4/2013, Koulutus ja oppiminen, Pääkirjoitus

Venäjä-kumppanuudet vaativat panostusta ja sitkeää työtä

Suomalaisten korkeakoulujen yhteydet Venäjälle ovat maantieteellisestä läheisyydestä huolimatta yllättävän ohuet. Vaikka valtiovallan prioriteeteissa Venäjän merkitys on tunnustettu ja nousussa, niin korkeakoulujen yhteistyössä suuren naapurin kanssa tämä ei vielä ole näkynyt kovin konkreettisina tekoina. Verrattuna moneen muuhun maahan niin liikkuvuus kuin muukin kansainvälinen yhteistyö on vähäistä.

Korkeakoulut näkevät Venäjän kyllä yleisellä tasolla suurena mahdollisuutena ja suopeaa kehittämisen henkeä on ilmassa. Suomen lähialueella oleva suurkaupunki Pietari on lähempänä kuin muut vastaavankokoiset metropolit. Näinhän usein toivorikkaasti sanotaan.

Ehkä maantieteellinen läheisyytemme on luonut meille vaarallistakin näköharhaa.  Käytännön yhteistyössä voidaan monesti nähdä, että etäisyyttä Pietariin ei voi mitata pelkästään kilometreissä. Hyvin monissa asioissa Lontoo tai New York ovat lähempänä.

Jos Venäjä-yhteistyössä halutaan edetä mahdollisuudesta menestykseksi, meidän tulisi ehkä ryhtyä mittaamaan etäisyyttä pikemminkin kulttuurissa ja ajattelussa ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan tuon kuilun yli harppaamiseen. Ennen kuin joskus ammottavilta vaikuttavat aukot venäläisten ymmärtämisessä pystytään kuromaan umpeen, ei korkeakoulujen yhteistyössä päästä tavanomaista opiskelija- tai henkilöstövaihtoa pidemmälle.

Suurin kompastuskivi yhteistyön tiellä on suhtautumisemme venäläisiin korkeakouluihin, sillä sitä tuntuu leimaavan käsitys länsimaalaisten ja sen mukana myös meidän suomalaisten toimintatapojen ja osaamisen ylivertaisuudesta. Ajattelemme, että venäläiset ovat vielä reaalisosialismista toipuessaan jonkin verran meitä jäljessä kehityksessään. Ajattelemme, että ottaa vielä joitakin vuosia aikaa ennen kuin venäläiset ovat samalla tasolla meidän ja muiden eurooppalaisten korkeakoulujen kanssa. Tunnumme ajattelevan, että jokaisen venäläisen sisällä asuu pieni suomalainen, joka oikein opastettuna ja seuraavassa kehityksensä vaiheessa muuttuu meidän kaltaiseksemme.

Jos haluamme saada tuloksia venäläisten korkeakoulujen kanssa tehtävässä yhteistyössä, meidän tulisi löytää aikaisempaa vastavuoroisempi suhtautuminen yhteistyökumppaneihimme. Näyttää siltä, että korkeakouluissa lähestymme venäläisiä omine yhteistyöaloitteinemme, jotka olemme laatineet omista tavoitteistamme ja lähtökohdistamme. Venäläiset eivät välttämättä aina edes ymmärrä, mihin näillä pyrimme ja miksi heidän kannattaisi olla niissä mukana.

Suomalaisten ammattikorkeakoulujen tulisi pyrkiä aitoon vuorovaikutukseen venäläisten korkeakoulujen kanssa. Se ei synny ilman vuosikausien panostusta ja sitkeää työtä. Venäjällä kaikki joko onnistuu tai kaatuu henkilökohtaisten suhteiden mukana. Hokkuspokkus-konsteja ei tässä yhteistyössä ole olemassa. Ei ole olemassa mallia, jossa muutamassa vuodessa saadaan yhteistyö rullaamaan sujuvasti. Venäjällä pärjää vain aidolla kumppanuudella, jossa luottamuksen ja rehellisen keskusteluyhteyden rakentaminen kestää vuosia.

Kirjoittaja

Anneli Pirttilä, rehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, anneli.pirttila@saimia.fi

Edellinen artikkeliSeuraava artikkeli