Johdanto
Artikkelin Kestävää elinkaariajattelua muotoiluun aiheena on kestävä elinkaariajattelu ja kestävät elinkaariajattelumenetelmät. Artikkelin tausta juontaa 1990-luvulle, jolloin tutkin erilaisten jätemateriaalien käyttöä keramiikan raaka-aineeksi. Väriä keramiikkaan, teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina -tutkimuksen (Niemelä 1999) ydin oli tutkia jätemateriaalien sopivuutta ja värjäyskykyä keramiikkaan erilaisin materiaalikokein ja koetuottein. Tuolloin näkö- kulmina olivat ekologinen ja kierrätysnäkökulma, mutta ne eivät enää 2000-luvulla riittäneet muotoilu- ja tutkimustyön perusteeksi, ja näkökulmaa oli laajennettava käsittämään myös kestävän kehityksen muut ulottuvuudet. Laajassa merkityksessä kestävyydellä on ekologisuuden lisäksi taloudellinen, kulttuurinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Nämä kestävyyden vaateet voi muotoilija arvioida ja mallintaa tuotteestaan elinkaarikarttaan tai META-taulukointiin. Tämä mallintamista nimitän kestäväksi elinkaariajatteluksi.
Kestävän kehitys
Kestävyyttä muotoilutyöhön tavoitellessa on ensisijaista, että ymmärtää kestävän kehityksen ja globalisaation ilmiöt, sillä muutoksia ympäristöasioissa, kansainvälisessä poliittisessa järjestelmässä, globaalissa taloudessa ja tietoteknologisessa kehityksessä on tapahtunut 1990-luvulta lähtien. Kaupan vapautuminen ja uusi teknologia ovat poistaneet ajan ja paikan rajoituksia. Tämä on vaikuttanut myös muotoiluun, sen prosesseihin, käytäntöihin ja tuotteisiin.
Muotoilu on mukana molemmissa ilmiöissä muuttuneiden ammattikäytänteiden kautta. Ala on kansainvälistynyt ja tietoteknistynyt viime vuosikymmeninä, ja muotoilutyö on siten muuttunut monimuotoisemmaksi ja globaalimmaksi. Anna Valtosen tutkimuksessa Redefining Industrial Design (2007) paikannettiin teollisen muotoilijan ammattikuvan muuttumista Suomessa. Valtonen määritti (2007, 341−342) useita tekijöitä ammattikuvan muutokseen. Näitä olivat muun muassa kansallisten muotoiluohjelmien vaikutus, koulutuksen muuttuminen, yritysten uudistuminen kilpailukyvyn näkö- kulmasta ja uuden teknologian vaikutus.
Muotoilualaa on tarkasteltu kestävän kehityksen, globalisaation ja talouden näkökulmista paljon viime vuosikymmeninä. Erityisesti on kirjoitettu teollisen muotoilun merkityksestä taloudelle ja kestävyydelle (ks. esim. Margolin 1998, Rams 1998, Manzini 1998, Heskett 1998, Julier 2000, Muotoilu 2005! 2000). Myös taidekäsityön tilasta ja olemassa olosta ollaan oltu huolestuneita, koska taidekäsityöalojen koulutus ja koulutusohjelmat vähenevät (ks. esim. Veräjänkorva 2007). Keskustelujen ja pohdintojen sisällöissä on vastakkaisuutta. Toisaalta on haluttu kehittää muotoilun alaa talouden ja kulutuskulttuurin tarpeisiin, mutta toisaalta taas tämä nähdään ympäristön näkökulmasta haitallisena kehityksenä. Vaikka muotoilun alalla on herätty havaitsemaan ympäristöongelmat, on monen kirjoittajan näkemyksenä kuitenkin se, etteivät muotoilijat ole ottaneet ekologista, sosiaalista ja kulttuurista vastuuta työstään. Muotoilussa kohdataan toistuvasti globalisaation ja kestävän kehityksen vastakkaiset suunnat.
Kestävä kehitys
Suomen kestävän kehityksen toimikunta on määrittänyt kestävän kehityksen seuraavasti: ”Kestävällä kehityksellä tarkoitetaan maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta, jonka päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet.” (Ympä- ristösanasto 1998, 15.) Suomen hallituksen kestävän kehityksen ohjelmassa kestävä kehitys jaetaan kolmeen peruselementtiin (kuva 1): ekologiseen, taloudelliseen sekä sosiaaliseen ja kulttuuriseen kestävyyteen (Ympäristöministeriö 1998, 6; ks. myös Ympäristöministeriö 2011).
Kestävän kehityksen määritys on saanut 2000-luvulla syvyyttä, ja sen strategiaa ohjaavat seuraavat periaatteet (Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006):
- kestävän kehityksen taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden keskinäisriippuvuus
- ylisukupolvisuus ja politiikan pitkäjänteisyys
- johdonmukaisuus eri politiikkalohkojen kesken niin globaalisti, kansallisesti kuin paikallisesti
- vankka tieteellinen pohja sekä riskien ja todennäköisyyksien arviointiin perustuva lähestymistapa
- inhimillisten voimavarojen vahvistaminen tarjoamalla parempia edellytyksiä kestäviin valintoihin sekä yhdenvertaisia mahdollisuuksia yksilöiden itsensä toteuttamiseen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa.
Näistä ohjaavista periaatteista on muotoilun alalla huomioitava erityisesti kestävän kehityksen ulottuvuuksien keskinäisriippuvuus. Ulottuvuudet taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ovat keskinäisriippuvaisia ja siten vaikuttavat muotoilutyön ja tuotteen kestävyyden muodostumiseen. Tuotteen ekologinen tarkastelu tai muotoilu ei riitä, vaan se on tehtävä kaikkien ulottuvuuksien mukaisesti.
Ekologista kestävyyttä on selvitetty muotoilun alalla eniten, ja sen toteuttamiseen on olemassa erilaisia muotoilumenetelmiä, esimerkiksi elinkaariajattelun menetelmä. Kulttuurin kestävyys on ulottuvuus, jota on tarkasteltu muotoilun alalla vähäisesti. Kulttuurin käsitteen (ks. Hofstede 1991, 5; 1993, 20−21) mukaisesti muotoilukulttuurin kestävyys näkyy sen arvoissa ja toiminnoissa. Perusteellinen arvo- ja toimintapohdinta johdattaa näkemään, miten kulttuurista kestävyyttä edistetään muotoilun alalla ja sen käytännöissä ja koulutuksessa.
Kestävyyden sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen kuuluvat tuotteen valmistamiseen liittyvät eettiset ja ekologiset näkökannat. Kuka tuotteen valmistaa tai valmistuttaa, miten, mistä ja missä se valmistetaan? Ne ovat kysymyksiä, joita muotoilija joutuu pohtimaan selkiyttäessään omaa arvoperustaansa. Näin kulttuurinen ulottuvuus linkittyy väistämättä sosiaaliseen ja ekologiseen ulottuvuuteen. Kulttuuriseen ulottuvuuteen kuuluu muotoilijan arvoperusta ja sen käyttäminen muotoilutyössä.
Kestävä muotoilu
1990-luvun lopulla kestävän kehityksen suuntaamana huomattiin, että ekologinen muotoilu tai kierrätysmuotoilu eivät ole riittäviä ratkaisuja tulevaisuuden tuotteiden suunnittelussa ja rinnalle oli otettava myös kulttuurin, eettisyyden ja sosiaalisuuden tuomat haasteet. Eettisyys ja sosiaalisuus laajentavat muotoilun ottamaan vastuuta ihmisistä, ei pelkästään tuotteesta ja ympäristöstä. Ekologisen muotoilun ympärille muodostui näin laajempi käsite – kestävän kehityksen ulottuvuuksien suuntaama kestävä muotoilu. Kestävä muotoilu toi mukanaan haastavia kysymyksiä ihmisten tarpeista, oikeudenmukaisuudesta, eettisyydestä, muotoilun sosiaalisista vaikutuksista ja täydellisestä luonnonvarojen tehokkuudesta.
Kestävää muotoilua kuvastavat nykyään myös kestävän kehityksen ulottuvuuksia peilaavat ja sivuavat (ks. kuva 2) muotoilusuuntaukset ja -menetelmät. Näitä ovat esimerkiksi hyvinvointimuotoilu, sosiaalinen muotoilu, empaattinen muotoilu, palvelumuotoilu, design for all ja slow design. Suuntaukset sisältävät yhteneviä näkökulmia kestävän kehityksen ulottuvuuksien kanssa. Sosiaalinen muotoilu sekä hyvinvointimuotoilu sisältävät eettisyyden ulottuvuuden, palvelumuotoilu sisältää ekologisen ja sosiaalisen ulottuvuuden palveluiden korvatessa tuotteita, ja empaattinen muotoilu sisältää kulttuurisen ja eettisen ulottuvuuden muotoilun ottaessa huomioon käyttäjien tarpeita.
Esimerkiksi empaattinen muotoilu merkitsee Helena Leppäselle (2006, 24) itsen ja Toisen autenttista kohtaamista, sisäisen ja ulkoisen dialogin lisäksi myös Toisen elä- mismaailman visuaalisuuden ja taktillisuuden kehollista havainnointia. Käyttäjän kokemukset ovat ensiarvoisia, samoin muotoilijan tulkinta näistä käyttäjän kokemuksista. Muotoilijan tulee ymmärtää ja reflektoida tutkimansa lähtökohdat. Leppäsen Kaitaprojektissa (2006) muotoiltiin astioita ikäihmisten tarpeisiin havainnoiden, kuunnellen, dokumentoiden ja läsnä ollen. Projektin lähtökohdat antoivat muotoilijalle konkreettisen rajat muotoilijan vapauden ja sosiaalisen vastuun pohdintaan.
Sosiaaliselle muotoilulle on Satu Miettisen (2008) mukaan keskeistä ihmisten hyvinvoinnin lisääminen sekä elinkeinojen vahvistaminen. Toimintatapana on erilaisten muotoilutilanteiden luominen, ihmisten voimavarojen vahvistaminen ja ns. hiljaisen tiedon valjastaminen yhteisölliseen käyttöön. Sosiaalinen muotoilu on tärkeä työväline köyhyyden vähentämisessä.
2000-luvun ilmiönä on muotoilun suuntauksiin noussut myös palvelumuotoilun käsite ja menetelmät (ks. esim. Miettinen ja Koivisto 2009). Palvelumuotoilu keskittyy palveluihin asiakkaan näkökulmasta ja palvelut muotoillaan asiakkaalle käyttökelpoisiksi, edullisiksi ja haluttaviksi aineettomiksi tuotteiksi. Samalla palvelut ovat välittäjälle tehokkaita ja erilaisia. Palvelumuotoilija visualisoi, muotoilee ja organisoi ratkaisuja, joita ei vielä ole saatavissa. (Mager 2008.) Kestävyyttä palvelumuotoilu edistää mm. dematerialisaation myötä, mikä tarkoittaa väheneviä tuotemääriä palvelujen korvatessa niitä.
Slow design -otteella viitataan slow food -näkökulmaan. Slow design -käsitteestä kirjoittaa Alastair Fuad-Luke seuraavasti (2004/2005): Se on sellaisten uusien elämäntyylien, työskentelyn ja toimimisen löytämistä, jotka kunnioittavat hyvinvointia, biodiversiteettiä ja planeettamme äärellisiä luonnonvaroja. Se on uusi tapa olla. Slow design keskittyy hyvinvointiin, joka jakautuu kolmeen osaan: yksilön, ympäristön ja sosiokulttuuriseen hyvinvointiin.
Kestävä elinkaariajattelu – Elinkaarikartta ja META-taulukointi
Tuotteen muotoilua ohjaavia ja elinkaaren ympäristövaikutuksia arvioivia ekologisia arviointimenetelmiä ja strategioita on saatavilla kymmeniä. Näitä menetelmiä on olemassa eritasoisia: vaikeita (mm. täysi elinkaariarviointi, EcoReDesignTM-ohjelma, MIPS-analyysi) ja helpompia (mm. rules of thumbs ja benefit analysis -menetelmät), määrällisiä ja laadullisia. Menetelmien ongelmana yksittäisen muotoilijan näkökulmasta on, että ne on usein kehitetty asiantuntijaryhmille, suuryrityksille ja -teollisuudelle, jolloin yksittäisen muotoilijan mahdollisuudet toteuttaa arviointimenetelmän prosessi kaikkine vaiheineen on työlästä ja kallista.
Ekologisia arviointimenetelmiä selvittäessäni huomasin (Niemelä 2010), että niiden yhtenä osana oleva tuotteen elinkaaren tarkastelu sopii muotoilijan osaamiseen ja studiotuotannon näkökulmiin. Elinkaariarviota yksinkertaisempien selvitysten yhteydessä puhutaan elinkaariajattelusta. Ursula Tischnerin (2000, 14) mukaan elinkaariarviota ei tule sekoittaa elinkaariajatteluun, sillä elinkaariarviointi on monimutkainen työväline, joka vaatii paljon aikaa ja rahaa.
Mitä elinkaariajattelu sitten on? Elinkaariajattelu on Tischnerin mukaan (2000, 13) ekologisen muotoilun perusnäkökulma. Se on yhtenäinen näkökulma tuotteen koko elinkaaresta. Se kattaa raaka-aineiden tuotannon, tuotteen tuotannon, jakelun, käytön, kierrätyksen ja hävittämisen. Elinkaariajattelu sisältää siis samat elementit kuin elinkaariarvio, mutta se on kevyempi tapa seurata ympäristövaikutuksia. Eva Heiskasen (2004, 135) mukaan elinkaariajattelussa pyritään keräämään tietoa tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristöasioista riskien välttämiseksi ja parannusten aikaansaamiseksi.
Elinkaariajattelun voi tehdä laadullisena, ja Ulla Suojanen (2002, 33) näkeekin laadullisen elinkaariajattelun käsityöyrittämisen osana. Laadullinen analyysi on käsityöyrittäjälle ja käsityömäistä toimintatapaa käyttävälle helpompaa kuin määrällisten menetelmien käyttö, sillä yrittäjän yhteys materiaaliin, sen käyttöönottoon ja työstämiseen on usein läheinen, jolloin hänellä on hyvät mahdollisuudet arvioida tuotantonsa vaikutuksia ja siten toimia luontoa säästävällä tavalla. Elinkaariajattelun hyödyntäminen on siis toimiva lähtökohta kestävän kehityksen periaatteiden viemisessä muotoiluun, sillä elinkaariajattelun voi laajentaa käsittämään kestävyyden kaikki elementit. Myös muotoilijan materiaalituntemus ja -kokemus tuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessista hyödyttävät elinkaariajattelun käyttämistä. Elinkaariajattelu ei kuitenkaan ole ”mielessä ajattelua”, vaan se on tehtävä näkyväksi menetelmällisesti ja systemaattisesti, jotta tuotteen elinkaarta voi analysoida ja kehittää.
Miten sitten muotoilijan kannattaa edetä, jotta kaikki kestävyyden ulottuvuudet saataisiin mukaan muotoilutyöhön ja tuotteeseen? Muotoilijan kannattaa aloittaa tuotteen kestävyyden mallintamis- ja arviointiprosessi elinkaarikarttaa tai METAtaulukointia käyttäen (ks. kuva 3). Tuotteen elinkaaren voi mallintaa ja havainnollistaa elinkaaren konkreettisella visualisoinnilla elinkaarikartaksi. Elinkaarikarttaan piirretään ja sanallistetaan kaikki elinkaaren vaiheisiin liittyvät ajatukset ja pohdinnat (kuva 4), jotka liittyvät tuotteen ekologisuuteen, eettisyyteen ja esteettisyyteen, unohtamatta kulttuurisuutta ja taloudellisuutta. Värejä kannattaa käyttää kuvaamaan tuotteen elinkaaren eri tasoja ja rakennetta. Elinkaarikartan visuaalinen toteuttaminen tuo esille ympäristövaikutusten pääkohtia. Mitä tarkemmin elinkaarikartan piirtää ja mitä enemmän sitä pohtii, sitä enemmän on tuotteen elinkaaresta sisäistänyt.
META-taulukointimenetelmässä (ks. kuva 3), elinkaariprosessia seuraavassa rakenteessa ja ympäristövaikutusten päätekijöihin (M = materiaali, E = energia, T = päästöt ja jätteet, A = sosiaalisuus, eettisyys, muotoilunäkökulmat; esteettisyys, kulttuurisuus) jakautuvassa pohdinnassa on etuna, että sen avulla muotoilija voi pohtia tuotteen koko prosessin ympäristövaikutuksia ja samanaikaisesti peilata niitä tuotteisiin liittyviin sosiaalisiin, eettisiin, kulttuurisiin, taloudellisiin, muotoilullisiin ja esteettisiin näkökulmiin omassa sarakkeessa A. Taulukko tuo esille sekä muotoilijan ympäristö- ja tuoteajattelua että arvoja ja ymmärrystä tuotteen elinkaaresta ja muotoilutyöstä. Esimerkiksi jos muotoilija on käyttänyt tiettyä materiaalia tai tuotantomenetelmää muotoilutyössään ja päättää soveltaa tuotteisiinsa elinkaariajattelua META-taulukon avulla, voi arviointi osoittaa muotoilutyön linjan olevan tuotteen kestävyyden kannalta oikean tai väärän suuntainen.
Elinkaarikartta keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa
Elinkaarikarttaan mallinnetaan tuotteen elinkaareen liittyvät muotoiluvalinnat, valmistusprosessit, materiaalit, kulutetut energiat ja päästöt sekä jäte- ja kierrätysvaiheet. Kuvassa 4 on mallinnettuna studiotuotetun keraamisen käyttöesineen elinkaarikartta. Keramiikan kohdalla valmistusprosessin aikainen materiaalikäyttö, energian kulutus ja päästöt ovat tärkeitä tiedostaa jo suunnitteluvaiheessa, sillä keramiikkaa ei voi palauttaa alkuraaka-aineiksi polton jälkeen ja hylätyn tuotteen kierrättäminen materiaaliksi on haasteellista. Myös raaka-aineiden valinnat ja polttoprosessin energialähteen valinta vaikuttavat sekä ympäristövaikutuksiin että tuotteen esteettisyyteen. Esimerkiksi suomalaisen punasaven valinta tuotteiden esteettiseksi lähtökohdaksi vaikuttaa tuotteen laatuun, käyttöikään ja polton energiankulutukseen.
Elinkaarikartasta voi päätellä, että studiotuotetun keraamisen käyttöesineen päästöt sekä energian ja materiaalin kulutus tapahtuvat suurelta osin tuotteen valmistusprosessissa (punaiset soikiot elinkaarikartassa: muodonanto, jätevesi, polttoenergia, kuivaus). Toisena päätelmänä voi todeta, että elinkaaressa on kohtia, joissa ympäristö- vaikutuksia voidaan vähentää (ks. vihreät soikiot elinkaarikartassa). Esimerkiksi muotoilija voi käyttää omaa työvoimaansa tuotteen valmistamiseen ja jättää näin energiaa kuluttavan laitteen käytön vähemmälle. Näissä kohdissa tapahtuu muotoilijan toteuttamia positiivisia valintoja kestävyyden näkökulmasta katsottuna. Nämä valinnat voivat olla myös tuotteen muotoiluun vaikuttavia materiaali- ja muotoiluvalintoja. Keraamisen studiotuotteen elinkaaren ympäristövaikutuksiin vaikuttavat positiivisesti muotoilu, raaka-aineiden valinta, käsityömäinen valmistusmenetelmä, toiminnan paikallisuus sekä materiaalivalinnoissa että markkinoinnissa, paperiton markkinointi (esim. www-sivuilla), pakkaaminen kierrätysmateriaaleihin sekä tuotteen loppukierrä- tys tuotteena (hyvä ajaton muotoilu).
Kolmas elinkaarikartasta ilmenevä huomio on, että elinkaarikartan rakenteen ei tarvitse olla puumainen kuten usein on kirjallisuudessa esitetty (ks. Lewis & Gertsakis 2001, 46). Siitä voi rakentaa McDonoughin ja Braungartin (2002) kehdosta-kehtoon -ajatuksen mukaisesti elinkaarirenkaan, jossa poisheitettävän tuotteen materiaali kiertää uuteen tuotteeseen tai tuote kiertää uudelleen käyttöön. Tämä on kehdosta kehtoon -ajattelua, jonka tulisi syrjäyttää perinteinen kehdosta hautaan -ajattelu.
