Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen

Kirjoittajat: Kati Peltonen, Minna Elomaa-Krapu, Anne Määttä, Minna Kahala, Marko Kananen.

Johdanto

Valtaosa suomalaisista 15–29 -vuotiaista nuorista voi hyvin ja etenee koulutukseen ja työelämään. Samaan aikaan syrjäytyneiden nuorten osuus kasvaa. Tilastojen mukaan vuonna 2010 syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita oli noin 51 300 eli noin 5 % koko ikäryhmästä. Näistä nuorista noin 32 500 on jäänyt peruskoulun jälkeen kokonaan työnhaku- tai koulutustilastojen ulkopuolella. (Myrskylä 2012.)

Lähestymme syrjäytymisen ehkäisyä sosiaalisen osallisuuden eli inkluusion vahvistamisen näkökulmasta. Osallisuuden kokemukset ovat vahvasti sidoksissa hyvinvoinnin kokemuksiin. Inkluusio tarkoittaa jokaisen mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen, työhön, toimeentuloon, asuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin, sosiaaliturvan piiriin kuulumista sekä pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä työmarkkinoille. Se on myös yhdenvertaisia mahdollisuuksia, oikeuksia ja resursseja osallistua yhteiskunnan toimintaan (Eräsaari 2005; Leeman & Hämäläinen 2016) Osallisuus on tiedon saamista, suunnitteluun osallistumista ja omaa tilannetta koskevaan päätöksentekoon osallistumista sekä oman ympäristön toimintaan osallistumista (Harju 2004). Osallisuuden tunne rakentuu siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi ja he kokevat kuuluvansa yhteisöön tai yhteiskuntaan (Haake & Nikula 2011).

Osallisuuden vastakohtana on syrjäytyminen eli tilanne, jossa yksilö, perhe tai jopa ryhmä jää ilman koulu- tai työpaikkaa ja kokee sen johdosta jäävänsä yhteisön ja/tai yhteiskunnan ulkopuolelle (Notkola ym. 2013). Sosiaalisen osallisuuden keskiössä on siten yhteiskunnan reunoilla tai ulkopuolella olevien ihmisten tuominen lähemmäs yhteiskunnan eri toimintoja erilaisten prosessien ja tukitoimien kautta ja tämän toteuttamisessa ja vahvistamisessa palvelujärjestelmällä on merkittävä rooli (EU Council 2008).

Lasten-, nuorten- ja perheiden toimivat peruspalvelut ovat merkittävä ja kustannusvaikuttava keino ennaltaehkäistä marginaaliin joutumista (Notkola ym. 2013; Ristolainen ym. 2013; Sipilä & Österbacka 2013). Tarvitaan myös alueellisten toimijoiden yhteistyötä uusien palvelumallien kehittämiseen.

Fyysisen, psyykkisen ja subjektiivisen hyvinvoinnin merkitys

Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pyritty turvaamaan kaikille tasaveroiset mahdollisuudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen. Tavoitteista huolimatta sekä hyvä- että huono-osaisuus näyttävät kuitenkin periytyvän. Kun huono-osaisuus ylisukupolvistuu, vanhempien hyvinvoinnin ongelmat siirtyvät heidän lapsilleen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017; Conger ym. 2009)

Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemusten riskitekijöitä ovat köyhyys, työttömyys, sosiaalisten suhteiden vähyys, turvattomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen puute (Larja ym. 2016). Lähes neljännes syrjäytyneistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia (Myrskylä 2015, 19).

Nuorten kohdalla syrjäytymisen syyt ovat moninaiset. Esimerkiksi fyysiset terveyserot saattavat kärjistyä nuoruudessa merkittävästi erilaisten elämäntapojen ja elinolojen takia. (Rimmer & Rowland 2008, Sawyer ym. 2012, Suurpää, 2009). Sosiaalinen aktiivisuuden puute ja heikko fyysinen terveys, lisääntyvä ylipaino, liikkumattomuus ja ruutuaika lisäävät riskiä sairastua kansansairauksiin (Fonsesca ym. 2010, Sawyer ym. 2012). Fyysistä hyvinvointia heikentävät myös vaikeudet perheissä, kuten elinympäristön turvattomuus, päihteet sekä fyysinen ja henkinen väkivalta (Valtatie ym. 2016).

Myös erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat nuoruudessa yleisiä (n.20–25%) ja etenkin siirtymävaiheet kehityksessä ovat riskikohtia psyykkisen oireilun lisääntymiselle (Konsensuslausuma 2010). Psyykkinen hyvinvointi on moniulotteinen käsite, jota kuvaavat mm. elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuus, myönteinen minäkuva sekä ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys. Psyykkinen hyvinvointi on sidoksissa myös nuorten omiin arvoihin ja käsityksiin omasta elämästään.

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi luovat pohjaa nuoruusiän myönteiselle kehitykselle, oppimiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan. Tämä kehitys tapahtuu nuoren omien ominaisuuksien sekä ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena. Subjektiivisiin hyvinvoinnin kokemuksiin vaikuttavat kaikissa elämänvaiheissa mikrotason tekijät, kuten ystäväpiiri ja sosialisaatioympäristöt sekä sosiaalisen osallisuuden kokemukset. Toisaalta nuorten elämäntyytyväisyyden kokemuksia muokkaavat myös makrotason tekijät kuten yhteiskunnallinen ja elinympäristön tilanne.

Nuorten henkisen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen

Resilienssi merkitsee kykyä selviytyä erilaisissa tilanteissa eli yksilön vastustuskykyä elämän paineille, joustavuutta, kimmoisuutta ja mukautumiskykyä (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2016). Lasten ja nuorten selviytymiskykyisyyttä voidaan kehittää, jotta lapset kestävät epäonnistumisen kokemuksia. Avun pyytäminen ja hakeminen ovat resilienssiä tukevia vahvuustekijöitä. (Mielenterveyden keskusliitto 2016.) Resilienssin kehittymisen yksi osatekijä on minäpystyvyys, jolla tarkoitetaan yksilön uskomuksia ja käsityksiä kyvystään toimia ja suoriutua eri tilanteissa. Minäpystyvyysuskomukset eivät ole staattisia ominaisuuksia, vaan kehittyvät aikaisempien kokemusten, havaintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteella. (Bandura 1997).

Koherenssin tunteella eli elämänhallinnalla tarkoitetaan kykyä käsitellä ulkoisten kuormittavien tekijöiden aiheuttamia paineita tai rajoituksia sekä sisäisiä ristiriitoja myönteiseen kasvuun tähtäävällä tavalla. Koherenssin tunne auttaa nuorta kokemaan ympäröivän maailmansa jäsentyneeksi, tarkoituksenmukaiseksi sekä käsiteltävissä olevaksi ja liittyy vahvasti koettuun terveyden tunteeseen, erityisesti mielenterveyteen. Perusta aikuisuuden elämänhallinnalle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, pitkäaikaiset ristiriidat sekä vaikeudet perheessä muodostavat riskin lapsuuden ja nuoruusiän koherenssin tunteen kehittymiselle (Honkinen 2010).

Yhteenveto

Nuorten osallisuus ja hyvinvointi on moninaista ja sitä tukevien hankkeiden pitäisi vahvistaa yhtä aikaa sekä mielenterveyttä, sosiaalisuutta, fyysistä hyvinvointia, mutta myös nuorten fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä. Ammattikorkeakoulut voivat vastata näihin haasteisiin kehittämällä vaikuttavia toimintamalleja paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Palveluiden kehittämisessä ja järjestämisessä ”nuorelta nuorelle” – näkökulman esiin nostaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tavoitetaan myös ne nuoret, joita perinteiset palveluiden muodot eivät tavoita tai motivoi. Tavoitteena tulisi olla konsultoivan suhteen sijaan jaetun päätöksenteon aste, jossa nuorelle syntyy kokemus asioihin vaikuttamisesta (Kuure & Lidman 2013). Tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta niin, että nuoret ovat tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden kanssa. Nuoren osallistuminen omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon lisää minäpystyvyyden ja koherenssin tunnetta sekä positiivista mielenterveyttä.

Nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin kodeissa, kouluyhteisöissä, terveydenhuollossa kuin harrastustoiminnassa. Tarvitaan uusia toimintamalleja joilla tuetaan muun muassa perhetyön ja nuorisotyön integraatiota. On myös kiinnitettävä yhä enemmän huomiota toimijoiden moniammatillisen yhteistyön vahvistamiseen, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien jakamiseen sekä eri toimintamallien vaikuttavuuden arviointiin. Näin tuetaan Sote-uudistuksen päämääriä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa, palveluiden yhdenvertaisuudessa sekä kustannusten hillitsemisessä.

Kirjoittajat

Kati Peltonen, KTT, KM, TKI-johtaja (Hyvinvointi ja uudistava kasvu), Lahden ammattikorkeakoulu, kati.peltonen(at)lamk.fi
Minna Elomaa-Krapu, TtT, Tutkintovastaava terveysalan YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu, minna.elomaa-krapu(at)metropolia.fi
Anne Määttä, VTT, Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, anne.maatta(at)diak.fi
Minna Kahala, TtM, Hoitotyön lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu, minna.kahala(at)samk.fi
Marko Kananen, FT, tutkija, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, marko.kananen(at)xamk.fi

Appelqvist-Schmidlechner K., Tuisku K., Tamminen N., Nordling E. & Solin P. (2016). Mitä on positiivinen mielenterveys ja miten sitä mitataan? Suomen lääkärilehti. 24 (71), 29 – 34.

Bandura A. (1997). Self-efficacy. The exercise of control. New York: W.H. Freeman and Company.

Conger R. D., Belsky J. & Capaldi, D. M. (2009). The intergenerational transmission of parenting: Closing comments for the special section. Developmental Psychology, 45(5), 1276–1283.

Eräsaari, R. (2005) Inkluusio, ekskluusio ja integraatio sosiaalipolitiikassa. Kiistakysymysten kartoitusta. Janus 13: 3, 252 – 267

EU Counsil (2008). Counsil recommendation (KOMISSION SUOSITUS), annettu 3 päivänä lokakuuta 2008, työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä (tiedoksiannettu numerolla K(2008) 5737) (2008/867/EY) haettu 23.4.2017 osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32008H0867&from=EN

Fonsesca H., Silva A.M., Matos M.G., Esteves I. ,Guerra A. & Gomes-Pedro J. (2010). Validity of BMI based on self-reported weight and height in adolescents. Acta Pædiatrica 99, 83–88.

Haake N. & Nikula T. (2011). Osallisuus, luottamus ja elinympäristö. Terveyden edistämisen kansalaiskysely. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 1/2011. Trio-Offset, Helsinki.

Harju, A. (2004). Osallisuus. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/osallisuus

Honkinen P-L. (2010). Nuorten elämänhallintaa tuettava. Lapsuusiän käytöshäiriöt ennustavat elämänhallinnan ongelmia nuoruudessa. Duodecim 126, 5 – 6.

Konsensuslausuma. 2010. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2016/02/konsensuslausuma090210.pdf

Kuure T. & Lidman J. (toim.) (2013). Yhteisellä työllä parempaa: opaskirja monialaisen yhteistyön kehittämiseksi nuorten hyvinvointipalveluissa. Joutsen Media. Hämeenlinna.

Leeman, L. & Hämäläinen, R-M. (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81: 5, 586-594.

Mielenterveyden keskusliitto. (2016). Verkkojulkaisu. Haettu 10.4.2017 osoitteesta http://mtkl.fi/resilienssi-auttaa-vastoinkaymisissa/

Myrskylä P. (2015) Toisen asteen koulutuksesta syrjään jääneet. Teoksessa Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) (2015) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. VNK, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015, 18–22.

Notkola V., Pitkänen S., Tuusa M., Ala-Kauhaluoma M., Harkko J., Korkeamäki J., Lehikoinen T., Lehtoranta P. & Puumalainen J. (2013) Nuorten syrjäytyminen. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013. Helsinki, Tarkastusvaliokunta.

Rimmer J.A., & Rowland J.L. (2008). Physical activity for youth with disabilities: A critical need in an underserved population. Developmental Neurorehabilitation. 11 (2), 141–148.

Ristolainen, H., Varjonen, S. & Vuori, J. (2013) Mitä tiedämme politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkatoimien vaikuttavuuden tieto- ja arviointikatsaus. Tarkastusvaliokunnan mietintöjä 2/2013. Helsinki.

Sawyer S.M., Afi R.A. & Bearinger L.H. (2012). Adolescence: a foundation for future health. Lancet 12, 60072-5.

Sipilä J. & Österbacka E. (2013) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtionvarainministeriön julkaisuja 11/2013. Helsinki, Valtionvarainministeriö.

Suurpää L. (2009). Nuoria koskeva syrjäytymistieto, Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 27. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.nuorisotutkimusseura./images/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2017). Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus

Valtatie H., Joronen.K, Lehtonen M. & Åstedt-Kurki P. (2016). Poikien perheeseen liittyvät huolet ja ilonaiheet keskusteluissa Väestöliiton Poikien Puhelimessa. Hoitotiede. 28 (3), 217-228)

Social, Mental and Body – More together

Kirjoittajat: Marjo Keckman, Tiina Mikkonen-Ojala, Mari Törne.

SAMKin hyvinvoinnin osaamisalueella kiinnitettiin vuonna 2012 huomiota nuorten ja nuorten aikuisten yhä lisääntyviin jaksamisen ja elämänhallinnan haasteisiin. Mietittiin, miten nuorten pahoinvointia voidaan vähentää kehotietoisuutta ja hyvinvointi- ja terveystaitoja edistämällä. Lähitulevaisuudessa tarvitaan uusia menetelmiä, jotka lisäävät alan ammattilaisten valmiuksia asiakkaiden hyvinvointiohjaukseen.

Mikä fiilis AMK opiskelijoilla?

AMK-opiskelijoiden odotetaan pystyvän suoriutumaan entistä monimuotoisemmasta ja itsenäisemmästä opiskelusta ja ottamaan vastuu oman osaamisensa kehittämisestä opiskelun aikana. Suurin osa opiskelijoista selviääkin haasteista hyvin ja kokee terveytensä hyväksi.

Psyykkiset ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet. Vuoden 2016 korkeakouluopiskelijoiden terveyskyselystä selviää, että 30%:lla vastaajista oli psyykkisiä ongelmia, joista esimerkkeinä ovat jatkuvan ylirasituksen kokeminen ja itsensä kokeminen onnettomaksi ja masentuneeksi. Suurentunut opiskelu-uupumusriski oli jo 11,5%:lla ja yksinäisyyttä koki 4-10%. Opiskelijoista 33 % koki runsaasti stressiä. Esiintyminen ja vaikeus saada otetta opiskelusta olivat yleisimmät stressin aiheuttajat. (Kunttu & Pesonen 2013; Kunttu, Pesonen & Saari 2017)

Miten voidaan tukea

Opiskelijat kaipaavat apua ja tukea stressin- ja ajanhallintaan. Vuoden 2016 terveyskyselyn mukaan stressinhallintaan toivoi apua 25% ja ajanhallintaan lähes 20% vastaajista. Nämä luvut ovat nousseet noin 5 % vuoden 2012 terveyskyselystä. Opiskelijoista 15-16 % toivoi apua jännittämiseen ja ihmissuhde- /itsetunto-ongelmiin vuonna 2016. Opiskelijat kokevat ihmissuhteilla olevan suurta merkitystä opiskeluhyvinvoinnissa, esim. opintoihin sitoutumisessa ja opintojen etenemisessä.  (Kunttu & Pesonen 2013; Kunttu, Pesonen & Saari 2017)

Samaan aikaan mietitään sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisten käyttämien ohjausmenetelmien vaikuttavuutta ja kuinka saadaan käytänteet yhtenäisiksi. Miten saadaan yksilö ja ryhmämuotoista tukea ja ohjausta varhaisemmassa vaiheessa ja tehokkaammin? (Pelkonen ym. 2013.)

Näihin tarpeisiin vastaamiseksi kehitettiin SomeBody®-menetelmä, jossa yhdistyvät kehonlukutaito, tunne- ja sosiaaliset taidot. SomeBody®-menetelmässä painottuu kehotietoisuus- ja tietoisuustaitojen lisäksi yksilön suhde ympärillä oleviin muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan. (Gyllensten 2010, Vaininen & Keckman 2016.) SomeBody-ryhmissä osallistujat pohtivat kehossa tapahtuvaa liikettä tai liikkumattomuutta, minäkäsitystä, tunteita ja sosiaalisia taitoja tutuissa ja/tai vieraammissa ympäristöissä.  Menetelmän taustalla on yhdistetty teoriatietoa neurofysiologiasta ja vuorovaikutteisesta neurobiologiasta, psykofyysisestä fysioterapiasta sekä dialogisuuden ja psykososiaalisen vuorovaikutuksellisen ohjaus- ja sosiaalityön menetelmistä.

SomeBody®-menetelmä antaa kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille valmiuksia vastata yhä haastavampiin ja kokonaisvaltaisempiin asiakkaiden tarpeisiin.  SomeBody®-menetelmän kehittämiseen saatiin THL:n terveyden edistämisen määräraha vuosille 2015-2017. Hankkeen aikana menetelmää kehitetään ja sovelletaan erilaisiin lasten ja nuorten toimintaympäristöihin sekä kehitetään SomeBody-koulutusta. SAMKissa kohderyhmänä ovat ammattikorkeakouluopiskelijat. Tavoitteena on tukea opiskelijoiden valmiuksia ymmärtää oman kehon ja mielen reagointeja erilaisissa tilanteissa. Toisena tavoitteena on kouluttaa tulevia sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia SomeBody®-menetelmään.

SomeBody® opiskelijoiden hyvinvoinnin tukena

SAMKin opiskelijoille toteutettiin seitsemän SomeBody®-ryhmää.  Ryhmien ohjaajina toimivat työpareina SomeBody-koulutuksen saaneita hyvinvointialan opettajia ja opiskelijoilta. Ryhmät kokoontuivat 5-10 kertaa kerran viikossa 1½ tuntia kerrallaan SAMKin eri kampuksilla. Mukana oli suomalaisia ja ulkomaisia tekniikan, liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan sekä kuvataiteen opiskelijoita ryhmäkoon ollessa 3-7 osallistujaa.  SomeBody-ryhmään osallistuneet opiskelijat toivoivat saavansa keinoja esiintymisjännityksen työstämiseen, stressin hallintaan ja sosiaalisiin suhteisiin. Opiskelijat kertoivat asioihin tarttumisen vaikeuksista ja yksinäisyydestä.

SomeBody -toimintaa arvioitiin SomeBody®-mittarilla ja Fiilismittarilla (Kuusisto 2016).  SomeBody®–mittarilla selvitettiin ryhmätoiminnan alussa ja lopussa opiskelijan omia käsityksiä koskien hänen kehonkuvaansa, kehotietoisuutta, tunnetaitoja ja sosiaalisia taitoja. Fiilismittariin osallistujat merkitsivät ryhmätilanteen alussa ja lopussa sen hetkisen tunnetilansa.

Ryhmästä saadut tulokset olivat rohkaisevia. Osa opiskelijoista koki saaneensa erilaisia keinoja hallita jännitystä ja stressiä sekä hyödyntää paremmin hengitystä ja rentoutumista vaativissa vuorovaikutustilanteissa. Opiskelijat kokivat kehittyneensä omien ajatusten ja tunteiden sanoittamisessa sekä toisten kuuntelemisessa. He oppivat tunnistamaan omia fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia reagointitapojaan ja miettimään vaihtoehtoisia tapoja toimia eri tilanteissa. Opiskelijat kokivat hyväksytyksi ja kuulluksi tulemista sekä ryhmään kuulumista. Tapaamiskertoja opiskelijat toivoivat enemmän. Eniten haluttiin lisää tunteisiin ja kehotietoisuuteen liittyviä harjoituksia, keskustelua ja vertaistukea.

SomeBody®-koulutusta ammattilaisille

SomeBody®-koulutuksen työskentelymuodoksi on vahvistunut toiminnallisuus. Harjoitteiden tekeminen ja kokeileminen sekä oman kehotietoisuuden kasvun tavoittelu korostuvat. SomeBody®-menetelmän hallinta ryhmänohjaajan työssä edellyttää asioiden työstämistä henkilökohtaisesti ja oman kokemuksen tasolla.

Koulutukseen osallistuvat henkilöt toteuttavat 8-10 kerran SomeBody-ryhmätoteutuksen omissa toimintaympäristöissään. Koulutus on muotoutunut 5 opintopisteen kokonaisuudeksi koostuen kuudesta koulutuspäivästä, SomeBody-toteutuksesta ja arvioinnista sekä raportoinnista. Koulutusta tarjotaan avoimen AMKin tarjonnassa. Koulutuksiin on osallistunut sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattilaisia ja opiskelijoita.

Raportoidut kokemukset koulutuksesta ovat olleet positiivisia. Toiminnalla on ollut suoria vaikutuksia työntekijöiden ja opiskelijoiden osaamisen ja ammatillisuuden kehittymiseen.  He ovat kokeneet oivaltaneensa uudella tavalla kehon ja mielen yhteyden osana ohjaustyötään. He pitävät menetelmää toimivana tapana tukea yksilöiden hyvinvointia. Erityisesti he nostavat esiin menetelmän edut hyvän asiakassuhteen luomisessa.  Ammattilaiset ja opiskelijat ovat innostuneet SomeBody®-menetelmästä niin, että se on vakiintunut osaksi heidän työtään ja osa koulutetuista on jatkanut menetelmän kehittämistä yhdessä kouluttajien kanssa.

SomeBody on tullut jäädäkseen omaan tapaani työskennellä” Riikka (kuraattori)

SomeBody-toimintamallia on sovellettu Satakunnan alueella varhaiskasvatus-, alakoulu- ja yläkouluikäisille, erityiskoulun ja 2. asteen oppilaille, AMKien opiskelijoille, lastenkodin nuorille, omaishoitajille, kehitysvammaisille, päihde- ja mielenterveysasiakkaille.  Ohjausta ovat toteuttaneet SomeBody®-koulutuksen saaneet opettajat, erityisopettajat, opinto-ohjaajat, kuraattorit, terveydenhoitajat, fysioterapeutit, psykologit sekä hoitotyön, fysioterapian, sosiaalialan, psykologian ja kuntoutuksen ohjauksen opiskelijat.

SomeBody-toimintamallin kehittämistä jatketaan erityisesti SomeBody®-menetelmäkoulutuksen ja AMK-opiskelijahyvinvoinnin näkökulmasta.  Opiskelijoilla on näin mahdollisuus kehittää omia kehon-, tunne- ja terveydenluku- sekä sosiaalisia taitoja opiskelun aikana. SomeBody®-koulutukseen osallistuvat opiskelijat saavat oman ammatillisen osaamisen vahvistumisen lisäksi oivallisen tavan verkostoitua jo työelämässä olevien ammattilaisten kanssa ja ammattilaiset saavat opiskelijoilta innovatiivisia uusia näkökulmia omaan työskentelyynsä.

Hyvinvointialojen yhteistyössä tulevaisuus

Nyt ja tulevaisuudessa työikäisten yksi elämänhallinnan ja työssä jaksamisen taito on se, että osaa ja uskaltaa pysähtyä tunnistamaan omia voimavarojaan ja vahvuuksiaan arjen haasteissa sekä tietää keinoja, kuinka pääsee eteenpäin. Hyvinvointialan ammattilaisten vastaavasti tulee osata ohjata ihmisiä pysähtymään ja skannaamaan omaa olotilaa. Tämän päivän maailmassa pärjäävät ne ihmiset, jotka hallitsevat ja ovat tietoisia itsestään niin tutuissa kuin haastavissakin ympäristöissä.  Kehonlukutaidot, tunnetaidot ja sosiaaliset taidot ovat taitoja, joita jokaisella tulisi olla oikeus ja mahdollisuus harjoittaa.

Mielestämme hyvinvointialojen organisaatioiden ja ammattikorkeakoulujen rajat ylittävä yhteistyö on lähitulevaisuutta. SomeBody-toimintamalli on onnistunut omalta osaltaan kehittämään hyvinvointialojen ja opiskelijoiden yhteistyötä ja muuttamaan ohjauskäytänteitä. Ammattilaiset ovat olleet motivoituneita kokeilemaan SomeBody®-menetelmää omassa työssään. SomeBody®-koulutus on lisännyt ammattilaisten ja opiskelijoiden innokkuutta kehittää omaa ja organisaationsa ohjaustyötä kokonaisvaltaisemmaksi sekä miettimään sen tehokkuutta ja vaikuttavuutta.

Mitä SomeBody® on?

SomeBody® on SAMKissa kehitetty vuorovaikutuksellisen ohjaustyön työväline. Siinä yhdistetään luovasti kehotietoisuuteen ja tietoisuustaitoihin liittyviä teoreettisia lähtökohtia, psykofyysisen fysioterapian sekä psykososiaalisen sosiaalityön ja dialogisen vuorovaikutuksellisen ohjaustyön keinoja.

SomeBody®-menetelmässä lähtökohtana on eri näkökulmien uudenlainen yhdistäminen, jotta alan ammattilaiset osaisivat paremmin vastata yhä haastavampiin ja kokonaisvaltaisempiin asiakkaiden tarpeisiin. Menetelmässä edistetään kehotietoisuutta (liikkumis-, hengitys-, rentoutus- ja kehonkuvaharjoituksin) ja työstetään liikkeestä tulleita kokemuksia ryhmässä toimien, pohtien ja osallisuutta vahvistaen.

Kirjoittajat

Marjo Keckman, TtM, fysioterapian lehtori, SAMK, marjo.keckman(at)samk.fi
Tiina Mikkonen-Ojala, Tiina Mikkonen-Ojala, THM, hoitotyön lehtori, SAMK, tiina.mikkonen-ojala(at)samk.fi
Mari Törne, TtM, fysioterapian lehtori, SAMK, mari.torne(at)samk.fi

Gyllensten, AL.  Skär, L. Miller, M. & Gard, G. 2010. Embodied identity – A deeper understanding of body awareness. Physiotherapy Theory and Practice. 26: 439-446.

Kunttu, K. & Pesonen, T. 2013. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 47. www.yths.fi

Kunttu, K., Pesonen, T. & Saari, J. 2017. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2016. Helsinki: Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön tutkimuksia 48. www.yths.fi

Kuusisto M. 2016. SomeBody-arvioinnin kehittäminen. Teoksessa Vaininen, S. & Keckman, M. (toim.) SomeBody® lukkojen avaajana., In: Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja B, Raportit 2/2016, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Pori. 41-56. viitattu 16.4.2017. URN:ISBN:978-951-633-193-8

Pelkonen, M., Hakulinen-Viitanen, T., Hietanen-Peltola, M., Puumalainen, T. (Toim.) 2013. Hyvinvointia useammille –  Lasten ja nuorten palvelut uudistuvat. Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan loppuraportti. STM.

Vaininen, S. & Keckman, M. 2016. Johdatus SomeBody®-toimintamallin lähtökohtiin ja sovelluksiin. Teoksessa Vaininen, S. & Keckman, M. (toim.) SomeBody® lukkojen avaajana., In: Satakunnan ammattikorkeakoulu, Sarja B, Raportit 2/2016, Satakunnan ammattikorkeakoulu. Pori. 8-13. viitattu 16.4.2017. URN:ISBN:978-951-633-193-8

Hyvinvointipalveluita yhdessä kehittäen – asiakas ensin

Kirjoittajat: Birgitta Lehto, Minna Taipale. Kuva: Harri Heikkanen.

