista (4 kirjoitusta), Kokemuksia käytännöstä (12 kirjoitusta) sekä Tulevaisuutta tehden (4 kirjoitusta). Suurin osa kirjoituksista käsittelee eri ammattikorkeakouluissa kehitettyjä toimintamalleja ja niistä saatuja kokemuksia. Tämä kavalkadi antaa monipuolisen kuvan siitä lähestymistapojen kirjosta, jolla aluekehitystehtävää on pyritty hoitamaan. Yhteistyö ja yhteisöllisyys korostuvat, toisaalla korostetaan strategisen ohjauksen merkitystä ja toisaalla tuodaan esille esim. taiteen merkitystä yksilöllisen ajattelun avartajana. Kautta linjan käytännön läheisyys ja toiminta ”kentällä” on luontaista, kuten ammattikorkeakouluille kuuluukin.

Julkaisussa on myös muutaman ”ulkopuolisen tarkkailijan” näkemyksiä ja laajempia pohdintoja. Helinä Melkas tuo kirjoituksessaan esiin mielenkiintoisia käsitteitä mm. esteettömyydestä innovaatiotoiminnassa ja tietämyksen kolmesta muodosta. Yleisesti tunnettujen eksplisiittisen ja hiljaisen tiedon lisäksi voidaan puhua myös intuitiivisesta tai sumeasta tietämyksestä, mistä hiljainenkin tieto kumpuaa.

Hieman provosoivassa esityksessä ”Voisi se toisinkin olla” kirjoittajat asettavat vastakkain järjestelmäkehityksen ja yksilöllisen kyvykkyyden. Perinteisesti innovaatiopolitiikassamme on panostettu rakenteiden ja instituutioiden luomiseen, kun todellisuudessa ilman yksilöllistä ja yhteisöllistä kyvykkyyttä ei uutta synny. Kirjoituksessa ammattikorkeakouluja varoitetaan myös liiallisesta ”managerialismistä”, joka voi tukahduttaa yksilö- ja ideavetoisen innovaatiotoiminnan vaatiman tilan ja vapauden.

Julkaisun viimeisessä kirjoituksessa Riitta Rissanen pohtii ”mitä Moodi 2:n jälkeen?”. Esityksessä vilahtelevat uusimmat ”muotitermit” ekosysteemi, Quadruple Helix (neloiskierre), Moodi 3 jne. Tämäkin pohdiskelu kuvaa ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan nykytilaa: ”TK-toimintaa on rakennettu jo määritelty jo yli 10 vuotta. Tästä huolimatta ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnan kokonaisuutta tunnistetaan epätasaisesti.” Syitä on varmaan niin sysissä kuin sepissäkin, mutta on hyvä muistaa kuinka kauan kulttuurin kehittyminen kestää. Yliopistolaitos on Suomessakin ollut olemassa 400 vuotta ja ammattikorkeakoulut 20 vuotta. Tähän nähden saavutus on huima, mutta asema on ansaittava muiden silmissä; siihen ei keskinäinen kehuskelu riitä.

Ammattikorkeakoulujen roolia ”virallisten” aluekehitysorganisaatioiden joukossa ei ole aina tunnustettu. Syynä tähän saattaa olla myös se, että alueiden kehittäminen kuuluu Suomessa TEM:iön hallinnonalalle; laissa alueiden kehittämisestä ei edes mainita OKM:iön hallinnonalaa saati korkeakouluja. Korkeakoulujen aluekehitystoiminnan merkityksen arvioinnissa haasteena on edelleen vaikuttavuuden luotettava mittaaminen. Tähän mennessä tehdyt selvitykset keskittyvät edelleen panostusten tai välittömien tulosten arviointiin, kun varsinaiset vaikutukset ja vaikuttavuus ilmenevät usein välillisesti vasta pidemmän ajan kuluessa ja selkeitä yksittäisiä syys-seuraus -suhteita ei käytännön systeemisissä kehityskuluissa ole selvästi määritettävissä. Nyt tarkasteltava oleva julkaisu tuo omalta osaltaan merkittävän lisän aineistoon, jonka avulla vaikuttavuutta voidaan luotettavammin arvioida jatkossa.

Kirjoittaja

Matti K. Hakala, erikoisasiantuntija, TkT, Dos., Hämeen ammattikorkeakoulu, matti.hakala@hamk.fi

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli