Kirjoittaja: Henna Juusola.
Kansallisessa keskustelussa suomalaisen koulutuksen vahvuus on nähty perustuvan ennen kaikkea hyvään ja korkealaatuiseen koulutusjärjestelmään. Esimerkiksi koulutusviennin kansallisessa strategiassa suomalaisen koulutuksen hyvä maine ja kilpailukykyinen koulutusjärjestelmä katsotaan antavan vakaan pohjan koulutusvientitoiminnalle (Valtioneuvoston periaatepäätös 2010). Uusimmissa korkeakouluja koskevassa kansainvälisyyden edistämisen linjauksissa (2017) suomalaisen koulutuksen laadun nähdään konkretisoituvan kansainvälisissä tunnustuksissa, kuten hyvänä menestyksenä peruskoululaisten osaamista mittaavassa PISAssa ja aikuisten osaamista selvittävässä PIAAC-tutkimuksessa (OKM 2017, 23).
Kansainväliset koulutusosaamista koskevat tunnustukset herättävät kiinnostusta ja lisäävät luottamusta suomalaista koulutusta ja koulutustoimijoita kohtaan. Tämä osaltaan edesauttaa koulutusviennin implementointia, mutta ei suoraan tarjoa pohjaa korkeakoulujen toteuttaman koulutusvientitoiminnan laadunvarmistukselle. Ensinnäkin, koulutusvienti on monilta osin suomalaisille korkeakouluille uusi kansainvälinen toimintamuoto, jonka järjestämisestä ei ole ehtinyt kertyä pitkäaikaista kokemusta. Toisekseen, koulutusvientitoiminta sisältää lukuisan määrän erilaisia hankkeita ja kansainvälisiä yhteistyötahoja, jolloin laadunvarmistuksessa pitäisi pystyä huomioimaan sekä kansallinen että kansainvälinen toimintaympäristö moninaisine toimijoineen.
Kansainvälisillä foorumeilla koulutusvientitoiminnan laadunvarmistuksesta on käyty keskustelua jo jonkin aikaa. Tällöin esille on nostettu muun muassa tutkintojen kansainväliseen tunnistamiseen liittyviä asioita, kontekstisensitiivisen lähestymistavan tärkeyttä ja riskien hallintaan liittyviä käytänteitä (esim. Healey 2015; Pyvis 2011; UNESCO & OECD 2005). Toisaalta käytännön esimerkkejä löytyy koulutusvientiä pitempään toteuttaneiden tahojen kansallisista suosituksista ja selvityksistä. Esimerkiksi British Council ja saksalainen kansainvälisen liikkuvuuden keskus (German Academic Exchange Service, DAAD) lanseerasivat kesäkuussa koulutusviennin systemaattista tiedonkeräämistä koskevan manuaalin: Transnational education data collection systems, jossa keskiössä on yhtenäisen ja kansainvälisesti ymmärrettävän tiedon järjestelmällinen kerääminen (Knight & McNamara 2017).
Tässä artikkelissa mielenkiinnon kohteena on koulutusvientitoiminnan laadunvarmistuskäytänteet suomalaisten korkeakoulujen näkökulmasta. Artikkeli valottaa sitä koulutusvientitoiminnan laadunvarmistukseen liittyvää pohjatyötä, jota Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa parhaillaan tehdään. Artikkelissa nostetaan esille myös niitä kansainvälisiä esimerkkejä, jotka koulutusvientiä koskevassa laadunvarmistuksessa voi olla järkevää ottaa huomioon.
Koulutusvientitoiminnan laadunvarmistus kansallisesta näkökulmasta
Lähtökohtaisesti koulutusvientitoiminnan laadunvarmistusta ohjaavat samat tekijät kuin mitä tahansa muutakin korkeakoulujen toteuttamaa toimintaa. Esimerkiksi tutkintoon johtavassa koulutuksessa on huomioitava muun muassa kunkin korkeakoulun tutkintosääntö ja laadunvarmistukseen liittyvät käytänteet (kuten laatupolitiikka). Toisaalta korkeakoulujen laadunvarmistukseen vaikuttaa myös koulutuspoliittinen ohjaus kuten ammattikorkeakoululainsäädäntö, ammattikorkeakoulujen rahoitusmalli ja kansallinen, auditointiin perustuva laadunvarmistus. Jälkimmäisen osalta keskeisessä asemessa ovat laadunvarmistuksen yhteiseurooppalaiset suositukset (The Standards and guidelines for quality assurance in the European Higher Education Area, ESG), jotka kattavat myös koulutusviennin. ESG:n keskiössä nähdään muun muassa opiskelijakeskeinen oppiminen ja koulutuksen laadun jatkuva kehittäminen (ENQA 2015).