Hyvinvoinnin välitystoimiston supersankarit Tatu ja Sote työssään

Nyt meneillään oleva, järjestyksessä toinen, Tatu ja Sote – Taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutus on osa valtakunnallisen Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen toimintaa. Olemme pian kouluttaneet lähes 100 taiteen, kulttuurin sekä sote-alan ammattilaista toimimaan yhteistyössä ja kehittämään taidelähtöisiä palvelutuotteita erityisesti sote-sektorin käyttöön. Täydennyskoulutus on hyvä esimerkki siitä, kuinka ammattikorkeakoulut voivat tarjota puitteet ja oman osaamisensa hyvinvointipalveluiden kehittämiseen. Uskomme, että tekeminen muuttaa asenteita nopeammin kuin asenteet muuttavat tekemistä. Palautteen perusteella koulutus tarjosi kentällä toimiville ammattilaisille lisävahvistusta osaamiseen ja verkostoihin sekä pystyi vastaamaan työelämän tarpeisiin ja tarjoamaan tarvittaessa myös kv-kontekstin. Täydennyskoulutusten pohjalta luotiin monialainen, tuotteistamisprosessiin perustuva valmennuspedagoginen malli, jota tullaan jatkojalostamaan hankeajan päätyttyä. Mallia on jo esitelty sosiaali- ja terveysalan koulutuksen ammattilaisille TAITO2017 -konferenssissa.

Välitystoimiston toteuttajia ovat hanketta hallinnoiva Humanistinen ammattikorkeakoulu sekä Saimaan ja Turun ammattikorkeakoulut muiden kirjoituksen lopussa mainittujen tahojen lisäksi. Ammattikorkeakoulut tarjoavat laajat työelämäverkostot, jotka mahdollistavat tuotteiden kokeilun ja kehittämisen yhdessä asiakkaiden kanssa. Oppilaitokset tarjoavat myös ajantasaista tutkimus- ja kehittämisosaamista. Lisäksi koulutusorganisaatiot tuovat omat vahvuusalansa hankkeen käyttöön aina kulttuurituottajaosaamisesta terveys- ja sosiaalialaan sekä eri taidealoihin. Koko Hyvinvoinnin välitystoimiston täydennyskoulutusajan ammattikorkeakoulut ovat tehneet tiivistä yhteistyötä hyvinvointipalveluiden kehittämiseksi niin tutkimuksessa kuin eri alojen toimintasektoreilla taidealalla sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Tavoitteenamme on edistää taiteen tasa-arvoista saavutettavuutta riippumatta terveydentilasta, asuinpaikasta tai sosioekonomisesta asemasta.

TUNNE | KEHO -menetelmä

Palvelu vastaa asiakkaan tarpeisiin

  • ”Aina ryhmän jälkeen on olo ollut energinen ja vapautunut.”
  • “Tällä on ollut jopa ihan ‘lääkinnällinen’ vaikutus.“
  • ”Sain ryhmässä kosketuksen uudenlaisiin tunteisiin ja uskalsin myös tuoda niitä esille.”
  • ”Pystyin haastamaan itseäni ja menemään välillä myös epämukavuusalueille.”

Tässä muutamia asiakaskokemuksia monitaiteellisesta TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnasta, jota on kevään aikana testattu Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten psykososiaalisen osallisuuden ja kuntoutuksen päivätoiminnassa. TUNNE | KEHO -menetelmän kehittäneellä työryhmällä on vahva osaaminen sekä sosiaali- ja terveysalan että taidealan kentiltä. Moniammatillinen työryhmä koostuu mm. psykiatrisesta sairaanhoitajasta, toimintaterapeutista, teatteri-ilmaisun ohjaajasta, ryhmätaideterapeutista ja muusikosta. Ryhmä on saanut alkunsa Hyvinvoinnin välitystoimiston Tatu ja Sote -täydennyskoulutuksessa Lappeenrannassa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminta on yksi onnistunut esimerkki ammattikorkeakoulujen mahdollistamasta hyvinvointipalvelujen kehittämistyöstä. Tässä tapauksessa työelämäkontakteja tuli myös täydennyskoulutukseen osallistuvilta ammattilaisilta.

Kehonkartta on osa TUNNE | KEHO -menetelmää. Kuva: Minna Högbacka ja Minna Nivala

Kyseinen ryhmätoiminta on oiva esimerkki käyttäjälähtöisestä toiminnasta (Living Lab-menetelmä). Taiteen ja sote-alan ammattilaiset kehittivät kyseisen toimintamallin asiakkaiden tarpeita kuunnellen. Ensisijaisesti haluttiin lisätä asiakkaiden hyvinvointia ja varmistaa se ottamalla huomioon heidän toiveensa. TUNNE | KEHO -ryhmätoiminnan lähtökohtana on asiakkaan ymmärtäminen toiminnan kehittämisessä kuin myös asiakkaan osaamisen ja tietämyksen hyödyntäminen. Ryhmän jokainen toimija on aktiivinen osallistuja. Living Labissa toiminta toteutetaan aidossa ympäristössä. Kyseisen menetelmän avulla asiakkaita innostettiin heidän omilla ehdoillaan luovuuteen sekä autettiin ilmaisemaan piileviä tunteita ja tarpeita sekä hiljainen tieto. (Living Lab -käsikirja, 4 kierre, 2012.)

Edellä esitellyt toimintamallit koulutuksen sekä palvelutuotteen osalta ovat valmiita sovellettavaksi kansainväliseen moniammatilliseen yhteistyöhön niin oppilaitosten, erilaisten sosiaali- ja terveysalan asiakkaiden kuin taide- ja kulttuurikentän toimijoiden kanssa.  Tässä on oiva mahdollisuus erilaisille kulttuureille tuottaa yhdessä kansainvälistä ryhmätoimintaa moniammatillisesti asiakkaiden hyvinvointia lisäten.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali– ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittajat

Birgitta Lehto, TtT, sh, lehtori, Saimaan ammattikorkeakoulu, birgitta.lehto(at)saimia.fi
Minna Taipale, kulttuurituottaja amk, asiantuntija, Humanistinen ammattikorkeakoulu, minna.taipale(at)humak.fi

Living Lab -käsikirja, 4kierre, 2012. https://fnoll.wordpress.com/kasikirja/

Hyvinvoinnin muodonmuutosta rakentamassa

Kirjoittajat: Leena Unkari-Virtanen, Eeva Tawast, Jari Pihlava, Päivi Eskelinen-Roos, Raili Honkanen-Korhonen. Kuva: Lapinlahden alue talvella. Piirroskuva (Juulia Niiniranta) hankkeessa toteutetusta hyvinvointikyselystä.

Taustaa

Tyhjilleen jäänyt Lapinlahden vanha psykiatrinen sairaala muutettiin mielen hyvinvoinnin keskukseksi Osallistu Lapinlahden Lähteellä -hankkeessa 2015-2017. ESR-rahoitteisen hankkeen – tuttavallisesti Lähteen –  kohderyhmään kuului vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevia yli 54-vuotiaita naisia, nuoria, mielenterveyskuntoutujia ja osatyökykyisiä. Hankkeessa rakennettiin esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille ja kuntoutujille polkuja työttömyydestä työhön sairaalan tiloihin perustetussa kahvilassa ja kunnostustöissä.

Puitteet hankkeelle tarjosi vanha Carl Ludwig Engelin piirtämä sairaalarakennus, joka sijaitsee kauniilla puistoalueella Helsingin keskustan ja meren tuntumassa. Hanke tarjosi kuntoutujille ja vapaaehtoistoimijoille osallistumisen mahdollisuuksia kahvila-, tapahtuma- ja remonttityöpajoissa.

Kahvila Lähde toimi hankkeessa osallistujien porttina muuhun toimintaan. Hankkeen alkaessa kesällä 2015 kaikki toimintaan mukaan tulijat saivat aluksi kahvilaan työvuoroja, tausta-ajatuksena oli kahvilan kautta auttaa rakentamaan kuvaa Lähteen toiminnan eri mahdollisuuksista. Kahvilan kanssa rinnan käynnistyi tapahtumatyöpaja: rakennuksen auditorio, puisto ja galleriaksi muutetut käytävät avattiin tapahtumille, joita eri tahot saivat tarjota tiloihin. Vaikka tapahtumat valikoitiin hyvinvointiteemaan sopiviksi, niitä oli nopeasti lähes päivittäin. Tapahtumiin liittyviä erilaisia tehtäviä jaettiin vapaaehtoisilloissa.

Remonttiryhmä kunnosti rapistunutta ja osin kosteusvaurioista kärsinyttä rakennusta yhdessä Stadin ammattiopiston opiskelijoiden ja Helsingin kaupungin kanssa. Hanketta koordinoiva Suomen Mielenterveysseura ryhtyi erikoisjärjestelyillä vuokraamaan kunnostettuja potilashuoneita hyvinvointi- ja taidetoimijoille.

Muutamassa kuukaudessa vanhassa sairaalarakennuksessa oli päivittäin täysi hyörinä. Käytävillä asteli hankkeen osallistujia rakentamassa polkuaan työelämään, vapaaehtoistoimijoita, ammattikoulujen ja -korkeakoulujen opiskelijoita suorittamassa mm. työharjoitteluaan, tapahtumissa ja Galleria Lähteessä kävijöitä, Kahvila Lähteen asiakkaita sekä vuokralaisia ja heidän asiakkaitaan.

Hanke ja Pro Lapinlahti -yhdistys saivat toiminnastaan useita palkintoja, kuten Lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnon (2016), Helsingin kaupungin kannustinpalkinnon vapaaehtoistyöstä (2016), Helsingin rakennuslautakunnan Rakentamisen Ruusun (2017).

Lapinlahden Lähteen toimintakulttuuria rakennettiin tavoitteellisesti viiden teeman ympärille:

  • Yritys ja oivallus – kokeilukulttuuri
  • Työ ja merkityksellisyys
  • Mieli ja hyvinvointi
  • Taide ja arki
  • Yhteisö ja osallisuus

Vaikka hanke on tätä kirjoitettaessa päättymässä, sen ydinryhmä jatkaa työskentelyään kahvilan suuressa takahuoneessa ja tiimipalavereihin kalustetuissa neuvotteluhuoneissa. Toimintaan on jo ennätetty palkata siinä polkunsa aloittaneita henkilöitä, ja osa on siirtynyt hankkeen tavoitteiden mukaisesti muun työelämän palvelukseen.

Hyvinvointikonseptin muotoilu

Metropolia Ammattikorkeakoulun asiantuntijatiimin tehtävänä hankkeessa oli luoda toiminnan pohjalta hyvinvointikonsepti, jota voidaan monistaa ja siirtää muihin vastaaviin tyhjeneviin tiloihin. Tiimiin koottiin monialaisesti hyvinvoinnin ja kulttuurin lehtoreita muotoilemaan konseptia eri näkökulmia huomioiden. Samalla tiimillä oli selkeästi yhteinen lähtökohta muotoilulle – positiivinen psykologia, jonka pohjalta tiimi myös tuotti hankkeelle hyvinvointia vahvistavaa toimintaa.

Tiimi osallistui Lähteen toimintaan monissa eri rooleissa, kuten opiskelijoiden ohjaajina, työpajojen vetäjinä, tarkkailijoina, luennoitsijoina, työnohjaajina, fasilitaattoreina, kahvilan asiakkaina, tapahtumissa kävijöinä, tutkijoina, asiantuntija-konsultteina ja ohjausryhmän esittelijöinä.

Konseptoinnin keskeiset kysymykset nousivat positiivisen psykologian teemoista:

  • Miten luodaan hyvä polku Lapinlahden Lähteen toimintaan?
  • Miten mahdollistetaan merkityksellinen toiminta?
  • Miten rakennetaan positiivinen yhteisö?
  • Minkälaista on hyvinvointia vahvistava toiminta?

Tiimi rakensi hyvinvointikonseptia keräämällä eri tavoin osallistujatietoa. Syksyllä 2015 tiimi aloitti työnsä  tarkastelemalla hankkeen toimintaa perhosperspektiivistä, toimintaa seuraten. Metropolian asiantuntijatiimin käyttämiä perhosperspektiivin menetelmiä olivat mm.:

Etnografinen havainnointi Sekä tiimin lehtoreita että opiskelijoita osallistui hankkeen eri tilaisuuksiin ja toimintoihin, esimerkiksi vapaaehtoisiltoihin, luentoihin, taidenäyttelyihin jne. Havaintoja tarkasteltiin säännöllisissä palavereissa tiimin asiantuntijatiedon ja kokemuksien valossa. Yhteisen ymmärryksen pohjalta muotoiltiin Lähteelle hyvinvointia tukevaa toimintaa, kuten “positiivisen yhteisön rakennuspaja”.

Joukkoistetut karttapohjaiset kyselyt otettiin tiedonhankinnan välineeksi kesällä 2016. Vastaajan omaa hyvinvointia voimaannuttavia ja luotaavia kyselyitä suunnattiin eri kävijäryhmille, kuten tiimin järjestämiin hyvinvointipajoihin osallistuneille, satunnaisille kävijöille ja vapaaehtoisiksi aikoville. Samalla tutkittiin kyselyn vaikutusta vastaajan hyvinvointiin. Tilastollisen analyysin tuloksena voitiin todeta kyselyillä olleen merkittävä hyvinvointia tukeva vaikutus.

Kuva 1. Hyvinvointia paransi tutkimuksen mukaan kysely, johon vastaaminen edellytti oman hyvinvoinnin miettimistä.

Palautteita tapahtumista kerättiin silloin, kun tiimi oli tapahtuman järjestäjänä tai kun opiskelijoille oli annettu oppimistehtävänä palautteen kerääminen. Myös opiskelijat osallistuivat palautteen ja osallistujatiedon keräämiseen ja analysointiin (Blomqvist & Vilppula 2016). Palautteen perusteella hyvinvointia kohensi mm. positiivisen psykologian osallistava luento, jossa osallistujien huomio kohdennettiin omien vahvuuksien ja voimavarojen tarkasteluun.

Perhosperspektiivin lisäksi tiimi käytti osana tiedonhankintaa kehittelemiään luovia ja osallistavia työpajamenetelmiä, kuten yhteiskehittelyä ja fasilitoituja työpajoja. Tiimin keräsi myös näillä menetelmillä tietoa hyvinvoinnin tukemisen keinoista konseptia varten. Samalla yhteisölliset ja osallistavat kohtaamiset valaisivat hyvinvoinnin kannalta kriittisiä kohtia toiminnassa huomioitaviksi konseptin lopullisessa muotoilussa.

Kuva 2. Lapinlahden moniäänistä tarinaa rakennettiin vapaaehtoisilloissa mm. legohahmojen avulla.

Keskeisiksi huomioiksi kriittisistä kohdista nousivat mm. seuraavat:

  • Tehtävän, motivaation ja kyvykkyyden kohtauttaminen avaa mahdollisuuden toimia osana Lapinlahden yhteisöä.
  • Yhteinen strukturoitu aika mahdollistaa kohtaamiset, joissa toiminnan merkityksellisyys lujittuu. Positiivista työyhteisöä rakentavaan toimintaan osallistuminen on syytä liittää alusta lähtien osaksi työtehtäviä.
  • Tehostettu, myös työnohjauksellinen tuki on tarpeen erityisesti yhteisvastuullisten tehtävien ja pelisääntöjen sopimisessa Lähteen kaltaisessa, kokeilukulttuuriin perustuvassa avoimessa toimintaympäristössä.
  • Toiminnan vakiinnuttua tarvitaan uusi suunnitelma ja ponnistus mentorijärjestelmän tai muunlaisen “toisen polven toimijuuden” rakentamiseksi.

Konsepti kantaa tietoa ja kokemuksia

Lapinlahden Lähteen toiminnasta luotu hyvinvointikonsepti julkaistaan visuaalisena ja tarinallisena versiona. Näin konsepti avaa näkymän suureen kokonaisuuteen mutta myös antaa johtolankoja tilannekohtaiseen konkretisointiin. Narratiivinen, tarinallinen esitystapa kannattelee toiminnan prosesseja, luo siltaa havainnoista tulkintoihin sekä avaa osallisuuden ja oivallusten vaikutuksia.

Lapinlahden psykiatrisen sairaalan tarina on jo itsessään lohdullinen ja väkevä. Lapinlahden tarina antaa tilaa monenlaisille elämän tuomille käänteille, myös luvan irtaantua hetkeksi menestymisen ja jopa terveyden vaatimuksista. Moni hankkeen työpajoihin ja toimintaan osallistunut kokikin liittyvänsä osaksi tätä Lapinlahden tarinaa. Oman tarinan löytäminen ja jatkaminen on vahva voimavara myös mahdollisissa tulevissa tyhjiin tiloihin avattavissa mielen hyvinvoinnin keskuksissa.

Konseptoinnissa paljon käytetty visualisointi puolestaan kiteyttää monimutkaisia jäsennyksiä helpommin tavoitettaviksi. Esimerkkinä kiteytyksestä on seuraava taulukkopohja, joka tarjoaa välineen toteuttaa ja arvioida kriittisiä hyvinvointia rakentavia toimintoja Lapinlahden Lähteen kaltaisessa toiminnassa:

Taulukko 1: Toiminnan check pointit.

RAKENNE PROSESSI LOPPUTULOS
DIALOGISUUS

KOHTAAMINEN

VUOROVAIKUTUS

yksilö
ryhmä
yhteisö
VAHVUUDET, VOIMAVARAT

(Positiivisen psykologian lähtökohdat)

yksilö
ryhmä
yhteisö
MERKITYKSELLINEN JA ARVOKAS TOIMINTA yksilö
ryhmä
yhteisö

Tarinoiden ja kiteytysten lisäksi Lapinlahden hyvinvointikonseptiin kuuluu hankkeeseen kehitetyt toiminnalliset työpajat ja työvälineet. Työtapojen ja  -välineiden taustatyössä yhdistyy tutkimustieto ja asiantuntijatiimin monialainen osaaminen. Esimerkiksi “Arvopaja” on Eeva Tawastin hankkeessa kehittelemä työskentelytapa, jonka menetelmä-, teoria-, ja tutkimuspohjana on hyödynnetty mm. Maiselin (2012, 2014), Niemiec, Ryan & Decin (2009) sekä Verkasalon (1996) julkaisuja. Tiimin jäsenet soveltaneet ovat soveltaneet Arvopaja-konseptia jo monissa yhteyksissä.

Tarinat ja konsepti julkaistaan avoimilla Metropolian verkkosivuilla. Toiminnallinen osa hyvinvointikonseptia jalkautetaan käytäntöön tulevissa hankkeissa ja konsultaatiopalveluissa.

Lapinlahdessa toiminta puolestaan jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin vilkkaana. Toiminnan jatkumo on turvattu perustetuissa yhteiskunnallisissa yrityksissä ja toiminnasta kummunneissa uusissa hankkeissa. Lapinlahdessa kävijälle, tapahtumiin osallistujalle tai vapaaehtoistoimijalle hankkeen päättyminen ei juurikaan näy.

Lue lisää Lapinlahden Lähteestä ja hyvinvointikonseptista:

Osallistu Lapinlahden Lähteellä. http://lapinlahdenlahde.fi/fi/lapinlahden-lahde/hanke-esr/

Hyvinvoinnin muodonmuutos -blogi. http://blogit.metropolia.fi/hyvinvoinnin-muodonmuutos

Hyvinvointikonseptin loppujulkaisu ja mikrokirja (julk. kesäkuussa 2017). http://www.metropolia.fi/palvelut/hankeyhteistyo/tutkimus-ja-kehityshankkeet/lapinlahden-lahde/

Kirjoittaja

Leena Unkari-Virtanen, MuT, leena.unkari-virtanen(at)metropolia.fi
Eeva Tawast, PsM, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoispsykologi, eeva.tawast(at)metropolia.fi
Jari Pihlava, TtM, VET psykoterapeutti, toimintaterapeutti, jari.pihlava(at)metropolia.fi
Päivi Eskelinen-Roos, KM, paivi.eskelinen-roos(at)metropolia.fi
Raili Honkanen-Korhonen, lehtori, musiikkipedagogi (YAMK), tarinateatteriohjaaja, raili.honkanen-korhonen(at)metropolia.fi

Blomqvist, K. & Vilppula, T. 2016. Osallistu Lapinalhden Lähteellä. Vapaaehtoistyöntekijöiden kokemuksia toiminnan merkityksellisyydestä. Opinnäytetyö, Metropolia Ammattikorkeakoulu. Haettu 21.4.2017 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/108783/Osallistu%20lapinlahden%20lahteella.pdf?sequence=1

Maisel, E. 2014. Life Purpose Boot Camp: The 8-Week Breakthrough Plan for Creating a Meaningful Life. Novato: New World Library.

Niemiec, C., Ryan, R. & Deci, E. 2009. The path taken: Consequences of attaining intrinsic and extrinsic aspirations in post-college life. Journal of Research in Personality. 2009;43(3):291-306.

Verkasalo, M. 1996. Values: desired or desirable? Väitöskirja. Helsingin yliopisto.

Maailmankuvaa muuttava oppiminen tuo tulevaisuuden toivoa

Yhteiskuntaamme ohjaavien uskomusten mukaan hyvinvointi voidaan varmistaa talouskasvun, kilpailun ja globalisaation kautta. Tulevaisuuden strategioissamme myös kestävyyskysymykset ratkeavat kasvun ja teknologian avulla. Selkeää näyttöä onnistumisesta ei kuitenkaan ole. Pitäisikö ratkaisuja etsiä uudesta näkökulmasta?

Talouskasvun irtikytkentä luonnonvarojen kulutuksen kasvusta on jäänyt heikoksi (Dittrich ym. 2012; Wiedmann ym. 2013). Fossiilisen energian tuotanto näyttää tulevina vuosikymmeninä edelleen kasvavan, eivätkä valtioiden tähänastiset lupaukset Pariisin ilmastosopimuksessa riitä ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseen kahden asteen tavoitteeseen (International Energy Agency 2016).

Kun taloutta tarkastellaan avoimena systeeminä, joka kuluttaa energiaa ja luonnonvaroja ja tuottaa kasvavaa epäjärjestystä materiaalisesti suljettuun biosfääriimme, paljastuu rajattoman kasvun mahdottomuus (Matutinovic ym. 2016; Max-Neef 2010; Daly 2010; Joutsenvirta ym. 2016).

Satsaamme parhaat voimamme talouskasvun ja teknologian eetokseen, vaikka hyvän elämän tavoite ei näillä keinoilla lähene. Vaihtoehdoton ylikuluttaminen, kiireen tuoma ahdistus ja elämän merkityksellisyyden katoaminen vievät elämän ilon (Diener ym. 2009; Hämäläinen 2014). Talouskasvun tuomasta vauraudesta nauttiminen käy mahdottomaksi, jos elinympäristö ei ole elinkelpoinen.

Askeleita oppimisen portailla

Norgaard (1994) pitää modernismin ajan uskomuksia kestävyysongelmiemme syinä. Näemme maailman atomistisena ja mekanistisena järjestelmänä, erotamme ihmisen ja luonnon toisistaan ja uskomme universaalien totuuksien olemassaoloon. Yhteiskuntamme on rakentunut näiden käsitysten varaan. Ne määrittelevät hyväksyttävän poliittisen keskustelun ja päätöksenteon reunaehdot.

Vallalla olevia uskomuksia uusintava koulutus ylläpitää ongelmaa ja on riittämätön kääntämään vääjäämättömän kehityksen. Tarvitsemme uudenlaista oppimista, joka voi muuttaa ihmisen käsityksen itsestään, ympäröivästä todellisuudesta ja suhteestaan maailmaan. (Sterling 2010.)

Ilmastonmuutokseen vastaaminen on esimerkki vallalla olevasta oppimisestamme (Laininen 2017). Olemme oppineet parantamaan tuotannon energia- ja materiaalitehokkuutta, kierrättämään ja tekemään päästökauppaa. Uusiutuva energia, kiertotalous, digitalisaatio ja vastuullinen tuotanto edustavat systeemistä muutosta, jonka avulla uskomme ratkaisevamme ilmastonmuutoksen ongelman.

Nämä uudistukset ovat ratkaisuyrityksiä nykyisessä maailmankuvassamme. Emme pidä vaihtoehtoina talouskasvun, materialistisen hyvinvointikäsityksen tai globaalitalouden kyseenalaistamista, mikä rajaa ratkaisuavaruuttamme ja sulkee pois mahdollisuuksia, jotka voisivat olla tulevaisuutemme pelastus.

Korkeakoulutus uudistamaan yhteiskuntaa

Yksittäisten ihmisten, perheiden tai pienten ryhmien ajattelu ei välttämättä rakennu samoille uskomuksille. Suomessa vallalla olevan kehitysuskon ja yksittäisten ihmisten uskomusten välillä näyttää olevan ristiriita, sillä 38 % EVA:n barometriin vastanneista yhtyi väitteeseen ”Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun” ja 39 % oli väitteestä eri mieltä (Apunen ym., 2015). 15–29 -vuotiaista nuorista vain 15,1 % oli väitteestä samaa mieltä ja 46,2 % eri mieltä kesällä 2016 (Salonen & Konkka 2017).

Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista.

Elämme kasvavan epävarmuuden maailmassa, jossa globaalit kriisit ravistelevat maailmankuvaamme. Korkeakoulutuksen tehtävänä on toimia ennakoivasti ja edistää yhteisiä uskomuksiamme uudistavaa oppimista. Tätä kautta voidaan vapauttaa ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskunnan potentiaali kestävän ja vastuullisen elämän tavoitteluun ja vaihtoehtoisen tulevaisuuden rakentamiseen.

Kirjoittajat

Erkka Laininen, DI, suunnittelupäällikkö, Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö – OKKA-säätiö, erkka.laininen(at)okka-saatio.com
Arto O. Salonen, KT, dos., yliopettaja, Metropolia Ammattikorkeakoulu, arto.salonen(at)metropolia.fi

Apunen, M., Haavisto, I., Sipola, J. & Toivonen, S. (2015). Ken on maassa jämäkin? EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015. Helsinki: EVA.

Daly, H. (2010). From a failed-growth economy to a steady-state economy. Solutions 1(2), 37-43.

Diener, E., Harter, J., & Arora, R. (2009). Affluence, feelings of stress, and well-being. Social Indicators Research 94(2), 257–271.

Dittrich, M., Giljum, S., Lutter, S., Polzin, C. (2012). Green economies around the world? Implications of resource use for development and the environment. Vienna: SERI. Haettu 20.11.2016 osoitteesta http://seri.at/green-economies .

Hämäläinen, T. (2014). In search of coherence: sketching a theory of sustainable well- being. Teoksessa Timo Hämäläinen & Juliet Michaelson, Well-being and Beyond. London: Edward Edgar Publishing.

International Energy Agency (2016). World Energy Outlook 2016.

Joutsenvirta, M., Hirvilammi, T., Ulvila, M. ja Wilén, K. (2016). Talous kasvun jälkeen. Helsinki: Gaudeamus.

Laininen, E. (tulossa 2017). Transforming our worldview towards a sustainable future. Artikkeli Sitran Education for a Changing World -hankkeen julkaisussa. Helsinki: Sitra.

Matutinovic, I., Salthe, S., Ulanowitcz, R. (2016). The mature stage of capitalist development: Models, signs and policy implications. Structural Change and Economic Dynamics 39, 17-30

Max-Neef, M. (2010). The World on a Collision Course and the Need for a New Economy. Ambio, 39(3), 200–210.

Norgaard, R. B. (1994). Development Betrayed: The End of Progress and a Co-evolutionary Revisioning of the Future. Routledge: London.

Salonen, A. & Konkka, J. (tulossa 2017). Kun tyytyväisyys ratkaisee. Teoksessa Sami Myllyniemi (toim.) Tulevaisuus, Nuorisobarometri 2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisoasiain neuvottelukunta ja Nuorisotutkimusverkosto.

Sterling S. (2010). Transformative Learning and Sustainability: sketching the conceptual ground. Learning and Teaching in Higher Education, 5, 17-33.

Wiedmann, T. O., H. Schandl, M. Lenzen, D. Moran, S. Suh, J. West & K. Kanemoto (2013). The material footprint of nations. Proceedings of the National Academy of Sciences, 112(20), 6271-6276.

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Eläinten hyvinvointi osana vastuullista matkailua

Nykypäivän matkailija tekee yhä useammin ostopäätöksiä vastuullisuuteen ja eettisiin arvoihin pohjautuen. Ilmiön merkittävyydestä kertoo muun muassa maailman suurimman matkailusivuston TripAdvisorin ilmoitus boikotoida villieläimille haitallisia turistikohteita. Tällaisella toiminnalla on suoria vaikutuksia eläinten kanssa työskenteleville matkailuyrityksille. Vastuullisuus tai vastuuttomuus näkyy lopulta yrityksen kassavirrassa.

