Talkoilla ympäristötaidetta Leppävaaraan

Kirjoittaja: Martta Pirttioja.

Elokuussa Espoon Leppävaaran kaupunginosassa sijaitsevan kauppakeskus Gallerian parkkitalon puusäleaitaan ilmaantui värikäs lepänlehdistä aiheensa ammentava maalaus. Maalaustalkoot keräsivät runsaasti positiivista huomiota lähialueen asukkailta, ja kuva valmiista teoksesta koristaa nyt Leppävaara-seura ry:n Facebook-sivua. Projekti oli usean toimijan yhteistyön tulos: aktiivisten leppävaaralaisten, Espoon kaupungin, parkkitalon omistajan ja Laurea ammattikorkeakoulun. Tämän esimerkin kautta luodaan silmäys Espoon kaupungin ympäristömuotoilun tiimin toimintaan.

Asukkaan ajatuksesta yhteiseksi projektiksi

Leppävaaralainen asukasaktiivi oli jo pitkään ollut sitä mieltä, että Lintuvaarantien ja Läkkisepänkujan kulmassa sijaitseva kevyen liikenteen jakaja on epäsiistissä kunnossa. Hän otti yhteyttä Espoon kaupungin kaupunkitekniikan keskukseen huhtikuussa 2018 perustettuun ympäristömuotoilun tiimiin. Ympäristömuotoilun tiimin vetäjä oli aiemmin ollut yhteydessä Leppävaaran Laurean toimipisteeseen opinnäytetyöyhteistyöstä. Leppävaaralaisen asukkaan osoittaman kohteen katsottiin muodostavan kestoltaan ja laajuudeltaan opinnäytetyötä vastaavan projektin, joten Laurean lehtori ehdotti sitä aiheeksi liiketalouden opiskelijalle, joka on erityisen kiinnostunut kunta-alalla työskentelystä ja palvelumuotoilusta. Hän toimi ympäristömuotoilun tiimin kanssa kaikissa projektin vaiheissa.

Projekti alkoi kaupungin katukunnossapidon kanssa tehdystä maastokäynnistä kohteeseen. Käynnin tarkoituksena oli pohtia reunaehtoja kevyen liikenteen jakajan muutoksille ja havainnoida samalla muita kohteessa ilmenneitä epäkohtia, kuten maassa olevia suuria kuoppia. Huomio kiinnittyi kevyen liikenteen jakajan lisäksi viereisen parkkitalon seinässä olevaan puusäleikköön, josta maali oli suurelta osin kulunut pois. Puusäleikkö päätettiin ottaa osaksi projektia, koska se loi nykyisessä kunnossaan vilkkaalle bussipysäkille nuhjuisen taustan. Seuraavaksi selvitettiin parkkitalon omistava taho, jonka edustaja tulikin mielellään katsomaan kohdetta. Päädyttiin toimintamalliin, jossa kiinteistön omistajat järjestivät puusäleikön pesun ja rahoittivat maalaustarvikkeet, kun taas teoksen suunnittelusta ja itse maalaamisesta vastasivat asukkaat ja ympäristömuotoilun tiimi.

Teoksesta haluttiin leppävaaralaisten asukkaiden näköinen, joten suunnittelua jatkettiin kaikille avoimen työpajan merkeissä paikallisessa kirjastossa. Työpajaa markkinoitiin julisteella kirjaston ilmoitustaululla ja verkossa sekä ympäristömuotoilun tiimin että paikallisten ryhmien Facebook-sivuilla. Työpajan tulokset asetettiin kommentoitaviksi Leppävaara-seuran Facebook-sivuille laajemman asukasnäkemyksen saamiseksi. Luonnoksista työstettiin tarkempi toteutussuunnitelma ja itse maalaaminen vaati kaksi neljän tunnin talkoorupeamaa. Syyskuussa katukunnossapito toi kevyen liikenteen jakajaan lisää maisemointikiviä ja laittoi paikalleen suunnitellut maalausteoksen värejä toistavat seipäät.

Mikä ihmeen ympäristömuotoilun tiimi?

Ympäristömuotoilun tiimi toimii organisatorisesti kaupunkitekniikan keskuksen alla, mutta on varsinaisesti Osallistuva Espoo -kehitysohjelman toiseen hyötytavoitteeseen liittyvä toimenpide (Espoo 2018c). Vuoden kokeilun ajaksi perustetun monialaisen tiimin tavoitteena on kehitysohjelman ohjelmasuunnitelman (Espoo 2018b) mukaisesti lisätä lähitekemisen tukea ja poistaa sen esteitä. Ympäristömuotoilun tiimi pyrkiikin edistämään asukkailta lähtöisin olevia lähiympäristön kehittämistoimenpiteitä kaikin mahdollisin tavoin.

Ympäristömuotoilun tiimissä on kokeiluvaiheessa kolme henkilöä. Tiimiä vetää Niko Riepponen, joka on tällä hetkellä tiimin ainoa vakituinen työntekijä. Riepponen on taustaltaan puuseppä sekä Lahden muotoiluinstituutista valmistunut taideteollinen muotoilija, joka on työskennellyt Espoon kaupungilla erilaisissa tehtävissä jo yli kymmenen vuotta. Lisäksi tiimissä on kaksi Espoon kaupungin juniorimallilla (Espoo 2018a) palkattua työntekijää. Martta Pirttioja valmistui työsuhteen alussa Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi suuntautumisalanaan suunnittelumaantiede. Iira Niemeläinen viimeistelee opintojaan Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa pääaineenaan vastuullinen liiketoiminta.

Tiimin juuret ovat Riepposen (2011) muotoilun opinnäytetyössä, jonka hän teki yhteistyöhankkeena Espoon kaupungin kanssa. Opinnäytteessä kuvattiin Muotoile!maa-prosessi, jossa muotoilutyöpajan kautta osallistettiin esikoululaisia leikkivälineen suunnitteluun. Sittemmin konseptin avulla on tehty lukuisia parannuksia espoolaisten päiväkotien, koulujen ja palvelutalojen lähiympäristöön. Vuonna 2014 Riepposen nimikkeeksi vaihdettiin ympäristömuotoilija. Myös Helsingin Sanomat (Sevänen 2015) noteerasi Suomen silloin ainoan kyseisen tittelin haltijan. Organisatorisesti Riepponen toimii kaupunkitekniikan keskuksen alla, mutta projektit ovat olleet poikkihallinnollisia. Siksi toiminnan kirjaaminen yhdeksi toimenpiteeksi osallisuuteen kytkeytyvässä poikkihallinnollisessa kehitysohjelmassa sopi hyvin. Toimintaa päätettiin laajentaa paitsi koskemaan kaikkia kaupungin asukkaita pelkkien julkisten laitosten sijaan myös kasaamalla kolmen hengen tiimi vuoden ajaksi.

Kuva 1. Talkoolaiset ja ympäristömuotoilun tiimi maalaushommissa. Valmiissa teoksessa näkyvät inspiraationa toimineiden lepänlehtien muodot.

Muotoilun keinoin kaupunkilaislähtöistä toimintatapaa luomassa

Ympäristömuotoilun tiimin toiminnassa on jo nimen mukaisesti taustalla vahva muotoiluideologia. Tarkoituksena on hyödyntää kaupunkilaisten arkisia havaintoja toimivamman ja viihtyisämmän kaupunkiympäristön luomisessa. Tiimi toimii matalan kynnyksen linkkinä kaupunkilaisten ja kaupunkiorganisaation välillä ja pyrkii edistämään asukasyhteisöjen ja muiden kaupungissa toimivien tahojen välisten verkostojen muodostumista. Pääasiallisena tavoitteena on, että kaupunkilaiset saisivat eväitä toteuttaa projektejaan ja löytäisivät uusia kumppaneita. Leppävaaran esimerkissä ammattikorkeakoulun paikallisen toimipisteen opiskelija tarjosi aikaansa ja osaamistaan projektiin, yksityinen kiinteistön omistaja rahoitti hankkeen ja asukkaat hoitivat ideoinnin ja osallistuivat talkootöihin. Ympäristömuotoilijoiden roolina oli lähinnä suunnittelun ja toteutuksen fasilitointi sekä viestintä.

Koska kyseessä on vuoden mittainen kokeilujakso, jonka perusteella pysyvämpää toimintamallia on tarkoitus suunnitella, on myös itse palvelua tarve muotoilla käyttäjäpalautteen kautta. Tiimin toiminnassa onkin jatkuvasti läsnä kaksi päällekkäistä muotoilutasoa: yksittäisissä projekteissa tapahtuva kaupunkiympäristön elementtien muotoilu ja tiimin tarjoaman palvelun muotoilu yksittäisistä projekteista saatujen kokemusten kautta.

Kokeilun lopputuotteena saadaan ajatuksia siitä, millä tavalla osallisuutta omaan lähiympäristöön ja sen kehittämiseen pitäisi toteuttaa. Tähän mennessä on jo käynyt selväksi, että ei ole tarkoituksenmukaista luoda tiukasti määriteltyä toimintamallia ympäristömuotoilijoiden tarjoamalle palvelulle. Jokainen tiimin pöydälle saapunut projekti tai yhteydenotto on ollut hyvin erilainen mittakaavaltaan ja luonteeltaan sekä sen osalta, kuinka paljon tukea yhteydenottaja on sen edistämiseen tarvinnut. Tärkeintä tiimin toiminnassa on ollut palvelumuotoilulle ominainen kuunteleminen ja kuhunkin tapaukseen parhaiten sopivien ratkaisujen etsiminen yhdessä.

Mukana Leppävaaran projektissa ollut opinnäytetyöntekijä koki, että ympäristömuotoilijat täydentävät hyvin kaupungin palautekanavia ja antavat kaupunkiorganisaatiolle kasvot välttämällä turhaa virallisuutta. Projektissa mukana olonsa aikana hänelle tuli hyvin selväksi, että kaupungissa päätösvalta on jaettu, eikä mitään päätöksiä voi tehdä yksin. Tätä voi asukkaan olla hankala hahmottaa, ja siksi moni projektiaihio tai idea voi juuttua byrokratian hampaisiin. Tiimi toimii sillanrakentajana ja lisää molemminpuolista ymmärrystä.

Opiskelijan mukaan tiimin monialaisuus näkyi työskentelyssä voimakkaasti. Erilaiset opintotaustat toivat projektiin eri näkökulmia, jotka paransivat lopputulosta. Myös tämä on palvelumallin jatkokehittelyn kannalta olennainen huomio. Tiimi toimii sitä ketterämmin, mitä enemmän erilaista osaamista ja tietoa sen jäsenillä on.

Artikkelin pääkuva: Asukastyöpajassa syntynyt luonnos parkkitalon säleaitaan maalattavasta teoksesta.

Kirjoittaja

Martta Pirttioja, Filosofian maisteri, ympäristömuotoilija, Espoon kaupunki, martta.pirttioja(at)espoo.fi

Espoo (2018a). Juniorimalli. Espoon kaupunki. Haettu 7.11.2018 osoitteesta https://www.espoo.fi/fi-FI/Tyo_ja_yrittaminen/Espoo_tyonantajana/Opiskelija_ja_harjoittelija/Juniorimalli

Espoo (2018b). Ohjelmasuunnitelma: Osallistuva Espoo –poikkihallinnollinen kehitysohjelma (2018). Espoon kaupunki. Haettu 7.11.2018 osoitteesta https://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Paatoksenteko/Espootarina/Osallistuva_Espoo

Espoo (2018c). Osallistuva Espoo -kehitysohjelman hyötytavoitteet. Espoon kaupunki. Haettu 7.11.2018 osoitteesta http://espooprodfi.oncloudos.com/kokous/2017425469-7-2.PDF

Riepponen, N. (2011). Muotoile!maa – osallistava muotoilutyöpaja esikoululaisille. Lahden ammattikorkeakoulu, muotoilu- ja taideinstituutti. Haettu 7.11.2018 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/31643/Riepponen_Niko.pdf

Sevänen, S. (2015). Suomen ainoalla ympäristömuotoilijalla on unelma Espoossa: pesäkoloja kaikille. Helsingin Sanomat. Haettu 7.11. osoitteesta https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000002868427.html

Nuorten hyvinvoinnin ja sosiaalisen osallisuuden vahvistaminen

Kirjoittajat: Kati Peltonen, Minna Elomaa-Krapu, Anne Määttä, Minna Kahala, Marko Kananen.

Johdanto

Valtaosa suomalaisista 15–29 -vuotiaista nuorista voi hyvin ja etenee koulutukseen ja työelämään. Samaan aikaan syrjäytyneiden nuorten osuus kasvaa. Tilastojen mukaan vuonna 2010 syrjäytyneitä 15–29-vuotiaita oli noin 51 300 eli noin 5 % koko ikäryhmästä. Näistä nuorista noin 32 500 on jäänyt peruskoulun jälkeen kokonaan työnhaku- tai koulutustilastojen ulkopuolella. (Myrskylä 2012.)

Lähestymme syrjäytymisen ehkäisyä sosiaalisen osallisuuden eli inkluusion vahvistamisen näkökulmasta. Osallisuuden kokemukset ovat vahvasti sidoksissa hyvinvoinnin kokemuksiin. Inkluusio tarkoittaa jokaisen mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen, työhön, toimeentuloon, asuntoon ja sosiaalisiin suhteisiin, sosiaaliturvan piiriin kuulumista sekä pääsyä sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä työmarkkinoille. Se on myös yhdenvertaisia mahdollisuuksia, oikeuksia ja resursseja osallistua yhteiskunnan toimintaan (Eräsaari 2005; Leeman & Hämäläinen 2016) Osallisuus on tiedon saamista, suunnitteluun osallistumista ja omaa tilannetta koskevaan päätöksentekoon osallistumista sekä oman ympäristön toimintaan osallistumista (Harju 2004). Osallisuuden tunne rakentuu siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi ja nähdyksi ja he kokevat kuuluvansa yhteisöön tai yhteiskuntaan (Haake & Nikula 2011).

Osallisuuden vastakohtana on syrjäytyminen eli tilanne, jossa yksilö, perhe tai jopa ryhmä jää ilman koulu- tai työpaikkaa ja kokee sen johdosta jäävänsä yhteisön ja/tai yhteiskunnan ulkopuolelle (Notkola ym. 2013). Sosiaalisen osallisuuden keskiössä on siten yhteiskunnan reunoilla tai ulkopuolella olevien ihmisten tuominen lähemmäs yhteiskunnan eri toimintoja erilaisten prosessien ja tukitoimien kautta ja tämän toteuttamisessa ja vahvistamisessa palvelujärjestelmällä on merkittävä rooli (EU Council 2008).

Lasten-, nuorten- ja perheiden toimivat peruspalvelut ovat merkittävä ja kustannusvaikuttava keino ennaltaehkäistä marginaaliin joutumista (Notkola ym. 2013; Ristolainen ym. 2013; Sipilä & Österbacka 2013). Tarvitaan myös alueellisten toimijoiden yhteistyötä uusien palvelumallien kehittämiseen.

Fyysisen, psyykkisen ja subjektiivisen hyvinvoinnin merkitys

Suomalaisessa hyvinvointimallissa on pyritty turvaamaan kaikille tasaveroiset mahdollisuudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen ja yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen. Tavoitteista huolimatta sekä hyvä- että huono-osaisuus näyttävät kuitenkin periytyvän. Kun huono-osaisuus ylisukupolvistuu, vanhempien hyvinvoinnin ongelmat siirtyvät heidän lapsilleen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017; Conger ym. 2009)

Syrjäytymisen ja ulkopuolisuuden kokemusten riskitekijöitä ovat köyhyys, työttömyys, sosiaalisten suhteiden vähyys, turvattomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen puute (Larja ym. 2016). Lähes neljännes syrjäytyneistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia (Myrskylä 2015, 19).

Nuorten kohdalla syrjäytymisen syyt ovat moninaiset. Esimerkiksi fyysiset terveyserot saattavat kärjistyä nuoruudessa merkittävästi erilaisten elämäntapojen ja elinolojen takia. (Rimmer & Rowland 2008, Sawyer ym. 2012, Suurpää, 2009). Sosiaalinen aktiivisuuden puute ja heikko fyysinen terveys, lisääntyvä ylipaino, liikkumattomuus ja ruutuaika lisäävät riskiä sairastua kansansairauksiin (Fonsesca ym. 2010, Sawyer ym. 2012). Fyysistä hyvinvointia heikentävät myös vaikeudet perheissä, kuten elinympäristön turvattomuus, päihteet sekä fyysinen ja henkinen väkivalta (Valtatie ym. 2016).

Myös erilaiset mielenterveyden häiriöt ovat nuoruudessa yleisiä (n.20–25%) ja etenkin siirtymävaiheet kehityksessä ovat riskikohtia psyykkisen oireilun lisääntymiselle (Konsensuslausuma 2010). Psyykkinen hyvinvointi on moniulotteinen käsite, jota kuvaavat mm. elämänhallinta ja elämän tarkoituksellisuus, myönteinen minäkuva sekä ahdistuksen ja masennuksen vähäisyys. Psyykkinen hyvinvointi on sidoksissa myös nuorten omiin arvoihin ja käsityksiin omasta elämästään.

Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi luovat pohjaa nuoruusiän myönteiselle kehitykselle, oppimiselle ja integroitumiselle yhteiskuntaan. Tämä kehitys tapahtuu nuoren omien ominaisuuksien sekä ympäristön yhteisvaikutuksen tuloksena. Subjektiivisiin hyvinvoinnin kokemuksiin vaikuttavat kaikissa elämänvaiheissa mikrotason tekijät, kuten ystäväpiiri ja sosialisaatioympäristöt sekä sosiaalisen osallisuuden kokemukset. Toisaalta nuorten elämäntyytyväisyyden kokemuksia muokkaavat myös makrotason tekijät kuten yhteiskunnallinen ja elinympäristön tilanne.

Nuorten henkisen hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistaminen

Resilienssi merkitsee kykyä selviytyä erilaisissa tilanteissa eli yksilön vastustuskykyä elämän paineille, joustavuutta, kimmoisuutta ja mukautumiskykyä (Appelqvist-Schmidlechner ym. 2016). Lasten ja nuorten selviytymiskykyisyyttä voidaan kehittää, jotta lapset kestävät epäonnistumisen kokemuksia. Avun pyytäminen ja hakeminen ovat resilienssiä tukevia vahvuustekijöitä. (Mielenterveyden keskusliitto 2016.) Resilienssin kehittymisen yksi osatekijä on minäpystyvyys, jolla tarkoitetaan yksilön uskomuksia ja käsityksiä kyvystään toimia ja suoriutua eri tilanteissa. Minäpystyvyysuskomukset eivät ole staattisia ominaisuuksia, vaan kehittyvät aikaisempien kokemusten, havaintojen ja sosiaalisen vuorovaikutuksen perusteella. (Bandura 1997).

Koherenssin tunteella eli elämänhallinnalla tarkoitetaan kykyä käsitellä ulkoisten kuormittavien tekijöiden aiheuttamia paineita tai rajoituksia sekä sisäisiä ristiriitoja myönteiseen kasvuun tähtäävällä tavalla. Koherenssin tunne auttaa nuorta kokemaan ympäröivän maailmansa jäsentyneeksi, tarkoituksenmukaiseksi sekä käsiteltävissä olevaksi ja liittyy vahvasti koettuun terveyden tunteeseen, erityisesti mielenterveyteen. Perusta aikuisuuden elämänhallinnalle luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, pitkäaikaiset ristiriidat sekä vaikeudet perheessä muodostavat riskin lapsuuden ja nuoruusiän koherenssin tunteen kehittymiselle (Honkinen 2010).

Yhteenveto

Nuorten osallisuus ja hyvinvointi on moninaista ja sitä tukevien hankkeiden pitäisi vahvistaa yhtä aikaa sekä mielenterveyttä, sosiaalisuutta, fyysistä hyvinvointia, mutta myös nuorten fyysisiä ja sosiaalisia ympäristöjä. Ammattikorkeakoulut voivat vastata näihin haasteisiin kehittämällä vaikuttavia toimintamalleja paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa.

Palveluiden kehittämisessä ja järjestämisessä ”nuorelta nuorelle” – näkökulman esiin nostaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tavoitetaan myös ne nuoret, joita perinteiset palveluiden muodot eivät tavoita tai motivoi. Tavoitteena tulisi olla konsultoivan suhteen sijaan jaetun päätöksenteon aste, jossa nuorelle syntyy kokemus asioihin vaikuttamisesta (Kuure & Lidman 2013). Tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta niin, että nuoret ovat tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden kanssa. Nuoren osallistuminen omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon lisää minäpystyvyyden ja koherenssin tunnetta sekä positiivista mielenterveyttä.

Nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden vahvistamisessa tarvitaan yhteistyötä niin kodeissa, kouluyhteisöissä, terveydenhuollossa kuin harrastustoiminnassa. Tarvitaan uusia toimintamalleja joilla tuetaan muun muassa perhetyön ja nuorisotyön integraatiota. On myös kiinnitettävä yhä enemmän huomiota toimijoiden moniammatillisen yhteistyön vahvistamiseen, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintamallien jakamiseen sekä eri toimintamallien vaikuttavuuden arviointiin. Näin tuetaan Sote-uudistuksen päämääriä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamisessa, palveluiden yhdenvertaisuudessa sekä kustannusten hillitsemisessä.

Kirjoittajat

Kati Peltonen, KTT, KM, TKI-johtaja (Hyvinvointi ja uudistava kasvu), Lahden ammattikorkeakoulu, kati.peltonen(at)lamk.fi
Minna Elomaa-Krapu, TtT, Tutkintovastaava terveysalan YAMK-tutkinnot, Metropolia Ammattikorkeakoulu, minna.elomaa-krapu(at)metropolia.fi
Anne Määttä, VTT, Palvelujärjestelmäkehityksen erityisasiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu, anne.maatta(at)diak.fi
Minna Kahala, TtM, Hoitotyön lehtori, Satakunnan ammattikorkeakoulu, minna.kahala(at)samk.fi
Marko Kananen, FT, tutkija, nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, marko.kananen(at)xamk.fi

Appelqvist-Schmidlechner K., Tuisku K., Tamminen N., Nordling E. & Solin P. (2016). Mitä on positiivinen mielenterveys ja miten sitä mitataan? Suomen lääkärilehti. 24 (71), 29 – 34.

Bandura A. (1997). Self-efficacy. The exercise of control. New York: W.H. Freeman and Company.

Conger R. D., Belsky J. & Capaldi, D. M. (2009). The intergenerational transmission of parenting: Closing comments for the special section. Developmental Psychology, 45(5), 1276–1283.

Eräsaari, R. (2005) Inkluusio, ekskluusio ja integraatio sosiaalipolitiikassa. Kiistakysymysten kartoitusta. Janus 13: 3, 252 – 267

EU Counsil (2008). Counsil recommendation (KOMISSION SUOSITUS), annettu 3 päivänä lokakuuta 2008, työmarkkinoilta syrjäytyneiden aktiivisen osallisuuden edistämisestä (tiedoksiannettu numerolla K(2008) 5737) (2008/867/EY) haettu 23.4.2017 osoitteesta http://eur-lex.europa.eu/legal-content/FI/TXT/PDF/?uri=CELEX:32008H0867&from=EN

Fonsesca H., Silva A.M., Matos M.G., Esteves I. ,Guerra A. & Gomes-Pedro J. (2010). Validity of BMI based on self-reported weight and height in adolescents. Acta Pædiatrica 99, 83–88.

Haake N. & Nikula T. (2011). Osallisuus, luottamus ja elinympäristö. Terveyden edistämisen kansalaiskysely. Terveyden edistämisen keskuksen julkaisuja 1/2011. Trio-Offset, Helsinki.

Harju, A. (2004). Osallisuus. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/osallistuminen_ja_vaikuttaminen/osallisuus

Honkinen P-L. (2010). Nuorten elämänhallintaa tuettava. Lapsuusiän käytöshäiriöt ennustavat elämänhallinnan ongelmia nuoruudessa. Duodecim 126, 5 – 6.

Konsensuslausuma. 2010. Verkkojulkaisu. Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/2016/02/konsensuslausuma090210.pdf

Kuure T. & Lidman J. (toim.) (2013). Yhteisellä työllä parempaa: opaskirja monialaisen yhteistyön kehittämiseksi nuorten hyvinvointipalveluissa. Joutsen Media. Hämeenlinna.

Leeman, L. & Hämäläinen, R-M. (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81: 5, 586-594.

Mielenterveyden keskusliitto. (2016). Verkkojulkaisu. Haettu 10.4.2017 osoitteesta http://mtkl.fi/resilienssi-auttaa-vastoinkaymisissa/

Myrskylä P. (2015) Toisen asteen koulutuksesta syrjään jääneet. Teoksessa Määttä, M. & Määttä, A. (toim.) (2015) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. VNK, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015, 18–22.

Notkola V., Pitkänen S., Tuusa M., Ala-Kauhaluoma M., Harkko J., Korkeamäki J., Lehikoinen T., Lehtoranta P. & Puumalainen J. (2013) Nuorten syrjäytyminen. Tietoa, toimintaa ja tuloksia? eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2013. Helsinki, Tarkastusvaliokunta.

Rimmer J.A., & Rowland J.L. (2008). Physical activity for youth with disabilities: A critical need in an underserved population. Developmental Neurorehabilitation. 11 (2), 141–148.

Ristolainen, H., Varjonen, S. & Vuori, J. (2013) Mitä tiedämme politiikkatoimien vaikuttavuudesta lasten ja nuorten syrjäytymisen sekä hyvinvointierojen vähentämisessä? Politiikkatoimien vaikuttavuuden tieto- ja arviointikatsaus. Tarkastusvaliokunnan mietintöjä 2/2013. Helsinki.

Sawyer S.M., Afi R.A. & Bearinger L.H. (2012). Adolescence: a foundation for future health. Lancet 12, 60072-5.

Sipilä J. & Österbacka E. (2013) Enemmän ongelmien ehkäisyä, vähemmän korjailua? Perheitä ja lapsia tukevien palvelujen tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus. Valtionvarainministeriön julkaisuja 11/2013. Helsinki, Valtionvarainministeriö.

Suurpää L. (2009). Nuoria koskeva syrjäytymistieto, Avauksia tietämisen politiikkaan. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, Verkkojulkaisuja 27. Haettu 8.3.2017 osoitteesta http://www.nuorisotutkimusseura./images/julkaisuja/syrjaytymistieto.pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2017). Haettu 8.3.2017 osoitteesta https://www.thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/tyon_tueksi/nuorten-syrjaytyminen/huono-osaisuuden-ylisukupolvisuus

Valtatie H., Joronen.K, Lehtonen M. & Åstedt-Kurki P. (2016). Poikien perheeseen liittyvät huolet ja ilonaiheet keskusteluissa Väestöliiton Poikien Puhelimessa. Hoitotiede. 28 (3), 217-228)

Laitinen pääkuva

SERPA: ”Tässä kaiken pitäisi lähteä ihan oikeasti nuorista”

Kokeilukulttuuria nuorten palveluihin

Etnografista asiakastutkimusta on tehty pitkään kulutus- ja päivittäistavarakaupassa (mm. Ruckenstein, Suikkanen & Tamminen 2011, s. 26–27). Vasta viime vuosina on myös julkisissa palveluissa ryhdytty kuulemaan asiakasta. Asiakasraateihin usein hakeutuu sosiaalisesti taitavia ja aktiivisia henkilöitä. Miten osallistaa ihan tavallisia nuoria ja mahdollistaa heitä löytämään oma polkunsa?

Nuorten osallistamiseen käytetään paljon erilaisia keinoja ja siitä huolimatta nuorten osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen ei ole lisääntynyt (Tuusa ym. 2014 s.75). Entä jos ammattilaisten toteuttamaa ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” -vaihetta vähennettäisiin ja toimintakulttuuria muutettaisiin ”yrittänyttä ei laiteta” suuntaan? Ryhdyttäisiin tekemään asioita, kokeiltaisiin uusia juttuja ja opittaisiin näistä kokemuksista. Näin tuettaisiin nuoria kohti osallisuutta ja nuoren yksilöllistä hyvinvointia (esim. Raivio & Karjalainen 2013, s.12–34).

SERPA

Talvella 2014 ELSA-toimijatapaamisessa tutkija Antti-Jussi Tahvanainen esitteli amerikkalaisen innovaatiomallin, case DARPA:n (Defence Advanced Research Project Agengy). Keskustelimme havainnoistamme ja päätimme kokeilla DARPA:n toimintamallia sovellettuna nuorisotyöttömyyden kontekstiin.

SERPA – nuorten työllisyyden edistäminen osallistavalla kokeilukulttuurilla -hanke on ESR-rahoitteinen kahden vuoden kokeilu, jonka keskeisenä tavoitteena on osallistaa keskisuomalaisia nuoria ratkaisemaan itse koulutukseen sekä työelämään liittyviä haasteita ryhmän tarjoaman tuen avulla ja tukea näin nuoria opiskelun sekä työelämän suuntaan. Osallistavaan, matalan kynnyksen kokeilukulttuuriin nojautuvien nopeiden kokeilujen kautta pyritään löytämään aidosti toimivia ja uudenlaisia ratkaisuja nuorten kouluttautumis- ja työllistymisedellytysten parantamiseksi. Hankkeen päätoteuttajana on Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja hankkeessa on kolme osatoteuttajaa: Jyväskylän Taidetyöpaja ja Äänekosken kaupungin työpaja sekä Nuorten Keski-Suomi ry.

SERPA-hankkeen keskeisinä toimenpiteinä ovat pilottiryhmät, jotka koostuvat 17–29-vuotiaista nuorista ja tarkoituksena on yhdessä tunnistaa sekä rajata ryhmän yhteisiä ongelmia. Nuoret ideoivat ja etsivät osaratkaisuja myös omaan työllistymiseensä liittyviin haasteisiin. Kussakin osatoteuttajan ryhmässä kerätään ideoita ja niitä testataan nopeasti omassa toimintaympäristössä. Pilottiryhmille ei anneta valmiita, rajattuja toimintamalleja tai -suunnitelmia, vaan ideat ovat nuorten omia ja osaratkaisuja voi kehittää hyvinkin vapaasti. Ryhmien toiminnan aikana nuorilla syventyy ymmärrys myös työelämässä välttämättömistä, ns. 2000-luvun työelämätaidoista (kuva 1). Ryhmissä tehtävää kehittämistyötä tuetaan tarvittaessa erilaisin asiantuntija- ja ostopalveluin. SERPA-prosessin dokumentoinnin myötä toimintamalli on levitettävissä ja monistettavissa myös muiden nuorten parissa työskentelevien tahojen käyttöön.

SERPA
Kuva 1. 2000-luvun työelämätaidot SERPA-toiminnassa (Ville Leppänen).

SERPA-kokemuksia tähän mennessä

Pilottiryhmien muodostamisessa on kriittistä rekrytoida oppimishaluisia nuoria projektipäälliköitä (alle 29-vuotiaita, työelämän ulkopuolella tai ilman opiskelupaikkaa oleva), jotka toteuttavat nuorten kanssa projektin pilottiryhmät. Projektipäälliköiden tehtävänä on koota vapaaehtoisten nuorten ryhmä yhteistyössä TE-toimiston, yhdistysten ja viranhaltijoiden kanssa, toimia ryhmän luotsaajana ja innostajana toimimaan tavoitteen suunnassa. Nuorten projektipäälliköiden kanssa käydään läpi kokeilukulttuurin ajatusmaailmaa sekä palvelumuotoilun systeemistä ajattelua. Heille tarjotaan myös tiimivalmennusta.

Kolmen ryhmän yhteisessä starttipäivässä kukin ryhmä tunnistaa ryhmälleen yhteisiä ongelmia, joiden ratkaiseminen muodostuu ryhmän tavoitteeksi. Ryhmät kokoontuvat oma-aloitteisesti kerran kaksi viikossa ja tapaamisten välillä nuoret etsivät itsenäisesti tietoa käsittelyssä olevasta teemasta. Ryhmätapaamisissa nuoret jakavat etsimänsä tiedon omalla tavallaan muulle ryhmälle ja asiasta keskustellaan eri näkökulmista. Ryhmissä tulee hiljaisia hetkiä ja osa nuorista vaatii ”valmentajan kertovan mitä pitää tehdä”. Nuoria kuitenkin vastuutetaan tekemään omia valintoja. Usein projektipäälliköiden on kaivettava menetelmäsalkkuaan, jotta ryhmässä syntyy keskustelua ja jokainen nuori pääsee osallistumaan. Rohkaistuttuaan nuorilta itseltään tulee yhä suoremmin omia ideoita mitä ryhmätapaamisissa tehdään ja mihin asioihin tartutaan.

Ryhmädynamiikan rakentamisessa käytetään esimerkiksi Room Escape -palveluita ja eläinavusteisia menetelmiä. Tutustumiskohteina ovat olleet 3D-printtaus, kissakahvila ja eri oppilaitokset. Lisäksi nuoret ovat osallistuneet mm. pelinkehittäjä-, matchmaking- ja Dream up -tapahtumiin. Tapahtumia on pidetty alkuun jännittävinä. Hankkeessa käytetyn eKoutsi-mobiilisovelluksen kautta kerätyt palautteet kertovat nuorten kuitenkin pitäneen tapahtumista.

Ryhmätoiminnat päättyvät aina ryhmien yhteiseen Isoon Matkaan, jonka nuoret itse suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä projektipäälliköiden kanssa. Lopuksi järjestetään vielä kunkin pilottijakson yhteinen päätöstilaisuus, jossa kaikki ryhmät kertovat omalla tavallaan puolen vuoden ryhmätoiminnastaan ja tuloksistaan (kuva 2). Pilottijaksoja on nyt ollut kaksi, eli kuusi ryhmää on saatu päätökseen.

Päätöstapahtuman visualisointi
Kuva 2. Toisen pilottijakson päätöstapahtuman visualisointi (Kuvitellen Oy).

Nuorten projektipäälliköiden ajatuksia SERPA -ryhmistä ”ei kaduta että tuli lähdettyä mukaan”

Toisen pilottijakson projektipäälliköt haastateltiin heidän ryhmäkokemuksistaan. Projektipäälliköiden mielestä ihmisten kohtaaminen on ollut työskentelyssä keskeistä: ”sai antaa nuorille, mutta myös oppi nuorilta”. He kuvasivat, että ryhmän jälkeen oma itsevarmuus on kasvanut ja ryhmäläisiltä saatu palaute on vahvistanut tätä: ”hienoa kuulla, kun nuori sanoo, että kuuluu johonkin, saa päästää oman persoonan valloilleen”. Projektipäälliköt kuvasivat saaneensa myös ryhmänohjaamis-, yhteistyö- ja esimiestaitoja. Myös tulevaisuuden työelämätaidot olivat konkretisoituneet ja ryhmän kasaan saaminen sekä päiväkirjan kirjoittaminen olivat tuoneet alun vaikeuksien jälkeen onnistumisen kokemuksia.

Haastatteluissa nousi esiin vertaisuuden merkitys ”yksi iso osa suhteesta ja kontaktista ryhmässä”, koska se lisäsi tasa-arvoa ”en kokenut olevani heidän yläpuolella, en ollut liian kaukainen”. Projektipäälliköt olivat tuoneet esiin jonkin verran omia kokemuksiaan ryhmissä ”olen ollut samassa tilanteessa ihan konkreettisesti” ja kokivat sen lähentäneet yhteistyösuhdetta. Oman työttömyys- ja työnhakukokemuksen kautta oli myös helpompi samaistua esimerkiksi Kela-asiointiin ja tunnistaa työttömyyden paineet ”voi tulla helposti muuri, jos on liian kaukana työttömän maailmasta”. Oman kokemuksen kautta oli helpompi myös ymmärtää nuorten erilaiset, negatiivisetkin tunteet, kuten kateuden ja ärsytyksen.

Vertaisuus koettiin tärkeänä asiana, silti projektipäälliköitä mietitytti oma, ajoittain ristiriitainen rooli ryhmänvetäjinä ”nuoret varmasti havaitsivat etten ole työtön vertainen heille, olin kuitenkin töissä”. Ristiriitaisuuteen vaikutti myös sekä työ- ja ryhmänvetämiskokemuksen puute ”oma tunne siitä että mikä roolini on kun en ole perinteinen nuorisotyöntekijä” että aiempi kokemus ”se mihin on tottunut on vetäminen ja jossain vaiheessa oli liikaa suunnittelua vaikka oli kokeiluakin”. He kuvasivat, että ohjaajan asemaan hakeutui, vaikkei se ollut tarkoitus ”puhuin ryhmäläisistä nuorina, vaikka osa oli mua vanhempia”.

Ajoittain oli haastavaa olla rennosti osana nuorten keskustelua ja samalla tiedostaa, että nyt voisi vetää keskustelua takaisin aiheeseen ”pakko välillä pitää vähän järjestyksessä”. Toiminnan vapaaehtoisuus tarkoitti sitä, että kaikki eivät aina tulleet paikalle ja se harmitti välillä ”ei tiennyt kuinka monta tulee tai milloin on seuraava kerta”. Fiiliskyselyssä (eKoutsi) tuli joidenkin keskustelujen jälkeen esiin vaikeita asioita, mikä pohditutti. Toisaalta ryhmäläiset olivat erilaisia persoonallisuuksia eli ”ei voinut olla aina kaikille kivaa, silti tultiin uudestaan seuraavalla viikolla”.

Projektipäälliköt pohtivat paljon kokeilukulttuurin jalkauttamista ja omaa toimintaansa ryhmän vetäjinä ”nyt kun tietää niin olisi voinut vielä enemmän tuoda kokeilukulttuuria”. He pohtivat mitä olisi itse voinut tehdä toisin ”jos olisikin vain antanut mennä, olisi antanut tehdä ja epäonnistua ja olisi siitä oppinut”. Nuorilähtöisyys ja kokeilukulttuuri on helppo ymmärtää paperilla, mutta konkreettisesti ja aidosti nuorten näköinen toiminta on haastavaa. Projektipäälliköt pohtivatkin ”kuinka olla kaikissa rooleissa yhtä aikaa mutta ei ottaa liikaa kantaa mihinkään?”. Entä kuinka mahdollistaa asioita, kun nuoret eivät olleetkaan niin aktiivisia? ”Jos nuorilta ei tullut ideaa, niin sitten istutaan ja ollaan hiljaa”. Toiminta ei saanut kuitenkaan olla liian rentoa, koska ”kyseessä ei ollut leikki- tai iltapäiväkerho”.

SERPA-opit

SERPA-hankkeen vahvuuksia, mahdollisuuksia, uhkia ja heikkouksia on esitelty SWOT-analyysissä (kuvio 1).

Laitinen SWOT
Kuvio 1. SWOT-analyysi SERPA-hankkeen toiminnasta.

Kuten nuorten projektipäälliköiden haastatteluista nousee esiin, aito nuorilähtöinen toiminta on haastavaa, mutta samanaikaisesti antoisaa. Se tarjoaa mahdollisuuden ainutlaatuiseen vertaistukeen, oivalluksiin, osallisuuden kokemuksiin ja oppimiseen. Projektipäälliköiden mukaan kokeilukulttuurissa voisi olla vahvuus, kun ei ole ennakkokokemuksia, odotuksia tai asenteita toimintaa kohtaan. Tällöin ei ole sidoksissa jo opittuihin tapoihin tehdä työtä ja voi ottaa avoimin mielin kokeilun mahdollisuudet vastaan.

Projektipäälliköt pohtivatkin haastatteluissa sitä, miten ympäristö ottaa uuden työtavan vastaan. Kun aiemmin on korostettu ammattilaisen asiantuntijuutta toiminnan järjestämisessä, niin SERPA-ryhmissä ajatus onkin käännetty päälaelleen ja nuorten asiantuntijuus on keskeinen toiminnan liikkeelle paneva voima. Ryhmän vetäjä on mukana prosessissa vertaisena, mahdollistajana ja kanssakulkijana, ei neuvojana, ohjaajana tai asiantuntijana. Vallitsevan toimintakulttuurin muutos vie aikaa, mutta rohkaisevilla kokeiluilla voidaan avata ajatuksia uusille tavoille toimia.

Ryhmien vetäjät tarvitsevat perehdytystä ja tukea, mutta samanaikaisesti vapaat kädet toimia aidosti kokeilukulttuurin periaatteilla. Tämä tuo haasteita ryhmän vetäjän koulutukseen. Kysymyksiä herättää myös nuorten rekrytointi ja motivointi mukaan ryhmiin. Keiden kaikkien pitäisi ottaa vastuuta nuorten ohjaamisesta juuri heille sopiviin palveluihin? Kuinka kääntää ”pakolla” tulleen nuoren vastustuksen aidoksi motivaatioksi osallistua?

SERPA-hankkeen kolmas pilottiryhmävaihe on nyt käynnistynyt ja samanaikaisesti pohditaan toimintamallin juurruttamista hankkeen osatoteuttajien pysyvään toimintaan. Paljon on vielä kysymyksiä ilman vastauksia, mutta ehkä nuoret itse osaavat vastata niihin?

AIHEESEEN LIITTYVIÄ LINKKEJÄ:
Kokeileva Suomi http://kokeilevasuomi.fi/kokeilut
Palvelumuotoilu http://palvelumuotoilu.fi
Palvelumuotoilun työkalupakki www.sdt.fi
Radikaalimpi innovaatiotoimintamalli www.darpa.mil
Työllisyyskokeilujen selvitys, TEM 30/2016 http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75328/TEMjul_30_2016_16082016.pdf?sequence=1
Uusi osaamisohjelma Euroopalle http://ec.europa.eu/transparency/regdoc/rep/1/2016/FI/1-2016-381-FI-F1-1.PDF

Kirjoittaja

Janne Laitinen, FM, projektiasiantuntija, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, janne.laitinen(at)jamk.fi
Katja Raitio, TtM, lehtori, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, katja.raitio(at)jamk.fi

Raivio, H. & Karjalainen, J. 2013. Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Taina Era (toim.): Osallisuus – oikeutta vai pakkoa? Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156.

Ruckenstein, M., Suikkanen, J. & Tamminen, S. 2011. Unohda innovointi. Edita, Helsinki http://www.sitra.fi/julkaisut/sitra291.pdf. Viitattu 30.8.2016.

Tuusa, M., Pitkänen, S., Sheimeikka, R., Korkeamäki, J., Harju, H., Saares, A., Pulliainen, M., Kettunen, A. & Piirainen, K. 2014. Yhdessä tekeminen tuottaa tuloksia. Työ ja yrittäjyys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 15/2014.

Siä päätät!

Palvelumuotoilu ja pelillisyys nuorten osallisuuden tukena

Siä päätät!- hankkeessa rakennetaan uudenlaista toimintamallia nuorten osallisuuden tukemiseen. Ratkaisuja kehitetään palvelumuotoilun ja peli-innovaatioiden avulla. Hanke sai alkunsa, kun alle 30-vuotiaiden asiakasryhmän huomattiin kasvaneen työvoimapalveluissa, mielenterveys-, terveys- ja päihdepalveluissa sekä aikuissosiaalityössä. Käytännön kokemuksen kautta kyseinen asiakasryhmä koettiin haastavaksi, sillä heidän mahdollisuutensa ja motivaationsa sitoutua tarjottuihin palveluihin tai elämänmuutosten toteuttamiseen vaihtelevat.

Hankkeessa halutaan saada nuorten ääni kuuluviin jo palveluiden suunnitteluvaiheessa, koska nuorilla on paras käsitys palveluista, joita he tarvitsevat ja joihin he ovat valmiita sitoutumaan. Sähköisten palveluiden lisätessä suosiotaan kehitetään myös peli-innovaatio, jonka avulla nuoret voivat parantaa ja harjoitella tunne-, vuorovaikutus- ja itsesäätelytaitojaan myös itsenäisesti.

Nuorten kehittämiä palveluita ja peli-innovaatiota kokeillaan yhteistyössä hanketoimijoiden kanssa aidoissa asiakastilanteissa. Hankkeeseen ei rekrytoitu erillisiä hanketyöntekijöitä, jotta menetelmät saataisiin suoraan jalkautettua osaksi organisaatioiden peruspalvelurakenteita.

Hankkeen vaikuttavuuden ajatellaan olevan kaksitahoinen. Palvelumuotoilun avulla pelejä ja palveluita kehittävät nuoret saavat kokemuksen osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä, joilla ajatellaan olevan vaikutusta nuorten hyvinvoinnin kokemukseen ja kehittävän muun muassa sosiaalisia taitoja. Lisäksi kehitettävien menetelmien oletetaan tarjoavan nuorille uusia mahdollisuuksia heidän kokemusmaailmastaan viriävien tärkeiksi koettujen teemojen käsittelyyn.

Palvelumuotoilu ja pelillisyys osallisuuden rakentajina

Nuorten osallisuuden tukeminen palvelumuotoilulla tarkoittaa tulkintaa, että nuoret ovat palvelujen asiakkaita ja ollaan kiinnostuneita heidän kokemuksistaan. Palvelumuotoiluprosessin lähtökohtana on asiakkaan tarpeiden, unelmien ja toiveiden ymmärtäminen. Käyttäjät tuottavat tietoa, jota voidaan käyttää palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen, jolloin varmistetaan tuotteen tai palveluiden käytettävyys. (Miettinen 2011.) Palvelut ovat ajassa tapahtuvia prosesseja, jotka koostuvat toimenpiteistä, joilla pyritään löytämään asiakkaan ongelmaan tai tarpeeseen ratkaisu. Korostetaan ymmärrystä siitä, miten asiakkaat kokevat palvelun ja miten he käyttävät sitä.

Palvelumuotoilussa keskitytään usein palvelujärjestelmämallin vuorovaikutteiseen eli asiakkaalle näkyvään osaan (asiakasrajapinnassa). Palveluiden jäsennyksinä käytetään esim. palvelutuokiota tai palvelupolkua. Asiakkaan ja palveluntarjoajan välinen vuorovaikutus keskeisissä kohtaamisissa kuvataan palvelutuokiona, kun taas toisiaan seuraavat palvelutuokiot muodostavat palvelupolun, jonka muodostumiseen vaikuttavat sekä palveluntarjoajan asettama tuotantoprosessi että asiakkaan omat valinnat. Palvelupolku-termi huomioi sen, että asiakkaan omat tarpeet, valinnat ja käyttäytymismalli ohjaava palvelun käyttöä palveluntarjoajan määrittelemän palveluprosessin ohella. (Koivisto 2011.) Erityisen tuen tarpeessa olevien ja syrjäytymisuhan alla olevien nuorten palvelut ovat hajanaisia, joten huomion kiinnittäminen palvelutuokioiden kehittämiseen ja palvelupolkujen selkiyttämiseen on tarpeen.

Pelillisyydellä tarkoitetaan pelien elementtien viemistä ei-pelillisiin konteksteihin. Pelillisyyden lisäarvona tai etuna on se, että sen avulla pelaajan psykologinen tila tai käyttäytyminen muuttuu (Huotari 2015, 7) toivottuun suuntaan. Pelillisyydellä tavoitellaan Siä päätät! -hankkeessa toisaalta kohderyhmänä olevien nuorten osallisuuden tukemista sekä toisaalta osallisuutta lisääviä ja voimavaraistavia peli-innovaatioita nuorten palveluissa käytettäväksi.

Osallisuuden tukemisella ajatellaan olevan vaikutusta nuoren hyvinvoinnin kokemukseen. Osallisuusmäärittelyjen (mm. Arnstein 1969; Hart 1995; Juhila 2006) oletuksena on usein yhteisön toiminnassa mukana oleminen, yhteisöllinen vastuunkanto ja aktiivinen osallistuminen. Korkeamäen (2008, 191–192) mukaan yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin välinen syy-yhteys ei kuitenkaan ole mutkaton eikä yhteisöllistä osallisuutta voida pitää hyvinvoinnin takeena. Hyvinvoinnin ilmeneminen voidaan kuvata myös voimaantumisen prosessina toimintaympäristön sosiaalisissa rakenteissa ja olosuhteissa. Tällaisia ympäristöön liittyviä olosuhteita ja rakenteita ovat muun muassa tasa-arvoisuus, yhteisten päämäärien asettaminen, yhteistoiminta, ilmapiirin avoimuus ja toisten arvostaminen. (Siitonen 1999, 189.)

Nuoret arvioivat ja kehittävät

Siä päätät! -hankkeen kohderyhmänä ovat nuoret, joilla on tarpeita erityiseen tukeen johtuen esimerkiksi nuoren terveydellisistä seikoista tai henkilöhistoriaan liittyvistä tekijöistä. He ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella tai osallistuvat kuntouttavaan työtoimintaan. Heitä on usein hankala tavoittaa, joten hankkeessa hyödynnetään jo olemassa olevia nuorten ryhmiä Sotek-säätiön ja Kaakkois-Suomen sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen toiminnoissa. Heistä muodostettiin kaksi asiakasraatia, joista toinen arvioi aiemmin kehitettyjä voimavaralähtöisiä menetelmiä ja toinen kehitti osallistavia peliaihioita. Menetelmäarvioinnin lähtökohtana oli Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sosiaalialan asiantuntijoiden kokoama menetelmätarjotin, josta asiakasraadin nuoret valitsivat viisi menetelmää jatkoon eli kokeiltavaksi ja jatkokehitettäväksi nuorille suunnatuissa palveluissa. Jatkoon valitut menetelmät olivat Tulevaisuuden muistelu, eläinavusteiset menetelmät, Ihmefilmi, Rahakramppi sekä Nyytin nettiryhmät & Verkkarit. Näiden lisäksi nuoret kokivat hyviksi menetelmiksi e-Familycoachin, Päihdeputken ja Nuottavalmennuksen.