Toisaalta taas koulutusvienti laajassa merkityksessään sisältää hajanaisia toimintoja ja vaihtelevan paikallisen kontekstin. Käytännössä koulutusvientiä koskevat laadunvarmistuskäytänteet ovat riippuvaisia siitä, minkälaisesta koulutusvientitoiminnasta on kyse ja siitä missä koulutus pääosin järjestetään. Esimerkiksi lukukausimaksulliset tutkintoon johtavat koulutusohjelmat voivat sijaita Suomessa, Suomen ulkopuolella tai useassa eri maassa. Ne voidaan järjestää yhteis- tai kaksoistutkintoon johtavina koulutusohjelmina, ns. franchising-toteutuksina tai soveltaa jotakin muuta tapaa. Osa koulutusvientihankkeista keskittyy tutkintoon johtamattomiin koulutuskokonaisuuksiin ja osa voi toteutua asiantuntijakonsultaationa. Jotkut koulutustoteutuksista järjestetään tiiviissä yhteistyössä partnereiden kanssa, jolloin henkilökunnasta osa voi olla paikallisia ja osa tulla Suomesta.
Tämänkaltaisessa sirpaleisessa toimintakentässä koulutuksen laadunvarmistuksessa on pystyttävä ylläpitämään yhtä lailla vertailukelpoisia oppimistuloksia, hyvää kansainvälistä mainetta kuin koulutustoiminnan jatkuvaa kehittämistyötä. Tämä vaatii koulutusvientitoimijoilta kattavaa ymmärrystä paitsi kansallisista lähtökohdista myös kansainvälisestä toimintaympäristöstä, joka taas voi vaihdella kohdemaasta ja koulutusmuodosta riippuen.
Kansainvälisiä näkökulmia koulutusviennin laadunvarmistukseen
Erään lähtökohdan koulutusvientitoiminnan laadunvarmistukseen tarjoavat Unescon ja OECD:n (2005) laatimat suositukset: Guidelines for Quality Provision in Cross-border Higher Education. Suositukset kattavat sekä kansalliset toimijat, korkeakoulut että opiskelijat. Korkeakoulujen osalta suosituksissa korostetaan muun muassa koulutuksen laadun vertailtavuutta koti- ja ulkomaan toteutusten välillä, sidosryhmien osallistamista laadunvarmistukseen ja aktiivista otetta hyvien käytänteiden vaihtamiseen. (UNESCO & OECD 2005.). Toisaalta British Councilin ja DAADin toimesta toteutettu koulutusviennin systemaattista tiedonkeruuta käsittelevä raportti sisältää käytännönläheisen näkökulman koulutusvientitoiminnan kategorisoimiseen. Kategorian keskeisenä lähtökohtana on määritellä seuraavat kolme asiaa: 1) mikä taho myöntää pätevyyden (qualification), 2) millä taholla on ensisijainen vastuu opintosuunnitelmasta ja 3) millä taholla on ensisijainen vastuu laadunvarmistuksesta (Knight & McNamara 2017, 17).
Koulutusviennin laadunvarmistusta käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa on nostettu esille muun muassa riskienhallintaan, opiskelijoiden aikaisempaan koulutustaustaan ja kontekstisensitiivisyyteen liittyviä näkökulmia. Esimerkiksi Healey (2015) esittää, että koulutusvientitoiminnan suunnittelussa olisi hyödyllistä huomioida koulutuksen tarjoajan ja kansainvälisen partnerin odotukset koulutusvientihanketta kohtaan, sopimukseen kirjatut roolit sekä koulutusvientitoiminnan luonne (esim. yhteisohjelmat, franschising-sopimukset jne.) (Healey 2015). Vastaavia huomioita on esittänyt myös Shams (2017), jonka mukaan koulutusvientitoiminta voi sekä vahvistaa että vahingoittaa korkeakoulujen kansainvälistä mainetta (Shams 2017). Toisaalta taas, Pyvis (2011) peräänkuuluttaa kontekstisensitiivistä lähestymistapaa ja muistuttaa, että opiskelijoiden opiskelutottumukset voivat perustua toisenlaiseen akateemiseen perinteeseen ja tällä taas voi olla merkitystä esimeriksi pedagogisiin valintoihin ja opiskelijoiden ja opetushenkilökunnan väliseen kommunikaatioon (Pyvis 2011).
Lopuksi
Globaalissa mittakaavassa tarkasteltuna Suomi on pieni toimija. Tämän vuoksi kansallinen, korkeakoulusektorin ylittävä yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää. Korkeakoulujen näkökulmasta on pystyttävä tunnistamaan koulutusvientiin liittyviä kriittisiä riskitekijöitä ja samaan aikaan näkemään ne moninaiset oppimismahdollisuudet, jotka auttavat kehittämään koulutusvientitoimintaa eettisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla.
Systemaattisen ja järjestelmällisen laadunvarmistusjärjestelmän rakentaminen, jossa kuitenkin on riittävästi joustoa kontekstisensitiiviselle otteelle, vaatii uudenlaista näkökulmaa laadunvarmistuksen järjestämiseen. Työ on haastavaa, mutta ei mahdotonta. Haaga-Heliassa koulutusvientitoimintaa koskevan laadunvarmistuksen kehittämistyön lähtökohdaksi on nähty systemaattinen tiedon kartoitus ja eettisesti kestävä toiminta, jossa opiskelijoiden oppiminen ja osaava henkilökunta ovat keskiössä. Kansainvälisten tutkimusten hyödyntäminen, koulutusvientiin osallistuvien opiskelijoiden ja henkilökunnan kokemusten kartoittaminen sekä muilta oppiminen tukevat tätä työtä. Jälkimmäisen osalta erään vaihtoehdon voi tarjota esimerkiksi benchmarkkaus kansainvälisten partnereidemme kanssa, joilla on Suomea pitemmät perinteet koulutusviennin toteuttamisessa. Koulutusvientitoiminta voi tarjota mahdollisuuden paitsi taloudelliseen kasvuun myös oman toimintamme kriittiseen reflektointiin, joka tukee koulutustoiminnan jatkuvaa kehittämistyötä. Tässä suhteessa laadunvarmistus ei liene koskaan valmis.
Kirjoittaja
Henna Juusola, FM, projektikoordinaattori, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, henna.juusola(at)haaga-helia.fi
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
ENQA. (2015). Standards and guidelines for quality assurance in the european higher education area (ESG) ENQA. Haettu 16.10.2017. http://www.enqa.eu/wp-content/uploads/2015/11/ESG_2015.pdf.
Healey, N. (2015). Towards a risk-based typology for transnational education. Higher Education, 69(1), 1–18. doi:10.1007/s10734-014-9757-6.
Knight, J., & McNamara, J. (2017). Transnational education: A classification framework and data collection guidelines for international programme and provider mobility (IPPM). Britisch Council and AAD. Haettu 16.10.2017.
https://www.britishcouncil.org/sites/default/files/tne_classification_framework-final.pdf.
OKM. (2017). Suomalaisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017–2025. Haettu 16.10.2017.
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79438/okm11.pdf.
Pyvis, D. (2011). The need for context-sensitive measures of educational quality in transnational higher education. Teaching in Higher Education, 16(6), 733-744. doi:10.1080/13562517.2011.570436.
Shams, S. M. R. (2017). Transnational education and total quality management: A stakeholder-centred model. Journal of Management Development, 36(3), 376-389.
UNESCO, & OECD. (2005). Guidelines for quality provision in cross-border higher education. Haettu 16.10.2017.
http://www.unesco.org.helios.uta.fi/education/guidelines_E.indd.pdf.
Valtioneuvoston periaatepäätös. (2010). Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi. suomen koulutusvientistrategia. Haettu 16.10.2017.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75525/okm11.pdf?sequence=1.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