Matkailun suuri merkitys Lapille on ilmeinen. Harvemmin kuitenkaan ajatellaan, miten keskeisessä roolissa ovat matkailun parissa työskentelevät eläimet. Niiden merkityksen esille tuominen ja vastuullisen eläinmatkailun kehittäminen ovat ELMA – hankkeen[i] keskeisiä tavoitteita. Lappilaiset matkailueläimet – kuten rekikoirat, porot ja hevoset – tarjoavat vuosittain tuhansille kotimaisille ja kansainvälisille matkailijoille unohtumattomia elämyksiä puhtaassa ja hiljaisessa luonnossa. Eläimiin perustuva matkailu tuo myös lisätuloja syrjäisille alueille, joilla muita ansaintamahdollisuuksia on vähän.

Vastuullisen matkailun harjoittamiseen kuuluu eläimen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Eläimen psyykkiset, fyysiset ja sosiaaliset tarpeet tulee täyttää, ja eläimellä pitää olla mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen. Taustalla on siis eläimen oma kokemus olotilastaan, mihin vastataan eläinten yksilöllisellä hoidolla. Hyvinvointiin satsaaminen on yrittäjälle kannattava sijoitus: asiakkaat arvostavat hyvinvoivia eläimiä ja terveet, tyytyväiset eläimet tarjoavat yritykselle parhaan työpanoksensa. Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Eläinten hyvinvointi on matkailuimagon kannalta merkittävä asia, jota yrittäjillä ei ole varaa olla huomioimatta.

Verrattuna kansainväliseen tilanteeseen voidaan todeta, että lappilaiset matkailuyrittäjät ovat melko kattavasti huomioineet eläinten hyvinvoinnin toiminnassaan ja ymmärtävät, että koko toiminnan laadun perustana on eläinten hyvinvointi (Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshanke 2016). Eläimillä on esimerkiksi mahdollisuus niille luonnolliseen laumakäyttäytymiseen: ne saavat viettää aikaa yhdessä eikä yksilöitä eroteta laumasta. Rekikoiratarhat sekä hevos- ja porotilat ovatkin yrityksiä, joissa töitä tehdään aina useamman yksilön voimin.

Lisäksi eläinten hyvinvointia lisää, että vaellukset ja safarit suunnitellaan huolellisesti ja niiden toteuttamisessa varmistetaan asiakkaiden sekä eläinten turvallisuus. Näin toimimalla tuotetaan laadukkaampia matkailuelämyksiä ja minimoidaan herkän luonnon vahingoittuminen.

Eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel. Seuraava, yhtä tärkeä askel, on tehdä toiminta näkyväksi myös matkailijoille. Hyvin suunnitellulla viestinnällä ja markkinoinnilla voidaan kassavirtaa kasvattaa. Toiminnan avoimuus ja siitä viestiminen ovat samalla luonteva osa vastuullisen matkailuyrityksen toimintaa.

[i] Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa – tiedonvälityshankkeessa varmistetaan eläinten (rekikoira, poro ja hevonen) hyvinvointi matkailupalveluissa. Lisäksi parannetaan matkailuyrittäjien mahdollisuuksia hyödyntää eläinten hyvinvointia kilpailukykytekijänä. Hanke toteutetaan yhteistyössä Lapin ammattikorkeakoulun (teollisuuden ja luonnonvarojen sekä matkailupalveluiden osaamisalat) ja Lapin yliopiston (Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin) kanssa. Hanke on rahoitettu Lapin ELY-keskuksen kautta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Kirjoittaja

Outi Kähkönen, FM, lehtori, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin ammattikorkeakoulu, outi.kahkonen(at)lapinamk.fi
Karoliina Majuri, agrologi AMK, projektisuunnittelija, Lapin ammattikorkeakoulu, karoliina.majuri(at)lapinamk.fi
Jaana Ojuva, YTM, viestintäsuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti, jaana.ojuva(at)ulapland.fi
Mikko Äijälä, YTM, projektisuunnittelija, Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti/Lapin yliopisto, mikko.aijala(at)ulapland.fi


Eläinten hyvinvointi matkailupalveluissa (ELMA) –tiedonvälityshanke (2016). ELMA-hankkeen yrittäjä- ja asiantuntijahaastattelut, syksy 2016.
Savonia UAS

Hyvinvointi 2.0

Henkilökohtainen hyvinvointi kulkee jo ranteessa ja povitaskussa. Itselläni ranneke mittaa askeleet ja hälyttää, jos istun liian pitkään paikallani. Juoksuharjoitukset tallentavat ajan, matkan ja sykkeen tiedot pilveen ja joka päivä, viikko ja kuukausi saan omasta suorituksesta kannustavan palautteen ja nipun ohjeita parempaan hyvinvointiin. Kännykkä seuraa myös untani. Se komentaa nukkumaan ja herättää aamuisin unen kannalta optimaalisella hetkellä, vaikka en siitä itse ole aina ihan niin vakuuttunut. Puhelin myös suggeroi minut hyvinvointiani edistäville päiväunille, muistuttaa säännöllisestä syömisestä ja vedenjuonnista. Tämä kaikki on tietenkin hauskaa, uteliaan keski-ikäisen teknologiasta innostuneen miehen vapaaehtoista kokeilunhalua, mutta hyvinvoinnin digitalisissa kansallisissa ja globaaleissa ratkaisuissa kyse on paljon suuremmasta asiasta. Digitalisaatio ja sen tuomat mahdollisuudet ovat yhä enemmän osa hyvinvointiamme. Hyvinvointi 2.0 on jo täällä.

Kyse ei ole vain viihdekäytöstä tai vapaaehtoisesta kontrollista vaan todellisesta terveydenhoidosta ja hyvinvointia edistävistä ennaltaehkäisevistä toimista. Hyvinvointi 2.0 ja sen innovaatiot nostavat esille myös vaateita tehokkuudesta ja rahasta. Digitalisaation ylipäätään katsotaan mahdollistavan monilla aloilla – myös terveys- ja hyvinvointialalla – kilpailukykyloikan, joka yhdessä tuottavuuden tehostumisen ja uusien innovaatioiden kanssa on juuri se veturi, joka mahdollistaa uudenlaiset sote-ratkaisut. Toisin sanoen, terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä. Tosin alkuvaiheessa voi käydä toisin päin – kustannukset kasvavat järjestelmien käyttöönoton ja kouluttautumisen vuoksi entistä korkeimmiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on oikeastaan niitä harvoja, ellei peräti ainoita toimenpiteitä, jotka voivat tuoda tässä muutoksessa kansantaloudelle merkittäviä kustannussäästöjä.

Terveyden ja hyvinvoinnin digitalisaatio on jo oleellinen osa ammattikorkeakoulujen monialaisia ja ilmiöpohjaisia painoaloja. Jonkin aikaa sitten valmistunut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston asettaman työryhmän tekemä rakenteellisen kehittämisen raportti ”Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta” tuo hyvin esille valtakunnallisesti ammattikorkeakoulujen painoalat. Niiden joukosta löytyy useita älykkäät ratkaisut, soveltavat hyvinvointiteknologia, uudistuvat hyvinvointipalvelut -nimikkeillä varustettuja terveyden ja hyvinvoinnin digitaalisiin ratkaisuihin virittäytyneitä osaamiskokonaisuuksia. Tämä kertoo asiaan liittyvästä osaamisen kasvattamisesta, vilkkaasta TKI-toiminnasta, yritysyhteistyöstä ja uuden tiedon integroinnista opetukseen. Olemme tässäkin asiassa ajan hermolla.

Digitalisuuteen liittyy myös robotiikka, joka sekin on jo hyvin edustettuna joidenkin ammattikorkeakoulujen strategisissa painoaloissa. Hyvinvointi- ja terveysrobotiikka on kansainvälisesti erittäin nouseva ala ja meillä Suomessakin se näkyy yhä enemmän erilaisten pilottikokeilujen saaman julkisuuden myötä. Valvovat, seurustelevat, viihdyttävät ja hoivaavat robotit ovat tulleet jäädäkseen. Minullakin on jo siivousrobotti, joka väsymättä vaikka kahdesti päivässä imuroi koko talon tarkasti ja nurisematta. Se jos jokin tuo itselleni henkistä hyvinvointia ja ennaltaehkäisee ainakin imuroinnin aiheuttamaa akuuttia kotityöstressiä. Samalla se valmistelee minua tulevaisuuteen, siis kohtaamaan tyynesti ja positiivisesti oman henkilökohtaisen ikäihmisen hoivarobottini.

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

Kirjoittaja

Petri Raivo, rehtori, Karelia-ammattikorkeakoulu, petri.raivo(at)karelia.fi

Quality of life in a Kathmandu slum

Early in the morning in 9th of May 2012, people living in Thapathali slum community woke up, when bulldozers, protected by riot police forces, started the government program, “Bagmati River Basin Improvement Project”, by demolishing the large and most visible slum built on the river bank of Bagmati River. Few hours later the whole settlement together with its church and school, was a huge heap of sticks, bricks, plywood, sheet metal and pieces of tarpaulin. (Human Rights Watch 2012.)

In the shadows of the Asian urban jungle, slum and squatter settlements are growing in numbers but their existence is on other people’s hands. Living at the margins of society, their inhabitants are often deprived of basic access to education, health care and a decent standard of living. But can life also hold promises of a better future? What does wellbeing actually mean for the inhabitants themselves? This paper presents a joint research and development process by Diaconia University of Applied Sciences (Diak), Turku University of Applied Sciences and the Nepalese St. Xavier’s College, with an aim to describe and analyze the wellbeing of people in the Balkhu riverside slum settlement in Kathmandu, Nepal. We are interested in answering two questions: What do people in a slum think about their everyday life? How satisfied are they with their current life?

Mother and children in Balkhu
Picture 1. Mother and children in Balkhu. PHOTO: Kyösti Voima

The student research team from Diak first established contact with the community and learned basic information through observations and initial discussions. This contact was based on earlier collaboration done by lecturer Kyösti Voima from Diak. Then community leaders, contractors, government personnel and various stakeholders, totaling over 30 persons, were interviewed, and the survey in Balkhu community was conducted. Local key resources were the trusted leader of a community-based organization in the settlement as well as the social development officer and environment and energy officer from the District Development Committee (DDC) in Kathmandu. Two Bachelor’s theses (Khanal 2014 and Rumba 2014) were done in this project.

The Balkhu settlement

Nepal is a poor nation. Estimated per capita Gross Domestic Product per capita PPP was US $ 2265 for the year 2014. At the same time GDP per capita PPP in Finland was US $ 38 569 (Trading Economics 2016). High rate of rural poverty has caused internal displacement and attracted people to settle in urban areas (Acharya 2010, 179-180). Uncontrolled rapid urbanization, low socio-economic growth, inadequate capacity to cope with housing needs and poor imbalanced governance has caused increase of urban poverty (Shakya 2010, 1; see picture 6).

Since the 1950s dozens of settlements have been established alongside the two major rivers, Bagmati and Vishnumati. The Balkhu settlement is located along the holy river Bagmati. The riverside has natural access to water, making it a preferred choice for new dwellers but these rivers are the most polluted ones in the country (Toffin 2010, 157–158; see picture 3). A need for drinkable water is huge and many ways to guarantee clean water are in use (see picture 5). Also sanitation is challenging (see picture 6). An estimated 1650 people reside in 360 households, making Balkhu one of the largest settlements in the valley. Several religious groups are established in the settlement area (Kivelä 2014).

The dumping ground with nearest settlement houses
Picture 2. The dumping ground with nearest settlement houses. PHOTO: Sami Kivelä

Next to Balkhu settlement is the Balkhu Fruit market and opposite are a few industries and warehouses. Balkhu is a strategic location from the economic point of view as it is next to Ring Road which connects with the transport system going away from Kathmandu Valley. There is an open dumping site used by the fruit market to dispose of unwanted market waste, majority of these being bio waste (see picture 2), and another unprotected mixed waste dumping site just on the opposite side of the river, increasing the waste load of the heavily polluted river.

Balkhu riverside environment
Picture 3. Balkhu riverside environment. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
Balkhu Housing types and alley
Picture 4. Balkhu Housing types and alley. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
 Water source in Balkhu
Picture 5. Water source in Balkhu. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba
Sanitation in Balkhu
Picture 6. Sanitation in Balkhu. PHOTO: Anup Khanal & Ramesh Rumba

Quality of life in a slum

The concept of quality of life (QOL) has been expressed in different ways. The concept is close to such concepts like Good life, Wellbeing, Satisfaction and Happiness. The earliest well-known Western formulation of good life (quality of life) was expressed by Aristotle in his concept of “eudaimonia”, where the individuals were encouraged to realize their full potential to achieve a “good life.” In the meanwhile, Eastern philosophers brought forward the QOL by equal distribution of resources and restraining from individual desires. (Diener and Suh 1997, 190.) QOL according to the utilitarian theory presented the idea of satisfaction of the individual desires and a good society is defined as the one which provides the maximum satisfaction or positive experiences to its citizens. It is not limited to crude materialism but it also involves generosity and satisfaction from altruistic behavior. (Cobb 2000, 7.)

The quality of life of people in the Balkhu Settlement is presented from a subjective viewpoint as well as by objective observation. Objective observations have been done in participatory observation and interviews and results are documented in this article with photos from Balkhu. The subjective part of wellbeing deals with how satisfied Balkhu residents are with different domains of their life. Domains have been selected based on earlier studies on subjective wellbeing (see Kainulainen 2014). These themes are studied by questioning the following questions:

  • How well do you manage with everyday life on yourself?
  • How satisfied are you with your health, sanitation, present life, housing, neighbors and safety?
  • How do you see your future?

Quality of Life in the Balkhu Slum Settlement

In total 103 households out of recorded 361 were surveyed by four two person teams. The survey had 46 open- and close-ended questions which covered different themes. The themes were personal information, education, economic status, cultural status, health, water and sanitation, social issues, housing and political status.

As an illegal settlement the community is subject to government evacuation or demolition. The houses in Balkhu are also subject to natural calamities and the surrounding environment is not suitable for healthy living. The polluted Bagmati River is a great threat in terms of health and flooding. The settlement is subject to social and economic discrimination and marginalization. Given all these factors the community is considered insecure for living. The survey revealed 57 percent responded they were dissatisfied with safety within the community while only 20 percent of families were satisfied with the safety of the community.

The developing plans of Bagmati River by Kathmandu Municipality increase the peoples fear to be evacuated (see Bagmati action plan 2008). Every fourth responded evacuation as the fearful factor. 40 percent responded natural calamities such as flood and fire to be the other factors. Rest of the respondent mentioned fear of robbery, diseases, sewage and alcoholism to be fearful factors. People have good reason for their fear. The unsuccessful government action in 2012 made the situation of thousands of slum settlers even more vulnerable than before.

balkhun figure 1
Figure 1. Subjective wellbeing of the Balkhu squatter settlement.

Every third (36 %) of the people said they were dissatisfied with their present life while same share of them felt neither satisfied nor dissatisfied. Only one in four were satisfied with their present life. 20 percent of Balkhu people felt their future was worsening while 22 percent felt their future was getting better. More than half of the people have the feeling that future will be the same as today. In regards to health facilities, 53 percent of the residents were not satisfied with their health. The sanitation in Balkhu was also not satisfactory for 65 percent of the people.

Discussion

The Balkhu settlement is a prime example of urban poverty and very little improvement has been seen in addressing this issue as the number of settlements is growing year after year. According to our findings, neither the objective nor the subjective quality of life can been considered satisfactory in Balkhu. The settlement lacks the basic facilities such as proper shelter, safe drinking water, clean environment and electricity among others. Personal faith can be integral for maintaining hope – whether you are a Hindu, Buddhist, Christian or Muslim – and faith-based organizations have provided crucial practical and spiritual aid. However, care should always be taken that religious adherence does not exclude anyone from getting aid. Full dignity and respect of universal human rights need to be ensured for all.

Subjective wellbeing tells the story of how people feel about and evaluate their objective environment. Objective and subjective indicators tell us that the situation is extremely bad in slums. But subjective indicators also tell us that even in a very dire situation some people don’t give up and people have dreams and hope (see Biswas-Diener & Diener 2001). The facts we have brought up in this article give us as developers of UAS some hints how to strengthen the capacity of people living in slums to overcome the challenges.

Happiness in Balkhu
Picture 7. Happiness in Balkhu. PHOTO: Kyösti Voima

According to our experiences we recommend the following: building a “neutral” community house for community meetings to enable people from different ethnic and religious backgrounds to come together; improving the infrastructure: water, sanitation, waste management; training of preschool teachers to strengthen the children’s school readiness as well as starting a Neighborhood Care Point (NCP) to increase the children’s wellbeing and strengthening the capacity of the community health promotion.

Writers

Anup Khanal, Graduate Student, Bachelor of Social Services, Diaconia University of Applied Sciences, droid.anup(at)gmail.com
Sakari Kainulainen, Senior Specialist, Adjunct Professor, Diaconia University of Applied Sciences, sakari.kainulainen(at)diak.fi
Kyösti Voima, Lecturer in International Affairs, MPH Int’l Health, Diaconia University of Applied Sciences, kyosti.voima(at)diak.fi
Sami Kivelä, Lecturer in International Affairs, M. Theol, Diaconia University of Applied Sciences, sami.kivela(at)diak.fi

Acharya, B. R. (2010). Urban Poverty: A Sociological Study of Shankhamul Squatter. Accessed 26.9.2014, www.nepjol.info/index.php/DSAJ/article/view/4519

Biswas-Diener, R. & Diener, E. (2001). Making the Best of a Bad Situation: Satisfaction in the Slums of Calcutta. Social Indicators Research 55(3), 329–352.

Cobb, C. W. (2000). Measurement tools and the quality of life. Accessed 12.10.2014. http://rprogress.org/publications/2000/measure_qol.pdf

Diener, E. & Suh, E. (1997). Measuring Quality of Life: Economic, Social, and Subjective Indicators. Accessed 12.10.2014. http://web.yonsei.ac.kr/suh/file/Measuringpercent20qualitypercent20ofpercent20life_Economic,percent20social,percent20andpercent20subjectivepercent20indicators.pdf

Human Rights Watch. Accessed 2.5.2016. https://www.hrw.org/news/2012/05/10/nepal-halt-evictions-kathmandu

Kainulainen, S. (2014). Mitä uutta kokemuksellisuus tuo hyvinvoinnin käsitteeseen ja käyttöön? Teoksessa A. Nieminen, A. Tarkiainen & E. Vuorio (toim.) Kokemustieto, hyvinvointi ja paikallisuus. Turun ammattikorkeakoulun Raportteja 177. Turku.

Khanal, A. (2014). Living on the Edge – Quality of life in Balkhu Squatter Settlement, Nepal. Bachelor of Social Services final thesis. Diaconia University of Applied Sciences.

Kivelä, S. (2014). Faiths and community in a riverside slum in Nepal. Paper presented at the Diaconia under Pressure conference in Stockholm 18.9.2014. Organized by the International Society for the Research and Study of Diaconia and Christian Social Practice.

Rumba, R. (2014). Balkhu Settlement in Kathmandu: A Poor Neighborhood. Situation Analysis. Bachelor of Social Services final thesis. Diaconia University of Applied Sciences.

Shakya, S. (2005). An extensive study of the urban poverty situation and its environmental implications in the squatter settlements of Kathmandu and Dharan. Accessed 18.10.2014. lib.icimod.org/record/378/files/362.5SHE.pdf

Toffin, G. (2010). Urban fringes: squatter and slum settlements in the Kathmandu Valley. Accessed 26.9.2014. http://himalaya.socanth.cam.ac.uk/collections/journals/contributions/pdf/CNAS_37_02_06.pdf

Trading Economics. Accessed 29.4.2016. www.tradingeconomics.com/finland/gdp-per-capita-ppp

yhteisöllinen ruokailu

Ikääntyvien yhteisöllinen ruokailu

Artikkelissa kuvataan ikäihmisille suunnattua yhteisruokailukokeilua, jonka tavoitteena oli selvittää ikäihmisten ruokailua sosiaalisena tapahtumana, mutta myös laajemmin hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Ikäihmisten, vanhusten, kasvava väestönryhmä Etelä-Savossa haastaa opetuksen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan sekä kunnallisen palvelutuotannon uudenlaisiin avauksiin ja kokeiluihin. Mikkelin ammattikorkeakoulun ASKO-hankkeessa (2015) oli tarkoituksena suunnitella ikääntyvien, kotona-asuvien tai kotihoidon asiakkaiden ruokapalvelumalleja, jotka voidaan tarjota asiakkaiden omien tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti ruokapalvelujen kustannustehokkuutta unohtamatta.

Yhdessä ruokaileminen on meistä suurimmalle osalle luonnollinen osa elämää. Ruokailu muuttuu ja muuttaa merkitystään kuitenkin mm. silloin, kun joudumme vanhoina hoitolaitoksiin tai sairastuttuamme johonkin sairauteen (American Dietetic Association 2000, Finlayson ym. 2007, Maitre ym. 2013). Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun (American Dietetic Association 2000).

Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että ravinto on yksi tärkeimmistä hyvän vanhenemisen tekijöistä: ruoka ei vaikuta merkittävästi pelkästään fysiologiseen hyvinvointiin, vaan se vaikuttaa myös sosiaaliseen, kulttuuriseen ja psykologiseen elämänlaatuun

Yhteisöllinen ruokailu -kokeilu organisoitiin Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelun kanssa ja toteutettiin Mikkelin Sateenkaari ry:n Laurinpuiston asumisyksikössä.

Laurinpuiston yhteisöllisen ruokailun voidaan arvioida onnistuneen erinomaisesti. Asiakkaat, lounaalla käyneet ikäihmiset, ruokailun toteuttajat ja arvioijat sekä vieraat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin, olivat ruokailutilanteesta innostuneita ja kiinnostuneita. Myös kotihoidon ateriapalvelun ruuanjakelu ja tarjoilu onnistuivat erinomaisesti. Lounas oli aina ajallaan, kauniisti katettuna ja terveellistä. Lounaalla oli hyvä tunnelma, iloinen puheensorina, ja mikä parasta, ruoka maistui ikäihmisille.

Yhteisöllinen ruokailu -kokeiluissamme vahvistui käsitys siitä, että ruuan oleellisin elementti ei ole se mitä syödään, vaan miten syödään ja kenen kanssa syödään. Kokeilujen aikana keskusteltiin ruuan terveellisyydestä, mutta se ei ole ollut asiakkaille tärkein syy osallistua. Ruokailijoiden tavoitteena oli kokoontua yhteen ja vaihtaa päivän tärkeitä kuulumisia toisten kanssa. Havaintojen perusteella tärkeäksi elementiksi nousi myös itsemääräämisoikeus: asiakkaan itse valitsema aika, milloin osallistuu yhteisölliseen ruokailuun, kenen viereen käy pöydässä istumaan ja mistä aiheesta on milloinkin halukas keskustelemaan. Merkityksellistä oli myös se, että asiakas on voinut itse ottaa ruuan noutopöydästä.

Yhteisöllinen ruokailu jatkuu ja laajenee Mikkelin seudulla. Ruokailua jatketaan Laurinpuiston asumisyksikön uusituissa tiloissa. Ruokailun yhteyteen yhdistetään myös muuta ohjelmaa, kuten jumppatuokioita, kirja- ja lehtipiirejä, musiikkia ja tietokilpailuja. Yhteisöllinen ruokailu laajenee Lehmuskylän, Anttolan ja Haukivuoren kaupunginosiin sekä Ristiinaan ja Suomenniemelle.

Kirjoittajat

Marja-Liisa Laitinen, TKI-asiantuntija, terveydenhuollon maisteri, Mikkelin ammattikorkeakoulu, marja-liisa.laitinen(at)mamk.fi
Anne Puntanen, lähihoitaja, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimen kotihoidon ateriapalvelut, anne.puntanen(at)mikkeli.fi

American Dietetic Association 2000. Position of the American Dietetic association: ‘nutrition, aging and the continuum of care. Journal of the American Dietetic Association, Vol. 100 No. 5, 580–95.

Finlayson, G., King, N., & Blundell, J. E. 2007. Is it possible to dissociate ‘liking’ and ‘wanting’ for foods in humans? A novel experimental procedure. Physiology and Behavior, 90(1), 36–42.

Maitre I, Van Wymelbeke V, Amand M, Vigneau E, Issanchou S, Sulmont-Rossé C. 2013. Food pickiness in the elderly: Relationship with dependency and malnutrition. Food Quality and Preference 32 (2014) 145–151.

Savonia UAS

Videovälitteinen potilasohjaus opetuksessa

Videovälitteisen opetusmenetelmän soveltuvuus potilasohjauksen opetukseen -projektissa selvitettiin videovälitteisen opetus- ja ohjaustilanteen soveltuvuutta reaaliaikaisena opetusmenetelmänä ja hankittiin käytännön kokemusta Adobe Acrobat Connect Pro -ohjelman käytöstä hoitotyön opiskelijoiden opetustilanteessa.

Videovälitteiset opetustilanteet

Opetustilanteet toteutettiin Turun yliopistollisen keskussairaalan (TYKS) kolmella eri poliklinikalla (sisätauti-, neurologian- ja sydänpoliklinikka) tapahtuvissa potilasohjaustilanteessa. Ohjaustilanteet välitettiin Turun AMK:n ja Yrkeshögskola Novian terveydenhoitaja- ja sairaanhoitajaopiskelijoille. Turun yliopiston terveystieteiden opettajaopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat sairaanhoitajaopiskelijoiden opetustunnit ammattikorkeakouluissa. Projekti toteutettiin syksyllä 2015. Opetuskokeiluun osallistui 33 hoitotyön opiskelijaa, kuusi potilasta, kolme omaista, kolme sairaanhoitajaa, 17 opettajaopiskelijaa ja kaksi opettajaa, projektin suunnittelija ja sairaalan opetuskoordinaattori.

Videovälitteisten opetustilanteiden aiheena olivat potilasohjaus diabetespotilaan, MS-potilaan ja sydämentahdistin-potilaan hoidossa. Sairaalassa tapahtunut aito sairaanhoitajan ja potilaan välinen ohjaustilanne välitettiin hoitotyön opiskelijoille ACP-ohjelmalla. Ohjaustilanne kesti 30–45 minuuttia. Ohjaustilanteen lopussa hoitotyön opiskelijat esittivät kysymyksiä ja keskustelivat sekä potilaan että sairaanhoitajan kanssa.

ACP-välitteinen opetus lisää motivaatiota ja oppimishalua

Kokemukset videovälitteisestä potilasohjaustilanteista olivat erittäin hyvät. Hoitotyön opiskelijoiden arvion mukaan ACP-välitteinen opetus lisäsi motivaatiota ja aktivoi oppimista. Opetustilanne koettiin myönteisenä, koska siinä konkreettisesti nähtiin, miten potilasohjausta toteutetaan hoitotyössä. Hoitotyön opiskelijat kokivat oppineensa potilaan ja sairaanhoitajan välisestä kommunikaatiosta sekä myös omaisten huomioimisesta. Projektiin osallistuneiden terveydenhuollon- ja koulutusorganisaatioiden yhteistyö sujui erinomaisesti. Eri asiantuntijoiden osallistuminen mahdollisti hoitotyön opiskelijoiden tiedon ja osaamisen kehittymistä sekä erilaisten näkökulmien vaihtamisen opiskelijoiden ja sairaanhoitajien välillä.

Opettajien ja opettajaopiskelijoiden näkemyksen mukaan opetustilanteen aitous, sairaanhoitajien korkea tieto- ja taitotaso ja tekniikan toimivuus tekivät ohjaustilanteista antoisan oppimiskokemuksen.

Videovälitteisissä potilasohjauksissa vuorovaikutteisuus toteutui opiskelijoiden ja sairaanhoitajien keskusteluissa ohjaustilanteen päätyttyä. Opettajien ja opettajaopiskelijoiden näkemyksen mukaan opetustilanteen aitous, sairaanhoitajien korkea tieto- ja taitotaso ja tekniikan toimivuus tekivät ohjaustilanteista antoisan oppimiskokemuksen. Videovälitteinen potilasohjaus tuo lisäarvoa hoitotyön opetukseen, mutta se tulee suunnitella hyvin. Autenttisen potilasohjaustilanteen seuraaminen lisää hoitotyön opiskelijoiden oppimismotivaatiota ja tukee hoitotyön käytännön oppimista.

Videovälitteinen potilasohjaus opetuksessa vahvistaa näyttöön perustuvan hoitotyön ja sen ohjaamisen oppimista sekä kehittää tutkimusperusteista opetusta terveydenhuollon organisaatioiden yhteistyön ja opiskelijoiden osaamisen edistämiseksi.

Artikkelikuva: Savonia ammattikorkeakoulu

Kirjoittajat

Teija Franck, lehtori, TtM, Turun ammattikorkeakoulu, teija.franck(at)turkuamk.fi
Anne Mohn, suunnittelija, TtM, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, anne.mohn(at)tyks.fi
Minna Syrjäläinen-Lindberg, koulutusalavastaava, TtM, Yrkeshögskolan Novia, minna.syrjalainen-lindberg(at)novia.fi
Tiina Tarr, opetuskoordinaattori, TtM, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, tiina.tarr(at)tyks.fi
Leena Salminen, yliopistonlehtori, TtT, dosentti, Turun yliopisto, leesalmi(at)utu.fi

Hyvinvointituotteiden rakennus

Hyvinvointitaidetta tuottamassa

Sote-palveluja uudelleen järjestettäessä on tär­keää ottaa kantaa myös siihen, miten hyvinvointipalvelujen, erityisesti taiteellisen toi­min­nan ja kult­­tuuri­palve­lui­den, järjestäminen toteutetaan uudessa mallissa. Uusi tilanne tarjoaa haas­teiden lisäksi myös mah­dol­­li­suuk­sia uudenlaisille rakenteellisille ratkaisuille ja avauksille, joiden avul­la soveltavan ja osallistavan taiteen palve­luja voidaan tuoda sään­nölliseksi osaksi sosiaali- ja terveysalan toimintaa.

Taiteellisen, osallistavan toiminnan merkitys eri kohderyhmien yleisen elämänlaadun, henkisen vi­rey­­den ja tervey­den lisääjänä sekä syrjäytymisen ehkäisemisessä on todettu tutkimuksissa ja se nä­kyy myös mie­tin­nöissä ja erilai­sis­sa toimenpideohjelmissa (mm. Liikanen 2010, 58–61; Liikanen 2014; Sii­vonen, Koti­lai­nen & Suoninen 2011; Räsänen 2011). Tästä huolimatta soveltavan taiteen omaksu­minen sään­nöl­liseksi osaksi sosiaali- ja terveyssektorin palveluja on osoittautunut erittäin haasteelliseksi. Sekä palve­lujen ostamisen että niiden tuottamisen raken­tee­seen on kaivattu perus­teellista raken­teellista muutosta, joka mahdollistaisi tuotteiden ja palvelujen ostamisen ja myymisen talou­dellisesti kestävällä tavalla. Tilaaja-tuottaja­poh­jainen ja yhä enenevässä määrin käyttäjälähtöinen palvelutoiminta kaipaa tuotteita, jotka vastaavat tar­pee­seen sekä määrällisesti että laadullisesti. Kolmannen sek­torin merkitys pal­ve­­lujen tuottajana kasvaa jatkuvasti, ja yrittäjämäiseen toimintaan kannustetaan voimallisesti. Toi­min­nalle on siksi rakennettava erilaisia tarkoituksenmukaisia ja joustavia malleja, jotka mahdollistavat toimeentulon joko yrittämi­sen tai työsuhteisen toiminnan kautta.

Taiteen soveltavan käytön -termillä viitataan taiteeseen, jota sovelletaan tavoitteellisesti erilaisiin ympäristöihin ihmisryhmille, joille taide ja taiteen saavutettavuus ei ole itsestäänselvyys. Taiteen soveltava käyttö on laaja alue ja siihen sisältyy monenlaisia lähestymistapoja, kuten osallistava tai yhteisöllinen taide. (Heikkilä&Tikkaoja 2015, 4.)

Erilaiset toimintakulttuurit haastavat yhteistyön

Soveltavan taiteen käyttöönoton esteenä nähdään monesti ammattialojen erilaiset toimintatavat. Taide- ja kulttuurialan ihmisille sosiaali- ja terveysala saattaa näyttäytyä säänneltyinä rakenteina ja hierarkiana, taide- ja kulttuuriala taas näyttäytyy sote-ammattilaisille hahmottumattomana ja vaikeasti lähestyttävänä. Kulttuuri- ja taidepalveluja ei ole aina helppo ostaa, laatu vaihtelee ja vaikutuksia on vaikea arvioida. Voi myös olla, että sosiaali- ja terveysalan sekä taide- ja kulttuurialan ammattilaiset ovat kielellisesti ja asenteellisesti kaukana toisistaan. (Kosonen 2013.)

Aivan kiistatonta vastaanottoa hyvinvointitaide ei ole saanut taiteilijoidenkaan piirissä. Sipilän hallituksen hallitusohjelman kärkihankekirjaus prosenttiperiaatteen laajentamisesta sosiaali- ja terveyssektorille on herättänyt niin taide- ja kulttuuripiireissä kuin myös julkisuudessa suhteellisen paljon keskustelua. Prosenttiperiaatteella, eli käyttämällä noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista taiteen hankkimiseen, on jo kauan tuotettu sairaaloihin ja muihin sote-laitoksiin teoksia, jotka tekevät laitosympäristöstä miellyttävämmän sekä potilaille, työntekijöille että vierailijoille. Nyt prosenttiperiaatetta haluttaisiin laajentaa koskemaan myös esitystaidetta. Suomen Taitelijaseura otti kantaa Helsingin Sanomissa 5.4.2016 taiteen itseisarvon ja taiteen vapauden puolesta. Seuran kannanotossa taiteen alistaminen hyvinvoinnin välineeksi nähtiin olevan uhka taiteen esteettisyydelle. Lisäksi toivottiin selkeää käsitteiden määrittelyä taideterapian, taiteen harrastamisen, kulttuuripalvelujen järjestämisen ja julkisen taiteen tiimoilta. Taitelijaseura korosti, että taidetta ei voi valjastaa ihmisten parantamisen palvelukseen etenkään korvaamaan varsinaista sairaanhoitoa. (HS 5.4.2016.)

Miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Humakin hallinnoiman Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen koulutuksiin ja tilaisuuksiin osallistuneet taitelijat näkevät soveltavan taiteen yhtenä, ehkä itselle uutenakin, mahdollisuutena työllistyä. Taiteilijoiden työllistyminen ja ansainta kun ei ole tunnetusti aina aivan yksikertainen asia. Taiteen soveltamisessa on eriasteisia mahdollisuuksia laajentaa taiteilijan työnkuvaa ja osaamista sekä päästä osaksi erilaisia työyhteisöjä ja vuorovaikutustilanteita. Soveltava taide ei sovi kaikille taitelijoille, mutta mikä tahansa taidelaji on varmastikin sovellettavissa taitelijan ammattitaidon ja vuorovaikutteisuuden avulla.

Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeen tavoitteena on löytää uusia tapoja eri alojen yhteistyön lisäämiseksi. Suomen Taiteilijaseuran mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden tilaajaosaamista tulee kehittää ja tukea (HS 5.4.2106), kuten myös taidelähtöisten tuotteiden ja palvelujen ostettavuutta on parannettava. Taidelähtöisten tuotteiden tuotekehitykseen paneudutaan hankkeessa erityisesti koulutuksen ja neuvontapalvelujen avulla. Lisäksi tavoitteena on luoda uusia malleja soveltavan taiteen ja tuotantojen ansaintalogiikan kehittämiseksi niin, että taiteen hyvinvointiosaamisesta olisi mahdollista luoda kestävää liiketoimintaa.

Hyvinvointia luodaan moniammatillisesti

Tämän päivän työyhteisöissä moniammatillisuus on usein välttämätöntä, koska työtehtävät ovat toisaalta pirstaloituneita ja toisaalta taas erikoisosaamista vaativia. Moniammatillisella yhteistyöllä tarkoitetaan tässä eri ammattialojen asiantuntijoiden yhteistyötä yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat tottuneet työskentelemään moniammatillisissa tiimeissä ainakin sote-alan sisällä (Isoherranen 2012), mutta mitä tapahtuu kun työpariksi tuleekin klassisen musiikin laulaja, sanataiteilija, draamaohjaaja, valokuvaaja tai kulttuurituottaja? Vastaavan kysymyksen voi asettaa myös toisinpäin: miten taitelija ja tuottaja pääsevät osaksi sote-alan ammattilaisten muodostamaa tiimiä ja kohtaamaan vaikkapa pitkäaikaishoidon asiakkaita tai mielenterveyskuntoutujia?

Uusia soveltavan taiteen tuotteita on hankkeen ensimmäisenä toimintavuotena synnytetty osana Tatu ja Sote – taiteen tuotanto hyvinvointityössä -täydennyskoulutusta. Koulutuksessa taiteilijoista, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista sekä tuottajista koostuvat tiimit tuotteistivat osallistavan tai soveltavan taidetuotteen tai -palvelun sosiaali- ja terveysalan kentälle myytäväksi. Tatu ja Sote -valmennuksen aloitti syksyllä 2015 neljäkymmentä opiskelijaa kolmessa eri ryhmässä Turussa, Jyväskylässä ja Lappeenrannassa. Monialaiset ryhmät synnytettiin syys-lokakuussa 2015 ja keväällä 2016 ensimmäiset tuotteet ovat markkinoitavissa. Ehkä konkreettista tuotetta tai palvelua tärkeämpi lopputulos valmennusprosessissa oli moniammatillisuuden, alojen ristiinpölytyksen ja uuden oppimisen prosessi, joka valmennettavilla oli väistämättä edessään.

Sosiaalinen sirkus
Kuva 1. Jyväskylän Tatu ja Sote -koulutuksessa tutustuttiin sosiaaliseen sirkukseen.

Hanna Kososen mukaan kulttuuri- ja taidepalvelujen käyttäminen esimerkiksi hoivalaitoksissa riippuu paljolti siitä, millainen suhde henkilökunnalla on taiteeseen ja kulttuuriin. Kosonen toteaa, että palveluita ostavat ne, jotka tuntevat taide- ja kulttuuripalvelut hyvin tai ovat saaneet niistä hyviä kokemuksia ja jotka uskovat taiteen ja kulttuurin voimaan. (Kosonen 2013, 2.)

Moniammatillisessa työyhteisössä tämän kynnyksen yli päästään, kun palvelua ja tuotetta suunnittelemassa ovat sekä taide- että sote-alan ammattilaiset yhdessä. Lisäksi kehitettävät hyvinvointialan tuotteet on räätälöity ja kehitetty vastaamaan asiakkaiden tarpeita taiteellista laatua tai tuotteistamisprosessia unohtamatta. Toisaalta eri ammattialoilla on hyvinkin vahva ammattialan yhteinen oma kieli, lainalaisuudet, rakenteet ja traditiot, joiden sisälle ulkoapäin voi olla vaikeaa päästä. Saman alan ihmiset jakavat alan konventiot, mutta toisille ne eivät ole välttämättä tuttuja. Monialainen tiimi pienentää kynnystä toimialojen yli.

Hankkeessa uskotaan, että käytännön työn kautta ja hyvien esimerkkien voimalla pääsemme vaikuttamaan myös siihen, että taiteellinen toiminta saataisiin juurrutettua osaksi sosiaali- ja terveysaloja. Hankkeen puitteissa onkin alettu rakentaa alueellisia asiantuntijaryhmiä, joiden jäsenet voivat viedä viestiä eteenpäin omissa viiteryhmissään. Tietoa osallistavan ja soveltavan taiteen hyvinvointivaikutuksista on jo paljon olemassa. Lisäksi on myös monia hyviä käytäntöjä, mutta systemaattisuutta, vaikuttavuutta ja laatua voidaan aina parantaa.

Hyvinvoinnin välitystoimisto on kolmevuotinen ESRrahoitteinen hanke, johon sisältyy koulutusta, neuvontaa ja tutkimusta taiteen hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen kärkenä on kehittää alaa tuottajan taitojen avulla kehittämällä ja tuotteistamalla taiteilijoiden palveluja ja pyrkimällä saamaan ne osaksi sosiaali- ja terveysalan rakenteita. Hankkeesta vastaa Humanistinen ammattikorkeakoulu ja partnereita ovat Turun ja Saimaan ammattikorkeakoulut ja Jyväskylän yliopisto. Mukana ovat myös Taiteen edistämiskeskus ja Turun sekä Jyväskylän kaupungit. Hanketta voi seurata www.hvvt.fi tai Facebookissa.

Kirjoittaja

Sanna Pekkinen, lehtori, FL, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sanna.pekkinen(at)humak.fi

Heikkilä, M. & Tikkaoja, O. (2015). Tatun ja Soten työkirja. Vinkkejä osallistavan taiteen tuotantoon taiteilijalle, tilaajalle & tuottajalle. Hyvinvoinnin välitystoimisto. Viitattu 4.4.2016. http://www.hvvt.fi/wp-content/uploads/sites/19/2015/10/HVVT_Tatu-Sote-Tyokirja_net.pdf

HS 5.4.2016. Suomen Taiteilijaseura: Taide ei ole mikään laastari, sitä ei saa eikä pidä välineellistää. Helsingin Sanomat.

Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18, Sosiaalipsykologia. Helsingin yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Unigrafia. Viitattu 4.4.2016. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf

Kosonen, H. (2013). Johan nyt on markkinat – vai onko? Taide- ja kulttuurilähtöisten palveluiden markkinat sosiaali- ja terveysalalla. Loppuraportti. Luovien alojen liiketoiminnan kehittämisyhdistys Diges ry. Viitattu 4.4.2016. http://www.luovasuomi.fi/article/1779

Liikanen, H.-L. (2010). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010–14. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1 Viitattu 29.4.2016. http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2010/liitteet/OPM1.pdf?lang=fi

Liikanen, H.-L. (2014). Taidetta ja työn iloa. KULTA-tutkimus 2012–2013. Viitattu 29.4.2016. http://docplayer.fi/2929649-Taidetta-ja-tyon-iloa.html

Räsänen, R. (2011). Ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoidon asiakkaiden elämänlaatu ammattityön ja johtamisen vaikutus siihen. Akateeminen väitöstyö. Lapin yliopisto.

Siivonen, K., Kotilainen, S. & Suoninen, A. (2011). Iloa ja voimaa elämään. Nuorten taiteen tekemisen merkitykset Myrsky-hankkeessa. Nuorisotutkimusseuran verkkojulkaisuja 44. Viitattu 29.4.2016. http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/myrsky2011.pdf

Formulating belongingness scale for higher education students – a pilot study

Introduction

The starting point of this pilot study and the larger project around it was the concern about student wellbeing in higher education institutions (HEIs). In a recently published study the students of Finnish universities of applied sciences felt that the strongest factors associated with their ability to study were their personal resources and their social study environment (Lavikainen 2010: 97–108). Many studies report that students feel less satisfied with their lives than the general population (Vaez, Kristenson, & Laflamme 2004; Kjeldstadli et al. 2006).

Student wellbeing can be examined from the viewpoints of general life-satisfaction (Krokstadt 2002), self-esteem (Mellor, Cummins, Karlinski & Storer 2003), stress (Lopez et al. 2001) and coping (Vitaliano et al. 1985). However, the belongingness dimension seems to be increasingly important one when we look at the higher education institutes nowadays. The concept ‘belongingness’ has been used more than before since the 1960s (e.g. Osterman 2000; Levett-Jones et al. 2007). It has been defined from the various viewpoints in social sciences and psychology. According to Hagerty et al. (1992), ‘sense of belonging is the experience of personal involvement in a system or environment so that persons feel themselves to be an integral part of that system or environment’. Baumeister and Leary (1995) and Somers (1999) define belongingness ‘as the need to be, and the perception of being involved with others at different interpersonal levels, which contributes to one’s sense of connectedness (being part of, being accepted, fitting in) and esteem while providing reciprocal acceptance, caring and valuing each other.

Belongingness, connectedness and integration or lack of them, are related to many wellbeing factors of students: self-esteem, burdensomeness, sleep, depression, risk of suicides (Lee 2002; Armstrong et al. 2009; Wong et al. 2011). They are also associated with student retention, academic attitudes, motives and progress which are professional, scientific and economic indicators of success for individual students and for higher education institutions (Tinto 1975; Osterman 2000; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008). According to Tinto (1975) student drop out is associated with the students’ degree of academic integration, and social integration. This is why higher education institutions need instruments to follow up students’ sense of belongingness.

Konrath et al. (2011) found that empathy amongst American college students has been declining sharply since 2000 and so has the capacity to take another persons’ perspective into consideration. School shootings are the most serious indicator of separation and malaise. According to Newman (2004), the school shooters are far from being ”loners” but rather ”joiners” whose attempts at social integration have failed. School bullying may lead to a negative view of students’ peers and schoolmates. In the long run, the effects include an increased risk of depression and a negative attitude toward other young adults. (Ministry of Justice, Finland 2009). Lack of integration, belongingness or connectedness characterise often these youngsters. The extent of school shootings indicate that something must be done to improve the wellbeing of the students.

This study is a part of a larger research and development project called ‘Promoting student
wellbeing in Second Life’. The purpose of the project was to promote the availability of student wellbeing services in real world and virtual world. It was financed by the Finnish Ministry of Social Affairs and Health. In previous phases of the project, a qualitative study was conducted involving the students and staff of one large Finnish University of Applied sciences (UAS) in order to find means to promote communal wellbeing and a sense of belongingness. On the basis of those suggestions, an action model was set up for communal meeting spaces that had been established. Also virtual student wellbeing services were constructed and studied their usefulness.

In order to promote belongingness in higher education institutes, we must have instruments to measure it. The aim of this part of the study was to formulate a scale measuring belongingness in higher education institutions.

Materials and methods

Data collection

This pilot study was conducted during spring 2011. Helsinki Metropolia University of Applied Sciences is a multidisciplinary higher education institute having about 16,000 students with 67 degree programmes, 14 of them being taught in English. An invitation to take part in the study via a web-based questionnaire was placed in an internal information portal of University of Applied Sciences. Identical paper questionnaires with boxes for returning them were also placed in seven communal meeting places created in the previous phase of this project. The questionnaires and hard copy versions of them were available in the web for three weeks. The data received from the web based questionnaires was converted to SPSS PASW 18 program directly after the end of the data collection period. The boxes were collected back by the project group members and coded to the same SPSS matrix as the web based data by the first author of this article. This program was also used for the analysis.

Instrument

The questionnaire began with eleven background questions, four of them about sosiodemographic issues (age, gender, marital status and number of children or other dependents), three about studies (degree programme of the respondent, years of studies and basic education), and four about taking part in student or other activities.

There are many scales measuring belongingness (e.g. Mehrabian 1994; Leary et al. 2007). The 35- item instrument was developed on the basis of the Levett-Jones Belongingness Scale – Clinical Placement Experience (Levett-Jones et al. 2009), which has its ground on the work of Baumeister and Leary (1995) and Somers (1999). This scale was chosen on the basis of instrument development because the Levett-Jones (2009) instrument has also been developed in the higher education context in an institution respective to universities of applied sciences in Finland. The construct validity and consistency reliability of the Levett-Jones (2009) scale were high. The authors believe that belongingness is multifaceted concept that needs to be examined from several viewpoints. The benefit of the scale chosen (Levett-Jones et al. 2009) is that it is multidimensional. The permission to use and modify the scale was received from the creator of the scale in written.

The Levett-Jones et al. (2009) BES–CPE –instrument had 34 items which formed three factors: Esteem subscale (Cronbach’s alpha 0.92) comprising statements being in held esteem by one’s work colleagues, Connectedness subscale (Cronbach’s alpha 0.82) included statements concerned with interpersonal connections, and items included in Efficacy subscale (Cronbach’s alpha 0.80) were about efficacious behaviours undertaken to enhance one’s experience of belongingness. Four of the original items (Q6, Q11, Q15 and Q27) were left out of the questionnaire because they were specific to clinical replacement. Five new items about cooperation and meeting places were added because in the qualitative study by Jenze (2010), which was also part of the same larger study, it was found out that in the higher education context, communal meeting places are very important in order to gain a feeling of belongingness. BES–CPE items Q12 and Q22r, which were excluded from the factor analysis in the testing by Levett-Jones et al. (2009), were included in our questionnaire, but not item Q6. In the instrument the phrase ’clinical replacement’ was substituted with ’University of Applied Sciences’ or the name of it, or ’student community’. The word ’colleagues’ was replaced with the words ’fellow students’ or ’student mates’. Considering the amount of customized and revised items, it can be stated that in this study a new instrument having its grounds in the theoretical structure in the work of Levett-Jones et al. (2009) was formulated.

The instrument was delivered in Finnish and English languages. The customization and first version of the translation was made by the Finnish language project group members who all have good skills in English language. The accuracy of the translation was reviewed by a translator who is both native English and Finnish language speaker. The questionnaire applied five-point Likert-scale. The choices were 1 = never true, 2 = rarely true, 3 = sometimes true, 4 = often true and 5 = always true.

Analysis

The psychometric properties of the instrument were tested in the same way as in the study of Levett-Jones et al. (2009). Principal component analysis with varimax rotation and Kaiser Normalization was performed. The number of factors was restricted to three and Cronbach’s alphas were calculated in order to determine internal consistency of the scales.

Permission for the study was asked from and granted by the vice rector of the University of Applied Sciences. A letter explaining the purpose, financier, voluntary of responding, executors and time of responding was enclosed to the electronic as well as to the paper format questionnaires.

Results

Background variables

Although the questionnaire was available for all the students of the University of Applied Sciences (n=16 000), only 57 responses were received. These represented all the faculties of the UAS: Business school, Civil engineering and building services, Culture and creative industries, Health care and nursing, School of information and communication technology, Industrial engineering, and Welfare and human functioning. The mean age of the respondents was 24 years, with 37% of them married or living in a registered relationship, and there were students from all the semesters of the three and a half years that completing a degree takes. Most of them (75%) had college-level training as basic education, and 60% of them belonged to some real-life community and the same proportion of them to some virtual community.

Psychometric testing

Principal component analysis with varimax rotation and Kaiser Normalization was performed for all the 35 variables of the belongingness scale. Eight components with eigenvalues greater than one were extracted accounting 73.44% of the variance. However, this factor structure did not fit into the theory of the instrument because the first factor comprised most of the variables and the remaining seven factors consisted of one to three items. Factor solutions with five to three factors were run, and out of those the three-factor solution fitted best to the theory of belongingness in the context of higher education institutions. This three-component solution accounted for 52.12% of the higher education institutions students’ sense of belongingness.

The variables stemming from the original scale of Levett-Jones et al. (2009) and the new items created for this study loaded to the factors quite in a different way than in the study of Levett-Jones et al. (2009). For that reason they were renamed. Items loading to the first factor (n=22) were about feeling connected to other students and being part of student community. The first factor accounted for 27.78% of the variance. The items loading to the second factor (n=9) described feeling part of, and belonging to the UAS as higher education institution: importance of cooperation between the degree programmes, taking part to common activities and about the relation to the UAS staff. This factor accounted for 12.44% of the variance. The third factor having four items was about the integration to the student community and higher education institution. It explained 11.97% of the variance. (Table 1)

Table 1. Rotated component loadings of the instrument.
Table 1. Rotated component loadings of the instrument.

Cronbach’s Alpha of the first factor ‘Connectedness to the student community’ was 0.95 and item– factor correlations varied between 0.37 (weakest) and 0.84 (strongest). However, leaving any statement out of the scale would not have given higher Alpha to the scale. Scale ‘Connectedness to higher education institution’ received Cronbach’s Alpha 0.84. Item–scale correlations were between 0.23 and 0.70. Leaving out the item ‘I have liked the University of Applied Sciences’ lecturers I have met’ would have given Alpha size of 0.85. The variable was left on the scale because of its importance from the viewpoint of content. The last factor ‘Integration’ received Cronbach’s Alpha 0.81 with item scale variation between 0.49 and 0.80. Leaving the last two items out would have resulted a higher Alpha. The scale was given the name Belongingness in Higher education institutions BES-HE (Table 2)

Table 2. Cronbach's Alphas of the BES–HE scale.
Table 2. Cronbach’s Alphas of the BES–HE scale.

Belongingness in the higher education institute

In the University of Applied Sciences where the study was made the students gave highest scores to Connectedness to student community dimension of belongingness (mean 3.92), scale Integration mean score was 3.82 and Connectedness to higher education institute 3.48. There was no difference between genders in the sense of belongingness but all the dimension of if had mild inverse correlation with age (0.33 to 0.43).

Discussion

Limitations of the study

The weakest point of the study is the low response rate of the study. Only 57 students answered the questionnaire although there were about 16,000 students in the UAS in question. Although the sample size was small, the respondents represented all the faculties of the UAS. However since the number of respondents was so low, there may be some selection in the sample e.g. students that are most interested in student wellbeing and social issues may have responded. This may have caused some bias to the responses favouring more positive views about the belongingness in the University of Applied Sciences in question.

The data collection was performed as a part of a larger study and comprised only a part of it. The questionnaire as an entity was too long and the marketing of the study could also have been better. However, this was a pilot study and the number of answers received was enough for running validity and reliability tests. Johanson and Brooks (2010) suggest that 30 representative participants from the population of interest is a reasonable minimum recommendation for a pilot study where the purpose is preliminary survey or scale development. The study was performed in just one UAS of Finland, which poses a limitation of geographic generalization. However, being the largest and multidisciplinary UAS in Finland, students all over the country and also from other countries apply for and study in this UAS. Because of the small response rate the results are only indicative need validation with larger and more geographically representative sample. It should also be culturally validated.

Subscales

The BES–HE items loaded to the three factors quite differently than in the validation study of BES– CPE instrument by Levett-Jones et al. (2009), which was made in the context of clinical placement. To the first factor loaded about equal proportion of items from each three original subscales of BES– CPE plus one of the four new statements. However, although the factor structure looked different compared to the BES–CPE scale, it was quite logical when thinking about the context of BES–HE instrument. In the context of higher education social connectedness to individual students is one dimension of belongingness, and commitment to educational institution another (e.g. Allen et al. 2008). The student may feel connected to the fellow students but not connected or committed to the higher education institution or vice versa. To the third factor were loaded four statements which indicate integration to the student community and to the UAS as a higher education institution. In the lives of UAS students, integration is one of the most important developmental tasks especially during the first year of study but also for the students of all the semesters. Like Hagerty et al. (1992) state, integration or ‘experience of personal involvement in a system or environment’ is one central dimension of belongingness. This is why the last factor was given the name Integration.

All the dimensions of belongingness are important but also some different meaning for the higher education students may be found. If we think about individual students’ mental health and general wellbeing the subscales ‘Connectedness to student community’ and ‘Integration’ are the most important. If students feel respected, accepted and supported by other students and is involved in the student community, communicating freely with fellow students, they are better equipped to withstand many threats of student life such as lack of self-esteem in the face of failures, depression, stress and burdensomeness (Lee 2002; Armstrong et al. 2009; Wong et al. 2011). If the student does not feel connected to the student community, it may lead to adverse behaviour as may be read e.g. in the reports about school massacres (Ministry of Justice, Finland 2009). The subscale ‘Connectedness to HE institution’ which comprised items about cooperation between different degree programmes and staff may have more to do with the education success indicators. If the student feels at home in the higher education institution, gets along with the staff, feels that he is supported enough by the institution, this has a positive impact on the retention and progress of the studies (Tinto 1975; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008).

Conclusions

As a result of this pilot study, Belongingness in Higher education institutions scale was formed. It comprises three subscales totalling 35 items. Supported by theories of the topic (e.g. Tinto 1975; Rosenthal et al. 2007; Allen et al. 2008) and on the basis of the results of this study the authors suggest that the subscales ‘Connectedness to student community’ and the subscale ‘Integration’ are associated with student wellbeing. They also suggest that the subscale ‘Connectedness to higher education institution’ is associated with success indicators of higher education institutions.