META-taulukko keraamisen studiotuotteen kestävyyden mallintamisessa
META-taulukoinnissa (ks. taulukko 1) arvioidaan tuotteen materiaalit, energian vaateet, päästöt ja jätteet sekä sosiaaliset, eettiset, kulttuuriset, taloudelliset, muotoilulliset ja esteettiset näkökulmat sen sarakkeiden mukaisesti. META-taulukkoon on syytä ottaa huomioon seuraavat näkökulmat: materiaalien puute ja uusiutuminen, maiseman huononeminen, materiaalien uudelleen käyttö, kierrätys tai kierrätysmateriaalien käyttö, tuotteen ja sen osien elinkaaren sekä materiaalien määrä tuotteessa. Energiakulutuksen arviointi tarkoittaa taulukoinnissa sekä tuotannossa kulutettua energiaa että käytössä kulutettua energiaa. Myös eri materiaalien sisältämät energiasisällöt kuuluvat tähän osaan. Päästöistä listataan sekä myrkylliset että haitalliset päästöt, jotka tapahtuvat elinkaaren aikana. Myös vedenkulutus tulee arvioida taulukkoon.
On huomattava, että keraamisen studiotuotteen elinkaaren alkuvaiheessa voi muotoilijan valitsema materiaali, väriaine tai valmistusprosessi heikentää huomattavasti esimerkiksi tuotteen elinikää. Oikeansuuntainen materiaali- tai valmistusprosessin valinta elinkaaren alkuvaiheessa voi siis vaikuttaa positiivisesti vähentäen ympäristövaikutuksia, kun taas ajattelematon materiaali- tai valmistusprosessin valinta voi aiheuttaa esimerkiksi tuotteen eliniän lyhenemisen.
Elinkaarikartan ja META-taulukon käyttäminen muotoiluprosessin ja tuotteen kestä- vyyden mallintamisessa vaatii sitoutumista asiaan. On tiedostettava, että edellä esitettyjen arviointimenetelmien käyttäminen mallinnuksessa on aikaa ja osaamista vaativaa toimintaa. Kestävyyden käsitteet, menetelmät ja tuotteen elinkaari sekä prosessi on ymmärrettävä, jotta tarkastelulla olisi riittävä perusta. Kestävän elinkaariajattelun käyttäminen vaati tietoa myös materiaalista, energian ja veden kulutuksesta, haitallisista ja myrkyllisistä aineista sekä perustelua muotoilutyön valinnoista ja ratkaisuista eettisestä ja esteettisestä näkökulmasta.
Kirjoittaja
Mirja Niemelä, yliopettaja, mirja.niemela(a)hamk.fi, Hämeen ammattikorkeakoulu
[vc_tta_accordion active_section=”0″ no_fill=”true” el_class=”lahteet”][vc_tta_section title=”Lähteet” tab_id=”1458134585005-b3f22396-5506″]
Brezet, Han & van Hemel, Caroline 1997. Ecodesign. A Promising Approach to Sustainable Production and Consumption. UNEP, United Nations Environment Programme Industry and Environment. United Nations Publications.
Fuad-Luke, Alastair 2004/2005. Slow. Slow Theory. A Paradigm for Living Sustainably. Saatavissa: http://www.slowdesign.org/. Viitattu: 28.2.2008.
Heskett, John 1998. The Economic Role of Industrial Design. Teoksessa The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press: Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.
Heiskanen, Eva 2004. Elinkaariarvioinnit ja elinkaariajattelu. Teoksessa Ympäristö ja liiketoiminta, toim. Eva Heiskanen. Gaudeamus Kirja, Helsinki.
Hofstede, Geert 1991. Cultures and Organizations. Sortware of the Mind. Intercultural Cooperation and its Importance for Survival. HaperCollins Publishers, London.
Hofstede, Geert 1993. Kulttuurit ja organisaatiot. Mielen ohjelmointi. Suom. Ritva Liljamo. Profit, WSOY.
Julier, Guy 2000. The Culture of Design. SAGE Publications Ltd.
Leppänen, Helena 2006. Muotoilija ja toinen. Astiasuunnittelua vanhuuden kontekstissa. Taideteollisen korkeakoulun julkaisu A 72. Taideteollinen korkeakoulu, Helsinki. Väitöskirja.