Peliaihioita kehitetään seuraavassa vaiheessa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun pelialan opiskelijoiden työnä sellaiseen muotoon, että niitä voidaan testata. Menetelmätarjottimelta valittuja menetelmiä puolestaan kokeillaan haminalaisissa nuorten palveluissa, kuten esimerkiksi nuorisotyössä, työvoiman palvelutoimistossa, toisen asteen oppilaitoksissa ja psykiatrian poliklinikalla. Menetelmien kokeilun aikana sekä nuorten että työntekijöiden kokemuksia ja kehittämisideoita kootaan menetelmien edelleen kehittelyn tarpeisiin. Myös peliaihiosta kehitettyjä versioita kokeillaan ja ideoidaan eteenpäin.

Hankkeen loppuvaiheessa kootaan asiakasraatien nuoret kuulemaan ja näkemään sitä, miten heidän valitsemiaan menetelmiä on kokeiltu, millaisena muut nuoret ne ovat kokeneet, millaisena työntekijät ovat ne kokeneet ja mihin suuntaan menetelmät ovat mahdollisesti kehittyneet. Samoin tarkastellaan peliaihioista rakennettujen pelien kokeilun ja kehittämisen prosesseja. Tavallaan nuoret näkevät näin oman ”käden jälkensä” tai osallistumisen vaikutuksen.

Innovaation ydin – kysytään nuorilta

Siä päätät! -hankkeen nimenä kuvaa hyvin hankkeen ydintä. Hankkeen merkittävin innovaatio on suunnittelutyön siirtäminen asiantuntijoilta asiakkaille, jota ei tässä mittakaavassa ole hankkeessa toimivien tahojen mukaan ole tässä laajuudessa aikaisemmin toteutettu Suomessa. Monissa hankkeissa nuoria on pyydetty arvioimaan asiantuntijoiden suunnittelemia menetelmiä joko etu- tai jälkikäteen, mutta nuorten sijoittaminen suunnittelun keskiöön on lähestymistapana uusi. Hankkeessa korostetaan ratkaisukeskeisen viitekehyksen mukaisesti nuorten kokemusta ja asiantuntijuutta palvelutarpeiden ja palvelumallien suunnittelussa, sillä asiantuntijoilla on vain harvoin kokemusperäistä tietoa siitä todellisuudesta, jossa opiskelun ja työn ulkopuolella olevat nuoret elävät.

Nuorten kehittämiä menetelmiä hyödynnetään jo hankkeen aikana mahdollisimman laajasti eri kohderyhmissä ja konteksteissa. Menetelmien odotetaan jalkautuvan parhaiten organisaatioiden omana toimintana olemassa olevia työntekijäresursseja hyödyntämällä, kun työntekijöillä on mahdollisuus kokeilla menetelmiä osana omaa työtään. Hankkeen aikana organisaatioissa tapahtuvan asiakastyön orientaatiossa on havaittu muutosta kohti asiakaslähtöisempää tai dialogista asiakastyötä, joka tarkoittaa nimenomaan nuoren äänen kuulemista (Mönkkönen 2007). Hanketoimijoiden toimintakulttuurissa on pantu merkille, että työntekijät pyrkivät orientoitumaan asiakastilanteisiin niin, että nuorten osallisuutta tuetaan myös heidän kohtaamisessaan. Tämä asenteiden muutostyö haminalaisissa nuorten palveluissa on jo hyvässä vauhdissa, vaikka työtä tällä saralla vielä riittää.

Artikkelin kuvituskuvan ovat suunnitelleet Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston Rannikkopajan nuoret.

Kirjoittajat

Tiina Kirvesniemi, projektipäällikkö, KL, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, tiina.kirvesniemi(at)kyamk.fi
Elise Wass, toisen asteen psykologi, PsM, Haminan kaupunki, elise.wass(at)hamina.fi

Arnstein, S. (1969). A ladder of citizen participation. Journal of American Institute of Planners 35(4), 216 –224.

eFamily Coach: Mobiiliavusteinen perheiden ja nuorten tukemisen työskentelymalli. Haettu 21.4.2016 https://www.innokyla.fi/web/verstas119518

Eläinavusteiset menetelmät. Haettu 21.4.2016 http://www.gcfinland.fi/

Hart, R. (1995). The right to play and children’s participation. Teoksessa H. Shier (toim.) Article 31 action Park: Children’s rights and children’s play. Birmingham: Play Train.

Huotari, J. (2015). Gamification: Motivations & Effects. Aalto University publication series doctoral dissertations 11/2015.

Ihmefilmi. Haettu 21.4.2106 http://ihmefilmi.fi/

Juhila, K. (2006). Sosiaalityöntekijöinä ja asiakkaina. Sosiaalityön yhteiskunnalliset tehtävät ja paikat. Jyväskylä: Gummeruksen kirjapaino Oy.

Koivisto, M. (2011). Palvelumuotoilun peruskäsitteet. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 43–54.

Korkeamäki, R. (2008). Surffailua arjessa: Tila, aika ja vuorovaikutus nuorten yhteisöllistä kuulumista jäsentämässä. Teoksessa Irene Roivainen, Marianne Nylund, Riikka Korkiamäki & Suvi
Raitakari (toim.) Yhteisöt ja sosiaalityö. Kansalaisen vai asiakkaan asialla? Jyväskylä: PS-kustannus, 173–192.

Miettinen, S. (2011). Palvelumuotoilu – yhteissuunnittelua, empatiaa ja osallistumista. Teoksessa S. Miettinen (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. Helsinki: Teknologiateollisuus, 21–41.

Mönkkönen, K. (2007). Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita.

Nuottavalmennus. Haettu 21.5.2016 http://www.snk.fi/fi/palvelut/nuotta-valmennus/

Päihdeputki. Haettu 21.4.2016 http://www.kiinnostaakohuumeet.fi/2013/10/08/laatua-putkeen-mita-jokaisen-paihdeputken-suunnittelijan-tulee-tietaa-ehkaisevasta-huumetyosta/

Rahakramppi. Haettu 21.4.2016 http://www.puhurahasta.fi/?page_id=354

Siitonen, J. (1999). Voimaantumisteorian hahmottelua. Oulun yliopiston opettajankoulutuslaitos. Oulu. Haettu 8.4.2016 http://jultika.oulu.fi/files/isbn951425340X.pdf

Tulevaisuuden muistelu. Haettu 21.4.2016 http://www.valtikka.fi/ohjaajille/menetelmapankki/prosesseja-ja-toimintamalleja/tulevaisuuden-muistelu

Verkkarit. Haettu 21.4.2016 http://www.mll.fi/nuorille/verkkonuorisotyo/verkk-rit/