Authors

1st and corresponding author: RT, PhD, Principal Lecturer Eija Metsälä, eija.metsala@metropolia.fi Coordinator, Learning centre for evidence-based practice, Helsinki Metropolia University of Applied Sciences, Health care and nursing

2nd author: RT., MSc., Senior Advisor Eija Heiskanen

3nd author: B. Soc. Sci., Wellbeing Advisor Maarika Kortelainen

Allen, J., Robbins, S.B. & Casillas, A. 2008. Third-year college retention and transfer: Effects of academic performance, motivation, and social connectedness. Research in Higher Education, 49 (7), 647–664.

Armstrong, S. & Oomen-Early, J. 2009. Social connectedness, self-esteem, and depression symptomatology among collegiate athletes versus nonathletes. Journal of American College Health, 57(5), 521–526.

Baumeister, R. & Leary, M. 1995. The need to belong: Desire for interpersonal attachments as a fundamental human motivation. Psychological Bulletin, 117(3), 497–529.

Hagerty, B., Lynch-Sauer, J., Patusky, K., Bouwserna, M. & Collier, P. 1992. Sense of Belonging: A vital mental health concept. Archives of the Psychiatry Nursing, 3, 172–177.

Jenzte, M. 2010. There is no worse thing than to be left alone. Developing communal wellbeing in Metropolia University of Applied Sciences (in Finnish language with English abstract) Unpublished Master thesis in Degree programme of Development and Leadership in Health Care and Social services.

Johanson, G.A. & Brooks, G. P. 2010. Initial Scale Development: Sample Size for Pilot Studies.
Educational and Psychological Measurement 70(3), 394–400.

Kjeldstadli, K., Tyssen, R., Finset,A., Hem, E.,  Gude, T. Gronvold, N.T., et al. 2006. Life satisfaction and resilience in medical school – a six-year longitudinal, nationwide and comparative study. BioMed Central Medical Education, 6:48. http://www.biomedcentral.com/content/pdf/1472-6920-6- 48.pdf (Accessed 22.12.2011)

Konrath, S. H. 2011. Changes in dispositional empathy in American college students over time: A meta-analysis. Personality and Social Psychology Review, 15, 180–198.

Krokstad, S., Johnsen, R. & Westin, S. 2002. Social determinants of disability pension: a 10-year follow-up of 62 000 people in a Norwegian county population. International journal of Epidemiology, 31, 1183–1191.

Lavikainen, E. 2010. Opiskelijan ammattikorkeakoulu 2010. Tutkimus ammattikorkeakoulu- opiskelijoiden koulutuspoluista, koulutuksen laadusta ja opiskelukyvystä. (With English abstract. Students’ University of Applied Sciences 2010. A study about the UAS’s students’ routes of learning, quality and capacity of learning). Opiskelijajärjestöjen tutkimussäätiö 35/2010.

Leary, M. R., Kelly, K. M., Cottrell, C. A. & Schreindorfer, L. S. 2007. Individual differences in the need to belong: Mapping the nomological network. Unpublished manuscript, Duke University.

Lee, R. M., Keough, K. A. & Sexton, J. D. 2002. Social connectedness, social appraisal, and perceived stress in college women and men. Journal of Counseling & Development, 80(3), 355–361.

Levett-Jones, T., Lathlean, J., Higgins, I., & McMillan, M. 2009. Development and psychometric testing of the Belongingness Scale–Clinical Placement Experience: An international comparative study. Collegian, 16, 153–162.

Levett-Jones, T., Lathlean, J., Maguire, J. & McMillan, M. 2007. Belongingness: A critique of the concept and implications for the nursing education. Nurse Education Today, 27(3), 210–218.

Lopez, F. G., Mauricio, A. M., Gormley, B., Simko, T., & Berger, E. 2001. Adult attachment orientations and college student distress: The mediating role of problem coping styles. Journal of Counseling and Development, 79(4), 459–465.

Mehrabian, A. (1994). Evidence bearing on the Affiliative Tendency (MAFF) and Sensitivity to Rejection (MSR) scales. Current Psychology, 13, 97–116.

Ministry of Justice, Finland. 2009. Jokela school shooting on 7 November 2007. Report of the Investigation Commission. Publication 2009:1.

Newman, K., Fox, C., Harding, D., Mehta, J. & Roth W. 2004. Rampage: The Social Roots of School Shootings. New York: Basic Books.

Osterman, K. F. 2000. Students’ need for belonging in the school community. Review of Educational Research, 70, 323–367.

Rosenthal, D. A., Russell, J., &Thomson, G. 2007. Social connectedness among international students at an Australian university, Social Indicators Research 84 (1), 71–82.

Somers, M. 1999. Development and preliminary validation of a measure of belongingness. PhD, Psychology thesis, Temple University, Philadelphia, USA.

Tinto,V. 1975. Dropout from Higher Education: A Theoretical Synthesis of Recent Research Review of Educational Research 45, 89–125.

Vitaliano, P.P., Russo, J., Carr, J.E., Maiuro, R.D., & Becker, J. 1985. The Ways of Coping Checklist – Revision and Psychometric Properties. Multivariate Behavioral Research, 20, 3–26.

Wong, Y. J., Koo, K., Tran, K. K., Chiu, Y.-C. & Mok, Y. 2011. Asian American College Students’ Suicide Ideation: A Mixed-Methods Study. Journal of Counseling Psychology, 58(2), 197–209.

Sosiaalinen kaverirobotti avuksi hoitotyöhön

Johdanto

Väestörakenteen muuttuminen on haaste suomalaiselle yhteiskunnalle. Suomessa oli Tilastokeskuksen virallisen väestörakennetilaston mukaan v. 2010 lopussa 80 vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia henkilöitä lähes 256 000. Määrä on viisinkertaistunut viimeisen 40 vuoden aikana. Väestöllinen (demografinen) huoltosuhde on suure, jolla verrataan lasten (alle 15 vuotta) ja vanhuseläkeikäisten (yli 65 vuotta) määrää työikäisen väestön määrään. Kuva 1 kertoo kuinka rajussa muutoksessa olemme lähivuosina ja vuosikymmeninä: tällä hetkellä suhde on vähän yli 50, 2010- luvun lopulla se ylittää 60 ja 2020-luvulla se menee jo yli 70. Uusimman EU:n väestörakenneraportin mukaan Suomessa on EU-alueen vanhin väestö vuonna 2020, kun mittarina käytetään yli 65- vuotiaiden ja työikäisten välistä suhdetta (Demography report 2010, 161). Väestörakenteen lisäksi toinen hoitotyöhön vaikuttava asia on pitkäaikaissairauksien lisääntyminen. Esimerkiksi tyypin 2 diabetekseen sairastuneiden määrä kasvaa huolestuttavaa vauhtia eikä vain vanhusväestöllä. Diabetes on Suomessa myös melko yleinen lasten ja nuorten sairaus ja sairastuneiden määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan.

Kaikki nämä muutokset tarkoittavat sitä, että hoitohenkilökuntaa tarvitaan tulevaisuudessa lisää ,ja sen ohella tarvitaan kaikkia mahdollisia teknologisia ratkaisuja, joilla voidaan avustaa pitkäaikais- sairauksien hoitotyötä ja edesauttaa vanhusten selviämistä pidempään kotona. Palvelurobotiikka on eräs keinoista, joilla haetaan apua näihin tulevaisuuden haasteisiin. Palvelu- ja kaverirobotit eivät tule korvaamaan ihmisiä hoitotyössä vaan ovat vain yksi apuväline muiden joukossa. Tässä artikkelissa kerrotaan kaverirobotin kehitystyöstä ja sen käyttökokemuksista seniorikansalaisten parissa sekä kaverirobotin sovellukseksi kehitetystä diabetes-päiväkirjasovelluksesta.

Kuva 1. Suomen väestöllinen huoltosuhde 2010 ja ennuste vuoteen 2050 (Suomen virallinen tilasto 2010)
Kuva 1. Suomen väestöllinen huoltosuhde 2010 ja ennuste vuoteen 2050 (Suomen virallinen tilasto 2010)

Sosiaaliset robotit, kaveri- ja palvelurobotit

Palvelurobotti voidaan kansainvälisen robotiikkayhdistyksen (IFR) mukaan määritellä robotiksi, joka toimii osin tai täysin autonomisesti tuottaen palveluja ihmisille tai laitteille, pois lukien tuotannolliset tehtävät (Kuivanen 1999, 140; Pieskä, Luimula, Jauhiainen & Spitz 2012). Palveluroboteilla on jo nyt monia käyttökohteita ihmisten arjen helpottamisessa, mm. viihdekäytöstä siivoukseen, ruohon- leikkaukseen, pelastustehtäviin, rakentamiseen, vartiointiin, tarkastustehtäviin, vanhusten valvontaan sekä vammaisten apuväline- ja kuntoutuskäyttöön. Palvelurobotiikka on kovassa kasvussa: IFR:n tilastojen mukaan kotikäyttöön tarkoitettuja palvelurobotteja myytiin vuonna 2010 noin 1.4 miljoonaa kappaletta ja niitä ennustetaan myytävän vuosina 2011–2014 lähes 10 miljoonaa. Microsoftin perustaja Bill Gates onkin arvioinut kotikäyttöön tarkoitettujen palvelurobottien muodostuvan seuraavan vuosikymmenen aikana lähes yhtä merkittäväksi liiketoiminnaksi kuin kotitietokoneet, joihin liittyneitä Gatesin visioita pidettiin 1980-luvulla utopistisina (Gates 2007).

Sosiaalisiin robotteihin lasketaan monenlaisia palvelurobotteja, jotka kykenevät kommunikoimaan ihmisten tai toisten robottien kanssa. Sosiaaliset robotit voidaan jakaa avustaviin robotteihin, sosiaalisesti vuorovaikutteisiin robotteihin ja näiden yhdistelmään eli sosiaalisesti vuorovaikutteisiin robotteihin (Feil-Seifer & Mataric 2005; Salem, Kopp, Wachsmuth, Rohlfing, Joublin, 2012). Kaveri- robotiksi voidaan kutsua luonnollisella ja intuitiivisella tavalla kommunikoivia palvelu- tai sosiaalisia robotteja, jotka ovat suunniteltuja pääosin henkilökohtaiseen käyttöön kodinomaisissa tiloissa (Dautenhahn, Woods, Kaouri, Walters, Koay & Werry 2005).

Centria Ylivieska on aloittanut lokakuussa 2010 Kaveri-nimisen palvelurobotin kehitystyön ranskalaisen Robosoftin 2010 markkinoille tuoman Kompai-palvelurobotin alustan pohjalta. Tavoitteena ei ole olut kehittää ihmisiä korvaavaa mekaanista hoitajaa, vaan tutkia, mitä apua palvelurobotista voisi olla hoitotyön arjessa. Robosoftin Kompai on tarkoitettu vanhusten tai vammaisten avuksi kotona tai palvelutaloissa. Se on pitkän kehitystyön tulos, jossa on kuvan 2 mukaisesti paljon sensoreita ja tekoälyä. Centriassa on kehitetty robotin suomalaista multi- modaalista käyttöliittymää, jossa perustapoina kommunikointiin ovat suomenkielinen puhe ja kosketusnäyttö. Suomenkieliseen puheentunnistukseen liittyvää käyttöliittymää on kehitetty yhteistyössä Lingsoft Oy:n kanssa.

Kaveri voikin nykyisin tehdä jo monenlaisia asioita: tunnistaa puhetta, vastata kysymyksiin, navigoida huoneissa laserskannerin pohjalta muodostamansa kartan avulla, muistuttaa lääkkeenotosta ja tapaamisista, ottaa yhteyden lääkäriin, välittää etähoitoa, pitää muistilistoja (esimerkiksi ostoslistat), lähettää sähköposteja, soittaa musiikkia tai laulaa itse. Kaveriin on tarkoitus jatkossa liittää myös langatonta tekniikkaa hyödyntäviä mittauksia. Mobiili- ja palvelurobotiikan kehittämistä tehdään Centriassa yhteistyössä mm. tokiolaisen Ochanomizun yliopiston kanssa (Komatsuzaki, Tsukada, Siio, Verronen, Luimula & Pieskä 2011). Yhteistyö on lähtenyt liikkeelle reilut pari vuotta sitten, ja sitä on jatkettu molemminpuolisten tutkijanvaihtojen avulla. Myös hollantilaisen NHL Hogeschool Leeuwardenin kanssa on tehty opiskelijaprojekteina yhteistyötä kaverirobotin kehittämisessä. Käytettävyystutkimusta mobiilirobottien käytössä on tehty yhteistyössä Oulun yliopiston Oulun Eteläisen Instituutin tutkimusryhmän kanssa (Luimula, Sääskilahti, Partala, Pieskä & Alaspää 2010).

Kuva 2. Centrian Kaveri-robotin teknologiaa
Kuva 2. Centrian Kaveri-robotin teknologiaa

Sosiaalisen kaverirobotin käyttökokemuksia

Robottia on testattu muutamalla n. 70–75-vuotiaalla henkilöllä, testauspaikkana on toiminut ammattikorkeakoulun takkahuone. Testausryhmässä oli mukana myös kaksi lähihoitajataustaista tuotantotalouden insinööriopiskelijaa, jotka toivat tutkimustilanteisiin arjen realismia. Puolelle tekstihenkilöistä olivat tietokoneet tuttuja, mutta pari henkilöä esimerkiksi käytti kosketusnäyttöä ensimmäistä kertaa. Koehenkilöt eivät kuitenkaan vierastaneet robottia, ja heiltä saatiinkin hyviä ideoita ja kehittämisehdotuksia. Laitetta on tarkoitus kokeilla myöhemmin myös palvelukodissa, jossa robotin päätarkoitus on säästää askelia hoitokodin arjessa. Kehitystyössä mukana ollut hoitoalan yrittäjä näkee palvelurobotin mahdollisia käyttökohteita löytyvän mm. tavaroiden hakuun, ovien aukaisuun, uutisten lukuun vanhuksille tai toivelaulukonsertin pitämiseen liittyen. Centrian Kaveri on ollut medialle kiinnostava kohde ja se on ollutkin runsaasti esillä lehdistössä, TV:ssä ja sähköisessä mediassa (kuva 3).

Kuva 3. Kaverirobotin testausta, kuva Yle Areenan videosta
Kuva 3. Kaverirobotin testausta, kuva Yle Areenan videosta

Centria on toteuttanut vuoden 2011 aikana testisovelluksiin myös seniorikansalaisille ja ravintola- asiakkaille muutamia pienimuotoisia pelejä. Senioreille on suunniteltu tietokilpailutyylisiä kysymyksiä, joissa käyttäjä valitsee vastausvaihtoehdoista oikean. Kysymykset on suunniteltu senioreiden arkeen tarjoten heille virikkeitä esimerkiksi kahvihetken yhteyteen. Peli sisältää myös hallintasovelluksen, jolla hyvinvointialan ammattilaiset voivat ilman ohjelmointitaitoa lisätä kysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja. Ravintola-asiakkaille on puolestaan rakennettu peli, jossa asiakkaan on etsittävä kahdesta kuvasta eroavaisuuksia. Myös tässä tapauksessa tarjolla on hallintasovellus ravintolan henkilökunnalle. Pelin kuvamaailma on pyritty valitsemaan siten, että kuvat liittyvät ravintolan toimintaan tai alueen matkailutarjontaan. Peliä on kehitetty lasten viihdyttämiseksi ravintolassa ruoan valmistusta odotellessa.

Kaveri apuna pitkäaikaissairauksien omaseurannassa

Diabeteksen hoitoon liittyvät päivittäiset tapahtumat, kuten verensokerin mittaustulokset, hiilihydraattimäärät ja insuliiniannokset kirjataan perinteisesti käsin paperiseen päiväkirjaan. Diabeteksen hoidossa tämä omaseuranta on ensiarvoisen tärkeää mahdollisimman hyvän hoitotasapainon saavuttamisen kannalta. Omaseurannan tärkeys korostuu eteenkin lasten ja nuorten diabeteksen hoidossa, jolloin verensokerin käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä on runsaasti. Näitä tekijöitä ovat mm. ravinnosta saatavat hiilihydraattimäärät, insuliiniannokset, liikunta, sairaudet ja tunnetilat. Pienten lasten kohdalla useasti päivän aikana tehtävä verensokerin mittaus on välttämätöntä, koska lapsi ei osaa välttämättä itse tunnistaa korkean tai matalan verensokerin oireita. Kattavan seurannan avulla verensokeritasapainoon vaikuttavien tekijöiden välille voidaan kuitenkin löytää riippuvuussuhteita ja niiden avulla parantaa hoitotasapainoa. Omaseurannan tuloksia tarkastellaan myös diabeteshoitajalla ja lääkärillä käyntien yhteydessä. Tällöin omaseurantaa tarkastellaan takautuvasti muutamia viikkoja käsittävältä jaksolta mahdollisia hoitoon liittyviä muutoksia mietittäessä.

Perinteisen päiväkirjan käytössä voi ongelmakohdaksi muodostua esimerkiksi merkinnöille varatun tilan riittämättömyys, kun merkintöjä tulee runsaasti. Myös epäselvästi kirjatuista merkinnöistä tehdyt virhetulkinnat ja virheelliset merkinnät voivat tuoda ongelmia. Päiväkirjaan tehdään paljon myös sellaisia merkintöjä, jotka olisivat mahdollista saada automaattisesti, kuten tapahtuman aika tai verensokerin mittaustulos. Perinteinen päiväkirja ei luonnollisestikaan pysty tarjoamaan aineiston minkäänlaista prosessointia.

Verensokerimittarit tyypillisesti näyttävät mitattujen tulosten keskiarvon, korkeimman ja matalimman tuloksen sekä mittausten lukumäärän. Mittareissa on myös toimintoja, joilla voidaan esimerkiksi merkitä mitattu tulos ennen tai jälkeen ateriaa olevaksi. Mittareista voidaan siirtää mittaustulokset tietokoneelle, jossa niistä voidaan erillisellä ohjelmalla muodostaa kuvaajia ja tehdä erilaisia yhteenvetoja. Omahoidossa hoitotasapainoon vaikuttavien tekijöiden syy- ja seuraus- suhteita mietittäessä mittarissa tietokoneelle siirretty aineisto ei edelleenkään sisällä insuliini- annoksia tai hiilihydraattimääriä. Nämä olennaiset tiedot tapahtumien ajankohtineen pitäisi käsin syöttää ohjelmistoon omaseuranta-päiväkirjasta. Pelkästään mittaustulosten siirtäminen mittarilta tietokoneelle on aikaa vievä tapahtuma, joka jää helposti tekemättä, puhumattakaan päiväkirjaan tehtyjen merkintöjen syöttämisestä ohjelmistoon.

Kaverirobotille sovellukseksi kehitettiin diabetes-päiväkirjasovellus, jonka tavoitteena on helpottaa ja kehittää diabeteksen omaseurantaa ja sitä kautta edesauttaa parempaan hoitotasapainoon pääsyä. Tätä sovellusta on mahdollista käyttää myös Android Tablet-PC:lle toteutettuna versiona. Kehittämisen perusajatuksena on ollut koota samaan aineistoon hoitotasapainoon vaikuttavat pää- tekijät mahdollisimman helppokäyttöisesti. Päiväkirjan käyttäjä syöttää tiedot kalenterinäkymään päivittäisistä insuliiniannoksista, hiilihydraattimääristä, verensokerin mittaustuloksista sekä muista hoitoon liittyvistä tärkeistä tapahtumista.

Kuva 4. Kalenterinäkymä verensokerin mittaustuloksien, hiilihydraattimäärien ja insuliiniannoksien syöttämistä varten
Kuva 4. Kalenterinäkymä verensokerin mittaustuloksien, hiilihydraattimäärien ja insuliiniannoksien syöttämistä varten

Päiväkirjasovelluksen myötä omaseurannan aineistosta voidaan helposti tuottaa eritavoin valmiiksi prosessoituja tuloksia, jotka helpottavat hoitotasapainoon liittyvien tekijöiden havaitsemista. Prosessointimahdollisuuksina ovat esimerkiksi verensokerin mittaustulosten, insuliiniannosten ja hiilihydraattimäärien keskiarvon sekä keskihajonnan laskeminen halutulle aikavälille. Omaseurantaan syötettyä aineistoa voidaan esittää tarvittaessa myös kuvaajien avulla, jossa syötetyt tulokset havainnollistuvat toisiinsa suhteutettuna kokonaisuutena.

Kuva 5. Hiilihydraattimäärät (pylväät), lyhytvaikutteiset insuliiniannokset (kapeat alueet), pitkävaikutteiset insuliiniannokset (leveät alueet) ja verensokerin mittaustulokset (käyrällä yhdistetyt pisteet)
Kuva 5. Hiilihydraattimäärät (pylväät), lyhytvaikutteiset insuliiniannokset (kapeat alueet), pitkävaikutteiset insuliiniannokset (leveät alueet) ja verensokerin mittaustulokset (käyrällä yhdistetyt pisteet)

Kehittämissuunnitelmia

Kaveri-robottiin on tarkoitus jatkossa liittää myös langatonta tekniikkaa hyödyntäviä mittauksia mm. vanhuksen terveystilan (kuume, pulssi, verensokeri) ja huoneen lämpötila- tai häkämittauksiin liittyen. Tavoitteena on myös edelleen kehittää päiväkirjasovelluksen helppokäyttöisyyttä sekä lisätä omaseurannan innostavuutta eteenkin lapsia ajatellen. Näihin tavoitteisiin ratkaisumahdollisuuksina ovat mittaustulosten langattoman tiedonsiirron käyttäminen ja peleistä tutun tekniikan soveltaminen innostajana ja uusien asioiden oppimisen tukena. Tulevaisuudessa kaverirobottiin on tarkoitus integroida myös yksinkertainen käsivarsi esim. lääkerasian tai vesilasin poimimista varten.

Centria on viime aikoina suunnitellut yhteistyötä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Turussa alkaa ensi syksynä tietotekniikan koulutusohjelmassa peliteknologian suuntautumisvaihtoehto. Yliopettaja Mika Luimulan johdolla turkulaiset opiskelijat pyrkivät rakentamaan niin senioreille kuin palvelualan asiakkaille ravintoloihin ja matkailukohteisiin erityyppisiä pelejä osaksi robotin palveluvalikoimaa.
Senioreiden osalta on mahdollista tehdä yhteistyötä myös tietotekniikan koulutusohjelman hyvinvointiteknologian suuntauman kanssa, joka kuuluu ns. IKITIK-konsortion. Konsortiosta löytyy vahvaa osaamista informaatio- ja kieliteknologiaratkaisujen toteuttamiseen. Kuten jo edellä on käynyt ilmi, konsortioon kuuluvan turkulaisen Lingsoft Oy:n kanssa Centria on jo aiemminkin tehnyt yhteistyötä. Matkailun osalta Turku tarjoaa sosiaalisen robotin testaamiseen runsaasti mahdollisuuksia. Sosiaalisia palvelurobotteja on maailmalla hyödynnetty tutkimuslaitosten kokeiluissa runsaasti erilaisissa opastustehtävissä. Yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun kanssa Centrian tutkijat uskovat kykenevänsä luomaan uuden tyyppisiä pelillisiä ominaisuuksia sisältäviä opastussovelluksia, joissa voidaan hyödyntää esimerkiksi aarteenetsinnän tai geokätkennän konsepteja.

Kirjoittajat

Sakari Pieskä, tutkimusyliopettaja, Jari Kaarela ja Ossi Saukko, kehitysinsinöörit, etunimi.sukunimi(at)centria.fi, CENTRIA tutkimus ja kehitys, Ylivieska

Mika Luimula, yliopettaja, mika.luimula(at)turkuamk.fi, Turun ammattikorkeakoulu

Dautenhahn, K., Woods, S., Kaouri, C., Walters, M., Koay, K.L., Werry, I. (2005) What is a Robot Companion – Friend, Assistant or Butler?, Proc. IROS 2005, IEEE IRS/RSJ International Conference on Intelligent Robots and Systems, August 2-6, 2005, Edmonton, Alberta Canada, pp. 1488-1493.

Demography report 2010. Older, more numerous and diverse Europeans. European Commission, March 2011. Available at: http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KE-ET-10- 001/EN/KE-ET-10-001-EN.PDF

Feil-Seifer, D., Mataric, M. J., 2005. Defining Socially Assistive Robotics. Proceedings of the 2005 IEEE 9th International Conference on Rehabilitation Robotics. June 28 – July 1, 2005, Chicago, IL, USA, 465-468.

Gates, B. 2007. A Robot in Every Home. Scientific American Magazine. January 2007 Issue, 7

Komatsuzaki, M., Tsukada, K., Siio, I., Verronen, P., Luimula, M. & Pieskä, S. 2011. IteMinder: Finding items in a room using passive RFID and an autonomous robot. Proc. of 13th ACM International Conference on Ubiquitous Computing   September 17-21, 2011, Beijing, China.

Kuivanen, R. (toim.) 1999. Robotiikka. Suomen Robotiikkayhdistys, Talentum Oyj, Vantaa

Luimula, M., Sääskilahti, K., Partala, T., Pieskä, S. & Alaspää, J. 2010. Remote Navigation of a Mobile Robot in a RFID-Augmented Environment. Personal and Ubiquitous Computing 14, 125-136.

Pieskä, S. Luimula, M. Jauhiainen, J. & Spitz, V. 2012. Social Service Robots in Public and Private Environments. 12th WSEAS International Conference on Robotics, Control and Manufacturing Technology (ROCOM ’12), Rovaniemi, Finland.

Salem, M., Kopp, S., Wachsmuth, I., Rohlfing, K., Joublin, F. 2012. Generation and Evaluation of Communicative Robot Gesture. International Journal of Social Robots, Available at: DOI 10.1007/s12369-011-0124-9

Suomen virallinen tilasto 2010. Väestörakenne [verkkojulkaisu]. ISSN=1797-5379. vuosikatsaus 2010, Liitekuvio 2. Väestöllinen huoltosuhde 1950–2010 ja ennuste 2011–2050 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.4.2012]. Saantitapa: http://www.stat.fi/til/vaerak/2010/01/vaerak_2010_01_2011-09- 30_kuv_002_fi.html

Taidetoimintaa vai terapiaa? Sairaala- ja hoivamusiikkityön lähtökohtia ja kehitystyötä

Kuva: Liisa Mattila
Kuva: Liisa Mattila

Astumme muusikkojen kanssa sisään vastasyntyneiden teho-osastolle. Osasto on täynnä kaiketi tavanomaista hyörinää ja ulkopuoliselle hiukan pelottavaa tunnelmaa keskoskaappeineen ja koneiden äänineen. Muusikot valmistautuvat soittamaan osaston aulatilassa. Kohta ilmapiiriin alkaa virrata Bachia huilulla ja kitaralla tulkittuna. On aivan kuin sävelistä syntyisi jotain hyvin konkreettista ainetta tai ilmaa, joka alkaa virrata tilassa leviten joka puolelle. Hoitajien askeleet hidastuvat, päät kääntyvät, hymyjä näkyy siellä ja täällä. Tuntuu kuin koko osaston rytmi alkaisi tahdistua Bachin rauhoittavaan sykkeeseen.

Kappaleen päätyttyä luoksemme tulee hoitaja: ”Voisitteko tulla uudestaan soittamaan tuon, huoneeseen? – Isä niin toivoisi.” Huoneessa istuu isä, jolla on pienenpieni keskosvauva rintansa päällä. Muusikot polvistuvat lattialle isän ja vauvan lähelle ja soittavat kappaleen uudelleen. Isä sulkee silmänsä ja vauva kohoilee isän rinnan päällä hengityksen levollisessa tahdissa. Minä ja hoitaja olemme oven pielessä lähes hengittämättä. Hetkessä on jotain käsittämättömän kaunista.