Lewis, Helen & Gertsakis, John 2001. Design + Enviroment. A Global Guide to Designing Greener Goods. Greenleaf Publishing, UK.
Mager, Birgit 2008. Definition Service Design. What is Service Design. Saatavissa: http://www.service-design-network.org/content/definition-service-design. Viitattu 1.10.2009.
Manzini, Ezio 1998. Products in a Period of Transition. Products, Services and Interactions for a Sustainable Society. Teoksessa The Role of Product Design in Postindustrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.
Margolin, Victor 1998. Design and The World Situation. The Role of Product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.
McDonough, William & Braungart, Michael 2002. Cradel to Cradel. Remaking the Way We Make Things. North Point Press, New York.
Miettinen, Satu 2008. Sosiaalinen muotoilu vähentää köyhyyttä. Muotoilua puskassa. Saatavissa: http://www.nba.fi/fi/Muotoilua_puskassa. Tulostettu 28.5.2008.
Miettinen, Satu & Koivisto, Mikko 2009. Designing Services with Innovative Methods. University of Art and Design, B 93.
Muotoilu 2005! 2000. Valtioneuvoston periaatepäätös muotoilupolitiikasta 15.06.2000. Taiteen keskutoimikunta ja Opetusministeriö, toim. Heini Korpelainen.
Niemelä, Mirja 2009. Muotoilu- ja hyvinvointi -teemasta. Teoksessa Wellbeingtoimialan kapasiteetin kehittämishanke, Muotoilu- ja hyvinvointiala, toim. Mirja Niemelä, Pirjo Seddiki, Annikki Rosberg, Jari Vesterinen, Aija Lundahl, Lotta Poikolainen ja Tarja Saari. Hämeen ammattikorkeakoulu, Muotoilun koulutusohjelma, Wetterhoff.
Niemelä, Mirja 2010. Kestävää muotoilua mallintamassa. Tulkitseva käsitetutkimus taideteollisen muotoilun näkökulmasta. Aalto yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu julkaisusarja A 104. Väitöskirja.
Rams, Dieter 1998. The Responsibility of Design in the Future. The Role of product Design in Post-industrial Society, toim. Tevfik Balcioglu. METU Faculty of Architecture Press, Ankara and Kent Institute of Art and Design, Kent.
Suojanen, Ulla 2002. Ekokilpailukykyä PK-yritykseen. Kestävän kehityksen elinkaarija arvoketjumalli kasityövaltaisiin yrityksiin. Opetusministeriön EU-rakennerahastotjulkaisu 12/2002.
Suomen kestävän kehityksen toimikunta 2006. Kohti kestäviä valintoja -kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.
Tischner, Ursula 2000. Ecodesign in Practice. Teoksessa How to do Ecodesign, A Guide for Environmentally and Economically Sound Design, toim. The German Federal Enviroment Agency. Verlag from GmBH, Frankfurt am Main. 9–14.
Valtonen, Anna 2007. Redefining Industrial Design. Changes in the Design Practice in Finland. University of Art and Design Helsinki A 74. Väitöskirja.
Veräjänkorva, Tiina 2007. Diagnoosi taidekäsityöstä, Tarkastelussa taiteen, muotoilun ja käsityön rajapinta. Taiteen keskustoimikunta, Valtion muotoilutoimikunta.
Ympäristöministeriö 1998. Hallituksen kestävän kehityksen ohjelma. Suomen ympä- ristö 254. Oy Edita AB, Helsinki.
Ympäristöministeriö 2011. Kestävä kehitys. Mitä on kestävä kehitys? Saatavissa: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=280280. Päivitetty 1.2.2011. Tulostettu 20.5.2011.
Ympäristösanasto 1998. Ympäristöalan keskeiset käsitteet ja termit. Tekniikan sanastokeskus. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.
Julkaisemattomat lähteet
Niemelä, Mirja 1999. Väriä keramiikkaan, Teollisen tuotannon jätteiden ja sivutuotteiden hyödyntäminen keramiikan väriaineina. Taideteollinen korkeakoulu, Keramiikkaja lasisuunnittelun osasto, Helsinki. Lisensiaatintyö.
[/vc_tta_section][/vc_tta_accordion]