Kuva: Satu Aalto
Kuva: Satu Aalto

”En ole eläessäni ollut näin onnellinen!” Vanha rouva kumartuu puoleeni puristaen käsivarttani. Osallistumme musiikkihetkeen palvelutalon ja hoivakodin asukkaille. Katson häntä, hän katsoo minua, ja yhteinen kokemus ihanasta laulusta ylittää muistisairauden muurit.

Salissa on koolla iso joukko vanhuksia, joiden kanssa jaetaan vanhoja tuttuja lauluja. Muusikot ovat työskennelleet pienen ryhmän kanssa useita viikkoja kerran viikossa ja nyt lauletaan isommalla joukolla, tämän ryhmän toimiessa esilaulajina. Eräs ryhmäläinen nauttii silminnähden saadessa esiintyä ”lavalla” melkein solistina.

”En ole eläissäni ollut näin onnellinen”, sanoo vanha rouva minulle taas, ja jälleen katson häntä hymyillen ja nyökäten. Puristamme toistemme käsiä. On vain tämä hetki, nyt.

Musiikillisuus osana ihmisyyttä

Kokemustemme aarrearkussa on itse kullakin valtavat määrät henkilökohtaisia merkityksellisiä hetkiä musiikin äärellä… Tietäen tai tiedostamatta, suunnitellusti tai sattumalta lienemme jokainen hoitaneet ja ravinneet itseämme musiikilla – joku tietty musiikki on liittynyt elämän käännekohtiin ja auttanut tai syventyminen uuteen harrastukseen on avartanut mielemme ja elvyttänyt voimiamme.

Musiikki on mielenkiintoinen, ehkä olennainen, osa ihmisyyttä – elämän ominaisuus. Jokainen ihminen on musiikillinen. Henkilökohtainen musiikkisuhde saa alkunsa jo kohdunaikaisen kehityksemme ääni- ja rytmikokemuksissa, kietoutuu varhaisen vuorovaikutuksemme musiikillisiin elementteihin ja kasvuumme oman musiikkikulttuurimme jäseniksi. Musiikki on tapa olla olemassa, tapa ilmaista itseyttään. Musiikki on myös tapa olla suhteessa ja vuorovaikutuksessa: äänien maailmaan, omiin kokemuksiinsa, toisiin ihmisin.

Jokaisella ihmisellä on jonkunlainen viritys ja vastaanotin musiikille ja kyky ilmaista itseään tavalla tai toisella musiikillisesti. Ympäristön musiikkikulttuuriin kasvaminen rakentaa sitten jokaiselle omanlaistaan suhdetta äänimaailmaan ja sen musiikkiin. Lapsi kokeilee äänillä, musisoi, saa vastauksia ja tulee vastaanotetuksi. Tietynlaista musiikkia on tarjolla, lapselle tulee mahdollisuuksia oppia musiikkia ja oppia musiikissa. Musiikin kieli rakentaa merkityksensä jokaisen omaan kokemusmaailmaan ja kokemukset puolestaan saavat musiikillisia merkityksiä. Jokaisella ihmisellä on oma musiikillinen psykohistoriansa, musiikillinen elämänkaarensa, jossa merkitykselliset musiikilliset hetket (ks. Amir 1996) kotoutuvat elämän kokonaisuuteen ja voivat jäädä merkitsemään käännekohtia tai huippuhetkiä.

Musiikin vaikuttavuuteen liittyviä tutkimusnäkökulmia

Musiikki inhimillisen elämän ilmaisuna tai vertauskuvana näkyy esimerkiksi musiikillisessa improvisaatiossa, jota on tutkinut professori Heidi Ahonen (2009). Hän on havainnut, että improvisaatio rakentuu niin kuin mikä tahansa inhimillinen vuorovaikutus, tunnustelusta tuttuuteen, mahdollistaen samalla monenlaiset henkilökohtaiset merkitystasot.

Ahonen toteaa, että vapaa musiikillinen ilmaisu antaa mahdollisuuden ”olla tosi” aivan toisella tavalla kuin sanat. Kommunikaationa ja vuorovaikutuksena improvisaatio sisältää etsimistä ja odottamista, yhteyden löytämistä, kohtaamista, matkan aloittamista, matkan tekemistä, jännityksen kasvattamista ja purkamista, perille tulemista, kellumista musiikissa ja lopulta musiikin kokonaisvaltaista tuntemista ja musiikissa olemista. (Ahonen 2011) Elämän ja olemisen dynamiikka on ”samanmuotoista” musiikillisten ilmaisujen kanssa ja siksi musisointitilanne voi kantaa valtavasti henkilökohtaisesti merkityksellistä sisältöä.

Musiikin aivotutkimus puolestaan niin ikään tunnistaa musiikin erityisen merkityksen ihmiselle, vaikka musiikki ihmiselämän merkityksellistäjänä ja taidemuotona jää sen ulottumattomiin. Aivotutkimuksen kannalta kiinnostavaa ja haasteellista on, että jo pelkkä yhden sävelen kuuleminen käynnistää valtavan joukon kognitiivisia prosesseja. Nämä liittyvät esimerkiksi äänen korkeuden, voimakkuuden ja sävyn tunnistamiseen, tulosuunnan arviointiin, äänen vertailemiseen pitkäkestoisessa muistissa oleviin, aiemmin kuultuihin ääniin jne. (Huotilainen 2011)

Selkeä aivotutkimuksen viesti on, että esimerkiksi musiikin kuunteleminen lisää hyvinvointia ja parantaa tehtäväsuoriutumista. Musiikilla on yhteys myös tunteiden säätelyyn, kielen havaitsemiseen ja vieraan kielen oppimiseen, sekä motorisiin ja kognitiivisiin kykyihin. (Huotilainen 2011) Särkämö tutki (2011) musiikin vaikutusta aivoinfarktista toipumiseen ja havaitsi musiikin kuuntelun aktivoivan laajaa, molemmille aivopuoliskoille ulottuvaa hermoverkkoa, joka säätelee useita auditiivisia, kognitiivisia, emotionaalisia sekä motorisia toimintoja. Musiikki voi hetkellisesti kohentaa mielialaa, vähentää stressiä ja tehostaa kognitiivista suoriutumista sekä myös saada aivoissa aikaan neuroplastisia muutoksia. Tulokset osoittivat, että musiikin kuuntelu paransi kielellisen muistin ja tarkkaavaisuuden suuntaamisen toipumista sekä ehkäisi masentuneisuutta ja sekavuutta ensimmäisten aivoinfarktin jälkeisten kuukausien aikana.

Musiikki kokonaisvaltaisesti aktivoivana, kehollisena ja psykomotorisena ilmiönä sisältää mittarein näkyvää musiikin vaikuttavuutta ihmisen biokemiassa (esim. sykkeessä, hengitystiheydessä, veren kortisolipitoisuudessa; ks. laaja tutkimusluettelo teoksessa Punkanen 2011)) ja toisaalta musiikin elettyä ja koettua vaikuttavuutta seurauksineen, esimerkiksi kipukokemusten vähenemisessä.

Musiikki myös stimuloi fyysistä liikettä seurannaisvaikutuksineen. Musiikilla ja sen stimuloimilla fysiologisilla ja fyysisillä reaktioilla ja toisaalta musiikin yhdistämisellä liikkeeseen on paljon sovellusmahdollisuuksia hoidossa ja kuntoutuksessa. Tutkimukset osoittavat musiikin ja musiikillisen toiminnan yhteydet sekä fyysisen että psyykkisen tilamme säätelyyn. (Punkanen 2011)

Musiikkipsykoterapian näkökulma musiikin vaikuttavuuteen liittyy musiikin kykyyn herättää muistoja ja mielikuvia. Näitä on Suomessa tutkinut erityisesti professori Kimmo Lehtonen (esim. Lehtonen 1996; Lehtonen 2010). Psykodynaaminen tutkimus syväluotaa merkityksiä yhtäältä ihmisen tavassa olla musiikillisessa vuorovaikutuksessa, toisaalta niissä (mielen) maisemissa, joissa tämä vuorovaikutus tapahtuu. Psykodynaamisessa katsannossa musiikki sekä ilmaisee elämää että kuvaa sitä. Musiikkisuhteen mahdollistama potentiaalinen tila (Winnicott 1971) tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia identiteetin ja itsetunnon rakentamiseen, koska yhteinen musiikkitoiminta sisältää positiivisia samastumiskohteita ja antaa mahdollisuuksia ilmaista itseä. (Lehtonen 2011)

Sosiaalisesta ja yhteisöllisestä näkökulmasta Suomessa tehdään esimerkiksi yhteislaulun ja kuorolaulun tutkimusta (esim. Louhivuori et al. 2004, 2005). Kuorolaulua on tutkittu sekä elämysten että sosiaalisten kokemusten näkökulmasta kuin myös siitä, millaisia vaikutuksia sillä on fyysiseen ja henkiseen terveyteen (luettelo tutkimuksista ks. Louhivuori 2011). Kuorossa laulamiseen liittyvien tunnekokemusten tutkimus hahmottaa laulamista kulttuurisessa ja sosiaalisessa kentässä ilmenevänä vuorovaikutustapahtumana (Louhivuori 2011).

Musiikin ammattilaiset uudenlaisissa toimintaympäristöissä

Suomalainen musiikkielämä on monipuolista ja korkeatasoista, ja suomalainen musiikkikasvatus on loistanut kansainvälisissä tarkasteluissa. Samaan aikaan kansallisesti kannetaan huolta alan ylikoulutuksesta ja koulutuspaikkoja halutaan vähentää. Tätä yritetään sovittaa yhteen voimakkaasti nousseeseen kulttuurin hyvinvointivaikutusten tiedostamiseen, mikä puolestaan edellyttää resursointia alan kehittämiseen. Kulttuuri ei pysy perinteisissä raameissaan, vaan uudenlaiset osallistavuuden, saavutettavuuden ja yhteisöllisyyden tuulet puhaltavat. Musiikin alan työelämä on muutoksen tilassa, ja alan ammattilaisia haastetaan soveltamaan osaamistaan uudenlaisissa ympäristöissä ja uudenlaisille yleisöille.

Sairaala- ja hoivamusiikkityön pioneereja Euroopassa on pariisilainen Institute de Musique et Santé, jonka avulla Suomeenkin on alettu luoda tämän työn rakenteita – toimintamalleja sille, että muusikot voisivat säännöllisesti ja vakiintuneesti työskennellä erilaisissa hoito- ja hoiva-alan konteksteissa. Toimijat eri tahoilla ovat tutustuneet Pariisin malliin ja lähteneet edistämään sen ajatuksia Suomessa (ks. esim. Numminen 2008).

Musique et Santé (www.musique-et-sante.org) on voittoa tuottamaton organisaatio, jonka tavoitteena on edistää musiikkityötä sairaala- ja hoivaympäristöissä. Instituutti välittää säännöllistä, viikoittaista musiikkitoimintaa laitoksiin, mutta myös muusikkojen ja orkesterien vierailuja. Koulutus ja alan tutkimus on myös tärkeä toiminta-alue. Musique et Santé aloitti työn lastenklinikoilla. Nyt projektit ulottuvat laajalle; vastasyntyneistä geriatriaan, sisältäen myös aikuisten tehohoidon.

Turussa kontaktimme Musique et Santén kanssa lähti liikkeelle osallistumisellani Music in Health Settings -koulutusviikolle Pariisissa talvella 2009. Jo aiemmin olimme Musiikin koulutusohjelmassa pilotoineet pienimuotoisesti syventävää pedagogista harjoittelua Kotikunnas-palvelutalossa. Ohjaamissani musiikkiterapian peruskursseissa ja erikoistumisopinnoissa oli harjoiteltu musiikkityöskentelyä vanhusten parissa eri vanhainkodeissa. Pariisin koulutusviikko teki minuun kuitenkin suuren ja uuden vaikutuksen, jonka inspiroimana lähdin rakentamaan hanketta, kun mahdollisuus ESR-rahoitukseen avautui.

Musiikkikoulutuksen työelämävastaavuuden kehittäminen Musicare-verkostossa -hankkeessa (2009 – 2011) yhtenä työpakettina oli sitten yhteisömusiikkipedagogien valmennus. Siinä kaksi musiikkipedagogiksi valmistunutta henkilöä valmennettiin työskentelemään säännöllisesti Turun yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikalla sekä Kotikunnas-palvelutalossa. Hankeosioon sisältyi valmennettaville 200 tuntia musiikkityötä, tausta-aineistoon perehtyminen, yhteinen vierailu Musique et Santén valmennusviikolle Pariisissa, ammatillisen kasvun prosessi (sisältäen työnohjausistunnot) sekä koko työskentelyjakson raportointi ja artikkelin kirjoittaminen julkaisuun. (Lilja-Viherlampi 2011b)

Tämä hanke johti yhä tiiviimpään yhteistyöhön Musique et Santén kanssa. Syksyllä 2010 aloitimme Leonardo TOI -rahoitteisen koulutushankkeen Music in Health Settings: training trainers (2010 – 2012). Kustakin mukana olevasta kaupungista (Turku, Manchester, Dublin) koulutetaan Musique et Santén johdolla kolme musiikin ammattilaista kouluttamaan musiikin ja hoitoalan ammattilaisia sairaala- ja hoivamusiikkityöhön. Meillä koulutettavina on kaksi musiikin koulutusohjelman opettajaa sekä toinen em. yhteisömusiikkipedagogivalmennetuista. Työskentelemme Turussa Turun yliopistollisen keskussairaalan, TYKSin lastenklinikan sekä Kotikunnas-palvelutalon konteksteissa.
Lisäksi olemme mukana toukokuussa 2011 perustetussa verkostossa European network of Music in Health Settings. Hankkeen tuloksena syntyvää koulutusosaamista istutetaan sekä musiikin koulutukseen nuorten tutkinnossa että täydennyskoulutukseen.

Kolmantena hankkeena sairaala- ja hoivamusiikkityön kehittämistehtävässä on Care Music -hanke. Hanke saa EAKR-rahoituksen, ja kumppaneinamme ovat Lahden ammattikorkeakoulu ja Sibelius- Akatemia.

Lahden ammattikorkeakoulu pilotoi mallia, jossa musiikinopiskelija työskentelee pareittain hoiva- alan yrittäjän kanssa. Sibelius-Akatemian rooli puolestaan on luoda yhteyksiä poliittisiin tahoihin sekä välittää hankkeen tai yhteistyötahojen tarvitsemaa asiantuntijuutta. Turun osahanke on ’Sairaala- ja hoivamusiikkityö ammattina’, ja siinä kehitetään sekä musiikkityön sisältöä että ansaintamallia. Hankeosiossa on musiikkityötä sekä TYKSissä myös aikuisten osastoilla että Runosmäen vanhainkodissa. Hankkeeseen sisältyy myös kolme ylemmän korkeakoulututkinnon opinnäytetyötä: liiketalouden (ansainta, Turun amk), musiikkipedagogian (pedagoginen työskentelymalli lastenklinikalla, Metropolia) ja musiikintutkimuksen (musiikki keskoslapsille, Jyväskylän yliopisto). 4.-5.6.2012 pidetään Turussa sairaala- ja hoivamusiikkityön seminaari, ja koko hankkeen julkaisu julkistetaan hankeen päätösseminaarissa Helsingin musiikkitalossa loppukeväällä 2013.

Sairaala- ja hoivamusiikkityön kehittämistehtävän tavoitteet ovat:

  • Musiikkitoiminta lisääntyy sairaaloissa, vanhainkodeissa ja hoivakodeissa. Sen ulottuvuuksia ovat: musiikillinen vuorovaikutus, mahdollisuus potilaan/asiakkaan oman musiikkisuhteen hoitamiselle ja kehittämiselle sekä mahdollisuus saada musiikillisia kokemuksia ja elämyksiä; osallisuus musiikkikulttuuriin.
  • Musiikin alan ammattilaisille rakentuu uusia professioita: esim. sairaalamuusikko.
  • Musiikin alan ammattilaisille mahdollistetaan alan täydennyskoulutusta.
  • Hoito- ja hoiva-alan henkilöstölle mahdollistetaan täydennyskoulutusta oman musiikkisuhteen virittämiseksi ja vahvistamiseksi. Tämä tukee myös musiikkitoiminnan soveltamista omassa työssä (esim. laulaminen).
  • Musiikin ja hoito- ja hoiva-alan opiskelijoita orientoidaan aiheeseen ja heille tarjotaan perusvalmiuksia sairaala- ja hoivamusiikkityön edistämiseksi.
  • Edistetään alan toimijoitten yhteistyötä alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.
  • Käydään vuoropuhelua musiikkiterapian ja musiikkiterapeuttien kanssa ja hyödynnetään alan tutkimustuloksia.
  • Musiikin ammattilaiset käyvät vuoropuhelua hoitohenkilökunnan ja laitosten hallinnon kanssa.
  • Sairaala- ja hoivamusiikkityön rahoitukselle laitoksissa löydetään kestäviä ja toimintaa ylläpitäviä malleja.
  • Tehdään yhteistyötä myös muitten soveltavan taiteen ammattilaisten kanssa. Näitä ovat mm sairaalaklovnit, teatteri-ilmaisun ohjaajat sekä yhteisötaiteilijat.

Musiikkiterapiasta

Turun Taideakatemiassa on parhaillaan pilotoitavana myös aikuisten tutkintoon johtava musiikkiterapiakoulutus (2009 – 2013). Kolmetoista opetus- ja kasvatusalan ammattilaista on valmistumassa terapeuteiksi (musiikkipedagogi amk, pääaineena musiikkiterapia). Koulutuksen lähtökohtana oli valmistaa opettajia työskentelemään musiikkiterapeutteina ja/tai musiikkia terapeuttisesti työssään käyttävinä opettajina erityisesti koulu- ja oppilaitosympäristöissä tai niitten lähellä. Turussakin on jo esimerkkejä siitä, miten oppilaitos tarjoaa musiikkiterapiamahdollisuuden erityistä tukea tarvitseville oppilaille. (Ks. Opettaja-lehti 18/2008)

Pian valmistuvat opiskelijat voivat työskennellä kliinisinä musiikkiterapeutteina erilaisissa konteksteissa. Toivottavaa on, että he myös vankkoina pedagogisina ammattilaisina löytäisivät tehtävänsä erilaisista musiikin terapeuttisuuden soveltamisen koulutus- ja konsultointitehtävistä, vaikkapa juuri sairaala- ja hoivamusiikkityön parissa.

Musiikkiterapia tieteenalana rinnakkaisaloineen tuottaa tietoa siitä, mistä musiikin ja ihmisen kohtaamisessa ja musiikillisessa vuorovaikutuksessa on kysymys ja miten tätä voidaan soveltaa kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa. Musiikin inhimillisen vaikuttavuuden elementit ovat läsnä kaikenlaisessa musiikkitoiminnassa, tiedostettiinpa niitä tai ei. Ne ovat osallisena musiikillisten kokemusten ja elämysten syntyyn; siihen että musiikki meitä liikuttaa ja saa meissä jonkun sisäisen vastineen.

Kuntoutus- ja hoitomuotona musiikkiterapia on musiikkiterapeutin toteuttamaa ammatillista, tavoitteellista terapiatyötä, jossa musiikin eri elementtejä käytetään vuorovaikutuksen keskeisenä välineenä yksilöllisesti asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Musiikkiterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa ja sitä toteutetaan sekä kokonaishoidon osana muiden hoitomuotojen rinnalla että pääasiallisena hoitomuotona. Sillä voidaan saavuttaa myönteisiä tuloksia sekä fyysisten että psyykkisten oireiden ja sairauksien hoidossa ja se soveltuu sekä lapsille, nuorille, aikuisille että vanhuksille.

Perinteisiä sovellusalueita ovat psykiatria ja kehitysvammaisten kuntoutus. Uudempia käyttöalueita ovat esimerkiksi kommunikaatiohäiriöt, neurologiset ongelmat sekä päihteisiin, työuupumukseen ja kipuun liittyvät ongelmat. Terapiassa on hoidon ja kuntoutuksen tavoitteet, joitten saavuttaminen arvioidaan hoidon päätyttyä. (Suomen musiikkiterapiayhdistys)

Musiikkiterapia voi olla myös koko yhteisön terapiaa (community music therapy, ks. esim. Pavlicevic & Andsell 2004). Tällöin asiakkaana on yhteisö, esimerkiksi työyhteisö tai etninen ryhmä. Musiikillisen reflektoinnin tavoitteena on sosiaalisen muutoksen aikaansaaminen ja edistäminen.

Terapeuttisuus

Musiikilla ja sen parissa toimimisella on valtavasti ulottuvuuksia, joita voidaan pitää terapeuttisina riippumatta siitä, millaisessa kontekstissa toimitaan. (Ks. Lilja-Viherlampi 2007) Musiikin hyvää tekevät, henkilökohtaisesti merkitykselliset, auttavat, vahvistavat, iloa tuovat jne. aspektit ovat jokaisen ulottuvilla, joka altistaa itsensä musiikille tai jolle musiikin mahdollisuus tarjotaan. Ne sisältyvät mahdollisuuksina kaikenlaisiin musiikillisiin vuorovaikutustilanteisiin! Samalla ne myös haastavat: musiikki voi ”osua” ihmisessä yllättävän syvälle – vaaditaan taitoa työskennellä näitten reaktioitten äärellä. Musiikillisen vuorovaikutuksen merkitykset ovat mahdollisuuksina läsnä myös jokaiselle musiikkitilanteessa olijalle; kaikki paikalla olijat ovat sen ”kohteita”.

Näitä terapeuttisia ulottuvuuksia voivat olla esimerkiksi viihtyminen, rentoutuminen, rauhoittuminen ja lepääminen. Yhtä hyvin tai samaan aikaan musiikin parissa voidaan kokea vireystason nousua ja aktivoitumista. Mielihyvää voidaan kokea vaikkapa rytmin kokemisesta tai tuttuun lauluun samastumisesta. Musiikin aktivoimat mielikuvat, tunteet ja muistot voivat tuoda tullessaan lepäämistä tai aktivoitumista. Kipu voi lievittyä musiikin kantamana tai ahdistus keventyä miellyttävän musiikin myötä. Innostava ja vireyttävä musiikki voi tuoda paljon iloa ja naurua mukanaan. Musiikillinen leikin maailma on ihmeellisesti yhtaikaa totta ja vain leikkiä. Siellä voi löytää itsestään ja toisesta aivan uudenlaisia puolia.

Terapeuttisuus voi olla sekä terapiana ilmenevän hoidon että muun inhimillisen vuorovaikutuksen laatu. Yhtäältä se liittyy itse musiikkiin tai toisaalta vuorovaikutukseen musiikin parissa. Terapeuttinen musiikki tekee hyvää, vahvistaa olemassaoloa ja hyvinvointia. Terapeuttisessa vuorovaikutuksessa saa olla aidosti läsnä omana itsenään ja saa vastakaikua omille ilmaisuilleeen, tulee nähdyksi ja kuulluksi niin, että se lisää tai parantaa hyvinvointia. (Lilja-Viherlampi 2007) Terapeuttisuuden ääneen sanominen ja jäsentäminen on tärkeää, jos halutaan ymmärtää syvemmin tuota kevyestikin heitettyä ”musiikki lisää hyvinvointia” -slogania. Tähän tarvitaan musiikin, musiikkiterapian ja hoidon ammattilaisten keskinäistä vuoropuhelua.

Musiikkityö laitoksissa

Sairaala- ja hoivamusiikkityön ytimessä on musiikillinen vuorovaikutus. Sen myötä musiikki voi tulla kuin maisemaksi tai ilmapiiriksi, jossa voi levätä, nauttia tai virkistyä. Musiikillinen hetki voi olla lyhyt tuokio tai pidempi asettuminen musiikin äärelle. Tilanne voi sisältää monenlaista kommunikaatiota ja vastavuoroisuutta: kysymys voi olla vastaanottamisesta, antamisesta, saamisesta, vastaanotetuksi tulemisesta. Musiikki voi olla kuuntelua, yhdessä laulamista tai soittamista, improvisointia, musiikin myötä liikkumista, tai kaikkia näitä. Ehkäpä jotain myös ”jää soimaan” tilanteen jälkeen.

Musisoimassa voi olla yksi tai useampi muusikko. Musiikki voi tapahtua yhteisissä tiloissa tai potilashuoneessa. Musisoidaan yhden ihmisen kanssa kerrallaan tai koolla voi olla useita potilaita, asiakkaita, henkilökuntaa, omaisia. Tilanne saattaa olla musiikillinen tuokio tai konsertti, mutta yhtä hyvin yhteinen musiikillinen workshop eri kohderyhmille tai koko osaston väelle, asukkaille ja henkilökunnalle yhtaikaa. Musiikkitoiminta voi muuntautua yksittäisen potilaan kanssa tai luona musisoimisesta kaikkien paikalla olijoitten yhteiseen ja yhteisölliseen musiikkihetkeen.
Olennaista on, että pääosassa ei ole esiintyminen tai esiintyjä vaan vastaanottaja tai vastaanottajat. Kulttuuri on elämäalueena laitoksessakin, ja musiikkitoiminta tarjoaa osallisuutta siihen. Musiikilla palvellaan herkästi, kuulostellen ja kunnioittaen potilasta, asiakasta, lasta, aikuista. Osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Parhaimmillaan syntyy luovuutta ja jaettua mielihyvää musiikista, jopa ikään kuin ikkuna muuhun kuin laitoksen todellisuuteen. Musiikista voi tulla kohtaamisen, luottamuksen ja läheisyyden alusta, vuorovaikutuksen kenttä.

Musiikkityötä sairaala- ja hoivaympäristöissä jäsennettäessä on myös hyvä muistaa hoitohenkilökunnan oman musiikkisuhteen ulottuvuus. Muusikon työskentely talossa voi liittyä laajempaan kokonaisuuteen, joka sisältää myös henkilökunnan täydennyskoulutusta. Tämä voi liittyä sekä henkilökunnan omaan työhyvinvointiin että mahdollisuuteen löytää musiikillisia työkaluja kunkin omaan työhön. Esim. hoivalaulujen käyttämisestä on saatu jo hyviä kokemuksia ja tutkimustietoa (esim. Götell 2007 esityksessä Numminen 2010) – tällaiseen mahdollisuuteen tarvitaan rohkaisua ja uudenlaisenkin osaamisen virittelyä.

Musiikkiterapian ja sairaala- ja hoivamusiikin rajapintoja

Yksittäinen musiikillinen tuokio tai työskentelyhetki laitoksessa voi näyttää yhtä hyvin musiikkiterapialta kuin muusikon vierailulta potilaan luona. Musiikin äärellä ollaan, ja voi syntyä musiikillista tai verbaalista vuorovaikutusta.

Musiikkityö sairaalassa saattaa sisältää kaikenlaisia musiikkiterapiankin käyttämiä työskentelytapoja: musiikin kuuntelua, laulamista, soittamista, musiikilla leikkimistä, improvisointia, musiikin parissa liikkumista, esiintymistä, musiikin ja kuvan tai muun taidemuodon yhdistämistä, musiikkiin liittyvien ajatusten jakamista ja niistä keskustelua. Näitä toteutetaan kahden kesken tai ryhmässä.

Musiikkiterapeutin ja sairaala- ja hoivamuusikon (tai yhteisömusiikkipedagogin) ammattien ero on perustehtävässä. Musiikkiterapeutti on hoidon ja kuntoutuksen sekä musiikin ammattilainen, jolla on terapeutin ammattitaito ja -identiteetti kun taas sairaala- ja hoivamuusikko (tai yhteisömusiikkipedagogi) on musiikin ja/tai musiikkipedagogiikan ammattilainen, jonka ammatti- identiteetti rakentuu muusikkouden tai musiikinopettajuuden ympärille. Vaikka sairaala- ja hoivamuusikko (tai yhteisömusiikkipedagogi) toivottavasti jatkossa toimii vakiintuneena osana moniammatillista hoitoyhteisöä, perustehtävä säilyy musiikin puolella. Rajanveto musiikkiterapiaan päin on kohtalaisen selkeä, kunhan se tehdään.

Oma lukunsa on, että nykyaikaisesti koulutettu musiikkipedagogi on myös erityisesti koulutettu vuorovaikutustaitoihin ja pedagogiseen muutokseen, kasvuun. Musiikin ja sen parissa toimimisen terapeuttiset ulottuvuudet ja mahdollisuudet tiedostava musiikkikasvatus olikin oman väitöskirjani (2007) keskeinen teema. Terapeuttisuuden ilmiö sairaala- ja hoivamusiikkityössä ei saa myöskään olla mikään tabu, vaan voimavara, jonka huomioimiseen tarvitaan valmennusta.

Musiikkityön kehittämisen näkökulmasta on tärkeä tunnistaa sudenkuopat, joihin putoaa, jos työhön lähdetään liian kevyin eväin. Jos laitoksessa musiikkityötä tekevälle muusikolle tai musiikkipedagogille annetaan terapeutin viitta, tehtävä tulee liian raskaaksi ja odotukset liian suuriksi. Muistisairaitten vanhusten ja esimerkiksi syöpäsairaitten lasten parissa työskenteleminen on hyvin haastavaa, ja kohtaamiseen musiikillisissa tilanteissa tarvitaan paljon osaamista. Vaikeasti sairaitten ihmisten aito kohtaaminen kysyy muutenkin sellaisia taitoja, joita ei perinteinen muusikkokoulutus tarjoa. Kohtuuttomaksi tilanne muuttuu, jos muusikkoon vielä kohdistuu tiedostaen tai tiedostamatta jonkunlaisia parantaja-odotuksia. Näitä hän voi myös luoda itse, koska musiikilla on niin paljon terapeuttisia merkityksiä.

Toinen vaara on, että Suomessa hyvin korkealla tasolla oleva musiikkiterapian kliininen työskentely ja ammattialan kehittäminen alkaa joiltain osin vesittyä. Tämä vaara on olemassa, jos esim.i vanhustenhoidossa ohitetaan musiikkiterapian mahdollisuudet muistisairaiden hoidossa ja kuntoutuksessa ja keskitytään jatkossa pelkästään muusikoitten käyttöön. Muusikko- ja musiikkipedagogityövoimaa kun saadaan laitosten palvelukseen kaiketi halvemmalla kuin terapeutteja. Tässä on tietysti paikkansa musiikkiterapia-alan ammatilliselle terävöittämiselle vanhustenhoidon suuntaan.

Sairaala- ja hoivamusiikkityön valmennus ja musiikkityön työnohjaus on äärimmäisen tärkeää, kuten myös vuoropuhelu laitosten henkilökunnan kanssa. Vaikka musiikilla parantamiselle ei asetettaisi epärealistisia odotuksia, on työ kuitenkin varsin haastavaa ja kuormittavaa. Tilanteiden ja tunteiden purkamiseen on oltava mahdollisuus. On myös välttämätöntä olla selkeästi tietoinen siitä, mitä työskentelemään tuleva henkilö tarjoaa, mitä ei. Miten hän voi jatkossa olla jopa osa moniammatillista tiimiä kuitenkin niin, että oman roolin rajat pysyvät selkeinä? (Yhteisömusiikkipedagogien työnohjausprosessista ks. Konsell & Lilja-Viherlampi 2011)

Lopuksi

Tällä hetkellä Kulttuurin ja hyvinvoinnin teeman otollinen aika jatkuu Suomessa. OKM:n toimintaohjelma Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia (2010) konkretisoituu eri alueilla, tehdään selontekoja ja verkostoidutaan. Selonteot sisältävät konkreettisia toimenpide-ehdotuksia (Ks. esim. Lehto 2012), ja kehittämishankkeisiin saadaan rahoitusta. Musiikki ja hyvinvointi -työn erilaisia konseptointeja pilotoidaan eri puolilla Suomea, ja tuloksia jaetaan kansallisesti ja kansainvälisesti seminaareissa, työpajoissa ja julkaisuissa.

Alan verkostoitumiselle, nuorten tutkinnoissa tapahtuvalle koulutukselle, muusikoille ja hoitohenkilökunnalle tarjottavalle ja moniammatilliselle täydennyskoulutukselle sekä musiikkityötä tekevien työnohjaukselle on olemassa tässä painokas tehtävä. Musiikillisen vuorovaikutuksen syvällinen ymmärtäminen ja ihmisten kohtaaminen musiikilla ja musiikissa on sen ytimessä. Musiikki joko taidetoimintana tai terapiatyönä tarjoaa verrattomia mahdollisuuksia laitoksissa oleville ihmisille joko elämää rikastuttaen tai sairautta hoitaen ja kuntouttaen. Toiminnan rakenteet on luotava perustelluiksi ja kestäviksi, jos oikeasti halutaan saada aikaan jotain, joka jää elämään myös hankerahoituksen päätyttyä.

Kuva: Satu Aalto
Kuva: Satu Aalto

Kirjoittaja

Liisa-Maria.Lilja-Viherlampi, KT/PhD, tutkimus- ja kehityspäällikkö, musiikkiterapian suuntautumisvastaava, Liisa-Maria.Lilja-Viherlampi(at)turkuamk.f,
Turun ammattikorkeakoulu, Taideakatemia

Ahonen, H. 2011. Itsen toteuttamista ja ihmisen ikävää toisen luo. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. 12 – 34. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja: 57.

Ahonen, H. & Houde, M. 2009. Something in the Air: Journeys of Self-Actualization in Musical Improvisation. Voices: a Word Forum for Music Therapy.

Amir, D. (1996). Experiencing Music Therapy: Meaningful Moments in the Music Therapy Process. In Mechtild Langenberg, Kenneth Aigen & Jorge Frommer (eds.) Qualitative Music Therapy Research. Phoenixville, PA: Barcelona Publishers, pp 109-130.

Huotilainen, M. 2011. Aivotutkimus tunnistaa musiikin erityisen merkityksen ihmiselle. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. 35 – 52.

Konsell, O. & Lilja-Viherlampi L.M. 2011. Yhteisömusiikkipedagogien valmennus- ja työnohjaus- prosessista. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Iloa ja eloa. Musiikkitoiminnasta sairaala- ja hoivakotiympäristöissä. 59 – 66. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 107.

Lehto, Kaisa 2012. Taiteesta tulevaisuuden hyvinvointia Varsinais-Suomessa

Taide- ja kulttuuritoiminta terveys- ja hyvinvointialalla Varsinais-Suomessa – Nykytila ja tulevaisuuden näkymiä. Käsikirjoitus. Tulee julkaistavaksi Turun ammattikorkeakoulun julkaisusarjassa keväällä 2012. www.turkuamk.fi/julkaisut

Lehtonen, K. 1996. Musiikki, kieli ja kommunikaatio. Mietteitä musiikista ja musiikkiterapiasta. Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitoksen julkaisusarja A: 17.

Lehtonen, K. 2010. Musiikki ja psykoanalyysi. Teoksessa J. Louhivuori & S. Saarikallio (toim.) Musiikkipsykologia. 237 – 258. Jyväskylä: Atena.

Lehtonen, K. 2011. Musiikki ja mielikuvat. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. 71 – 94. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja: 57.

Lilja-Viherlampi, L.-M. 2007. ”Minunkin sisällä soi!” – musiikin ja sen parissa toimimisen terapeuttisia merkityksiä ja mahdollisuuksia musiikkikasvatuksessa. Turun ammattikorkeakoulun tutkimuksia 24.

Lilja-Viherlampi, L.-M.(toim.) 2011. Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 57.

Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) 2011. Iloa ja eloa – musiikkitoiminnasta sairaala- ja hoivakotiympäristöissä. Turun ammattikorkeakoulun raportteja 107.

Louhivuori, J. 2011. Musiikki, ryhmä ja yhteisö. Voimakkaat musiikilliset kokemukset – kuorolaulajien kokemuksia. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. 95 – 117.

Numminen, A. 2008. Musiikki hoitolaitoksissa. Miten ja miksi? Musiikkikasvatus. The Finnish Journal of Music Education (FJME) Vol. 11/ 1–2. 107 – 117.

Numminen, A. 2010. Miksi vanhustyössä tarvitaan kulttuurityövälineitä? Esitys Vanhustyön osaajat ry:n seminaarissa 26.3.2010.

Pavlicevic, M. & Ansdell, G. 2004. Foreword Even Ruud. Community Music Therapy. London: Jessica Kingsley Publishers.

Punkanen, M. 2011. Musiikki, keho ja liike. Teoksessa Lilja-Viherlampi, L.-M. (toim.) Ihminen ja musiikki. Musiikillisen vuorovaikutuksen ulottuvuuksia. 53 – 70.

Puustinen, M. 2008. Antaa kaikkien sointujen soida. Luokanopettaja Arja Niittumaan haastattelu, Opettaja 2.5.2008, 20.

Särkämö, T. 2011. Music in the Recovering Brain (Musiikki toipuvissa aivoissa). Finnish Centre of Excellence in Interdisciplinary Music Research. University of Jyväskylä. Finland.

Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi käsityön tutkimuskentässä

Johdanto

Tuotantoteknologian aika on eriyttänyt työn, harrastuksen ja koulutuksen toisistaan. Teollistunut yhteiskunta on teknistynyt, työ pilkkoutunut ja eriytynyt. Työssä ja työn tekemisen luonteessa on tapahtunut suuria muutoksia. Tämä differentioituminen on merkinnyt sitä, että vuosikymmenten aikana käsityö on eriytynyt tuotannollisista toiminnoista ja käsityön merkitys on muuttunut ihmisten arjessa.

EVA:n vuoden 2005 (Torvi & Kiljunen 2005, 8, 59–60) asennetutkimuksen mukaan suomalaisille henkisen tarpeentyydytyksen alueeseen kuuluvat asiat ovat tärkeämpiä kuin materiaaliset asiat. Inhimilliset toiveet hyvästä elämästä, samoin kuin eettisyys ja esteettisyyden arvostus ovat nousseet globaalisten arvojen vastapainoksi. Suomalaisten arvot eroavat hieman länsimaisesta arvoprofiilista, sillä arvojen tärkeysjärjestyksessä on materiaalisten arvojen sijasta terveys, perhe ja henkinen tasapaino (Raatikainen 2008).

Samaan aikaan kun työn luonne ja arvot ovat muuttuneet, on ihmisten vapaa-ajan määrä lisääntynyt. Tilastokeskuksen (2009) ajankäyttötutkimuksen mukaan harrastaminen on lisääntynyt selvästi viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Noin 60 % suomalaisista on jokin harrastus. Harrastuksista selkeästi suosituin on käsityöt (67 %) (Tilastokeskus 2005). Käsityön on nähty edustavan niin kutsutta hidasta elämäntapaa (slow life), uutta jokapäiväisen elämän laatustandardia ja onnellisuuspolitiikkaa, mikä näkyy leppoisampana tempona ajan käytössä, arjen käytännöissä ja tilojen ratkaisuissa.

Käsityön yhteydessä voidaan puhua laaja-alaisesta osaamisesta ja elämänhallintaan liittyvistä taidoista (ks. Pöllänen & Kröger 2000). Ihmisellä on Kojonkoski-Rännälin (1998) mukaan luonnostaan halu ja tarve tehdä käsillään, toteuttaa omaa olemistaan käsityön avulla siten, että elämä on tyydyttävää ja rauha oman itsensä ja ympäristön kanssa säilyy. Ihmisillä voidaan päätellä olevan ’tekemisen nälkä’, tarve tehdä käsin sekä tehdä jotakin kokonaisvaltaista ja toisenlaista kuin työssä (Venkula 2005). Käsin tekeminen voidaan siis nähdä ihmisen perusintentiona. Tällöin kehollisen tiedonhankinnan tai motoriikan merkitystä ei voi kokonaan korvata kulttuurin välityksellä ja abstraktin ajattelun avulla saadulla tiedolla. Käsityön kokonaisvaltaisuuden, kehollisuuden ja ’käsin käsittämisen’ merkitystä voidaan perustella myös käden poikkeuksellisen suurella edustuksella aivojen tunto- ja liikeaivokuorella (Verdan 1979; Hari 2011) sekä käsityön monikanavaisuudella (Anttila 1993). Saarenheimon (2003) mukaan elämän merkityksen ja tärkeiden asioiden pohdinta ei tapahdukaan abstraktin pohdinnan kautta, vaan yksittäisen ihmisen arkielämään liittyvissä tilanteissa, toiminnoissa ja huomaamatta.

Tässä artikkelissa keskitytään käsityön ja yksilön hyvinvointikokemuksiin liittyvään tutkimuskenttään ja tutkimustuloksiin. Seuraavissa luvuissa taustoitetaan ensin hyvinvointikäsitteen näkökulmia, minkä jälkeen kuvataan sekä aiheesta tehtyjä tutkimuksia tai selvityksiä ja keskeisimpiä tutkimustuloksia.

Näkökulmia hyvinvoinnin käsitteeseen

Hyvinvointi on laaja ja moniulotteinen käsite, joka saa erilaisia sisältöjä eri näkökulmista tarkasteltuna. Elintasoa kuvataan henkilön tulotasoa ja kulutusta, työllisyyttä ja työoloja, terveydentilaa, asumistasoa ja koulutusta koskevilla tiedoilla. Hyvinvoinnin perustana ovat työ, toimeentulo, terveys, toimintakykyisyys, turvallisuus sekä vahva sosiaalinen verkosto. Tältä osin hyvinvointia voidaan mitata yhteiskunnan kansalaisiinsa kohdistamin turvallisuuteen ja sosiaaliturvaan liittyvin mittarein.

Tutkimuksissa hyvinvointia on lähestytty joko tarve- tai resurssilähtöisesti. Tarveteoreettisessa lähestymistavassa hyvinvointi katsotaan saavutettavan tarpeiden tyydytyksellä. Allardtin (1976) klassinen hyvinvointikäsite kattaa elintason (Having) lisäksi monia ihmisten välisiin sosiaalisiin suhteisiin (Loving) ja itsensä toteuttamiseen (Being) liittyviä ulottuvuuksia ihmisten itsensä tulkitsemana. Hyvinvoinnin perustana ovat työ, toimeentulo, terveys, toimintakykyisyys, turvallisuus sekä vahva sosiaalinen verkosto. Näin yhteiskunnan vaurastumisen ja aineellisen hyvinvoinnin lisääntyminen mahdollistaa ylempien tarpeiden merkitystä hyvinvoinnissa. (Kauhanen et al. 2007.)

Kun hyvinvointi ilmenee tyytyväisyytenä elämään, onnellisuutena ja mahdollisuutena toteuttaa ja kehittää itseään, se ilmenee subjektiivisena kokemuksena siitä, että elämä on kohdallaan ja että voi elää omaa elämää mielekkäästi. Näin hyvinvointi on samaan aikaan yhteydessä sekä yksilön elinolosuhteisiin ja toimeentuloon että myös yksilön kykyihin ja mielekkääseen tekemiseen, joiden pohjalta hän toimii ja pyrkii tuottamaan hyvinvointiaan.

Hyvinvointikäsitteelle läheisiä käsitteitä ovat myös elämänlaatu ja terveys. Myös nämä käsitteet ovat moniulotteisia ja ovat osittain päällekkäisiä. WHO:n (1986) määritelmissä nostetaan terveyden määrittämiseen osatekijöiksi fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Tasapainon ja harmonian merkitystä korostetaan terveyden kokemisessa, jolloin hyvinvointi on osa terveyttä. Elämänlaatu sisältää ihmisen taustan, sosiaalisen tilanteen, kulttuurin, ympäristön ja iän; nämä osatekijät vaikuttavat hänen näkemyksiinsä elämän merkityksestä ja elämänlaadusta. Elämänlaatuun sisällytetään usein neljä ulottuvuutta: tyytyväisyys elämään, käsitys itsestä, terveys ja toimintakyky sekä sosioekonomiset tekijät. Se ilmenee niin objektiivisena elämänlaatuna (toimintakyky, elinolosuhteet) kuin myös subjektiivisena elämänlaatuna (hyvinvointi, onnellisuus, tyytyväisyys elämään, yksilön oma arvio elämästään). Subjektiiviseen elämänlaatuun, henkiseen hyvinvointiin liittyy kokemus siitä, että erilaiset kuormittavat tekijät ja toisaalta omat voimavaratekijät ovat tasapainossa. Näin elämänlaatu-käsite lähestyy terveyden ja erityisesti mielenterveyden määritelmiä.

Psyykkinen hyvinvointi on kokemuksellinen ja moniulotteinen käsite, jonka jokainen yksilö määrittelee omista lähtökohdistaan ja omalla tavallaan. Siitä käytetään myös käsitteitä subjektiivinen, psykologinen, emotionaalinen tai henkinen hyvinvointi. Psyykkistä hyvinvointia kuvaa henkilön itsearvio tilastaan, hänen tyytyväisyytensä, minäkuvan myönteisyys, itsetunto ja luovuus. Terveys ja toimintakyky ovat osa psyykkistä hyvinvointia, jolloin myös muun muassa ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys ja toimintakyvyn osalta elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuuden tunne kuvaavat hyvinvoinnin tilaa.

Käsityö ja hyvinvointi tutkimuskohteena käsityötieteessä

Käsityötiede on monitieteinen tieteenala, jossa käsityöhön liittyviä ilmiöitä voidaan tarkastella useiden eri tieteenalojen näkökulmista (kuvio 1). Käsityön tutkimuksen kohteet liittyvät tuotteiden suunnittelu- ja valmistusprosesseihin, prosessien aineellisiin ja aineettomiin tuotoksiin, tuotteiden ja kulttuurin suhteeseen sekä materiaalisen maailman tuottamiseen ja kokemiseen. Yhtenä käsityötieteen tutkimusteemana on käsityö ja hyvinvointi. Käsityöhön ja hyvinvointiin liittyvät tutkimuskohteet sijoittuvat tavallisimmin yhteiskunnallisen orientaation ja psykologis-sosiaalisen orientaation välimaastoon, mutta aihetta voidaan tutkia myös muiden orientaatioiden näkökumista. Tutkimuskohteena käsityö ja hyvinvointi nähdään laajasti sosiaalisena, psyykkisenä, fyysisenä ja aineellisena hyvinvointina.

Kuvio 1. Käsityötieteen tutkimuskohde (Seitamaa-Hakkarainen, Pöllänen, Luutonen et al. 2007)
Kuvio 1. Käsityötieteen tutkimuskohde (Seitamaa-Hakkarainen, Pöllänen, Luutonen et al. 2007)

Käsityöhön liittyvä hyvinvointinäkökulma on tutkimusalueena verrattain uusi, mutta myös lähitieteiden alueella tehtyjä tutkimuksia voidaan pitää aiheen aikaisempina tutkimuksina. Suomalaiset käsityöhön kohdistuneet tutkimukset ovat ensin sivunneet käsityön merkitykseen liittyviä näkökulmia. Itsetehdyt tuotteet on koettu merkityksellisinä niin tekijän kuin saajankin näkökulmasta. Käsityöharrastukseen ja sen subjektiiviseen merkitykseen liittyvää tutkimusta voidaan katsoa edustavan Heikkisen (1997) kulttuuriantropologinen tutkimus pohjoiskarjalaisten naisten käsityön tekemisestä. Harrastukseen sitoutumisen ja psyykkisen hyvinvoinnin näkökulma on esillä myös Metsämuurosen (1995) ja Lingon (1998) tutkimuksissa sekä laajemmin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä tutkimuksissa (esim. Salmela-Aro & Nurmi 2001).

Käsityötieteessä tuotteiden moniulotteista merkitystä psykologisen, kulttuurisen, sosiaalisen ja materiaalisen ulottuvuuden kautta on kuvannut Luutonen (1997; 2002; 2004). Hänen mukaansa käsityö korostuu tekijän itseilmaisun muotona ja taiteellisen intention ilmauksena. Itse käsityöesineet ja -tuotteet voidaan nähdä materiaalisina ja immateriaalisina, sillä ne täyttävät ihmisen konkreetteja tarpeita ja vastaavat psyykkiseen tarvitsevuuteen.

Vähälä (2003) on tarkastellut luovaa käsityötä emootioiden, motivaation, aktivaation ja itseaktivoinnin näkökulmasta. Tutkimusaineistona oli neljän käsin neulomista vapaa-aikanaan harrastavan koehenkilön käsityöprosessin aikana koottu ääneenajattelu sekä sydämen sykettä pitkäaikaisesti rekisteröivä EKG-holterointi. Tutkimuksessa raportoidaan käsityön aikana koettujen emootiokokemusten ja fysiologisten vasteiden välisten yhteyksien tuottamaa psyykkistä hyvinvointia psyykkisen itsesäätelyn, suggestion ja mielikuvaoppimisen näkökulmasta.

Käsityön kuluttamiseen eli tuotteisiin, käsityön tekemiseen, ostamiseen ja luonnonmateriaalien kokemiseen (Kälviäinen 2003) liittyviä hyvinvointikokemuksia ovat kuvanneet Kälviäinen ja Junnila- Savolainen (2005) selvityksessään, jossa pyrittiin etsimään uusia liiketoimintapolkuja käsityöyrittäjien hyvinvointituotteisiin ja -palveluihin. Yrittäjyyden hyvinvointitoiminta-alueita on verrattu myös käsityötuotteiden ja -palvelujen kuluttajien hyvinvointiin liittämiin kokemuksiin ja merkityksenantoon.

Käsityön ja käsillä tekemisen tuomaa elämänhallinnan tai psyykkisen hyvinvoinnin kokemusta harrastajien hyvinvoinnin tukena on kuvannut Pöllänen (2006a; 2006b; 2012) sekä miesten että naisten näkökulmasta. Käsityön terapeuttisuus voi liittyä käsityömateriaaleihin, tuotteisiin, saavutuksen tunteen syntyyn, henkiseen kasvuun, fyysisten ja kognitiivisten taitojen kehittymiseen, oman kehon hallinnantunteeseen, tunteisiin ja ajatuksiin sekä käsityön sosiaalisiin ja kulttuurisiin dimensioihin. Käsityö voi toimia harrastajan monipuolisena terapeuttisena välineenä sekä tiedostetulla että tiedostamattomalla tavalla (Pöllänen 2007; 2009b). Käsityö on toiminut terapeuttisena kolmitahoisena vuorovaikutuksena materiaalin, tekijän ja toiminnan välillä. Kokonaisella, suunnittelua ja luovuutta sisältävällä käsityöllä, ja ositetulla, mallia jäljentävällä käsityöllä näytti olevan hieman toisistaan poikkeavat merkitykset hyvinvoinnin rakentamisessa (ks. kokonainen ja ositettu käsityö Pöllänen & Kröger 2004; Pöllänen 2009a).

Kansainvälisellä kentällä käsityön ja hyvinvoinnin välisiä yhteyksiä on kuvattu muun muassa kotona olevien esineiden ja kotikäsityön merkityksen erittelyn (Csikszentmihalyi & Rochberg-Halton 1981; Mason 2005), naisten käsityön (Johnson & Wilson 2005; Collier 2011) ja erilaisissa käsityöryhmissä toimimisen (Schofield-Tomschlin & Littrell 2001) näkökulmista. Kansainvälisissä tutkimuksissa käsityö näyttäytyy merkityksellisenä toimintana tai harrastuksena muun muassa useissa luovaan toimintaan (Lloyd, Wong & Petchkovsky 2001; Griffiths & Corr 2007; Griffiths 2008), toimintaterapiaan (Reynolds 1999; 2000; 2009; Reynolds & Prior 2006) tai vapaa-aikaan (Roberts 2003) liittyvissä tutkimuksissa.

Suomalaisessa tutkimuskentässä käsityötä ja hyvinvointia sivuavat osaltaan myös ne tutkimukset, joissa keskeisiksi juonteiksi nousevat käsityökäsitteen (Kojonkoski-Rännäli 1998; Ihatsu 2002) tai käsityöilmaisun analysointi (Karppinen 2005), diskurssit päivälehtien käsityöläisyydestä ja elämänhallinnasta (Kärnä-Behm 2005), käsityön yhteisöllisyys historiaharrastajilla (Vartiainen 2010) tai käsityön merkitys tyttöjen kasvatuksessa naisiksi (Kokko 2007).

Käsityö ja psyykkinen hyvinvointi – tutkimusten tuloksia

Käsityön merkitys liittyy sekä itse käsityötuotteeseen että käsityön tekemiseen, siihen prosessiin, mitä ihminen käy läpi kokonaisuutena valmistaessaan tuotetta käsin. Käsityöhön liittyy symboliikkaa tekijästä itsestään ja hänen suhteistaan muihin ihmisiin ja maailmaan. Näin käsityö nähdään linkkinä eri sukupolvien ja eri ihmisten välillä, jolloin yksilö kiinnittyy perheeseen, ystäviin, naapureihin ja muihin ryhmiin elinympäristössään (Dissanayake 1995; Johnsson, Josephsson & Kielhofner 2001).

Käsityö voidaan nähdä alana, jonka tulevaisuus voi olla sellaisten tuotteiden luominen, jossa symbolinen taso on erittäin vahva. Symbolinen taso tarkoittaa kokemuksia, merkityksiä ja identiteettejä. Käsityö antaa tilaa itseilmaisulle. Yksilön hyvinvoinnille on oleellista, miten hän kokee oman toimintansa sekä valmistamansa tuotteet elämänsä kuvastajina (Nelson, Labat & Williams 2002). Tämä tekijän ja tuotteen välinen interaktio voi lisätä tyytyväisyyttä elämään ja nostaa itsearvostusta (Fisher 1995). Itse toiminta, valmistuneet tuotteet ja siihen liittyvien kokemusten välinen vuorovaikutus voivat olla hyvinvointia lisäävä tekijä (Cummins, & Nistico 2002). Schofield- Tomschlinin ja Litrellin (2001) mukaan käsityö voi olla identiteetin ylläpitäjä, terapiaa, luovuutta, nautintoa, itsensä toteuttamista ja itseohjautuvaa oppimista.

Käsityön on todettu olevan yksi esimerkki siitä, miten merkityksellinen tekeminen ja toiminta lisäävät hyvinvointia (Mason 2005). Käsityön ulkoisena tuloksena syntyvää konkreettista tuotetta voidaan pitää tekijänsä persoonallisuuden toteutumana (Kojonkoski-Rännäli 1998). Käsityöllä on siten merkitystä ihmisen omakuvan muodostumisessa ja hänen itsetuntonsa kehittymisessä sekä myös sen ylläpitämisessä. Useat terveyteen ja vapaa-aikaan kohdistuneet tutkimukset ovat toisaalta osoittaneet, että merkitykselliseksi koettu toiminta lisää terveyttä edistävää toiveikkuutta ja positiivista mielialaa (Cummins & Nistico 2002; Piškur, Kinebanian & Josephsson 2002; Schmid 2004; Reynolds & Prior 2006; Veenhoven 2008; Wiesmann & Hannich 2008; Collier 2011). Oletetaan, että erityisesti flow-kokemukseen johtavalla toiminnalla on näitä hyvinvointia tukevia ominaisuuksia. On myös todettu, että käsityö voi pitkällisen prosessin myötä antaa tilaa ja aikaa erilaisten yksilölle merkityksellisten asioiden käsittelyyn (Reynolds 1999; Pöllänen 2006a; Pöllänen 2012). Kun ihminen tuntee voivansa säädellä joitakin asioita maailmassaan, tulee hän tietoiseksi itsestään (Kojonkoski- Rännäli 1998) tai kokee edes jonkin elämänosa-alueen hallittavaksi (Pöllänen 2006a).

Käsityön hyvinvointia tuottava merkitys voidaan tutkimusten valossa nähdä syntyvän tuotteen tai materiaalin, toiminnan ja tekijän välisenä terapeuttisena vuorovaikutuksena. Käsityön voidaan sanoa olevan sekä kognitiivisten prosessien näkökulmasta eräänlainen terapiamuoto (craft as therapy) tai käsityöilmaisuun perustuvien piilosisältöjen näkökulmasta terapiaprosessin eri vaiheissa käytettävä terapiaväline (craf in therapy) (Pöllänen 2007; 2009b).

Lopuksi

Tutkimustulosten perusteella voidaan havaita, että käsityö voi tuottaa hyvinvointia terapeuttisena toimintana, kehollisuutena, materiaalien ja välineiden tai tuotteiden välittämänä vuorovaikutuksena tai sosiaalisena ja kulttuurisena yhdessä olemisen tai tekemisen muotona. Suomalaisten toiveet hyvästä elämästä ja esteettisyyden arvostus näkyvät käsityön suosiona globaalisten arvojen vastapainona. Aihetta voisikin tutkia kotikeskeisyyteen, kotoiluun (homing) ja leppoistamiseen (downsifting) sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvien aihealueiden kautta. Toisaalta myös arjen hyvinvoinnissa tuotetutkimukseen, kuluttamiseen tai yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden rakentamiseen liittyvät näkökulmat olisi syytä nostaa selkeämmin käsityön hyvinvointitutkimuksen joukkoon. Myös vapaaehtoinen vaatimattomuuden tavoittelu (voluntary simplicity) voisi olla yksi hyvä käsityön merkitystä ja hyvinvoinnin rakentumista yksilön tai perheen elämänarvoina kuvaava tutkimusalue. Lähes tutkimaton ja käytännössäkin vielä suhteellisen vähän, muutamia hankkeita lukuunottamatta, hyödynnetty alue on työhyvinvointia tukevan kulttuuritoiminnan kehittäminen, jossa käsityö voi olla yksi yksilön ja yhteisön hyvinvointia lisäävä tekijä. Käsityön ja hyvinvoinnin osalta on todettava, että tutkimuksen avulla näkymätön voi tulla näkyväksi – käsityön ja hyvinvoinnin alueella riittää tutkittavaa erilaisista teemoista ja tutkimusorientaatioista käsin.

Kirjoittaja

Sinikka Pöllänen, professori,  sinikka.pollanen(at)uef.fi, Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Savonlinnan kampus

Allardt, E. 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY.

Anttila, P. 1993. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Helsinki: WSOY

Collier, A. 2011. The well-being of women who create with textiles: Implications for art therapy. Journal of American Art Therapy. 28,104–112.

Csikszentmihalyi, M. & Rochberg-Halton, E. 1981. The Meaning of Things. Domestic Symbols and the Self. Cambridge: University Press.

Cummins, R., Nistico, H. 2002. Maintaining life satisfaction: The role of positive bias. Journal of Happiness Studies. 3, 37–69.

Dissanayake, E. 1995. The Pleasure and Meaning of Making. American Craft. 55, 40–45.

Fisher, P. 1995. Successful aging, life satisfaction, and generativity in later life. International Journal of Aging and Human Development. 41, 239–250

Griffiths, S. 2008. The experience of creative activity as a treatment medium. Journal of Mental Health. 17, 49–63.

Griffiths, S. & Corr, S. 2007. The use of creative activities with people with mental health problems: A qualitative study. Canadian Journal of Occupational Therapy. 65,183–191.

Ihatsu, A-M. 2002. Making Sense of contemporary American craft. University of Joensuu, Publications in Education 73.

Johnson, C. & Wilson, L. 2005. ‘It says you really care’: Motivational factors of contemporary female handcrafters. Clothing & Textiles Research Journal. 23,115–130.

Johnsson, H., Josephsson, S. & Kielhofner, G. 2001. Narratives and experience in occupational transition: A longitudinal study of the retirement process. American Journal of Occupational Therapy. 55, 424–432.

Hari, R. 2011. Käsillä tekemisen voima. http://www.youtube.com/watch?v=CYUlhonq4pQ

Heikkinen, K. 1997. Käsityöt naisten arjessa. Kulttuuriantropologinen tutkimus pohjoiskarjalaisten naisten käsityön tekemisestä. Helsinki: Akatiimi.

Karppinen, S. 2005. Mitä taide tekee käsityöstä. Käsityötaiteen perusopetuksen käsitteellinen analyysi. Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteenlaitoksen julkaisuja 263.

Kauhanen, J. et al. 2007. Kansanterveystiede. Helsinki: WSOY.

Kojonkoski-Rännäli, S. 1998. Ajatus käsissämme. Käsityön käsitteen merkityssisällön analyysi. The University of Turku A185.

Kokko, S. 2007. Käsityöt tyttöjen kasvatuksessa naisiksi. Joensuun yliopisto, kasvatustieteellisiä julkaisuja 118.

Kälviäinen, M. 2003. Luonnonmateriaalien kokeminen tuotteissa: tutkimuksen ensimmäinen vaihe. Kuopio: Kuopion muotoiluakatemia.

Kälviäinen, M. & Junnila-Savolainen, R. 2005. Käsityön kuluttamiseen liittyvät hyvinvointikokemukset. Teoksessa: M. Kälviäinen (toim.) Käsityö – yrittäjyys – hyvinvointi. Uusia liiketoimintapolkuja. KTM julkaisuja 9, 34–53.

Kärnä-Behm, J. 2005. Käsityö kulttuurisena kategoriana. Käsityön ja käsityöläisyyden representaatio suomalaisissa päivälehdissä. Helsingin yliopisto. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta, kotitalous- ja käsityötieteenlaitos.

Linko, M. 1998. Paperille, kankaalle ripustan unelmani, pelkoni, vihani. Teoksessa K. Eskola (toim.) Elämysten jäljillä, Taide ja kirjallisuus suomalaisten omaelämänkerroissa. Helsinki: SKS, 311–378.

Lloyd, C., Wong, S. & Petchkovsky, L. 2001. The use of creative activities with people with mental health problems: A survey of occupational therapists. British Journal of Occupational Therapy. 70, 207–214.

Luutonen, M. 1997. Kansanomainen tuote merkityksenkantajana. Tutkimus suomalaisesta villapaidasta. Helsinki: Akatiimi.

Luutonen, M. 2002. Käsityötuotteisiin ja -palveluihin liitetyt merkitykset. Teoksessa: M.

Luutonen, M. & Äyväri, A (toim.) Käsin tehty tulevaisuus. Näkökulmia käsityöyrittäjyyteen. Helsinki: Sitra, 72–101.

Luutonen, M. 2004. Elämän mielekkyyttä – käsityö minän vahvistajana. Teoksessa S. Niemelä & M. Luutonen (toim.). Taitava ihminen – toimiva kansalainen: aikuisopiskelun motiiveja ja merkityksiä. Helsinki: Kansanvalistusseura, 11–19.

Mason, R. 2005. The meaning and value of home-based craft. International Journal of Art & Design Education. 24, 261–268.

Metsämuuronen, M. 1995. Harrastukset ja omaehtoinen oppiminen. Motivaatio, sitoutuminen ja coping. Teoreettinen tausta, rakenneanalyysi ja sitoutuminen. Helsingin yliopisto. Soveltavan kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 146.

Nelson, N., Labat, L. & Williams, G. 2002. Contemporary Irish textile-artists: Exploring experiences of gender, culture, and artistic medium. Clothing & Textiles Research Journal. 20, 15–25.

Piškur, B., Kinebanian, A. & Josephsson, S. 2002. Occupation and well-being: A study of some Slovenian people’s experiences of engagement in occupation in relation to well-being. Scandinavian Journal of Occupational Therapy. 9, 63–70.

Pöllänen, S. 2006a. Elämä ilman käsitöitä – mitä se on? Käsityö harrastajien psyykkisen hyvinvoinnin tukena. Teoksessa L. Kaukinen & M. Collanus (toim.) Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta, 66–79.

Pöllänen, S. 2006b. Crafts as a way to functional mental health. A-L. Rauma, S. Pöllänen & Seitamaa-Hakkarainen (Eds.) Human Perspectives on Sustainable Future. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 99, 128–134.

Pöllänen, S. 2007. Käsityö terapiana ja terapeuttisena toimintana. Teoksessa: A. Niikko, I. Pellikka & Savolainen (toim.) Oppimista, opetusta, monitieteisyyttä. Kirjoituksia Kuninkaankartanonmäeltä. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, 91–105. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/monitiet/pollanen.htm

Pöllänen, S. 2009. Contextualizing Craft: Pedagogical Models for Craft Education. The International Journal of Art & Design Education 28, 249–260.

Pöllänen, S. 2012. The meaning of craft. Craft-makers’ descriptions about craft as an occupation. Scandinavian Journal of Occupational Therapy. (submitted)

Pöllänen, S. & Kröger, T. 2000. Käsityön erilaiset merkitykset opetuksen perustana. In: J. Enkenberg & P. Väisänen & E. Savolainen (toim.) Opettajatiedon kipinöitä. Kirjoituksia pedagogiikasta. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja, 233–253. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/kipinat/.

Pöllänen, S. & Kröger, T. 2004. Näkökulmia kokonaiseen käsityöhön. Teoksessa: J. Enkenberg; E. Savolainen & P. Väisänen, K. Ranta (toim.) Tutkiva opettajankoulutus – taitava opettaja. Savonlinnan opettajankoulutuslaitos , 160-172. http://sokl.joensuu.fi/verkkojulkaisut/tutkivaope/

Reynolds, F. 1999. Cognitive behavioural counseling of unresolved grief through the therapeutic adjunct of tapestry making. Arts in Psychotherapy. 26,165–171.

Reynolds, F. & Prior, S. 2006. The role of art-making in identity maintenance: case studies of people living with cancer. European Journal of Cancer Care.15, 333–341.

Reynolds F. 2000. Managing depression through needlecraft creative activities: A qualitative study. The Arts in Psychotherapy. 27, 107–114.

Reynolds, F. 2009. Taking up arts and crafts in later life: a qualitative study of the experiential factors that encourage participation in creative activities. British Journal of Occupational Therapy. 72, 393– 400.

Saarenheimo, M. 2003. Vanhuus ja mielenterveys. Arkielämän näkökulma. Helsinki: WSOY.

Roberts, K. 2003. Leisure in contemporary society. Department of sociology, Social policy and Social work studies, University of Liverpool.

Salmela-Aro, K. & Nurmi, J-E. 2001. Henkilökohtaiset projektit ja hyvinvointi – Kognitiivinen lähestymistapa motivaatioon. Teoksessa: K. Räikkönen & J-E Nurmi (toim.) Persoonallisuus, terveys ja hyvinvointi. Helsinki: Suomen psykologinen seura, 89-103.

Seitamaa-Hakkarainen, P., Pöllänen, S., Luutonen, M. et al. 2007. (toim.) Käsityötieteen ja käsityömuotoilun sekä teknologiakasvatuksen tutkimusohjelma Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia 100. Joensuun yliopisto.

Schmid, T. 2004. Meanings of creativity within occupational therapy practice. Australian Occupational Therapy Journal. 51, 80–88.

Schofield-Tomschlin, S. & Littrell, M. 2001. Textile handcraft guild participation: A conduit to successful aging. Clothing & Textiles Research Journal.19, 41–51

Tilastokeskus.2005. Vapaa-aikatutkimus. Suomen virallinen tilasto. Helsinki. http://www.stat.fi/til/vpa/2002/vpa_2002_2005-01-26_tie_001.html.

Tilastokeskus. 2009. Ajankäyttötutkimus. Suomen virallinen tilasto. Helsinki. http://www.stat.fi/til/akay/2009/05/akay_2009_05_2011-12-15_tie_001_fi.html.

Torvi, K. & Kiljunen, P. 2005. Onnellisuuden vaikea yhtälö. Evan kansallinen arvo- ja asennetutkimus 2005. Elinkeinoelämän valtuuskunta. Helsinki: Yliopistopaino. http://www.eva.fi/files/1110_onnellisuuden_vaikea_yhtalo.pdfTuomi 2005

Vartiainen, L. 2010. Yhteisöllinen käsityö. Verkostoja, taitoja ja yhteisiä elämyksiä. Publications of the Eastern Finland. Dissertation in Education, Humanties, and Technology 4.

Veenhoven, R. 2008. Healthy happiness: effects of happiness on physical health and the consequences for preventive health care. Journal of Happiness Studies. 9, 449–469.

Venkula, J. 2005. Tekemisen taito: Alussa on teko. Helsinki: Kirjastudio.

Verdan, C. 1979. Tendon Surgery of the Hand. Edinburgh: Churchill Livingstone.

Vähälä, E. 2003. Luovan käsityöprosessin yhteydet psyykkiseen hyvinvointiin. Kuopion Muotoiluakatemia. Taitemia 22.

WHO. 1986. Ottawa Charter for Health promotion. http://www.who.int/hpr/NPH/docs/ottawa_charter_hp.pdf

Wiesmann, U. & Hannich, J-J. 2008. A salutogenic view on subjective well-being in active elderly persons. Aging & Mental Health. 12, 56–65.

Savonia tuottaa kulttuurista hyvinvointia

Suomalainen yhteiskunta on ollut viime vuosikymmeninä voimakkaassa murroksessa. Suomessa on nuoria, jotka voivat huonosti. Äärimmilleen tämä on näkynyt Myyrmäen, Jokelan ja Kauhajoen kaltaisissa murhenäytelmissä. Myös yksinäisyys on tällä ajalle tyypillinen lieveilmiö. Modernin maailman kehittyminen on vähentänyt yhtä tärkeää hyvinvointiin liittyvää tekijää: tunnetta kuulumisesta yhteisöön.

Kulttuurin on katsottu edistävän ihmisen hyvinvointia. Esimerkiksi taidekokemusten on todettu liittyvän parempaan elämänhallintaan. On väitetty, että kulttuuri estää syrjäytymistä, turvaa perinteitä ja elvyttää talouselämää. Aikaisemmin kulttuuri on nähty staattisena ilmiönä, mutta nykyisin se ymmärretään hyvinkin dynaamisena tekijänä.

Viime vuosina julkiseen keskusteluun on noussut käsite palvelumuotoilu. Englanninkielinen service design -termi tarkoittaa palveluiden suunnittelua. Suomessa painotetaan sanaa muotoilu. Palvelumuotoilun ydin on: uusien palveluideoiden, -konseptien, -prosessien ja -ympäristöjen suunnittelu.

Professori Satu Miettisen mukaan palvelumuotoilun prosessi ja työkalut painottavat vahvoja sosiaalisia taitoja, empatiaa käyttäjiä kohtaan, luovuutta ja visuaalista ajattelua. Suunnitteluajattelulla kyetään luomaan käsitteitä, ratkaisuja ja tulevia palvelukokemuksia. Suunnittelijat työskentelevät koordinaattoreina palvelumuotoiluhankkeissa kaikkien sidosryhmien välillä.

Engine-palvelumuotoilutoimisto esittelee kolmivaiheisen palvelumuotoilun prosessin: asiakastarpeen sekä suunnitteluratkaisun tunnistaminen, suunnitteluvaihtoehtojen toteutus ja arviointi. Magerin palvelumuotoilun prosessissa on neljä vaihetta: palveluratkaisujen etsiminen, uusien ratkaisujen luominen, niiden arviointi ja toteutus.

Savonia-ammattikorkeakoulussa on aktiivisesti kehitetty ja kokeiltu palvelumuotoilun menetelmiä erilaisissa hyvinvointia uudistavissa hankkeissa. Näissä hankkeissa ilmenee hyvin kulttuuri dynaamisena hyvinvoinnin edistäjänä. Hyvänä esimerkkinä on PALMU-hanke.

PALMU – palvelumuotoilua ikääntyville

PALMU-hankkeessa on kysymys palvelumuotoilun levittämisestä sosiaali- ja terveysalan toimintoihin. Idean taustalla on Savonian Kuopion Muotoiluakatemian kokemus palvelumuotoilusta ja sen suunnittelumenetelmistä aikaisemmissa projekteissa.

PALMU-tutkimusprojektin tavoitteena on kansalaisia hyödyntävien ikääntyvien itsenäistä suoriutumista tukevien uusien sosiaali- ja terveysalan käyttäjäkeskeisten palvelusovellusten ja – käytänteiden sekä tuotantomallien kehittäminen palvelumuotoilun avulla. Sisältöinä kehittämisessä on itsenäistä suoriutumista tukevien palveluinnovaatioiden ja niiden tuotantotapojen kokeilu.

Hanke toteutetaan eri organisaatiota yhdistävien ikääntyneille suunnattujen käytännön tukipalvelukehitystapausten avulla. PALMUssa on tuotettu ja mallinnettu uudenlaisia tapoja järjestää tukipalveluita ikääntyneille:

  • sairaalahoidon jälkeen
  • kotona asuvien ikääntyneiden ja ikääntyneiden vammaisten itsenäiseen suoriutumiseen
  • ikääntyneille

Tapaustutkimusten soveltaminen helpottaa uusien toimintamallien käyttöön ottamista ja levittämistä. Sairaalasta kotiutettavista ikäihmisistä tehdyt profiilikuvaukset ja pilotoidut palvelupolut ovat kiinnostaneet Kuopion yliopistollisen sairaalan hoitohenkilöstöä. Alustavia kuvauksia toimintatapahtumista on jo käytetty henkilöstön koulutuksessa.

Hankkeessa toteutettiin tiedonkeruuta ja aineiston analyysia. PALMU-workshopeissa oli mukana eri yhteistyöosapuolia. Aineiston ja kokemusten pohjalta kehitettiin muun muassa lautapeli, jonka avulla ikääntyneet ja hoitohenkilökunta keskustelivat pelikorttien innostamana. Syntyi Syke- toimintaidea, ja sitä kehitetään edelleen.

Palvelutuokiot yksin kotona asuville ikääntyneille -projekti on toteutettu yhteistyössä Alina Hoivatiimi Oy:n kanssa. Tavoitteena on tarjota uusille Alinan asiakkaille ideoita yrityksen hoivapalveluista ja niiden mahdollisuuksista. Hankkeessa kokeiltiin muun muassa Skype-palvelua. Siinä yhtenä tavoitteena on hyödyntää palvelumuotoilua kotona asuvien ikääntyneiden arkea tukevien palveluiden kehittämisessä.

Palvelukeskuksen ja seurakunnan työntekijöiden sekä vapaaehtoistyöntekijöiden voimin on toteutettu erilaisia palvelu- ja toimintamuotoja Leväsen palvelutalossa ja Puijonlaakson asukastuvassa. Palvelukeskuksissa asumisen kehittämisessä on myös tavoitteena tuottaa palvelutaloissa asuvien ikääntyneiden viriketoimintaan aktivointimalleja, jotka toteutettiin yhteistyössä Alina hoivatiimi Oy:n kanssa. Ideoinnissa hyödynnettiin osallistujien pääomaa kaikkien palvelukonseptien kehittämisessä.

Palvelumuotoilun menetelmiä on sovellettu esimerkiksi virikekursseilla ja Juhlamielellä- tapahtumassa.

Hankkeessa on toteutettu kaksi Savonian Kuopion Muotoiluakatemian näyttelyä: Elämän rikkautta – ikääntyneiden ITE-taiteilijoiden yhteisnäyttely ja Elämä näkyvissä. Näyttelyyn kerättiin teoksia neljältä Kuopion alueella asuvalta ITE-taiteilijalta. Yhteistyöstä on syntynyt ikääntyneiden ITE- taiteilijoiden tukemista käsittelevä opinnäytetyö. Lisäksi on tehty lähes kymmenen opinnäytetöitä tekstiilin ja vaatetuksen alueelta sekä eri toimintamalleista; esim. tekstiilialan opiskelija teki opinnäytetyönään ikääntyvien ohjaukseen tarkoitetun neuleohjejulkaisun.

Elämä näkyvissä -näyttelyn toteuttivat tekstiilimuotoilun opiskelijat. Tarkoituksena oli saada muotoilualan opiskelijoiden osaaminen esiin palvelumuotoilualalla ja muotoilijat innostumaan palvelujen kehittämisestä.

PALMUssa on mukana runsaasti ammattikorkeakoulun eri koulutusohjelmien opiskelijoita. Hankkeessa toteutettavissa piloteissa opiskelijat saavat käytännön kokemusta ja menetelmällisiä harjoituksia palvelumuotoilun mahdollisuuksista. Samanaikaisesti luodaan sosiaali- ja terveysalan sekä kulttuurialan koulutusohjelmien sisältöihin aineistoa ikääntyvän väestönosan tarpeista ja palveluiden järjestämisestä. Kuviossa 1 on esimerkki ikääntyvän henkilön palvelupolusta ja kokemuksista sairaalan päivystyksessä.

Kuvio 1. Ikääntyvän henkilön kokemus päivystyksen palvelupolussa.
Kuvio 1. Ikääntyvän henkilön kokemus päivystyksen palvelupolussa.

PALMUn tulosten hyödyntämismahdollisuudet ovat monipuoliset. Uusien palvelumallien avulla on mahdollista keventää kunnallisille palveluille aiheutuvia kustannuksia. Uudet palvelumallit tarjoavat erilaisia taloudellisia mahdollisuuksia kolmannen sektorin toimijoille.

Myös tukipalveluihin liittyvät teknologiset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuksia sosiaalisen median alueen toimijoille. PALMU tuottaa uusia kevyempiä palvelurakenteita ja -malleja, joilla on merkitystä kansalliselle toimintaympäristön kehittymiselle.

PALMU tuottaa uutta osaamista sekä uusia sosiaalisia ja kaupallisia innovaatioita. Kunnat, tukipalvelujen tuottajat ja yritykset voivat hyödyntää hankkeen tuloksia ja uusia toimintatapoja. Uusien palvelumallien jalkauttaminen aloitetaan jo hankkeen aikana.

Savoniassa on pidetty erittäin tärkeänä toteuttaa hankkeita, joissa kehitetään uusia tutkimus- ja työmenetelmiä käytännön piloteissa. Hankkeet on suunniteltu siten, että niissä opiskelijat pystyvät suorittamaan koulutusohjelman tutkintovaatimuksiin sisältyviä opintosuorituksia.

PALMU-hankkeessa erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä muotoilun opiskelijat ovat keskeisiä. Opiskelijat voivat painottaa yksilöllisiä opintopolkujaan ja syventää osaamistaan erisisältöisissä hankkeissa.

Savonian musiikin ja tanssin yksikössä haetaan myös voimaa ja välineitä muuttuvan työelämän haasteisiin kasvatus-, kuntoutus- ja musiikin aloilla toimiville. Kulttuuria ja hyvinvointia tarjotaan erityisryhmille.

Musiikin erityispedagogiikan koulutusta Kuopiosta

Savonian musiikin ja tanssin yksikkö käynnisti syksyllä 2010 Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä -hankkeen (MEOK). Se pyrkii vastaamaan muuttuvan työelämän haasteisiin järjestämällä musiikin erityispedagogiikan koulutusta eri alojen henkilöstölle. Samalla kehitetään musiikin erityispedagogiikan työskentelytapoja ja osaamista.

MEOK vahvistaa musiikkia työssään käyttävien henkilöiden ammattitaitoa, uudistaa heidän toimintatapojaan ja tukee työllistymistä. Hanke lisää erilaisten oppijoiden, erityisryhmien tasavertaisuutta ja mahdollisuuksia harrastaa musiikkia. MEOK mahdollistaa myös osallistumisen kuntouttavaan musiikkitoimintaan ammattitaitoisessa ohjauksessa.

Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä sisältää kuusi toimintavaihetta: työelämälähtöinen, kaksivuotinen musiikin erityispedagogiikan täydennyskoulutus, erityismusiikkikasvatuksen syventävät opinnot osana musiikkipedagogikoulutusta sekä lyhytkestoisia koulutuksia alan toimijoille. Lisäksi paneudutaan alalla käytettävien materiaalien ja menetelmien kehittämiseen, tuottamiseen ja julkaisemiseen. Koulutuksen aikana rakennetaan alalla toimivien kesken työelämäverkostoja.

MEOK:ssa opiskelee 20 aikuisopiskelijaa ja he suorittavat 40 opintopistettä. Opiskelijat perehdytetään musiikin erityispedagogiikan eri kohderyhmiin, joita ovat mm. vammaiset, koulumaailman erilaiset oppijat, ikäihmiset erityisryhmineen sekä psyyke- ja päihdekuntoutuksen asiakasryhmät.

Koulutuksessa perehdytetään kuntouttavan musiikkitoiminnan ja musiikin erityispedagogiikan toimintatapoihin ja välineisiin. Samalla kehitetään opiskelijoita kohtaamaan eri kohderyhmien tarpeet. MEOK:hon sisältyy 10 opintopisteen ohjattu harjoittelu, joka on tarkoitus toteuttaa opiskelijoiden omalla työpaikalla.

MEOK vastaa monipuolisesti Savonian perustehtävään: opetukseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyöhön (TKI). Jokaisen hankkeeseen osallistujan työn sisältöä, toimintatapoja, kohderyhmiä, menetelmiä ja työskentelyvälineitä tutkitaan työelämälähtöisesti kehittäen.

Hanketoimijat tekevät yhteistyötä myös Kuopion kaupunginorkesterin kanssa. Käytännössä on pystytty madaltamaan kynnystä, jotta kehitysvammaiset kuulijat voivat osallistua mm. klassisen musiikin konsertteihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on viime keväänä järjestetty Vivaldin Neljä vuodenaikaa -konsertti. MEOK:n aloitteesta kaupunginorkesteri kohdensi konsertin Pohjois-Savon kuntien kehitysvammaisten palvelukoteihin ja toimintakeskuksiin. Kuopion musiikkikeskuksen konserttisaliin kuulijoita tuli yli viisisataa, joista pyörätuolilla liikkuvia oli vajaa sata.

MEOK-täydennyskoulutus on nostanut esille uuden käsitteen: musiikin erityispedagogiikka. Tällä käsitteellä pyritään korostamaan musiikkikasvatuksen ja musiikkiterapian rajapinnalla olevaa toimintaa. Musiikki, erityispedagogiikka, terapia ja hyvinvointi nivoutuvat luontevasti toisiinsa. Aika näyttää, vahvistaako musiikin erityispedagogiikka asemaansa musiikin kentässä.

MEOK:n päävastuu on Savonialla. Vahvaa yhteistyötä tehdään Kuopion konservatorion kanssa. Konservatorio tunnetaan musiikin erityispedagogiikan valtakunnallisena uranuurtajana. Toinen yhteistyötaho on kirkkomuusikkoja kouluttava Sibelius-Akatemian Kuopion osasto.

Kulttuurin koulutuksen keinoin voidaan edistää hyvinvointia ja terveyttä. PALMU- ja MEOK-hankkeet ovat tässä hyviä esimerkkejä. Varsinkin ikääntyvän väestön kasvu on käynnistänyt useita senioreiden kulttuuritoimintaan liittyvä projekteja. Kulttuurisen tasa-arvon toteutuminen ikääntyvien tai erityisryhmien keskuudessa edellyttää kulttuurin tuomista heidän arkeensa.

Kirjoittajat

Eija Vähälä, opetusneuvos, eija.vahala(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Rouvasväenyhdistys ry

Kaija Sääski, osaamisaluejohtaja, kaija.saaski(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu

Jouni Vornanen, tiedottaja, jouni.vornanen(at)savonia.fi, Savonia-ammattikorkeakoulu

Branaghan, R. J. (edt.) 2001. Design by People for People – Essays on Usability. Chicago: Usability Professionals’ Association.

Lavaste, A-E. 2009. ”Haastavaa ja palkitsevaa” -oppimäärän ja opetuksen yksilöllistäminen musiikkioppilaitoksissa. Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion Musiikki- ja Tanssiakatemia. Opinnäytetyö 2009.

Liikanen, H-L. 2010. Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia – ehdotus toimintaohjelmaksi 2010 – 2014. Opetusministeriön julkaisuja 2010:1.

Mager, B. 2004. Service Design – A Review. Köln: Service Design Network.

Miettinen, S. 2007. Designing the Creative Tourism Experience. A Service Design Process with Namibian Craftspeople. Jyväskylä: Gummerus Printing.

Miettinen, S. (toim.) 2011. Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Tammerprint Oy.

Miettinen, S. & Koivisto, M. (eds.) 2009. Designing Services with Innovative Methods. Keruu: Otava.

von Brandenburg, C. 2008. Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä. Näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön. Opetusministeriön julkaisuja 2008:12.

Muu materiaali:

MEOK-hankkeen aineisto, projektipäällikkö Päivi-Liisa Hannikainen

PALMU-hankkeen aineisto, projektipäällikkö Eija Vähälä